perjantai 11. maaliskuuta 2016

FEMINISTISTÄ EPISTOLAA HOTELLIN RESPASTA

Hotellin respassa ei olla aikaisemmin tajuttukaan, miten loistava ideologia feminismi oikeastaan on. Tällaiselle ajatuksiltaan rajoittuneelle ja niin putkinäön kuin putkiajattelun omaavalle raappahousujätkälle se antaa aivan uuden universumin nähdä, kokea ja ennen kaikkea selittää asioita. Asia valkeni täälläpäin oikeastaan vasta aivan hiljattain, kun tuli törmättyä MV-lehden artikkeliin kanadalaisesta anarkistifeminististä Ashleigh Inglesta joka jo vuonna 2013 selitti sovinistisen sorron syntyjä syviä, ja meikäläinen törmäsi siihen vasta nyt, joten minullahan on mennyt siis kolme vuotta aivan hukkaan. Jos olisin valaistunut tuolloin, niin epäilemättä moni vihakirjoitus olisi jäänyt kirjoittamatta. Kyseinen anarkofeministi valisti silloin ihmiskuntaa sovinismin yhdestä ehkä julmimmasta sortomuodosta eli pieruraiskauksesta:

“Pieremällä kovaäänisemmin mies käyttää passiivis-aggressiivista väkivaltaa asettaakseen itsensä dominanttiin rooliin, mikä pelottaa naisen alitajuisesti olemaan päästämättä flatulaatiota, ja siten nainen, joka pelkää turvallisuutensa puolesta, pieree hiljaisemmin merkkinä alistumisesta. Tämä edesauttaa raiskauskulttuuria ja naisten sortoa.”

Tuohan on selvä kuin pläkki. Miksi kukaan ei ole aikaisemmin tota mulle kertonut? Onhan sitä tullut kajahuteltua meikäläiselläkin. Tajuamatta mikä julmuus meikäläisenkin pierun pärskäyttelyllä on viattomille naisihmille ollut. Turha sinänsä selittää, että julkisuudessa meikäläinen on pyrkinyt kovasti säännöstelemään suolistokaasujaan. Sinänsä, näin feministisen ajattelunsa alkupoluilla kulkevan Ykän mielessä käy ajatus, että enhän minä oikeastaan pierujen volyymista osaa hirveästi sanoa ainakaan yleisellä tasolla, sillä ihmiset pierevät julkisesti melko vähän, joten oma, henkilökohtainen otantani ei liene tilastollisesti merkitsevä. Toisaalta tämä Ingle on yliopistoihmisiä Torontosta, joten oletan että hän on kerännyt kasaan tarvittavan suuren tutkimusaineiston ja ehkäpä mittaillut paukkuja, pöröjä, tuhnuja ja leijoja desibelimittarilla, flatuspektografilla, ökkötölöhölököttimellä ja lisäksi kuvannut lämpökameralla. Uskoisin otoksen olleen kuitenkin tuhansia henkilöitä eikä minulla ei ole pienintäkään syytä epäillä sitä, etteikö hän olisi oikeassa ja uskon vakaasti, että miessukupuolen peräsuoli suoltaa ulos päivittäin valtavan määrän tunkkaista, tuhnuista ja ennen kaikkea kovaäänistä sortomateriaalia.


Tämäkin vastenmielinen pieruraiskaaja kuvitteli pääsevänsä pälkähästä, mutta lämpökameraa ei petetä. Ei muuta kun jätkälle habaneroa hanuriin, niin eiköhän opi olemaan.

Yritän myös valaistukseni tiellä edetessäni hieman kehitellä kyseisen anarkofeministin ajatusta eteenpäin, tietysti sen hengessä pysyen. Hänhän asuu kuitenkin sivistyneessä Kanadassa eikä pysty siis täysin käsittämään sitä sovinistisen sorron määrää, joka tapahtuu esimerkiksi täällä takapajuisessa Suomessamme joka on ollut perinteisesti naisten elävä helvetti varsinkin sen jälkeen kun feministit hoksasivat sen olevan sellainen. Täällähän pieruraiskaus on viety aivan toiselle tasolle kuin Kanadassa ja senhän kertoo tietysti se, että iät ja ajat suomalaisen miehen suurinta herkkua on ollut hernesoppa, ruisleipä ja piimä ja jos se ei pieretä, niin ei sitten mikään. Johan se Hullujussikin lauloi vuonna 1974 että ”soomipoika syöpi aina soomimakkaraa, ja hernesoppa pipitää ja kalja loritaa” eikä asia ole siitä vuodesta mihinkään korjaantunut.

Ei pidä unohtaa myöskään sitä, että Suomi on läpimilitarisoitu maa, jossa on yleinen asevelvollisuus joka koskee vain miehiä. No, naisillekin on annettu mahdollisuus tulla armeijaan hieman harrastamaan, mutta varsinainen pakko koskee vain miehiä ja tässä on selvät sovinistisen salaliiton ainekset. Sotavaltiollahan on vieläkin torstaisin hernesoppapäivä ja kun ajatellaan, että paikalla on pataljoonan verran miehiä, jotka lusikoivat tuulensuojaan lautaskaupalla rokkaa ja jäystävät samalla rukihista näkkileipää sekä pistelevät päälle pannarit niin selväähän se on, että siinä alkaa lukemattomat perseet laulamaan militaristis-sovinistista sortohoosiannaa ja tämä vastenmielinen perinne on säilynyt isältä pojalle.

Tai entäs se peräreiän pasuunoitten julma fanfaari, mikä kuuluu perusyksikön huussista kun varusmiehille on tarjottu kahviaamiainen? Ainakin silloin aikanaan, kun intissä juotiin sitä Kestokahvia (vangeille ja sotilaille). Kuinka tällaisista nuorista miehistä voidaan saada aikaiseksi vastuullisia, tasa-arvoa kannattavia ja feminiinisen puolensa löytäviä unisex-kansalaisia? No ei sitten helvetti vie millään. Ja mistä sen tietää, että naistenkin vapaaehtoinen varusmiespalvelu on perustettu nimenomaan sitä varten, että viattomat maanpuolustustahtoiset neidot lannistetaan ja alistetaan täydellisesti julmien suomalaisten miespuolisten metsätaistelijoitten raaoilla ja määrällisesti täysin ylivoimaisilla rynnäkköpierukeskityksillä? Onko tämä sovinistien uusi Valkeasaaren läpimurtohyökkäys feminismiä vastaan? Kysyn vaan. Aloittelevana, mutta sitäkin innokkaampana feministinä.


Sovinistista sortosuomalaista ns. pierun juurta.

Kun tässä on ryhdytty näitä feministisen ajattelumaailman leveitä, laajoja, kurvikkaita ja ihanan pinkinpörröisiä polkuja kulkemaan, niin ymmärrys laajenee ja tulee tajuttua, miten jokapäiväiset asiat voivat olla tosiasiassa totaalisia sovinistisen sorron välineitä. Ajatellaanpa vaikka tätä miesten tapaa virtsata seisaaltaan. Onhan se tietenkin naisia sortava jo siinä mielessä, että miehet voivat käydä talonsa nurkalla löröttämässä röyhkeän helposti, kun taas nainen yleensä joutuu etsimään jonkunlaista pönttöä tai luonnossa kulkiessaan suorittamaan vaivalloisen kyykkysuihkimisen.

Mutta mitä tuo miehen brutaali löröttämistapa merkitsee symbolisesti? Symbolithan ovat feminismissä tärkeitä. Jumaläiti sentään, symbolisesti ajateltuna jokainen pystypissi on omalla tavallaan pienimuotoinen raiskaus. Lorotti mies sitten pönttöön, lumihankeen tai metsäkankaalle, niin voimakkaasti etenevä suoraviivainen miehinen suihku pureutuu kohteeseensa brutaalisti, tunkeutuu ja puhkaisee siihen saakka neitseellisen koskemattoman pinnan sekä etenee siihen säälimättömän ja armottoman syvälle. Jos tällaiset toistuvat urinaalipenetraatiot eivät anna miehelle valheellista vallan ja ylemmyyden tunnetta ja sitä myötä halua raiskata, niin mitkä sitten? Naisen tasaisempi suhuttelu on taas kaikin puolin hellävaraisempi ja, no, feminiinisempi.


Tässäkin on neitseellinen hanki joutunut maskuliinisen tunkeutumisen kohteeksi.

Tulee myös muistaa, että mies on pissinsä kaarta katsellessaan joskus aikoja sitten saattanut ryhtyä miettimään sen ballistisia ominaisuuksia ja saanut siinä samalla tietyn ahaa-elämyksen. Olen melko varma siitä, että ihmisurokset ovat hoksanneet käyttää kivien ja sen jälkeen keihäitten heittämistä väkivallan välineenä juuri sen vuoksi, että he ovat katselleet nopeasti etenevää pissisuihkunsa kaarta ja saaneet siitä ahaa-elämyksen. Ei ole mahdotonta myöskään, etteikö suomalainen tykistökenraali V.P. Nenonen olisi kehittänyt tehokkaimmat ampumamenetelmänsä tarkastellessaan pissisuihkunsa ballistiikkaa, etäisyyksiä ja korotuskulmia. Jos näitä menetelmiä ei oltaisi kehitetty, niin silloin oltaisiin säästetty valtava määrä fasismia vastaan taistelevien viattomien neuvostosotilaitten henkiä kakkosrähinässä. Tiedän, että tämä väite aiheuttaa soraääniä, ja saatetaan todeta, että ei kuolleitten määrä itsessään olisi vähentynyt, vaan ne kuolleet olisivat olleet puolestaan suomalaisia ja niitä olisi ollut vielä enemmän, mutta ei tuo vapauta Nenosta pystypissimisvastuustaan ja muutenkin aloittelevana feministinä voin todeta, että feministi ei koskaan takerru yksityiskohtiin, elleivät ne tue feminististä teoriaa.

On täysin mahdotonta laskea kuinka paljon inhimillistä kärsimystä nämä penetraatioporautuvat pissisuihkut ja niitten miehille tuoma vallan ja väkivallan ajattelumaailma ovat ihmiskunnan historiassa aiheuttaneet, erityisesti naissukupuolelle. Hotellin respassa nähdään, että miessukupuolen tulee kantaa vastuunsa ja pyrkiä edes osittain korvaamaan aiheuttamansa paha muuttamalla pissimistapojaan. Onhan selvää, että osa miehistä on edelleenkin sen verran rajoittuneita, että he eivät suostu suihkimaan istualtaan, mutta hekin voisivat tulla sovitustalkoisiin mukaan pystypissimällä jatkossa teesihvilän lävitse. Sihvilä hajoittaisi tuota sovinistista suihkua tehokkaasti ja estäisi samalla sen tuomaa testosteronihyökyä. On aivan selvää, että teesihvilän läpi pissiminen yleistyttyään vähentäisi väkivaltarikoksia useita kymmeniä prosentteja.


Pissimistapojen muuttaminen voisi kannustaa muittenkin patriarkaalisten perinteitten uudistamiseen. Esimerkiksi väärää maskuliinista miesmallia edustava Koskenlaskija-sulatejuusto voitaisiin päivittää nykyaikaisempaan muottiin.

Erityisesti arvostan feminististä ajattelua siksi, että se ei tyydy helppoihin ratkaisuihin ja itsestäänselvyyksiin. Onhan selvää, että länsimaiset feministit löytäisivät helposti kaiken sen julistamansa sovinistisen sorron islamilaisen kulttuurin piiristä. Mutta siihen puuttuminen olisi liian helppoa. Feministit ovat ajattelun partisaaneja ja pioneereja ja he käyvät sinne where no man has ever gone. Feminism – The Final Frontier. Tulee ymmärtää, että todellinen taisteleva feminismi etsii jatkuvasti uusia epäkohtia, ei parannuksia jo löydettyihin. Joten miksi tyytyä valittamaan vanhoista, jo löydetyistä epäkohdista islamilaisessa maailmassa, kun sen sijaan voi keskittyä etsimään uusia ja jälleen uusia sortorakenteita länsimaisen miehen käyttäytymisestä, tavoista ja ajatusmalleista? Tie on vaikea, ja se vaatii uudenlaista ajattelua sekä jatkuvasti keksittyjä uusia käsitteitä. Mutta todellinen feminismi ei kavahda haastetta. Se on sekä ideologioista että tieteenaloista kaikkein rohkein, sillä se uskaltaa urheasti etsiä epäkohtia sieltä, missä niitä ei ole.

Arvostan feminismiä. Mutta minun on vielä opittava ja omaksuttava lisää, että voisin täysin käsittää sen, kuinka suureen anteeksipyyntöön naissukupuolelle minun on varauduttava. Kuinka monta kertaa olen aiheuttanut naiselle raiskatuksi tulemisen kokemuksen ilman että omaa typeryyttäni olen sitä edes tajunnut? Syntini taakka on raastava ja voisin jatkaa feminismin ylistystä loputtomiin, mutta en valitettavasti tällä kertaa ehdi, sillä minun täytyy lähteä ostamaan teesihvilöitä metsäreissuja varten ja ilmoittautumaan vitunvirkkauskurssille. Palaan jossain vaiheessa, mutta nyt löytämäni feministinen näkökulma tulee sävyttämään juttujani jatkossa huomattavissa määrin. Voi olla, että ehkä löydän vielä tien monikultturistiksikin. Joka tapauksessa on niin kertakaikkisen vapauttava tunne, kun tajuaa vuosikausien vihan ja katkeruuden valuvan pois mielestä. Eikä siihen loppujen lopuksi vaadittu kuin se, että minulle selitettiin pierun todellinen merkitys.


Ykä ei tarvitse enää tätä. Koskaan.


Sillä Ashleigh Ingle opetti hänelle feminismin, ja jatkossa Ykällä on pää täynnä pysyvästi.

42 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

MV-lehti ei välttämättä ole lähteenä mikään luotettavin mahdollinen, mutta "ammattikunnalta", joka on aiemmin protestoinut mm. pisuaareja ja urosleijonien kiveksiä (ei siis harjaa) vastaan, en ihmettelisi vaikka MV-lehden juttu olisi 100% totta. Tämä tarkoittaisi tietysti, että "Älkää nyt jumalauta kehdakko"-saagani saisi jatkoa. Toisaalta feministit ovat osanneet tehdä itsensä vakavastiotettaviksi aiemminkin, kuten em. esimerkeistä voidaan päätellä.

Jos kyse ei olisi ollut "anarkistifeministin" purkauksen referoinnista, olisin katsonut kirjoituksen julkaisuaikaa ja epäillyt sitä kirjoitetuksi lievässä humalassa (kaikella asiaankuuluvalla kunnioituksella blogin ylläpitäjää kohtaan). Kiitos tarkennuksesta, haha
--Viikon radiokasvo

Jarkko Seppänen kirjoitti...

Terve Ykä ja kiitos hauskasta kirjoituksesta.

Sen verran tuo teksti pisti miettimään, että eihän feministeillä
ole pajonkaan tutkimussarkaa islamilaisessa kulttuurissa.
Eihän sen kulttuurin piiristä tule julkisuuteen läheskään siinä määrin naisia,
kuin länsimaisista kulttuureista valittamaan miesten luomista sortavista rakenteista
ja tavoista naista kohtaan, joten tämähän osoittaa islamilaisten maiden olevan feminismille myönteisimpiä kulttuureja maailmassa.

Jos feminismi todella ajettaisiin musliminaisten päähän muslimimaissa niin parhaassa tapauksessa maiden väestörakenne vääristyisi fataalilla tavalla, kun paikalliset miehet kivittäisivät naisensa. Tokihan tämä ei välttämättä olisi hyvä asia paikallisten naisten kannalta. Toisessa tapauksessa länsimaihin hyökyisi ennennäkemätön pakolaismiesten hyöky, mikä ei olisi hyvä asia täällä asuvien naisten kannalta.

Tuosta seisaltaan kusemisesta tuli mieleen, että oletko muuten törmännyt tällaiseen tasa-arvoa tavoittelevaan jalanvälivärkkiin?
www.go-girl.com

Anonyymi kirjoitti...

Tästä vielä parit alilyönnit:

http://www.dailymail.co.uk/femail/article-3332169/Feminist-blogger-uses-vaginal-yeast-make-sourdough-bread.html

http://ylioppilaslehti.fi/2013/02/yl-raportti-paskoimme-housuun-bussissa-turkuun/

Anonyymi kirjoitti...

Tiede lehdessä oli joskus tutkittua tietoa. Mies piereskelee keskimäärin 12 kertaa päivässä ja naiset vain 10 kertaa.

Sapeli Simonen kirjoitti taannoin Suomen kuvalehdessä. Hän nimitteli eräitä naisia "kireäpieruisiksi paskanärheiksi".

Kyllä joskus retoriikka osattiin.

Anonyymi kirjoitti...

Feminismin todellista, toteutunutta toimintaa, agendaa, julkilausumia, menettelytapakulttuuria ja kiinnostuksenkohteita ei selitä mitenkään ajatus naisten edun tai tasa-arvoisuuden ajamisesta. Sen sijaan ns. alfanarttuteoria selittää nuo kaikki pätevästi.

Alfanarttuteorian mukaan nykyinen radikaali feminismi pyrkii ajamaan lähinnä vain nykyisten radikaalien feminatsien omaa, henkilökohtaista etua - ja useimmiten muiden naisten kustannuksella. Kyse on siis nokkimajärjestyskamppailusta niin miesten kuin (ja etenkin) naisten suhteen. Ja koska kyse on hierarkian ylimmillä tasoilla käydystä tai sinne pyrkimiseen liittyvästä kähinästä, niin kiinnostavinta ja tärkeintä on se, mitä tapahtuu ylimmillä portailla eikä se, mitä 95% väestöstä elämässään kohtaa. Ei alfanarttua kiinnosta sigmanartun tai sigmauroksen elämä ja asiat, koska sigma ei uhkaa alfaa eikä kilpaile hänen kanssaan. Tai korjataan... Alfaa sigma kiinnostaa lähinnä kyykytettävänä ja alistettuna pidettävänä, nokittavana palvelijana ja palvojana - tai pelkääjänä.

Jos katsoo, että mistä nykyaikainen radikaali feminismi on kiinnostunut, niin keskeisiä asioita on kolme: dominanssi, dominanssi ja dominanssi. Noista kolmesta symbolinen dominanssi, rakenteellinen dominanssi, seksuaalinen dominanssi, taloudellinen dominanssi, poliittinen dominanssi, parisuhdedominanssi, juridinen dominanssi... kiinnostavat erityisesti. Ne ovat feminatsiudella suuri vääryys jos maskuliinit dominoivat, suuri oikeus jos feminatsit dominoivat ja hyvin kiusallinen asia jos feminatsiutta vastustavat, verkostoitumisketkuilun tai kiintiöiden sijaan todellisella pätevyydellä asemiinsa nousseet naiset dominoivat.

Hyvin kuvaavaa on se, ettei feminatsismi juuri koskaan pyri siihen, että naisten pätevöitymistä vaativiin tehtäviin tulisi edistää, vaan siihen, että pätevyysvaatimukset tulisi sivuuttaa ja naiset nostaa dominoimaan pätevyyden puuttumisesta huolimatta.

Tosta Asleigh Inglesin pieruhuumorista muuten... Jos pierut määrittävät hierarkian, niin lehmät ja muut märehtijät hallitsevat tätä planeettaa. Näemme tämän mm. siitä, miten naudat ovat alistaneet valtavan määrän ihmisiä palvelijoikseen, ruokkimaan itseään, lypsämään, keinosiementämään, asuttamaan, elättämään, auttamaan synnytyksissä, huolehtimaan terveydestä...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Viikon Radiokasvolle, Jarkko Seppäselle, Ano1:lle, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

Viikon Radiokasvo: Hjuu, ihan selvinpäin tämä on tehty. Juttu on julkaistu ajastimella. MV-lehden jutun luettuani googlasin ton naisen ja kyllä se noin menee. Huvittavaa vaan on, että ymmärrykseni mukaan nainen saa leipänsä tähtitieteen puolelta ja on siinä ihan ammattilainen. Kai tähtitieteellinen työ vaatii tähtitieteelliset harrastukset. Yleensä ottaen nykyfeminismiä voi pitää huonona vitsinä joka vaatii yleisöä nauramaan itselleen ja kun se ei naura, se syyttää yleisöä vihahuumorintajuttomuudesta.

Jarkko: Kiitokset. Tää oli tämmönen välivääntö aiheesta, josta en voinut olla naputtelematta muutamaa riviä. Ei minunkaan nähdäkseni julkifeministi elä islamilaisissa maissa kovinkaan kauan. Sääli, sillä niissä yhteiskunnissa tolkulliselle feminismille olisi kyllä tilausta. Aikamme suurin paradoksihan on se, että länsimaiset äärifeministit symppaavat islamilaisia joille länsimainen äärifeminismi on lähinnä äärimmäistä turmeltuneisuutta. Olen muuten törmännyt joskus itsekin mainoksiin noista pissihärpäkkeistä. Mitenkähän tuo toiminee noin käytännössä?

Ano1: Tuttuja linkkejä molemmat. Sitä ylempää ei välttämättä voi suositella kovin herkkävatsaisille. Alempi kertoo taas hyvin suomalaisten naistoimittajien tasosta.

Ano2: ”Kireäpieruinen paskanärhi”. Toi oli kyllä aika osuva.

Ano3: Luulen, että asiat menevät pääosin niin kuin kirjoitit. Vaan mitenkähän muuten nämä alfafeministit tulevat toimeen keskenään? Naisilla kun on usein tämä ns. mehiläiskuningatar-ilmiö. Esim. työpaikoilla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Ja kiitokset Vieraalle sähköpostista sekä mukavia illanistujaisia.

Anonyymi kirjoitti...

Miten alfafeminatsit tulevat keskenään toimeen?

Vaimo sattui näkemään töllöstä kun Anna "Lentäväthän Kiljusetkin" Kontulaa yhteishaastateltiin jonkin sellaisen feminatsitutkijan kanssa, jonka asiantuntemus nojaa vahvasti tietyn ryhmän tuntemiseen ihan konkreettisen arjen ja ruohonjuuritason suhteen. Oli kuulemma ollut aika jännä kissatappelu. Toinen yritti epätoivoisesti tuoda esille todellisuutta, mutta Kontula tyrmäsi kaiken erilaisilla tutkimuksilla jotka osoittivat että todellisuus on ihan väärässä. Toinen yritti tuoda esille ratkaisuhakuisuutta, edistämispyrkimyksiä jne. ja Kontula torppasi kaiken akateemisen ketkuilun keinoin. Kontulan asenne oli kuulemma aika tasan se, että paskat naisista ja niiden elämästä, tässä on nyt kyse alfanarttujen aseman määräytymisestä ja hän niittaa ton nousukkaan alimpaan lattianrakoon ettei se ala kuvittelemaan, että nokkimajärjestyksessä voi nousta ilman Kontulan lupaa ja myötävaikutusta.

Eli vähän sellaista aikateemista UFC:tä.

Akateemisen hyväsiskojärjestelmän puitteissa asia menee niin, että on sipulimaisesti sisäpiirijärjestelmiä. Eri kerrokset taistelevat vallasta, mutta ovat samalla puolella keskenän ulompia kerroksia vastaan. Kuitenkin pahimmat taistelut käydän sipulin sydämessä, missä kilpailu on kovinta. Eli täysin verrattavissa muslimien "minä veljeäni vastaan, minä ja veljeni serkkujamme vastaan, me serkkujen kanssa heimoa vastaan, me heimon kanssa klaania vastaan, me klaanin kanssa muita klaaneja vastaan, meidän klaanit koko maailmaa vastaan" -systeemiin. (Muistan ton vähän väärin, mutta jotenkin noin se menee.

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoituksen herättämiä kysymyksiä ja näkemyksiä.

- Pissimiskilpailu (pissing contest) saa ihan uusia merkityksiä. Siinähän surkeinkin peniksenjatke voittaa parhaankin vituloijan. Näin ollen koko käsite lienee heteronormatiivisen patriarkaatin rakenteellista sortoa.

- Pieruhuumori lienee naisten fatulatiivisestä alistamisesta nautintonsa saavaa toimintaa.

- Sovinismin astetta voidaan siis mitata papujen, herneiden, rukiin ja kaalin esiintymismäärillä ruokavaliossa. Näin ollen voidaan siis todeta, että ISIS ei ole läheskään yhtä sovinistinen organisaatio kuin vaikka Martat.

- Pieruraiskauksen oraalinen vastine lienee röyhtyahdistelu.

- Sanat ballistinen ja fallistinen ovat vain yhden kirjaimen päässä toisistaan. Se ei voi olla sattumaa. Asialla täytyy olla syvällinen symbolinen merkitys, jonka akateemiseen tutkimiseen tulee siirtää useita satoja tuhansia euroja jostain vähemmän tärkeästä - vaikkapa insinööritieteistä.

- Kyllä toi feminatsiuden kultamitali rohkeudessa muuttuu nyt valitettavasti hopeaksi. Rasismin"tutkimus" nimittäin on vielä paljon parempi löytämään epäkohtia sieltä missä niitä ei ole, luomaan sortorakenteita sillä tavoin että vastustaa sortorakenteita, löytämään mitättömiä epäkohtia ja paisuttelemaan niiden merkitystä sekä laadullisessa että kvantitatiivisessa mielessä ja estämään todellisten epäkohtien korjaamista, tukemaan lokaalien epäkohtien leviämistä globaaleiksi.... Feminatsius ei pärjää antirasistiselle "tutkimukselle" ja kansalaisvaikuttamiselle, ei kertakaikkiaan sitten yhtään.

Strix Senex kirjoitti...

Tuo blogikirjoituksen alussa ollut feministin tekstipätkä alkoi askarruttamaan mieltä jopa siinä määrin, että jos olisin reippaasti nuorempi, saattaisin harkita jonkinlaisen tutkimuksen, ehkä opinnäytetyönkin tekemistä feminiinisestä kielikäsitteestä.

Kansakoulussahan (minä olen sitä ikäpolvea) opetettiin, että lause on sanoilla ilmaistu ajatus. Tuossa feministisessä kielenkäytössä niin ei selvästikään ole. Lause on pikemminkin sanoilla ilmaistu tunne. Kun tällainen luonnontieteellisen koulutuksen (mikä tietysti saattaisi kyseenalaiseksi sen kielitieteellisen tai psykologisen opinnäytetyön tekemisen) saanut ihminen ajattelee, että puheen sisällöllä on yleensä ottaen kohtalaisen selvä vastaavuus ympäröivän todellisuuden kanssa, niin feministin puheella näyttäisi olevan pikemminkin vastaavuus hänen korviensa välissä olevan todellisuuden kanssa, jolla taas ei tarvitse olla vastaavuutta objektiivisesti havainnoitavan ympäristön todellisuuden kanssa.

Olen joskus (vaikken masokisti olekaan) tutustunut erääseen naistutkimuksen opinnäytetyöhön. Se oli kyllä sellaista pseudotieteellistä kielihuttua, että ei paremmasta väliä. Paljon komeita sanoja, joilla epäilemättä synnyttivät kirjoittajassaan juhlavia tunnetiloja, mutta joiden purkaminen selkeästi ymmärrettävissä olevalle kielelle oli käytännössä mahdotonta. Mutta tuollainenkin kielenkäyttö on epäilemättä jonkinlaista viestintää, vaikka se ei loogis-analyyttiselle ajattelulle avaudukaan. Tuollaisen kryptisen viestinnän avaamisessa olisi jollekin haasteita pelkäämättömälle tutkijalle kovasti työsarkaa, tietysti sillä varauksella, että tehtävän ratkaiseminen saattaa osoittautua mahdottomaksi.

Krypta kirjoitti...

Kiitos kirjoituksestasi, joka huvittavuudessaan oli aiheuttaa housuun pissimisen ja nyt kiepän vatsan nauramisesta.

Kyllä nuo femakot ovat varsinaisia kanoja. Mitähän tuo tutkija tuumaisi 80-luvulla myydystä julisteesta, jossa oli pissologian abc ja siinä esiteltiin kaikki miesten tavat pissiä. Antifemisiinisenä epäilen vahvasti sydän- ja aivoinfarktia laakista sekä jakaantunutta persoonallisuushäiriötä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Strix Senexille ja Kryptalle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Varmasti noissa kerroksissa asiat menevät niin kuin totesit. Noin yleensä olen työssäni (en ole varmasti ainoa) törmännyt tähän mehiläiskuningatar-ilmiöön, eli työpaikalla jonkunlaisessa johtavassa asemassa oleva nainen ei voi sietää yhtä osaavia ja voimakkaita naisia (tai vielä suurempi synti on, että nainen on osaavampi, mikä ei julkishallinnon nykyjohtoa katsellessa paljoa vaadi) ja aloittaa selkäänpuukottamisen kaikin mahdollisin keinoin. Silkkaa työpaikkakiusaamistahan se on, mutta tosiasia on, että maassamme siitä yleensä selviää kuin koira veräjästä, varsinkin jos kiusaaja on esimiesasemassa.

Ano2: Erinomaisia huomioita, jotka osoittavat feministisen ajattelutavan suomat rajattomat mahdollisuudet. Feminatsiuden ja rasismintutkimuksen välisestä kilpailusta totean, että ehkä se rasismintutkimus menee rinnanmitalla edelle, mutta kyllä siinä kaksi kovaa koettelee.

Strix Senex: Voi olla, että tuollaisen naistutkimuksen kääntäminen ymmärrettävälle ja loogiselle suomenkielelle voisi olla verrattavissa siihen, että joku tutkija pystyy ratkaisemaan jonkun niistä kuuluisista ratkaisemattomista yhtälöistä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_ratkaisemattomista_matemaattisista_ongelmista

Ollaanko päädytty siihen tilanteeseen, että esmes yhteiskuntatieteitten väitöskirjasta voidaan sanoa, että sen teksti ei ole ymmärrettävää, se ei liity varsinaisesti mihinkään, siinä esitettyjä asioita ei voi toteuttaa millään tavalla mutta se täyttää silti kaikki tutkimuksen vaatimukset eli tohtorinhattu tulee.

Krypta: Se kai tässä on huvittavinta (tai hirveintä, jos asiaa tarkemmin ajattelee) että jos joku arvostettu feministinen naistutkija olisi esittänyt tuon stetsonista keksimäni pissimisteorian, se oltaisiin otettu totaalisen vakavasti.

Krypta kirjoitti...

No onhan onhan meillä myös väitöskirja Suomen sukuisista hevosten nimistä, niin varmasti löydetään meidän yliopistoista joku lyyli tekemään tutkimuksen Homo Sapiens (Homo primates Hominidae) rodun urosten ja naaraisen välisistä eroista pissimisessä.

Stetson tutkimusta on turha odottaa, vaikka itsellänikin on tuo kenkurun nahkainen. =D

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Yksi ainoa korjaus kirjoitukseen:

Everstiluutnantti Unto Petäjä kehitti tykistön korjausmuuntimen joka oli ratkaisevin tekijä suomalaisen tykistön tehokkuudessa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Korjausmuunnin

Kyllä Nenonen oli monessa muussa asiassa mukana, mutta tykistön tarkkuuteen ja tulen tehokkuuteen vaikutti eniten tuo korjausmuunnin. Myohempinä aikoina muistettiin vain Nenonen.

Kunnia molemmille sankareille.

Juha kirjoitti...

Tiedäpä tuosta sitten, niin. Illanistujaisissa ensimmäisenä _kunnolla_ pöräyttävä vapauttaa tunnelman, eikä muutkaan jaksa enää jäykistellä kravattiensa kanssa... Jotkut johtavat, toiset seuraavat.

ps. Toimii parhaiten nuotiopiirissä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kryptalle, Buurille Johannesbuurista ja Juhalle & kiitos kommenteistanne.

Krypta: No nythän on niin, että jos väitöskirja on tehty annetun sabluunan mukaisesti, niin sehän menee läpi, vaikka kyseessä olisi minkälainen nollatutkimus hyvänsä. En tiedä, oletko lukenut juttuni viime kesältä, mutta siinä on läjä Tampereen Yliopiston tohtorinväitöksiä:

http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2015/06/turhuuden-markkinoilla-osa-ii.html

Buuri: Kiitos täsmennyksestä ja korjauksesta. Minä olin nimittäin siinä käsityksessä, että se oli Nenonen, joka korjausmuuntimen keksi, mutta niinhän se oli niin kuin sanot. Voi sanoa, että korjausmuunnin pelasti Suomen vuonna 1944. Tali-Ihantalassa pisteli yhden tulenjohtajan komennossa murkulaa menemään 250 putkea, ja se on jo melko paljon se.

Juha: Näinpä kyllä. Ainoa ehdoton rajoite on se, että saunassa ei piereskellä. Se on brutaalia.

Anonyymi kirjoitti...

Älkää te hyvät ihmiset halveksiko tämän jutun

http://ylioppilaslehti.fi/2013/02/yl-raportti-paskoimme-housuun-bussissa-turkuun/

kirjoittajia. Tällä työnäytteellä toinen kirjoittajista pääsi Suomen kuvalehden toimittajaksi!

En voi olla lainaamatta itseäni. Tämä on peräisisin Ykälle lähettämästäni yksityisviestistä:

"Nythän tilanne on sellainen, että jo lähes puoli vuosisataa Suomessa on uutterasti ja menestyksellisesti tehty työtä sen vähäisen sivistyksen hävittämiseksi, jonka ensin kirkko ja sitten kansakoulu onnistui iskostamaan tämän kansan viskalloihin. Tulokset näkyvät."

Toinen professori



Anonyymi kirjoitti...

Senex sanoi hyvin. Aikanaan ja täyspäisten parissa vieläkin lause on sanoin ilmaistu ajatus. Tärähtäneistön kielenkäytössä lause on sanoin ilmaistu tunne.

Tossa kiteytyy se, miksi nuivallisto ja tärähtäneistö eivät ymmärrä toisiaan. Ovat kuin kissa ja koira: samassa pihassa mutta eri maailmassa.

Anonyymi kirjoitti...

Niistä housuunpaskojajournalisteista:

Olen ihan varma, että ainakin ekana sontinut sortui vahinkoo. Toinen oli sitten lojaali bestikselleen ja jööttäsi solidaarisuudesta ja sulasta typeryydestä perässä.

Jos miettisi että mikä saa aikaan sen, että nuori nainen jööttää vahingossa, niin ykkösvaihtoehto olisi se, että sulkijalihas on rassattu niin löysäksi, ettei siinä riitä enää voimaa esim. pitämään pieremisen yhteydessä paskakaravaania keitaalla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Toiselle Professorille, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Toinen Professori: Itse asiassa äkkitarkastamalla molemmat ovat tällä hetkellä Suomen Kuvalehden toimittajia. Ja se saa aikaan kyllä sääliä ja haikeutta, sillä Suomen Kuvalehti oli aikanaan ehdottomasti Suomen paras aikakauslehti. Minäkin tilasin sitä joskus. Times they are changing…

Lainauksestasi totean: Aivan totta. Itse olen pohjannut elämänfilosofiani pitkälti siihen, että ”jos se toimii, älä räplää”. Miksi aivan toimiva yhteiskunta piti saada tälle mallille? Ketä se palvelee? Ei ainakaan sitä yhteiskuntaa pystyssä pitäviä kansalaisia.

Ano1: Joo, mutta kissa ja koira ovat fiksumpia, sillä ne saattavat myös tulla ihan hyvin keskenään toimeen. Tärähtäneistö taas ei edes hyväksy sitä, että heidän kanssaan voidaan olla eri mieltä. Vaikka ne eri mieltä olevat itse asiassa elättävät sen tärähtäneistön.

Ano2: Voi tietysti olla, että koko juttu oli keksitty. Mutta ei se kovin positiivista kuvaa noista toimittajista siitä huolimatta anna.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset Ykälle päivän huutonauruista! Onneksi olen jo aikoja sitten oppinut sen ettei kahvin (tai oluen) juonti ja nettisurfailu sovi hyvin yhteen, koska vaarana ovat kosteusvauriot sellaisiin paikkoihin joissa se ei ole suotavaa. Heh, joten nyt meikäläisen ei tarvitse lähetellä hotellin respaan korvausvaatimuksia tuhoutuneesta näppiksestä.

Piti oikein googletella tuon feministin nimellä ja löytyihän sieltä netin syövereistä tosi mielenkiintoista ja älyvapaata settiä, tuo daamihan voisi tehdä itsestään ns. stand-up koomikon! Tässä eräs linkki Uncyclopedia - fart rape, tuo on Hikipedian englanninkielinen vastine. Mutta jotenkin ei yllätä että tämä leidi vaikuttaa Torontossa, mikä on (ääri- ja telaketju)feministien mekka Kanadassa.

Kenties joku voisi tehdä uran tällä "pieru-raiskauksella" ja tehdä siitä vaikkapa tohtorin väitöskirjansa? Onhan sitä nyt hulluimmistakin aiheista niitä väännetty kuin pieruista ja päästy jopa valtionhallintoon töihin. Kiitokset myös noille anoille jotka linkkasivat tuon bussi-episodin, huhhuh. Todellakin länsimaat ovat moraalisen rappion kourissa, nyt vain jää nähtäväksi poistammeko sen itse vai tekevätkö sen nuo "lähi-idän ihmeet".

Muistakaa muuten boikotoida armottomasti ja ehdottomasti tätä Ghostbusters-leffan uusintaversiota...

O tempora o mores

- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

F-emakkoja kusetettiin,kirjaimellisesti:

http://www.infowars.com/pissforequality-feminists-fall-for-4chan-troll-campaign-by-peeing-themselves/

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Soomepoisille Eestist ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Soomepois: Hyvä, että et lähetä korvausvaatimuksia, sillä tuhoutuneista näppiksestä on mulle esitetty valituksia eräänkin kerran. Tää nimenomainen tapaus oli hyvä esimerkki feminismistä, joka elää ihan omissa sfääreissään, mutta joka vaatii muutakin yhteiskuntaa elämään niitten mukaan. Ja hitto vie, sehän vielä tekee niin, vaikkei olisi pakko. Ja Ghostbusters pelkällä naismiehityksellä? Älkää unta nähkö. Sehän oli 1980-luvun klassikoita. Minä olen jopa pelannut Ghostbusters-peliä pikkubroidini Commodore 64:llä. Juu, osallistun boikottiin.

Ano: Kieltämättä paha källi.

Anonyymi kirjoitti...

Kurat, unohdin linkittää edelliseeni tämän vbloggaaja "Thunderfoot":in oivallisen kritisointivideon liittyen tuohon Ghostbusters-elokuvan uusintaversioon, kas tässä Ghostbusters (Girl Power version) epic fail!. Tuossa on myös otteita siitä alkuperäisestä leffasta ja kohta 5:00-5:44 on mielestäni hassunhauska, tumma mies toteaa hyvin nasevasti Haamujengin työhönottohaastattelussa "Ah, if there's a steady paycheck in it, I'll believe anything you say."

Dr. Venkman - Bill Murray, mieheltä tosi hyvä roolisuoritus tuossa alkuperäisessä leffassa. Thunderfootilta löytyy muuten myös tosi paljon muitakin hyviä feminismiä kritisoivia pätkiä Tubesta, suosittelen katselemaan niitä vaikkapa ihan hyvän huumorin vuoksi, mutta mies on silti niin oikeassa! Muuan Anita Sarkeesian saa tosi kovaa palautetta miehen pätkissä ja syystäkin.

- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Soomepois ja kiitos lisälinkistä. Ja girl power my ass.

vieras kirjoitti...

Huomasitko mitä Reijo Tossavaiselle kävi? Hän on ollut niitä harvoja joita olen viitsinyt lukea Uuden Suolen blogissa.

Hän avasi blogin täällä Bloggerissa, ja tässä esittelypuhe, johon IDA kommentoi.

http://reijotossavainen.blogspot.fi/2016/03/alussa-oli-suo-jussi-ja-kuokka.html

Twiitti asian tiimoilta, johon Lekamies kommentoi:

https://twitter.com/ReijoTossavaine/status/708387926711934977?lang=fi

Tunteeko Ykä nuivia miljardöörejä tai miljonäärejä? Laitettaisiin hänet ostamaan Uusi Suoli ja ajamaan se saman tien konkkaan. Tai sitten palkataan sinne nuiva toimituskunta.

vieras kirjoitti...

Sitten tässä on Reijon keskusteluketju somessa.

https://twitter.com/ReijoTossavaine/status/707539403065921536?lang=fi

korpisoturi kirjoitti...

Olen myös tullu käsitykseen, että se korjausmuunnin pelasti paljolti maamme silloin aikoinaan. Se tykistön useiden patteristojen tuli pystyttiin keskittämään ja korjaamaan tarkasti pahempiin paikkoihin.

Nyt vaan tarvittaisi uusi "korjausmuunnin" pelastamaan taas Suomi.

Anonyymi kirjoitti...

No niin, nyt on Ykäkin sitten nähnyt valon.
Odotamme mielenkiinnolla seuraavaa, innostuneen tiedostavaa anarkofeminististä postausta...
Hyvää viikonloppua & voimia eloon - Ylvalle.
T. Riku Raunioilla

kirjoitti...

en ihmettelisi vaikka MV-lehden juttu olisi 100% totta

Lähteenä siis oli thewaterpipe: Can a fart be misogynist? (December 22, 2013)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle, Korpisoturille, Rikulle Raunioilla ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Vieras: Tuo on ikävää, mutta se oli myös odotettavaa. Uusi Suomi on linjansa valinnut. Lienee aika selvää, että tuttavapiiriini ei kuulu miljonäärejä, ellei pankkitilin saldoa lasketa Zimbabwen dollareina.

Korpisoturi: Kyseisen uuden korjausmuuntimen esitteli mm. Jussi Halla-aho jo aikaa sitten, vaan eihän tuo kelvannut. Nyt tilannetta voi kuvata vertauksella että tulenjohtaja näkee kohteen, antaa lukemat piiruina, viesti välittää ne desilitroina, tuliporras kuittaa ne lämpöasteina, siirtää ne tykeille väreinä ja laittaa lopuksi murkulan putkeen nurinpäin.

Riku Raunioilla: Joo, tosin kun liekki on näin kirkas, niin se palaa kyllä helposti loppuunkin ja jatkossa siirrytään mitä varmimmin takaisin nuivaan nysväämiseen. Hyvät viikonloput sinullekin.

Ano (tai mikä lyijykynä tuossa olikin): Muunmuassa tuo. Sitten on asiaa koskeva twitter-tili:

https://twitter.com/hashtag/fartrape?lang=fi

Olen siinä käsityksessä että se on tehty alunperin tosissaan, mutta nythän tuo näyttää menevän yleiseksi nauramiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Hulvaton stoori, kiitos taas Ykälle päivän makeimmista nauruista! Kun melkein kaikista mahdollisista asioista miessukupuolta on syytetty, niin löytyipä vielä näköjään yksi ja vieläpä vahva sellainen. Lisäksi kuvitellaan, etteivät naiset piereskele ja että pieruhuumori ei heitä naurata. Kyllä piereskelee ja kyllä naurattaa, mutta nämä v-tunvirkkaajat ja muut elämästä vieraantuneet tättähäärät ovat muutenkin niin huumorintajutonta porukkaa, ettei heitä taida naurattaa mikään. Loppukevennykseksi voin heittää tähän kysymyksen: miksi pieru haisee? Vastaus kuuluu, että kuurotkin voisivat nauttia.

Hyvää lauantai-iltaa kaikille!

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Rouva Ano ja kiitokset sinullekin. Hurjinta lienee, että tietyissä piireissä tuo tarinani saatettaisiin ottaa tosissaankin. Mutta eiköhän me tavalliset miehet ja naiset nautita toisistamme niin kuin aina ennenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitoksia, Ykä, valaisevasta postauksesta. Johan sitä itsekin alkaa valaistua. Mutta, voi perkele, tuo Epäilyksen Piru se tökkii kylkeen tämänkin ns. narratiivin kanssa. Me miehethän, kuten ketjussa jo todettiin, pieremme jopa 20% useammin kuin tuo sorrettu sukupuoli. Pierut luultavasti ovat myös runsaampia ja...aromikkaampia. Olen tosin ollut aistivinani aivan lähipiiristäkin lähtöisin olevien femaaliflatusten voivan olla teknisesti yhtä tyrmääviä kuin sovinistituhnujen. Ymmärrän toki, että - toisin kuin meidän sortopierumme - feministiset pierut eivät kanna tuota alistamisen taakkaa.

Mitä siis mies voisi pierujensa kanssa tehdä? Vaihtoehtoja: 1)Vaihtaa pahapaha Y-kromosominsa hyväänhyvään toiseen X-kromosomiin. Tämä varmaan olisi suositeltavinta, mutta viisikymppiselle äijälle, ja jopa viisikuiselle poikasikiölle nykytekniikalla aivan liian myöhäistä. 2)Suolessa kehittyvän biokaasun määrään voi vaikuttaa elämäntavoilla, ennen muuta ravinnolla. Runsas kasvisperäinen ravinto pierettää. Suuntaamalla energianhankinta pekoniin ja muuhun rasvaiseen lihaan, oliiviöljyyn, rasvaisiin kaloihin, kermaan, turkkilaiseen jogurttiin ja voihin (ts. ryhtymällä karppaajaksi) voi pierumäärää alentaa merkittävästi. Mutta voi, tällaiset ravintolähteet ovat ymmärtääkseni ristiriidassa useimpien alfafeministien ideologian kanssa: eläinten tappaminen on kaiketi yleensäkin väärin, ja erityisesti maitotuotteiden käyttö on hirvittävää naarasnautojen hyväksikäyttöä. Vegaaniaatteen mukainen raakaviljan, herneiden ja papujen syönti se sitten kyllä pierettääkin. Voi voi (sic.)! 3)"Pestä" pierujen sisältö seksistisestä viestistä puhtaaksi. Asleigh ehkä avautumisellaan pyrkiikin tähän. Mutta mitenkäs sen sitten teemme? Onko alistetun, feminististä narratiivia tunnustavan ö-miehen pieru raikkaampi kuin minun pieruni? Jos minä kääntyisin tähän ideaan, voisinko luottaa siihen, että minun pieruni ovat sorrosta vapaita feministipieruja? Jotenkin hiukan epäilen. Ja lopulta, olisiko tästä saamani hyvä suurempi kuin kääntymyksestä johtuva hinta? Siis se, että sitten olisi sekä terveiden naisten - ja miesten - että näiden alfafeministien itsensä mielestä täysi nolla.

Olen tottunut keskustelemaan useassakin erilaisessa viitekehyksessä. Tällöin argumentit valitaan tietenkin tästä tarjolla olevasta valikoimasta. Se on vähän kuin erilaisten kortti- tai lautapelien pelaamista: opetellaan säännöt, ja pelataan niiden mukaan. Feministisessä keskustelussa näyttää sääntö kuitenkin olevan se, että a)ollaan asiasta riippumatta oikeaa mieltä ja b)korttien jakaja ja hänen impulsiivisesti hyväksymänsä keskustelijat saavat vapaasti fuskata; eivät muut. Jakaja ja hänen kaverinsa saavat myös lennossa määritellä, onko pöytään lyöty kortti käyvä. Minulle, kun on tämä Y-kromosomin aiheuttama vamma koettaa pelata reilusti, on todella vaikeaa sopeutua tähän. Totta puhuakseni en sellaista keskustelua näe mitenkään arvokkaaksi. Taidan siis olla tuomittu sortokaasun tuottajaksi.

PS. Havaintojeni mukaan myöskään elinpiirissäni olevat älykkäät ja kauniit(kin) homo sapiens -naaraat eivät kauheasti perusta näiden alfafeministien ajatuksista, ennemmin häpeävät heidän puolestaan.

Terv. Achtung

Castor kirjoitti...

Kommenttini taisi lähteä käsistä...Silläkin uhalla, että toistan itseäni, kirjoitan samasta asiasta uudestaan. Ykä voi poistaa toiston. Laitan lyhyesti pointit tähän:

1) Pitkä työreissu takan, luin jutun tänä aamuna. Astrofyysikko kirjoittaa pieremisen syrjivyydestä. Luulisi tuolla koulutuksella ja järjellä palikoiden olevan kohdallaan, mutta mielisairaus ei tunne kohdettaan.

2) Tällä suunnalla ei feminismi tuollaisessa muodossa pure. Täällä muuten naiset pääsevät eläkkeelle työn luonteesta riippuen 50- tai 55-vuotiaina, miehet 60-vuotiaina. Kyllä, eläkejärjestelmä on olemassa, ja Shanghaissa tunnetaan myös kansaneläkesysteemi.

3) Hiljattain minulta kysyttiin, mikä se Ruotsin feministihallitus oikein on. Vastasin, että se on äärirelativistinen pakkokoneisto, jonka päämääränä on alistaa ennen niin hyvä valtio ja kansa islamille ja muuttaa yhteisö kaikelle vahingolliselle ainekselle avoimeksi viemäriksi. Kyllä tämä ymmärrettiin.

4) Vastoin suomalaisten Suomen maineesta maailmalla huolehtivien asiantuntijoiden, toimittajien ja muuten vain kummallisten ihmisten vakaumuksen vastaisesti Visegrád-valtioiden maine Kiinassa ei ole mennyt sen paremmin kuin Makedonian tai Serbiankaan. Itse asiassa päin vastoin. Tämä kun on patrioottien maa, joka sallii muidenkin kansojen osoittavan isänmaallisuuttaan. Puolue täällä voi toimia toisilla tavoilla muita valtioita kohtaan, mutta kansalaisethan ovat aivan eri asia kaikissa maissa kuin sen hallitus. Jokainen taksikuski tässä kaupungissa, ja tiedän ettei tämä mitään oikeasti mittaa, on tiennyt missä Suomi on ja heittänyt kiinalaisen hyvä-kommentin kun näin olen vastannut kysymykseen alkuperästäni. Sensuurissakin on rajansa, eikä ihmisten tiedonjanolle mitään mahda.

5) Neljäs Valtakunta komissaariensa ja kansleri Merkelin johdolla eivät tule saavuttamaan tavoitteitaan Euroopan tuhoamisessa. Unkari, Puola, Tsekki, Slovakia, Makedonia, Serbia, Itävalta ja perässä monet muut (Suomi-parkaa näemmä lukuun ottamatta) näyttävät kykenevän omiin päätöksiin Valtakunnasta huolimatta. Venäjän päätös rajojensa tukkimisesta on tervetullut, eikä vähintään Suomen kannalta.

6) Ykä pyysi päivittämään vienti/tuonti-hankkeen tilannetta joskus aikaisemmin siitä mainitessani. Neuvottelut kaupunginhallinno osallistumisesta ovat olleet myönteiset ja ne ovat loppusuoralla. Hanke tulee suuresti edistämään erityisesti ruokatavaroiden tuontia Kiinaan helpottamalla sitä ja poistamalla lukemattomat välikädet, jotka nostavat tuontielintarvikkeiden hintaa. Nyt kun Mavi on saatu järjestykseen, Eviran toimimattomuus olisi seuraava kohde. Kuulemani mukaan lukuisat sikatilat joutuvat lopettamaan toimintansa Suomessa. Evira on ilmoittanut, kuten kerroin, että sen tehtävänä ei ole viennin edistäminen. Tulppana toimiminen sitä vastoin on. Hankkeemme alkaa näillä näkyvin kesään mennessä, eli Evirallakin olisi aikaa tehdä tarvittavat päätökset.

Meni sillisalaatiksi. Ikuisena optimistina joudun hieman tarkistamaan kantaani osittaisen Suomeen muuton kohdalla. Tilanne tulee paranemaan, siitä olen varma. En osaa olla kesiä pois Suomesta, todellisia talviakin kaipaan. Mikään ei estä asumasta osaa vuotta Suomessa ja osaa muualla. Kuusikymmentä tulee täyteen syksyllä. Toivottavasti mikään ei pakota jäämään eläkkeelle, mutta vuodet tulevat joka tapauksessa tekemään tehtävänsä. Päämaja on löydettävä, ja vaikka Kiina on ollut minulle hyvä, en halua olla täällä pidempään kuin todelliset työt vaativat. Pitäisi löytää budjettiin sopiva omakoti- tai rivitalo jostain ei-rikastuneesta kunnasta. Paikkakunnalla saisi olla järvi tai vähintään joki. Remonttimies en ole, joten kunnonkin pitäisi olla hyvä. Kaksi ihmistä ei hirveitä tiloja tarvitse, mutta kamat on saatava johonkin. Kaikki ehdotukset otetaan huomioon.

Castor kirjoitti...

Anteeksi kirjoitusvirheet, olin kiihottunut!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Achtungille ja Castorille & kiitos kommenteistanne.

Achtung: Kaiken kaikkiaan voinee todeta, että feministiä on aivan turha pyrkiä miellyttämään, sillä se ei onnistu kuitenkaan. Se, että on valkoinen heteromies riittää loputtoman pyhän vihan syyksi. Noin henk koht muuten veikkaan (kun hyvin suuri osa feministeistä on kumminkin heteroja) että kun feninistinainen on saanut muokattu, koulutettua ja henkisesti ruunattua oman miehensä juuri sellaiseksi puudeliksi mitä miehen pitäisi nykyisin olla, niin se mies ei sitten enää kiinnosta tippaakaan ja naapurin putkimies-Pena pääsee duunailemaan rouvan henkilökohtaista herkkua.

Castor: Kiitos sillisalaatista. Sain sen vaikutelman, että olit kirjoittanut aiheesta toisenkin pitkän viestin mutta se on kyllä jäänyt pörräämään jonnekin virtuaaliavaruuteen.

Kohdasta 1: Eipä tuohon juuri lisättävää.

Kohdasta 2: Luulisin, että tämänkaltainen tyhjäkäyntifeminismi on mahdollista vain sellaisissa korkean elintason maissa, joissa on pitkään ollut rauha ja muutenkin vakaat olot ja yhteisestä potista on jäänyt niin paljon rahaa, että sillä on voitu pistää pystyyn tiedekuntia, jotka pyrkivät kaikin keinoin mitätöimään ne ihmiset, jotka näitten tiedekuntien ammattimitätöijät elättävät. Kiinassa on yksinkertaisesti liian paljon porukkaa, että tällaiseen tilaan päästäisiin, tosin en kyllä ymmärrä, että miksi se tila olisi edes tavoiteltava.

Kohdasta 3: Hyvin määritelty.

Kohdasta 4 ja 5: Täysin totta, ja Suomen menetetty maine on olemassa vain heidän omissa päissään. Ja ns. eurooppalaisia arvoja (ei niiden nykyisiä uudelleenmäärityksiä) puolustetaan tällä hetkellä nimenomaan Itä-Euroopassa. Niillä kun on vielä tuoreessa muistissa pakkovallan aika eikä minkäänlaista kiinnostusta uuteen sellaiseen.

Kohta 6: Pidän peukkua & nostan hattua. Täällähän maatalous on syvässä kusessa ja viljelijät pitivätkin juuri traktorimarssin Helsingissä asian tiimoilta. Jos Suomen elintarvikevienti Kiinaan saataisiin vetämään, niin sehän olisi lottovoitto. Jo yksi kiinalainen suurkaupunki voisi periaatteessa ostaa kaiken, mitä Suomen maatalous tuottaa.

Suomessa löytyy kyllä paljon alueita, joissa on halpoja asuntoja, mutta kannattaa katsella jonkun aikaa. Mikäli täällä mennään Ruotsin tietä, niin ei-rikastuneita kuntia ei jatkossa olekaan. Tietysti rikastus pyrkii valumaan suuriin asutuskeskuksiin, mutta jos samaan aikaan otetaan jatkuvasti lisää, niin siinä saadaan pienemmätkin kunnat pilalle. Lähin vuosi tulee kertomaan paljon.

Anonyymi kirjoitti...

Evira, AKT, PAM, YLE ja Sanoma Oy ovat tämän maan taloudelle ja kulttuurille paljon suurempia uhkia kuin äkkipäätä voisi kuvitellakaan.

Noi kuriin, niin maa saa 200 000 uutta työpaikkaa viidessä vuodessa ja niistä 30- 50 000 jo heti ensimmäisen vuoden aikana. Ja iso osa niistä työpaikoista tulisi pahimmille työttömyysalueille.

vieras kirjoitti...

Muistan kun Uudessa Suomessa sai 7 vuotta sitten kirjoittaa nimimerkillä blogijuttuja sekä kommentteja. Pistin jonkun kommentin sinne joihinkin blogeihin.

Reijon tapauksesta vielä. Bloggerissa voi rauhassa kirjoittaa. Se vaan että Reijon juttuja lukisivat pääosin nuivat, joten olisiko siinä vaara että se menisi "omille" puhumiseksi? "Omat" kun ovat jo valmiiksi samaa mieltä. Toisaalta viestinnän tulee pelata "omien" kesken, mutta tällöin pitäisi olla sitä varten laaditut metodit. Jos puhutaan "muille", täytyy mitoittaa viestintämetodit toisin.

Uudella Suollella ja vastaavilla yleisemmällä alustalla toimiessaan kirjoittajalla olisi mahdollisuus tartuttaa nuivuus niihin neutraaleihin ja epävarmoihin kohteisiin sekä epärehellisiin opportunisteihin, jotka ovat suostuteltavissa nuiviksi. Sellaisiin kohteisiin tulisi panostaa. Nuivat ovat jo nuivia. Suvakit taas eivät ole käännytettävissä nuiviksi. Yleisillä alustoilla toimivista enemmistö on suvakkeja tai niitä jotka oman asemansa takia joutuvat pokkuroimaan suvakkeja. Suvakkeja ei varsinaisesti tarvikaan käännyttää, kun he ovat kaikesta huolimatta pieni ryhmä, joiden kannatus ei ole edellytys millekään tavoitteelle. Suvakit on kuitenkin altisettava nuivalle viestinnälle, etteivät voi olla jatkuvasti kuplansa sisällä mukavuusalueella. Nuiva viestintä voi pitkän päälle tuoda säröjä, epävarmuutta, epämukavuutta, keskinäistä eripuraa, ja kaiken mennessä kohdilleen, alkaisko Epäilyksen Piru tai Omatunto tai kumpikin tehdä vierailun kotiin...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Ano: En tiedä, mikä instituutio Suomen taloudelle on suurin uhka, mutta yrittäjyys maassamme on tehty hyvin hankalaksi. Varsinkin pienyrittäjyys ja tähän vaikuttavat myös suuret pörssifirmat. Jotta kaverit voisivat tehdä töitä, heidän on käytävä nykyisin läpi täysin turhat ja kalliit asiaan liittyvät koulutukset asiasta, jotka he muutenkin osaavat. Suurilla pörssifirmoilla tähän on varaa. Pienillä yksityisyrittäjillä välttämättä ei.

Vieras: Reijon kirjoituksethan vaikuttivat selkeästi tähän ”ottiatuota”-osastoon, joten oli selvää, että määritellyn sananvapauden suuri ritari Markku Huusko hiljensi hänen äänensä. Minunkin blogini menee sinänsä omille puhumiseksi, sillä ei tätä mitä todennäköisemmin (ainakaan kommenttien perusteella) vastapuoli lue. Tai no, kävihän se Jyrki Kasvi täällä kerran kommentoimassa.

vieras kirjoitti...

Huomasitko sähköpostin? Muokkasin sitä tiedostoa ja päätin lähettää sinulle muokatun version.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras. Joo, perille tuli. Kiitokset.