Saturday, March 5, 2016

UUSINTA: TAPAHTUI HUITSINNEVADAN POLIISISSA

Seuraan kollega Jaska Brownin esimerkkiä ja alan julkaista blogissani aika ajoin uusintoja blogin aikaisemmilta vuosilta. Tämä lähinnä siksi, että vuosien mittaan blogiin on tullut kuitenkin paljon uusia lukijoita. Ja kun blogissa on nyt kirjoitettuna kaikkiaan 716 kirjoitusta joitten yhteenlaskettu sivumäärä on useita tuhansia, niin on turhaa olettaa, että jokainen jaksaisi kahlata koko aineiston läpi. Uusinnoissa julkaisen lähinnä kirjoituksia, jotka ovat olleet itselleni miellyttävimpiä väsäillä. Ensimmäinen uusinta on julkaistu joulukuussa 2008.

Tapahtui Huitsinnevadan poliisissa

Tapahtumapaikka: Poliisiasema, Huitsinnevadan kunta, Pinnanmaan maakunta.

Tapahtuma-aika: Lähitulevaisuus, pari päivää uuden Veret Seisauttavan Aselain voimaantulon jälkeen.

Päivystysvuorossa olevat vanhempi konstaapeli Köyriäinen ja vanhempi konstaapeli Lärvänder suorittavat virkatehtäviään Huitsinnevadan poliisiasemalla.

Köyriäinen: Jaa paljonko niitä murtoilmoituksia nyt on kahdessa päivässä kertynytkään?

Lärvänder: No 269 kappaletta kaiken kaikkiaan. Onhan se melko paljon, kun ei kunnassa ole edes neljää tuhatta asukasta. Sanoisin, että nyt on kyseessä oikea rikosaalto.

Köyriäinen: Ja pyssyt on viety joka jannulta? Mikään muu ei ole murtomiehiä kiinnostanut?

Lärvänder: Kyllä se näin on. Tässä on nyt joku ammattilaisliiga asialla. Jotenkin vaan takaraivossa tuntuu, että tässä on jotain muutakin hämärää, mutta en vaan pysty oikein hahmottamaan sitä.

Ovi aukeaa ja sisään astuu mies

Köyriäinen: No perskeles, sehän on Perskeles itte. Mitäs Ykä?

Ykä: Eipä tässä muuten kummempia, mutta semmosta ikävää, että pitää tehdä rikosilmoitus. Nyt kun pääsi käymään sillä tavalla, että meillä kävi viime yönä murtovarkaita.

Lärvänder: Pyssytkö sulta vietiin?

Ykä: Joo, mistäs arvasit?

Lärvänder: Semmonen villi arvaus vaan.

Ykä: Ikkuna oltiin hajotettu ja asekaappi tiirikoitu auki niin hyvin, että ihan kuin oltais omilla avaimilla menty. Siinä meni haulikko, luodikko, hirvikivääri, pienoiskivääri, revolveri ja just ostettu rihlakin. Ja patruunat viimeistä myöten. Puhdistusvehkeet ja aseöljytkin veivät. Voihan nenä, että harmittaa. Ja just olisin tänään tuonut pyssyt siihen viralliseen asesäilytykseen, niin kuin se uusi laki vaatii.

Köyriäinen: Niin sullahan oli pihassa uusi neliveto ja etkös sinä sen kannettavankin ostanut ihan vasta. Ei sitten rosvoille ne kelvanneet?

Ykä: Sitä mekin ollaan kotona ihmetelty.

Lärvänder: No eihän siinä mitään, tehdään se rikosilmoitus.

Suorittavat rikosilmoitukseen liittyvät viralliset protokollat

Köyriäinen: Tiedäkkös Ykä, kun täällä on nyt varastettu melkein kaikki luvalliset aseet, mitä kunnasta löytyy. Ei sulla olis mitään hajua, että mikä porukka siihen voisi olla syyllinen?

Ykä: Jaa, olisko ne naapurikunnan miehiä? Kun kuulin, että niiltäkin on varastettu kaikki pyssyt. Jos ne pöllii meiltä uudet tilalle? Jaa, tuskinpa sentään. Ihan mukavaa porukkaahan ne ovat. Jospa ne varkaat on niitä rasisteja, joista niissä etelän lehdissä kirjoitellaan? En osaa kyllä sanoa varmaksi, kun en tiedä miltä ne oikein näyttää. Mutta karmeeta porukkaa kuulemma ovat.

Köyriäinen: Niin, mene ja tiedä jos ne niitä olis. Me on pyydetty Rakkauden Ministeriöstä vähän niitten rasistien tuntomerkkejä, mutta ei sieltä olla vielä vastattu.

Ykä: No, toivottavasti saatte varkaat kiinni, niin saadaan kaikkien pyssyt lailliseen säilytykseen. Vaan morjesta, minun pitää vielä käydä rautakaupassa. Ajattelin tehdä vähän välikattoremonttia.

Lärvänder: Kas kummaa. Täältä asemalta on oikeastaan jokainen rikosilmoituksen tehnyt mies mennyt rautakauppaan. Ja kaikki meinaa välikattoremonttia. Mistähän tuommonen into remonttihommiin?

Ykä: Se on varmaan se, kun nää ilmat meni tämmöseks. Pääsee kosteutta villoihin.

Yrjöperskeles moikkaa konstaapeleita ja lähtee

Puhelin soi

Köyriäinen: Huitsinnevadan Poliisiasema, vanh. konst. Köyriäinen.

Mies puhelimessa: Täällä on Höyrähtälän Vänni täältä Örnätjärven Erämiesten ampumaradalta, terve.

Köyriäinen: Terve Vänni vaan terve. Mitenkäs teillä menee siellä sen lakisääteisen asesäilytyspaikan rakentaminen?

Vänni: No siitähän minä just soitan. Kun meille ilmoitettiin, että Rakkauden Ministeriöstä tulee tänne tarvikelähetys, että saadaan asianmukaiset tilat rakennettua. Mutta ei tänne tullu muuta kuin kakkosnelosta ja kanaverkkoa.

Köyriäinen: Niin, tota, se on just se tarvikelähetys. Sillä pitäis pärjätä.

Vänni: Jaa. No jos kerran niin. Vaan en minä sitten pysty takaamaan sitä suojaa ihan sataprosenttisen murtovarmaksi. Ja kanakopissa kyllä pyssyt tuppaa ruostumaan. Niin no, tavallaanhan se sitten muuttuu ajan myötä murtovarmaksi, kun ei oo mitään tolkun pöllittävää.

Köyriäinen: Minä oon kyllä pahoillani, mutta enempää tarvikkeita ei Rakkauden ministeriö lähettänyt. Onkos sinne radalle muuten tuotu jo mitenkä paljon arsenaalia säilytettäväksi?

Vänni: No johan nyt toki. Helvattulan mumma toi ukkovainaansa ilmakiväärin. Tai oikeastaan vaan raudat. Tukin se jätti kissille kynsimispuuksi. Sitten täällä on nuoree-Pätisen starttipistooli ja neljä mattoa papatteja. Pensselssonin Veka toi jousipyssyn ja imukuppinuolia, mutta minusta tuntuu, että se teki sen piruuttaan. Niin juu, ja on täällä vielä kamarineuvos Kalmanharjun sata vuotta vanha Husqvarnan ykspiippunen haulikko. Niin että on tänne tavaraa pikkuhiljaa ruvennu kertymään.

Köyriäinen: Se on mukava kuulla, että ihmiset on kumminkin lainkuuliaisia.

Vänni: No niinpä. Niin, muuten, minä oon iltapäivästä tulossa käymään siellä asemalla. Pitää tehdä rikosilmoitus.

Köyriäinen: Veikö murtomiehet sulta aseet?

Vänni: Joo, mistäs arvasit?

Köyriäinen: Semmonen villi arvaus vaan. Vaan voit lykätä sen tulon huomiseen. Meillä on näitä pyssyvarkauksia sen verran paljon, että kirjaamisessa menee koko päivä ja ylikin.

Vänni: Tämä selvä. Minäpä kerkeenkin sitten käymään vielä rautakaupassa, kun oon viritelly tään virallisen aseensäilytyspaikan pystyyn.

Köyriäinen: Välikattoremonttiako meinaat?

Vänni: No sitä just. Mistäs sinä senkin arvasit?

Köyriäinen: Aattelin vaan… kun on nää kelit pistäny tämmösiks. Mutta tule sitten huomenna tekemään se ilmoitus. Morjens.

Vänni: Morjens vaan.

Puhelun aikana vanh. konst. Lärvänder on ottanut vastaan lisää rikosilmoituksia varastetuista aseista

Lärvänder: Kuules Köyriäinen. Minun laskujeni mukaan tästä kunnasta on nyt pöllitty aseet kaikilta muilta paitsi Höyrähtälän Vänniltä.

Köyriäinen: On ne pöllitty Vänniltäkin. Se tulee huomenna tekemään ilmoituksen. Jos remonttikiireiltään kerkiää. Olikos muuten Erä-, Ase-, ja Urheiluliike Tuhnuseen murtauduttu?

Lärvänder: No ei. Mutta sieltä oltiin viikko sitten ostettu loputkin myytävät aseet pois ja kolme päivää sitten liike oltiin ostettu tyhjäksi patruunoista. Melkoinen sattuma. Vaan piruako me oikeestaan tätä omin neuvoin selvitetään? Eiköhän pyydetä Rakkauden Ministeriöltä virka-apua?

Köyriäinen: Kyllä se on viisainta. Vaan eiköhän hypätä maijaan ja lähdetä partioimaan?

Lärvänder: Lähdetään vaan. Odota sen verran, että lataan tään uuden virka-aseeni.

Lärvänder menee jääkaapille ja löröttää virkavesipistooliinsa ohjesäännön mukaista laimeaksi lantattua sipulimehua. Tämän jälkeen konstaapelit siirtyvät vaaleanpunaiseen virka-autoon ja aloittavat partioinnin. Elämä Huitsinnevadassa jatkuu rauhallisilla uomillaan.


19 comments:

Vasarahammer said...

Uusinnat tuovat lähinnä mieleen Ylen. Kuitenkin luettuani tuon, tunnustan, että uusintojen julkaisu tekee ihan hyvää myös vanhoille lukijoille.

Anonymous said...

Hyvin ajankohtainen uusintapläjäys :) Kun tuo aselakien kiristely ja haltuunotto tehdään pikkuhiljaa, ei sammakko huomaa kiehumistaan kattilassa. Eli sama juttu kuin muissakin asioissa. Jos nämä hiljalleen ujutetut kiristelyt olisi tehty kerralla, olisi haloo ollut paljon suurempi.

Minä uskon, että ratkaisu tulee jossain tulevaisuuden vaiheessa olemaan Venäjä. Veli venäläinen tukisi varmasti Suomen separatistista liikettä, kun tulevaisuuden €U -monsteri (tiivis, diktatuuriin ja orjuuteen perustuva liittovaltio siis) kasvattaisi äärialueidensa sortotoimia liiallisuuksiin asti, ja joillekin ihmisille alkaisi touhu jo riittämään. Venäjä on kuitenkin tukenut aseistamisen muodossa jos jonkinlaisia rosvoporukoita historiansa ja varsinkin neuvostoliiton aikana. Toki USA:kin tekee tätä, mutta maantiede ja mahdollinen turvapaikka puhuisivat Venäjä -klikin puolesta. Venäjä saisi myös kipailuetua, kun naapurin valtiojättiläisellä olisi riesanaan vaikka 10 aseellista ääriporukkaa.

Tällainen skenaario tietysti tulisi kohdalle vasta aikaisintaan armon vuonna 2476 tms., kun jokin kiellettyjen ja pitkälti tuhottujen historiankirjojen salakeräilijä löytäisi myös suomenkielen sana- ja kielioppikirjan, jonka avustuksella osaisi lukea keräämiään historiankirjoja. (Koska €U:n kielet olisi järjestelmällisesti tuhottu syrjivinä ja rasistisina esimerkkeinä pahoista kansallisvaltioista ja tilalla olisi kaikenkattava englanti). Joku jätteiden kaatopaikkamaana tunnetun pohjoisen provinssin asukas saisi tavaamalla selvän kirjoista, että täällä oli joskus muutakin kuin €U:n kaatopaikka jätteille. Oli oma kieli, kirjoja, ja diktatuurissa tuntematon vapaus valita itse asuinpaikkansa sekä ennenkuulumaton vapaus valita itse hallitsijat alueelle.

Joten jossain vaiheessa kapinaa pukkaisi periferiaan :)

-Mikko-

Hemuli said...

Pitää kyllä sanoa, että olet kehittynyt melkoisesti kirjoittajana... Sinänsä tarina oli oli hyvä ja edelleen ajankohtainen. Tarinasta puuttui se tietynlainen syvyys, joka niissä nykyään on.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Vasarahammerille, Mikolle ja Hemulille & kiitos kommenteistanne.

Vasara: Myönnän tietyn yle-vertauksen, mutta toisaalta minulla ja ylellä on se ero, että lukijoilta ei onneksi kerätä ylimääräisiä veroja näitten juttujen lukemiseen. No tietysti verorahoillahan minäkin elän, mutta pääosin ihmiset näkevät ammattialani tarpeellisena.

Mikko: Tuota kansalaisten aseistariisumistahan on ajettu kuin käärmettä pyssyyn melkein viimeiset kymmenen vuotta. Mitä tuohon Venäjään tulee, niin en näe sitä kyllä minkäänlaisena liittolaisena. Sinänsä kannatan lämpimiä, läheisiä ja luottamuksellisia suhteita Venäjään, mutta Venäjä kun tuppaa ajattelemaan niistä niin, että naapurivaltioitten tulee osoittaa lämpö, läheisyys ja luottamus pelkona, nöyrtymisenä ja alistumisena. Mitä tuohon mainitsemaasi kielijuttuun tulee, niin en pidä yhtään mahdottomana, että EU alkaa karsia mitättömiä pikkukieliä niin kuin esmes suomi virallisten eu-kielten listalta. Saattaa olla, että listalle tulee arabia. Tuon hirvityksen romahtamista odotellessa.

Hemuli: Kiitos palautteesta. Näitä ei juttujen kirjoittajana pysty sillä lailla arvostelemaan kuin lukija. Kyseinen kirjoitus on sinänsä minulle henkilökohtaisesti varsin merkittävä.

Becker said...

Muistan tään, se oli ja on edelleenkin helvatun hyvä stoori. Saas nähdä miten tuo selustarosvojen aseiden keruu tulevaisuudessa etenee. Paljon riippuu tietysti tuosta EU:sta ja sitten lopullisesti siitä, onko kansalaisissa miestä olla luovuttamasta aseita hallinnon haltuun.

Anonymous said...

Ai että kun tekee aina hyvää lukea näitä Ykän henkisellä vastarinnalla herkuttelevia juttuja.

Huomaan nykyään päivittäin käyväni kurkkaamassa, olisiko tullut uutta jutuntynkää. Ja aina on silkkaa laatua. Tuoreemmat on niin hyvin kirjoitettu että pelkkää timattia, mutta ei näissä vanhemmissakaan mitään vikaa ole!

Mahtavaa jälkeä, älä anna ikinä musteen kuivua!

-PPi

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Beckerille ja Ppi:lle & kiitos kommenteistanne.

Becker: Käsittääkseni Halla-ahon Jussihan pistää kovasti kampoihin, mutta eihän yksi mies osaansa enempää pysty. Tässähän on se ikävä puoli, että ne, joilla on niitä puoliautomaatteja omistavat yleensä myös tavallisia metsästysaseita. Eli jos he ”kadottavat” puoliautomaatit, niin käytännössä muutkin aseet muuttuvat laittomaksi. Ei silti, kyllä ne vielä yrittävät viedä metsästysaseetkin.

PPi: Lämmin kiitos kannustuksesta. Sillä on suuri merkitys.

WhiteHunter said...

Tämä on ollut se kirjoitus jonka jälkeen olen vieraillut sivuillasi vähintään viikottain.
Asiat ei ole sitten muuttuneet julkaisun jälkeen.


Saa nähdä, saako politikot vuonna 2020 ihan oikeasti tuon rakkauden ministeriön aikaiseksi, kun pottunokat ei tykkää maahantunkeutujista edes ministeriön päätöksellä.

Unknown said...

Mutkan tekeminen nyt ei ihan rakettitiedettä ole. Jos en väärin muista lukeneeni, niin varsovan ghetoissa väsättiin sten konepistooleja. Eikä ollut K-rauta auki. Kai nyt viranomainen ymmärtää kieltää viilat ja rautasahat?

Anonymous said...

Tätä on tullut linkitettyä vähän sinne ja tänne aihepiiriä koskevien keskusteluiden yhteydessä.

Ittelläni ei ole noita torrakoita, joten ei ole myöskään sen tyyppisen kattoremontin tarvetta. Vaan veikkaan, että niitä tullaan vielä näkemään tässä maassa paljon. Samoin tullaan varmaan näkemään myös erilaisia yksityisiä ampumaratoja. Niitähän saa tietyin perustein pitää.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys WhiteHunterille, Unknownille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

WhiteHunter: Tulee muistaa se, että tässä asehysteriassa pyritään rankaisemaan lainkuuliaisia ihmisiä rikoksesta, jota he eivät ole koskaan tehneet.

Unknown: Juu, noita stenikoitahan tehtiin kaikenmaailman nyrkkipajoissa kakkosrähinän aikaan. Niitten yksinkertaisuus oli se valtti.

Ano: Ensimmäinen kova kynnys tässä asiassa on se, että meneekö Suomen valtio mukaan tähän EU:n hulluuteen ja pyrkii takavarikoimaan reserviläisaseet.

Anonymous said...

Noista reserviläisaseasioista olen vähän kuullut/lukenut sellaista huhua, että jos niille tulee kielto, niin edessä on veneilyonnettomuksien ennätysmäinen tulva. Eli niin, että syystä tai toisesta kaikki talon torrakot olivat metsästäessä mukana ja sitten vene kaatui siitä-ja-tästä syystä ja ihan kaikki pyssyt ja patruunat menivät järven/meren/joenpohjaan paikassa, jota on vaikea näyttää tarkkaan.

Toki voi tulla mökkimurtoja, suo-onnettomuuksia, pyroklastisia purkauksia, tsunameita, lumivyöryjä ja muitakin kummallisia onnettomuuksia.

Sitäkin voi tapahtua, että "Kröhöm... Tohon puulaatikkoon on pakattu mun kröhöm.. postimerkkikokoelma. Viittikkö säilyttää sitä muutaman vuoden jossain kuivassa ja turvallisessa paikassa. Meillä kun vuotaa keittiön hana, niin en viitti altistaa hyviä postimerkkejä suotta kosteudelle. Mut älä sit juttele eteenpäin asiasta kun postimerkkeily on vähän sellaista kilpailuhenkistä touhua. Ja jos teille tulee susia pihapiiriin, niin voit... tota... postittaa ne muualle."

Anonymous said...

Tämä on mainio kirjoitus, taisin lukea sen tuoreeltaan silloin aikanaan.
Nyt kun vähän katselee miten maailma makaa, niin sitä on huomattavasti kyynisempi asioiden suhteen, kuin silloin 2008.
En oikein usko, että suomalaisilta aseenomistajilta löytyisi tarvittavaa solidaarisuutta, että "murtomiehet" pääsisivät vierailemaan jokaisen metsästäjän/ammunnanharrastajan asekaapilla, niin että miekkahihat joutuisivat tyytymään muuttuneeseen tilanteeseen.
Meillähän eri ampumalajien harrastajathan eivät tule keskenään ja ällistyttävää typeryyttä osoittaen jotkut metsästäjät ovat jopa julkisesti naureskelleet esim. IPS-ammunnan harrastajien toiminnan hankaloitumiselle uusien lakien ja vaatimusten puristuksessa. Miksiköhän meikäläisille aseenomistajille yhteen hiileen puhaltaminen on niin vaikeaa?
Tämä poliisien nyt käynnissä oleva huomaamaton apuharvennus 'a la sammakko ja kuuma vesi on kyllä perin pelottava toimintamalli. Kaikki tekosyyt kelpaavat aselupien peruuttamiseksi, ihan ylinopeussakoista lähtien.

Tämä juuri julkaistu uutinen poliisien suhtautumisesta maahanmuuttoon on tavallaan ihan lohdullinen, siniliivijengin jäsenistöstä löytyy sitten kuitenkin ihan tolkun porukkaa, joilla on faktat hyvinkin kohdallaan. Toisaalta, poliisi, Poha - ja erityisesti sen asehallintoyksikön väki - on paljastunut niin epärehelliseksi, että kun poliisihenkilö toteaa että "Hyvää päivää!" niin täytyy vilkaista taivaalle ja tarkistaa josko henkilö ehti jo puhumaan "muunneltua totuutta".
Elämme mielenkiintoisia aikoja,
T. Riku Raunioilla

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Anolle ja Rikulle Raunioilla & kiitos kommenteistanne.

Ano: Ihminenhän on yllättävän kekseliäs jos tarve vaatii. Postimerkkikokoelmatyyppisiä varotoimenpidesuunnitelmia on niin minulla kuin muutamalla tuttavallanikin. Kaiken varalta.

Riku: Solidaarisuutta tietysti voi olla aseita omistamattomilla kavereillakin. Mutta tuo on totta, mitä totesit eripuraisuudesta. Siihen ei ole nyt varaa ja siitä on lopputuloksena vain se kuuluisa tuulen huuhtoma perse. Yksi osa tuota sammakon keittämistä ovat myös nämä määräaikaiset aseluvat. Ketä huvittaa ostaa kallis pistooli, jos sen luvat evätäänkin kahden vuoden kuluttua? Poliisin kenttäväen ja toimistoportaan välillä lienee melkoinen kanjoni.

Tom Kärnä said...

Itse olen saanut blogiini vihdoin aina toimivan javascriptillä toteutetun viritelmän, joka näyttää linkkejä satunnaisiin blogin merkintöihin. Myös vanhat merkinnät tulevat tällä tavalla nostetuiksi esiin. Ei ole omaa koodiani kyllä. Voin tarpeen vaatiessa lähettää koodin sähköpostitse.

Anonymous said...

Vaikka en itse omista minkäänlaista asetta (vielä), niin ihmettelen silti miten voidaan lainkuuliaisia aseenomistajia demonisoida noinkin paljon? Tai no, syy lienee selvä, EU-eliitti pelkää jonkunlaista aseellista vastarintaa, heidän idioottimaisen politiikkansa vuoksi (ei pelkästään haittamamuilu).

Mutta positiivisesti ajatellen, Suomessa riittää lääniä johon "hukata" aseensa, eikä olisi ensimmäinen kerta maamme historiassa kun niitä kätketään. Ehkä vieläkin jostain maatalojen vinteiltä voipi löytyä 2. MS:n jälkeisen asekätkentäjutun aikaisia tuliaseita, kuten toimivia kivääreitä tai Suomi KP:eitä?

Poliiseilla on ollut useampiakin kampanjoita, joissa voi rangaistuksetta tuoda laittomat ja/tai isoisiltä perityt aseet heille hävitettäväksi + mahdolliset patruunat päälle. Moniko näin on tehnyt, onkin sitten toinen juttu.

- Soomepois Eestist -

Anonymous said...

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/371644-eu-byrokratia-uhkaa-metsastajia-tuleeko-riistasta-vain-harvojen-herkkua

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Tom Kärnälle, Soomepoisille Eestist ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Tom: Kiitos tarjouksesta, mutta enköhän minä näillä pärjää. Näitä gadgetteja alkaa olla muutenkin jo sivu puolillaan.

Soomepois: En ole aivan varma, pelkääkö EU-eliitti aseellista vastarintaa (tosin mahdollista sekin on) mutta tuo siviiliaseitten vastustaminen on vain yksinkertaisesti noussut samanlaiseksi suvaitsevaiseksi muodiksi kuin haittamaahanmuuton mitään kyseenalaistaminen hyväksyminen. Mites muuten Virossa tuo asetilanne on? Tiedän, että suomalaisia metsästysporukoita on käynyt siellä villisikajahdissa, mutta mites yksityisaseitten omistuksen ja metsästyksen kanssa noin yleensä?

Ano: EU noudattaa vanhoja keskieurooppalaisia herraperinteitä. Siellähän ei kasvanut sellaista metsästyskulttuuria kuin meillä, sillä metsästysoikeus oli sataprosenttisesti sidottu maanomistukseen. Saas nähdä, meinataanko Suomestakin tehdä jonkunlainen rikkaitten saksalaisten metsästysreservaatti.

Anonymous said...

Jaa-a, en osaa sanoa tuosta yksityisaseiden omistamisesta yhtään mitään, en ole tutustunut maan aselakeihin ja -käytäntöihin. Joskus tuli käytyä eräällä ampumaradalla kokeilemassa pitkästä aikaa aseenkäyttöä, Tondi lasketiir. Hakusanoilla "lasketiir Tallinnas" löytyy muutama kohde, tai "Eesti IPSC".

Tuo vironkielinen versio tuosta ampumaradan kotisivusta on kattavampi kuin suomenkielinen, englanninkielisestäkin löytyy enemmän infoa. Muistaakseni pippurisuihkeita saa ostaa (vielä) ilman lupia jostain metsästysliikkeestä.

Ehkä tässä pitää alkaa harrastamaan tarkkuusammuntaa? Viimeksi ollut aseen kanssa tekemisissä kertausharjoituksissa, ennenkuin kävin e.m. radalla. Metsästyksestä en osaa myöskään kertoa mitään sen ihmeellisempää, mitä joskus on tullut ostettua peuran- ja villisianlihaa metsämiehiltä...

- Soomepois Eestist -