KUVIA KYLMÄSTÄ SODASTA JA RAUHASTA OSA II

Jatketaan sitten ajankuvilla kylmän sodan Suomesta siitä mihin viimeksi jäätiin eli UKK totesi 27.10.1981 että mä en viitti enää ts. Kekkoslovakia joutui taas opettelemaan olemaan pelkkä Suomi ilman Urkkia:

Niin kuin aikaisemmassa jaksossa tuli todettua, kansakunta pysähtyi ja järkyttyikin. Neljännesvuosisadan Suomea johtanut maan isä Urkki väistyi. Siksi ei oikeastaan ollut yllätys että huomattavan suuri osa kansasta halusi uuden turvallisen maan isän ja siihen rooliin Mauno Koivisto sopi oikein hyvin. Ei oikeastaan siksi että hän olisi ollut ehdottomasti se paras ehdokas vaan siksi että hyvin suuri osa ihmisistä toimii puhtaasti mielikuvien mukaan ja Koivistolla oli muihin ehdokkaisiin nähden kaksi etua:

1. Hän näytti presidentiltä.

2. Hänellä oli valmis lempinimi ”Manu” joka saundasi samassa sävellajissa ”Urkin” kanssa.

Eikä siihen oikeastaan muuta tarvittu. Koivisto ei sinänsä voittanut valitsijamiesvaaleja aivan totaalisin murskaluvuin vaan sai äänistä 43,1 % mutta kun varsinaisissa presidentinvaaleissa osa SKDL:n sekä SMP:n ainoa valitsijamies äänesti Koivistoa jo ensimmäisellä kierroksella oli peli sillä selvä. Voisi spekuloida että suuri osa kansaa halusi turvalliseksi koetun Kekkosen ajan jatkuvan niin että maan isän pärstä vain vaihtuisi ja kaikki jatkuisi niin kuin ennenkin.

Maan isän pärstä vaihtui ja Suomi jatkoi elämäänsä. Elettiin tietysti kylmän sodan aikaa ja pelko täydellisestä ydintuhosta oli olemassa jatkuvasti. Tavallinen suomalainen ei sinänsä sitä paljoa miettinyt vaan eli elämäänsä siitä välittämättä. Se oli kuin taivaanrannassa häämöttävä sysimusta pilvi jonka olemassaolo tiedettiin mutta kun se ei tullut päälle niin elettiin kuin ennenkin. Mikä tietysti järkevää olikin. Kun piti kuitenkin käydä töissä ja elättää perheet. Sen sijaan tiedostava ja kulttuuriväki piti asiaa innokkaasti esillä sillä ruokkihan se heidän tiedostavaa egoaan ja kulttuuriväelle se antoi mahdollisuuden olla julkisuudessa. Niinpä keväällä 1982 alkoi Suomen rautateillä puksutella rauhanjuna:

Virallisen ilmoituksen mukaan rauhanjunan tarkoituksena oli rauhankasvatuksen tukeminen ja vastustaa ydinasevarustelua. Mukana oli yhteensä satoja taiteilijoita kaikilta taiteen aloilta. Näinpä rauhanjunan myötä tehtiin rauhanperformansseja, lausuttiin rauhanrunoja, piirrettiin rauhankuvia, syötiin rauhanmakkaraa ja ennenkaikkea ”sadat taiteilijat kaikilta taiteen aloilta” saivat naamansa mukavasti silloiseen mediaan koska eihän se uskaltanut olla tästä rauhan täsmäiskusta uutisoimatta ja hehkuttamatta tätä vallan ihmeellistä ideaa. Sinänsä niin itä- kuin länsiblokissa ei tiedetty  eikä välitetty että mikä v**tu on suomalainen rauhanjuna mutta eihän se mikään asian olennainen idea ollutkaan. Olipahan kumminkin mainio keino päästä näkyville ja tuntea itsensä hyväksi ja tiedostavaksi ihmiseksi.

Näinä aikoina alkoi kehittyä myös vihreä liike, joka oli tuossa vaiheessa ihan oikea ympäristöliike mutta joka myöhemmin muokkasi puolueena itsensä sertifikoiduksi ihmisten asioihin kärsäntyöntämispuolueeksi jossa erityisesti vanhat taistolaiset löysivät itselleen uuden poliittisen kodin ja senhän kyllä huomaa. Liike alkoi Koijärvi-liikkeestä:

Koijärviaktivistit kahlitsivat itsensä kaivinkoneisiin vastustaakseen kyseisen lintujen suosiman järven kuivaamista. Asia oli silloisessa Suomessa huomattavan suuri uutinen. Mainittakoon että nykyisissä vihreissä ei ole enää juurikaan alkuaikojen ympäristöaktivisteja mikä ei tietysti ole ihmekään sillä eihän vihreät ole ympäristö- vaan utopistinen kontrolli- valvonta- ja säätelypuolue. Kuinkahan monta nettoveronmaksajaa muuten vihreissä on koskaan ollut?

Suomessa elettiin Koiviston ensimmäisellä kaudella vielä hyvin tiukasti YYA-aikaa. YYA-sopimusta oltiin jatkettu vuonna 1970 kahdellakymmenellä vuodella mutta jo vuonna 1983 sitä jatkettiin uudestaan. Varmaankin kaiken varalta ettei asia vaan vahingossakaan pääsisi unohtumaan ja ennen kaikkea ettei Moskovan olisi tarvinnut muistuttaa.

Mutta mutta. YYA-paratiisissakin oli käärme. Ja sen käärmeen nimi oli Väiski. Nimittäin K-kaupan Väiski ja hänen lihatiskinsä. Josta Neuvostoliitossakin vedettiin oikeaoppisen proletaariset sovhoosiporot nokkaan.

Neuvostoliiton – ja erityisesti Neuvosto-Viron – kohdalla oli nimittäin se ongelma että nämä suomalaisesta näkövinkkelistä katsottuna täysin viattomat lihamainokset näkyivät Suomen television kautta myös Pohjois-Virossa ja niitähän katsottiin. Oikein urakalla. Neuvosto-Virossa Väiskin lihatiski oli lähinnä saavuttamaton unelma joten paikallinen valtakoneisto syytti sitä läntiseksi propagandaksi jolla myrkytetään neuvostokansalaisen mieli ja esitetään se valheellinen väittämä että lännessä oli lihaa tarjolla ja muutenkin parempi elintaso. Suomessa ystävyysvierailuilla käyneille neuvostokansalaisille oli tuplasti suurempi yllätys että Suomessa ei ollut vain yhtä Väiskin lihatiskiä vaan sellainen löytyi joka ristuksen kunnasta ja useammasta kaupasta per kunta.

Mennäänpä sitten välillä populaarikulttuuriin. Jos Hurriganes räjäytti 1970-luvulla rock´n´roll-pajatson niin kyseessä ei ollut silti vielä varsinainen teinihysteria. Ensimmäinen (ja oikeastaan ainoa) kotimainen teinihysteria Suomessa syntyi vuonna 1984 kun yhtye Dingo tuli tapetille. Muuan Ykä näki Dingon esiintyvän Levyraadissa vuonna 1984 kappaleellaan ”Sinä Ja Minä”, toimi oraakkelina ja totesi: ”tuo on niin karmeaa kuraa ja jätkätkin näyttää niin naurettavilta että tuosta tulee aivan varmasti Suomen suosituin yhtye”. Johon sekä muuan Ykän silloinen tyttöystävä sekä hänen veljensä sanoivat nauraen että never gonna happen. Vaan kuinkas hänessä kävi?

Dingosta tuli niin totaalinen – nimenomaan varhaisteinityttöjen – hysteria ettei Suomessa ole ollut sellaista sitä ennen eikä sen jälkeen. Se muuan Ykä suoritti varusmiespalvelustaan juuri silloin kun kyseinen hysteria oli kuumimmillaan ja kasarmilla jätkien kanssa tuli tuumittua että nuo Dingon kaverit ovat tavallaan surullisen hahmon ritareita. Niitten ympärillä kirkuu tuhansia naarasyksilöitä jotka olisivat valmiita tekemään niitten kanssa ihan mitä tahansa. Ja sakkolihaa joka ainoa. Häh-hää…

Jos 1970-luvun huumorihahmo oli Spede Pasanen & kumpp. niin 1980-luvulla manttelinperijänä oli huumorisarja Velipuolikuu joka teki Pirkka-Pekka Peteliuksesta suomalaisen supertähden. Ehkä se kuuluisin Velipuolikuun sketsi oli ”Raivola rysäpöksyt”:

Rauhanjuna oli tuossa vaiheessa tipahtanut raiteilta jo aikaa sitten joten jotain uutta tiedostavaa osallistumista piti kulttuurihenkilöille keksiä. Näinpä keksittiin Etiopian nälänhädän ja siitä seuranneen Band Aid-systeemin myötä Suomessakin Apua-orkesteri:

Kyseinen, suomalaisista muusikoista ynnämuista koostuva potpurri levytti kappaleen ”Maksamme Velkaa” jonka tuotto pantiin sitten samaan Etiopia-koriin joskaan ei ole varmaa kuinka paljon niistä alaleuanväpätysrahoista on koskaan päätynyt perille. Eihän se ollut ideakaan vaan se antoi taas mahdollisuuden olla esillä hyvänä ja tiedostavana ihmisenä. Hotellin respa säälii lukijan korvaa eikä linkitä kyseistä kappaletta. Ja toteaa että suomalaisilla ei ole Afrikalle mitään velkaa.

Jos siirrytään hetkeksi 1980-luvun suomalaiseen autokantaan niin Lada oli vielä kova nimi ja useana vuonna Suomen myydyin auto:

1990-luvun alussa nuo Ladat sitten hävisivät hyvin nopeassa tahdissa ja nykyisin kuvassa oleva maantiellä vastaantuleva pallosilmä-Latukka suorastaan jo pistää silmään ja saa aikaan myhäilevän retrohymyn. Käsitykseni mukaan niitä myytiin Venäjälle silloin varsin suurissa määrin.

Vuonna 1985 tapahtui median alalla se merkittävä uudistus että yksityiset radio- ja myöhemmin tv-asematkin saivat toimiluvan. Tähän asti suomalaisille oli ollut tarjolla radiossa Ylen yleisohjelma ja rinnakkaisohjelma. Ensimmäinen yksityiset radioasemat olivat Nivalassa toiminut Radio Lakeus ja heti sen jälkeen toimintansa Helsingissä aloittanut Radio City. Ensimmäinen yksityinen televisiokanava oli MTV:n Kolmoskanava josta muuan Ykälle jäi siihen maailmanaikaan parhaiten mieleen sarja Sledge Hammer.

Trust me. I know what I´m doing.

Jos puhutaan 1980-luvun suomalaisesta urheilusta niin yleisurheilumenestyshän hiipui mutta tarjolla oli toki muuta. Mainitaan pari asiaa. Ensimmäisenä Matti Nykänen joka suorastaan dominoi kyseisen vuosikymmenen mäkihyppyä:

Mattihan tuli myöhemmin kuuluisaksi ihan muista kuvioista ja häntä voi myös pitää melkoisena surullisen hahmon ritarina. Se toinen suomalaisia ilahduttanut urheiluasia oli sen pitkään jatkuneen lätkäpronssin ruinaamisen päättyminen vuonna 1988 Calgaryn olympialaisissa. Pronssia ei tosin tullut silloinkaan vaan kerralla hopeaa:

Pysytään vielä urheilussa ja otetaan pieni takauma joka edellisestä osasta jäi pois tuotannollis-teknisistä syistä (ts. se unohtui). Suomalaiset rakastavat voittajia mutta he rakastavat myös urhoollisia häviäjiä. Ja kukapa olisi hävinnyt urhoollisemmin kuin Juha Mieto Lake Placidin talviolympialaisissa jolloin hän hävisi 15 kilometrin hiihdossa Ruotsin Thomas Wassbergille kokonaista yhden (1) sadasosasekunnin ja jäi hopealle. Oman muistini mukaan hiihdossa ryhdyttiin sen jälkeen mittaamaan aikaa kymmenesosien tarkkuudella. Voi myös spekuloida, että olisiko Mietaasta tullut samanlainen legenda jos hän olisi voittanut sen hiihdon.

Jos puhutaan 1970-luvun ihmisestä ja hänen käytössään olevasta viihde-elektroniikasta niin silloinhan käytössä olivat lähinnä radionauhuri ja vähän varakkaammilla stereolaitteisto sekä sitten lähes kaikilla mustavalkoinen tv. 1980-luvulla tarjolle tuli muutakin. Pieni, mutta sinänsä merkittävä uusi tulokas olivat korvalappustereot joitten myötä musiikki alkoi kulkea ihmisten mukana siellä missä he vain liikkuivatkaan. Sony Walkman, anyone?:

Liikkuvan kuvan puolella käyttöön tuli VHS-nauhuri joka omalla tavallaan vapautti kansalaisen televisio-ohjelmien aikataulun mukaisesta seuraamisesta ja lopetti samalla riidat siitä että mitä ohjelmaa katsotaan. Olihan niissä (ainakin kehittynemmissä malleissa) mukana ajastin:

VHS-nauhurin myötä Suomeen tuli myös uutena ilmiönä videovuokraamot. Kuinkahan monta toimivaa VHS-nauhuria Suomessa mahtaa tällä hetkellä olla? Musiikkipuolelle tuli sitten CD-soitin (vinyylilevyssä on edelleenkin allekirjoittaneen mielestä parempi soundi) ja kun 1970-luvulla tietokone oli jotain sellaista joita oli yliopistoissa ja sotavaltiolla niin nyt suomalaisten koteihin tuli Commodore-64:

Keskusmuistia komeat 64 kilotavua ja mukana kasettiasema. Hinta vuonna 1984 kolmetuhatta silloista markkaa. Monitoriksi riitti matkatelkkari.

1980-luvun loppupuolella kuvioihin tuli myös kännykkä jota tosin silloin mainostettiin lähinnä matkapuhelimena ja olihan sen koko huomattavasti enemmän kuin kouran täydeltä. Tuon kännykkätuotannon myötä aiemmin kumisaappaista ja Nokian nuoriso-ohjaajasta tunnettu Nokia aloitti tiensä maailmanlaajuiseksi suuryritykseksi. Kyseinen matkapuhelinkuva vuodelta 1989 jossa Neuvostoliiton silloinen johtaja Mihail Gorbatšov puhuu Nokian matkapuhelimeen on kahdessakin mielessä merkittävä:

Ensinnäkin miehen käsissä on sekä tuote että brändi joka tulisi tulevina vuosina tahkoamaan Suomelle huomattavat määrät rahaa. Toiseksi kuva on otettu Gorbatšovin Suomen vierailulta jossa hän ensimmäisenä neuvostojohtajana tunnusti Suomen aseman puolueettomana valtiona. Sittenhän ei mennyt kuin pari vuotta kun koko Suuri ja Mahtava romahti. Tapahtumien nopeus oli loppujen lopuksi valtava mikä tietysti herättää toivoa siitä että myös nykyinen läntinen Suuri ja Mahtava jossain vaiheessa romahtaisi. Mielellään yhtä nopeasti.

1980-luvulla Suomessa oltiin saatu aikaan melkoinen hyvinvointi ja se sitten omalla tavallaan läksi lapasesta. Seurauksena oli niin sanottu kasinotalous. Kasinotaloudessa ihmisille tyrkytettiin lainoja heikkoja takuita vastaan ja helposti saatuja lainoja käytettiin usein nollapohjalle perustuvaan luksuselämään. Maassa oli olemassa sekä sijoitus- että asuntokupla joka puhkesi muutamaa vuotta myöhemmin. Ajan ilmiö olivat ns. jupit. Tuona aikana elänyt ymmärtää mitä Lacosten tuotemerkki silloin tarkoitti:

Yksi 1980-luvun valitettavista ilmiöistä joka alkoi kyllä jo 1970-luvulla oli pakkilaatikkorakentaminen jossa erityisesti kaupunkien ja kuntien keskustoista purettiin vanhat hyvännäköiset puurakennukset, rakennettiin tilalle elementtikolosseja ja saatiin lähes jokainen kuntakeskus näyttämään samalta eli ei miltään. Laitetaan esimerkkinä näkymä Raision keskustasta:

Niinhän sitä sanotaan että Neuvostoliiton pommikoneet eivät saaneet Helsingin keskustassa aikaan samanlaista tuhoa kuin sodan jälkeinen suomalainen rakennussuunnittelu.

Nykyisinhän suomalaiseen mediaan kuuluu olennaiselta osalta ns. mediateloittaminen – erityisesti Yleisradiossa – eli toimittajat rakentavat ennakkoasetelman ”yksi väärinajattelija ja monta oikeinajattelijaa” ja koko touhu on keskeyttämistä ja päällerääkymistä. Mistä tämä perinne on oikein lähtöisin? Kuinka se alkoi? Muuan Ykä muistelee että kyseinen tapa tuli esille ensimmäisenä 1980-luvulla Ylen vaalitenteissä joissa Pekka Oksala ja erityisesti Leif Salmén keskittyivät siihen että haastateltava ts. hiillostettava saatiin vaikuttamaan mahdollisimman typerältä:

Linja on jatkunut ja jalostunut ja nykyisin toimittajat ihan oikeasti uskovat että heidän oma mielipiteensä kiinnostaa katsojia enemmän kuin haastateltavan mielipide. Ja toisaalta toimittajathan ovat erikoistuneet nykyisin haastattelemaan toisiaan.

1980-luvulla Suomen maanpuolustus voimistui pikkuhiljaa ja sai itselleen lisää uutta ja siihen aikaan suhteellisen nykyaikaista kalustoa. Esimerkkinä voi mainita esim:

- TOW panssarintorjuntaohjukset

- AT-5 panssarintorjuntaohjukset

- APILAS kertasingot

- Lisää kenttätykistöä (155 K 83, 152 H 88 plus lisää 122 H 63 ja 130 K 54)

- Pasi-sisut

- BMP-2 rynnäkkövaunut

- T-72 panssarivaunut

- 9K38 Igla-olkapääohjus

- Crotale-ilmatorjuntaohjusjärjestelmä

Ilmavoimat olivat silloin vielä Saab Draken- ja MiG-21 bis-kannassa. Jos mennään hieman asioiden edelle niin puolustusvoimat saivat Neuvostoliiton hajottua oman aikansa lottovoiton kun yhdistynyt Saksa möi Itä-Saksan asemateriaalia halpaan hintaan ja suomalaiset kävivät ostoksilla. Erityisen tärkeää tämä oli sen vuoksi että Hornet-hankinta söi silloin huomattavan määrän puolustusvoimien hankintamenoista ja ilman itäsaksalaista kalustoa maavoimat olisivat olleet pahasti orpopojan asemassa. On vieläkin hieman epäselvää että kuinka paljon kalustoa silloin hankittiin mutta muuan Ykän tietojen mukaan ainakin:

- Noin 100 T-72-panssarivaunua

- Noin 100 kuljetus- ja rynnäkköpanssarivaunua

- Noin 500 putkea tykistöä

- Noin 800 ilmatorjunta-asetta.

- Noin 100.000 rynnäkkökivääriä

- Noin 50.000 tonnia ampumatarvikkeita

1980-luvun loppupuolella suomalaiseen politiikkaan tarttui sitten syöpä jonka seuraukset näkyivät erityisesti seuraavalla vuosituhannella. Syövän nimi oli konsensuspolitiikka. Käytännössä politiikka näkyi siten että politiikka katosi politiikasta, poliitikot muuttuivat ammattilaisiksi ja elettiin tilanteessa jossa kolme suurta puoluetta (SDP, KEPU ja Kokoomus) vuorottelivat hallituksessa niin että kaksi oli hallituksessa ja yksi lepovuorossa ja pienemmät puolueet olivat kuuliaisina kiilapoikina. Konsensuspolitiikan myötä nykyiset järjestelmäpuolueet vihreistä kokoomukseen ovat kaikki sekä monikultturismin ja federalismin kannattajia eli yhden The Järjestelmäpuolueen edustajia. Nykyisin Järjestelmäpuolueen ohjelmaan on tullut mukaan myös ilmastouskovaisuus jolla suomalaisia rangaistaan siitä mitä muualla maailmassa tehdään sekä kaikkialle kärsänsä työntävä pakkofeminismi.

Tästä Holkerin hallituksestahan sen voi sanoa alkaneen

Se oli sitten – muistaakseni – vuonna 1989 kun suomalaisissa kaupoissa sai alkaa myydä ulkomaalaisia oluita. Keppanavahvuisina tietysti. Alkuun myyntiin tulivat ainakin Tuborg, Carlsberg, Heineken, tsekkiläinen Pilsner Urquell ja amerikkalainen Budweiser. Se, onko Budweiser olutta on sinänsä olutfilosofinen kysymys johon ei tässä sen kummemmin puututa. Tuohon aikaan Suomessa oli vielä paljon ns. kuivia kuntia joissa keskiolutta ei saanut myydä kaupoissa ollenkaan. Niitä oli enimmillään yhdeksänkymmentä ja viimeisenä gepardikiellosta luopui vuonna 1995 Luoto.

Universumin parasta olutta eli Tsuhnan Kostoa ei silloin vielä ollut mutta sitä kannattaa mainostaa joka tapauksessa. Jos muistellaan sen ajan törpöttelykulttuuria niin silloin ei vielä läheskään kaikki Alkot olleet itsepalvelualkoja. Melkoinen – ehkä suurin osa – oli vielä tiskialkoja joissa jonottaessa tunnelma oli hartaampi kuin kirkossa. Liiasta puheliaisuudesta ja varsinkin nauramisesta saattoi nimittäin tulla Alkon myyjän tuomio että huomenna sitten uudestaan. Kuppiloissa puolestaan oli se tapa että tilattiin aina A-olutta. Keskioluen ryntäys kapakoihin alkoi vasta 1990-luvulla.

Vuonna 1990 Suomi sai sitten ensimmäisen kerran maistella monikultturismin hedelmiä. Silloin Suomeen alkoi saapua somaleita. Kyseiset somalit eivät tulleet Somaliasta vaan Moskovasta jossa oltiin lopetettu rauhan- ja solidaarisuudenrahoitus jonka turvin kyseiset somalit siellä elivät eivätkä halunneet palata kotimaahansa. Tarvittavat hyödylliset idiootit löytyivät Suomesta:

Presidentti Mauno Koivisto teki uransa aikana monia pahoja virheitä. Pahimmat virheensä hän teki 1990-luvun laman aikana. Mutta tuossa tilanteessa hän oli oikeassa vastustaessaan somalien tuloa ja todetessaan:

- Somalialaiset on syytä pysäyttää rajalle. Otetaan nimet ylös ja luvataan harkita. Todetaan, että Neuvostoliitto on turvallinen maa. Jos joku on eri mieltä, niin sitten riidellään. Sanoin, että ellei näitä pysäytetä, miten sitten muitakaan.

Valitettavasti hallitus ei uskonut Koivistoa, laski somalit maahan ja aukaisi Pandoran lippaan jonka sisällöstä nykyisin joudumme nauttimaan. Suvaitsevais-tiedostavan väen keskuudessa somalit olivat kuin taivaan lahja heidän vääristyneelle hoivavietilleen sekä julkiselle hyvän ihmisen egolle joten somalit muuttuivat hyvin nopeasti käveleviksi solidaarisuuspokaaleiksi joitten arvosteleminen oli kaikkia mahdollisia saatanallis-perkeleellisiä ismejä.

Kylmän sodan loppuminen ja itäblokin luhistuminen oli näin jälkeenpäin uskomattoman nopea – ja tavalliselle suomalaiselle täysin yllätyksellinen – prosessi joka sai viimeisen pisteensä kun Neuvostoliitto totesi 26.12. 1991 jo edesmennyttä Urkkia siteeraten että me ei viitsitä enää ja hajoitti itsensä. Se lopullinen tekijä joka hajoitti Neuvostoliiton oli vanhoillisen kommunistiklikin epäonnistunut vallankaappausyritys elokuussa 1991. Tuolloin klikki komensi erikoisjoukot ampumaan vallankaappausta vastustavia mielenosoittajia mutta ne kieltäytyivät. Klikin ja kaappausyrityksen lopun alkua oli Boris Jeltsinin panssarivaunun päällä pitämä puhe:

Samassa kaplakassa Baltian maat (niin kuin muutkin neuvostotasavallat) julistautuivat itsenäisiksi. Suomellakin olisi ollut nyt mahdollisuus alkaa todella itsenäiseksi valtioksi. Merkkejä ja yritystä siitä nähtiin jo vuonna 1990 Saksojen yhdistyessä jolloin Suomi julisti yksipuolisella päätöksellään Pariisin rauhansopimuksen aserajoitusartiklat mitättömiksi ydinasekieltoa lukuun ottamatta. Uusi aika oli periaatteessa alkamassa. Mutta 1990-luvun Suomea kohtasi kaksi katastrofia.

Ensimmäinen oli 1990-luvun suuri lama, jonka likapyykki on vieläkin pesemättä ja sen valtavat inhimilliset kärsimykset laskematta.

Ja toinen oli EU-kansanäänestys, jossa EU myytiin suomalaisille pelkkänä vapaakauppaliittona joka samalla olisi tuonut turvaa itää vastaan. Valtamedia oli EU:n puolella ja propagandan sisältö oli selkeä: joko liitymme Euroopan Unioniin tai sitten joudumme tsuhnan helvettiin. Ehkä poliitikoilla oli jo tiedossa että EU:n suunnitelmana oli muuttua kansallisvaltioitten itsenäisyyden lopettavaksi totalitaristiseksi valtioksi mutta äänestäjillä tätä tietoa ei ollut. Niinpä EU:n kannattajat voittivat asiaa koskevan kansanäänestyksen.

Suomella oli Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen muutama vuosi etsikkoaikaa opetella jälleen olemaan täysin itsenäinen valtio. Jota Suomi koko kylmän sodankin aikana ja Neuvostoliiton varjossa pyrki mahdollisimman pitkälle olemaan. Nyt poliittinen eliitti käänsi suunnan täysin toiseksi ja teki itsenäisyyden menettämisestä itseisarvon. Seuraukset nähdään vuonna 2018.

Mutta sehän onkin jo toinen tarina joka on vielä pahasti kesken eikä sen loppua osaa kukaan vielä sanoa. Mutta ehkä tähän lopuksi kävisi suuresti arvostamani Pauli Vahteran kommentti jonka hän laittoi kirjoituksen ykkösosaan:

Köyhä Suomi perusti Rautaruukin, Kemiran, Postipankin, Partekin, Outokummun, Veitsiluodon, telelaitoksen (Soneran), Imatran voiman (Fortum), Nesteen, paikallispankit, ja paljon muuta. Maailmaa halaava Suomi on nuo kaikki myynyt ja silti velkaantunut.