eli ilta poliittisessa mediaoopperassa eli metajotakin vai meditaatiotako hän nyt oli
Viime kirjoituksessani käsittelin näitä nuorkokkareiden näkemyksiä lapsilisistä ja sosiaaliturvasta. Olin, ja olen edelleenkin nuorkokkareitten kanssa eri mieltä, ja pyrin em. kirjoituksessani perustelemaan mielipiteeni. Jonkun mielestä perusteet saattoivat osua kohdalleen ja jonkun toisen mielestä ne olivat tyypillistä silkkaa yrjöä pienellä alkukirjaimella ja se joku toinen voi olla kaikin mokomin sitä mieltä ja tiedä vaikka olisi oikeassakin. Kun tämähän on kumminkin mielipideblogi, eikä varsinaisesti mikään ensyblogedia.
Sitä, että asian tiimoilta kokoomuskin sai nyt ikioman caustinsa, en käsitellyt kuin ohimennen. Jonkun verran sitä puitiin kommenttiosiossa, varsinkin mainio vakikommentoijani Lihapuhe, ja sen tiimoilta aloin miettiä, kuinka tällaisten aina vaan lyhyemmin välein toistuvien caustien mekaniikka oikein toimii. Kun ideahan on pitkään ollut se, että ei vedetä herneitä nenään asioista ja väitellä niistä puolesta ja vastaan, vaan päreet palaa siitä, että yleensä on sanottu asioita. Ehkä tämä on muotia mediassa, koska siitä saa aikaan niin hyviä skandaaleita. Kokkarit ovat nyt saaneet omansa ja persujen puoluetoimiston lattiallehan on lapioitu jo sellainen määrä sitä itteään, että ei saappaanvarret piisaa.
Jotenkin niin kai se mekaniikka menee, että ensiksi jollain tavalla politiikassa tai edes sen liepeillä mukana oleva henkilö X sanoo tai kirjoittaa jotakin, tai sitten toimittaja lukee, mitä henkilö X on lukenut / kirjoittanut, ja käyttää hyväksi havaittua leikkaa-liimaa-unohda-tee johtopäätösmetodia ja julkaisee sensaation. Ja reaktiohan menee sitten suurinpiirtein seuraavasti:
- Henkilö X on sanonut jotain ja hän ei olisi saanut sanoa sitä.
- Koska henkilö X on sanonut jotain, mitä hän ei olisi missään nimessä saanut sanoa, niin sen seurauksena me kaikki olemme todella pahalla päällä.
- Painotan vielä meidän kaikkien puolesta että on todella vastenmielistä, että henkilö X on sanonut niin kuin on sanonut.
- Henkilö X:n on mitä suurimmalla vauhdilla erottava tehtävästään, oli se sitten mikä hyvänsä.
- Henkilö X:n poliitisen ryhmän on erotettava Henkilö X tehtävästään, ja mikäli hän on jo itse eronnut siitä, henkilö X tulee nimittää uudestaan tehtäväänsä, jotta henkilö X:n poliittinen ryhmä voi erottaa henkilö X:n tehtävästään uudestaan.
- Muistinko mainita, että meidän kaikkien mielestä on todella vastenmielistä, että henkilö X on sanonut jotain, ja mikäli hän saa jatkaa tehtävässään, se osoittaa henkilö X:n poliittiselta ryhmittymältä vastenmielistä vastuuntunnottomuutta.
- Henkilö X:n poliittisen ryhmittymän on välittömästi irtisanouduttava siitä, mitä henkilö X on sanonut, ja luvattava, ettei poliittinen ryhmittymä sano sitä enää koskaan milloinkaan, vaikkei se nyt sinänsä ole niin sanonutkaan, mutta henkilö X sanoi ja hänen poliitinen ryhmittymänsä kumminkin ajattelee just niin.
- Moi! Mäkin oon täällä. En ole ollut vähään aikaan tapetilla, mutta kyllä mä oon sitten kauhean järkyttynyt, ja otatko hei vielä sivuprofiilikuvan, mä näytän paremmalta silleen.
- Kai muistin sanoa, että minusta on vastenmielistä se, mitä henkilö X sanoi, ja totta kai minulla on oikeus määritellä, mikä on vastenmielistä.
- Se, että henkilö X sanoi jotakin, ja hänen poliittinen ryhmittymänsä viivytteli puolitoista vuorokautta hänen erottamisessaan on selvä merkki siitä, että Suomessa on vaarallisessa määrin lisääntymässä pelottavaa jotain. Tässä tapauksessa pelottavaa jotain löysi ensimmäisena Demari, joka alkoi yhdistellä halla-aholaista falangia (PS-h) ja schubaklaista suuntausta (kok-ss) uudeksi äärioikeistolaiseksi puolueeksi ja tämähän on tietenkin kokeneen toimittajan tekemää vastuullista analyysiä ajan vaarallisista ilmiöistä eikä suinkaan foliopipoilua tai vainoharhaisuutta.
- No minä täällä myös hei! Ei tuo mua oikeastaan järkyttänyt, mutta etten vaikuttais jotenkin epäilyttävältä niin toteanpa minäkin että olipa todella vastenmielistä.
- Se, että oliko henkilö X mahdollisesti oikeassa sanoessaan sitä kuuluisaa jotakin tai (varsinkin persujen tapauksessa) oliko hän edes sanonut sitä jotakin, on yhdentekevää, sillä kyse on siitä jostakin, joka on vastenmielistä ja tuomittavaa, eikä siitä pidä puhua.
- Ja yleensä ja erikseen meillä kaikilla oli niin järkyttyneen ja tuomitsevan oikeamielisen hyvä mieli.
Jotenkin kierolla tavalla meikäläiselle tulee mieleen näistä muutaman vuoden jatkuneista toistuvista skandaalikuvioista vuosi 2006. Silloinhan Lordi voitti euroviisut. Kun Lordi oli valittu Suomen karsinnoissa, muistan erään vanhan naisen haastattelun. Hän sanoi tosi myrtyneenä että kyllä valitsivat niin kauhean kappaleen. Ja kun haastattelija kysyi, että mikä kappaleessa oli kauheaa, niin nainen vastasi, että kun niillä on niin rumat vaatteet.
Jollain lailla tuossa haastattelunpätkässä kiteytyy nykyinen poliittinen keskustelu. Asiasta viis, mutta väärät rytkyt ja sen takia on niin mukavaa vääntää naama nurpalleen. Samaan aikaanhan vuonna 2006 muuten eräs Jussi Halla-aho alkoi saada jonkun verran julkisuutta. Ehkäpä joku toimittaja tuumi, että mitähän tuon kanssa oikein tekisi, kun ei sen väitteitä oikein saa nurinkaan perusteltua, ja nähtyään tuon myrtyneen naisen haastattelun sai kuningasajatuksen. Piruko näistä tietää, pienistä yhteensattumista on tullut suurempiakin keksintöjä. Niin kuin kuulemma eräästä omposta ja päälaesta ja niitten kohtaamisesta.
Tärkeintähän näissä järkyttymiscausteissa on tietysti se, kuka saa määritellä sen, mistä tulee porukalla järkyttyä ja kenellä on rumat vaatteet.
Joulukalenteri 2024 Yhdeksastoista luukku
3 tuntia sitten
19 kommenttia:
Niin kauan kuin muistan, ihmiset ovat järkyttyneet ja pöyristyneet toisten mielipiteistä, ja siksi lehtiin sai kirjoitella yleisönosastoon anonyymisti aina tuonne viime vuosikymmenen puoliväliin asti. Sen jälkeen toisten järkyttymisestä tuli niin epäsuosittua, että lehdet edellyttivät oman nimen käyttöä. Sen seurauksena keskustelu ryöpsähti blogeihin ja vastaaviin.
Aiemmin vaan järkytyttiin, mutta nyt vaaditaan kaikilta anteekispyyntöjä ja toisten puheista irtisanoutumisia. En koskaan olisi uskonut, että meillä on huonompi sananvapaus kuin itänaapurissamme. Se on tähän astisen elämäni odottamattomin yllätys. Edes Neuvostoliiton romahdusta en pitänyt mahdottomana, koska jokainen siellä käynyt tiesi, ettei maan logistiikka toimi, vaan se hukkaa valtavat määrät energiaa. Vaikka energia oli halpaa (70-luvun alussa lämmitysöljy maksoi 15 penniä litralta), niin ei se sentään ollut niin halpaa. 80-luvun alussa Neukkula käytti noin 4 miljoonaa barrelia öljyä päivässä, tätä nykyä jotain kahden paikkeilla. Japani on pysynyt samalla viiden miljoonan tasolla jo 40 vuotta.
Voi helevatin helevatun Yrjö minkä teit! Olin juuri ottanut suun puolilleen viskiä kun aloin lukea juttuasi ja nyt se viski on näppiksillä. Ikinä ei ole sellaista äkkinaurua päässyt kuin äsken.
Kyllä nyt pitäisi herra Bloggerin kieltää sinulta kirjoittaminen ja pyytää anteeksi puolestasi ja erottaa sinut työstäsi ja hakata hiukan päätäsi kiviseinään, olet sinä niin vaarallinen viskinjuonnin vihollinen. Ja jos et heti pyydä minulta anteeksi teen tutkimuspyynnön poliisille ja kantelen oikeusasiamiehelle ja EY-oikeuteen! Kyllä minä niin mieleni pahoitin.
Tervehdys Kumitontulle ja Närpes Vargille & kiitos kommenteistanne.
Kumis: Jotenkin minusta tuntuu että tämä joukkoloukkaantuminen on päivän ilmiö. Loukkaantumisen aihe ei ole niin tärkeä, vaan tärkeää on yhteisen pahan olon aikaansaama hyvä olo. Onneksi tämä blogirintama samoin kuin Hommaforumi on vielä olemassa. Minä muuten aikanaan asustelin huomattavan vasemmistolaisessa paikkakunnassa, jossa ajateltiin asioista niin, että Rauhanvaltiossa asiat pelittää ihan kybällä. Ystävyysvierailulla Rauhanvaltiosta tulleet vieraat tosin kyselivät meiltä että oliskos purukumia antaa. No olihan meillä. Jenkki ja Juicy Fruit. Pisti vaan nuoren miehen ihmettelemään.
Närpiön Julma Susi: olen pahoillani näppiksestäsi ja ennen kaikkea hyvän whiskyn hukkaamisesta. Se on alkoholin väärinkäyttöä se. Jos joskus tavataan, niin ostan sulle uuden whiskyn tilalle. Miedoksi puolustuksekseni sanoisin, että näppiksen ja whiskyn pilaamiseen en ole syyllinen minä, vaan ne järkyttyneet ja pahoittelevat ihmiset, jotka inspiroivat minua kirjoittamaan. Vaan yhtä kaikki, jos tavataan joskus, niin whiskyn tarjoan siitä huolimati. Ja niin juu, pyydän anteeksi. Ihan kybällä. Whisky on vakava asia.
Niin pahasti ei minua voi loukata, etteikö sitä voisi viinalla hyvittää. Kiitos tarjouksestasi, anteeksi saat ja totta: whisky on vakava asia. Asenteesi osoittaa harvinaista nmiehekkyyttä tässä foliohattuilun luvatussa maassa.
Olen samaa mieltä siinä, että tämä hysteerinen joukkoloukkaantuminen on aika uusi asia, ilmeisesti netin mukanaan tuoma ilmiö.
Meidän nuoruudessamme ei oikeastaan osattu loukkaantua muusta kuin neuvostovastaisuudesta. Mutta se kaikki oli tietysti täysin näyteltyä. Ne, joiden oli virkansa puolesta pakko tuohtua n-vastaisista puheista, olivat sisimmässään aivan samaa mieltä. Jopa n-liiton lähetystössäkin hirnuttiin hyväksyvästi n-liiton vastaisille jutuille, mutta julkisuudessa näytettiin tietysti myrtynyttä naamaa.
Tämä nykyinen loukkaantuminen on jonkinlaista joukkohysteriaa. On täysin käsittämätöntä, kuinka valtavat mittasuhteet esimerkiksi Helena Erosen hihamerkkikausti sai. Tietysti hysterian lietsojat tiesivät vallan hyvin, että kyse oli huumorista, mutta kun nyt pääsi tuikkaamaan persuja puukolla niin mikä ettei. He olivat siis aivan samassa semassa kuin entisajan neukku-pahastujat. Kaikki oli ja on suurta teatteria.
Allahille kiitos, että Erosella riitti huumorintaju tuon metelin keskellä. Heikompi hihamerkkeilijä olisi voinut vetää itsensä hirteen.
Olen lukenut epäilyjä, joiden mukaan viime aikojen kaustit olisi luotu tahallaan peittämään valtiojohtomme ilmiselvät rikokset. Selvä valehtelu jostain Kreikan takuista ja miljardien jatkuva mättäminen huijareille ei voi jatkua loputtomiin. Puhutaan jopa, että Katainen siirtyy ennen joulua EU:n hommiin ja myös Jutalle olisi petattu pakopaikka, joka ei ole luokanopettajan virka Kokkolassa.
Joukkoloukkaantumisilmiötä on pohjustanut jo vuosikymmeniä poliittinen korrektius. Sen tarkoituksenahan on ollut välttää loukkaamasta uhriryhmiä ja demonisoida poliittisen korrektiuden sääntöjä noudattamattomia. Mutta on ollut myös poliittisesti korrektia loukata, kunhan loukatut ovat olleet esimerkiksi Suomen puolutusvoimien riveissä sotiin osallistuneita.
Joukkoloukkaantumisilmiö lienee Suomessa uusi. Vielä kymmenen vuotta sitten en muista sellaista esiintyneen.
acc
Ja aivan kuin luojan lahjana tuli tämä Talvivaara tapaus, josta nyt media ja rahvas repii irti kaiken mahdollisen samalla kun pääministeri ja valtiovarainministeri ovat taas Brysselissä lupailemassa luottoja parempaan tarpeeseen.
Kyllä tää kotoinen media on sitten niin pateettista seurattavaa. Laiha lohtu etten maksa mistään mitään enkä aiokkaan maksaa.
Siinä vaiheessa kun Käteinen siirtyy Brysselin leipiin, niin Suomessa pitää kyllä järjestää kansanäänestys siitä miten jatketaan.
Tervehdys Närpes Vargille, acc:lle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.
Närpes Varg:
Siihen neuvostohyssyttelyynhän oli sinänsä perusteita, mm. parisataa moottoroitua jalkaväkidivisioonaa ynnämuutasemmosta ikävää. Nykyisin loukkaannutaan siksi, kun loukkaantua pitää, ja varsinkin jos sillä pääsee persua mäiskimään. Mielenkiintoista sinänsä, että caustin kohteena oli nyt kokkari. Oliskos lehdistölle tulossa vauhtisokeus, ja caustia revitään aina vaan pienemmistä asioista. Ja mikä ettei sinänsä, kun lehdistöhän tietää, että taustahoilaajia riittää. On sanonta, että silloin pitää veisata, kun virsikirja on auki. Ennen vanhaan se tarkoitti jotain mukavampaa, mutta times they are changing.
Helenalle toivotan kaikkea hyvää. Yhtä ihmistä on mäiskitty vähän turhan paljon. Noita causteja muuten on tosiaankin sattunut mukavasti juuri silloin kun eduskunnassa on käsitelty EU-asioita ynnä ”lievähköjä” perustuslain muutoksia. Kataisen siirtymistä Brysseliin en yhtään ihmettelis.
acc: Onneksi sentään viimeisen parinkymmenen vuoden aikana veteraanit ovat saaneet heille kuuluvaa arvostusta. Myöhään kyllä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Becker: Tuo Talvivaaran tapaus on siitäkin harmittava, että se taatusti lykkää muita kaivoshankkeita, mm. sitä Sodankylän suurmalmiota. Kun maa elää edelleenkin vientiteollisuudella. Kaivostouhu olisi sinänsä alun perinkin pitänyt pitää suomalaisten, vaikkapa Outokumpu Oy:n käsissä. Kansanäänestyksen hyväksyisin minäkin, mutta en pidättele hengitystä.
Vieraalle vielä: sain sähköpostin ja linkin, mutta tietämykseni aiheesta on varsin vähäinen, joten en sen enempää osaa kommentoida.
Pauli Vahtera on pannut kokoon suurin piirtein samat asiat, mitä täällä respassa on touhuttu. Kannattaa lukea:
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2012/11/13/kaikki-kusettavat/
Konsensus-puolueille tuo Talvivaaran kaivosvuoto tuli kuin tilauksesta kun ne voivat sen avulla siirtää huomion pois velkahimmeleistä ja EU:n yhteisestä turvapaikkapolitiikasta tms.
En tiedä tuosta kaivosaltaan vuodosta enkä tiedä mistä saisi tarkkoja tietoja.
Pettymykseltä kaivosyhtiö on osoittanut koska se herätti lupauksia muutamia vuosia sitten. Ensin pitää vuoto tukkia, ja vedet putsata. Sitten etsiä syylliset ja määrätä korvaukset. Kaivoksen alasajosta en innostu joten ehkä on parempi jos jokin toinen firma jatkaa kaivoksen pyörittämistä.
Vuodon valuminen vesiin herättää joidenkin vaatimuksia kaivostoiminnan kieltämisestä Suomessa ja jo olemassa olevien kaivosten sulkemista. En innostu siitä mutta lupamenettelyjä ja valvontaa on tiukennettava. Ja sitä on valvottava paremmin miten viranomaiset ovat tehtäviensä tasalla.
Perikunnan huvila on Sotkamossa mutta se on kauempana, melkein Kajaanin rajalla Nuasjärvellä. En tiedä mitään miltä huvilan ranta näyttää.
Mineraaleilla on strateginen ja operatiivinen merkitys joten ei ole yksi lysti kenellä on vallassa niiden hallinta, kerääminen ja jatkojalostus. Kaivoslakia on näin ollen paikattava.
Meinasin kysyä huomastiko videon. Arvelin ettei se liity sinun toimialaasi mutta muuten voisi kiinnostaa.
Meneekö tämä mustaksi huumoriksi mutta kaivosvikojen ja kaivoslain paikkaus ajoissa on helpompaa kuin mamupolitiikan seurausten paikkaus myöhään.
Itse en Yrjön tekstistä edes mieltäni pahoittanut, hyvää juttua, mutta ei se erityisen uutta tai ihmeellistä näkökantaa itselle tuonut, eikä tuolle oikein osaa nauraakaan, mutta yhdyn kyllä osaltani surukulkueeseen sen Närpesin viskin vuoksi.
Vaikka näin arki-ilta onkin, taidan itse kohottaa pari mallassenttiä sen muistoksi. Henki elää.
Mutta toisaalta, harvatpa näppäimistöt on noin jaloilla liemillä kastettu ja niillä näppirasvoja pois lioteltu. Oletan ettei se nyt kuitenkaan mitään kolmea leijonaa ollut.
Eikä siinä mitään vaikka olisikin, mutta kisuleiden sijaan itse nautin enemmän tuosta turpeesta.
Mutta. Lehdistön tila näyttää tosiaan olevan jonkinlaisessa lievässä epävarmuudessa. Maailma muuttuu yllättäen yhä. Joskus meilläkin oli mm. paikalliset myllyt ja myllärit pittoreskeine myllyineen ja sitten sekin vakiintunut ammattiryhmä väistyi tulevaisuuden tieltä. Yhden aikakauden loppu muiden joukossa.
Hieman samanlainen kurimus ehkä odottanee perinteisempää mediaa, kun tiedonvälitys on lävähtänyt netin takia käsiin ja kukaan ei varsinaisesti pitele ohjaksia eikä voi omia totuuden torvea. Se toki harmittaa monta vanhaa toimijaa. Nyt olisi vain pakko uudistua ja mukautua ja hakea uusi rooli. Mikä se on, en tiedä. Mutta täytyy sanoa etten ole kauhean huvittunut siitä että yhä useammat uutiset alkavat muistuttaa mielipidekirjoituksia. Mielipiteitä kun riittää itselläkin omiksi tarpeiksi.
Itsellä homma on mennyt siihen että lehdistä saatan silmäillä otsikot ja sitten kiinnostavien osuessa kohdalle koetan ehtiä päästä nettiin ja kaivella taustoja, eli tehdä niiden prk. palkattujen toimittajien työtä, kun eipä noiden työnjälkeen enää liikoja uskalla luottaa. Liian monta pettymystä opettaa.
Minä en ole toimittaja, mutta sen verran eri tekstityylejä tiedän että tunnistan pakinat, rutinat, mielipidekirjoitukset, proosat, uutiset, jne. toisistaan. Näyttäisi että toimittajat taas yhä vähenevässä määrin eivät, vaikka olettaisin että jossain vaiheessa uran alkua nämäkin käytäisiin läpi.
Se mainittu Erosen hihamerkkikeissi oli kyllä täysin ala-arvoinen rävellys minunkin mielestäni. Enkä oikein osaa mieltää sitä edes vahingoksikaan, vaan se vaikutti täysin tarkoitukselliselta hyökkäykseltä Erosen ja persujen suuntaan. Siis ison päivälehden ja median taholta jotain nobodyä kohtaan.
Edes huono maku ei saa olla syynä moiseen käsittelyn irvikuvaan. Hyvän toimittajan tuntee siitä, että se osaa tehdä myös vihaamastaan asiasta suht. objektiivisen jutun.
Sen jutun pohjaltahan asia taas kääntyikin siihen miten sekin kehtasi ja taas persut perseilevät, erottakaa se, miksi Soini ei sitä ja tätä, pitäis olla jo yms. tms. jne. Kuten täälläkin todettua.
Suomi vain taitaa olla liian pieni maa, tai ja liian lähellä venäjää (tai sen mentaliteettia) pystyäkseen tuottamaan laadukasta tutkivaa ja hutkivaa journalismia, jota käsittääkseni mm. joku Guardian esim. edustaa.
Ja se kotoinen vallan vahtikoira näyttää juurikin näissä olosuhteissa oikealta nimitykseltä, kun sen verran palauttaa mieleensä että mitä se termi "vahtikoira" oikeasti merkitsee.
Tämän Schubak-keissin kohdalla olen sitten ollut huomaavinani, että mediankin käsittely on kuitenkin hieman erilaista kuin persujen perseillessä. Vähän sellaisia lieventävää, "se on niin nuori vielä" ja "kyllä se siitä oppii" lausahduksia mm. puhuvien toimittajapäiden taholta, mitä en muista kovinkaan usein nähneeni persujuttuja lukiessani, vaikka Schubäkinkin heitto menee juurikin tasolle josta mm. Halla-ahoa on syytetty ja jopa ylikin. Mutta toisaalta kotoisen median seuraamiseni on nykyään melko ylimalkaisen silmäilevää, eli voin olla väärässäkin.
Tämä median draama voi olla vähän liian katkeransuloista popkorneille, mutta sen viskitilkan verran taidan kitalakeani kostuttaa.
- lihapuhe
Tuon nuorsekoomuslaisen edesottamuksista voi todeta lähinnä että tässä voi vahingoniloisena katsella noita kausteja.
Mielenkiintoista on huomata miten kaustit eroavat niistä kausteista joissa on ollut persuja mukana. Miten julkisuudenhallinta toimii kokoomuksella. Nopeasti ainakin Ilkka Kanervan suhteen selvisi, parilla päivällä.
Sossuille, vihreille, ja vassareille toivoisi myös kausteja. Se vaan että kun toimittajat ovat useimmiten tiedostavia vihervasemmistolaisia niin ei ne mahda kavereitaan sohia. Korkeintaan pikkuisen hipaistaan ja ohimennen ja niin että voi hypätä äkkiä yli.
Tervehdys Närpes Vargille, Vieraalle ja Lihapuheelle & kiitos kommenteistanne.
Närpes Varg: Pauli Vahtera on järkevä ja asiallinen mies. Hepun blogi löytyy myös suositeltavista lukemistoistani. Ihme, että Iltalehti pitää miehen bloggaajanaan.
Vieras:
Viesti 1: Talvivaara oli sinänsä ikävä sattumus. Sen vähän pohjalta mitä itse tiedän, se jätevesiallas oli tehty juosten kusemalla. Ulkomaalainen firma, joka pitää suomalaista kaivosta lähinnä siirtomaakaivoksena. Videokysymykseenhän jo vastasin.
Viesti2: Ei mennyt. Kaivoshommien mokat voidaan hoitaa maansiirtokoneilla, maahanmuutohomman mokat hoidetaan pahimmillaan Kalashnikoveilla.
Viesti 3: Eihän sitä tiedä, vaikka vauhtisokeus iskisi. Toivotaan niin, ja katellaan sitten, kun korppi nokkii korpin silmää.
Lihapuhe: Se, mikä aikanaan oli ns. toimitettua tekstiä oli ihan oikeasti toimitettua tekstiä. Nyt se on lukion ekaluokkalaisen kaunista angstia. Joka myydään ns. toimitettuna tekstinä. Se, että keskustelu on aina enemmän siirtymässä verkkoon ja paperimedia ei pysy siinä mukana on varmaankin hyvä meille kaikille. Otetaanpa porukalla whisky paperimedian tuhon kunniaksi.
Mistä sinä olet keksinyt ilmaisun "lukion ekaluokkalainen" kun kuvaat jonkun henkilön aivopierun tasolle jäänyttä tekstiä? Tajuan täysin mitä tarkoitat tuolla ilmaisulla mutta eikö olisi parempi ilmaista myös muillakin tavoilla? Voisi kokeilla sellaisia ilmaisuja kuten lukion äidinkielen aine/essee/kirjoitustehtävä tms. kun noita määrätään oppilaille usein, joko tunnilla kirjoitettavaksi tai kotiläksyinä.
Kaiken loppuhuipentuma on sitten äidinkielen ylioppilaskoe. Siinä sitä onkin melkoista tajunnanvirtaa, vuodatusta, maailmanhalausta, maailmanhumanismia, hyvistelyä, suvistelua, weltschmerziä, übertiedostamista, oman eettisen ja moraalisen pätemisen ja jeesustelun osoittamista, oman paremmuuden osoittamista muihin nähden jne jne jne.
Tervehdys, Vieras. En minä ole tuota termiä keksinyt. Jostakin se on vaan tullut bongattua.
On se uskomaton tyyppi toi köyry, se löysi nyt talvivaarastakin yhteyden natseihin/äärioikeistooon :P ..
(sori ykä ei voinut komentoimata olla)
Tässä on hyvä kaivostoimintaan liittyvä kirjoitus. Löytyy myös täältä.
Tervehdys Anolle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.
Ano: Mulla löi vähän aikaa tyhjää, mutta hoksasin sitten, että Panustahan tässä oli kysymys. Aika mainioita kytkentöjä heppu päässään tekee, eli bongaa perseelleen tehdyn jätevesialtaan ja saa lopputulemaksi:
”Aiemmin piilossa pysytelleet väkivaltaan, poliittisiin murhiin ja vallankumoukselliseen äärioikeistolaisuuteen suuntautuneet pienryhmät ovat nyt tulleet esiin.”
Tähän ei eläin pysty.
Vieras: Kiitos linkistä.
Lähetä kommentti