maanantai 15. tammikuuta 2024

KÄPPÄUKOT JA MIINAT

Erään Huitsinnevadan Örnätjärvellä sijaitsevan omakotitalon savupiipusta nousi ilmoille taas kertaalleen kipinöiden säestämä sankka maailmaa tuhoavia pienhiukkasia sisältävä savu. Samanlainen nousi pihan grillikodastakin jonne oli pihalla kävelemässä kaksi setärumaa käppäukkoa eli Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis. Käppäukkojen saunakuumat kropat höyrysivät kovassa pakkasessa erittäin voimakkaasti ja sattumalta yli lentänyt venäläinen vakoilusatelliitti kuvasi tapahtuman. Aineisto sai aikaan Venäjän sotilastiedustelussa huolta. Oliko kyseessä suomalaisten jonkinlainen uuden ohjustyypin laukaisu? Kun ei niistä tsuhnista koskaan tiennyt.

Grillikodassa ei tarvinnut enää höyrytä sillä sen tulisijassa palava valkia piti paikan lämpimänä. Käppäukot olivat olleet päivällä valmistelemassa Huitsinnevadan urheilutalolla seuraavana viikonloppuna pidettäviä hieman läskiksi menemisen SM-kisoja. Ykä laittoi palamaan lisää puuta, Lötjönen puolestaan aukaisi Tsuhnan Koston ja tuumasi:

- Hjuu, jos katsotaan vallitsevaa turvattomuuspoliittista tilannetta ja mietitään lähihistoriaa niin yksi asia Suomella on mennyt huomattavasti enemmän kuin hieman läskiksi. Meinaten tuo järjetön liittyminen siihen Ottawan jalkaväkimiinat kieltävään sopimukseen. Siitä alkais olla korkea aika päästä eroon.

Ykä aukaisi oman Tsuhnan Kostonsa ja totesi puolestaan:

- Totta joo. Suomalaisten alaleuan väpättäjien perustehan asialle oli se, että kun jalkaväkimiinat silpovat viattomia Angolan lapsia niin totta kai sotavaltion varastoissa olevat suomalaisetkin miinat on hävitettävä.

- Eikä sitä miinaa korvaa mikään toinen järjestelmä vaikka kuinka väitettäisiin. Jos hyökkääjä tietää, että edessä on panssarimiinojen sekaan kylvetty sakaramiinoja ja lepikossa on vielä rutkasti putkimiinoja niin kyllä se kulkua vaan kummasti hidastaa. Ja kun kulku pysähtyy, niin suomalainen tulenjohto voi silloin tilata tykistöltä kyisiä terveisiä.

- Niin hidastaa. Yleensäkin muuten sen sopimuksen laatijat ovat olleet koko lailla irtaantuneet reaalimaailmasta. Meinaten, kuinkas se irtautuminen siitä olikaan määritelty… joo, ”sopimuksen voi irtisanoa kuudessa kuukaudessa ilmoittamalla siitä sopimuksen tallettaneille Yhdistyneille kansakunnille. Miinakielto kuitenkin jatkuu irtisanomisaikana syntyneen sodan loppuun saakka, mikäli sota alkaa irtisanomisaikana”.

Molemmat sytyttivät voimasavuke Bostonit ja Lötjönen sanoi irvistellen:

- Niin kuinkahan moni sotaa käyvä maa tuota noudattaisi?Mutta joo, jos Suomi irtautuisi tuosta naurettavuudesta ihan omia aikojaan ja määräaikoja kyselemättä niin nuo miinat ovat sen verran yksinkertainen ase että niitä voi alkaa väsäämään massatuotantona hyvin nopeasti.

- Ja niille voi olla tarvetta. Nythän puhutaan kovasti siitä, että Suomi on NATO-maa mutta NATOn eurooppalainen siipi on riisunut armeijansa koko lailla luurankomalliseksi. Oliko sillä Saksallakin ampumatarvikkeita ihan kokonaista kolmen vuorokauden edestä? Niin että kaikki, minkä itse voidaan hankkia ja tehdä on aina kotiopäin. Ja siks toiseks, jos siitä miinasopimuksesta irtauduttaisiin, niin olishan asiassa vielä äärimmäisen kaunis runollinen elementti.

- Hähhää, joo, eli se äärimmäisen armoton vitutus joka tulisi Halonen – Tuomioja – Haavisto-akselille. Ai sitä alaleuan väpätyksen määrää.

Näissä runollisissa tunnelmissa käppäukkojen oli mukavaa siirtyä takaisin saunan löylyihin. Tiedä, vaikka siellä puhuttaisiin lisää vihapuhetta?


16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olisipa saattanut tieto, että ei olla miinakiellossa olla jonkinmoinen pidäke nyt noille itärjan yli lompsiville erämaan kulkijoille? Vaikka siellä ei olisi ensimmäistäkään jalkaväkimiinaa asennettuuna.

Ainakin arabiankieleiset somekanavat olisi huutaneet asiasta tietoa ja varoitusta etukäteen. Siellä kun kuullemma tuntuu olevan tarkat neuvot ja ohjeet mistä pitää mennä ja mitä sanoa.

Suomen rajaviranomainen kun ei maailmaa syleilevää hyvyyttään edes pamputa ja/tai laita laitttomia rajan ylittäjiä rautoihin ja putkaan tutkimuksiensa ajaksi. Ehkä tuo miina-asia olisi hillinnyt innokkaimmilta haluja metsän läpi oikaisuun?

Eli tulipa kustua hyväuskoisuudessa omaan saappaaseen pakkasella...

heppa

rauhaa ettei tarvi rautaa kirjoitti...

Miinoja on hyvä olla varastossa. Mutta kuitenkin sen varautumisen ykköstykki on pitää suhteet kunnossa naapureihin eikä tehdä heistä vihollisia. Sota on aina seurausta karmeista virheistä diplomatiatasolla. Tuli mieleen eräskin ulkoministeri joka ei suostu kättelemään jonkun toisen maan ulkoministeriä. On siinä diplomaattinen osaaminen huipussaan, sano.

QroquiusKad kirjoitti...

Ei tunkeilijoille valehteleminen mitään hyövää.
Kyllä ne tietävät erittäin hyvin millä rajalla on miinoja sekä voimankäyttöön valmiit ja kykenevät rajavartijat ja missä taas ei.

Sotien ehkäisyssä on hyvä ulkopolitiikka taitavine diplomatioineen on arvossaan, mutta ei meitä paljon auta olla tekemättä roistovaltiosta itsensä vihollista, kun se roistovaltio tekee itsestään meidän vihollisemme.

Jos tämä tuntuu vaikealta ymmärtää, miettikääpä millaista diplomatiaa se yläasteen välitunnilla oleva Matti-Eric voi harjoittaa siihen Tsögen johtamaan hakkaajajengiin, joka on tulossa taas kerran työntämään hänen päänsä WC-pönttöön?
Millä tavalla Matti-Eric voisi olla tekemättä itsestään Tsögelle vihollista, jonka pää on työnnettävä pyttyyn?

Vai olisiko Matti-Ericille enemmän hyötyä kavereista, joita Tsöge jengeineen pelkää?

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Siksi sitä kutsutaan diplomatiaksi. On vain hymyiltävä ja oltava äärimmäisen kohtelias ja korrekti ja hyvätapainen vaikka miten vituttaisi vastapuoli. Kaikista ei siihen ole, ja jos aikoo ryhtyä kiukuttelemaan ideologisista tai muista syistä on syytä valita toinen ammatti tai toinen ministerinsalkku. Ei niitä käytöstapoja ja pöytätapoja sun muita turhaan opeteta tuolle porukalle, kun on yhteiset tavat, ei todenäköisimmin loukkaa ketään vahingossa ja tietämättään. Ja tietoisesti diplomaatti ei saa muita loukata, se että tehdään toisin kun toinen haluaa, tulee esiin muualla ja muiden toimesta, ei diplomaatin öykkäröinnillä.

Anonyymi kirjoitti...

Voisikohan sinne rajalle laittaa varoituskylttejä: Miinavaara. Ja useammalla kielellä, esim arabiaksi ja somaliksi ja mitä näitä ählämikiekiä on. Ja muutama ilotulituspaukku mallia tykinjytky. Ja jos moisesta suvakot pillastuu niin sanotaan vaan, että joo me toivotettiin uussuomalaiset tervetulleiksi ilotulituksella.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys hepalle, rauhaa ettei tarvi raudalle, Qroquius Kadille, Thorvald Eskilinpojalle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne. Niin kuin QK totesi, ovat läpsyt kyllä hyvin tietoisia Suomen tilanteesta. Tässä läpsyasiassa miinoja huomattavasti tehokkaampi keino olisi se taikaseinän lopettaminen.

Minä tietysti kannatan lämpimiä suhteita kaikkiin maihin, mutta ystävyys ja luottamus on sellainen asia että siihen vaaditaan kaksi. Ja on totta, että diplomatiassa pitäisi käyttäytyä hyvin korrektisti vaikka kuinka vituttaisi.

Anonyymi kirjoitti...

Miinojen kieltäminen oli sellainen peliliike, joka voi (ehkä/siis/jos-tilanteessa) maksaa tuhansien suomalaisten hengen.
Diplomatiaan totean sen, että loistava työkalu mikäli molemmat osapuolet haluavat rauhaa. Diplomatia ei vaan toimi jos toinen osapuolista tarvitsee sodan, silloin mennään tarpeen mukaan.
- Si vis pacem, parabellum

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

" Diplomatia ei vaan toimi jos toinen osapuolista tarvitsee sodan, silloin mennään tarpeen mukaan.
- Si vis pacem, parabellum"

Totta. Sotaan ei tarvita kahta halukasta, vain yksi halukas ja toinen puolustuskykyinen. Puolustuskyvytön ei joudu sotaan, vaan heidät liiskataan ilman sotaa. Kätevää sille sotaan halukkaalle.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Thorvald Eskilinpojalle & kiitos kommenteistanne. Olette molemmat täysin oikeassa.

Anonyymi kirjoitti...

Rouva Valtosen kiukuttelu Lavroville ei tainnut upota. Venäjästä en nyt tiedä mutta Neuvostoliiton aikaan siellä olleena muistan miten miehet kättelivät / piti kätellä usein montakin kertaa päivässä, aina tavatessa. Naisia ei koskaan. Naisilla oli roolinsa eivätkä olleet siitä pahoillaan. Ruoan laittoon käytettiin tunteja. Kaikki tehtiin käsin ilman eineksiä ja pöydät olivat runsaita. Tiesivät myös mitä mies milloinkin eniten tarvitsee. Voi sanoa että sukupuolta oli kaksi, ei enempää.

Tietenkin, kun näin kirjoittaa on vähintään putinisti. En vaan osaa syyllistää kaikkia yhden puolesta. Venäläisiä on moneksi niin kuin on suomalaisiakin. Kollektiivisen syyllistämisen ja rankaisun muistan kyllä 60-luvun armeijasta. Kun yksi töppäsi kaikkia rankaistiin. Nykyisin sekin lienee hovissa muuttunut.

Diplomatiasta jokseenkin samaa mieltä. Sanoihan aikanaan muuan usan presidenttikin, vaikka Afrikasta tulisi minkälainen valtion päämies (sese seko), hänelle on annettava valtion päämiehen kohtelu. Rouva Valtosen kiukuttelu ei meitä auta millään tavalla, päinvastoin. Samaa voi sanoa muutamasta politiikan uudesta tulokkaasta jolta puuttuu elämänkokemusta ja kykyä järjelliseen ajatteluun.

Anonyymi kirjoitti...

Maamiinakielto oli jonkinsortin ideologinen valinta jolla kohennettiin omaa egoa joka teki rauhaa maailmaan. Myöhempi historian lyhyt oppimäärä näyttää että näin ei käynyt. Eivät nuo miinat olisi armeijan varastoista kenenkään silmille hyppineen mutta tuhota piti kun käskettiin. Nyt on aika palauttaa maamiinavarastotkin ajan tasalle.

Anonyymi kirjoitti...

Jussi Halla-aholla oli ratkaisu itärajan takaa yrittäviin; ei tarvita välttämättä miinoja eikä aitoja, vaan tehdään kuten Viro ja Puola ovat tehneet; vähän tervettä järkeä peliin ja ilmoitus, että Suomi ei enää ota vastaan turvapaikkahakemuksia. Eipähän tuosta push back -systeemistä pahoja sanktioita ko. maille ole tullut ja vaikka tulisikin, hyödyt jäisivät takuulla voiton puolelle. Tiedän kyllä, että biaudeet, anderssonit, ohisalot, mikkoset, rasmyarit ym. pyörtyisivät pelkästä ajatuksesta, mutta mitä sitten? Heillä ei ole tälle maalle mitään annettavaa.

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Qroquius Kadille, Ano2:lle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Kiitos lisäyksestä. Ja ei tuo sinusta putinistia tee.

Qroquius Kad: Vaan tuotahan olen miettinyt minäkin. Se älyhärpäke kun alkaa olla hirvittävän monelle ihmiselle suorastaan huumeen tavoin addiktoiva.

Ano2: Totta.

Rouva Ano: Myös totta.

Joppos123 kirjoitti...

Meikää vähän ihmetyttää kun entisen työnantajani "kissakaulat" toitottavat, että maamiinat olisivat jo korvattu muilla järjestelmillä. Ei ole, noissa kissakauloissa on aimo annos politiikkoa.
Millään uudella järjestelmällä ei voida yhtä kustannustehokkaasti aiheuttaa maahantunkeutuvalle örkille tappioita, kanavoida liikettä, estää maastonkäyttöä tai aiheuttaa epävarmuutta kuin maaminoilla.
Kissakaulojen on ihan turha väittää muuta koska se nyt vaan sattuu olemaan politiikkoja lipovaa paskapuhetta.
Jokainen jolla sodanajansijoituksena on kenttäkomentaja tietää tämän.
Siksipä noheva komentaja varaa aina x määrän kenttätykistön- tai heittimenammuksia joita voidaan käyttää metsäisillä alueilla putkimiinojen tapaan.
Näin käytettynä kun ne eivät ole miinoja ollenkaan vaan luetellaan luokkaan IED eli täysin laillisia vehkeitä.
Polkumiinoja ne eivät korvaa.
Varsinaisesta käyttötarkoituksestaan ne ovat kuitenkin pois ja helvetin paljon kalliimpia kuin varsinaiset miinat.

QroquiusKad kirjoitti...

Kerkesin jo toivoa, että kommenttieni katoilu olisi loppunut, mutta ilmiö olikin vain katkolla ja palasi uuteen vuoteen.
No, ei voi mitään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Niin kuin totesit, kissakauloissa on annos poliitikkoa eivätkä ne heiluta eduskunnan päätöksiä vaikka ne olisivat kuinka järjettömiä. Ja hyvä, että sotavaltiolla on kuitenkin porukkaa joka osaa varautua.

Qroquius Kad: En kerta kaikkiaan tajua, että mistä tuo johtuu. Olen pahoillani.