Elettiin
erästä syyskuun loppupuolen päivää ja kirkas auringonpaiste näytti pikkuhiljaa talvea
kohti etenevän ja kauniisti väriään muuttavan luonnon kaikkein kauneimmillaan.
Muutama kilometri erään kuihtuvan kuntakeskuksen eteläpuolella sijaitsi
tienvieruslevike. Sellainen varsin tavallinen, pelkkä tien viereen jatkettu
asfaltinpätkä ilman minkäänlaista ulkohuusia, pöytää tai edes roskista. P-merkki
siinä sentään oli mutta Tielaitos vai mikä Destia se nyt on (entinen Tee Vähän
ja Lepää) ei ollut kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota saati sitten
määrärahoja. Levikkeen sivussa kasvoi horsmaa, sen takana oli oja ja ohikulkija
saattoi ikäväkseen huomata että olihan paikalla sittenkin jonkunlainen roskis, nimittäin
koko levikkeen mittainen. Mikähän siinä oli kun ihmiset heittelevät
kaikenlaista ryönää sinne minne ei pitäisi? Komeuden, tai sen puutteen kruunasi
ojassa lojuva uransa lopettaneen pesukoneen raato.
Levikkeestä
saattaisi käyttää proosallista termiä yksinäinen levike kaiken syrjässä. Hetken
kuluttua se ei olisi enää aivan niin yksinäinen sillä etelän suunnasta saapui
auto, punainen Nissanin pickup joka jarrutti, löi vilkun päälle, kääntyi
levikkeelle ja pysähtyi siihen. Autosta nousi kaksi yli viisikymppistä diplomirumaa
ja elettyjen mailien kuluttamaa miestä jotka oikoivat jäykkiä selkiään,
kävelivät levikkeen reunalle, alkoivat aukoa housunnappejaan ja totesivat että
oli aika kätellä työtöntä. Lorisevan toimituksen suoritettuaan miehet kaivoivat
taskuistaan voimasavuke Bostonit ja panivat palamaan.
Hehän
olivat muuan Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis jotka olivat taas kertaalleen
matkalla yhteiselle metsästysreissulle paikkaan nimeltä Patkavoukunsalo. Siinä kusitauollaan
miehet puhaltelivat savuja, katselivat siivotonta levikettä ja puistelivat
päätään päivitellen inhimillistä laiskuutta. Olihan sitä itse tullut tuotua
roskat sentään tunturistakin mukana. Mites se menikään se jonkun autiotuvan
seinällä oleva juliste… joo, kannoit tänne bruton, söit neton, taara on puhtaan
luonnon vaara. Paikkansahan se piti. Pitää olla siististi. Ei se niin vaikeaa
ole. Lötjönen sneppasi tulipesän Bostonistaan, sammutti sen kengänpohjallaan
katsoen samalla autoa päin ja totesi:
-
No voi perskeles.
Mihin
Ykä vastasi:
-
Tunnistan kyllä nimeni mutta oletan äänenpainostasi että sen kirjoitusasu oli
pienellä alkukirjaimella joten kyseessä olikin tilannearvio. Eli vad för
helvete?
Lötjönen
nyökkäsi autoa kohti, Ykä katsoi myös ja totesi:
-
No voi perskeles.
Uskollinen
Nissan oli jälleen kerran suorittanut metamorfoosin ja toverusten edessä olikin
Pobedan sedan-malli jostain 1950-luvun loppupuolelta. Samalla etelään päin
suuntautuvaan tiehen alkoi muodostua jatkuvasti kasvava pyörre. Lötjönen totesi
tähän:
-
Jaa-a… kas siinäpä muodostuu oikein pirunmoisen näköinen pyörre jostain
toisesta ulottuvuudesta. Ihan kuin hornan portit olisivat auenneet tai jotain
yhtä runollista. Synkkää on, en paremmin sano. Tässä vaiheessahan meidän
pitäisi vissiin kohdata jäätävä ja alkukantainen kauhu joka tulee suoraan
pikkuaivoissa asustavasta luolamiehen jämästä, päästää löysät lahkeeseen ja
juosta karmeesti kirkuen karkuun.
Tähän
vastaili Ykä:
-
Hjuu… näinhän sitä on tämmösissä tapauksissa tapana tehdä… olen minäkin nähnyt
nuo elokuvat… mutta eihän me mennä minnekään ja pöksytkin pysyy puhtaina mitä
nyt ehkä vanhat jarrujäljet siellä on… näyttää siltä että Kalevi Keihäsen
Aikamatkat on taas varannut meitä varten jotain peräti mielenkiintoista.
Katotaas mitä tuosta pyörteestä oikein ilmestyy… no voi perskeles!
-
No hemmetti, sieltähän tulee meille mittari.
-
Joo, ja vielä vanha kunnon Volga. Keihäsen rekisterissä natürlich.
Pyörteestä
ilmestyi tosiaankin taksi, vanha Volga mallia M 21. Taksi oli varmaankin jotain
1960-luvun loppupuoliskon peruja olevia takseja koska siinä oli taksikyltti metallisen
putkikaaren varassa keskellä kattoa niin kuin silloin aikanaan oli. Taksi pysähtyi
levikkeelle ja siitä nousi romuluinen, suurinpiirtein Ykän ja Lötjösen ikäinen
mies jolla oli päällään vanhanmallinen taksikuskin puku aina koppalakkia
myöten. Hän sanoi leveästi hymyillen:
-
Herrat Perskeles ja Lötjönen, oletan?
-
Oletattepa aivan oikein. Ja me oletamme että te olette Kalevi Keihäsen
Aikamatkojen palveluksessa.
-
Vaan nytpä menee oletukset kerralla kohdalleen.
Taksikuski
kätteli toveruksia, esitteli itsensä Kauko Romppaseksi ja kertoi hieman
itsestään. Mies oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen vuonna 1992 ja totesi että
Taivas oli varsin mukava paikka asustella mutta nämä Kalevi Keihäsen Aikamatkat
tarjosivat välillä mukavia viraabelihommia täällä maan päällä. Vähän niin kuin
maallista vapaata jatkuvasta ilosta ja riemusta. Täällä maan päällä hiki haisi,
pieru pärisi, olut röyhtäytti, paska haisi ja saunassa paloi selkä. Maan päällä
joskus kärsitty räkäflunssakin tuntui mukavan eksoottiselta. Suorastaan
virkistävältä. Kaikki täällä maan päällä oli astetta, mitenkä sen sanoisi,
aidompaa. Sitten hän totesi että tarjolla olisi ilmainen kiertomatka taksilla
ja hieman muutakin ohjelmaa. Jos vaan sopii. Miehet totesivat että semmonenhan
sopii ilman muuta. Lötjönen kysyi kuitenkin:
-
Vaan mites tuo meidän Nis… Pob… no, Nibeda? Jätetäänkös se tähän?
-
Sen voi rauhassa jättää siihen. Meillä on sille vartija. Se varmistaa, ettei
termiitti iske.
Miehet
huomasivat että levikkeen viereen oli ilmestynyt parkkimittari. Semmonen
vanhanmallinen joka otti vastaan markkoja eikä niitä Brysselin oravannahkoja.
Näytti jo raksuttavan eli pieti oli näemmä etukäteen pistouvattu. Miehillä ei
ollut pienintäkään epäilystä siitä etteikö parkkimittari hoitaisi vartijan hommaansa
joten he hyppäsivät luottavaisin mielin mittari-Volgan kyytiin.
Volgassa
taksikuski Romppanen tuumasi että otetaanko ensin pieni kiertoajelu tuossa
lähellä olevassa Kekkoslovakian aikaisessa kuntakeskuksessa. Toverukset
totesivat että sehän vaan passaa ja pistivät samalla poskeensa Romppasen
tarjoamat vanhat kunnon Pastirol-pastillit todeten että niin naiset, kondomit
kuin deodorantti pettävät mutta Pastirol ei petä koskaan. Kuntakeskusta kohti
ajellessa he totesivat vielä että onpa mukavaa rupatella semmosen miehen kanssa
joka puhuu vanhaa kunnon kekkoslovakiaa. Se nykyinen suomalainen, englanninkielisiä
lainasanoja aina vain enemmän käyttävä yleiskieli kun oli jotenkin, no, kieleksi
muuttunutta bulkkitavaraa ja vielä niin perkeleen ylikorrektia.
Volga
eteni kohti kuntakeskusta ja matkalla vastaan ajoi sekä poliisiauto että
postiauto. Taksissa raksutti tyylikäs vanhanmallinen taksamittari. Romppanen
totesi että se on päällä vain tunnelmanluojana. Kalevi Keihäsen Aikamatkat ei
ota asiakkailtaan maksua.
Volga
kierteli kyläkeskusta pitkin poikin. Pääosin äänessä oli Romppanen joka tietysti
tunsi paikan ja kertoi kunnasta, rakennuksista, sekä niitten
käyttötarkoituksesta ja historiasta. Ykä ja Lötjönen lähinnä katselivat,
kuuntelivat ja esittivät välillä pieniä täsmentäviä kysymyksiä. Välillä
pysähdyttiin snagarille jossa nautittiin kekkoslovakialaiset lihapiirakat
joihin ei tarvinnut laittaa lisätäytettä. Se oli täyttä evästä jo itsessään.
Jälkiruuaksi
nautittiin läheisellä kioskilla jäätelötötteröt (1 mk). Ykä otti päärynän,
Lötjönen mansikan ja Romppanen suklaan. Samalla kioskille ajoi sen ajan
tyypillisillä pitkäsatulaisilla fillareillaan muutama poika. Lippalakit päässä,
korvien yli ulottuva tukka ja leveälahkeiset farkut joissa joka pojalla näkyi
jäljet siitä että lahkeet olivat ainakin kerran menneet kettinkien väliin. Pojat
ostivat merirosvorahoja ja yksi heistä vielä Buster-lehden.
-
Lainaat sitten mulle ekaks kun olet lukenut.
-
Ei kun mulle. Sinä sait viimeks ekana.
-
Ei kun mulle. Minä lainasin viimeks Shokki-lehden sulle.
Ykä
ja Lötjönen katselivat poikia lämpimästi hymyillen. Ihan kuin olisi katsonut
itsensä kopiota joskus vuodelta 1974.
Kun
tötteröt oli mässytetty Romppanen ajoi kunnan laidalla olevalle pienelle
aukiolle jossa oli muistokivi. Se kertoi että tältä paikalta paikkakunnan
miehet läksivät Ylimääräisiin Harjoituksiin lokakuussa 1939. Toverukset ottivat
hetkeksi aikaa lätsät päästään todeten että tuosta porukasta eivät kaikki
palanneet ja panivat sen jälkeen palamaan Romppasen tarjoamat Työmies-tupakat.
Romppanen kysäisi:
-
No, miltäs se ajelu tulevaisuuden miehistä tuntui?
Ykä
totesi:
-
Täytyy sanoa, että olipahan ehkä elämäni hienoin taksimatka. Kiertomatka johonkin,
jota ei enää valitettavasti ole. Jos tuo pieni kuntakeskus olisi olemassa
vuoden 2018 Suomessa niin silloin se olisi jonkunlainen lavastettu paikka.
Vähän niin kuin se aikanaan Itä-Berliinissä ollut asuinalue jota aina
esiteltiin länsituristeille. En minä hänen nimeään muista, olisko ollut Friedrichshein…
vai mikä lie Rüisenrüttenstad se oli… tai jotain sinnepäin… tai ei jotain
sinnepäinkään… minä enää muista…
Lötjönen
komppasi:
-
Joo, myöntää täytyy. Jos ihan ensimmäiseksi sanoo paikan yleisilmeestä jotain
ja jotain samalla kovasti positiivista niin se oli vielä pääosin semmonen
vanhanmallinen mukava puukeskusta. Vanhoja kivoja ja tyylikkäitä rakennuksia.
Nykyisin tuokin paikka on pilattu, vanha purettu aikaa sitten pois ja tilalla
on niitä elementtipakkilaatikoita jotka tekevät joka ristuksen paikasta
pienemmän mittakaavan Lasnamäen.
-
Ja täällä oli koulu. Niin kuin Romppanen kertoi niin vielä sellainen että
kansakoulusta saattoi jatkaa oppikouluun ja aina ylioppilaaksi. Samalla
paikkakunnalla. Ja ennen kaikkea oli myös ammattikoulu.
-
Osuuskauppa, Elanto, ja vielä erillinen Kinnusen myymälä. Kirjasto.
Kukkakauppa. Kolme parturi-kampaamoa. Rautakauppa. Kaksi snagaria ja vielä
erikseen kioski. Urheiluvälinemyymälä. Sekä tietysti Osuuspankki, Säästöpankki,
Koppi ja Syppi.
-
Ja sitten tietysti paikallinen terveyskeskus vuodeosastolla. Apteekki. Vanhainkoti.
No kunnantalo tietysti. Täähän oli silloin vielä oma kuntansa. Ja kaiken
kukkuraksi oma poliisiasema. Tään kokoisista paikoista saattaa meidän aikanamme
olla jotain seittemänkymmentä kilometriä lähimmälle poliisiasemalle.
Tinanappeja saa odotella tosi pitkään jos hätä on.
-
Tiedäkkös, Romppanen, tämmöinen paikka olis meidän aikanamme haja-asutusalueen
taivas. Mutta ei näitä enää ole.
Romppanen
löi Työmies-tumpin pois holkistaan ja vastasi:
-
Tiedänpä hyvinkin. Minulla on varsin hyvät tietolähteet. Etten sanoisi taivaalliset.
Huvittaiskos herroja siirtyä matkan seuraavalle osiolle?
-
Totta hemmetissä.
Miehet
hyppäsivät jälleen Volgan kyytiin, Romppanen löi ykköstä läpeen joka meni
synkronisoimattomana sisään hieman jurskahtaen. Seuraavat vaihteet olivat
sitten jo synkronisoituja niin kuin kyseisessä Volgassa oli. Ajo ei kestänyt
pitkään ja Volga pysähtyi yksityislentokentän reunalle.
-
No voi juma örtsy… onkos toi… onhan se…
Olihan
se. Täydessä lentokunnossa oleva Douglas DC-3. Koneen portailla odotti lentäjän
univormuun pukeutunut mies, ehkä lähempänä kuutta- kuin viittäkymmentä. Mutta
katse oli kirkas ja kädenpuristus luja. Mies esittäytyi:
-
Olen lentokapteeni Aaretti Tenttinen ja tarjoan teille pienen yleisölennon tämän
kekkoslovakialaisen maakunnan maisemissa. Olette osaavissa käsissä sillä pitkän
liikennelentäjän urani lisäksi olen aikanaan sompaillut sekä Fokker C.X:ää että
Junkers Ju 88:aa. Hieman ankarammissa lento-olosuhteissa. Tällä lennolla meitä
ei ammu ilmatorjunta. Herrat ovat hyvät
ja käyvät sisään. Kakkospilotti Eskelinen jo ohjaamossa valmistelee lentoa.
Eihän
toveruksia tarvinnut kahteen kertaan käskeä. Kävi vielä ilmi että he olivat
lennon ainoat matkustajat mutta silti paikalla oli kaksi viehättävää lentoemoa.
Sopivassa ajan tyylissä tietysti joka sai toverukset toteamaan että kyllä toi
minihame on vaan mahdottoman mukava keksintö. Ainakin noin miehen
näkövinkkelistä.
Tenttinen
lisäsi koneen kierroksia ja vanha Dakota nousi pehmeästi taivaalle ottaen
korkeutta. Kun kone oli päässyt lentokorkeuteen tulivat lentoemännät
tarjoilukärryjen kanssa ja totesivat:
-
Ajattelimme että te ette kaipaa mitään kaviaaria ja hanhenmaksapalleroita vaan teille
kävisi sellainen hieman yksinkertaisempi, aikaan ja tunnelmaan sopiva annos.
Kun tämä on muutenkin vaan aikojen-, ei mannertenvälinen lento.
Miehet
vilkaisivat annosta ja totesivat:
-
Vaan tästähän ei lentoeväs paljon parane. Kahvia, koulunäkkäriä ja niitä
sulatejuustonappeja mitä koulussa silloin aikanaan oli sekä vielä
kolmiotetrassa oleva trippimehu. Sitten vielä Hangon keksejä, Suffeli ja
pihlajamarjakaramelli. Kiitoksia neideille. Me tässä äyskäröidään annoksemme ääntä
kohti samalla kun kattelemme maisemia.
Kun
miehet olivat nauttineet maittavan lentoevään tarjosivat lentoemot miehille
vielä konjakkia.
-
Jaa-a… vaan kun me jatketaan tästä vielä autolla… ei taida oikein sopia…
-
Teknisesti ottaen te jatkatte automatkaanne vajaan viidenkymmenen vuoden
kuluttua niin että teillä on kyllä siinä vaiheessa ihan varmasti nollat
promillet.
-
Jaa… no otetaanpa sitten tuplana.
Miehet
ottivat konjakkilasinsa – ajan henkeen sopivasti tietenkin Alkon Monopolia – ja
keskittyivät nauttimaan maisemista. Joissa ei ollut valittamista.
Lennon
päätyttyä Ykä ja Lötjönen kiittivät miellyttävää henkilökuntaa miellyttävästä
lennosta ja tarjoilusta. Kalevi Keihäsen Aikamatkojen DC-3 nousi jälleen
taivaalle ja katosi jonnekin ajan kaukaisuuteen. Taksikuski Romppanen oli
odottanut toveruksia ja kysyi lennon tunnelmista.
-
No, suomalaista maisemaa on kehuttu kyllästymiseen asti. Se on yhtä
hyvännäköinen ihan mistä vinkkelistä hyvänsä. Tietysti lentokoneessa hoksaa sen
kuinka tasainen maa Suomi loppujen lopuksi on. Mutta ei se maisema ollut
pääasia.
-
Mikä oli?
-
Nosturit. Tietyöt. Rakennustyömaat. Nousevat uudet asunnot. Niin omakotitalot,
rivitalot kuin kerrostalot. Uutta. Parempaa. Mukavampaa. Siinä kaikessa näkyi
se, mikä näkyi tällä taksiajelullakin. Joku, joka meidän ajastamme alkaa olla
kokonaan kadonnut.
-
Joka on?
-
Toivo. Usko tulevaisuuteen. Usko, jolle siihen aikaan oli perusteitakin.
Lentokentän
tieltä alkoi kuulua lähestyvää moottorin jyrinää ja paikalle ilmestyi
postiauto. Auto pysähtyi Volgan viereen ja kuski tuli tervehtimään miehiä:
-
Morjens, tulevaisuuden miehet. Tässä pikaisesti pyörähdän paikalla tuodakseni
teille vähän lukemista sinne metsästysmökillenne. Kun me tiedetään että ettehän
te niitä oman aikanne lehtiä osta kumminkaan ja eihän niistä ole nykyisin edes
pesänvirikkeeksi. Paskaa paperin laatua nykyisin. Olkaatten hyvät, silvuplee,
vassakuu, pasaalusta ja sama muilla kielillä.
Toverukset
totesivat että no nyt on kerrankin asiallista lukemista mökille. Jää
paskalehdet varmasti ostamatta. Taitaa jäädä jopa vihasivustot läppäriltä
lukematta. Postiauton kuski veti kättä koppalakin lippaan ja vastasi
puolestaan:
-
Vanhassa vara parempi. Jäisin rupattelemaan pitempäänkin mutta mulla pukkaa
keikkaa. Käyn viemässä muutamia eläkeläisiä Viipuriin kesällä 1939. Som´moro ja
kohtsiltään syyvään viipunrinrinkilöit!
Postiauto
ajoi kaukaisuuteen, muuttui siinä etääntyessään sellaiseksi tyypilliseksi 1930-luvun
sekajunaksi ja katosi. Romppanen totesi toveruksille että taitaa olla aika
meidänkin lähteä. Volga ajoi jälleen kuntakeskukseen. Etuikkunasta näkyi
hyvinvoiva, kehittyvä ja toivoa täynnä oleva paikkakunta. Takaikkunasta
puolestaan näivettyvä betonisten pakkilaatikkojen harmaannuttama kuihtuva
kyläpahanen. Miehet totesivat että taitaa olla parempi katsoa vaan eteenpäin.
Jää paremmat muistot. Lopulta saavuttiin jälleen sille levikkeelle, jolla matka
alkoi. Niin Romppanen, Ykä ja Lötjönen nousivat autosta ja panivat vielä
palamaan Työmiehet. Romppanen kysyi parkkimittarilta:
-
Tilanneraportti, kiitos.
Parkkimittari
vastasi:
-
Muuten rauhallista mutta yksi hyvin pukeutunut herraseurue osoitti
mielenkiintoa autoa kohtaan mahdollisen laittoman taloudellisen hyötymisen
mielessä. Kun jokainen sai äkillisen ja ankaran syöksyripulin niin he totesivat
että poissa hyvä ja jopa parempi.
Romppanen
kiitti parkkimittaria valppaasta ja tehokkaasta vartioinnista ja totesi sitten
Ykälle ja Lötjöselle:
-
Kalevi Keihäsen Aikamatkoilla on tapana tarjota tämmösiä reissuja sellaisille
teidän nykyaikanne miehille ja naisille jotka oikeasti kantavat huolta
huomisesta. Vähän niin kuin motivaation vahvistamiseksi ja samalla nämä reissut
sisältävät vilpittömän, ehkä epätoivoisenkin pyynnön menneiltä sukupolvilta.
Romppanen
oli muuttunut vähän yli kaksikymppiseksi versioksi itsestään. Hänellä oli
päällään harmaa asepuku ja konepistooli hihnasta olalla:
-
Meinaan, minäkin olin siellä jossakin viisi vuotta. Talvisodassa Laatokan
Karjalassa. Jatkosodassa Itä-Karjalassa, Maaselän Kannaksella ja lopussa sitten
siellä Tali-Ihantalan helvetissä. Haavoituin kahdesti.
Nyt
Romppanen oli taas sen ikäinen kuin tämän kiertoajelun aikana:
-
Sen savotan jälkeen niin minä kuin kaverini jotka sieltä selvittiin tehtiin
sitten pirunmoinen homma, se toinen savotta jossa me jälleenrakennettiin tämä
maa ja tehtiin siitä hyvinvoiva. Tuolla kiertoajelullanne te näitte ne ajat kun
meidän työ alkoi tuottaa hedelmää. Me saatiin elintaso nousemaan sellaiseksi
että meidän isovanhempamme ei olisi voineet edes käsittää sitä. Eikä se mitään
pröystäilyä ollut sinänsä. Ei mitään turhaa. Mutta riittävää. Niin kuin tekin
muistatte, niin 1970 – 1980-luvun Suomessa oli kohtuullisen hyvä elää.
Ennenkaikkea sitä aikaa sävytti se toivo, ja usko tulevaisuuteen minkä tekin
näitte ja tunsitte. Ja jonka myös muistatte. Vaikka pieniä silloin olittekin.
Nyt
Ykän ja Lötjösen edessä oli noin 75-vuotias Kauko Romppanen:
-
Minä kuolin maaliskuussa 1992. Kuolin hyvillä mielin. Vaikka se Suuri Lama
olikin juuri tullut. Sillä maa oli saatu pohjimmiltaan siihen kuntoon että
arvelin sen kyllä selviävän lamasta niin kuin kaikista edellisistäkin lamoista.
Ja samalla se itäinen imperiumi kaatui. Enhän minä voinut oivaltaa, että sen
tilalle tulisi uusi, läntinen imperiumi. Ilmansuunnasta joka aikaisemmin
tarkoitti vapautta. Imperiumi, joka romuttaisi Suomen itsenäisyyden paljon
tehokkaammin kuin se, joka yritti asein ja epäonnistui. Tällä kertaa se onnistui
laukaustakaan ampumatta. Omien pettureitten avustuksella. Terijoen hallitus
olikin tällä kertaa Helsingissä. Toimien niin kuin se edellinenkin eli eihän se
suomalaisista välittänyt hevon helvettiäkään. Tällä kertaa se vaan onnistui
siinä mihin se perkele pyrkikin.
Nyt
toverusten edessä oli jälleen matkan aikana heitä kuljettanut taksikuski
Romppanen taksikuskin univormussaan:
-
Kaikki se, mitä tehtiin. Kaikki se vaiva mitä nähtiin. Kaikki, minkä vuoksi
ponnisteltiin. Kaikki se, mitä saatiin aikaiseksi. Seuraaville sukupolville. Teidän
aikanne on tuhoamassa sen kaiken. Pala palalta. Se näivettää pienet
paikkakunnat. Se myy kansallisomaisuuden vieraille pilkkahinnalla. Ja sen lopun
se antaa ilmaiseksi muualta tulleille. Joita se vielä asiakseen hankkii
suomalaisten maahan ja suomalaisten elätettäväksi ja pakolla siedettäväksi. Tehden
tuosta hulluudesta kyseenalaistamattoman itseisarvon ja sen arvostelusta
rikoksen. Sellaisten ihmisten vaatimuksesta joita meidän aikanamme oltaisiin
pidetty kylähulluina. Teidän aikanne tuhoaa sen kaiken mitä me teimme ja mihin
uskoimme.
Romppanen
otti koppalakin päästään, katsoi hieman alaviistoon ja oli hetken hiljaa.
Sitten hän kohotti katseensa ja jatkoi:
-
Niin katsokaas, pojat. Me kaikki kuolemme. Minä olen jo kuollut. Käyn vain aika
ajoin maan päällä ajamassa mittaria kaltaisillenne miehille ja naisille.
Kuolema täytyy hyväksyä. Kuolema on oleellinen osa elämää. Mutta… mutta jos se
kaikki, minkä me olemme eläissämme tehneet hävitetään ja sen arvokin
mitätöidään, niin… niin eikös silloin ole niin että meidät on vielä kertaalleen
murhattu kuolemammekin jälkeen?
Ykä
vastasi:
-
Olet oikeassa. Kiduttavan oikeassa. Tuo pistää ajattelemaan. Ja kannustaa
jatkamaan. Ettei aivan kaikkea menetettäisi. Mutta etkö anoisi sieltä
Yläkerrasta viikon lomaa Persaukistenniemen Mökkikylään? Me oltaisiin tällä
kertaa isäntinä. Palvelu pelaisi. Meillä on paljon maksettavaa. Tosin niitten
puolesta jotka laskun kuittasivat meiltä kysymättä.
-
Se veti kiinni.
Romppanen
käveli taksiinsa, käynnisti sen, laittoi tutun jurskahduksen säestämänä ykkösen
silmään ja Volga katosi jonnekin ajan kaukaisuuteen. Sinne oli kadonnut myös
vartiota pitänyt parkkimittari ja Pobeda oli muuttunut jälleen Nissaniksi.
Oltiin jälleen nykyajassa. Molemmat miehet olivat hetken hiljaa. Sitten
Lötjönen sanoi:
-
Heppu oli enemmän oikeassa kuin kukaan koskaan. Jokainen meidän aikamme päivä
murhaa viikon menneitten sukupolvien työtä. Samalla se murhaa aina palasen
toivosta ja uskosta tulevaisuuteen. Joka tulevaisuuden usko tehtiin ennen
meitä. Jo pois menneitten toimesta.
-
Joo. Kunnes jäljellä ei ole enää muuta kuin tyhjiä iskulauseita. Joita ei pysty
syömään. Sekä vieraille lahjoitettu ja tyhjäksi syöty maan raato. Eiköhän
jatketa matkaa?
Miehet
nousivat Nissaniin ja jatkoivat matkaansa. Normaalisti Nissanin komuutissa kuului
hyväntuulinen pulina mutta tällä kertaa matka jatkui pitkään syvän hiljaisuuden
vallitessa.
Kiitos
inspiraatiosta kuuluu useille lukijoille, kommentoijille & sähköpostia
lähettäneille:
-
Taksimies
-
WhiteHunter
-
Taisteluvälineupseeri
-
S.E.P.
Lämmin
kiitos teille.
20 kommenttia:
Bensa-asemien elinkaari kuvaa hyvin nykyaikaa. Kun 50 vuotta sitten autoja sai tankata ja korjata tuon tuosta, nykyautoilla ajaa tuhat kilometriä tankilla ja huoltotarve iskee kerran vuoteen. Sellaista palvelua ei enää tarvita.
Kuihtuvat kylät voitaisiin pitää hengissä, jos kunnilla olisi itsemääräämisoikeus. On suuri paradoksi että mitä kauempana ihminen julkisista palveluista elää, sen kovempi on verotus. Minä muuttaisin heti vaikka Lappiin jos siellä joku kunta lupaisi olemattomia julkisia palveluita vastaan olemattoman veroasteen.
Nyt Puolue säätää Arkadianmäellä joka helvetin pitäjään tasa-arvon nimissä samat palvelut, joita en tarvitse ja joista maksan omilla rahoillani jos tarvetta ilmenee.
Maksuton kouluruoka kuvaa julkisten palveluiden hyväksikäyttöä: lähes puolet menee roskiin ja kasvisruokapäivänä ylikin. Lääkäriin mennään joka jumalan peppukipuilusta vaikka haukku ei edelleenkään tee haavaa.
Nyt kun Trump löi Iranille ja Turkille luun kurkkuun, pääsemme todistamaan sellaista sirkusta, johon verrattuna vuoden 2008 finanssikriisi oli huviajelu.
EU ja euro potkaisee tyhjää kuin NKP 27 vuotta sitten, ja sille en voi kuin taputtaa. Nykyinen poliittinen järjestelmä ammentaa voimansa ajatuksesta, että aina jostain löytyy maksaja - vaikka gulagilta. Nyt tuon ideologian loppusuora on näkyvillä, ja kalkkiviivoille ei ole enää pitkä matka.
Tavallaan on traagista että 2020-luku tulee olemaan paljon nyt uskottua vaikeampi robotisaation ja digitalisaation seurauksena, ja siinä ei huutavasta työvoimapulasta ole tietoakaan.
Pahoin pelkään että Suomi roikkuu tappiin asti kansalaispalkoissaan ja himoverotuksessaan. Ne maat jotka nielevät katkeran kalkin turhia odottamatta pääsevät nopeiten uuteen nousuun.
Tervehdys, Kumis. Ennen kaikkea sinä maksat turhien, tarpeettomien ja haitallistenkin palvelujen tarjoajien – tai pakkosyöttäjien – elatuksen. Olet osaltasi – ilman suostumustasi – ylläpitämässä julkishallinnon virkapöhöä. Joka on olemassa vain itseään varten.
Roskia taisi tuo aikapyörre heittää silmään.
Usein huomaan olevani laiska ja saamaton lällypaska verrattuna aikaisempiin polviin jotka tyhjästä ovat nyhjänneet talot, pellot, vaatteet ja ruuat. Niistä vielä maksettu verot. Rakennettu koulut neuvolat terveyskeskukset. Talkoilla rakennettu osuuskuntien puhelinlinjat ja sähköverkot siinä sivussa.
Siinä on tuppi niinsanotusti heilunut Joka päivä. Aamusta iltaan.
Ämmät on hoitanu 5-6 mukulaa, tehny ruuat,puuhellalla, pessy astiat ja pyykit. Käsin. Ja sitten vielä lypsäneet lehmät pari kertaa päivässä.
Täällä meidän yhteiskunnassa nykyään käydään niin vajaateholla.
Ei osata ponnistella, eikä ajatella.
Toivo. Sitä ei ole ennenkuin siperia opettaa meille mitä on pärjääminen omalla työllä.
Me ratsastetaan noiden edellisten sukupolvien työllä. Ollaanku ison kartanon hulttioperilliset mitkä ei osaa muuta ku olla ja pitää elintasoa johon ei ole varaa. Maat, rakennukset ja taulut seiniltä myydään että illuusio säilyy loppuun asti kunnes viimeinem brandy on naukattu ja kellarissa on jäljellä kaksi perunaa.
Mitään ammattia ei osata ja vaihtoehdot on sitten prostituutio tai kuolla nälkään.
Menikö ohi aiheen. Kai tää siitä menneistä sukupolvista tuli.
Niin, siis heistä (esi-isistäni) saan voimaa, kun ajattelen heidän urotöitään. Kun minä kuolen ja heidät tapaan, en tahdo silmissänsä joutua häpeämään.
Olosuhteet on mitä on. Mutta mies tekee parhaansa perheensä ja kansansa hyvinvoinnin eteen. Jotta seuraavilla olisi parempi. Eikä huonompi. Tämä polvi varastaa lapsiltaan ja vanhemmiltaan. Niinkuin sanoit, tappaa jo kuolleet toiseen kertaan.
Erkki
Toivo tulevaisuuteen; se näkyi ja tuntui kaikkialla ja keneltä tuo aikakausi on jäänyt kokematta löytää sitä aikalaiselokuvista, huumoripuolelta etenkin. Uuno Turhapurot ja Bud Spencer & Terence Hill -elokuvat kaikessa höpsömäisyydessään edustavat ko ajanjakson optimismia.
-Tvälups-
Olipa kiva aikamatka jälleen. Taksikuski puhui juuri niitä muistoja, joita silloin oli ja nykyinen toivottomuus. Muuten olipa tuolloin joka kunnassa oma maistraatti ja verotoimistokin.
Kaikista erikoisinta tässä meiningissä on että aikana jota kuvaatte oli pientä kuntaa, kunnan terveyskeskusta, maistraattia, kunnantaloa,poliisia joka taajamassa ja kuntakeskuksessa. Teitä rakennettiin, pidettiin kunnossa, lumet aurattiin sun muuta mitä tänään ei enää tehdä. Virkamiehiä, kunnan ja valtion, oli murto-osa siitä mitä nykyään. Ja verot olivat aivan merkittävästi alempia.
Minusta olisi hyvin oleellista alkaa kysellä. että mihin hittoon ne rahat nykyään oikein menevät, kun ihmisten kannalta yhteiskunta toimii oleellisesti huonommin. Jotkut väittävät että koulutukseen ja sosiaalipuoleen. Mutta mihin siellä? miten hemmetissä voi koulutukseen mennä niin tolkuttoman paljon enemmän, kun eihän kouluverkko ole kasvanut, oppilaita on merkittävästi vähemmän jne.
Ja sosiaalipuoli, eihän silloin muinoinkaan kukaan nälkään kuollut. Ei tosin kyllä kustannettu työttömän tai juopon lapsille keskiluokan elintasoakaan, kuten nykyään tehdään, ettei vain leimautuisi. Ja kuitenkin lapset voivat nykyään kertaluokkia huonommin kuin silloin, jolloin piti mennä vanhoissa vaatteissa kouluun ja sukassakin oli reikä ellei äiti sitä paikannut.
Tervehdys Erkille, Taisteluvälineupseerille, Kryptalle ja Thorvald Eskilinpojalle & kiitos kommenteistanne.
Erkki: Täysin samaa mieltä. Kun katselen oman sukupolveni ”saavutuksia” ja ponnisteluja verrattuna aikaisempiin niin lähinnä hävettää.
Tvälups: Lisäisin tuohon vielä sen ajan mainiot Monty Python-sketsit.
Krypta: Kiitokset. Ja joo, nekin löytyi kunnista.
Thorvald Eskilinpoika: Tätä minä olen keskenäni miettinyt eräänkin kerran. Verorasite kasvaa. Palvelut vähenevät. Mihin se raha valuu?
Periaatteessa raha kuluu siihen että julkisen sektorin työt (kirkko, armeija, koulut ja sairaalat) tehostavat toimintaansa hitaammin kuin yksityisen puolen yritykset. Siinä missä teollisuudessa oli parhaimmillaan puolet kansasta töissä, nyt enää viidesosa ja tuotannon arvo on moninkertainen. Armeijan tulivoimaa on moninkertaistunut mutta sama määrä sotilaita tarvitaan. Sinfoniaorkesteri ei ole edes tehostanut toimintaansa.
Jos palkat sidottaisiin tuotannon tehonlisäykseen, julkisen sektorin palkat olisivat samat kuin 70-luvulla. Ei olisi tunkua niihin hommiin. Siksi julkisen sektorin palkkoja nostetaan muun taloudellisen toiminnan mukaisesti, ja kun sektorin halutaan työllistävän eritoten naisia (70%), miesvaltaisen yksityisen sektorin verorasitus nousee.
Kun naiset hoiti lapset kotona, miehen palkka riitti perheen elättämiseen. Nyt miehen pitää omilla veroillaan maksaa vaimon palkka, jonka verot eivät edes riitä päivähoidon maksuihin, vaan järjestelmä joutuu maksamaan kaiken päälle tukea.
Kun tuohon lisätään alati kasvava tittelin palvonta virkakoneistossa, suorittavaa porukkaa suhteessa esimiehiin on koko ajan vähemmän. Sinne ne verot katoavat.
Tervehdys, Kumis. Olet täysin oikeassa. Eikä tilanne tule jatkossa paranemaan. Olen kirjoittanut niistä kuutioasunnoista ja ne voivat olla tulevaisuudessa hyvinkin yleisiä. Ja niitten sisässä asuu ihmisiä joilla ei ole mitään mahdollisuutta parantaa valtion maksamaa pientä elintasoaan.
Tässä blogissa oli niin paljon tuttua, se mitä oli ennen nähnyt ja kokenut ja mitä näen ja koen nykyjään. Maaseutua ollaan kuihduttamassa, mutta niin on kyllä kaupunkikin, mutta eri syistä.
Tuli siis ajeltua itä-Suomen hiekkateillä. Ne eivät milloinkaan ole olleet niin helvetin huonossa kunnossa kuin tänä kesänä. Teiden liittymiin oli oli pantu varoitusmerkkejä routavaurioista, Kesäkuun puolen välin jälkeen! Tiet eivät olleet routaa nähneetkään, vaan ruokottoman huonoa tienhoitoa, Destian puolelta. Mutta näin saatiin jälleen vastuu siirreetyä tienhoitajalta tienkäyttäjälle. Kuulostaa kovin suomalaiselta, eikö. Sitten joku suoritti kevytlanauksen traktorilla ja pahimmat kuopat tasoitettua, jolloin kilvistä päästiin. On siellä kunnon tiekarhukin, mutta sen käytöstä ei sen omistajalle haluta maksaa. Talvella auraus runsaslumisessa maisemassa on ulkoistettu jälleen jollekkin traktorille, joka yrittää tunkea yhä lisääntyvää lunta penkkaan, tuloksella että tie kapenee koko ajan ja bussin kohdatessa on vastaantulijan ajettava ojaan, jotta linjuri pystyy jatkamaan matkaansa. Näin heikosti ei tiestöä ole tähän mennessä hoidettu, ja paikalliset asukkaat järjestivät palaveri-illan jonne Destian edustaja kutsuttiin paikalle
esittämään näkemyksiään. Arvatkaa tuliko? No kerron sen kumminkin, ei siis tullut. Ja miksi tulisi sillä hallinto on päättänyt tehdä maaseudun elämästä yhtä helvettiä johon kuuluu mm. talojen arvojen mitätöinti ja teiden saattaminen sellaiseen kuntoon ettei siellä voi liikkua kuin maastoajonevoilla.
Kun TVH hoiti hommat, niin tiet lanattiin ja päällystettiin jo keväällä suolaamalla sellaiseen kuntoo, että kesivät koko kesän ja aurausautot, nuo mainiot Jyry-Sisut, aurasivat sellaisella vauhdilla että lumi lensi pitkälle ja tiet pysyivät koko leveydeltään auki. Nyt hoitaa Äly-keskus eikä mikään toimi.
Tienhoitoon piti saada ensi vuoden budjettiin 700 miljoonaa perusparannus ja korjaus rahaa, mutta penniäkään ei Valtionvarainministeriöstä herunut, joten suomalainen tiestö tulee rappeutumaan entisestään.
Ei ole itsestään selvyys, että sosiaaliturvan alentaminen tuottaa säästöjä. Niissä maissa, joissa tuloerot on päästetty suuriksi tarvitaan myös valtava poliisivoima ja pitkät tuomiot. Yhdellä vankila kuukaudella maksettaisiin monta kaveria nyhjöttämään sohvalle. Aika on muuttunut siinä mielessä, että aikaisemmin olit työtön omasta tahdostasi. Nykyään moni on työtön vastoin tahtoaan.
Epätoivo, tekemisen puute ja näköalattomuus erityisesti nuorilla miehillä on kaatanut historiassa hallitsijoita pilvin pimein. Sosiaaliturva on se voima, jolla syrjäytyneet pidetään syrjäytyneinä - yhteiskunnan ulkopuollella, eikä toimimassa sitä vastaan.
Verotus saataisiin alas nimenomaan lisäämällä julkisen puolen hommia. Ihan ensimmäiseksi pitäisi palauttaa laitokset. Tuottaa omakustannushintaan sähköä ja sen siirtämistä, vettä, infraa, terveyttä - niitä asioita joita varten valtio on olemassa.
Aikoinaan kekkoslovakian aikaan postilaitoksella oli varaa toimittaa posti joka päivä ihmisten kotiovelle, postilla tekee tiukkaa toimittaa edes tienvarsilaatikoihin. Tielaitoksella oli varaa rakentaa teitä, destialla ei ole varaa edes ylläpitää niitä. Sähkölaitokset rakensivat verkkoja, Caruna ryöstää ihmisiä.
En malta olla tarttumatta minäkin siihen, mitä Hemuli, Becker ja Thorvald kirjoittivat, kun olen vähän samaa asiaa jo vuosia ihmetellyt. Miten voi olla, että ennen oli joka kunnassa useita posteja ja kouluja ja kauppakin joka kylässä. Kansakunta oli paljon nykyistä köyhempi ja väkiluku pienempi. Ja nyt kun ollaan olevinaan yksi maailman vauraimmista valtioista, mihinkään ei ole varaa, ei edes kaupungeissa.
Huvikseni olen sellaista ajatusmallia rakennellut, että noihin aikoihinhan - vielä 1970-luvullakin - mm. kouluissa pidettiin kuria eikä kylilläkään räkänokat huudelleet ventovieraille. Jopa hulttioilla oli jonkinlainen roti siitä, mitä saattoi tehdä. Nyt on toisin...
En tiedä, onko näillä asioilla sen kummempaa korrelaatiota kuin jäätelömyynnin ja hukkumiskuolemien välillä tai Tanskassa tehtyjen haikarahavaintojen ja lasten syntymien välillä, mutta entä jos onkin.
Romppanen voisi heittää keikan tulevaisuuteen vaikkapa 20 v:n päähän, arvion suorittaisivat tutut ja luotettavat auditoijat.
Epäilyksen Pirua voisi konsultoida, esim. pyytää vierailemaan hallituksen jäsenten kotona ja kaveripiireissä, ihan vain hiirenhiljaa kuulostelemassa. Luotettaville auditoijille selonteko asioista, joilla on merkitystä vähäpätöisten suomalaisten jokapäiväiseen toimeentuloon ja elämän laatuun. Persebongojen rummuttelun tyyppiset perfoilut eivät kuuluisi selontekoon.
Kaippa kaikki ovat jo katsoneet AlfaTV:n mainion keskustelun Jyväskylän yliopiston Puolimatkan kaustista. Hienoa jutustelua!
http://www.permanto.fi/fi/web/alfatv/player/vod?assetId=10763988
Nyt ylittyi jopa ylenannon ja muun massamedian uutiskynnys kun "mustiin huppareihin pukeutuneet nuorukaiset" päättivät vähän juhlistaa venetsialaisia ruotsinmaalla.
On se hienoa ja syylliseksi on osattu jo nimetä äärioikeisto sekä "sd:n agentit", Putinia unohtamatta...
Repeäisi kunnolla koska mikään muu ei toimi herätteenä kansalle ja pelotteena poliitikoillemme siitä ettei Suomeen tarvita niitä suunniteltuja sataa tuhatta - miljoonaa uudisasukasta.
-Tvälups-
Kumitonttu kirjoitti:
"Periaatteessa raha kuluu siihen että julkisen sektorin työt (kirkko, armeija, koulut ja sairaalat) tehostavat toimintaansa hitaammin kuin yksityisen puolen yritykset. Siinä missä teollisuudessa oli parhaimmillaan puolet kansasta töissä, nyt enää viidesosa ja tuotannon arvo on moninkertainen. Armeijan tulivoimaa on moninkertaistunut mutta sama määrä sotilaita tarvitaan. Sinfoniaorkesteri ei ole edes tehostanut toimintaansa.
Jos palkat sidottaisiin tuotannon tehonlisäykseen, julkisen sektorin palkat olisivat samat kuin 70-luvulla. Ei olisi tunkua niihin hommiin. Siksi julkisen sektorin palkkoja nostetaan muun taloudellisen toiminnan mukaisesti..."
Suunnilleen samaa totesi Osmo Soininvaarakin jo 1990-luvulla kirjassaan Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi. Siinä yksi luku oli otsikoitu "Talouden kasvu väärin päin", ja siinä kuviteltiin, mitä teknologian kehittyessä ja tuottavuuden kasvaessa tapahtuisi, jos rahan arvo muuttuisikin sillä tavalla, että teollisuustuotteiden nimellishinnat pysyisivät ennallaan.
Koska useimmissa julkisen sektorin töissä niiden luonteen vuoksi tuottavuus ei juuri voi kasvaa, ainakaan samassa suhteessa kuin teollisuudessa, niiden kustannukset suhteessa teollisuustuotteiden hintoihin tuppaavat kasvamaan. Toisin sanoen ne jatkuvasti kallistuvat suhteessa teollisuustuotteisiin (ja tuossa kuvitteellisessa tilanteessa myös markka- tai euromääräisesti). Kun kuitenkin myös julkisten alojen työntekijät vaativat palkankorotuksia, veroaste pyrkii jo sen vuoksi kasvamaan (vaikka kaikenlaisia suunnittelupäälliköitä ja muita sen tapaisia ei lisää palkattaisikaan). Siksi on paljon sellaisiakin asioita, joihin entisajan köyhässä yhteiskunnassa oli hyvinkin varaa, mutta nykyisessä tai tulevassa paljon vauraammassa yhteiskunnassa ei katsota enää olevan.
"Koska useimmissa julkisen sektorin töissä niiden luonteen vuoksi tuottavuus ei juuri voi kasvaa, ainakaan samassa suhteessa kuin teollisuudessa, niiden kustannukset suhteessa teollisuustuotteiden hintoihin tuppaavat kasvamaan. "
Ei kukaan ole julkisella puolella edes yrittänyt tehostaa tuottavuutta. Ei siellä edes mietitä onko kaikki se porukka joka osallistuu jonkin asian tekemiseen, tai on osallituvinaan, tai "edustaa" siinä tekemisessä omaa organisaatiotaan hegemonian takia, tarpeellista tai voisiko heistä heittää helkkariin esim. 80%. Minulla on kokemusta valtion laitoksen töistä, oikeista suorittavan tason töistä, 80-luvun alussa. Ei meitä ollut siellä yhtään ylimääräistä hommaan nähden, vaan just se porukka jolla se annettu tehtävä saatiin hoidettua. Ja sitten minulla on kokemusta 2000-luvun valtion laitoksen töistä, sieltä ei-suorittavalta puolelta. Porukkaa "osallistuu" eli istuu ns. meeting meatina palavereissa pilvin pimein, ja 80% porukasta on sellaista että se loput 20% toivoo että heillä riittäisi pullaa että pysyisivät hiljaa. Ohjausryhmät pahimpia, porukkaa kuin meren mutaa, 98% istuu hiljaa ja "edustaa" organisaatiotaan tajuamatta käsiteltävästä asiasta hölkäsen pöläystä. Niissä kokouksissa hyvä ohryn puheenjohtaja on kultaakin kalliimpi, hän osaa harhauttaa tämän porukan joko hiljaiseksi tai puhumaan läpiä päähänsä niitä näitä, jotta eivät sotke oikeaa asiaa. Siksi en usko noita juttuja että kyse on vain talousmatematiikasta, vaan siinä on melkoinen osa mukana sitä että valtion ja kuntien organisaatiot ovat paisuneet kuin pullataikina ja imeneet sisäänsä todella tyhmää väkeä jolla on jokin älytön ulkoaopeteltu korkeakoulututkinto.
Tervehdys Beckerille, Hemulille, Belkerille, Veijo Hoikalle, Taisteluvälineupseerille, Anolle ja Thorval Eskilinpojalle & kiitos kommenteistanne.
Becker & Belker: Itsekin syrjäseudulla asuvana allekirjoitan tuon täysin.
Hemuli: Mutta kyllähän julkinen sektori vaatii toimiakseen juuri niitä jonkun tienaamia verorahoja. Aikanaan valtionyhtiöt, esmes Outokumpu Oy tahkosivat riikintaalereita vaan mikä lie niitten tila nyt. Lienevätkö jo kaikki myyty?
Veijo: Tuo case Jyväskylä on kyllä oikeastaan suora toisinto Kiinan kulttuurivallankumouksesta.
Tvälups: Joo… se tuo ilmastonmuutos saa aikaan niitä ullatusmetsäpaloja parkkipaikoillakin…
Ano & Thorvald Eskilinpoika: Koska julkisen sektorin spede olen itsekin niin voin todeta että Thorvaldin kommentti oikeastaan tiivisti sen, mikä julkisessa sektorissa on pielessä. Se ei ole enää olemassa niitä tehtäviä varten joita se on perustettu vaan akateemisten suojatyöläisten työllistämiskeskus.
Jos ihmettelette minne se raha valuu, suurin syöppö julkisen sektorin jälkeen on elatuskoneisto jolla ylläpidetään hampit, juopot ja kaikenmoiset työnvieroksujat. Näiden lisäksi päästetään kymmeniä tuhansia loisia suomeen joihin palaa rahaa miljardeja ja sekin lainataan.
Ulkomaistaustaiset tyypit on siivoojina, taksi- ja bussikuskeina, vaikka sun missä pienipalkkaisissa hommissa. Sosiaaliturva niin hyvä ettei suomalaisen työttömän kannata mennä töihin, tässä iso ongelma samoin kun asumistuki joka on oikeasti vain suora tulonsiirto vuokralleantajan taskuun. Tuon jos poistaisi niin loiset ei asuisi leveästi ja vuokrat putoaisivat reippaasti. Kerran se kirpaisisi ja sitten ajsutuisi normaaliin uomaansa.
Laitampa lusikkani soppaan. Nuorempana pk seutulainen kun olen hain useampaankin sivoojan paikkaan sekä mansikan poimintaan yms niin sanottuihin hanttihommiin. Kesäksi siis. Hakemisen aloitin jo hyvissä ajoin siinä helmikuun kieppeillä. Elettiin siis 2000 luvun alkua. Jokaisena vuonna lehdissä selitettiin huutavasta siivooja yms pulasta ja ettei homma kelpaa. No jostain kumman syystä havaitsin jo nuorena moisten puheitten olevan puhdasta paskaa. Pääsääntöisesti ei kelvannut. Nuori työhaluinen joskin kokematon kantasuomalainen mies. Parissakin paikassa sanottiin suoraan ettei suomalaisia palkata.
Bussi hommissa (joita en siis ole tehnyt) on sellainen pikku mutta että ajokortti on tolkuttoman kallis ja harvalla pk seudun nuorella on sellaiseen varaa koska perheet on asumismenojensa kanssa tiukilla. C kortista puhumattakaan. Työkkärin bussi kurssit ovat jo pidempään olleet maahanmuuttajille kohdennettuja. Maahanmuuttajille kunnan sosiaalitoimisto monesti maksaa autokoulun toimeentulotuen muodossa koska se helpottaa työn saantia.
Tässä yhtälössä on hiukan vaikeaa niellä jatkuvaa huutelua työhaluttomuudesta edellämainittuihin ammatteihin.
Jostain syystä vartionti alalle suomalainen toistaiseksi kelpaa. Johtuukohan asiakkaiden vaatimuksista.
DC-3 Joo sen äänen kuulee hesassa aina sillointällöin ja sen voi välillä bongata taivaalta. melkein joka kerta ihmisten katseet hakeutuvat katsomaan sitä.
Jos nyt julkisesta puolesta jotain hyvää voisi yrittää kaapia niin verottajan kanssa asioiminen on tehty todella tehokkaaksi ja yksinkertaiseksi siihen verrattuna mitä se joskus on ollut.
T:Labrotta
Tervehdys Taksimiehelle ja Labrotalle & kiitos kommenteistanne.
Taksimies: Valitettavasti tuo on pitkälle totta ja lisäksi on luettava mukaan ne täysin tarpeettomat julkishallinnon akateemiset virkaspedet. Kyllähän sosiaaliturva on hyvä olla olemassa mutta Suomessa se meni aikaa sitten yli. Mullakin on asiakkaina jo kolmannen polven sosiaalielättejä. On tietysti totta että kaikenlainen työ vähenee jatkuvasti ja tässä kusessa ollaan jatkuvasti vielä enemmän. Varsinkin kun noita muualta elätettäviä hankitaan koko ajan lisää.
Labrotta: Hyviä huomioita ja ne kuvaavat vallitsevaa asiantilaa ikävän osuvasti.
Lähetä kommentti