perjantai 12. tammikuuta 2024

PORSAANREIKÄ. ELI OLISIKO TULLUT AIKA?

Hyvin monet uutiset masentavat. Ja jotkut masentavat tuplasti enemmän. Niin kuin tämä, johon törmäsin. Uutisen otsikkohan ei sinänsä ala kovin masentavasti:

Yle: Valtionrajarikoksesta epäillään yli tuhatta turvapaikanhakijaa

Eikä jatkokaan alkuun ole kovin kauhea:

Viime kuukausina rajan ylittäneitä turvapaikanhakijoita epäillään rikoksista, uutisoi Yle.

Rajavartiolaitoksen yksikönpäällikkö Tomi Kivenjuuri kertoo Ylelle, että kaikki heillä tutkittavana olevat tapaukset ovat epäiltyjä valtionrajarikoksia.

Valtionrajarikoksesta voidaan epäillä, jos rajan ylittää luvattomasti ilman asiakirjoja tai muualta kuin rajanylityspaikalta. Laittomasta rajanylityksestä tehdään esitutkinta.Valtionrajarikoksesta voidaan tuomita sakkoa tai enintään vuosi vankeutta.

Tässä voisi äkkinäinen kuvitella että asialle tehdään jotakin. Mutta sitten…

Mutta jos epäilty hakee kansainvälistä suojelua, rikoksesta ei tuomita.

Ja tämähän tekee koko touhun kerralla turhaksi. Totta kai ne hakevat jotain, joka tunnetaan termillä ”kansainvälinen suojelu”, mutta joka tarkoittaa pääsyä elinikäisen elatusautomaatin piiriin. Joka on koko ajan lisääntyvä vaara niin suomalaisten turvallisuudelle kuin maan taloudelle.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti lyö lisää löylyä. Asiaa koskeva uutinen on otsikoltaan sinänsä lupaava:

Oikeuskansleri Pöysti kiirehtii uutta lainsäädäntöä itärajan tilanteeseen

Mutta sitten…

Vaihtoehtoisia toimenpiteitä arvioitaessa on otettava huomioon myös muun muassa mahdollisimman hyvä perhe-elämän oikeuden ja vähemmistöjen suojan toteutuminen, laillisen rajaliikenteen mahdollistaminen sekä turvapaikkamenettelyn tosiasiallisen mahdollisuuden mahdollisimman laaja toteutuminen.

Boldaus oma. Ja kas perkelettä, kun tuosta boldatusta osiosta pitäisi nimenomaan päästä eroon. Suomalaisillekin on hahmottunut jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan että täältä ei haeta turvapaikkaa, vaan ikuista elatusta joka ei lopu vaikka kuinka perseiltäisiin.

Nyt olisi hallituksella äärimmäisen näytön paikka muuttaa vallitsevia lakeja ja välittää vähät niistä kuuluisista kansainvälisistä sopimuksista. Niin oikeista kuin vihervasemmiston omissa päissään keksimistä.

Jos joku tuumii, että Suomesta tulisi sen myötä paariavaltio niin eipä ole tullut muistakaan ja mehän voimme todeta, että onkos teillä jotakin sitä vastaan että me toimimme Venäjän hybridivittuilua vastaan?

Ootteks te joitain putinisteja vai, hä?



48 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Amen!

Anonyymi kirjoitti...

Terveh, YrjöP, pitkästä aikaa!

Hiukan logiikkani palikanjärjestystä häiritsee, että ulkorajavalvonta kuuluu sisäasiainministerin toimivaltaan. Ulkorajalla kun tapahtuu tällä erää enimmäkseen ulko- ja/tai puolustuspolitiikan laareihin jaoteltavia asioita.

Luulen, että nykyinenkin lainsäädäntö antaa mahdollisuuden varsin tylyyn rajasulkuun. Lakia tietysti pitää tulkita täysin toisin kuin Pöysti ym demlajuristit. Toki lainsäädäntö olisi hyvä muuttaa niin, että demlatulkinta ei olisi edes mahdollinen.

Terv. Achtung

QroquiusKad kirjoitti...

Itse itseäni toistaen:

viidesosa kansasta HALUAA tätä.
Kolme viidesosaa peesaa tuota Viidettä Kolonnaa itsekään kunnolla tietämättä miksi.
Vaikka se viidesosa, joka tätä ei halua on nyt hallituksessa, se on edelleen vain viidesosa.

Sillä on vastassaan neljä viidesosaa.
Kun mukaan lasketaan vielä ne Hyödylliset Idiootit, jotka tulevat nykymenoa olemalla äänestämättä, on ylivoima yksi kuutta vastaan.

Siinä syy miksi puheenaolevalle asialle ei tehdä mitään.
Ei sille voi tehdä mitään.
Liian moni kannattaa sitä aktiivisesti tai passiivisesti.
Se ei ole mukava ajatus, mutta se täytyy käsittää.

Muutos voi tulla vain jostain ulkoa.
Kotoperäisin voimin sitä ei kerta kaikkiaan voi tulla yhtään enempää kuin lastentarhan vallankumousta, jossa pikku piltit syrjäyttävät hoivatädit ja ottavat lastentarhan johtoonsa.

kauko kaipuu kirjoitti...

Niinpä. Rauhoittavia vain lääkärin määräyksellä.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Noinhn se on kuten kuvaat. Tästä tulee mielenkiintoinen kevät kun porukkaa alkaa tulemaan ohi raja-asemien ja suoraan asylymin hokemisen kautta hotelleihin. Silloin kaikille selkenee missä tuo ongelma on. Mitä olen kysellyt ympäristöstä niin ihmiset ovat menneet tähän uunotukseen siitä mikä ja missä se ongelma oikein piilee, ja suurin osa ei ymmärrä että se on juuri tuo asylumin hakeminen ja sitä kautta maahan ikuiselle elätykselle pääseminen. Media ja vihervasemmisto on onnitunut hyvin. Mutta koko valhe räjähtää käsiin lumien sulaessa ja porukkaa alkaessa lapata pitkin metsiä maahan.

Heikki kirjoitti...

Näin on. Minkäs teet?

Isä Nicolae kirjoitti...

Ja men Ykä!

Totta kai tänne läpi koko laajan Vänäjänmaan vaeltaville on taattava kv. suojelu. Onhan se jo niin traumatisoiva reissu päätyä ensin lämpimästä Lähi-idästä kylmään Pietariin ja sieltä vielä kalseaampaan Suomeen...rasistejakin on vielä, hui olkoon.

Ihmettelen eriperäisen kovasti vain, miksei missään laissa ole säädetty vastaavan ikihoivan ja turvan "tosiasiallista toteutumisen mahdollisuutta" kotoisille suomalaisille, esim. nuorille ja/tai korkeakoulutetuille, jotka eivät lukuisista yrityksistä huolimatta pääse kiinni työelämään ja ansaitsemaansa leipään. Kylmä se on heilläkin köyhyysrajalla, kun pakkaset ylittävät 30 asteloista. Ja miksei kukaan oikeuskansleri yhtä lailla tätä jatkuvasti painota...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Achtungille, Qroquius Kadille, kauko kaipuulle, Thorvald Eskilinpojalle, Heikille ja Isä Nicolaelle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Kiitokset.

Achtung: Mukava kuulla sinustakin. Aikanaanhan sisäministeriö riitti, kun se toimi järjellä eikä ollut mikään kapakan sisäänheittäjä.

Qroquius Kad: Kai tästä meteliä silti kannattaa pitää? Se ulkomaalainen apu on omaa fantasiaasi. Tosin jos korttitalo alkaa sortua muualla Euroopassa niin silloin Suomi saattaa seurata perässä.

kauko kaipuu: Kenelle suosittelit niitä rauhoittavia?

Thorvald: Media ja vihervasemmisto on onnistunut todellakin hyvin ja nythän toimitaan vihervasemmiston säätämien lakien mukaisesti. Lakien muutoksilla olisi vähän perkeleellinen kiire.

Heikki: Ei kai tästä silti kannata hiljaa olla?

Isä Nicolae: Joo. Suomalaiset kun eivät ole millään tavoin pop.

QroquiusKad kirjoitti...

Ilmaisen itseäni näköjään huonosti.
Ei minulla ole mitään ulkomaan avun fantasiaa.
Ei sellaista ole tulossa eikä olemassa sisäpolitiikkaan.
Se on ainoa mikä Suomea voisi auttaa, ja siksi asialle ei voi mitään.

Asiasta nimenomaan täytyisi pitää meteliä, mutta kun se pitäisi pitää siellä missä asioista päätetään.
Nyt siellä mennään toisten mukana kuin ajopuu.
Ei se ole sillä hyvä, että istutaan pöydissä joissa tehdään päätöksiä, jos muut saavat tehdä ne päätökset eikä itse vaadita edes eriävää mielipidettä pöytäkirjaan merkattavaksi.

Tästä on kyse, ei siitä että kuviteltaisiin vähemmistön voivan alkaa muuttaa asioita.
Ei sellaista kukaan järki-ihminen vakavissaan kuvittele.
Pitäisi kuitenkin panna kampoihin sen minkä voi.
Nyt voisi enemmänkin.

-TR- kirjoitti...

Me suomalaiset olemme poliittisesti niin typerä kansa että ansaitsemme kohtalomme.

Meinaan, V2015 siirtolaistulva, joka oli täysin järjestetty homma, Suomen päässä hommasta sopi Stubb.

Onko Stubb saanut jonkin rangaistuksen tuhotyöstään? Hänet mitä luultavimmin äänestetään presidentiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Vihervasemmiston kanssa voisi vielä jotenkuten pärjätä mutta kun meillä on viheroikeistokin. Katsovat tulijoita vain eri näkökulmista. Vihervasemmisto humaanitaarisesta suojelusta ja viheroikeisto huutavasta ilmaisesta työvoimapulasta.

Anonyymi kirjoitti...

"turvapaikkamenettelyn tosiasiallisen mahdollisuuden mahdollisimman laaja toteutuminen."

jo nyt on verenpainelääkitykseni tapissa, taitaa jäädä osaltaan jälkeläisteni taakaksi tuokin kustannus. Demlalaisuus on top kolmen joukossa tämän maan pahimmista vitsauksista
(ne pari muuta aatetta lienevät sanomattakin selviä)

Sepi

Anonyymi kirjoitti...

Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla, mutta en olisi ikinä uskonut, että suomalaisista löytyy näin paljon täysin todellisuustajunsa menettäneitä ihmisiä yhteiskunnan joka portaalta. Idän karhu on taas noussut takajaloilleen ja karjahtelee joka suuntaan, mutta meillä luetaan lakikirjaa kuin piru Raamattua ja anellaan ohjeita omaan rajavalvontaan EU:sta sekä kansainvälisistä sopimuksista. Tähän ei voi muuta kuin todeta kekkosmaisesti: "Saatanan tunarit!"


Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Eikös Pöysti ollut se joka aikoinaan runnoi Yliviikarin VTV:n pääjohtajaksi?

Anonyymi kirjoitti...

"Todella pahalta, todella pahalta, näyttää nyt tässä kyllä"
T. Ymmi

Apoliteia kirjoitti...

Ja minä kun luulin että lainsäädännön aloitteet tekee Suomessa hallitus ja kansanedustajat. Ja nykyään myös kansalaisaloitteet.. À propos, pitäisiköhän tällaisen, vain politikointiin käytetyn viran lakkauttamisesta tehdä aloite?

Anonyymi kirjoitti...

Aivan samat lauseet huomasin uutisvirrasta kuin Ykäkin!

En vaan järkytykseltäni saanut tätä puettua sanoiksi.

heppa

Viikate kirjoitti...


Laitoin jo toiselle foorumille ehdotuksen:

Voisi järjestää vapaaehtoisen maanpuolustusharjoituksen metsään todennäköisten ylityspaikkojen lähelle. Harjoiteltaisiin mm. vangin ottamista. Majoitus teltoissa. Sanottu asylum ei päde, kun sitä ei ole sanottu virkamiehlle.

Anonyymi kirjoitti...

Kun yhdistetään vihervasemmiston ja viheroikeiston toiveet saadaan Suomeen valtion ylläpitämä ilmainen työvoima paikkaamaan huutavaa työvoimapulaa. Sille ei kantasuomalainen pysty "työmarkkinoilla" kilpailemaan.

Bogreol kirjoitti...

Onhan se täysin tuomittavaa, että niin pahasta rikoksesta kuin valtionrajarikoksesta pääsee luistamaan vain sanalla asylum, eikä siitä ilmeisesti syytetä senkään jälkeen kun tuo turvapaikkaoikeus ei toteudukaan. Eikö rangaistusta koventavana perusteena tulisi olla se, että turvapaikanhakija tulee monen turvallisen maan läpi hakemaan elatusta ei turvapaikkaa?

Keskiajalla 1100-luvulla Lähi-idässä eli ja runoili arabimuslimidiplomaatti Usama bin Munqidh. Hän kirjoitti myös ajastaan ristiretkeläisten hallitsemassa Jerusalemissa. Usama tunsi halveksuntaa, kun eräs temppeliherra kehotti häntä lähettämään poikansa koulutettavaksi Eurooppaan, jotta tämä olisi palatessaan aidosti järkeään käyttävä mies. Niin uskonnollisia kuin ristiretkeläiset olivatkin, käyttivät he järkeään torjuessaan islamin.

Tässä ajassa tuntuu kuin kaikki järki olisi kadonnut, ja tunteisiin ja arkuuteen perustuva sallivuus ja turvallisuudesta piittaamaton sokeus pitäisi rajoja auki, eikä osaa tarttua edes laillisiin keinoihin torjua tunkeilijoita kulttuurisesti vaarallisista maista.

Anonyymi kirjoitti...


Öyhötän hieman.

Jos halutaan estää laittomat maa- ja vesistörajojen ylitykset, niin turvapaikkojen ja suojelun myöntäminen tulee lopettaa. Raja pitää varustaa estein, joiden läpi ei pääse.
Edellämainittujen toteutamiseen suomalaisten kantti tuskin riittää.

Mutta mitäs jos Venäjä keksii kerätä miljoona nuorta viehättävää suomalaisesta ulkonäöltään käyvää naista, jotka osaavat muutaman sanan suomeakin ja laittaa heidät tulemaan rajan yli. Tuskinpa suomalaiset estävät heitä.

Miljoona sööttiä naista ei ole menetys Venäjälle, koska he ovat ylijäämää. Mahdolliset puolisokandidaatit ovat kuolleet tai invalidisoituneet Ukrainassa. Ja arvatkaapa mikä on näiden naisten Suomessa saamien lasten äidinkieli.

Acc

QroquiusKad kirjoitti...

Kun ukrainattaretkin ovat saaneet Virallisen Suomen pulleroiden taholta vastaansa peittelemätöntä vihaa, miksi sitten moskoviittiörkittäriin suhtauduttaisiin sen suopeammin?
Ei tänne tarvita feminiinisiä naisia painamaan alemmas suomalaispulleron jo valmiiksi alhaista seksuaalista markkina-arvoa, vaan tummia ja tulisia palleroita kohottamaan sitä.

Anonyymi kirjoitti...

Lainsäädännästä puheenollen, Orpo on pahoittanut syvästi mielensä kun Stubb sanoi ettei tuomitsisi mitään työmarkkinaosapuolta jotka rakentavat ihmisille parempaa maailmaa. Orpon mielestä lainsäädäntävälta kuuluu hallitukselle.

No niin. Arvoisa pääministerimme on ymmärtävinään että lait säätää voimaan hallitus, ei eduskunta. Oliko tietämättömyyttä vai lipsauttiko vahingossa ns puoluekurin. Eli, hallituksen esitys on yhtäkuin voimaan tuleva laki. Toisaalta ymmärrän miksi Orpo loukkaantuu kun hallitusohjelmaa arvostellaan. Onhan hallitusohjelma EK'n kirjoittama ja kokoomus EK'n äänenvahvistin.

Toinen juttu. Milloin presidentin sananvapautta on alettu rajoittamaan? Eikö hän saa enää sanoa sanottavansa asiaan kuin asiaan. Kuka voi rajoittaa hänen sanavaputtaan? Orpokö?

Enne Pöystin valintaa oli ehdolla hyvä oikeuskansleri, muistaakseni nimeltään Viljakainen. Presidentti puuttui silloin valintaan ja valtuksi tuli Pöysti. Liittyi Sipi-soteen. Terveydenhoidon yksityistämiseen. Olihan Pöysti ollut sitä valmistelemassa ja se piti saada läpi eduskunnan. Pöystin ja jumalan valitsema Nerg pantiin silloin antamaan jopa väärää tietoa eduskunnalle soten valmistelussa.

Kokoomus jatkaa terveyden- ja sairaanhoidon yksityistämistä sotkemalla julkista. Veturiksi on nyt valittu Mia Laiho. Ja onhan Nerg uitettu takaisin ministeriön virkaan. Vasta valittiin hyvinvointialueet ja niille hallinto. Eivät päässeet alkuunkaan kun poliitikko tietää jo paremmin mitä siellä pitää tehdä. Supistaa ja leikata. Vanha temppu jolla saadaan ihmiset moittimaan julkista ja kehumaan yksityistä kunnes, julkista ei enää ole. Mennään Amerikan malliin jossa BKT'sta käytetään 20 % terveydenhoitoon ja vain kolmannes porukasta hoidetaan.

Tavoitteena on kähmiä koko valtion terveydenhoitobudjetti 12 miljardia ja antaa se Terveystalolle tai Mehiläiselle. Siellä tiedetään kyllä miten rahat pitää käyttää.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, TR:lle, Ano1:lle, Sepille, Rouva Anolle, Ano2:lle, Ymmille, Apoliteialle, hepalle, Viikatteelle, Ano3:lle, Bogreolille, Acc:lle ja Ano4:lle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Niin, enemmän pitäisi tehdä. Persut sentään yrittävät mutta eihän se vielä riitä. Ja joo, Suomihan mainosti että meidän pitää päästä päättäviin pöytiin. No, päästiinhän me. Kuulemaan, mitä toiset päättävät.

TR: Sinänsä koko kansan ei tulisi kärsiä poliittisen eliitin typeryyden vuoksi.

Ano1 & Ano3: Juu, kysehän ei ole työvoimapulasta vaan halpatyövoimapulasta. Eivätkä kehitysmaalaiset ratkaise sitäkään, koska eivät ne tule tänne töihin.

Sepi: Tosi on.

Rouva Ano: Et ole ainoa joka tätä ihmettelee.

Ano2: Tähän en osaa vastata.

Ymmi: Todella.

Apoliteia: Ei huonompi idea.

heppa: Järkytykseen on kyllä vahvat perusteet.

Viikate: Ei huono idea.

Bogreol: Kiitos hyvistä huomioista.

Acc & Qroquius Kad: Tuohan on sinänsä sottailua. Mutta joo, eihän Venäjältä lopu vittuilukeinot eikä väestö.

Ano4: Puoluekurihan on tosiasia. Ja tuo terveydenhuolto on kyllä menossa vahvasti siihen suuntaan kuin sanoit.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Tuolle anolle joka kirjoitti että hallitus säätää lait, voisi sanoa että nykyisessä poliittisessa kulttuurissa määräenemmistösäännösten taannoisen poistamisen jälkeen enemmistöhallitus todellakin ihan oikeasti tekee niin, eikä siihen ole kenelläkään lakien puitteissa mitään nokan koputtamista. Niinhän meidän edellinen jakkupukuhallituksemme teki, täysin välittämättä jopa parustuslakivaliokunnankin kannoista. Ja niin sen tekee nyt oikeistohallistuskin. Tällä tosiasialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa että pidemmässä juoksussa ei moinen tietysti ole kovin järkevää ja aiheuttaa vain katkeruutta ja koston kun hallitus vaihtuu. Mutta näillä mennään, ei auta itkeminen kun itse aloittivat.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Thorvald. Näinhän politiikka menee. Hallituksella on pääosin eduskunnassa ehdoton enemmistö, toisin sanoen hallitus säätää lait.

QroquiusKad kirjoitti...

Useimpien länsimaiden poliittinen järjestelmä on yhdistelmä
Montesquieun valtiovallan kolmijakoa lakiasäätävään, toimeenpanevaan eli hallitsevaan ja tuomitsevaan sekä
Rousseaun kansansuvereniteettiperiaatetta.
Jälkimmäisessä kansa valitsee keskuudestaan edustajansa lakiasäätävään kansalliskokoukseen, joka valitsee keskuudestaan valtakunnanhallituksen joka on vastuussa kansalliskokoukselle;
viimemainittu voi erottaa hallituksen, jos luottamus menetetään.

Puoluekurin ja julkisten äänestysten yhdistelmä mitätöi tosiasiallisesti parlamentin mahdollisuuden kaataa enemmistöhallitus, samoin lait ovat hallituksen sanelemia, koska niiden tiedetään menevän läpi.

Vaan mitäpä, jos hallituksen luottamuksesta ja tietyistä kansakunnan ja valtakunnan kannalta tärkeimmistä asioista äänestettäisiinkin salaisesti umpilipuilla?
Siinä on aineksia kolpakkokeskusteluihin, sillä eihän minkään maa eliitti tuollaiseen uhkapeliin todellisuudessa alistu;
siinähän pitäisi käyttää ja näyttää valtiomiestaitoja aivan oikeasti!

Joppos123 kirjoitti...

Eikös se kuitenkin ole niin, että eduskunta on se lakiasäätävä elin tässä maassa?
On " vitussa matoja" jos haitallisen lain kumoamiseen tai sen muuttamiseen menee vuosia.
Itsehän me ollaan ne lait niinku kehitelleet ja eikös me voida niitä samalla tavalla fiksailla?
Mitä tulee näihin vasureiden kuivankesän oraviin jotka kutsuvat itseään " lainoppineiksi" niin niille voi haistattaa kylmät paskat.
Eivät ne ole valittuja johtamaan maata. Ne eivät ole valittuja johtamaan yhtään mitään.
Nafa
Nada.

Anonyymi kirjoitti...

Thorvaldille tarkennusta. Pääministeri Orpo se sanoi että lainsäädäntövalta kuuluu hallitukselle. Muistini mukaan ensimmäinen laatuaan. Ministeri on viranhaltija. Ministeriöissä on viranhaltijoita. Viranhaltija vannoo valan että toimii lain mukaan. Säädettävä laki ei saa olla ristiriidassa perustuslain kanssa. Lain säätää voimaan kansanedustaja. Se ei ole virka vaan luottamustoimi. Kansanedustajaa sitoo vain perustuslaki. Näin pitäisi olla vaan ei ole. Ulkoparlamentaariset voimat vaikuttavat lainsäädäntöön. Henkilöstä riippuu noudattaako työssään lakia vaiko kaveria. Omasta puolestani, case closed.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Joppos123:lle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Tuota salaista äänestystä kannattaisin kyllä itsekin. Pelin henki voisi muuttua aika radikaalisti.

Joppos123: Joo, tuo lakien muuttaminen on tehty pirun hitaaksi. Ja mitä lainoppineisiin tulee niin olen pitkälti samaa mieltä. Kas kysehän noissa asioissa ei ole itsestäänselvyyksistä vaan tulkinnoista.

Ano: Enemmistöhallitus tietysti tosiassa päättää, mitä lakeja eduskunta säätää.

Joppos123 kirjoitti...

Tulipahan käytyä erään metsästyseuran edustajana järkkärinä eräässä SM rallissa.
On noi kuskit aika kaheleita.
Jotkut seuraajat vielä enemmän.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Se on hieman semantiikkaa tuo keskustelu siitä että säätääkö hallitus lakeja vaiko eduskunta. Hallituksella kun on taskussaan eduskunnan enemmistö. Sellaisen kansanedustajan ura loppuu Suomessa käynnissä olevaan kauteen, joka alkaa äänestelemään vastoin oman puolueensa hallituksen esityksiä. Puolue kun määrää tosiasiassa ketkä pääsevät edes ehdokkaiksi seuraavissa eduskuntavaaleissa. Siksi aisan yli potkijoita on niin vähän kun on. Periaatteessahan kansanedustaja on perustuslainkin mukaan vastuussa vain äänestäjilleen, mutta todellisuudessa hän vastaa puolueelleen tekemisistään. Jos meillä olisi oikea perustuslakituomioistuin, puoluekuri olisi laitonta ja sen vaatimisesta ja noudattamisesta saisi tuomion, mutta kun ei ole. Minä siis kirjoitan miten asiat todellisuudessa ovat, en mitään liirumlaarumia ja semanttista höpöhöpöä mitä tuo ano yrittää selittää edellä. Valitan jos raaka todellisuus lyö silmille idealismia ja juristeriikkaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo uutinen, että 1000 maahantunkeutujaa epäillään valtio rikoksesta, sai suorastaan naurattamaan. Samaan aikaan länsiraja vuotaa kuin seula. Sieltä tullaan morjestellen tuosta vaan. Ketään ei kiinnosta. En tiedä, pitääkö uutinen paikkaansa, että romanit hylkäävät ruotsin? Ja rynnäköivät suomeen. Johan on aikoihin eletty. Vai onko se merkki jostain, että jos myös ne(kin) häipyvät, niin taitaa olla asiat melko huonolla tolalla i sverige? Tai no kyllähän se on tiedetty, mikäli pessimistinen skenaario tulee tulevaisuudessa toteutumaan, niin jonkinmoista sisällissotaa pukkaa jossain vaiheessa länsinaapurissa.

Anonyymi kirjoitti...

Jos Biodee tulee lähiaikoina erkkopeen kapellimestariksi Henrikssonin tilalle, niin taitaa tulla uusi hallitus lakeja säätämään.

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

Luultavasti kirjoitan ns läpiä päähäni/levotonta, mutta muistan jostain lukeneeni tms, että jos romanit häipyvät, niin sitten se on merkki jostain?

Anonyymi kirjoitti...

Thorvald, hallitus esittää. Löytyvät eduskunnankin sivuilta esmes HE 123/2023. Esitys menee läpi valiokuntien jossa on myös opposition edustajia. Tulee lopulta eduskunnan täysistuntoon jossa laki äänestetään voimaan, jos tulee. Monet esitykset ovat tarttuneet valiokuntiin. Että se siitä sementiikan ja lain eroista. Pahoittelen jos en osaa sanoa asiaa tarpeeksi yksinkertaisesti.

Rikoslaista puheenollen, kun sitä lukee tulee tunne että, olemme siirtyneet laittomuuksien aikaan. Rikoslakia ei kaikilta osin noudateta tai se on jollain toisella lailla vesitetty. Ulkomaalaislaista puhumattakaan. Esimerkiksi, väärien henkilötietojen anatamisesta viranomaisille pitäisi tuomita vankeuteen. Nykyisin tuomitaan enemmän ikuiselle elatukselle.

QroquiusKad kirjoitti...

Vaikka Suomen perustettaisiin perustuslakituomioistuin, mistä saataisiin siihen sellaiset valtiosääntöoikeuden asiantuntijat jotka eivät ole läpikotaisin demlakraatteja?
Nythän meno alkaa olla jo sillä tasolla, että jos Moskovia hyökkäisi Suomeen Martin Scheisse ja kumppanit julistaisivat liikekannallepanon olevan perustuslain vastainen ja siihen loppuisi koko touhu.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle, Thorvald Eskilinpojalle, Ano1:lle, Tapsalle vaan, Ano2:lle, Ano3:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Tuohon on vähän vaikea sanoa mitään kun minä olen nähnyt rallia livenä viimeksi muistaakseni 1972. Oli itäralli.

Thorvald & Ano3: Käytännössähän tuo politiikka menee niin kuin Thorvald sanoi. Mitä tulee rikoslakiin Ano3 on kyllä pitkälti oikeassa. Mutta ehkä ei kannata enää kinastella tuosta.

Ano1: Jep. Länsiraja vuotaa ja Välimeren yli on tulossa uusi invaasio.

Tapsa vaan: Joo, se olisi kyllä tämän hallituksen menoa.

Ano2: Saattaapa hyvinkin olla.

Qroquius Kad: Ei niitä saataisi ainakaan julkisen sektorin lakimiehistä. Mahdollisesti yksityiseltä puolelta sitten.

Anonyymi kirjoitti...

Perustuslakituomioistuin on tuskin ratkaisu mihinkään. Muuan ulkomailla asuva suomalainen tuosta kirjoitteli toisella foorumilla kauan sitten asuessaan euroopan maassa jossa sellainen on. Se tuomioistuin tutkii lakien perustuslaillisuuden vasta sitten kun laki on säädetty ja laki on voimassa. Aikaa kuluu ja jotkut päätökset eivät näytä valmistuvan koskaan. Hän piti parempana Suomen valiokunta käsittelyä jossa säädettävän lain oikeudenmukaisuus tutkitaan ennen lain voimaan saattamista.

Anonyymi kirjoitti...

Kertokaa, saiko tämän aikaan kai mykkäsen marrashesissä allekirjoittama bumaska? Kaikki kaksijalkaiset on otettava.


kt

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja kt:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Vaikea sanoa, koska Suomessahan tätä ei ole koskaan kokeiltu.

kt: Kai osittain, mutta Suomen lakihan on tehty sellaiseksi muutenkin että tervetuloa tänne vaan huilailemaan.

Anonyymi kirjoitti...

Perustuslaista yms on nyt kommentoitu. Kylläpä se unohtui erään haaviston osalta . Pelkkää lässytystä. Maanpetturi porskuttaa kun mitään ei olisi tapahtunut. Haavisto teki rikoksen. Se on yksinkertaisesti totuus. Hän teki ministerinä virkarikoksen. Puhumattakaan muista hänen tekemisistään.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Tarkoitin tuolla perustuslakituomioistuimella sitä että perustuslain rikkomisista rangaistaisiin kuten rikoslain kanssa on.

Eihän siellä perustuslaissa edes ole nyt määritetty mitään rangaistuksia sen määräysten rikkomisesta, ei noin yleisesti tai pykäläkohtaisesti.

Näinollenhan se on vain kokoelma toiveita, joita noudatetaan jos halutaan, ja rikotaan kun se riittävän monelle riittävän ylhäällä vallan portailla olevalle sopii.

Eihän perustuslakivaliokunnan kannan huomiotta jättämisestä eli prustuslain tulkinnasta välittämättä jättämisestä tullut edelliselle hallitukselle yhtään mitään, vain kiukkuisia kommentteja oppositiolta. Jos tuossa tilanteessa pääministeri ja vastuuministerit joutuisivat vaikkapa viideksi vuodeksi tiilenpäitä lukemaan, into noudattaa perutuslakia nousisi oleellisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä siinä ministerin valassa sanotaan? Haavisto &co nauroivat sille. Ja vahingoittivat suomalaisten yhteiskunta rauhaa, sekä, selvisi syytteiltä ainoastaan, koska vihervasemmisto. Uskomatonta, että se on ns unohdettu.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Thorvald Eskilinpojalle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne. Kaiken kaikkiaan hyviä huomioita teiltä kaikilta. Ja joo, erityisesti valtamediapuolue VMP haluaa rikollisesta presidentin.

Anonyymi kirjoitti...

Ja ne lähtisimme linnaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä on Joutsenin vastaanottokeskus? Palkkaako Pravda analfabeetteja?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Täsmennätkö vähän?

Ano2: Jaa oliskos Joutseno? Minkä tajusit kyllä itsekin. Menikö vähän jaarittelun ja pilkunnussimisen puolelle?