Thursday, June 14, 2012

KAUROJA KANALAN LATTIALLE

Nykyisinhän vaikuttaa siltä, että asioista ei syntyjä syviä saa ainakaan ääneen ajatella, mikäli ei satu olemaan oikeaoppinen poliitikko, oikeaoppinen yliopistohenkilö tai oikeaoppinen virkamies. Koska käytän ulkomaalaista palvelinta, säilytän kuitenkin itselleni oikeuden sottailla ääneen. Kovasti sottailua on niin täällä kuin muuallakin aiheuttanut tämä case Halla-aho.

Näin jälkeenpäin olen tullut siihen käsitykseen, että Halla-aho oli tuomittu jo esitutkintavaiheessa, koska Mika Illmanilla oli henkinen pipi. Ongelmana vaan olivat kaksi alempaa oikeusastetta, jossa kummassakin löytyi lukutaitoista väkeä, jotka itse asiassa olivat lukeneet Halla-ahon kirjoituksen, ja tuumineet, että jos tästä annetaan kiihotustuomio, niin mehän munataan ittemme pahemman kerran. Mutta kun tuomio piti kumminkin antaa, niin molemmat oikeusasteet tekivät hannusalamat ja sitä kautta siirsivät koko roskan korkeimpaan oikeuteen, koska tiesivät, että sieltä löytyy kyllä tyyppejä, joilla pokka pitää ja härskiys riittää.

Tuohan ei sinänsä ole uutinen ja samaan johtopäätökseen on varmasti kallistunut moni muukin. Varsinainen sottailun aihe on se, että poliittinen koneistomme onnistuu hysteerisyydessään yllättämään meikäläisen kerta kerran jälkeen.

Kun Halla-aho sai tuomionsa, niin sen jälkeisestä avohärdellistä mulle tulee lähinnä mielikuva tilanteesta, jossa isäntä heittää täyden kanalan lattialle ämpärillisen kauroja. Toinen mielikuva joka mieleen tulee, on se hetki ennen noidan polttamista roviolla, kun järkensä täysin menettänyt ihmisjoukko rääkyy että tappakaa se.

Poliittinen järkytyspissihän tuli niin monella taholla housuun juuri siksi, että Halla-aho aikoi jatkaa tehtävässään hallintovaliokunnan puheenjohtajana, ja hän, ryökäle, piti saamaansa tuomiota epäoikeudenmukaisena ja näin meni murskaamaan ns. vallan kolmijako-opin enempivähempi täydellisesti. Kansanedustaja kun ei noin saisi tehdä. Kuulemma. On vakiintunut poliittinen tapa, nääs. Eduskunnan arvovalta. Eduskunnan uskottavuus. Ainutkertaisen härskiä ja röyhkeetä.

Tosin eikös Johannes Koskinen harrastanut tätä oikeusministerinä ollessaan hurumykke? Vaan ei tullu kauroja kanalan lattialle. Ehkä se oli jotenkin eri juttu.

Tähän väliin tarttee heittää pari sitaattia Hommaforumilta. Nääkin on varmaan jotenkin eri juttuja. Minä en vissiin vaan hahmota.

Poliitikkojen ei tule sotkeutua yksittäisiin ratkaisuihin eikä etenkään keskeneräisiin oikeudenkäynteihin, mutta korkeimpien oikeusistuimien lainvoimaisten päätökset ovat yhteiskunnallisia ratkaisuja, jotka vaikuttavat laajasti.

Myös johtavassa asemassa olevilla poliitikoilla tulee olla oikeus käydä näihin päätöksiin liittyvää yhteiskunnallista keskustelua.

- Helsingin Sanomien pääkirjoitus 2.4.2010

Minun mielestäni kaikki lähtee keriytymään hänen asemastaan kansanedustajana. Kun ei ole olemassa mitään laillisia perusteita kyseenalaistaa hänen asemaansa kansanedustajana, on tietenkin epäluontevaa kyseenalaistaa tehtäviä, joita hänellä on eduskunnassa.

- Jan Vapaavuori (kok) Ilkka Kanervan tuomiosta Helsingin Sanomissa

On mielenkiintoista, että juuri tuo Jan Vapaavuori on ollut tapauksessa kokoomuksen pääinkvisiittorina, vaikka hänen oma oikeudellinen taustansa on vähintäänkin mielenkiintoinen. Moni saattaisi ajatella, että olipa kokoomukselta huonoa tilannetajua, mutta itse tuumin, että tuohan on täysin harkittua poliittista katujengilogiikkaa. Sillä näytetään heikommalle, että meillä on härskimmät rosvot, enemmän pokkaa, enemmän jengiä ja paremmat aseet. Niin että deal with it, you bastards. Tässä on varmaankin kyse siitä poliittisesta ammattitaidosta, jonka puutteesta perussuomalaisia on kovasti syytetty.

Poliittista ammattitaitoa ovat osoittaneet muutkin puolueet ja kilpailleet keskenään, kellä alaleuka väpättää kaikkein näyttävimmin. Ja nythän Jussi Halla-aho sitten otti one for the team ja ilmoitti eroavansa hallintovaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä. Katson koko avohärdellin lopputulemaksi sen, että eduskunta pelasti noin 25 kiloa arvovaltaa ja uskottavuutta heittämällä kaivoon noin 350 kiloa arvovaltaa ja uskottavuutta. Henkilökohtainen lopputulema tästä on se, että minä alan pikkuhiljaa hahmottaa, mitä se poliittinen ammattitaito on, eikä se taida ollakaan sitä, mitä kuvittelin.

Tämäkään avohärdelli ei varsinaisesti ole ihmettelyn aihe, sillä ihmehän olisi, jos ei kana kauroja nokkisi, jos sille niitä annetaan. Se on kanan luonne. Ei se sille minkään voi.

Mutta oikeastaan se, mikä minua kaikkein eniten askarruttaa, ihan periaatteenkin tasolla, on tuo virkamiehen, ja hänen tekemänsä päätöksen arvosteleminen tai oikeastaan arvostelun kieltäminen. Kun virkamiehiä ne ovat nuo korkeimman oikeuden tuomaritkin. Olen itse ollut virkakoneiston osana jo vuodesta Koivisto, ja olen päätynyt johtopäätökseen, että jokainen ihminen, niin Pihtiputaan mummo kuin kansanedustajakin saa, ja hänen tuleekin arvostella virkakoneistoa ja sen tekemiä päätöksiä.

Sillä virkakoneistokin koostuu ihmisistä, ja virkamiehet ovat ihan samanlaisia pölkkypäitä kuin kaikki muutkin. Ei ole olemassa mitään erehtymätöntä virkamiehen aivolisäkettä, joka asennetaan pääkoppaan virka-ajan alkaessa.

Ja kyllä, virkamies voi tehdä ja tekee päätöksiä, jotka pohjautuvat puhtaasti henkiseen pipiin ja henkilökohtaiseen kaunaan. Tapaus Illman on siitä hyvä esimerkki. Jussi Halla-aho vittuili hänelle hyvin ja osuvasti, eikä mielikuvitukseton byrokraatti pystynyt siihen vastaamaan, joten hän löi takaisin ainoalla tavalla millä osasi eli järjestelmän voimalla. Saadakseen koston.

Ja kyllä, kun virkamies on tehnyt päätöksen, joka perustuu kaunaan ja kostoon, virkakoneisto seisoo hänen päätöksensä takana maailman tappiin saakka. Sillä muuten se tunnustaisi, että järjestelmä voi olla väärässä, ja järjestelmä ei ole koskaan väärässä.

Ja kyllä, vaikka virkamiehen tulisi olla virantoimituksessaan puolueeton, hänen poliittinen kantansa vaikuttaa hänen päätöksiinsä. Mitä ylemmällä taholla, sen enemmän.

Ja ennenkaikkea virkamiehistöä, ja sen päätöksiä saa ja tulee arvostella siksi, että sillä on oikeus tunkea kärsänsä tavallisen ihmisen elämään. Virkakoneisto ei tuota mitään, se saa elatuksensa kansalaisten verovaroista, ja sen tulisi muistaa olevansa renki eikä isäntä. Mutta sitä se ei halua muistaa. Mikäli virkakoneiston toimintaa ei voida kyseenalaistaa, se avaa tien virkamiesdiktatuurille, ja minä olen sen verran monta virkamiestä urani aikana kattellut, että ajatus siitä hyytää. Meinaan, kun pomotason virkamiehiä valitaan, ei tärkeimpänä valintakriteerinä ole hänen taitonsa tai henkilökohtaiset ominaisuutensa, vaan se, ettei hän kyseenalaista järjestelmää.

Niin, tuosta Illmanista vielä. Heppuhan kun korskeana elvisteli:

On hyvä että laintulkitsijat ovat saaneet ennakkopäätöksen. Korkein oikeus on vetänyt rajan joka osoittaa miten pitkälle sillä joka arvostelee vallanpitäjiä on oikeus provosoida ja liioitella.

Minähän olen lakiasioissa täysi maallikko, poislukien omaan alaani liittyvät lait, mutta nythän ei niistä ole kyse. Mutta kun tätä vallan kolmijako-oppia on nyt niin kovasti kommentoitu, tulee mieleeni se, että eikös ne vallanpitäjät ole niitä, jotka lakeja säätävät? Illmaninkin täytyy tulla toimeen niillä pelipalikoilla, joita lainsäätäjät hänelle jakavat. Ja Halla-ahon kirjoituksen kohteena oli nimenomaan Illman. Rinnastiko Illman itsensä lainsäätäjään? Jos joku perussuomalaiseksi tunnustautunut lakimies olisi jossain muussa yhteydessä heittänyt vastaavanlaista settiä, niin eiköhän siitäkin saataisi taas uusi ämpärillinen kauroja kanalan lattialle.

10 comments:

Anonymous said...

Kun kanojen munimat munat (tai kultamunat) osoittautuvat syömäkelvottomiksi on aika terästää kauroja vaikka rotanmyrkyllä.

VonPee said...

Tuo mielikuva kauroista kanalan lattialla on enemmän kuin osuva.

Mulla on muutamana kesänä ollut kanoja, ja tuo ilmiö on hyvinkin tuttu.
En raaskinnut yhtään kanoista syödä, vaan kuolivat vanhuuttaan.

Ja hyvä niin, kun niillä oli selvästikin kykyjä vaikka kuinka korkeaan ja arvostettuun asemaan.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Anolle ja VonPeelle & kiitos kommenteistanne. Nuo VonPeen jo edemenneet tipuset olisivat varmaankin saaneet vähemmän tuhoa aikaiseksi kuin nämä poliittiset broilerit. Rotanmyrkyksi ehdottaisin jatkuvaa tiedon lisäämistä ja nuivaa äänestyskäyttäytymistä. Yleensäkin tää episodi on määritellyt ihan uudet standardit tekopyhyydelle.

reino said...

"Moni saattaisi ajatella, että olipa kokoomukselta huonoa tilannetajua, mutta itse tuumin, että tuohan on täysin harkittua poliittista katujengilogiikkaa. Sillä näytetään heikommalle, että meillä on härskimmät rosvot, enemmän pokkaa, enemmän jengiä ja paremmat aseet. "

Helvetin hyvin kiteytetty!

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Reinolle ja kiitokset. Vaikeapa tuollaiselta mielikuvalta on tällä hetkellä välttyä.

Yrjöperskeles said...

Anolle, jonka kommentin päätin jättää julkaisematta. Joo, taidan tietää, kuka. Ja taidat ymmärtää, miksi jätin julkaisematta.

Anonymous said...

Tämän tapauksen jälkipyykissä ja eduskunnan älämölössä minua oikeastaan eniten riepoo se, että nyt ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin äänestää kuntavaaleissa persuja.

Oman käsitykseni mukaan kun paikalliset persut kuuluvat enempi vähempi siihen tuulimyllynlämmittäjä-osastoon, jota en oikein tahtoisi äänestää. Naapurikaupungissa on yksi fiksu, mutta sehän äänestettiin tietty heti eduskuntaan eikä naapurikaupungin miestä oikein voi kuntavaaleissa äänestää.

Kuntavaalit ovat mielestäni hyvin tärkeät, joten diibadaabaosaston äänestäminen silloin, kun on olemassa läpimenon riski, ei oikein ole hyvä juttu.

Mutta. Moraalinen kitiinini ei valtapuolueiden tekopyhyyden ja kaksinaamaisuuden jälkeen todellakaan anna myöten äänestää niitä. Olisivat edes pitäneet turpansa kiinni mutta kun ei. Nyt ei kestä edes ajatella, kuinka on osaltaan ollut myötävaikuttamassa siihen, että Katainen naama lamppujen valossa punottaen ja hikisenä vaalien jälkeen pääsee kehumaan itseään vaalituloksen johdosta. Puistattava ajatus.

Pitää siis yrittää etsiä paikallisista persuista se vähiten huono vaihtoehto. KD kun ei minulle ole vaihtoehto eikä täällä ole kunnollista sitoutumatonta porukkaa. Jospa se PS sitten työssä oppisi.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Anolle ja kiitos kommentistasi. Minunkin mielestäni kuntavaalit (miks ihmeessä ne on kuntavaalit, eikö ne voineet olla kunnallisvaalit, pakkoko noita termejä on aina muuttaa) ovat tärkeät. Vaan saattaa olla, että niin eduskunta- kuin kunnallisvaaleissa tuppaa olla ehdolla enemmän niitä ihmisiä, jotka haluavat käyttää valtaa, kuin niitä, joitten olisi hyvä käyttää valtaa. Yleensäkin perusteesi äänestää persuja olivat hyvät ja perustellut, eikä minulla ole niihin kyllä mitään napisemista. Eli noin propagandamielessä ainakin kohdaltasi (ja varmaan monen muunkin kohdalta) voisivat niin valtapuolueet kuin politisoitunut korkein oikeus todeta, että meni hieman läskiksi.

vieras said...

Voisiko tuossa KKO:n tuomiossa olla kyse siitä että 60-lukulaiset tietävät heidän hiekkansa valuvan ja loppuvan pois tiimalasista? Tästä syystä he heittävät viimeiset tiedostamiset ja mokutukset tms. kehiin ennen kuin lusikka lentään nurkkaan. He pelaavat upporikasta ja rutiköyhää kuin viimeistä päivää, niin kauan kuin on vielä mahdollista.

Höyryveturi-vertaus olisi siinä että höyrykattilan tulipesään lapioidaan hiiliä niin paljon kun sinne menee ja kaikki hiilivaunun hiilet lapioidaan sinne ja seuraavaksi heitetään metrihalot ja lopuksi kaikki muu irti lähtevä mikä ylipäätään palaa. Tällä tavoin höyriveturilla yritetään mennä niin nopsaan ja niin kauas kuin pääsee, kunnes törmätään johonkin, veturi suistuu kiskoilta, tai kun veturi pysähtyy hiljalleen silloin kun tulipesässä ei ole enää mitään palavaa.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Vieras, ja kiitos kommentistasi. Voihan se olla noin. Toisaalta voi olla niinkin, että usko omaan valtaan on jo niin vahva, että näytetään rehvakkaasti, mistä kana pissii.

Työ höyryveturivertauskin on ihan hyvä.