lauantai 26. tammikuuta 2008

PRAVDA NEUVOO JA OPASTAA

Hieman Väinö Linnaa muunnellen: Kun Jumala aikanaan loi maailman, hänelle jäi urakan päätteeksi vielä käyttämättä jotain näljää ja hän päätti luoda siitä sammakon. Kun näljää jäi vieläkin, hän teki siitä lakkorikkurin. Tämänkin jälkeen jäi laarin pohjalle joitain näljänrippeitä. Jumala päätti näistä vihonviimeisistä tarveaineista tehdä suomalaisen. Jumala päätteli suuressa viisaudessaan, että tämmöinen virkaheitto kansantekele voisi olla esimerkkinä kaikille muille, sivistyneemmille kansoille siitä, miten asioita ei pidä tehdä.

Suomalainen ei itse tajunnut omaa huonouttaan, eipä tietenkään, kun jäännösaineista oli kokoon kursittu. Näin ollen suomalainen rakensi kovalla työllä kylmästä ja raaka-ainevaroiltaan köyhästä maasta menestyvän ja hyvinvoivan valtion. Kävipä hän siinä sivussa ison tukun sotiakin, pari ihan omiin nimiinsä ja loput sitten toisten sotia, joissa ei hirveästi kyselty, huvittiko suomalaista sotia. Ja niin vaan suomalainen eli ja porskutti ja pärjäsikin, eikä älynnyt yhtään hävetä olemassaoloaan.

Vaan siihen asiantilaanhan on nyt tulossa muutos. Suomalaisten tehtävänä tässä maailmassa on olla se nollapiste, jolla mittarit kalibroidaan. Absoluuttisen paha, absoluuttisen tyhmä ja sivistymätön. Piilorasistikin vielä kaiken lisäksi. Suomalaisen tulee painaa päänsä viisamman ja paremman Toiseuden edessä ja pyytää anteeksi olemassaoloaan.

Jumalan alkuperäisen viisauden ovat löytäneet ja nyt päättäneet toteen saattaa Valaistuneet Virkamiehemme sekä Vastuunsa Tunteva Mediamme ja eritoten sen kirkkain tähti Helsingin Sanomat. Uusimpana esimerkkinä ammattimaisesta journalismista oli tämä juttu Lapin ja Länsi- sekä Keski-Afrikan väkivallasta, jossa ilmoitettiin, että Lapissa tapetaan ihmisiä enemmän kuin tuolla Afrikan mailla.

Juttuahan on puitu muillakin blogeilla, mm. Kommandot ovat kirjoittaneet asiasta hyvin. Lisään kuitenkin rikkani rokkaan, koska asia tuppaa jyrpimään.

No mikä siinä sitten jyrpii? Jutussahan sinänsä kirjoitettiin selkeää asiaa, että Lapissa miestä kylmenee enemmän kuin Etelä-Suomessa. No jos juttu oliskin ollu siinä, niin eihän siinä mitään. Tokihan tiedämme, että Lapin jätkä lyö outoa turpaan, hän on liikkeissään arvaamaton, Lapin jätkä lyö outoa turpaan, ja sen jälki on korjaamaton. Eihän tossa niin ihmettelemistä ole. Ei missään maassa ruumiita tehdä joka hehtaarilla ihan yhtä tasaisesti.

Mutta mikä helvatun pakko tuohon juttuun oli sotkea tuota Afrikkaa? Onko kirjoittajan tarkoitus ollut opettaa lukijaa taas kertaalleen, että suomalainen paha, joku muu hyvä ja mitä enemmän etelästä sen parempi. Ehkäpä kirjoittaja ajatteli, että lukija alkaa uskoa, että meillä pahoilla ja väkivaltaisilla suomalaisilla olis todellakin paljon oppimista afrikkalaisilta sivistyneiltä yhteiskunnilta.

Juttu olis ollu höhlä jo muutenkin, mutta lähinnä rikolliseksi sen tekee se, että väite on vielä silkkaa paskaa. Tarkastellaanpas näitä toimitajankin mainostamia WHO:n tilastoja. Ne löytää tuosta osoitteesta:

Otamme ensiksi tarkasteluun Länsi-Afrikan. Luettelossa vasemmalla puolella muuten vaan tapetut ja oikealla puolella sodassa kuolleet. Lukemat siis kuolleita per 100.000 asukasta.


Länsi-Afrikka
Mauritania 12,8 / 0,1
Mali 12,7 / -
Niger 14,2 / -
Nigeria 23,1 / 2,6
Benin 10,0 / -
Togo 10,5 / -
Ghana 9,2 / -
Burkina Faso 13,1 / -
Norsunluurannikko 27,4 / 23,5
Liberia 32,8 / 59,6
Sierra Leone 50,3 / 7,1
Guinea 23,8 / 11,7
Guinea-Bissau 12,1 / 0,4
Senegal 11,0 / 6,8
Gambia 10,0 / -
Kap Verde 2,2 / -
Keskiarvo 17,20 / 6,98 * Yht. 24,18 / 100.000
Suomi 3,2 / - * Yht. 3,2 / 100.000
Lappi 5,0 / - * Yht. 5,0 / 100.000
Johtopäätös Länsi-Afrikasta: Toimittaja valehtelee, puhuu paskaa, syöttää pajunköyttä, keksii ihan omia tilastoja. Löytyyhän tuolta tosin Kap Verden kaukainen saarivaltio, jossa teilataan sakkia vähemmän kuin Suomessa. Alkoi heti tulla sympatiaa Kap Verdeä kohtaan. Jos panis pennit jonoon ja lähtis käymään? Onkohan olemassa Suomen ja Kap Verden rauhan ja ystävyyden seuraa?
Eli Länsi-Afrikassa tapetaan reilusti enemmän ihmisiä kuin Suomessa ja jopa pelottavassa Lapissakin. Mitenkäs Keski-Afrikan kohdalla?
Keski-Afrikka
Tsad 11,6 / 1,4
Keski-Afrikan Tasavalta 23,5 / 12,2
Kongon Tasavalta 16,2 / 35,6
Kongon Dem. Tasavalta 21,3 / 86,0
Gabon 9,3 / -
Kamerun 10,8 / -
Angola 39,6 / 12,5
Sao Tomé & Príncipe 4,6 / -
Päiv.tas. Guinea 13,0 / -
Keskiarvo 16,65 / 16,41 * Yht. 33,06 / 100.000
Suomi 3,2 / - * Yht. 3,2 / 100.000
Lappi 5,0 / - * Yht. 5,0 / 100.000
Ihan yhtä synkkää on sielläkin. Helsingin Pravda valehtelee, minkä ennättää.
Mitä tästä voisi sitten päätellä? Ainakin sen, että toimittajan jostain syystä on pakko halventaa omaa kansaansa, ja jos ei tosiasiat siihen riitä, niin sitten keksitään. Lisäksi hän pitää lehden lukijoita typeränä, koska näyttää selvästi kuvittelevan, että hänen ikiomat tilastotulkintansa niellään sellaisenaan. Hän tuumii, että lukijalle voi syöttää mitä paskaa hyvänsä, kyllä se sen nielee kumminkin.
Ja valitettavan moni nielee. Helsingin Pravdaa pidetään laajalti vieläkin, jostain ihmeen syystä, luotettavana laatulehtenä. Jos lehti edes yrittäisi olla laatulehti, silloin vastaava päätoimittaja teettäisi oikaisun. Vaan ei ole semmosia kuulunut.
En minä halua mitään pahaa Afrikan kansoille. Toivottavasti olot siellä rauhoittuvat ja afrikkalaiset saavat asiansa kuntoon. Mutta toimittaja vois jättää tuon valehtelun vähän vähemmälle. Eikä afrikkalaisia varmaan auta yhtään, jos niitä kehutaan semmosesta, mikä ei ole totta.
PS: Helsingin Sanomien tilauspalvelulle pieni vinkki. Jos henkilö, niin kuin Ykä esmes, on lopettanut Helsingin Sanomien tilauksen aikaa sitten, eikä ole aloittanut sitä uudestaan, vaikka mainos asiasta on lähetetty n. 80 kertaa, niin ei niitä mainoksia kannata ehkä enempää lähettää. Säästyy tuota ympäristöäkin, kun ei tartte tehdä paperia suoraan keräykseen vietäväksi.
Niin juu, ja kun kumminkin maassamme on tilanne se, että niin Ykä, MBC kuin muutkin humut ovat väärässä ja monikulttuuriuskovaiset oikeassa, sanoi WHO mitä hyvänsä, niin ei liene epäselvää siitä, kuka pokkaa seuraavan Nobelin rauhanpalkinnon. Hesarin toimitushan on onnistunut vähentämään Länsi- ja Keski-Afrikan väkivallan liki kymmenesosaan. Puhutaan varmaan kymmenistä tuhansista säästetyistä ihmishengistä. Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu.

tiistai 15. tammikuuta 2008

TAANNEHTIVA POIKKEUSLAKI

Toisen maailmansodan jälkeen Suomessa säädettiin taannehtiva poikkeuslaki. Lain tarkoituksena oli mahdollistaa sotasyyllisyysoikeudenkäynti tiettyjä jatkosodan aikaisia valtakunnan johtohenkilöitä vastaan. Poikkeuslaki oli välttämätön, sillä nämä henkilöt eivät olleet rikkoneet silloisia voimassaolevia lakeja vastaan.

Poikkeuslain säätäjät tiesivät kyllä luoneensa hirviön ja tajusivat, että asia muistetaan tulevaisuudessa yhtenä häpeällisimpinä hetkinä Suomen historiassa. Tälle menettelylle oli kuitenkin omat syynsä. Maailmansodan voittanut Neuvostoliitto oli nyt uusi supervalta, joka vaati hyvitystä, eikä sitä parannut ärsyttää. Mikäli tuomioita eivät olisi jakaneet suomalaiset, olisi oikeudenkäynti voitu käydä Neuvostoliitossa, ja silloin ei pelkillä vankeustuomioilla olisi silloiset johtajamme selvinneet.
Menettelylle oli siis oma perustelunsa, ja sitä voi ymmärtää, vaikkei sitä hyväksykään.

14.01.2008 astui Suomessa voimaan uusi taannehtiva poikkeuslaki. Lakiin kuuluu ainakin tämä pykälä:

”Julkaisuhetkenään laillinen uutismateriaali sekä internetin keskustelupalstoilla esitetyt mielipiteet, sekä tämän julkaisuhetkenään laillisen materiaalin uudelleenjulkaiseminen internetissä voidaan myöhemmässä vaiheessa tuomioistuimen toimesta tuomita laittomaksi. Mikäli taannehtivan poikkeuslain nojalla henkilö tuomitaan, on tuomion aiheuttava rikosnimike ”kansanryhmää vastaan kiihottaminen”.

Tämän poikkeuslain on täytynyt astua voimaan, sillä ilman sitä ei nimimerkkiä TomaShot olisi voitu tuomita kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Eihän Suomessa laittomia tuomioita suinkaan jaeta.
Koska poikkeuslaista ei ole pahemmin rahvaalle ilmoiteltu, toivoisin selvitystä joihinkin kysymyksiin.

Ensinnäkin: tullaanko taannehtivan poikkeuslain perusteella syyttämään ja rankaisemaan myös niitä lehtimiehiä, jotka ovat kirjoittaneet tiettyjen ulkomaalaisryhmien suomalaisiin kohdistamista rikoksista? Tullaanko tuomitsemaan myös ne henkilöt, jotka ovat internetin keskustelupalstoilla kertoneet kokemuksistaan edellämainituista asioista? Näitä juttujahan TomaShot julkaisi.
Silloin lakiteksti menee kai suurinpiirtein näin:

”Jos henkilö esittää valheellisen väittämän, että Suomessa olisi koskaan tehnyt rikoksia muut kuin syntyperäisesti suomalaiset miehet, on henkilö taannehtivan poikkeuslain perusteella tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan … sakkoihin tai maksimissaan … vankeuteen siitäkin huolimatta, että tämä valheellinen väite on julkisesti tai yksityisesti esitetty ennen lain voimaanastumispäivää 14.01.2008”.

Jos laissa on kyse vain siitä, että näitä uutisia ja mielipidekirjoituksia ei saa kerätä yhteen nippuun (”arvostella saa, muttei yleistää”) niin onko lakitekstissä tämmönen kohta:

”Ulkomaalaissyntyisten Suomessa tekevät rikokset ovat toisiinsa liittymättömiä yksittäistapauksia aina ja poikkeuksetta huolimatta siitä, kuinka paljon näitä rikoksia tapahtuu. Jos henkilö kyseenalaistaa tämän julkisessa kirjoituksessa, on hänet taannehtivan poikkeuslain perusteella tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan … sakkoihin tai maksimissaan … vankeuteen, siitäkin huolimatta, että tämä valheellinen väite on julkisesti tai yksityisesti esitetty ennen lain voimaanastumispäivää 14.01.2008”.

Vai meneekö taannehtiva poikkeuslaki yksinkertaisesti vain näin?

”Mikäli monikulttuuri-ideologiaan sitoutunut viranhaltija mieltää minkä tahansa kirjoituksen mielestään vastenmielisenä ja hänen poliittisia mielipiteitään vastustavina, on viranhaltijaa ärsyttävän kirjoituksen tekijä taannehtivan poikkeuslain perusteella tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan … sakkoihin tai maksimissaan … vankeuteen siitäkin huolimatta, että kirjoitus on julkisesti esitetty ennen lain voimaanastumispäivää 14.01.2008”.

Vielä haluaisin tietää, että koskeeko taannehtiva poikkeuslaki vain tätä monikulttuuri-ideologiaa, vai onko siinä muitakin rikosnimikkeitä, joita punavihreä kotomaamme ei halua tapahtuvan. Mites esmes tää lihansyönti? Jatkossahan se varmaan jossain vaiheessa kumminkin kielletään. Entäs nää henkilökohtaiset aseet? Tai metsästys? Otanpa riskin ja kirjoitan julkilausuman:

”Mulla, Ykällä on henkilökohtaisia metsästysaseita ja mulla on niihin poliisiviranomaisen myöntämät hallussapitoluvat. Mulla on ne aseet edelleenkin hallussani, vaikka Jokelassa viime vuonna yks sekopää ampui ihmisiä. Näillä aseilla olen ampunut riistaeläimiä, joitten lihat olen sitten valmistanut ruuaksi ja syönyt. En myöskään vieroksu nautaa, lammasta, kanaa enkä possuakaan, vaikka hyvin tiedän, että ne on teurastajan toimesta tapettu, jotta saisin höystöä lautaselleni”

Katotaan nyt, lähtikö Ykä tosta lauseesta linnaan joskus vuoden 2016 kieppeillä.

Joka tapauksessa onnea vaan valaistuneille viranhaltijoillemme. Saitte sitten aikaan ensimmäisen poliittisen tuomionne. Tuleeko sellasia kivoja väreitä? Tuntuuko, että jää koukkuun? Tuntuuko, että tätä pitää saada vaan lisää, enemmän, rajumpaa. Niin on käyny maailmassa ennenkin. Heroiinistakin voi vierottautua, mutta vallanhalusta ei.

PS. Voimia eloon TomaShotille. Ja lukijalle, käykää tuolla Jussi Halla-ahon sivulla
ja jeesatkaa TomaShottia. Itse pistin parikymppiä. Tää voi olla kohta edessä yhdellä sun toisella kirjoittajalla.

tiistai 8. tammikuuta 2008

KULTURAATTORI

Mainio blogikirjoittaja Octavius kirjoitti hiljattain ammateista, joihin kannattaa tai ei kannata kouluttautua vuotta 2018 silmällä pitäen. Lista on hyvä, niin kuin kirjoituskin (niin kuin Octaviuksella yleensäkin), mutta yhden ammatin Octavius unohti.

Niin nykyisin, kuin varsinkin vuonna 2018 ihmisen kannattaa olla ammatiltaan Kulturaattori.
Mikä sitten on kulturaattori?

No, kulturaattorihan (tunnetaan myös nimellä kulttuurin asiantuntija) on eräänlainen tulkki. Hänen työnsä liittyy taiteeseen ja kulttuuriin. Hänen tehtävänsä on kääntää älyttömiä asioita kulturaattorin kielelle, ja kääntäessään hän muuttaa älyttömän asian suunnattoman älylliseksi. Asia on tietysti älyllinen vain kulturaattorin kielellä, jota maksimissaan tässä maassa osaa puhua vain muutama tuhat ihmistä. Kieli muistuttaa suomen kieltä melko lailla, mutta sitä ei tavallisen ihmisen sinänsä kannata opetella, sillä siitä ei ole hyötyä, ellei ihminen itse aio kulturaattoriksi. Kulturaattorit kun tekevät käännöksiään vain toisille kulturaattoreille. Siitä huolimatta kulturaattori mielletään Virallisessa Suomessa välttämättömäksi ammatiksi, vaikka kukaan ei ymmärrä, mitä hyötyä kulturaattoreista on.
Kulturaattorina kannattaa olla, sillä siinä ammatissa ei tarvitse tehdä varsinaista työtä, riittää kun puhuu pehmoisia Yleisradion kulttuuriohjelmissa tai kirjoittaa kulturaattorin kieltä valtamedian lehtiin. Epäilemättä elanto tulee jostain, sillä nälkiintynyttä kulturaattoria en ole koskaan nähnyt. Nähtävästi elanto tulee verorahoista.

Kuinka kulturaattori sitten työssään toimii?

No, ensiksi kulturaattorin on etsittävä joku taiteen nimellä tehty teos, josta 99% ja risat tavallisesta kansasta ei ymmärrä mitään ja selitettävä tämä taideteos kulturaattorin kielellä. Tärkeää on se, että tavallinen Tauno ei ymmärrä teoksesta mitään. Näin ollen esim Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelija, von Wrightin Taistelevat Metsot tai Edvin Laineen ohjaama Tuntematon Sotilas-elokuva eivät käy kulturoitavaksi missään nimessä. Kulturaattorin täytyy ammattitaidollaan etsiä sopiva teos kulturoitavaksi. Parhaiten sopiva teos sisältää ruumiinaukkoja tai eritteitä tai liittyy jollain tavalla seksiin.

Tässä on erinomainen esimerkki kulturoiduksi sopivasta teoksesta:



Yrjöperskeleen väärä, epäkulturoitu tulkinta teoksesta: No, tässähän on väsätty selkeästi parimetrinen pillu. Siinä on takana tommonen puolikkaan kupoliteltan kokoinen tila. Se saattais käydä sateensuojasta, mutta en oo varma, koska en tiedä, onko tää systeemi tehty vedenkestävästä materiaalista. Joka tapauksessa tota olis melko hankala kasata rinkkaan tilapäismajoitteeksi. Lieköhän tossa mitään järkeä muutenkaan?

Väärin kulturoitu. Tässä oikea kulturointi:

*

”Mobile Female Monument” on surrealistinen ja samalla hyvin inhimillinen taideteos, joka puhuu yhtä aikaa julkisesta ja henkilökohtaisesta tilasta. Kaukaa katsottuna pyörillä kulkeva gogolilainen jättiläisnenä paljastuu lähempää nähtynä naisen synnytyselimiksi. Pale kutsuu ohikulkijoita ryömimään teoksen sisään ja syntymään sieltä uudelleen.

Provokatiiviselta vaikuttava taideteos kääntyy puheenvuoroksi syntymän tapahtuman kauneudesta ja maailman näkemisestä uusin silmin. Palen teos on nimensä mukaisesti feminiininen monumentti, joka haastaa julkisen kuvanveiston maskuliinisen perinteen. Paikallaan pysyvän erektiivisen kivipaaden vastapooliksi asettuu pehmeä ja paikkaansa vaihtava teos. Aiheensa kautta se käy myös suoraan päin ympäristömme jättiläiskokoon kasvanutta mainoskuvastoa, jossa minimalistisia vaateriepuja myydään maksimaalisella naisen lihalla.

*
Joko hoksaatte? Näin kulturoidaan. Otetaanpas seuraavaksi harjoituskappale. Yrjöperskeleen kaveri (no, niitä vähiä mitä vielä on) otti ja lähetti sähköpostilla seuraavan taideproduktion. Katellaanpas se ensin ja sitten kulturoidaan, niin saadaan hommasta ihan selkeä kuva.

Yrjöperskeleen väärä, epäkulturoitu tulkinta teoksesta: Kaveri tunkee nokkahuilun anaaliinsa ja piereskelee kappaleen Kuusipuu. Pieruhuumori on aina hauskaa, eihän siinä mitään. Söiköhän se aikaisemmin paljon papuja, että kaasua riitti?

Väärin kulturoitu. Ykä yrittää uudestaan ja kulturoi oikeaoppisesti:

*

Audiovisuaalisessa performanssissaan ” O Tannebaum, O Wunderbaum: Eine Kleine Weihnactmusik fur Saublöder Arsch” taiteilija palaa perimmäisten kysymysten ääreen. Sähköisessä ja efektoidussa maailmassamme on taiteilija tekniikasta huolimatta riippuvainen omasta kehostaan ja mielestään, eikä hänen tulisi sitä koskaan unohtaa. Mieli ja keho tekevät taiteen, eivätkä apuvälineet, ja loppulaskussa ihminen on kehonsa kanssa aina yksin.

Taiteilija ottaa teoksessaan myös selkeästi kantaa seksuaalisen vapauden puolesta. Taiteilijan anukseen fallossymbolina tunkeutuva nokkahuilu viestii selvästi heteroseksuaalisille ”exit only”-miehille, että se, mitä ihmisen ruumiinaukkoon työntyy ja kenenkä toimesta, on ihmisen oma valinta, eikä siihen tule kenenkään puuttua.

Taiteilija yhdistää työssään kahta erilaista sävelasteikkoa loistavasti. ”O Tannebaum”-kappaleen länsimainen sävelasteikko yhdistyy sulavasti ihmisen oman kehon kaasutoimintojen tuottamaksi sävelkorkeuksiksi ja saa aikaan atonaalisen sävelkokonaisuuden, joka ei voi olla miellyttämättä kuuntelijan sävelkorvaa.

Taiteilija myös toimii työssään monikulttuurisuuden puolesta. Länsimainen kulttuuri tuottaa länsimaista musiikkia, muut kulttuurit toisiin sävelasteikoihin perustuvaa musiikkia, mutta me kaikki pieremme samalla tavalla. Taiteilija yhdistää nämä asiat performanssissaan ihastuttavalla tavalla.
Taiteilija ymmärtää myös visuaalisen vaikutelman tehon. Kaksi persposkea ja niitten välissä oleva nokkahuilu muistuttaa sikari suussa olevaa Alfred Hitchcockia ja saa kuulijan odottamaan teoksen finaalia väräjävällä tunteella.

Lopussa pystyyn ostettu keskisormi symboloi jälleen yhteyttä ihmisen ja instrumentin välillä: sormi on puikula, nokkahuilu on puikula. Taide yhdistää ihmisen itseensä ja ympäröivään maailmaan. Tämän teoksen katseltuaan ja kuunneltuaan kuulija ymmärtää, että mikään ei ole enää ”perseestä”. Edessämme on vain lukemattomia vaihtoehtoja kokea maailmaa, joka meitä ympäröi. Taiteilija riisuu itsensä fyysisesti ja henkisesti kuulijaa palvellakseen.

*

No niin, eihän se niin vaikeaa ollut. Jos siis lukija joutuu työttömäksi omista hommistaan, on kulturaattorin ammatti varteenotettava vaihtoehto. Niin nyt kuin tulevaisuudessa. Annanpa vielä harjoituskappaleen nille lukijoille, jotka kirjoitukseni seurauksena innostuivat kulturaattorin urasta. Kuvataiteellinen rävellys on Yrjöperskeleen tekemä, sen tekeminen kesti noin 10 minuuttia, eikä siinä ole mitään järkeä eikä sanomaa kenellekään. Eli aivan mainio harjoittelukappale kulturointiin. Kulturoikaapas tämä. Jos joku haluaa lähettää kulturointinsa kommentteihin, nin mikäs siinä. Oikein hyvän kulturoinnin keksijälle väsään kunniakirjan. Rahaa en lupaa, sitä menestyvä kulturoija voi lypsää valtiolta.

lauantai 5. tammikuuta 2008

MISSION TAVOITTEET JA KEINOT

Vasta perustetun Rauhan- ja Totuudenministeriön Valaistuneet Viranhaltijat ovat hiljattain uhonneet, että rasismin saatana hävitetään nyt tästä maasta kertakaikkiaan ja ikiajoiksi. Allekirjoittanutta hieman vaivaa, että tuo termi ”rasismi” on aina esitetty melko yleisluontoisesti, vähän niin kuin ”synti” Raamatussa. Älä tee syntiä, muuten joudut helvettiin. Termit ”rasismi”, ”rakenteellinen rasismi” ja ”piilorasismi” vilisevät valaistuneissa puheenvuoroissa solkenaan, mutta määrittelemättä jää, että mitä niillä oikeastaan tarkoitetaan. Joku tyhmempi Ykä saattaisi tuumia, että eivätpä julistajat taida oikein itsekään tietää, mistä puhuvat, on vaan niin zwidun hienoa esittää tiedostavaa ja edistyksellistä, mutta ykäthän ovat ykiä vaan, ei ne mitään mistään kumminkaan ymmärrä.

Mutta jonkunlaista täsmennystä toivoisin Valistuneilta Viranhaltijoilta heidän Missiostaan. Jos heillä on tarkoituksena se, että siivotaan mediasta ja internetistä kehoitukset tehdä joillekin väestönosille fyysistä väkivaltaa, niin Hotelli Yrjöperskeles yhtyy Missioon. Jos ihminen ihmisiksi elää, niin ei sitä tartte kenenkään mennä kurmoottamaan. Tosin Missio on sitten melko nopeasti hoidettu, sillä mediassa tämmöstä tekstiä ei latele kukaan ja internetissäkin tollanen metelöinti on hyvin vähissä. Ja nehän kuuluvat termin ”laiton uhkaus” piiriin, joten sen voisi poliisi hoidella pois tieltä ilman mitään Missiotakin. Jos Missio jää näin lyhkäiseksi, niin silloinhan saattaisi tosin tuumia, että hittoakos tolla vähemmistövaltuutetun viralla yleensäkään…jaahah, pitäkääs te ykät nyt taas kertaalleen turpanne kiinni.

Vaan tuskinpa Missio siihen jää. Nythän on jo huomattu, että nykyisen (tai suunnitellun) maahanmuuttopolitiikan arvostelu on sitä rasismia. Ja vielä avointa rasismia, synneistä suurinta. Mission seuraava vaihe on tietenkin lakaista nämä toisinajattelijat pois tieltä. Kuka vankilaan, kuka sakoilla hiljaiseksi, kuka muuten vaan peloteltuna tukkimaan turpansa.

Mutta avoin rasismihan ei ole poistunut tällä. Niin kuin Valaistuneet Viranhaltijamme ovat useaan otteeseen sanoneet, on suomalaisten asenneilmapiirissä paljon korjattavaa. Neekerivitsejä viljellään kaveriporukoissa aivan avoimesti. Työpaikoilla on sanottu ääneen (ainaskin tällä omalla hoitoalallani) että voi perkkelsson, kun tuo kansakunnan X edustaja ei tee noita töitään ollenkaan ja eihän se osaa puhua suomeakaan. Valittaa vaan kehno koko ajan. On puhuttu ja kirjoitettu, että kansakuntaan X kuuluvia väkivaltarikollisia on palautettava takaisin kotimaahansa. Avointa rasismia.
Avoin rasismi on poistettava, eikä keinoksi riitä valistus. Suomen kansa on sen verran läpimätää, että ei sen kykyyn omaksua Suvaitsevaisia Ajatuksia omin neuvoin voi luottaa. Ratkaisuksi Rauhan- ja Totuudenministeriö tulee tarvitsemaan valvontaa. Jokaiseen työpaikkaan, niin julkishallinnolliselle kuin yksityiselle sektorille tulee perustaa Suvaitsevaisuusvalvojan virka. Jos työpaikalla on työtekijöitä alta kymmenen, pärjätään yhdellä Suvaitsevaisuusvalvojalla ja valvojia lisätään aina yhdellä jokaista kymmentä työntekijää kohti.

Suvaitsevaisuusvalvojalla on velvollisuus vahtia, ettei työntekijöitten kielenkäytössä ilmene rasismia. Määritelmän siitä, mitä rasistinen kielenkäyttö on, määrittelee Suvaitsevaisuusvalvoja itse, pääohjenuoranaan se, että kaikenlainen Toiseuden Paremmuutta kyseenalaistava puhe on rasismia. Yhdestä rasistisesta lausunnosta saa varoituksen ja toisesta sitten välittömän irtisanomisen ja pysyvän karenssin. Mikäli rasismin takia erotettu työntekijä kuuluu ammattiliittoon, hänet erotetaan myös ammattiliitosta ja hänelle muuten kuuluva liiton työttömyyskorvaus (500 arkipäivää) siirretään suoraan Rauhan- ja Totuudenministeriön tilille, josta summasta 400:n päivän verran käytetään uusien Suvaitsevaisuusvalvojien palkkaamiseen ja 100:n päivän verran annetaan rasistin käräyttäneelle Suvaitsevaisuusvalvojalle ansioituneen työntekijän bonuksena.

Rasistiseksi lausunnoksi määritellään myös se, jos arvostellaan Rauhan- ja Totuudenministeriön viranhaltijoiden päätöksiä tai henkilöä. Koska Rauhan- ja Totuudenministeriön toiminta edistää rauhaa, rakkautta ja suvaitsevaisuutta, on siihen kohdistuva arvostelu tämän toiminnan vastaista ja näinollen tuomittavaa. Näissä tapauksissa ei selviä varoituksella, vaan irtisanominen tapahtuu välittömästi.

Koska Suvaitsevaisuusvalvojilla on tehtävässään suuri vastuu, ei siihen tietenkään voi palkata ketä tahansa jäppistä, vaan ainoastaan akateemisen koulutuksen saanut henkilö (mielellään yhteiskuntatieteen laitokselta) sopii tähän tehtävään. Koska Suvaitsevaisuusvalvojia tarvitaan tolkuton määrä, on koulutusjärjestelmän rakennetta luonnollisesti muutettava. Yhteiskuntatieteitten maistereita on koulutettava vähintään parikymmenkertainen määrä nykyiseen verrattuna. Samalla täytyy tietysti säästösyistä vähentää muuta koulutusta esim. perustuotannon alalta. Puolustusvoimat joutaa samalla lakkauttaa, sillä eihän meitä kukaan uhkaa eikä koskaan ole uhannutkaan ja kapiaiset ovat kumminkin rasisteja.

Selvää on, että suomalaisethan eivät vähällä usko omaa parastaan, joten alkuvaiheessa (noin viikossa siis) joudutaan irtisanomaan arviolta 300.000 – 500.000 suomalaista. Tämä on välttämätön hinta Mission toteutumisesta ja samalla tullaan osoittamaan toteen, että kyllä se työvoimapula sittenkin tuli. Irtisanottujen työntekijöitten on sinänsä turhaa mutista kohtelustaan, sillä mehän asumme EU:ssa ja heillähän on kaikki oikeus hakea töitä jostain muusta, vähemmän edistyksellisestä maasta. Luonnollisesti, mikäli työpaikoilla vihjaillaan että työvoimapula on keinotekoisesti aiheutettu, johtaa se välittömään irtisanomiseen.

Mutta Missio ei tällä ole ohi.

Tällä tavoin voidaan puuttua vain avoimeen rasismiin. Piilorasismi jäytää edelleen kansan homeista sielua. Tarvitaan julkista tunnustautumista ei-rasistiseksi henkilöksi. Tämä voidaan hoitaa edelleenkin työpaikoilla Suvaitsevaisuusvalvojien toimesta. On laadittava kiintiöt, kuinka paljon rasisminvastaista tekstiä ja Toiseuden Kyseenalaistamatonta Ylistystä työntekijän on päivässä puhuttava, ja erityisesti on kiinnitettävä huomioon puheen spontaanisuus- ja innostumisaste. Mikäli Suvaitsevaisuusvalvoja huomaa, että rasisminvastaiset puheet ovat selvästi ulkoa opeteltua eivätkä tule suoraan sydämestä, voi hän sanktioida tämänkin rasismina ja antaa varoituksen ja seuraavalla kerralla irtisanomisen.

Tällä tavoin hyökätään piilorasismia vastaan. Rasisti on ovela piru, se on vähän niin kuin Saatana itse, ja sen juonista suurin, niin kuin Saatanallakin, on kieltää olevansa olemassa. Mutta kun pannaan osaavat inkvisiittorit asialle, niin kyllä se rasisti sieltä ennemmin tai myöhemmin löytyy.
Saattaahan se olla niinkin, että Hotelli Yrjöperskeleen respassa tuli ylireagoitua. Mutta toisaalta eipä täältä katsottuna ole tullut huomattua Valistuneitten Viranhaltijoitten puheissa mitään semmosta, etteikö näin vois käydäkin. Osaa se mopo meinaan lähtee maisterinkin käsistä ja tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.