maanantai 31. heinäkuuta 2023

PÄIVÄ JÄRKYTTYJÄN ELÄMÄSTÄ

Järkyttyjä heräsi ja nauttiessaan veganiittista ja ympäristöegovastuullista aamupalaansa hän samalla pläräili älyhärpäkettään ja järkyttyi. Uutinen. Ihan valokuvan kanssa. Tampereella joku oli ajanut keskustassa vetäen mukanaan kylttiä ”Homous pois koulusta”. Järkyttävää. Homofobiaa. Eikö siitä vieläkään oltu päästy eroon? Ja oli myös järkyttävää että kyseisen kyltin kuva oli uutisissa. Miksi tuota järkyttävää kansanryhmää vastaan kiihottamista vielä oikein mainostettiin? Todella järkyttävää.

Hän seurasi hieman keskustelupalstoja ja järkyttyi. Siellä joku rasisti kirjoitti”tiedoksi vaan suvakeille että islamilaisissa maissa teidän hypettämänne homot hirtetään”. Järkyttävää. Islamofobiaa. Eikö siitä vieläkään oltu päästy eroon? Hänen täytyi etsimällä etsiä kuva jossa luki ”LGBTQTiiTyy Against Islamophobia” ennen kuin hän oli sen verran rauhoittunut että pystyi jatkamaan aamiaistaan.

Seuraavaksi hän huomasi uutisen ja järkyttyi. Wille Rydmanin rasistiset yksityisviestit vuosien takaa oli Helsingin Sanomien toimesta julkaistu. Järkyttävää. Kuinka tuollainen rasisti ja vihan saastuttama ihminen saattoi olla ministerinä? Eikö tässä maassa jonkinlainen laki vielä ollut? Rasismihan on rikos.

Seuraava uutinen järkytti häntä lisää. Sanna Marin oli kuherrellut jonkun miehen kanssa. Järkyttävää. Eihän ihmisten yksityiselämää saa sorkkia ja julkaista valtakunnallisessa mediassa. Kyllä yksityisyydensuoja kuului ihmiselle oli hän sitten poliitikko tai ei.

Järkyttyjä pukeutui ja valmistautui lähtemään työpaikalle kaupungin tyhjän paskan hiertämisen projektiin. Kadulla hänen edellään kulki etnisesti edistyksellinen mies ja hän järkyttyi kun vastaantuleva suomalaismies katsoi edistyksellistä ilman minkäänlaista hymyä tai ystävällisyyttä. Korostetun välinpitämättömästi. Järkyttävää. Selvä aggressio. Missä hymy? Missä osoitus ystävyydestä ja yhteisyydestä? Jos hänellä ei olisi ollut kiire bussipysäkille niin hän olisi antanut aggressiivisen rasistin kuulla kunniansa.

Heti perään vastaan tuli suomalainen nainen joka jo kaukaa käänsi katseensa poispäin etnisesti edistyksellisestä miehestä. Järkyttävää. Selvä mikroaggressio. Missä hymy? Missä osoitus ystävyydestä ja yhteisyydestä? Jos hänellä ei olisi ollut kiire bussipysäkille niin hän olisi antanut mikroaggressiivisen rasistin kuulla kunniansa.

Bussi kulki moottoritiellä kohti kaupunkia ja ikkunasta ulos katsoessaan hän järkyttyi. Tiellä ajoi täysimittainen tukkirekka. Suuntana oli tietysti sellutehdas. Eivätkö ne idiootit vieläkään tajua, että Suomi on jäljessä sille määritellystä hiilinielumäärästä. Vaikka ilmastoskeptikot selittäisivät mitä hyvänsä niin Suomen antama esimerkki on elintärkeää. Järkytystä pahensi lisää se, että tukkirekan perässä ajoi tankkiauto täynnä lämmitysöljyä. Todella järkyttävää. Miksei Suomessa vieläkään oltu kokonaan siirrytty tuuli- ja aurinkoenergiaan?

Järkyttyjä päätti katsella taas hieman älyhärpäkettään. Ikäväkseen hän meni taas keskustelusivustoille ja järkyttyi. Siellähän ihmiset urakalla vittuilivat ilmastovastuun ymmärtäville ja sitä muiltakin vaativille Aino-Kaisa Pekoselle, Silvia Modigille ja Ilmari Nurmiselle koska nämä osallistuivat siihen Amazing Race-ohjelmaan. Todella järkyttävää. Mitä se ihmisille kuului mitä joku vapaa-ajallaan tekee? Ja nuo ihmiset olivat osoittaneet puheillaan niin paljon ilmastovastuuta että kyllä heille pienen irtioton salli. Toisin kuin tuolle kusipäälle joka ajoi bussin vieressä isolla citymaasturillaan. Järkyttävää. Toivottavasti joku puhkoo tuon ilmastontuhoajan renkaat.

Kaupungin virastotalon ruokalassa hän kuuli kun kaksi miestä keskusteli ja järkyttyi. Toinen miehistä sanoi että ”joo, jos tädillä olis munat, niin se olis setä”. Järkyttävää transfobiaa. Eivätkö nuo idiootit tajua että biologia tuntee ainakin 35 eri sukupuolta? Kyllä tädillä voi olla munat.

Työpäivänsä aikana hän ei enää järkyttynyt ja se sai hänet epäilemään että rakenteellinen rasismi oli muuttunut tai paremminkin muutettu vaikeasti havaittavaksi piilorasismiksi. Ja jos näin olisi, niin se olisi äärimmäisen järkyttävää. Mutta työpäivän jälkeen bussissa hän huomasi älyhärpäkkeessään uutisen jonka mukaan suomenruotsalaiset kokevat maassamme rasismia. Järkyttävää. Ja sen täytyi olla totta, sillä kyse ei ollut mistään keskustelupalstasta vaan se oli Ylen luotettavaa ja toimitettua tekstiä.

Kotonaan järkyttyjä nautti Foodoran tuoman veganiittisen sekä ympäristöegovastuullisen aterian ja avautui sen jälkeen järkytyksistään oikeamielisessä sosiaalisessa mediassa. Nukkumaan mennessään järkyttyjä oli tyytyväinen. Hänellä ei ollut hyvä olla jos hänellä ei ollut sopivalla tavalla paha olla. Ja nyt – niin kuin yleensäkin – hänellä oli hyvä, niin hyvä olla.

Järkyty. Kärsi. Nauti.

Kiitokset eräälle Anolle ja Qroquius Kadille inspiraatiosta.

lauantai 29. heinäkuuta 2023

HESARIN PELKO- JA SÄÄLIPORNOA

Aikaisemman postauksen kommenttiosiossa pähkäiltiin porukalla sitä, että onko Valtamediapuolue VMP:n toimittelijoilla minkäänlaista omaatuntoa ja kykyä häpeään. Johtopäätös oli että ei ole, eivätkä kyseiset toimittelijat edes ymmärtäisi kysymystä. Samalla voi todeta että VMP ei saavuta laasrin pohjia koskaan sillä sen laarissa ei sellaista edes ole.

Hyvän – ja samalla vastenmielisen – esimerkin asiasta tarjoaa mikäs muu kuin Helsingin Pravda joka ottaa haastateltavaksi afganistanilaisen naisen. No, nainen ei ole varsinainen turvapaikkahuilailija sillä hän on saapunut Suomeen kiintiöpakolaisena. Sinänsä hän toimii oikeus- ja mielenterveystulkkina ja sekä Afganistanin ja kotouttamisen asiantuntijakonsulttina eli ammateissa joita ei tarvittaisi ollenkaan jos hänen maanmiehiään ei olisi tullut tänne pysyvälle elatukselle.

Mutta voi todeta, että hyvin nainen on peloteltu tai sitten HS:n härski toimittelija on laittanut hänelle sanoja suuhun. Eli:

Olen itse tullut Suomeen maahanmuuttajana. Minulla kävi mielessä, että koska ulkonäköni poikkeaa kantaväestöstä, ammuttaisiinko minutkin.

Helsingin Pravdassa tiedetään oikein hyvin että ne toisrotuisiin kohdistuvat väkivallanteot aina tappamista myöten tapahtuvat nimenomaan etnisesti edistyksellisten toimesta ja kohteena ovat suomalaiset. Mutta se ei estä kyseistä median irvikuvaa pitämästä yllä vastenmielistä pelko- ja säälipornoa jossa se kieltämättä kaivoi jo kuopan maassa olevan riman alle.

Ei mene varmasti kuin pyhätön viikko kun se kuoppa kaivetaan vielä syvemmälle mutta kieltämättä Helsingin Pravda johtaa ryönässä sukeltamisen kilpailua.


perjantai 28. heinäkuuta 2023

SE REHELLINEN KYSELY

Lähihistoriamme on täynnä valtamedian masinoimia kyselyitä jossa kysellään rasismista ennakkoasetelmalla että rasismi ja varsinkin tulkittu sellainen on nimbaligauhiaa eikä millään muulla tavalla voi eikä saa ajatella. Kysymysten asettelu on sellainen. Ja niihin alkaa olla todella kyllästynyt. Tuorein tällainen kysely oli missäs muualla kuin Ylellä joka totesi että rasismiin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti ja otsikoi asian ”Perussuomalaisten kannattajat suhtautuvat rasismiin selvästi eri tavalla kuin muut”. Rasismihan on noissa kyselyissä sellainen määrittelemätön möykky eikä kyselyissä kysellä asioita joita kuuluisi kysellä.

Olen kirjoittanut asiasta aikaisemminkin mutta kaipaan nytkin sellaisia rehellisiä kyselyitä. Kehitin yhden ja luovutan sen korvauksetta valtamedian käyttöön. Aloitetaan kysely:

1. Onko termiä ”rasismi” ja sen tulkintaa käytetty tietoisesti poliittisena lyömäaseena perussuomalaisia ja yleensäkin kansallismielisiä ihmisiä vastaan?

_ Kyllä on

_ Ei ole

2. Onko valtamediamme luopunut tietoisesti tehtävästään uutistenvälittäjänä ja siirtynyt puhtaasti poliittisen propagandan pakkosyöttäjäksi?

_ Kyllä on

_ Ei ole

3. Onko mielestäsi oikein että Suomessa asuu valtava määrä turvapaikkastatuksella eläviä kehitysmaalaisia ihmisiä joilla ei ole ollut oikeasti mitään turvapaikan tarvetta?

_ Kyllä on

_ Ei ole

4. Onko mielestäsi oikein että kyseinen ihmismassa elää maassamme suomalaisten elättämänä?

_ Kyllä on

_ Ei ole

5. Onko mielestäsi oikein että kyseinen ihmismassa lomailee niissä maissa joissa he oman väitteensä mukaan ovat hengenvaarassa?

_ Kyllä on

_ Ei ole

6. Onko mielestäsi oikein että kyseinen ihmismassa syyllistyy jatkuvasti kasvavissa määrin suomalaisiin kohdistuviin väkivalta- ja seksuaalirikoksiin?

_ Kyllä on

_ Ei ole

7. Tulisiko kyseinen ihmismassa karkottaa Suomesta?

_ Kyllä tulisi

_ Ei tulisi

8. Kyseinen ihmismassa ei olisi Suomessa ilman poliittisen- ja virkamieseliitin päätöksiä. Tulisiko kyseinen eliitti saattaa ankaraan vastuuseen tekemisistään?

_ Kyllä tulisi

_ Ei tulisi

Onhan tietysti selvää että tällaista kyselyä ei koskaan ainakaan valtamedian toimesta tulla tilaamaan. Mutta tulokset voisivat olla hyvin mielenkiintoisia. Ja onhan myös selvää, että tämän, ihan faktoihin perustuvan kyselyn julkistaminen on sekin tietysti pikimustaa tulkittua rasismia.

Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille joka tapauksessa.


torstai 27. heinäkuuta 2023

JÄRJEN JA MORAALIN PELASTAVA ELINSIIRTO

Vähänköehkäopistollinen Keskussairaala, Hömpstad, Pinnanmaa, nykypäivä…

Vähänköehkäopistollisen Keskussairaalan ylimmän aivoräätälin Veikko Vopakin työhuoneessa istui hänen lisäkseen kaksi noin 65-vuotista kovasti huolestunutta henkilöä. Mies ja nainen, aviopari, nimiltään Tsooseppi ja Kukkamaaria Pärlä. Työhuoneen ikkunasta näkyi seinän takana oleva toimenpidehuone jossa oli sänkyyn sidottuna noin 35-vuotias mies. Hän oli heidän poikansa Ruupertti. Kyseinen Ruupertti noitui pahasti ja lupasi kostoa kun irti pääsisi.

Sinänsä yliopistoelämän näivettämällä Ruupertilla olisi vihankostajan ura päättynyt lyhyeen, sillä hän oli ollut pitkästä aikaa käymässä vanhempiensa kotona Vökellysveden kunnassa ja heidän toivomuksestaan hänet oli kaapannut Käppäukkojen Kaappauspalvelu ja vienyt sairaalaan. Tarinan tausta oli kieltämättä traaginen. Ruupertti oli ollut aikanaan ihan kunnon poika. Mutta sitten  hän oli tehnyt virheistä ehkä suurimman ja mennyt Helsingin Yliopistoon lukemaan yhteiskuntateologiaa ja akateemista käsitehässimistä. Tsooseppi Pärlä oli kertonut pojan muuttumisesta Veikko Vopakille:

- Niin… ei siinä mennyt kuin vuosi… pojasta tuli vihervasemmistolainen… ja vielä oikein sellainen nykyajan umpimielinen vihervasemmistolainen… ja sitä myötä ketku, valehtelija, nilkki, itseään täynnä oleva narsistinen mulkku ja yleensäkin sellainen joka oli jatkuvasti kusemassa kaiken perinteisen päälle. Erityisesti hän oppi vihaamaan kaikkea kansallismielisyyttä ja toimii median lausuntoautomaattina joka tuomitsee natsismina kaiken, mikä ei ole kiihkovihervasemmistolaista. Mitä helvatun perkuletta hänelle on tapahtunut? Pystyykö häntä vielä auttamaan?

Veikko Vopakin työryhmä oli tehnyt tarkkoja tutkimuksia jotka vahvistivat Vopakin oletuksen pojan tilasta:

- Tilannehan on se, että pojallanne ei ole enää ollenkaan moraalista selkärankaa ja sen myötä häneltä on hävinnyt myös omatunto. Tavallisella ihmisellä sellainen on aina. On tietysti joitain poikkeuksia joille sellaista ei kasva koskaan. On hyvin todennäköistä, että poikanne moraalinen selkäranka on siellä Helsingissä alkanut näivettyä ja silloin kyseinen elin on itse irrottautunut hänestä ennen kuin se olisi kuihtunut kokonaan. Moraalinen selkärankahan on eräänlainen läränormaalia säteilyä sisältävä sähkömagneettinen elin joka on välttämätön ihmisen pysymiseen tolkuissaan. Jos pojallanne on aikaisemmin ollut moraalinen selkäranka niin voimme suorittaa elinsiirron jolla häneen istutetaan uusi.

Tsooseppi kysyi.

- Mikä tuon aiheuttaa? Miksi poikamme moraalinen selkäranka alkoi näivettyä?

- Syynä on vihervasemmistolainen ajatusödeema. Joillakin on se jo syntyessään. Muilla ihmisillä normaalitapauksessa moraalinen selkäranka torjuu kyseisen sairauden. Jostain syystä kaikilla ihmisillä ei vaan ole ollut tarvittavaa vastustuskykyä. Ehkä poikanne siirtyi tolkullisesta ympäristöstä yliopistoon – jossa ajatusödeema erityisesti leviää – liian nuorena ja kokemattomana. Mutta poikanne tilanne ei ole toivoton. Jos pojallanne on ollut moraalinen selkäranka niin voimme suorittaa elinsiirron jossa häneen istutetaan uusi.

Nyt kysyi puolestaan Kukkamaaria:

- Mutta mistä sellaisen saa? Ei kai sellaiseen ole luovuttajia?

Vopakki vastasi toivoa luovalla hymyllä:

- Itse asiassa niitä vaeltaa nimenomaan täällä Pinnanmaan syrjäisemmillä seuduilla. Ne ovat juuri niitä moraalisia selkärankoja jotka ovat paenneet uhkaavaa näivettymistä ja pyrkineet mahdollisimman turvalliseen ja selväjärkiseen ympäristöön. Meillä on avustajia – erityisesti Pinnanmaan metsästäjistä – jotka ottavat näitä ihmiselle välttämättömiä elimiä kiinni. Itse asiassa meillä on tälläkin hetkellä muutama etsintäpartio etsimässä pojallenne sopivaa siirrettä. He ovat vapaaehtoisia, jotka ottavat ihmisten hyvinvoinnin tosissaan ja toimivat voimiaan sekä vaivojaan säästämättä.

*

Samaan aikaan Huitsinnevadan Örnätjärvellä, Lärväisen Ryyn lahdessa:

Moraalisen selkärangan etsintäpartio johon kuuluivat Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis ajoivat Punaisella Nissanillaan erään Örnätjärven rannalla sijaitsevan kesämökin pihalle. Vastassa oli mökin omistaja ja Huitsinnevadan Sumuntiivistämössä työskentelevä Hjalmar Löpö joka oli soittanut miehille. Ykä sanoi autosta noustessaan:

- Morjesta ja kiitos soitosta. Onko varma havainto?

- Siellähän se, meidän saunassa. Nehän viihtyy lämpimässä ja kosteassa. Ja minä laitoin sen vasta lämpiämään että taitaa olla just ruumiinlämpöistä siellä.

- Mikäs siinä sitten, mennään kattomaan.

Ja siellähän se oli. Leijaili hiljakseen saunan seinustalla:

- No ei sitten muuta kuin toimeksi vaan.

- Jep. Vähänköehkäopistollisessa Keskussairaalassa on potilas joka tarvitsee kipeästi tätä siirrettä.

Lötjösellä oli selässään kannettava läränormatiivinen kärsöräättöri jonka hän vei moraalisen selkärangan alapuolelle, painoi käynnistysnappia ja leijuva olento imaistiin nätisti ylläpitosäiliöön jossa se pärjäsi oikein mukavasti.

Etsintäpartio kiitti vielä Löpöä, hyppäsi autoon ja lähti eteenpäin. Lötjönen ajoi ja Ykä soitti samantien sairaalaan:

- Vopakki.

- Perskeles, terve. Meillä on siirre nyt tallessa ja tullaan sinnepäin. Sanokaa että ovat valmiudessa. Eihän tästä aja sinne tuntiakaan.

- Hienoa. Aikaa ei ole haaskattavana. Suuret kiitokset teille.

Ykä lopetti puhelun ja sanoi vielä Lötjöselle:

- No niin, lyöhän lämä tiskiin. Saastutettu tarvitsee pikaista apua.

Vähänköehkäopistollinen Keskussairaala, toimenpidehuone…

Potilas oli nukutettu että hänessä oleva vihervasemmistolainen ajatusödeema ei pyrkisi estämään hoito-operaatiota. Hän makasi mahallaan toimepidepöydällä yläruumis paljaana. Kaksi rumaa käppäukkoa saapui paikalle, Lötjönen otti läränormaalin kärsöräättörin syliinsä, Ykä puolestaan siirsi sen varsinaisen kärsäosan potilaan selkärangan yläpuolelle ja Lötjönen painoi käynnistysnappia.

Moraalinen selkäranka tuli ulos ylläpitosäiliöstä ja vaistosi heti potilaan. Oli selvää että potilaalla oli joskus aikaisemmin ollut moraalinen selkäranka sillä täysin menetettyjä tapauksia tuo leijuva entiteetti olisi hylkinyt ja paennut. Nyt se asettui potilaan selkärangan suuntaisesti ja upotti itsensä potilaan sisälle. Samaan aikaan Veikko Vopakki seurasi tarkasti pröntkeniittisen laitteiston näyttöä. Ei mennyt kuin minuutti kun hän sanoi helpottuneena:

- Moraalinen selkäranka on täydellisesti kiinnittynyt potilaaseen. Minkäänlaisia hylkimisreaktioita ei ole.

Ykä ja Lötjönen poistuivat takaisin Örnätjärvelle. Kolme päivää myöhemmin Vopakki vielä soitti:

- Ripeän toimintanne ansiosta potilas kuntoutuu täydellisesti. Häntä pidettiin tajuttumana vielä muutaman tunnin ja sen aikana moraalinen selkäranka hävitti vihervasemmistolaisen ajatusödeeman täydellisesti. Pröntkeniittinen laitteisto osoittaa että myös omatunto on alkanut muodostua hyvin nopeasti.

- Potilas itse on kiitollinen operaatiosta. Hän sanoo, että tuntee heränneensä vuosien mittaisesta silakanhajuisesta sumusta. Kehuu vielä vihapuhuvansa monta hysteerikkoa entistäkin hysteerisemmäksi ja sanoo ettei aio poistua Pinnanmaalta enää koskaan. Pidämme potilaan tilasta huolta parantavalla antiveganiittisella ruokavaliolla.

Ykä kysäisi:

- Edelleenkin Huitsinnevadan Ase & Mätön parantavia kevyteväitä?

- Juuri niitä. Anskumä katon… joo, hetken päästä hänelle tarjoillaan ”lehtorin kiusaus”:

Puhelun päätyttyä Ykä soitti Lötjöselle ja kertoi ilahduttavat uutiset. Molemmat käppäukot tuumivat että kyllä yksi aidoimmista ilon aiheista on se, kun voi onnistuneesti auttaa toista ihmistä hädässä. Ja niinhän täällä Pinnanmaalla tehtiin. Täällä ei hipit hillu, anarkistit askartele eikä ajatusödeema saastuta ihmisiä.

tiistai 25. heinäkuuta 2023

PRAVDA JA VÄÄRÄ DEMOKRATIA

Vihervasemmistolainen persuhysteria ja kiukku väärästä vaalituloksesta on ylittänyt parodiahorisontin jo niin pahasti, että aiheeseen alkaa kyllästyä mutta aina välillä tekee mieli kommentoida jotain silmiin osuvaa. Niin kuin tuoretta Helsingin Pravdan juttua johon on hankittu taas ”asiantuntijoita” jotka kertovat sitä mitä Pravda haluaa kuullakin. Otetaan muutamia otteita ja omia kommentteja:

Vuorelman mukaan perussuomalaisten poliittiseen retoriikkaan on hallitustaipaleen alkuun saakka kuulunut rasistista kieltä ja syrjivää puhetta. Käynnissä oleva keskustelu määrittelee hänen mukaansa sitä, pidetäänkö tällaista kieltä suomalaisessa politiikassa hyväksyttävänä vai ei.

Ja käynnissä olevassa keskustelussa se määrittelyoikeus on vain vihervasemmistolla. Ei jääne epäselväksi mikä lopputulos on.

Perussuomalaisilla rasismin raja vaikuttaa menevän jossain rikoslain kieppeillä. Silloin, kun ihminen on saanut tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, on ihan oikeutettua kutsua rasistiksi, mutta jos ei tuomiota ole, silloin selkeän määritelmän löytäminen menee monimutkaiseksi.

”Vaikuttaa menevän jossain rikoslain kieppeillä”. Eli suomennettuna: vihervasemmistoa ottaa faktat päähän mutta kun sitä ei kehdata sanoa suoraan niin keksitään tuollaista sanapuuroa ja toivotaan että lukija mieltää perussuomalaiset rikollisiksi. Se, että jotkut politiikan tutkiskelijat määrittelevät ihmisen rasistiksi alkaa olla jo niin vanha ja kulunut läppä että se ei sinänsä hetkauta. Mutta kyllähän tuosta saa selvän kuvan että tuomittava ajattelu on määritelty, se pitää saada rangaistavaksi ja täytyy vain löytää joku lopullinen tekosyy syyttämiseen.

Purra on pyytänyt anteeksi 15 vuotta vanhoja rasistisia kirjoituksiaan, mutta tuoreempia tekstejä, joissa hän esimerkiksi puhuu musliminaisista ”mustina säkkeinä”, hän on kieltäytynyt pahoittelemasta.

Nussikaa nyt pilkkua oikein urakalla. Jos jotkut ihmiset pukeutuvat mustiin säkkeihin, heitä voi kutsua mustiksi säkeiksi. Se kutsujakin kyllä tajuaa että säkissä on ihminen sisällä mutta politiikan tutkiskelijalla tässä on hahmotusongelma.

Keskustelun päätepiste ei ole anteeksipyyntö, koska kyseessä paljon syvemmälle menevä keskustelu puolueen ideologian ytimestä. Kun puhutaan syrjimättömyyden ja yhdenvertaisuuden kaltaisista perustuslaillisista periaatteista, ei keskustelu pääty tekstien pahoitteluun, vaan vasta alkaa siitä.

Tässä aletaan olla villakoiran ytimessä. Puolueen ideologia ei miellytä vihervasemmistoa joten se pitäisi muuttaa vihervasemmistolle kelpaavaksi. Ja jos muuten vedotaan perustuslakiin ja syrjimättömyyteen niin eikös se kehitysmaalaisten positiivinen syrjintä tulisi lopettaa välittömästi?

Ja sitten tullaan siihen lopulliseen villakoiran ytimeen:

Kysymys on siitä, pystyykö puolue irtisanoutumaan tavasta, miten se on vuosien ajan profiloitunut äänestäjien keskuudessa.

Miksi sen pitäisi irtisanoutua mistään? Yli 600.000 suomalaista äänesti vaaleissa perussuomalaisia juuri siksi mitä se on ja mitä se edustaa. Ja joille pakkosyötetyt vihervasemmistolaiset arvot ovat vastenmielisiä. Helsingin Pravdan haastatteluunsa tilaamat tutkiskelijat vaativat että puolueen pitäisi käytännössä lakkauttaa itse itsensä kun vihervasemmisto ei ihan vielä uskalla suoraan vaatia puolueen kieltämistä.

Ja siitähän koko tässä hysteriassa on kysymys. Demokratia kelpaa vihervasemmistolle ainoastaan silloin jos se pitää vihervasemmiston vallassa.

Kiitokset Qroquius Kadille vinkistä.

maanantai 24. heinäkuuta 2023

KÄPPÄUKOT JA KIELLETTY KYSYMYS

Lälläveden rannalla, Örnätjärven kylän alueella sijaitsi Örnätjärven tämpsteriitti- ja tiittitiittilouhokselle kuuluva viihtyisä rantasauna. Sen kuistilla istuskeli Tsuhnan Kostot käsissään kaksi saunan löylyistä höyryävää setärumaa käppäukkoa harjoittamassa löylyjen välistä vilvoittelaatiota.

Kyseessä olivat tietysti Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis. Toverukset olivat viettäneet koko kuluneen päivän Kakapaakapaakaka-Pinkanpänkäkäkoskella keräämässä kosken rannoilla villinä kasvavaa leca-papua. Pavut kuskattiin louhokselle jolla oli alueella pelto, jossa noita siemenpapuja kasvatettiin ja lannoitettiin kvanttimädätetyillä lantuilla. Syksyllä sato kerättiin ja puristettiin leca-harkoiksi. Louhos oli maksanut siemenpapujen hinnan lyhentämättömänä Örnätjärven Erämiesten tilille. Talkootoimintaa tarvitaan aina ja rahalle on käyttöä.

Kuistilla Lötjönen sytytti voimasavuke Bostonin ja totesi:

- Minä sitä olen viime aikoina miettinyt noita kolmea vittumaista ideologiaa eli natsismia, kommunismia ja islamia. Sitä kautta olen mielessäni päätynyt esittämään kysymyksen, jota nykyisessä Suomessa ei saisi esittää. Kas kun vain ja ainoastaan se natsismi on tuomittava asia, vaikka kaikki kolme ovat paljasta pahantekoa.

- Taidanpa arvata kysymyksen mutta pistäpäs sanoen.

- Kun miettii noita kolmea ideologiaa niin mitkä ovat olleet niiden plussat ja miinukset Suomelle? Eli voi kysyä, että onko niistä ideologioista joku ollut joskus Suomelle tärkeä, jopa elintärkeä. Arvasit kysymyksen ja saatatpa tietää vastauksenkin.

- Saatanpa tietää. Sillä ajatteli asiaa mistä vinkkelistä hyvänsä ja luonnollisesti tuomitsemme-päivittelemme-väpätämme alaleukaa jäädijäädijäädi yms. niin Natsi-Saksa kyllä omalta osaltaan pelasti Suomen vuonna 1944. Asetoimituksin. osasto Kuhlmeyllä, vilja-apuna ja tietysti Saksan armeija oli vastuussa koko Pohjois-Suomen puolustuksesta. Ei tietenkään hyvää hyvyyttään vaan pitääkseen Suomen mukana rähinässä mutta kumminkin. No, sittenhän tuli se Lapin sota jota kyllä kumpikin puoli yritti alkuun käydä leikkisotana mutta kun Suuri ja Mahtava totesi että jos ei homma tsuhnalla onnistu niin meiltä se kyllä onnistuu. Mutta joo, vastaus kysymykseen on että Natsi-Saksa oli silloin Suomelle oikeastaan elinehto. Vaan entäpäs kommunismi?

Lötjönen tumppasi voimasavukkeensa, sytytti heti perään uuden ja totesi:

- Helppo sanoa. Kun elettiin niitä aikoja niin kommunistinen Neuvostoliitto pyrki asevoimin lopettamaan koko Suomen valtion olemassaolon. Ja sitä ei tiedä pulkkinenkaan että mitä se olisi saanut aikaan Suomen kansalle. Varsinkin kun tsuhna oli ampunut sen verran monta itänaapurin ukkoa kumoon. Kosto olisi ollut hirmuinen. Jotain Saksan kansaa on vaikeaa hävittää lopullisesti mutta jonkun Suomen kohdalla tilanne olisi ollut toinen.

- Totta. Varsinkin kun yksikään voittajavaltio ei olisi puuttunut siihen teurastukseen mitenkään. Jos sitten ajatellaan myöhempiä aikoja niin olihan Neuvostoliitosta se etu että sen kanssa käytiin varsin tuottoisaa kauppaa. Mutta se on aika pieni korvaus menetetyistä alueista ja kodeista, 90.000:sta kuolleesta ja siitä että se sama maa onnistui  mädättämään Suomen yhteiskunnallisen selkärangan niin että se vaikuttaa vielä tänäkin päivänä. Kommunismi ja samassa paketissa oleva sosialismi ei ole ollut Suomelle kuin haitaksi. Ja hei, moniko suomalainen poliitikko sieltä vasemmalta laidalta on irtisanoutunut kommunismista niin kuin ne vaativat irtisanoutumista natsismista? Kommunismista jonka lahtauslistalla on kuitenkin vielä huomattavasti enemmän porukkaa kuin natsismilla.

- Siihen ei tartte edes sahatyömiehen sormia. Islamin saattanemme unohtaa kokonaan. Siitä ei ole ollut kuin haittaa, vahinkoa ja vaaraa. Jos täällä olis vieläkin vain se Suomen tataarien seurakunta niin asiasta ei tartteis edes puhua. Ne ovat aina eläneet ihmisiksi.

Ykä puolestaan sytytti uuden voimasavukkeen:

- Mutta sehän tässä on kummallista että suvaitsevaistomme julistaa kyseisen takapajuisen, barbaarisen, alistavan ja väkivaltaisen ideologian olevan suurinpiirtein ihan sama kuin pohjoismainen sosialidemokratia. Ja sen arvostelu on… kas… ba dum tss… natsismia. Aikamme paradokseja.

- Mutta sehän on selvä, että jos ajan pyörä olisi pyörähtänyt toisella tavalla eli jos Saksa olisi voittanut sen kakkosrähinän, jyrännyt Neuvostoliiton sekä sen myötä neuvostokommunismin totaalisesti ja säilyttänyt valtansa romahdukseensa saakka vuoteen 1991 mutta jäänyt aatteena täysin eläväksi niin Suomen nykyinen tiedostavaisto – se sama joka näkee nyt natseja joka paikassa ja rääkyy niistä – ei yksikään irtisanoutuisi natsismista vaan Suomessa olisi joku Kansallinen Vasemmistoliitto joka oltaisiin tehty Suomen Kansallissosialistisesta Puolueesta SKP:stä.

- Totta joo. Oikeus seuraa voittajan miekkaa ja voittajalla on aina innokkaat hajutietoiset perskärpäsensä. Perskärpäsenä olo on muodikasta ja ennen kaikkea helppoa. Kas kun perskärpäsen ei tarvitse ajatella. Sille riittää sokea usko.

Lötjönen tumppasi voimasavukkeensa ja sanoi vielä:

- Ja se on myös varmaa että jos joku julkisesti näitä kiellettyjä kysymyksiä miettii niin se saa tiedostavaistossa aikaan akateemisen painetilan jonka seurauksena ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tuomita miettijät natseiksi. Gehen wir totanoin löyläyttelätiön?

- Jawohl, Herr Jotakinsturmbannkäppenführer!

Käppäukot siirtyivät takaisin Das Löyly und ilta Lälläveden rannalla jatkui rauhallisen vihaavissa merkeissä.


perjantai 21. heinäkuuta 2023

TOLKKU JA SEN PUUTE

Hysteria pahenee päivä päivältä ja nyt kaikki kelpaa pöyristeltäväksi. Jaa kuis? No, Riikka Purra julkaisi kuvan jossa hän on mattopyykillä. Ja eipä aikaakaan kun

Minulla on kohtuullisen hyvä mielikuvitus mutta en osaa veikata, mistä seuraavaksi pannaan alaleuka väpättämään. Mutta aivan varmasti pannaan. Sen tiedän kyllä että jos valtamedia puhuu asiantuntijasta niin kannattaa sulkea sivusto. Mitä tulee tuohon mielenosoitukseen niin laitetaanpas kuva siitä. Ja sitten kysymys:

Ja sitten se kysymys: Oliskos sulla jätkä jotain, jolla perustella väitteesi? Ja miksi valtamedia ei kysynyt tuota kysymystä? Ja sitten vielä hetki Journalistiliiton puheenjohtajan tykönä:

Miettikääpä piruuttanne toisenkin kerran tuon lauseen sisältöä. No, ei mulla tällä kertaa oikeastaan muuta. Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille joka tapauksessa. Tämä näytelmä jatkuu. Ja jatkuu. Ja jatkuu. Eikä se varsinainen mätäkuu ole vielä edes alkanut.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2023

HIKINAUTIT JA KESTITYS KAUKAA

Männäsyksynä Häkälän kunnan alueella pohjoisessa eteläväli-Suomessa ajeli muuan varsin tuttu punainen Nissanin pick-up jonka kyydissä olivat tutut käppäukot Lötjösen Eelis ja Perskeleen Ykä. Miehet olivat ajamassa kohti Jatsinkajauttamankankaan metsästysaluetta jossa oli tarkoitus hieman mökkeillä ja käyttää pyssyjä ulkoilemassa.

Häkälän kunnan keskustaan oli matkaa vielä hieman ja kuskin paikalla oleva Lötjönen vinkkasi vasemmalle:

- Nääkkös tuon?

Näkihän Ykä. Siellä oli vanhoja, selvästi teollisuuskäyttöön tarkoitettuja pahasti ränsistyneitä rakennuksia ja pari jyrkkäreunaista lampea. Ne olivat epäilemättä olleet aikanaan monttuja joihin vesi oli aikaa myöten kerääntynyt. Lötjönen osasi sanoa:

- Tässä on tiedäkkös ollut aikanaan asbestilouhos. Taisi olla Suomen Mineraali Oy:n omistama. Oli avolouhos ja siitä nuo lammet ovat tulleet. Loppunut jo aikaa sitten.

- Niin… se oli sitä aikaa kun ei hoksattu asbestin vaarallisuutta. Mutta epäilemättä se antoi leivän aika monelle ihmiselle silloin aikanaan. Niin kuin muun muassa edesmenneen tätini edesmenneelle miehelle Tanelle joka oli myös koko uransa eräällä toisella asbestilouhoksella töissä. Mainio mies. Ja ruumiinavauksessa huomasivat että miehen keuhkot olivat lähes pelkkää asbestia. Vaan hei, tuossa on pienoinen levike. Eiköhän käydä kusta lorrauttamassa ja vetämässä voimasavukkeet?

Levikkeen kohdalla ei ollut muuta kuin vanhaa häpelikköä. Ei täällä oltu asuttu enää aikoihin. Hikinautit kusta lorrauttivat, sytyttivät voimasavukkeet ja…

- Hei… kuunteles… tuolta louhokseltahan kuuluu ääntä… sehän on täydessä käynnissä… ja tuossahan ajaa ikivanha Bedfordin kuormuri sinne…

- Joo, ja meidän Nissan on taas muuttunut Mossen pick-upiksi… hikinauttien hommiahan tämä… mutta miksi me ollaan vielä nykypäivän rumassa kaljupääpartakuosissa? Miksi me ei olla muututtu ajan kuosiin?

- Varmaankin siksi että minä ajattelin tarjota hikinauteille iltakahvit.

Käppäukoista hikinauteiksi muuttuneet Ykä ja Lötjönen huomasivat että levikkeen vieressä ollut häppelikkö oli hävinnyt ja tilalla oli pieni mökki. Sellainen mummonmökki. Valkoiseksi maalattu ja sen vieressä oli liiteri. Ja näkyi olevan kaivo käsipumpulla. Ennen kaikkea heidän edessään oli ruskea kukkamekko päällään oleva vanha nainen. Miehet ihmettelivät:

- Hä… tota… kuinkas te tiedätte?

Nainen hymyili ja vastasi:

- Minä olin kuulkaa tuolla asbestilouhoksella pitkään töissä siivoojana. Jäin sitten eläkkeelle. Lapset ovat maailmalla ja mieheni on tups´ahossa. Varmaan tuon asbestilouhoksen takia. Mutta minä olen tehnyt eläkeläisenä hieman sivubisneksiä Kalevi Keihäsen Aikamatkoille. Sain sitä kautta tiedon että te ajatte näitä aikoja tästä ohi. Ja kun teillä siellä nykyajassa kuuluu olevan sarvi ottassa jatkuvasti niin ajattelin tarjota teille rauhallisen hetken menneestä maailmasta.

- Tota noin… mikäs vuosi nyt on?

- Eletään Kekkosen vuotta 1971. Mitenkäs, maistuisiko ne kahvit?

- Jo vain maistuisivat.

Pienessä mökissä oli keittiötila jonka pöytään mahtui istumaan juuri kolme ihmistä, sitten olohuone eikä muuta. Olohuoneessa oli vanha heteka, pieni sohva jossa hyrisi kissi ilmeellä että mitäs ihmeen jätkiä nuokin ovat, televisio nurkassa sekä kirjahylly jossa oli kirjojen lisäksi kertyneitä pääosin mustavalkoisia valokuvia yhdestä ihmiselämästä. Seinällä oli käkikello joka raksutti mennyttä aikaa. No, sehän sopi hikinauteille joitten omatkin kellot raksuttivat mennyttä aikaa. Olivat raksuttaneet jo pitkään. Olohuoneen pöydällä oli pari maakuntalehteä.

Tietysti seinän takana oli sauna. Ulkohuusi oli liiterirakennuksessa. Keskellä taloa oli iso leivinuuni joka lämmitti tilan mainiosti. Mummo kattoi hikinauteille iltakahvit. Kahvi oli tietysti pannukahvia. Kannu oli odottamassa valmiina ja se oili peitetty vanhan ajan pannumyssyllä. Mummo kaatoi kahvia posliinikuppeihin ja pöydässä oli luonnollisesti tölkki punaista kulutusmaitoa. Mutta entäs se kestitys? Yksinkertaista, mutta parasta mahdollista. Mummon leipomaa pitkopullaa, mustikkapiirakkaa ja sitten niitä hymyileviä Hangon keksejä. Hikinautit totesivat:

- Aikanaan kun oltiin pieniä niin meilläkin se iltakahvi oli perinne. Joka ilta. Se taitaa olla aika pitkälle hävinnyt siellä meidän ajassamme. Liekö syynä se kahvinkeitin jolla kahvin tekeminen on niin helppoa. Pannukahvi kun piti tehdä hartaudella ja tarkkaan.

Hikinautit nauttivat tarjoilusta ja yrittivät olla ahmimatta. Se oli varsin vaikeaa sillä tarjoilun maku oli jotain, jonka muisti oli jo unohtanut ja riemastui kun pääsi kohtaamaan sen jälleen kerran, aikojen, pitkien aikojen jälkeen. Ehkä juuri tämä oli parasta hikinautin hommissa. Ykä ja Lötjönen ottivat luonnollisesti tarjotut santsikupit ja kuuntelivat samalla mummon kertomuksia omasta elämästään. Kannatti kuunnella, sillä kalenterista katsoen hikinautit olivat tällä hetkellä kuusivuotiaita pikkupoikia vaikka se ei kylläkään päälle päin näkynyt. Hikinautit tiesivät että tarina kannattaa kuunnella aina, varsinkin kun se pohjautuu elettyyn elämään.

Kaikki loppuu aikanaan, vaan konsanaan ei milloinkaan, niin kuin Kalevi Keihäsen Aikamatkoilla todetaan. Niinpä hikinauttien oli aika kiittää tarjoilusta ja jatkaa eteenpäin. Kun Ykä ja Lötjönen pääsivät autolleen se oli jälleen Nissan. Louhos oli enää veden täyttämä ränsistynyt raunio. Talo oli kadonnut ja häpelikkö tullut takaisin. Kun tarkkaan katsoi, näki vielä vähän kivijalkaa. Oli Ykän vuoro ajaa. Lötjönen aukaisi repsikan puolen oven ja sanoi:

- Paas Ykä vilkasten…

Repsikan penkillä oli rottinkinen astia jossa oli pyyhkeeseen kääritty pullapitko. Vielä lämmin. Mukana oli lappu:

Tässä on teille nuorille miehille vähän matkaevästä siellä tympeässä tulevaisuudessa.

Lämmin kiitos käynnistä täältä menneisyydestä.

- Jaahah, taisi olla niin että kun me kohta käydään Osuusliike Häkälän Nälässä niin ei tartte ostaa pahemmin leivonnaisia. Aito asia on aina aito asia. Ja onhan se aina mukavaa kun joku vielä tässä iässä sanoo meitä nuoriksi miehiksi.

Tästä oli hyvä jatkaa matkaa. Menneiden aikojen pullantuoksuisella hyvällä mielellä.


maanantai 17. heinäkuuta 2023

TRAAGINEN SUUNNITTELIJA

Julkaistavaksi kaikkialla valtamediassa sekä työvoimapalvelujen sivulla:

*

Koska valtamedia on yhteisellä hyväksi havaitulla päätöksellä siirtynyt kokonaan pois varsinaisesta uutistoiminnasta ja keskittynyt puhtaasti sovellettuun kansalaisvalistukseen niin tarvitsemme uusia ja innokkaita osaajia. Niinpä Valtamedian yhteinen ruikutus- ja rääkymiskomissio julistaa haettavaksi kaksitoista TRAAGISEN SUUNNITTELIJAN tointa.

Traagisen suunnittelijan perustehtävä on etsiä kaikkialta internetistä aiheita, joista vihervasemmistolainen pesäyhteisö voisi loukkaantua ja joista voidaan tehdä lööppiuutisia sekä sitä kautta vahingoittaa kaikkia väärinajattelevia tahoja.

Edellytämme hakijalta:

- Sopivaa akateemista koulutusta. Mieluiten selitteläätiön, sovelletun spedestetiikan ja akateemisen käsitehässimisen oppiarvoja. Myös sopivat opiskelijat huomioidaan.

- Sopivan narsistista ja helposti henkilökohtaisesti loukkaantuvaa, ylireagoivaa sekä hysteerisyyteen taipuvaa luonnetta.

- Sovellettua kykyä löytää äärioikeistolaista ajattelua mahdollisimman monista asioista.

- Sovellettua biologian ymmärrystä ts. kärpänen on suurempi kuin härkä.

- Kykyä ymmärtää että faktat ovat vain sosiaalinen konstruktio ja vain vihervasemmistolaisten analysoimat faktat ovat turvallisia ja hyväksyttäviä faktoja.

- Halua raastaa alas ja häpäistä kaikki se, mitä konservatiiviset ihmiset pitävät tärkeänä.

- Varsinaiset kirjoittajan kyvyt eivät ole hakijalle tärkeitä. Pääasia on löytää mahdollisimman paljon loukkaantumista. Kokeneet sabluunatoimittajamme hoitavat sitten asian eteenpäin.

Tarjoamme:

- Toimittajan palkan sekä jokaisesta uutiskynnyksen ylittäneestä loukkaantumisesta bonuspalkan.

- Yhteiseen hiileen puhaltavan oikeaoppisen työyhteisön.

- Väärinajattelijoiden uran ja jopa elämän tuhoamisesta kumpuavia voimauttavia onnistumisen kokemuksia.

Hakemukset osoitteeseen Valtamedian yhteinen ruikutus- ja rääkymiskomissio.

HAE ROHKEASTI! OSAAMISTASI TARVITAAN! TULE MUKAAN OIKEAMIELISEEN YHTEISÖÖN! SUOMI ON PELASTETTAVA VIHAFAKTOILTA JA VÄÄRÄLTÄ DEMOKRATIALTA!


lauantai 15. heinäkuuta 2023

YLE JA KANSAN SYVÄT RIVIT

Valtamedialla on kova keskinäinen kilpailu siitä, kuka eniten propageeraa demokraattisten vaalien pohjalta valittua hallitusta nurin ja luonnollisesti siinä on mukana verorahoitteinen Yle joka kirjoittelee taas siitä, kuinka kansan syvät rivit nousevat hallitusta vastaan. Tosiasiassa ne syvät rivit olivat kaksi 22-vuotiasta vihreää opiskelijapimua jotka järjestivät mielenosoituksen Joensuussa. Ylen arvion mukaan mielenosoitukseen osallistui yli 200 ihmistä mutta kun katsoo jutussa olevaa kuvaa niin muistaa, että Yle lyö aina juttuihinsa ikiomaa lapinlisää. Mutta katsotaanpa miten mielenosoitukseen oli valmistauduttu:

Muutama huomio hotellin respasta:

1. Tällä porukalla se yleislakko jää tekemättä. Mistä ne lakkoilisisivat?

2. Ei niitä kuviteltuja natseja minnekään mutta vasemmiston räyhäporukka ja anarkistit kylläkin.

3. Jos faktat ovat liian vaikeita hahmotettavaksi mutta haluat silti esittää kansalaisoikeustaistelijaa, niin huuda ihmeessä että natsi. Kyllä Yle sen nielee ja julkaisee.

Ja laitetaanpa sitten hieman otteita ehdottoman puolueettoman Ylen uutisesta:

- Hallitus on sinimusta, ei saa meiltä luottamusta! Ei natseja valtionjohtoon, ei natseja minnekään!

- Olemme huolissamme Suomen uudesta suunnasta, jossa muun muassa rasismi ja natsismi normalisoidaan. Ei tämä ole sellainen Suomi, jossa haluamme olla.

- Tälle hallitukselle ei kuulu kaunistella. Hallituksessa istuu natseja ja lapsia ahdistelevia ihmisiä. Hallitus tekee Suomen historian oikeistolaisinta politiikkaa, joka aivan suoraan sortaa järjettömällä tavalla ihmisten oikeuksia.

Ja löytyihän mielenosoitukseen ”painoarvoakin” eli vasemmistoliiton puoluehallituksen varajäsen Ville-Pekka Timonen joka loihe lausumahan:

- Rottakin olisi parempi pääministeri. Sillä on sentään selkäranka! paikallispolitiikassa vaikuttava Ville-Pekka Timonen tiivisti oman puheenvuoronsa lopuksi aplodien saattelemana.

Miettikääpäs piruuttanne minkälainen joukkorääkyminen olisi noussut jos joku perussuomalainen olisi puhunut tuollaista edellisen hallituksen ihan mistä tahansa ministeristä. Mutta nuorelle vasemmistolaiselle kyseinen elämysmatkailu toki sallitaan. Katsokaaapas piruuttanne kyseinen häiskä kuvahaulla. Che Guevaran kuvia on katseltu ja tyyliäkin matkittu joskin tuloksesta voi olla monta mieltä.

Noin yleensä ja erikseen voi todeta että Yle noudattaa sen itse itselleen kirjoittamaa lakia:

Ylen tehtävänä on tarjota kansalaisille vain ja ainoastaan vihervasemmistolaista propagandaa ja sen sekä tehtävä että rahoitus on kiveen hakattu täysin riippumatta siitä, minkälainen hallitus on vallassa.

Ja siksi sille kelpaa uutisten lähteeksi nämä ”kansan syvät rivit”.

Kiitokset Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle vinkistä ja linkistä.

perjantai 14. heinäkuuta 2023

RÄÄKYMISVALTA JA VIHERVASEMMISTON LEMMIKIT

Suomen poliittisen historian todennäköisesti suurin alennustila jatkuu ja jatkuu. Vihervasemmisto yrittää suoranaista vallankaappausta eikä sillä ole muuta asetta kuin rääkymisvalta ja sillähän ollaankin päästy yllättävän pitkälle. Mistään hallituksen toimista ei rääytä vaan ihmisten yksittäisistä lauseista. Katsotaas, mistä Riikka Purran kirjoituksista ollaan nyt pöyristyneitä:

Pääkaupunkiseudulla kävelee tunnistamattomia mustia säkkejä, jotka tunnistaa ihmisiksi vain siitä, että ne yleensä vetävät perässään pieniä ihmisiä. Espoolaisessa kirjastossa yksi musta säkki asettelee kirjoja hyllyyn. Kirjastossa – meidän hyvinvoinnin ja tasa-arvon instituutiossamme.

Kysymys: Missä kohdassa tuossa ollaan varsinaisesti väärässä?

Ja:

Ennen tätä Purra oli kuvannut kirjoituksessaan Suomessa olevan ”aivan pieniä tyttöjä, jotka joutuvat käyttämään huivia”. Kirjoituksen aikana hän toimi Kirkkonummen kunnan­valtuutettuna ja tuli reilun kuukauden päästä valituksi eduskuntaan ensimmäiselle kaudelle.

Teksti kuulosti pääministeri Petteri Orpon (kok) mukaan ”täysin hyväksymättömältä”.

Kysymys. Erityisesti Petteri Orpolle: Missä vaiheessa totuuden puhuminen on muuttunut täysin hyväksymättömäksi? Onko vain vastuullinen valehtelu hyväksyttävää?

Ja samaan aikaan toisaalla Suomessa. Vihervasemmiston lemmikit ovat saaneet hieman tuomioita:

*

RK-98 katujengikokonaisuuden tuomiot

Tuomiot annettu Helsingin käräjäoikeudessa 14.7.2023 eivätkä ne ole vielä lainvoimaisia.

Vuonna 1998 syntynyt Abdinashir Mohamud Ali tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä, laittomasta uhkauksesta, kahdesta ampuma-aserikoksesta, lievästä ampuma-aserikoksesta, törkeän kiristyksen yrityksestä, törkeästä ryöstöstä, huumausaineen käyttörikoksesta sekä oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta kahdeksan vuoden vankeuteen.

Vuonna 2002 syntynyt Ayuub Hassan tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä, laittomasta uhkauksesta, kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta, kahdesta huumausaineen käyttörikoksesta sekä ampuma-aserikoksesta neljän vuoden ja seitsemän kuukauden vankeuteen.

Vuonna 2002 syntynyt Abubakar Isse Mohamed tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä sekä laittomasta uhkauksesta kolmen vuoden ja kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen.

Vuonna 2003 syntynyt Abdulaa Khalid Al-Mawla tuomittiin törkeästä ryöstöstä kahden vuoden ja yhdeksän kuukauden vankeuteen.

Vuonna 2002 syntynyt Samet Küçükyilmaz tuomittiin törkeästä ryöstöstä kahden vuoden ja yhdeksän kuukauden vankeusrangaistukseen.

Vuonna 2003 syntynyt Abdihakim Abdullahi Mahamud Farah tuomittiin törkeästä ryöstöstä sekä pahoinpitelystä kahden vuoden ja kymmenen kuukauden vankeusrangaistukseen.

Vuonna 2002 syntynyt Morad Elias Kichene tuomittiin huumausainerikoksesta, kolmesta törkeästä huumausainerikoksesta sekä ampuma-aserikoksesta kahden vuoden ja seitsemän kuukauden vankeusrangaistukseen.

Vuonna 1999 syntynyt Sakariye Abdi-Mahad Hassan Farah tuomittiin kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta kahden vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen.

Vuonna 1997 syntynyt Khaalid Mohamed Diriye tuomittiin kahdesta oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta kahden vuoden ja kuukauden vankeuteen.

Vuonna 1998 syntynyt Ilias Mohamed Hassan tuomittiin kahdesta oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta kahden vuoden ja kuukauden vankeuteen.

Vuonna 1998 syntynyt Ridwan Rafle Hassan tuomittiin kahdesta oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta kahden vuoden ja kuukauden vankeuteen.

Vuonna 1996 syntynyt mies tuomittiin oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta vuoden ja yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Vuonna 2000 syntynyt mies tuomittiin pahoinpitelystä sekä oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta vuoden ja seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Vuonna 2001 syntynyt mies tuomittiin törkeästä huumausainerikoksesta vuoden ja kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Vuonna 1998 syntynyt mies tuomittiin oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta vuoden ja kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Vuonna 1999 syntynyt mies tuomittiin ampuma-aserikoksesta kolmen kuukauden vankeuteen.

Vuonna 1993 syntynyt mies tuomittiin oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta vuoden ja seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Vuonna 2000 syntynyt mies tuomittiin ampuma-aserikoksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

*

Tämä ei ole vihervasemmistolle ongelma. Tämä ei aiheuta joukkorääkymistä. Muistakaa kansalaiset valehdella vastuullisesti.

Suomi huomenna? Ei. Suomi tänään.


torstai 13. heinäkuuta 2023

KYSYMYS VÄKIVALLASTA

Kun Valtamediapuolue VMP jaksaa pitää yllä noitavainojaan väkivallasta fantasioivista perussuomalaisista niin itsellä juolahtaa mieleen eräs kysymys. Mutta sitä ennen pari hyvää ja muistuttavaa kommenttia aikaisemmasta postauksestani:

Trilisser:

Arhinmäki myös herjasi jalkapallo-ottelussa serbejä "murhaajiksi" ja ylisti 2 poliisia murhannutta Steen Christenseniä.

(Kirjoittajan välihuomautus: Tämä oli se ”kannustushuuto” jalkapallo-ottelussa eli ”Missä on Holsti, Missä on Palo? Steen Steen Christensen!”.

kt:

Dan Koivulaakso, hulinoimassa saksan maalla, Li nimitti hallitukseensa valtiosihteeriksi.

(asiasta hieman muistuttava video)

Kysymys: Nostiko Valtamediapuolue VMP noita asioita millään tavalla esille? No ei nostanut. Tuliko lööppiskandaali? No ei tullut? Palataanko noihin vielä vuosien jälkeen? No ei palata. Ja miksiköhän? No, kas siksi kun vasemmisto on niinqu oikeessa. Ei heitä koske samat vaatimukset kuin muita.

Ja sitten se varsinainen kysymys. Ei liity itse asiassa noitavainojen kohteena oleviin perussuomalaisiin vaan yleensä ajatteluun ja kirjoittamiseen:

Kun luette jatkuvasti uutisia kehitysmaalaisten suomalaisiin kohdistamista – ja lisääntyvistä – seksuaali-, väkivalta- ja alistusrikoksista niin eikö ole aivan normaalia että itselläkin mieleen nousee väkivaltafantasioita? Kas kun millään muulla tavalla sitä touhua ei enää lopeteta. Se porukka ei usko kuin voimaa. Ja se on oppinut että suomalaisilla ei sitä ole. Tai vaikka olisi, niin ne eivät uskalla eivätkä ennen kaikkea saa sitä käyttää.

Ne suomalaiset tarjoavat lääkkeeksi väkivaltaan terapiaa ja puhumista jolla voidaan auttaa ”nuorison” pahoinvoinnissa. Ei se porukka voi pahoin. Päinvastoin, se voi oikein hyvin. Suomalaisten kustannuksella.

Jos ihmiselle tulee tästä jatkuvasti kasvavasta suomalaisiin kohdistuvasta väkivallasta mieleen väkivalta niin ei hän ole väärässä. Eikä millään muotoa sairas. Ennen kaikkea hänen ei tarvitse pyytää anteeksi mitään. Väärässä ja sairaita ovat ne, jotka edelleenkin haluavat kieltää kyseisen tuontiväkivallan olemassaolon ja jos he joskus harvoin tunnustavat sen olemassaolon niin he väittävät sen johtuvan siitä, etteivät suomalaiset ole vieläkään oppineet aidosti rakastamaan toiseutta vihervasemmiston vaatimalla tavalla.

Elämme edelleenkin tilanteessa jossa suomalaisen sanoma sana on vakavampi asia kuin tuontitavaran tekemä väkivallan teko. Mikä voisi olla sairaampaa? Mikä voisi olla tuomittavampaa? Ja vihervasemmisto haluaa säilyttää sen tilan täältä ikuisuuteen.


tiistai 11. heinäkuuta 2023

KUKA MITÄ HÄH?

Laitanpa saman päivän sisään toisen postauksen. Johtuen tietysti siitä että Valtamediapuolue VMP:n persukiima on saavuttanut astronomiset, ettei suorastaan astrologiset tasot. Yritän hieman hahmottaa tällaisena käppäukkona kuinka VMP:n uutisointi ja ajattelu rakentuu.

Eli:

Mikäli ei-vihervasemmistolainen, erityisesti perussuomalainen kirjoittaa tai on joskus kirjoittanut väkivallasta tai siitä että joku muu on puhunut väkivallasta niin kyseessä on yhteiskuntarauhaa ja yleistä turvallisuutta äärimmäisellä tavalla uhkaava teko. Kyseisen asian kirjoittajaa ei tulisi koskaan laskea mihinkään päättäviin tehtäviin.

Sen sijaan:

Jos vihervasemmistolainen tekee juuri saman, niin kyseessä on ainoastaan voimakas mielenilmaus jota ei tule ottaa missään nimessä kirjaimellisesti. Ja kyseinen mielenilmaus lähinnä todistaa vihervasemmistolaisen älykkyyttä ja verbaalista osaamista.

Tilanne on hieman samanlainen kuin YYA-aikana. Silloinhan NATO-kenraali ”uhosi” kun taas neuvostokenraali ”varoitti”.

Toisin sanoen: Sillä ei ole mitään merkitystä mitä on sanottu, vaan kuka on sanonut ja ennenkaikkea sillä kuka saa luvan tulkita sanomisia.

Ja VMP:ssä niitä tulkitsijoita taatusti löytyy. En vaan muista millään että mikä instanssi antoi aikanaan vihervasemmistolle asioitten absoluuttisen tulkintavallan. Kas kun sen tulkintavallan myötä edelleenkin suomalaisen sanoma sana on paljon tuomittavampi asia kuin kehitysmaalaisen suomalaiseen kohdistama väkivallan teko.

Mutta se on selvää, että vihervasemmiston vaatimuksien edessä nöyrtyminen ei saa aikaan kuin lisää vaatimuksia ja lisää nöyrtymistä.


TOIMENPIDE

1. Pako

Federaation Suomen alue, jossain Saimaalla, tuonnempana…

Niin… silloin joskus Isonvihan aikana ihmiset pakenivat piilopirtteihin vainolaista karkuun. Eipä ole ajat pahemmin muuttuneet. Nyt se vainolainen vaan puhuu samaa kieltä kuin pakenijatkin. Näitä tuumasi muuan mies joka laittoi pari palikkaa kamiinaan. Hänen piilopirttinsä oli hyvin pieni saunamökki joka virallisesti oli muutettu varastokäyttöön jo aikaa sitten.

Tässä hän oli asustanut viimeiset kaksi kuukautta. Etsittynä karkurina. Ennen sitä hän oli ollut federaatiokansalainen Reino Tönes, pikkuvirkamies Helsingin kaupungilla. Ikää 36 vuotta, naimaton ja suhteellisen tyytyväinen elämäänsä. Mutta näin jälkeenpäin hän oli tajunnut ottaneensa suuvärkkinsä kanssa aivan liikaa riskejä. Lähinnä yleisessä seurassa lausuttuja vitsejä. Ja nehän tulivat lopulta aina valvontakoneiston tietoon. Intersektionaalisen feministinen hallinto ei tuntenut huumorintajua eikä myöskään armoa.

Hän oli selvinnyt pahimmasta koska oli saanut apua. Hänen ystävänsä Viljami Episte oli eräs ilta soittanut hänen ovikelloaan. Viljami oli töissä Ajatusvalvontavirastossa. Ei mikään suuri pomo, ne tehtävät oli varattu luonnollisesti naisille mutta kuitenkin asemassa jossa hän sai asioita tietoonsa. Reino oli nähnyt Viljamin ilmeestä että nyt oltiin ehjän edessä.

- Ne aikovat tehdä sinulle Testin. Voi olla, että ovat tulossa jo. Nyt ei ole aikaa hukattavana. Tule mukaani.

Reino otti mukaansa vain puhelimen. Lompakkokin sai jäädä kotiin sillä hän tiesi sen sisällön muuttuvan pian arvottomaksi. Kas kun käteistä rahaa ei ollut enää vuosiin. Testi. Voi helvetti. Testi, jossa aivomittauksella selvitettiin, hyväksyikö ihminen vallitsevan intersektionaalisen järjestelmän. Ja sen testin reputti noin 99 prosenttia testattavista. Jotka olivat tietysti kaikki miehiä. Ja reputtaneille tehtiin Toimenpide. Ei herran perkele, siihen hän ei suostuisi.

Viljamin auto oli neljän korttelin päässä. Hän ei halunnut että se paikallistettaisiin liian lähelle Reinon asuntoa. Autolle kävellessä Viljami sanoi:

- Jos sinulla on joku paikka jonne paeta niin soita nyt ja hävitä sitten puhelimesi. En voi ottaa riskiä että puhelimesi paikallistettaisiin autooni. Mutta jos paikka on, niin minä voin ajaa sinut sinne. Tai ainakin puoleenväliin. Riippuen etäisyydestä.

Reino tiesi erään henkilön. Hän soitti vanhalle ystävälleen Jouko Jöösille joka asusteli perheensä kanssa Puumalassa. Jöös oli maanviljelijä niissä rajoissa jotka federaatio yleensä salli ja lisäksi hän harjoitti savukkeiden ja lihasäilykkeiden salakuljetusta osana isompaa rinkiä nimeltään Veljmiehet. Veljmiesten kautta hänellä oli myös tarvittavia yhteyksiä. Kesken puhelun Reino kysyi Viljamilta:

- Pystytkö ajamaan minut Kouvolaan? Minut tullaan hakemaan sieltä.

- Pystyn.

Reino lopetti puhelun, purki puhelimen ja heitti osat roskiin. Puhelimen muistikortin hän heitti ikkunasta ulos jossain Elimäellä. Kouvolassa Jouko oli vastassa. Sanoja ei sen kummemmin vaihdettu. Tilanne oli kaikilla tiedossa. Reinoa ei saisi alistaa Toimenpiteeseen. Jouko ajoi Reinon autollaan Puumalaan ja siitä suoraan Saimaan rannalle pieneen lahdukkaan. Siellä oli hyvin pieni mökki. Jouko totesi:

- Näyttää rähjäiseltä mutta on täysin elinkelpoinen. Katolla on aurinkopaneelit joista saa virran pieneen jääkaappiin ja puhelimeen, jonka annan sinulle. Se on täysin anonyymi. Veljmiesten hankintoja. Mutta älä soita sillä itse muille kuin minulle. Se on sinulle hälytyspuhelimena jos sinut löydetään. Tuossa on kartta, johon olen merkinnyt sinulle uuden pakopaikan sitä tilannetta varten. Opettele se ulkoa ja polta se sitten kamiinassa. Mökissä on kuivamuonaa ja minä tuon lisää ruokaa aina aika ajoin. Tontilla on käsikäyttöinen pumppu jolla saat tarvittavan veden. Rannassa on vene. Voit käydä kalalla. Ja kannattaa pujotella pauloja tälle tontille. Täällä liikkuu aika paljon rusakoita. Saat olla täällä varsin rauhassa. Ihmisiä täällä ei enää juuri ole. Federaation kesämökkiläisille asettamat ilmastoverot ovat liian suuria. Valtaosa mökeistä homehtuu tyhjillään.

- Kuinka voin korvata kaiken tämän?

- Säilymällä omana itsenäsi.

Reino oli varsin pian tottunut piiloelämäänsä joka itse asiassa alkoi tuntua miellyttävämmältä kuin elämä Helsingissä, osana suurta, valvovaa ja alistavaa järjestelmää joka vaati miettimään jokaista sanaansa. Hänellä ei ollut muuta varsinaista yhteyttä ulkomaailmaan kuin Joukon tuoma pieni matkaradio jota sitäkään hän ei paljoa kuunnellut. Järven vesien liplatus ja saunamökille kuuluvat luonnonäänet alkoivat olla paljon mielenkiintoisempia. Samoin kuin yleensäkin ympärillä olevan elämän seuraaminen. Elämä, jota hän ei Helsingissä nähnyt eikä tullut edes ajatelleeksi.

Mutta hän tiesi, ettei voisi jäädä tänne loputtomiin. Veljmiesten almuilla eläminen hävetti muutenkin ja hän tiesi, että talvi tulisi olemaan vaikea. Onneksi Joukolla oli niitä yhteyksiä. Valitettavasti Veljmiehien Porvoon etappimies oli jäänyt kiinni. Sen vuoksi Viroon ei ollut tällä hetkellä pääsyä. Mutta eräs Joukon tuntema rekkakuski kävi hakemassa kalaa Pohjois-Norjasta ja hän saattaisi salakuljettaa Reinon Norjan puolelle.

Mutta eräänä yönä se kaikki romahti. Reino heräsi puhelimen soittoon. Siellä oli Jouko. Kukas muu.

- Koira herätti minut. Sinne päin on tulossa pakettiautoja. Ovat aivan varmasti Fedpoleja. Pakene heti!

Reino löi kengät jalkaansa ja takin päällensä. Muuten hän oli nukkunutkin aina kokopukeissa. Jo mökistä ulos astuessaan hän tajusi olevansa myöhässä. Autot olivat saapumassa jo pihalle ja niillä oli koiria. Hän kuuli haukun autosta. Hän ei pääsisi karkuun. Mutta oli vielä toinen pakokeino. Erästä mäntyä vasten oli hänen nikkaroimansa tikkaat ja puussa odotti hänen tätä tilannetta varten väsäämä hirttoköysi. Hän oli laskenut köyden pituuden niin että niskaranka katkeaisi putoamisessa varmasti. Mieluummin se kuin Toimenpide. Ainakin hän kuolisi omana itsenään. Hän kiipesi tikapuita mutta tunsi sitten selässään etälamauttimen iskun, sen aiheuttaman tuskan ja menetti sitten tajuntansa.

Peli oli pelattu.

Fedpoleja johtava ylikomisario antoi käskyn miehilleen:

- Varmistakaa että mies on elossa, paketoikaa hänet ja kuskatkaa sitten välittömästi Helsinkiin. Ajatusvalvontavirasto odottaa häntä.

Ylikomisario mietti itsekseen että tuolle Reino Tönesille ei tehtäisi edes testiä, koska hän oli paennut. Hänet vietäisiin suoraan Toimenpiteeseen. Piruparka. Jokuhan häntä oli täällä lähiseudulla auttanut mutta Fedpol ei tuhlannut voimavarojaan näihin vähiin maalaisiin. Ne eivät hallintoa kaataisi. Pikkurikollisiahan ne olivat kaikki mutta eivät pystyneet heiluttamaan kulisseja ja vain kulisseilla oli merkitystä. Ylikomisario inhosi työtään mutta tiesi että kun pirun kanssa oli tehnyt sopimuksen niin siitä ei voinut perääntyä. Ja olihan hän sentään perheellinen.

Viiden kilometrin päässä erään mäen juurella sovitulla pakopaikalla Jouko Jöös odotti koko yön mutta kukaan ei tullut paikalle. Reino oli jäänyt kiinni. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Ehkä hän selviäisi edessä olevasta koettelemuksesta. Todennäköisesti ei.

2. Toimenpide

Helsinki, Ajatusvalvontavirasto…

Miespuolinen ajatusvalvontateknikko totesi esihenkilölleen:

- Kansalainen Reino Tönes valmistettu toimenpiteeseen.

Reino makasi sidottuna sairaalasängyssä ja hänen viereisessä sängyssään oli nainen joka muistutti hyvin paljon Reinoa. Kyseessä oli Reinon naispuolinen klooni. Jokaiselle hallinnossa työskentelevälle miehelle rakennettiin nykytekniikalla nopeasti kasvatettu naispuolinen klooni. Mikäli hallinnossa työskentelevä mies osoittautui intersektionaalisen feministisen yhteiskunnan vastaiseksi, hänen tietoisuutensa siirrettiin tuohon naispuoliseen klooniin ja miehen vartalo pidettiin elossa mutta koomassa.

Kun mies oli pakotettu elämään naisen ruumiissa ja naishormoneiden vaikutuksen alaisena niin intersektionaalisen hallinnon päätöksen mukaisesti mies oppisi arvostamaan feminististä valtaa. Aikaisintaan kahden vuoden jälkeen mies/nainen saattoi tehdä Testin uudelleen. Jos hän läpäisi sen, hänen tietoisuutensa voitiin siirtää takaisin miehen vartaloon.

Naisille tällaista Toimenpidettä ei oltu varattu, sillä feministisen hallinnon mukaisesti nainen ei voinut ajatella väärin. Tosin ajatusteknikko tiesi että sellaisiakin naisia oli ja heille hallinto oli varannut huolehtivaa ja rakastavaa psykiatrista hoitoa suljetuissa laitoksissa. Teknikko tiesi senkin että se huolehtiva ja rakastava hoito oli lähinnä lääketokkuraa joka muutti naiset käveleviksi vatupasseiksi.

Teknikko tiesi myös että hallinto oli suunnitellut kloonin tekemistä kaikille miespuolisille kansalaisille mutta se oli laskenut suunnitelman tulevan liian kalliiksi muutenkin Federaation almuilla elävälle ja elinkeinoelämänsä tuhonneelle Suomen maakunnalle. Mutta näin ainakin pidettiin huolta hallinnon luotettavuudesta.

Naispuolinen esihenkilö antoi käskyn:

- Suorittakaa tietoisuuden siirto.

Teknikko painoi enteriä ja Reino Tönes alkoi muuttua Reija Tönesiksi joka oli ollut tähän asti pelkkä varastossa ollut, ilman tietoisuutta oleva elossa pidetty kuori. Siirto ei itse asiassa kestänyt kuin muutaman minuutin. Teknikko katsoi näyttöä ja totesi sitten esihenkilölleen:

- Jaahah… tuli taas kylmä kalle.

Reino Tönesin elintoiminnot näyttivät pelkkää viivaa. Tämä oli tuttua. Hyvin monelle Toimenpiteeseen joutuneelle miehelle oli käynyt näin. Tieto muuttumisesta väkipakolla naisen ruumiiseen oli ajatuksena niin vastenmielinen että ruumis ei kestänyt siirtoa vaan lopetti toimintansa. Nyt jäljellä oli vain nainen, johon oli siirretty miehen tietoisuus. Josta ei ollut enää paluuta omaan ruumiiseensa. Esihenkilö totesi kyllästyneellä äänellä:

- No, herättäkää Reija Tönes. Hän saa nyt totutella elämään koko loppuikänsä naisena.

Reija/Reijo Tönes heräsi ja hänen silmissään loisti absoluuttinen kauhu. Teknikko näki että hän tulisi tekemään itsemurhan mahdollisimman nopeasti. Niin kuin suurin osa Toimenpiteeseen joutuneista miehistä, oli heillä sitten toivoa paluusta omaan ruumiiseensa eli ei.

Teknikko ymmärsi kyllä idean ja inhosi työtänsä niin kuin se ylikomisario joka oli pidättänyt Reijo Tönesin. Intersektionaalisen feministinen yhteiskunta oli historian humanistisin yhteiskunta koska se oli ilmoittanut olemansa sellainen. Siellä ei ollut rangaistuksia vaan ainoastaan hoitoa ja kasvatustoimenpiteitä niin kuin tämä Toimenpide. Tosiasiassa se oli kasvatukseksi lavastettu kuolemantuomio mutta sitä vastaan teknikko ei koskaan protestoisi. Eikä edes vitsailisi. Sillä hän tiesi että tässä rakennuskompleksissa oli varastossa myös hänen oma naispuolinen klooninsa. Johon hän saattaisi joutua hyvin vähällä niin kuin Reino Töneskin.

Vain muutaman vitsin tähden. Yhteiskunnassa, joka oli historian humanistisin ja absoluuttisen rakastava.