JA KURITTA KASVAVAT JATKOSSAKIN

Hommaforumin kautta törmäsin Kymen Sanomissa julkaistuun uutiseen jossa puhutaan koulujen nykytilasta. Opettajat eivät enää pärjää oppilaiden kanssa, luokissa vallitsee oppilaiden anarkia, moni opettaja ottaa töistään ritolat ja vielä useampi suunnittelee samaa.

Eihän tää koulujen tilanne sinänsä mikään salaisuus ole. Opettajia kyllä käy sääliksi. Peruskoulun myötä aikanaan 1970-luvulla opettajan arvovalta nollattiin, opettajista tehtiin jonkunlaisia nuoriso-ohjaajan ja rippikoulun isoisten sekoituksia joitten tuli ihan vaan kaverina ohjata oppilaita, joita niitäkin piti ruveta kohtelemaan aikuisina ihmisinä vaikka murrosikäinen nulikka oli nulikka silloin ja on nulikka nyt.

Hyvin moni ihminen tietysti tuumii, että kyllähän kouluihin on palautettava työrauha ja kurinpalautus täytyy laittaa päälle nyt eikä viidestoista päivä. Ja minähän olen ihan samaa mieltä. Mutta kun olen itsekin noita kurinpidollisia toimia harjoittanut ammatikseni jo vuodesta Koivisto, tulee mieleeni muutama kysymys:

Miten se kuri palautetaan? Ketkä sen tekevät? Ja ennen kaikkea millä valtuuksilla?

Ajatellaanpa koulujen kurinpalautuksen alkavan tällä tutulla julkishallinnollisella tavalla, että opetushallituksesta lähetetään kirjallinen ohjeistus, jossa todetaan, että oppilaitten tulee jatkossa käyttäytyä oppitunneilla asiallisesti, kunnioittaa opettajaa ja muutenkin sitoutua ahkeraan koulutyöhön. Julkishallinnossammehan on se autuas usko, että jos jostain asiasta on kerran päätös, niin asiahan ilman muuta toimii päätöksen mukaisesti.

No, peruskoulun kahdeksannen luokan 31-vuotias naispuolinen luokanvalvoja menee sitten kirjallisen ohjeistuksen kanssa luokkaan, kiinnittää sen nastalla luokan ilmoitustauluun ja toteaa luokalle että mitenkäs möllit nyt suu pannaan. Tässä vaiheessa lukijan kannattaisi olla kärpäsenä katossa, sillä jos lukija ei aikaisemmin ole kuullut äärimmäisen paskaista joukkonaurua, niin nyt asia kyllä korjaantuisi.

Tässä vaiheessa lukija voi todeta, että palkataan helvatussa sitten huomattava määrä miesopettajia. Eikä huono toteamus olekaan. Vaan asia ei tälläkään konstilla korjaannu ihan hetkessä. Ajatellaanpa erästä tulevaa opettajaa, olkoon hänen nimensä vaikka Pekka Pöntinen. Hän on kirjoittanut ylioppilaaksi viime keväänä, on tällä hetkellä suorittamassa asevelvollisuuttaan, josta hän vapautuu ensi kesänä, ja sen jälkeen hän menee lukemaan opettajaksi. Opettajaksi hän valmistuu sanotaanko vuonna 2017.

Vaikka Pekka on ihan järkevä ja asiallinen nuori mies, niin vuonna 2017 hän ei ole vielä mikään karismakasapanos, vaan hänellä on edessään ankarat noviisivuodet ja vasta pitemmän ajan kuluessa hän muuttuu sellaiseksi kokeneeksi opettajaksi, joka arvovallallaan saa aikaan työrauhan. Ja koska kouluihimme ei tosta vaan pystytä pieraisemaan tuhansia kappaleita parinkymmenen vuoden opettajanuran tehneitä konkareita, ei Pekka korjaa tilannetta heti kohtakaan.

Lisäksi saattaa olla niin, että Pekkaa ei ylipäänsä valita opettajakoulutukseen. Jos opettajankoulutukseen pyrittäisiin toden teolla saamaan lisää miehiä, niin sekä poliittisella-, virkamies- ja tutkijatasolla nousisi ilmoille välitön älämölö ja itkupotkuraivari, koska kyseessä olisi silkka sovinismi. Meillä kun on paljon vaikutusvaltaisia ihmisiä, joitten mielestä me voidaan mennä vaikka porukalla helvettiin, kunhan vaan mennään heidän tasa-arvonäkemyksensä mukaisesti. Joten Jaska Brownin sinänsä erinomainen ehdotus opettajakoulutuksen uudeksi pääsykokeeksi tuskin tulee toteutumaan.

Siks toiseks, vaikka Pekka kouliintuisi konkariopettajaksi, ei hänellä loppulaskussa ole nykysysteemin mukaan muita työvälineitä kuin puhe. Ja joka luokassa alkaa löytyä niitä kuningaskusipäitä, joille puhe ei kertakaikkiaan riitä. Ja jos Pekka saa kuningaskusipäästä tarpeekseen ja nostaa hänet hiphop-housujensa persuuksista naulakkoon roikkumaan pariksi tunniksi, on Pekka seuraavana päivänä entinen opettaja ja mahdollisesti hänellä on pahoinpitelysyyte niskassa. Ja kuningaskusipää jatkaa amatöörihumoristin uraansa samassa luokassa edelleen.

Tässä vaiheessa tietysti lukija saattaa tuumia, että helevetti sentään, hankitaan sinne kouluun sekä hauista että valtuuksia. Onhan meillä eduskunta lakeja säätämään ja kyllä tästä maasta vielä miehiä löytyy.

Löytyypä hyvinkin. Tosin ennen helvetti jäätyy ennen kuin nykyinen eduskunta lisää valtuuksia. Mutta leikitään ajatuksella että niitä valtuuksia lisättäis. Asia ei ole silti ihan yksinkertainen. Itsekin töissäni painimiseen turhankin hyvin tottuneena voin todeta, että on perin helppoa sanoa, että mene ja tee. Paljon vaikeampaa on mennä ja tehdä itse. Olisi periaatteessa vallan hyvä, jos kouluihin hankittaisiin esim. erityiskouluavustajan tittelillä paljon kavereita vaatimuksella koko & asenne, ja kaverit voisivat tarvittaessa tuupata riehuvan tollon tonttiin ja lyödä rautoihin sekä kuskata muutamaksi tunniksi karsserikoppiin.

En väitä yhtään, etteikö tommonen rupeaisi pitemmän päälle puremaan, ainakin osalle, mutta tulee muistaa, että karsseriin heitetyllä tollolla on useimmiten isoveli, ja isoveljellä kavereita, ja erityiskouluavustajankin naama on jäänyt muistiin. Isoveli kavereineen saattaa hyvin mielellään jatkaa siitä, mihin koulupäivänä jäätiin. Ja kun kouluavustajan palkka ei kovin kaksinen ole, saattaa erityiskouluavustajan päähän pälkähtää, että lieneekö tämä sen arvoista. Ja yleensäkin ne ihmiset, jotka ovat työssään joutuneet käyttämään voimaa, eivät ehdoin tahdoin halua yleistorpedoksi ruveta. Toi painiminen ammatin puolesta kun on pitemmän päälle melko tympeetä touhua, ja sitähän olisi peruskouluissamme tarjolla yllin kyllin. Joten luulen, että vapaaehtoisia näihin tehtäviin löytyisi yllättävän vähän.

Ja tuokin oli pelkkää spekulaatiota. Ei mitään valtuuksia lisätä. Miesopettajia ei palkata lisää. Opettajilla on aseenaan jatkossakin vain puhe. Lisäksi asiasta tehdään yliopistollisia tutkimuksia, jotka sisältävät 360 sivua freejazzia ja tiivistelmän, jossa todetaan että ”opettajan ja oppilaan aidon kohtaamisen turvaamiseksi on käytettävä vuorovaikutuksellisia keinoja”. Suomennus lukijalle: Vuorovaikutukselliset keinot = Termi, jota käytetään silloin, jos pitää sanoa jotakin, muttei keksi mitään. Se kuulostaa komealta, oppineelta, ja mikäli joku koiranleuka kysyy piruuttaan että mitäs ne oikeastaan tarkoittavat, voi siihen vastata, että mikäli sinulla ei ole edes perustermistö hallussa, niin minun on turha haaskata aikaa kanssasi.

Henkilökohtaisesti uskon, että lähitulevaisuudessa perustetaan huomattava määrä yksityiskouluja, joissa työrauha taataan, ja joihin asiakseen haetaan. Kun taas tavallinen peruskoulu muuttuu ennen pitkää kaaokseksi, jossa opetustavoitteet ns. ajanmukaistetaan, eli keskitytään siihen, että oppivatpahan edes lukemaan ja kirjoittamaan. Niin että kun edistykselliset ihmiset aikanaan jyräsivät vanhan oppikoulu / kansalaiskoulujärjestelmän tilalle peruskoulun, niin käytäntö ennen pitkää palauttaa sen takaisin. Anarkistisemmassa muodossa tosin. Kannattiko?

Niin muuten, ensi vaaleissa veikkaan että opettajia aikaisemminkin mielellään neuvonut Päivi Lipponen putoaa eduskunnasta. Ja pitäähän mammalle joku suojatyöpaikka löytää. Ja arvatkaapas huviksenne mistä se löytyy?