keskiviikko 12. syyskuuta 2012

IRRALLINEN SAAREKE

Puolustusvoimien komentaja Ari Puheloinen avautui tuoreeltaan ja totesi varsin selkeästi että nyt on jätkät pian perse kentässä jos ei touhu muutu. Hyvä että myös normaalisti kaiken kiltisti nielevän sotavaltion puolelta avaudutaan ja annetaan soraääniä jatkuvista leikkauksista.

Selväähän on, että Puheloisen puheen tiimoilta löytyy sitten syvän tiedostavaa vasta-avautumista, jota prototyyppinä edustaa vasemmistoliiton Annika Lapintie. Sehän ei ole uutinen, että Annika ruoskii sotavaltiota, sillä se on yksi annikoitten tehtävänkuvista, ja jos annikat eivät niin tekisi, niin eihän maailma olisi enää edistyksellisellä mallillaan.

Yksi noitten annikoitten yleinen harhakuva on se, että eihän ns. syvän rauhan aikaan aseita kannata ostaa. Ostetaan sitten, jos tilanne kiristyy. Kun on vaan niin, että ns. harmaassa vaiheessa ei niitä aseita enää välttämättä saa, ja lisäksi sanotaanko vaikka uuden pst-ohjusjärjestelmän käyttöönotto ei tapahdu niin, että poistetaan laukaisin tehdaspaketista, viskotaan suojastyroksit mäkeen, luetaan puolen sivun mittainen käyttömanuaali, loksautetaan puikko paikoilleen ja tömäytetään tankki taivaalle.

Sotilasasioissa minua lahjakkaammat voivat jatkaa rautalangan vääntämistä annikoille. Tai tässä tapauksessa tarvittaisiin ehkä ratakiskoa. Itse yli-ikäisenä reserviläisenä mietin yhtä Lapintien lausetta:

Armeija ei saa olla muusta yhteiskunnasta irrallinen saareke, vaan myös sen on osallistuttava yhteisiin talkoisiin, kun taloussuhdanteen vuoksi etsitään säästöjä.

Ja tämähän pistää miettimään. Ensinnäkin tuohan sisältää väitteen, että armeija ei ole osallistunut näihin säästötalkoisiin. Ja toiseksi, mietitään termiä ”muusta yhteiskunnasta irrallinen saareke”. Sotavaltiossahan palvelee joka vuosi suurin osa suomalaisesta miespuolisesta ikäluokasta. Ja he kaikki aloittavat alokkaana samalta viivalta, täysin riippumatta siitä, minkälainen heidän taustansa on.

Ja sotavaltiolla toimiva kantahenkilökunta on myös aloittanut alokkaana. Myös kenraali Ari Puheloinen on ryynännyt mopona niin kuin kuka tahansa Matti Virtanen. Tätä kautta hänellä on varsin hyvä kuva siitä varsinaisesta työstä mitä sotavaltiolla tehdään. Puolustusvoimien esimiehet eivät tule jostain sivusta, sopivan oppiarvon ja poliittisen mielipiteen omaamisen perusteella. Kun taas esmes poliisin ylijohtaja ei ole poliisi.

Puolustusvoimat ovat osa julkista sektoria, niin kuin siviilipuolikin. Mitenkäs siviilipuolella toimitaan?

Siviilipuolella johtotehtäviin valitaan sopivan oppiarvon ja sopivat mielipiteet omaavia henkilöitä, joilla ei tarvitse olla minkäänlaista kosketuspintaa siihen suorittavaan työhön, jota hänen edustamansa julkishallinnon osa-alue edustaa. Siviilipuoli myös palkkaa härskisti täysin tarpeetonta uusrälssiä eli esim. projektipäälliköitä, projektisuunnittelijoita, projektikoordinaattoreita, projektisihteereitä, projektitutkijoita, erityissuunnittelijoita, kehittämiskonsultteja ja johtavia neuvojia.

Näitten tyyppien työ on suorittavaan tasoon nähden hyvällä tuurilla plus miinus nolla ja huonolla tuurilla huomattavasti työtä hidastavaa ja vaikeuttavaa. Ja näitten tyyppien palkka tietysti on pois suorittavalta tasolta, jota varten julkinen sektori yleensäkin on perustettu. Leikkaukset toiminnasta kohdistuvat tietysti pääosin suorittavalle tasolle. Tätä asiantilaa ei siviilipuolella, ainakaan sen johtotasolla mitenkään kyseenalaisteta, vaan näin on, näin kuuluu olla ja näin tulee olemaan jatkossakin.

Minähän olen suorittavan tason työntekijä, joten minulla jää ehkä hahmottamatta ns. suuret linjat. Lisäksi en ehkä tajua kaikkia asiaan liittyviä yleisinhimillis-edistyksellis-höpedätiivisiä seikkoja. Tämän lisäksi olen tietysti hieman tyhmä. Ehkä siksi uskallankin esittää kysymyksen:

Kumpi noista julkisen sektorin osa-alueista oikeastaan on ”muusta yhteiskunnasta irrallinen saareke”?

28 kommenttia:

vieras kirjoitti...

Puolustusvoimat on aina ollut lähes ainoa sektori johon kommarit ja sossut ja muut tiedostavat piirit suostuvat helpolla tekemään budjettileikkauksia.

Kehitysapua nuo piirit eivät millään leikka. Kehitysapu kuitenkin voi päätyä kohdemaan hallituksen asevoimille tai sitten sitä vastustaville kapinallisjoukoille tms.

Puolustusvoimat taitaa olla ainoa paikka jossa esimiehen pitää osata asia paremmin kuin alainen. Ja että esimiehen on aiemmin pitänyt tehdä samoja juttuja kuin alaisen.

Kumitonttu kirjoitti...

Pitäisi järjestää sellainen kansanäänestys, jossa muu Suomi erotettaisiin Helsingistä. Helsinki saisi sitten vapaasti pohtia omaa puolustustaan ja muita asioita. Muu Suomi järjestäisi omat asiansa miten kuten parhaaksi näkee.

Jako suoritettaisiin siten, että kansanäänestyksen jälkeen kaikki Suomen passin omaavat saavat valita Helsingin ja Suomen välillä vapaasti asuinpaikkansa kahden vuoden siirtymäkauden aikana. Uusia kansalaisuuksia ei tietenkään sinä aikana myönnetä pl. vastasyntyneet. Siirtymäaikana jaetaan kertyneet urheilusaavutukset kummallekin uudelle kansakunnalle tulevia tilastovertailuja varten. Paitsi pahoin pelkään, että Helsinki ei niitä sen vertaa arvosta, että se niistä sovittaviin neuvotteluihin edes osallistuisi. Oletettavasti kansallislaulustakaan ei tulisi kiistaa, koska Helsinki olisi kasvanut ainoana ja ensimmäisenä eurooppalaisena valtiona yli ahdaskantaisen kansallismielisyyden. Valtiovierailulla kohdemaan kunniakaarti kunnioittaisi Helsingin ylipormestaria minuutin hiljaisuudella toteutumattomien ihmisoikeuksien vuoksi eri puolilla maailmaa.

Helsinki julistautuisi Affenanmaan tapaan Pohjolan ydinaseettomaksi vyöhykkeeksi ja siellä pormestarin henkivartiokaartin komentajaksi nimitettäisiin 800 euron kuukausipalkalla muuan kenialainen marsalkka, jonka majesteettisen karisman varassa Helsingistä tulisi Pohjois-Euroopan todellinen sotilasmahti.

Joo'o... Ehkä me tästä vielä selvitään, saas nährä ny.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras, ja kiitos kommentistasi. Niinhän ne mielellään leikkaavat, vaikka juuri heille kai luulisi kelpaavan tämä perinteinen Suomen kansanarmeija. Sillä sitähän se on. Tosin nyt kyllä kokkaritkin ovat asiassa innolla mukana. Kehitysavun lisäksi turvonneeseen julkishallintoon ja varsinkin sen paperinpyöritysosastoon ei myöskään kosketa.

”Puolustusvoimat taitaa olla ainoa paikka jossa esimiehen pitää osata asia paremmin kuin alainen. Ja että esimiehen on aiemmin pitänyt tehdä samoja juttuja kuin alaisen.”

Ihan helvatun hyvin sanottu. Ja niin totta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Kumis ja kiitos kommentistasi. Kiistatta mielenkiintoinen idea. Siinä vaan kävisi sääliksi helsinkiläisiä, sillä kyllähän siellä asuu paljon järkevää ja asiallista porukkaa, jotka eivät välttämättä haluaisi muuttaa. Minnekäs sitä ihminen kotoaan. Mutta siinä Finland / Dreamland-skenaariossa Dreamlandin sotilasjohtajien tittelit tietysti avattaisiin myös siviileille ja Kaartin Jääkärirykmentin komentajan pesti tulis varmaankin joko Dan Koivulaaksolle tai Ritva Viljaselle.

Anonyymi kirjoitti...

Asiasta kirjoitti evl evp J Nieminen vastineensa Annikoille:
http://jarmonieminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/116764-rukkasia-paukutteleva-armeija

Siinäpä asiat kuten tvällärikin ne näkee ja kokee.

Kumitontun ehdotusta kannatan! Laitetaan nimiasia samointein kuntoon: Ase-Suomi ja se rantatontti saa valita ihan oman nimensä, mutta esitän kuitenkin Fredsparadise:a.

-Tvälups-

Tomi kirjoitti...

Ykä, kirjoitan vaikka et tätä kenties julkaisekkaan. Ollessani armeijassa meillä varusmiesvänrikkinä oli tämän Puheloisen poika Samuli.
Kaveri oli harvinaisen jännittynyt, hermoheikko ja huumorintajuton.
Oli kuulemma jättänyt armeija aiemmin kesken, mutta oli tullut jatkamaan.

Näistä päätellen isänä Ari ei ehkä ollut onnistunut. Hänen sotilastaitojaan en ole pätevä arvioimaan.

Tomi kirjoitti...

Korjaus edelliseen varusmiesvänrikki pitäisi olla tietenkin upseerikokelas.

Närpes varg (grrrr...) kirjoitti...

Eräs selvästi muusta Suomesta irrallinen saareke on tämä Ahvenanmaa. Se on eräs maailman rikkaimmista maakunnista, mutta mikään ei riitä. Paikkakunnalla toimivat varustamot, Viking Line ja Eckerö ovat saaneet parisataa miljoonaa suoraa valtion tukea viime vuosina. Viking on kaikkein suurin yritystuen saaja koko valtakunnassa. Jostain luin, että Ahvenanmaan kuluihin menee yli miljardi vuodessa mannermaalla elävien veronmaksajien rahaa.
Jospa aloitettaisi säästöt tästä saarekkeesta?

Tomi kirjoitti...

Totuus on armeija on rauhanaikana turhalta näyttävä rahareikä, josta ei hyödy kuin sotilaat itse ja (ulkomaiset) asevalmistajat.

Kun armeijassa leikataan kilometritehtaalle joutuvat lähes järkeään vain siviilit tai korkeintaan aliupseerit. Pääesikunta suojelee upseereita.
Oikeuden mukaisesti tehdyissä leikkauksissa potkittaisiin upseereitakin aina eversteistä ja kenraaleista lähtien.

Vasemmiston vihamielisyyttä armeijaa kohtaan ei tarvitse ihmetellä, niin kokoomus, kepu, persu painotteinen laitos se on.

Anonyymi kirjoitti...

Miten noin tyhmät ihmiset kuin nyt vaikka tää Lapintie on voinut ikinä luikerrella läpi mistään opinahjosta peruskoulu mukaan lukien. Tää kirjoitus oli harvinainen siinäkin mielessä, että en löytänyt siitä yhtään järkevää lausetta. En yhtään väitettä, joka pitäisi paikkansa. Tällainenhan on sangen epätodennäköistä. Luulisi nyt edes vahingossa...

Olen muuten päättänyt uskoa, että tällainen kirjoittelu johtuu typeryydestä eikä esim. epärehellisyydestä. Eli siltä pohjalta tässä pörisen. Mutta ei saatana, johtuu se sitten mistä tahansa niin alkaa aika tavalla vituttamaan tuollaisten ääliöiden ylimieliset linjaukset. Aseitakin pitää ostaa kuulemma vasta sodan alettua. Talvisotakin oli ehtinyt jo loppua ennen kuin Englanti ja Ranska oli vielä edes kerinnyt päättä lähettääkö pienen pientä apua sotajoukkojen muodossa ollenkaan. Aseiden ostaminenkin oli aika helvetin ongelmallista. Tää on nyt vaan näköjään tällasta. Sitä voi näköjään sanoa ihan mitä tahansa jos on vasemmistoa ja kannattaa "oikeita" asioita.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tvälläriupseerille, Tomille, Närpes Vargille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Tvälläriupseeri: Joo luin itsekin tuon kirjoituksen. Ihan asiallista juttua heppu kirjoitti.

Tomi: Annetaan nyt sulle hetkellinen vapautus tuosta banaanista. Ihan sen takia, että näkee lukijatkin kommentointisi tason. Eli ei ollut varsinaista asiaa, mutta jotain piti mutista kumminkin. Mitenkäs minä nyt teen? Kirjoitanko uuden jutun, jossa sanon, että aikaisempi kirjoitukseni oli aivan tuubaa siksi, että erään Tomin mielestä Ari Puheloisen pojalla kiristi vanne päätä intissä? Sattuneesta syystä nyt en huumorintajuttomuudesta kommentoi mitään, saatat ehkä jopa ymmärtää miksi. Ja juu, armeija on rauhan aikana turhalta näyttävä rahanreikä. Verrattavissa henkivakuutukseen. Minähän olin armeijaan mennessä kovasti vasemmistolainen, mutta menin sinne ihan mukisematta. Armeija oli siinä mielessä muuten mainio paikka, että vaikka siellä vitutti joka päivä, niin ei siellä puoluepolitiikkaa harrastettu.

Ja juu, banaani jatkuu. Tavataan tammikuussa. Todennäköisesti vain hetkeksi. Kommenttisi ovat pääosin pelkkää persupersettä ja läskisoinia. Niin paljon vihaa, niin vähän sanoja sitä ilmaisemaan. Mutta silti voimia eloon sinulle & kaikkea hyvää sinne Saksanmaalle. Etkös sinä siellä fyysikon hommia tee? Arvostan fysiikkaa tieteenalan kovasti korkealle.

Närpiön Julma Susi: Itse asiassa ajatus Ahvenanmaan itsenäisyydestä on alkanut minuakin miellyttää aina vaan enemmän. Pärjäilisivät sitten siellä keskenään.

Ano: Lapinniemi on niitä ihmisiä, jotka elää siellä Dreamlandissa ja todellisuus on siinä maassa vaan haitallista kitkaa ja muutenkin rahvaanomaista.

Jaska Brown kirjoitti...

Malli Cajander, versio Katainen alkaa tosiaan näyttää huolestuttavan ajankohtaiselta. Annika Lapintien lausunnoista on jäänyt mieleen tämä kuolematon prosenttilaskuoivallus: Mikäli kaikki Itämeren yhdeksän ympärysvaltiota onnistuisivat vähentämään omaa kuormitustaan Kauniston mainitsemat neljä prosenttia olisi koko potti jo 36 prosenttia.

Vittuuntunut Veronmaksaja kirjoitti...

Tomi on elävä todiste siitä, etteivät kaikki fyysikot(kaan) ole neroja. ;)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Jaska Brownille ja Vittuuntuneelle Veronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.

Jaska: Cajander/Katainen-versio alkaa minuakin pelottaa. Lapinniemen prosenttilasku on jo legenda. Samoin kuin tämä ”itseladattava kertatulikonepistooli”. Pystyisköhän Tvalläriupseeri selittämään tyhmemmälle, mikä se on? Mulla oli aikanaan yksipiippuinen Baikalin IJ-18 haulikko, jonka opin lataamaan uudestaan melko nopeasti, mutta samasta aseesta tuskin on kyse. Tavallinen heppu ei oikein pysy tuossa kansanedustajille opetetussa asetietämyksessä mukana, vaikka itse metsästystä ja aseita harrastaakin.

Vittuuntunut Veronmaksaja: Niin kuin sanoin, niin Tomi on mies, jolla on hyvin suuri määrä vihaa ja hyvin pieni määrä sanoja ilmaisemaan sitä. Palataan Tomin kohdalla asiaan ensi tammikuussa.

Huomautus: sanavahvistus NATOurf. Miten sattuikin.

Anonyymi kirjoitti...

Hä hä. Joskus tuon prosenttilasku kommentin aikoihin mietin naiivina vielä, että tais akka heittää vähän huumoria peliin, joka vain meni muilta ohi. No totuus on näköjään taas kerran tarua ihmeellisempää. Mutta hieno oivallus joka tapauksessa. Jos kaikki maat saisivat nipistettyä päästöjään 12% saasteet loppuisivat kokonaan. Tulisi negatiivisia päästöjä, mitä ne sitten ovatkin. Täytyy kysyä viisaammilta, vaikka Lapintieltä.

Ironmistress kirjoitti...

Vai on Tomi onnistunut saamaan tänne bännit. Ei ole ensimmäinen blogi jossa niin käy.

Äh. Tomi on mitä mainioin hovinarri, ja häneen kannattaa suhtautua sellaisena. Hänelle on Takkiraudassa sallittu sanoa paljon sellaisia asioita, jotka ovat muille kiellettyjä. Sillä vaikka hänen juttunsa ovatkin suurimmalta osaltaan skeidaa, siellä löytyy aina silloin tällöin helmiäkin joukossa.

Anonyymi kirjoitti...

Jaahas, kun kerran kysytään niin vastataan.

Termi ”itseladattava kertatulikonepistooli” on asetekniikan saralla vieras, ja omaa pelkästään poliittista painoarvoa.

Taisi syntyä kun arvon kansanedustajatar surffasi netissä ja näki kauhistuttavia asekuvia! ja samalla hänelle selvisi, että ihan normaali lainkuuliainen kansalainen voi luvallisesti Suomessa hankkia ja omistaa vaikkapa tuollaisen kauhean MP5 -konepistoolin itselataavan kertatulta ampuvan aseen.
Onhan se aivan kauheaa - det är så hemsk
Siitäpä sitten rustaamaan välikysymystä ja mutkat suoriksi perinteiseen vasemmiston vyörytystyyliin, ja näin muodostui legendarinen käsite: ”itseladattava kertatulikonepistooli”

Åland, Åland, Åland
-maa jolla on oma kieli, kulttuuri ja lippukin. Olen kannattanut saaristolaisten itsenäisyyttä -självständighet- jo jonkin aikaa. Kun mannermaan rahahana sulkeutuu, on ko. minivaltio kusessa, mutta takaisin emämaahan ei oteta.
-eräs ruotsinkielinen kaverini jaksaa piruilla noille heidän geeniperimästään; sinne kun on historian saatossa lurahtanut melko lailla tuota itäistä siementä. Isännät pakeni Ruotsiin, naiset jätettiin kotiliesien ääreen ja kyllähän se venäläisille sopi, sellainen järjestely.

Tvälläri aloitti haulikoinnin 16v hankkimallaan 16cal Buhag merkkisellä hauliruiskulla. Samoin kuin blogistimme Baikal IJ-18, oli sekin vain yksipiippuinen, kertalaukeava haulikko, ja se opetti nuorukaiselle ensilaakin osumisen tärkeyttä.

-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Ruukinmatruunalle ja Tvälläriupseerille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Niin, sehän ei ole sinänsä kummallista, että joku puhuu pehmosia, mutta se taas on, että se pehmoisten puhuja äänestetään kerta toisensa jälkeen eduskuntaan.

Ruukinmatruuna: Tomihan oli jo itse asiassa banaanoitu. Tää oli vaan mainoskatko. Tuo mitä hovinarrista kerrot on sinänsä ihan totta, mutta narrikin voisi välillä päivittää ohjelmistoaan. Vasarahammerkin näytti saaneen tuoreeltaan hepusta tarpeekseen.

Tvälups: No niinhän se tuli kuin apteekin hyllyltä, respa kiittää. Tuo ahvenanmaalaisten tsuhnanhalveksunta taitaakin tulla yllättäen vähän kiertotietä...

Kun muuten on aloittanut aikanaan ampumisen yksipiippuisella haulikolla, ei rekyyli sen jälkeen enää pelota.

Närpes varg kirjoitti...

Tvälups antaa nyt hiukan väärää todistusta affenanmaalaisista lähimmäisistämme. Saari venäläistyi, kun sinne rakenettiin Bomarsundin linnoitusta 1800-luvulla. Saaren miehet eivät menneet minnekään, mutta tyttäret ottivat venäläisiä miehiä. Taisi siinä joku emäntäkin saada suurimpaan tarpeeseensa.

Olen nähnyt arvion, jonka mukaan 90 pros. ahvenanmaalaisista suvuista omaisi venäläistä verta sinisissä suonissaan.
MUTTA kun venäläiset 1908 valtasivat Suomen oli Ahvenanmaa ainoa paikka, joka pani tarmokkaasti hanttiin. Sieltä ajettiin ensi hätään venäläiset aggressorit takaisin mantereelle, mutta kun ei Ruotsin puolelta saatu apua, annettiin venäläisten tulla ja olla.

vieras kirjoitti...

Kuninkaat itse palkkasivat hovinarrinsa ja hovinarrit toimittivat erään sortin neuvonantajan roolia. Se ero sillä oli että kuningas salli narrin heittää läppää ja haukkua kuningasta jos huvitti ja jos oli tarvetta. Muilla neuvonantajailla ei ehkä ollut samaa lupaa. Hovinarri oli kuitenkin kuninkaan liittolainen kaikesta huolimatta.

Täällä tehty havainto tuosta fyysikosta toi mieleen erään kysymyksen. Nyt tekisi mieli ihan piruuttaan kysyä että "mitä ne meistä ajattelee", siellä Saksassa? Kun saksalaiset eivät yleensä osaa suomea joten luulen ettei heitä kiinnosta henkilön edesottamukset. Jos hän ei elä sikäläisen sossun rahoilla.

Taas heitin postiin paketteja.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Närpiön Julmalle Sudelle ja kiitos kommentistasi. Täytyy tunnustaa, että en tiedä historiasta (vaikka siitä kovasti kiinnostunut olenkin) tuolta osalta niin paljon, että voisin varmasti kommentoida. Mutta täsmennyskysymys: oliko tuo vuosi 1908 vai 1808? Ja jos se oli 1808, niin minkätasoista Ahvenanmaalaisten vastarinta oli? Osaatko valottaa? Ahvenanmaan historiaan pitäis varmaankin tutustua enemmän. Muu Suomen historia on tuttua, mutta tuossa minulla on Ahvenanmaan kokoinen aukko.

Anonyymi kirjoitti...

Pakko luntata kun nuo vuosiluvut oudoksuttivat.

1808 Ruotsalaiset olivat voittaneet Suomessa suurimmat taistelut ja voitot jatkuivat myös saaristossa. Venäläisten saatua herruuden eteläisessä Suomessa, he yrittivät valloittaa Ahvenanmaan saaret ja Ruotsin edustalla olevan Gotlannin saaren. Venäläiset levittäytyivät Ahvenanmaan suurimmille saarille huhtikuussa. Jäiden sulamisen takia venäläiset alkoivat kiristää ahvenanmaalaisia luovuttamaan heidän aluksensa venäläisille. Tämä ei miellyttänyt pääsaarella asuvia vaan he nousivat kapinaan. Kapinaa johtivat nimismies Erik Arén ja apupappi Henrik Johan Gummerus. Venäläiset lyötiin nopeasti ja harvalukuiset sotilaat vangittiin. Ruotsi lähetti apua meriteitse ja yhteistuumin Ruotsin sotilaat ja saaristossa asuneet vangitsivat muilla saarilla olleet venäläiset. Toukokuun 11. päivään mennessä koko Ahvenanmaa oli vapautettu. Gotlantia miehittämään lähetettiin huhtikuussa noin 1 800 miehen vahvuinen joukko. Saarelle nousseet venäläiset lyötiin toukokuun puolivälissä, kun 14. toukokuuta Gotlantiin nousi lukumäärältään ylivoimainen Ruotsin armeijan sotilasjoukko.

Bomarsundin linnoitus rakennettiin 1832–1854 Ahvenanmaalle Sundin kuntaan. Venäjän keisarikunta tarkoitti sen Ahvenanmaalle sijoitettavien joukkojen tukikohdaksi.

Brittiläiset ja ranskalaiset joukot hyökkäsivät linnoitukseen vuonna 1854 Krimin sodassa ("Oolannin sota"). Puolustajia linnoituksessa oli noin 2 200, (joukossa suomalaisia tarkka-ampujia) ja hyökkääjiä oli noin 12 000. Neljän päivän taisteluiden jälkeen linnoitus antautui.
..Rauha Venäjän ja Ruotsin välillä solmittiin syyskuussa 1809 Haminassa. Rauhassa Ruotsi menetti Suomen, Ahvenanmaan ja suuria osia Länsipohjasta. Strategisesti häviö oli Ruotsille katastrofi. Ruotsin itärannikko ja Tukholma jäivät suojattomiksi.

Myöhemmin linnoitus tuhottiin, koska brittiläisten etujen mukaista oli estää venäläisten sotilaallinen toiminta saarilla. Krimin sodan vuonna 1856 päättäneeseen Pariisin rauhansopimukseen otettiin määräys, ettei Ahvenanmaata saa linnoittaa. Linnan rauniot ovat edelleen matkailukohde.

edited by

-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle ja Tvälläriupseerille & kiitos kommenteistanne.

Vieras: Asiallista tuumimista hovinarreista. Kyseisestä henkilöstä en usko, että hän elää saksalaisen sossun rahoilla, vaan tienaa leipänsä itse. Kiitos paketeista. Melkoisen urakan olet taas tehnyt.

Tvälups: Kiitos historiapäivityksestä.

Närpes varg kirjoitti...

No voihan vitu, kun pistin väärän vuosiluvun! Kyllähän se oli 1808 kun Suomi vallattiin eikä 1909.
Bomarsundin linnoitus oli valtava hanke, se tuli maksamaan 1,5 miljoonaa silloista ruplaa. Rakennustöiden mukanaan tuoma varallisuus kohotti saarelaisten elintasoa ja 1800-luvun lopulla Ahvenanmaa oli eräs Euroopan varakkaimmista seutukunnista. Parhaimmillaan linnoitusta rakentamassa oli noin 5000 miestä.
Eipä ihme, että kohtalainen määrä venäläistä siementä jäi rikastuttamaan Ahvenanmaan elämää.Rikkaita he ovat edelleen ja kovin kansainvälisiä, joskaan mannersuomalaisia ei katsota hyvällä. Kerrotaan, että muuan halikkolainen kirvesmies, asuttuaan saarella 23 vuotta, ei saanut kotipaikkaoikeutta, koska ei hallinnut täysin ruotsinkielen verbien taivutusta.


Anonyymi kirjoitti...

Niin, sehän ei ole sinänsä kummallista, että joku puhuu pehmosia, mutta se taas on, että se pehmoisten puhuja äänestetään kerta toisensa jälkeen eduskuntaan."

Niinpä. Tosin tuolla vasemmistossa ei taida olla juuri liiemmälti vihtoehtoja jos haluaa vasemmistoa edelleen kannattaa :)

Kyllä mua vähän ihmetyttää myös vaikkapa Kataisen pokka. Miten se voi kestää. Itse kun olen väärässä niin siitä helposti tulee sellainen olo, että jos vähän aikaa pitäis nää omat mielipiteet ihan omana tietona vain. Mutta Kataisella ei selkeästi ole tällaisia ongelmnia. Eikä Urpilaisella tai ... niin, lista on loputon. Mä olen huomattavasti ankarampi itselleni ja minä sentään en ole vuositolkulla jatkuvasti väärässä omaan työhöni liittyvissä asioissa. On ne kovia poikia ja tyttöjä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Närpes Vargille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Närpes Varg: Joku talousmies voisi laskeskella, paljonko tuo silloinen 1,5 megaruplaa olisi nykyvaluutassa. Ei kuulosta paljolta, mutta luulen, että kyseessä olis ns. hemmetinmoinen läjä kyhnyä.

Ano: Näin joo. Tommosissa pienemmän mittakaavan rahvaanomaisissa asioissa niin kuin esmes toi työnteko kannattaa miettiä mitä sanoo ja tekee, koska tyrittyään voi olla pississä. Suuremmissa kuvioissa on tietysti suuremmat volyymit.

Kumitonttu kirjoitti...

Armeija oli siinä mielessä muuten mainio paikka, että vaikka siellä vitutti joka päivä, niin ei siellä puoluepolitiikkaa harrastettu.

Tuo on muuten hyvä huomio! Mistähän se johtui?

Mulla oli yksi heppu, jonka kanssa kyllä keskusteltiin politiikasta. Hän oli koko koulutusyksikön ainoa (avoimesti) Neuvostoliittoa fanittava varusmies. Kyllä sai kaveri kuulla aiheesta koko rahan edestä.

Ja kohtasinpa muuten sellaisenkin ihmeen kuin Neuvostoliittoa ihailevan toimiupseerin. Olin kyllä ällikällä lyötynä. Harva edes uskoo jos jossain mainitsen asiasta.

En tiedä johtuiko sun ja Vasaran antamasta bännistä, mutta olen tänään sopinut fyysikon kanssa keskinäiset asiamme ja tehneet eräänlaisen Moskovan välirauhan, jossa minä vedät kanuunat pois Mainilasta ja hän joukkonsa Tontumäeltä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Kumis. Kun oikein muistelen, niin mulla ei inttiaikana tullut vastaan ensimmäistäkään Rauhanvaltion fanittajaa. Entisestä puolustusvoimien komentajasta Yrjö Keinosestahan kirjoitettiin, että hän uskoi neuvostojärjestelmän voittoon (vaikkei itse järjestelmään välttämättä uskonutkaan) ja petasi toimillaan itselleen jatkoa komentajana myös Suomen Demokraattisen Kansantasavallan armeijassa. Mene ja tiedä.

Ja hyvähän se vaan on, jos rauhoja sovitaan, eihän siinä mitään.