MÄÄRITTELYFASISTIT

Hotellin respassa on pyöritetty tätä blogia noin kahdeksan ja puoli vuotta ja tänä aikana on tullut huomattua, että vastapuolemme (kieltämättä varsin vähäiset) perusteet ideologialleen kiertävät eräänlaisena syklinä, joista tietyistä väitteistä välillä innostutaan, niitä hypetetään turpa kuolassa ja sitten jossain vaiheessa huomataan, että täällä Voiman Pimeällä Puolella ne sekä röhönauretaan että perustellaan  kappaleiksi ja sen jälkeen ne jätetään kasvamaan korkoa ja välillä keskitytään taas johonkin muuhun kunnes ne aikaisemmat, muutamaan kertaan myös röhönauretut perusteet hieman levättyään tuodaan jälleen esille ja aina entistä suuremmalla innolla, aivan niin kuin tyyppi, joka on keksinyt pyörän ensimmäistä kertaa kuudettatoista kertaa.

Näitä jatkuvassa kierrätyksessä olevia väitteitähän ovat mm. ”työvoimapula”, ”asuttivathan suomalaisetkin Karjalan evakot”, ”meniväthän suomalaisetkin siirtolaiseksi Ruotsiin, Yhdysvaltoihin ja Australiaan”, ”suomalainen yhteiskunta on niin tylsä, me tarvitsemme kansainvälistä värinää”, ”näin ihanan etnisen hymyn aamulla metrossa ja se toi minulle niin hyvän mielen” sekä ”tykkäämmehän me kaikki kuitenkin pizzasta”.

Luonnollisesti se kovin ontelokranaatti vastapuolella on ollut ”vihapuhe”, joka hotellin respan havaintojen perusteella on saanut viimeisen puhkinauramisen jälkeen olla vähän aikaa olla melko rauhassa, mutta nyt se selvästi tekee uutta tulemistaan. Tuorein esimerkki on Hommaforumilta bongattu Opettajien Ammattijärjestön julkaisu, jossa viitataan sisäministeriön uusimpaan turvallisuusraporttiin. Sisäministeriö tosin otsikoi raporttinsa otsikolla ” Väkivaltaisen ekstremismin

tilannekatsaus”, mutta sehän ei estä OAJ:n julkaisua otsikoimasta puolestaan ”Sisäministeriö: Vihapuhe kasvattaa väkivallan uhkaa”. Julkaisussa todetaan:

Vihapuhe sosiaalisessa mediassa voi yllyttää tasapainottomia henkilöitä myös äärimmäiseen väkivaltaan, kertoo sisäministeriön tilannekatsaus.

Turvapaikanhakijamäärän lisääntyminen on kiihdyttänyt rasistista nettikeskustelua ja aktivoinut väkivaltaista äärioikeistoa. Uutta pontta ääriajatteluunsa ovat saaneet myös sellaiset henkilöt, jotka ovat valmiita äärimmäisiin väkivallan tekoihin.

Luonnollisesti OAJ:n julkaisu jättää määrittelemättä sen, mitä tämä vihapuhe noin tarkalleen sanottuna varsinaisesti on, mutta nähtävästi se ajattelee, että maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat mielipiteet saavat kiusatut suomalaiset koululaiset tappamaan nimenomaan toisia suomalaisia koululaisia, sillä julkaisu jatkaa vihapuhelainauksensa jälkeen:

Sisäministeriö pitää myös koulusurmia edelleen suurena uhkana Suomessa. Sisäministeriön kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen toivoo, että koulussa ja sen ulkopuolella tapahtuvaan kiusaamiseen suhtauduttaisiin aina vakavasti, koska kansainvälisten tutkimusten mukaan koulusurmaajat ovat yleensä olleet pitkään kiusattuja.

Hotellin respassa jaetaan Mankkisen huoli ja todetaan, että kyllä, koulukiusaaminen on vakava ongelma johon tulisi ilman muuta puuttua ja miksi ihmeessä ei ole puututtu,  mutta ei täällä oikein ymmärretä, että miten maahanmuuttoon kohdistuva ns. vihapuhe saa suomalaisen nuoren surmaamaan suomalaisia nuoria jos ns. vihapuhe kohdistuu johonkin aivan muuhun kuin suomalaiseen nuoreen ja etnisesti suomalaiseen ihmiseen yleensäkin? Yleensäkin hotellin respassa ollaan hieman ihmeissään siitä, että kun on tapahtunut muutamia asioita, eli:

- etnisesti edistyksellisen väestöryhmän väkisin raijaaminen Suomeen sillä perusteella että heitä vaan täytyy saada Suomeen kysymättä varsinaiselta suomalaiselta yhtään mitään.

- etnisesti edistyksellisen väestöryhmän nostaminen jalustalle niin julkishallinnon käytännön toimenpiteitten kautta kuin median mielikuvamasinoinnin kautta.

- etnisesti edistyksellisen väestöryhmän muuttuminen kohtuuttomaksi taloudelliseksi rasitteeksi kantasuomalaisille, jota rasitetta tulisi kuitenkin käsitellä voimavarana, joka saattaa olla kolmenkymmenen vuoden päästä voimavara, jos se sattuu olemaan kolmenkymmenen vuoden päästä voimavara.

- ja ennen kaikkea etnisesti edistyksellisen väestöryhmän suomalaisiin kohdistuva, jatkuvasti lisääntyvä ja sekä virkamieskoneiston että median puolelta peitelty ja merkityksettömäksi selitetty väkivalta.

Onhan se kieltämättä varsin mielenkiintoista, että niin sanotun vihapuheen ennustetaan aikaansaavan kantasuomalaisten tekemää väkivaltaa, vaikka varsinaisesti väkivallassa ovat kunnostautuneet nämä etnisesti edistykselliset väestöryhmät jotka ovat tätä väkivaltaa harjoittaneet jo ennen kuin tätä ns. vihapuhetta on puhuttu. Herää helposti kysymys, että saiko suomalainen ”vihapuhe” aikaan tämän etnisesti edistyksellisen väkivallan, vai saiko tämä etnisesti edistyksellinen väkivalta aikaan ”vihapuheen”? Kumpi oli ensin, muna vai kana? Siipikarjan perimmäisestä alkuperästä ei hotellin respassa olla varmoja, mutta ainakin täällä tiedetään, että väkivaltaa kritisoivaa kirjoittamista ei oikein voi saada aikaiseksi ilman sitä jo tapahtunutta väkivaltaa.

Väkivaltaa etsii toki sisäministeriömmekin, mutta ehkäpä siitä suunnasta, jossa sitä ei oikein ole, ja toteaa koko selvityksensä ”Väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsaus” alussa tylysti näin:

Arjen turvallisuuteen vaikuttavat eniten äärioikeiston toistuvat, pääosin uusnatsien ja skinheadien tekemät väkivaltarikokset.

Tota noin, näin äkkiseltään tämmönen yksinkertaisempi voisi kysellä, että jos tämä mielletään suomalaisen yhteiskunnan suurimmaksi väkivallan uhkaksi, niin ehkä olisi aiheellista myös selittää, että missähän päin sitä äärioikeistolaista valtaa noin niinkun varsinaisesti on, ja kuinka on mahdollista, että se on suurempaa kuin etnisesti edistyksellinen väkivalta, sillä mediammekin uutisoi lööppitavarana jokaisesta kuulapääväkivallasta heti kun sitä vaan saa kuuluviinsa. Huonolla menestyksellä tosin, sillä sisäministeriön selvityskin toteaa varsin paradoksaalisesti:

Vaikka äärioikeiston toistuvat väkivaltarikokset vaikuttavat arjen turvallisuuteen, on äärioikeistolainen väkivaltainen ekstremismi Suomessa varsin vähäistä.

Ja äärioikeistosta se etsii esimerkikseen Suomen Vastarintaliikkeen, jossa se kertoo jäseniä olevan noin 70 ja liikkeen väkivallasta sisäministeriö kertoo näin:

Suomen Vastarintaliikkeen julkinen toiminta on valtaosaltaan maahanmuuttovastaisen propagandan levittämistä. Keskeisimmät propagandan välityskanavat ovat liikkeen omat internetsivut sekä postilaatikkoihin jaettavat ja yleisille paikoille levitettävät lentolehtiset ja tarrat. Ajoittain Suomen Vastarintaliike järjestää eri kaupungeissa julkisia tapahtumia, joissa se jakaa tietoa toiminnastaan ja aatemaailmastaan. Propagandan levittämisen tavoitteena on saada lisää kannattajia ja sitä kautta vaikuttavuutta järjestölle.

Ja palataanpa sitten takaisin sisäministeriön raportin ensimmäiseen lauseeseen:

Arjen turvallisuuteen vaikuttavat eniten äärioikeiston toistuvat, pääosin uusnatsien ja skinheadien tekemät väkivaltarikokset.

Hotellin respassa voitaisiin näin äkkisestään todeta, että sisäministeriö puhuu paskaa, koska sen tulee ns. poliittisten realiteettien vuoksi puhua paskaa ja vaikka se viranomaiskoneistona itsekin tietää, että arjen turvallisuuteen vaikuttavat jatkuvasti aina enemmän etnisesti edistykselliset ryhmittymät ja heidän aikaansaamansa väkivalta (ei tarrojen liimaaminen) mutta se ei saa sanoa sitä ääneen.

Mutta tämä ei ollut oikeastaan kirjoituksen aihe.

Vaan kirjoituksen aihe on termi ”vihapuhe”, ja siinä sorrun itsekin suvaitsevais-tiedostavan väestöryhmämme ansaan, kun yleensä suostun käyttämään sitä. Termihän on sen keksimä ja laajaan käyttöön ottama, vähän samoin kuin aikanaan kansandemokratioissa oli termi ”kansanvihollinen” ja termiä käytetään jatkuvasti ilman muuta sen vuoksi, että termi mielletään tai ainakin kuvitellaan miellettäväksi niin hirvittäväksi, että sen esittäminen itsessään vaientaa erimielisyyden. Kukapas meistä haluaisi olla vihapuhuja tai vihakirjoittaja?

Joku toinen saa määritellä jonkun kolmannen hänelle antamalla oikeudella, että olenko minä täällä hotellini respan tiskin takana vihakirjoittaja, mutta oletan, että minulla on oikeus esittää asiaan liittyviä kysymyksiä.

Kun termiä ”vihapuhe” käytetään mediamme lisäksi myös niin poliittisessa kuin virkamieskoneistossamme, niin miksi sitä ei määritellä? Nythän elämme tilanteessa, jossa ”vihapuhe” on eräänlaista mustaa usvaa, jota suvaitsevais-tiedostava väestönosa käyttää törkeästi hyväkseen. Se kattaa jonkun humalaisen jätkän facebookissa kirjoittaman ”zwidduneegritpitäistappakaikki”-lausuman ja se kattaa myös niin haittamaahanmuuttoa kuin maahanmuuttoteollista kompleksiamme vastaan esitetyt täysin asialliset argumentit, joita suvaitseva vastapuoli ei faktoilla pysty perustelemaan nurin. Mutta koska nämä argumentit kuuluvat – tietyn porukan määrittelemänä – samaan ryhmään kuin  ”zwidduneegritpitäistappakaikki”-lausuma, niin se asiallinenkin kritiikki on ilman muuta vihapuhetta, joten sitä ei tarvitse ottaa vakavasti, eikä siinä esitettyihin kysymyksiin tarvitse vastata.

Hotellin respassa vaan herää kysymys, että kuka antoi oikeuden määritellä asian juuri näin, ja juuri näille ihmisille? Nähdäkseni sitä ei ole määritellyt eduskunta eikä asian tiimoilta ole järjestetty kansanäänestystä. Kuka antoi näille ihmisille oikeuden unohtaa faktat ja tuomita asiallisen kritiikin vihapuheena? Vihapuhettahan vastaan ei tarvitse edes vastata, koska se on määritelty vihapuheeksi ja näin ollen tuomittavaa jo alun perin.

Miksen minä ajattelisi samoin kuin vastapuoleni? He eivät edes selitä sitä, mitä vihapuhe on, mutta käyttävät termiä oikein mielellään lyömäaseena. Varmaankin siksi, että he eivät parempaan pysty. He ovat ottaneet itselleen oikeuden termiin, jolla määritellään termin perusteella osa suomalaisista ihmisiksi, joille ei saa suoda mielipidettä. Miksi minä ja kaltaiseni emme alkaisi puolestamme käyttää heistä termiä ”määrittelyfasistit”? Sillä sitähän he ovat. He ovat ottaneet oikeudekseen määritellä sen, mitä saa puhua, mitä mieltä saa olla ja ennen kaikkea sen, että kuka tämän saa määritellä. Näkisin itse, että me tavalliset kansalaiset emme saa antaa fasismille tuumaakaan periksi, vaan meidän pitää soittaa poskeamme sitä vastaan aina entistä enemmän. Vaikka vastapuolen ideologiaan kuuluukin se, että sanottu sana on tehty teko, joten heidän mukaansa jokainen sana sisältää väkivaltaa. Mutta se on vain heidän mielipiteensä.

Jos puhutaan määrittelijäfasisteista, niin eräs sellaisen prototyyppi on JSN:n tuleva puheenjohtaja Elina Grundström, joka totesi määrittelyfasismia kannattavassa Seura-lehdessä heti otsikossa näin:

JSN:n tuleva puheenjohtaja: Turha itkeä, jos vihapuhe siivotaan sivustoilta

Ja vielä se tärkeämpi:

Hänen mielestään on sananvapauden kannalta hyvä asia, että monet mediat sulkivat syksyllä keskustelupalstansa ja suodattavat niiden sisältöjä aiempaa tarkemmin.

Hotellin respasta toistetaan ja alleviivataan:

Hänen mielestään on sananvapauden kannalta hyvä asia, että monet mediat sulkivat syksyllä keskustelupalstansa ja suodattavat niiden sisältöjä aiempaa tarkemmin.

Ja esitetään kysymys:

Kumpiko sitä oikeaa kainaloaan oikeastaan tuulettelee? Tunnettu vihakirjoittaja Perskeleen Ykä vai tunnettu ns. vastuullisen sananvapauden kannattaja, Julkisen Sanan Neuvoston tuleva puheenjohtaja Grundströmin Elina, joka hyväksyy sananvapauden edustajana sananvapauden vain siihen sertifikoiduille ihmisille? Kumpi oli sananvapauden kannattaja ja kumpi sen vihollinen?

Niin muuten, Julkisen Sanan Neuvoston tehtävä on tulkita hyvää journalistista tapaa ja puolustaa sananvapautta.

Vaikka fasisti olisi harmittoman näköinen, hän on silti fasisti. Antaisitko tälle naiselle oikeuden allekirjoittaa kuolemantuomioita?

Palataanpa vielä kirjoituksen alkuun. Siinähän tuli siteerattua OAJ:n julkaisua näin:

Vihapuhe sosiaalisessa mediassa voi yllyttää tasapainottomia henkilöitä myös äärimmäiseen väkivaltaan, kertoo sisäministeriön tilannekatsaus.

Kieltämättä niin OAJ:n julkaisu kuin sisäministeriön tilannekatsaus on omalla tavallaan myös oikeassa, joskaan kumpikaan taho ei puutu siihen, missä ongelma todella on. Meinaten, onhan tässäkin suunnassa tutustuttu erääseen vihakirjoitusten kokoelmaan, joka on levinnyt maailmalla sekä suullisesti, käsin kirjoitettuna tekstinä, painettuna tekstinä niin kuin myös nykyisin internetin suomilla mahdollisuuksilla.

Tässä vihakirjoitusten kokoelmassa sanotaan aivan suoraan, että ne ihmiset, jotka eivät hyväksy näitten vihakirjoitusten ideologiaa voi tappaa, ja heidät on jopa suotavaa tappaa.

Kokoelma näitä vihakirjoituksia on yllyttänyt henkilöitä, niin tasapainottomia kuin omasta mielestään tasapainoisia äärimmäiseen väkivaltaan, jossa ihmisiä on tapettu mahdollisimman mielikuvituksillisilla ja tuskallisilla tavoilla ympäri maailmaa.

Kyseisten vihakirjoituksien aikaansaama väkivalta leviää edelleenkin, ja on jokseenkin pelottavaa, että esimerkiksi länsimaiset valtiot eivät toimi niin näitä vihakirjoituksia kuin sen levittämää väkivaltaa vastaan. Vaikka ne tietävät, että tämä väkivalta pohjaa nimenomaan näihin vihakirjoituksiin.

Näitä äärimmäistä väkivaltaa aikaan saavien vihakirjoitusten kokoelmaa kutsutaan nimellä Koraani.

Hotellin repassa herää kysymys. Miksi määrittelijäfasistimme eivät puutu vihakirjoituksiin, jotka kannustavat väkivaltaan, ja jotka ovat todistetusti saaneet aikaan hirvittävän määrän väkivaltaa? Miksi he puuttuvat ainoastaan kirjoituksiin, jossa vastustetaan tätä väkivaltaa?

 Vastenmielistä väkivaltaan yllyttävää vihapropagandaa. Vaatii ilman muuta toimenpiteitä, että moinen vihapropaganda saadaan loppumaan. Väkivallan uhreja tosin nolla kappaletta, mutta eipäs nyt takerruta yksityiskohtiin.

Arvostettavaa toiseuden tekstiä. On tosin aikaansaanut miljoonia mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla tapettuja kuolonuhreja, mutta… öö… öö… brrgele… ai… ai… eipäs nyt takerruta yksityiskohtiin…

KOLMAS MUISTIO

Helsinki, nykypäivä

Suojelupoliisin tiloissa olevaan työhuoneeseen oli kokoontunut kuusi miestä. Heidän kokoontumisessaan ei ollut virallisesti sinänsä mitään dramaattista, sillä he olivat vain saattaneet loppuun heille määrätyn työtehtävän ja kävivät keskenään siihen liittyvää palaveria. Miehet olivat kokeneita turvallisuus- ja tiedustelualan ammattilaisia, suojelupoliisin hierarkiassa niitä miehiä jotka eivät koskaan nousisi johtotehtäviin, mutta he olivat myös juuri niitä miehiä, joita ilman suojelupoliisi ei koskaan pystyisi suoriutumaan tehtävästään. He olivat niitä varsinaisia työntekijöitä, joiden työn tuloksen poliittisesti valittu johto aikanaan kertoisi maailmalle, tai tarpeen tullen jättäisi kertomatta.

Heidän tehtävänsä oli ollut tehdä tuorein Suomea koskeva uhkakartoitus. Tehtävän asettelu oli ollut miehille mielenkiintoinen mutta myös vaikea, sillä siinä miehet joutuivat kamppailemaan keskenään kahden erillisen asian kanssa. Ensimmäinen oli heidän perustyömoraalinsa. He olivat alansa ammattilaisia jotka eivät toimineet pelkästään rahan tai aseman vuoksi, vaan aidosta halusta ylläpitää suomalaisten turvallisuutta ja siksi he halusivat työssään etsiä, kartoittaa ja tunnistaa Suomea, suomalaista järjestelmää ja yhteiskuntarauhaa uhkaavia tekijöitä ja pyrkiä mahdollisimman pitkälle ennaltaehkäisemään niitä sekä tarvittaessa toimimaan niitä vastaan yhdessä muitten viranomaisten kanssa.

He olivat älykkäitä miehiä ja sen vuoksi ymmärsivät sen tosiasian, että heidän työtään – vaikka supo ei vielä virallisesti varsinainen poliittinen poliisi ollutkaan – rajoittivat niin sanotut poliittiset realiteetit joiden mukaan heidänkin piti toimia, ainakin julkisesti ja sitä myötä myös osittain valehdella Suomea kohtaan kohdistuvista uhkatekijöistä ja ihmisistä, jotka saivat ne aikaiseksi. Heille annetussa tehtävänannossa oltiin tehty aivan selväksi, että julkisuuteen annettava uhka-arvio ei saanut olla kaiken kattava, sillä uhkaa – edes toteennäytettyä sellaista – ei tietyillä poliittisilla tahoilla mielletty ollenkaan uhkaksi ja sen vuoksi tiettyjä ulkomaalaisryhmiä tuli kohdella arviossa ns. poliittisesti korrektisti.

Miehet olivat tuumineet keskenään, että tehtävänanto sinänsä vesittää tehtävän kunnollisen suorittamisen, mutta päättivät tehdä sen kuitenkin parhaansa mukaan. Sillä olivathan he kulissien takana toimivia kasvottomia miehiä, ja heillä oli omat menetelmänsä. Päätettiin tehdä selvitys, ensimmäinen muistio, joka luovutettaisiin poliittisille päättäjille, julkaistaisiin mediassa ja joka olisi sopivan ympäripyöreä, sisältäen jonkun verran totuutta ja jotain sitä, mitä esimerkiksi virkakoneistolle niin tärkeä media haluaisi kuulla. Ja sitten päätettiin tehdä toinen, vielä siinä vaiheessa piilossa pidettävä selvitys. Toinen muistio.

Ympäripyöreässä selvityksessään, ensimmäisessä muistiossaan miehet totesivat, tai suojelupoliisin päällikköhän sen julkisuudessa totesi, että islamilaisen terrorismin uhka on yleensä ottaen kasvanut ja turvapaikanhakijoissa voi olla ihmisiä, joilla on yhteyksiä terroristijärjestöihin, mutta varsinaisen terrori-iskun uhka on matala. Olihan selvityksessä poliittisten realiteettien painostuksesta ymmärretty mainita myös, että maahanmuuttoa vastustavien viharikosten uhka on kasvanut, mikä olikin sitten mediaa eniten kiinnostanut pätkä tässä selonteossa. Antoihan se mahdollisuudet loputtomaan äärioikeistolaisella väkivallalla spekulointiin ja näitä kannunvalajiahan toki riitti, vaikka miehet tiesivät, että joku lakana päällä kuvattu heppu ei ole turvallisuusuhka ja poliisien resurssien tuhlaaminen hepun etsimiseen oli lähinnä huono vitsi, kun oikeitakin vaaratekijöitä oli. Kyse oli ennemminkin vihervasemmistolaisen median ikuisesta toiveesta lopultakin löytää jotain sellaista, mistä he olivat jo aikaa sitten varoittaneet, tajuamatta, että se oli olemassa vain heidän omissa ideologisen innon sekoittamissa päissään. Häpeällistä vain, että poliisi joutui menemään tuohon sirkukseen mukaan ja esittämään, että se oli siinä tosissaan.

Jätettyään vesitetyn turvallisuusselvityksen, tai ensimmäisen muistion, niin kuin miehet keskenään totesivat, poliittisesti valittujen johtajien julkaistavaksi he olivat keskittyneet itse asiaan ja ryhtyneet tekemään toista muistiota, keskittyen todellisiin uhkakuviin, unohtaen nykyisin niin tärkeät poliittiset realiteetit ja keskittyen yksinomaan kansalaisten turvallisuuteen ja yhteiskuntarauhan ylläpitämiseen. Etsien ja kartoittaen tekijöitä, jotka uhkasivat niitä. Venäjän he jättivät tästä muistiosta pois, sillä tiesivät sen olevan uhka joka tapauksessa ja ymmärsivät että sen, mitä Pääesikunnan tiedusteluosasto ei asian tiimoilta löytäisi, sitä ei tarvitsisi löytääkään. He itse keskittyivät haittamaahanmuuton aiheuttamaan uhkaan.

He keskittyivät kartoittamaan ennustetun väkivallan sijasta jo tapahtunutta väkivaltaa ja totesivat yksimielisesti, että viimeisen kahdenkymmenenviiden vuoden aikana ulkomailta tuotu, ja kantasuomalaisiin kohdistuva väkivalta on huomattavasti lisääntynyt. He totesivat myös, että tosiasiassa se on tuolla ajanjaksolla vasta alkanut, sillä 1980-luvulla sellaista ei ollut. Miehet panivat merkille, että tuo kyseinen väkivalta keskittyi nimenomaan tietyistä Afrikan ja Lähi-idän maista tulleitten kansojen edustajiin. He totesivat myös, että vaikka väkivallan olemassaolo tiedettiin ja tunnustettiin, niin siihen ei reagoitu, vaan päinvastoin yritettiin selittää olemattomaksi vedoten milloin ikään liittyviin tilastoihin, milloin suomalaiseen rasismiin ja milloin mihinkin.

Miehet huomasivat olevansa taas kertaalleen tekemisissä ”poliittisten realiteettien” ja erittäin arkaluontoisten asioitten kanssa, sillä he olivat oikein hyvin perillä siitä, että näitten samojen kansojen edustajat oli Suomessa nostettu jalustalle niin poliittisen kuin virkakoneiston sekä median taholta, eli nyt heillä oli tutkintansa alla eräänlaiset untouchables, joita vastaan ei saisi esittää syytöksiä, vaikka kiistatonta näyttöä siihen olisikin. Mutta he päättivät toimia niin kuin ammattimaisen turvallisuuskoneiston edustajien kuuluu toimiakin, eli totesivat, että väkivalta on väkivaltaa, tapettu ihminen on tapettu ihminen, hakattu ja raiskattu ihminen on hakattu ja raiskattu ihminen ja ryöstetty ihminen on ryöstetty ihminen vaikka kaikkien näitten väkivallan tekojen syitä yritettäisiinkin selittää poliittisista ja sinisilmäisen sokeista humanistisista syistä siten, että uhri tavallaan teloi itse itsensä koska uhrin edustama yhteiskunta rakenteellisen rasisminsa myötä muutti uhrin syylliseksi ja väkivallanteontekijän uhriksi.

Ammattilaisina heidän oli pakko päätyä johtopäätökseen, että viimeisen kahdenkymmenenviiden vuoden aikana maassa oli pelottavissa määrin lisääntynyt ilmiö, jota voisi kutsua termillä järjestäytymätön terrorismi. Se, että se ei ole järjestäytynyttä vaan tietyllä tavalla randomia, ei poista millään muotoa sen tavallisille kansalaisille aiheuttamaa uhkaa. Mikäli kyseessä olisi kantasuomalaisten kantasuomalaisia kohtaan tekemät väkivallanteot, kyseessä olisi yksinkertaisesti vain ilmiö, jonka kanssa tulee elää ja joka kuuluisi suojelupoliisin sijasta järjestyspoliisille, mutta heillä ei ollut tässä tapauksessa muuta vaihtoehtoa kuin todeta, että kyseinen järjestäytymätön terrorismi on tuotu Suomeen ulkoapäin, siinä ei näytä olevan minkäänlaisia laantumisen merkkejä ja maahantulijoitten määrän moninkertaistuessa myös väkivallan määrä moninkertaistuu.

Joten kyseinen järjestäytymätön terrorismi muodostaa suomalaisten turvallisuudelle jatkuvasti kasvavan uhan. Kaava on selkeä, ja niin sanottu kotouttaminen ja ”monikulttuurinen valistus” eivät ole muuttaneet tilannetta millään muotoa paremmaksi. Itse asiassa miehet totesivat, että ns. monikulttuurinen valistus ei ollut edes tarkoitettu parantamaan tilannetta, vaan se oli suunnattu kantasuomalaisille, että he yksinkertaisesti alistuisivat tilanteeseen ja näkisivät sen – kaikesta todistetusta haitasta huolimatta – positiivisena. Mutta ennen kaikkea propaganda ei muuttanut sitä tosiasiaa, että suomalaisiin kohdistuu väkivaltainen hyökkäys. Ei ehkä organisoitu, mutta laaja ja todellinen.

Jo tämän kohdan perusteella heidän olisi pakko toisessa muistiossaan suositella tämän tyyppisen haitallisen ja kiistattoman turvallisuusuhan aiheuttavan maahanmuuton välitöntä lopettamista ja muuttovirran kääntämistä kaikin tarvittavin pakkokeinoin toisinpäin täysin riippumatta siitä, onko näitten kyseisten maitten kansalaisilla turvapaikkaoikeus tai ei ja sallivatko niin olemassaolevat kuin humanistien omissa päissään kuvittelemat kansainväliset sopimukset niin tehtäväksi. Kansallinen ja ennen kaikkea kansalaisten turvallisuus menisi yli tuon kaiken.

Tässä toisessa muistiossaan he tarkastelivat myös kansantalouteen liittyviä turvallisuuskysymyksiä ja niitten rinnakkaisvaikutuksia kansalliseen turvallisuuteen ja yhteiskuntarauhan säilymiseen. He olivat hyvin tietoisia siitä suomalaisesta perustilanteesta, että maassamme asuu yksi maailman rauhallisimmista ja sekä laille että esivallalle kuuliainen kansa.

Mutta tilanne voisi muuttua. Sillä suomalaisiin kohdistetun väkivallan lisäksi taloudelliset seikat aiheuttaisivat huomattavaa yhteiskunnallisen luottamuksen rapautumista. Niin kutsuttu ”positiivinen erityiskohtelu” niin julkisen sektorin työpaikkojen hakemisessa kuin asuntojonoissa oli kiristänyt erityisesti kaupunkiväestön pinnaa jo vuosia, samoin kuin se, että asiaa oltiin myyty, tai oikeastaan pakotettu ihmisiä omaksumaan se ajatus, että tämän kaltainen toiminta on oikeaa ja pakolla hyväksyttävää. Lisäksi kuluvan vuoden turvapaikanhakija-aalto sattui juuri siihen saumaan, jolloin hallitus oli päättänyt panna kansalaisiinsa kohdistuvat suuret leikkaukset voimaan.

Miehille oli selvä, ettei kansalaisilta millään muotoa jäänyt huomaamatta se seikka, että kyseisistä leikkauksista säästetyt rahat tuhlataan saman tien turvapaikanhakijoihin ja kantasuomalaisiin kohdistuvien leikkausten keskellä hallitus hyvin nopealla aikataululla kyhäsi pystyyn turvapaikanhakijoille varatun lähes puolen miljardin euron lisäbudjetin. Nämä turvallisuusalan ammattilaiset olivat erittäin hyvin perillä siitä, että kyseisen lisäbudjetin kohdalla tultaisiin muistuttamaan  kansalaisten taholta,  että erääseen – suomalaisille tarkoitettuun – reumasairaalaan ei valtiolta aikanaan herunut edes kahta miljoonaa euroa, ja sairaalan toiminta lopetettiin. Tämän kaltaiset muistutukset, jotka eivät pohjautuneet ennakkoluuloihin vaan tosiasioihin lisäisivät kansalaisten – työryhmän mielestä täysin oikeutettua – katkeruutta, koska itsekin suomalaisina supon ammattilaiset tiesivät, että suomalaiset eivät siedä epäoikeudenmukaisuutta, erityisesti silloin, kun se tapahtuu suomalaisen jo muutenkin elättämän ulkomaalaisen hyväksi.

Luonnollisesti kokoustaan pitävät supon ammattilaiset kävivät läpi kokemuksia muualta Euroopasta ja eritoten naapurimaastamme Ruotsista, ja totesivat, että samanlainen hallitsematon ja Suomea paljon pidempään jatkunut maahanmuutto on saanut aikaan Ruotsin valtiosta de facto irtaantuneita alueita ja kyseisen maahanmuuton myötä tuliasein käytävä väkivalta alkaa olla jokapäiväistä. Lisäksi miehet totesivat, että Ruotsin puolella asiaan liittyvä suvaitsevainen propagandavyörytys oli saanut aikaan tilanteen, jossa ongelma ei ollut enää ongelma, mutta ongelmasta ääneen puhuminen oli ongelma. Ja miehet näkivät, että tilanne Suomessa oli menossa pelottavalla nopeudella samaan suuntaan. Media ei ollut enää uutisointiväline, vaan osa puhdasta tavallisille suomalaisille haitallista propagandakoneistoa.

Tietenkin supon miehet vielä totesivat, että tämän ns. järjestäytymättömän terrorismin lisäksi ei ole mitään takuita etteikö järjestäytynyt terrorismi tekisi iskuja Suomessa eikä myöskään olisi mitään varmuutta siitä, kuinka paljon tämän järjestäytyneen terrorismin sekä aktiivisia osallistujia että passiivisia tukijoita turvapaikanhakijoitten seassa olisi. Sillä he tiesivät myös, että suomalaisella, rajoitetuilla resursseilla toimivalla turvallisuuskoneistolla ei olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia selvittää kaikkien tässä vyöryssä tulijoitten taustoja.

Toisen muistionsa johtopäätöksessä he totesivat yksimielisesti, että jo viimeisen kahdenkymmenenviiden vuoden aikana tapahtunut maahanmuutto on heikentänyt kansalaisten turvallisuutta ja luonut edellytykset yhteiskuntarauhan murentumiseen tulevaisuudessa. Nykyinen, jo valmiiksi heikentyneeseen turvallisuustilanteeseen tuleva vyöry heikentää sitä vieläkin enemmän, joten se tulisi pysäyttää keinolla millä hyvänsä, sillä elettäisiin viimeisiä hetkiä, kun suomalainen turvallisuuskoneisto pystyisi suoriutumaan tehtävistään eikä myöskään lamassa elävän maan taloudellinen kantokyky riitä. Kaikki raha, mitä laitetaan maahanmuuttoon on kansalaisilta pois ja jaettavan rahan määrä vähenee jatkuvasti. Tämä ei voi tapahtua ilman vastareaktiota, joka voi olla ja hyvin todennäköisesti on väkivaltainen.

Tiedustelu- ja turvallisuusalan ammattilaiset olivat saaneet toisen muistionsa valmiiksi. Mutta tässä vaiheessa he kohtasivat huomattavan ongelman. Kenelle tämä toinen muistio oikeastaan voitaisiin jakaa? Se sisältää tekstiä ja johtopäätöksiä, joita ei haluta kuulla. Antaako muistio koko hallitukselle? Vaiko ehkä vain pää-, sisä- ja puolustusministerille? Voiko sitä antaa oppositiolle, joka on hyvin voimakkaasti identifioitunut haittamaahanmuuton fanaattiseksi kannattajaksi? Kenelle sen oikeastaan voisi antaa? Voisiko sitä antaa edes suojelupoliisin johdolle, joka kuitenkin joutui toimimaan niin sanottujen poliittisten realiteettien puitteissa?

Tässä vaiheessa nämä suojelupoliisin ammattilaiset päättivät pitää taktisen aikalisän, ja väsätä vielä kolmannen muistion. Edellisessä muistiossa kartoitettiin tilannetta ja uhkakuvia, mutta tässä muistiossa mietittäisiin tilanteeseen johtaneita syitä ja mahdollisia syyllisiä. Lähtökohtana olisi, että nykyinen vaaratilanne ei ole hallitsematon luonnonvoima, vaan sen on joku saanut aikaiseksi. Ei välttämättä aktiivisesti siihen pyrkien, mutta selkeästi vaaran ignoroiden. Ensimmäisenä supon ammattimiehet tietysti miettivät, että onko tilanne johtunut ulkopuolisesta pakosta, niin kuin moni Suomen sisäinen asia johtui vielä Neuvostoliiton aikana. Siihen aikaan ns. poliittisten realiteettien huomioon ottaminen oli ymmärrettävää, johtuen Neuvostoliiton sotilaallisesta ylivoimasta.

He tulivat nopeasti johtopäätökseen, että minkäänlaista sotilaalliseksi laskettavaa uhkaa, joka olisi pakottanut Suomen alistumaan haittamaahanmuuttoon ei ollut. Painostus EU:n puolelta oli tietysti selkeää, mutta niin räikeitä muotoja kuin mitä se nyt harjoittaa, ei ollut vielä siinä vaiheessa kun haittamaahanmuutto Suomessa alkoi ja suomalaisen poliittisen koneiston puolelta hyväksyttiin. Samoin EU ei ehtinyt vaikuttaa siihen valtavaan Suomessa harjoitettuun mielipidemuokkauskampanjaan, jolla suomalaiset vaadittiin hyväksymään haittamaahanmuutto. Kaikki se oli kotimaista perua ja alkanut jo aikaa sitten.

Tilanne oli siis aiheutunut suomalaisten omasta toimesta. Kuka aukaisi rajat? Kuka aloitti maahanmuuttopropagandan? Kuka mahdollisti sen, että Suomessa on ollut jo vuosia järjestäytymätöntä mutta hyvin väkivaltaista ulkomaalaisterrorismia ja kuka piti rajat auki,  että mahdollistetaan tie myös järjestäytyneelle ja vielä vakavammalle terrorismille? Supon miehet miettivät tässä vaiheessa tietenkin sitä, että kenellä siihen oli valtuudet? Vastaushan olisi yllättävän helppo.

Valtuudet olivat Suomen eduskunnalla ja hallituksella. Ei kenelläkään muulla. Suomen eduskunta oli vastuussa suomalaisiin kohdistuvasta uhasta. Virkamieskoneisto ja media seurasivat perässä. Eli edellä mainitut itsessään edustivat sitä suomalaisiin kohdistuvaa vaaraa, johon suojelupoliisin tulisi reagoida.

Mutta kuinka toimia hallitusta, eduskuntaa ja virkakoneistoa vastaan? Kun miehet olivat itsekin virkakoneiston edustajia? Tässä vaiheessa työryhmä totesi, että missään nimessä toista muistiota ei voida millään muotoa jakaa niin hallitukselle kuin eduskunnallekaan, sillä sehän itse on ollut osallisena suomalaiseen kohdistuvan terrorismin tukemiseen. He ymmärsivät, että kyseessä ei ollut mikään varsinainen salaliitto, vaan tyhmyyden ja mitään kyseenalaistamattoman ja täysin sinisilmäisen humanismin tuhoisa sekoitus, mutta saman lopputuloksen se sai aikaan yhtä kaikki.

Kenelle siis jakaa niin toinen kuin kolmas muistio? Suojelupoliisin poliittisesti valitulle johdolle? Sitä kautta muistio menisi välittömästi myös hallitukselle, joka oli osa turvallisuusongelmaa. Puolustusvoimille? Mutta oliko kenraalikunta poliittisen koneistomme talutusnuorassa? Voisiko siihen luottaa ollenkaan? Kuinka alas upseeritasolla pitäisi mennä? Majuri- ja kapteenitasolle? Voisiko siihenkään luottaa?

Nämä turvallisuus- ja tiedustelualan ammattilaiset muistivat, että Suomessa on satoja tuhansia suomalaisia aseita omistavia miehiä, joilta poliittinen koneistomme oikein mielellään veisi aseet ja mitä se on yrittänyt tehdä kerta toisensa jälkeen. Tällä kertaa Euroopan Unionin direktiiviin vedoten. Ehkä jopa onnistuen. Entä jos muistion saisi jotenkin heidän tietoonsa? He päättivät julkaista niin toisen kuin kolmannen muistionsa poliisin verkkosivuilla ja vuotaa sen muuallekin nettiin. Sen jälkeen he olisivat luonnollisesti kaikki työttömiä, mutta yksityinen turvallisuussektori palkkaisi heidän kaltaiset miehet enemmän kuin mielellään.

Pian työttömiksi jäävät työryhmän miehet tiesivät, että nämä rauhalliset miehet muuttuvat todella vaaralliseksi vasta siinä vaiheessa jos heidän aseitaan aletaan aktiivisesti yrittää takavarikoida eli heitä rangaistaan rikoksesta, jota he eivät ole tehneet. Sillä siinä vaiheessa heille ei olisi enää minkäänlaista kynnystä hankkia entisten, laittomiksi muuttuvien aseittensa lisäksi konetuliaseita.

Supon turvallisuus- ja tiedustelualan ammattilaiset totesivat vielä, että tietyissä, varsinkin vihervasemmistopoliittisissa piireissä näitä tavallisia suomalaisia miehiä pidettiin uhkana.

Uraansa lopettelevat suojelupoliisin miehet puolestaan kysyivät itseltään, että oliko näissä miehissä ennemminkin viimeinen toivo?

LÖTJÖNEN JA ÄÄNESTÄJÄN KULUTTAJANSUOJA

Eli D´Lötjösen vaalimenetelmä

Tulipa käytyä hyvän ja pitkäaikaisen kaverini Lötjösen kanssa tuossa aiemmin syksyllä muutaman päivän metsästysreissulla Uuden Hyisianan kunnan alueella. Meillä oli siellä mainio mahdollisuus kulkea melko laajoilla metsästysmailla, joista tosin melkoinen osa oli sellaista pöpelikköä, ettei siellä koirattomilla miehillä minkään tehnyt. Saaliinkaan kanssa ei pääsyt paljoa kehumaan, sillä kyseinen vuosi on yksi huonoimpia vuosia metsäkanalintujen kohdalla miesmuistiin. Pesinnät meni keväällä persiilleen ja sen huomaa. Mutta mukavaahan sitä on joka tapauksessa pyssyjä ulkoiluttaa ja tulia poltella.

Siinä on meinaan oma taikansa kun tervaspuu palaa, tikun nokassa paistuu Lälläveden Läski & Leivonnaisen vanhan ajan lenkkimakkara, pyssyt nojailevat petäjän kylkeen ja häiskät istuvat kannon nokassa hörppien hyvässä termospullossa kuumana säilynyttä lihalientä josta nouseva höyry on näkökenttään kuin suola siinä sopassa, minkä nuotiosta nouseva savu keittää. Termospullohan kuuluu ihmiskunnan suurimpiin keksintöihin, samaan sarjaan kuin jeesusteippi, jekkulanka, lohkolämmitin, myrskytulitikut, retkikeittimen kaasupoltin, led-otsalamppu, sananvapaus, autiotupa ja se semmonen styroksinen ulkohuussin pyllynalusta. Ne saavat ihmisen uskomaan, että kyllä ihmiskunta voi vielä saada aikaiseksi jotain todella suurta.

Yhtä kaikki, vaikka saalilla ei suurestikaan juhlittu, niin reissua – niin kuin näitä reissuja yleensäkin – voi pitää silti varsin onnistuneina ja erinomaisen mukavina. Majoituspaikkanamme meillä oli täysillä mukavuuksilla varustettu lautamökki eli siinä oli sähköt ja yksi sähköpatteri, avotakka, pieni kahden pisteen liesi uunilla, vesipiste lähellä olevan saunan nurkalla, pöytä, kaksi tuolia ja punkat molemmille sekä mukana tuotu matkaradio. Ykän ja Lötjösen hotelliraati antoi majoituksesta täydet 5/5 pistettä.

Erityisen mainiota tässä mökissä oli erillinen sauna, sellainen pieni harvalattiainen kahden ja puolen perseen sähkötön puusauna jossa oli noin kahden neliömetrin pukuhuone ja hyvin pieni ulkokuisti. Siinä saunassa oli illalla mukavaa pehmentää metsässä kulkemisen jälkeen iän ja mailien kiristämiä lihojaan ja pulista mukavia. Tietysti tuli puhuttua päivän metsästysreissusta, joista ei paljon puhumista ollut ja totta kai niin entisistä kuin tulevistakin metsästysreissuista. Tämmösillä reissuilla menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus kohtaavat sellaisessa mukavassa potpurrissa. Muistatko hei Ykä kun… joo, muistanhan minä… ja jos ens kerralla vaikka…

Saunassa suomalainen mies on filosofisimmillaan ja varsinkin porukassa – erityisesti jos tarjolla on kylmää ääliö-ööliä – saavutetaan jätkäporukan keskenäisen pulinan korkein filosofinen taso, jota tavalliset häiskät kutsuvat tuttavallisesti paskanpuhumiseksi ja sitten taas ne tyypit, jotka määrittelevät ihmisen arvon ihmisen sijasta tittelin ja oppiarvon mukaan käyttävät siitä puolestaan termiä älyllinen ja sivistynyt diskussio. Vaikka mitä varmimmin samaa paskaa ne puhuvat kuin raappahousujätkätkin. Toisin kuin naiset muuten ehkä luulevat, niin paskanpuhumissessioissa ei puhuta heistä juuri ollenkaan. Nuoremmat miehet eivät ilkeä, kun kuitenkin tietävät, että se joka asiasta eniten mölisee on juuri se, joka suurinta puutetta kärsii. Vanhemmat, jo pitkään naisen kanssa eläneet taas tuumivat, että turha kai sitä vallitsevasta asiantilasta enää asiakseen tarttee librettoa kirjoittaa.

Sanotaanko viimeisen kymmenen – viidentoista vuoden aikana tähän miesten saunapaskanpuhumisprotokollaan on tullut uutena osa-alueena niin sanottu vihapuhe, ja sen osuus on kasvanut niin laadullisesti kuin määrällisesti. Tulihan sitä meilläkin Lötjösen kanssa saunassa taas kertaalleen kovasti vihattua, mutta meidän kohdallamme suvaitsevaisemmat ja tiedostavammat tahot epäilemättä laskevat vihapuheeksi jo erilaisten talvirenkaitten ajo-ominaisuuksien vertailun. Meinaan, Lötjönen on ihan yhtä lailla kuin minäkin ja täysin vapaaehtoisesti luovuttanut sielunsa Voiman Pimeälle Puolelle, joten mikäs meillä siellä saunassa oli kylmää olutta hörsiessä ja tasoittaessamme tietämme kohti väistämätöntä Tsuhnan Helvettiä.

                                              

Hömpstadin Vähänköehkäopiston tutkimuksen mukaan vihapuheen osuus herraseuran keskinäisessä saunapulinassa on noin 50%, joten muuhunkin puheeseen jää aikaa ja keskustelu saattaa johtaa sinänsä varsin käyttökelpoisiin oivalluksiin ja ideoihin, varsinkin jos on mahdollisuus ottaa kylmää saunaolutta, mihin meillä oli mahdollisuus koska metsässä kulkemiset oli sen reissun osalta tehty. Sitä ennen oltiinkin oltu suurinpiirtein kuivin suin, sillä krapula ja metsässä rämpiminen sopivat yhteen varsin huonosti.

Vihakiuas tuuppasi vihankoston löylyä

Jätkien nahkat ne kärventyi

Vihapannu kirskui ja päästeli höyryä

Useampi tunti siinä tärvääntyi

No joo, siitähän päästään kirjoituksen varsinaiseen aiheeseen. Lötjönenhän sen siinä toisella saunatauolla keksi. Heppu siinä nahka syysilmassa höyryten nirskautti kaljatölkin auki, sytytti Voimasavuke Bostonin ja totesi että on se Ykä vaan niin, että tässä maassa on ihan äärimmäiset perusasiat jotenkin päälaellaan. Johon minä sitten totesin, että myöntää täytyy, mutta maassa on päälaellaan jo niin paljon, että täsmennätkö vähän. No Lötjönen siihen, että kun kaikkiin hilavitkuttimiinkin saa ostaessaan ainakin vuoden takuun, niin on se nyt jumaliste kumma, että niinkin tärkeään asiaan kuin vaaleissa äänestämiseen ei saa minkäänlaista takuuta. Vaikka kansanedustaja heti hallitukseen päästyään päästäisi paskaisen naurun ja tekisi just päinvastoin kuin lupasi ja minkä minä hölmö uskoin. Eihän mulla ei ole äänestäjänä minkäänlaista kuluttajansuojaa. Ostin Mersun, maksoin Mersun, sain Mossen, ja siihen vaan pitää tyytyä. Pitäis tähän joku roti saada.

Minä siihen tuumin, että jätkä puhut järkeä ja näinhän todellakin on. Suomessa saa kahden vuoden takuun alkaen usb-muistista taktisten taistelusukkahousujen kautta aina Hobby Hallin sähköhydraulisiin nilkannyrjäyttäjiin saakka, mutta noin tärkeässä asiassa on kuluttajansuoja ihan onneton. Tai siis sitä ei ole ollenkaan. Ei ole minkäänlaista valitus- tai kaupanpurkumahdollisuutta, eikä edes lautakuntaa johon voisi asiansa viedä käsiteltäväksi. Ei auta muu kuin neljän vuoden kuluttua yrittää taas uudestaan ja mitä todennäköisimmin tultua taas vedätetyksi. Kyllä asialle tartteis tehdä jotain ja mieluummin jo toissa viikolla.

Kun meillä ei ollut kiirettä minnekään, niin kuin saunassa ei saa ollakaan, niin ruvettiin siinä kehittelemään vanhentuneen ja huonosti toimivan D´Hondtin vaalimenetelmän tilalle joustavampaa  D´Lötjösen vaalimenetelmää, joka ei sinänsä muuten paljon poikkeaisi nykyisestä, mutta siihen lisättäisiin henkilökohtaisen äänen mitätöintimahdollisuus. Se oli siinä suunnittelun alussa jo selvää, että menetelmän täytyy perustua puhtaasti äänestäjän henkilökohtaiseen päätökseen ilman mitään virallisia lautakuntia ja protokollia siitä, että millä perusteella äänensä voi mitätöidä. Jos meinaan tämä D´Lötjösen menetelmä toteutettaisiin perinteisen hitaana lautakunta- ja virkakoneistovetoisena systeeminä, niin mehän tällä hetkellä jännitettäisiin, että mitenkäs niille vennamolaisille mahtoi käydä vuoden 1971 eduskuntavaaleissa.

Eli äänestäjällä tulisi olla ehdoton veto-oikeus oman äänensä käyttöön niin ääntä antaessa kuin sitä mahdollisesti peruttaessa ilman että virkakoneistolla olisi siihen nokan koputtamista. Tietysti systeemissä pitäisi olla joku varmistus, eli äänestäjälle jäävä dokumentti siitä, että nyt todella perutaan sille nimenomaiselle henkilölle annettua ääntä, mitä tuli äänestettyäkin. Eihän se muuten pelittäisi. Ja tuleehan se vaalisalaisuus säilyttää myös.

No, tässäkin auttoi tietysti aina luotettava ja käyttökelpoinen Huitsinnevadan Paikallisdemokraatti, Pinnanmaan valtalehti. Saunan pukuhuoneessa niitä oli iso läjä syttypaperiksi. Me otettiin yksi ja ruvettiin repimään palasia hahmotellaksemme D´Lötjösen menetelmän mukaista äänestyslipuketta. Äänestyslipukkeessa olisi kolme päällekkäistä osaa. Ensimmäisenä on varsinainen äänestyslipuke, johon äänestäjä raapustaa sen henkilön numeron, ketä aikoo äänestää. Toisena osana on kalkkeripaperi, jonka alla on kolmas, alapuoleltaan kahta ensimmäistä pidempi osa. Kolmannen osan yläpuolella on se alue, mihin kalkkeripaperi kopioi äänestetyn numeron, ja kalkkeripaperi estää vaalivirkailijaa näkemästä äänestäjän raapustamaa numeroa. Kolmannen osan alaosassa taas on paikka vaalivirkailijan laittamalle allekirjoitukselle ja leimalle, jolla hän virallistaa äänestäjälle mahdollisuuden äänensä perumiseen jossain myöhemmässä vaiheessa.

Eli äänestäjä raapustaa päällimmäiseen lappuun numeron, repäisee sen irti, taittaa ja menee vaalivirkailijan luo, joka lämpsää leiman sekä varsinaiseen äänestyslippuun sekä äänen peruuttamisen oikeuttavaan lippuun. Sitten ei muuta kuin äänestyslippu uurnaan, peruutuslippu povitaskuun ja kansalaisvelvollisuus on suoritettu.

Vaalien jälkeen kuluu sitten puoli vuotta, ja asioita aktiivisesti seuraava äänestäjä huomaakin pettyneenä ehdokkaastaan, että pommin möit, sanasi söit, takkisi käänsit, muutenkin meni vituralleen ja vielä nilkki toteat, että näin kuuluu toimia koska tilanne on muuttunut ja nyt on kannettava vastuuta. Normaalisti äänestäjällä ei ole muuta mahdollisuutta kuin repiä ihokkaansa, raastaa partaansa ja kirjoitella kommentteja kaiken maailman vihasivustoille, mutta D´Lötjösen menetelmän myötä hän voisikin todeta savolaisittain että osattaan sitä tiälläkkiin. Niinpä hän kaivaa lipaston laatikosta vaalivirkailijan leimaaman äänenperuutuslappunsa, marssii sen kanssa postiin, jossa pyytää postivirkailijalta (joka on siis käytännössä lähikaupan Helena, kun eihän niitä oikein muita enää olekaan kuin asiamiesposteja) äänenperuutuskuoren. Helena kaivaa kuoren laatikostaan, äänestäjä repäisee kalkkeripaperin irti, taittaa lapun, laittaa sen kuoreen ja Helena lämpsäisee siihen leiman päälle.

Kirje lähtee ensimmäisen luokan postina Eduskuntaan ilman postimaksua ja Eduskunnassa todetaan, että kansanedustaja se ja se on näemmä menettänyt taas yhden äänen. Johan näitä on tänä päivänä siltä mennyt jo kuusikymmentäkaksi kappaletta. Eduskunnan äänenperuutusvirkailija päivittää ääntenmenetystilanteen eduskunnan verkkosivuille joka päivä kello 16 ja kansanedustajat seuraavat tilannetta kylmä rinki persreiän ympärillä. Sivustoja seuraisi pirunkurilla varmaan moni  äänestäjäkin, ja me tuumattiin Lötjösen kanssa, että siinähän se olisi kaikkien TosiTV-ohjelmien äiti.

Siinä vaiheessa kun äänenperuutusvirkailija on ynnännyt, että kansanedustajan saama äänimäärä on pudonnut alle kriittisen pisteen, hän käy ilmoittamassa tulevalle ex-kansanedustajalle, että kansan teille antama mandaatti toimia kansanedustajana on yhtä lailla kansan toimesta otettu pois. Olkaatten hyvät, ja kerätkää kamppeenne. Aikaa viikko. Palkanmaksu jatkuu kuun loppuun.

Sehän me sitten vielä Lötjösen kanssa määriteltiin, että D´Lötjösen menetelmän mukaan pudonneen kansanedustajan tilalle ei missään nimessä nosteta mitään varaedustajaa, vaan kyseinen eduskuntapaikka on sen jälkeen tyhjä niin kertakaikkiaan ja eduskunnan paikkaluku putoaa sitä mukaa, kun peruutusäänien määrä kertyy. Tyhjillä paikoilla eduskunnan teknikot säätäisivät äänestyslaitteeseen kohdan ”poistettu”, joten menetelmän mukaan äänestyksen jälkeen eduskunnan näyttötaululla voisivat olla esim. tällaiset lukemat:

JAA              74

EI                  72

TYHJIÄ        4

POISSA        22

POISTETTU 28

Päätimme, että tyhjää paikkaa ei sinänsä pidettäisi tyhjänä, vaan paikalle laitettaisiin ns. varjokansanedustaja. Eli äänenperuutuslapussa olisi myös osio, jossa äänensä peruuttavan äänestäjän tulisi äänestää varjokansanedustajaa. Tuumimme, että varjokansaehdokkaitten määräksi riittäisi viisi, ettei lapusta tulisi liian pitkää ja ne valittaisiin hylättyjen äänien suosikkien joukosta. Täysivaltaisen kahden hengen kansalaiskomitean päätöksellä päätimme, että valittavana olisivat nämä ehdokkaat:

- Aku Ankka

- Kirkkovene

- Mustanaamio

- Tex Willer

- Peräsmies

Kun joku kansanedustaja olisi peruutusäänien myötä saanut lähtöpassit tehtävästään, eduskunnan virkailijat suorittaisivat varjokansanedustajien vaalin ääntenlaskennan perutusäänien mukaan ja mikäli esim. Aku Ankka voittaisi, he veisivät tyhjälle kansanedustajan istuimelle luonnollisen kokoisen Aku Ankan pahvikuvan joka pysyisi siinä aina eduskunnan toimikauden loppuun saakka. Mikäli vaalikauden aikana kenkää saisi useampi kymmenenkin kansanedustajaa, voisi sarjakuvahahmoilla sekä feminiinisen suvunjatkamisvälineen symboleilla täytetty eduskunnan istuntosali muuttua hyvinkin suosituksi turistinähtävyydeksi. Jos eduskunnassa vierailevalta turistilta otettaisiin tommonen parinkymmenen euron pääsymaksu, niin se kuittaisi kokonaisuudessaan hyvän summan yleensä perin kalliiksi käyvän eduskunnan kuluista. Mainoslauseena voisi olla ”kuka tarvitsee Guggenheimia, onhan meillä jo eduskunta”.

No hoksattiinhan me, että systeemissä on tietynlainen miina, eli enemmistö peruutetuista äänistä menisi luonnollisesti hallituspuolueille, ja nykytilanteessa se saattaisi aikaan jopa demareitten, vasureitten ja vihreitten ehdottoman enemmistön ja sitä myötä hallituksen ja siitäkös ne hurjaksi herkeisivät. Tämän vuoksi D´Lötjösen menetelmään kuuluisi se, että mikäli poistettujen kansanedustajien määrä ylittäisi yhden kuudesosan, ei eduskunnalla enää olisi oikeutta tehdä muutoksia perustuslakiin ja mikäli poistettujen määrä ylittäisi puolet, ei hallitus saisi enää toimia kuin toimitusministeristönä ja eduskunta lähinnä pasianssin pelaamiseen keskittyvänä toimituseduskuntaistona.

Siinä uutta löylytaukoa viettäessämme tuumimme, että kyseinen D´Lötjösen menetelmä kohtaisi varmaankin suurta kritiikkiä. Saattaisipa joku todeta, että kyseisen menetelmän myötä Suomen eduskunta menettäisi arvovaltansa, toimintakykynsä sekä toimintamahdollisuutensa ja muuttuisi käytännössä pelkäksi vitsiksi. Siihen meillä olisi ollut olutta hörpätessämme selvä vastaus. Onhan meinaan niin, että vallan keskityttyä EU:hun on eduskunta jo muutenkin menettänyt arvovaltansa, toimintakykynsä sekä toimintamahdollisuutensa.

Ja kun sitä myötä eduskuntamme on jo de facto täysi vitsi, niin miksei tehdä siitä sellainen myös de jure? Ainakin voisimme mainostaa, että Suomi on maa, jossa äänestäjän kuluttajansuoja otetaan äärimmäisen vakavasti.

Niin että tämmösiä me Lötjösen kanssa tuumailtiin, me mitään mistään ymmärtämättömät raappahousujätkät siinä vihalöylyjen hyväilyssä, mukavassa syyskelissä, auringon pikkuhiljaa laskiessa Hyijärven taakse. Ja siinä meillä tuli sellainen yhteinen tunne, että mahtaiskos ammattipoliitikon selkäpiissä käydä aika ajoin sellainen kylmä väre, ja mieleen tulla ajatus, että seuraavatkos ne perkeleen hallintolampaat sitä, mitä me täällä Eduskunnassa oikein puuhaillaan? Ovatko ne perkeleet ruvenneet ihan hävyttömiksi?

Oheisessa kuvassa D´Lötjösen menetelmän mukaan valittu eduskunta toimikautensa puolivälissä.

24.11.2015: Kaksi lisäystä. Eli ensimmäisenä muistutus, että EU pyrkii tuhoamaan ampumaurheilun ja myös sitä kautta reserviläistoiminnan tyystin. Tästä linkistä pääsee äänestämään asiaa vastustavaan adressiin.

Ja toisena lisäyksenä suvaitsevaista logiikkaa aidoimmillaan:

LIITTOKANSLERI JA EPÄILYKSEN PIRU

Saksan Liittotasavallan liittokansleri Angela Merkel havahtui unestaan tuumien, että jokin oli vialla. Makuuhuoneessa oli jotain ylimääräistä, joka ei sinne kuulunut. Jotakin uhkaavaa. Kun hän sai silmänsä kunnolla auki ja sytytettyään yöpöydän lampun hän huomasi, että hänen sänkynsä jalkopäädyssä istui puolimetrinen, sarvipäinen, kiiluvasilmäinen ja rikille haiseva otus. Ihan pirullisen näköinen otus kerta kaikkiaan. Merkel yritti kauhusta ja inhosta yökkien herättää puolisonsa Joachimin, mutta rikinkatkua röyhtäilevä otus totesi osaaottavalla äänellä:

- Turhaanpa sinä äijääsi nyit. Hän on nyt toimestani tilapäisesti tajuttomana. Hänelle ei kylläkään tapahdu mitään, ole huoletta. Hän herää aamulla aivan kunnossa. Ja noita hälytyslaitteitakaan on muuten turha painella. Ne eivät nyt tilapäisesti toimi.

Merkel painoi sänkynsä yöpöydällä olevaa hälytintä ja totesi, että tunkeilija oli oikeassa.

- Kuka… mikä sinä olet?

- Jaa minä? Et tunne minua? Niin no, poliitikko kun olet, niin se lienee aika ymmärrettävää. Kas,  minähän olen Epäilyksen Piru. Helvetin alemman palkkaluokan virkamiestason ahkera työntekijä ja tulin nyt tehtävänantoni mukaan tapaamaan sinua. Niin kuin olen tavannut monta kaltaistasi poliitikkoa, virkamiestä ja median edustajaa sinua ennen. Viime aikoina aina vaan enemmän. Tarvetta on ilmaantunut, vaikka ei ammattikuntasi edustajat ole siitä oikein keskenään saaneet ääneen puhuttua.

- Warum? Miksi sinä halusit tavata minut?

- Jaa miksikö? Ainakin herättääkseni päässäsi ajatuksia. Ehkä jopa pienen epäilyksenkin. Sitä kohtaan, kuinka olet maassasi ja Euroopan Unionissa toiminut. Katsos, meillä Helvetissä, niin kuin siellä yläkerran vihollisfirmassakin ollaan viime aikoina kovasti mietitty, että mitä ihmettä sinä oikein ajattelet ja touhuat. Eihän siitä ole kuin pari vuotta, kun sinä ihan julkisesti totesit, että monikulttuurisuus on totaalisen epäonnistunut. Ja nyt sinä vaahtoat turpa kuolassa, että rajat auki ja kaikki mahdolliset arabiaa ynnä muita eksoottisia kieliä puhuvat tänne Saksaan vaan, vaikka tiedät aivan hyvin, että saat sillä niin oman maasi kuin koko maanosasi ennen pitkää pankrottiin ja kaaoksen valtaan. Me tietysti voitaisiin lukea ajatuksesi, mutta Yläkerran ja Alakerran välisen perussopimuksen kuudennen pykälän seitsemäs momentti estää sen. Ihmisen vapaa valinta jne, verstehen Sie.

- Ja, Ich verstehe. Tai ainakin yritän. Mutta oletko sinä todellinen? Vai näenkö minä unta?

- Täysin todellinen. Mitä uniin tulee, niin, sinä saat kohta nähdä kaksi varsin elävää sellaista.

- Aiotko tehdä minulle pahaa?

- Jaa minäkö? Enhän toki. Se ei kuulu toimenkuvaani. Minun toimenkuvaani kuuluu herättää ihmisessä ajatuksia. Ja ehkä jopa niitä epäilyjä. Jotka taas herättävät lisää ajatuksia. Poliitikkojen kanssa se on tietysti aina vähän vaikeaa, sillä te olette niin totaalista teflonia, että teistä valuu realismi pois kuin vesi hanhen selästä, mutta jostainhan minunkin on helvetillinen leipäni revittävä. On siis pakko ainakin yrittää.

- Mitä nyt sitten tapahtuu?

-Minä näytän sinulle kaksi unta. Ja ensimmäinen tulee nyt. Olepa hyvä ja nukahda.

Merkel nukahti välittömästi ja havahtui siihen, kun hänen kätensä oltiin laitettu selän taakse käsirautoihin. Häntä talutettiin kovakouraisesti jonnekin ja hän tajusi, että taluttajat olivat kaapupukuisia pitkäpartaisia miehiä, jotka puhuivat arabiaa. Hän kysyi, että mitä te teette, mutta sai vastaukseksi naamaansa nyrkiniskun ja kovaäänistä arabiankielistä puhetta jota hän ei ymmärtänyt, mutta tajusi sen olevan varsin painokelvotonta. Hän tajusi kauhukseen, että häntä kuljetettiin hirttolavalle ja kuskattiin väkivaltaisesti rappuset ylös. Hänen kaulaansa asetettiin hirttoköysi ja hänen edessään oleva mies puhui:

- Vääräuskoinen jumalanpilkkaaja Angela Merkel. Sinut on tuomittu kärsimään kuolemanrangaistus hirttämällä rikostesi johdosta.

Merkel katsoi miestä kauhuissaan ja sanoi sitten:

- Mutta kuka sinä olet ja mistä ihmeen rikoksista sinä oikein puhut? Minähän laskin teidät kaikki Saksaan ja tein kaikkeni, että teitä suvaittaisiin ja teidät elätettäisiin? En kai minä ole mitään rikosta ole voinut tehdä? Eihän tällaista voi tapahtua! Ei Saksan Liittotasavallassa!

Mies katsoi Merkeliä tylysti ja vastasi:

- No eihän Saksan Liittotasavallassa tällaista tapahtuisikaan. Mutta nyt me elämme Islamilaisessa Kalifaatissa, kiitos sinun ja täällähän tätä kyllä tapahtuu. Hyvinkin taajaan. Jaa että mikä on rikoksesi? Ne ovat lukuisat, ja suurin niistä on se, että koko urasi ajan väitit, että me, islamin soturit emme taistelisi pyhää sotaa islamin ja  profeetta Mohammedin opetusten puolesta. Ei, sinä väitit, että me olimme aatteettomia terroristeja. Ei suurempaa jumalanpilkkaa voi kuvitellakaan.

- Toinen rikoksesi on typeryys. Tiedät varmaan hyvin, entisenä Itä-Saksan kasvattina termin ”hyödyllinen idiootti”. No, sinä olit sellainen. Tiesit kyllä, mitä tuleman pitää kun laskit meidät maaperällesi ja omalla poliittisella työllä sait aikaiseksi sen, että meitä ja meidän tavoitteitamme ei saanut arvostella ja että tavoitteittemme olemassaolo jopa kiellettiin kokonaan. Helpommaksihan se sinänsä meille asian teki ja nyt sinä nautit sitä viljaa, minkä kylvitkin. Mutta kun hyödyllinen idiootti on pettänyt kertaalleen omankin maansa ja kansansa, niin se voi pettää uudenkin isännän. Mutta se petos estetään nyt varmalla ja toimivalla tavalla.

- Tulee vielä muistaa, että sinähän olet nainen, ja olet pukeutunut täysin säädyttömällä tavalla. Päälläsi on hame, josta näkyvät jalkasi. Ja kasvosi ovat peittämättä. Et kai sinä saksalaislutka kuvittele, että me sellaista hyväksyisimme? Ja ajatus naisesta valtionjohtajana, mitä muuta se on kuin jumalanpilkkaa?

Merkel vapisi ja aneli:

- Mutta ette kai te minua sentään voi hirttää? Kai tämä on jonkunlainen varoitus vaan?

- Varoitus? Onhan se. Ja toimiva. Ja pysyvä. Niille ihmisille, jotka tätä teloitusta katsovat. Ja luulisi sinun olevan tyytyväinen kun pääset kumminkin näin vähällä. Olisimme me voineet kivittääkin sinut.

Mies huusi kovaan ääneen: ”ei ole muuta jumalaa kuin Allah, ja Mohammed on hänen profeettansa!”. Sitten hän nyökkäsi vieressään olevalle pyövelille, joka väänsi kampea. Merkelin alla oleva luukku aukesi, Merkel putosi, hänen niskansa katkesi ja sitten kaikki pimeni.

Merkel heräsi sängyssään hikisenä ja vapisten. Epäilyksen Piru istui hänen edessään ja irvisti pirullisesti:

- Olikos mukava keikka?

- Älä viitsi. Se oli hirvittävää. Luulin todellakin kuolevani.

Merkel yritti vieläkin nykiä miestään hereille, mutta tajusi, että se ei onnistu. Hän sanoi Epäilyksen Pirulle:

- Näytit minulle unen. Etkö voisi nyt häipyä ja jättää minut rauhaan?

- Enhän toki. Minähän puhuin kahdesta unesta. Ja nyt seuraa toinen uni. Kauniita unia jälleen.

Merkel nukahti jälleen välittömästi ja havahtui siihen, kun hänen kätensä oltiin laitettu selän taakse käsirautoihin. Häntä talutettiin kovakouraisesti jonnekin ja hän tajusi, että taluttajat olivat univormupukuisia saksaa puhuvia miehiä, joitten käsivarressa oli… ei kai se voinut olla… Mein liebe Gott…sehän oli hakaristi. Eihän tällaista voinut tapahtua. Hän kysyi, että mitä te teette, mutta sai vastaukseksi naamaansa nyrkiniskun ja kovaäänistä saksankielistä puhetta, jonka painokelvottomuuden hän oikein hyvin ymmärsi. Hän tajusi, että häntä kuljetettiin hirttolavalle ja kuskattiin väkivaltaisesti rappuset ylös. Hänen kaulaansa asetettiin hirttoköysi ja hänen edessään oleva mies puhui:

- Maanpetturi Angela Merkel. Sinut on tuomittu kärsimään kuolemanrangaistus hirttämällä rikostesi johdosta.

Merkel katsoi miestä kauhuissaan ja sanoi sitten:

- Mutta kuka sinä olet ja mistä ihmeen rikoksista sinä puhut? Tehän olette natseja! Eihän teitä voi olla olemassakaan! Eihän tällaista voi tapahtua! Ei Saksan Liittotasavallassa!

Mies katsoi Merkeliä tylysti ja vastasi:

- Mutta onhan meitä natseja täällä ja viljalti onkin, kiitos sinun. Tämä kun ei ole Saksan Liittotasavalta, vaan tämä sattuu olemaan Kansallissosialistinen Saksa.  Jaa että mikä on rikoksesi? No, ensimmäisenä voisin sanoa typeryyden. Tiedät varmaan hyvin, entisenä Itä-Saksan kasvattina termin ”hyödyllinen idiootti”. No, sinä olit sellainen. Tiesit kyllä, mitä tuleman pitää, kun laskit islamilaiset maaperällesi ja kielsit eurooppalaisten kollegoittesi – jotka muuten ovat saamassa köyttä kaulaan samaan aikaan sinun kanssasi – kanssa kaiken asiallisen ja faktoihin perustuvan kritiikin. Kun kielsit asiallisen kritiikin ja vaiensit sen puhujat, niin ketkä jäivät jäljelle panemaan hanttiin? No, tietenkin me. Totta kai me otimme vallan, kun se meille tarjottiin. Vaikka urasi alussa meitä ei ollut kuin kourallinen. Ja me teimme sen, mitä sinä et pystynyt tekemään. Islamilaisongelmaa ei enää ole. Niin kuin ei islamilaisiakaan. Luonnollisesti me olemme pitäneet huolen myös niistä asiallisen kritiikin esittäjistä. He ovat saaneet jo köyttä kaulaansa tai kuulan kalloonsa. Me kun emme demokraatteja kaipaa. Tiesimme, että natsismin nousu Euroopassa oli likimain mahdotonta. Sillä eurooppalaiset olivat pääosin demokratiaa kannattavia ja maltillisia ihmisiä. Mutta sinä, ja kaltaisesi kaksinkertaiset hyödylliset idiootit takasivat suosiomme ja antoivat meille mahdollisuuden ottaa vallan. Sinä synnytit meidät. Kun suljit pois kaikki muut mahdollisuudet. Ja ottamaamme valtaa me nyt käytämme. Raskaimman jälkeen.

Mies huusi kovaan ääneen: ”Ein Volk, Ein Reich, Ein Führer!”. Sitten hän nyökkäsi vieressään olevalle pyövelille, joka väänsi kampea. Merkelin alla oleva luukku aukesi, Merkel putosi, hänen niskansa katkesi ja sitten kaikki pimeni.

Merkel heräsi sängyssään hiestä läpimärkänä  ja täydessä horkassa. Epäilyksen Piru istui hänen edessään ja irvisti pirullisesti:

- Olikos mukava keikka?

- Ei kai enää lisää? En kestä enempää.

- Ei, ei enää lisää. Muuta kuin miettimistä siitä, että mahtaisikohan sinulla olla se kolmas tie näitten kahden väliltä valittavanasi? Se kolmas tie, joka estää nämä kaksi. Sinun oma tiesi synnyttää noista jommankumman. Aikaa sinulla on varsin vähän. Nukahda jälleen.

Merkel nukahti ja heräsi muutaman tunnin kuluttua. Hänen miehensä pani merkille että hän oli kovin väsyneen oloinen ja vähäpuheinen. Aamutoimien jälkeen hänen autonkuljettajansa nouti hänet ja ajoi hänet Saksan Liittopäiville, jossa hän piti tärkeän linjapuheensa. Puheessaan hän painotti suvaitsevaisuutta, rakkautta ja rajojen jatkuvaa auki pysymistä. Paikalla olevat ihmiset huomasivat, että Merkel oli hikinen, hänen kätensä vapisivat, hän hiveli jatkuvasti kaulaansa ja katseli vähän väliä yläpuolelleen. Aivan kuin varmistaen, ettei siellä ollut mitään ylimääräistä.

Lisäys samana iltana: Jatkossa Epäilyksen Piru päivystää myös blogin sivupalkissa. Lämpimimmät kiitokset Thulelle hahmon piirtämisestä. Thulen pilapiiroksiahan voi seurata tästä linkistä.