maanantai 11. helmikuuta 2019

ANTERO LÄRVÄNEN JA KIVAT PELIHETKET


- Hyvää päivää hyvät kuuntelijat, tällä kertaa täältä Persaukistenniemen mökkikylästä mökkisaunan pukuhuoneesta kauniin talvisen Lälläveden rannalta. Täällä Antero Lärvänen ja käsittelemme tällä kertaa Huitsinnevadan paikallisradion yleisöäänestystä jossa etsittiin kaikkein aikojen typerintä monikultturismia puolustavaa väitettä. Ja voittajaksihan päätyi Yleisradion toimittelijan Marja Sannikan lause:

”Heidän mukanaan tulee rikollisuutta mutta heidän mukanaan tulee myös ystävyyttä, tulee kivoja pelihetkiä, tulee naapuruussuhteita, tulee kulttuurintuntemusta, tulee esimerkiks kivoja ruuanlaittohetkiä.”

- Lukijat ovat kommentoineet asiaa mm. niin että onko jonkun bulambalblättäb-lautapelin pelaaminen ja porukalla jonkun sambuzi-piirakan väsääminen todellakin tärkeämpää kuin suomalaisten ihmisten turvallisuus ja onpa kommenteissa ihmetelty myös kyseiseen asiaan upotettua valtavaa rahamäärää ja yleensäkin sen järjellisyyttä. Lukijat ovat myös kysyneet että kuinkahan moni suomalainen ihminen ihan oikeasti on yleensä edes osallistunut noihin monikulttuurisiin peli- ja ruuanlaittohetkiin vai liekö kyseessä ollut vain toimittelijan hätäinen heitto? Tuo kyseinen lause on loppujen lopuksi totaalisen säälittävä ja tulee muistaa että se on kaikesta huolimatta verorahoitteisenYlen virallista totuutta joten tässä tarvitaan asian selvittämiseen todellista ammattilaista.

- Ja se ammattilainen on edesmennyt tohtori Adolf Butler, suomalaisen selitteläätiön, soveltavan spedestetiikan ja yhteiskunnallisen käsitehässimisen oppi-isä joka huomasi aikanaan minkälaisen hirviön hän oli saanut aikaiseksi ja joka sen vuoksi itsemurhautti itsensä Allahu akbar-kissan toimesta ja siirtyi luovaan hiilenlapiointiin Helvettiin. Nyt hän on pyynnöstämme päässyt taas kertaalleen Helvetistä parin päivän haastattelulomalle. Helvetissä kun tuo byrokratia toimii paljon jouhevammin kuin suomalaisessa virkakoneistossa. Tervetuloa suoraan lähetykseen, edesmennyt tohtori Adolf Butler.

- Kiitokset, Antero ja terveiset kaikille mukaville pinnanmaalaisille kuuntelijoille. Täytyy todeta että arki helvetissä on aika karua mutta olenhan minä siellä toisaalta paikkani ansainnut. Mitäs siinä selvässä asiassa valehtelemaan. Täysi nilkkihän minä olin ja sain mitä tilasin. Ja se reipas lapiotyö pitää kumminkin kropan mukavassa kunnossa. Siellä maan päällähän minä olin lähinnä turvonnut akateeminen syöttiläs joka toiminnallaan kiusasi tavallisia ihmisiä jotka elättivät kiusaajansa. Minähän kun en eläissäni tehnyt ensimmäistäkään varsinaiseksi työpäiväksi laskettavaa.

- Tohtori Butler. Jos nyt käsitellään tuota toimittajan älyvapaata lausetta niin kuinka te sitä analysoisitte? Ei nyt sinänsä varsinaisesti kyseistä toimittajaa itsessään vaan sanotaanko kyseisten suvaitsevais-tiedostavien ihmisten leegiota. Tämähän oli vain yksi ääni huutavasta joukosta joka säännöllisesti hieroo ideologiaansa tavallisten ihmisten naamaan ja suuttuu, jos ei pyydetä santsausta.

- Jaa… niin… tulee muistaa että minähän kehitin selitteläätiön, soveltavan spedestetiikan ja akateemisen käsitehässimisen alunperin ihan piruuttaan ja kieli poskessa. Katsoin että kuinka pitkälle se pelleily menee läpi ja tuumasin myös että valtiovalta jossain vaiheessa lyö sille stopin. Vastoin kaikkea ennakkoajatteluani se valtiovalta ei sitä stoppia lyönyt vaan siitä – alun perin vitsistä – tulikin sitten virallinen normi ja lopulta dogmi jota ei saanut arvostella. Dogmi, joka lähti totaalisesti lapasesta. Siihen alettiin ihan oikeasti uskoa aidolla uskovaisen raivolla ja minusta tuli guru. Kun tajusin tapahtuneen niin päätin pyytää jo sen aikaisemmin mainitun Allahu Akbar-kissan apuun ja päästämään minut päiviltä. Kun minulle selvisi mitä olin saanut aikaiseksi niin en mieltänyt enää oikeutenani elää.

- Mutta tuo toimittelija… niin… ja hänen kaltaisensa… haluaisin kovasti uskoa siihen että he vain yrittävät pitää yllä sitä tiettyä omaa ja tietysti Ylen asemaa pönkittävää valhemaailmaa ja sitä myötä omaa henkilökohtaista asemaansa tietäen oikein hyvin että he puhuvat paskaa. Siis hei, suoranainen törkeä rikosaalto yritetään kuitata sillä että on olemassa joitain pääosin kuvitteellisia pelihetkiä ulkomaalaisten tyyppien kanssa. Mutta mutta… piru vie… saattaa myös olla että nämä tiedostavat yksilöt ihan oikeasti uskovat siihen mitä puhuvat. Tai oikeastaan pakottavat itsensä uskomaan. Ja siitä tulee mieleeni kysymys… onko mahdollista että ihminen pystyy aivopesemään itse itsensä? Kuinka se tapahtuu? Yleensä aivopesuun tarvitaan se aggressiivinen toinen osapuoli joka pitää aivopestävää vankinaan. Mutta eiväthän nämä toimittelijat ole olleet missään vaiheessa kenenkään vankina. Ellei sitten oman egonsa. Niin… ratkaisu saattaa olla siinä. Egossa.

- Egossa joo… saatan olla syyllinen asiaan itsekin. Katsos Antero, koulutukseen kuului hyvin tärkeältä osaltaan opiskelijan egon tietoinen nostaminen. Ilman vastaavaa substanssia. Se oli ihan niitä pääasioita koko tiedostavuusprosessissa. Tehtiin yhteiskunnan älyllistä etujoukkoa, katsos. Ja sen vuoksi nuo toimittajakoulutetut ajattelevat – koulutuksensa mukaisesti – suurinpiirtein näin: ”Me edustamme maamme älyllistä eliittiä. Olemme älyllisesti ja moraalisesti niin paljon korkeammalla tasolla kuin tavalliset ihmiset, että voimme päättää ihmisten puolesta, miten heidän pitää elää ja ajatella. Vaikka päätöstemme seurauksena ihmiset joutuisivat kärsimään, se on kuitenkin vain hinta jonka määrittelemästämme edistyksestä joutuu maksamaan”.

- Tuollainen ajattelu on kieltämättä aika tylyä. Varsinkin kun kyseessä ovat ihmiset jotka eivät säilyisi pitkäänkään hengissä ilman noita ihmisiä, noita muurahaiskansalaisia joita he katsovat nenänvarttaan pitkin. Voisiko olla niin, että kyseessä ovat nuoret, hyvin pitkälti naispuoliset ihmiset jotka ovat eläneet täysin turvattua elämää ja menneet suoraan ylioppilaskirjoituksista yliopistoon täysinä tabula rasoina joitten olematon elämänkokemus on… miten sen nyt sanoisi… joo, kuiva pesusieni joka omaksuu kaiken sille syötetyn ilman minkäänlaista kykyä kyseenalaistaa oppimaansa? Varsinkin kun osa oppimista on, mitenkä sen sanoisin, joo, omaan mielikuvitukseen perustuva ansioton arvonnousu? Tai keinotekoinen arvonnostaminen?

- Ehdottomasti kyllä. Ja kun tällainen henkilö kohtaa faktistin, niin kuin vaikka Jussi Halla-ahon joka pilkkoo hänen elämänfilosofiansa palasiksi niin kyseiselle henkilölle tulee ns. akateeminen painetila joka puolestaan lyö päälle varaventtiilin jonka myötä hänen mielessään ne peli- ja ruuanlaittohetket – todelliset tai kuvitellut – muuttuvat todellakin tärkeämmäksi kuin tapetut, raiskatut ja ryöstetyt suomalaiset sekä myös ne miljardit joita on lyöty maahanmuuttoteollisen kompleksin kankkulan kaivoon. Eli kun hän on nostanut esille nuo täysin tyhjänpäiväiset asiat hän mieltää voittaneensa väittelyn ja säilyttäneensä kasvonsa. Joka hänelle on ensiarvoisen tärkeää. Sillä hän ei halua katsoa peiliin ja nähdä tyhjää. Ja toisin näistä ihmisistä esille vielä erään, varsin tärkeän asian. Laajemminkin mietittäväksi.

- Mikä se asia on?

- He eivät miellä olevansa pahoja ihmisiä. Päinvastoin, he mieltävät olevansa hyviä ihmisiä jotka tavoittelevat täydellistä ja utopistista yhteiskunnan ihannetilaa. Tietysti heidän ohjaamana ja opastamana. Niin kuin ne kovin, kovin monet hyvät ihmiset ennen heitä. Ja tässä on tarinan opetus: ei totalitarismia saa aikaan tietoisesti pahat ihmiset. Sen saavat aikaan tietoisesti hyvät, tai ainakin sellaisiksi itsensä kuvittelevat ihmiset. He ovat vaarallisia ihmisiä. He ovat juuri niitä, jotka saavat aikaan totalitarismin. Suojellessaan hyvyytensä illuusiota.

- Ja sellaisten ihmisten ohjauksessa ja opastuksessa me täällä Suomessa vieläkin joudumme elämään. Edesmennyt tohtori Adolf Butler, kiitän teitä haastattelustanne. Täällä Antero Lärvänen Persaukistenniemen mökkikylän mökin pukuhuoneesta. Siirrämme lähetyksen paikallisration rutioon.



Kiuas: Mitäs kiukaitten helvettiä tää meininki on? Täällä on ollut saunomislämmöt jo tunnin ajan mutta jätkät vaan lätisee siellä pukuhuoneessa. Tulkaas löylyihin!

Hösse: Ja näinhän tapahtuu.

hetkeä myöhemmin löylyissä:

Adolf: Vaikka siellä nykyisessä residenssissäni ei kylmyys ole millään muotoa ongelma niin kyllä tämä suomalaisen saunan kuumuus on jotenkin hivelevämpi. Ja Lälläveden sauna on tietysti crème de la crème. Saiskos kaverit hieman lisää tsössiä?

Kiuas: Tsöss!

Pertta: Mites Adolf, oletkos sinä muuten tavannut siellä helvetissä Marxin ja Engelsin?

Adolf: Itse asiassa olen. Ja niitä hävettää. Vieläkin.

Antero: Kuis näin? Eikös ne mielletä historian merkkihenkilöiksi? Luulis, että olisivat tyytyväisiä saavutuksiinsa.

Adolf: No juuri siksi. Kas kun ne ovat itse asiassa olleet vähän samanlaisia venkuloita kuin minä. Ne aikanaan olivat humalapäissään miettineet että keksiskös tuleville sukupolville jonkun jäynän johon tyhmimmät menee lankaan. No, ne kehittivät siinä ryypätessään sosialismin ja ajattelivat että tähän ei kyllä innostu kuin ne kaikkein hyväuskoisimmat. Mutta he aliarvioivat niitten hyväuskoisten määrän joten sekin touhu lähti lapasesta. Ne kertoivat mulle senkin että jos Lenin – joka uskoi kaiken kybällä ja kehitti vielä asiaa massamurhaamisen suuntaan – lähestyy niitä niin ne veistävät sitä välittömästi lapiolla päähän. Mutta harvemminhan ne Leniniä näkevät kun häiskä on pääosin ryssän helvetissä. Ja muutenkin ne kaksi esittäytyvät siellä mielellään normandialaisina satamajätkinä jotka kuolivat jäädessään putoavan viljasäkkilastin alle.

Ykä: Mietin tuossa tuota Adolfin haastattelussaan lausumaa ja olen samaa mieltä. Hyvät ja utopiaan vilpittömästi uskovat ihmiset ovat vaarallisia. He saavat lopulta aina aikaiseksi dystopian. Niin että eiköhän oteta sekä tsössit että hörpyt niille tavallisille ihmisille jotka eivät tavoittele utopiaa vaan joille riittää että kunhan nyt suht koht pärjätään. Päivästä toiseen. Ei missään utopiassa vaan ihan tässä reaalimaailmassa.

Kaikki: A-men to that.

Kiuas: Tsöss!

5 x Tsuhnan Kosto: Knirsk.



Kiitokset blogikollega Vasarahammerille muutamasta oleellisesta lauseesta.

*
Lisäys: mainos:


Lisään linkkilistalleni Musta Orkidea-blogin. Blogin pitäjä on nainen, joka kuvitteli olevansa transseksuaalinen mies ja leikkautti itsestään kaiken naisen, tajusi tehneensä virheen ja joka kertoo tämän transhypetyksen pimeästä puolesta hyvin osuvasti ja omakohtaisesti. Voimia eloon hänelle.

37 kommenttia:

  1. Terve taas!

    Nyt on laitettava tähän aiheeseen liittyvä paras-ikinä-sitaatti kehiin. Kirjoittaja on C. S. Lewis, englantilaisen kirjallisuuden professori, keski-ikänsä esillä uudelleen vakaumukselliseksi kristityksi kääntynyt intelligentti. Hänen lausumiaan useinkin väheksytään juuri hänen avoimen tunnustuksellisuutensa vuoksi. Vaan voiko seuraavaa sitaattia sittenkään väheksyä:

    “Of all tyrannies, a tyranny sincerely exercised for the good of its victims may be the most oppressive. It would be better to live under robber barons than under omnipotent moral busybodies. The robber baron's cruelty may sometimes sleep, his cupidity may at some point be satiated; but those who torment us for our own good will torment us without end for they do so with the approval of their own conscience. They may be more likely to go to Heaven yet at the same time likelier to make a Hell of earth. This very kindness stings with intolerable insult. To be "cured" against one's will and cured of states which we may not regard as disease is to be put on a level of those who have not yet reached the age of reason or those who never will; to be classed with infants, imbeciles, and domestic animals.”

    ― C.S. Lewis, God in the Dock: Essays on Theology (Making of Modern Theology)

    Käeittääkseni teos on jostakin kakkosrähinän vuosilta, 1943 tai sinne päin. Mutta niin laittamattomasti tämä ilmaistu, että itse en osaa tässä kohden relevantimmin sanoa.

    rohkaisevin terveisin Achtung

    VastaaPoista
  2. Voi vittu soikoon, taisi mennä kommenttini marsilaisten luettavaksi:-(((
    Eka asia oli i alla fall venezuelalaisten kyvyttömyys päästä irti tuosta helvetin madurosta ja sossialismista!
    Toinen asia oli noiden "näennäistutkijoitten Silvennoisen ja SWanströmin pakkomielle löytää "savuava ase", vaikka sen löytäisi paremmin kuun pinnalta.

    Voikaa ja voihkikaa kanssani!
    Terhomatti

    VastaaPoista
  3. Olipas huikeaa tekstiä!

    Ja kyllä, ihminen kykenee aivopesemään itsensä. Jos ideologia vie kritiikittä mennessään, sitä monesti kannatetaan, vaikka perään syntyisi ruumisvana, mikä ei monia millyttäisi, mutta kyllä sillekin selitys löytyisi - Suomessa on diggailtu Stalinia ja Maoa kaikkien hirmutöiden jo paljastuttua.

    -Valtsu-

    VastaaPoista
  4. Se on juuri näin.
    Karkeasti yleistäen, eivät saksassakaan pahat ihmiset juutalaisia uuniin työntäneet vaan hyvät. Hyvät saksalaiset ihmiset jotka omasta mielestään loivat parempaa tulevaisuutta Saksalle ja koko maailmalle.
    Eivät pahat ihmiset keskiajan inkvisitiossa etsineet, kiduttaneet ja polttaneet noitia, vaan hyvät ihmiset. Hyvät uskovaiset ihmiset jotka toivat taivasta maan päälle ja pelastivat sieluja.
    Nämä kaikki olivat omasta mielestään niitä oikeita hyviä ihmisiä ja varsinaista älyllistä eliittiä.
    Jossain onkin vanha sanonta että: "Tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla."

    Tänään tuli dokumentti pohjois-Koreasta. Sellainen ilmiö on olemassa kuin joukkopsykoosi.
    Se on ihmisiin evolutiivisesti sisäänrakennettu selviytymiskeino.
    Sillä kun massat sekoavat ja alkaa napsahtelu, on parempi hyppiä mukana sillä massasta pilkottavat eri mieltä olevat poistuvat / poistetaan geenipoolista.

    Erkki

    VastaaPoista
  5. Tervehdys Achtungille, Terho Hämeenkorvelle, Valtsulle ja Erkille & kiitos kommenteistanne.

    Achtung: Joo, tuota voi kyllä sanoa ajattomaksi totuudeksi.

    Terho: Valitettavasti ei tullut läpi kuin tämä kommentti. Mutta sisällön tajuaa kyllä lyhyemmistäkin lauseista. Näinköhän ne muuten saavat siellä Venezuelassa vielä sisällissodan aikaiseksi? On siellä päin maailmaa niitä sissiliikkeitä pistetty ennenkin pystyyn.

    Valtsu: Kiitokset. Ja olet oikeassa. Taistolaiset olivat aikanaan hyvä esimerkki. Nykyiset monikuristajat toistavat täysin samaa kaavaa.

    Erkki: Erityisen paljon niitä hyviä ihmisiä löytyy virkakoneistosta. Niitä, jotka eivät kyseenalaista saamiaan määräyksiä. Oli koneiston nimi sitten Gestapo, NKVD, KGB, Stasi tai meidän poliittinen poliisimme. En ole psykiatri mutta väittäisin silti suvaitsevais-tiedostavan väestönosamme kärsivän jonkun asteisesta joukkopsykoosista.

    VastaaPoista
  6. Youtubesta löytyy kaksi oikeusministeriön Ylellä teettämää vihapuhevideota; peukutukset tällä hetkellä ovat yhteensä 123 ylöspäin ja 4700 alaspäin; kyseessä voi tietysti olla samatkin henkilöt, mutta luvut ovat kuitenkin selvät. Olisiko siis vielä toivoa ihmisten nousemista tätä entisestä DDR:stä kopioitua systeemiä vastaan? Päättäjiltä järki ja suhteellisuudentaju on jo kadonnut, koska 900 000 euroa on törsätty erilaisiin ko. asiaa koskeviin hankkeisiin, koulutukseen ja viestintään. Villi arvaukseni on, että tuolla rahasummalla, jolla halutaaan vain tukkia kansalaisten suut epäkohdista ja nimenomaan maahanmuutosta, olisi saatu esimerkiksi vanhuksillemme viimeisiksi ajoiksi vähän mukavammat oltavat. Jakovaraahan ei koskaan ole yhtään, mutta löysää rahaa näkyy aina vaan löytyvän.

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  7. Tervehdys, Rouva Ano. Noista videoista voi todeta, että niin oikeusministeriö kuin poliisi onnistuu munaamaan itsensä noissa videoissa kerta toisensa jälkeen (muistat varmaan myös sen poliisileijonavideon) ja niinpä niissä kommentointimahdollisuus häviää alta aikayksikön. Mitä tulee tuohon rahaan niin olet siinäkin aivan oikeassa. Vanhustenhoidon tilanne on surkea mutta etnisesti edistyksellisen korvamerkityn rahan vähentämisestä (tietysti vielä parempaa: poistamisesta) ei edes keskustella ja kyseinen keskustelun yrittäminen määritellään vihapuheeksi.

    VastaaPoista
  8. Olen tullut siihen tulokseen että ns. "hyvä ihminen" on itse asiassa narsisti/psykopaatti ja mitä olen lukenut narsisti/psykopaateista, niin heillä ei ole minkäänlaista itsetuntoa ja nostaakseen itsetuntoa niin siihen tarvitaan "huono ihminen" ja tämä huono ihminen on sinä ja minä. Voisi sanoa että hyvä ihminen on idiootti ja hengenvaarallinen sellainen, koska hyvän ihmisen ymmärrys olevasta korreloi hänen olemattoman itsetuntonsa kanssa. Yhteiskunnan turvallisuuden vuoksi pitäisi hyvä ihminen pukea pitkähihaiseen ja takaa napitettavaan paitaan.

    VastaaPoista
  9. Kyllähän noi poliisin videot ovat ihan samanlaista Kummelikamaa kuin aikoinaan ylen pläjäys raikaustenestosta avaintenkilistelyineen ja "talk to the hand" elkeillä.
    Mutiaiset nauravat vatsa kippurassa minkä nyt lastenraiskauskiimaltaan ehtivät.

    VastaaPoista
  10. No, nythän Oulussa on tytöt jälleen saanu "kivoja pelihetkiä" vai lieneekö olleet kokkaustuokioita, pisti vaan silmään alpakkamediat tietysti on ku kusi sukassa mutta Savon sanomat tiesi jotta värinää on ollu ilmassa.

    VastaaPoista
  11. Tuosta Hyvän Ihmisen oireyhtymästähän on tehty yhteiskuntatieteellistä tutkimusta (kyllä, sellaista on olemassa aivan oikeistakin asioista laadukkaasti tehtynä), jossa havaittiin konservatiivin voivan ymmärtää ajatusprosesseja, jotka muodostavat vasemmistoliberaalin maailmankuvan, vaikka eivät olekaan lopputuloksesta samaa mieltä.

    Toisin päin se ei toimikaan:
    vasemmistoliberaali ei voi ymmärtää konservatiivin maiailmankuvaa, koska se eroaa hänen omastaan, joka edustaa hänelle Absoluuttista Hyvyyttä. Niinpä konservatiivin on oltava tyhmä, paha tai hullu tai kaikkea kolmea samaan aikaan.

    Siksi konservatiivin ja vasemmistoliberaalin pyrkimys yhteisymmärrykseen ei vaan voi toimia:
    kun konservatiivi laittaa faktaa pöytään, vasemmistoliberaali huutaa hänen päälleen kaiken olevan keksittyä, valeuutisia, trollausta ja mitä nyt mieleen tulee. Hän ei kuuntele perusteluja, koska ne eroavat hänen maailmankuvastaan, ja sehän on täydellinen.

    Vähän kuten vasemmistoliberaali itsekin, erityisesti jos on nuori nainen.

    VastaaPoista
  12. Hei,

    Olen taas kerran sitä mieltä, että Lemminkäisen esittämien psykiatristen diagnoosien kanssa pitäisi olla varovainen. Siksi, että psykiatrienkin pitäisi tehdä ihan oikeita diagnooseja nykyistä tiukemmalla seulalla - nykyään kun liian suuri osa kaikesta sinänsä luonnollisesta vitutuksesta ja tämän aiheuttamista toimintakyvyn häiriöistä saa jonkunlaisen jopa pakkolääkittävän mielisairauden leiman.

    Katson myös, että oikeat mielisairaudet eivät leviä epidemian tavoin. Genetiikalla ja ympäristöaltistuksella on sairastumiseen osuutensa, mutta oikeasti mielisairaiden osuus yhteiskunnista on kuitenkin suurimmillaankin joissakin prosenteissa väestöstä. Vastustan siis yhteiskunnan ilmiöiden medikalisaatiota.

    Myönnän kyllä, että kuvatun laisilla hyviksillä on usein vaikeuksia nähdä yhteiskunnan kaikkia piirteitä, vaikeuksia kritiikkiin, etenkin itsekritiikkiin; vaikeuksia empatiaan eri mieltä olevia kohtaan. Ja etenkin nuorilla saattaa olla kyse myös keskeneräisesti kehittyneen mielen liian aikaisesta hybriksestä - ihmisaivojen emotionaalisista kyvyistä vastaava otsalohko kun on valmis vasta noin 26 v. iässä. Enemmän silti on kyse kulttuurimme moraalisesta syöksykierteestä ja aidon yhteisöllisyyden kuolemasta kuin diagnosoitavasta hulluudesta.

    Suomeksi: kusipäisyys ja hulluus ovat eri asioita. Kusipäisyys voi huonossa seurassa tarttua, hulluus ei niinkään. En halua millään puolella olevan vallanpitäjän käyttävän poliittista diagnostiikkaa edes kusipäisten ihmisten mitätöimiseen tai pakkohoitoon. Liian tuttua reaalisosialismin maailmasta.


    Terv. Achtung

    VastaaPoista
  13. Tuolle SS-miesten tutkimuspyynnölle olisi voinut todeta että ei anna aihetta toimenpiteisiin. Tutkittu on jo eikä mitään löydetty. Jos ei kerran suoraa näyttöä ole, niin tuollaiset toteamukset että olivat mahdollisesti osallistuneet johonkin jne.jne. on vähän kuin happamia sanoi kettu pihlajamarjoista.
    Tuolle punikkitutkija Swanströmille oli pakkonmielle saada suomalaiset syypäiksi johonkin joukkotuhoon. Jätkä tais haukata palan peetä.

    Otettakoon nyt kuitenkin huomioon että juutalaiset ovat historian aikana olleet usein kovasti epäsuosiossa valtaväestön keskuudessa. Näin on myös Euroopassa. Juutalaisia ilmiantoivat natseille kaikki kansakunnat toisen maailmansodan aikana. Baltiassa jopa niin innokkaasti että SS-miehet saivat mennä väliin estämään lynkkausmielisiä riehumasta. En puolustele natsien tekemiä hirmutöitä, mutta joku syy juutalaisvastaisuuteen on historiassa ollut olemassa.

    Tuo Marja Sannikka on naiviudessaan jo aivan ruotsalaisten tasolla. Yleensä tämäntapaisten daamien elinajan odote on aika lyhyt kun ovat lähteneet mamujen kanssa leikkimään seuraleikkejä. Heillä kun on omat leikit ja omat säännöt.
    Jos joku jaksaa tutkia, niin tässä on Uffelta varsin luotettavaa statistiikkaa:
    https://affes.wordpress.com/category/kriminalstatistik-sverige/

    VastaaPoista
  14. Tervehdys Lemminkäiselle, joppos 123:lle, Tiukka-menolle, Qroquius Kadille, Achtungille ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

    Lemminkäinen & Achtung: Minäkään en lähde tekemään diagnooseja mutta ymmärrän kyllä Lemminkäisen näkökannan. Tavallisen ihmisen näkövinkkelistähän se siltä välillä vaikuttaa. Mutta sinänsä oletan meidän kaikkien kolmen olevan sitä ikäluokkaa joka muistaa ne itäblogin poliittiset diagnoosit ja sehän on muistona melko hyytävä.

    joppos 123: Tosin luulen että edes Kummelit eivät olisi keksineet niin hervotonta materiaalia. Ne kun harrastivat huumoria, eivät tahatonta huumoria.

    Tiukka-meno: Jep, ja tämähän ei ole ongelma vaan ongelma on se kun suomalaiset kirjoittavat asiasta ilkeästi.

    Qroquius Kad: Joo, olen lukenut tuosta itsekin ja se pitää varmasti pitkälle paikkansa. Mikä taas varmistaa sen, että vuoropuhelu on mahdotonta koska keskusteluun tarvitaan kaksi osapuolta.

    Becker: Joo, olemme siirtyneet aikaan jolloin ottiatuota itsessään on tieteellinen todiste jos se vaan sopii haluttuun poliittiseen viitekehykseen. Kuuluu myös sarjaan jossa johtopäätös tehdään ensin ja sitä tukeva aineisto etsitään sen jälkeen. Ja nuo linkittämäsi lukemat ovat korutonta kertomaa. Niin nuo raiskaustilastot kuin myös tuo väestökehitykseen liittyvä tilasto. Ruotsalaiset ne ovat pikkuhiljaa tekemässä itsestään vähemmistökansan omassa maassaan.

    VastaaPoista
  15. Beckeriltä ansiokas huomautus pan-eurooppalaisesta historiallisesta epäluulosta juutalaisiaan kohtaan. Esim. virolaisia osallistui natsimiehityksen aikana vainoihin ja ilmiantoihin kiusallisen paljon. Das Reichin omia ja miehitysalueita koskevissa tilastoissa mainitaan kaiketi 1943: Estland - judenfrei. Meillä tätä vähemmistöä oli ja on niin vähän, että eivät juuri ihmettelyä kummempaa ole ehtineet niskaansa saada - emmekä sitä paitsi natsimiehityksessä olleetkaan (tämä ketjua salaa lukeville pöyristyjille tiedoksi).

    Juutalaisten tahto pitää omat tapansa on tietysti valtaväestöissä herättänyt loukkaantuneisuutta ja epäluuloa. Diasporajuutalaiset ovat myös varsin älykkäitä, ja heidän kasvatus- ja koulutusperinteeseensä on kautta aikojen kuulunut syvällinen ja analyyttinen, keskusteleva pohdiskelu. Tästä syystä heitä on tiedemaailmassakin väestöosuuteensa nähden ylisuhteellinen määrä.

    Tuo älyllisyys ei kuitenkaan ole tehnyt heitä muita hyveellisemmiksi tai paheellisemmiksi, varsinkaan jos ovat vain juutalaistaustaisia, judaismista irtautuneita. Niinpä Venäjän keisarikunnan anarkisti- ja kommariliikkeiden ideologisessa johdossa oli aika vahva juutalaistaustaisten edustus. Mikä johti pari viimeistä keisaria sekä valtion suojelupoliisin eli Ohranan väärille jäljille: nämä luulivat anarkistien ja kommarien terrori-iskujen olleen juutalaisten juonia, mistä seurasi viattomiin juutalaisiin kohdistuvaa systemaattista vainoa. Eivät ymmärtäneet vallankumousliikkeen monimutkaisempaa taustaa. Jos olisivat, olisimme ehkä säästyneet reaalisosialismin kirouksista.

    Myös Hitler veti omassa rotuopissaan vähän mutkia suoriksi, kun päätteli bolshevismin olevan juutalaisen rodun syytä...

    terv. Achtung

    VastaaPoista
  16. Tervehdys, Achtung. Minulle itselleni juutalaisvainot ovat olleet aina arvoitus. Ovat eläneet eristäytyneenä, kyllä, mutta eivät koskaan sillä lailla perseilleet kuin esmes nämä ”uuseurooppalaiset”. Hitlerin kohdalla voi tietysti todeta, että kyseessä oli rotuopin lisäksi puhdas aseellinen ryöstö kun juutalaisten omaisuus takavarikoitiin.

    Annan keskustelun toki rönsyillä mutta toivon, että tätä juutalaisuutta ei nosteta ainakaan tämän kirjoituksen pääaiheeksi. Se kun ei ole blogissanikaan niin pää- kuin sivuaihekaan. Sinänsä voi todeta, että tuolla Magneettimedian puolella minuakin on ainakin joskus pidetty juutalaisten aivopesemänä. Kai sellaisen tittelin saa jos ei usko niihin hurjimpiinkin juutalaisten maailmanvalloitus-salaliittoteorioihin.

    VastaaPoista
  17. Niin, Achtung. Olet tietysti oikeassa siinä että yksilöä ei kannata psykiatrin lähteä diagnosoimaan, koska ideologiat ja niistä johtuva kusipäisyys, mutta tällaiset kusipäät (narsismilla kyllästettyinä ja ripaus psykopatiaa mukana) voivat olla syyntakeettomia idiootteja jos he ovat päässeet valta-asemaan. Tarvitsee vain vilkaista tilannetta suuressa osassa Eurooppaa, niin huomaa että tie helvettiin on päällystetty hyviksien hyvillä, mutta ymmärrysvajeisilla aivoituksilla ja tilanne tulee jatkumaan ja pahenemaan jos kansat Euroopassa eivät herää ja muutu "pahiksiksi". Rouva Giljotiini tasasi käsityksiä "oikeasta ja väärästä" aikoinaan Ranskassa ja nykyinen Ranskan tilanne, jos se siitä vielä eskaloituu, voi tuoda Rouva Giljotiinin takaisin pelikentälle. Toivottavasti näin ei käy, mutta kuten tiedämme, niin historialla on paha tapa toistaa itseään.

    VastaaPoista
  18. Ei ainakaan minun puoleltani nosteta pääaiheeksi. Mutta joukkovaino oli sellainen ilmiö, jonka juuriin olisi hyvä osoittaa kiinnostusta. Siksi, että samanlainen voi toistua, eikä sen kohteena tarvitse olla mikään etninen vähemmistö. Siksi selitys "holocaustin syynä oli rasismi" jää vähän lyhyeksi. Kyseessähän oli selkeästi rasistinen vaino, siis rasismi - mutta eikö päätelmä pelkistettynä ole, että "rasismin syynä on rasismi"? Kehäpäätelmä?

    Ilmaisin edellisessä kommentissa asiani ehkä huonosti. Koetin valottaa, että juutalaiset, keskenään yhtenäisistä piirteistään huolimatta eivät ole mikään yhtenäinen joukko, josta olisi koko porukalla muihin väestöihin soluttautuneeksi salaliitoksi. He voivat olla keskenään pahoissakin riidoissa, ja sitoutua ympäröivään maailmaan paljon tiukemmin kuin omaan etnisyyteensä. Jonkun Trotskin taustan takia en leimaa kommunismia juutalaisten syyksi. Myös nykyjenkkilässä juutalaisia on joka junaan, ja riittää asemallekin. On hassuja mutta sinänsä harmittomia ortodoksifanaatikkoja, on ihan tavallisia konservatiiveja..ja eliitin joukossa on erittäin liberaalisuuntautuneita tapauksia, jotka itse asiassa ajavat politiikkaa, joka on räikeässä ristiriidassa juutalaisyhteisöjen edun ja rauhan kanssa. Sellaisia kuin vaikkapa George Soros. Vaikka tiedän tämänkin olevan juutalaistaustainen, en ajattele häntä "juutalaisena", vain kieroutuneesti vaikuttamaan pyrkivänä kylmänä multimiljardöörinä. Mm. siksi, että hän koettaa väkisin tehdä synnyinmaansa Unkarin yhtä juutalaisvihamieliseksi kuin vaikkapa Ranska tai Ruotsi tätä nykyä ovat.

    Vainon anatomia on siis tunnistettavissa. Tarvitaan ensinnä vihattava ominaisuus. Hitlerin porukoille se oli "rappiokulttuuri" ja "Saksan kansan riisto". Nyt se voi olla esim. kriittisyys vittuperformansikulttuuria kohtaan, kansallisen tehokkuuden ja turvallisuuden kaipuu, henkilöautoilu, lihansyönti... Sitten tarvitaan vihattaviin ominaisuuksiin riittävän loogisesti yhdistettävä, selkeästi nimettävä ja tunnistettava kansanjoukko. Natseille kärkisijoille osuivat juutalaiset, Neuvosto-Venäjällä maatilojen pakkokollektivisoinnin yhteydessä muka vauraammat talonpojat "kulakit". Nyt kyseeseen voisivat tulla esimerkiksi naurista jälttäävät peräkamaripojat, karjankasvattajat, maalaiset yleensä, vähintään keski-ikäiset XY-kromosomiset suomalaiset..you name it. Ja sitten propagandamylly kiihtyvää vauhtia pyörimään, ja lopulta tositoimeen. Kyllä kansa sietää, ja auttaakin. Rakenne on sama, vaikka rakennuspalikat olisi nimetty ihan eri päin.

    Terv. Achtung

    VastaaPoista
  19. Tervehdys Lemminkäiselle ja Achtungille & kiitos kommenteistanne.

    Lemminkäinen: Se, mitä sanot näistä syyntakeettomista idiooteista sinänsä pitää paikkansa. Niin meillä kuin muualla. Heillä on – heillä täytyy olla – tiedossaan faktat esimerkiksi järjettömän maahanmuuttopolitiikan seurauksista mutta he pitäytyvät silti sokeasti omassa utopiassaan. Mistä tietysti herää kysymys että eivätkö he välitä faktoista vai eivätkö he pysty hahmottamaan niitä. Rouva Giljotiinin tai jonkun hänen perillisensä paluu eurooppalaisille toreille ei ole millään muotoa mahdotonta. Kun länsimaiseen kulttuuriin ja elämäntapaan vihamielisesti suhtautuvaa ainesta kuskataan tänne tarpeeksi niin se rähinä saadaan aikaan aivan varmasti.

    Achtung: Joukkovainoja ja niitten syitä kannattaa tietysti käsitellä eikä ainoastaan pitäytyä pelkässä juutalaisvainossa sillä eiväthän he suinkaan ole maailman ainoa teurastettu väestönosa. Sinänsä nykyinen Euroopan tilanne on paradoksaalinen sillä se porukka jota eniten varoittelee Holocaustista on juuri sitä joka haluaisi tänne aina vain lisää porukkaa joka puolestaan oikein mielellään viimeistelisi sen, mikä Hitleriltä jäi kesken. Tuohon pottunokkavainoon en oikein usko vaikka hoksasin kyllä pointtisi. En yhtään epäile etteikö suvaitsevais-tiedostava väestönosa löytäisi siihen perusteet. Mutta mistä se löytää sen suorittajat? Ne, jotka pystyisivät siihen suorittamiseen ovat itse asiassa sitä samaa porukkaa jonka tiedostavat yksilöt haluaisivat hiljentää.

    VastaaPoista
  20. Ja kiitokset vieraalle helmikuun kissoista.

    VastaaPoista
  21. En ensilukemalta löytänyt sitä lauseenpätkää, joka oli tätä kirjoitusta inspiroinut. Ehkä se jää salaisuudeksi.

    Adolf on kyllä Helvetissä nöyrtynyt. Poissa on kaikki pöyhkeys ja ylimielisyys. Vanha Adolf osasi selittää itsevarmasti. Nykyinen versio selvästi katuu.

    VastaaPoista
  22. Qroquius Kadin kommentti kertoo selvästi mikä hyviksissä mättää. Pahis näkee asian useammalta kantilta ja täten pystyy hahmottelemaan asiakysymyksen laajemmassa skaalassa, siis pahiksen substanssiymmärrys on ihan omaa luokkaansa verrattuna hyviksen substanssiymmärrykseen ja tämä ero aiheuttaa pääkipua hyvikselle ja hyviksen pääkipuoireita hoidetaan lääkäri Valde Medianssonin kirjoittamilla reseptilääkkeillä: Pilleriartikkeli Rasismifasisminatsismi 4 kertaa vuorokaudessa, toksisen VHM-otuksen torjuntaan riittää virkkaaminen ja huutoterapia aamuin ja illoin, jne. Lääkäri Valde Mediansson hoitaa siis hyviksen pääkivun oireita eikä puutu pääkivun juurisyyhyn: Rajoitteiseen substanssiymmärrykseen. Ja sitten kun näitä ymmärrysrajoitteisia höpönassuja alkaa olemaan tupa täynnä niin silloin otetaan jo esimerkiksi lapset sotilaiksi, puolustamaan höpönassujen käsityksiä olevasta ja historia kertoo sen että kun höpönassut alkavat käyttämään lapsisotilaita, niin höpönassujen pääkipu on kehittynyt siinä vaiheessa erittäin pahaksi migreeniksi ja höpönassut ovat hävinneet sodan.

    VastaaPoista
  23. Tervehdys, Vasara. Ei jää salaisuudeksi eli se oli se kommentti, jonka heitit kirjoitukseen ”Tarjolla rehellinen julkilausuma”:

    ”Me edustamme maamme eliittiä. Olemme älyllisesti ja moraalisesti niin paljon korkeammalla tasolla kuin tavalliset ihmiset, että voimme päättää ihmisten puolesta, miten heidän pitää elää ja ajatella. Vaikka päätöstemme seurauksena ihmiset joutuisivat kärsimään, se on kuitenkin vain hinta, jonka edistyksestä joutuu maksamaan."

    Kiitokset tuosta.

    Adolf muuttui eläessään ajan myötä liian sympaattiseksi hahmoksi joten hänen täytyi siirtyä toisiin kuvioihin. Mutta Lennipirkitta Löröttät-Sixteen ei tule koskaan pehmenemään eikä varsinkaan katumaan.

    VastaaPoista
  24. Tervehdys myös Lemminkäiselle, meni kommentit ristiin. Tuo juurisyy eli rajoitteinen substanssiymmärrys saattaa olla ns. jännän äärellä.

    VastaaPoista
  25. "Pelihetket ja kokkaamiset" lisääntyvät jokainen päivä mutta valpon ponnistulelut ovat näköjään suuntaununeet pedofiilien metsästäjien suuntaan. Onhan "vihapuhe" nykypäivänänä majesteettirikos verrattuna arkipäiväiseen lapsenraiskaukseen,oli se sitten kertaluontoinen tai porukalla suoritettu.
    Veikkaan, että jossain vaiheessa aletaankin puhumaan "tilapäisestä genitaalialueen luvattomasta käytöstä".
    Näin ei tarvitse Abdullahia laittaa vankilaan vaan pääsee rikesakolla jatkamaan Suomen nostamista kurjuudesta menestykseen. Voihan se käyris tehdä todella hyvää safkaa tai pelailee raiskausten ohessa kliffaa kärkkärifudista.

    VastaaPoista
  26. Minusta Ylen laadukas raportointi vanhusten hoivasta on noussut sfääreihin. Ihan oikeesti. Ilmoittaudun ei-kansalaiseksi Suomeen. Nyt.
    https://yle.fi/uutiset/3-10642374?origin=rss

    VastaaPoista
  27. Achtungille ihan ystävyydellä liittyen hänen analysoimiin kallonsisäisiin vikoihin.
    En ole gynekologi, mutta voin toki vilkaista.

    VastaaPoista
  28. "Rajoitteinen substanssiymmärrys". Tyylikäs käsite, hienoa! Sopii myös käsitykseeni ihmismielestä. Substanssi- tai emotionaalinen ymmärrys (jolla myös on tämän asian kanssa tekemistä) kun eivät ole mitään on/off-ominaisuuksia: kellään meistä ne eivät ole täydellisiä, ja täysin nollille nämä ominaisuudet menevät vasta syvän kooman tai aivokuoleman yhteydessä. Meille on geneettisesti annetu näidekin lajien potentiaalia ilmeisesti (kuten muutakin hyvää) Gaussin normaalijakauman mukaisesti. Aivot kuitenkin kehittyvät, ja oppiminen jatkuu lajillemme ominaisella tavalla aikuisenakin. Toisilla ymmärrys jää rajalliseksi - kenellä kotiolojen, huonon tai suorastaan harhaanjohtavan koulutuksen - tai sitten yksipuolisen sosiaalisen verkoston, lattean älyllisen virikkeen - vaikutuksesta. Mielenterveysdiagnoosien ja toisaalta kusipäisyyden (hypoteettiset, sumeat ja subjektiiviset) rajat lienevät tuota ominaisuutta esittävän graafin joillakin kohdin.

    Tartuin äskettäin otsikon houkuttelemana kirjaan nimeltä "10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt". On jokseenkin rasittavaa luettavaa, mutta paskan joukosta löytää helmiäkin. Kirjoittaja on piilaaksolainen teknologiaguru, ruokottoman näköinen rastatukka-törkyturpa Jason Lanier. Lanier kuvailee hyvin terävästi sosiaalisen median ja hakukoneiden ansaintalogiikkaa, algoritmien toiminta- ja oppimisperusteita, bottien eli valepersoonien osuutta revohkassa. Sekä näiden seurauksia ihmismieleen, tyyliin "Vapaa tahtosi on mennyttä", "some turmelee totuuden; vie tsanoiltasi merkityksen; tappaa empatiakykysi"... Näiltä osin olen kyllä hänen kanssaan samoilla linjoilla.

    Rasittavaksi tekstin tekee se, että Lanier ei lainkaan peittele piilaaksolaiselle tyypillistä poliittista laumautumistaan: hän on Trumpia ja FoxNewsia vihaava vasemmistoliberaali. Esitettyjen perusteidensa huonojen seurausten esimerkkeinä hän sitten käyttää juuri Trumpin ja konservatiivisten näkökulmien nousua. Tämä esitystapa paljastaa sen, että hän ei ehkä ole hoksannut olevansa ehkä samojen ilmiöiden uhri perinteisempien verkostojensa kautta, vaikka ei sometilejä olekaan käyttänyt yli kymmeneen vuoteen. Minä ainakin olen huomannut, että Chrome-selaimeni koettaa ohjata minua väkisin Hesarille, Ylelle, BBC:lle ja CNN:lle, hyvin harvoin FoxNewsille, ja päästäkseni esim. OikeaanMediaan, GoV:lle tai tänne Ykän blogiin pitää jo osoittaa rikoslaissakin mainittua vakaata tahtoa.

    Se, että olen täälläkin käsiteltävistä asioista eri mieltä kuin Lanier, ei ole voinut johtua hänen kuvaamistaan sinänsä perustelluista sosiaalisen median kusetuksista, sillä algoritmit eivät kuljeta ketään tänne päin, saati minua, joka noita palveluja en (goggelitiliäni lukuunottamatta) käytä. Eikä se myöskään ole estänyt minua antamasta hänelle mahdollisuutta esittää asiansa minulle. Eikä estä minua tunnustamasta olevani useista perusteistaan samaa mieltä - etenkin niistä, jotka hän ammatillisesti tuntee.

    Terv. Achtung

    VastaaPoista
  29. Suomessa hoetaan jatkuvasti koulutuksen siunauksellisuutta, eikä siitä saisi senttikään leikata tai koko maa menee konkurssiin. Tai - mikä tietenkin vielä pahempaa - Pisa-tulokset laskevat. Tässä, kuten maahanmuutossakin, määrä korvaa laadun. Paljonko koulutuksesta nykyään on keskittynyt tiukasti vain siihen ammattipuoleen kuten aikaisemmin ja paljonko kaikkeen muuhun?

    Luulisi, että nyt kun on käynyt ilmi myös THLn rooli valvojana (1 henkilövuosi valvoo) tässä vanhus-casessa, siellä älyttäisiin olla ihan suu supussa. Ehei, eilisessä hesarin vieraskynässä THLn tutkija ja joku toinen nainen vaativat, että hoitajille täytyy ruveta koulutusvaiheessa opettamaan monikulttuurisuutta, koska vain siten voidaan taata laadukas ja heidän erityistarpeensa huomioonottava palvelu etnisille asiakkaille. Tämä koski siis suomalaisia opiskelijoita. Ei viittaustakaan siihen, että etnisille opiskelijoille tulisi antaa koulutusta kohtaamaan suomalaiset asiakkaat kunniottavasti ja laadukkaasti. Tai edes ihan tavallisella suomalaisella tavalla.

    Koska medialla on nykyään niin ylimitoitettu valta, sopisi jonkinlaista vastuutakin odottaa kaiken koulutuksen jälkeen. Tai edes jonkinlaista yleissivistystä ja kokonaisuuksien hahmottamista - faktatietoa kun olisi saatavilla jos vaan vaivautuisi sitä etsimään. Ja - ikävä myöntää - naistoimittajat leikkivät nykyään mieluummin julkkista kuin tekevät työtään. Onhan niitä miehissäkin, kimmo-oksasia, mutta huomattavasti vähemmän.

    Jos nämä toimittajattaret kävisivät samalla apinanraivolla, perusteellisuudella ja energialla penkomaan maahanmuuton mysteereitä kuin Aarnionkin tapauksessa, saattaisimme saada jotain vastinettakin sille mistä joudumme maksamaan. Eipä tule tapahtumaan. Poliisi on hallitsevan järjestelmän inha kätyri, maahanmuuttaja ikuinen uhri.
    tira+

    VastaaPoista
  30. Kommenttia laatiessani hahmottelen sen ensin päässäni suunnilleen valmiiksi, kirjoitan sitten tekstin kaksisormijärjestelmällä ja korjaan sitten typot, joita totisesti riittää. Sitten korjailen sanamuotoja, asettelen ehkä tekstiä ja lopuksi luen sen 3-4 kertaa kunnes olen varma, ettei siinä ole enää ainakaan kovin pahoja kauneusvirheitä.

    Siitä huolimatta eiliseen kommenttiini oli sana "maailmankuva" päätynyt muotoon "maiailmankuva".
    Ei siinä muuten mitään, mutta aivoni olivat lukeneet tuon typon monta kertaa näyttämään oikeinkirjoitetulta.

    Ei siinäkään mitään, niinhän ihmisaivot toimivat. Mutta onko suvakkien aivoissa tästä oikolukua haittaavasta ominaisuudesta koituva, perustavaa laatua oleva virhetoiminta:
    heidän aivonsa eivät kykene lukemaan faktatekstiä laisinkaan?
    Esim. heidän lukiessaan dataa islamistisen maahanmuuton tuhoisuudesta koko teksti muuttuukin heidän aivoissaan muslimi-invaasion ylistykseksi kivoine pelihetkineen ja törkeen sistii safkaakin ne kuulemma tekee riisinkeitosta alkaen?

    VastaaPoista

  31. Tekstejä kääntäessä minä turvaudun aina oikofixiin. Se löytää lähes kaikki virheet. Väärät taivutukset se ohittaa kun softa katsoo sanan oikeaksi vaikka sanan taivutus ei sopisikaan lauseeseen. https://oikofix.com/

    Tuolta voi tarkistaa yksittäisten sanojen oikeinkirjoituksen, karkotukset ja kehotukset ym. sanat jotka aiheuttavat päänvaivaa. http://www.nic.fi/~rsuonio/oikeinkirjoitus/

    Johan

    VastaaPoista
  32. Hyvä QK, minä en ihan heti usko, että kuvaamasi joukko olisi kognitiivisilta kyvyiltään oleellisesti väestön keskiarvon alapuolella. Suurin osa ei neuropsykologisen testauksen perusteella pääsisi varhaiseläkkeelle.

    Ihmettelemäsi ilmiö, luulen (huom!), on syvemmällä tasolla. Sukua sille, mitä isäntämme blogikollega Jaska Brown viime, varsin kivassa, postauksessaan letkautti armeijoiden toimintaperiaatteesta Surtseyn saaresta kertoessaan: "jos kartta ja maasto eivät täsmää, kartta katsotaan pätevämmäksi". Tai mitä on kerrottu Leninin (tai Stalinin) sanomana ehkä NEP-kauden lopettamista suunniteltaessa: "Jos marxilainen talousoppi ja todellisuus ovat ristiriidassa...sen pahempi todellisuudelle."

    Minähän en ole psykologian tai urologiankaan aloilla mitenkään auktorisoitu poppamies. Ihan röyhkeänä metapuoskarina väitän silti, että tämä ilmiö on jotenkin analoginen Pavlovin koirakokeiden ehdollistamistulosten kanssa. Jos koiralle tai ihmiselle - laumaeläimiä molemmat - on valmennuksen/koulutuksen/sosiaalisen historian taholta onnistuttu ehdollistamaan tietty käyttäytymismalli, se toimii yleensä kuin kello (miel. esim. Junghans, kiinalaisista elektronikelloista en ole varma). Toimii useimmiten myös ristiriitatilanteissa. Koirakin voidaan ehdollistamalla opettaa olemaan puolustamatta edes itseään vaaratilanteessa. Ja ihmisillä on tehty vastaavia kokeita, joilla haluttua käyttäytymistä palkitseva dopamiinipiikki tehdään sosiaalisilla kannusteilla, Pavlovin koirillaan käyttämän ruokinnan sijaan. Esim. psykologian historiasta kuuluisa Tukholman vankilakoe. En halua väittää, että tämä käyttäytyminen olisi jonkun konspiraation tuottamaa - se perkele on ehkä vaan syntynyt, kun olosuhteet ovat olleet oikeat - tai siis turmiolliset.

    Terv. Achtung

    VastaaPoista
  33. Tervehdys joppos 123:lle, Veijo Hoikalle, Achtungille, tira+:lle, Qroquius Kadille ja Johanille & kiitos kommenteistanne.

    joppos 123: Nykyvalpon toiminnan ymmärtää. Sehän toteuttaa valtakoneiston käskyjä ja valtakoneiston prioriteetti on se, ettei se joudu vastuuseen tilanteesta jonka se on itse aiheuttanut.

    Veijo: Sinänsä jos puhutaan tuosta vanhustenhoidosta (niin kuin osittain omastakin alastani) niin kyllä nimenomaan pienet ja itsenäiset yksityiset yritykset ovat olleet hyvinkin toimivia. Sitten kun ne on myyty suurille hoivayrityksille niin touhu muuttuu liukuhihnaksi. Mutta sanoisin että keskustelu vanhustenhoidosta miellyttää valtamediaa koska se voi sillä peittää keskustelun tuontirikollisuudesta. Pelkään että vaalien jälkeen jatketaan entisellä linjalla vaippoja vaihtamatta.

    Achtung: Niin, me olemme kaikki yksilöitä. Tosin meidän vastapuolella kyllä aika ajoin havaitsen jopa ”hive mindia”. Noista some-asioista en osaa oikein sanoa koska minulla ei tämän blogin ulkopuolella ole minkäänlaista some-elämää. En edes omista älykännykkää. Lähinnä pelkään koko ilmiötä ja siitä kuinka riippuvaisiksi ihmiset siitä ovat tulleet. Kakkosviestistä voin todeta että tiettyä ehdollistamista on tietysti tapahtunut ja onhan monikultturismin pakko-opetusta jo suomalaisissa kouluissakin. Ja tilanne on todellakin se, että jos teoria ja käytäntö eivät kohtaa, niin vika on aina käytännössä.

    tira+: Jos puhutaan koulutuksesta yleensä niin sen tasoahan laskee nykyinen oppilaitosten rahoitusjärjestelmä joka pohjautuu puhtaasti siihen, kuinka paljon sieltä valmistutaan. Mikä valitettavasti tarkoittaa sitä, että vaikka valmistuneella on virallinen pätevyys niin osaamisen kanssa on taas niin ja näin. Ja toimittajattaret eivät mainitsemaasi asiaan puutu, sillä heille kyse on jo uskonnollisesta kokemuksesta. Me, sinä ja minä edustamme heille samaa kuin Perkele kristitylle. Vaikka emme voikaan viedä heidän sieluaan mutta me voimme loukata heidän egoaan ja sehän on vielä pahempi asia.

    Qroquius Kad: Kyllä mulla on ihan sama ilmiö. Omaan tekstiin sokeutuu. Siksi mulla onkin apunani rakas vaimoni joka löytää tekstistä sen, mitä en itse huomaa. Tuo mainitsemasi vaihtoehto on yksi mahdollinen. Ainoa mikä on varmaa on se, että fakta ei kerta kaikkiaan mene jakeluun.

    Johan: Kiitos vinkistä. Tuo oli mulle ihan uusi tuttavuus mutta varmasti hyödyllinen monille.

    VastaaPoista
  34. Minusta aivan turhaan ollaan huolestuneita koulutksen yliarvostuksesta esim. Suomessa. Asiathan ovat upeasti hömöläisten hoidossa. Hehän ne 200 pässiä 4 vuoden välein valitsevat taksien takapenkeille.
    (neurootikoille, tekstissäni on ainakin yksi väärinkirjoitusvirhe).

    VastaaPoista
  35. Tervehdys, Veijo. Tuskin se koulutuksesta johtuu vaan suomalaisten hallintolampaan luonteesta mutta niinhän näissä seuraavissakin vaaleissa käy. Ja tuskin täällä kukaan kirjoitusvirheestä neuroosia kehittää.

    VastaaPoista
  36. Täällä maapallon toisella puolella olen syventynyt Remksen kirjaan "Kiirastuli". Täytyy noita "syväkurkkuja" olla meidän lafkassa enemmänkin kun lueskeskelee hänen tuotantoaan.
    Ei siinä mitään mutta henkilökohtaisista asioista voi avata juttua mutta muut asiat pitäisi virkapukusen pitää itsellään.
    Vaimo ei esimerkiksi tiedä mitä mä teen työkseni, sama toimii toiseen suuntaan. Hän on psykiatrian sairaanhoitaja.
    Onhan kyseisessä kirjassa muutamia juttuja mitkä eivät voisi olla faktaa, tai no mistä minä tiedän jos ei anneta lupaa tapella.
    Suosittelen lukutuokioihin.

    VastaaPoista
  37. Tervehdys, joppos 123. Salassapitovelvollisuus on minullekin työni puolesta tuttua. Mitä Remekseen tulee niin petyin syvästi hänen uusimpaan ”Perikato”-kirjaan. Hän olisi voinut pudottaa keskustan maahanmuuttopelleilyn pajatsosta mutta hän teki vain tyypillisen USA vs. Venäjä vakoilukieroilukirjan.

    VastaaPoista