maanantai 13. elokuuta 2018

MITTARI ELI VIESTI MENNEESTÄ


Elettiin erästä syyskuun loppupuolen päivää ja kirkas auringonpaiste näytti pikkuhiljaa talvea kohti etenevän ja kauniisti väriään muuttavan luonnon kaikkein kauneimmillaan. Muutama kilometri erään kuihtuvan kuntakeskuksen eteläpuolella sijaitsi tienvieruslevike. Sellainen varsin tavallinen, pelkkä tien viereen jatkettu asfaltinpätkä ilman minkäänlaista ulkohuusia, pöytää tai edes roskista. P-merkki siinä sentään oli mutta Tielaitos vai mikä Destia se nyt on (entinen Tee Vähän ja Lepää) ei ollut kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota saati sitten määrärahoja. Levikkeen sivussa kasvoi horsmaa, sen takana oli oja ja ohikulkija saattoi ikäväkseen huomata että olihan paikalla sittenkin jonkunlainen roskis, nimittäin koko levikkeen mittainen. Mikähän siinä oli kun ihmiset heittelevät kaikenlaista ryönää sinne minne ei pitäisi? Komeuden, tai sen puutteen kruunasi ojassa lojuva uransa lopettaneen pesukoneen raato.

Levikkeestä saattaisi käyttää proosallista termiä yksinäinen levike kaiken syrjässä. Hetken kuluttua se ei olisi enää aivan niin yksinäinen sillä etelän suunnasta saapui auto, punainen Nissanin pickup joka jarrutti, löi vilkun päälle, kääntyi levikkeelle ja pysähtyi siihen. Autosta nousi kaksi yli viisikymppistä diplomirumaa ja elettyjen mailien kuluttamaa miestä jotka oikoivat jäykkiä selkiään, kävelivät levikkeen reunalle, alkoivat aukoa housunnappejaan ja totesivat että oli aika kätellä työtöntä. Lorisevan toimituksen suoritettuaan miehet kaivoivat taskuistaan voimasavuke Bostonit ja panivat palamaan.

Hehän olivat muuan Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis jotka olivat taas kertaalleen matkalla yhteiselle metsästysreissulle paikkaan nimeltä Patkavoukunsalo. Siinä kusitauollaan miehet puhaltelivat savuja, katselivat siivotonta levikettä ja puistelivat päätään päivitellen inhimillistä laiskuutta. Olihan sitä itse tullut tuotua roskat sentään tunturistakin mukana. Mites se menikään se jonkun autiotuvan seinällä oleva juliste… joo, kannoit tänne bruton, söit neton, taara on puhtaan luonnon vaara. Paikkansahan se piti. Pitää olla siististi. Ei se niin vaikeaa ole. Lötjönen sneppasi tulipesän Bostonistaan, sammutti sen kengänpohjallaan katsoen samalla autoa päin ja totesi:

- No voi perskeles.

Mihin Ykä vastasi:

- Tunnistan kyllä nimeni mutta oletan äänenpainostasi että sen kirjoitusasu oli pienellä alkukirjaimella joten kyseessä olikin tilannearvio. Eli vad för helvete?

Lötjönen nyökkäsi autoa kohti, Ykä katsoi myös ja totesi:

- No voi perskeles.

Uskollinen Nissan oli jälleen kerran suorittanut metamorfoosin ja toverusten edessä olikin Pobedan sedan-malli jostain 1950-luvun loppupuolelta. Samalla etelään päin suuntautuvaan tiehen alkoi muodostua jatkuvasti kasvava pyörre. Lötjönen totesi tähän:

- Jaa-a… kas siinäpä muodostuu oikein pirunmoisen näköinen pyörre jostain toisesta ulottuvuudesta. Ihan kuin hornan portit olisivat auenneet tai jotain yhtä runollista. Synkkää on, en paremmin sano. Tässä vaiheessahan meidän pitäisi vissiin kohdata jäätävä ja alkukantainen kauhu joka tulee suoraan pikkuaivoissa asustavasta luolamiehen jämästä, päästää löysät lahkeeseen ja juosta karmeesti kirkuen karkuun.

Tähän vastaili Ykä:

- Hjuu… näinhän sitä on tämmösissä tapauksissa tapana tehdä… olen minäkin nähnyt nuo elokuvat… mutta eihän me mennä minnekään ja pöksytkin pysyy puhtaina mitä nyt ehkä vanhat jarrujäljet siellä on… näyttää siltä että Kalevi Keihäsen Aikamatkat on taas varannut meitä varten jotain peräti mielenkiintoista. Katotaas mitä tuosta pyörteestä oikein ilmestyy… no voi perskeles!



- No hemmetti, sieltähän tulee meille mittari.

- Joo, ja vielä vanha kunnon Volga. Keihäsen rekisterissä natürlich.

Pyörteestä ilmestyi tosiaankin taksi, vanha Volga mallia M 21. Taksi oli varmaankin jotain 1960-luvun loppupuoliskon peruja olevia takseja koska siinä oli taksikyltti metallisen putkikaaren varassa keskellä kattoa niin kuin silloin aikanaan oli. Taksi pysähtyi levikkeelle ja siitä nousi romuluinen, suurinpiirtein Ykän ja Lötjösen ikäinen mies jolla oli päällään vanhanmallinen taksikuskin puku aina koppalakkia myöten. Hän sanoi leveästi hymyillen:

- Herrat Perskeles ja Lötjönen, oletan?

- Oletattepa aivan oikein. Ja me oletamme että te olette Kalevi Keihäsen Aikamatkojen palveluksessa.

- Vaan nytpä menee oletukset kerralla kohdalleen.

Taksikuski kätteli toveruksia, esitteli itsensä Kauko Romppaseksi ja kertoi hieman itsestään. Mies oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen vuonna 1992 ja totesi että Taivas oli varsin mukava paikka asustella mutta nämä Kalevi Keihäsen Aikamatkat tarjosivat välillä mukavia viraabelihommia täällä maan päällä. Vähän niin kuin maallista vapaata jatkuvasta ilosta ja riemusta. Täällä maan päällä hiki haisi, pieru pärisi, olut röyhtäytti, paska haisi ja saunassa paloi selkä. Maan päällä joskus kärsitty räkäflunssakin tuntui mukavan eksoottiselta. Suorastaan virkistävältä. Kaikki täällä maan päällä oli astetta, mitenkä sen sanoisi, aidompaa. Sitten hän totesi että tarjolla olisi ilmainen kiertomatka taksilla ja hieman muutakin ohjelmaa. Jos vaan sopii. Miehet totesivat että semmonenhan sopii ilman muuta. Lötjönen kysyi kuitenkin:

- Vaan mites tuo meidän Nis… Pob… no, Nibeda? Jätetäänkös se tähän?

- Sen voi rauhassa jättää siihen. Meillä on sille vartija. Se varmistaa, ettei termiitti iske.

Miehet huomasivat että levikkeen viereen oli ilmestynyt parkkimittari. Semmonen vanhanmallinen joka otti vastaan markkoja eikä niitä Brysselin oravannahkoja. Näytti jo raksuttavan eli pieti oli näemmä etukäteen pistouvattu. Miehillä ei ollut pienintäkään epäilystä siitä etteikö parkkimittari hoitaisi vartijan hommaansa joten he hyppäsivät luottavaisin mielin mittari-Volgan kyytiin.



Volgassa taksikuski Romppanen tuumasi että otetaanko ensin pieni kiertoajelu tuossa lähellä olevassa Kekkoslovakian aikaisessa kuntakeskuksessa. Toverukset totesivat että sehän vaan passaa ja pistivät samalla poskeensa Romppasen tarjoamat vanhat kunnon Pastirol-pastillit todeten että niin naiset, kondomit kuin deodorantti pettävät mutta Pastirol ei petä koskaan. Kuntakeskusta kohti ajellessa he totesivat vielä että onpa mukavaa rupatella semmosen miehen kanssa joka puhuu vanhaa kunnon kekkoslovakiaa. Se nykyinen suomalainen, englanninkielisiä lainasanoja aina vain enemmän käyttävä yleiskieli kun oli jotenkin, no, kieleksi muuttunutta bulkkitavaraa ja vielä niin perkeleen ylikorrektia.

Volga eteni kohti kuntakeskusta ja matkalla vastaan ajoi sekä poliisiauto että postiauto. Taksissa raksutti tyylikäs vanhanmallinen taksamittari. Romppanen totesi että se on päällä vain tunnelmanluojana. Kalevi Keihäsen Aikamatkat ei ota asiakkailtaan maksua.



Volga kierteli kyläkeskusta pitkin poikin. Pääosin äänessä oli Romppanen joka tietysti tunsi paikan ja kertoi kunnasta, rakennuksista, sekä niitten käyttötarkoituksesta ja historiasta. Ykä ja Lötjönen lähinnä katselivat, kuuntelivat ja esittivät välillä pieniä täsmentäviä kysymyksiä. Välillä pysähdyttiin snagarille jossa nautittiin kekkoslovakialaiset lihapiirakat joihin ei tarvinnut laittaa lisätäytettä. Se oli täyttä evästä jo itsessään.

Jälkiruuaksi nautittiin läheisellä kioskilla jäätelötötteröt (1 mk). Ykä otti päärynän, Lötjönen mansikan ja Romppanen suklaan. Samalla kioskille ajoi sen ajan tyypillisillä pitkäsatulaisilla fillareillaan muutama poika. Lippalakit päässä, korvien yli ulottuva tukka ja leveälahkeiset farkut joissa joka pojalla näkyi jäljet siitä että lahkeet olivat ainakin kerran menneet kettinkien väliin. Pojat ostivat merirosvorahoja ja yksi heistä vielä Buster-lehden.

- Lainaat sitten mulle ekaks kun olet lukenut.

- Ei kun mulle. Sinä sait viimeks ekana.

- Ei kun mulle. Minä lainasin viimeks Shokki-lehden sulle.

Ykä ja Lötjönen katselivat poikia lämpimästi hymyillen. Ihan kuin olisi katsonut itsensä kopiota joskus vuodelta 1974.

Kun tötteröt oli mässytetty Romppanen ajoi kunnan laidalla olevalle pienelle aukiolle jossa oli muistokivi. Se kertoi että tältä paikalta paikkakunnan miehet läksivät Ylimääräisiin Harjoituksiin lokakuussa 1939. Toverukset ottivat hetkeksi aikaa lätsät päästään todeten että tuosta porukasta eivät kaikki palanneet ja panivat sen jälkeen palamaan Romppasen tarjoamat Työmies-tupakat. Romppanen kysäisi:

- No, miltäs se ajelu tulevaisuuden miehistä tuntui?

Ykä totesi:

- Täytyy sanoa, että olipahan ehkä elämäni hienoin taksimatka. Kiertomatka johonkin, jota ei enää valitettavasti ole. Jos tuo pieni kuntakeskus olisi olemassa vuoden 2018 Suomessa niin silloin se olisi jonkunlainen lavastettu paikka. Vähän niin kuin se aikanaan Itä-Berliinissä ollut asuinalue jota aina esiteltiin länsituristeille. En minä hänen nimeään muista, olisko ollut Friedrichshein… vai mikä lie Rüisenrüttenstad se oli… tai jotain sinnepäin… tai ei jotain sinnepäinkään… minä enää muista…

Lötjönen komppasi:

- Joo, myöntää täytyy. Jos ihan ensimmäiseksi sanoo paikan yleisilmeestä jotain ja jotain samalla kovasti positiivista niin se oli vielä pääosin semmonen vanhanmallinen mukava puukeskusta. Vanhoja kivoja ja tyylikkäitä rakennuksia. Nykyisin tuokin paikka on pilattu, vanha purettu aikaa sitten pois ja tilalla on niitä elementtipakkilaatikoita jotka tekevät joka ristuksen paikasta pienemmän mittakaavan Lasnamäen.

- Ja täällä oli koulu. Niin kuin Romppanen kertoi niin vielä sellainen että kansakoulusta saattoi jatkaa oppikouluun ja aina ylioppilaaksi. Samalla paikkakunnalla. Ja ennen kaikkea oli myös ammattikoulu.

- Osuuskauppa, Elanto, ja vielä erillinen Kinnusen myymälä. Kirjasto. Kukkakauppa. Kolme parturi-kampaamoa. Rautakauppa. Kaksi snagaria ja vielä erikseen kioski. Urheiluvälinemyymälä. Sekä tietysti Osuuspankki, Säästöpankki, Koppi ja Syppi.

- Ja sitten tietysti paikallinen terveyskeskus vuodeosastolla. Apteekki. Vanhainkoti. No kunnantalo tietysti. Täähän oli silloin vielä oma kuntansa. Ja kaiken kukkuraksi oma poliisiasema. Tään kokoisista paikoista saattaa meidän aikanamme olla jotain seittemänkymmentä kilometriä lähimmälle poliisiasemalle. Tinanappeja saa odotella tosi pitkään jos hätä on.

- Tiedäkkös, Romppanen, tämmöinen paikka olis meidän aikanamme haja-asutusalueen taivas. Mutta ei näitä enää ole.

Romppanen löi Työmies-tumpin pois holkistaan ja vastasi:

- Tiedänpä hyvinkin. Minulla on varsin hyvät tietolähteet. Etten sanoisi taivaalliset. Huvittaiskos herroja siirtyä matkan seuraavalle osiolle?

- Totta hemmetissä.

Miehet hyppäsivät jälleen Volgan kyytiin, Romppanen löi ykköstä läpeen joka meni synkronisoimattomana sisään hieman jurskahtaen. Seuraavat vaihteet olivat sitten jo synkronisoituja niin kuin kyseisessä Volgassa oli. Ajo ei kestänyt pitkään ja Volga pysähtyi yksityislentokentän reunalle.

- No voi juma örtsy… onkos toi… onhan se…



Olihan se. Täydessä lentokunnossa oleva Douglas DC-3. Koneen portailla odotti lentäjän univormuun pukeutunut mies, ehkä lähempänä kuutta- kuin viittäkymmentä. Mutta katse oli kirkas ja kädenpuristus luja. Mies esittäytyi:

- Olen lentokapteeni Aaretti Tenttinen ja tarjoan teille pienen yleisölennon tämän kekkoslovakialaisen maakunnan maisemissa. Olette osaavissa käsissä sillä pitkän liikennelentäjän urani lisäksi olen aikanaan sompaillut sekä Fokker C.X:ää että Junkers Ju 88:aa. Hieman ankarammissa lento-olosuhteissa. Tällä lennolla meitä ei ammu ilmatorjunta.  Herrat ovat hyvät ja käyvät sisään. Kakkospilotti Eskelinen jo ohjaamossa valmistelee lentoa.

Eihän toveruksia tarvinnut kahteen kertaan käskeä. Kävi vielä ilmi että he olivat lennon ainoat matkustajat mutta silti paikalla oli kaksi viehättävää lentoemoa. Sopivassa ajan tyylissä tietysti joka sai toverukset toteamaan että kyllä toi minihame on vaan mahdottoman mukava keksintö. Ainakin noin miehen näkövinkkelistä.



Tenttinen lisäsi koneen kierroksia ja vanha Dakota nousi pehmeästi taivaalle ottaen korkeutta. Kun kone oli päässyt lentokorkeuteen tulivat lentoemännät tarjoilukärryjen kanssa ja totesivat:

- Ajattelimme että te ette kaipaa mitään kaviaaria ja hanhenmaksapalleroita vaan teille kävisi sellainen hieman yksinkertaisempi, aikaan ja tunnelmaan sopiva annos. Kun tämä on muutenkin vaan aikojen-, ei mannertenvälinen lento.

Miehet vilkaisivat annosta ja totesivat:

- Vaan tästähän ei lentoeväs paljon parane. Kahvia, koulunäkkäriä ja niitä sulatejuustonappeja mitä koulussa silloin aikanaan oli sekä vielä kolmiotetrassa oleva trippimehu. Sitten vielä Hangon keksejä, Suffeli ja pihlajamarjakaramelli. Kiitoksia neideille. Me tässä äyskäröidään annoksemme ääntä kohti samalla kun kattelemme maisemia.

Kun miehet olivat nauttineet maittavan lentoevään tarjosivat lentoemot miehille vielä konjakkia.

- Jaa-a… vaan kun me jatketaan tästä vielä autolla… ei taida oikein sopia…

- Teknisesti ottaen te jatkatte automatkaanne vajaan viidenkymmenen vuoden kuluttua niin että teillä on kyllä siinä vaiheessa ihan varmasti nollat promillet.

- Jaa… no otetaanpa sitten tuplana.

Miehet ottivat konjakkilasinsa – ajan henkeen sopivasti tietenkin Alkon Monopolia – ja keskittyivät nauttimaan maisemista. Joissa ei ollut valittamista.



Lennon päätyttyä Ykä ja Lötjönen kiittivät miellyttävää henkilökuntaa miellyttävästä lennosta ja tarjoilusta. Kalevi Keihäsen Aikamatkojen DC-3 nousi jälleen taivaalle ja katosi jonnekin ajan kaukaisuuteen. Taksikuski Romppanen oli odottanut toveruksia ja kysyi lennon tunnelmista.

- No, suomalaista maisemaa on kehuttu kyllästymiseen asti. Se on yhtä hyvännäköinen ihan mistä vinkkelistä hyvänsä. Tietysti lentokoneessa hoksaa sen kuinka tasainen maa Suomi loppujen lopuksi on. Mutta ei se maisema ollut pääasia.

- Mikä oli?

- Nosturit. Tietyöt. Rakennustyömaat. Nousevat uudet asunnot. Niin omakotitalot, rivitalot kuin kerrostalot. Uutta. Parempaa. Mukavampaa. Siinä kaikessa näkyi se, mikä näkyi tällä taksiajelullakin. Joku, joka meidän ajastamme alkaa olla kokonaan kadonnut.

- Joka on?

- Toivo. Usko tulevaisuuteen. Usko, jolle siihen aikaan oli perusteitakin.

Lentokentän tieltä alkoi kuulua lähestyvää moottorin jyrinää ja paikalle ilmestyi postiauto. Auto pysähtyi Volgan viereen ja kuski tuli tervehtimään miehiä:

- Morjens, tulevaisuuden miehet. Tässä pikaisesti pyörähdän paikalla tuodakseni teille vähän lukemista sinne metsästysmökillenne. Kun me tiedetään että ettehän te niitä oman aikanne lehtiä osta kumminkaan ja eihän niistä ole nykyisin edes pesänvirikkeeksi. Paskaa paperin laatua nykyisin. Olkaatten hyvät, silvuplee, vassakuu, pasaalusta ja sama muilla kielillä.



Toverukset totesivat että no nyt on kerrankin asiallista lukemista mökille. Jää paskalehdet varmasti ostamatta. Taitaa jäädä jopa vihasivustot läppäriltä lukematta. Postiauton kuski veti kättä koppalakin lippaan ja vastasi puolestaan:

- Vanhassa vara parempi. Jäisin rupattelemaan pitempäänkin mutta mulla pukkaa keikkaa. Käyn viemässä muutamia eläkeläisiä Viipuriin kesällä 1939. Som´moro ja kohtsiltään syyvään viipunrinrinkilöit!

Postiauto ajoi kaukaisuuteen, muuttui siinä etääntyessään sellaiseksi tyypilliseksi 1930-luvun sekajunaksi ja katosi. Romppanen totesi toveruksille että taitaa olla aika meidänkin lähteä. Volga ajoi jälleen kuntakeskukseen. Etuikkunasta näkyi hyvinvoiva, kehittyvä ja toivoa täynnä oleva paikkakunta. Takaikkunasta puolestaan näivettyvä betonisten pakkilaatikkojen harmaannuttama kuihtuva kyläpahanen. Miehet totesivat että taitaa olla parempi katsoa vaan eteenpäin. Jää paremmat muistot. Lopulta saavuttiin jälleen sille levikkeelle, jolla matka alkoi. Niin Romppanen, Ykä ja Lötjönen nousivat autosta ja panivat vielä palamaan Työmiehet. Romppanen kysyi parkkimittarilta:

- Tilanneraportti, kiitos.

Parkkimittari vastasi:

- Muuten rauhallista mutta yksi hyvin pukeutunut herraseurue osoitti mielenkiintoa autoa kohtaan mahdollisen laittoman taloudellisen hyötymisen mielessä. Kun jokainen sai äkillisen ja ankaran syöksyripulin niin he totesivat että poissa hyvä ja jopa parempi.

Romppanen kiitti parkkimittaria valppaasta ja tehokkaasta vartioinnista ja totesi sitten Ykälle ja Lötjöselle:

- Kalevi Keihäsen Aikamatkoilla on tapana tarjota tämmösiä reissuja sellaisille teidän nykyaikanne miehille ja naisille jotka oikeasti kantavat huolta huomisesta. Vähän niin kuin motivaation vahvistamiseksi ja samalla nämä reissut sisältävät vilpittömän, ehkä epätoivoisenkin pyynnön menneiltä sukupolvilta.

Romppanen oli muuttunut vähän yli kaksikymppiseksi versioksi itsestään. Hänellä oli päällään harmaa asepuku ja konepistooli hihnasta olalla:

- Meinaan, minäkin olin siellä jossakin viisi vuotta. Talvisodassa Laatokan Karjalassa. Jatkosodassa Itä-Karjalassa, Maaselän Kannaksella ja lopussa sitten siellä Tali-Ihantalan helvetissä. Haavoituin kahdesti.

Nyt Romppanen oli taas sen ikäinen kuin tämän kiertoajelun aikana:

- Sen savotan jälkeen niin minä kuin kaverini jotka sieltä selvittiin tehtiin sitten pirunmoinen homma, se toinen savotta jossa me jälleenrakennettiin tämä maa ja tehtiin siitä hyvinvoiva. Tuolla kiertoajelullanne te näitte ne ajat kun meidän työ alkoi tuottaa hedelmää. Me saatiin elintaso nousemaan sellaiseksi että meidän isovanhempamme ei olisi voineet edes käsittää sitä. Eikä se mitään pröystäilyä ollut sinänsä. Ei mitään turhaa. Mutta riittävää. Niin kuin tekin muistatte, niin 1970 – 1980-luvun Suomessa oli kohtuullisen hyvä elää. Ennenkaikkea sitä aikaa sävytti se toivo, ja usko tulevaisuuteen minkä tekin näitte ja tunsitte. Ja jonka myös muistatte. Vaikka pieniä silloin olittekin.

Nyt Ykän ja Lötjösen edessä oli noin 75-vuotias Kauko Romppanen:

- Minä kuolin maaliskuussa 1992. Kuolin hyvillä mielin. Vaikka se Suuri Lama olikin juuri tullut. Sillä maa oli saatu pohjimmiltaan siihen kuntoon että arvelin sen kyllä selviävän lamasta niin kuin kaikista edellisistäkin lamoista. Ja samalla se itäinen imperiumi kaatui. Enhän minä voinut oivaltaa, että sen tilalle tulisi uusi, läntinen imperiumi. Ilmansuunnasta joka aikaisemmin tarkoitti vapautta. Imperiumi, joka romuttaisi Suomen itsenäisyyden paljon tehokkaammin kuin se, joka yritti asein ja epäonnistui. Tällä kertaa se onnistui laukaustakaan ampumatta. Omien pettureitten avustuksella. Terijoen hallitus olikin tällä kertaa Helsingissä. Toimien niin kuin se edellinenkin eli eihän se suomalaisista välittänyt hevon helvettiäkään. Tällä kertaa se vaan onnistui siinä mihin se perkele pyrkikin.

Nyt toverusten edessä oli jälleen matkan aikana heitä kuljettanut taksikuski Romppanen taksikuskin univormussaan:

- Kaikki se, mitä tehtiin. Kaikki se vaiva mitä nähtiin. Kaikki, minkä vuoksi ponnisteltiin. Kaikki se, mitä saatiin aikaiseksi. Seuraaville sukupolville. Teidän aikanne on tuhoamassa sen kaiken. Pala palalta. Se näivettää pienet paikkakunnat. Se myy kansallisomaisuuden vieraille pilkkahinnalla. Ja sen lopun se antaa ilmaiseksi muualta tulleille. Joita se vielä asiakseen hankkii suomalaisten maahan ja suomalaisten elätettäväksi ja pakolla siedettäväksi. Tehden tuosta hulluudesta kyseenalaistamattoman itseisarvon ja sen arvostelusta rikoksen. Sellaisten ihmisten vaatimuksesta joita meidän aikanamme oltaisiin pidetty kylähulluina. Teidän aikanne tuhoaa sen kaiken mitä me teimme ja mihin uskoimme.

Romppanen otti koppalakin päästään, katsoi hieman alaviistoon ja oli hetken hiljaa. Sitten hän kohotti katseensa ja jatkoi:

- Niin katsokaas, pojat. Me kaikki kuolemme. Minä olen jo kuollut. Käyn vain aika ajoin maan päällä ajamassa mittaria kaltaisillenne miehille ja naisille. Kuolema täytyy hyväksyä. Kuolema on oleellinen osa elämää. Mutta… mutta jos se kaikki, minkä me olemme eläissämme tehneet hävitetään ja sen arvokin mitätöidään, niin… niin eikös silloin ole niin että meidät on vielä kertaalleen murhattu kuolemammekin jälkeen?

Ykä vastasi:

- Olet oikeassa. Kiduttavan oikeassa. Tuo pistää ajattelemaan. Ja kannustaa jatkamaan. Ettei aivan kaikkea menetettäisi. Mutta etkö anoisi sieltä Yläkerrasta viikon lomaa Persaukistenniemen Mökkikylään? Me oltaisiin tällä kertaa isäntinä. Palvelu pelaisi. Meillä on paljon maksettavaa. Tosin niitten puolesta jotka laskun kuittasivat meiltä kysymättä.

- Se veti kiinni.

Romppanen käveli taksiinsa, käynnisti sen, laittoi tutun jurskahduksen säestämänä ykkösen silmään ja Volga katosi jonnekin ajan kaukaisuuteen. Sinne oli kadonnut myös vartiota pitänyt parkkimittari ja Pobeda oli muuttunut jälleen Nissaniksi. Oltiin jälleen nykyajassa. Molemmat miehet olivat hetken hiljaa. Sitten Lötjönen sanoi:

- Heppu oli enemmän oikeassa kuin kukaan koskaan. Jokainen meidän aikamme päivä murhaa viikon menneitten sukupolvien työtä. Samalla se murhaa aina palasen toivosta ja uskosta tulevaisuuteen. Joka tulevaisuuden usko tehtiin ennen meitä. Jo pois menneitten toimesta.

- Joo. Kunnes jäljellä ei ole enää muuta kuin tyhjiä iskulauseita. Joita ei pysty syömään. Sekä vieraille lahjoitettu ja tyhjäksi syöty maan raato. Eiköhän jatketa matkaa?

Miehet nousivat Nissaniin ja jatkoivat matkaansa. Normaalisti Nissanin komuutissa kuului hyväntuulinen pulina mutta tällä kertaa matka jatkui pitkään syvän hiljaisuuden vallitessa.



Kiitos inspiraatiosta kuuluu useille lukijoille, kommentoijille & sähköpostia lähettäneille:

- Taksimies
- WhiteHunter
- Taisteluvälineupseeri
- S.E.P.

Lämmin kiitos teille.

20 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Bensa-asemien elinkaari kuvaa hyvin nykyaikaa. Kun 50 vuotta sitten autoja sai tankata ja korjata tuon tuosta, nykyautoilla ajaa tuhat kilometriä tankilla ja huoltotarve iskee kerran vuoteen. Sellaista palvelua ei enää tarvita.

Kuihtuvat kylät voitaisiin pitää hengissä, jos kunnilla olisi itsemääräämisoikeus. On suuri paradoksi että mitä kauempana ihminen julkisista palveluista elää, sen kovempi on verotus. Minä muuttaisin heti vaikka Lappiin jos siellä joku kunta lupaisi olemattomia julkisia palveluita vastaan olemattoman veroasteen.

Nyt Puolue säätää Arkadianmäellä joka helvetin pitäjään tasa-arvon nimissä samat palvelut, joita en tarvitse ja joista maksan omilla rahoillani jos tarvetta ilmenee.

Maksuton kouluruoka kuvaa julkisten palveluiden hyväksikäyttöä: lähes puolet menee roskiin ja kasvisruokapäivänä ylikin. Lääkäriin mennään joka jumalan peppukipuilusta vaikka haukku ei edelleenkään tee haavaa.

Nyt kun Trump löi Iranille ja Turkille luun kurkkuun, pääsemme todistamaan sellaista sirkusta, johon verrattuna vuoden 2008 finanssikriisi oli huviajelu.

EU ja euro potkaisee tyhjää kuin NKP 27 vuotta sitten, ja sille en voi kuin taputtaa. Nykyinen poliittinen järjestelmä ammentaa voimansa ajatuksesta, että aina jostain löytyy maksaja - vaikka gulagilta. Nyt tuon ideologian loppusuora on näkyvillä, ja kalkkiviivoille ei ole enää pitkä matka.

Tavallaan on traagista että 2020-luku tulee olemaan paljon nyt uskottua vaikeampi robotisaation ja digitalisaation seurauksena, ja siinä ei huutavasta työvoimapulasta ole tietoakaan.

Pahoin pelkään että Suomi roikkuu tappiin asti kansalaispalkoissaan ja himoverotuksessaan. Ne maat jotka nielevät katkeran kalkin turhia odottamatta pääsevät nopeiten uuteen nousuun.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Kumis. Ennen kaikkea sinä maksat turhien, tarpeettomien ja haitallistenkin palvelujen tarjoajien – tai pakkosyöttäjien – elatuksen. Olet osaltasi – ilman suostumustasi – ylläpitämässä julkishallinnon virkapöhöä. Joka on olemassa vain itseään varten.

Nimetön kirjoitti...

Roskia taisi tuo aikapyörre heittää silmään.
Usein huomaan olevani laiska ja saamaton lällypaska verrattuna aikaisempiin polviin jotka tyhjästä ovat nyhjänneet talot, pellot, vaatteet ja ruuat. Niistä vielä maksettu verot. Rakennettu koulut neuvolat terveyskeskukset. Talkoilla rakennettu osuuskuntien puhelinlinjat ja sähköverkot siinä sivussa.
Siinä on tuppi niinsanotusti heilunut Joka päivä. Aamusta iltaan.
Ämmät on hoitanu 5-6 mukulaa, tehny ruuat,puuhellalla, pessy astiat ja pyykit. Käsin. Ja sitten vielä lypsäneet lehmät pari kertaa päivässä.
Täällä meidän yhteiskunnassa nykyään käydään niin vajaateholla.
Ei osata ponnistella, eikä ajatella.
Toivo. Sitä ei ole ennenkuin siperia opettaa meille mitä on pärjääminen omalla työllä.
Me ratsastetaan noiden edellisten sukupolvien työllä. Ollaanku ison kartanon hulttioperilliset mitkä ei osaa muuta ku olla ja pitää elintasoa johon ei ole varaa. Maat, rakennukset ja taulut seiniltä myydään että illuusio säilyy loppuun asti kunnes viimeinem brandy on naukattu ja kellarissa on jäljellä kaksi perunaa.
Mitään ammattia ei osata ja vaihtoehdot on sitten prostituutio tai kuolla nälkään.

Menikö ohi aiheen. Kai tää siitä menneistä sukupolvista tuli.

Niin, siis heistä (esi-isistäni) saan voimaa, kun ajattelen heidän urotöitään. Kun minä kuolen ja heidät tapaan, en tahdo silmissänsä joutua häpeämään.
Olosuhteet on mitä on. Mutta mies tekee parhaansa perheensä ja kansansa hyvinvoinnin eteen. Jotta seuraavilla olisi parempi. Eikä huonompi. Tämä polvi varastaa lapsiltaan ja vanhemmiltaan. Niinkuin sanoit, tappaa jo kuolleet toiseen kertaan.

Erkki

Nimetön kirjoitti...

Toivo tulevaisuuteen; se näkyi ja tuntui kaikkialla ja keneltä tuo aikakausi on jäänyt kokematta löytää sitä aikalaiselokuvista, huumoripuolelta etenkin. Uuno Turhapurot ja Bud Spencer & Terence Hill -elokuvat kaikessa höpsömäisyydessään edustavat ko ajanjakson optimismia.


-Tvälups-

Krypta kirjoitti...

Olipa kiva aikamatka jälleen. Taksikuski puhui juuri niitä muistoja, joita silloin oli ja nykyinen toivottomuus. Muuten olipa tuolloin joka kunnassa oma maistraatti ja verotoimistokin.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Kaikista erikoisinta tässä meiningissä on että aikana jota kuvaatte oli pientä kuntaa, kunnan terveyskeskusta, maistraattia, kunnantaloa,poliisia joka taajamassa ja kuntakeskuksessa. Teitä rakennettiin, pidettiin kunnossa, lumet aurattiin sun muuta mitä tänään ei enää tehdä. Virkamiehiä, kunnan ja valtion, oli murto-osa siitä mitä nykyään. Ja verot olivat aivan merkittävästi alempia.

Minusta olisi hyvin oleellista alkaa kysellä. että mihin hittoon ne rahat nykyään oikein menevät, kun ihmisten kannalta yhteiskunta toimii oleellisesti huonommin. Jotkut väittävät että koulutukseen ja sosiaalipuoleen. Mutta mihin siellä? miten hemmetissä voi koulutukseen mennä niin tolkuttoman paljon enemmän, kun eihän kouluverkko ole kasvanut, oppilaita on merkittävästi vähemmän jne.

Ja sosiaalipuoli, eihän silloin muinoinkaan kukaan nälkään kuollut. Ei tosin kyllä kustannettu työttömän tai juopon lapsille keskiluokan elintasoakaan, kuten nykyään tehdään, ettei vain leimautuisi. Ja kuitenkin lapset voivat nykyään kertaluokkia huonommin kuin silloin, jolloin piti mennä vanhoissa vaatteissa kouluun ja sukassakin oli reikä ellei äiti sitä paikannut.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Erkille, Taisteluvälineupseerille, Kryptalle ja Thorvald Eskilinpojalle & kiitos kommenteistanne.

Erkki: Täysin samaa mieltä. Kun katselen oman sukupolveni ”saavutuksia” ja ponnisteluja verrattuna aikaisempiin niin lähinnä hävettää.

Tvälups: Lisäisin tuohon vielä sen ajan mainiot Monty Python-sketsit.

Krypta: Kiitokset. Ja joo, nekin löytyi kunnista.

Thorvald Eskilinpoika: Tätä minä olen keskenäni miettinyt eräänkin kerran. Verorasite kasvaa. Palvelut vähenevät. Mihin se raha valuu?

Kumitonttu kirjoitti...

Periaatteessa raha kuluu siihen että julkisen sektorin työt (kirkko, armeija, koulut ja sairaalat) tehostavat toimintaansa hitaammin kuin yksityisen puolen yritykset. Siinä missä teollisuudessa oli parhaimmillaan puolet kansasta töissä, nyt enää viidesosa ja tuotannon arvo on moninkertainen. Armeijan tulivoimaa on moninkertaistunut mutta sama määrä sotilaita tarvitaan. Sinfoniaorkesteri ei ole edes tehostanut toimintaansa.

Jos palkat sidottaisiin tuotannon tehonlisäykseen, julkisen sektorin palkat olisivat samat kuin 70-luvulla. Ei olisi tunkua niihin hommiin. Siksi julkisen sektorin palkkoja nostetaan muun taloudellisen toiminnan mukaisesti, ja kun sektorin halutaan työllistävän eritoten naisia (70%), miesvaltaisen yksityisen sektorin verorasitus nousee.

Kun naiset hoiti lapset kotona, miehen palkka riitti perheen elättämiseen. Nyt miehen pitää omilla veroillaan maksaa vaimon palkka, jonka verot eivät edes riitä päivähoidon maksuihin, vaan järjestelmä joutuu maksamaan kaiken päälle tukea.

Kun tuohon lisätään alati kasvava tittelin palvonta virkakoneistossa, suorittavaa porukkaa suhteessa esimiehiin on koko ajan vähemmän. Sinne ne verot katoavat.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Kumis. Olet täysin oikeassa. Eikä tilanne tule jatkossa paranemaan. Olen kirjoittanut niistä kuutioasunnoista ja ne voivat olla tulevaisuudessa hyvinkin yleisiä. Ja niitten sisässä asuu ihmisiä joilla ei ole mitään mahdollisuutta parantaa valtion maksamaa pientä elintasoaan.

Becker kirjoitti...

Tässä blogissa oli niin paljon tuttua, se mitä oli ennen nähnyt ja kokenut ja mitä näen ja koen nykyjään. Maaseutua ollaan kuihduttamassa, mutta niin on kyllä kaupunkikin, mutta eri syistä.
Tuli siis ajeltua itä-Suomen hiekkateillä. Ne eivät milloinkaan ole olleet niin helvetin huonossa kunnossa kuin tänä kesänä. Teiden liittymiin oli oli pantu varoitusmerkkejä routavaurioista, Kesäkuun puolen välin jälkeen! Tiet eivät olleet routaa nähneetkään, vaan ruokottoman huonoa tienhoitoa, Destian puolelta. Mutta näin saatiin jälleen vastuu siirreetyä tienhoitajalta tienkäyttäjälle. Kuulostaa kovin suomalaiselta, eikö. Sitten joku suoritti kevytlanauksen traktorilla ja pahimmat kuopat tasoitettua, jolloin kilvistä päästiin. On siellä kunnon tiekarhukin, mutta sen käytöstä ei sen omistajalle haluta maksaa. Talvella auraus runsaslumisessa maisemassa on ulkoistettu jälleen jollekkin traktorille, joka yrittää tunkea yhä lisääntyvää lunta penkkaan, tuloksella että tie kapenee koko ajan ja bussin kohdatessa on vastaantulijan ajettava ojaan, jotta linjuri pystyy jatkamaan matkaansa. Näin heikosti ei tiestöä ole tähän mennessä hoidettu, ja paikalliset asukkaat järjestivät palaveri-illan jonne Destian edustaja kutsuttiin paikalle
esittämään näkemyksiään. Arvatkaa tuliko? No kerron sen kumminkin, ei siis tullut. Ja miksi tulisi sillä hallinto on päättänyt tehdä maaseudun elämästä yhtä helvettiä johon kuuluu mm. talojen arvojen mitätöinti ja teiden saattaminen sellaiseen kuntoon ettei siellä voi liikkua kuin maastoajonevoilla.
Kun TVH hoiti hommat, niin tiet lanattiin ja päällystettiin jo keväällä suolaamalla sellaiseen kuntoo, että kesivät koko kesän ja aurausautot, nuo mainiot Jyry-Sisut, aurasivat sellaisella vauhdilla että lumi lensi pitkälle ja tiet pysyivät koko leveydeltään auki. Nyt hoitaa Äly-keskus eikä mikään toimi.
Tienhoitoon piti saada ensi vuoden budjettiin 700 miljoonaa perusparannus ja korjaus rahaa, mutta penniäkään ei Valtionvarainministeriöstä herunut, joten suomalainen tiestö tulee rappeutumaan entisestään.

Hemuli kirjoitti...

Ei ole itsestään selvyys, että sosiaaliturvan alentaminen tuottaa säästöjä. Niissä maissa, joissa tuloerot on päästetty suuriksi tarvitaan myös valtava poliisivoima ja pitkät tuomiot. Yhdellä vankila kuukaudella maksettaisiin monta kaveria nyhjöttämään sohvalle. Aika on muuttunut siinä mielessä, että aikaisemmin olit työtön omasta tahdostasi. Nykyään moni on työtön vastoin tahtoaan.
Epätoivo, tekemisen puute ja näköalattomuus erityisesti nuorilla miehillä on kaatanut historiassa hallitsijoita pilvin pimein. Sosiaaliturva on se voima, jolla syrjäytyneet pidetään syrjäytyneinä - yhteiskunnan ulkopuollella, eikä toimimassa sitä vastaan.

Verotus saataisiin alas nimenomaan lisäämällä julkisen puolen hommia. Ihan ensimmäiseksi pitäisi palauttaa laitokset. Tuottaa omakustannushintaan sähköä ja sen siirtämistä, vettä, infraa, terveyttä - niitä asioita joita varten valtio on olemassa.

Aikoinaan kekkoslovakian aikaan postilaitoksella oli varaa toimittaa posti joka päivä ihmisten kotiovelle, postilla tekee tiukkaa toimittaa edes tienvarsilaatikoihin. Tielaitoksella oli varaa rakentaa teitä, destialla ei ole varaa edes ylläpitää niitä. Sähkölaitokset rakensivat verkkoja, Caruna ryöstää ihmisiä.

Belker kirjoitti...

En malta olla tarttumatta minäkin siihen, mitä Hemuli, Becker ja Thorvald kirjoittivat, kun olen vähän samaa asiaa jo vuosia ihmetellyt. Miten voi olla, että ennen oli joka kunnassa useita posteja ja kouluja ja kauppakin joka kylässä. Kansakunta oli paljon nykyistä köyhempi ja väkiluku pienempi. Ja nyt kun ollaan olevinaan yksi maailman vauraimmista valtioista, mihinkään ei ole varaa, ei edes kaupungeissa.

Huvikseni olen sellaista ajatusmallia rakennellut, että noihin aikoihinhan - vielä 1970-luvullakin - mm. kouluissa pidettiin kuria eikä kylilläkään räkänokat huudelleet ventovieraille. Jopa hulttioilla oli jonkinlainen roti siitä, mitä saattoi tehdä. Nyt on toisin...

En tiedä, onko näillä asioilla sen kummempaa korrelaatiota kuin jäätelömyynnin ja hukkumiskuolemien välillä tai Tanskassa tehtyjen haikarahavaintojen ja lasten syntymien välillä, mutta entä jos onkin.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Romppanen voisi heittää keikan tulevaisuuteen vaikkapa 20 v:n päähän, arvion suorittaisivat tutut ja luotettavat auditoijat.
Epäilyksen Pirua voisi konsultoida, esim. pyytää vierailemaan hallituksen jäsenten kotona ja kaveripiireissä, ihan vain hiirenhiljaa kuulostelemassa. Luotettaville auditoijille selonteko asioista, joilla on merkitystä vähäpätöisten suomalaisten jokapäiväiseen toimeentuloon ja elämän laatuun. Persebongojen rummuttelun tyyppiset perfoilut eivät kuuluisi selontekoon.

Kaippa kaikki ovat jo katsoneet AlfaTV:n mainion keskustelun Jyväskylän yliopiston Puolimatkan kaustista. Hienoa jutustelua!
http://www.permanto.fi/fi/web/alfatv/player/vod?assetId=10763988

Nimetön kirjoitti...

Nyt ylittyi jopa ylenannon ja muun massamedian uutiskynnys kun "mustiin huppareihin pukeutuneet nuorukaiset" päättivät vähän juhlistaa venetsialaisia ruotsinmaalla.

On se hienoa ja syylliseksi on osattu jo nimetä äärioikeisto sekä "sd:n agentit", Putinia unohtamatta...

Repeäisi kunnolla koska mikään muu ei toimi herätteenä kansalle ja pelotteena poliitikoillemme siitä ettei Suomeen tarvita niitä suunniteltuja sataa tuhatta - miljoonaa uudisasukasta.

-Tvälups-

Nimetön kirjoitti...

Kumitonttu kirjoitti:
"Periaatteessa raha kuluu siihen että julkisen sektorin työt (kirkko, armeija, koulut ja sairaalat) tehostavat toimintaansa hitaammin kuin yksityisen puolen yritykset. Siinä missä teollisuudessa oli parhaimmillaan puolet kansasta töissä, nyt enää viidesosa ja tuotannon arvo on moninkertainen. Armeijan tulivoimaa on moninkertaistunut mutta sama määrä sotilaita tarvitaan. Sinfoniaorkesteri ei ole edes tehostanut toimintaansa.
Jos palkat sidottaisiin tuotannon tehonlisäykseen, julkisen sektorin palkat olisivat samat kuin 70-luvulla. Ei olisi tunkua niihin hommiin. Siksi julkisen sektorin palkkoja nostetaan muun taloudellisen toiminnan mukaisesti..."

Suunnilleen samaa totesi Osmo Soininvaarakin jo 1990-luvulla kirjassaan Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi. Siinä yksi luku oli otsikoitu "Talouden kasvu väärin päin", ja siinä kuviteltiin, mitä teknologian kehittyessä ja tuottavuuden kasvaessa tapahtuisi, jos rahan arvo muuttuisikin sillä tavalla, että teollisuustuotteiden nimellishinnat pysyisivät ennallaan.
Koska useimmissa julkisen sektorin töissä niiden luonteen vuoksi tuottavuus ei juuri voi kasvaa, ainakaan samassa suhteessa kuin teollisuudessa, niiden kustannukset suhteessa teollisuustuotteiden hintoihin tuppaavat kasvamaan. Toisin sanoen ne jatkuvasti kallistuvat suhteessa teollisuustuotteisiin (ja tuossa kuvitteellisessa tilanteessa myös markka- tai euromääräisesti). Kun kuitenkin myös julkisten alojen työntekijät vaativat palkankorotuksia, veroaste pyrkii jo sen vuoksi kasvamaan (vaikka kaikenlaisia suunnittelupäälliköitä ja muita sen tapaisia ei lisää palkattaisikaan). Siksi on paljon sellaisiakin asioita, joihin entisajan köyhässä yhteiskunnassa oli hyvinkin varaa, mutta nykyisessä tai tulevassa paljon vauraammassa yhteiskunnassa ei katsota enää olevan.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

"Koska useimmissa julkisen sektorin töissä niiden luonteen vuoksi tuottavuus ei juuri voi kasvaa, ainakaan samassa suhteessa kuin teollisuudessa, niiden kustannukset suhteessa teollisuustuotteiden hintoihin tuppaavat kasvamaan. "

Ei kukaan ole julkisella puolella edes yrittänyt tehostaa tuottavuutta. Ei siellä edes mietitä onko kaikki se porukka joka osallistuu jonkin asian tekemiseen, tai on osallituvinaan, tai "edustaa" siinä tekemisessä omaa organisaatiotaan hegemonian takia, tarpeellista tai voisiko heistä heittää helkkariin esim. 80%. Minulla on kokemusta valtion laitoksen töistä, oikeista suorittavan tason töistä, 80-luvun alussa. Ei meitä ollut siellä yhtään ylimääräistä hommaan nähden, vaan just se porukka jolla se annettu tehtävä saatiin hoidettua. Ja sitten minulla on kokemusta 2000-luvun valtion laitoksen töistä, sieltä ei-suorittavalta puolelta. Porukkaa "osallistuu" eli istuu ns. meeting meatina palavereissa pilvin pimein, ja 80% porukasta on sellaista että se loput 20% toivoo että heillä riittäisi pullaa että pysyisivät hiljaa. Ohjausryhmät pahimpia, porukkaa kuin meren mutaa, 98% istuu hiljaa ja "edustaa" organisaatiotaan tajuamatta käsiteltävästä asiasta hölkäsen pöläystä. Niissä kokouksissa hyvä ohryn puheenjohtaja on kultaakin kalliimpi, hän osaa harhauttaa tämän porukan joko hiljaiseksi tai puhumaan läpiä päähänsä niitä näitä, jotta eivät sotke oikeaa asiaa. Siksi en usko noita juttuja että kyse on vain talousmatematiikasta, vaan siinä on melkoinen osa mukana sitä että valtion ja kuntien organisaatiot ovat paisuneet kuin pullataikina ja imeneet sisäänsä todella tyhmää väkeä jolla on jokin älytön ulkoaopeteltu korkeakoulututkinto.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille, Hemulille, Belkerille, Veijo Hoikalle, Taisteluvälineupseerille, Anolle ja Thorval Eskilinpojalle & kiitos kommenteistanne.

Becker & Belker: Itsekin syrjäseudulla asuvana allekirjoitan tuon täysin.

Hemuli: Mutta kyllähän julkinen sektori vaatii toimiakseen juuri niitä jonkun tienaamia verorahoja. Aikanaan valtionyhtiöt, esmes Outokumpu Oy tahkosivat riikintaalereita vaan mikä lie niitten tila nyt. Lienevätkö jo kaikki myyty?

Veijo: Tuo case Jyväskylä on kyllä oikeastaan suora toisinto Kiinan kulttuurivallankumouksesta.

Tvälups: Joo… se tuo ilmastonmuutos saa aikaan niitä ullatusmetsäpaloja parkkipaikoillakin…

Ano & Thorvald Eskilinpoika: Koska julkisen sektorin spede olen itsekin niin voin todeta että Thorvaldin kommentti oikeastaan tiivisti sen, mikä julkisessa sektorissa on pielessä. Se ei ole enää olemassa niitä tehtäviä varten joita se on perustettu vaan akateemisten suojatyöläisten työllistämiskeskus.

Taksimies kirjoitti...

Jos ihmettelette minne se raha valuu, suurin syöppö julkisen sektorin jälkeen on elatuskoneisto jolla ylläpidetään hampit, juopot ja kaikenmoiset työnvieroksujat. Näiden lisäksi päästetään kymmeniä tuhansia loisia suomeen joihin palaa rahaa miljardeja ja sekin lainataan.

Ulkomaistaustaiset tyypit on siivoojina, taksi- ja bussikuskeina, vaikka sun missä pienipalkkaisissa hommissa. Sosiaaliturva niin hyvä ettei suomalaisen työttömän kannata mennä töihin, tässä iso ongelma samoin kun asumistuki joka on oikeasti vain suora tulonsiirto vuokralleantajan taskuun. Tuon jos poistaisi niin loiset ei asuisi leveästi ja vuokrat putoaisivat reippaasti. Kerran se kirpaisisi ja sitten ajsutuisi normaaliin uomaansa.

Nimetön kirjoitti...

Laitampa lusikkani soppaan. Nuorempana pk seutulainen kun olen hain useampaankin sivoojan paikkaan sekä mansikan poimintaan yms niin sanottuihin hanttihommiin. Kesäksi siis. Hakemisen aloitin jo hyvissä ajoin siinä helmikuun kieppeillä. Elettiin siis 2000 luvun alkua. Jokaisena vuonna lehdissä selitettiin huutavasta siivooja yms pulasta ja ettei homma kelpaa. No jostain kumman syystä havaitsin jo nuorena moisten puheitten olevan puhdasta paskaa. Pääsääntöisesti ei kelvannut. Nuori työhaluinen joskin kokematon kantasuomalainen mies. Parissakin paikassa sanottiin suoraan ettei suomalaisia palkata.
Bussi hommissa (joita en siis ole tehnyt) on sellainen pikku mutta että ajokortti on tolkuttoman kallis ja harvalla pk seudun nuorella on sellaiseen varaa koska perheet on asumismenojensa kanssa tiukilla. C kortista puhumattakaan. Työkkärin bussi kurssit ovat jo pidempään olleet maahanmuuttajille kohdennettuja. Maahanmuuttajille kunnan sosiaalitoimisto monesti maksaa autokoulun toimeentulotuen muodossa koska se helpottaa työn saantia.
Tässä yhtälössä on hiukan vaikeaa niellä jatkuvaa huutelua työhaluttomuudesta edellämainittuihin ammatteihin.
Jostain syystä vartionti alalle suomalainen toistaiseksi kelpaa. Johtuukohan asiakkaiden vaatimuksista.

DC-3 Joo sen äänen kuulee hesassa aina sillointällöin ja sen voi välillä bongata taivaalta. melkein joka kerta ihmisten katseet hakeutuvat katsomaan sitä.

Jos nyt julkisesta puolesta jotain hyvää voisi yrittää kaapia niin verottajan kanssa asioiminen on tehty todella tehokkaaksi ja yksinkertaiseksi siihen verrattuna mitä se joskus on ollut.

T:Labrotta

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taksimiehelle ja Labrotalle & kiitos kommenteistanne.

Taksimies: Valitettavasti tuo on pitkälle totta ja lisäksi on luettava mukaan ne täysin tarpeettomat julkishallinnon akateemiset virkaspedet. Kyllähän sosiaaliturva on hyvä olla olemassa mutta Suomessa se meni aikaa sitten yli. Mullakin on asiakkaina jo kolmannen polven sosiaalielättejä. On tietysti totta että kaikenlainen työ vähenee jatkuvasti ja tässä kusessa ollaan jatkuvasti vielä enemmän. Varsinkin kun noita muualta elätettäviä hankitaan koko ajan lisää.

Labrotta: Hyviä huomioita ja ne kuvaavat vallitsevaa asiantilaa ikävän osuvasti.