perjantai 30. elokuuta 2024

VASTUULLISEN VALEHTELUN KURSSI

No niin. Orpon hallitukselle ollaan sitten antamassa pakollista rasismikoulutusta. Epäilemättä idea pohjautuu vaalien jälkeiseen vihervasemmiston ja VMP:n joukkorääkymiseen jossa ei edes kravatit saaneet olla rauhassa. Mitäs siinä pakkokoulutuksessa sitten on?

Kokoomuksen, perussuomalaisten, Rkp:n ja kristillisdemokraattien ministereille annettava rasisminvastainen koulutus tarkoittaa käytännössä sitä, että asiantuntija avaa koulutuksessa ministereille rasismin ja yhdenvertaisuuden aihetta.

Eli mukana on mikäs muu kuin asiantuntija. Eli todennäköisesti kurssilla vaaditaan ministereitä aktiivisesti unohtamaan tuontitavaran suomalaisiin kohdistava sadistinen väkivalta sekä se, että kyseinen ihmisryhmä maksaa vuodessa veronmaksajille miljardeja.

Eli vastuullisen valehtelun kurssi jossa opetetaan että suomalaisen sanoma sana on aina pahempi kuin kehitysmaalaisen tekemä väkivallan teko.

Vihervasemmistollehan ei riitä mikään muu kuin se, että persut repivät ihokkaansa, suorittavat katumusharjoitukset ja lopettavat toimintansa.

Mietin vaan keskenäni että oliskohan hallituksella ollut ehkä jotain muutakin tekemistä kuin kumartaa tuolle pyhälle lehmälle?

Ai niin, lisäys: Vihervasemmistohan yrittää tehdä skandaalin kaikesta mahdollisesta. Nyt vuorossa demarit:

Sdp:n puheenjohtaja Antti Lindtman moittii puheessaan hallitusta raakkutuhon jälkipyykin hoitamisesta. Hän puhui Sdp:n puoluejohdon ja eduskuntaryhmän työvaliokunnan kesäkokouksessa Helsingissä.

Lindtmanin mukaan raakkutuho heikentää Suomen mainetta maailmalla, mutta hallitus ei ole hoitanut asiaa yhtenäisesti.

Mitenkä minusta tuntuu että Lindtman puhuu tuossa paskaa? Kuinkahan laajalti tuota on maailmalla uutisoitu? Kas kun on muutakin uutisointia. Kuinka moni vihervasemmistolainen edes tiesi, että mikä on raakku?

50 kommenttia:

29051453 kirjoitti...

Moi Ykä. Mikään mitä Persut tekevät ei riitä vihervasemmistolle. Vaadi mahdottomia, kun saat sen, vaadi lisää.
Muutenkin tämä ilmasto- ja rasismihumppa tuo mieleen vanhan kunnon 70-luvun ja neuvostovastaisuuden. Joku ehkä muistaa Ylen "Näin naapurissa" ja " Naapurineljännes" ohjelmat.

Tapio Suhonen kirjoitti...

Niin. Tuo Lindtman. Olen toisinaan yrittänyt löytää perusteita: MIKSI moinen kuvatus on valittu eduskuntaan???!
Ehkä kysymys on ihmismielen rajallisuudesta.
Raakut ja rasismi ovat ajankuvia, siksikin jopa ylisanoja.
70-luvulla oli neuvostokommunismi, jolla oli ylivertainen kannatuksensa ja hypetys kautta vasemmiston. (tuolloin ei moista sanaa - hypetys - ollut olemassakaan).
70-luvulla, ihmisen ajelivat mossella ja kuvittelivat autoilevansa....

Historix kirjoitti...

Persujen lähteminen - edes julkisesti nurisematta - vastuullisen valehtelun kurssille on jälleen uusi, jo moneskohan osoitus siitä, ettei heistä ole suomalaiseksi muutosvoimaksi. En väitä, että ovat varsin valeoppositio, voivat toki sitäkin olla, mutta näyttää persuja vaivaavan selkärangan ja rohkeuden puute. He ovat liian vähän, liian myöhään, kun ottaa huomioon Suomen ongelmien laadun ja laajuuden.

Näyttääkin siltä, että Suomen ongelmia ei enää ratkaista politiikan ja "demokratian" keinoin. Jos P. Orpo on parasta, mitä kokkarit (tai poliittinen järjestelmä ylipäätään) voivat tarjota, olemme pulassa. Orpo näine rasismin vastaisine toimineen muistuttaa ikävästi, joskin vielä etäisesti Englannin tuoretta pääministeriä, jolla on kärkiteemana rasismi ja yhdenvertaisuus. Ja mitens siellä briteissä nyt meneekään? Rikolliset (matut) vapautetaan vankiloista, jotta niihin saadaan tilaa nykyiseen politiikkaan tyytymättömälle kantaväestölle.

Anonyymi kirjoitti...

Onkohan yle:n suosima deidei pitämässä koulutuksia hallitukselle?
Miksi hallitus edes suostuu moiseen pelleilyyn?
Vai saadaanko tällä kertaa koulutusta valkoisia vastaan suunnattuun valtiolliseen rasismiin?
Se "positiivinen syrjintä" on nimenomaan rasismia valkoisia vastaan. Ja sitä on jo ihan riittämiin ihan ilman lisäkoulutustakin.

Anonyymi kirjoitti...

Muutenkin tuosta raakku "tuohosta" kuka ja mikä valehtelee asiassa, puhuvat tuhansista jopa kymmenistä tuhanista murhatusta raakuista. Mutta jos niitä tuo määrä on kuollut suhteutettuna alueeseen mistä joki on ylitetty, tekee asista kyllä melkoisen ankan. Sillä ei raakku ole mikään uhanalainen jos niitä noin paljon kuolee pinellä alueella. Jos tuolla perusteella lasketaan koko joen raakut niin niitä täytyy olla miljoonia, nehän olisi yhtä yleisiä kun lentävät rotat, eli pulut.

Anonyymi kirjoitti...

Anna mun kaikki kestää! Nyt olisi hallituksen ollut syytä lyödä nyrkki pöytään ja todeta, että sillä on ihan oikeitakin asioita hoidettavana. Kun koko viime kesä pitkälle syksyyn tätä samaa asiaa vatvottiin, niin mistä tällainen ajatus on taas lähtenyt liikkeelle? Ettei vaan entinen pääkallonmittaajapuolue RKP olisi ollut asialla? Ehkäpä kyseiseen sirkukseen nyt sitten liitetään myös DEI- ja woke-ideologia, niin saadaan tuhti paketti, alkaa ihokkaiden repiminen ja tuhkan päälle heitteleminen anteeksipyyntöineen. Valitettavasti vaan vihervasemmistolle ei riitä mikään.

En tiennytkään, että raakut ovat niin tunnettuja maailmalla! Burkina Fasossa muslimit tappoivat pari sataa kristittyä ihmistä, miehiä, naisia ja lapsia, mutta asia ei tainnut ylittää valtamedian uutiskynnystä. Sen sijaan raakuista tehtiin valtakunnan ykkösuutinen moneksi päiväksi ja Lindtmanin raakkuminen kamalasta luonnonsuojelurikoksesta oli jo nolouden huippu sekä osoitti vain sen, että SDP:llä ei ole enää mitään annettavaa tälle maalle, mutta oman pesän likaamisessa ovat mestareita. Turhia leuanlouskuttajia.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Rasismista raakkuvat eivät ota huomioon, että toimeentulopakolaisten elättämisestä ja perseilystä ei tykätä. Suomen lainsäädännössä ei ole mitään rasistista. Istuin eilen Kelan konttoria vastapäätä ja todistin ”rasistisen” teon. Ählämipariskunta ei päässyt sisään kun oli 8 minuuttia myöhässä.

Anonyymi kirjoitti...

Oppositio ja valtamedia ovat omaksuneet linjan, jossa tuomitaan hallituksen jokainen toimi. Selvimmin tämän ilmaisi Vihreiden pj Sofia Virta joka sanoi Vihreiden tavoitteena olevan Orpon hallituksen kaataminen. Että sellaista yhteistyötä meillä pienessä Suomessa.

KLS kirjoitti...

Kysyit, kuinka moni vihervasemmistolainen edes tiesi, että mikä on raakku.

Ehkä aika harva. Kun huomasin uutisen, sana vaikutti vain hämärästi tutulta. Mutta pian sain selville, että se on sama kuin jokihelmisimpukka, millä nimellä se epäilemättä paremmin tunnetaankin. Todennäköisesti sentään paljon useampi, jopa vihervasemmistolainen tietää, mikä on simpukka ja että simpukoissa on joskus, tosin vain harvoin helmiä. Monissa muissakin kielissä raakun eli jokihelmisimpukan nimet viittaavat niissä joskus esiintyviin helmiin, esimerkiksi englannin Freshwater pearl mussel ja saksan Flussperlmuschel. Samoin kuin lajin tieteellinen nimikin margaretifera. Margaretahan on yleinen naisen nimi, mutta se johtuu juuri latinan helmeä tarkoittavasta sanasta (ja tieteellisen nimen loppuosa -fera viittaa johonkin, mikä tuottaa jotakin.)

Olavi Koskela kirjoitti...

Jäin oikein miettimään, miten se kauhea rasismi tässä viilipyttyjen maassa oikein ilmenee. En tarkoita noita poliittisten kohkaajien sun muiden femakkohörhöjen kirkumisia, vaan ihan käytännössä. Kyllä se vaan siltä näyttää, että muunrotuisten kohdalla syrjintä on tässä maassa etupäässä positiivista. Jos täällä on joku oikeasti syrjitty väestön osa, se on kyllä heterot punaniskamiehet - ja syrjijänä mm jo koululaitoksessa paapotut ja omaa erinomaisuuttaan tirisevät kanssasisaret. Ihan turha sitä on ihmetellä suomalaisten vauvakatoa, ja suunnitella jos jonkinlaista taloudellista tukea perheille, kun oikea ratkaisu olisi pikemminkin tyttöjen ja nuorten naisten asennekasvatus. Vaan sitähän ei tultane ikinä näkemään.

Kalle Pelttari kirjoitti...

Rasismikoulutushan alkaa samalla tavalla kuten Neuvostoliitossakin tehtiin, että ensin etsitään syylliset tähän valtavaan rasismiin ja siinä ei kauan nokka tuhise, kun ne jo löytyivät. Siis PERUSSUOMALAISET. Sitten kun syylliset on pikavauhtia löytyneet täytyy etsiä se rasismi, mihin he ovat selvästi syyllistyneet. Oikein kun kovasti ponnistellaan, niin löytyykin se rakenteellinen rasismi, jota perussuomalaiset noudattavat johdonmukaisesti. Ja kas, kaikki muut ovat onnellisia ja paistattelevat valtamedian loisteessa, että tulipa vuoden hyvä teko taas tehtyä. Viherkommarit, SDP ja RKP oikein meinaavat tukehtua onnesta, kun tämäkin asia selvitettiin.

Anonyymi kirjoitti...

Raakku on jokihelmisimpukkaa joka elää muutamassa joessa lähinnä itäisessä ja pohjoisessa Suomessa.
Raakkuja taasen on virhevasemmistolainen kaikessa oikeassa olija joka elää lähinnä eteläisessä Suomessa ja näkee kaikessa ja kaikkialla natseja, rasisteja, naisvihaajia ja valtavat laumat natsirasistipersuja jotka eivät tee mitään hyvää kenellekään koskaan koska ovat, no niitä natsirasistipersuja jotka pitää lailla kieltää.
Huru-ukko

Strix Senex kirjoitti...

Voi Petteri, Petteri mihin ansaan lankesit. Ei kannattaisi mennä juoksemaan joka tuulen mukaan. Vaikka kuvittelisi, että tuolla tavoin tehdään mieliksi joillekin hurahtaneille ja että sellainen tekee hyvää kannatukselle, kannattaa muistaa, että monet muut näkevät tuon pelkkänä pinnallisena opportunismina. Niitä vasemmiston ääniä tuolla tempulla ei hankita mutta tällaisten perinteisten peruskonservatiivien ääniä kyllä menetetään. Tätäkin tärkeämpää on se, että hallituksella on todellakin isoja ja haastavia asioita hoidettavana. Aika ja tarmo on syytä käyttää niihin eikä tällaiseen tyhjänpäiväiseen puuhasteluun. Se, että hoidettavia asioita ei osata priorisoida herättää epäilyn, että sama harkintakyvyn ja ymmärryksen puute vaivaa myös niiden oikeiden asioiden hoitamista. Eikä kannata kuvitella, että kyllä ne järki-ihmiset tätä hallitusta kuitenkin äänestävät vaikka tästä hölmöilystä murisevat, koska se vasemman laidan vaihtoehto on vielä huonompi. Valitettavasti siinä käy pikemminkin niin, että osa tympäytyneistä järki-ihmisistä jättää kokonaan äänestämättä, mutta se laitavasemmisto saa lisää vettä myllyynsä, kun on onnistunut höynäyttämään hallituksen sätkynukekseen.

Anonyymi kirjoitti...

Tuolla "raakkuvouhotuksella" peitellään ylessä esiin tullutta woketusta ja sen laajuutta... kiinnitetään "yleisön" huomio mieluummin raakkuihin kuin dei-koulutuksiin ja ylen turvallisiin tiloihin...

Anonyymi kirjoitti...

Raakun minäkin.

Tuon joen/puron puhdistaminenkin taitaa olla vähän niin ja näin. Uutiskuvissa joessa/purossa ja sen rannoilla hääräilee kymmenkunta henkilöä lapioineen. Ovat kuulemma vapaaehtoisia. Missä on ne ympäristön puolesta rääkyjät?

Egokapinalaiset istuvat mieluummiin kadulla ja parlamentin portailla silloin, kesällä kun on lämmintä ja sateetonta. Onkin miellyttävämpää istua lähiöpubissa sekä protestoida oluen, punaviinin ja somen ääressä.

Raakku-uutisia katsellessani ja kuunnellessani olen odottanut otsikoita luonnonsuojelijoiden ja varsinkin elokapinaväen ryntäyksestä pelastamaan maailmaa, luontoa ja puhdistamaan saastunutta jokea/puroa. Muutaman aatebanderollin voisi myös levittää ja sitoa puihin näkyvyyden takaamiseksi.

Ekoapinoiden joen/puron puhdistukseen kompetenssi ei riitä. Saati ruumilliseen lapiotyöhön.

heppa

Anonyymi kirjoitti...

Poliitikkojen irtopisteiden keruu "raakkuskandaalilla" on säälittävää. Eivätkö enää muuta keksi. Jospa se mummo joka ostaa apteekissa vähemmän lääkkeitä kuin lääkäri määrää koska rahat ei riitä, saisi edes murto-osan tuosta huomiosta.

Syitä tuohon raakkutuhoon voi etsiä jokainen poliitikko ja viranhaltija myös itsestään. Aino joka on ollut viisaasti hiljaa on metsäkoneurakoitsija. Jos sanoo mitä ajattelee menettää urakat. Onhan suuret yhtiöt suurinpiirtein määräävässä markkina-asemassa ja sanelevat myös urakkahinnat. Paikallista sopimista, sano. On mentävä sieltä missä aita on matalin että pysyy turpa suuruksessa.

Metsäkoneurakoitsijoita en tunne, tukkirekkailijoita kyllä. Sanovat että on ajettava yötä päivää pyhää arkea pysyäkseen leivässä. Kuvaava esimerkki huoltoasemalla. Oli vuoden vanha tukkirekka ja kaveri kysyi miten lähtee pakkasessa käyntiin. En tiedä, sitä ei ole vielä sammutettu, sanoi omistaja.

Anonyymi kirjoitti...

Antti raakkuu!

Bogreol kirjoitti...

Tosiaan kumarretaan pyhää lehmää, rasismista on tullut asia, jonka ympärillä kierretään ja kaarretaan mitäänsanomattomasti. Kauhistellaan kyllä, mutta todellisuudesta irti leikattuna. Aikana, jolloin lännen kansallisvaltioiden rajoja ylittävät ihmiskauppiaiden lähettämät kaukaisista maista tulevat laittomat ns. turvapaikanhakijat, joista suurin osa on asevelvollisuusikäisiä sosiaalituilla elämää rakentavaan alkavia miehiä, aletaan varoittaa rasismista jottei puhuttaisi aidoista ongelmista, joita massamaahanmuutosta seuraa. Mikä on se rakenteellinen rasismi, josta esimerkkejä ei koskaan kerrota. Miksi ei puhuta siitä, kuinka paljon maahanmuutto on muuttanut poliittisten puolueitten painotuksia. Maahanmuutto Euroopan ulkopuolisista maista on melkoinen taloudellinen taakka veronmaksajille, mikä on ikäänkuin kielletty puheenaihe. Että oikein korkeasti koulutetuille aletaan antaa asennekasvatusta! Mikroaggressiot ja tunnetilat. Miksi on vaikea puhua kulttuurisesta rikollisuudesta? Miksi positiivinen syrjintä sivuutetaan kun rasismista puhutaan. On paljon asioita, joista länsimaissa maahanmuuton yhteydessä tulisi puhua enemmän kuin rasismista.

Anonyymi kirjoitti...

Jokaikinen tietää - silkkaa teatteria! Woke-hurataneisto ei silti tule olemaan tyytyväinen, vaan janoavat verta lisää. Pääni pantiksi, nuo koulutukset eivät kenenkään ajattelumaailmaa muuta, tukevat vain sitä ajatusmallia, että wokea ei pidä koskaan sallia, tukea yhtään missään. Mutta voidaanhan me leikkiä, kun jotkut woket, lapset tahtoo sormi ojossa opettaa. Ampuvat woke-dei-lbgtdjohpiip-maantiehalaajat vain itseään nilkkaan...sikäli kyllä hyvä.

Anonyymi kirjoitti...

Kun ensimmäisen kerran luin tuostauhoamisesta, että me kaadetaan hallitus ennen joulua. uli ajatus, että millä lihaksilla Sofia aikoo virran kääntää. Tyhjillä hihapusseillako?
Ennen oli sanonta: Ei luoja kiellä suuria haaveilemastaa sopii hyvin tähänkin.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Onhan noita raakkutuhoja lukuisat "asiantuntijat analysoineet" itse ongelmaa ymmärtämättä. Jos metsätraktorilla joudutaan ylittämään suojeltu vesialue siihen on rakennettava silta. Siinä itse asia yksinkertaisillimmillaan. Tätä en ole huomannut yhdenkään "asiantuntijan" huomanneen.

Kenen se silta sitten olisi pitänyt tehdä? Urakoitsijalla siihen oli tuskin varaa eikä Stora Ensolla halua ja sen seitsemäntoista viranomaista osoittelevat toisiaan eikä siltaa heidän toimestaan olisi koskaan saatu valmiiksi. Toimet jäivät tekemättä ja nyt on selitysten aika.

Anonyymi kirjoitti...

Uskomatonta, miten tälläiseen paskaan nykyään käytetään aikaa ja resursseja. 12 miljardia velkaannutaan joka vuosi. Taitaa loppujen lopuksi käydä niin, että ne salkku miehet muualta tulee käymään VM ministeriössä.

Heikki kirjoitti...

Orpo tyri pahasti ottamalla henkilökohtaisesti rasismin taas esille. Orpo on selvästi kok vasenta laitaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä syksy menee raakkujen ja ”rasismin” merkeissä; eipä tarvitse keskittyä olennaiseen. Näin se vasuriporukka määräsi tahdin taas!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys kaikille kommentoijille ja kiitos kommenteistanne. Tästä rasismihysteriasta on tullut irti päässyt hirviö jota hyvin harva uskaltaa vastustaa. Sen vuoksi vihervasemmisto ja VMP vie ja hallitus vikisee. Vaikka ei olisi mikään pakko.

Bogreol kirjoitti...

Youtubessa History debunked pohti tänään rasismia ja sen erikoislaatuista asemaa monien muiden vastaavien ilmiöiden joukossa. Rasismia lähestytään sen mahdollisen mutta jo todennäköisesti historiaan jääneen lopputuleman eli holokaustin kautta. Mitä jos kirkkoon menevälle kauhistuneena todettaisiin, että uskosi johtaa kerettiläisten polttamiseen roviolla tai inkvisitioon. Tai kommunistille, että varo lopputulema on vankileirien nälkää näkevien saaristo. Pahat ihmiset voivat tehdä hyvillekin asioille arvottomia toteutumia.

Vuodesta 1945 alettiin systemaattisesti puhdistaa institutionaalisesti rodullisia ennakkoluuloja jotta vältettäisiin sellainen pahuus kuin holokausti, jotta ymmärrettäisiin, mitä seuraa kun ihmiset jaetaan rodullisesti eri ryhmiin. Miksi rasismin katsotaan heti vievän vainoon ja tappamiseen, maailmassa on paljon harmittomia ja viattomia rasisteja, kaltevan pinnan argumentti elää vain vahvasti.

Anonyymi kirjoitti...

Juttelin viime viikolla työtovereiden kanssa siitä UK:n keissistä jossa 17-v. rwandalainen vuuduuneekeri (vai pitäiskö sanoa apina) puukotti Taylor Swift-tanssitapahtumassa hengiltä 2 6-v. pikkutyttöä. Tämä tapaus tuli minulle uutena tietona, en tiedä miten on mahdollista että on mennyt ohi, mutta niin on päässyt käymään.

No, joka tapauksessa he tiesivät että tämäkin jantteri tulee kävelemään vapaalla jalalla viimeistään muutaman viikon kuluttua koska kaikissa länsimaissa - Suomessakin tuomareille on annettu sellainen salainen käsky, josta VMP ei tietenkään mitään uutisoi vaikka siitä hyvin tietoinen, että tuomareiden tulee tuomita kaikki arabit ja neekerit syyntakeettomiksi pärstäkertoimen perusteella, jotta ne saataisiin vapautettua. Tietääkö kukaan, onko tässä väitteessä mitään perää!?! Todella huolestuttavaa, jos näin nimittäin todella on!!

Joppos123 kirjoitti...

Koko rasismikouhotus on vihervasemmiston sumutusta jolla halutaan vain peitellä tuontiväkivaltaa. Vaikka matut tappaisivat 100 kantista päivässä niin rasismikouhutus senkuin paisuisi.
Ne on nääs ne mikroagressiot ja rakenteellinen rasismi kun laittaa matun tappamaan, raiskaamaan ja ryöstämään. Tarvitaan siis helvetisti lisää rasismikoulutusta koko Suomen kansalle.

Anonyymi kirjoitti...

Orpo on muuten mukava mies mutta noudattaa pilkulleen EK'n kirjoittamaa hallitusohjelmaa. Ei ole hevonhelvetinkään väliä vaikka veroista maksetaan elämisen kulut kunhan saadaan maahan ilmaista työvoimaa kortistot täyteen ettei kukaan pyydä enää toimeentuloon riittävää palkkaa. Kyllä niistä muutama voi työllistyäkin kun maksetaan palkkatukea.

Siksi rajat auki ETA-alueen ulkopuolelta. Vain sieltä tulee osaajia. EU'n sisälläkin olisi oikeita osaajia mutta ne eivät kertakaikkiaan käy. Pyytävät palkkaa eikä valtio tarjoa ylläpitoa eikä palkkatukea. Ilmainen työ kasvattaa nykyisin osinkoja ja osakkeen arvoa. Vai kasvattaako?

alianor d'aquitaine kirjoitti...

Minä olin vuosia tekemisissä eri maista kotoisin olevien ihmisten kanssa. Näiden joukossa oli myös henkilöitä, joiden sukutausta oli Afrikasta. Mukavia, sivistyneitä ihmisiä, joiden kanssa oli mielyttävää viettää aikaa. En koskaan joutunut tilanteisiin, joissa olisi ensin pitänyt ihmetellä pöytäkumppanin ihonväriä ja sen jälkeen arvioida hänen arvoaan kanssaihmisenä.

Nyt minä päivittäin näen, että olen ihmishirviö, joka asuu maailman rasistisimmassa valtiossa, joka tämän hallituksen johdolla haluaa tuhota viattomia maahanmuuttajia ja estää heiltä kaikki ihmisoikeudet. Niin tämä maailma muuttuu.

Mitä Antti Lindtmaniin ja hänen huoleensa Suomen maineesta (!) tulee Maya Angelou totesi aikanaan, että kun joku näyttää sinulle mikä hän on miehiään usko häntä jo ensimmäisellä kerralla.

AL on pullea typerys, uskon häntä helposti, ei hätää.



Anonyymi kirjoitti...

Vastaan omasta puolestani, että totuuden perää on. Esim legenda demlasta. Onhan niitä tapauksia ollut. Usko mennyt koko oikeus laitokseen.

Anonyymi kirjoitti...

Olenko ymmärtänyt oikein, että tähän kampanjaan on kulutettu 6 miljoonaa euroa, woke kouluttajille? Lisäksi YLEN kustannukset samasta aivopesusta päälle?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Bogreolille, Ano1:lle, Joppos123:lle, Ano2:lle, alianor d´aquitanelle, Ano3:lle ja Ano4:lle & kiitos kommenteistanne.

Bogreol: Ja se puhdistus meni siinäkin pieleen että siinä kaikki paha sertifikoitiin vain ja ainoastaan natseille.

Ano1: Ei se ihan niin härskiä vielä kuitenkaan ole.

Joppos123: Olet täysin oikeassa.

Ano2: Olen huomannut saman. Mutta ei EK saa kuin elätettäviä.

alianor d´aquitane: Rasisminvastainen työ on onnistunut…

Ja Lindtman on demari. Se selittää paljon.

Ano3: Demlan vaikutus Suomessa on pelottavan suuri.

Ano4: Olet ymmärtänyt oikein.

Trilisser kirjoitti...

Orponhan pitäisi edustaa puoluetta,joka kannattaa markkinataloutta. Ja markkinatalouden peruspilarihan on, että kaikki eivät ole yhdenvertaisia. Muutenhan ei olisi esimerkiksi kannattavaa ja kannattamatonta liiketoimintaa.

Trilisser kirjoitti...

Nyt on pakko kysyä niiltä viime vaaleissa äänestämättä jättäneiltä/jotain kämyä äänestäneiltä, että miten se sitten oikein menikään? Jos PS olisi saanut edes kohtuullisesti "nukkuvien" ääniä, olisi siitä tullut vaalien suurin puolue ja sitä myötä pääministeripuolue. Ja lisäksi hyvin todennäköisesti hallituksessa ei istuisi IevaBiojätteen puolue. Sillä hallituksella olisi aivan eri meininki kuin nykyisellä Orpon + RKP:n yhdistelmällä. Mutta Paasikivikin totesi jo kauan sitten: suomalaiset ovat poliittisesti lahjaton kansa.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt kun keskustelu siirtyi näihin raakkuihin, niin haluaisin muistuttaa entisen tasavallan presidentin lausunnosta taannoin:

"Onko nyt viimeinenkin puu jätettävä pystyyn mätänemään, niin että kaikki metsämme rämettyvät läpipääsemättömiksi ryteiköiksi, joita kauniisti kutsutaan luonnontilaisiksi aarniometsiksi. Ja kaikki tämä vain sen takia, että jokainen tupajumi ja torakka saisi viettää monimuotoista ja onnellista elämää. Me suomalaiset olemme luonnonläheinen kansa, mutta miksi suojelisimme leivän suustamme."

- Sauli Niinistö Kokoomuksen puoluevaltuuston kokouksessa 17.5.1997.

Terv.

- JT

QroquiusKad kirjoitti...

Raakkumurha-asiassa valmiiksi tuomitun puolustukseksi viisi pointtia:

https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?p=1685789#p1685789

"Metsäalalla aiemmin työskennelleenä ja alan käytännöistä jollain tavalla perillä olevana, itseäni vaivaa tapauksen uutisoinnissa muutama asia:

1) Väite, että kaikki luontokohteet näkyvät automaattisesti hakkuukoneiden / metsätraktoreiden kartalla. Ei pidä paikkaansa, koska mm. nämä uhanalaisten lajien sijaintitiedot ovat lähtökohtaisesti salaisia ja viranomaisten tiedossa. Viranomainen ei jaa tätä tietoa avoimesti edes metsäalan toimijoille. Tieto tulee vasta siinä vaiheessa, kun tulevasta hakkuusta tehdään metsänkäyttöilmoitus Metsäkeskukselle, josta tieto välittyy myös ELY-keskukselle. ELY-keskuksella havaitaan lähelle uhanalaisen lajin sijaintia suunniteltu hakkuu, jolloin ilmoittavat asiasta sekä metsänomistajalle, että metsänkäyttöilmoituksen tehneelle taholle sähköpostitse. Tässä tapauksessa metsänkäyttöilmoituksen lienee tehnyt hakkuuoikeuden haltijana toiminut Stora Enso, joten ko. sähköposti on lähetetty Stora Ensossa vain sille yksittäiselle henkilölle, joka on tehnyt metsänkäyttöilmoituksen. Mitäpä, jos ko. henkilö sattuu olemaan vuosilomalla, opintovapaalla, vuorotteluvapaalla, vanhempainvapaalla, kun ko. s-posti kolahtaa postilaatikkoon? Tai jos ko. viesti menee automatiikalla roskapostikansioon TAI sen vaikka vahingossa deletoi lukematta.. Viranomainen ei tällä hetkellä millään tavalla varmista, että posti on mennyt perille, se on luettu ja ymmärretty. Olisiko liikaa vaatia, että viranomaisella olisi velvollisuus vielä erikseen varmistaa tiedon perille meno? Ja toisekseen, olisiko liikaa vaatia, että viranomainen jakaisi näiden lajien sijaintitiedon metsäalan toimijoiden sähköisiin tietojärjestelmiin, jolloin ko. tieto välittyisi varmuudella myös hakkuukoneisiin? Nyt joudutaan toimimaan niin, että mikäli ELY lähettää s-postilla tiedon uhanalaisen lajin sijainnista metsänkäyttöilmoituksen tehneelle puun ostajalle, niin tämän henkilön tulee manuaalisesti lisätä ko. karttapiste omaan järjestelmäänsä sekä kirjata korjuuohjeelle selkeät toimintaohjeet, jotka sitten välittyvät hakkuukoneisiin.

2) Väite, että metsätraktorin kuljettaja on pyytänyt paikalle saapunutta biologia poistamaan rintaliivinsä. Onko tässä sana sanaa vastaan, vai onko ko. kommentti tallentunut kuvatulle videolle? Entäpäs jos kommentti onkin ollut "Ota liivit pois, ennen kuin tuut mulle juttelemaan?" Ja tästä ko. henkilö on kiivastuksissaan vetänyt johtopäätöksen, että tarkoittanut rintaliivejä. Entäpä, jos onkin oikeasti tarkoittanut henkilön päällä mahdollisesti olleita kuvausliivejä (esim. tällaiset: https://www.kameraliike.fi/fi/product/k ... usta/23417), koska ei ole halunnut että häntä kuvataan työpaikallaan. Tämähän selviäisi, mikäli kommentti on taltioitunut nauhalle. Mutta mikäli on sana sanaa vastaan, niin miten todistaa väärin ymmärtäminen?

3) Miksi paikalle saapunut biologi ei ole lähtenyt käymään asiaa läpi ensisijaisesti vahingon kärsijän (Metsähallitus) ja vastuullisen aiheuttajan (Stora Enso) kanssa, vaan lähtenyt viemään asiaa eteenpäin median kautta? Siksikö, että tapahtunut ympäristön tuhoaminen ja konekuskin kommentti meni niin syvälle "ihon alle", että järki ei pysynyt mukana ja tunteet veivät vallan? Vai oliko yhteydessä Stora Enson puolelle, jossa häntä ei otettu vakavasti? Koska ko. henkilö toimi Metsähallituksen tilaaman yrityksen palveluksessa, niin eikö vahinko olisi tullut raportoida "virallista" reittiä pitkin, jotta julkisuuteen ei olisi alusta asti tullut mahdollisesti perusteettomia väitteitä?"

Jatkuu...

QroquiusKad kirjoitti...

Jatkuu...

"4) Metsähallituksen puolelta on useampaan otteeseen mainittu, että vastaavaa on tapahtunut aiemminkin, mutta tässä oli ensimmäinen kerta, kun joku toimija jäi kiinni "rysän päältä". Ilmeisesti tämän vuoksi asiaa ei haluttu lähteä pelkästään selvittelemään yhteistyössä Stora Enson kanssa, vaan haluttiin nostaa historiallinen tapaus "tikun nokkaan", jotta saataisiin aiheelle julkisuutta, jotta vastaavilta varmasti vältyttäisiin jatkossa. Ja jotta voitaisiin turvata Metsähallituksen luontopalveluiden rahoitus ja resurssit myös jatkossa? Nähtiinkö Metsähallituksessa, että Stora Enson kanssa keskenään tai oikeusteitse sopimalla olisi ehkä kyseisen kohteen osalta päästy samaan lopputulokseen kuin nytkin, mutta lisäjulkisuudella saataisiin hieman lisäarvoa ja nostettua metsäalankin toimijoiden tietoisuutta metsätalouden vaikutuksista vesistöjen kuntoon

5) Jälleen kerran on mediassa hutkittu ennen kuin on edes kunnolla tutkittu. Näin toimien on saatettu yksittäisiä henkilöitä todella tukalaan tilanteeseen ja aiheutetaan merkittävää haittaa kuljettajalle/yrittäjälle, joka mahdollisesti ei ole tuottamuksellista rikosta kuitenkaan tehnyt. Jos tiedonkulku on pettänyt monen sattuman summana ja kaiken lisäksi on ohjeistettu ajamaan jo olemassa olevasta ylityspaikasta, joka maastossakin selvästi näkynyt, niin on melko kyseenalaista langettaa kuljettajan/yrittäjän päälle ison syyllisen viitta."

Syyllinen on joka tapauksessa tiedossa, joten syytekin löytyy ja tuomiohan on jo langetettu.

Joppos123 kirjoitti...

Huomenna alkaa valkohännän ja kauriin meysästys (kyttäämällä). Aion laittaa korteni kekoon poistamalla liiat elikot luonnosta heti huomisillasta alkaen.
Mikäli vihervasemmisto saisi päättää niin metsästys kiellettäisiin kokonaan ja aseet kerättäisiin pois linnareissun uhalla.
Muutaman vuoden päästä kaikki pellot ja pusikot olisivat väärällään sorkkaelukkaa mutta ei se betoniviidakossa viihtyvää ituhippiä haittaisi.
Länsisuomessa ja vaikkapa Kirkkonummen alueella alkavat olla jo kusessa liian suuren metsäkauriskannan kanssa.
Siellä on asutuksen vuoksi mahdotonta metsästää ruutiaseilla muutamaa aluetta lukuunottamatta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Trilisserille, JT:lle, Qroquius Kadille ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

Trilisser:

Viesti1: Kokoomushan ei ole aikoihin ollut varsinainen oikeistopuolue.

Viesti2: Totta joo.

JT: Mies puhui tuolloin asiaa.

Qroquius Kad: Kiitos hyvistä lisäyksistä.

Joppos123: Lyckaa metsälle. Onneksi se on sentään vielä mahdollista.

Joppos123 kirjoitti...

Thänks Ykä. Kauden aloitus on aina aikalailla juhlava hetki tuli saalista tai ei. Pakastin on kyllä kesän jälkeen tyhjä joten ei olisi ollenkaan pahasta saada huomenna edes yksi , mielellään isohko valkohäntävasa sinne täytteeksi.

Joppos123 kirjoitti...

AL on säälittävä ja ruikuttava tissiposki. Jotenkin vaan vastenmielinen tyyppi. Vanhempien jakkupukunaisten mieleen varmaan, sitä voi kai potkia korkkareilla munille ja se vain pyytäisi lisää.

Anonyymi kirjoitti...

Omasta pihastani noin kuuden kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta kauriit söivät viime talvena seitsemän tuijaa sellaisiksi rangoiksi, että ne oli pakko kaivaa ylös. Liikkuivat myös päiväsaikaan, kerralla olen nähnyt neljä takapihallani. Kaunis eläin, mausta en tiedä, mutta tekevät paljon vahinkoja.

Anonyymi kirjoitti...

Petteri hallituksineen ON ANTANUT PELOLLE VALLAN. Siis antaa toissijaisten höpsötyksien syödä kallista aikaa ja tilaa tomeralta valtionhoidolta, mistä kirkkaimpana tähtenä valtion pankrotin torjuminen, mitä sitäkään ei enää kovin ponnekkaasti edes valtiovarainministerin toimesta toteuteta (ei tarvita enempää sopeutustoimia???), koska etupellossa siintävät kunnallis- & aluevaalit ja äänien menettäminen pelottaaaaaaa... Toki tähän mennessä oikeasuuntaisin (tosin riittämättömin) talouden korjaustoimin aiheutetut "edistyksellisen wokeiston" itkupotkuraivarit ovat olleet suunnattoman viihdyttävää seurattavaa. Mut vetelät on tulleet housuun koko hallitukselle, sorry to say. T. Anokas

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle, Anolle ja Anokkaalle & kiitos kommenteistanne.

Joppos123 & Ano: Kauriin liha on kyllä maittavaa. Ja kun ne oppivat, että ei niitä taajamissa ammuta niin röyhkeiksihän ne tulevat.

Joppos123: Tiivistettynä: AL on demari.

Anokas: Valitettavan totta.

Anonyymi kirjoitti...

QK varmaan tietää, että ilman mediaa hakkuut olisi viety loppuun ja ajeltu siitä ihan ohimennen kun ei tiedetty ym.selityksiä ja koko puropahanen olisi pilalla, olisiko siihenkin ollut niin vitun vaikea tuoda edes ne saakelin teräs"levyt" mikä niiden nimi nyt onkaan joilla mennään yleensä joka kaivannon yli... Ilman mediaa ei olisi luultavasti tapahtunut mitään mistäs asti sinä olet ollut isojen herrojen ja byrokraattien puolella, niillä olisi mennyt taatusti 10työpäivää vähintään että jotain olisi tapahtunut ja isoherra vaihtoehtoisesti olisi todennut, että asia kunnossa meillä on säännöt tälläisiä varten..

Anonyymi kirjoitti...

7. Niitä on sellaisiakin jotka iskevät ihan ojankin päälle ne levyt.

Anonyymi kirjoitti...

peuroja ruokkiville metsästäjille tulisi antaa kunnon sakot ja kaikki punkien aiheuttamat vahingotkin tulisi jakaa niiden lisääntymistä tukevien tahojen kesken jne.

Anonyymi kirjoitti...

Raakkukaustissa on kyseessä hyökkäys metsäteollisuutta vastaan = osa Suomen alasajoa! Samaa yrittävät maatalouden kohdalla.
Muuten, minua ällöttää Vattenfallin mainonta "fossiilivapaasta" energiasta.

Anonyymi kirjoitti...

Ajosilta on nimi ja viimeinen ano on skitso :/