Tuesday, November 10, 2009

TIKULLA SILMÄÄN

Eli vanhojen muistamista eli arkistojen kätköistä eli julkaisematonta materiaalia eli punaniskaista henkilöpalvontaa eli ihmisten kuvia kepin nokassa eli vaalikamppailua Huitsinnevadassa.

Edesmenneessä tulevaisuudenennustamislehdessä Pahkasiassa oli mainio Jurpo-sarjakuva. Eräässä osassa Jurpo toimi kansanperinteen tutkijana ja oppi siinä, että joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään, jota tikulla silmään, sitä sonnalla suuhun ja sarjakuva jatkui vielä eteenpäinkin, mutta jätän juonen kertomatta, koska blogia saattaa lukea myös joku alle 18-vuotias.

Kaiken uhalla muistelen vanhoja. Viime keväänä kerättiin kannattajakortteja Jussi Halla-ahon EU-vaaliehdokkuuden puolesta. Itsekin sain jonkun verran kortteja kasaan. Tein myös jutun ”Vaalikamppailua Huitsinnevadassa”. Olisin tukenut jutulla Jussin ehdokkuutta omalla vaatimattomalla panoksellani.

Jussi ei asettunut ehdokkaaksi, joten jätin jutun julkaisematta, eikä minulla siitä sinänsä sen enempää. Jussihan totesi viisaasti, että antaapa pölyn laskeutua. No, nythän se on laskeutunut, ja ajattelin näin jälkikäteen julkaista jutun, lähinnä sillä idealla, että tulipahan tehtyä. Itsellä oli kuvia väsätessä ihan mukavaa, siitä, pitääkö katsoja niistä, en oo kylläkään varma, sillä kankeasti, kovin kankeasti toimi photoshop Yrjön, tuon perskeleen kourassa. Tai jos tarkkoja ollaan, se oli Corel Photo Paint, vaan välikö hällä.

Tarjolla siis käymätöntä vaalikamppailua Huitsinnevadasta.




















7 comments:

Habahoo said...

Jumaleissön.
Nämähän olivat helmiä.
Et ole sitten ajatellut lähteä mainosmaailmaan? Kuulemma lääkkeiden mainostamiseen tarvittaisiin uusia tauteja. Lääkkeet on jo olemassa kuulemma.

Anonymous said...

RKP:n "mainos" oli paras. Ykän vaalimainokset ovat parempia kuin alkuperäiset.

Kapo

Svenskspräkiga finnjävlar:)

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Habahoolle ja Anolle sekä kiitos kommentista. Lääketeollisuuden lisäksi mainostajia tarvitsee suomalainen oikeuslaitos. Sillähän syylliset ovat jo selvillä, tarvitaan vain rikos.

Itse pitäydyn varmaankin jatkossa poskisolismissa. Hommaforumilla vaikuttava Kissapeto on mielestäni varsinainen kuva-ässä. Hatunnosto hänelle.

Ari Laakso said...

Nytpä löytyi myös asia, josta voimme olla Ykän kanssa eri mieltä,
eli Halla-ahon ehdokkuudesta. Jussin olisi ilman muuta pitänyt aseuutua ehdolle. Nyt pöly laskeentuu liikaakin. Minusta tuntuu, että Jussi hakeekin takaporttia, jotta voisi vetäytyä inhoamastaan julkisuudesta. Valitettavasti.
Pahin virhe on Jussille ja kaikille km-tyypeille on luottaa Soiniin.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Arille ja kiitos kommentista. Siinä olemme samaa mieltä, että Soiniin ei kannata luottaa. Jussin ratkaisuihin en sinänsä puutu. Muustakin totean että ottiatuota, kun en varma ole. Ja noi kuvat kuului lähinnä aiheeseen: "kun kerran voidaan tehdä taidetta ilman käsiä, niin miksei myös taidetta ilman taitoa ja näkemystä".

Siitä olen kumminkin varma, että Suomessa on järkeviä ja asiallisia ihmisiä, jotka haluavat toimia suomalaisten parhaaksi. Yksi heistä on Ari Laakso. Yksi on Jussi Halla-aho. Itsekin pyrin samaan.

Voimia eloon Arille. Taistelu on yhteinen.

Kullervo Kalervonpoika said...

Hahhhaahhahhaaa... :D

Olisit varoittanut, näppäri meni uusiksi. Loistavaa, sano. :D

Saako näitä lainata (lähteen mainiten, tietysti).

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Kullervolle & kommentista kiittäen. Juu, lainaa toki.