FEMINISTISTÄ EPISTOLAA HOTELLIN RESPASTA

Hotellin respassa ei olla aikaisemmin tajuttukaan, miten loistava ideologia feminismi oikeastaan on. Tällaiselle ajatuksiltaan rajoittuneelle ja niin putkinäön kuin putkiajattelun omaavalle raappahousujätkälle se antaa aivan uuden universumin nähdä, kokea ja ennen kaikkea selittää asioita. Asia valkeni täälläpäin oikeastaan vasta aivan hiljattain, kun tuli törmättyä MV-lehden artikkeliin kanadalaisesta anarkistifeminististä Ashleigh Inglesta joka jo vuonna 2013 selitti sovinistisen sorron syntyjä syviä, ja meikäläinen törmäsi siihen vasta nyt, joten minullahan on mennyt siis kolme vuotta aivan hukkaan. Jos olisin valaistunut tuolloin, niin epäilemättä moni vihakirjoitus olisi jäänyt kirjoittamatta. Kyseinen anarkofeministi valisti silloin ihmiskuntaa sovinismin yhdestä ehkä julmimmasta sortomuodosta eli pieruraiskauksesta:

“Pieremällä kovaäänisemmin mies käyttää passiivis-aggressiivista väkivaltaa asettaakseen itsensä dominanttiin rooliin, mikä pelottaa naisen alitajuisesti olemaan päästämättä flatulaatiota, ja siten nainen, joka pelkää turvallisuutensa puolesta, pieree hiljaisemmin merkkinä alistumisesta. Tämä edesauttaa raiskauskulttuuria ja naisten sortoa.”

Tuohan on selvä kuin pläkki. Miksi kukaan ei ole aikaisemmin tota mulle kertonut? Onhan sitä tullut kajahuteltua meikäläiselläkin. Tajuamatta mikä julmuus meikäläisenkin pierun pärskäyttelyllä on viattomille naisihmille ollut. Turha sinänsä selittää, että julkisuudessa meikäläinen on pyrkinyt kovasti säännöstelemään suolistokaasujaan. Sinänsä, näin feministisen ajattelunsa alkupoluilla kulkevan Ykän mielessä käy ajatus, että enhän minä oikeastaan pierujen volyymista osaa hirveästi sanoa ainakaan yleisellä tasolla, sillä ihmiset pierevät julkisesti melko vähän, joten oma, henkilökohtainen otantani ei liene tilastollisesti merkitsevä. Toisaalta tämä Ingle on yliopistoihmisiä Torontosta, joten oletan että hän on kerännyt kasaan tarvittavan suuren tutkimusaineiston ja ehkäpä mittaillut paukkuja, pöröjä, tuhnuja ja leijoja desibelimittarilla, flatuspektografilla, ökkötölöhölököttimellä ja lisäksi kuvannut lämpökameralla. Uskoisin otoksen olleen kuitenkin tuhansia henkilöitä eikä minulla ei ole pienintäkään syytä epäillä sitä, etteikö hän olisi oikeassa ja uskon vakaasti, että miessukupuolen peräsuoli suoltaa ulos päivittäin valtavan määrän tunkkaista, tuhnuista ja ennen kaikkea kovaäänistä sortomateriaalia.

Tämäkin vastenmielinen pieruraiskaaja kuvitteli pääsevänsä pälkähästä, mutta lämpökameraa ei petetä. Ei muuta kun jätkälle habaneroa hanuriin, niin eiköhän opi olemaan.

Yritän myös valaistukseni tiellä edetessäni hieman kehitellä kyseisen anarkofeministin ajatusta eteenpäin, tietysti sen hengessä pysyen. Hänhän asuu kuitenkin sivistyneessä Kanadassa eikä pysty siis täysin käsittämään sitä sovinistisen sorron määrää, joka tapahtuu esimerkiksi täällä takapajuisessa Suomessamme joka on ollut perinteisesti naisten elävä helvetti varsinkin sen jälkeen kun feministit hoksasivat sen olevan sellainen. Täällähän pieruraiskaus on viety aivan toiselle tasolle kuin Kanadassa ja senhän kertoo tietysti se, että iät ja ajat suomalaisen miehen suurinta herkkua on ollut hernesoppa, ruisleipä ja piimä ja jos se ei pieretä, niin ei sitten mikään. Johan se Hullujussikin lauloi vuonna 1974 että ”soomipoika syöpi aina soomimakkaraa, ja hernesoppa pipitää ja kalja loritaa” eikä asia ole siitä vuodesta mihinkään korjaantunut.

Ei pidä unohtaa myöskään sitä, että Suomi on läpimilitarisoitu maa, jossa on yleinen asevelvollisuus joka koskee vain miehiä. No, naisillekin on annettu mahdollisuus tulla armeijaan hieman harrastamaan, mutta varsinainen pakko koskee vain miehiä ja tässä on selvät sovinistisen salaliiton ainekset. Sotavaltiollahan on vieläkin torstaisin hernesoppapäivä ja kun ajatellaan, että paikalla on pataljoonan verran miehiä, jotka lusikoivat tuulensuojaan lautaskaupalla rokkaa ja jäystävät samalla rukihista näkkileipää sekä pistelevät päälle pannarit niin selväähän se on, että siinä alkaa lukemattomat perseet laulamaan militaristis-sovinistista sortohoosiannaa ja tämä vastenmielinen perinne on säilynyt isältä pojalle.

Tai entäs se peräreiän pasuunoitten julma fanfaari, mikä kuuluu perusyksikön huussista kun varusmiehille on tarjottu kahviaamiainen? Ainakin silloin aikanaan, kun intissä juotiin sitä Kestokahvia (vangeille ja sotilaille). Kuinka tällaisista nuorista miehistä voidaan saada aikaiseksi vastuullisia, tasa-arvoa kannattavia ja feminiinisen puolensa löytäviä unisex-kansalaisia? No ei sitten helvetti vie millään. Ja mistä sen tietää, että naistenkin vapaaehtoinen varusmiespalvelu on perustettu nimenomaan sitä varten, että viattomat maanpuolustustahtoiset neidot lannistetaan ja alistetaan täydellisesti julmien suomalaisten miespuolisten metsätaistelijoitten raaoilla ja määrällisesti täysin ylivoimaisilla rynnäkköpierukeskityksillä? Onko tämä sovinistien uusi Valkeasaaren läpimurtohyökkäys feminismiä vastaan? Kysyn vaan. Aloittelevana, mutta sitäkin innokkaampana feministinä.

Sovinistista sortosuomalaista ns. pierun juurta.

Kun tässä on ryhdytty näitä feministisen ajattelumaailman leveitä, laajoja, kurvikkaita ja ihanan pinkinpörröisiä polkuja kulkemaan, niin ymmärrys laajenee ja tulee tajuttua, miten jokapäiväiset asiat voivat olla tosiasiassa totaalisia sovinistisen sorron välineitä. Ajatellaanpa vaikka tätä miesten tapaa virtsata seisaaltaan. Onhan se tietenkin naisia sortava jo siinä mielessä, että miehet voivat käydä talonsa nurkalla löröttämässä röyhkeän helposti, kun taas nainen yleensä joutuu etsimään jonkunlaista pönttöä tai luonnossa kulkiessaan suorittamaan vaivalloisen kyykkysuihkimisen.

Mutta mitä tuo miehen brutaali löröttämistapa merkitsee symbolisesti? Symbolithan ovat feminismissä tärkeitä. Jumaläiti sentään, symbolisesti ajateltuna jokainen pystypissi on omalla tavallaan pienimuotoinen raiskaus. Lorotti mies sitten pönttöön, lumihankeen tai metsäkankaalle, niin voimakkaasti etenevä suoraviivainen miehinen suihku pureutuu kohteeseensa brutaalisti, tunkeutuu ja puhkaisee siihen saakka neitseellisen koskemattoman pinnan sekä etenee siihen säälimättömän ja armottoman syvälle. Jos tällaiset toistuvat urinaalipenetraatiot eivät anna miehelle valheellista vallan ja ylemmyyden tunnetta ja sitä myötä halua raiskata, niin mitkä sitten? Naisen tasaisempi suhuttelu on taas kaikin puolin hellävaraisempi ja, no, feminiinisempi.

Tässäkin on neitseellinen hanki joutunut maskuliinisen tunkeutumisen kohteeksi.

Tulee myös muistaa, että mies on pissinsä kaarta katsellessaan joskus aikoja sitten saattanut ryhtyä miettimään sen ballistisia ominaisuuksia ja saanut siinä samalla tietyn ahaa-elämyksen. Olen melko varma siitä, että ihmisurokset ovat hoksanneet käyttää kivien ja sen jälkeen keihäitten heittämistä väkivallan välineenä juuri sen vuoksi, että he ovat katselleet nopeasti etenevää pissisuihkunsa kaarta ja saaneet siitä ahaa-elämyksen. Ei ole mahdotonta myöskään, etteikö suomalainen tykistökenraali V.P. Nenonen olisi kehittänyt tehokkaimmat ampumamenetelmänsä tarkastellessaan pissisuihkunsa ballistiikkaa, etäisyyksiä ja korotuskulmia. Jos näitä menetelmiä ei oltaisi kehitetty, niin silloin oltaisiin säästetty valtava määrä fasismia vastaan taistelevien viattomien neuvostosotilaitten henkiä kakkosrähinässä. Tiedän, että tämä väite aiheuttaa soraääniä, ja saatetaan todeta, että ei kuolleitten määrä itsessään olisi vähentynyt, vaan ne kuolleet olisivat olleet puolestaan suomalaisia ja niitä olisi ollut vielä enemmän, mutta ei tuo vapauta Nenosta pystypissimisvastuustaan ja muutenkin aloittelevana feministinä voin todeta, että feministi ei koskaan takerru yksityiskohtiin, elleivät ne tue feminististä teoriaa.

On täysin mahdotonta laskea kuinka paljon inhimillistä kärsimystä nämä penetraatioporautuvat pissisuihkut ja niitten miehille tuoma vallan ja väkivallan ajattelumaailma ovat ihmiskunnan historiassa aiheuttaneet, erityisesti naissukupuolelle. Hotellin respassa nähdään, että miessukupuolen tulee kantaa vastuunsa ja pyrkiä edes osittain korvaamaan aiheuttamansa paha muuttamalla pissimistapojaan. Onhan selvää, että osa miehistä on edelleenkin sen verran rajoittuneita, että he eivät suostu suihkimaan istualtaan, mutta hekin voisivat tulla sovitustalkoisiin mukaan pystypissimällä jatkossa teesihvilän lävitse. Sihvilä hajoittaisi tuota sovinistista suihkua tehokkaasti ja estäisi samalla sen tuomaa testosteronihyökyä. On aivan selvää, että teesihvilän läpi pissiminen yleistyttyään vähentäisi väkivaltarikoksia useita kymmeniä prosentteja.

Pissimistapojen muuttaminen voisi kannustaa muittenkin patriarkaalisten perinteitten uudistamiseen. Esimerkiksi väärää maskuliinista miesmallia edustava Koskenlaskija-sulatejuusto voitaisiin päivittää nykyaikaisempaan muottiin.

Erityisesti arvostan feminististä ajattelua siksi, että se ei tyydy helppoihin ratkaisuihin ja itsestäänselvyyksiin. Onhan selvää, että länsimaiset feministit löytäisivät helposti kaiken sen julistamansa sovinistisen sorron islamilaisen kulttuurin piiristä. Mutta siihen puuttuminen olisi liian helppoa. Feministit ovat ajattelun partisaaneja ja pioneereja ja he käyvät sinne where no man has ever gone. Feminism – The Final Frontier. Tulee ymmärtää, että todellinen taisteleva feminismi etsii jatkuvasti uusia epäkohtia, ei parannuksia jo löydettyihin. Joten miksi tyytyä valittamaan vanhoista, jo löydetyistä epäkohdista islamilaisessa maailmassa, kun sen sijaan voi keskittyä etsimään uusia ja jälleen uusia sortorakenteita länsimaisen miehen käyttäytymisestä, tavoista ja ajatusmalleista? Tie on vaikea, ja se vaatii uudenlaista ajattelua sekä jatkuvasti keksittyjä uusia käsitteitä. Mutta todellinen feminismi ei kavahda haastetta. Se on sekä ideologioista että tieteenaloista kaikkein rohkein, sillä se uskaltaa urheasti etsiä epäkohtia sieltä, missä niitä ei ole.

Arvostan feminismiä. Mutta minun on vielä opittava ja omaksuttava lisää, että voisin täysin käsittää sen, kuinka suureen anteeksipyyntöön naissukupuolelle minun on varauduttava. Kuinka monta kertaa olen aiheuttanut naiselle raiskatuksi tulemisen kokemuksen ilman että omaa typeryyttäni olen sitä edes tajunnut? Syntini taakka on raastava ja voisin jatkaa feminismin ylistystä loputtomiin, mutta en valitettavasti tällä kertaa ehdi, sillä minun täytyy lähteä ostamaan teesihvilöitä metsäreissuja varten ja ilmoittautumaan vitunvirkkauskurssille. Palaan jossain vaiheessa, mutta nyt löytämäni feministinen näkökulma tulee sävyttämään juttujani jatkossa huomattavissa määrin. Voi olla, että ehkä löydän vielä tien monikultturistiksikin. Joka tapauksessa on niin kertakaikkisen vapauttava tunne, kun tajuaa vuosikausien vihan ja katkeruuden valuvan pois mielestä. Eikä siihen loppujen lopuksi vaadittu kuin se, että minulle selitettiin pierun todellinen merkitys.

Ykä ei tarvitse enää tätä. Koskaan.

Sillä Ashleigh Ingle opetti hänelle feminismin, ja jatkossa Ykällä on pää täynnä pysyvästi.