JOTAIN IHAN MUUTA LVIII

Eli lisää toksista maskuliinisuutta

Meikäläinen kun on tunnetusti perinpohjin toksisen maskuliinisuuden saastuttama (mitä vaimo ei piru vie hoksaa, tai pahempaa, ei välitä tai vielä pahempaa eli tykkää siitä) niin jatketaanpa ehdottoman tuomittavaa militaristis-sovinistista asehulluutta ja käydään läpi kakkosrähinän jälkeisiä tyylikkäitä aseita. Näin alkuun tulee muistuttaa että kyseessä on jälleen yhden miehen vaikutusvallaton tyyliraati eikä siinä siis panna järjestykseen teknisesti parhaita ja käyttökelpoisimpia aseita. Kunhan pidetään vaan kuolaturpaista asegloriaa ihan muuten vaan esillä. Ja tietysti kun kakkosrähinän jälkeisestä ajasta puhe on niin aloituspaikka kuuluu luonnollisesti tälle klassikolle:

Kyseessä on tietenkin AK-47 Kalašnikov. Sen lisäksi että se on koruttoman tyylikäs, se on myös luotettava ja helppokäyttöinen. Alun perin asetta on valmistettu kaliiberissa 7,62 x 39. Sen jälkeen sitä on tehty useita eri malleja kaliiberissa 5,45×39. Aseen kaasumäntätoiminen koneisto ei hätkähdä likaa, paskaa, roskaa eikä moskaa ja sen käyttövarmuutta esitellään hieman kieli poskessa tällä videolla. Kyseisen videon AK-47 on hieman uudempi malli mutta koneistohan on sama.

Kyseinen pikaväestönkontrollointiväline on maailman yleisin sotilasase ja tunnettu nimenomaan helppokäyttöisyydestään. Sitä osaa käyttää apinakin.

Kalashnikovista on luonnollisesti tehty huomattava määrä erilaisia versioita. Joista suomalaiselle on tietysti tutuin RK 62 josta allekirjoittaneelle se omin ja tutuin versio oli tämä varusmiesajan palvelusase:

Rynkystähän tehtiin muitakin hieman tuunattuja malleja ja Suomeenhan sitten ostettiin 1990-luvulla sekä kiinalaisia että harppisaksalaisia versioita AK-47:sta. Ostoksen kolikolla oli kaksi puolta. Toisaalta saatiin huomattava määrä reserviaseistusta. Ja toisaalta ne rynkyt jäivät sitten suomalaiselta aseteollisuudelta tekemättä joten se näivettyi. Viimeisimmänkin RK 95 TP-mallin valmistus on loppunut. Sentään on alkamassa uudistus jossa aseteollisuus modaa vanhoja rynkkyjä RK 62M-mallisiksi:

Osaltaan suomalaiseen rynkkyyn sitten pohjautui israelilainen Galil, jota kuitenkin tehtiin Nato-kaliibereissa:

Kalashnikovia on siis tehty n+1 määrää eri versioita joten esitellään yksi joka näyttää sellaiselta mutta ei ole. Eli tshekkoslovakialainen vz. 58 jonka koneisto on aivan toisenlainen kuin Kalashnikovissa:

Ase kuitenkin käytti Varsovan Liiton 7,62 x 39 standardipatruunaa. Naton puolella kehiteltiin luonnollisesti omia vastaavia viritelmiä ja yksi tunnetuimmista on tietysti Naton omaksumaa lyhyttä kiväärikaliiberia 5,56 x 45 käyttänyt M16 joka tunnetaan totta kai lukuisista Vietnam-leffoista:

En ole kyseistä asetta koskaan pitänyt käsissäni mutta käsitykseni mukaan M16 on ollut itäiseen vastakappaleeseensa verrattuna huomattavasti epävarmempi toiminnaltaan. Naton puolella oli myös tunnettuja pitkää 7,62 x 51-millistä patruunaa käyttäviä automaattikiväärejä joista esitellään ensimmäisenä hyvin laajalle levinnyt belgialainen FN FAL:

Samanlaista patruunaa käytti myös saksalainen (siis silloin länsisaksalainen) Heckler & Koch G3:

Kylmän sodan aikana alettiin sitten kehittää myös ns. bullpup-kivääreitä, tarkoituksena saada ase lyhyemmäksi ja sitä myötä kätevämmäksi käyttää. Aseissa lipas ja laukaisukoneisto ovat liipasimen takana joten aseen piipun mitta ei varsinaisesti lyhene. Omasta näkövinkkelistäni kyseiset aseet eivät ole kovin tyylikkäitä mutta täytyyhän niitäkin esitellä. Ensimmäisenä itävaltalainen Steyr AUG:

Jos lukija ei ole seurannut muuten aseita mutta katsellut toimintaelokuvia niin kyseinen ase lienee tullut tutuksi Die Hard-elokuvasta:

Kyseinen – sinänsä erittäin toimiva ihmissuhde-elokuva – alkoi noudattaa nykyistä linjaa eli rosvot olivat vaaleita heteromiehiä mutta se ei päässyt vielä nykyisin vaaditulle diversiteettitasolle jossa naiset ovat kovempia jätkiä kuin miehet ja miehetkin puhuvat pelkkää wakandaa. Tunnettu bullpup-mallinen sotilasase on myös brittiläinen L85  jolla tässä kuvassa räiskii kuningatar Elisabeth näyttäen että täältä tömähtää ja tuumien että god save the queens enemies:

Myös suomalaiset kehittivät omasta rynkystään bullpup-version Valmet M82:

Asetta oltiin suunniteltu laskuvarjojääkäreitten käyttöön mutta jo kokeiluvaiheessa huomattiin että haitat olivat etuja suuremmat. Suoraan wikipediasta kopioituna:

”Asetta tarjottiin laskuvarjojääkäreille, mutta siinä huomattiin pian erilaisia ongelmia. Eräs ongelmista oli huono ergonomia – ase saattoi iskeytyä suuhun laskuvarjohyppyjen yhteydessä – ja siinä oli myös eksoottiset, sivussa olevat tähtäimet. Pääesikunnan asiantuntijat totesivat, että aseen tähtäinjalkojen varret olivat alttiit vaurioitumiselle, liipaisin kuumeni liiaksi sarjatulella ja ampujan korvaan iskevä ääni oli häiritsevän kova. Rynnäkkökivääri oli myös vaikeasti käsiteltävä ja tasapainoton. Pääesikunta hylkäsikin aseen hyväksymättä sitä edes laajempiin kenttäkokeisiin.”

Esitellään sitten eräs varsin omalaatuinen Bundeswehrille suunniteltu ase joka kuitenkin suomalaisen bullpup-rynkyn tavoin jäi vaiheeseen. Eli Heckler & Koch G11-rynnäkkökivääri:

Aseen erikoisuus oli siinä että se käytti hylsytöntä 4,73x33 mm patruunaa. Wikipedian mukaan aseen tulinopeus vaihteli varsin hitaasta 460 laukauksesta per minuutti huomattavan nopeaan 2.100 laukaukseen per minuutti mutta tuo nopeampi tulinopeus oli vain kolmen laukauksen purskeissa. Asetta suunniteltiin laajaan käyttöön mutta lopulta sitä tehtiin vain tuhat kappaletta enkä tiedä onko ase enää minkäänlaisessa käytössä.

Siirrytäänpä sitten konepistooleihin. Jos mietitään, mikä konepislari mielletään kakkosrähinän jälkeiseksi The Konepistooliksi (nyt puhutaan siis maineesta ja mielikuvista) niin ehkä tarjolla on kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäisenä israelilainen Uzi:

Kuvassa on se alkuperäinen puutukkinen versio ja kaliiberi 9 mm Parabellum. Tulinopeus 600 laukausta per minuutti. Aseesta on sitten tehty huomattava määrä erilaisia versioita joista eniten ihmetyttää Micro-Uzi jonka tulinopeus on 1.700 laukausta minuutissa. Millä helvetillä sellaista tulta hallitsee kun itse asekaan ei ole paljon pistoolia isompi? Ehkä vakiokommentoija Taisteluvälineupseeri osaa heittää tähän jotain osviittaa. Se toinen ikoninen konepistooli on tietysti saksalainen Heckler & Koch MP5:

Tätä asettahan käyttävät Suomessa niin PV, rajavartiolaitos kuin poliisikin. Poliisi käyttää sitä nykyisin aika ajoin näkyvilläkin ja sehän on kuulemma osoitus siitä että avoimien rajojen ja rajattoman maahanmuuton myötä meillä on nykyisin turvallisempaa kuin ennen. Silloin aikanaan pikku-Ykä tosin muisti että poliiseilla oli vain .38-kaliiberiset Smith & Wesson-revolverit jota ne eivät joutuneet ottamaan esille holstereistaan kuin ampumaradalla. Kun nyt Suomen poliisi tuli mainittua niin esille täytyy nostaa amerikkalainen Smith & Wesson M76-konepistooli joita käsitykseni mukaan hankittiin poliisin pari vuotta aikaisemmin perustetulle Karhu-ryhmälle ennen vuoden 1975 ETYK:iä. En löytänyt enää netistä asialle minkäänlaista vahvistusta joten korjatkaa, jos olen väärässä:

Sitten tulee esitellä muutamia konepistooleja jotka puoliarvovaltaisen yksihenkilöisen raadin mukaan myös ansaitsevat maininnan. Ennen kuin esitellään seuraava konepistooli tulee kertoa se, että englanninkielisessä maailmassa ovat toisistaan eroavat termit ”submachine gun” joka meillä tarkoittaa kaikkia konepistooleja ja sitten on termi ”machine pistol” joka tarkoittaa pienempää, sarjatulta ampuvaa pistoolikaliiberista asetta. Esitellään siis meidän näkövinkkelistä konepistooli ja angloamerikkalaisesta vinkkelistä not submachine gun but machine pistol eli tshekkoslovakialainen Vz. 61 Škorpion:

Aseen kaliiberi oli 7,65 x 17 ja se oli tarkoitettu lähinnä panssaroitujen ajoneuvojen miehistön itsepuolustusaseeksi. Lisäksi sitä käyttivät sekä erikoisjoukot sekä erilaiset turvallisuusviranomaiset. Kieltämättä myös kodinturva-aseena kyseinen ase saattaisi olla varsin käyttökelpoinen. Allekirjoittanut voi ajatella sielunsa silmin kun 72-vuotias leski Anna Äntiö huomaa että pihalle tulee tiettyä diversiteettiä tiedustelemaan omakotitalon taloudellisia mahdollisuuksia. Anna lyö lippaan sisään, lähtee ulos, vetää liikkuvat taakse, laittaa Skorpionin rollaattorinsa päälle ja toteaa että mulla on tässä parikymmentä oikein hyvää syytä pyytää poistumaan. Ja tuossa rollaattorissa roikkuvassa kassissa on viisi lipasta lisää. Konepistooleita mummoille!

Samaan kategoriaan voisi laskea amerikkalaisen MAC 10-konepistoolin:

Perä sisääntyönnettynä aseen pituus oli vain 26,9 cm ja kun sen tulinopeus oli niinkin hurja kuin 1380 laukausta minuutissa niin ase oli kieltämättä hankalaa hallita.

Jos pysytään ”machine pistoleissa” jotka meille ovat ihan pistooleita vaan niin otetaan esille venäläinen Stetškin-pistooli:

Aseella pystyi ampumaan myös täyttä sarjatulta minkä voi nähdä tästä videosta.

Voi olla tietysti hieman vaikeaa hallita. Kannattaa todellakin pitää kiinni molemmilla käsillä. Ja esitelläänpä sitten toisen maailmansodan nippanappaveteraani. Kommentoija Taisteluvälineupseeri kertoi aikaisemmassa jutussa että Konepistooli m/44 eli Peltikonepistooli ehti nippa nappa käydä Lapin sodassa:

Lähinnähän tämä neuvostoliittolaisesta PPS43-Sudajev konepistoolista kopioitu ja ysimilliselle pesitetty konepistooli (eli ollaan jo takaisin submachine gun-osastolla) palveli koulutuskäytössä, reserviaseena ja rauhanturvaajien käytössä. Nämäkin aseet ovat jo PV:n varastoista hävitetty. Eiväthän ne tietysti niin sotilasseksikkäitä enää ole mutta jos Suomessa olisi tommonen Jugoslavian tyyppinen avohärdelli niin kylän miehiä saattaisi rauhoittaa kummasti jos noita olisi parikymmentä kappaletta jemmassa.

Niin että ei Suomeen sellaista härdelliä tule? Ei tietenkään tule. Ei pitänyt tulla Jugoslaviaankaan. Esitelläänpä sitten itävaltalainen Steyr MPi 69-konepistooli:

Ja seuraavaksi brittiläinen Sterling-konepistooli:

Niin Steyrissä kuin Sterlingissä oli suhteellisen alhainen tulinopeus (550 laukausta / minuutti) mikä saattoi olla käytännöllinen ratkaisu sillä kummankin lipaskapasiteetti oli varsin pieni. Ja esitelläänpä sitten suomalainen konepistooli Jatimatic:

Aseen erikoisuutena oli pikkuisen viistoon liikkuva lukko jolla pyrittiin ehkäisemään rekyylin aiheuttamaa aseen kohoamista sarjatulella ammuttaessa. Ase oltiin suunniteltu lähinnä poliisin, erikoisjoukkojen ja panssaroitujen ajoneuvojen miehistöjä varten mutta se ei menestynyt muuten kuin amerikkalaisen elokuvateollisuuden näkökulmasta sillä sen mukaan asetta käyttivät sekä neuvostoliittolaiset spetsnaz-joukot (Red Dawn):

että Yhdysvaltain poliisi (Cobra):

Tarina ei kerro, että saiko aseen suunnittelija Jali Timari näistä leffoista provikoita. Kirjoituksessa ei olla käsitelty eikä pahemmin käsitelläkään niin pistooleita kuin kivääreitäkään. Varsinkaan metsästyskivääreissä ei ole hyvin suurta (ulkonäöllistä) eroa toisiinsa. Mutta otetaan esille kuitenkin venäläinen puoliautomaattinen tarkka-ampujakivääri SVD Dragunov joka on käytössä myös Suomen puolustusvoimilla.

Korjaus, ulkonäöstään huolimatta kyseessä on romanialainen PSL. My bad. Kiitos korjauksesta kommentoijille.

Asehan ei ole niin tarkka kuin esmes PV:n käyttämät pulttilukkoiset tarkka-ampujakiväärit mutta tässähän ei etsittykään käyttö- vaan näyttövalioita. Ja tähän väliin voi sitten laittaa kyseisen aseen sukulaisen, ainoan tässä kirjoituksessa esille tuotavan metsästyskiväärin eli samaa Kalashnikov-koneistoa käyttävän suomalaisen Valmet Petran:

Täytyy todeta että tämän kyseisen metsästysaseen hankkiminen on ollut itselläni usein mielessä. Täytyisi vissiin tehdä se niin pitkään kun se vielä on mahdollista. Jos sen ehtii yleensäkään hankkia ja jos sen jälkeen siirrytään tuomiojalaiseen saurilaisilla mausteilla maustettuun sivistyneeseen yhteiskuntaan niin sittenhän ei auttane muu kuin tehdä välikattoremontti.

Siirrytäänpä sitten konekivääreihin joitten osuus kirjoituksessa on myös melko pieni koska myös ne muistuttavat melko paljon toisiaan. Eli nyt täytyy esitellä suomalainen 7,62 KvKK 62:

Kyseinen rynkyn kanssa samaa lyhyttä 7,62 x 39 kiväärinpatruunaa käyttävä konekiväärihän ei ole rehellisesti sanoen erityisen tyylikäs eikä myöskään käsittääkseni kovin hyvä. Itse en ole ampunut kyseisellä aseella laukaustakaan mutta niin kuulemani kuin lukemani kommentit eivät ole kovin ylistäviä. Tulinopeus aseella on tietysti suuri eli yli 1.000 laukausta minuutissa. PV on sitten myöhemmissä vaiheissa hankkinut itselleen myös venäläisiä PKM-konekivääreitä jotka käyttävät puolestaan pidempää kiväärinpatruunaa:

Mennäänpä sitten totaalisen overkillin puolelle ja esitellään amerikkalainen GAU-8 Avenger konetykki:

Eli tämmönen totaalisen riisitautinen ase. Kaliiberi 30 milliä ja aseessa on seitsemän putkea jotka ruiskivat kyseisen kaliiberisia kranaatteja melko vaatimattomalla tulinopeudella eli 3.900 laukausta minuutissa. Aikanaan kun tämmönen tykki keksittiin ja mietittiin mitä sillä tehdään niin kekseliäät amerikkalaiset hoksasivat että hei, tehdään sen ympärille lentokone ja pannaan se ruiskimaan mahdollisesti Länsi-Saksaan hyökkääviä Neuvostoliiton panssarikiiloja. Missä tehtävässä kyseinen A 10-rynnäkkökone olisi onnistunut varmaankin aika hyvin. Nyt kyseisen koneen kyseisellä tykillä roimitaan joitain talebaanien asemia ja sopiihan se sinänsä hotellin respan henkilökunnalle.

Kyseistä asetta on myös kiväärikaliiberissa nimellä Minigun ja suomalaiset NH90-helikopterit käyttävät sitä ovensuuaseena. Kyseinen ase on myös osallisena yhdessä elokuvahistorian ehkä liioitelluimmassa räiskimiskohtauksessa:

Elokuvista enemmän tietävät voisivat ehkä kertoa, että miten tuo pätkä on tehty. Kyseinen Minigun kun tuskin pysyy jätkän näpeissä. Oli se jätkä kuinka vahva hyvänsä. Itse ainakin muistutan pätkän ampumaohjeesta: kun siirtyy konekivääristä Miniguniin niin täytyy ensin ottaa lätsä päästä ja heittää se maahan.

Siirrytään sitten vielä huomattavasti pienempään kaliiberiin eli .22LR ja esitellään itävaltalaisen Voeren kehittelemä ase nimeltä American-180. Asetta voi sanoa pienoiskivääriksi mutta sillä – varsin huomattavalla – erolla että se on sarjatuliase ja sen lautaslippaassa on parhaimmillaan 275 kutia jotka se räiskii nopeudella 1.200 laukausta per minuutti:

Tätä voisi kutsua kadunlakaisijaksi.

Ja tässähän näitä taas tällä erää. Eräs kommentoija kyseli minulta että kirjoitanko samanlaisen jutun panssarivaunuista. Saattaa olla että jossain vaiheessa sen teenkin, vaikka en panssariaselajin asiantuntija millään muotoa olekaan. Mutta laitetaanpa jutun loppuun Suomen sotahistorian tärkein panssaroimaton ajoneuvo eli suomenhevonen:

Tämä sitkeä taistelijahan oli yksi niin talvi- kuin jatkosodan suurimmista sankareista. Ehkä olisi hienoa myöntää jälkeenpäin vielä yksi Mannerheim-risti yhteisenä kaikille sodissamme palvelleille hevosille. Näillä kauroilla toivotan hyvää ja toksisen maskuliinista syksyn jatkoa kaikille lukijoille.

*

Ja vielä lisäys: Ano laittoi lisää toksista maskuliinisuutta. Lämmin kiitos.