Suvaitsevais-tiedostavaistohan pyrkii demonisoimaan
kansallismielisiä kaikin mahdollisin keinoin ja yksi keino on tietysti
erilaiset ihmisiin kohdistuvat leimaamiset. Niillä vaan on se ongelma että ne
vanhentuvat ja sitä myötä ne röhönauretaan nurin. Kas kun niillä ei ole muuta
perustetta kuin se hokeman peruste. Mikä sinänsä riittää
suvaitsevais-tiedostavaistolle. Näitä hokemiahan ovat olleet rasisti, äärioikeistolainen
ja natsi. Toksista maskuliinisuuttakin on tarjottu. Sekä tiedevastaisuutta. Kaikkien
hokemien pohjana ja toiveena on se, että kun hokema lausutaan, niin hokeman
kohde kavahtaa ja hiljenee. Mitä ei tietysti tapahdu.
Yksi hokema jota jonkun verran on käytetty on
putinisti ja Venäjän trolli. Hokeman voi esittää ilman mitään perusteita sillä
hokeman esittäjä tietää, että se menee ilman muuta läpi
suvaitsevais-tiedostavaistossa. Nyt menossa on Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Kävi
siinä kuinka kävi, niin ennustan suvaitsevais-tiedostavaiston ottavan tuon
Venäjä-kortin käyttöön entistä innokkaammin. Eli:
Jos vastustat monikultturismia ja kehitysmaalaisten
rajatonta maahanmuuttoa olet putinisti ja Venäjän trolli. Koska sivistynyt länsimaalainen
kannattaa monikultturismia ja kehitysmaalaisten rajatonta maahanmuuttoa ja
Venäjä puolestaan ei.
Jos vastustat ilmastohysterian nimissä tehtyä Suomen
elinkeinoelämän tuhoamista niin olet putinisti ja Venäjän trolli. Koska
sivistynyt suomalainen kannattaa Suomen elinkeinoelämän tuhoamista ilmastohysterian
nimissä ja Venäjä taas ei ole ilmastohysteriassa mukana.
Jos vastustat kaikenlaista LGBTQTiiTyy-toimintaa niin
olet putinisti ja Venäjän trolli koska länsimainen sivistynyt ihminen kannattaa
tätä transmuotia millään tavoin kyseenalaistamatta ja Venäjä ei kannata
kyseistä toimintaa.
Jos muistutat että monikultturismin nimissä Suomeen
elatukselle hankitut ihmiset tulevat maista joissa LGBTQTiiTyy-ihmiset tapetaan
sen pahemmin miettimättä, olet putinisti ja Venäjän trolli koska sivistynyt
länsimainen ihminen ei puutu ikäviin yksityiskohtiin.
Jos edellämainittuihin asioihin syyllistyneet
kiistävät olevansa putinisteja ja Venäjän trolleja niin sitten ne vasta
perkeleen ovelia putinisteja ja Venäjän trolleja ovatkin.
Jäädäänpä odottelemaan valtamedian kolumneja jossa
löydetään paljon putinisteja ja Venäjän trolleja.
Jos muuten joku porukka oikeasti on pelannut Putinin
pussiin niin niitä ovat olleet ne hyödylliset idiootit jotka joukkorääkyivät
Suomen Ottawan sopimukseen. Olisiko aika pyyhkäistä kyseisellä sopimuksella
kannikkaa ja alkaa valmistaa jalkaväkimiinoja? Eihän sitä tarvitse sanoa
jalkaväkimiinaksi vaan otetaan käyttöön jo aikaisemmin kehittämäni termi ”henkilökohtaisesti
käynnistettävä nopeavaikutteinen jalkapohjan lämpöhoito- ja ihonkuorintalaite”.
Laitetaanpa vielä juttua Helsingin Pravdasta joka ei
valitsemaltaan linjalta horjahda. Ukrainassahan on tällä hetkellä valtava määrä
pakolaisia. Mutta ketkäs pakolaiset Pravda nostaa esille? Ukrainalaisetko? No eihän
toki:
Ukrainassa on satojatuhansia ukrainalaisia
pakolaisia ja Hesari onnistui löytämään pakistanilaisen islamilaisen häiskän. Hotellin
respa toivottaa Pravdalle onnea valitsemallaan tiellä. Näihin kuviin ja
tunnelmiin. Virallisestihan nyt eletään kalenterin mukaan talven viimeistä
päivää. Ikkunasta katsoessa ei tosin vielä kovin keväiseltä näytä.
Tulipa törmättyä uutiseen joka kertoo sisäministeriön
suunnitelmista rajakäytäntöjen muuttamiseen. Uutisen otsikko menee näin:
Sisäministeriöltä ehdotuksia
siirtolaistulvaan varautumiseen – turvapaikkahakemukset voitaisiin hylätä jo
rajalla
Ja tätähän itse asiassa oltaisiin kaivattu jo vuonna
2015. Pistää vaan miettimään, että miksi tämä julkaistaan juuri nyt kun Suomeen
olisi mahdollisesti tulossa ihan niitä oikeita pakolaisia? Eli lapsia, naisia
ja vanhuksia. Jotka ovat ihan oikeasti sotaa paossa.
Onko ongelma siinä, että kyseiset pakolaiset ovat
aivan liian paljon suomalaisten näköisiä? Kas kun tähän mennessä linja on ollut
se, että nimenomaan afrikkalaisten ja lähi-itäläisten jätkien pääsy Suomeen
pysyvälle elatukselle on pyhä ja kyseenalaistamaton itseisarvo.
Uutinen kertoo myös:
Sisäministeriön työryhmä ehdottaa
lainsäädäntöön muutoksia, joilla voitaisiin torjua muuttoliikettä
hyväksikäyttävää hybridivaikuttamista.
Ukrainasta tulevat pakolaiset tuskin ovat hybridivaikuttamista.
Puolaan pyrkineet jätkät olivat.
No jep, onhan tosi että tätä on suunniteltu jo ennen
Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Pistää vaan ihmettelemään että miksi se
julkaistiin juuri hyökkäyksen alettua? Olisko kannattanut hieman odotella?
On meinaan aika noloa jos tänne on laskettu jatkuvasti
arabijätkiä jotka ovat tulleet elätettäväksi ja nyt näytetään kämmentä ukrainalaisille
lapsille jotka tulevat oikeasti sotaa pakoon.
En kirjoita postauksessa sen kummempaa raporttia Ukrainan
sodasta. Niitä on interwebin ihmeellinen maailma muutenkin pullollaan. Muistutan
sen sijaan siitä, että istualtaan pissivä hallituksemme on toiminta-aikanaan
keskittynyt lähinnä erilaiseen maailmanparantamiseen, maailman pelastamiseen,
väestörakenteen kehitysmaalaistamiseen ja muuhun interperspirationaaliseen
toimintaan.
Torstaiaamusta eteenpäin on tullut ikävä muistutus siitä,
että tuollaiset toiminnot ovat lähinnä muotia seuraavien uushihhuleiden
harrastuksia joihin on mahdollisuus vain rauhallisina aikoina ja jonkun toisen
kustantamana. Voi olla, että ne rauhalliset ajat ovat päättyneet ja
kustannuskohteitakin tulisi miettiä uusiksi. Siispä muistuttaisin tätä
hallitusta siitä, että maanpuolustukseen kannattaa satsata, ja satsauksen voi
ottaa noista tarpeettomista ja vahingollisista harrastusrahoista. Ainakin jo
aiemmin mainituista:
- Kehitysapu 1.2 miljardia euroa per vuosi.
- Maahanmuuttoteollinen kompleksi 3.2 miljardia euroa
per vuosi.
Lisäksi hallitusta voisi muistuttaa huoltovarmuudesta
ja sitä ei suinkaan edusta suomalaisen maa- ja karjatalouden hirttäminen ilmastohysterian
nimissä. Lisäksi voi muistuttaa, että turvetta on saatavissa silloinkin jos
energiatoimitukset ulkomailta eivät pelaakaan. Juu, sitä vihervasemmiston
syvästi vihaamaa turvetta.
Kas kun tuon itänaapurin mahdollisten hyökkäyshalujen rauhoittamiseen
ei riitä se, että Tytti Tuppurainen pukeutuu eduskunnassa rohkeasti tiettyihin
väreihin.
Pelkään vaan pahoin että itsensä täydellisesti
painovoimasta vapauttanut hallituksemme pitää edelleenkin pään pilvissä ja
keskittyy jatkossakin interperspirationaalisiin harrastuksiinsa.
Kuvan
nähtyään Vladimir Putinkin oppi, mitä pelko on
Niin joo, täytyy tunnustaa että en minäkään millään
uskonut Putinin olevan niin mieletön ettähyökkää. Mutta nyt näyttää siltä että Venäjän vallassa on vanha mies
joka loppumetreillään alkaa toteuttaa Unelmaa. Ja silloin ei tunnetusti ole
kenelläkään mukavaa. Toivotaan, että ukrainalaiset pystyvät pistämään
mahdollisimman paljon hanttiin hyökkääjävaltiota vastaan. Valitettavasti he
joutuvat tekemään sen yksin. Heillä kun ei ole apunaan kuin se kuuluisa thoughts
and prayers.
Itse olen aika ajoin kirjoittanut fiktiota siitä,
kuinka Suomi päätyy jonkinlaiseksi EU:n luontoreservaatiksi, jossa kaikenlaisen
elinkeinoelämän harjoittaminen – ja sitä myötä myös turha syöminen – muuttuu
mahdottomaksi. Eräs kaverini lähetti minulle uutisen joka kertoo siitä että
tuohon suuntaan ollaan menossa ja samoin siitä kuinka EU kohtelee Suomea
lähinnä siirtomaana.
Eli: EU-komission suunnitelman mukaan jopa kolmasosa
Suomen pinta-alasta olisi saatettava luonnontilaiseksi. Luonnontilahan
tarkoittaa sitä että alueella ei harjoiteta minkäänlaista maa- tai metsä- eikä
muutakaan taloutta eikä myöskään asuta. Kolmasosa Suomesta on tommonen rapiat 112.000
neliökilometriä.
Ei tarvitse suurta ennustajaa kertomaan että mitä tuo
saisi aikaan Suomen elinkeinoelämälle. Sinänsä nykyiselle hallituksellemme maa-,
metsä- ja erityisesti karjatalous on muutenkin ilmastorikollista joten asia ei
taida sitä paljonkaan haitata. Se ei takerru turhiin yksityiskohtiin kuten
kysymykseen että mitä Suomessa syödään ja millä rahalla.
Luonnollisesti – mikäli kyseinen suunnitelma laitetaan
toteen ja miksei laitettaisi – kyseinen pakkotoimi tarkoittaisi huomattavan
suurta yksityisen omaisuuden sosialisointia. Ilman muuta myös tieto siitä että
alueet X, Y ja Z muuttuvat viidessätoista vuodessa utopistien leikkikentäksi
saa aikaan sen että kaikki investoinnit näille alueille loppuvat saman tien.
Asiasta herää eräs kysymys, jota uutinen ei kerro:
Koskeeko tuo 30 prosentin vaatimus myös siirtomaaisäntiä Saksaa ja Ranskaa?
Jokseenkin epäilen että ei koske. EU:n luonteesta taas kertoo hyvin uutisen
seuraava pätkä:
EU:n komission ehdotus luonnon
ennallistamislainsäädännöksi on tarkoitus julkistaa 23. maaliskuuta.
Asetus on aikanaan voimaan tullessaan
suoraan jäsenmaita velvoittava, eikä se edellytä uutta kansallista
lainsäädäntöä.
Niin. Siirtomaan kanssa ei tarvitse neuvotella. Sitä
käsketään. Sitä ei kiinnosta, miten jossain Takahikiän Perähikiällä asuva
käsittämätöntä kieltä puhuva kansansirpale pärjää. Miksi välittäisikään kun
tietää kyseisen kansansirpaleen olevan koko imperiumin nöyrin ja tottelevaisin.
Joku suomalainen broileripoliitikko sanoi ei niinkään
kauan sitten että ”Suomi on EU:ssa itsenäisempi kuin koskaan”. Varmaan sama
tyyppi ajattelisi että ihminen on ruumiina elävämpi kuin koskaan.
Muistakaa, että Järjestelmäpuolue vihreistä
kokoomukseen kannattaa EU-jäsenyyttä ja Suomen siirtomaa-asemaa.
Olen tässä pidemmän aikaa seuraillut uutisia
maailmalta. Tarkemmin sanoen näistä sivistyneiksi ajatelluista länsimaista niin
kuin Australiasta, Saksasta, Hollannista, Ranskasta, Iso-Britanniasta ja
viimeksi Kanadasta. Valtamediammehan ei niistä hevin uutisoi mutta onneksi on
muita kanavia.
Uutisethan koskevat kyseisissä maissa pidettyjä suuria koronatoimien vastaisia
mielenosoituksia ja sitä, että poliisi on kaikissa noissa maissa käyttänyt
hyvinkin raakaa väkivaltaa mielenosoittajia kohtaan. Vaikka kyseiset
poliisiorganisaatiotkin tietävät että kyseessä ei ole terroristit eikä
rikollisorganisaatiot vaan tavalliset ihmiset jotka ajattelevat että koronan
aikaansaamat poikkeusvaltuudet alkavat maistua valtakoneistolle liian hyvältä
eikä niistä valtuuksista haluttaisi hevin luopua.
Mietin kirjoituksessani poliisia. Eli virkamiestä. Eli virkakoneistoa.
Kyseisissä länsimaissa - myös Suomessa - ollaan totuttu ajatukseen niin
kansalaisten kuin poliisin taholla että poliisi on nimenomaan turvaamassa
kansalaisten turvallisuutta. Niiden kansalaisten joita nyt hakataan ja
pidätetään poliisin toimesta.
Mitä poliisi ajattelee? Yksittäinen poliisi? Heiluttaako hän pamppua hampaat
irvessä ja häveten tietäen tekevänsä väärin. Tietäen että hänellä on perhe
elätettävänä ja jos hän ei noudata määräyksiä niin se elatus loppuu uran myötä?
Vai ajatteleeko hän että nyt hänellä on se kuuluisa lupa? Lupa käyttää
väkivaltaa tietäen että hän ei ole kuulusteluissa eikä syytettynä tekemänsä
väkivallan takia? Joka tapauksessa kyseiselle poliisille se ensimmäinen kerta
on se hankalin ja seuraavat kerrat ovat aina helpompia. Entä sitten, jos hänelle
annetaan tulenavauskäsky?
Psyykkaako poliisi itsensä ajattelemaan että häntä vastassa on huligaanilauma
joka saa mitä ansaitsee? Roskasakkia? Psyykkaako poliisiorganisaatio itseään
kokonaisuudessaan siihen? Että heitä vastassa on ihmisiä, jotka ansaitsevat
väkivallan? Psyykkaako organisaatio itsensä sumuun, jossa oikeutetaan tuo
väkivalta? Väkivalta, jota ei jossain toisissa oloissa koskaan hyväksyttäisi?
Mutta nyt väkivalta ihmisiä kohtaan on poliisin näkökulmasta oikeutettua.
Mistä se oikeutus tulee? Mielenosoittajien
epäinhimillistämisestä? Mitenkä minulle tuli mieleen termi ali-ihminen? Ja
missäs yhteydessä minä olen sen kuullut?
Noissa mainituissa maissa poliisit eivät toimi
spontaanisti. He toimeenpanevat poliittisen johdon käskyjä. Koska
ammattipoliitikoissa on huomattava määrä narsisteja, heidän on vaikeaa ja todennäköisesti
mahdotonta tunnustaa olleensa väärässä. Siksi he antavat noita määräyksiä. Mutta
sinänsä kyseiset johtajat eivät ole vaarallisia vaikka heillä olisi kuinka
levottomia ajatuksia.
Vaarallinen on se kuuliainen virkamies joka panee
toteen ne johtajan levottomat ajatukset. Näin on ollut maailman sivu. Voi olla,
ettei maailmassa ole ensimmäistäkään maata joka ei sopivan tilaisuuden tullen
taantuisi totalitaariseksi.
Ratsupoliisi
jyrää ihmisiä Ottawassa. Toinen jyrätyistä on vanha, rollaattorilla kulkeva
nainen.
Perskeleitten pihalla sijaitsevan grillikodan
savupiisistä ryöppysi jälleen kerran oikeaoppisten tuomitsevia
vihapartikkeleita Örnätjärven iltaan ja saunasta ruodot höyryävinä saapuneet
käppäukot Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis siirtyivät sisälle kotaan jonka tuli
oli jo valmiiksi lämmittänyt. Mikäs siinä oli ollessa paksujen hankien keskellä
ja perseen alla lampaankarvatalja. Kovasti mainostettu ilmastonmuutos ei ollut
suonut lumetonta talvea näille selkosille tänäkään talvena vaikka siitä oli
niin kovasti riekuttu.
Kyseiset käppäukot olivat aikaisemmin
päivällä käyneet asentamassa erään örnätjärveläisen eläkeläispariskunnan
manttaaleille lällättävän kameravalvonnan. Sinänsä Pinnanmaalla ei kovin paljon
kaksijalkaisia haittaeläimiä ollut muutenkaan mutta lällättävän kameravalvonnan
ansiosta kyseisten eläkeläisten tontti olisi jatkossa täysin suojassa liimatilhiltä,
punavihervästäräkeiltä, sukkahousukoppeloilta, koloradonqueeriaisilta,
punapäähysteereiltä, huivihuppuhippiäisiltä, tiedostavariksilta ja
jakkupukuhirviöiltä. Kyllähän ihmisen piti saada elää rauhassa kotonaan.
Työlään ja onnistuneen vapaaehtoisen sekä
palkattoman talkoopäivätyön jälkeen toverukset olivat ensimmäisissä
vihalöylyissään ihmetelleet sitä että muuan kokoomuspuolue paistattelee
gallupeissa jatkuvasti ykkösenä. Kerrasta toiseen. Aivan niin kuin ihmiset
pyytäisivät murtovarasta etsimään pöllittyä mopoaan ja pitäisivät sitä hyvänä
ideana jota piti mainostaa muillekin. Lötjönen laittoi tulisijaan lisää puuta
ja samalla Ykä aukaisi Tsuhnan Koston sekä pani palamaan voimasavuke Bostonin.
Sitten hän totesi:
- Niin… onhan se selvää että tästä rumasta
kaksikosta ei kokoomus ole pahemmin ääniä saanut yleensäkään mutta täytyy silti
sanoa että kyseinen puolue on ehkä kaikkein pahimmin kärsinyt
valtiomiesinflaatiosta. Jos verrataan vaikka Edwin Linkomiestä ja Petteri
Orpoa.
Toinen
on valtiomies ja toinen on nilkki.
Lötjönen suoritti saman manööverin kuin
Ykä ja sanoi sitten:
- Joo, siinä on kyllä vertailussa mies ja
miehen varjon varjo. Se Linkomieshän oli tehnyt huomattavan uran ilman mitään
poliittisia ansioita. Oli filkandi 19-vuotiaana aikana jolloin ei
tusinamaistereita tunnettu, tohtori 25-vuotiaana ja professori 29-vuotiaana.
- Jep. Sen sijaan Orpo puolestaan
valmistui tusinamaisteriksi komeasti 33-vuotiaana maassa joka oltiin jo aikaa
sitten päätetty saada täyteen tusinamaistereita ja niin todella tehtiin. Häiskä
on ollut koko ajan pelkkä osa broilerikoneistoa. Linkomiehen aikaan tietysti termi
broileri olisi saanut aikaan vain mielleyhtymiä kanankasvatuksesta. Eihän
silloin tiedetty, mitä nykyinen ns. poliittinen todellisuus on.
- Kun Linkomies sitten oli varsinaisen
uransa jälkeen – väliaikaisesti – siirtynyt poliittiselle uralle niin hän oli
pääministerinä Suomen ehkä vaikeimpina aikoina. Jatkosodan loppuvuosina. Pyrkien
tehtävässään kaikin keinoin estämään sen, ettei Suomi menetä itsenäisyyttään eikä
joudu osaksi ylikansallista, laajentumishaluista ja epädemokraattista järjestelmää.
Joka pyrki Suomeen idästä.
- Näin Linkomies teki. Sen sijaan Orpo on
koko poliittisen uransa ajan ja poliittisen vallan haltijana toiminut sen
puolesta että Suomi nimenomaan menettää itsenäisyytensä ja joutuu osaksi
ylikansallista, laajentumishaluista ja epädemokraattista järjestelmää joka
puolestaan pyrkii Suomeen lännestä. Mikä Linkomiehen aikaan ja vielä paljon
myöhemminkin oltaisiin vielä tulkittu törkeäksi maanpetokseksi. Jopa niinä
synkkinä suomettumisen vuosina. Jopa silloin, piruvie.
- Linkomies pääministerinä – niin kuin
pitikin – toimi kaikin mahdollisin keinoin sen puolesta ettei Suomeen tule
aseistettuja tunkeutujia. Vaikka ne taas kaikin keinoin yrittivät tulla.
Ampumalla, nimittäin.
- Näin hän teki ja niin kuuluikin. Orpo
taas vuonna 2015 otti kaikin mahdollisin keinoin niitä maahantunkeutujia
Suomeen ja totesi vielä että kyseisten jätkien motiivien epäily on rasismia.
Vaikka jätkät eivät edes ampuneet kun kukaan ei pannut hanttiin vaan tulivat
Suomeen ja totesivat että hei, me tullaan nyt ja we want our money.
- Hjuu, voi sinänsä sanoa että Orpo puhui
itsensä pussiin. Kas kun jätkien motiivi oli päästä loppuiäkseen pitämään
lystiä suomalaisten kustannuksella ja eihän täällä voiman pimeällä puolella itse
asiassa sitä motiivia epäillyt ensimmäinenkään. Eli Orpon olis pitänyt sanoa
että ne, jotka eivät suostu vastuullisesti valehtelemaan kyseisten jätkien
motiiveista ovat rasisteja. Ja sama jätkä peräänkuuluttaa edelleenkin noita
kehitysmaalaisia Suomeen väittäen, että jatkossa ei ilman niitä tulla toimeen.
Ykä sytytti uuden voimasavuke Bostonin ja
tuumaili sitten:
- Niin… mahdettiinkohan silloin
Linkomiehen aikaan ollenkaan tuntea termiä ”vastuullinen valehtelu”. No,
Linkomies sai sitten vittumaisen kiitoksen isänmaallisuudesta eli viisi ja
puoli vuotta häkkiä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä. Rauhan viivyttämisestä,
sano. No, jos sitä ei oltaisi viivytetty niin sittenhän olis pitänyt antautua
ehdoitta. Viivyttelemättä.
Lötjönen raapi partaansa voimasavuke
toisessa suupielessä ja sanoi:
- Sehän oli häpeällinen se oikeudenkäynti.
Tosin ehkä välttämätön. Jos sitä ei olisi pidetty Suomessa vaan Moskovassa niin
todennäköisesti jokainen heppu olisi saanut köyttä kaulaansa. Lyhyellä
pudotuksella. Vaan onkos Orpolle luvassa oikeudenkäyntiä maanpetoksellisesta
toiminnasta?
- Häh-hää, no eihän toki. Jätkää odottaa
suuri tulevaisuus. Ensiksi mahdollisesti pääministerinä ja sitten jossain
EU-virassa tai ainakin sille joku varma ja hyväpalkkainen suojatyövirka
Suomesta etsitään. Sitrasta ehkä.
- Vaan toisin oli Linkomiehellä joka tuomionsa
lusittuaan palasi ennen poliittista uraansa aloittamaansa professorin hommaan
ja saavutti hyvin suurta opillista arvostusta. Omilla, eikä poliittisilla
ansioillaan. Orpo taas ei voi palata aikaisempaan ammatilliseen uraansa kun
jätkällä ei sellaista edes ole.
Ykä laittoi lisää puita tuleen ja totesi:
- Joo… yleensäkin Linkomiehen aikaan Suomi
oli se absoluuttinen yksikkö. Poliitikko toimi Suomen hyväksi eikä edes
kuvitellut että jotain muuta vaihtoehtoa olisi. Orpolle ja orpoille taas Suomi
on farmisarja jossa pyritään antamaan näyttöjä että päästään pelaamaan varsinaiseen
rahaliigaan. Vähän niin kuin se O.W. Kuusinen joka aikanaan pääsi pelaamaan
vähän suurempaan liigaan. Jota ei kylläkään pidetty Suomessa silloin kovin
suuressa arvossa. Ettei jopa rankasti päinvastoin.
Lötjönen viskasi voimasavukkeen stumpin
tuleen ja totesi puolestaan:
- Vaan karmeinta lienee se, että noissa
kokkareiden äänestäjissä on hirvittävän paljon tyyppejä jotka kuvittelevat vieläkin
äänestävänsä E. Linkomiestä ja kypäräpappia vaikka äänestävätkin varamiehen
varamiestä Petteri Orpoa jonka puolue on mestannut kypäräpapin jo vuosikymmeniä
sitten ja toimii Brysselin käsikassarana. Itselleen valehtelu lienee
taiteenlajeista suurin.
- Niin lienee. Ei voi sanoa, että Kokoomus
olisi suuri kusettaja. Vaan voi sanoa että Suomessa on valtava määrä ihmisiä
jotka haluavat tulla kusetetuiksi. Ja ovat siitä vielä ylpeitä.
- Jep. Piru kaiken periköön.
- Ja senhän se tekee. Eiköhän lähdetä
löylyihin?
Lintulaudalla olevat lukuisat tirppiäiset
katsoivat kun kaksi tuttua miestä kulki grillikodasta taloon ja heidän päästään
nousi musta harmituksen savu. Savu nousi tuulen mukana ilmaan, levisi laajalle
ja aiheutti häiriöitä tv- ja radiolähetyksissä useiden neliökilometrien
alueella.
Tirppiäiset olivat vähän huolissaan
miehistä. Erityisesti Ykästä. Olihan Ykä tirppiäisille eräänlainen valtiomies.
Ainakin sosiaalivaltiomies, joka toi säännöllisesti lintulaudan täyteen evästä.
Tirppiäiset tajusivat kyllä että Ykä teki sen vapaaehtoisesti ja tirppiäisten
katselu toi hänelle suurta iloa. Tuskin ne tajusivat että Suomessa oli myös
vähemmän vapaaehtoista ruokkimistoimintaa joka ei tuonut ruokkijalle
minkäänlaista iloa. Päinvastoin.
On vaikea sanoa, että kumpi yrittää enemmän saada
Päivi Räsäsen nirhatuksi, valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen vaiko
valtionsyyttäjä Anu Mantila. Mutta kieltämättä siinä kaksi kovaa koettelee.
Mantila sai tuoreeltaan kerättyä itselleen missiopisteitä vaatiessaan Yleä
poistamaan osia Päivi Räsäsen radiohaastattelusta vuodelta 2019. Kyseinen
vaatimus tietysti on varsin orwellia historian deletoimista jo itsessään mutta
perusteet ovat aika huikeat:
Yle väittää poistamista tarpeettomaksi,
koska materiaali on jo levinnyt laajalle. Tällä perusteella voitaisiin jättää
kaikki muukin laiton materiaali kuten lapsiporno poistamatta sillä perusteella,
että joku kuitenkin on nähnyt sen jossain.
Joo, täytyy sanoa että Mantila ei väittänyt
Räsäsen puheita lapsipornoksi. Mutta hän rinnasti Räsäsen mielipiteet
vakavuudessaan lapsipornon asteelle. Mikä kertoo jo melkoisesta
vauhtisokeudesta ja pakkomielteestä. Ja oikeastaan myös epätoivoisesta
yrityksestä. Onhan meinaan niin, että jos sanotaan ”lapsiporno” niin veri
hyytyy ja inho nousee mieleen. Jos kohta Mantila yritti tällaista.
Muistutetaanpa siitä asiasta että mikäli islamilainen
pieksää suutansa homoseksuaaleista noin x kertaa ankarammin kuin Räsänen, niin
asia ei häiritse Mantilaa eikä Toiviaista. Sillä mehän elämme täydellisen,
joskin hieman kalibroidun tasa-arvon maassa.
Tällaisten oikeusjuttujen myötä olemme siirtymässä
tilaan – joka koskee tietysti vain kantasuomalaisia – jossa kaikenlainen
LGBTQTiiTyyn julkinen ei-fanittaminen johtaa syytteeseen. Sekö on tavoiteltava
tila? Sitäkö oikeasti halutaan? Pakkorakkautta viranomaispäätöksellä?
Tämänkin postauksen voisi sanoa kuvaavan ajan henkeä.
Se kertoo hieman siitä, mikä hallituksellemme on olennaisen tärkeää ja mikä
taas ei. Eli hallitus leikkelee kela-korvauksia. Otetaan hieman otteita uutisesta:
Hallitus leikkaa rajusti – osa
Kela-korvauksista loppumassa
Hallitus on leikkaamassa yksityisen hoidon
ja tutkimusten Kela-korvauksista noin 40 prosenttia ensi vuonna.
64 miljoonan euron leikkausten myötä osa
Kela-korvauksista on kutistumassa nollaan.
Kela ihmettelee Kela-korvausten
jättileikkausten toteutusta tilanteessa, jossa koronan aiheuttamaa hoitovelkaa
pitäisi purkaa ja hyvinvointialueet aloittavat.
Sote-valiokunnan puheenjohtaja Markus Lohi
katsoo, että hallituksen pitäisi neuvotella uudelleen Kela-korvausten
leikkauksista.
Sosiaali- ja terveysministeri Hanna
Sarkkinen korostaa, että päätös pitää.
No niin. Jos ajatellaan että valtio olisi jo täydellisen
totaalisessa pankrotissa ja kaikki jonninjoutava olisi jo karsittu, niin asian
ymmärtäisi. Ei vaan olisi massia, ei hynää, ei riikintaalereita. Mutta
muistutetaanpa parista huomattavasti 64:ää miljoonaa suuremmasta menoerästä
josta ei tingitä missään nimessä:
1. Täysin tarpeeton ja hyödytön kehitysapu jolla
hankitaan vain suvaitsevais-tiedostavaa hyvää mieltä: 1,27 miljardia euroa per
vuosi. Eli melkein 20 kertaa tuo leikattavien kela-korvausten määrä.
2. Koko maahanmuuttoteollinen kompleksi: 3,2 miljardia
euroa per vuosi. Eli 50 kertaa leikattavien kela-korvausten määrä.
Oliskos sen 64 miljoonaa voinut nipistää noista? Eihän
toki. Sillä suomalainen on utopistille vain haitallinen menoerä josta voi ja
josta täytyy säästää. Sen sijaan etnisesti edistyksellisesti käytetty raha ei
ole menoerä ollenkaan vaan kiveen hakattua inhimillistä välttämättömyyttä johon
meillä on iankaikkinen velvollisuus.
Tämä osaltaan kertoo sen, missä hallituksemme prioriteetit
ovat. Ja muistutetaan, että nuo kankkulan kaivoon heitetyt rahat ovat
velkarahaa. Eli hallituksemme uhraa ikiomalle Baalilleen myös suomalaisten
tulevaisuutta. Kirkkain silmin ja asiaansa uskoen. Mikäs heidän on uskoessa ja
uhratessa. Toisten ansaitsemaa rahaa.
Laitetaanpa hieman ajan henkeä. Ehkä alkuun sopii tunnettu
meemi joka kuvaa mielentilaa kun tutustuu ajan henkeen:
Ajan henkeen kuuluu tietysti se, että valtamedia
tarjoaa ihmisille runsain mitoin uusia perhe- ja parisuhdemalleja vanhojen ja
väljähtyneiden tilalle. Laitetaan pari tuoretta esimerkkiä. Ensimmäinen
Iltalehdestä:
Ja toinen Iltasanomista:
Näin äkkiseltään tulee mieleen että mistä nuo naiset
löytävätkin itselleen tuollaiset lapaset miehikseen. Ja noin yleisemmin voi
tuumia sitä, että valtamediahan suuntaa tarjontansa pitkälti tuollaisille
kolmikymppisille kaupunkilaisille sinkkunaisille. Kai tarjonta sitten vastaa
kysyntää.
Ajan henkeen kuuluu tietysti myös kaikenlainen pakkodiversiteetti
elokuvissa ja tv-sarjoissa. Nykyisin ei riitä enää ne pakkonaiset. pakkomustat,
pakkohomot ja pakkotransjotkin vaan historiaakin muokataan ronskisti uusiksi.
Erityisen hyvin siinä on kunnostautunut Netflix joka on julkaisemassa uuden Vikings:
Valhalla-sarjan. Sarjassa erästä viikinkisoturia joskus 1000-luvun alkuvuosina
näyttelee, niin, kuka?
Sellainen päivitetty viikinkisoturi. Vaihtoi sekä
rotunsa että sukupuolensa. MC Tsuhnan puolella huomattiin jo joulukuussa että myös Kaunotar
ja Hirviö on päivitetty ajan henkeen. Elokuvaversiossa Kaunotarta näytteli Emma
Thompson ja se on kyllä täysin ymmärrettävää mutta teatteripuolella Kaunotar
onkin sitten wokellettu aivan uuteen uskoon:
Ovathan brititkin kunnostautuneet. The Hollow Crown
sarjassa 1400-luvulla elänyt Englannin kuningatar on värjätty ajan hengen
mukaisesti puoliksi nigerialaiseksi:
Voisikos muuten olla niin että meidän Ylemme aloitti
tämän historian, no, värjäämisen? Sehän juhlisti jo vuonna 2012 voimaan
tullutta pakkoveroa Musta Mannerheim-haistattelulla:
Vaan tässähän sitä ajan henkeä olikin tällä erää. Ei
näitä liian suurina annoksina kannata annostella joten en sen kummemmin puhu
Amazonin tulevista neekerihobiteista. Hyvää perjantaita kaikille. Joo, tiedän
että allakan mukaan on tiistai mutta eikös kalenterikin ole vain sosiaalinen
konstruktio? Miksen muka saa elää perjantaita jos mua huvittaa, hä?
Muuan korkea-arvoinen ministeri istui
toimistossaan, kohenteli hieman jakkupukuaan ja istahti jälleen mukavalle
tuolilleen. Hän odotti tärkeää vierasta. Vierasta, jolla olisi ehkä – jälleen
kerran – ratkaisuja hallituksen ongelmiin. Täsmälleen sovittuna aikana
ovisummeri soi ja vieras astui sisään. Hän oli saneleva
ja ihmisten asioihin kärsänsä työntävä korkea-arvoinen virkahenkilö
Lennipirkitta Löröttät-Sixteen. Vallan keskipisteessä oleva nainen jota harva
tunsi mutta he jotka tunsivat yleensä pelkäsivät. Nainen kulissien takana. Nainen,
joka päätti asioista vaikka joku toinen löikin leiman paperiin. Ministerin ei
tarvinnut pyytää Lennipirkittaa istumaan. Hän teki sen muutenkin. Ministeri
totesi:
- Niin. Meillähän hallituksessa on paljon
monikulttuurisia ja ilmastollisia projekteja. Välttämättömiä sellaisia. Kalliita
sellaisia. Niistä ei voi tinkiä. Ei niin tippaakaan. Jos tingittäisiin niin
sehän itsessään osoittaisi että olemme olleet koko ajan väärässä. Jopa
typeryksiä. Ja sitähän me emme kestä emmekä voi tunnustaa. Lisäksi on ainakin satatuhatta
oikeaoppista akateemista suojatyöläistäkin jotka tarvitsisi elättää ja elättää
vielä hyvällä palkalla. Velkaraha ei riitä loputtomiin ja
valtionvarainministeriössä jotkut pahan ilman linnut väittävät että velka
jouduttaisiin joskus maksamaan takaisin ja vielä kasvavalla korolla.
Ihanteistamme ja kasvojemme säilyttämisestä me emme kuitenkaan luovu, sehän on
selvä, joten tarvitsemme neuvoja. Kuinka kiristää kansalaisten veroruuvia vielä
lisää? Kuinka repiä vielä lisää euroja välttämättömään?
Korkea-arvoinen ministeri oli muutaman
kerran törmännyt Epäilyksen Piruun. Olihan hän toki onnistunut karkoittamaan
kyseisen demonin mutta hän muisti että sen pirun ilme oli jotenkin
inhimillisempi kuin Lennipirkitan. Se ei ministeriä haitannut. Päinvastoin. Ei
hän tässä enkeliä kaivannut eikä empatiaa vaan pyöveliä ja armottomuutta. Eikä
Lennipirkitta koskaan pettäisi luottamusta. Hän sanoi:
- Mitäpäs jos ei tällä kerralla
kiristetäkään veroruuvia? Normaalien bensaveron korotusten lisäksi. Nehän ovat
jo luonnonlaki. Meidän määrittelemä sellainen. Vaan jospas poistettaisiinkin
tällä kertaa etuja?
- Olen pelkkänä korvana.
- Viedään ihmisiltä kertapaukauksella pois
työmatkojen verovähennys.
Ministeri tuumaili hetken.
- Niin, se on kyllä houkutteleva ehdotus.
Mutta millä ihmeellä se perusteltaisiin?
- No tietenkin sillä että työ, ja sen
myötä tuleva palkka on etuoikeus. Kas kun maassa on paljon työttömiäkin. Eihän
etuoikeudesta tule erikseen palkita kun se etuoikeus on palkkio jo itsessään.
Ihmisen tulisi olla tyytyväinen siitä että se etuoikeus yleensä on olemassa. Ja
työ on muutenkin vanhanaikainen patriarkaalisen sorron muoto sillä se asettaa
ihmiset epätasa-arvoiseen asemaan. Jokaiselle kuuluisi sama palkka ja elintaso
täysin riippumatta siitä, mitä hän tekee tai on tekemättä. Onhan se kumminkin äärimmäistä
vääryyttä että yksityisen sektorin persvakoäijät tienaavat enemmän kuin julkisen
sektorin naiset.
Ministeri totesi että ideahan on loistava
ja perustelu varsinkin. Sitten hän katsoi Lennipirkitan kirskuvan pirullista ilmettä
ja sanoi:
- Mutta et ole tainnut kertoa ideaasi
loppuun?
- En olekaan. Nyt kun sovittiin että
oikeus käydä töissä on etuoikeus niin siitähän herää kysymys.
- Ja mikä kysymys?
- Tietenkin se, että kuinkas Suomessa
suhtaudutaan etuoikeuksiin?
- No hemmetti, niitähän verotetaan. Ei etuoikeuksista
saa nauttia ilman verotusta.
- Jep. Eli tehdään työssäkäynnin etuoikeusvero.
Pannaan se voimaan progressiivisena. Tuloista riippuen. Viidestäkympistä
viiteensataan kuussa. Ja markkinoidaan se vielä työsolidaarisuusverona.
- Täsmennätkö tuota?
- Jopa vain täsmennän. Suomessahan on
valtava määrä ammattitaitoiseksi tulkittua etnisesti edistyksellistä väestöä joka
ei työllisty. Ei työllisty, johtuen suomalaisten avoimesta, piilo- ja
rakenteellisesta rasismista jota perustellaan kieli- ja ammattitaidottomuudella.
Tämä työssäkäynnin etuoikeusvero korvamerkitään siihen, että juuri ja vain etnisesti
edistyksellisten elintasoa aletaan kohentaa. Koska he eivät pääse suomalaisten rasististen
asenteiden takia töihin. Se on ihan oikein suomalaisille, koska he eivät suostu
ottamaan käyttöön tätä valtavaa osaamispotentiaalia joka on Suomelle ehdottoman
välttämätön.
- Niin… tietysti jos ollaan rehellisiä
niin kyllähän ne ovat kieli- ja ammattitaidottomia… ja sen työhalukkuudenkin
kanssa on vähän niin ja näin…
- Hei! Sinä olet ministeri ja puhut
rehellisyydestä! Palaapas heti takaisin reaalimaailmasta poliittiseen
reaalimaailmaan. Ja muista, että mitä on sanottu suuresta valheesta ja sen
jatkuvasta toistamisesta. Sitä me, ja sinä meidän mukana tulet toistamaan
edelleenkin. Jos et tee niin, niin tunnustat valheen valheeksi.
Korkea-arvoinen ministeri oli hetken
hiljaa ja sanoi sitten:
- Niin… kyllähän sinä olet oikeassa… eikä
siinä, kyllä minun moraali valehtelun kestää…ja nuo ovat kyllä aivan loistavia
ehdotuksia. Mutta… tulee mieleen että entäs jos muurahaiskansalaiset
vittuuntuvat tästä niin paljon että ne kaivavat talikot esiin ja tulevat
Helsinkiin?
Lennipirkitta päästi röhönaurun:
- Ja paskat tulevat. Metelöivät netissä
niin kuin ennenkin. Ehkä muutama heistä järjestää jonkun uuden Finland Convoy-tapahtuman
vähän paremmin suunniteltuna kuin se aikaisempi. Mutta valtamedia tuomitsee sen
demokratian vastaisena huliganismina ja selkeänä äärioikeistolaisena toimintana.
Ettei jopa Venäjän hybridivaikuttamisena. Ja mitäs se muurahaiskansalainen
lukee, katsoo ja kuuntelee? Ja ennen kaikkea uskoo? Ja sen mukaan äänestää?
- Joo… valtamediaa. Kyllä joo… minä
välitän ehdotuksesi eteenpäin niin saadaan jälleen välttämättömiä veroeuroja
välttämättömään toimintaan. Hyväksi tulkituilla perusteilla.
Saneleva ja ihmisten asioihin kärsänsä
työntävä korkea-arvoinen virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen poistui
ministerin huoneesta ja ministeri tuumi että onneksi hänellä oli sentään
käytössä ammattitaitoista ja ennen kaikkea häikäilemätöntä henkilökuntaa.
Löytyihän
se lopulta tuolta interwebin ihmeellisestä maailmasta se sopiva valokuva
Lennipirkitasta. Ja samasta maailmasta ikävä uutinen. Mainio uutiskanava
PT-media on ilmoittanut lopettavan toimintansa. Se on suuri menetys. Meitä Järjestelmäpuoluetta
vastustavia ääniä kun ei ole todellakaan liikaa.
Ja
heti perään tulikin sitten ilmoitus että lopettaminen on peruttu. Ainakin
toistaiseksi. Hyvä näin.
Jos Suomi haluaisi toteuttaa vielä
nykyistäkin vastuullisempaa ilmastopolitiikkaa niin se ei ottaisi enää yhtään
kehitysmaalaista nostamaan sitä paljon puhuttua hiilijalanjälkeään. Mutta
kas, sehän ei vihervasemmistolaisille käy sillä kehitysmaalaisten maahanmuutto
on heille se toinen ja kaiken arvostelun yläpuolella oleva pyhä lehmä.
Vihervasemmistolaiset ovat todellakin
paradoksien mestareita
Ja eihän siihen mennyt kuin vuorokausi kun itsensä
täysin reaalimaailman kahleista vapauttanut hallituksemme vastaa:
Sisäministeriössä suunniteltu: Suomeen
vuosina 2015–16 tulleille oleskelulupa, vaikka turvapaikkaa ei olisi myönnetty
Sisäministeriön tuore selvitys ehdottaa,
että Suomeen vuosina 2015–2016 tulleet turvapaikanhakijat, joille ei ole
myönnetty turvapaikkaa, voisivat saada oleskeluluvan.
Nyt ei enää etsitä edes tekosyitä niin kuin työtä tai
opiskelua. Jätkien vain täytyy saada jäädä Suomeen. Siitä kertoo hyvin seuraava
lause:
Selvityksessä esitetään, että mikäli
henkilö täyttää Suomessa kaikki muut oleskeluluvan edellytykset paitsi
matkustusasiakirjavaatimuksen, hänelle voitaisiin myöntää oleskelulupa ja
muukalaispassi. Näin henkilö voisi matkustaa hankkimaan oman maansa kansallisen
passin ja todistaa henkilöllisyytensä, kun hän myöhemmin hakee Suomessa
jatkolupaa.
Ja tämä samaan aikaan kun Suomessakin on alkanut
ruotsalaistyyppinen tuontitavarajengien keskinäinen sotiminen. Se, mistä täällä
voiman pimeällä puolella on varoitettu jo aikakausia sitten. Ja mitä ei olla
uskottu.
Tässä on jo seonnut laskuissa siitä, kuinka monta
sisäänheittotuotetta hallituksemme on kehittänyt, mutta viesti on selvä: Tulkaa
jätkät Suomeen. Hyväuskoisten typerysten maahan.
Vihreillähän on menossa pysyvä kansallinen
vastatuuleen kusemisprojekti jota jatketaan hinnalla millä hyvänsä. Lisäksi
projektia pidetään välttämättömänä ja äärimmäisen järkevänä. Vihreitten
mielestä. Omalta osaltaan projektia pitää yllä vihreitten ympäristö- ja
ilmastoministeri joka uutisessa pläjäyttää:
Ympäristöministeri Emma Kari energian
hinnannoususta: Ilmastotoimia ei lykätä – ”Yritysten ja ihmisten parhaaksi”
Tällainen reaalimaailman pahasti saastuttama ihminen
niin kuin esmes minä kyllä puntaroi kuinka sekä yritysten että ihmisten
toimintaedellytysten rapauttaminen on yrityksille ja ihmisille parhaaksi. Joku
suuri vihreä logiikka siinä on.
Samoin jotain vihreää logiikkaa on siinä, että polttoaineen
hinta nostetaan ilmastohysterian nimissä niin korkeaksi että vähempivaraisille
täytyy tarjota valtion rahallista tukea ja tuloverokompensaatiota. Se kuulostaa
kovasti hölmöläisten peitonjatkamiselta ja valonkantamiselta. Jos sitä kompensaatiota
edes tulee. Mitä vahvasti epäilen.
Vihreää logiikkaa osoittaa myös nämä lauseet:
On vaikea ymmärtää puheenvuoroja, joissa
toistuvasti todetaan, että pitäisi perääntyä ilmastotoimista ja hidastella sen
suhteen, että irrottaudutaan tuonnin fossiilisista polttoaineista, Kari sanoo.
Hänestä lausunnot ilmastotoimien
vesittämisestä ja fossiilienergiasta irrottautumisen jarruttamisesta ovat
”vastuuttomia”, ja toimet tulisivat suomalaisille pitkällä tähtäimellä todella
kalliiksi.
Tosiasia on kyllä niin että Suomen elinkeinoelämän
tuhoaminen – vaikka siihen ei olisi edes tarvetta – on vastuutonta ja tulee
suomalaisille pitkällä tähtäimellä todella kalliiksi.
Sinänsä Kari kertoi melko suoraan että sama hysteria
jatkuu myös vuosina 2023-2027:
Välikysymyksestä pois jäänyt kokoomus saa
kehuja.
– Haluan kiittää kokoomuksen
suoraselkäisyyttä tässä tilanteessa. Vaikka tällä hetkellä on helppoa aika
kevyillä heitoilla hakea vaikeassa tilanteessa kansansuosiota, kokoomus on
seisonut pitkäjänteisen ilmastopolitiikan ja fossiilisista irrottautumisen
politiikan takana, Kari sanoo.
Jep. Kepu korvataan kokoomuksella ja ilmastokurjistaminen
jatkuu.
Muistutetaan jälleen kerran että Suomi tällä hetkellä
jo ylittää kaikki ilmastotavoitteet:
Tällä ilmastokurjistumisella ei saada aikaan muuta
kuin loputtomasti ruokittua vihervasemmistolaista egoa. Jos Suomi haluaisi toteuttaa
vielä nykyistäkin vastuullisempaa ilmastopolitiikkaa niin se ei ottaisi enää
yhtään kehitysmaalaista nostamaan sitä paljon puhuttua hiilijalanjälkeään. Mutta kas, sehän ei
vihervasemmistolaisille käy sillä kehitysmaalaisten maahanmuutto on heille se
toinen ja kaiken arvostelun yläpuolella oleva pyhä lehmä.
Vihervasemmistolaiset
ovat todellakin paradoksien mestareita
Tehdään näissä vanhempien aikojen muistelmissa
vaihteeksi pieni syrjähyppy. Yleensähän olen keskittynyt Kekkoslovakian aikaan mutta
käydään nyt 1980-luvulla ja muistellaan hieman sen vuosikymmenen kotimaista
tv-tarjontaa. Tämä lienee sallittavaa sillä erityisesti iltapäivälehdissä
näköjään muistellaan jo 1990-lukua niin kuin myöhempää kampakeraamista
aikakautta. Mikä itseäni hieman ihmetyttää. Kyseinen vuosikymmen kun tuntui
olleen suurin piirtein toissaviikolla. Vanhetessa aika kuluu vaan niin ihmeen
nopeasti.
Tämäkin tv-kavalkaadi on yhden miehen käppäukkoraadin
tulosta ja perustuu yhden miehen muistoihin joten luonnollisesti paljon
ohjelmia ja sarjoja jää mainitsematta. Eikä kyse ole oikeastaan siitä, mikä oli
(ei enää niin pienen) Ykän suosiossa vaan siitä, mikä kyseisenä aikakautena jäi
mieleen.
Aivan ilman Kekkoslovakiaa ei tässäkään postauksessa
selvitä. Olihan Kekkoslovakian aikakautta pari ensimmäistä vuotta 80-luvulla.
Ja vuonna 1980 alkoi vuoteen 1985 kestänyt sarja Suomalaisia tähtihetkiä:
Sarja sisälsi yksittäisiä ja varsin onnistuneita
tarinoita tavallisista suomalaisista ihmisistä. Sarja tuli Ylen TV2:lla ja
muistelisin, ettei siitä tullut kovin suosittua. Sen sijaan hyvin suuren
suosion sai vuosina 1981 – 1983 esitetty Ylen Hukkaputki:
Parhaimmillaan ohjelmalla oli kolme miljoonaa
katsojaa. Sarjaa saattoi sanoa poliittiseksi sketsisarjaksi ja sitä saattoi pitää
myös kulttuuritaistolaisuuden viimeisenä menestyksenä televisiossa. Viimeisenä
siis toistaiseksi. Nykypäivästä ei ollut puhetta. Sarjan suuri suosio johtui
tod näk siitä että sitä esitettiin silloisena prime timena – Suomessa tuolloin
siis vain kaksi tv-kanavaa – eli lauantaisin klo 21.00.
Suurta suosiota sai myös samana vuonna aloittanut ja
samoin vuoteen 1983 jatkunut Mainostelevision Valehtelijoiden klubi:
Ohjelmassahan neljä raatilaista yritti arvuutella mikä
oli joka jaksoon tuotu erilainen mystinen esine. Kolme raatilaisista puhui
puppua ja yksi totta. Ohjelma voisi toimia hyvin vieläkin sillä se ei ollut
sillä lailla päivänpoliittinen kuin esmes äsken mainittu Hukkaputki. Ohjelmaa
saattoi pitää myös Aake Kallialan läpimurtona.
1970-luvun – kesti myös hieman 1980-luvun puolelle –
yksi suosituimpia suomalaisia sarjoja oli Tankki täyteen. Vuonna 1982 sille
tehtiin spin off-sarja Reinikainen:
Sarjasta tuli myös hyvin suosittu. Parhaimmillaan se
sai 2,4 miljoonaa katsojaa. Nykyinen poliisi on pyrkinyt parhaansa mukaan
romuttamaan kuvan leppoisista reinikaisista. Noina aikoina muuten – varsinkin
meidän aikuisuutta ainakin virallisesti lähenevien sällien elämässä – televisio
sai kilpailijan. Sillä muutaman kaverin kotona oli Taikalaatikko:
VHS-nauhureilla oli tietysti sekin vaikutus, että
ajastimen ansiosta tiettyä ohjelmaa ei tarvinnut olla juuri lähetysaikaan
katsomassa.
1980-luvun ohjelmistossa oli paljon erilaista
huumoria. Aivan toisenlainen, mutta myös hyvin suosittu ohjelma oli sitten
vuonna 1983 alkanut ja aina vuoteen 2007 saakka jatkunut Karpolla on asiaa:
Karpon ohjelma keskittyi pääosin tavallisiin pieniin
ihmisiin ja siihen, kuinka systeemi sekä eri näköiset herrat kusivat heidän
muroihinsa. Tällaista ohjelmaa epäilemättä kaivattaisiin nykyisinkin mutta
valtamediassa sellaista ei ainakaan esitetä. Sillä nykyisinhän systeemi ei tee
virheitä.
Samoja aikoja kun Karpolla alkoi olla asiaa aloitettiin
Velipuolikuu-sarjan esitys. Sarjaa esitettiin 1983 – 1984:
Kuvassa
tehdään pääsiäishanukasta
Koska Jukka Kajava haukkui ohjelman niin selvää oli
että siitä tuli suomalaisen televisioviihteen legenda. Sarja oli myös läpimurto
Pirkka-Pekka Peteliukselle. Yksi mieleenpainuvimmista sketseistä oli tietysti
Raivola Rysäpöksyt:
Vuonna 1984 tuli sitten Mutapainin ystävät joka
oli oikeastaan suoraa jatkoa Velipuolikuulle pääosin samojen tekijöiden voimin:
Liekö nuorella Ykällä ollut tuolloin muuta puuhattavaa
mutta sarjasta ei ole jäänyt oikein mieleen kuin se kappale jossa ääkkösiä,
öökkösiä ja yökkösiä käytetään erinomaisen luovasti:
Huumoria tarjoili myös 1984 – 1985 esitetty Älywapaa
palokunta. Tästäkään sarjasta ei ole oikein jäänyt mieleen kuin hokema ”onks
Viljoo näkyny?”:
Ja se yhtä ärsyttävä hokema – joka levisi ihmisten
käyttöön laajemminkin – eli ”eikö olekin mielenkiintoista” taisi myös olla
tästä sarjasta. Samoin kuin se ”heppu hei”.
Musiikkiviihdesarjana tarjoiltiin vuosina 1985 – 1987
esitetty Soitinmenot:
Sarjasta voi sanoa että sketsit eivät oikein toimineet
ja varsinkin Erkki Saarelan esittämä aina kieltään lipova Pastori Silli oli
vastenmielinen. Sen sijaan sarjan musiikki – jota oli noin puolet ajasta – oli
hyvin tehtyä ja sovitettua ja sarjan näyttelijät (Eija Ahvo, Susanna Haavisto,
Heikki Kinnunen ja Erkki Saarela) hoitivat lauluosuutensa hyvin.
Vähän toisenlaista viihdettä tarjosi vuonna 1985
esitetty sarja Musta tuntuu:
Sarjaa saattoi sanoa trilleriksi mutta oli siinä
humoristisiakin piirteitä, erityisesti Taneli Mäkelän esittämä vähän tohelo
Supon etsivä. Sarjan myötä Mäkelä nousi hyvin suosituksi. Mainittakoon, että
tämä neliosainen sarja esitettiin uudestaan vuonna 1988 viisiosaisena ja
uudella lopulla.
Kun siirryttiin vuoden 1986 puolelle, esitti TV2
varsin onnistuneen sarjan eli Sisko ja sen veli:
Sarjahan ei ollut mikään tyypillinen sketsisarja vaan
siinä Tuija Ernamon ja Ilmari Saarelaisen esittämät, no, sisko ja sen veli ovat
elämässään ei niin kauhean hyvin onnistuneita yksilöitä ja sarjassa puututtiin
sinänsä humoristisesti varsin epäsovinnaisiin aiheisiin. Erityisen tunnettu oli
vammaisia käsittelevä jakso.
Epäsovinnaisempaa huumoria tarjosi myös pääosin
Ryhmäteatterin MTV:lle tekemä 1986 – 1987 esitetty sarja Tabu:
Vaikka siinä oli muistaakseni ihan onnistuneita
jaksoja niin sarjan suosio jäi vähäiseksi perinteiseen sketsiviihteeseen
tottuneessa Suomessa. Ja siitähän sarjan tilaaja MTV ei ollut mielissään. Asia,
jota en tiennyt, mutta jonka wikipedia kertoi on ”Lisäkitkaa tuotantoryhmän
ja kanavan välillä aiheutui kanavan vaatimuksista poistaa jaksoista muun muassa
kirosanoja. Niinpä niiden päälle äänitettiin muun muassa lampaiden määkimistä.”
Vuonna 1987 sketsitarjonta jatkui Hymyhuulet-sarjalla
jota tuotettiin kahden vuoden ajan. Ohjelmahan aloitti pitkäaikaisen yhteistyön
Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Aake Kallialan välillä. Kuitenkin sarjasta jäi
eniten mieleen Antti Raivion ja Ville Virtasen kehittämä Aki ja Turo jossa
irvailtiin 1970-luvun ilmiöitä:
Näitten sketsien myötä levisi yleisempäänkin käyttöön
taas uusi ärsyttävä hokema eli auts-töks-töks. Olivatko nämä sketsit toimivia
vaiko ehkä eivät lienee nykyisin sivuseikka. Sillä se aika, mistä sketseissä
irvailtiin tapahtui vähän toistakymmentä vuotta ennen kyseisiä sketsejä. Ja
kyseiset sketsit taas ovat esitetty 35 vuotta ennen nykypäivää.
Petelius ja Kalliala jatkoivat yhteistyötä useissa
sarjoissa niin 1980 kuin 1990-luvullakin ja ne sarjathan ovat nykyisten
wokeltajien hampaissa. Mm. kysyiset hymyhuulet Yle torpedoi Areenastaan jo vuonna
2018. ”Yle kuvailee Hymyhuulia rasistiseksi ja sen mukaan sarjaa ei
nykypäivänä tehtäisi ollenkaan.”
Peteliuksestahan tuli sitten nykypäivänä vihreitten
kansanedustaja sekä nykyajan supersankari Anteeksimies. Kalliala taas totesi
että pyytäkää anteeksi ihan keskenänne. Laitetaan esille yksi parivaljakon
tunnetuimmista hahmoista joista on pahoitettu monet mielet ja pyydetty anteeksi
monta kertaa eli Naima-Aslakki ja Soikhiopää:
Peteliushan kehitti 1980-luvulla Pedro Hietasen kanssa
Hei Hulinaa- ja Hui Helinää sketsisarjat. Hei Hulinaa tuli alun perin radiossa
ja siinä oli varsin toimivia juttuja. Kas kummaa kun wokeltajat eivät ole
älynneet vaatia Peteliusta pyytämään anteeksi kyseiseen radio-ohjelmaan
kehittämästään siviilipalvelusmies Pentti Hilkurista jota niin kovasti
pelvoitti.
Vuonna 1988 huumoriviihteen puolelle tuli uusi nimi
eli jo aikaisemmin yhtyeenä esiintynyt Lapinlahden Linnut ja Seitsemän
kuolemansyntiä:
Lapinlahden Linnut tekivät sarjoja 1990-luvullakin ja
niiden myötä tuli käyttöön myös yksi hokema – tai oikeastaan suht
käyttökelpoinen sanonta – eli EVVK. Alun perin sanonta on peräisin
suomalaisilta faittereilta.
Vuonna 1988 esitettiin myös vakavammalla mielellä
tehty neliosainen sarja Painajainen:
Sarjaa saattoi sanoa suomalaiseksi Twin Peaksiksi jo
ennen Twin Peaksia. Sarjan lopetus oli varsin perisuomalainen eli kun pääosan
esittäjä (Eero Melasniemi) eli muistinmenetyksestä kärsinyt mies tajusi
olevansa kadonneen tytön murhaaja hän teki itsemurhan ajamalla Ladalla
lepikkoon.
Heitetään vielä pieni heitto uutispuolelta, tarkemmin
sanottuna vaalistudioista. Silloin kaksikko Leif Salmén ja Pekka Oksala
(erityisesti Salmen) kehittivät tyylin jonka idea oli saada mahdollisimman
moni haastateltava vaikuttamaan täysin idiootilta:
Sama linjahan on haastatteluissa nytkin, tosin se
kohdistuu ainoastaan perussuomalaisiin. Kyseinen kaksikko oli muistaakseni ihan
yhtä vittumainen tasapuolisesti aivan kaikille.
Jos muistelee 1980-luvun tarjontaa noin yleisesti niin
se ei ollut yhtä vaikuttavaa kuin oli 1970-luvulla. Johtuu varmaan siitä, että
muuan Ykällä oli jo huomattavan paljon muutakin aktiviteettia. Mutta postausta
tehdessäni aloin ymmärtää, miksi jotkut – nuoremmat – muistelevat jo 1990-lukua.
Onhan meinaan tämän postauksen ensimmäisestä ohjelmasta kulunut jo 42 vuotta ja
viimeisestäkin 34 vuotta. Vaikka elettiin jo Kekkoslovakian jälkeistä aikaa.