Elettiin
kesäkuun alkupäiviä vuonna 2028 Radanvarsikaupungin poliisilaitoksella.
Vanhempi konstaapeli Juhannes Venttonen istui työhuoneessaan ja tänään hänellä
oli edessään miellyttävä tehtävä. Tosin Venttonen totesi että viimeiset
puolisentoista vuotta olivat olleet hänelle töissä miellyttävää aikaa
muutenkin, sillä hän – niin kuin kollegansakin – olivat saattaneet todeta
palanneensa takaisin poliisin työhön siitä poliittisen poliisin tehtävästä,
mihin heidät oltiin aikanaan 2010-luvulla pakotettu. Niin Venttonen kuin
muutkin poliisit olivat silloin hävenneet työtään. Maahan oli tullut aina vain
enemmän kehitysmaalaisia ihmisiä jotka syyllistyivät jatkuviin ja aina vain kasvaviin
väkivallan- ja aikanaan jopa terroritekoihin kantaväestöä kohtaan, mutta
poliisin tehtävänä oli lähinnä vahtia kantasuomalaisia ihmisiä jotka halusivat
estää nämä väkivallanteot, kytätä sitä, oliko joku mahtanut kirjoittaa
internetissä jotain jonka saattoi tulkita vihapuheeksi ja jossain vaiheessa
sitten heidän päätehtäväkseen tuli etsiä ihmisten kotoa heiltä valtiovallan
toimesta kiellettyjä ja luonnollisesti saman tien piilotettuja aseita. Venttonenkaan
ei ollut mieltänyt toimivansa poliisissa vaan Gestapossa ja hänen työnsä ei
ollut ihmisten turvallisuuden takaaminen vaan järjestelmän ja sen keinotekoisen
arvovallan ylläpitäminen.
Moni
Venttosen kollega oli saanut tarpeekseen, ottanut loparit ja siirtynyt
yksityisten vartiointifirmojen palvelukseen. Vartiointifirmojen, joiden
palvelujen tarve oli kasvanut räjähdysmäisesti. Mutta toukokuussa 2026 kaikki
oli muuttunut. Asioita seuraaville ja vähänkin ymmärtäville se ei ollut millään
muotoa yllätys. Siitä oltiin varoiteltu jo kaksikymmentä vuotta aikaisemmin,
vaikka varoittelijoita pidettiin niin poliittisen koneiston, virkakoneiston
kuin mediankin taholta vähintäänkin natseina ja mitä todennäköisemmin hulluina.
No, ne hulluiksi tulkitut olivat olleet koko ajan oikeassa. Alkoi
tapahtumaketju, jota jälkeenpäin kutsuttiin yleistermillä Euroopan
Sisällissodat, joskin sen suomalaisesta ilmenemismuodosta käytettiin hyvin
yleiseksi tullutta termiä ”päreittenpolttotalkoot”.
Sehän
alkoi kuukautta myöhemmin Ramadanin päättymisen jälkeen vuonna 2026 eli
huhtikuun yhdeksästoista. Silloin tilanne oli se, että islamilainen väestö läntisessä
ja pohjoisessa Euroopassa oli kasvanut tarpeeksi suurikokoiseksi ja tehnyt
johtopäätöksen, että länsieurooppalaisten alistumiselle ei tule milloinkaan loppua.
Ei niistä ole hanttiin pistäjiksi. Ne antavat periksi aina ja loputtomiin ja
tekevät siitä vielä itseisarvon, vaikkeivat islamilaisetkaan oikein
ymmärtäneet, että mihin nuo länsimaiset typerykset tuolla lammasmaisella
alistumisellaan pyrkivät. Vallitsevat tapahtumat tukivat islamilaisten
johtopäätöstä, sillä islamilaisten raiskauksiin, väkivaltaan ja jatkuviin
terrori-iskuihin vastattiin valtiolliselta taholta vain sensuurilla,
tapahtuneitten rikosten pimittämisellä ja jatkuvilla uusilla suvaitsevaisuuskampanjoilla
joissa tapahtuneet väkivallanteot pyrittiin jollain ihmeellisellä tavalla
selittämään kantaväestön omaksi syyksi.
Islamilaisen
väestön johtajat päättivät ottaa seuraavan askeleen eli julistaa Eurooppalaisen
Kalifaatin. Ainakin osittaisen sellaisen. Toki he ymmärsivät, että Eurooppa
kokonaisuudessaan ei alistuisi kalifaatin ja sharia-lain alaisuuteen, mutta
Itä-Eurooppaa (joka oli jo aikaisemmin eronnut Euroopan Liittovaltiosta ja joka
oli tyhjännyt alueensa siitä vähäisestäkin islamilaisesta väestöstä)
lukuunottamatta Eurooppalainen Kalifaatti ilmoitti, että kaikkiaan 1.732 eri
aluetta ympäri läntistä ja pohjoista Eurooppaa itsenäistyy islamilaisiksi
alueiksi, jotka tunnustavat vain ja ainoastaan sharia-lakia ja esitti
vaatimuksenaan, että eurooppalaisten tulisi hyväksyä tämä ilman vastarintaa.
Alistuen. Niin kuin aina tähänkin saakka.
Kyseinen
itsenäisyysjulistus oli historian kannalta sinänsä varsin poikkeuksellinen,
sillä yleensä oltiin totuttu siihen, että jos joku alue itsenäistyy, niin se
alkaa myös elättää itse itsensä mutta kalifaatti puolestaan vaati, että
isäntävaltiot elättäisivät näitä islamilaisia alueita aivan samalla lailla kuin
ennen itsenäistymisjulistustakin. Sähkön tuli tulla töpselistä, veden raanasta
ja taikaseinän tuli toimia edelleenkin. Kalifaatti ilmoitti myös, että heillä
on huomattava määrä aseellisia joukkoja jotka tulevat armotta murskaamaan
kaiken vastarinnan jos sitä tullaan yrittämään.
Niin
kuin heillä olikin. Vuosien varrella pikkuhiljaa kasvaneita, voimistuneita ja
röyhkeän voitonvarmoja. Voitonvarmuutensa myötä ne tulivat ahneiksi ja alkoivat
vallata ja alistaa dhimmeiksi myös alueittensa ulkopuolella olevia lähiöitä.
Väkivaltaa käyttäen. Heiltä jäi tajuamatta, että myös länsimaiset ihmiset
olivat perustaneet aseellisia joukkoja. Jo vuosia aikaisemmin. Pikkuhiljaa.
Salassa. Pinnan kiristyessä. Lukumäärältään laajoja ja islamilaisia paljon
paremmin organisoituneita. Jotka odottivat vain viimeistä kimmoketta ja nyt se
tuli. Vaikka poliittinen eliitti ehkä olikin täydessä halvaustilassa ja
ajatteli ettei vieläkään ole kyse sodasta ja vieläkin pyrki neuvottelemaan
kalifaatin kanssa, niin nämä joukot eivät olleet halvaantuneet. Eivätkä ne
pyrkineet neuvottelemaan. Ne tajusivat sen, etteivät islamilaiset olleet
koskaan halukkaita neuvottelemaan. Ne
halusivat alistaa. Ja sille oli aika panna tulppa. Lopullinen sellainen. Kun
sen vielä ehtisi tehdä.
Tämä
tapahtui kaikkialla läntisessä ja pohjoisessa Euroopassa. Myös Suomessa.
Suurimmat kalifaatin vallan alle jääneet alueet olivat Helsingissä, Turussa ja
Tampereella. Myös muutamassa muussa suuremmassa kaupungissa tietyt alueet
ilmoittivat olevansa kalifaattiin kuuluvia ja siis Suomen hallituksen
käskyvallasta irtaantuneita. Radanvarsikaupunki oli yksi niistä kaupungeista.
Taistelut kestivät siellä vain vuorokauden. Radanvarsikaupungin ja sen
ympäristökuntien suojelukaartit kokoontuivat kalifaatin haltuunsa ottaman
lähiön ympärille, katkaisivat lähiöstä sähkön ja veden ja ilmoittivat, että
jokaisella alueella olevalla ihmisellä oli tunti aikaa antautua, luovuttaa
aseensa ja siirtyä rautatieasemalle, jossa heidät siirretään junaan, joka
kuljettaa heidät Ruotsiin. Taistelut Ruotsissakin olivat alkaneet, mutta
Ruotsin hallinto oli vielä Suomeakin enemmän lamassa joten rajaa Haaparannassa
ei oltu suljettu. Jos roskapönttö oli kerran vielä käytössä niin sitähän
käytettäisiin.
Oli
tietysti selvää, että alueella oleskelevat islamilaiset asemiehet olivat
tottuneet lammasmaisiin ja alistuneisiin suomalaisiin, joten vaatimukseen
vastattiin röhönaurulla. Paikalle oli tullut myös Radanvarsikaupungin ja
naapurikuntien poliisi, mukaan lukien Venttonen. Hiljaiset, mitään uhoamattomat
ja hyvin vakavasti otettavan oloiset suojelukaartin miehet, jotka olivat metsästysaseitten
lisäksi aseistautuneet hyvin suuressa määrin myös konetuliaseilla totesivat
poliisille, että tämä ei kuulu enää teille. Teillä olisi ollut aikananne
mahdollisuus hoitaa tämä, mutta te ette sitä tehneet. Niinpä me hoidamme tämän.
Älkää nostako asettanne meitä vastaan. Jos teette sen, meillä on
kymmenkertainen ylivoima teitä vastaan. Ja jos te ammutte, me kohtelemme teitä
samoin kuin noita islamisteja tuolla. Islamisteja, jotka pian oppivat sen, mitä
olisi tullut opettaa heille jo aikoja sitten.
Venttonen
oli tajunnut miesten olevan tosissaan ja vetääntynyt muitten poliisien kanssa.
Asiasta oli mennyt ilmoitus poliisihallintoon ja siellä oltiin todettu
tilanteen olevan samanlainen kaikkialla maassa. Radanvarsikaupungin puhdistus
meni Euroopan yleismittakaavaan verrattuna suorastaan nätisti. Islamilaisia
kuoli 37 kappaletta ja suomalaisia kuusi. Sen jälkeen islamilaiset totesivat,
että home sweet home ja suostuivat siirtoon härkävaunuihin.
Helsingissä
tilanne oli ollut vakavampi ja kolme vuorokautta kestäneissä taisteluissa oli
kuollut jo 900 islamilaista ja 86 suomalaista. Tässä vaiheessa hallitus teki
sen ainoan päätöksen mitä osasi ja antoi puolustusvoimille määräyksen riisua nimenomaan
suojelukaartit aseista. Ei islamilaisia. Puolustusvoimat reagoi.
Kaksinkertaisella sotilasvallankaappauksella. Ensimmäiseksi vallan
puolustusvoimissa ottivat kapteeni-, majuri- ja everstiluutnanttitason miehet.
Sen jälkeen he ottivat vallan koko maassa. Hallituksen viimeiset hetket
vallassa loppuivat helikoptereitten surinaan. Helikoptereitten, jotka olivat
täynnä erikoisjääkäreitä jotka laskeutuivat valtioneuvoston katolle ja pidättivät
hallituksen. Hallituksen aseistetut turvamiehet nostivat tassunsa pystyyn, vetivät kättä lippaan ja aukoivat ovet valmiiksi
erikoisjääkäreille. Kävi myös ilmi, että puolustusvoimat olivat ennakoineet
tilanteen ja mobilisoineet pikkuhiljaa jo parikymmentä tuhatta reserviläistä.
Helsinkiin ilmestyneet panssarit ja miehistönkuljetusvaunut saivat
kantaväestöltä riemuisan vastaanoton. Punavihreä kupla pysyi kotonaan eikä
osoittanut mieltään. Jopa sielläkin alettiin tajuta, että nyt niitettiin sitä,
mitä he itse olivat vuosikymmeniä kylväneet. Tai ainakin siellä tajuttiin, että
monikultturismin julistajien turvallisuus ei olisi enää taattu.
Euroopan
Sisällissotien Suomen rintaman kovimmat taistelut käytiin Itä-Helsingissä.
Kalifaatin joukot olivat jääneet alakynteen jo suomalaisille
suojelukaartilaisille, mutta heidän vastarintansa romahti täydellisesti kun
puolustusvoimat puuttuivat peliin. Prikaatikokoon täysimittaiseksi mobilisoidut
Karjalan Prikaati ja Kaartin Jääkärirykmentti vahvistettuina panssarivaunuilla,
tykistöllä, kranaatinheittimillä ja ilmatuella jyräsivät vihollisen suurimman
vastarinnan vuorokaudessa ja Itä-Helsingin täysi puhdistus kesti vielä muutaman
päivän sen jälkeen. Kesken taistelujen kuultiin noin kymmenen kilometriä vielä
silloin islamilaisten hallussa olevasta Vuosaaren satamasta avomerelle päin
eräänlainen uuden ajan aikamerkki. Se johtui siitä, että suomalainen meritorjuntaohjus
räjäytti islamilaisten hallussa olleen, mutta Liberiaan rekisteröidyn Abu Al
Abyad-rahtialuksen, joka oli kuljettamassa Helsingin islamilaisille aseita,
ammuksia ja välttämättömiä tarvikkeita. Väitettiin, että räjähdys kuului
Hankoon, Kotkaan ja Tallinnaan saakka.
Muualla
täyteen mittaansa vahvistetut Porin Prikaati sekä nuorista reserviläisistä
nopeasti kootut pataljoonat puhdistivat suojelukaartin
joukkojen kanssa Tampereen. Muissa kaupungissa islamilaiset joukot tuhottiin
suojelukaartin, suojelukaartin puolelle siirtyneitten poliisien sekä puolustusvoimien
reserviläisistä muodostettujen erilliskomppanioitten toimesta. Pohjoisesta
tullut Kainuun Prikaati taisteli lähinnä Oulussa ja sen jälkeen vielä Vaasassa.
Taistelut
Suomessa päättyivät 30. huhtikuuta suomalaisten täydelliseen voittoon. Sodan
loppunäytelmä oli julma, niin kuin sisällissodissa aina tuppasi olemaan.
Varsinkin kun sisällissodan toinen osapuoli ei ollut suomalainen vaan väkisin
Suomeen tuodut ulkomaalaiset jotka olivat tottuneet herrakansan asemaan. Islamilaisväestön
tekemät kantaväestöön kohdistamat väkivallanteot olivat herättäneet katkeruutta
jo ennen sotaa ja katkeruutta sekä vihaa ja kostonhalua lisäsivät islamilaisten
terrorin kohteena kuolleet kaikkiaan 1.062 suomalaista. Jokainen ase kädessä
kiinni jäänyt islamilainen ammuttiin niille sijoilleen. Kaikkiaan taisteluissa
ja sen jälkeisessä loppuselvittelyissä kuoli noin 9.800 islamilaista. Mitä voi sinänsä
pitää hyvin pienenä määränä verrattuna siihen, mitä tapahtui muualla
Euroopassa. Myös Ruotsissa.
EUROOPAN SISÄLLISSODAT
Tapahtumat Suomessa
Päivämäärä:
19. – 30.4. 2026
Paikka:
Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Tampere, Oulu, Radanvarsikaupunki, Vaasa,
Kuopio, Pori sekä muutama muu suomalainen kaupunki.
Lopputulos:
Suomalaisten voitto. Sotilasvallankaappaus ja hallituksen pidättäminen. Sodan
seurauksena noin 95 % ulkomaalaisväestöstä karkoitettiin maasta. Suomen
eroaminen Euroopan Liittovaltiosta. Puolitoista vuotta sodan jälkeen pidetyt
vapaat vaalit ja palaaminen parlamentaariseen demokratiaan.
Osapuolet:
Suomalaiset:
Suojelukaarti.
Vahvuus noin 48.000 sotilasta.
Puolustusvoimat.
Vahvuus osittaisen mobilisaation jälkeen noin 62.000 sotilasta.
Kalifaatti:
Noin
28.000 epämääräisesti järjestäytynyttä asemiestä.
Tappiot kaatuneina:
Suomalaiset:
Sotilaita
sodan aikana: 984
Siviileitä
islamilaisen terrorin aikana: 1.062
Kalifaatti:
Asemiehiä
sodan aikana: n. 6.800
Sodan
jälkeisissä teloituksissa: n. 3.000
Venttonen
muisti, että sotilashallitus oli sanonut vallan otettuaan, että valta siirtyy
takaisin siviileille. Se oli pitänyt sanansa ja puoli vuotta aikaisemmin oltiin
pidetty uudet vaalit. Koko aikaisempi hallitus ja suurin osa eduskunnasta, tai
no, Euroopan Liittovaltion maakuntaeduskuntahan se tosiasiassa oli, oltiin
sotilaitten toimesta julistettu vaalikelvottomiksi. Heidän kohtalonsa tulisi
ratkaisemaan uuden eduskunnan valitsema sotasyyllisyysoikeus tai missä muodossa
eduskunta halusikaan sen toteuttaa. Mutta missään nimessä heidän ei annettu
jatkaa heidän maalle tuhoisaa politiikkaansa.
Uusi
eduskunta uudisti perustuslain ja laittoi siihen pykälän, että Suomen
valtiovaltaa ei saa missään olosuhteissa luovuttaa Suomen ulkopuolelle. Lisäksi
siihen lisättiin pykälä, jonka vuoksi Venttonenkin oli varautunut työpäiväänsä:
”Suomen
kansalaisilla on sekä oikeus että velvollisuus kaataa niin hallitus kuin
hallintokoneisto mikäli se pyrkii luovuttamaan Suomen suvereniteetin mille
tahansa ulkopuoliselle tekijälle. Kansalaisilla on oikeus kaataa kyseinen
hallinto tarvittaessa aseellisesti ja sen vuoksi jokaiselle Suomen
kansalaiselle on taattava oikeus kaikkien mahdollisten käsiaseitten
hallussapitoon.”
Kohta
”kaikkien mahdollisten käsiaseitten” tarkoitti tietysti myös niitä kymmeniä
tuhansia automaattiaseita, jotka suomalaiset olivat vuosien mittaan hankkineet
itselleen. Kynnyshän ei ollut enää kovin korkea, sillä aikaisempi hallinto
muutti kaikki aseet laittomaksi, mutta epäonnistui niitten takavarikoinnissa. Ja
kansalaiset ajatelivat, että kun se vanha kaksipiippuinen haulikkokin oli
laiton, niin miksipä ei ostaisi rynnäkkökivääriä kysyntään vastaavalta
venäläiseltä liikemieheltä. Nyt Venttonen osaltaan oli palauttamassa
kansalaisille vanhoja lupia sekä hyväksymässä uusia.
Ensimmäisenä
hänen toimistoonsa tuli Mauno Uusi-Mauno. 74-vuotias pirteä eläkeläinen. Vähän
jäykkäliikkeinen, mutta hänen kätensä oli vielä vakaa, silmä tarkka ja siksi
hänet tiedettiin vielä varsin vittumaiseksi mieheksi kiikarikiväärin kanssa.
Kalifaatin miehet olivat oppineet sen katkerimman jälkeen Radanvarsikaupungin
puhdistuksessa, jossa Uusi-Mauno ja puolen tusinaa muuta vanhaa metsämiestä
hallitsivat tilannetta kiikarikivääreillään kerrostalojen ylimmistä kerroksista.
Venttonen tervehti Uusi-Maunoa ja pyysi häntä istumaan todeten:
-
No niin, Mauno, sinä oletkin sitten ensimmäinen. Voit uskoa, että minäkin olen
odottanut tätä päivää.
-
Kyllä sitä on kuule odottanut moni muukin. Kun välillä näytti siltä että
hulluus voittaa. Lopullisesti. Niin moni varoitti, mutta eiväthän ne perkeleet
uskoneet. Sitten ei auttanut muu kuin puhua taas kerran kättä pidemmällä.
Minähän olin mukana alusta asti. Sehän alkoi niin, että ne turapartajätkät
tulivat omasta lähiöstään siihen viereiseen lähiöön, ensimmäisenä yhteen
kuppilaan ja sanoivat, että te alatte välittömästi maksaa dhimmin maksua. Tai
teille käy huonosti. Me tullaan neljän tunnin päästä kuittaamaan rahat. No,
kuppilan pitäjä ei soittanut poliisille vaan suojelukaartille ja kun ne jätkät
tulivat takaisin, niin kuppilassa istui viisitoista suojelukaartilaista joilla
oli aseet piilossa.
-
Minä melkein arvaan mitä sitten kävi.
-
Arvaat oikein. Ne häiskät vaativat rahaa ja kuppilan pitäjä sanoi, että
kattokaapa pojat piruuttanne taaksenne. Silloin suojelukaartilaiset vetivät
liikkuvat taakse ja ählämit tuijottivat hyvin monen aseen piippuun. Ne typerät
eivät vaan vissiin tajunneet tilannetta vaan yrittivät vielä leikkiä sankaria
mutta allahu akbarin huutaminen jäi siihen ensimmäiseen tavuun ja jätkät
lähtivät reikäjuustona ottamaan selvää kuinka akbar se allahu oikein on. Siitä
se revohka sitten alkoi.
-
Ja loppui onneksi sillä lailla niin kuin pitikin. Vaan katsotaanpas nää sun
vanhat luvat ensiksi. Ne palautetaan nyt. Onko sulla muuten ne vanhat lupakortit
vielä hallussasi?
Uusi-Mauno
nyökkäsi.
-
No hyvä, niitä ei sitten tartte uusia, ne ovat taas voimassa tästä päivästä
eteenpäin. Katsotaas… joo, sulla on Tikan 30-06, sitten Sakon .222:nen ja vielä
Baikalin IJ 27-haulikko. Minäpä naputtelen ne taas laillisiksi aseiksi.
Mitenkäs, olikos sulla vielä muita aseita rekisteröitäviksi?
-
No ei mulla mitään konetulipyssyjä kun tuon hirvikiväärin kanssa pärjäsi siinä
lyhyessä rähinässä ihan mukavasti. Mutta lähisuojaksi minä hankin ennen sitä
tämmösen. Ajattelin, että hätistelen sillä niitä suomea huonosti osaavia jos ne
pääsee liian lähelle. Vaan eihän ne päässeet. Nuoremmat heput piti siitä sen
verran hyvän huolen. Mutta ajattelin silti pitää tään itselläni.
Uusi-Mauno
otti laukustaan Tokarev TT33-pistoolin, kaliiberia 7,62 x 25. Venttonen otti
pistoolin käsiinsä ja totesi:
-
Jaa, tämähän on ihan kuuluisa peli. Minun täytyy vaan katsella vähän tuota
harakanvarvastaulukkoa että saan nää oikeat tiedot sulle lupaasi.
Venttonen
katsasteli kyriilisten kirjaimien taulukkoa, naputteli sitten hetken aikaa
tietokonettaan, painoi enteriä ja totesi.
-
No niin, tää on sitten tästä hetkestä alkaen laillinen ase. Lupakortti tulee
sulle muutamassa viikossa. Se vähän kestää, kun näitä aseita laillistetaan
tällä hetkellä urakalla.
Uusi-Mauno
kiitti, otti pistoolinsa ja poistui. Uutta asiakasta odotellessa Venttonen
ajatteli, että kyllähän sitä Suomessa melko vähällä tästä rähinästä selvittiin.
Jos vertaa vaikka Ruotsiin…
EUROOPAN SISÄLLISSODAT
Tapahtumat Ruotsissa
Päivämäärä:
19.4. 2026 – 18.8. 2026
Paikka:
Suuri osa Ruotsin alueesta, erityisesti Skåne, Göteborgin alue ja Tukholman
ympäristö
Lopputulos:
Ruotsalaisten voitto. Islamilaisten kansanmurha vastauksena sodan alussa
tehtyyn ruotsalaisten kansanmurhaan. Sotilasvallankaappaus ja siirtyminen
sotilasvaltaan, jonka keulakuvana toimii kuningas. Ruotsin eroaminen Euroopan
liittovaltiosta. Sodan seurauksena noin 95 % ulkomaalaisväestöstä karkoitettiin
maasta. Vuonna 2028 maa on edelleen sotilasjohtoisen kuningasvallan alla. Suuri
osa aikaisempaa hallintoa on edelleen pidätetty ja noin 400 teloitettu.
Osapuolet:
Ruotsalaiset,
sodan alussa:
Hemvärnet
sekä siihen liittyneet vapaaehtoiset kansalaispuolustuksen joukot. Vahvuus noin
67.000 sotilasta.
Lisäksi ruotsalaiset, sodan edetessä:
Puolustusvoimat.
Vahvuus mobilisaation jälkeen noin 44.000 sotilasta.
Kalifaatti
Noin
75.000 epämääräisesti järjestäytynyttä asemiestä.
Tappiot kaatuneina:
Ruotsalaiset:
Sotilaita
sodan aikana: 5.600
Siviileitä
islamilaisen terrorin aikana: noin 34.000
Kalifaatti:
Asemiehiä
sodan aikana: n. 27.000
Sodan
jälkeisessä terrorissa: n. 120.000
Seuraavaksi
Venttosen toimistoon saapui Lauri Läsäkoski, 36-vuotias motokuski, aviomies ja pienten
kaksostyttöjen isä. Aktiivinen suojelukaartilainen joka oli osallistunut
Radanvarsikaupungin taistelun jälkeen vielä Helsingin taistelujen
loppuvaiheisiin Radanvarsikaupungin suojelukaartin mukana. Venttoselle
ennestään tuttu, järkevä, asiallinen ja hyvin rauhallinen mies. Kunnes hänetkin
onnistuttiin lopulta suututtamaan. Itse asiassa Venttonen tunsi hyvin, hyvin
paljon sellaisia miehiä.
-
Terve mieheen Lauri. Mulla on tässä jo auki sun tiedostosi ja sullahan oli
aikanaan luvat ysimilliseen Berettaan ja kakskakkoseen Baikalin Margoon.
Oletettavasti niin raudat kuin luvat on sulla tallessa?
-
Tallessa on. Eivät menneet välikattoremontissa pilalle.
Venttonen
naurahti. Olihan hän parinsa kanssa aikanaan käynyt takavarikoimassa Läsäkosken
aseita kun käsky oli käynyt. Eihän niitä mistään löytynyt, eikä poliisit olleet
tosiasiassa pahemmin niitä etsineetkään. Lähinnä heitä oli hävettänyt se, että
piti häiritä täysin tolkullisia ihmisiä. Jossain vaiheessa partioitten mukaan
oli sitten tullut liittovaltion aluepiirin erityistarkastajat jolloin piti
syynätä vähän tarkemmin, mutta vesiperä oli ollut se yleisin tulos. Sitä aikaa
kutsuttiin ”välikattoremonttien ajaksi” ja tosiasiassahan se oli ollut Suomen
toinen suuri asekätkentä.
Venttonen
muisti myös että suojelukaartilla oli laittomia ampumaratoja. Joita hänkin oli
joutunut tarkistamaan. Tai ainakin yrittämään. Kun joku ns. valveutunut
kansalainen oli soittanut että siitä ja siitä suunnasta kuuluu konetuliaseitten
ääntä niin tokihan Venttonen oli joutunut etsimään partioautollaan, että missä
ammutaan. Ja törmännyt kerta toisensa jälkeen sopivassa metsätien mutkassa poikittain
olevaan traktoriin, jonka konepelti oli auki ja joku maajussi ihmetteli että
mikähän perkele on kun se just tähän simahti eikä käynnisty niin millään…
-
Sulla on kassi mukanasi, niin että sulla lienee uuttakin rekisteröitävää.
Läsäkoski
kaivoi kassistaan perinteisen puuperäisen AK 47-rynnäkkökiväärin. Venttonen
mietti itsekseen, että minkähänlaisen tilin aktiiviset venäläiset bisnesmiehet
olivat viimeisen parin vuoden aikana Suomessakin tehneet. Poliisin arvioiden
mukaan maahan oli ilmestynyt ainakin 50.000 erilaista automaatti- ja
puoliautomaattiasetta.
-
Kas tässähän tämä. Ja olihan mulla siinä rähinässä se shmelikkakin, mutta sen
minä olen luovuttanut Suojelukaartin varastoon.
Niin,
Läsäkoski oli käyttänyt niin Radanvarsikaupungin kuin Helsingin taisteluissa
venäläistä Shmel-sinkoa, joka oli oikeastaan eräänlainen etäliekinheitin.
Suojelukaartin taktiikka Radanvarsikaupungissa oli ollut varsin yksinkertainen
mutta erittäin toimiva. Kalifaatin asemiehet pitivät etuvartionaan lähiön
itäisintä viisikerroksista asuintaloa. Sieltä he olivat sitten
sattumanvaraisesti räiskineet kuluttaen ammuksiaan kun olivat huomanneet että
suomalaiset eivät antautuneetkaan. Tarkka-ampujat olivat alkaneet napsia heitä
yksi kerrallaan, jolloin räiskintähalu olennaisesti väheni ja sen jälkeen kolme
Shmel-sinkoa olivat aloittaneet tulituksensa. Shmelin termobaarinen kranaatti
räjäytti sisääntullessaan aina kokonaisen huoneen ja tulituksen suojassa
suojelukaartilaiset etenivät ja valtasivat alimman kerroksen.
Tavallisessa
suomalaisessa elementtikerrostalossa on yllättävän paljon kaikenlaista palavaa
ja suojelukaartilaiset tiesivät tämän. He aukoivat asuntojen ja kerrosten
väliset ilmastointiaukot, keräsivät aukkojen juurelle kaiken mahdollisen
palavan, kaatoivat vielä roppakaupalla sytytysnestettä ilmastointikanaviin,
sytyttivät koko roskan tuleen ja häipyivät paikalta. Sen jälkeen ei tarvinnut
juuri ammuskellakaan, sillä sankka savu ja vääjäämättömästi etenevät liekit
saivat aikaan sen, että asemiesten oli pakko paeta kerrostalon katolle.
Katolla
he tajusivat nopeasti kaksi asiaa:
1.
Jos katolle kiipesi ase kädessä sai varmasti suomalaisen tarkka-ampujan kuulan
kalloonsa. Ase siis kannatti jättää pois sillä vielä äsken niin kovasti
mainostettu paratiisi ei yllättäen aivan vielä houkuttanutkaan.
2.
Kun laskeutui palotikkaita alas ja alkoi juosta kalifaatin puolelle pääsi yhtä
lailla varmasti hengestään. Sen sijaan kädet ylhäällä suomalaisia päin kävellen
päätyi vangiksi ja säilytti henkensä.
Tässä
kyseisessä talossa tuli suurimmat tappiot niin kalifaatin asemiehille kuin
suojelukaartilaisillekin. Sen jälkeinen vastarinta oli hyvin hajanaista ja
lähinnä suojelukaartin avustamia itsemurhia, sillä selväksi oltiin tehty että
antautujat säilyttävät henkensä mutta jokainen ase kädessä tavattu ammutaan
armotta ja välittömästi, niin kuin myös muutaman kerran jouduttiin toteen
näyttämään. Korskeasti alkanut kalifaatti päättyi Radanvarsikaupungin kohdalta
kahdelle nopeasti kyhätylle
internointileirille, jotka olivat sattumoisin aikanaan palvelleet myös
vastaanottokeskuksina ja siitä sitten aikanaan maastakarkoitukseen.
Venttonen
naputteli tietokonettaan ja sanoi sitten:
-
No niin, tämä peli on sitten virallisestikin luvallinen. Läpyskä tulee sitten
postissa. Mitenkäs ne sun tytöt jaksavat?
-
No nehän menevät syksyllä ensimmäiselle luokalle. Vaimon kanssa ollaan
onnellisia siitä, että plikat pääsee oikeaan kouluun eikä mihinkään
aivopesukeskukseen mitä ne vielä pari vuotta sitten olivat.
Tästä
olivat molemmat miehet samaa mieltä. Läsäkoski kiitti ja hänen jälkeensä
huoneeseen tuli alun perin Viljandista kotoisin oleva lääkäri Indrek Tamm. Tamm
oli saanut Suomen kansalaisuuden jo parikymmentä vuotta aikaisemmin ja hän oli
toiminut pitkään lääkärinä Radanvarsikaupungin sairaalassa. Taistelujen aikana
hän oli toiminut suojelukaartin lääkärinä ja kävi nyt rekisteröimässä
lähipuolustukseen hankkimansa venäläisen ysimillisen Grach-pistoolin. Tammin
poistuttua Venttonen tuumi, että olivat ne virolaiset ja Baltian maat muutenkin
olleet kerralla fiksumpia kuin niin moni muu Euroopan maa. Virossakin niin
armeija kuin Kaitseliit olivat kyllä olleet aseissa ja hälytysvalmiina mutta
mitään sotaa ei tullut, kun virolaiset eivät olleet laskeneet maahan porukkaa
joka olisi kalifaattia kaipaillut. Fiksu pääsee helpommalla, toisin kuin vaikka
ne niksmannit…
EUROOPAN SISÄLLISSODAT
Tapahtumat Saksassa
Päivämäärä:
19.4. 2026 – 13.10. 2026
Paikka:
Suurin osa Saksan alueesta, lähes kaikki suurimmat kaupungit.
Lopputulos:
Saksalaisten voitto. Islamilaisten kansanmurha vastauksena sodan alussa tehtyyn
saksalaisten kansanmurhaan. Sotilasvallankaappaus ja siirtyminen
sotilasvaltaan. Maassa pidetään vapaat vaalit vuonna 2029. Saksan eroaminen
Euroopan liittovaltiosta ja sen myötä liittovaltion lopullinen hajoaminen. Sodan
seurauksena noin 95 % ulkomaalaisväestöstä karkoitettiin maasta. Maassa on
käynnissä sotasyyllisyysoikeudenkäynnit vanhan hallinnon edustajia vastaan ja
oikeudenkäynneissä on langetettu tähän mennessä 17 kuolemantuomiota ja 128
pitkää vankeustuomiota. Tuomitut on passitettu kärsimään rangaistusta samaan Stammheimin
vankilaan, jossa aikanaan istuivat Punaisen Armeijakunnan terroristit.
Osapuolet:
Saksalaiset,
sodan alussa:
Saksalaiset
vapaaehtoiset kodinturvayksiköt. Vahvuus noin 382.000 sotilasta.
Lisäksi
saksalaiset, sodan edetessä:
Bundeswehr.
Vahvuus noin 200.000 sotilasta.
Kalifaatti:
Noin
165.000 epämääräisesti järjestäytynyttä asemiestä.
Tappiot kaatuneina:
Saksalaiset:
Sotilaita
sodan aikana: 22.500
Siviileitä
islamilaisen terrorin aikana: noin 74.000
Kalifaatti:
Asemiehiä
sodan aikana: n. 88.000
Sodan
jälkeisessä terrorissa: n. 300.000
Saksalaisella
järjestelmällisyydellähän olisi tietysti voitu puhua miljoonistakin kuolleista
mutta tilanteen haltuunsa ottanut Bundeswehr sai aikaan sen, että valloilleen
päässyt ja kostonhimoinen teutonipeto saatiin aisoihin ennen kuin tilanne
muuttui täysin hallitsemattomaksi. Toisin kävi Ranskassa, Belgiassa ja
Hollannissa, jossa maitten asevoimat alistuivat vapaaehtoisesti vallan
ottaneille stabilistipuolueille, jotka olivat käytännössä uusnatsipuolueita.
Näissä maissa valtiovalta nimenomaan komensi aseellisia voimia
kostotoimenpiteisiin ja uhrien lukumäärä nousi järkyttävän suureksi, sillä
sodan alussa myös islamilaiset olivat syyllistyneet hirvittävään siviiliväestöön
kohdistuneeseen terroriin.
Sotien
seurauksena Belgia hajosi kahtia Flanderiksi ja Valloniaksi, mutta näitten
kahden alueen välille ei syntynyt konfliktia, sillä kumpikin alue oli
stabilistien hallinnassa ja keskittyi lahtaamaan islamilaisväestöä jolla ei
ollut poispääsyä minnekään sillä kaikki ympäröivät maat olivat sulkeneet
rajansa. Terrorin pahinta vaihetta saattoi verrata valkoiseen terroriin Suomen
sisällissodassa, joskin vielä raaempana ja se kesti noin kaksi kuukautta jonka
jälkeen islamilaisväestö lähinnä siirrettiin internointileireille odottamaan
maasta karkoittamista.
Niin,
tuumasi Venttonen. Järkevät ihmiset kyllä varoittivat aikanaan, että tuo teidän
harjoittama tavallisten ihmisten jatkuva tuomitseminen natseiksi voi vielä
joskus saada aikaiseksi sen, että he oikeasti rupeavat sellaisiksi. Niin oli
käynyt Ranskassa, Belgiassa, Hollannissa, Espanjassa ja Kreikassa. Ei voi
sanoa, etteikö oltu varoitettu. Ja toisaalta, nuo maathan vain päivittivät
itsensä liituraitapukuisesta fasismista koppalakkimalliseksi sellaiseksi.
EUROOPAN SISÄLLISSODAT
Tapahtumat Ranskassa
Päivämäärä:
19.4. 2026 – 11.12. 2026
Paikka:
Suurin osa Ranskan alueesta, lähes kaikki suurimmat kaupungit.
Lopputulos:
Ranskalaisten voitto. Islamilaisten kansanmurha vastauksena sodan alussa
tehtyyn ranskalaisten kansanmurhaan. Vallan siirtyminen
kansallissosialistiselle stabilistipuolueelle ja sen diktatuuri. Sodan
seurauksena noin 95 % ulkomaalaisväestöstä karkoitettiin maasta. Stabilistisen
vallan aikana on teloitettu noin 3.000 vanhan hallinnon edustajaa ja tällä
hetkellä noin 50.000 on vangittuna.
Osapuolet:
Ranskalaiset,
sodan alussa:
Ns.
Uudet Maquisardit. Vahvuus noin 350.000 sotilasta.
Lisäksi
ranskalaiset, sodan edetessä:
Ranskan
armeija. Vahvuus noin 400.000 sotilasta.
Santarmit. Vahvuus noin 120.000 sotilasta.
Muukalaislegioona.
Vahvuus noin 8.000 sotilasta.
Kalifaatti:
Noin
315.000 epämääräisesti järjestäytynyttä asemiestä.
Tappiot kaatuneina:
Ranskalaiset:
Sotilaita
sodan aikana: noin 47.000
Siviileitä
islamilaisen terrorin aikana: noin 300.000
Kalifaatti:
Asemiehiä
sodan aikana: n. 170.000
Sodan
jälkeisessä terrorissa: n. miljoona
Venttonen
havahtui ajatuksistaan, toimiston ovi aukeni ja sisään astui uusi mies. Tuttu
mies hänkin, Uljas Härkman, Radanvarsikaupungin lukion historian opettaja, 44-vuotias,
naimisissa ja kolmen pojan isä. Tunnettu pitkäaikaisena ja arvostettuna nuorten
pesäpallovalmentajana. Härkman ei ollut varusmiespalveluksensa jälkeen
harrastanut ampumista eikä metsästystä mutta tilanteen kiristyessä hänkin oli
liittynyt suojelukaartiin todeten, että kynä on miekkaa mahtavampi mutta joskus
kynämiehenkin on tartuttava miekkaan suojellakseen kynää. Härkman oli
osallistunut Radanvarsikaupungin taisteluun ja sen jälkeen toiminut vartijana
internointileirillä.
-
Sulla ei ole aikaisempia aselupia joita voitaisiin palauttaa joten sulla lienee
tarjolla jotain uutta.
-
Itse asiassa vanhaa. Historianopettajalla on historialliset vehkeet.
Näin
sanottuaan Härkman aukaisi kassinsa ja otti sieltä esille Suomi-konepistoolin
ja Parabellum-pistoolin.
-
No katopas helevetti, tää on vielä se suujarruton malli. Laitteliko aseseppä
tään taas ampumakuntoon?
-
Itse asiassa tätä ei ole koskaan dekottu. Tää ja toi Parabellum tuli mulle
Amerikasta.
-
Amerikasta?
-
Joo. Historia on työni, mutta se on myös harrastukseni ja sen myötä olen saanut
tuttuja vähän siellä sun täällä. Yksi niistä on eräs Arizonassa asuva heppu
joka on historianopettajan lisäksi aseharrastaja. Miehellä oli melkoinen
arsenaali, nää kuului siihen ja kun täällä tilanne kiristyi niin kaveri
ajatteli että että tämä kannattaa palauttaa isiensä maille tekemään sitä mitä
varten se on alunperinkin tehty. Ja niinhän se tekikin, vaikka tämänkertainen
rähinä jäi sen kohdalla vuorokauden mittaiseksi. Toi Parabellum tuli sitten ylimääräisenä,
samoin kuin neljä rumpulipasta tohon konepislariin. Minä kävin hakemassa sen
Hömpstadin satamasta eräästä tarkemmin määrittelemättömästä laivasta ilman
turhia tullimuodollisuuksia.
-
Jaa… no, pannaan ne muodollisuudet nyt kuntoon. Nää on tästä eteenpäin
laillisia ja lupalämiskät tulee sulle muutamassa viikossa. Mutta kun nyt tässä
olet, niin on pakko kysyä. Sinä kun olet lautamiesjäsenenä siellä
Totuuskomissiossa. Mitenkäs siellä se homma etenee? Meinaako ne panna entisen
hallinnon porukkaa kylmäksi?
Härkman
raapi hieman päätään mietteliään näköisenä ja vastasi sitten:
-
Niin… kyllähän siellä on tuomioita tulossa. Pahimmille maanpettureille tulee
ilman muuta pitkät vankeustuomiot. Mutta kyllä meidän pyrkimys siellä on se,
että tappamisen aika olisi maassamme ohi. Monessa maassa näitten tapahtumien
jälkiselvityksessä on pyritty puhtaaseen kostoon. Niin kuin nyt tuolla
Ruotsissa esmes. Mikä tietysti on omalla tavallaan ymmärrettävää kaiken
tapahtuneen jälkeen. Sen sijaan niin meillä kuin myös Tanskassa, Norjassa ja
sen alun verenhimon jälkeen Saksassakin on pyritty tarkastelemaan tapahtunutta
ja oppimaan siitä. Me haluamme ymmärtää, että kuinka näin saattoi päästä
tapahtumaan. Kuinka suoranainen maanpetturuus ja oman kansan hyvinvoinnin
täydellinen ignorointi saattoi muuttua itseisarvoksi? Kuinka muualta tullut
haittamaahanmuutto asetettiin törkeästi oman kansakunnan yläpuolelle ja tehtiin
siitä virallinen oppi ja hyve? Ideana tälle oppimiselle on tietysti se, että
mikäli tiedämme tuollaisen kehityksen mekanismin osaamme myös nähdä
varoitusmerkit ja estää samanlaiset tapahtumat jatkossa. Mutta minähän en
sinänsä ole tuossa komitean henkilöitä käsittelevässä osastossa.
-
Missäs sitten?
-
Olen siinä osastossa joka käsittelee julkishallintoa. Pääkysymys on se, että
missä vaiheessa julkishallintomme muuttui niin suureksi että se alkoi elää vain
itselleen ja unohtaa sen, mitä varten se oli ylipäänsä perustettu. Eli
tarjoamaan kansalaisille välttämättömiä peruspalveluja. Ja toinen pääkysymys on
se, että mikä mahdollisti sen, ettei julkishallinnossa kukaan kyseenalaistanut
mitään määräyksiä milloinkaan, vaikka tiesi ne kuinka järjettömiksi. Johtuiko
se uran ja ammatin menettämisen pelosta vaiko siitä, että julkishallinnollisiin
johtotehtäviin päätyivät ihmiset, joilla yksinkertaisesti ei edes ollut omia
ajatuksia ja mielipiteitä ja jotka korvasivat ajattelunsa ylhäältä tulleilla
määräyksillä joihin ne uskoivat sokeasti? Minun osastoni ei jaa tuomioita,
mutta työttömiä virkamiehiä se saa kyllä aikaiseksi. Ja paljon. Sillä
julkishallinto tullaan siivoamaan ylikuormasta. Menneitten vuosikymmenten
väärät päätökset ja suoranainen typeryys saivat sen kuorman aikaiseksi ja nyt
meidän sukupolvemme tehtävä on siivota se sotku, minkä edellinen tuhri.
Samanlainen velvollisuus on myös Totuuskomission kolmannella ja neljännellä
osastolla jotka käsittelevät samoista lähtökohdista mediaa ja yliopistoja.
-
Ja sen minä voin muuten sulle sanoa, että eduskunta on säätämässä lain, jonka
mukaan kansanedustaja voi olla toimessaan vain kaksi kautta ja sen jälkeen
hänen tulee olla neljä vuotta töissä, siis oikeissa töissä että hänet
voitaisiin valita uudelleen. Myös työttömänä oleminen käy, jos hän elää
oikeasti työttömyyskorvauksellaan. Mikäli kansanedustaja ottaa itselleen
sopeutumiseläkkeen, hänen täytyy samalla allekirjoittaa sopimus, jossa hän
luopuu pysyvästi vaalikelpoisuudestaan.
Venttonen
mietti hiukan ja kysyi sitten hiljaisella äänellä:
-
Mitenkäs… olisimmeko… olisiko tämän kaiken voinut välttää? Olisiko tämän voinut
estää?
Härkman
puolestaan mietti hetken ja vastasi:
-
Ei. Tämän sodan lähtölaskenta alkoi jo joskus 2010-luvulla. Kun loppujen
lopuksi kyseessä oli siitä, että EU-eliitti halusi itsepintaisesti pitää kiinni
asemastaan ja luomastaan epädemokraattisesta järjestelmästä. Rajoittamaton
maahanmuutto ja utopistinen käsitys rauhanomaisesta monikultturismista oli vain
yksi sen ideologian osa. Ei se itsekään tajunnut kuinka se räjähtäisi käsistä.
Ja sitten kun se tapahtui, sen oli pakko kieltää ongelman olemassaolo, sillä
silloin se olisi tunnustanut, että sen luomassa järjestelmässä olisi ollut
perustavaa laatua oleva valuvika. Ja se onnistui siinä pitkään. Median avulla.
Elimme pitkään 1930-lukuun verrattavassa tilassa. Politbyroo oli hävinnyt
Moskovasta mutta se ilmestyi Brysseliin. Se oli avoimesti kaikkien nähtävissä,
mutta jälleen kerran kävi niin, että suuri valhe meni heittämällä ja ennen
kaikkea jatkuvasti toistamalla läpi. Diktatuuri oli demokratiaa. Sensuuri oli
sananvapautta. Siinä meillä oikeastaan kävi onni, että islamilaiset tulivat
ahneiksi ja yrittivät liian aikaisin. Jos ne olisivat malttaneet odottaa
kaksikymmentä vuotta, niin lopputulos olisi ollut ehkä toinen. Siihen mennessä
EU:kin olisi ehkä saanut aikaiseksi oman, toimivan väkivaltakoneistonsa. Joka
olisi koostunut pääosin, no, arvaat kyllä mistä porukasta.
-
Toistaako ihmiskunta samat virheet aina uudestaan?
-
Voimme me ainakin yrittää tehdä jatkossa toisin. Siksi minäkin istun siinä
Totuuskomissiossa.
Härkman
kiitti ja poistui Venttosen toimistosta laillistetun konepistoolin ja pistoolin
omistajana. Venttonen piti pienen ruokatauon ja luki samalla Päivälehteä.
Päivälehti oli perustettu vuotta aikaisemmin ja noussut maan luetuimmaksi
lehdeksi. Aikaisempi valtalehti Helsingin Sanomat oli muuttunut jo 2000-luvun
ensimmäisellä vuosikymmenellä sanomalehden irvikuvaksi ja mennyt lähes
pankrottiin, josta sen oli pelastanut vuonna 2020 säädetty oikeaoppisen
lehdistön tukivero. Tällöin Helsingin Sanomat oli saavuttanut saman aseman kuin
Yle aikaisemmin. Se jatkoi linjallaan vaikka levikki oli romahtanut. Sodan
jälkeen valittu uusi eduskunta oli yhtenä ensimmäisistä teoistaan lopettanut
kyseisen veron ja Helsingin Sanomat oli monen muun lehden tavoin romahtanut kuin
korttitalo.
Päivälehti
oltiin perustettu suuren piensijoittajien määrän turvin ja se edusti
ensimmäistä todella puolueetonta mediaa vuosikymmeniin. Tämän päivän
Päivälehden etusivulla käsiteltiin taisteluja Venäjällä. Islamilaiset olivat
hölmöyttään yrittäneet siellä samaa kuin Länsi-Euroopassa mutta tehneet sen
väärässä maassa. Venäjä oli murskannut vastarinnan sotilaallisella ylivoimalla
ja hirvittävällä terrorilla, mutta sota ei ollut vieläkään ohi sillä jäljelle
jääneet islamilaiset joukot olivat kovempi pala kuin uskonveljensä Euroopassa
ja ne olivat vetäytyneet vuoristoseuduille josta käsin ne kävivät sissisotaa.
Lisäksi Venäjä oli tullut ahneeksi ja vallannut samalla aikanaan
Neuvostoliittoon kuuluneet Keski-Aasian valtiot ja saanut samalla itselleen
uuden Afganistanin tuplasti edellistä suurempana.
Venttonen
ei voinut olla ajattelematta sitä samaa mitä ajateltiin Itä-Euroopan ja Baltian
maissa sekä Ukrainassa. Oli ollut pelko, että sillä aikaa kun Euroopan
Liittovaltiossa käytiin omaa sisällissotien sarjaa käyttäisi Venäjä tilanteen
hyväksi ja alkaisi napsia valtioita kuin marjoja yksi kerrallaan. Niin ei
käynyt, sillä nyt Venäjällä oli aivan liian kiire sotia omaa sisällissotaansa.
Toisen kuolo on toisen leipä. Tavallaan islamilaiset olivat tehneet Venäjällä
palveluksen Itä-Euroopalle ja ostaneet samalla aikaa näille maille, sillä
kyseisissä maissa oltiin palattu varusmiespalvelukseen ja satsattu
huomattavasti puolustukseen muutenkin. Oltiin ymmärretty, että ajatus pienestä
ammattiarmeijasta joka keskittyy vain kansainvälisiin tehtäviin jossain
kaukaisilla kriisialueilla oli vain hetken hairahdus ja puhdasta utopiaa. Sillä
Euroopasta itsestään olikin tullut se kaukainen kriisialue.
Venttonen
lopetti lyhyen ruokataukonsa, ovi aukeni ja sisään astui uusi asiakas. Kas,
hänkin oli tuttu mies, Kauko Kyykkämö, Radanvarsikaupungista kotoisin ja täällä
vielä kirjoilla oleva 37-vuotias merimies jota Venttonen ei ollut nähnyt
aikoihin. Miehet kättelivät toisiaan ja Venttonen kysyi:
-
Eipä olla vähään aikaan nähty. Olitko seitsemällä merellä silloin kun täällä
oli se rähinä?
Kyykkämö
hymyili ja vastasi:
-
Itse asiassa en ollut. Minun laivani oli saapunut Turkuun juuri silloin kun ne
islamilaiset päättivät ottaa siellä Varissuon ja muitakin lähiöitä haltuunsa. Siinä
ei sitten tullut ehdittyä lähteä Radanvarsikaupunkiin vaan koko laivan miehistö
liittyi saman tien Turun suojelukaartiin. Siinä oli muuten laivan miehistössä
mukana kaksi nigerialaistakin jätkää, jotka tuumivat että heidän kotimaassaan
oli sitä Boko Haramia tarjottu jo ihan tarpeeksi ja ne tulivat mukaan ja
tappelivat suojelukaartin riveissä niin perkeleesti. Kovia jätkiä.
-
Ensimmäiset viisi päiväähän me tapeltiin siellä Turun suojelukaartin voimin
ihan omin päin ja tiukillehan se otti, vaikka saatiin me osa lähiöistä
vallattua omalla porukalla. Se Varissuo kun oli jo todellakin ihan muuta maata
kuin Suomi ja siinä vaiheessa ne islamilaiset panivat vielä hanttiin melko
kovasti. Mutta siinä huomasi kyllä sen, että ne olivat jotenkin tottuneet vaan
lahtaamaan avuttomia ja puolustuskyvyttömiä. Jollaisiksi ne tietysti koko
meidän kansaa ajattelivat. Mutta sitten kun me ruvettiinkin panemaan hanttiin,
organisoidusti ja tehokkaasti kävi ilmi että ne eivät olleet mitään
sotilaallisia yksiköitä vaan pelkkiä aseellisia laumoja.
Siinä
vaiheessa Kyykkämön kasvoille nousi tumma varjo ja hän jatkoi:
-
Ja siinä edetessämme me löydettiin tapettuja suomalaisia. Paljon. Siviilejä.
Aseettomia. Miehiä. Naisia. Lapsiakin. Siinä vaiheessa homma muuttui sitten
sellaiseksi että antautuneita ei enää otettu meidänkään puolelta. Jos vaan
jätkällä oli ollut ase kädessä niin se ammuttiin niille sijoilleen ilman muuta
ja mitään kyselemättä… ja aina ei tarvinnut sillä olla sitä asettakaan…
Venttonen
muisti lukeneensa, että Turun Varissuon taistelut olivat yksiä verisimpiä
sisällissodan aikana. Kyykkämö jatkoi.
-
Sitten kun me oltiin tapeltu muistaakseni kolme päivää niin tuli se
sotilasvallankaappaus. Ja melko pian meille tuli avuksi pari pataljoonaa
reserviläisiä, Turun laivastoaseman varusmiehet ja kapiaiset sekä vielä
Parolasta reserviläisistä koottu panssarikomppania. Ne olivat niitä ikivanhoja
koipussissa säilytettyjä T 55-vaunuja mutta voi helevetti kun ne pistivät
tykeillään menemään komeasti. Siinä vaiheessa islamilaisten vastarinta levisi
lopullisesti kuin Hujasen paska. Kaksi päivää niitten tulon jälkeen homma oli
Turun osalta selvä.
Venttonen
totesi:
-
Sulla ei näytä olevan aikaisempia lupia, joten toit vissiin jotain uutta
hyväksyttäväksi?
-
Toinhan minä. Tämmösen:
Kyykkämö
kaivoi laukustaan tsekkiläisen Skorpion-konepistoolin ja totesi, että tämänhän
hän hankki merimiehenä jo aikaa ennen kuin se rähinä Suomessa alkoi. Jotain
kättä pidempää oli hankkinut jo liki koko laivan väki. Kaiken varalta ja
tulevaa odottaen.
-
No niin, näytäpäs se masiina niin otetaan numerot ylös ja tehdään siitä
laillinen.
Venttonen
naputteli konettaan hetken, löi enteriä ja totesi.
-
Tämä on tällä selvä. Vaan mitenkäs sulla? Oletko taas lähdössä seitsemälle
merelle?
-
Olenhan minä. Mutta enää yhden kerran. Laivani vie ruoka-avustuskuljetuksen
Algeriaan. Sen jälkeen siirryn Saimaalle sisävesilaivalle. Kävi meinaan niin,
että törmäsin sen rähinän aikana suojelukaartin hoitajaan nimeltään Mirja. Ja
hänestä on tulossa rouva Kyykkämö. Niin että me etsitään nyt kämppää Lappeenrannasta.
Johan meikäläinen on jo tuolla maailmalla tarpeeksi heilunut. Vaihdan
mielelläni pienempiin ja rauhallisempiin kuvioihin.
Venttonen
onnitteli Kyykkämöä lämpimästi ja muisteli sitä, kuinka se rähinä sitten
aikanaan eteni. Islamilaiset olivat hävinneet aloittamansa sodan ja olivat
internointileireillä. Kaikkialla läntisessä ja pohjoisessa Euroopassa. Uuden
komennon saaneet länsivaltiot olivat ilmoittaneet arabivaltioille että me
alamme rahtaamaan teille takaisin sitä ihmismassaa minkä te meille lähetitte.
Avustamme ensimmäiset kymmenen vuotta ruoka-avun muodossa. Niin pohjois-Afrikan
kuin Arabian niemimaan valtiot totesivat, että unen näitte. Emme ota ketään
takaisin. Finders keepers.
Näissä
valtioissa ei vieläkään oltu tajuttu, että länsimaalaisten päre oli palanut
lopullisesti ja niillä oli myös vieläkin aivan toisenlainen sotilaallinen voima
kuin islamilaisilla mailla. Mutta tilanne selvisi niille varsin selvästi
ensimmäinen päivä maaliskuuta vuonna 2027 jolloin niin Iso-Britannian kuin
Ranskan asevoimat ampuivat sekä Marokon, Algerian, Libyan, Egyptin ja
Saudi-Arabian asumattomille autiomaa-alueille neljänkymmenen kilotonnin
ydinlatauksen. Ja ilmoittivat heti sen jälkeen, että mikäli neuvotteluratkaisua
ei löydy, seuraava latinki on vahvuudeltaan sata kilotonnia ja se ammutaan
öljykentille.
Venttonen
muisti hiljattain lukeneensa Päivälehden verkkosivuilta huhutusta keskustelusta
jonka olivat käyneet Iso-Britannian UKIP-puolueen pääministeri ja Saudi-Arabian
suurlähettiläs. Suurlähettiläs oli protestoinut voimakkaasti:
-
Ette te voi ampua ydinlatauksia alueellemme.
Brittiministeri
oli vastannut varsin epäbrittiläisen suorasti:
-
Mutta mehän ammuimme jo. Ja ranskalaiset ampuivat myös. Seuraavat ydinkärjet
tulevat juuri sinne, minne uhkasimmekin. Ja voitte kertoa johtajillenne,
pienenä lisäkannustuksena että kaikki arabimaiden sijoittamat rahavarat niin
eurooppalaisissa, amerikkalaisissa kuin japanilaisissa pankeissa on jäädytetty.
Teillä on täsmälleen viisi vuorokautta aikaa suostua vaatimuksiimme, tai ne
varat kansallistetaan pysyvästi. Uutta öljyasetta te ette pysty enää
käyttämään. Me saamme tarpeeksi öljyä uusilta Yhdysvaltain, Israelin ja
Pohjoisen Jäämeren kentiltä. Teille jää vain tuulen huuhtoma perse.
Ministeri
kaatoi itselleen hieman viskiä, tietäen teon loukkaavuuden islamilaista kohtaan
ja jatkoi:
-
Jos hyväksytte vaatimuksemme ja alatte ottaa takaisin lähettämäänne
liikaväestöä, niin palautamme teille seitsemänkymmentä prosenttia varoistamme.
-
Eikös sata prosenttia?
-
No ei tietenkään. Se kolmekymmentä prosenttia jää meille ja sillä osuudella me
annamme maillenne ruoka-apua seuraavat kymmenen vuotta. Me olemme kuulkaa
maksaneet liikaväestön elättämistä omasta pussistamme aivan tarpeeksi. Nyt on
teidän aikanne kantaa sitä kuuluisaa vastuuta. Ja annan teille
henkilökohtaisesti pienen neuvon.
-
Minkä?
-
Sen lisäksi että olette Saudi-Arabian suurlähettiläs, niin olette
sotilasarvoltanne Saudi-Arabian armeijan eversti. Laittakaapas sana kiertämään.
Tiedän, että teillä on siihen keinot. Mikäli niin teillä kuin muissakin
arabivaltioissa tehdään sotilasvallankaappaus, niin eurooppalaiset asevoimat
tukevat sitä kaikin keinoin. Tämä muuten koskee myös itäeurooppalaisia
asevoimia, olen saanut sieltä asiaa koskevan viestin. Samalla pyydän
henkilökohtaisesti kaikkien eurooppalaisten puolesta anteeksi että aloimme
aikanaan pakkotyrkyttämään teille länsimaista demokratiaa ja saimme aikaan
kaaoksen. Jos saatte aikaan sotilashallinnon ja löydätte uudet Nasserit,
Mubarakit ja Gaddafit tai helvetti vaikka Saddam Husseinit niin saatte niin
meidän kuin Yhdysvaltojen sotilaallisen tuen. Yhdysvaltain uusi
republikaanipresidentti on myös tukenanne.
Venttonen
ei tiennyt, oliko tuo keskustelu totta vai huhua, mutta joka tapauksessa kolme
päivää myöhemmin Saudi-Arabiassa tapahtui verinen sotilasvallankaappaus jossa valtaa
pitävä saudisuku siististi sanottuna eliminoitiin ja kaappaukset levisivät
kaikkiin arabimaihin. Maat myös suostuivat ottamaan vastaan eurooppalaisten
internoiman väestön. Eurooppalaisista satamista läksi liikkeelle yhtä aikaa
niin ihmisillä lastattuja laivoja kuin muonalla lastattuja rahtilaivoja.
Arabimaitten sotilasvaltaa vastaan taistelleita islamilaisjoukkoja vastaan
iskettiin ensimmäisenä taktisilla ydinaseilla niitten tukialueitten
pääkaupungeissa Algeriassa, Libyassa, Syyriassa, Irakissa ja Jemenissä. Oman
sisällissotansa käyneitä eurooppalaisia ei ”collateral damage” enää jaksanut
kiinnostaa eikä siitä pyydetty anteeksi keneltäkään. Mitä tietysti ei pahemmin
kyselty arabimaissakaan sillä sotilashallinnon alaisuudessa tilanne niissä oli
rauhoittumaan ja vakiintumaan päin.
Ehkä
Euroopassakin ymmärrettiin, että menneinä vuosikymmeninä puhtaasti utopiaan
perustva humanistinen järjestelmä päättyisi aikanaan verenvuodatukseen ja silloin
kun se alkaa, niin silloin ei enää parane peruutella eikä pyytää anteeksi. Pian
sisävesilaivalle siirtyvä Kauko Kyykkämö kätteli Venttosta ja poistui
luvallisen Skorpion-konepistoolin omistajana omille teilleen.
EUROOPAN SISÄLLISSODAT
Turun taistelu
Päivämäärä:
19. – 25.4. 2026
Paikka:
Turun Varissuo ja sitä ympäröivät lähiöt
Lopputulos:
Suomalaisten voitto.
Osapuolet:
Suomalaiset:
Turun ja useitten Varsinais-Suomen kuntien
suojelukaartit. Vahvuus noin 3.500 sotilasta.
Rannikkolaivaston
vakituiset joukot ja siihen mobilisoidut reserviläiset. Vahvuus noin 600
sotilasta.
7.
ja 8. erillinen jalkaväkipataljoona. Vahvuus yht. noin 2.000 miestä.
3.
erillinen panssarivaunukomppania. Vahvuus 16 T55M-panssarivaunua.
Noin
200 suojelukaartin puolelle siirtynyttä poliisia.
Noin
150 suojelukaartin puolelle siirtynyttä merivartijaa.
Kalifaatti:
Noin
3.000 epämääräisesti järjestäytynyttä asemiestä.
Tappiot kaatuneina:
Suomalaiset:
Sotilaita
taistelujen aikana: 96
Siviileitä
islamilaisen terrorin aikana: 172
Kalifaatti:
Asemiehiä
sodan aikana: n. 1.200
Sodan
jälkeisissä teloituksissa: n. 950
Toimistoon
astui uusi asiakas ja, kas, tuttu mies hänkin. Leevi Piimäläinen, entinen
toimittaja Radanvarsikaupungin Sanomissa. Tunnettu monikulttuurisuuden ja rajoittamattoman maahanmuuton kannattaja ja
fanaattinen niin vihapuheen kuin yksityisaseitten vastustaja. Piimäläinen asui
Radanvarsikaupungin islamilaisen alueen takana olevalla rivitaloalueella joka
jäi taistelujen alussa mottiin. Hänen onnekseen hänen vaimonsa oli käymässä
juuri silloin vanhempiensa luona Kokkolassa. Piimäläisen monikultturistiasema
ei ollut auttanut, vaan islamilaiset vangitsivat hänet ja pahoinpitelivät
pahasti. Henkensä hän sentään säilytti ja suomalaiset suojelukaartilaiset
pelastivat hänen muitten vangittujen mukana.
Sodan
jälkeen Radanvarsikaupungin Sanomatkin puhdistettiin ja Piimäläinen sai potkut.
Hänet velvoitettiin myös osallistumaan Totuuskomission kuulusteluihin, joskaan
vankeuden uhkaa hänellä ei ollut. Nykyisin hän opiskeli laborantiksi. Hän otti
asepussistaan TOZ:in pienoiskiväärin, aukaisi lukon ja antoi sen Venttoselle
tarkastettavaksi. Venttonen ei malttanut olla sanomatta:
-
Tiedätkös, Piimäläinen, jos minä olisin vittumaisella tuulella niin minä voisin
todeta, että lupaa ei heru. Meinaan, sinähän kovasti halusit riisua ihmiset
aseista ja siks toiseks tuohon TOZ:in lippaaseen mahtuu kymmenen kutia mikä ei
olisi vanhojen määräysten mukaan käynyt. Niitten toiseksi viimeisten
määräysten. Viimeisten määräysten mukaan sitten kaikki aseet kiellettiin. Mutta
ihmiset eivät luovuttaneet niitä. Ja pelastivat sinunkin persnahkasi siltä,
minkä syntymiseen olit itsekin myötävaikuttamassa. Aktiivisesti.
Piimäläinen
oli hetken aikaa hiljaa, huokaisi ja sanoi sitten:
-
Älä viitsi Venttonen vääntää veistä haavassa. On sitä siellä Totuuskomissiossa
jo tarpeeksi väännetty. Ja totuus tekee kaikkein eniten kipeetä. Olen sanonut
siellä ääneen sen minkä sanon sinullekin, että omalta kohdaltani se suuri
ihmisoikeustaistelijan rooli oli puhdasta oman egon rakentamista. Halusin olla
kuuluisa sankaritoimittaja vaaralliseksi väittämääni suomalaista fasistista
vihollista vastaan vaikka tiesin oikein hyvin että ne olivat erittäin
turvallisia ja ennen kaikkea kuviteltuja vihollisia. Pelkkiä mattivirtasia
joitten suosikkiharrastus oli omista asioista huolen pitäminen. Se
totalitaarinen vihollinen olisi kyllä ollut ihan näkyvillä, se ei puhunut
suomea ja se syyllistyi kaikkeen siihen, mistä suomalaisia syytin. Mutta minä
halusin aina vain korkeammalle. Ylen ajankohtaislähetyksiin niin että naamani
olisi kaikille näkyvissä ja nimeni tiedossa. Siksi toistin papukaijana sen,
minkä toisetkin papukaijat. Sitä en osaa kyllä sanoa, että kuka ne toistettavat
sanat ensiksi sanoi. Varmaankin hän pitää minua hyödyllisenä idioottina mitä
kieltämättä olinkin. Mutta nyt opiskelen ihan muulle alalle, pidän huolen
omista asioistani, olen eronnut vihreitten jäsenyydestä enkä ole poliittisesti
aktiivinen millään tavalla.
-
Mitenkäs tuo ase? Mistä siihen kiinnostus löytyi?
-
Broidiltani. Hän valitsi täysin toisen tien kuin minä ja välimme katkesivat
pitkäksi aikaa. Hän taisteli Tampereella suojelukaartin riveissä. Sodan jälkeen
sitten päätettiin yrittää uudelleen. Tuttavia kun on tuhottomasti ja veljiä
vain vähän. Välit ovat pikkuhiljaa lämminneet ja hän on opettanut minut
ampumaankin. Eihän minulla siviilipalvelusmiehenä aseista ollut aikaisemmin
mitään kokemusta. Ja on pakko tunnustaa, että ei mitään niin terapeuttista
harrastusta ole kuin ampuminen. Kun keskittyy laukaisuun, ei ajattele mitään
muuta. Ajattelin sitten itsekin hankkia aseen. Tää pinska riittää mulle. Siinä
on kuitenkin tuliaseen tuntu ja patruunat ovat halpoja.
Sitten
Piimäläisen kasvoille ilmestyi samanlainen varjo kuin Kyykkämölle hetkeä
aikaisemmin:
-
Ja minä näin, mitä ne islamilaiset tekivät ihmisille. Varsinkin naisille. Ja minäkin
sain rumasti turpaani. Ilman suojelukaartilaisia olisin jossain vaiheessa ollut
hengetön, onhan se ihan selvää. Harrastuksen lisäksi ymmärrän, että kotona on
hyvä olla jotain kättä pitempää, jolla puolustautua äärimmäisessä hädässä. Niin
kuin totesit, tään lippaaseen mahtuu kymmenen kutia. Kymmenen hyvää syytä
pyytää tunkeilijaa poistumaan.
Venttonen
hymyili ja totesi:
-
No, pitäähän sitä miehen ampumaan päästä jos mieli tekee. Ja nuo muutkin
perusteesi ovat asiallisia. Mukavaa olisi tietysti ollut, että olisit hoksannut
ne kymmenen vuotta aikaisemmin. No, naputellaanpa sulle lupa.
Piimäläinen
puristi Venttosen kättä ja poistui laillisen pienoiskiväärin omistajana.
Venttonen meni poliisilaitoksen parvekkeelle, sytytti Voimasavuke Bostonin ja
ajatteli itsekseen, että näissä hänen tänään tapaamissa ihmisissä samoin kuin
monissa muissa saattoi nähdä jotain sellaista, joka oli ollut hyvin kauan aikaa
kadoksissa.
Uskon
tulevaisuuteen.