MUUAN MINISTERI JA EPÄILYKSEN PIRU

Kuinka minulle kävi näin? Kuinka minusta tuli hirviö?

Tällaista pohti viihtyisän helsinkiläisen asuntonsa työhuoneessa istuva muuan ministeri, tarkemmin nimeltään Muuan Ministeri joka nautti jo viidettä konjakkiaan tietäen että eihän se siihen tällä kertaa  jäisi. Edessä olisi punasilmäinen ja sisupastillien maustama aamu. Mutta hän ei voinut jättää ryyppäämistä kesken. Ei tällä kertaa. Sillä hän oli kohdannut sen, mistä eräs kauan sitten eläkkeelle jäänyt puoluekollega oli häntä joskus varoittanut. Hän muisti sen keskustelun vieläkin sanatarkasti. Hän oli ollut silloin vasta politiikan rappusilla kohoava nuori ja innokas pyrkyri. Kokenut kollega oli opastanut häntä. Hän muisti neuvot:

- Ja muista pari tärkeää asiaa. Ensimmäinen on se, että käy kusella aina kun on tilaisuus.

- Ymmärrän, ja olen kehittämässä itselleni muutenkin seurapiirirakkoa. Mikä on se toinen asia?

- En oikein usko, että kohtaat sitä mutta varoitan kuitenkin. Kun pääset aikanaan vallan makuun ja näet sen seuraukset niin saatat saada ajattelukohtauksen. Jos sellainen iskee, mene välittömästi sänkyysi sikiöasentoon ja ala hokea ”Magdaleena on pikkunen tyttö”-laulua niin kauan kunnes se menee ohi. Sillä jos se ei mene ohi, niin saatat törmätä ilkeään uuteen tuttavuuteen.

- Mikä se uusi tuttavuus on?

- En viitsi pelotella etukäteen. Tunnistat sen kyllä sitten jos se tapahtuu.

Muuan Ministeri oli sittemmin noussut vallan portailla. Hän oli tehtäväänsä enemmän kuin sopiva sillä hänellä ei ollut minkäänlaisia omia ajatuksia eikä mielipiteitä. Hän oli puhdas tabula rasa jonka saattoi täyttää sillä hetkellä vallitsevalla Järjestelmäpuolueen puolueohjelmalla joka muuttui hänen päässään välittömästi betonoiduksi ja kristallinkirkkaaksi totuudeksi jota ei saanut kyseenalaistaa. Ajatuksettomuudestaan ja mielipiteettömyydestään huolimatta häntä ei missään nimessä saattanut sanoa varsinaisesti tyhmäksi. Hän oli vain sisäistänyt sen tosiasian että ammattipoliitikon uraa havittelevalle ihmiselle ajattelu oli lähinnä haitallista.

Ja ammatistahan tässä oli kysymys, sillä politiikka oli hänelle ja kaltaisilleen ammatti siinä kuin muutkin. Valtiomiesten aika oli jo aikaa sitten ohi. Hän oli pelaaja ammattilaisliigassa ja EU:n myötä hänelle tarjoutui mahdollisuus siirtyä kansallisesta sarjasta kansainväliselle tasolle ja nauttia sen mukanaan tuomista eduista. Siksi hän oli ollut kansallisessa sarjassa – jota eduskunnaksi kutsutaan – ahkera ja työteliäs nelosketjun puurtaja joka sattuman oikusta oli päässyt ykkösketjuun.

Muuan Ministeri ymmärsi että asema vaati jatkuvaa ja julkista ideologian tunnustamista ja sitä hän oli ajatellut harrastaa tänäänkin. Hän oli päättänyt tehdä sosiaaliseen mediaan kirjoituksen jossa hän pilkkoisi niin sanottujen vihakirjoittajien mielettömät väitteet kappaleiksi yksi kerrallaan. Se toisi hänelle varmasti mainetta ja kunniaa ja lisäisi hänen arvostustaan Brysselin suunnassa. Varsinaisesti hän ei ollut koskaan tutustunut noihin vihakirjoittajiin eikä heidän kirjoituksiinsa. Hänelle oltiin sanottu että ne olivat natseja kaikki tyynni. Turha niitä on lukea. Miksi hän ei olisi sitä uskonut? Mutta asema ykkösketjussa velvoittaa ja niinpä hän päätti tutustua viholliseen ja siihen, mitä se ajatteli.

Hän oli lukenut niin sanottuja voiman pimeän puolen kirjoituksia pari tuntia nauttien samalla rauhalliseen tahtiin pari konjakkia. Teksti tekstin jälkeen, sivu sivun jälkeen. Ja hänen mieleensä nousi ajatus joka summasi nuo kirjoitukset:

Järkyttävää. Vastenmielistä. Ennen kaikkea vastuutonta. Nuo tyypithän käyttävät törkeästi faktoja väärän poliittisen ajattelun levittämiseen.

Sitten hän pysähtyi.

Mitä hän olikaan sanonut?

Nuo tyypithän käyttävät törkeästi faktoja väärän poliittisen ajattelun levittämiseen.

Faktoja.

Niin kuin ylempänä todettiin, Muuan Ministeri ei suinkaan ollut tyhmä. Hän oli vain uskollinen Järjestelmäpuolueen poliitikko joka ei kyseenalaistanut sitä, mitä ei saanut kyseenalaistaa. Helpoin tapa välttyä siltä oli yksinkertaisesti olla tutustumatta vääräksi tulkittuun ja tuomittuun materiaaliin sekä pitäytyä toisten kirjoittamassa valmiissa epistolassa.

Mutta nyt hän oli tehnyt virheen. Pahan virheen. Hän tunsi muutaman, oikeastaan hyvin monen naiskollegansa jotka saattaisivat aivan rauhassa lukea noita väärinajattelijoiden tekstejä ja tuomita ne sitten uskonnollisella varmuudella ja vakaumuksella. Koska heillä ei yksinkertaisesti riittänyt äly muuhun. Mutta Muuan Ministerillä riitti. Ja seuraus oli traaginen.

Hän sai ajattelukohtauksen. Sen, mistä hänen vanhempi kollegansa oli varoittanut.

Hän myös ymmärsi että nyt ei auttaisi sikiöasento eikä Magdaleenan laulaminen. Lähimpänä ensiapuna saisi toimia konjakkipullo josta lurahti lasiin huomattavasti enemmän kuin neljä senttilitraa. Mutta sekään ei pysäyttänyt ajattelua.

Saatana, sehän oli totta. Faktaa, perkele.

Hän oli ollut mukana siinä kehityksessä jossa lopetettiin kokonaisen itsenäisen valtion olemassaolo ja siirrettiin se pelkäksi suuremman kokonaisuuden alaiseksi pieneksi ja merkityksettömäksi hallintoalueeksi sen suuremman kokonaisuuden perimmäisessä nurkassa. Jonka asiantilan estämiseksi aikanaan kaatui 90.000 suomalaista miestä.

Hän oli ollut mukana siinä kehityksessä jossa maahan oltiin tuotu aina vain enemmän kehitysmaalaisia haittamaahanmuuttajia joiden, ja heidän lapsien ja lapsenlapsien aina kasvavan määrän elättäminen tuli kantaväestön jatkuvasti lisääntyväksi taakaksi.

Hän oli oikein hyvin ollut tietoinen tuon kyseisen haittamaahanmuuttajaväestön väkivalta- ja seksuaalirikollisuudesta joka kohdistui nimenomaan kantaväestöä kohtaan. Hyvin räikeänä ja aina vain nuorempiin kohdistuvana. Jopa kymmenvuotisiin niin kuin Oulussa oli hiljattain tapahtunut. Hän oli myös osallinen siihen, että asia yritettiin pimittää tai ainakin mitätöidä. Sillä hän tiesi omalta kannaltaan sen tärkeimmän asian, eli jos asia tuotaisiin julkisesti esille kaikessa räikeydessään, niin se herättäisi kysymyksen:

Kuka ja ketkä tämän ovat sallineet?

Hän oli myös hyvin tietoinen siitä että hän oli ollut vaikuttamassa kehitykseen jossa suomalainen infrastruktuuri myydään pilkkahinnalla kansainvälisille suuryrityksille ja tehdään Suomesta eräänlainen pörssifirmojen Belgian Kongo.

Se kaikki oli totta. Hän oli tiennyt sen koko ajan. Hän ymmärsi että häntä – ja hänen kollegojaan – saattoi sanoa rikollisjärjestöksi joka oli soluttanut virkakoneiston ja pannut sen suojelemaan itseään etteivät sen tekemät rikokset paljastuisi. Ja samalla pakottaneet sen virkakoneiston jahtaamaan niitä, jotka pyrkivät tuomaan noita rikoksia julki.

Totta. Vaikka tuon kaiken kuorruttaisi jollain internationaalisella inhimisellä vastuunkannolla ja muulla ministerille niin tutulla paskalla jonka väitettiin olevan hunajaa. Ei se itse asiaa mihinkään muuttaisi. Hän oli syyllinen. Yksi syyllisistä.

- Niin. Sinä olet syyllinen. Olet tiennyt sen aina. Mutta vasta nyt tunnustat sen itsellesi.

Kuka hitto tuon sanoi?

Tuossahan se oli. Semmoinen puolimetrinen sarvipäinen ja kiiluvasilmäinen hahmo. Tuo taisi olla se ilkeä uusi tuttavuus josta hänen vanhempi kollegansa oli varoittanut. Hahmo taisi myös osata lukea hänen ajatuksensa sillä se sanoi ilkeästi irvistellen.

- Hjuu… minä olen juuri se ilkeä uusi tuttavuus josta kollegasi puhui. Minä olen Epäilyksen Piru. Ja hetki sitten sinä itse kutsuit minut paikalle. Itse asiassa teit jo suurimman osan työstäni valmiiksi puolestani. Erityisesti se rikollisvertaus oli pirun osuva. Sinulla on ruumis kaapissasi. Tiedät tappaneesi sen. Mutta et tiedä mitä sille tekisi. Et uskalla viedä sitä pois koska pelkäät että joku huomaa. Et uskalla kertoa siitä poliisille. Ja pelkäät että pian se haisee niin pahalle että naapurit huomaavat. Toistaiseksi olet vain tyytynyt uskottelemaan itsellesi että sitä ruumista ei olekaan.

- Puhut vertauskuvallisesti. Vaikka, no… olet oikeassa. Ymmärrän rikokseni. Ja ymmärrän, että vaikka omassa komerossani ei ole ruumista niin olen syyllinen moneen muuhun ruumiseen. Ja hakattuihin. Ja ryöstettyihin. Ja pahoinpideltyihin. Ja raiskattuihin.

Epäilyksen Piru katseli Muuan Ministeriä pää kallellaan ja Muuan Ministeri tajusi että vasta nyt hän tajusi mitä tarkoittaa äärimmäisen vittumainen ilme. Epäilyksen Piru kysyi:

- No, mitäs meinaat tehdä? Kun nyt tunnustat itsellesi totuuden. Sinulla on mahdollisuus tulla sankariksi. Nousta valtiomiesten joukkoon. Suurten valtiomiesten. Näyttää, että sinulla on kasseissasi muutakin kuin pelkät pingispallot.

Muuan Ministeri kaatoi lisää konjakkia, veti huikan ykkösellä naamaansa, kaatoi lisää ja sanoi sitten:

- Jaa mitäkö teen? Mitäs luulet? Kuinka moni rikollinen vapaaehtoisesti tunnustaa tekonsa? En tunnusta minäkään. Ei minulla ole siihen varaa. Ei halua. Eikä uskallusta. Toimin jatkossakin sen asian esitaistelijana että vihapuhe kitketään tästä maasta niin kerta kaikkiaan. Ei sillä ole merkitystä vaikka ne vihapuhujat ovatkin oikeassa. Ainoastaan sillä on merkitystä että mikäli ne saavat äänensä tarpeeksi laajalti kuuluviin niin silloin minä olen kusessa. Joudun vastuuseen teoistani. Ja siihen minä en aio suostua. Sillä minulla on puolellani valtakoneisto ja valtamedia. Noilla vihakirjoittajilla on puolellaan vain totuus. Ja sillähän ei ole mitään merkitystä. Vain vallalla on.

- Eli jatkat samanlaisella linjalla. Kuittaat vaikka ne Oulun raiskaukset järkyttymällä siitä kun Helsingissä on heiluteltu natsilippuja ja unohdat Oulun tykkänään.

- Ja komeasti unohdankin. Niissä natsilipuissa kävi muuten pirunmoinen tuuri. Niillä saatettiin lakaista muut asiat tyylikkäästi maton alle. Taas kertaalleen.

- Niinhän sinä lakaiset. Ja hyväksyt samalla minkä tahansa mielettömän. Koska se on muotia.  Hyväksyt jopa joka ainoan suvaitsevais-feministisen älyttömyyden mitä vaan keksitään koska niin täytyy tehdä. Jos joku triggeröityvä ämmäporukka keksii että termistä ”sukupuoli” pitää luopua koska se pitää jo terminä sisällään oletuksen että sukupuolia on vain kaksi ja korvata se lainasanalla ”genderi” niin sinä taputat karvaisia käsiäsi ja toteat julkisesti että miksi ihmeessä tuota ei ole aikaisemmin keksitty.

- Juuri niin minä teen. Koska minun täytyy tehdä niin. En minä itsekään sitä hysteeristä ämmälaumaa pahemmin arvosta enkä rehellisesti sanottuna oikein siedäkään mutta sen vastustaminen olisi poliittinen itsemurha.

- Ja kun se GCM-sopimus joka ei kuulemma ole sopimus tulee voimaan niin sinä julistat että Suomi on nyt sitoutunut rajattomaan elintasosiirtolaisuuteen koska nyt on olemassa sopimus muuallakin kuin sitä vaativien ihmisten korvien välissä.

- Tietenkin julistan ja vieläpä ääni väristen.

- Ja pidät jatkossakin huolen että vaikka poliisilla olisi muutakin tekemistä, esimerkiksi estääkseen kymmenvuotiaitten tyttöjen etniset joukkoraiskaukset niin sen päätehtävä on edelleenkin keskittyä suojelemaan rikollisorganisaatiosi toimintaa ja hiljentämään sen arvostelijat.

- Totta kai. En kai minä rupea itselleni kuoppaa kaivamaan. Ei tässä ole kyse mistään valtiosta. Tai kansasta. On kyse minusta ja asemastani. Ennen kaikkea sen turvaamisesta. Minä teen näin koska pystyn siihen. Niin tekisivät kaikki muutkin.

Epäilyksen Piru otti itselleen lähes inhimillisen ilmeen ja totesi:

- Kaikki muutkin? Tiedätkös… siinä sinä olet väärässä. Ja taidat kyllä tietää sen itsekin. Se tavallinen rahvas jonka kanssa sinä et ole ollut koskaan tekemisissä tuppaa ajatella tekojensa seurauksia myös toisille. Itse asiassa se on se perusperiaate jolla tämä maa on aikanaan saatu melko hyvälle mallille. Mallille, jonka rakentamiseen sinulla ei ollut osaa eikä arpaa mutta jonka sinä ja kaltaisesi olette tuhoamassa. Ja tekemässä siitä tuhoamisesta pakolla syötettävän itseisarvon. Tiedätkös, Muuan Ministeri… minä nimittäisin sinua huoraksi mutta se olisi loukkaus huoria kohtaan ja harva huora on saanut aikaan niin paljon vahinkoa kuin sinä ja samassa bordellissa työskentelevät kollegasi. Sen sijaan minä annan sinulle lahjan.

- Lahjan? Minkä lahjan?

- Huomaat sen sitten kyllä. Voin tosin antaa vihjeen. Sinä olet todellakin ajatukseton ja mielipiteetön mies. Sinua ei oikeastaan ole olemassakaan. On vain pääsiäismunan kuori, jonka joku muu maalaa. Halunsa mukaisesti ja sinä hyväksyt sen. Kerta toisensa jälkeen. Sinä olet sieluton ja kasvoton mies. Minä poistun. Mutta me tapaamme vielä. Som´moro.

Epäilyksen Piru katosi rikinkatkuiseen pilveen ja Muuan Ministeri jäi tuijottamaan tyhjin katsein vastapäistä seinää. Hän joi konjakkinsa loppuun ja tunsi samalla painetta rakossaan. WC:ssä hän katsoi peiliin ja huomasi, minkä lahjan hän oli saanut:

Niin… sieluton ja kasvoton mies… no, kai tuon peilikuvan kanssa pystyisi elämään… ei ainakaan tartteisi enää katsoa itseään silmiin… Muuan Ministeri siirtyi pytylle, kaivoi meisselinsä esille, lorotti, vemputti ja ihmetteli kuulemaansa ääntä.

Aivan kuin pingispallot olisivat kolisseet vastakkain.

Epäilyksen Piru kiittää vakikommentoija Qroquius Kadia inspiraatiosta ja ideasta.