VÄÄRIN SAMMUTETTU

Törmäsin hiljattain muutaman kuukauden takaiseen uutiseen, joka kuvaa varsin hyvin niin omalla sosiaalialallani kuin julkishallinnossa yleensäkin harjoitettavaa oppiarvoihin liittyvää kuvainpalvontaa. Uutinen kertoo päihdeongelmia hoitavasta Syväpuro-yhteisöstä, jonka toiminta on jatkunut kolmekymmentä vuotta ja ihan mallikkaasti homma on pelittänyt.

Nyt yhteisön toiminta ollaan kumminkin ajamassa alas. Kyse ei ole siitä, että yhteisö olisi sössinyt asiansa, vaan siitä, että työntekijöitten koulutus ei nykyvaatimusten mukaan riitä, joten Helsingin kaupunki on purkanut sopimuksensa yhteisön kanssa. Tämä on sitä julkishallinnon tyypillistä linjaa. Ei niin väliä, toimiiko asia käytännössä, kunhan se toimii teoriassa.

Sosiaalineuvoksen arvonimen saanut entinen alkoholisti on tarjonnut päihdeongelmaisille vertaistukea kolmenkymmenen vuoden ajan. Nyt pitkä työkokemus ei enää ole valtion virkamiesten mukaan riittävä toiminnan jatkamiseksi.

”Täällä on mukana juhlimassa kymmeniä kavereita, joilla on elämä kunnossa eli turhaanhan tätä työtä ei ole tehty. Jos tämmöinen työ ei ole arvokasta vaan tähän täytyy vielä ottaa korkeakoulututkinto, niin mehän ollaan hukassa”, Syväpuroa vetävä sosiaalineuvos Mauri Poikeljärvi sanoo loukkaantuneena.

Tilanne on sen verran raadollinen, että mikäli yhteisöön tulisi esim. Poikeljärven tilalle suoraan koulusta valmistunut 25-vuotias amk-sosionomi, niin tilanne olisi virallisesti silloin aivan kunnossa. Eri asia tietysti on, kuinka touhu silloin käytännössä pelaisi.

Ironista on se, että myös Helsingin kaupungilla tajutaan, että päätös on hölmön tölmäys. Mutta he eivät asialle minkään voi.

Päihdetyöntekijöiden uudet koulutusvaatimukset pakottivat Helsingin kaupungin luopumaan sopimuksestaan Syväpuron kanssa vuodenvaihteessa. Nelikymmenpaikkaisessa Syväpurossa oleilee tällä hetkellä enää kaksikymmentä moniongelmaista. Toimintaa on haluttu yksittäisten maksusitoumusten turvin jatkaa, sillä Syväpuro on monien ainoa toivo ja Syväpuron ja Poikeljärven toimintaan ollaan oltu todella tyytyväisiä, kertoo Helsingin sosiaalipalvelupäällikkö Taru Neiman.

- Olemme lähettäneet nämä meidän kaikkein syrjäytyneimmät asiakkaat tänne, koska he ovat tänne aina hyvin tervetulleita ja he haluavat myöskin itse tänne lähteä, koska tämä on tuttu ja turvallinen paikka, Neiman sanoo.
Näinhän tämä nykyisin menee. Työn, ja sen, mitä työ vaatii, määrittelevät ihmiset, jotka eivät sitä työtä ole itse koskaan tehneet.

Ilmiö on tuttu myös omalla alallani lastensuojelupuolella. Kun uusia työntekijöitä palkataan, alkaa amk-tutkinto olla ehdoton vaatimus. Jos tarjolla on alan veteraani, jolla on joku vanhempi pätevyys ja 25 vuotta alan työkokemusta, hän jää valinnassa toiseksi amk-sosionomille, vaikka tämä tulisi suoraan koulusta. Mikä meinaa tietysti myös sitä, että jos vanhemmat työntekijät joutuvat jostain syystä pois nykyisestä työpaikastaan, on edessä Jalkasen Kivihiomo, ja viiskymppiselle ihmiselle se tilanne on kyllä aika lohduton.

Eikä tästä pakollisesta oppiarvovaatimuksesta ole mitään hyötyä varsinaiseen työhön. Niin päihdetyö kuin lastensuojelutyökin on ihmisten kanssa tehtävää työtä, eikä sitä opi lukemalla, vaan tekemällä.

”Kun korkeastikoulutettu henkilö kohtaa metsien miehen, niin kyllä siinä varmaan aika kaukana toisistaan ollaan. Minä olen kuitenkin itse 30 vuotta kolunnut Helsingin metsiä ja 30 vuotta ollut kentällä, minä tiedän mitä se on. Ainakin minun osalta on hanskat tiskissä ensi kesänä. Käyn seitsemääkymmentä ja en aio kouluttautua enää, että tervetuloa koulutetut tänne, tämä paikka on myynnissä”, Poikeljärvi toteaa lakonisesti.

Virallisestihan amk-tutkinnot ovat jotain todella upeaa, jossa pyörä on keksitty kerralla uudestaan, ja koulutuksella tuotetaan huippuammattilaisia, jotka ”ymmärtävät hyvinvoinnin moniulotteisuuden ja siihen vaikuttavat yksilölliset, yhteisölliset ja yhteiskunnalliset tekijät”. Heillä on myös ”laaja-alaista osaamista kasvun ja kehityksen ohjaamiseen ja sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseen, lievittämiseen ja ratkaisemiseen”. Heiltä löytyy ”reflektiivisyyttä, luovuutta ja tutkivaa otetta omaan työhön”. Heillä on hallussaan ”empowerment - voimaannuttava ja valtaistava työote”. He ovat koulutettuja myös monikulttuurisuuteen ja siksi he osaavat ”kulttuurisensitiivisen tavan” tehdä työtä.

Tosin siinä vaiheessa, kun koulu on käyty ja arki alkaa, nuo hienot lauseet leviävät pieruna työn Saharaan.

Sitähän minä en suinkaan väitä, etteikö amk-sosionomi pystyisi hommiaan tekemään. Jos ihminen on vaan alalle muuten sopiva, niin onnistuuhan se. Vaan tuttavat sosionomitkin ovat tuumineet, että koulutuksessa on pari vuotta täysin työhön liittymätöntä tuubaa. Eikä nuorella ihmisellä juuri muuta vaihtoehtoa amk-koulutuksen lisäksi ole, jos aikoo varmasti alalle työllistyä.

Terveyspuolella on samanlainen tilanne. Eräs tuttavani on kirurginen sairaanhoitaja, työkokemusta hänellä on melkein kolmekymmentä vuotta. Mikäli hän haluaisi päivittää itsensä amk-tasolle, hän saisi opiskeluihinsa kompensaatiota aikaisemmasta koulutuksesta ja työkokemuksesta nolla (0) päivää. Eli virallisesti hän ei siis kouluun mennessään osaisi ollenkaan sitä työtä, jota on iät ja ajat tehnyt.

Kokemus ei merkitse enää mitään. Leima paperissa merkitsee. Miten tähän tilanteeseen oikein on päädytty?

Tilanne alkaa mennä siihen, että nuoremmille ihmisille luetutetaan pari vuotta tyhjää, ja vanhemmatkin ihmiset pakotetaan menemään koulun penkille lukemaan sitä ammattia, jonka he jo varmasti osaavat. Samaan aikaan meuhkataan siitä, että varusmiespalvelus on 6 – 12 kuukauden hukkapätkä työelämässä. Onko siis olemassa hyvää hukkapätkää ja huonoa hukkapätkää?

PROTOVIHREÄ JA TURHAT JÄTKÄT

Tässä matkan varrella on tullut tutustuttua varsin ahkerasti kaikenlaisiin vihervasemmistolaisiin kirjoituksiin. Ideana on tietysti ollut se, että yritän opiskella, että mitä siellä vihreässä päässä oikein liikkuu, ja mitäs uutta ja modernia ne verorahojen käyttöön taas suunnittelevat. Näitä kirjoituksia lukiessa mulla on vähän samanlainen olo kuin Frodolla, kun se Lórienissa katsoi Galadrielin peiliin ja näki Sauronin silmän. Varmaan Frodokin tuumi, että miten se voikaan inhota minua niin paljon ja pelkäsi, että näkeeköhän se, missä minä olen.

Nyt hiljattain törmäsin kirjoitukseen, joka mielestäni kuvaa erinomaisen hyvin vihreää ajattelua. Semmonen keskiarvo. Prototyyppi. Perusvihreä pähkinänkuoressa. Kirjoittaja on naisihminen nimeltä Anu Taivainen, ja hänen kirjoituksensa kannattaa ilman muuta käydä lukemassa tästä. Tämä kirjoitukseni ei varsinaisesti käsittele Taivaista itseään, vaan mielikuvaani protovihreästä. Taivainen vaan vahvistaa mielikuvaa ja kiteyttää asian kertakaikkiaan hyvin.

Kunnon protovihreän tavoin Anukin on ihmetellyt, miksi galluplukemat ovat sitä, mitä ne nykyisin ovat. Ja hän on hoksannut, että kyseessähän on keski-ikäisten miesten kapina. Asia on protovihreälle varmasti hieman outo, koska protovihreän tuttavapiirissä ei varmaankaan näitä tavallisia persjalkaisia konservatiivisia keski-ikäisiä miehiä juuri ole. Hän on saattanut nähdä niitä esim. kaupalla käydessään, he ovat saattaneet olla tikaspuilla, päällään persuuksista roikkuvat haalarit, ympärillään omituisen leveä vyö, missä on kummia ulokkeita ja he ovat puuhanneet katonrajassa jotain jollain vehkeellä joka näyttää vähän hiustenkuivaajalta, mutta sen ruuttaosa on kapeampi ja pyörivä.

Ne haalarimiehet ovat tehneet asiaa jota kutsutaan infrastruktuurin ylläpitämiseksi, mutta protovihreää ei sinänsä kiinnosta vanhan ylläpitäminen vaan uuden luominen ja varsinkin uuden luomisesta unelmoiminen. No, ostosreissu on nopeasti suoritettu ja protovihreä voi palata Kansasista takaisin Oziin.

Taivainen on hyvä esimerkki protovihreästä, sillä hän noudattaa sallin itselleni, mutta en sinulle-periaatetta. Hänen mottonsa US-blogissa kuuluu näin:

Haluan tehdä maailmasta kodin, koska ihminen suojelee omaansa, itselleen tärkeää.

Omaansa ja itselleen tärkeää hän ei nähtävästi halua keski-ikäiselle miehelle sallia, sillä hän tykittää:

Tänään ymmärsin, että PS:n kannatuksen takana on keski-ikäisen miehen kapina. Se on viimeinen taistelu saavutetuista eduista. Kamppailu sen maailman puolesta, jossa perus- ja ammattikoulutuksella pystyi saavuttamaan akateemisia paremmat tulot. Kaipuuta maailmaan, jossa itse ansaitulla korkealla palkalla on luvallista kuluttaa, ostaa ja matkustaa ympäristöstä huolehtimatta.

Protovihreältä jää käsitämättä, että me kaikki keski-ikäiset, niin kuin myös nuoremmat ja vanhemmat miehet olemme perussuomalaisia, jos sitä tuolla mittarilla mitataan. Näin oli jo aikaa ennen kuin perussuomalaisia oltiin keksittykään. Kaveri saattoi äänestää SKP:tä, SDP:tä, Kepua tai Kokoomusta, mutta hän halusi ja haluaa omalla työllään saamalla palkalla vallata itselleen elämästä pienen nurkan. Ei sen nurkan suuri tarvitse olla, meidän tarpeet ovat loppulaskussa melko vaatimattomia. Ja samainen kaveri salli – ja sallii – sen myös toiselle kaverille, äänesti hän mitä puoluetta hyvänsä. Samanlaisia ovat muuten keski-ikäisten miesten kanssa elävät keski-ikäiset naiset, mutta siihen ei ehkä nyt puututa. Protovihreälle olisi ehkä liian suuri järkytys tajuta, että on naisiakin, jotka eivät ajattele niin kuin hän.

Protovihreän mielestä tuollainen elämäntyyli on siis nähtävästi väärin. Protovihreän lause itse ansaitusta korkeasta palkasta on varsin kuvaava. Protovihreä kun ei yleensä ansaitse itse palkkaansa, vaan se tulee juuri näitten kapinoivien keski-ikäisten tienaamista veromarkoista. Tämä kyseinen protovihreä kertoo ammatikseen kulttuurituottajan. Termihän meinaa sitä, että kulttuuri on itse tuotettu ja muilla maksatettu. Protovihreä näkee luonnollisena asiana, että keski-ikäiset duunarit elättävät hänet, muttei hyväksy, että he käyttävät tienaamansa palkan oman ja perheensä elintason kohottamiseen. Aika julmaa, sanoisinko. Meillä keski-ikäisillä miehillä ei olis tuohon kanttia, mutta me ei muutenkaan tykätä tunkea kärsäämme toisten asioihin.

Kun protovihreä harmittelee sitä, että perus- ja ammattikoulutuksella on tähän mennessä, piru vie, voinut saavuttaa paremmat tulot kuin akateemisella, niin en usko hänen tarkoittavan akateemisilla vaikkapa insinöörejä tai ekonomeja, vaan enempi näitä yhteiskunta- ja kulttuuritieteitten suojatyömaistereita. Verrattuna esim. konservatiiviseen keski-ikäiseen Ykään, on protovihreällä melkoinen määrä röyhkeyttä. Minäkin teen työtä, jonka rahoittaa yksityisen puolen duunarit veromarkoillaan. Mutta ei mulla ole kanttia vaatia, että minun pitää tienata enemmän kuin ne ihmiset, jotka minut elättävät. Vaan tietysti minähän en ole akateeminen. Enkä vihreä.

Siinä, että keski-ikäinen mies suojelee omaansa, itselleen tärkeää, on protovihreän mielestä jotain perustavaa laatua väärin. Itselleen hän sen kyllä sallii.

Luonnollisesti protovihreä on löytänyt vanhan totuuden tilalle uuden totuuden. Eihän hän muuten mikään protovihreä oliskaan:

Uuden rakentaminen lähtee perustotuuksista. Meillä ei ole enää mahdollisuutta moukaroida luontoa. Meillä ei ole varaa sulkea rajoja, kääntyä kansakuntana sisäänpäin tai vähentää humaanisuutta. Näistä totuuksista emme voi yksinkertaisesti tinkiä ihmisten hyvinvoinnin vuoksi. Uusi totuus tarkoittaa energiankäytön tehostamista, nuukuutta ja vastavuoroisuutta luonnon kanssa. Uusi totuus tarkoittaa monikulttuurista ja -arvoista todellisuutta.

Konservatiivinen keski-ikäinen Ykä tietysti miettii, että komealtahan tuo kyllä kalskahtaa, mutta millähän protovihreä meinaa tunkea neliskulmaisen palikan pyöreään reikään. Kun pitäisi yhtä aikaa ruveta nuukailemaan ja säästämään niitä luonnonvaroja ja sitten kumminkin pitäisi pitää yllä sitä monikulttuurisuutta. Mikä taas meinaa sitä, että on ilman muuta ok raijata tänne Afrikasta porukkaa, joka sitten totta kai myös haluaa kohottaa elintasoaan siihen Afrikkaan verrattuna, vallata täällä Suomessa elämäänsä pienen nurkan ja sen jälkeen suojella omaansa, itselleen tärkeää.

Miksi protovihreä sallii tämän Abdullahille, mutta ei Ykälle?

Varmaankin siksi, että protovihreän mielestä Ykä on tässä maailmassa turha jätkä.

Niin kuin on myös rakennusmestari Rantanen, joka piirsi sen talon, missä protovihreä asuu.

Ja timpuri Timonen, joka rakensi sen saman talon.

Ja maalari Mustonen, joka maalasi, petsasi ja lakkasi pinnat.

Ja sähkömies Suhonen, joka asensi piuhat, niin että protovihreä voi tietokoneellaan vaikkapa naputella kirjoituksia, joissa hän halveeraa sähkömies Suhosta.

Ja insinööri Itkonen, joka pitää voimalassa huolen, että protovihreällä riittää virtaa naputella vaikkapa läpi yön.

Ja putkimies Pasanen, joka asensi pöntöt ja röörit, jotta protovihreä voi mahan möyrähdellessä toimittaa sisäisen postinsa mukavasti posliinipöntöllä.

Ja laitosmies Laatikainen, joka pitää huolen, ettei pönttö ole kuiva, vaan sisäinen posti molskahtelee mukavasti veteen. Vesi on hyväksi myös vaikkapa ruuanlaitossa ja peseytymisessä.

Ja paskakuski Pesonen, joka pitää huolen, ettei sisäinen posti vallan tuki säiliöitä.

Ja yleisveronmaksaja Virtanen, joka pitää huolen siitä, että protovihreän suolenmutkassa on yleensäkin täytettä.

Ja kauppias Kokkonen, jonka kaupasta protovihreä voi hakea eettisiä ja luonnonmukaisia elintarvikkeita suolenmutkaa täyttämään.

Ja jakeluautonkuljettaja Antikainen, joka tuo ne elintarvikkeet kauppaan.

Ja maanviljelijä Mutikainen, joka viljelee ne luomuperunat.

Ja postimies Purola, joka pitää huolen siitä, että Vihreä Lanka tulee protovihreälle ajoissa.

Ja painaja Penttinen, jonka ansiosta lehdessä on tekstiä ja kuvia.

Ja paperimies Putkonen, joka pitää huolen, että on jotain, mihin sen Vihreän Langan voi painaa.

Ja ekonomi Erkkilä, joka luovutti spontaanin monikulttuurisuuden tukemiseen lompakkonsa, kännykkänsä ja kaksi etuhammasta.

Ja konstaapeli Korhonen, jonka protovihreä voi soittaa hätiin, jos hän näkee yhtäaikaa enemmän kuin kaksi kappaletta kaljupäisiä miehiä ja alkaa ahdistaa.

Ja kapteeni Kallio, joka kouluttaa kaiken varalta sotilaita, jotta meillä olisi jatkossakin maa, joka voi elättää protovihreää, joka haukkuu ammatikseen maata, joka hänet elättää.

Näin muutama mainitakseni. Turhia jätkiä, joka ainoa.

Tulee vaan mieleen, että jos tällä protovihreällä porukalla olisi ehdoton valta, niin mitenkähän meidän konservatiivisten keski-ikäisten miesten kävisi? Kun me vielä käytiin kapinoittemaankin. Aggressiivisin aines varmaankin tuumisi että ei muuta kun Zimbabwen malliin eli nappi ottaan ja kuokkaa takaraivoon.

Mutta se fiksumpi protovihreä aines varmaan pysähtyisi hetkeksi funtsimaan ja tajuaisi, että heidän pirtaansa sopivat miehet ovat enempi tyyppiä ilmastoasiantuntija, joka väsäsi gradun aiheesta lihavien ihmisten esiintyminen tv:ssä. He saattaisivat hoksata, että jos nämä hemmot laittaa siirtämään konttia tai muuraamaan takkaa, niin tekemättähän tuo jäi.

Me varmaankin saisimme elää. Työvelvollisuushan meillä säilyisi, hieman kohdennettuna. Päätavoite työssä olisi tietysti elättää vihreä aateli ja heidän lemmikkinsä. Ja jos sitä lisäarvoa työstä jäisi, niin se käytettäisiin, no, ihan mihin tahansa mitä aateli päähänsä saisikaan.

Jonkunlainen korvaus meille työstä varmaan tulisi. Mutta niin kuin aikaisemmin jo tuli ilmi, niin toi varsinainen kuluttaminen ja matkustaminen olis tietysti pannassa. Ehkä meille annettaisiin korvauksena ravinto, vaatetus ja jonkunlainen majoitus.

Mutta eikös semmosta tilaa sanota orjuudeksi?

ONNEN JA RIEMUN KAUPUNKI

Omaan kaivoon kusemista on aina pidetty kokolailla hölmöläisten touhuna. Sitä on aikojen saatossa pyritty kovasti välttämään, mutta kai se on niin, että aikojen muuttuessa myös tavatkin muuttuvat. Tämä tulee mieleen, kun seuraa Helsingin kaupungin puuhailua (kiitokset taas Roopelle valppaasta mediaseurannasta). Omaan kaivoon kuseminen on Helsingissä muuttunut arvostetuksi ja jopa välttämättömäksi toiminnaksi, ja sen arvostelu rangaistavaksi.

Yksi omaan kaivoon kusemisen muodoista on Helsingin jo hyvän aikaa harrastama positiivinen erityiskohtelu, jonka myötä on tietysti unohdettu se, että julkishallinto on olemassa siksi, että se tarjoaa kansalaisille tiettyjä palveluja. Ei siksi, että sen tulee palkata oikeannäköisiä ihmisiä.

Vaan nykyinen käytäntö, joka tietysti itsessään jo syrjii han-suomalaisia ei Helsingille riitä. Joku humoristi hoksasi, että Helsingissä on näitä ns. muunkielisiä kymmenen prosenttia, mutta kaupungilla niitä ei ole työssä kuin viisi prosenttia, ja tämmönenhän ei käy laatuun. Joten Helsingissä maahanmuuttajien rekrytoinnin helpottamista pohtii nyt vastaperustettu työryhmä.

Lisäksi on aloitettu muun muassa sellainen arviointi, että millaista kielitaitoa tarvitaan tietyissä työtehtävissä, että siinä selviytyy.

Eli maahanmuuttajia halutaan palkattavaksi entistä enemmän. Kysehän on nimenomaan oikeista ilmansuunnista tulevista maahanmuuttajista, sillä esim. insinööri Johnson Teksasista, fyysikko Colbért Ranskasta tai ohjelmoija Singh Intiasta eivät tarvitse Helsingin kaupungin apua työllistymiseen, sillä heidän mahdollinen palkkauksensa tapahtuu yksityisen sektorin taholta, joka on sitä tyytyväisempi mitä vähemmän Helsingin kaupunki tunkee kärsäänsä asiaan.

Lisäksi Helsingin kaupungilla on tuskin tarvetta heidän osaamiselleen, sillä ei ole olemassa projektityöntekijän / sovittelijan / kuraattorin tehtäviä, joilla korjataan niitä ongelmia, joita teksasilaiset / ranskalaiset / intialaiset ovat Suomessa aiheuttaneet. Yleensäkään Johnsonilla, Colbértilla ja Singhillä ei ole tässä tapauksessa tarvittavaa potentiaalia, sillä heidän kykynsä ovat selkeästi nähtävissä ja mitattavissa, eikä niissä ole minkäänlaista mystistä salaperäisyyttä, jota voisi käyttää moraalisäteilyn lisäämiseen. Tästähän puhuu apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen:

Minusta se on hyvin tärkeätä, että kiinnitetään huomiota siihen, että Helsinki julkisena työnantajana, Suomen suurimpana työnantajana, myös kantaa tämän yhteiskuntavastuunsa ja näkee myös sen potentiaalin, joka meillä maahanmuuttajissa on.

Viisauden sanojahan nämä, sillä tavallinen taavitsainen ei välttämättä hahmota, mikä potentiaali on kieli- ja ammattitaidottomassa ihmisessä. Lisäksi hän saattaa tuumia, että kuinka laajalle tämä yhteiskuntavastuu tulee ulottaa. Helsingin rajalle? Hankoon? Varsovaan? Mogadishuun? Ilman muuta tarvitaan suuri julkisrahoitteinen organisaatio näkemään tätä piilossa olevaa ja tähän asti selvittämätöntä, mutta kiistatta välttämätöntä potentiaalia.

Uskon vahvasti, että asian tiimoilta tullaan Helsingin kaupungille perustamaan projekti, nimeltään vaikkapa maahanmuuttopotentiaalin etsimis-, analysointi- ja hyödyntämisprojekti, johon voidaan palkata mukavan kokoinen leegio akateemisia suojatyöläisiä & edustajia oikeista etnisistä ryhmistä. Projektin toiminta-aika tulee olemaan kaksi vuotta ja se toimii yhdessä jo olemassaolevan maahanmuuttajien rekrytoinnin helpottamista pohtivan työryhmän sekä millaista kielitaitoa tarvitaan tietyissä työtehtävissä-työryhmän kanssa. Koska tässä on olemassa kolme erillistä työryhmää, siihen tulee luonnollisesti kehittää katto-organisaatio, joka hallinnoi, kontrolloi, tiedottaa ja muutenkin tekee itsensä perin tarpeelliseksi.

Toiminta-aikansa loppupuolella tämä potpurri sitten ilmoittaa tehtävänsä olevan vielä kesken, johtuen kantaväestön asenteellisuudesta, jolloin toiminta-aikaa luonnollisesti jatketaan, tarpeellisin lisäresurssein ja näin ollen kehitetään taas yksi julkishallinnollinen ikiliikkuja.

Sehän on tietysti selvää, että näitten ns. muunkielisten määrä Helsingin kaupungin työntekijöissä tulee ilman muuta nostaa sinne kymmeneen prosenttiin, sillä jos sitä ei tehtäisi, niin sehän jäisi tekemättä, ja eihän se semmonen peli vetele. Eli uskonnollinen pohja asialle on selvä, ja turhaanpa tässä ihminen potkii tutkainta vastaan.

Mutta käytäntöön keskittyvänä ihmisenä tuumin taas, että kun on sanottu mitä, herää kysymykseksi miten? Kaupungillahan on tommonen 39.000 työntekijää, josta se 5 % on pikkusta vajaa kaksi tuhatta. Eli tommoset kaksi tuhatta pitäis palkata lisää. Niitä positiivisesti erityiskohdeltuja. Toimitaanko pitkän kaavan mukaan, eli kun han-suomalaisia siirtyy eläkkeelle, niin siihen palkataan automaattisesti näitä potentiaalia omaavia ihmisiä?

Vai käytetäänkö ns. raaka peli Ranualla-metodia, eli annetaan tennaria määräaikaisissa tehtävissä oleville han-suomalaisille ja täytetään paikat sitten sitä kautta? Vai perustetaanko pari tuhatta uutta työpaikkaa ihan tosta vaan?

Sitten tietysti voisi miettiä vielä sitä, että mitenkä tämän erinomaisuuden saa myytyä tavallisille suomalaisille, mutta se tuskin kiinnostaa. Ainakaan kaupungin työntekijöistä ei tartte olla huolissaan, sillä heihin on alettu soveltaa turpa kiinni tai saat kenkää-metodia. Tuoreeltaan erotettiin helsinkiläinen lastentarhanopettaja, koska hänen esittämät mielipiteensä olivatkin toista, mitä kaupunki haluaa. Nähtävästi kaverille on annettu suoraan kenkää, ilman tavanomaista suullinen huomautus – kirjallinen varoitus-menettelyä, eli kaupunki haluaa näyttää, mistä kana pissii.

Höblän uutisen mukaan irtisanominen on ennakkotapaus. Kaupungin työntekijät sitoutuvat noudattamaan tiettyjä arvoja ja rasismi on niiden kanssa ristiriidassa. Tää on kyllä varsin pelottavaa, sillä ensinnäkin kuvittelis, että työnantajalle riittää se, että työntekijä keskittyy työaikana työhönsä ja on virka-aikanaan niin poliittisesti kuin uskonnollisesti sitoutumaton. Se, kuinka työntekijä harrastaa poliittista toimintaa vapaa-ajallaan, luulis sitten olevan hänen oma asiansa. Lisäksi termiä rasismi ei ole mitenkään laillisesti määritelty, eli työnantaja määrittelee itse, mikä on rasistista puhetta ja irtisanoo oman määrittelynsä mukaan. Mielivaltaako, eh?

Helsingin kaupungin varhaiskasvatuspäällikkö Hannele Lakkavaara toteaa tapauksesta että yleisellä tasolla kaupungilla vaaditaan yhdenvertaista kohtelua ja tasa-arvoa alkuperästä riippumatta. Kun ottaa huomioon tämän etnisiin erikoisryhmiin kohdistuvan positiivisen erityiskohtelun, jonka määrää täytyy vaan vieläkin lisätä, voi todeta, että kaikki ovat todellakin tasa-arvoisia. Jotkut ovat vain tasa-arvoisempia kuin toiset. Hotelli Yrjöperskeleen respan henkilökunta toivottaa irtisanotulle työntekijälle jaksamista ja voimia eloon.

Ei tarvitse olla varsinainen ruudinkeksijä hoksatakseen, että jatkossa yhä useampi helsinkiläinen äänestää vaalien lisäksi myös jaloillaan. Ja jaloillaan äänestäjät ovat niitä nettoveronmaksajia. Sitä rataa Helsinki päätyy pikkuhiljaa niin persaukiseksi paikaksi, että sen nimen voi vaihtaa Helsingistä Syytingiksi. Ja siinä ei auta se, jos suvaitsevainen helsinkiläispäättäjä toteaa, että mutkun minusta tää tuntuu niin hyvältä. Han-suomalainen kun toteaa, että minusta vaan ei tunnu.

Joka tapauksessa Helsingin tie lienee se oikea, ainakin jos pääministeriimme on uskominen. Mari Kiviniemi näkee sen vahvan potentiaalin, jota positiivisesti erityiskohdellut väestöryhmät edustavat. Hän näkee potentiaalia jopa niin paljon, että haluaa sitä sijoitettavan tasaisemmin eri puolille Helsinkiä, ettei potentiaalia olisi tietyissä kaupunginosissa vallan liikaa.

Kiviniemi sanoi oman eduskuntavaalikampanjansa avajaisissa Helsingissä, että olisi peruuttamaton virhe sulkea silmät ihmisten erilaisilta lähtökohdilta ja taustoilta. Ulkosuomalaistaustaisten ihmisten tasaisempi jakautuminen eri puolille pääkaupunkiseutua on hänen mielestään kaikkien etu.
Se, millä tavalla tämä olisi kaikkien etu jäi Kiviniemeltä tietysti selvittämättä. Samoin häneltä saattoi unohtua se, että asumisviihtyisyyden määrittelee ihminen itse. Ei pääministeri, eikä Helsingin kaupungin korkea virkamies. Nähtävästi tää on vain Kiviniemen mielestä vaan kertakaikkiaan sillai ihquu, ja tätä pitää saada lisää. Kun kysymystä miksi ei tartte miettiä, niin joku vois tietysti selvittää, että miten tää tehdään alueella, jossa on Suomen kalleimmat asumisneliöt. Kysymys on esitetty sieltä sun täältä kerta toisensa jälkeen, mutta ehkä sitä ei vaan haluta yläkerroksissa ajatella. Kai se sitten tehdään pakkolunastuksilla.

Tosta silmien sulkemisesta saattais joku koiranleuka todeta, että eikös meille ole sen viimeiset kakskymmentä vuotta jauhettu, että sulkekaa nyt hyvät ihmiset silmänne toisten erilaisista lähtökohdista ja taustoista ja ottakaa ne ihmisinä vaan. Niin että saiskos sitä vähän täsmennystä, että minkäslaista kylttiä sitä tulee kantaa ja mitä iskulausetta huutaa. Vaan onneksi minä en ole koiranleuka, vaan tämmönen tavallinen mielikuvitukseton impivaaralainen.

Kiviniemeä koskeva uutinen päivitettiin varsin nopeasti ja hänen käyttämä termi ulkosuomalaistaustainen oli korvattu muotoon uussuomalainen. Vaan nettihän ei unohda mitään, ja vahinko oli tapahtunut.

Eikös ulkosuomalaistaustainen tarkoita vaikkapa kolmannen polven amerikansuomalaista, joka saapuu esi-isiensä maille? Mutta kun en ole kuullut siitä, että amerikansuomalaiset hankkiutuisivat tänne joukolla turvapaikanhakijaksi, niin sen täytyy tarkoittaa jotain muuta. Meinaan, pääministerihän ei tee virheitä eikä lipsauttele. Ei kai tilanne ole se, että jossain huuthemmetissä asuva Abdelkader tulkitaan ulkosuomalaiseksi, ja hänen peruuttamaton suomalaisuutensa astuu voimaan välittömästi sillä hetkellä kun hän astuu Suomen kamaralle.

Yleensäkin, eikö noitten uustermien keksimistä voisi jo vähän vähentää? Minäkin olen vain Ykä Suomesta ja sellaisena pysyn, vaikka joku humanismin höpelöittämä hörhö Jakartassa sanoisikin minun olevan potentiaali-indonesialainen.

ÄLYKÖN TONTILLA ON HELPOMPAA

Niin kuin olen aikaisemminkin tuuminut, on maassamme älyköksi ilmoittautuminen varsin helppoa. Ei oikeastaan tarvita kuin sopiva akateeminen tutkinto ja lausuntoja, joissa mm. mollataan suomalaisia ihmisiä, suomalaisuutta tai kansallismielisyyttä yleensä. Kannattaa myös todeta että suomalaiset jatkosodassa sitä ja kapinassa tätä ja Mannerheimhan on tietysti yksi takuuvarma aihe. Varsinaiseksi Viralliseksi Älyköksi sertifikoiminen tapahtuu sitten Helsingin Sanomien toimesta.

Mukavasti media-aikaa saava Jarkko Tontti on kiistatta sertifikoitu älykkö. On käynyt ilmi, että Jarkko Tontti on tietyistä asioista tiettyä mieltä. Tämän blogikirjoituksenhan voisi periaatteessa päättää hyvinkin lyhyeen toteamalla että mielipiteet ovat kuin persereikiä. Jokaisella on omansa. Mutta tulee muistaa, että Tontti on Helsingin Sanomien puolesta sertifikoitu viralliseksi älyköksi, ja lehtihän on tunnustanut valistustehtävänsä jo aikaa sitten. Eli Tontin mielipiteissä on jotain, jonka meidän rahvaan tulisi omaksua mielellään täysin pureksimatta, ja jos tähän ei pysty, niin niitä pitäisi edes vakavasti sydämessään pohdiskella.

Kuuliaisena hallintoalamaisena ja puolueetonta lehdistöämme, tuota valtiovallan valpasta vahtikoiraa syvästi kunnioittavana henkilönä syvennyn siis hieman pohtimaan Tontin näkemyksiä.

Ensimmäinen ajatus, joka pohtiessani tulee mieleen, on se, että älykkönä on jotenkin helpompaa olla. Mielipiteet ovat varmoja ja ne voi tiivistää lyhyisiin lauseisiin. En tarkoita tällä sitä, että Tontti ajattelisi iskulauseina. Varmasti hänen korviensa välissä on vilistänyt tiukasti käsiteltyä raakadataa huomattavasti enemmän kuin esmes meikäläisen muutenkin kylmäjuotoksilla varustetussa kovalevyssä. Varmaankin hän on kiteyttänyt vaan asiat siihen muotoon, että rahvaskin voi sitä käsitellä.

Mutta kateeksi pistää silti, sillä hänellä ei ole ristinään ottiatuotaa, mikä tavallisilla ihmisillä usein soittaa pirunviuluaan ajatusten akkunan alla.

Hyvänä esimerkkinä on tämä Tontin näkemys sisällissodasta. Hän ilmoittaa pitävänsä Mannerheimia sotarikollisena (olipa originaalia) ja toteaa että vuonna 1918 Mannerheimin johtamat valkoiset teloittivat tuhansia suomalaisia "välittömästi taistelun jälkeen tai näennäisten oikeudenkäyntien perusteella" (tätäkään ei varmaan oltais muuten ymmärretty).

No joo, niinhän ne kehnot tekivät. Mutta ittelleni tulee vaivaamaan ottiatuota, joka tuumii, että onko tää tosiaan niin helppoa. Sehän nyt on selvää, että sisällissodat ovat sodista julmimpia ja terroria harjoitetaan puolin ja toisin. Terroria harrastaa enemmän sodan voittaja. Siksi, koska sillä on siihen mahdollisuus.

Mutta riittääkö että tarvitaan yksi yleispaha mörkö, joka oli kaikesta vastuussa? Tuntuu jotenkin niin helpolta ratkaisulta. Ja jos tarvitaan, onko se oltava nimenomaan Mannerheim, vai riittäisikö mörkö yleensä? Tyhmempänä ihmisenä ajattelen, että ei Mannerheim ollut silloin syy mihinkään, vaan seuraus jostakin. Ei mies yhtä-äkkiä keksinyt, että nytpä kylmennetään huomattava määrä suomalaisia. Meinaten, kun tommoset sisällissotatyyppiset rähinät alkavat, niin siihen tarvitaan kokeneita ammattilaisia, jotka sitä touhua osaavat. Mannerheimille oli tilausta, ja hän teki sen, mitä vaadittiin. Eli sotilaan tyyliin jatkoi siitä, missä poliitikot epäonnistuivat.

Vaan entäs jos Mannerheimiä ei olisi ollutkaan? Sotatoimien johdossa olis ollut valkoisten puolella vaikkapa Linder, Löfström, Wetzer tai Wilkman. Nähtävästi Tontti vaatisi sitten puolestaan jonkun heistä seipään nokkaan, koska kyllä porukkaa olis kylmentynyt joka tapauksessa. Joku täytyy mestata. Jos ei muuten, niin haudan takaa. Tontin ajatusmaailma muistuttaa kovasti työtäni julkishallinnossa. Ei tartte oppia, mikä meni pieleen, kunhan löydetään syyllinen. Omasta mielestäni sisällissotaa voi märehtiä kaikessa rauhassa, kun vaan sottaillaan sitä, kuinka semmoinen voidaan jatkossa välttää. Me ollaan elossa ja tulevat polvet vasta tulossa, mutta sen kapinan niin syylliset kuin syyttömät ovat jo kaikenlaisen maallisen tuomiovallan ulkopuolella.

Tontti on varma siitä, että jos Mannerheim eläisi nyt, häntä jahdattaisiin sotarikollisena, kuten jahdattaisiin myös punakaartin johtajia. Yleensäkin on varsin helppoa nostaa omaa älykköegoaan analysoimalla vuonna 2011 kylmän viileästi sitä, mikä vuonna 1918 meni perseelleen kun itsellä on maha täynnä, puhdas paita päällä eikä yhtään sukulaista ammuttuna jonnekin suolle. Joka tapauksessa yksinkertaisena uskon, että mikäli moinen kahakka käytäis tänä päivänä, niin sehän käytäis ihan yhtä lailla verisenä. Sisällissodassa, niin kuin sodissa muutenkin on se idea, että käydään se sota ensin ja pyritään vielä voittamaan. Käydään käräjiä sitten sen jälkeen. Jos ollaan hengissä. Tommosen rähinän aikana joku Haagin tuomioistuin ei ole se suurin pelon aiheuttaja.

Tontti toteaa aiheesta vielä, että Mannerheimin patsas keskellä Helsinkiä on loukkaus kaikkia maailman sotarikosten uhreja kohtaan. Niin. Tontti on varmasti sitä mieltä. Tietysti meikäläinen voisi tuumia, että Hakaniemessä sijaitseva, Rauhanvaltion sinne toimittama Maailman rauha-patsas voisi olla loukkaus kaikkia Helsingin pommituksissa kuolleita kohtaan. Mutta turha kumpaakaan patsasta on sinänsä mennä kaatamaan. Jos ajattelee oikein neutraalisti, niin ovatpahan muistomerkkejä maamme eri aikakausista.

Sisällissodan Tontti panee pulkkaan varsin kevyesti, siinä kun meikä joutuu fundeeraamaan, eikä sittenkään ole varma kaikesta. Vaan Tonttihan onkin älykkö, ja älykön tontilla on ruohokin vihreämpää.

Tontti pistää varsin kevyesti nippuun tämän kansallismielisyydenkin. Hän toteaa, että kansallisvaltiot ovat omaperäisistä maakunnista ylhäältä päin synnytettyjä alueita. Hänen mukaansa ennen 1800-lukua puheet kansallisista eduista tai suomalaisuudesta eivät olisi näillä lakeuksilla tehonneet kehenkään.

No, itte asiassa, kun asiaa tuumailee, niin mieshän lienee varsin oikeassa. Ei kai joskus 1600-luvulla tavalliset ihmiset ehtineet tuumia hyvin henkisiä, kun aika meni hengissä pysymiseen. Tosin saattaa olla, että esim. isovihan ja pikkuvihan aikaan ei kansainvälisyyskään ole ollut mitenkään muotia rahvaan keskuudessa. Mutta yhtä laillahan minä voisin väittää, että ei puheet sosialismista näillä lakeuksilla 1700-luvulla tehonneet kehenkään. Kun ei koko aatetta ollutkaan. Mutta on silti paljon ihmisiä, joitten mielestä se on ainoa oikea aate, vaikka se onkin historian mittakaavassa varsin tuore. Joka tapauksessa aika huikeaa, että kaveri pystyy suuressa mitassa kertomaan, mitä 1700-luvun suomalaiset ovat ajatelleet. Ei minusta oikein sellaiseen ole.

Vaikka hitaalla järjenjuoksullani en välttämättä kaikkea hahmota, niin vaikuttaa siltä, että kansallisvaltio ei miellytä Tonttia nimenomaan ideana. Tontti tuumii, että kansallisvaltiot ovat omaperäisistä maakunnista ylhäältä päin synnytettyjä alueita, ja tämä on sitten nähtävästi jotain pahaa.

Minä enempi käytännön ihmisenä enempi sottailen sitä, että mitenkä joku toimii, en niinkään sitä, miltä se ideana kuulostaa. Aikanaanhan suomalaisten maakuntien väki kalttasi toisiaan, enkä näe siihen paluuta kovin hyvänä ideana. Tuskin varmaan Tonttikaan, mutta kansallisvaltio ja ajatus Suomen kansasta joka tapauksessa sitten tuli ja syntyi. Tai synnytettiin. Ihan sama. Sillä nämä yhdeksi kansaksi yhtyneet maakunnat ovat saaneet sentään aikaiseksi varsin mukavan maan tänne kylmään ja raaka-ainevaroiltaan vähäiseen pohjoiseen. Jopa niin onnistuneen maan, että sillä on oikeasti varaa elättää varsin suurta joukkoa ihmisiä, jotka asiakseen ja ammatikseen julistavat, että tää maa on ideana ihan perseestä. Ironista sinänsä. Minä en sen asian järkevyyttä ihan hahmota.

Tontti kertoo pelkäävänsä, koska kansallisaatteiden ihannointi on edelleen nousussa kaikkialla Euroopassa. Ihmisen on tervettä pelätä. Me kaikki pelätään jotakin. Minä pelkään ihmisiä, joille ei riitä suht ok tilanne ja jotka väittävät tietävänsä, mitä täydellisyys on. Ja vaativat, että sinne mennään porukalla.

Tontti on älykkö, ja älykön tontillahan sopassakin on enemmän sattumia. Älykkönä hänen on helppo esittää vaatimuksia, koska ittestä siltä tuntuu. Niin kuin ihmisistä pitää puhua yksilöinä, eikä niputtaa kaikkia johonkin kansaan. En minä ainakaan tiedä, mikä on kansa ja kuka siihen kuuluu ja millä perusteella. Niin minä, kuin tuttavapiirinikin kyllä melko vahvasti ainakin luulee tietävänsä, mikä on kansa, kuka siihen kuuluu, ja millä perusteella. Eihän tuota voi millään jumalaisella totuudella kiveenkään hakata, mutta ihmisellä lienee oikeus mielipiteeseen. Saanko niputtaa kaverini suomalaisiksi, vai vaatiiko sananvapautta puolustavan Pen-klubin puheenjohtaja minua ja kavereitani pitämään turpansa kiinni, jos se hänestä ei tunnu hyvältä? Omasta puolestani hyväksyn kyllä, että Tontti ei halua julistautua suomalaiseksi. Ei väkisin.

Tontti heittää sitten vielä pari mielenkiintoista one-lineria:

Päivähoito: Opettaa parhaiten, miten tulla toimeen muiden kanssa, joten mahdollisimman varhainen päivähoito pakolliseksi.

Ehkä minä olen taas yksinkertaisena missannut tämän Pen-klubin idean, mutta jotenkin tuntuu että alle kouluikäisiin kohdistuvien pakkomääräysten vaatiminen ei kuulu niihin.

Sivari: Nyky-Suomen Antti Rokka.
Lauseesta saa sinänsä ajatella jokainen mitä hyvänsä, mutta tää tuo mulle jotenkin mieleen Hommaforumin mainiot moderaattorit, joilla yksi perusajatus on, että keskustelua ei tulisi käydä one-linereina. Luulen, että he ovat oikeassa.

No, joka tapauksessa olen suorittanut velvollisuuteni kuuliaisena hallintoalamaisena ja pohtinut Tontin viisauksia. Jäihän siinä jutussa vielä pohtimista muillekin. Käteen jäi mulle se, että se on jätkät niin, että on, on, on, on, ei ole, ovat, pitää, on, ovat, eivät ole, on, on, ovat, ei, ovat ja yhden kerran en tiedä, mutta siltikin pitää ja just siks että en tiedä.

Vaan se minua usein vaivaava ottiatuota vaan vihjailee kalloluitten sisällä että oliko tuota juttua tarkoitettu mulle ollenkaan. Vai oliko kyseessä oikeaoppista juttua oikeaoppisille samanmielisille kavereille, jotka sitten läiskivät toisiaan olkapäille?

*

PS: Ei liity varsinaisesti Tonttiin. Mutta tuli vielä mieleeni se, että edistykselliset tahothan väittävät jatkuvasti kuulevansa enempivähempi määrittelemättömästä Homma-ryhmittymästä pahoja kaikuja 1930-luvulta.

Mitä mulle tulee mieleen 1930-luvusta?

No, ehkä päällimmäisenä se, että silloinhan Suomi kukisti Mäntsälässä laukaustakaan ampumatta kovaäänisen ja huonotapaisen vähemmistön, joka vaati Suomeen diktatuuria.

Ei toi mun mielestä niin huonosti mennyt.

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XX

1. Breaking News! Etusivu uusiks!

Lukijahan on varmaankin perillä, että on olemassa sellainen sosialidemokraattinen naisihminen kuin Ulpu Iivari. Ulpu on varmasti itse sitä mieltä, että häntä ei muisteta tarpeeksi, joten hän on päättänyt lisätä medianäkyvyyttään pläjäyttämällä ihmisten tietoon hätkähdyttävän skandaalin, eli perussuomalaisissa on ehdokkaana Halla-aho ja porukkaa, joka tukee Halla-ahoa, ja Halla-aho tukee itse samaa porukkaa, mitä on edistyksellisessä mediassa ehditty jo siunaillakin, vaan ei Ulpun mielestä vielä ihan tarpeeksi. Ulpu Iivari käytti heistä termiä mustapaidat, ja taiteellinen ilmaisuhan ihmiselle sallitaan.

Skandaalihan on melkoinen, sillä eihän tästä ns. Halla-ahon listasta ole viimeisen puolen vuoden aikana uutisoitu kertaakaan yhtään missään, ja tieto asiasta tulee tavalliselle kansalaiselle täysin puskasta, pistää pään pyörälle, ja olo on niin kuin olis lyöty pölkyllä päähän.

Ulpuhan jatkaa tätä meidän suomalaisten ikiomaa Watergatea ja toteaa, että tällä porukalla on tarkoitus saada vaalivoitto. Tässäpä skandaalin aines totta tosin. Että vaalivoittoakin juuttaat meinaavat. Tähän mennessähän opposition tehtävä on ollut saada suurin lukemin selkäänsä vaaleissa, mm. osoittaakseen, että sosialidemokraatit ovat tie, totuus ja elämä.

Hätä on tietysti Ulpullakin suuri ja keinot sen mukaiset, joten tavallista perussettiähän tää, mutta yksi Ulpun lause pistää kyllä ihmettelemään vähän tavallista enemmän, eli:

Millaiseksi Suomi ja sen henkinen ilmapiiri oikeasti muuttuisivat, jos esimerkiksi suomalaisuudesta ja perusperheestä tulisi politiikan ylin ohjenuora tai erityislapset ja maahanmuuttajalapset eristettäisiin kouluissa omiin ghettoihinsa kuten perussuomalaisten ohjelmassa esitetään?

Lauseessa ei sinänsä pistä ihmettelemään tämä maahanmuuttajien ghettouttaminen, kun maahanmuuttajat ghettouttavat itse itsensä. Mutta mitä ovat nämä erityislapset, joita ghettoutetaan? Ja minne niitä ghettoutetaan? Millä tavoin? Haisee pahalle loskanheitolle, mutta tuskin demarit nyt semmosta…

2. Breaking News! Etusivu uusiks! Eiku… ootas… wtf?

Toimittaja: Hei, päätoimittaja! Olis ongelma. Minä just kirjotin Ulpu Iivarin inspiroimana breaking news-jutun tosta Halla-ahon mustapaitaporukasta. Miks mun pitää kirjottaa se uudestaan?

Päätoimittaja: Mitteekö höpäjät?

Toimittaja: No, kato nyt itte. Tää juttu.

Päätoimittaja: Jaa, niinpä on… oiskohan tää joku erehdys? Eikun hei, onhan tossa vähän muutakin, kato tossa ei oo niitä mustapaitoja, vaan se Suomen Sisu. Kun se Halla-ahokin ja sillai. Ja lukeehan tossa Rosenbergiä ja Klu-klux-klania, ja Tatu Vanhastakin. Se ei kylläkään ole NSDAP:n miehiä, tai sitä ei voi piru vie semmoseks todistaa, mutta menee se siinä samassa. Ei ne lukijat kumminkaan hoksaa.

Toimittaja: Joo, niin onkin, en vaan ensiks tajunnu. Kukas ton on alun perin kirjoittanut, joku Toni Viljanmaa. Mutta mitäs me tälle tehdään? Kun toi Iivarin juttu oli jo ihan samanlainen?

Päätoimittaja: Ei muuta kuin etusivulle vaan. Jaetaan etusivu ja lööppi puoliks ja pistetään menemään.

Toimittaja: Niin, no onkos tossa sinänsä järkeä? Tulishan toi kerrallakin selväksi.

Päätoimittaja: Luuleks sää olevas joku Tapio Tuuri vai? Haluuks herra lähtee maanpakoon Pohjanmaalle? Ja älä muutenkaan opeta isääs naimaan. Muistat sen vanhan jutun kirurgista, eli ”mä oon tehny tään leikkauksen viissataa kertaa, ja joskushan sen täytyy onnistua”. Toistoa, nuori padawan, toistoa. Senhän sanoi jo… jaa, niin, sitä nimeä ei saa täällä sanoa ääneen. Pirun pätevä sälli se kyllä hommissaan oli, näin kollega kollegasta tuumaisin.

Toimittaja: Da, tovaritsh polkovnik. Ei muuta kuin Frank, anna palaa…
3. Not breaking news at all

Toimittaja: Hei, päätoimittaja! Mulla olis taas ongelma!

Päätoimittaja: Jaa, mikäs se padawania taas vaivaa. Tunnetko vääristymän Voimassa?

Toimittaja: No itte asiassa juu. Meinaan, kun me tehtiin se tuplajuttu Halla-ahon mustapaitaisista sisulaisista. Niin tuli vaan mieleen, että entäs jos nää hommalaiset tai razzet tai nazzet tai piilonazzet tai rakenteelliset razzet tai sisunautit vai mikä se päivän virallinen termi olikaan rupeaa kuittailemaan meille ja muille tosta Vasemmistoliitosta? Meinaan noitten juttujen perusteella?

Päätoimittaja: Hä? Juttujen perusteella? Mitteekö taas höpäjät?

Toimittaja: No katos, kun siinä Sisu-jutussa varsinkin oli semmonen homma, että siellä oli aikanaan ollu näitä holocaustin kieltäjiä ja tämmösiä. Ja se juuttaan Teemu Lahtinenkin sitten sanoi suoraan, etä ei niitä enää ole. Ja ei niitä piru vie taida olla.

Päätoimittaja: Ja vaan mitähän helvattua se Vasemmistoliittoon liittyy?

Toimittaja: Niin no, kun näitä luukasoja kaapeista kaivellaan, niin Vasemmistoliiton taustallahan on SKP jossa oli taistolaissiipi, jotka kannatti kovasti ei-niin-demokraattista proletariaatin diktatuuriin siirtymistä. Ja ei vasemmistoliitossa yksikään pomo ole sanonut, että ei semmosia enää ole, niistä on hankkiuduttu eroon. Ja vaikeahan se on sanoa, kun niitä on siellä vieläkin. Ettei löytysi vihreistäkin? Ja yliopistomaailmallekin pääsisi nää hommanautit siitä aika hyvin kuittailemaan.

Päätoimittaja: Öö… öö… perkele… ai… ai… toi oli paha. Anskuma mietin… tota, ei tehdä mitään. Jos tämmöstä kuittailua esiintyy, niin julkaistaan lisää juttua Halla-ahosta ja sisulaisista ja muista hommanauteista.

Toimittaja: Jawohl, Herr Oberststürmbanfüh… eiku siis da, tovaritsh polkovnik. Ja haluaisin vielä sanoa, että vapaa lehdistö on minulle henkilökohtaisesti kunnia-asia, ja olen ylpeä voidessani työskennellä täällä. Mut tuli vaan mieleen, että entäs jos ne siitä Arhinmäestä saa päähänsä, kun sehän kumminkin…

Päätoimittaja: Ja nyt turpa kiinni siitä Arhinmäestä! Opettele uuskieltä ja kirjoita rauhan- tasa-arvon- ja ja suvaitsevaisuuden puolesta pidetystä aktiividemonstraatiosta. Pitääkö sulle kaikki opettaa?
4. Ampuma-aselaki ja varsinkin sen tulkinnat pelittävät ihan kybällä

Kohdalleen rukatulla ampuma-aselailla haluttiin varmistaa se, että aseita omistavat miehet, jotka käyttävät asetta vain metsästykseen, pahvitaulujen puhkomiseen, savikiekkojen ampumiseen ja vaikkapa peltisten pässinkuvien puhkomiseen eivät mene kouluihin ja suorita joukkomurhia.

Lakia voi pitää onnistuneena, sillä yhtään tällaista tapausta ei ole tullut ilmi. Laki on loistava myös ennaltaehkäisevän vaikutuksensa osalta, sillä tämmöisiä tapauksia ei tullut ilmi myöskään ennen lakia. Mutta varma on aina varmaa, niin kuin tuore uutinen kertoo:

Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi kummastelee, miksi vastuulliset urheiluampujat ovat joutuneet lupia myöntävien poliisien silmätikuiksi.

- Maajoukkueurheilijat, jotka ovat vaihtaneet aseen uuteen malliin, ovat joutuneet yliherkkään tarkasteluun. Kun on esimerkiksi viety kilpailutuloksia näytille harrastuksen todistamiseksi, niin on sanottu, ettei tämä riitä. Minun mielestäni tämä lain tulkinta on vähän koomista, Aarrekivi kummastelee.

Hotelli Yrjöperskeleen respan henkilökunta nostaa hattua lainlaatijoittemme viisaudelle. Uutisessa luki, että metsästykseen aseen saa helpommin, mutta itse metsästäjänä tiedän, että nimenomaan nuorille metsästäjille, joilla on rasitteenaan puhdas rikosrekisteri ja lisäksi vielä kokeneempien metsästäjien kirjalliset suositukset, myönnetään lupia ns. täikamman läpi. Valtesmannien selitys on ollut, että tämä on käytäntö nykyisin. Ei kai heitäkään voi syyttää. Laki on laki, ja tulkinta lakia tiukempi.

5. Vankien itsenäistymiskoulutus pelittää, mikäli mahdollista, vielä paremmin.

Ymmärtävä ja ei-rankaiseva vankeinhoitomme, joka keskityy vankien sopeuttamiseen siviilielämään saavutti taas hiljattain huomattavan voiton. Kolmesta murhasta istuva elinkautisvanki siirrettiin vain seitsemän vuoden istumisen jälkeen avovankilaan Suomenlinnaan.

Nähtävästi Suomenlinnassa annettu itsenäistymiskoulutus on toiminut oli odotusten, sillä heppu siirtyi hieman yli kuukautta myöhemmin omaehtoiseen asuinpaikkatietorajoitteiseen itsenäistymisharjoitteluun. Ja vankilako ei muka paranna?

Suomelinnaan todennäköisesti vapautui etnisten itsenäistymiskiintiöitten perusteella paikka hiljattain Porvoossa kolme suomalaismiestä teloittaneelle hepulle. Meinaan, toi omaehtoista itsenäistymistä opettelemaan lähtenyt tyyppi oli siis Liperistä, ja ainut kolmoismurhaaja sieltä päin kuuluu porukkaan, joka tykkää käyttää hyvin prässättyjä housuja.

6. Vielä lopuksi: häpeämätöntä kansallismielisyyttä.

Hotelli Yrjöperskeleen respan henkilökunnalla on aina ollut lukkarinrakkaus mongolialaisia kohtaan. Jo senkin takia, että kyseessä on pikkunen kansansirpale, joka on jollain ihmeen tavalla säilynyt hengissä vasaran nimeltä Venäjä ja alasimen nimeltä Kiina välissä. Lisäksi he ovat meille sukua, ainakin, jos uskoo ruotsalaisen lehdistön kommentteja Hannes Kolehmaisen menestyksestä Tukholman olympiakisoissa vuonna 1912. Ja ruotsalainen lehdistö ei vääristä totuutta, joka jätkä tietää aina sen verta.

Tässä Mongolian kansallislaulu mongolialaisten lasten esittämänä. Häikäilemättömän kansallismielistä. Jos suomalainen taideryhmä Sinivalkoiset Raappahousut tekisi vastaavan, niin meteli nousisi taivaan korkealle. Lapsia käytetään kansallismieliseen propagandaan. Tosta linkistä.



Go, Mongolia, go. Ja joo, minustakin se yksi mukula oli Michael Jacksonin näköinen. Hotelli Yrjöperskeleen respa jää odottelemaan uusia paljastuksia, mm. sitä shokkia, että Halla-aho haluaa ihmisten Helsingissä äänestävän itseään.

SEMMOSTA PERUSSETTIÄ

Näin vaalien lähestyessä näyttää siltä, että edistykselliset toimittajat alkavat olla kovastikin huolissaan ei-niinkään-edistyksellisten voimien noususta. He varmaankin tuumivat, että kansalaiset on palautettava harharetkiltään takaisin suvaitsevaiseen ruotuun, ja aseenahan siinä on oikeaoppinen uutisointi. Katja Boxbergin Iltalehteen väsäämä pläjäys käy aika hyvin prototyypiksi edistyksellisestä uutisoinnista.

Ensiksi tietysti täytyy etsiä joku kiistämätön fakta, joka pamautetaan otsikoksi. Tässä tapauksessa se on Suomessa vanhoista EU-maista vähiten maahanmuuttajia. Yep. Kiistaton tosiasia. Toimittaja vaan pitää jotenkin oletusarvona, että tilanne olisi jotenkin huono. Että tässä tapauksessa todellisuudessa on reikä, joka täytyy korjata tietysti hankkimalla maahan lisää maahanmuuttajia, jotta täällä olisi lisää maahanmuuttajia. Tässä tietysti niputetaan maahanmuuttajat yhdeksi kaksoisplushyväryhmäksi, mutta sen jälkeen oikeaoppisessa uutisoinnissa keskitytäänkin etnisesti oikeaoppisiin ryhmiin.

Ja seuraavaksihan täytyy tietysti ottaa esille joku etnisesti oikeaoppinen ryhmä, josta voidaan kirjoittaa pelkkää hyvää. Oikeaoppista namiskuukkelia olis tietysti löytää tähän vaikkapa somalit, sudanilaiset, afganistanilaiset tai irakilaiset, mutta sattuneesta syystähän tämä ei onnistu.

Mutta onneksi apuun löytyy kenialaiset. Tästä saadaankin sitten uutiseen mukavasti kakkosotsikko kenialaisten työllisyysaste on jopa suomalaisia korkeampi. Ei paha. Luonnollisesti juttuun tulee ottaa sitten esimerkkihenkilö kyseisestä ryhmästä. Otetaan sitten valokuva kauniisti hymyilevästä simpsakkaasta kenialaisnaisesta ja kerrotaan kuinka hän toimii kerhoemäntänä monikulttuurisessa Familia-yhdistyksessä. Sitä ei tietenkään tartte sanoa, että yhdistys saa kyllä rahansa RAY:ltä ja Helsingin kaupungilta, mutta se tietenkin todetaan, että esimerkkihenkilömme tekee mielestään tärkeää työtä.

Luonnollisesti kannattaa kirjoittaa esimerkkihenkilömme lausunto suomalaisten epäsosiaalisuudesta ja siitä, kuinka hän on joutunut päivisin itkemään.

Tähän tietysti kannattaisi lisätä jotain suomalaisten osoittamasta vainosta ahkeria ja tunnollisia kenialaisia kohtaan. Mutta toimittajahan on ammattilainen, joten hän tietää, että eipä taida tähän saumaan löytyä. Kun se janitoivolacaustikin ns. ripsahti reisille.

Vaan joka tapauksessa toimittaja sai kehuttua kenialaisten työllistymistä. Ammattinsa hyvin hallitsevana hän ei seuraavaksi suinkaan kirjoita, että somalit, sudanilaiset, afganistanilaiset tai irakilaiset taas eivät työllisty. Eihän toki. Hän kirjoittaa, että työttömys kiusaa näitä ryhmiä. Ja kun hetkeä aikaisemmin toimittaja on muistuttanut työnantajien ennakkoluuloista, niin eiköpäs kiusaajalle ole saatu melko valkoiset kasvot.

Luonnollisesti näille ns. maahanmuuttokriittisille tulee näyttää heille kuuluva ja varsin mitätön paikkansa ja sehän onnistuu värväämällä apuun yliopistollista tykistöä, tässä tapauksessa Helsingin yliopiston tutkija Tuomas Martikainen, joka laittaa asiat viisaudellaan lokeroonsa toteamalla että debattia voi ylipäätään syntyä melko mitättömästäkin ilmiöstä, ja kun yliopiston tutkijakin näin sanoo, niin uskoohan sen oppimattomatkin.

Eli koko juttu on semmosta vanhaa ja hyväksi havaittua perussettiä. Toimituksissa varmaan uskotaan, että kylläpä tämmösellä tukitaan turpa mm. Homma-foorumilla.

Vaan kyllä tää juna taisi jo mennä.

JOTAIN IHAN MUUTA IV

Hotelli Yrjöperskeleen respassa ei noita tasa-arvoasioita hirveän usein ole tullut pohdittua, mutta aina silloin tällöin jotain juolahtaa mieleen. Meikäläinenkin panee joskus merkille, että naisille on noi miehiin kohdistuvat väkivaltafantasiat jotenkin sallitumpia kuin sama toistepäin. Ei silti, että niitä nyt tartteis olla kummallakaan sukupuolella.

Vaan näitähän on kaikennäköisiä moilasia, mitkä tarjois äijille tulta munille ja joillain akuliinoilla olis tasa-arvoratkaisuna miehet riviin ja tulta. Tää pyöri päässäni kun tänään ajelin autolla toimittamassa jotain perskeleen tarpeellista eli kaljan ja makkaran ostossahan minä taisin olla. Auton radiosta kuului tämän Mariska-laulajattaren kappale Suloinen myrkynkeittäjä, jonka sanat menevät näin:

SULOINEN MYRKYNKEITTÄJÄ

Mä eilen myrkyn sekoitin,
sen kellarissa kasaan keitin
ja valmiin nesteen pullotin
Työn jäljet tarkoin sitten peitin

Mun myrkky toimii, tehoaa
Se hengenmenon heti tuottaa
Saa äijäni sen todistaa,
kun myrkyn sille aion juottaa

Jeeeee-ee-ee

Palmupuiden katveeseen
kullan kanssa pian meen
Pääääiväin raukeuteen,
öiden villiin sykkeeseen

Saaa-aa-aa

jäädä tämä kylmä maa,
jossa ei voi rakastaa
Kaauuuas katoaa
myrkynkeittäjä suloinen

Jo pian pankkitililläin
on riittävästi aitoo rahaa
ja rakas nauttii rinnallain
Ei ole hyvää ilman pahaa

Me ekaks Rioon lennetään,
jatketaan sieltä Kaukoitään
On komee rakastajani,
ei multa puutu yhtään mitään
Niin, ryöstömurhastahan tossa mun nähdäkseni kysymys oli, mikä on mielestäni varsin bolshevistista toimintaa. Mutta eipä tosta ole mitään sen kummempaa meteliä noussut, ja tämä Mariska on ymmärtääkseni kovasti arvostettu säveltäjä ja sanoittaja. Ja eihän mullakaan sinänsä ole mitään tarvetta laittaa pimua halstariin.

Mutta sitä tuumailin, että entäpä jos tätä kappaletta ei oliskaan esittänyt Mariska, vaan vaikkapa tanssimusiikkiorkesteri Yölintu, ja esittänyt nimenomaan miehisestä näkökulmasta. Kappalehan menisi jotenkin näin:

PARTAINEN KIRVESMURHAAJA

Mä eilen kirveen teroitin
Sen kellarissa kuntoon jyystin
Ai miks sen sillai fiksasin?
No muijaan tympiinnyin mä tyystin

Tää Fiskars huipputeräinen
Se varman hengenmenon tuottaa
Ja hetken päästä aion sen
Mun ämmän otsalohkoon puottaa

Tänne jään

Järven jäälle pilkkimään
Sitten saunan lämpimään
Tämän kylmän maan
Kunniaksi avaan huurteisen

Tänne jään

Umpihankeen hiihtämään
Teertä latvaan tähtäämään
Tänne jää
Kirvesmurhaaja partainen

Tuo ämmä tyhjänaikainen
Ei enää multa kuppaa rahaa
Ja sen rattopojat nää
Puutetta jääkööt kärsimään

Nyt loppui reissut etelän
En lähde sinne enää koskaan
Ja mullan alla muhii hän
Kun kyllästyin mä siihen roskaan

Niin. Ideahan molemmissa versioissa on täysin sama. Suorittajan seurusteluvärkit vaan erilaiset. Minkähänlainen meteli olis noussut, jos tällainen kappale olis levytetty? Tuli vaan mieleen, tässä sottaillessani.

SEKUNDAA PRIIMANA

Jos autokauppias haluaa varmistaa sen, että kauppoja ei synny, hänen kannattaa pitää esim. seuraavanlainen myyntipuhe:

Osta veikkonen tämä Hyrysysy vuosimallia 2004. Se on autojen kiistaton kurko, ja kaikki sen haluaa. Et ole automies etkä mikään, jos sulla ei oo Hyrysysyä. Tää ei tarvii kuin pientä laittamista, eli uusit vain koneen, voimansiirron ja muunkin tekniikan, niin jopa käynnistyy komeasti. Tää ei tosin siitä huolimatta liiku mihinkään, kun noi vanteet on hitsattu runkoon kiinni, mutta me voidaan vuokrata sulle traktori ja traileri, jotta voi kuljetella koslaa paikasta toiseen. Silloin kaikki näkevät, että sulla on Hyrysysy, ja eikös se olekin se pääasia.

Tään hinta on montakytkuustonnii, mutta koska olet tunnetusti hyvä asiakas, me ollaan tehty sulle erityinen maksusuunnitelma, eli maksat käsirahaa montakytkuustonnii ja sen jälkeen tonnin kuussa niin pitkään kuin elät, riippumatta siitä, onko sulla jatkossa autoa ensinkään. Mitenkä on, lyödäänkö nimet paperiin?
Tuon tyyppinen myyntipuhe tulee väkisinkin mieleen, kun kattelee Helsingin Vasemmistoliiton myyntipyrkimyksiä. Autojahan he eivät myy, vaan monikulttuurisuutta (oliko kellekään yllätys) ja ennen kaikkea monikulttuurisuutta Helsingin kouluissa.

Lähtötilanne varsinkin Itä-Helsingin kouluissa on lukijalle varsin tuttu, eli tavalliset suomalaiset perheet alkavat nostaa kytkintä, kun ne eivät ole ollenkaan mieltyneet tähän monikulttuurisuuteen, opettajat ovat täysin tympiintyneitä ja touhu valuu pikkuhiljaa kohti skoonelaismallista anarkiaa.

Vasemmistoliitossa ei nähdä asiaa ongelmana, vaan todetaan, että lähiöiden monikulttuuristen koulujen kansainvälisyyttä ja monikulttuurisuuden suomia vahvuuksia on syytä edelleen korostaa ja monikulttuurisuutta huomioida voimallisesti opetuksessa.

Vasemmistoliito pitää Itä-Helsingin monikulttuurisuutta siis vahvuutena, ja vaikka vahvuushan yleensä tarkoittaa sitä, että sitä ei ainakaan tarvitse tekohengittää, ja siitä on ihan oikeasti jotain hyötyä, vaativat Helsingin vasurit tälle vahvuudelle kummiskin hiukka lisäresursseja eli:

- Monikulttuuristen koulujen luokkakokoja tulee pienentää max. 18 oppilaaseen per luokka alakoulussa.

- Lisäresursseja tulee suunnata koulujen yksilöllisen tarpeen mukaisesti joustavaan alkuopetukseen, suomi toisena kielenä lisäopetukseen, erityisopettajien resursseihin, kielikerhoihin, avustajatoimintaan ja havainnollistavan opetusmateriaalin hankintaan.
- Monikulttuuristen lasten kotikielen opetusta on lisättävä

- Koulujen lisäksi myös koulujen ympäristöä tulee kohentaa yhteistyössä muiden hallintokuntien kanssa. Koulujen läheisiä ostoskeskuksia on kehitettävä, niiden toiminnan monipuolistumista tuettava ja alueiden sosiaalisiin ongelmiin tartuttava.

Helsingin vasureitten käsitys vahvuuksista on kiistatta hieman toisenlainen kuin vaikkapa Hotelli Yrjöperskeleen respan henkilökunnalla. Tätä mainostamaansa vahvuutta tukemaan Helsingin vasurit näköjään haluavat muuttaa kaikki itähelsinkiläiset ala-asteen luokat tarkkailuluokiksi. Kun tämä lisäresurssein jo valmiiksi ruokittu vahvuus ei oikein omillaan pärjää, niin siihen on luonnollinen ratkaisu tuupata vielä enemmän lisäresursseja. Ja tämä kaikkihan on pois suomalaisilta koululaisilta.

Helsingin vasureiden logiikka on kyllä jotenkin hämmentävää. Kun aina useampi helsinkiläinen veronmaksaja äänestää jaloillaan, niin jäljelle jäävien verorahoja on ilman muuta käytetävä kohteisiin, jonka lopputuloksena ei ainakaan tule lisää verorahoja. Sitä, mitä noi vasurit tarkoittavat ostoskeskusten kehittämisellä, jää mulle kyllä arvoitukseksi. Poistetaanko vartijat? Otetaanko tilalle etnisesti sopivia vartijoita? Vaiko mitä?

Vasurithan haluavat myös opettajien keskittyvän ehdottoman oleellisiin asioihin:

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme että Helsingin kaupunki varaa vuoden 2012 talousarviossaan riittävät määrärahat opettajien työnohjaukseen ja täydennyskoulutukseen monikulttuurisuuskysymysten saralla; vieraiden kulttuurien ja etnisten vähemmistöjen tuntemukseen, kulttuuristen ristiriitojen puheeksi ottamiseen ja ratkaisemiseen sekä monikielisten lasten opetukseen.
Vasurit kuuluvat siihen porukkaan, jonka on aina helppo sanoa, että mitä, mutta jättävät tyystin miettimättä että miten. En sinänsä ole ollenkaan varma siitä, jakavatko itähelsinkiläisten koulujen opettajat tämän monikulttuurisuuskoulutusinnon yleensäkään, mutta vasurit unohtavat, että opettajillahan on jo tämä opetusvelvollisuus. Kaikki tämmöinen ylimääräinen koulutus tulee tehdä opetusvelvollisuuden ulkopuolella. Mitenkähän vasurit ajattelivat tämän järjestää? Pakkokoulutusta työajan ulkopuolella? Kesälomilla ehkä? Vai vähennetäänkö varsinaisia oppitunteja, jotta opettajat voivat olla monikulttuurikoulutuksessa?

Helsingin Vasemmistoliitto vaatii rahaa nimenomaan ulkomaalaisille. Ja etnisesti oikeille ulkomaalaisille. Suomalaiset koululaiset eivät näytä heitä kiinnostavan. Pitäiskös tavallisten suomalaisten koululaisten ruveta asiakseen perseilemään, jotta heidätkin otettaisiin huomioon?

Suomihan on tietysti – vielä jollain tavoin – vapaa maa. Ihminen saa toki pitää kiinni unelmastaan, vaikka olisi huomannut sen menneen aikaa sitten reisille. Mutta onko ihmisellä oikeus vaatia muita elämään unelmansa mukaan, ja maksavan sen unelman kustannukset?

Ja osaiskos joku selittää mulle mitä ne monikulttuurisuuden suomat vahvuudet on?