keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

KYMMENES YMMÄRRYSHARJOITUS

Meikäläinenhän on näissä ymmärrysharjoituksissa harjoittanut eräänlaista tuumailevaa yksinpuhelua, joilla olen pyrkinyt pääsemään niin sanotun suvaitsevais-tiedostavaisen väestönosan pääkoppaan sisälle ja pyrkinyt saavuttamaan edes jonkunlaisen ymmärryksen siitä, miksi he toimivat niin kuin he toimivat.

Tehtävä on sinänsä erinomaisen vaikea, sillä oma ajatuksenjuoksuni kuitenkin liikkuu enempi siinä Anna Kontulan syvästi inhoamassa insinööritodellisuudessa, jossa yleensä mietitään tekemisiä ensin, tuumitaan onko niistä hyötyä vaiko ehkä haittaa eikä pyritä elämään omaa ja varsinkaan toisten ihmisten elämää puhtaalla fiilis-, mutu- ja utopiapohjalla. Sen vuoksi minun on hyvin vaikeaa hahmottaa, miksi nämä kyseiset ihmiset edelleenkin haluavat turpa kuolassa tähän maahamme jotain sellaista mitä ei tarvita, mikä on kallista ja joka hyvin usein kiittää elatuksesta vääntämällä tortut ihmisten rappusille, soittamalla sen jälkeen ovikelloa ja vaatimalla paskapaperia.

On tietysti ihmisiä, jotka tosissaan ja vakavissaan kuvittelevat, että jos otamme maahamme elätettäväksi sata ihmistä maasta jossa ei ole sotaa, se ihan oikeasti auttaa sataa tuhatta ihmistä jossain toisessa maassa, jossa sitä sotaa käydään. Tälläisessä tapauksessa ei näille ihmisille parane irvailla, sillä he kärsivät selkeästi hahmotushäiriöstä, ja sehän tekee elämän hankalaksi muutenkin ilman koiranleukojen vitsinvääntöä. Sinänsä en ymmärrä sitä, että tämän kaltainen hahmotushäiriö näyttää pätevöittävän ihmisen yllättävän moniin tehtäviin varsinkin julkisrahoitteisissa järjestöissä.

Suurin osa suvaitsevais-tiedostavaisesta väestönosasta ei kuitenkaan kärsi hahmotushäiriöstä, joten he toimivat tieten tahtoen ja selkeästi syyntakeisena. Tämähän pistää tällaisen vähemmän koulutetun ihmisen raapimaan tikkuista kaljupäätään ja ihmettelemään, että miksi ihmeessä. Yksi syy ovat tietenkin nämä ”aineettomat edut”, joita Jaska Brownin blogissa hiljattain käsiteltiinkin. Jaskahan kirjoitti vihreisiin kuuluvasta Pelkosenniemen kunnanvaltuuston puheenjohtajasta Pekka Nymanista, joka kuntaan pakolaisia halutessaan kiteytti olennaisen sanomalla:

"Taloudellisesti kunta ei varmaan jäisi plussalle pakolaisista, mutta monikulttuurisuus voi tuoda aineettomia etuja, jotka voivat olla kunnalle ja kuntalaisille positiivinen asia."

Sehän on lukijalle selvää, että näihin aineettomiin etuihin kuuluu tietysti ihmiselle tuleva suvaitsevais-tiedostava hyvä mieli, jonka turvin voidaan kohottaa omaa egoa ja katsella nenänvartta pitkin muita, vähemmän tiedostavaisia kansalaisia. Tämähän ei ole varsinaisesti uutinen.

Mutta voisiko olla muitakin ”aineettomia etuja”? Tarpeita, joita tällä sinänsä täysin järjenvastaisella toiminnalla tyydytetään?

Itselleni on tullut ajan myötä mieleen, että voisiko kyseessä olla laiskan ihmisen vääristynyt hoivavietti? Halutaan jotain hoivattavaa, mutta sillä lailla mukavasti etähoidettavana, että varsinaisen työn tekevät toiset, mutta etähoitaja voi sitten välillä käydä katsomassa hoidettavaa, tai jos ei huvita, ei käy katsomassa ollenkaan, kunhan ihmiset vaan laajalti saavat tietää, että kyseinen ihminen on jollain tavalla vastuussa arvokkaasta hoivatyöstä.

Käytän vertauskuvana koiraa. Ajatellaan tilannetta, että suvaitsevais-tiedostavaiseen väestönosaan kuuluva pariskunta Uilaellukki ja Törsten Öristén haluavat itselleen koiran. He kuitenkin haluavat koiran kaikilla iloilla mutta ilman varsinaista huolehtimisen vaivaa, joten he marssivat Kunnalliseen Etähoivantarpeen Tyydyttämisvirastoon. Virasto pistää tuulemaan ja valitsee tiedostoistaan Lötjösen perheen, joka saa ottaa koiran sekä hoitaakseen että maksaakseen, eikä kyseeseen käy tietenkään mikään pieni puudeli, vaan esim. helvatun isokokoinen ja isoruokainen rottweiler.

Lötjösen perhe toteaa, että ei tää oikein kävis, koska asuntolaina on maksussa, molemmat vanhemmat tekevät vuorotyötä ja perheen tytär on vielä allerginen niin koirille kuin kissoille. Kunnallisen Etähoivatarpeen Tyydyttämisvirasto ilmoittaa tylysti, että mikäli ette osta, ruoki ja hoida koiraa, syyllistytte etähoivatarpeen vastaiseen viharikokseen ja se on sitten tylympi juttu se.

Ei auta. Lötjöset ostavat elätettäväkseen koiran, jota sitten Öristénin pariskunta käy aika ajoin rapsuttelemassa ja ottamassa selfieitä koiran kanssa. Selfiet laitetaan sitten facebookiin johon kirjoitetaan että ”kyllä Rekku on sitten ihana koira ja meillä on siihen hurjan luottamuksellinen suhde”. Uilaellukki ja Törsten saavat tulla tietenkin katsomaan koiraa minä päivänä ja mihin aikaan heitä huvittaa, sillä onhan se herra nähköön heidän koiransa, jonka Lötjöset vaan hoitavat ja elättävät. Ajan myötä Öristénien mielenkiinto kyseiseen koiraan laimenee, koska se ei ehkä ollutkaan niin cool juttu, mitä he odottivat, joten he vastaavat tyydyttämättömän etähoivan tarpeeseen ottamalla / pakko-otattamalla vielä pari muutakin koiraa, joille Kunnallisen Etähoivatarpeen Tyydyttämisvirasto sitten puolestaan etsii pakko-omistajat jne jne. Öristénit ottavat aina vain lisää koiria toisten hoidettavaksi, ja heillä on aina vain parempi mieli. He eivät ymmärrä, että he aiheuttavat toisille ihmisille suurta harmia ja puuttuvat oikeudetta heidän elämäänsä. Heille tärkeintä on kuitenkin oma mielihyvän tunne sekä halu jakaa tunteensa samanhenkisten ihmisten kanssa.

Jos koirien maailmasta siirrytään ihmisten maailmaan, niin tapausta, joissa pariskunta Uilaellukki ja Törsten Öristén käyvät katsomassa etäkoiraansa voidaan tietenkin verrata siihen, että he käyvät kerran vuodessa maailma kylässä-festivaaleilla ja toteavat facebookissaan, että kyllä tää on ihanan paljon rennompaa, iloisempaa ja välittömämpää kuin tylsä suomalaisuus, tätä pitää saada lisää.

Se, että tällaiset suvaitsevais-tiedostavaiseen väestönosaan kuuluvat henkilöt saavat toteuttaa etähoitoviettiään aiheuttaa tietysti muille, tämän tyyppisestä hoivasta vähemmän innostuneille kansalaisille pelkkää harmia. Koska valtiomme linja on kuitenkin vielä pitkälti se, että Uilaellukin ja Törstenin täytyy saada etähoitoviettinsä tyydytettyä, hotellin respassa nähdään, että tähän pitäisi pyrkiä saamaan aikaiseksi molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu.

Lukija varmaankin muistaa joskus 1990-luvulla muotiin tulleen Tamagotchin? Sehän oli sellainen pieni elektroniikkapeli jossa oli semmoinen söpö olento jota piti sitten virtuaalisesti hoivata. Jos hoidon laiminlöi, niin otus saattoi kyykätä ihan kokonaan. Olisiko tullut aika uuden Tamagotchisukupolven? Niissä ei vaan käytettäisi alkuperäisen pelin tylsiä nimiä kuten Marutchi, Nonopotchi, Makiko, Mimitchi, Mametchi, Memetchi ja Kuchipathi, vaan nyt hoidettavien virtuaalihahmojen niminä voisi olla vaikkapa Mohammed, Mahmud, Ahmed, Ali, Abdelkader, Hassan ja Gutale. Pelin nimeksikin Tamagotchi on hieman vanhentunut, joten sen uusi nimi voisi olla Kumugotchi. Alkuliite ”kumu” on luonnollisesti lyhenne termistä ”kultamunat” joitten kuoriutumistahan me ollaan odoteltu jo toisessa sukupolvessa ja odottamisen aikataulu on T minus God Knows and counting.

Luonnollisesti uuden sukupolven Kumugotchien asetukset laitetaan sellaisiksi, että hoivattavaa lemmikkiä ruokitaan kaikilla mahdollisilla suomalaisen yhteiskunnan eduilla ja tietenkin käyttäjä voi ohjelmoida laitteeseen halutessaan lisää ominaisuuksia. Esimerkiksi hän voisi laittaa Kumucotchinsa oppimaan puolessa vuodessa suvereenisti niin suomen, ruotsin kuin saamen kielen sekä saavuttamaan yliopistollisen korkeakoulututkinnon.

Luonnollisesti Kumugotchin voi ohjelmoida kohtaamaan aivan ihka oikeaa suomalaista rasismia, jolloin Kumugotcin omistaja voi kirjoittaa närkästyneen pääkirjoituksen Kumugotchiharrastajien yhteiseen verkkolehteen. Kerran kuukaudessa valitaan kaikkein parhaiten närkästynyt kirjoitus. Kumugotchinsa saa tietenkin halutessaan myös tietokoneeseensa tai älypuhelimeensa, jonka kautta sitä on mukavaa näpräillä vaikka omassa toimistossa yliopistolla. Random-ominaisuutena Kumugotchiin voisi ohjelmoida toiminnon, jolloin laite ilmoittaa Kumugotchin lähteneen elämysmatkalle Syyriaan. Tällöin Kumugotchin omistajan on kerättävä lemmikkinsä paluuta varten mahdollisimman suuri ja kallis moniammatillinen työryhmä, jotta lemmikki saa palattuaan tarpeellisen määrän ammattitaitoista terapiaa.

Uuden Kumugotchin käyttöönotto olisi win-win tilanne kaikille osapuolille. Tiedostava ihminen voisi tyydyttää etähoivan tarvettaan ja me muut saataisiin olla rauhassa. Mikäli ihmisellä näyttää olevan edes alkeellinen tarve tällaiseen toisilla teetettävään etähoivaviettiin voisi valtio antaa tällaiselle ihmiselle heti tusinan verran näitä uuden sukupolven Kumugotcheja. Jos se vaikka auttaisi pahimman hoivavietin yli, niin kyseisen ihmisen ei tarvitsisi kirjoittaa varsinaisiin sanomalehtiin kolumneja siitä, kuinka teillä on velvollisuus, jonka minä määrittelen.



Jatkan varmaankin näitä ymmärrysharjoituksia, sillä olen vielä hyvin kaukana siitä tilasta, että todella ymmärtäisin, mitä noitten ihmisten päässä liikkuu. Ymmärrysharjoitusten aikana on vaan usein tullut sellainen tuntu, että katsoo pitkään, syvään ja pimeään kuiluun jossa ei pohjaa olekaan. Aivan hiljattain tuli tämä tunne, kun seurasi taas kertaalleen ajatusten Vänernin, Vätternin ja Mälarenin eli Juhana Vartiaisen avautumista, jossa hän noin n:nen kerran sanoi, että perussuomalaiset (ja voiman pimeä puoli yleensä) niputtaa maahanmuuton yhteen nippuun, jota vastustaa eikä osaa tehdä eroa turvapaikanhakijoiden ja työperäisen maahanmuuton välillä.

Häiskä sanoi siis tuon jälleen kertaalleen vaikka hyvin tietää, että voiman pimeällä puolella se haittamaahanmuutto on koko ajan erotettu työperäisestä maahanmuutosta. Ja samoin ollaan kerta toisensa jälkeen esitetty juhanavartiaisille kysymys, että missäs päin Suomea se vientiteollisuutemme käy niin ylikierroksilla, että on pakko roudata väkeä ulkomailta töihin, kun suomalaiset eivät enää riitä?

Mutta ei Juhana vastaa, vaan toteaa taas kuukauden päästä, että te kuulkaas niputatte maahanmuuttajat yhteen nippuun ettekä osaa tehdä eroa turvapaikanhakijoiden ja työperäisen maahanmuuton välillä. Ja media taas kerran suhtautuu niin kuin olisi kuullut tämän ihmeellisen asian ensimmäistä kertaa ja toteaa että niinpä Juhana meni ja pisti rasistisille ääri-, laita-, reuna- ja vinkkelioikeistolaisille jauhot suuhun.

Ja sitten vielä väitetään, ettei ikiliikkujaa ole mukamas keksitty.

30 kommenttia:

Oinomaos kirjoitti...

Kumugotchin pitää tietysti myös osata sopivin väliajoin, sopivan painokkaasti osata kiljaista vastuunkannosta, ihmissoikeuksista, kansainvälisistä sopimuksista ym. Kumugotchista on toinenkin versio, takuvakugotchi. Siinä pitää hoivata pankkiiria ja samalla hankkia takuvatkutukset, vastuun kantamisesta tämäkin osaa muistuttaa.

Juhana Vartiainen? Kuka/mikä se on?

Ibn Matti kirjoitti...

Oletko Ykä tutustunut Malsi-Tung blogiin? http://malsi-tung.blogspot.fi/

Siellä blogisti tekee juurikin näitä ymmärrysharjoituksia "liberaalien" ajatuksenjuoksusta.

Hän esittelee esimerkiksi Haidt:in moraaliteorian, johon kuuluu yhtenä komponenttina "hoivavietti" (Care). Malsi-Tung pohtii myös sitä miten "liberaalit" saadaan käännettyä "voiman pimeälle puolelle" käyttäen apuna juuri niitä moraalikomponentteja (kuten "Care" - "hoivavietti") jotka ovat tärkeitä "liberaaleille".

Yhtenä esimerkkinä on "Tapaus Eric Allen Bell", jossa mokuttajaliberaali elokuvantekijä Bell huomaa yhtäkkiä, että eivät ne muslimit olekaan niitä, joihin se hoivavietti kannattaa kohdistaa: http://ibnmatti.blogspot.fi/2014/01/tapaus-eric-allen-bell.html

Pyrrhos kirjoitti...

Liittyy ehkä vaan huterasti tähän kirjoitukseen, mutta kun jotain julkishallinnon turhakkeista tulit maininneeksi..

http://ryppyjareika.blogspot.fi/2015/06/ryppy-tyovoimavirkailijana.html

Bwana kirjoitti...

Eikös Juhana eilen sitten ollut täräyttänyt oikein jättipotin tuolla Porissa? Että niinkuin alkukeskustelussa kekkuli oli ollut maahanmuuttajien niputtamista vastaan ja sitten kun Simon Elo kertoi nimenomaan erittelevänsä maahanmuuttajat heidän julkiseen talouteen vaikuttamisensa mukaan, ei sekään ollut Vartiaiselle kelvannut?

Väkisin tulee mieleen että Vartiainen on mokuoopperaan vartavasten sävelletty hahmo jota paijaillaan jostain eteenpäin urallaan. Eihän homo sapiensilta yksinkertaisesti muuten voi puuttua logiikka noin kertakaikkisen täydellisesti ilman että tuollainen yksilö tulisi syödyksi elävältä.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo "kunnallisen etähoivatarpeen tyydyttämisvirasto" kiteyttää käsitteenä hyvin suuren osan siitä, että miksi kukkahattuinen viiides kolonna koittaa tuottaa Suomessa Suomeen ja Euroopassa Eurooppaan islamistisen sisällissodan tuhansine tai kymmeninetuhansine erityyppisine uhreineen.

Meidän vähemmän kukkahattuisten pitää sitten siinä sisällissodassa muistaa hyvin tarkkaan että ketkä kuuluvat vastustajan joukkoihin, millä perusteilla ja millainen näyttö siitä on vuosikymmenten myötä kertynyt.

Veikkaan vähän että kyllä ne ISIS-henkiset islamistit keksivät sitten markkinat myös vähän enemmän riippuneelle lihalle. Islamistisen kukkahattuuston aivoille niillä tuskin on mitään käyttöä.

http://yle.fi/uutiset/apulaiskaupunginjohtaja_viljanen_helsinki_toivottaa_suurmoskeijan_tervetulleeksi/8154779

Anonyymi kirjoitti...

Kuinka suuri ton Juhana Vartiaisen kuukausittainen alkoholinkulutus muuten noin suurinpiirtein mahtaa olla?

Ajattelin vain että jos sinänsä älykäs ihminen sortuu uuveloon logiikkaan niin usein asialle löytyy jokin päihderileitid syy? Vähän silleen että sumeaan logiikkaan turvautuminen liittyy logiikan sumentamiseen.

Ja tähän aiheeseen liittyen tulee aina mieleen että se Päivi Keittiönkaappi Lipposen kuuluisa kehoitus rasisminvastaiselle marssille veronkiertopizzerianpitäjien tuhopolttokeississähän oli kirjoitettu aamuyön tunteina ja kirjoitusvihreitä ja yleistä tukkoisuutta osoittavalla tyylilllä. Vähän niin kuin kaappijuoppo olisi unohtunut liian pitkäksi ajaksi kaapille ja päättänyt sitten reagoida uutiseen ennen kuin ehti kiertää korkkia kiinni.

Mutta mitäs näistä. Suvaitsevaiston alkoholismihan on tunnetusti ihanaa eurooppalaista kultturellia sivistystä kun taas nuivaston kohdalla jopa terveet elämäntavat ovat merkki rappiosta ja sivistyksen puuttumisesta.

Anonyymi kirjoitti...

Toi hoivavietin tyydyttäminen saa pohtimaan myös sitä, että miten tolkuttoman yliedustetuilta islamismin ja muun tänne sopimattoman kulttuurin pakkotuontia kannattavissa ovat nämä elämänmuodot:
- Heteroperheen muodostamiseen kelpaamattomat: homot, lesbot, bisset, transut, äärifeminatsit, vakiintumiskyvyttömät...
- Vailla omaa lasta ei-vapaaehtoisesti jääneet eli lapsettomat, adoptoineet, koiran tai kissan "lapsekseen" ottaneet, parisuhdemarkkinoiden pudokkaat joille oleskeluluvankalastuspuoliso on ainoa mahdollisuus...
- Ne, joilla konkreettinen hoiva on korvautunut abstraktioiden hoivaamisella. Erilaiset arjesta irti olevat ja jalat tukevasti ilmassa leijuvat moraalisäteilijät...

Listaa voisi varmaan jatkaa vielä vähän. Ja tuohon listaan pätee se, että hoivaamismahdollisuusvajaus ei johda kukkahattuiseen parodiahorisonttimatkailuun, mutta tuntuu altistavan voimakkaasti ja sitä voimakkaammin mitä kauempana elämän realiteeteistä se hoivantoteutusvajaus kyseisellä henkilöllä on.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Oinomaokselle, Ibn Matille, Pyrrhokselle, Bwanalle, Ano1:lle, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

Oinomaos: Voisiko olla jopa mahdollista, että Kumugotchi olisi väline, jolla saadaan Nokia uuteen nousuun? Vartiaisesta voi todeta, että hepun kerta toisensa jälkeen toistamat hokemat ovat menneet läpi sekä demareissa että kokoomuksessa ja se kertoo jotain hyvin pelottavaa suomalaisesta puoluekentästä.

Ibn Matti: Tämä oli uusi tuttavuus, kiitos vinkistä. Täytyy tutustua, tosin englantini on tämän kaltaisissa kirjoituksissa melko hidas. Mutta tuo kääntämäsi juttu oli hieno. Se, mikä siinä pisti vaan arveluttamaan, että kyseisen hepunkin ”norsua” ei pystytty järkyttämään ennen kuin sen teki joku erilaiseen etniseen ryhmittymään kuuluva ihminen kuin hän itse. Ja tämä kertoo varsin paljon suvaitsevaistosta yleensä. Vaikka omaan etniseen ryhmittymään kuuluva todistaisi, että ympyrä on todellakin pyöreä, se ei tuhoa sitä ”norsua”. Eikä välttämättä auta erilainen etnisyyskään. Helsingin Sanomat (yllättäen) kertoi varsin ilkeän tarinan kunniakulttuurista, mutta en usko, että suvaitsevaistomme muuttaa silti mielipidettään. ”Norsu” on vielä liian voimakas.:

http://hommaforum.org/index.php/topic,101737.0.html

Pyrrhos: Tuohan oli loistava!

Bwana: En tiedä säveltämisestä, mutta jotenkin tulee mieleen satu keisarin uusista vaatteista ja ajatus siitä, että hyvin moni ihminen (sieltä meidän vastapuoleltakin) tietää häiskän hokevan sujuvaa horinmummoa, mutta kaikki odottavat, että jos joku muu sen sanoisi julkisesti ääneen ensimmäisenä, kun ei itse uskalla. Niin että Vartiaista ei ole tehty, se on vaan päässyt syntymään vahingossa. Ja kukaan vastapuolella ei uskalla tunnustaa, että se oli vahinko. Soppa vaan kiehui yli, mutta kukaan ei uskalla putsata hellanlevyjä.

Ano1: Muistutan siitä, että kyseinen Viljanen ei niin kauaakaan sitten perusteli Helsingin kotouttamisen onnistuneen nimenomaan sillä perusteella, että siihen on upotettu rahaa enemmän kuin ennen. Oikeastaan se kertoo kaiken tästä ihmisestä. Mites se menikään, ”autuaita ovat yksinkertaiset, sillä heidän on Jumalan valtakunta”.

Ano2: Jos kyseessä on päihdeongelma, niin asiassahan on vielä toivoa, sillä siihen voidaan tarjota asianmukaista hoitoa. Jos kyseessä on taas krooninen ideologinen päihtymystila, on ongelma vakavampi. Varsinkin, kun valtamediamme pitää kyseistä olotilaa normaalina olotilana. Ennuste tässä tapauksessa on varsin heikko.

Ano3: Tuo ”abstraktioiden hoivaaminen” oli kyllä vähän helevatun hyvä ja kuvaava termi.

Anonyymi kirjoitti...

Juhana Vilèn, korjaan Vartiainen (muttei Jenni) tyhjensi tosiaan pajatson eilen:

"Väittelyä syntyi keskustelijoiden välillä myös siitä, mikä tilanne on Ruotsissa tiettyjen asuinaluiden kohdalla. Keskustelijat vetosivat tutkimuksiin, joiden mukaan Ruotsissa on asuinalueita, jonne poliisit ja muut viranomaiset eivät halua mennä.

Vartiainen ei uskonut näihin, vaan hänen mielestään Suomella on paljon opittavaa Ruotsista. Elo sen sijaan pitää Ruotsin tilannetta päinvastaisena - juuri sellaisena, mihin Suomen ei pitäisi ajautua."

Juhana ei usko siis edes Suomen valtamediaa (YLE, MTV, IL, IS) jotka uutisoivat tänään eilen Ruotsissa tapahtuneista ammuskeluista ja käsikranaatin räjähdyksestä.

Liian herkullinen fb-lainaus että jättäisin jakamatta:

"Suomalaiset nationalisti-hörhöt liioittelevat mielellään Ruotsin lähiöiden ongelmia. Kyllä Ruotsissa poliisi ja ambulanssit uskaltavat normaalisti mennä joka paikkaan, vaikka nämä suomalaiset hörhöt muuta tietoa levittävätkin. Konfliktitilanteissa ja mellakoissa tilanne on tietenkin ongelmallisempi, mutta ei näitä tilanteita saa yleistää liikaa. Suomalaisten rasistien tapana on yleensäkin etsiä kaikkia mahdollisia epäkohtia maahanmuutosta aina rikollisuudesta Ruotsin lähiöiden ongelmiin. Tyhmemmälle ja kouluttamattomammalle kansanosalle tällainen propaganda menee varmasti läpikin. Mutta ei onneksi päättäjille."

eli Juhanat hengenheimolaisineen... Meidän virheemme on, että kuvittelemme noiden ajattelevan loogisesti kuten meidänkin. Ehei! Kiihkouskovaia ne ovat ja koetapa käännyttää sellaista järkipuheella, ei onnistu tässä elämässä.

-Tvälups-

Ilja Janitskin kirjoitti...

Perkskeles että on hyvää tekstiä!

Toivottavasti saa lainata...

Ilja J

Anonyymi kirjoitti...

Indoktrinaatio alkaa jo lapsena. Saduista ja sarjakuvista alkaen meille syötetään tietynlaista maailmankuvaa, televisio ja muu media sitten vielä päälle.

Vain valkoinen mies voi olla paha; olemme alistaneet kaikki muut kansat sekä hävittäneet kasvi- ja eläinlajeja sukupuuttoon. Ilman meitä maapallo olisi ihanassa harmoniassa, ihmiset sekä eläimet* mennä viilettäisivät kukkakedoilla...

*aivan dinosauruksista alken!

Ette usko? Kuinka moni uskou, että valkoinen mies hävitti amerikan mantereen biisonit sukupuuton partaalle? Intiaanit (korjaan, alkuperäisamerikkalaiset) metsästivät niitä hyvin säästellen ja saaliista käytettiin kaikki osat hyväksi. Näinhän asia esitetään ja kaikki lapset tahtovat olla leikeissään intiaaneja, noita luonnon omia villilapsia.

Totuus on tarua ihmeellisempää, kirjaimellisesti.
http://fee.org/freeman/detail/buffaloed-the-myth-and-reality-of-bison-in-america
https://thehistoricfoodie.wordpress.com/2014/06/26/native-american-waste-of-the-buffalo-c/

Mitään muuta rotua ei liene aivopesty samanlaiseen itseinhoon kuin valkoisia?
Se on epänormaalia ja luonnossa yksikään muu laji ei moiseen sorru.

-Tvälups-

Kenzo ' kirjoitti...

Kumugotchille voisi myös kehittää markkinahaastaja pienemmälle markkinasegmentille, nimeltään takugotchi (tapa kuffari), jolloin Muhammedin kuvainhäpäisyyn tai liivatteen sianlihapitoisuuteen kyllästynyt oikeauskoinen voisi valita, kuoleeko kuffari tänään räjäyttämällä, leikkaamalla kurkun auki, kivittämällä tai heittämällä homona katolta väkijoukon hurratessa.

Anonyymi kirjoitti...

Kumugotchiin on tärkeintä ohjelmoida taikaseinä. Sitten vaatimus- ja oikeusohjelma, kunnioitusohjelmaa unohtamatta. Kunnioitus on elintärkeintä! - Sain muuten aikoinaan ystävältäni Moskovasta hyvin kömpelön version, siinä pienessä laatikossa lepäsi torakka. Matka oli ollut niin pitkä, että mitkään elvytystoimet eivät enää auttaneet. Tallessa vieläkin.

Olen jonnekin muuallekin kirjoittanut, että jos nuo naiset haluavat toteuttaa hysteeristä hoivaviettiään nimenomaan mustien ja karvaisten kanssa, niin hankkikoon omalla kustannuksellaan labbiksen. Rakkautta riittää ja se on pyyteetöntä. Väestö ei kasva, eivätkä yhteiskunnan kustannukset. Sitäpaitsi koiria voi ihan oikeasti opettaa käyttäytymään jos vain näkee hieman vaivaa. Opetapa Abhu maan tavoille, niin aikaa, khatia ja rahaa palaa. Lopputulos tietenkin kruunaa kaiken vaivan. Olemme saaneet uussuomalaisen!
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille, Ilja Janitskinille, Kenzo´:lle ja tira+:lle & kiitos kommenteistanne.

Taisteluvälineupseeri:

Viesti 1: Ehkä molemmat alkuun pyydämme anteeksi mainiolta Tankki Täyteen-hahmolta Juhana Viléniltä, että hänen nimensä on mainittu yhtä aikaa tämän toisen Juhanan kanssa. Tuo laittamasi facebook-lainaus on kyllä legendojen ainesta. Siitä tuli mieleen sen yhden uusruotsalaisen haastattelu joku aika sitten. Tyyppi kun valitti, että nykyisin on niin rauhatonta ja totesi että ennen tämä oli ihan mukava lähiö. Mitä nyt joku auto poltettiin silloin tällöin… mutta voi todella todeta, että mikäli Ruotsin tilanteesta uutisoi asiallisesti (ja sitähän meidän mediamme ei tee), niin Vartiaisen mielestä se on nationalistis-hörhöilevää liioittelua. Valhe on totuutta, nykyään.

Viesti 2: Ja ihmeellisintä on, että siitä aivopesusta vastaa valkoinen ihminen itse. Mitenkäs muuten, olikos se orjuus jo poistunut maailmasta, ja kun kerran ei, niin missäs päin maailmaa sitä vielä harrastetaankaan? Kiitos noista linkeistä, niissä oli minulle ihan uusia tietoja.

Ilja: Kiitokset, ja toki näitä lainata voi, ja MV-lehtesi näköjään kertoi lähteenkin. Asia on sinänsä ok, mutta toivon, että jos jatkossa lainaatte, niin ette laittaisi juttuun sellaisia kuvia ja sisennyksiä ja boldauksia, mitä alkuperäisessä kirjoituksessa ei ollut.

Kenzo´: Tuon tapainen tuote saisi yleistyä markkinoilla hyvin nopeasti varsinkin tietyissä etnisesti edistyksellisissä väestönryhmissä, varsinkin jos se väestönryhmä keskittyisi nimenomaan pelkkään virtuaalisadismiin. Pelkään tosin pahoin, että sille porukalle ei virtuaalinen toiminta riitä. Pitää päästä iholle.

tira+: Labradorinnoutaja olisi vaihtoehtona erinomainen, ja koirassa on se etu muutenkin, että jos kohtelet sitä hyvin, saat siitä elinikäisen uskollisen ystävän joka ei petä sinua koskaan. Hoivavietin kohteena se Abhu on huomattavasti riskialttiimpi, vaikka hänen avullaan ehkä saadaankin kerättyä moraalisäteilypisteitä.

JULY 15, 2015 AT 11:48 PM

Feyris Nyannyan kirjoitti...

Itse vielä 2000-luvun alussa eli parikymppisenä, pelottelin itseäni al goren ilmastoelokuvalla(1), ja tuohduin kovasti kun lankomies oli kuulemma sanonut kahdelle neekerille torilla että 'vitun neekerit'(2). Muistan myös sanoneeni "hyi, siis jotku perussuomalaiset?!?!"(3), en muista missä yhteydessä, varmaan edesmenneen T. Halmeen jutuista lehdistössä.. Eli olinko suvaitsevais-tiedostava? kyllä kai noilla ja vastaavilla meriiteillä joita riittää.
Tutkitaan hieman faktapohjaani siihen aikaan historiaa. En lukenut paljon, mitä nyt scifi- ja kauhufiktiota.. olin peruskoulu-iltalukiopohjainen muusikko jolla ei ollut aikaa ja kiinnostusta muuhun kuin siiderin tissutteluun ja kitaran rämpyttelyyn:

1) al goren ilmastoelokuva oli ainut tietolähteeni tästä uudesta jännästä 'ilmastonmuutoksesta'
2) Minulla oli lapsena neekerikaveri. Mutta siihen jäivät neekerikokemukseni, eli 2000-luvun alussa auvoisessa aikuisiässä en tuntenut yhtään neekeriä. ..nykyään tunnen
3) perussuomalaiset. muistan tony halmeen 'järkyttävät' kommentit jostain helsingin sanomista ja iltalehdistä tms. tämähän oksetti minua; enhän missään nimessä halunnut olla tuollainen HIRVEE JUNTTI(tm), koska tunsin että olen nuori, erilainen, ja ENEMMÄN kuin 'perus', ja yleensäkin termi "perussuomalaiset" kuvotti. Olin jopa muuttanut tätä kummallista junttiutta karkuun pienestä kaupungista pääkaupunkiseudulle. (myöhemmin toki muutin takaisin, se on se veri..)

Joskus 2005 hankin kerrankin laajakaistan kun ne alkoivat olemaan kitaranrämpyttelijän hintaluokassa. Oli aikaa lukea ja perehtyä internetin kirjoituksiin, kuin tunti kerrallaan kirjastossa pari päivää viikossa. vuonna 2008-9, tutustuin ruukinmatruunan blogiin. en tiedä mistä se tuli vastaan mutta se oli ensimmäinen kosketus tähän ns. nuivuuteen. siitä sitten aloin käymään takkiraudan linkkilistaa läpi ja olin myyty kerralla. Silmät avautuivat monessa asiassa.


Eli, voidaan sanoa että olin tiedostavais-suvaitsevainen vuoteen 2008 asti, koska kaikki ymmärrykseni yleensäkään elämästä, tuli mielikuvista, elokuvista, toisilta taiteilijakollegoilta, ja lehdistöltä. Elin jonkinlaisessa kuplassa ja kielsin itseni, ja monta muuta totuutta.

Kiitos tästä itsetutkiskelusta. täytyy vielä etsiä vanhalta tietokoneelta tuon ajan mietelmiä, lyriikoita ja kirjoituksia, että mitä päässä liikkui. en tiedä kuinka moni muuttuu tiedostavasta nuivaksi mutta meitä varmasti on enemmänkin. Monethan pelkäävät sosiaalista painetta ja statustaan. Minulla sitä ei ollut koska olin aina ollut ulkopuolinen taiteilija ja rajojen etsijä. Täytyy nauraa monelle muulle kitaranrämpyttelijälle tässä kohtaa: Ette te ole mitään vitun taiteilijaa nähneetkään. Olette henkisesti kuolleita lampaita.

Juha kirjoitti...

Oma mielipiteeni on, että eräät ihmistyypit vain tahtovat päästä "pikku-pomottamaan", mieluusti ilman vastuuta sanomisistaan. Kun tähän yhdistyy aihepiiri, josta voi kokea moraalista ylemmyyttä ja "hyvän ihmisen hehkua", niin mikäpäs sen makoisampaa. Hoivavietistä en oikein usko riittävän tähän, paitsi jos toimii lokaalisti ja ottaa pakolaisen perheensä uudeksi jäseneksi.

Toisaalta toiminnasta saa kuvan, että vain ensi-oireisiin reagoidaan (pakolaiset pelastettava merihädästä), mutta varsinaisen tilanteen syiden purkamiseen vaaditut (usein epämiellyttävät ja raskaat) toimenpiteet taas inhottavat sydänjuuria myöten.

Itsehän kannatan ajatusmallia, jossa kaikilla olisi niin rauha, ettei ole tarvetta lähteä pakolaiseksi asuinseuduiltaan. Joskus vain tilanne on sellainen, ettei se rauhoitu kuin vakaalla voimankäytöllä.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin olet pukenut myös minunkin ajatukset sanoiksi. Viime aikoina on tullut kärhämää "moku-uskovaisen" nuorimman pojan ja joskus jopa muijankin kanssa. Väitän siltikin olevani melko maltillinen sanomisissani, mutta minkäänlaista kritiikkiä ei suvaita!
Vanhimman pojan silmät avautuivat viimeistään silloin kun hänet ja kaverinsa aseella uhaten Pariisissa ryöstettiin. (ryöstäjä ei ollut Jean-Pierre tai Francois)

Tätä blogia on ollut aina mukava ajanviete ja tuo historiakin on aina kiinnostanut. Toivottavasti jaksat ja mielenkiintosi riittää jatkamaan tätä vielä pitkään. Vaarana on tietenkin hallinnon koventuneet otteet totuuksien esiintuojille. Illmanismi alas!

Sepi the anonymous

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Feyris Nyannyanille, Juhalle ja Sepi the anonymoukselle & kiitos kommenteistanne:

Feyris Nyannyan: Se 2000-luvun alku oli oikeastaan tässä monikulttuurivouhotuksessa sitä pahinta aikaa, sillä valtamedia oli ympätty jo sitä täyteen, Vallitseva Totuus oltiin lyöty lukkoon eikä internet ollut vielä löytänyt väyliään, että se olisi voinut olla valtamedialle minkäänlainen vastapaino. Muutos alkoi pikkuhiljaa joskus vuoden 2005 kieppeillä. Oman blogini aloitin vuonna 2007.

Luulen, että kaltaisiasi ihmisiä löytyy tämän blogin lukijoista runsaasti. Monet ovat kaltaisiasi, eli te ette ole tarvinneet muuta kuin annoksen oikeaa tietoa, ja sitä kautta silmät avautuivatkin sitten itsestään. Sitten ovat tietysti ne ”junttiuden vierastajat”, jotka – saatuaan tietoa muualtakin kuin mainitsemistasi mielikuvista, elokuvista, toisilta taiteilijakollegoilta ja lehdistöltä – pistivätkin kuvainnollisesti kädet korvilleen ja alkoivat huutaa wääwääwäätä, ettei epämiellyttävä informaatio tule korvien väliin. Sehän on tietysti turvallista ja vaivatonta, sillä kerran omaksutusta ideologiasta luopuminen on älyllisesti työlästä ja vaatii kriittistä suhtautumista myös omaan itseensä.

Minähän aika ajoin julkaisen kirjoituksia, joissa on kommentoijien hyviä pläjäyksiä, ja tuo lauseesi:

” En tiedä kuinka moni muuttuu tiedostavasta nuivaksi mutta meitä varmasti on enemmänkin. Monethan pelkäävät sosiaalista painetta ja statustaan. Minulla sitä ei ollut koska olin aina ollut ulkopuolinen taiteilija ja rajojen etsijä. Täytyy nauraa monelle muulle kitaranrämpyttelijälle tässä kohtaa: Ette te ole mitään vitun taiteilijaa nähneetkään. Olette henkisesti kuolleita lampaita.”

pääsee ilman muuta mukaan.

Juha: Tuo, mitä kommentoit on ilman muuta totta ja sitä on käsitelty blogissani useastikin. Nämä ymmärrysharjoituksen pohjautuvat siihen, että olen oikeasti ymmälläni ja pyrin löytämään jonkunlaisia järjellisiä selityksiä järjettömälle käytöksellesi. Mitä puhuit vain ensioireisiin reagoimisesta on myös totta. Se, että pelastetaan tyyppejä Välimerellä on sama, kuin laittaisi laastarin ampumahaavaan. Kaiken pohjanahan on Afrikan tolkuton väestönkasvu, mutta sehän ei ole tiedostavaistollemme minkäänlainen ongelma. Kaipa heillä menee kaikki energia siihen, kun pyritään kyykyttämään suomalaista teollisuutta (joka heidätkin muuten elättää) ilmastonmuutoksen nimissä.

Sepi the anonymous: Kiitokset ja jaksamista perhe-eloon. Luulen, että jatkan tätä vielä. Pääidea on tietysti agitprop, mutta noita vaihtoehtohistorioita ynnämuita tulee varman myös, sillä ajan myötä tuo kirjoittaminen on muuttunut myös harrastukseksi. Hallinto itse asiassa on tämän blogirintaman kanssa mielestäni hieman varovaisempi kuin vielä joku vuosi sitten, mutta mikäli se saa sauman iskeä, se tekee sen kyllä vieläkin, mistä Markus Janssonin tapaus on hyvä esimerkki.

Tom Kärnä kirjoitti...

Kolmannen kappaleen ensimmäisessä virkkeessä lukee "ihminen" kaksi kertaa peräjälkeen. Muuten erinomaista.

Minusta on aina ja edelleen sääli, että nimitystä "liberaali" käytetään muista kuin vapauden kannattajista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tom ja kiitos huomautuksesta. Virhe korjattu. Kun ajattelee, että liberaaleja olivat aikanaan mm. Suomen presidentit Ståhlberg ja Ryti, niin aika kauas on siitä nykypäivänä kieltämättä menty. Eikä ensinkään hyvään suuntaan.

vieras kirjoitti...

Vartiainen pitäisi viedä nuivan psykologin ja nuivan psykiatrin vastaanotolle. Onko hän täyttä ymmärrystä vailla vai täydessä ymmärryksessä?

Huomasiko Ykä että Väyrysen Pate pisti kansalaisaloitteen euroerosta:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Melkein yhtä tuore aloite on aloite EU:sta eroamseksi.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1338

Yrjöperskeles kirjoitti...

Yrjöperskeles said...
Tervehdys, Vieras. Psykiatrin voisin hyväksyä, psykologia en. Oman (varsin pitkän) kokemukseni myötä voisin todeta, että psykologit ovat pääosin ylipalkattuja ja yliarvostettuja ihmisten työn haittaajia, jotka keskittyvät korostamaan sitä, että he ovat psykologeja ja sen vuoksi ymmärtävät suorittavan tason työstä enemmän kuin ne ihmiset, jota tekevät sitä varsinaista työtä, vaikka näillä ylipalkatuilla työn vaikeuttajilla ei ole itse varsinaisesta työstä minkäänlaista käsitystä. Voi olla, että huippuluokan psykologeja on, mutta ehkä ne suuntautuvat jonnekin sotilas- tai urheilupsykologeiksi tai jotakin. Yhden täysjärkisen psykologin olen eläissäni tavannut ja hänkin häipyi Amerikkaan.

Vartiaisen kohdalla osaavampi asiantuntija olisi varmaankin poppamies.

Väyrysen Paten touhuja jo 1970-luvulta saakka seuranneena minun on pakko todeta, että en miehelle lämpene.

JULY 17, 2015 AT 3:07 PM

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä termi tuo junttiuden vierastajat.

Musta on selvästi kehittynyt jonkinlainen junttiuden tuorestaja. Sopii hyvin yhteen sen kanssa että samaan aikaan sekä hoivaa abstraktioita että potkii niitä kauemmas. Moisessa tarvitaan nimittäin jonkinlainen seulontasysteemi ja junttiuden tuorestaminen on aika hyvä seulonnan lähtökohta.

Siunattua loppukesää kaikille!

vieras kirjoitti...

Jonkun shamaanin palveluksia tässä tarvittaisiin.

Sitä mä tässä hain että tuolla olisi mahdollisuus ottaa julkisesti esille se miksi euroraha ei pelitä. Äänesti Väpe ja vajaa puolet Kepun ryhmästä aikoinaan koko EU:hun liittymistä vastaan kansanäänestyksessä ja eduskunnassa kun Kepun 55 edustajaa jakautuivat jaa 31 vs ei 24. EU-hanke on laitettu Esko Ahon syyksi mutta se on vain osatotuus. EU-hanke taisi olla Koiviston, Sdp:n ja Kokoomuksen pakkomielle, ja Kepu oli hajaannuksessa. Yritti Esko Aho ja Kepu sitten torjua Emua mutta eivät onnistuneet koska se olisi edellyttänyt Lipposen hallitusrintaman hajottamista mikä taas ei onnistunut puoluekurin ja pelottelun takia. Persuja ei ollut siihen aikaan kuin yksi joten siitä ei ollut apua. Siksi se meni Mooseksen ja Ahon naljailuksi:
https://www.youtube.com/watch?v=TSngJmYPBCE

Persuille tuo on ollut koko ajan tiedossa eikä tässä olekaan kyse persuista. Sen sijaan muille sen myöntäminen on mahdotonta koska muuten poliittinen ylpeys ja arvovalta kärsisi. Nykyinen presidentti on tainnut myöntää ettei nykyisillä tiedoilla olisi vienyt Suomea Emuun. Ei se ole katumusharjoitus mutta edes hienovarainen myöntäminen sinne päin.

Anonyymi kirjoitti...

Yrjö. Mitähän ne mahtaa sitten olla ne "aineettomat edut" Tuollainen perustelu ilman tarkempaa yksilöintiä on aika epämääräinen. Vai onko se niin että kun ne vanhat perustelut ei enää oikein päde niin keksitään uusia perusteluja, ja tehdään niistä tarkoituksella niin epämääräisiä että niitä on vaikeaa kyseenalaistaa. Kyllähän näiden pakolaisten tuomista aineettomista eduista saa varmaan monessa kunnassa ja kaupungissa tänä päivänä alkuperäisväestö "nauttia".

Valkea kirjoitti...

Hyvä ja naurattava idea. Olet Yrjö netin hauskin kirjoittaja. Toivottavasti jostain löytyy ohjelmoija, joka toteuttaa tuon oikeasti, ja jakaa ohjelmaa ilmaiseksi liberaaleille. Hän olisi suuri suomalaisten hyväntekijä.

vieras kirjoitti...

Tein muutaman kerran perätysten sen Ylen nettituomari-testin jossa oli viisi tuomiota. Pari kertaa olin testin mielestä ankara tuomari. Mutta pari kertaa se sanoi että sovin hyvin tuomariksi kun tuomiot olivat lähellä keskimääriä vaikka olivatkin pitempiä. Tuomiot arvoin nostamalla ne sombrerosta.

Annoin tahallani kovempia tuomiota henki-, väkivalta ja seksuaalirikoksista ja yhtä tahallani annoin kevyempiä tuomoita talousrikoksista sekä rikoksista jossa ei vahingoitettu kenenkään henkeä, terveyttä eikä seksuaalista itsemääräämisoikeutta.

Tässä olisi kustannusneutraali ratkaisuehdotus. Kevennetään tuomioita talousrikoksista ja niistä rikoksista joissa ei ole uhattu kenenkään henkeä, terveyttä eikä seksuaalista itsemäärämisoikeutta. Näin saadaan säästöjä joilla voidaan kustantaa kovennetut tuomiot henki-, väkivalta- ja seksuaalirikoksiin.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos taas hyvästä tekstistä.
Hermoon käypä ajatuskuvio parasiittielämästä kerta kaikkiaan.
Tätä kaiken halaamisen ihanuutta meille saarnataan kritiikittä ja siihen tärppiin tarttuva väki on mielestäni tekopyhää.
Hyvän tekeminen alkaa läheltä, eikä kaukaisesta kakkimajasta, varsinkin kun ei tiedä miten varmasti apu saavuttaa kohteensa.
Auttakaa helvetissä ensin sitä mummoa siellä lähikaupassa, kun se ei yletä ylähyllyltä ottamaan piimäpurkkia. Mutta ei. Ihmiset kulkee koukkuselkävanhuksen ohi ja katsoo, kun reumaattiset sormet haroo tyhjää, kaihisilmät ei näe, rollaattori karkaa alta.

Ozzy lauloi Crazy trainissa:
"I've listened to preachers,
I've listened to fools
I've watched all the dropouts
Who make their own rules
One person conditioned to rule and control
The media sells it and you live the role"

Treenasin pitkilleen taas kappaleen kitaroinnin ja mehevä biisihän se. Randy Rhoades oli mahoton ukko soittamaan. Meni huippujen tapaan ennen aikojaan pois.

Dr Outhouse

Anonyymi kirjoitti...

Talousrikokset ovat yhteiskunnalle kaikista tuhoisimpia rikoksia. Pahimmillaan ne voivat viedä satoja ihmisiä hautaan kerralla. Silti populistiuunot haluaisivat keventää niiden tuomioita.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle, Ano1:lle, Valkealle, Dr Outhouselle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Vieras:

Viesti1: No tottahan tuo joo. Arvovallasta ja kasvojen säilyttämisestä touhussa on pitkälti kysymys ja onhan Väyrysellä sinänsä enemmän rotia kuin monella muulla, sillä heppu ilkeää sanoa, että touhu on mennyt perseelleen.

Viesti2: No suurinpiirtein näin. Raha on kumminkin rahaa mutta ihmishenkeä ei saa uusittua.

Ano1: Ne ovat varmaankin niitä tiedostavan hyvän mielen tuntemuksia, jotka ovat niin arvokkaita, ettei niille saa laskea hintaa.

Valkea: Kiitokset. Sinänsä minulla ei ole koskaan varsinaista tavoitetta olla hauska.

Dr Outhouse: Samaa mieltä. Liekö niin, että oikea lähimmäisen auttaminen on joittenkin ihmisten mielestä rahvaanomaista ja epämuodikasta.

Ano2: Tuntuupa jotenkin kovasti tutulta tuo itseilmaisun muoto. Mutta minä olisin hyvin kiinnostunut tietämään, mikä talousrikos on vienyt Suomessa satoja ihmisiä hautaan kerralla.