1. Lievää
suurempaa ristiriitaisuutta
Hotellin
respassa törmättiin uutiseen jonka mukaan hallitus esittää kansalaisuuslain
muuttamista niin että kaksoiskansalaisuuden omaava voisi menettää Suomen
kansalaisuutensa mikäli hän on syyllistynyt vakaviin rikoksiin. Tällaisia
rikoksia olisivat ”maanpetos, valtiopetos
ja Suomen elintärkeitä etuja vastaan terroristisessa tarkoituksessa tehdyt
rikokset”. Esitystä tarkennetaan
vielä niin että ”Kansalaisuuden voisi
niin ikään menettää terroristisessa tarkoituksessa tehtyjen rikosten, kuten
kemiallisen aseen kiellon rikkomisen, törkeän ihmiskaupan, panttivangin
ottamisen, ydinräjähderikoksen, kaappauksen tai surman perusteella.
Edellytyksenä olisi lisäksi aina se, että kyseinen rikos olisi kohdistunut
Suomen elintärkeitä etuja vastaan”.
Jotain
tästä jää kyllä puuttumaan vaikka asiaa voisi pitää hyvänä alkuna. Erityisesti
mietityttää tuo asia ”kyseinen rikos
olisi kohdistunut Suomen elintärkeitä etuja vastaan”.
Kuinka
ne määritellään?
Nähtävästi
Suomen elintärkeitä etuja ei vaaranneta sillä että tapetaan tavallinen
suomalainen, raiskataan tavallinen suomalainen, pahoinpidellään tavallinen
suomalainen tai ryöstetään tavallinen suomalainen. Tätä arkipäivän
tuontitavarana hankittua terroria kun tapahtuu joka ristuksen päivä. No,
siinähän vaarannetaan vain tavallisia kansalaisia joitten turvallisuus ei
muutenkaan ole valtakoneistolle millään muotoa ykkösprioriteetti.
Mutta
jos tarkastellaan esitystä vielä enemmän, niin törmätään omansorttiseensa
paradoksiin.
Esityksessä
ehdotetaan, että Suomen kansalaisuuden voisi menettää, jos syyllistyy
sellaiseen valtion elintärkeitä etuja vastaan tehtyyn rikokseen, josta on
säädetty ankarimmaksi rangaistukseksi vähintään 8 vuotta vankeutta. Tällaisia
ovat esimerkiksi Suomen
itsemääräämisoikeuden vaarantaminen, sotaan yllyttäminen, maanpetos ja
vakoilu. Edellytyksenä kansalaisuuden menettämiselle olisi myös se, että
henkilö on saanut vähintään 5 vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen.
Suomen
itsemääräämisoikeuden vaarantaminen?
Eikös
suomalainen poliittinen eliitti ole viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana
federalismikiimassaan syyllistynyt nimenomaan Suomen itsemääräämisoikeuden törkeään
vaarantamiseen? Ja tehnyt aikanaan itsenäisestä valtiosta maakunnan jolla oli
enemmän itsemääräämisoikeutta silloin kun maa oli vielä Venäjän alainen
suuriruhtinaskunta.
Joo,
ilman muuta joku lakimies osaa selittää hyvin, hyvin perustellusti että
kyseessä on ihan eri juttu mutta tällaisen tavallisen raappahousuäijän
näkökulmasta meillä istuvat rikolliset sekä syyttäjinä että tuomareina.
Tietysti
jos maassa olisi edes jonkun asteinen järki tallella niin parasta aikaa
mietittäisiin että milläs perusteella niitä kansalaisuuksia oikein onkaan
jaettu ja kuinka niitä voitaisiin alkaa perua.
2. Newspeak eli
vegaanin pahoitettu mieli
Sehän
on selvää että kaikennäköisiä kylähulluja on ollut maailman sivu ja pehmoisia
on puhuttu aina. Ei se sinänsä ole vaarallista. Mutta nykyisin on siirrytty
aikaan jossa nämä hyvin levottomia puhuvat yksilöt otetaan haudanvakavasti ja
heidän hourailuistaan pyritään tekemään normeja. Hyvänä esimerkkinä oli pari
vuotta sitten yleispervoilujärjestö Setan silloisen johtajan Panu Mäenpään
vaatimus:
- Ja jotkut
tämmöiset ”paremmat puoliskot”, ”emännät” ja ”isännät” ovat sellaisia, joita
toivoisin ihan jo hyvän maun vuoksi jätettävän käyttämättä.
Kaikentyyppiset
LGBTQTiiTyy-tyypit ovat tietysti luonnostaan lahjakkaita newspeakin vaatijoita
mutta alan kiistatonta osaamista löytyy myös vegaanipuolelta. Tuoreinta
esimerkkiä löytyy Brittein saarilta ja epäilemättä nämä ajatukset herättävät
suurta myötätuntoa myös Suomen tiedostavissa piireissä:
Sanonnat ja
kielikuvat, joissa puhutaan lihasta ja eläimistä, voidaan tulevaisuudessa kokea
lisääntyvän vegetarismin ja veganismin vuoksi jopa loukkaavina. Sen vuoksi
niitä saatetaan Independentin mukaan alkaa välttää.
Tällaisia
sanontoja ovat esimerkiksi ”kaikki munat yhdessä korissa”, ”bringing home the
bacon”, ”missä on pihvi”, ”flogging a dead horse” ja jopa ”kaksi kärpästä
yhdellä iskulla”.
Näin katsoo
brittiläisen Swansean yliopiston tutkija Shareena Z. Hamzah, jonka mielestä
liha on menettämässä paikkansa ihmiskunnan ruokahierarkian huipulla.
…
- Veganismin
tuoma tiedostaminen läpäisee tietoisuutemme, joka tuottaa uusia ilmaisuja.
Metaforat, joissa puhutaan lihasta, saatetaan kyseenalaistaa, kun eläinten
tappamisesta ruuaksi tulee sosiaalisesti vähemmän hyväksyttyä
- Kun veganismi
muuttaa todellisuuttamme, kasvanut tiedostaminen väistämättä vaikuttaa
kieleemme ja kirjallisuuteemme.
…
Eläinoikeusjärjestö
PETA on kampanjoinut vuosia vegaaniystävällisten kielikuvien puolesta. Järjestö
on vedonnut opettajiin, että lapsille ei opetettaisi sanontoja, joissa
viitataan väkivaltaan eläimiä kohtaan.
− Nämä vanhat
sanonnat saattavat vaikuttaa harmittomilta, mutta ne kantavat merkitystä, joka
voi lähettää oppilaille sekavia signaaleja ihmisten ja eläinten suhteesta ja
saattaa normalisoida hyväksikäyttöä, järjestön sivuilla kerrotaan.
Hamzah ja PETA
esittävät korvaavia sanontoja. PETA ehdottaa, että esimerkiksi sanonta ”kaikki
munat yhdessä korissa” korvattaisiin sanomalla ”kaikki marjat yhdessä korissa”.
Niin
kyseinen yliopistoihminen kuin tuo järjestö tietysti tuovat julki omat
toiveensa tulevaisuudessa tapahtuvana varmana faktana. Sen verran realismin
tajua tuolta järjestöltä näyttää
löytyvän että se ymmärtää newspeakin syöttämisen aikuisille olevan ylivoimainen
urakka. Joten se turvautuu vanhaan tuttuun keinoon eli pyritään aivopesemään
lapsia. Opetetaanko koulussa jatkossa että ”täynnä kuin Turusen pyssy” tulisi
uudistaa muotoon ”täynnä kuin Göranin peräloosteri” ja sanonta ”parempi pyy
pivossa kuin kymmenen oksalla” kääntyy muotoon ”parempi tiedostava sormi suussa
kuin ruoka lautasella”. Luonnollisesti ”lyö kuin vierasta sikaa” kääntyy
muotoon ”lyö kuin lihansyöjää”.
Voi
tietysti todeta, että tällaisia vaatii hyvin pieni osa ihmisistä mutta se osa
saa äänensä kuuluviin valtamediassa ja ne, jotka tuumivat että olis parempi
olla tyrkyttämättä tapojaan ovatkin sitten niitä viha-ajattelijoita.
Henkilökohtaisesti
en sinänsä varsinaisesti halua loukata ketään mutta loukkaan jatkossakin
mielelläni vegaaneja sekä syömällä lihaa, jopa ampumalla sitä lihaa ja
viljelemällä edelleenkin vanhoja sanontoja. Sekä välittämällä vähät vegaanien
vaatimuksista. Jos se alkaa vegaania ahdistaa niin kehotan lyömään kyynärpään
kiveen. Kyllä se sitten ainakin hetkeksi helpottaa.
Vielä
joku aika sitten lapasesta lähteneen huuhaan ymmärrettiin olevan lapasesta
lähtenyttä huuhaata joka aiheutti korkeintaan hymähdyksen. Nykyisin tuo huuhaa
pitäisi ottaa tosissaan. Sillä onhan se sentään edistyksellistä. Ja jos ihminen
vastustaa edistyksellisyyttä niin hän on välittömästi äärijotakin.
3. Onnittelut
Hommaforumille
6.12.
2018 Hommaforum täytti kymmenen vuotta. Sillä on tällä hetkellä 10.936 jäsentä.
Itse rekisteröidyin siihen 14.12. 2008. Vaikka kommentoinkin siellä hyvin
harvakseen niin seuraan sitä päivittäin. Kyseisen kaltaisia forumeita ei ole
todellakaan liikaa joten lämpimät onnittelut Hommaforumille ja
hommaforumilaisille.
Nimen perusteella epäilisin, että tällä yliopistohutkijalla ei suinkaan nuttura kiristä, vaan liekö sitonut niqabin liian tiukalla? Arvelee Huru-ukko
VastaaPoistaTervehdys, Huru-ukko. En tiedä oikein niqabista ja muista hursteista. Valokuvissa nainen on ilman. Epäilen ennemminkin ilmiötä joka koskee hyvin monta vihreää / vegaania / feministiä / titityy-porukkaa. Eli kun he saavat jatkuvasti puhua mälkyttää mitä lystäävät ilman että kukaan kyseenalaistaa heidän tuotoksensa niin kusihan siinä nousee päähän ja seuraa ilmiö ”toivon näin tapahtuvan joten ilmoitan että näin tulee tapahtumaan”.
VastaaPoistaTää ois hyvä lisä nykysuomen fraasikirjaan. Täynnä kuin Göranin peräloosteri:)), meinas rapulakaljat lentää tabletille.
VastaaPoistaMoro!
VastaaPoistaTärkeä kirjoitus Ykältä - ajan hermoilla jälleen! Kirjoituksessa viitataan tuohon selvitykseen, josta on lainattu yhtenä erityisen mietityttävänä seikkana, että "kyseinen rikos olisi kohdistunut Suomen elintärkeitä etuja vastaan".
Kyseinen lainaus on sikäli vaarallinen, että Suomessa vallitseva utopistinen sosialistis-kommunistinen viherpuna äärivasemmistohan voi tuon lainauksen sisällön määritellä itse täysin epädemokraattisesti vastustajikseen mieltämiä henkilöitä, poliittisia puolueita, jne. vastaan.
Onko esimerkiksi utopistisen ilmasto- ja ympäristökasvatuksen vastustaminen kaikissa muodoissa tulkittava "rikokseksi Suomen elintärkeitä etuja vastaan"?
Kysymyksen tärkeys nousee esille siitä todellisuudesta, josta Ykä kirjoituksessaan mainitsee, että lasten aivopesu on Suomessa äärimmäisen tärkeässä asemassa, sillä osa aikuisista on onneksi kyennyt muokkaamaan maailmankuvansa ja ajattelunsa jotakuinkin realistiseksi ja rationaaliseksi.
Koska kuitenkin psykologiasta ja psykiatriasta tiedämme, että varsinkin poikien ajatuksellinen kyky ja ymmärrys muovautuu ja muokkautuu poikkeuksellisen myöhään, vasta noin 25 ikävuoden tienoilla tai sen jälkeen, on Suomessa pyrittävä kasvatuksellisesti estämään tuon täysin itsesuojeluvaiston ja normaalin elämän kannalta kehittyvä kasvun toteutuminen. Ja hyvin on tällä hetkellä utopia-Suomessa onnistuttu.
Tulevaisuus saattaa kuitenkin osoittautua vielä vakavammaksi, sillä ristiriitaista tietoa ja kasvatusta on tarjolla kyllä yllin kyllin.
http://ymparistokasvatus.fi/polkupyoramalli-ilmastokasvatuksen-tueksi/
Linkistä löytyvästä tekstistä käy esille huoli siitä, että "Etenkään nuoret pojat eivät välttämättä koe ilmastonmuutosta heitä itseään koskevaksi ongelmaksi (Degerman 2016)".
Seuraava lainaus herättää itsessäni analogisia yhteyksiä Ykän kirjoituksessaan lainaamiin kohtiin, sillä ilmastokasvatuksen polkupyörämallissa kirjoitetaa, että "Tulevaisuuskasvatuksessa harjoitellaan päätösten tekemistä silloinkin, kun niiden oikeellisuudesta ei ole täyttä varmuutta".
Mitä tuossa mahdollisesti tarkoitetaan sillä, että "oikeellisuudesta ei ole täyttä varmuutta"?
Ilmastomuutoksen polkupyörämallista lisää tässä linkissä, jonka kautta sen ydinsanoma on mahdollisesti nopeasti omaksuttavissa.
https://events.uta.fi/kt-paivat2018/wp-content/uploads/sites/13/2018/11/Cantell_-posteri-KT2018.pdf
Rentouttavaa viikonloppua kaikille!
PS. Kuten professori tässä [https://www.oikeamedia.com/o1-91100] oikein kirjoittaa, en itsekään aio lopettaa tai edes vähentää lihansyöntiäni edesvastuuttomien väestöräjähdykseen osallistuvien kehitysmaiden ja vastaavien johdosta, vaikka maamme hallitus virka- ja valtakoneistoillaan pyrkii kaikin keinoin järjestämään tilanteen niin, että kantasuomalaisilla olisi entistä vähemmän lihaa käytettävissään, jotta entistä suurempi osuus kehitysmaiden väestöräjähdyksen tuottamasta ylikansoituksesta voisi siirtyä Suomeen syömään lihaa kantasuomalaisten kustantamana.
Tässä Ykällekin ohjeet fasismia vastaan taistelemiseen taidemuodosta jaloimpana:
VastaaPoistahttp://nniksu.sarjakuvablogit.com/2018/12/06/puhutaanko-natseista/
(If you laugh you lose-haaste)
Tuskinpa sellaiset sanonnat kuin "asia on pihvi" tai "kaksi kärpästä yhdellä iskulla" jäisivät sen vuoksi pois käytössä, että niitä lakattaisiin opettamasta lapsille. Tosin monet niistä kuulostavat jo nyt melko vanhahtavilta (esimerkiksi "parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla", mutta jonkin verran niitä vielä kuulee.
VastaaPoistaSellaisia sanoja kuin "asia on pihvi" tuskin on tähänkään saakka määrätietoisesti opetettu lapsille, vaan he ovat tuon tuostakin kuulleet joidenkuiden sanovan niin, tai sitten ne ovat saattaneet esiintyä esimerkiksi sarjakuvalehdissä, ja sitten he ovat kysyneet, mitä se tarkoittaa, tai ymmärtäneet sen itse asiayhteydestä. Ja sen jälkeen he ovat, jos ovat, ryhtyneet itsekin niitä käyttämään. Ja niin varmaan tapahtuisi edelleenkin: vaikka sekä vanhemmat että opettajat varoisivat kuinka huolellisesti vahingossakaan sanomasta niin, jostakin lapset kuitenkin ennemmin tai myöhemmin kuulisivat nämä sanat. ellei muualta, niin ainakin joltakulta itseään pari vuotta vanhemmalta lapselta.
Ei auttaisi, vaikka niihin tästedes suhtauduttaisiin samoin kuin vanhastaan kirosanoihin: jos lapsen kuullaan niin sanovan, ensimmäisellä kerralla sanotaan vakavaan sävyyn, että se on sopimatonta, ja kysytään, mistä hän on moisen oppinut, ja jos se vielä toistuu, sitten torutaan yhä ankarammin. Ei tämä ole estänyt kirosanojakaan siirtymästä sukupolvelta toiselle, vaikka lapset tuskin koskaan kuulevat niitä äitiensä tai opettajiensa suusta, isiltään ehkä joskus.
Yrjö kirjoitti: "
VastaaPoistaEikös suomalainen poliittinen eliitti ole viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana federalismikiimassaan syyllistynyt nimenomaan Suomen itsemääräämisoikeuden törkeään vaarantamiseen? Ja tehnyt aikanaan itsenäisestä valtiosta maakunnan jolla oli enemmän itsemääräämisoikeutta silloin kun maa oli vielä Venäjän alainen suuriruhtinaskunta."
Tuo lakiesitys ei kuitenkaan Suomen poliittisen eliitin jäseniin vaikuttaisi, tai ainakaan useimpaan heistä. Sen mukaanhan Suomen kansalaisuuden voisi siinä mainittuihin rikoksiin syyllistynytkin menettää vain, jos hänellä on kaksoiskansalaisuus, toisin sanoen, jos hän on jonkin muunkin maan kansalainen. Eduskunnassa on kyllä muutama kansanedustaja, jotka ovat jonkin muunkin maan kansalaisia, mutta suurin osa heistä ei ole. Niinpä heillä ei olisi edelleenkään vaaraa Suomen kansalaisuuden menettämisestä, saati maastakarkottamisesta.
Ajattelin, että noin niin kuin henkisesti, en fyysisesti jäänyt se käärä tiukalle. Saattaahaan se olla se nutturakin liian tiukalla. Vaikka sitä ei kuvassa näy, se nääs on henkisellä puolella.
VastaaPoistaHuru-ukko
Keijo Kaarisade on twitterissä kommentoinut 2. kohdassa mainittuun asiaan: https://twitter.com/vihapuhepoliisi/status/1070451634923278336
VastaaPoistaRanskan mielenosoitukset näyttävät saavan meidänkin politikot louskuttamaan leukojaan. Meidän (siis heidän) pitää tehdä paremmin että ihmiset eivät syrjäyt... ja muuta hevonpaskaa. No eivät he mitään tee tilanteen parantamiseksi, kunhan puhuvat. Toivon itsekin että jatketaan vaan samaan malliin. Suomalaiset eivät lähde kaduille yhtä helposti kuin ranskalaiset, mutta kyllä sekin päivä tulee ja sitten on piru irti. Toivotaan kovasti "tsemppiä" politikoille niin kuin meillekin köyhille toivotellaan ja pärjäämisen koettamista. Mutta lisätkää ihmeessä turvajärjestelyjä itsellenne ettei käy kuin meille.
VastaaPoistaEi saatana. Orpo puhuu usarissa demokratiasta. Mies joka on pyörtänyt kaikki puheensa puhuu demokratiasta. Anna mun kaikki kestää.
VastaaPoistahttps://www.uusisuomi.fi/kotimaa/266592-petteri-orpo-demokratia-hyokkayksen-kohteena
Jokainen politikko ja virkamies jotka olivat osallisina Suomen liittämisessä Euroopan Unioniin ja rahaliitto EMUuun ovat vastuussa Suomen itsemääräämisoikeuden, ei vain vaarantamiseen, vaan poistamiseen ja heidät pitää saattaa valtakunnanoikeuteen. Lait säätää nykyisin EU'n vaaleilla valitsematon komissio jotka Suomen eduskunta voi vain hallituksen esityksestä vahvistaa. Rahaliitto EMU'ssa annettiin Liikepankki Oy'lle monopoli rahaan nimeltä euro. Valtio ei voi enää painaa ja laskea liikkeelle rahaa ja tulokset näkyvät.
VastaaPoistaSe mitä rakennettiin Suomen pankin rahoituksella, infra, sairaalat, koulut, yliopistot, voimalaitokset sähköverkkoineen, jopa teollisuus, Valmet, Neste, jnejne... ei ole enää varaa pitää edes kunnossa. Ja melkein kaikki onkin jo "yhtiöitetty" eli myyty ulkomaalaisomistukseen "valtiontalouden tasapainottamiseksi" ja velkaa on otettu vielä 100 miljardia päälle.
Näin taitavasta valtiontaloudenpidosta ansaitsee jokainen vastuussa oleva vähintäänkin Ruskean Ruusun Ensimmäsen Luokan Komentajamerkin. Ehdotan ensimmäistä EKP'n haarakonttorin Suomen Pankin nykyiselle johtajalle Erkki Liikaselle joka toimi valtiovarainministerinä Holkerin hallituksessa 1887 alkaen.
Uudin 1:
VastaaPoistaTuplakansalainen voisi menettää Suomen passinsa. Siis voisi.
Nykyisenkin lainsäädäntömme mukaan törkeästä raiskakuksesta voisi langettaa 10 vuoden tuomion pakkolaitostuomiona, joka olisi istuttava koko mitasssaan vailla lomia ja ennenaikaisia ehdonalaiseen tai koevapauteen laskemisia.
Vaan koska on raiskaaja tällaiseen seuraamukseen tuomittu, vaikka teot olisivat olleet minkälaisia? Hyvä sisäkanisterimme Mykkänen loihe lausui Oulun tapauksen tiimoilta, että törkeän raiskauksen maksimia voisi korottaa 12 vuoteen.
Niin voisi. Voisi korottaa vaikka 35 vuoteen, kun minimi on vain yksi vuosi, ja tuomioistuimet käyttävät vain skaalan alapäätä.
Vaikka muutakin voisi. Mutta kun ei halua.
Uudin 2:
Jotain mätää on Tanskanmaalla, sanoi Shakespeare. Jotain vaikuttaisi olevan kyllä pilaantuneemmin hänen kotisaarellaan, josta ollaan kuultu kaikenlaista todellisuuspakoista.
Kun Dunblanen koulumurhan jälkeen yhden käden aseet käytännössä kiellettiin briteiltä, lisääntyi ampuma-aserikollisuus huikeasti. Se kaikki oli siis tehty laittomilla aseilla.
Hallituksen vastaus oli yrittää kieltää ilmapistoolitkin. En tiedä menikö läpi.
Toinen tapaus tuli saaren pohjoisosasta, jossa jokin ilmeisen nuorten naisten järjestö vaati rintaruokintaa kiellettäväksi, koska se on insestiä!
Tähän on jo vaikea sanoa mitään, paitsi tuumia että joidenkin naisoletettujen holhousta olisi syytä jatkaa senkin jälkeen, kun lapsilisä on lakannut juoksemasta.
Uudin 3:
Luen Hommaforumia todella harvakseltaan. Ehkä pitäisi käydä siellä useammin.
Onnea, taitoa ja voimaa joka tapauksessa niin heille kun kaikille muillekin, jotka jaksavat uutterasti vetää kansallismielisyyttä tonnien painoisena kivirekenä ylämäkeen.
Yleensä vastamäen jälkeen seuraa joskus myötämäki.
Tervehdys Ano1:lle, Juha Kivelälle, Ano2:lle, Ano3:lle, Ano4:lle, Huru-ukolle, Ano5:lle, Ano6:lle, Ano7:lle, Ano8:lle (olipa paljon Anoja) ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno1: Onneksi näppis säästyi. Tiedä vaikka sanonta yleistyisi.
Juha: Hyviä huomioita sinulta taas kertaalleen. Olis muuten mielenkiintoista tosiaan nähdä kuinka ns. rikastus suhtautuu siihen että sille aletaan pakkosyöttää veganismia.
Ano2: Joo, kattelin. Voitin haasteen. Kootut kliseet.
Ano3: Hyvä pointti. Kielletty houkuttaa entistä enemmän. Kiroilukaan ei ole loppunut eikä lopu.
Ano4: No toi nyt oli itsestään selvää mutta kyse olikin asiaan liittyvästä ristiriidasta.
Huru-ukko: Olet oikeassa. En tiedä mikä kiristää mutta tiukalla se on.
Ano5: Keijohan on jo legenda. Jos pistäis sieraimiin vielä kik-herneitä.
Ano6: Ja on mielenkiintoista huomata että haittamaahanmuuttajien kohdalla asiat x, y ja z johtuvat nimenomaan syrjäytymisestä. Suomalaiset ovat Suuresta Lamasta syrjäytyneet oikein porukalla ja heillä kyseisiä ilmiöitä ei silti ole tapahtunut.
Ano7: Omalla tavallaan Orpo on oikeasssa. Demokratia on hyökkäyksen kohteena. Hyökkääjänä on tosin Orpo itse ja Järjestelmäpuolue joka pyrkii siihen että vallitsevaa järjestelmää ei muuteta.
Ano8: Kannatan kyseisen ansiomerkin myöntämistä. Ja siihen on todellakin vahvat perusteet.
Qroquius Kad:
Kohta1: Olet oikeassa. Laki mahdollistaa kovemmat rangaistukset. Oikeuskäytäntö ei niitä vaan käytä.
Kohta2: Onko sulla linkkiä tuohon? Tuo olis kyllä oman sorttisensa ennätys.
Kohta3: Minulle itselleni Homma on tärkein juuri erinomaisena uutislähteenä.
Valitettavasti ei, enkä löytänyt Googleakaan penkomalla. En muista edes, oliko se viime vuosituhannen lopulla vai tämän alussa.
VastaaPoistaTällainen juttu löytyi, en tosin tiedä liittyykö asiaan milläään tavalla:
https://www2.gov.scot/Publications/2006/07/04152607/1
Tuo 1-kohta sopinee ministeri berneriin...
VastaaPoistaEi muuta kuin kalossia ahteriin ja palautus Sveitsiin.
Ari
Tärkeimpiä asioita lasten kasvatukessa on mielestäni että lapset opetetaan kyseenalaistamaan kaikki mitä on olemassa ja kun näin tehdään niin lapsia aikuisina pelkästään naurattaa auktoritatiivinen ajatus- ja käyttäytymismalli. Auktoritatiivisellä kasvatuksella saadaan pelkästään kusipäitä mukuloita jotka esimerkiksi aikuisina äänestävät Kepua, koska kepulaiset ovat aina oikeassa koska isi kertoi niin. Lammas-, orja- ja sopulimainen käyttäytyminen on auktoritatiivisen kasvatuksen tuloksia. Myös vastuun opettaminen jo pienestä lähtien kuuluu hyvään kasvatukseen. Jos vaikka kakara tulee koulusta ja sanoo että oli niin helvetin hieno päivä että en viitsinyt mennä luokkaan istumaan niin (näin meilläpäin tehdään) siinä tulee heti viikon tietokonepelikielto ja suklaasta ei tarvitse haaveillakaan. Oppi menee heti perille. Auktoritatiivivapaa kasvatus ei tarkoita sitä että saa röhkiä kuin sika pellossa vaan sitä että kaiken voi kyseenalaistaa. Jos tieteiden tutkimisessa olisi aina ollut määrätyt "ketään (auktoriteettejä) ei saa loukata" säännöt, niin mikään ei pyörisi niin kuin pitää, paitsi tietysti hameet kaikkien oletettujen päällä.
VastaaPoistaTervehdys Qroquius Kadille, Anolle ja Lemminkäiselle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaQroquius Kad: Eihän niitä kaikkia löydä. Itse olen etsinyt pitkään erästä artikkelia (en muista enää että missä lehdessäkään se oli) jossa joku toimittaja bloggaamiseni alkuaikoina julisti että yhteiskunnallisia asioita saisi käsitellä julkisuudessa missään muodossa vain koulutetut toimittajat. Mutta se juttu taisi olla vain paperiversiossa.
Ano: Kannatettaneen… kannatetaan.
Lemminkäinen: Olen pitkälle samaa mieltä. Tietysti ei se pakkosyöttökasvatus koulussakaan aina onnistunut, kyllähän oma ikäpolveni väänsi keskenään jatkuvasti vitsiä YYA-propagandasta. En vaan tiedä, että kuinka härskiä se propaganda nykyisessä koulussa on.
Pahkasikajuttujen tarjonta on nykyisin jatkuvaa. Tästä modernit SJW:t pitävät huolen.
VastaaPoistaErona alkuperäiseen on se, että jutut eivät ole huumoriksi tarkoitettua, vaikka ne usein herättävät naurunpyrskähdyksiä. Hymy hyytyy siinä vaiheessa, kun huomaa, että toinen laskee leikkiä tosissaan.
Jos haluatte pahkasikajuttua kuunnella, radiosta tulee ohjelma nimeltä Mahadura ja Özberkan. Ei sovi heikkovatsaisille.
Tervehdys, Vasara. Pahkasikahan lopetti toimintansa jo siinä vaiheessa kun tämä mielettömyyden hullunmylly oli vasta alkamassa. Parodiahorisontti on ylitetty jo niin monta kertaa että ehkä sillekin pitäisi keksiä uusi nimi. Mutta laitetaanpas sitten hieman asiaan kuuluvaa SJW-musaa ja Trigglypuff vetäisee Numa Numan:
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=w7WRg3RWmKs
Hmmm ... toi natsisarjis linkki (ja joo, myönnän. Hävisin sen haasteen) herätti hieman tuplahuvitusta, kun siinä on esitetty toi ISISkin natsistisena organisaationa!? Kuin? Koska eikös ISIS edusta ennemminki Islamia hyvinki vanhoillisena uskonlahkona, hieman ku esim. jotku vanhoillislestadiolaiset kristinuskon tapauksessa. Ja natsismihan taas sit on puhtaasti poliittinen järjestelmä. Et siltä osin toi sarjakuva kylläkin mun mielestäni kristisoi Islamia ennemmin ku natsismia. Joten hieman nyt pääs artistilta lipsahtamaan? Mut ilmeisesti noi suvakit on saanu jo niin pahan natsikorttiviirustartunnan et niillä itselläänkään ei o enää pienintäkään hajua et mikä itseasiassa on sitä varsinaista natsismia, ja mikä ei. Pääasia et saa ns. hyvänä ihmisenä© heilutella sitä korttia ku nippa-nappaa intin viimesenä päivänä.
VastaaPoista