SALONKISOSIALISTI JA EPÄILYKSEN PIRU

Helsinki, nykypäivä

Enää muutama päivä vaaleihin. Muutama päivä ja tilanne näytti – piru vie –  selvästi huonommalta kuin mitä vielä joku aika sitten osattiin uumoilla. Mikä hitto vei varman namipalan ja veret seisauttavan vaalivoiton kun se oli jo huulilla?

Näitä tuumaili mukavalla ja kulttuurillisesti sekä etnisesti rikastamattomalla asuinalueella sijaitsevassa viihtyisässä asunnossaan muuan demaripoliitikko joka istui tietokoneellaan saunapuhtaana päällään Altuzarran kylpytakki ja Agent Provocateun alusasusteet. Katsoessaan tietokoneelta viimeisiä ennusteita hän nautti samalla Château Latour-punaviiniä.

Kyseinen demaripoliitikko kävi oikeastaan nykyisen SDP-aktiivin arkkityypiksi. Hän oli 32-vuotias nainen joka oli kirjoittanut kuusi laudaturia ja sen jälkeen valmistunut Helsingin Yliopistosta pääaineenaan valtio-oppi ja sosiologia sekä sivuaineenaan naistutkimus. Varsinaisen niin sanotun työuransa – ennen kansanedustajaksi valitsemistaan – hän oli tehnyt projektikoordinaattorina Helsingin kaupungin kokonaisvaltaisen aikuiskasvatuksen suunnittelukomiteassa sekä puoluetoimiston valistuskehityskoordinaattorina. Hänen sanottiin olevan yksi niitä kasvoja jotka antoivat SDP:lle uuden, nykyaikaisen, kansainvälisen, ilmastovastuullisen ja feministisen kuvan. Juuri jotain sellaista jota puolue mielsi tarvitsevansa.

Niin. Missä oltiin epäonnistuttu? Puhetta oli ollut siitäkin että demarit nousisivat jopa hyviin ja turvallisiin Lipposen lukemiin. Liki kolmeenkymmeneen pinnaan. Mutta nyt oltiinkin tultu gallupeissa alas ja – helvetti soikoon – niillä persuilla näytti olevan pirunmoinen noste. Mikä niissä persuissa oikein ihmisiä viehätti? Eivätkö ne osanneet yhtään ajatella?

Muuan demaripoliitikko ei millään käsittänyt. Mitään virhettä ei oltu tehty. Kaikkia olennaisen tärkeitä asioita oltiin painotettu.

Ilmastonmuutokseen oltiin paneuduttu tarmokkaasti ja demareitten tulevaisuudenkuvana häämötti polttomoottoriton Suomi joka olisi olennaisesti vähentänyt lihansyöntiä ja maidonjuontia. Eivätkö äänestäjät mieltäneet tätä tarpeeksi vastuulliseksi? Olisiko sittenkin täytynyt pitää vielä tiukempaa linjaa?

Demarit olivat erityisesti korostaneet sitä että kansainvälisestä vastuusta hädänalaisten auttamisesta ei tingittäisi tippaakaan. Yksikään viaton lapsi ei saisi enää hukkua Välimereen Suomen vuoksi. Turvapaikan hylkäämiset tultaisiin demarivetoisessa Suomessa käymään läpi täikammalla. Aina löytyisi peruste hylsyn perumiseen. Meillä ei olisi varaa tinkiä inhimillisyydestä. Ja sen tavoitteen varmistamiseksi meillä on aina taloudellista varaa. Tokihan äänestäjät tämän ymmärtäisivät ja hyväksyisivät. Ainakaan yksikään muuan demarin ystävä ja tuttava ei ollut vastustanut tätä tärkeää yleisinhimillistä periaatetta. Myös asian arvostelun kieltäminen vastuuttomana vihapuheena oli demareitten taholta tuotu selvästi esille.

Tasa-arvoa tultaisiin edistämään entisestään. Demarivetoisessa Suomessa siirryttäisiin nimettömään työnhakuun ja hallintokloonistoon palkattaisiin lisää tutkijoita etsimään, löytämään ja eliminoimaan täydellisen tasa-arvon tiellä olevia esteitä ja ennen kaikkea asenteita. Täydellinen tasa-arvo. Biologisesta ja henkilökohtaisesti koetusta sukupuolesta riippumatta.

Lisäksi entinen hallitus oli selvästi yksi epäsuosituimpia hallituksia koskaan. Perinteisesti jo tämän olisi pitänyt tuoda äänivyöryn demareille. Miksi sitä ei ollut odotetussa mitassa sitten tulossa? Miksi suurvoiton eväät hupenivat jatkuvasti?

Yhtä-akkiä muuan demari huomasi läppärinsä näytöllä jotain omituista. Näytön taustakuva katosi, väreili ja tilalle tuli jotain aivan muuta.

No perkele. Siinähän se nyt sitten oli. Tuosta oli jo niin moni puoluekollega varoittanut. Tuo Epäilyksen Piruksi kutsuttu hahmo könysi näytöstä ulos ja näppiksellä kontatessaan sotki ja samalla lähetti julkaistavaksi muuan demarin valmisteleman twiitin joka lähti suunnitellusta ”Demarit! Ja kansaa onni potkaisee!”-muodosta poiketen liikkeelle ”Demarit! Ja kansan tuoni hotkaisee!”-muodossa. Pirullisesti virnuillen tuo rikiltä haiseva sarvipää toisti kysymyksensä:

- Niin. Gallupit eivät ole menneetkään niin kuin suunniteltiin. Olisitkos niin sinä kuin koko tuo puolueesi omaan erinomaisuuteensa tukehtuva kotkottava tupperware-koneisto mahtanut unohtaa jotakin?

- En ymmärrä. Kyllä vaaliohjelma kuvastaa täydellisesti sosialidemokraattien perusarvoja. Ei sieltä ole voinut unohtua mitään. Siellä on kyllä aivan kaikki olennainen.

-  Olennainen? Jaa. Entäpäs duunarit? Sinun on tietysti jo kolmannen sukupolven akateemisena salonkisosialistina sitä vaikeaa muistaa tai ehkä jopa hahmottaa mutta demarit kuules mainostaa vieläkin olevansa työväenpuolue. Se työväki ei vaan sitä oikein enää niele. Työväki, tiedäks, siis se porukka joka tekee ne varsinaiset työt. Jotka pitävät sinutkin leivässä, kalliissa punkussa ja mukavassa asunnossa.

Niin. Ne duunarit. Muuan demaripoliitikko tiesi että siinä asiassa hänellä oli henkilökohtainen musta aukko. Olihan hän niitä nähnyt. Niitä keltaliivisiä miehiä. Persvakoäijiä. Muurahaiskansalaisia. Jotenkin karuja. Rujoja. Hienostumattomia. Rahvaanomaisia. Muuan demaripoliitikko ajatteli että osasivathan ne tietysti korjata ja huoltaa kaikenlaista mutta ei niillä sentään ajattelun oikeutta saanut olla. Eihän niillä ollut siihen yliopistollista sertifikaatiota. Lisäksi muuan demaripoliitikko suorastaan vihasi työväestöä. Sillä hän piti sitä petturina. Työväestön tulisi äänestää vasemmistoa nyt, aina ja ikuisesti ja uskoa sen johtajiin mitään kyseenalaistamatta. Ja nyt se perkele pakeni jonnekin aivan muualle. Aivan kuin se ei olisikaan sielussaan aidon sosialistinen, solidaarinen ja internationalistinen.

Näytti siltä että Epäilyksen Piru oli lukenut muuan demaripoliitikon ajatukset:

- Ei se ole solidaarinen niin… tiedätkös, että ne duunarit aikanaan äänestivät puoluettasi siksi ja vain siksi että saisivat itselleen talon, auton ja kesämökin kohtuullisten palkkojen avulla. Ja silloin aikanaan puolue vastasi huutoon. Duunarin kannatti äänestää puoluettasi.

Muuan demaripoliitikko ja kolmannen polven salonkisosialisti vastasi sydänjuuriaan myöten loukkaantuneena:

- Kyllä minä sen tajuan! Mutta se on niin väärin! Se on ideologisesti ja inhimillisesti väärin! Nuo luokkapetturit asettavat materiaaliset arvot ei-materiaalisten arvojen edelle!

Epäilyksen Piru päästi kirjaimellisesti perkeleellisen naurun ja totesi silmät markkoina pyörien:

- Hähhää… tiedätkös salonkisosialisti… ongelma on siinä että ne sinun luokkapetturiksi nimittämät tyypit joutuvat kustantamaan omien ja perheittensä materiaalisten arvojen lisäksi myös sinun kaltaistesi akateemisten loisten materiaaliset arvot että teillä olisi aikaa keskittyä niihin ei-materiaalisiin arvoihin. Ja lisäksi ne joutuvat kustantamaan myös teidän etnisesti edistyksellisten lemmikkienne materiaaliset arvot. Joka tietysti teille on kyseenalaistamaton ei-materiaalinen arvo.

Sitten Epäilyksen Piru otti kasvoilleen ilmeen jonka perusteella ulkopuolinen tarkkailija olisi saattanut hyvinkin ajatella että keskustelun inhimillisempi ja empaattisempi osapuoli oli nimenomaan tuo sarvipää:

- Tiedätkös, jos sinussa ja kaltaisissasi olisi tippaakaan inhimillisyyttä niin minä säälisin teitä. Kas kun te ratsastatte kuolevalla hevosella. Ne duunarit jotka vielä äänestävät teitä ovat jo eläkeläisiä jotka kuvittelevat äänestävänsä jotain kymmenien vuosien takaista SDP:tä. Ja sen lisäksi olette te. Jatkuvasti lisääntyvä akateemisten suojatyöläisten lauma. Koska sekään ei riitä, niin te haluatte Suomeen aina vain lisää etnisesti edistyksellisiä curley-äänestäjiä. Jotka äänestävät teitä koska te takaatte heidän varman ja vastikkeettoman elatuksensa. Jonka taas maksaa se jatkuvasti pienentyvä duunareitten lauma.

Muuan demaripoliitikko vastasi äänellä josta inhimillisyys oli karsittu perusteellisesti pois fanaattisuuden tieltä:

- Niinhän me  teemme. Entäs sitten? Äänet ratkaisevat. Vain ne osoittavat että me olemme oikeassa. On aivan sama osasiko äänen antaja puhua suomea. Tai ylipäätään edes lukea. Kunhan niitä äänen antajia on vain tarpeeksi. Näin on toimittava. On osoitettava että me olemme oikeassa. Keinolla millä hyvänsä. Sillä minä en kestä… me emme kestä ajatusta että meidän todettaisiin olleen väärässä. Hyväksikäytettäviä hölmöjä. Emmekä kestäisi varsinkaan sitä että se osoitettaisiin julkisesti. Kaikenlaisten muurahaiskansalaisten ilkuttavaksi. Ei… sitä minä en kestäisi.

Epäilyksen Piru siirtyi suorastaan surumieliseen sävyyn:

- Tiedätkös, salonkisosialisti, sinä ja kaltaisesi ovat elävä todiste siitä että aika on kulkenut täyden ympyrän. Te olette juuri sitä samaa porukkaa joka toistasataa vuotta sitten istui kartanon terassilla, joi kahvia posliinilasista pikkusormi pystyssä, jälttäsi leivoksia ja katseli halveksuen pelloilla hikoavia torppareita, renkejä ja mäkitupalaisia jotka raatoivat tyydyttääkseen terassilla istuvan herrasväen niin materiaaliset tarpeet kuin henkiset riennot. Tiedätkös, salonkisosialisti, sinä olet sukupuolestasi riippumatta täysi mulkku. Mutta olet sentään rehellinen mulkku. Ainakin itsellesi. Siksi minä annan sinulle lahjan. Taiteellisen sellaisen. Huomaat sen kyllä. Ja me tapaamme vielä. Som´helvetillinem´moro!

Epäilyksen Piru katosi keltaiseen pöllähdykseen ja jätti huoneeseen löyhkän joka oli tullut tutuksi kovin monelle yhteiskunnalliselle vaikuttajalle. Muuan demaripoliitikko ja kolmannen polven salonkisosialisti katseli ympärilleen ja mietti että mitähän tuo otus oli mahtanut tarkoittaa taiteellisella lahjallaan. Sitten hän hoksasi:

Jaahah. Voihan… perse. Ja hän kun oli juuri hankkinut seiniensä koristeeksi oikein hyvää tiedostavaa, osallistuvaa, edistyksellistä ja ennen kaikkea arvostettua feminististä taidetta. Ja nyt hän joutuisi katsomaan pelkkää duunarin persvakoa. Kiukkuisena muuan demaripoliitikko ajatteli että kyllähän Epäilyksen Piru taisi olla oikeassa. Hänen ja hänen kaltaistensa kuului olla terassilla leivoksista nauttimassa. Heidän, oikeitten sosialistien. Ja sen rahvaan kuului olla pellolla. Tai mikä missäkin. Kunhan se kustansi aitojen sosialistien henkiset riennot. Muuan demaripoliitikko tajusi vihaavansa noita duunareita.

Minkä perkeleen takia niille yleensä annettiin äänioikeus?