Tapahtumapaikka: Bulvanian pääkaupunki Bulvania City, Kansallisen Velmupuolueen Kvepun päämaja.
Läsnä:
Max Wlänähän, pääministeri
Moritz Pornonov, elinkeinoministeri
Jyrnhard Krääk, puoluesihteeri
Muuten vaan mukana:
Anton Kaakakää, kansanedustaja, amatööritanssija
Pääministeri Wlänähän: Niintuota njämnjämnjäm tämätämätämä tilanne on on siis kertakaikkiaan kestämätön. Meidäthän jyrätään siitä, mitä kaikki ovat tehneet iät ajat. On tää vaalirahoitus ennenkin pelannut ja toiminut hyvin. Eihän konettakaan räplätä, jos se toimii.
Puoluesihteeri Krääk: Myöntää täytyy, myöntää täytyy. Mutta ajatellaanpa kumminkin positiivisesti. Tämä jupakkahan tuli ihan sopivaan tilanteeseen. Meinaan, tää maahanmuuttokuplahan alkoi pikkuhiljaa puhkeamaan, ja meiltä alkoi selitykset loppua. Toisinajattelijoitten määrä on pirunmoisessa kasvussa. Tää vaalirahoitusjupakka on kumminkin semmoista kotimaista evästä, ja sen kanssa aina pärjätään.
Pääministeri Wlänähän: Niin no, se on kyllä totta. Antaa kansan kohkata tästä aikansa, ei ne jaksa kahteen juttuun keskittyä yhtä aikaa. Vaan sitä minä ihmettelen, että minkä takia me yleensäkin mentiin aikanaan tähän monikulttuurikelkkaan? Kuskattiin tänne läjäpäittäin gambinalaisia ja kosambikilaisia ja mitä kaikkia niitä onkaan. Ja koko aika pitää selittää kansalle, että tässä on järkeä. Enhän minä silloin puikoissa ollut. Kuka tän keksi ja minkä ihmeen takia?
Elinkeinoministeri Pornonov: No minä osaisin ehkä sanoa tähän jotakin. Se vaan jotenkin tapahtui. Ei sitä kukaan asiakseen keksinyt. Meillä kvepulaisillahan ei oo koskaan ollu tapana soutaa vastavirtaan ja se nyt vaan alkoi olla ajan henki. Siks toiseks, Rauhanvaltiohan meni samoja aikoja rähmälleen, eikä meillä ollut enää pönkkää, mihin nojata. On jotenkin turvallisempaa, kun tahto on jonkun toisen taskussa. Kaverit sanoo, että kyse on samasta ilmiöstä, kuin siinä, että jotkut tykkää tulla sidotuiksi seksin aikana. En osaa varmaksi kommentoida, mutta kaverit puhu niin.
Pääministeri Wlänähän: No joo, selväähän se. Reikä on Titanicin pohjassa, mutta soittaahan orkesteri loppuun asti. Eli onhan tästä etuakin, noin kvepulaisittain. Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että mikäli me ei keksitä jotakin, niin minä olen kohta tarjoilupellillä omena suussa. En minä aatellu poliittista uraani lopettaa pääsiäishanukkaana.
Puoluesihteeri Krääk: No itte asiassa me ollaan Moritzin kanssa jo kehitelty tähän strategia. Ja ajateltiin lyödä useampi kärpänen yhdellä iskulla. Meinaan, rakennusliike Tömpstedt & kumpp. on avittanut meitä jo aikaisemmin yhdessä sun toisessa jutussa ja sen johtaja on vannoutunut kvepulainen. Johtaja on jo luvannut, että hän vuotaa BYLE:n päivystävälle tohelolle tiedon, että liikkeestä on annettu kirjanpidon ohi sun omakotitaloon tumppuunvempattuja jalkalistoja. Päivystävä tohelohan julkaisee asiasta samantien sensaation.
Pääministeri Wlänähän: Mitenkäs se muka minua auttaa? Sittenhän ne repii multa varpaankynnetkin.
Elinkeinoministeri Pornonov: No eihän toki. Kun mehän tiedetään, että ei sulla niitä tumppuunvempattuja jalkalistoja ole. Menet ensin lehdistötilaisuuteen ja otat siellä vähän selkääsi ja vedät herneet nenukkiin. Sitten tilaat tarkastajat kotiisi, ja kun sieltä ei mitään löydy, niin pidät uuden lehdistötilaisuuden, jonka punaisena lankana on se, että se on Max, joka näyttää mistä kana pissii. Pistä punainen kravaatti päälle, se antaa tumman puvun kanssa kuvan agressiivisuudesta.
Puoluesihteeri Krääk: Ja sen jälkeen pyydät päädemokraattoria hajoittamaan eduskunnan. Kerrot, että olet suoraselkäinen bulvanialainen, joka haluaa antaa kansalle mahdollisuuden vaikuttaa tässä vaikeassa tilanteessa. Me otetaan vaalivoitto, ja sitten meillä on muitten pääpuolueitten kanssa neljä vuotta aikaa polata toisinajattelijoilta turpa kerta kaikkiaan kiinni. Kaikki jatkuu niin kuin ennenkin, ja kansa muistaa sinut moraalisesti suorakyrpäisenä pääministerinä ja demokratian sankarina.
Pääministeri Wlänähän: No voi juma örtsy, tuohan saattaa toimiakin. Mutta kyllähän media kumminkin verta vaatii. Jokuhan meidän täytyy susille syöttää.
Elinkeinomisteri Pornonov: No se Kaakakään nulikka saa nyt luvan ottaa one for the team. Piruakos meni persettään heiluttamaan sen Höpöttelätiönin pariskunnan kanssa siihen ohjelmaan, siihen Sössii Susien Lailla, vai mikä se oli.
Pääministeri Wlänähän: Suunnitelma on kyllä erinomainen, ja annan valtuudet laittaa se täytäntöön. Vaan sääliksi käy sitä Kaakakäätä. Mitenkähän Anton-pojan käy?
Puoluesihteeri Krääk: Ei senkään käy pahasti. Olen meinaan osana unisumutuspropagandaa sopinut BMTV 3:n kanssa, että Lauantaitanssit palaa tv-ruutuun. Ihmiset tykkää kattella sitä ja olla ajattelematta muuta. Laitetaan Kaakakää siihen juontajaksi. Sitten kun se on ollut neljä vuotta poliittisessa evakossa, niin otetaan se takaisin. Oppiipahan poika tavoille, ja kun se Kaakakään nulikka oppii kieroilemmaa järjen kanssa, niin hänest tulloo oikee pääperkele.
Pääministeri Wlänähän: Hjuu, eikös se Kilmisterin Lemmykin laulanut aikanaan, että “If you like to gamble, I tell you I'm your man, you win some, you lose some, all the same to me”
*
Lukijalle: kyseessä on fiktio, eikä se liity mihinkään. Kenenkään poliittista uskottavuutta ei vahingoitettu kirjoitusprosessin aikana. Hullujussi-orkesterin elävät ja edesmenneet jäsenet eivät ole vastuussa kirjoituksesta. Blogin molemmille lukijoille kiitoksena siitä, että jaksatte kahlata näitä puisevia kirjoituksia soittaa Huitsinnevadan Paikallisradio Hullujussin kappaleen Cucuzza.
Joulukalenteri 2024 Yhdeksastoista luukku
3 tuntia sitten
4 kommenttia:
Kiitoksia. Vakavasta teemasta huolimatta nämä tähän tyyliin kirjoitetut juttusi saavat hymyn karehtimaan jäykän härmäläisukonkin poskilla...
Mine kiiten teite.
Jaaha, olen sitten Kullervon lisäksi se toinen lukija ;-)
Kiitoksia Yrjölle taasen, tänne on aina mukava palata
Kiitokset Petelle ja voimia eloon.
Lähetä kommentti