keskiviikko 29. elokuuta 2018

VALTAMEDIAN KUUNATSIT


Niin kuin lukija hyvin tietää, sekä poliittisen eliittimme että valtamedian mielestä suuri, tai ehkä suurin niin Suomea kuin koko Eurooppaakin varjostava uhka on tietenkin pelottava äärioikeisto. Vaikkei sitä oikeastaan juuri missään näy. Silti äärioikeiston – todellisen tai kuvitellun – uhkaa tarvitaan, koska sillä pelottelemalla voidaan lakaista maton alle mm. täysin järjenvastainen maahanmuuttopolitiikka. Se on siis eliitille hyödyllinen ja välttämätön mörkö. En selvitä tätä asiaa sen enempää koska suuresti arvostamani blogikollega Vasarahammer kirjoitti siitä erinomaisen postauksen. Suosittelen lukemaan.

Keskitynkin siihen että kuinka niitä välttämättömiä äärioikeistolaisia sitten löydetään? Sehän on tietenkin valtamedian tehtävä minkä se hoitaakin stahanovilaisella innolla. Seuraava tuore tapaus toimii natsinmetsästyksen ja löytämisen – tai ainakin tulkitsemisen – arkkityyppinä. Eli:

- Saksan Chemnitzissä kaksi elintasopakolaista puukottaa hengiltä saksalaisen miehen. Tapaus ei todellakaan ole ainutkertainen joten paikalliset tavalliset saksalaiset pistävät pystyyn laajoja mielenosoituksia joissa he vastustavat itseensä kohdistuvaa tuontitavarana hankittua väkivaltaa.

- Suomalainen media alkaa uutisoida asiasta ja katsotaanpa kuinka se näistä tavallisista saksalaisista sitten uutisoi:

YLE (asiaa koskevassa uutisessa 414 sanaa):

- Äärioikeisto mainittu uutisessa kymmenen kertaa
- Uusnatsi mainittu kaksi kertaa
- Natsi mainittu kaksi kertaa

Helsingin Sanomat (asiaa koskevassa uutisessa 476 sanaa):

- Äärioikeisto mainittu viisitoista kertaa

Vaikka kyseessä olivat siis tavalliset saksalaiset.

Toiston voima on puhdasta alkuvoimaa ja sen tietää valtamediakin. Kun jotain termiä hoetaan tarpeeksi monta kertaa niin ehkä se muuttuu todeksi jo lukumääränsä voimalla. Tällä tavoin suomalainen valtamedia sai aikaiseksi laskutavasta riippuen noin 6.000 – 10.000 äärioikeistolaista lisää. Tarvitaan vain oikeanlaista määrittelyä ja sitähän valtamediasta löytyy sillä se on sertifikoinut määrittelyvallan itselleen. Vallitseva äärioikeistolaiseksi päätymisen kaava menee siis näin:

Äärioikeistolainen = kantaväestöön kuuluva henkilö joka vastustaa kantaväestöön kohdistuvaa tuontitavarana hankittua väkivaltaa.

Koska kyseisen tuontitavaraväkivallan vastustaminen lisääntyy jatkuvasti voi niin valtamedia kuin poliittinen eliitti todeta tämän olevan todiste sille, että myös äärioikeistolaisuuden uhka kasvaa jatkuvasti joten tarvitaan lisää asennekasvatusta, valistusta sekä sensuuria ja äärioikeistolaiseksi tulkittu vaihtoehtomedia on hiljennettävä aina koventuvin rangaistuksin. Ja juu, vihervasemmistolaisen sanominen vihervasemmistolaiseksi se vasta äärioikeistolaisuutta onkin.



Tuokiokuva Chemnitzin mielenosoituksista

58 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Toi Iron Sky oli oikeastaan aika hyvä elokuva, siinä kyllä pantiin halvalla vähän kaikkee tasapuolisesti, vaikka eräiden mielestä olisi pitänyt olla vakavammin tehty, tarkoitan tässä erään Höglundin elokuvaarvostelua sillon kun elokuva tuli näytöksiin

-jpt-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, -jpt-. Olen minäkin sen nähnyt. Odotukset olivat korkeammalla ja petyin. Minusta siinä yritettiin liikaa ihan tavallista Hollywood-leffaa ja luonnollisesti päärooliin piti saada musta jätkä. Olihan siinä tietysti hetkensä. Jos varsinaisia natseja etsitään niin ne ovat ihmisiä jotka tulkitsevat tavallisia ihmisiä natseiksi kun ne eivät hyväksy tulkitsijoitten betonoimaa yhteiskuntajärjestelmää.

Nimetön kirjoitti...

Näinpä tässä youtuben ihmeellisessä maailmassa kuinka jenkkilässä antifa-terroristien rekrytoija täysin vakavissaan ja tosissaan,asiaansa vakaasti uskoen selitti ihmisille kadulla että Stalin oli äärioikeistoa.Siinä valossa ei liene kovin yllättävää että natseja siellä ja natseja täällä.Se on mukava ideologia noilla paremmilla ihmisillä kun kaiken negatiivisen voi aina ulkoistaa äärioikeiston ja rasistien syyksi samalla kun itse on ah niin pyhä ihmisoikeussankari.Kyllä siinä narsistin mieli lepää kevyesti oman erinomaisuuden ja hyvyyden ihanassa pikku pumpulissa.

Hemuli kirjoitti...

Pitänee ostaa riittävästi pop cornia! 9.9 alkaa sellainen natsi -show ettei valtamedia juuri muuhun kykene muutamaan päivään.

Kutina munissa kertoo SD:n saavan luokkaa 30% kannatuksen ja Ruotsi astuu kerralla "kansallissosialismiin"....

Mahtaako kukaan enää muistaa mitä tapahtui EUssa, kun Itävallassa pidettiin demokraattiset vaalit vuonna 1999.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Vasara naulasi teesit seinään, ja pysyvät. Kiitos siitä.

http://www.spiegel.de/international/germany/chemnitz-right-wing-riots-enter-second-day-a-1225321.html

Niinpä. Hienoa, että yleisötapahtuma on merkelöity nazziriehaksi. Yksittäistapahtuma siis jo toista päivää.
Joskus 70 v sittenhän näitä kulkueita ja tyytymättömyyden ilmauksia myös oli samoilla seuduilla. Jäämme odottelemaan karismaattisia johtajia ja puolueen arvopohjaa tiukasti noudattavia seuraajia.

Nimetön kirjoitti...

Morjens George! Ihan yleisenä palautteena haluaisin sanoa että tämä blogisi on minulle henkireikä jonka löysin muutama kuukausi sitten. Paljon on vielä lukematta ja hyvä niin, aikaa vielä on. Et usko minkälaista on pivittin kuunnella elintasopakolaisten valitusta siit että Suomen terveydenhuolto ei palvele heitä tarpeeksi tulkkeineen, tukihenkilöineen ja hoitoineen jonon ohi. Ja kaikki on tietysti ilmaista kuten meillä kantiksilla joilla ei ole jonoja ollenkaan:)). Hehe, olisi hauskaa jos ei tietäisi miten asiat on. Kaikki tämä veetun paska pitää niellä ja yrittää olla ystävällinen kun sisällä vituttaa ja rankasti tämä tulijoiden erikoispalvelu. Voi V! Kiitos isoG ja jatka samaan malliin. Olen kuulolla. Terv 0-0

Becker kirjoitti...

Jos kerran mielipidetiedustelujen mukaan valtaosa suomalaisista ei halua maahan tätä haittamamu porukkaa, niin silloinhan valtaosa suomalaisista on äärioikeistolaisia.
Eli valtaosa on eri mieltä kuin korruptoitunut Bryssel - mielinen hallinto, äärioikseistoa siis.

Nyt ollaan siis edistytty PVL:n kieltämisee suhteen jo varsin pitkälle. Näin siinä käy kun ollaan hallinnon kanssa eri mieltä. Näkyvin uhka olivat liput. Poliisi uhoaa että ottaa henkilöt tarkkailuun, jotta eivät kokoonnu edes salassa. PVL tulee jatkamaan toimintaansa maan alla kunnon vastarintaliikkeen tavoin. Selustarosvot ovat jo hävinneet pelin. Täytyy myöntää että tunnen vissiä myötätuntoa porukka kohtaan. He eivät huutele puskista tai naamioi itseään, kuten hallinnon siipien suojissa olevat kivittäjät ja autojen polttajat.

Ja sitten Ruotsin vaalien jälkeinen kauhuskenario olisi jos Annie Lööf (lausutaan Rööv) nousisi Absurdistanin pääministeriksi. Siis kaikista idiooteista kaikkein idioottein valittaisiin johtoon. Se olisi kyllä itseasiassa varsin mielenkiintoista, sillä joutuisimme toteamaan että nykyisestäkin voi tilanne vielä pahentua.

Nimetön kirjoitti...

Yrjöperksles, joka on lainannut nimimerkin suuresti kunnioittamaltani humoristisia pakinoita kirjoittaneelta Erkko Kanervalta, ei näe missään "äärioikeistoa", vaikka itse edustaa sitä kirjoittamalla propagandistisia blogej
Kirjoittaja, joka ei uskalla esiintyä omalla nimellään, etsii äärioikeistoa; xehän löytyy helposti, jos uskaltaisi katsoa peiliin.
Mitä sitten, jos PVL tulee jatkamaan rikollista toimintaansa maan alla? Niinhän rikolliset muutenkin tekevät. Suomen todellisten isänmaanpuolustajien osalta se on hyvä asia. Mielikuvituseliitti on Venäjän trollien kehittämää propagandaa levittävä kirjoittaja väittää, että PVL kieltämisen takana olisi erimielisyys "eliitin" kanssa. Varmaan väkivalta ja rasismi on erimieltä olemista, mutta se on myös todellisten isänmaallisten mielestä hyvien tapojen vastaista.
PVL ja suomalaisten mielipide maahanmuutosta ovat täysin eri asioita. Mielikuvituseliitin avulla moiset absurdit väitteet voi toki kytkeä toisiinsa.

IDA kirjoitti...

Mun mielestä media ja politiikka ovat menneet jo niin mielipuolisiksi, että siitä ei oikein jaksa edes kirjoittaa. Jos katsoo Helsingin Absurdin Teatterin esityksen sopivan aiheen ollessa esityslistalla, niin siihen on oikeastaan mahdotonta lisätä mitään sen mielipuolisuutta alleviivaavaa :)

Nimetön kirjoitti...

Kylläpä sitä nyt ollaan niin Chemnitziä, niin Chemnitziä (trad. arr. Mikko Alatalo), mutta eipä missään ole hiiskuttukaan, että tuon kaupungin nimi oli sentään yli 40 vuotta Karl-Marx-Stadt. Ja tietystä syystä.

Mikäli medialukutaitoni on oikeaan osunut, niin irakilainen ja syyrialainen puukottivat pankkiautomaatilla ikävän etnisesti olemassa olevan saksalaisen. Lieneekö Saksan lainsäädännössä enää nimikettä ryöstömurha mihin tuo nyt kuitenkin viittaa. Toki kehiin astuu sen sata kolminkertaista Herr Dr. Dr. Dr. Verteidigeria vetoamaan syyllisten nälkään ja bussiliputtomuuteen. Mutta taas tämä median silmänkääntö, kansainvälisen hysteerisesti. Kun suivaantuneet kaupunkilaiset lähtevät marssimaan että hittoon nyt vihdoinkin noi kriminellit täältä, se käännetään äärioikeistolaiseksi natsimiekkariksi eikä kukaan puhu enää varsinaisista ryöstömurhaajista.

Vaikka miten Saksoja yhdistettiin, niin ei niitä oikeasti yhdistetty. Voisi verrata Viroa ja Suomea itäiseen ja läntiseen Saksaan. DDR sai Viron tapaan ihan tarpeekseen maahanmuuttajista eli miehittäjistä eli neukuista joista ei ollut muuta kuin jatkuvaa riesaa, Bundesbuergerien miehittäjät taas olivat pösilöitä hyväuskoisia jenkkimaalaispoikia, korrekteja brittejä tai osteri-ikäväänsä itkeviä frogeja joista ei sen kummempaa haittaa ollut ja poistuivat säädyllisissä ajoin riistämättä yhtikäs mitään.

Saksan yhdistäminen oli aikamoinen shokki DDR:läisille, suuret odotukset ja lupaukset mutta yhtäkkiä he olivatkin toisen luokan kansalaisia tässä yhdistetyssä maassa. Ja sama katkeruus jatkuu, joten aika ymmärrettävää että eivät halua taas uusia maahantulijoita jotka hilluvat siellä röyhkeinä. Ai niin, ja Merkel on tietenkin ossi. Mutta haluaisi olla ihan oikea wessi ja käyttäytyminen sitten sen mukaan.
tira+

Nimetön kirjoitti...

Ruukinmatruunalle sen verran, että eivätkös tasokurssit tai siirtyminen takaisin (päivitettyyn) ennen peruskoulun käyttöönottoa vallinneeseen koulutusmalliin voisi olla myös harkitsemisen arvoinen ajatus?

Nimetön kirjoitti...

Ilmeisesti rasismi on jo kokenut inflaation ja media on marssittanut estradille vaarallisen äärioikeiston. Supon seurannassa on ainakin 300 mahdollista radikalisoitunutta muslimia, jotka saattavat olla valmiita terroritekoihin, mutta media rummuttaa joka vaiheessa väkivaltaisesta äärioikeistosta, jonka järjestössä Suomessa on 100 jäsentä. Onkohan nyt pelimerkit taas ihan kohdallaan?

Rouva Ano

Juha Kivela kirjoitti...

Morjesta Ykä ja arvon kommentoijat!

Avaukseni menee tässä hieman pikkasen ohi topicin, mutta pysyy visusti kuitenkin aiheessa. Kävin tänään tällaisessa Suomen Pankin Rahamuseon järjestämässä avoimessa yleisötilaisuudessa. (http://www.rahamuseo.fi/fi/uutiset/29.8.2018-central-banking-in-turbulent-times/)

Tilaisuus ei kovin erikoinen ollut, sitä tyypillistä jargonia, jota tuosta Lehman Brothersin kaatumisesta asti on jauhettu.. mutta ei aivan hukkaan tuo tunnin istuminen tuolla mennyt, sillä tuon tilaisuuden vahvin anti oli seuraava.

1) Kaiken takana on EKP (tämä tuskin kovin epäselvää monellekaan).

2) EKP ei todellakaan katso enää itsenäisiä ja kansallisia valtioita hyväksi.

3) Joten kohdasta kaksi (2) loogisena seurauksena on Euroopan Federaatio kaikkine herkkuineen, yhteisine veroineen, budjetteineen, jne.. kaikkea mitä syventyvä talousliitto tuokaan tullessaan.

4) Euroopan kansallisten valtioiden totaalinen alasajo.

5) Joka toki onkin jo aikaa sitten alkanut ja Kataisen - Urpilaisen -hallituksesta lähtien kiihtynyt velkaannuttamalla Suomi.

6) Hintavakauden ylläpito vaatii vähintään kahden (2) prosentin inflaation.

7) Josta seuraa, että Suomi pitää täyttää kaiken maailman afrikkalaisilla ja lähi-itäläisillä, kuten olemme jo saaneet havaita etnisen edistyksellisyyden rantautumisesta maamme kaupunkeihin, kyliin, niemiin ja notkoihin - erityisesti kuitenkin Helsinkiin. Vauhti tullee pojjaat kuulkaas vaan kiihtymään!

8) Helsingissä kävin hetki sitten kävelyllä ja silmiin pistävästi paljon oli kantasuomalaisia naikkosia valinnut itselleen afrikkalaisen tai lähi-itäläisen etnisesti edistyneen kulttuurin edustajan, koska sillähän pääsee kätevästi esim. asuntojonon ohi, Kela ja sossu maksaa elatuksen, uusi auto on pian perseen alla, jne..

Juha Kivela kirjoitti...


9) Lääkäreille ja sankarilakimiehille tämä on aivan loistava diili! Kantasuomalainen Veronmaksaja maksaa veroeuroillaan noiden afrikkalaisten ja lähi-itäläisten yksityisissä lääkäriasemissa käynnit, kuten minultakin eräs afrikkalainen tuossa taannoin kyseli, että "Where I find?" ja ojensi minulle A4-paperin, johon oli kauniisti kirjoitettu kaikki olennainen ylös! Yksityisen lääkäriasema sen ja sen sille ja sille lääkärille tähän aikaan tässä paikassa! - Kyllä toimii todellakin paljon paremmin noille etnisesti edistyneille kaikki mahdollinen - ja miltei mahdotonkin - jonka tosiaan maksaa se Kantasuomalainen Veronmaksaja, joka on verotettu lähes varattomaksi köyhälistöön, niin eihän sellaisesta ole maksamaan enää useiden satojen eurojen puolen tunnin tai tunnin vastaanottoaikoja yksityisille lääkäriasemille, joten siten olet aivan oikeassa Anonyymi 29. elokuuta 2018 klo 16.44.

10) Beckerin sanomaan 29. elokuuta 2018 klo 18.52 tämä liittyy sikäli, että vaikka siis jopa 80 prosenttia - kuten asia todellakin Suomessa on - Kantasuomalaisista/suomalaisista on sitä mieltä, ettei tuota porukkaa tahdota Suomeen, niin se tulee kuitenkin, koska Bryssel ja EKP niin on päättänyt!

11) Onko siis yhdelläkään suomalaisella puolueella - de facto - mahdollisuutta aikuisten oikeasti pysäyttää tätä äärimmäisen haitallista ja tuhoavaa suuntausta, jota lähes kukaan ei Suomessa tosiaan edes tahdo tapahtuvan?!?!

Että sellaista tällä kertaa, "Ei mulla muuta".

Paitsi, että häiskä, jota edellä lainasin päätti sitten junailla itselleen poliittista näkyvyyttä tässä viikolla, sekä syventää Suomen suhdetta entistä tiiviimmin federalistiseen Eurostoliiton Unioniin tuolla Nokia Oyj:lle myönnetyllä noin 500 miljoonan lainalla EIP:sta! Että sellainen isänmaan syöjä sielläkin puljussa jälleen Kansallisesta Kokoomuksesta istuu.. Helsingin yliopiston saniteettitilassa on seinään kirjoitettu suuri fakta, "SEKOOMUS - TYHMÄT MAKSAA VEROJA"!

Toinen mielenkiintoinen uutinenhan oli tuosta Suomen syventämisestä ja syömisestä entistä tiiviimmäksi osaksi federalistista Eurostoliiton Unionia pähkäily siitä, olisiko joko Suomen Pankin ex-pääjohtajalla Erkki Liikasella (sdp) tai nykyisellä pääjohtaja Olli Rehnillä (kesk) mahdollisuuksia päästä jopa EKP:n seuraavaksi pääjohtajaksi.

Itse sanon, että varmasti on erittäin hyvät mahdollisuudet, koska ei siellä mitään osaamista tarvita, riittää että opettelee riittävän hyvin vaadittavan jargonin ja selittelyn jalon taidon.. se nääs parhaiten pärjää, joka myy Suomelle ja Suomen Kansalle haitallisen ja vaarallisen kehityskulun parhaiten!

Juha Kivela kirjoitti...

Sellaiset kohdat muuten tuosta vielä unohtuivat, että MAAN SISÄINEN DEFLAATIO. EKP tahtoo välttää deflaation, mutta sitä välttäessään on nykyisellä politiikalla tarkoituksella (?) luonut maan sisäisen deflaation useisiin Euroopan Unionin maihin, joilla pyritään entisestään heikentämään kansallisia ja itsenäisiä valtioita tekemällä osasta niiden kanta-asukkaista suurinta kuviteltavissa olevaa köyhälistöä!

Samalla toki kaiken maailman tuet rullaavat sujuvasti etnisesti edistyneille afrikkalaisille ja lähi-itäläisille..

Tapahtuuhan tuo Kansanmurha ja Kansanvaihto tuollakin tavalla kätevästi. Rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy sekä poistuu ensimmäisenä muonavahvuudesta. Samalla kuitenkin hyväveli- ja kaverikapitalismi ryöstää kaikkien Kantasuomalaisten varallisuutta sellaisella vauhdilla, ettei ole ennen nähty!

EU on kyllä sellainen s**tanallinen luomus, että siitä on välittömästi päästävä eroon!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Hemulille, Veijo Hoikalle, 0-0:lle, Beckerille, Ano2:lle, IDA:lle, tira+:lle, Ano3:lle, Rouva Anolle ja Juha Kivelälle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Tuo tapaus kertoo hyvin siitä kuinka lahjakas ihminen on valehtelemaan itselleen.

Hemuli: Joo, melkoinen show on luvassa. Harmi ettei Ruotsissa ole oikeasti salaista äänioikeutta. Se lisäisi SD:n osuutta entisestään. Ja muistanhan minä toki sen itkupotkuraivarin vuonna 1999. Hyvä ettei pantu diplomaattisuhteita poikki ja täyttä kauppasaartoa päälle.

Veijo: Lätsännostoa Vasaralle. Minä muuten kun katselin videolta kyseistä mielenosoitusta niin kovin rauhallista oli ja aivan tavallisia ihmisiä.

0-0: Lämmin kiitos. Olen otettu. Omissa hommissani saan vähän makua asiasta minäkin. Mielenkiinnosta kysyn että kuinka törmäsit tähän blogiin.

Becker: Median ja valtakoneiston näkökulmasta on juuri niin. Oikeastaan kyseessä on vanha kunnon taistolaisten ”jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan”. Minä en ole PVL:n kanssa millään muotoa samoilla linjoilla mutta jos kieltämään lähdetään niin eikös silloin pitäisi kieltää äärivasemmistokin? Siitä suunnasta sitä räyhäämistä on ollut kuitenkin tarjolla ihan eri mitoissa. Mikähän muuten on tehnyt Ruotsin kepusta noin sekopäisen, osaatko sanoa? Onko koko puolue samaa kaliiberia vai henkilöityykö se kyseiseen Lööfiin?

Ano2: Kiitos hienosta ja perustellusta kommentista jossa oli mukana sekä nimimerkin takana oleminen, äärioikeisto, Venäjän trollit sekä PVL josta en kirjoittanut ja johon minulla ei ole mitään yhteyksiä. En valitettavasti voi vastata sen laajemmin sillä odotan Moskovasta kirjoitusohjeita.

IDA: Olet oikeassa. Ja molemmissa tekijöissä on ylitetty se kynnys jossa ei oikein enää voi edes yrittää toimia järkevämmin sillä sehän nostaisi esille kysymyksen ”mitä helvettiä te oikein viimeiset kaksikymmentä vuotta teitte ja minkä ihmeen takia?”.

tira+: Jep. Karl-Marx-Stadtistahan se harppi-Saksa alkoi ensimmäisenä murentua. Lehdistön reaktio ei ollut yllätys. Taas kerran voi sanoa, että ongelma ei ole ongelma vaan ongelmasta puhuminen on ongelma. Totta varmasti tuo mitä Saksasta sanoit, varsinkin kun sulla kokemusta asiasta on. Kuinkahan kauan kestää, ennen kuin Länsi- ja Itä-Saksan henkinen raja lopullisesti poistuu?

Ano3: Varteenotettava vaihtoehto.

Rouva Ano: Tämäkin kertoo sitä että suomalaisen sanoma sana on pahempi asia kuin elintasosiirtolaisen tekemä väkivallan teko.

Juha: Suuret kiitokset laajasta ja kattavasta, tosin erittäin synkästä katsauksesta. EU on todellakin sellainen luomus että siitä on päästävä eroon.

Iblis Ginjo kirjoitti...

Kiitokset Yrjölle hienosta blogista. Aina täyttä asiaa, usein pakinan muotoon laitettuna, mutta ei ne totuudet siitä silti heikkene. Ja kirjallinen lahjakkuus on tasolla josta itse voisin vain haaveilla. Keep up the good work!

Lemminkäinen kirjoitti...

Löfven, Lööf, Lövin. Lölölölöylyä lissää, tai ei perkele sittenkään. Vaikea sanoa kuka noista on eniten (Becker, ehdotuksia!) löylynlyömä. Löfven ei keskustele, ei sitten millään, SD:n kanssa. Lööf olisi valmis ottamaan 30 miljoonaa moniosaajaa ja Lövin (Vihreät) on lennellyt puolentoista miljoonan kruunun edestä sinne sun tänne viime vuosina, koska hän haluaa olla tuoreessa kunnossa saapuessaan areenalle. Siinähän rupsahtaa missi kuin missi, jos joutuu junilla kulkemaan ja jos perussvensson joutuu maksamaan enemmän Vihreää veroa lentämisestä, niin ei se vihreiden menoa haittaa. Suomella on tietysti omia löylyillä vahvistettuja, mutta sittenkin olen sitä mieltä että Ruotsi on löylynlyönnissä paalupaikalla.

Becker kirjoitti...

Ruotsin Centerpartiet eli Keskusta oli aikaisemmin Bundeförbundet, Maalaisliitto niinkuin Suomessakin. Yhteistä niille lienee se että maalaisten asiat on unohdettu jo ajat sitten. En ole mikään Ruotsin poliitikan erikoistuntija, sillä hullujen seuraaminen on aika rasittavaa. Joka tapauksessa Centerpartiet henkilöityy varsin voimakkaasti Lööfiin, joka peri puolueen puheenjohtajuuden edeltäjältään Maud Olofssonilta, joka oli myös aikoinaan energia ja elinkeinoministeri, aikana jolloin Saab tuhottiin. Saabin keikkuessa tuhon partaalla Olofsson ei hyväksynyt kaikkia ostajaehdokkaita, mm. Venäjältä, jolloin Saabin loppu silloisessa muodossaan oli vain ajan kysymys. Olofsson sai aikaiseksi myös muita elinkeinolle tappiollisia päätöksiä.

Saab:han tuotti etupäässä tappiota koko historiansa ajan, siis autotuotanto. Kun Olofsson poistui politiikasta, häneltä on moni haastattelija kysynyt hänen toiminnastaan Saabin konkurssissa, mutta hän on kategoorisesti kieltäytynyt vastaamasta kysymyksiin kunnon poliitikon tavoin.
No, tällaisen perinnön on Lööf saanut edeltäjältään ja puolueesta on tullut voimakas maahantunkeutujien puolestapuhuja. Mä en ymmärrä koko porukkaa, sillä Lööfin sutkautuksista on tullut maasssa yleinen naurun aihe. Eukko on täysi nolla, mutta kerää jostain syystä porukkaa taakseen sen verran että pysyvät valtiopäivillä. Mutta niinkuin olen usein todennut on naapurimaan kansa kirmaisemassa omaan tuhoonsa aivan kuin Hamelinin Pillipiiparisadussa. Pillipiiparina on mm. Lööf.

Huomasin tuossa että Jutta Urpilainen on taas tulossa parrasvaloihin. Hän haluaisi ottaa vastuuta maan asioiden hoidossa, jopa vaikka ministeripostin muodossa. Sain äkillisen puistatuskohtauksen josta selvittyäni tuumasin että maa on nykyjään sellaisessa jamassa että joku mamumyönteinen Urpilainen ei saa missään tapauksessa saada minkäänlaista vastuuta. Onko Bilderbergissä luvattu joku hillotolppa jostain pankista jahka Jutta jatkaa kansallisvaltion hävittämistä. Kuka piru näitä kykynsä osoittaneita oikein äänestää??

Olaf Stephanos kirjoitti...

Entäs tämä sitten: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005808471.html

Sana "äärioikeisto" eri taivutusmuodoissa esiintyy jutussa 26 kertaa, vain yhden kerran vähemmän kuin olla-verbi, joka on suomen yleisin sana. Tarkalleen ottaen 4,6 % artikkelista otsikoineen on äärioikeisto-sanaa.

Ei muuten taidettu päästä ihan samanlaisille prosenteille "äärivasemmiston" kanssa viimevuotisen G20-kokouksen yhteydessä. No, siellä loukkaantuikin vain reilut parisataa poliisia. Tällä kertaa joku kuunatsi taisi sanoa ruman sanan jollekin päätään aukovalle koneinsinöörille. Ihan eri juttu.

Nimetön kirjoitti...

Mitä tavallinen kaduntallaaja oikeastaan voi tehdä Suomen allennustilan oikaisemiseksi? Jätetään äänestäminen pois, koska se on lähinnä osa näennäisdemokraattista teatteria ja vaarana on, että kansanedustajaksi tai ministeriksi päätyy Stubbin tai Kataisen kaltaisia idiootteja, jotka kiskaisevat takin lisäksi koko vaatekertansa ympäri kalsareita myöten ja ovat valmiita myymään koko Suomen viimeistä hiekanjyvää myöten saavuttaakseen henkilökohtaista hyötyä (erityisesti EU:ssa).

Olisiko kenelläkään ideoita?

Hemuli kirjoitti...

YLEllä päässyt juttuun lapsus tai olisiko YLEn poliittinen ohjaus vähentymässä?

"Äärioikeiston mukana myös maltillisia

Chemnitzin yliopiston politiikan tutkimuksen professori Eric Linhart pitää nyt nähtyjä mielenosoituksia merkittävänä käänteenä Saksan poliittisessa ilmapiirissä.

– Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun poliittisesti maltilliset ihmiset kävelevät rinta rinnan kadulla fasistien kanssa, Linhart luonnehtii Ylelle puhelimitse."

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Iblis Ginjolle, Lemminkäiselle, Beckerille, Olaf Stephanokselle, Anolle ja Hemulille & kiitos kommenteistanne.

Iblis Ginjo: Lämmin kiitos, voimia eloon ja mukavaa alkavaa syksyä.

Lemminkäinen: Ruotsin kohdalla voi tietysti puhua joukkopsykoosista. Tosin gallupien perusteella osa alkaa toipua.

Becker: Toi oli muuten yllätys että Saabin autotuotanto oli tappiollinen. Muistelen vaan lapsuutta ja nuoruutta kun Saabin ysikutosia, ysiysejä ja ysisatasia oli Suomessa pilvin pimein. Toi ”en ole mikään Ruotsin poliitikan erikoistuntija, sillä hullujen seuraaminen on aika rasittavaa” oli kyllä kieltämättä aika osuva veto. Aikanaanhan suomalainen maalaisliitto/kepu henkilöityi voimakkaasti Kekkoseen ja se puolestaan teki siitä vielä astetta suuremman valtapuolueen. No, ruotsalaisten onneksi paikallinen kepu ei ole pääministeripuolue. Voisko jotenkin olla niin, että tuo kepu kerää Ruotsissa sellaisiakin ihmisiä mitkä Suomessa menisivät yksinomaan vihreisiin?

Olaf Stephanos: Tuo on hyvä esimerkki valtamedian härskiydestä. Eivät ihmiset ala marssia siksi että haluaisivat tuulettaa oikeaa kainaloaan vaan siksi että ne ovat kyllästyneet tuontiväkivaltaan ja sen pakkoelättämiseen.

Ano: Ei äänestämisen lisäksi sen radikaalimpia keinoja tällä hetkellä ole. Joku Unkari antaa kuitenkin hyvän esimerkin että sekin voi vielä toimia. Tietysti yksi keino – mitä tämäkin blogi osaltaan edustaa – on nakertaa valtamediaa kaikin mahdollisin keinoin. Ylelle emme mahda mitään mutta muu media ottaa osumaa lompakollaan. Eli kehottaisin levittämään asiaa kaikille tutuille ja tuntemattomalle. Jokainen lopetettu Hesarin yms. tilaus on pieni voitto.

Hemuli: Vai pitäiskö tuo sittenkin tulkita varoitukseksi että ”nyt ne ihmiset alkavat suurin joukoin kannattamaan natseja, polttouunit”.

Nimetön kirjoitti...

Tervehdys, Ykä

Vaikuttaahan median harjoittama äärioikeisto- ja natsihuutelu kieltämättä tahalliselta käsitehässinnältä - jos sallit esittelemäsi termin käytön tässä. Voihan se toki olla toimittajakunnan tahatontakin sanailua. Mielessä vaan häivähtää vertailu, onko tahattomuus vai tahallisuus median ja/tai kansakunnan kannalta surkeampi olotila?

Tulee mieleen vanhan kansan moraliteetti tyttösestä, joka kylän reunametsässä huusi apua, kun susi käy päälle. Kylänväki paikalle katsomaan, eikä sudesta löydetty mitään merkkiä, tyttö oli huudellut omiaan. Teki tyttö toistekin saman tempun. Kolmannella kerralla susi tuli, tyttö huusi, mutta kukaan ei uskonut huudot kuullessaan. Niin susi raateli ja vei tytön.

Käykö niin, että kansalaisten oikeuksia ja kansallisia identiteettejä puolustavan konservatiivisen politiikan ylenpalttinen leimaaminen "äärioikeisto"- ja "natsi"-termeillä inflatoi nuo termit kansalaisten mielissä. Voiko käydä niin, että kun asiat ovat tarpeeksi vitullaan on enemmistölle aivan sama, tuoko korjaukseen ryhtyvä poliittinen liike ikään kuin kaupan päälle mukaan ihan oikeita kansallissosialistisia elementtejä? Olen jo näkevinäni kansalliskonservatiivisen leirin ulkomaisilla sivustoilla pientä - tosin ehkä satiirista - taipumista äärioikeistonimittelyyn: viitataan valtamedian uutisiin ja huomaamatta toistetaan itsekin tätä nimitystä.

Terv. Achtung

korpisoturi kirjoitti...

Mulla on käsitys, että nämä natsit arvostaisi luontoa, eläimiä, ulkoilmaelämää, kuntoilua ja sokerina pakin pohjalla isänmaallisuutta ja perinteisiä kulttuuriarvoja.

Mutta väärin kehuttu! Pahojahan ne ovat.

A-talkissa oli joku professori ja joku poliisipäälikkö (sammakon näköinen) perustelemassa lopetusta. Mielestäni oli hataria perusteita, kun mitään tosi painavaa ei löytynyt.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Achtungille ja korpisoturille & kiitos kommenteistanne.

Achtung: Toki termi sallitaan. Vaikka itse sanon niin se on mielestäni käyttökelpoinen. Tuota mainitsemaasi asiaa on rupateltu tuttujen vihakirjoittajien kesken ja päädytty vähän samanlaisiin johtopäätöksiin. Me tarjotaan hyvin maltillista vaihtoehtoa. Jos se torpataan niin tilalle tulee ihmisiä jotka tarjoavat vähemmän maltillisia vaihtoehtoja.

korpisoturi: Muista, että natsit arvostivat myös kasvissyöntiä. En nähnyt kyseistä ohjelmaa mutta olettaisin tällaisten ns. asiantuntijoitten viestin pohjaidean olevan että ”vallitsevaa järjestelmää ja varsinkin siinä valtaa pitävien arvostelu on viharikos”.

IDA kirjoitti...

"Ja molemmissa tekijöissä on ylitetty se kynnys jossa ei oikein enää voi edes yrittää toimia järkevämmin sillä sehän nostaisi esille kysymyksen ”mitä helvettiä te oikein viimeiset kaksikymmentä vuotta teitte ja minkä ihmeen takia?”."

Tämä on kyllä ikävä totuus. Systeemi pyörittää itseään, tai konsultit ja lobbarit pyörittävät sitä, koska pienikin pysähdys jättäisi sen tarpeettomuuden ja tyhjyyden tilaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, IDA. Olet oikeassa. Systeemi pyörittää itseään eikä myönnä virheitään koska se asettaisi silloin valtansa oikeutuksen kyseenalaiseksi. Se elää itsensä vuoksi. Ei niitten ihmisten joita se väittää edustavansa. Ja se haluaa kriminalisoida asemansa arvostelun.

Joppos123 kirjoitti...

Ihmisoikeudet ovat monopolisoitu karvaranteille ja kaikki jotka asian kyseenalaistavat ovat natseja,näinhän tätä meille toitotetaan jatkuvalla syötöllä. Saksanmaalla osa on saanut tarpeeksi koko touhusta ja alkavat antamaan sikailijoille samalla mitalla takaisin. Kannattaisi matujen alkaa käyttäytymään nimittäin sakemannit ovat aika vittumaista porukkaa jos ne laittavat hihat todenteolla heilumaan, historiasta löytyy kyllä oiva esimerkki. Huvitti kun töllössä juuri hetki sitten (ylenannon uutiset) haastateltiin jotain ituhippitutkijaa. Jätkä määki, että matupelko ja ennakkoluulot johtuvat siitä, että pelätään matujen vievän kansalaisilta jotain. No shit? No tässä tapauksessahan mistä mielenosoitukset johtuvat niin vietiin vain henki.
Ihmisiä haastatellessa niin niitä vitutti kun koko Euroopan valtamedia on julistanut kaupungin asukkaat natseiksi kun ne eivät suostu tapettaviksi vaan julkeavat osoittaa mieltään.
Onneksi makaroonin interventiojoukot eivät ole valmiita,ne varmaan laitettaisiin hommiin niittämään ko kaupungin natsit maantasalle.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, joppos 123. Saksalaisilla on varmaankin se vanha manuaali jossain tallessa. Ne ovat organisoitumiskykyistä porukkkaa.

”Matupelko ja ennakkoluulot johtuvat siitä, että pelätään matujen vievän kansalaisilta jotain.”

Niin juu, mitäs ne tähän mennessä ovat vieneet? Kaikilta rahat ja osalta hengen. Pitäiskös vaan hyväksyä?

Joppos123 kirjoitti...

Jostain erityisestä siittolastahan ne noita lausuntoautomaatteja kaivavat esiintymään milloin minkäkin alan "asiantuntioina". Lausunnotkin ovat pääsääntöisesti sitä kuuluisaa sheissea.
Valtaapitävien ja valtamedian mukaan nämä "yksittäistapaukset" pitää vain hyväksyä, jos et purematta niele niin olet natsi. Tässä Saksan tapauksessahan mielenosoittajien joukossa oli ihan tavallisiakin kansalaisia ja haastatellut ( edelleen ylenannon uutispläjäyksessä) olivat aika vittuuntuneita kun heidät oli ympäri Eurooppaa nimetty natseiksi mutta näinhän tämä nykyisin menee.
Jos ähly tappaa tai muutoin perseilee niin se on yksittäistapaus tai mielenterveyspotilas (uskonnolla ei siis asian kanssa mitään tekemistä, muutoinhan islam pitäisi julistaa mielisairaudeksi) jos taas vastustat tai vittuunnut vallitsevasta meiningistä niin olet natsi.
Mielenkiintoinen on muuten tuo vastarintaliikkeen oikeudenkäynti ottaen huomioon, että avoimesti rikollisjengeiksi tunnustautuvia rikollisjärjestöjä tunnuksineen ei ole haluttu kieltää.
Mikä tahansa vihasaarnaaja voi tulla maahan julistamaan kuolemaa kaikille kafireille ja kukaan ei korvaansa lotkauta, saati uskaltaisi sulkea vihamoskeijan mutta kun pari jätkää patsastelee jossain lipun kanssa niin poliisihallitus on paniikissa. Olisi kenties taustalla aika vahvaa poliittista ohjausta?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, joppos 123. Siellä oli nimenomaan niitä tavallisia kansalaisia. Itse asiassa islam on mielisairaus mutta sitä arvostelevat mielletään rikollisiksi. Näitä vihasaarnaajiahan on ollut Suomessakin. Mitä tulee rikollisjärjestön tunnusmerkkeihin niin miellän burkhan sellaiseksi. Mutta maamme mieltää tarranliimailijat suuremmaksi uhaksi.

vieras kirjoitti...

Niinistö tarjosi Macronille ja hänen delegaatiolle ruuat saapumispäivänä. Tänään Niinistö tarjosi Macronille torikahvit. Mahtoiko tarjota Presidentti-kahvia. Posliinimukista joivat eikä pahvimukista. Onko torilla anniskelupaikkoja? Jos on niin olisi sitten vielä mennyt olusille.

Niinstö ei kestinnyt Putinia eikä Trumpia, eikä vienyt kumpaakaan torikahville. Niin no Macronin vierailu on valtiovierailu mutta Trumpin ja Putinin tapaaminen oli kai sitten työvierailu. Olisin presidenttinä siltikin järjestänyt tarjoilut linnassa sekä vienyt torille kahville ja oluelle.

vieras kirjoitti...

Ranska on ottanut jonkinlaisen rajavalvonnan käyttöön, kun kerta Italiasta tulleet onnenonkijat on palautettu Italian puolelle, vaikka kuinka huutaisi asyyliä. Ei kai tuota ole tehty ilman Macronin suostumusta tai määräystä, vaikkei itse olisikaan sillä elämöinyt julkisuudessa.

Nimetön kirjoitti...

Niin, Suomessa lienee enemmän terroristijärjestöjen toimintaan osallistuneita ihmisiä kuin oikeita äärioikeistolaisia. Ensimmäisestä ryhmästä löytyy ihan oikeita sotarikollisia ja siviiliteloittajia. Että kummassahan ryhmässä on enemmän vaarapotentiaalia?
-Valtsu-

Joppos123 kirjoitti...

Valtsu on tuossa ihan villakoiran ytimessä. Nämä kurkunleikkaussafareilta tulevathan meinattiin ellei sitten kaikessa hiljaisuudessa laittettu kaikkien mahdollisten tukijonojen kärkeen, etteivät vaan pillastuisi. Ehdottihan eräs SDP:n tättähäärä näille elämysmatkailijoille jopa veteraanistatusta, se ei kuitenkaan mennyt läpi mutta kertoo aika hyvin miten pahasti irti todellisuudesta nuo äidinvaistonpuuskan saaneet naisoletetut voivat pahimmillaan olla.
Aika hyvin kertoo myös vallitsevasta psykoosista se, että kännipäissään lakanan päällensä vetäissyt poikanen aiheutti kaamean älämölön ja kansallisen häpeän. Jopa niin suuren pöyristymisen, että siitä piti ihan biisi tehdä (Rautiainen). Mutta kun se väistämätön tapahtui Turussa niin asia halutaan vaieta unohduksiin aivan kuin sitä ei koskaan tapahtunutkaan.
Jotkut kun halusivat sitä teurastusta muistaa niin päästiin taas rääkymään natsismia ja äärioikeistoa.
Ja mitä islamiin tulee niin olet ykä oikeassa, se on todellakin kollektiivinen mielisairaus, ei sitä muutoin voi selittää ja näin ollen myöskään hyväksyä.Mikä muu lahko samoilla metodeilla ja päämäärillä olisi kielletty jo aikoja sitten mutta kun päättäjillä on kivekset vetäytyneet pelosta vatsaontelon suojiin kun on kyse islamista.

Joppos123 kirjoitti...

Noista kaksoisstandarteista vielä, jo me nyt tällä palstalla perustettaisiin uskonnolispoliittinen lahko joka palvoisi vaikkapa suurta spagettihirviötä. Tavoitteeksemme julistaisimme, ei vain Suomen vaan koko maailman käännyttämisen, orjuuttamisen tai tappamisen lopputuloksena maaimanlaajuisen spagetillisen nirvanan niin kaunkohan saataisiin riekkua? Varsinkin kun ottaisimme työkaluiksi samat metodit kuin muslimit sammalla toki väittäen koko kuviota rauhanuskonnoksi.

Becker kirjoitti...

No ensinnäkin Ruotsissa on ilmastonmuutoshysteria lyönyt itsensä läpi periaatteessa kaikki kansankerrokset. Jos eri mieltä ollaan niin turvat pidetään visusuti tukossa peläten työpaikkaa, sosiaalista hyljeksintää ja ilmastonkieltäjän leimaa. Kaikki lehdet jauhaa perättömiä uutisia tulevasta katastrofista jota kaikenmaailman "asiantuntijat" ovat kommentoimassa. Vähän niinkuin Suomessakin. Näin ollen suurin osa puoleista on kovasti vihreiden arvojen perässä, joten paikalliset "Vihreät" saavat apuja muilta puoluelta, paitsi SD:ltä jossa hysteriaan pyritään ottamaan rauhallisempi ote.Rajanveto eri puolueiden välillä on siis vähän hankalaa.

Maan suurin ongelma on toki maahantunkeutuneet parasiitit, joiden rikollisuus ja kustannus ei ole vaalien pääteema, vaan nuo tavanomaiset koulutus, terveydenhoito ja eläkeläisten toimeentulo. Uusien Moderaattien nykyinen puheenjohtaja Kristersson puhuu vähän kieli keskellä suuta, joten hänen todellinen kantansa ja yhteistyöhalukkuutensa muiden puolueiden kanssa selvinnee vasta vaalien jälkeen.
Mikäli feministinen hallinto haluaa naisen pääministeriksi, jää vaihtoehdoksi vain Lööf, siis kauhuskenario josta olen jo maininnutkin.

Mitä Saabista mainitsin, niin sehän on ollut pankkiirisuku Wallenbergien käsissä suurimman osan aikaa. GM omisti Saabin jonkun aikaa ennen loppua ja heidän suurin saavutuksensa lienee Cadillac BLS, joka oli itseasiassa kallis valepukuinen Saab 9-3. Noin karkeasti voidaan todeta että Saab Automobiles tuotti koko elinaikanaan vain yhden vuoden ajan voittoa. Tämän on vahvistanut mm. hyvin tuntemani Saabilla työskennellyt asioista tietävä henkilö.
Ehkäpä syinä lienee mm. työpaikat ja Saabin sekä Ruotsin maine korkean teknologian maana. Ts. ei haluttu menettää kasvoja ja Volvollekkin piti olla kilpailija, joka sekin sössittiin itsensä ruotsalaisten toimesta.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Kun niitä videoita katsoi ja kelaili, ei siellä juurikaan näkynyt mitään nassejärjestöjen tunnuksia. Yksi vihreä/valkoinen lippu jossain siellä kaukana talon seinustalla näkyi, mutta kun en tunne sikäläisiä nassetunnuksia niin en tiedä oliko se sellainen. Täällä se kai olisi ollut. Mutta nämä kuvaukset ihmisten määrästä.... tein ihan yksityistä väestölaskentaa videokuvasta ja päädyin että sitä hermostunutta kaupunkilaista oli ainakin 5000+, ei siis satoja, vaan tuhansia, monia tuhansia. Se oli kai aika pieni kaupunki? ei ihme että täti Merkele hermostui. Ja niitä vaskitien vastustelijoita oli melkolailla vähän. En saanut täyttä sataa laskettua, mutta kai niitä oli sitten muuallakin. Ja näistäkin oli geelejä viidennes, ainakin.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

HawkerMk1

Nimetön kirjoitti...

Yhteiskuntarauhan lisäksi elintasopakolaiset tuhovat Isiemme ja Äitiemme rakentaman hyvinvointiyhteiskunnan, tai siis sen mitä siitä on jäljellä. Yhteislaitumet eivät kestä uusia laiduntajia, kantasuomalaisten verot pysyy ja palvelut heikkenee.....ajat kovenee..Chemitzs liike tulee leviämään tännekin....siihen menee vain vielä hieman aikaa.
Matut on vain savuverho ja väline rakentaa EU liittovaltio.
Suomi laitetaan kyykkyyn, jotta saadaan talouseliitin haluama liittovaltio EU, ihmiset ei siinä paina mitään...oli orvaskesi minkä värinen tahansa.
Mitäpä tehdä, keskitytään vallan vaihtamiseen.....ja sen jälkeen siivous ja maksu! Laillisesti toki, niinkuin nytkin, samat työkalut käyttöön.

Voi Aikoja Voi Tapoja

Nimetön kirjoitti...

Poikkeuksellisen kyynisesti totean, että sitä saa mitä tilaa. Tämä pätee sekä yksittäiseen sakemanniin, joka äänestää merkeleläisen politiikan puolesta, sekä valtiovaltaan, jonka virallisen ilmoituksen mukaan maassa on kaikki hyvin ja kansalaisten tulee olla tyytyväisiä tilanteeseen.

Luulisi, että jos jossakin, niin ainakin entisessä Karl Marx Standtissa olisi ”varallisuuden uusjaon” periaatteet taottu ihmisten selkäytimeen, ja että lompakon sisällön luovuttaminen hädänalaiselle olisi ollut vain riemullinen, omaa pyyteetöntä hyvyyttä julistava teko. Ei olisi vainoa pakenevien tarvinnut hyökätä joukolla päälle ja puukotella kuoliaaksi. Vai mikä meni pieleen - eikö mokoma itä-germaani tunnistanut uutta herrakansaan kuuluvaa, kun moisen tapasi?

Tämä tapaus ja sen seuraamukset ovat Saksan valtiovallalle täydellinen tekosyy kiristää silmukkaa tavallisen pottunokkaisen germaanin vapauksien ja oikeuksien ympärillä. Tajuaakohan Merkele & co, että he ovat suorastaan työntämässä väkeä ääriliikkeiden riveihin.
Nyt ovat sitten LiAnderssonin kamut Stuttgartissa pistäneet riehuen ja teloneet polliiseja - yllättäen äärimediamme ei ole vielä ehtinyt moisesta kertomaan tahi tuomitsemaan toimintaa ja siihen osallistuneita henkilöitä. Äärimedialle riittää, että nyt niitä natseja on löytynyt…!

Jotenkin semmoinen kutina, että kohti Weimarin tasavallan meinikiä mennään…
T. Riku Raunioilla

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys vieraalle, Valtsulle, joppos 123:lle, Beckerille, Thorvald Eskilinpojalle, Voi Ajoille Voi Tavoille ja Rikulle Raunioilla & kiitos kommenteistanne.

vieras: Kyseistä vierailuahan on hehkutettu kuin jotain kuningatar Elisabetin vierailua. Ehkä Ranskassakin ollaan hissukseen tajuamassa että utopia ja todellisuus ovat kaksi eri asiaa. Ranskassa on tosin ylitetty se raja että siellä ei selvitä enää ilman ampumista.

Valtsu & joppos 123: Kyllä Valtsu on täysin oikeassa ja niin media kuin valtakoneisto pitää asiasta hyvin matalaa profiilia. Sen sijaan näitä kuunatseja kaivetaan joka kiven kolosta ja jos ei löydy niin sitten keksitään kuten Chemnitzissä. Paljonkohan muuten sen lakanakeissin tutkimukset kokonaisuudessaan maksoivat? Ja joo, luulen että kyseinen spagettilahko kiellettäisiin savolaisittain sanottuna alta vällein.

Becker: Ruotsia voi kyllä pitää DDR:nä joka onnistuu hiljentämään kansalaiset vaikka sillä ei mitään Stasia olekaan. Sinänsä vihreitten poliittinen vaikutusvalta on täällä Suomessakin huomattavasti suurempi kuin vihreitten varsinainen määrä. Ilmasto on täälläkin sellainen pyhä lehmä että sen varjolla saadaan läpi typerimmätkin ideat ilman että niitä uskalletaan vastustaa tai edes arvostella. Mitenkäs se Saab, eikös se aloittanut alun perin nimenomaan lentokoneitten valmistajana?

Thorvald Eskilinpoika: Olen nähnyt videon minäkin ja mulla on samat havainnot. Olen lukenut että mielenosoittajia on ollut ehkä jopa 10.000. Chemnitzissä on 245.000 asukasta joten luku on kyllä varsin suuri.

Voi Aikoja Voi Tapoja: Pitkälti samaa mieltä. Järjettömyyttä ei voida EU:n alaisuudessa purkaa, ei edes aloittaa sen purkamista.

Riku: Tottahan tuo, sitä saa mitä tilaa. Puolustukseksi saksmannille voi sanoa että ei siellä joskus vuonna 1995 perustettu hulluuden puoluetta joka sai yksinvallan vaan kyseessä olivat ne samat puolueet joita äänestettiin ennenkin ja jotka toimivat aikaisemmin suht koht tolkullisesti. Sammakko sopassa-efekti. Ja joo, siellä Stuttgartissa oli tarjolla sitä oikeaa poliittista väkivaltaa ja sehän ei valtamediaamme kiinnosta. Oikeastaan Chemnitz-uutisoinnissa valtamedia veti tähän astiset pohjat ja teki selväksi että totuudella ei todellakaan ole enää mitään merkitystä.

Nimetön kirjoitti...

Kaikki, mitä olet aina halunnut tietää Saabista:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Saab_(automerkki)

anox, Saab-klubin jäsen
https://saabclub.fi/

vieras kirjoitti...

Ei taida liittyä juttuun mutta kävi mielessä Jabban käyttöönottama sanonta "työväenpuolue ilman sosialismia". Tästä sanonnasta voi päätellä että tällöin Sdp ja etenkin Vasemmistoliitto on sosialistipuolue ilman työväkeä.

Jabba petti työväen koska hillotolpan himo vei voiton. Jussin persuilla on mahdollisuus kaapata työväki. Työväki, köyhät, keskiluokka, konservatiivit, yrittäjät ja maalaiset olisivat tarjolla ja otettavissa jollain taktiikalla.

Kesäkuussa persujen kannatus oli 10,3 prossaa. Kesäkuussa 2010 persujen kannatus oli 9,8 prossaa ja vaalitulos eli jytky oli 19,1 prossaa. Tämän perusteella voisi luulla että vaalitulos olisi 19-20 prossaa. Vertailun tekee hankalaksi se että Jussin persut on käytännössä uusi puolue joka on toiminut vasta vuoden verran. Varsinaista vaalikokemusta ei ole tähän mennessä saatu. Kaikkien tähtien pitää olla sopivassa asennossa että pääsisi edes lähelle jytkylukemia. Toisaalta organisaatio ja kenttä ovat valmiina, ja puoluella on rahaa puoluetuen ja Lex Soinin ansiosta. Vaalityön ja viestinnän merkitystä ei kannata väheksyä, näiden avulla voi onnistua tai tunaroida.

Täältä löytää kannatuslukuja tammikuusta 1994 lähtien:

https://yle.fi/uutiset/3-9540630#start=202&SIN=false&MUUT=false&KESK=false&KOK=false&SDP=false&VIHR=false&RKP=false&VAS=false&KD=false&PS=true

Niin vielä, mitä mieltä olet siitä kommentista joka on Pressa puhuu-jutun viimeisenä?

Becker kirjoitti...

Saab ajautui sodan jälkeen samaan tianteeseen kuin moni muukin sotateollisuuteen satsannut yritys. Lentokoneen valmistajan piti keksiä jokin tuote millä pärjätä sodan jälkeen. Tuotteeksi valittiin pikku-auto Saab DKW:n perustaa olevalla kaksitahtikoneella. Saabin muotoilu oli hyvin aerodynaaminen, johtuen luonnollisesti muusta tuotannosta . Volvo taasen valmisti varsin suuria henkilö autoja joten valinta
pieneen autoon oli varsin looginen.

Nimetön kirjoitti...

Kyllä harmittaa kun en aikanaan hakenut sitä Gorbatsovin sanomaksi väitettyä kommenttia länsimaista. Sen mukaan Gorba olisi sanonut jotain sellaista kuin, että nyt ne kommunistit on sitten länsimaiden kimpussa. Aikaahan tuosta on jo kulunut yli ( ? ) 15 vuotta.

Eipä tuohon salaliittoja tarvita, kun miettii Suomenkin poliitikkoja ja heidän tekemiään päätöksiä, ne tehdään jonkun muun tahon kuin äänestäjien ja oman maan eduksi. Kai heitä sitten kommunisteiksikin voi nimittää tai kapitalisteiksi, ei sen puoleen. Rajattomaan maailmaanhan tässä tähdätään.

Vasemmisto on myynyt itsensä. Ei taistele kapitalismia vastaan enää, kun oivalsivat, että tuleehan se rajaton maailma kapitalismin keinoinkin. Eikä töistä ole pulaa. Tarvitseehan kapitalisti myös hallintakoneiston, jonka lukemattomilla oksilla vasemmistolaiset sitten istuvat ja ylenkatsovat rahvasta.

Juha Kivelän synkkiin juttuihin voi kommentoida vain W Buffetin näkemyksen rikkaista ja köyhistä ihmisistä, joka meni jotenkin seuraavasti; " Rikkaiden ja köyhien välinen sota on ohi. Rikkaat voittivat sen."

maallikko

Joppos123 kirjoitti...

Eipä taida jytkyä tulla, Suomen pitää vajota naapuri Ruotsin kanssa samoihin pohjamutiin ennenkuin kansa taas herää koomastaan. Pahoin pelkään, että vihervasemmistolaista hallitusta pukkaa, saas nähdä onko hiekkalaatikon uusi Jabba tarpeeksi hullu ottaakseen vasemmistoliiton mukaan leikkiin. Pläräilin läpi vasureiden ideoita uudistetusta verotuksesta ja päämäärä tuntui olevan kirkkaana mielessä, pohjolan Venetsuela synnytetään vaikka perätilasta. Eipä tuo Jabbakaan oikein muuta ole lätystänyt kuin perkeleellisiä verojen nostoja eli tehdään valtaosasta kansaa tasapuolisen persaukisia. Kaikki investoinnit seis, firmat ulkomaille ja sijoittavat nostavat kytkintä,hyvä tulee.
Lisää velkaa ja veroja,kaikille etenkin matuille kaikkea. Pää edellä seinään ja kohti Brysselin holhousta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle. vieraalle, Beckerille, maallikolle ja joppos 123:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano & Becker: Kiitos lisätiedoista.

vieras: Vasemmistopuolueitten puoluekoneistossahan ei ole enää varsinaisia duunareita juuri ollenkaan joten niitten on aivan turha väittää olevansa työväenpuolueita. Ne ovat utopistipuolueita joitten puolueaktiivit elävät duunareitten ansaitsemilla rahoilla. Soinista on oikeastaan turha enää edes puhua. Hän sai missionsa tehtyä mutta se jäi lyhkäiseksi ja päättyy ensi vuonna. Itse veikkaan että persujen ääniosuus nousee max viiteentoista prosenttiin. Aika ei ole vielä. Nukkuva nukkuu edelleenkin. Kommentistasi totean että en tunne noita puolueita tarpeeksi, siis niitten historiaa. Mutta laitetaan sulle alkuperäinen Hullujussin ”Pressa puhuu”:

https://www.youtube.com/watch?v=HprKEuwhFqk

maallikko: Sanoisin että kommunistit eivät ole länsimaiden kimpussa vaan vieläkin höyrähtäneemmät utopistit. Vasemmisto on puolueensa näköinen ja jos se on täynnä akateemisia naisia joilla ei ole mitään käsitystä varsinaisesta työnteosta niin mitä muutakaan voisi odottaa.

joppos 123: Joo, jytky jää tulematta. Hallintolammas nukkuu vieläkin. Veikkaan persuille viittätoista pinnaa ja eihän sillä mihinkään vaikuteta. Kannattaa kuitenkin jatkaa marisemista. Ja usko huviksesi niin Soma Li on seuraavassa hallituksessa ministerinä.

Joppos123 kirjoitti...

Kiitti vaan Ykä, nyt alkoi närästämään oikein tuelta. Aika kuutamolla pitää SDP:n hallitusneuvottelijoiden olla jos ne sen kakaran johtaman sakin ottavat hallitukseen. No, neljässä vuodessa kyllä Suomenkokoisen maan saa helposti samaan jamaan kuin mitä Venetsuela on nyt. Lisämausteena arabialaisafrikkalainen twisti, nimittäin ollaan vaiheessa ei rajoja ja ilman mitään rajaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, joppos 123. Joo, Rennietä menee. Karmeinta on että nykyhallituksen ja punavihreän hallituksen ero on vain pieni nyanssi. Punavihreillä sama meno jatkuu vaan turbovaihteella.

vieras kirjoitti...

Ei liity mihinkään mutta jos Pekka Haavisto olisi hetero niin miten suuren kannatuksen hän olisi saanut presidentinvaaleissa 2012 tai 2018? Luultavasti hetero-Haaviston kannatus olisi ollut samaa tasoa kuin Heidi Hautalan kannatus kaksissa vaaleissa eli 3 prosenttia.

Hetero-Haavisto lienee tylsä: vanhanaikaisesti naimisissa naisen kanssa, ja heillä on aikuiset lapset joilla on omat lapset. Hautalan kohdalla ei toiminut edes naiskortti kun naisehdokkaita oli muitakin. Miten sitten hetero-Haavisto olisi saanut mitään hypetystä aikaan.

Nimetön kirjoitti...

Täytyy myös muistaa, että Gorbatsovin ja meidän länsimaisten ihmisten käsitys kommunisteista on varmasti toisistaan poikkeava. Itse olen aprikoinut, että olisiko joku Soros sellainen henkilö, jota Gorbatsov olisi pitänyt kommunistina. Ultrarikas öykkäri, jonka vaikutus maailmassa ilmenee esimerkiksi erilaisia NGO-ihmisoikeusjärjestöjä rahoittamalla.

Nämä höyrähtäneet ovat sitten sitä älymystöä, joista ei Leninin mukaan tarvitse välittää, koska " he uskovat mitä tahansa". Oli miten oli, kyyti on kylmää ja mitä lie Suomellakin vielä edessä.

maallikko

Hemuli kirjoitti...

Mielenkiintoinen video Saksan maalta:

https://youtu.be/rgiuEqDunEo

Toimittajan oletukset ja asenne on täysin tyypillistä suvakille. Toimittaja ei voi ymmärtää, että 40 vuotta töitä tehnyt keskiluokkainen kaveri vastustaa maahanmuuttoa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys vieraalle, maallikolle ja Hemulille & kiitos kommenteistanne.

vieras: Luulen, että olet oikeassa. Haavisto-ilmiössä oli kyse homohypetyksestä eikä mistään muusta.

maallikko: Luulen, että ne vanhat neuvostokommunistit olisivat pitäneet Sorosta hyödyllisenä idioottina.

Hemuli: Kiitokset. Oli tosi kuvaava video suvakin itselleen valehtelun taidosta.

vieras kirjoitti...

Jälkeenpäin kun miettii niin Pöpilä olisi ihan hyvin saanut muodostaa 2015 vaalien jälkeen hallituksen kepun, demareiden ja kokoomuksen kesken. Syynä olisi se että persut olisi joko jäänyt oppositioon tai Pöpilä olisi jättänyt sen sinne. Tuskin se kepudemarikokoomus-halltus voisi nykyistä pahempi olla. Ehkä persujen pelko olisi saattanut hillitä pahimpia päättömyyksiä.

Persujen kannatus olisi kai suurempi eikä sitä romahdusta olisi tapahtunut. Mutta oltaisiinko Soinista ja hänen peesaajista päästy eroon? Olisiko Soini luopunut itse vai jonkun pitänyt asettua puheenjohtajakisaan?

Qroquius Kad kirjoitti...

Kuunatsit vaikuttavat politiikkaamme yllättävissä määrin niiden tosiasialliseen esiintymiseen nähden, kuten voimme havaita hyvän presidenttimme Sauli Väinämön puheista ranskalaiselle viestimelle:
https://www.is.fi/politiikka/art-2000005811900.html

"[France 24 -uutiskanavan toimittaja Catherine] Nicholson tiedustelee Niinistöltä Suomen sisäpolitiikasta. Hän viittaa perussuomalaisiin kysyessään, miten paljon Suomessa kannatetaan nationalismia ja maahanmuuttovastaisuutta.
– Meillä oli ja on edelleen puolue, joka oli hyvin maahanmuuttovastainen, Niinistö vastaa.
Niinistö huomauttaa perussuomalaisten menettäneen kannatustaan sen jälkeen, kun puolue pääsi hallitukseen.
Niinistö kertoo, että nykyisin oppositiossa vaikuttavien perussuomalaisten kannatus on tällä hetkellä kahdeksan prosentin luokkaa, mikä ei ole paljon. Niinistö sanoo huomanneensa sen, että puolue haluaa tehdä pesäeroa ääriliikkeisiin.
– Se on hyvä, hän toteaa.
– Meillä ei varmaankaan ole yhtä paljon ääriliikkeitä kuin joissain Keski-Euroopan maissa. Ja haluamme pitää asian sellaisena."

No tästä on helppo olla Sauli Väinämön kanssa samaa mieltä. Paitsi että:

"Tämän puhelun jälkeen lähden koirani kanssa kävelylle, ja voin tehdä sen hyvin vapaasti. Vain yksi turvamies seuraa minua sadan metrin päästä. Suomalaiset tuntevat olonsa melko turvalliseksi, ja haluamme pitää asiat sellaisina."

Niin hänen ranskalainen kollegansakin varmaan haluaisi. Hänen maassaan se ei vaan ole enää mahdollista, jos on aikoihin ollutkaan.
Sauli Väinämöltä lienee turha kysyä, miksi asia on näin. Saati sitä, miksi valtioneuvosto tuplasi henkilösuojelunsa vuoden 2015 syksyn jälkeen. Tai vielä pahempaa,
Sauli Väinämö saattaisi vastata tuossa ylempänä siteerattuun malliin:

"Kansalaiset. Hamburgare.
Hyvää iltaa. Grafton.
Suomen maahanmuutossa ei ole mitään muuta vikaa kuin hullun Hullu-uhon hullussa uhossaan johtamat Perussuomalaiset, joilla muka ei ole yhteyksiä kuunatseihin, mutta kukapa tietää, kukapa tietää?
Turvallisinta suomalaisten kannalta on siis, että ette äänestä heitä ainakaan seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Itse asiassa isänmaan etu on, että ette äänestä heitä enää koskaan."

Ottaen huomioon meidän suomalaisten perinteisen suhtautumisen presidentti-instituutioon hieman jumalkeisarin aseman tapaan sekä edellisten pressavaalien tulos, on tuota Sauli Väinämön lausumaa aika vaikea ohittaa pelkkänä puolivallattoman valtonpäämiehen yksityisajatteluna?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys vieraalle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

vieras: Luulen, että Soini olisi silloin puolueessa edelleenkin vahvasti vallassa ja hänen kusetuksensa jatkuisi edelleenkin.

Qroquius Kad: Niinistö on federalisti ja se menee hänen kohdallaan muun yli. Maahanmuuttovastaisen sijasta oikea ja rehellinen termi olisi ollut toisinajattelijat.