tiistai 2. huhtikuuta 2019

VÄKIVALLAN KANSSA FLIRTTAILU


Siirrytäänpä aprillitunnelmista ja Uudesta Hyisianasta tylyyn vallitsevaan todellisuuteen. Kirjoituksen aihetta on käsitelty muuallakin mutta käsitelläänpä täälläkin. Eli vaalit ovat tulossa, perussuomalaiset ovat yllättävänkin kovassa nosteessa ja sen vuoksi sekä valtamedia että poliittinen eliitti on ankarassa tiedostamis-opportunistisessa painetilassa. Se on miettinyt että ollaanko epätoivoisia vaiko härskejä ja päätynyt olemaan molempia.

Hyvänä esimerkkinä on nykyisen toimitusministeristön pääharvesteri Juha Sipilä joka hyökkäsi tuoreeltaan perussuomalaisia vastaan todeten tuontitavararikollisuuteen viitaten:

- Se mikä minut on yllättänyt on se, että näin hirvittävillä asioilla flirttaillaan ja haetaan valtaa. Flirttailu tällä asialla on kyllä iljettävää.

Käydäänpä läpi rautalankaa ja ratakiskoa. Sipilän hallitus on hyvin suurelta osaltaan vastuussa siitä että suomalaisiin on kohdistunut tuontitavararikollisuutta murhien, tappojen, pahoinpitelyiden, ryöstöjen ja raiskausten muodossa.

Kun tästä on varoitettu aikanaan niin se on tuomittu hysteeriseksi pelon ja rasismin lietsomiseksi.

Kun kävi ilmi että varoitukset pitivät paikkansa – minkä yksinkertaisempikin saattoi hoksata kauan etukäteen –  ja hallituksen toimia arvostellaan, on kyse väkivallalla flirttailusta.

Sipilä totesi vielä typeränä:

Sipilä totesi, ettei ollut varsinaisesti yllättynyt siitä, että Oulun viimeaikaiset seksuaalirikokset olivat ulkomaalaistaustaisten miesten tekemiä.

Eli jätkä tiesi mitä oli saamassa aikaan, teki sen kuitenkin ja vielä tunnusti asian. Tilannetta voi verrata siihen että rikollinen pitää rikollisen toimintansa arvostelua rikollisena.

Normaalimaailmassa voisi Sipilältä kysyä että eikö edes hävetä. Mutta eihän järjestelmäpuolueen poliitikko edes ymmärrä mitä se sana tarkoittaa. Mutta sen verran mies voisi Sipiläkin olla että tunnustaisi ettei häntä väkivallan kanssa flirttailu iljetä. Itsehän hän on flirttaillut väkivallan ja sen tuontitavaratekijöiden kanssa koko hallituksensa ajan.

Sanoisi suoraan että häntä iljettää flirttailu faktojen kanssa. Palataan vielä kyseiseen Ilta-Sanomien juttuun ja sen otsikkoon jossa Sipilän kerrotaan sanovan seuraavaa:

Hirvittävillä asioilla haetaan valtaa.

Paskapuhetta. Perussuomalaiset pyrkivät lopettamaan ne hirvittävät asiat joita Sipilän hallitus on saanut aikaiseksi.



40 kommenttia:

  1. Kun Sipilää tai Orpoa katsoo, alkaa miettiä kuka ihmeessä voi äänestää älyllisesti noin epärehellisiä ihmisiä. Meinaan, se joka yleensä äänestää, yleensä äänestää jotakuta jonka kokee itseään älykkäämmäksi. Itseään tyhmempää ei äänestä kukaan. Mutta sama asia toisin päin kääntäen on, että poliitikon on etsittävä kannatuksensa itseään tyhmemmistä ihmisistä.

    Ja vedotakseen tyhmempiinsä on poliitikon esitettävä tyhmää. Ja kun poliitikko, joka ei alkujaankaan ole mikään aito älykkö, siis yleensä, alkaa puhua tyhmemmin vedotakseen tyhmempiinsä, kohta hän jo aidosti ajatteleekin tyhmemmin. Sitten lopputulemana maan pääministeri tai sisäministeri puhuu niinkuin puhuu ja tuskin paljoakaan ajattelee.

    Älyllinen epärehellisyys on kyllä suurin synti mihin ihminen ikinä kykenee. Se on sitä kun ihminen vapaaehtoisesti luopuu älyllisistä resursseistaan ja alkaa tavoitella suosiota ja kannatusta poliittisen korrektiuden kentillä. Valta turmelee, ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti. Saimme siitä juuri todistuksen. Hyvin, hmmm, sanoisinko iljettävän todistuksen.

    VastaaPoista
  2. Tervehdys, Seppo. Erittäin hyvin kommentoitu. Tuosta tuli mieleen se sanonta että ”sokeitten maassa yksisilmäinen on kuningas”. Olisiko niin että suomalaisessa sokeitten maassa yksisilmäiseltäkin pyritään puhkaisemaan se näkevä silmä? Vai puhkaistaanko kaksisilmäisiltä ne molemmat silmät että ne seuraavat sokeana. Käskyn mukaan? Kuunnellen mihin suuntaan pitää kävellä? Kun silmiä ei enää ole.

    VastaaPoista
  3. Vaikea sanoa kuinka monta kertaa viimeisen neljän vuoden aikana olen lukenut kommentteja joissa todettiin että "voivatko päättäjät todellakin olla niin tyhmiä että eivät ymmärrä minkälaista porukkaa oli tulossa ja tuli?"

    Tiesivät tasantarkkaa.

    Normandien tapahtumat WWII:ssa tulevat mieleen.
    Ihmettelen edelleen että mukamas ei ollut toista vaihtoehto kuin tapattaa tuhansia (omia) miehiä järkyttävän ihmeellisen taktiikan siunauksella. Saksalaiset siellä kuitenkin istuivat ja vetivät konekivääreillä tuhansia äijiä kuolemaan.

    Näillä meidän sipilöillä ja orpoilla sun muilla "mahtavilla" johtajilla lienee ollut myös joku leveämpi ja isompi suunnitelma, jonka me sitten iloisina näkisimme myöhemmin kun kaikki karvaranteet on otettu maahan?

    Siis sellainen, joka olisi kansan hyväksi.

    Joutunee odottamaan aika kauankin että tuosta matuinvaasioista olisi jotain hyöytyä.
    Porsaat tosin syövät lähes mitä tahansa ja olisi aika juhlallista tietää jouluna että nyt tehdään oikeasti jotain Suomen eteen.








    VastaaPoista
  4. Seppo: oli kyllä erikoista kun Stubb yht´äkkiä muutti puhetavansa ja ryhtyi puhumaan kuin lapsille.
    Analysoi:

    VastaaPoista
  5. Moikka Ykä
    Persujen vaalivideokin kuulemma lietsoo väkivaltaan. Minä se vissiin vaan olen niin saatanan tyhmä etten mitenkään ymmärrä että miten se lietsoo. Päinvastoin kehoittaa käyttämään demokratiaa.

    Eliitti siis ajattelee puolestamme, ja mielestään varjelee meitä. Tikapuuhermostoisia raappahousujätkiä, jotka ovat alttiina väkivallan kutsulle. Eipä ole ainakaan epäselvää, mitä puoluetta tässä äänestää.

    T. Ymmi

    VastaaPoista
  6. Aika säälittävä oli Sipilän yritys moittia Oulussa Halla-ahoa kovasydämisyydestä, kun selitti tarjonneensa taloaan kovia kokeneelle turvapaikanhakijaperheelle. Kuka hyvänsä voi tarkistaa, että vuonna -15 hän ei puhunut mistään yksittäisestä perheestä. Ja eikähän loppujen lopuksi taloa annettu kenellekään. Ihmeellistä vatulointia siinäkin asiassa.

    Tuo tarjous antaa hieno omakotitalonsa maahanmuuttajien käyttöön tuli loppujen lopuksi maksamaan Suomelle rehusen hinnan, paitsi rahassa, myös yhteiskunnan muuttuneessa turvallisuustilanteessa ja maksaa edelleen. Sipilän toive monikulttuurisesta Suomesta sen sijaan voi hyvinkin toteutua. Siitä pitää huolen muslimien perheenyhdistäminen ja suomalaisia kiihkeämpi pirttiviljely sekä täysin mahdollinen, entistäkin suurempi invaasio kehitysmaista, mutta edustaako se tavoiteltavaa kansainvälisyyttä, onkin sitten toinen juttu. Jos Helsinki alkaa muistuttaa entistä enemmän Bagdadia, peli on menetetty.

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  7. Aivan järkyttävää jeesustelua on nuo Sipilän vaalipuheet. Kuvottaa katella ja kuulla. Niitä pukkaa väkisinkin silmille muutaman sekunnin vaikka yrittää vältellä. Naurattaisi jos ei oksettaisi.

    VastaaPoista
  8. Sipilä ei ole ymmärtänyt puheidensa vaikutuksia. Vuonna 2015 hän lupasi luovuttaa talonsa maahantulijoiden käyttöön. Ympäri maailmaa levinnyt uutinen oli symbolinen kutsuhuuto, jota voisi verrata huuteluun, jolla emännät ennen maailmassa kutsuivat lehmät kotiin metsälaitumilta. Ele aiheutti valtavan piikin tulijoiden määrässä ja siten ainakin satojen miljoonien eurojen kustannukset Suomelle.

    Aluksi: Nyt Sipilä kertoo salaisuuden, että kyse olikin kuuden (?) hengen kristitystä syyrialaisperheestä.

    Toiseksi: Sipilä on todennut, että eihän yhden talon luovuttaminen voi selittää tulijatulvaa, kun taloon mahtuisi vain muutama asuja. Sipilä ei "ymmärrä" kaiuttamansa viestin tervetuliais-symboliikkaa.

    Kolmanneksi: Jos Sipilä todella oli aikonut antaa asunnon maailman vainotuinta uskontoa edustavalle perheelle, hän samalla antoi maalikoordinaatit vainoajille.

    Neljänneksi: Sipilä tuli myöntäneeksi, että kristityt ovat Syyriassa vainottuja, mutta hallituksemme ei ole mitenkään painottanut kristittyjen turvaanpääsyä. Heillä sentään on moninkertaiset kotoutumisedellytykset sunneihin ja shiioihin verrattuna.

    Neljänneksi: Sipilä ei kaiken kukkuraksi luovuttanut taloaan tulijoiden käyttöön.

    VastaaPoista
  9. Hirvittää tuo politikkojen sähköautojen kanssa flirttailu. Tyhmyyttäkö vai tiedonpuutetta? Varmaan molempia. Tässä Hämiksen tekstittämä saksalaisen ZDF kanavan dokkari. Katsokaa ja hämmästykää. https://www.youtube.com/watch?v=kaIXmt3cbMs&feature=youtu.be

    VastaaPoista

  10. Kiitos, Ykä !
    Tuo Sipilän perkele on mielestäni kaikkein vittumaisin politiikko,joka tätä maata on ajanut vauhdilla alas viime vuosina. Yhdistelmä: Kepulainen-lestisläinen-mafiamainen-yrittäjämainen on sellainen, että kyllä kylmää - ja on kyllä alamaiset kylmää kyytiä saaneetkin. Jos / kun ajattelen puoluelaisia, niin: Kepu on siis vittumaisin,sekoomus ja sossut kisaavat kakkossijasta; orpon ja rinteen naamojen luulisi jo toimivan hälytyskelloina, mutta... Virheet, vasurit ja rkp ovat apupuolueita kaikessa, mikä tähtää suomalaisten alasajoon ja jos vaikka joku heikäläisistä pääsis hillotolppaa nuolemaan. Kirstillisiä, väyrystä ja mukasinisiä ei kannata mainitakaan. Jäljelle jää
    PerusS. Eipä muita tule mieleen, siis sellaisia, jotka kanta-asukkaista välittäisivät.

    Koska PerusS ei pääse lähellekään avainasemaa, niin taas seuraavat vuodet kupataan
    meikäläisiä uuskäteisen hallituksen johdolla. Ei voi mittää, mutta minkäs teet, ku ei voi mittää. Onneksi on Ykä ja Jaska ja Paavo!

    VastaaPoista
  11. Tuota samaa ihmettelin itsekin nähtyäni jutun. Siis sitä kuinka sujuvasti jotkut osaavat kääntää mustan valkoiseksi, tehdä syyttömästä syyllisen sekä palkita syylliset ja rangaista syyttömät. Siis silloin kun oma etu sitä vaatii.

    Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miten jotkut vielä äänestävät näitä lipeväkielisiä lurjuksia.

    VastaaPoista
  12. Yksi sana:

    lestakepulivenkula

    Pyssymies

    VastaaPoista
  13. Eräs pitkänlinjan päivänpolitiikasta evp kansanedustaja kepusta sanoi suoraan ettei Jihad Juha ole politiikassa mikään penaalin terävin, paljon mielenkiintoisempia ovat henkilöt Jihad Juhan takana sama pätee myös Nurmijärven Mattiin. Matin takana on ollut ainakin Neuvostoliittolaisten tiedusteluelinten rahoitusta, katsokaapa järjestöjä joiden johtokunnissa hän on ollut spioni mikä spioni. Aivan sama maamme todellisessa kyky puoleessa sekoomuksessa, miten maailmassa Orpot, Stubbit, Mykkäset pääsevät tubelesspiirin, eivät ainakaan omien kykyjensä avulla. Hs ovat bulvaaneja, tulee latvian vai liettuan kielestä bolvan joka tarkoittaa puusta veistettyä pökkelöä jumalankuvaa mikä selittää loputkin. Oppurtunismi on fiksuimmille politiikoille elämäntapa, mutta pelottavimmat ovat ne jotka todella uskovat siihen mitä he tekevät. Poliittinen muisti on lyhyt ja poliittinen dementia alkaa heti kun noustaan vallan portailla ylöspäin. Harvoin on kahden viimeksi istuneen hallituksen aikana ryssitty yhtäpaljon. Laittomaan maahan tuloon aloitti jo edellinen hallitus pohjatyön. Sen aikana kuntiin laadittiin ohjeet huotovajeen ja kulttuurinrikastuttajien vastaanottoon. Sitten vielä maakuntahimmelit ja sote. 1980 luvulla irvileuat väittivät että kasvava hallintokoneisto riittää varmasti 5 miljoonan kansalaisen johtamiseen yhtä hyvin kuin 50 miljoonaan.

    VastaaPoista
  14. Veikkaanpa, että seuraavalla hallituskaudella punavihreät kotiuttavat ja kotouttavat Fatiman ja Sannan takaisin Suomeen, ellei Sipilä ehdi sitä tekemään jo aikaisemmin. Lisäkotouttamismäärärahahalla heille järjestetään erityisiä ohjelmia etteivät pääse syrjäytymään taistelustaan vääräuskoisia vastaan. Eikä tämä ole virallisessa kielenkäytössä flirttailua väkivallan kanssa vaan kotouttamista. Mutta ei hätää. Supo seuraa ja poliisi valvoo ylinopeuksia.

    VastaaPoista

  15. ”Euron kauppa” polki perustuslakia Helsingissä - kauppias vaati musliminaista riisumaan: ”Jos et näytä kasvojasi, et ole tervetullut”

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7a4d4697-be5d-4908-b9ff-7af181ca6f6a

    My friend once went to a strip club in Abu Dhabi and got thrown out after saying: "Show us your face".

    Q: How does every Islamic joke start? A: By looking over your shoulder.

    Lähde: http://www.jokes4us.com/religiousjokes/islamicjokes.html


    Johan

    VastaaPoista
  16. Vai kuvitteleeko ihan tosissaan rauhansanalaisten lahkoon kuuluva Jihad Juha että kun karvakäpälä ylittää torniojoen hän hylkää islamin, allahin ja ainoan oikean profeetta mehmetin ja kääntyy rauhansanalaisten lahkon lestaksi? Samaa ilmeisesti kuvittelevat feministi demarit, vasemmistolaiset ja viherhöppänät että joen ylityksen jälkeen äläwäläbämbäm meillä on ainakin sekulaarinen maahantulija joka on muuttunut monikulttuurisen, moniarvoisen, vaalenpunaisenvihreänlgtbpsukupuolineutraalin yhteiskunnan vankkumattomaksi tukipilariksi ellei peräti teltta- tai jurttavegaanihomoksi.

    VastaaPoista
  17. Luin päivän Kalevan, kun Sipilän kotiseuduilla olin piipahtamassa. Siinä oli haastateltu ihmisiä, jotka väittelyä olivat seuranneet. Kuvissa esiintyneistä, muistaakseni 5 ihmisestä, peräti 4 oli sitä mieltä, että Sipilä oli väittelyn paras. Tämä vain tukee omaa käsitystäni siitä, että poliitikot saavat tehdä lähes mitä tahansa ilman, että sillä on vaikutusta äänestäjään. Luultavasti vain pedofilia ja kannibalismi aiheuttaisivat poliitikon hylkäämisen. Siitä pedofiliastakaan en ole aivan varma.

    Toisaalla lehdessä oli aukeaman verran ehdokkaiden mielipidekirjoituksia. Perussuomalaisilta en huomannut yhtään kirjoitusta. Toisaalta eihän Oulussa ole juuri mitään tapahtunutkaan, siksi eivät ole varmaan PS-ehdokkaat vaivautuneet kirjoittamaan.

    maallikko

    VastaaPoista
  18. Sanojen Sipilä ja flirtti samassa lauseessa pitäisi olla lailla kiellettyä. Kuten sekin, että Matti Vanhanen äänestettiin aikoinaan Suomen seksikkäimmäksi mieheksi.

    Löysin usarista linkin (en osaa linkittää, kaivelkaa itse) Sipilän Iltalehdelle 2015 antamasta haastattelusta. Tässä hän täysin yksiselitteisesti kertoi, että on ostanut asunnon Sipoosta ja on valmis antamaan Kempeleen-asuntonsa n. 20 turvapaikanhakijalle koska kunnassa on pulaa vastaanottoasunnoista ja kehotti myös muita kuntalaisia seuraamaan jaloa esimerkkiään. Aika erikoisilta näyttävät siis nykyiset selittelynsä eli valehtelunsa. Tietääkö muuten kukaan, mihin perustuu se, että eduskunnassa ei valehtelijaa saa sanoa valehtelijaksi vaan pitää käyttää kiertoilmauksia?

    Olen huomannut, että täällä on sallittua mennä vähän ohi aiheestakin. Oletteko lukeneet hesarin ulkomaantoimittaja Aino Frilanderin ääriuskottavan näkökulma-kirjoituksen eiliseltä? Tapahtumien kulku: tankkeri lähti Istanbulista Libyaan, sai sotilaskoneen ilmoituksen merihädästä ja poimi poloiset kyytiin kuten pitääkin. Pelastetut kuulivat että Libyaan ollaan menossa ja kaappasivat tankkerin ja "kauhistunut" kapteeni käänsi vaatimuksestaan suunnan Maltalle jossa kaapparit pidätettiin. Aino on kauhuissaan, saattavat saada monen vuoden tuomion. No jopas. Tota noin, olen noita tankkereita nähnyt, ne on aika helvetin isoja ja henkilökuntaa on konehuoneesta komentosillalle. Ei ihan helpoimpia kaapattavia, varsinkin kun kaappaajia oli tasan kolme: 15-, 16- ja 19-vuotias. Siis kolmen jolpin teiniporukka saa kapun kauhun valtaan? Tässä nyt kyllä on usko koetuksella vaikka miten yrittää medialukea. Aseista ei ollut mitään mainintaa, että ihan paljain käsin tai uhkaavasti kulmiaan kurtistelemalla? Aino lopettaa faktajuttunsa: "Hävettää koko Euroopan puolesta."
    tira+

    VastaaPoista
  19. Tervehdys Hokille, Ymmille, Rouva Anolle, Ano1:lle, MikkoK:lle, Ano2:lle, Terho Hämeenkorvelle, Professorille, Pyssymiehelle, Patelle Pankavaarasta, Ano3:lle, Johanille, maallikolle ja tira+:lle & kiitos kommenteistanne. Asian voi tiivistää tuohon Professorin lauseeseen ”Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miten jotkut vielä äänestävät näitä lipeväkielisiä lurjuksia.” Ja äänestävät vielä niin hemmetin paljon. Yksi syy on varmaankin suomalaisten itäsaksalainen hallintoalamaisen luonne. Ja toinen puolestaan valtamedia josta tuo tira+:n esimerkki oli enemmän kuin kuvaava.

    VastaaPoista
  20. Ruukinmatruuna aikoinaan esitti sen näin että: "Sokeitten valtakunnassa yksisilmäinen on friikki." Eli ei kuningas vaan omituisuus. Zombien joukossa täyspäinen on ilmastonmuutoksen kieltäjä, islamofobiili, mamuvihaaja, äärioikeistolainen, natsi ja alt right muun muassa.

    "Lestakepulivenkula", todellakin. On jotenkin kohtalon ivaa ettei maalle saada täyspäistä pääministeriä, ei sitten millään. Eikä jatkokaan näytä yhtään sen paremmalta, ellei nyt sitten Persut voita vaaleja. Muut ehdokkaat ovat täysiä houkkioita. Mykkäsen ja Tiilikaisen vaalitilaisuuksissa on ravannut paksusalkkuisia rahoittajia. Kuka piru näitä idiootteja oikein sponsoroi?

    VastaaPoista
  21. Tuosta merirosvouksesta ainakin vanhoissa englannin siirtomaissa saattavat olla perinteet kunniassan että sille takilalle löytyy sopiva korvaaja mihinkä rosmot laitetaan leukakiikusta roikkumaan. Youtubella näyttää somalipiraattien suurimmat virheet hyökätä vaikkapa kinuskien tai venäläisten aluksiin. Ne ampuu ensin kohti ja sitten uudestaan. Tankkereilta löytyy kyllä kättäpidempää tarvittaessa alkaen putken ja kaapelien pätkistä tai ilmoitus tapahtuneesta niin kyllä välimerellä on riippuen aluksen kansallisuudesta tai omistajasta löytyy aina jonkinlainen topparoikka hoitamaan tilanteen joten aika erikoinen ratkaisu.

    VastaaPoista
  22. Tervehdys Beckerille ja Patelle Pankavaarasta & kiitos kommenteistanne.

    Becker: Niin. Seuraava pääministeri on Rinne tai Orpo. Persujahan ei lasketa vaallan kahvaan vaikka ne saisi 30 pinnaa. Ja veikkaanpa että se sponsoriraha tulee suurilta pörssifirmoilta. Niillehän nationalismi on myrkkyä.

    Pate: Sanottiin venäläisistä mitä hyvänsä niin niitten suhtautuminen merirosvoihin on, no, käytännöllinen:

    https://www.youtube.com/watch?v=4XJ0nblZjZE

    VastaaPoista
  23. Millonhan Pipilälle valkenis se asia, et ihmiset ei suinkaan äänestä Perussuomalaisia siksi, että sitä ”flirttaillaan”. Vaan siksi, että noi mamujen rikokset saatais loppumaan järkevoittämällä haittamaahanmuuttoa! Tuskinpa koskaan? Toivottavasti ainakin Migri sais mahdollisimman pian aikaseks uuden turvallisuusarvion Irakista tehtyä, ettei sieltä oteta vastaan enää ketään, koska nythän toi ISIS on jo siellä niin tuhottu kun tollasta terroristijärjestöä nyt ikinä saadaan tuhotuksi. Mut ei siitä ainakaan enää mitään yleistä vaaraa siellä pitäis olla, joten aivan hyvin voisvat julistaa senkin nyt turvalliseksi maaksi. Tai ainakin niin turvalliseksi kun noi rauhan uskontoiset maat nyt normioloissa voivat olla.

    VastaaPoista
  24. Ilmoitus Ylen kautta: "Valtio on tänään päättänyt päästää maahan 30 000 eläintä joista suuri osa on susia ja karhuja mutta joukkoon mahtuu myös lampaita. Muistakaa että rakastamme kaikkia eläimiä."

    VastaaPoista
  25. Tervehdys, TimoTuomiolle ja Hokille & kiitos kommenteistanne.

    TimoTuomio: Tiedä hänessä vaikka kyseinen häiskä sen tajuaisikin. Mutta kun hän tietää olevansa tilanteesta osavastuullinen niin show on vain vedettävä loppuun saakka ja toivottava että mahdollisimman moni uskoo vielä kerran.

    Hokki: Ja rakastamme vaikka vastarakkautta ei tule.

    VastaaPoista
  26. "..näin hirvittävillä asioilla flirttaillaan ja haetaan valtaa". Mutta kääriytymällä Hyvän Ihmisen mantteliin hakeakseen valtaa ei sitten olekaan flirttailua, lol. Ruotsin Korkeajännitys (SVT text) muuten kertoo tänään että Strängnäsissä yritettiin räjäyttää talo paskaksi viime yönä ja useampi henkilö vammautui lievästi tapahtumassa. Poliisin mukaan kysymys on murhayrityksestä ja asiaa tutkitaan ja poliisi on myös sitä mieltä että kysymyksessä on absoluuttisen vakava "tapahtuma". Suomen media ei taaskaan näytä olevan kiinnostunut Ruotsin "tapahtumista".

    VastaaPoista
  27. Tervehdys, Lemminkäinen. Jep. Ruotsissa käydään täyttä sotaa jonka niin Ruotsi kuin Suomen valtamedia kieltää olevan olemassa. Ehkä kuuluisin valtamedian valehtelu oli se Maria Petterssonin ”ei Malmössa mitään tapahdu”-sepustus mutta se on näemmä maksumuurin takana. Miksikähän? Nolottaako?

    VastaaPoista
  28. Sipilän toiminta pakolaiskriisin aikana kertoi pohjattomasta naiiviudesta ja sinisilmäisestä typeryydestä. Hänen lupauksensa antaa Kempleleen kotinsa turvapaikanhakijoiden käyttöön lisäsi Suomeen pyrkijöiden määrää luultavasti tuhansilla, kun tieto lupauksesta levisi Lähi-idän mediaan.

    Lisäksi hän poseerasi MTV:ssä tunnetun turvapaikkahuijari Fahad Firasin kanssa. Siinä Sipilän typeryys kohtasi Firasin härskin valehtelun suorassa lähetyksessä.

    Nyt Sipilä toki ymmärtää tekemiensä virheiden mittasuhteet. Sen sijaan, että hän tunnustaisi erehtyneensä, hän yrittää korjata tilannetta härskillä valehtelulla. Kempeleen koti muka oli tarkoitettu jollekin kristitylle perheelle. Paskapuhe haisee tässä kilometrien päähän.

    Lisäksi Sipilä heittää täyslaidallisen paskaa niiden niskaan, jotka ovat olleet alusta asti oikeassa. Tässä hän vain osoittaa oman epätoivoisuutensa. Kun moraaliposeeraus iski tuulettimeen, Sipilä panee kaikki pöytään ja yrittää pelastaa Keskustan kannatuksesta sen, mitä on pelastettavissa.

    Sipilän toiminta on moraalitonta, periaatteetonta ja röyhkeää. Moiseen pystyvät vain häikäilemättömät ihmiset, jollainen Sipilä oululaisesta leppoisuudestaan huolimatta on.

    Ja olen sitä mieltä, että Sipilä oli naiivi vuonna 2015 mutta ei enää tänä päivänä. On helpompi tunnustaa tienneensä etukäteen kaikki riskit kuin tunnustaa olleensa täydellinen tomppeli.

    VastaaPoista
  29. Hip hei.... Tampere sai oman matu raiskaajan. Kaksi alakoululaista tyttöä raiskattu 3.4. muutaman tunnin sisään.

    https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/poliisi_tutkii_kahta_epailtya_lapsiin_kohdistunutta_seksuaalitekoa_lansi-tampereella_2_4_2019_79492

    Tampereen seudun takseille (10:45) on jaettu kaverista tuntomerkit eli poliisi etsii ulkomaalaistaustaista 30-35 vuotiasta miestä. 170-175 senttiä pitkä ja omaa pitkähkön mustan parran.

    Koulut sitten ystävällisesti tyynnyttelee vanhempia: "Tähän mennessä poliisille ei ole tullut tietoon mitään sellaista, minkä perusteella vanhemmilla olisi aihetta yleisempään huoleen tai pelkoon Tampereella lastensa ulkona kulkemiseen liittyen. Poliisi kertoo välittömästi, jos tutkinnassa ilmenisi tällaisia seikkoja. Poliisin tehtävänä on huolehtia alueen turvallisuudesta ja järjestyksestä. Rikostutkinnasta tiedottaa yksiselitteisesti poliisi, kaupungilla ja kouluilla ei ole oikeutta tiedottaa asiasta."

    Niinpä niin... ei mitään nähtävää eikä mitään syytä pelätä mitään.... eikä tuntomerkkejä tietenkään jaeta julkisesti...

    Tämä on sitten sitä Sipilän mainitsemaa väkivallalla flirttailua.

    VastaaPoista
  30. Ei Pipilällä ole hätäpäivää nyt eikä tulevaisuudessa:
    kun uutimissa kiiri tieto Kempeleessä raiskatusta pikkutytöstä, nähtiin tv-uutimissa selvästi järkyttynyt Pipilä.
    Hän tajusi merkittävän osavastuunsa tapahtuneeseen ja epäilemättä pelkäsi uskonveljiensä vastaiskua. Se olisi tehnyt lopun hänen poliittisesta urastaan ja mahdollisesti myös busineksista.

    Mitään ei tapahtunut.
    Pipilän päätä ei vaadittu vadille, vaan hän sai jatkaa. Busineksia ei uhkaa mikään, vaikka niissäkin vastikään paljastettiin muhivan mekoisia väärinkäytöksiä. Pipilä voi tehdä nyt ja jatkossa tasan mitä haluaa.

    Varmimpana vakuutena Pipilällä on puolueensa Kepu, jonka äänestäjät ovat traditionalistin arkkityyppejä:
    he äänestävät Kepua vaikka olisivat sen politiikkaan kuinka tyytymättömiä, koska heidän korviensa väissä on poliittinen lukko estämässä heitä tekemästä omia äänestyspäätöksiä. Heillä ei ole vaihtoehtoa.

    Meillä muilla on.
    Siksi tänään ääneni sai sama Perussuomalaisten ehdokas kuin neljä vuotta sitten.
    Ei siksi, etten olisi voinut äänestää jotain toista, vaan koska katsoin kyseisen ehdokkaan tälläkin kertaa vaalipiirin parhaaksi arvojeni, aatteideni ja asenteideni edustajaksi.

    Harmi kyllä itse edustan vähemmistöä, kansamme suurimman osan tehdessä äänestyspäätöksen aivan muilla perusteilla, joita eivät välttämättä itsekään ymmärrä.

    VastaaPoista
  31. Sen mitä kirjotin edelliseen Antero Lärvänen-ketjuun, sen olisi voinut pistää tähän. Mitä Ykä olisi vastannut siihen?

    Käykö Ykä ennakkoäänestyksessä vai äänestätkö vaalipäivänä? En ole ite koskaan äänestänyt vaalipäivänä, aina on mennyt ennakossa. Pitäiskö nyt tehdä poikkeus ja mennä vaalipäivänä uurnan luokse?

    Ehtis vielä miettiä ketä äänestäisin. Sanna Antikainen Outokummusta on välillä käväissyt Hommalla. Samuli Voutila on ollut Kuopion kunnallispolitiikassa kun pari vuotta sitten valittiin. Nuivia kumpikin mutta painottavat muuten hieman eri juttuja. Painotuseroja on siinä että Sanna puhuu noista hoitojutuista, ja Samuli sitten yrittäjäjutuista.

    VastaaPoista
  32. Minä olin lähes varma ettei Suomeen voi tulla J. Kataista huonompaa ja ärsyttävämpää pääministeriä.
    Olin saatana väärässä!

    VastaaPoista
  33. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja3. huhtikuuta 2019 klo 22.15

    Anonyymi 2.4.2019 22.26 pohti tuota tankkerin kaappausta.
    Kohde oli 'EL HIBLU 1' bunkraus-tankkeri (Bunkering vessel, 52x8 metriä).
    Niitä käytetään mm. satamassa olevien alusten polttoainetäydennyksiin (helpompi täyttää laivan isot polttoainesäiliöt kuin rekka-autolla).

    https://www.balticshipping.com/vessel/imo/9753258

    https://en.wikipedia.org/wiki/Bunkering

    VastaaPoista
  34. Rahtilaivatyyppejä riittää kaikkiin tarpeisiin, mitä kauppamerenkulku suinkin voi kohdata.
    Niinpä näitäkin bunkering vesselin kaapanneita vesseleitä varten on jo olemassa laivatyyppi, joilla heidän kotimatkansa joutuisi jouhevasti:

    https://en.wikipedia.org/wiki/Livestock_carrier

    VastaaPoista
  35. Tervehdys Vasarahammerille, Hemulille, Qroquius Kadille, vieraalle, Slarballe ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.

    Vasara: Osui ja upotti.

    Hemuli: Tää on sitä kehitystä. Mutta kehitys ei aina tarkoita edistystä. Poliisin ilmoituksessahan on pelkkää ympäripyöreetä.

    Qroquius Kad: Kepun äänestäjillähän on se mainio piirre että se on äänestänyt kepua jo kaksisataa vuotta ennen kuin kepu perustettiin ja se lukko löytyy todellakin kepulaisten päästä. Itsekin äänestän samaa perussuomalaisten ehdokasta kuin viime vaaleissa.

    vieras: En usko että järjestelmäpuolueet muuttavat linjaansa ollenkaan. Ei niitten tarvitse. Pistävät tarvittaessa uuden sixpackin kasaan. Itse olen yleensä äänestänyt ennakkoon mutta nyt taidan minäkin mennä vasta varsinaisena vaalipäivänä.

    Slarba: Jep. Ja kuka on sitten seuraava?

    VNV: Kiitos lisävalaistuksesta.

    VastaaPoista
  36. Mitä Ykä arveli siitä että persujen kannattaisi pyrkiä halvaannuttamaan päätöksenteko? Jos päätöksenteko on halvaantunut niin ei voida tehdä vahingollisiakaan päätöksiä. Voisiko tuo onnistua jos olisi suurin eduskuntapuolue joka on tuupattu oppositioon?

    Voisiko persut onnistua lietsomaan eripuraa mahdollisen sixpack-hallituksen sisälle ja että sixpackin puolueet hajoavat äänestyksissä kun puoluekuri ei pidä? Miten pitkään sixpack jaksaisi tuota? Max. kaksi vuotta jolloin se toteaa että vituixmän kun oli jo valmiiksi menny vituix. Sitä ennen sieltä saattaa lähteä puolueita pihalle. Lopulta se hallitus esittää eronpyynnön ja pyytää presidenttiä hajottamaan eduskunnan ja määräämään uudet vaalit? Virkamieshallitus tilalle joksikin aikaa?

    Toivottavasti vassarit ja kristilliset eivät nyt pyri sixpackiin. Sitäpaitsi viimeksi vassarit lähti ensin ulos ja muutaman kuukauden päästä vihreät. Jos taas hallitus olisi virkamieshallitus niin se voisi vain hallinnoida eikä politikoida. Hoitakoon se EU-puheenjohtajuuden vähänkuin Liinamaan hallitus istui ETYK:n (heinä-elokuun vaihde) yli. Sorsan hallitus erosi 13.6.1975 ja pyysi Kekkosta hajottamaan eduskunnan, nimitti virkamieshallituksen joka istui 13.6.1975-30.11.1975. Vaalit oli 21.-22.9.1975 eli kolmen kuukauden päästä, kun ETYK oli lusittu alta pois.

    Voiko EU-puheenjohtajuuden perua? Sixpackin vetämä EU-puheenjohtajuus olisi hirvittävää. Koska persut eivät nyt saa minimissään 101 edustajaa niin tuon EU-puheenjohtajuuden voisi siirtää Tanskalle, Italialle, Itävallalle, Virolle, Unkarille, Puolalle, Tsekille, Slovakialle, Romanialle tai Bulgarialle. Taas joudutaan toivoimaan vetoapua kuten sitä että kaikista maista valitaan nuivia jäseniä europarlamenttiin sekä sitä että useammassa EU-maassa olisi nuiva hallitus. Jos nuivia maita on yli puolet niin ne voisivat torpedoida sixpackin sekopäiset ehdotukset.

    Ykä varmaan muistaa kun kummastelin sitä miksi suomalaiset sekoittavat vaalit ja vedonlöyönnin keskenään.

    https://yrjoperskeles.blogspot.com/2018/01/sata-vuotta-sitten.html?showComment=1517184832601#c3615179527219105042

    https://yrjoperskeles.blogspot.com/2019/03/akbariittinen-paniikkihairio.html?showComment=1552498891302#c2274607169174884395

    Nyt kuitenkin kannattaa lyödä vetoa persujen puolesta. Tämä voi auttaa persuja saamaan lisää kannatusta ja sitä kautta ääniä. Kun käy äänestämässä persuja ja tuo vaalivoiton niin saa itekkin hieman hilloa.

    VastaaPoista
  37. Normaali ihminen todellakin ymmärtäisi hävetä ajamansa politiikan seurauksia vajoamalla maan alle tai ainakin poistumalla hiljaa jonnekin takavasemmalle mutta mitä kertoo Sipilästä ja Orposta - sekä keskustasta ja kokoomuksesta - että näitä tyyppejä ei ole heivattu niska-p****-otteella ulos?

    Nämä tyypit ovat olleet täysin tietoisia siitä mitä ovat tehneet ja ovat hyvin ymmärtäneet politiikkansa seuraukset. He ovat toimineet aivan tahallaan ja syyllistäneet toimiaan arvostelevia tismalleen kuten "Ketutus-videolla" kuvaillaan. Ei ole päässyt unohtumaan Orpon lausahdus tulijoiden motiivien epäilystä.

    Keskusta ja kokoomus ovat kuitenkin olleet aiemmin tolkun politiikan puolueita. Nyt ei kerta kaikkiaan pysty antamaan ääntä näille, kun bonuksena on vielä täysi ilmastohihhulointi. Nyt täytyy vain toivoa, että mahdollisimman moni, jota nykyhallituksen meno on alkanut ketuttaa, käy purkamassa ketutustaan äänestyskopissa.

    VastaaPoista
  38. Unohdin sanoa että jos ei sixpackia tehdä niin kepudemarikokoomus saattaa myös olla mahdollinen. Se saisi kolmestaan enemmistön eikä sen tarvi ottaa mukaan vassareita, virheitä eikä hurreja.

    Tästä kävikin mielessä että mikä olisi persujen kannatus nyt mikäli se olisi jäänyt oppositoon 2015 vaalien jälkeen? Kuvitellaan että persujen eduskuntaryhmä olisi äänestänyt hallitukseen menoa vastaan, samalla tavoin kuin 2011? Kuvitellaan että 2015 nimitetty hallitus olisi ollut sitten kepudemarikokoomus.

    Olisiko Jabba the Hillotolppa heittänyt rukkaset pöydälle ja sanonut että joku muu saa jatkaa? Mihin jabbalaiset ja muut uuvatit olisivat tässä tilanteessa menneet? Vai olisiko Jabba hakenut jatkoa 2015 puoluekokouksessa? Entä 2017 puoluekokous? Jussin olisi pitänyt tulla valituksi 2015 vaalissa eduskuntaan jos olisi halunnut puheenjohtajaksi samana vuonna. Neljä vuotta puhiksena ja euroedustajana olisi työläs yhdistelmä. Sen sijaan vajaat pari vuotta euroedustajana ja puhiksena kuten nytkin olisi toiminut.

    Mikä olisi tässä tilanteessa persujen gallupkannatus, riippuu varmaan siitä olisiko Jabba the Hillotolppa edelleen persujen johdossa vai olisiko Jussi saanut sen. Jabban kanssa se ei olisi paljoa sen korkeampi kuin tuorein paras gallup jossa rikottiin 15 prossaa. Kannatus oli 2011-2015 aikana melko kauan 15-18 prossan tasolla. 2011 vaaleista saman vuoden joulukuuhun asti oli hyvät luvut 19-23 prossan tasolla, 2012 alkaen persut sai Ylen mittauksissa vai kerran 19 prossan tason.

    Täältä näkee noita kannatuslukuja kun valitsee ajanjakson ja puolueen.

    https://yle.fi/uutiset/3-8647416#start=202&MUUT=false&KESK=false&KOK=false&SDP=false&VIHR=false&VAS=false&RKP=false&KD=false

    Persut on nyt saavuttanut 15 prossan tasolla ja todennäköisesti korkeammallakin kannatuksella sen aiemman vakiintuneemman kannatustason. Harmillista että menee viime hetkille, mutta ehkä siinä on se hyvä puoli että se voi herättää että uskaltaa kannattaa ja äänestää. Jos Jussin aikana gallupsuosio olisi ehtinyt kuukausitolkulla pyöriä 20 prosentissa niin olisiko se laiskistuttanut tai tuonut epärealistista itsevarmuutta? Toisaalta vitutti ja masensi katsoa jotain 7-9 prosentin galluplukuja ja kävi mielessä että eikö tuo nouse millään. Hommalla jotkut vaativat Jussin päätä pölkylle ja edustajia vaihtoon. No seuraava puoluekokous on kohta niin voi äänestää....

    VastaaPoista
  39. Jotkut iranilaiset promoavat persuja.

    https://hommaforum.org/index.php/topic,128085.msg3037086.html#msg3037086

    Mahtaako olla shaahin kannattajia? Näkyy ainakin se Iranin lippu jossa on miekkaa pitävä leijona.

    Etnisyydeltään kai persialaisia. Luultavasti ei azereita eikä kurdeja. Tosin kirjoituksesta ei voi päätellä onko kyseesä persian, azerin tai kurdin kieli, mikäli ei osaa noita kieliä ja kirjamistoja.

    VastaaPoista
  40. Tervehdys vieraalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

    vieras:

    Viesti1: Tätä on vaikeaa ennustaa, mutta minä kyllä veikkaan että mahdollinen sixpack ei tule lipsumaan. Kansallismielinen puolue on uhka sille ja puoluekuri pitää. Ja eihän noissa puolueissa ehdolla varsinaisesti ajattelijoita ole vaan sanelukoneita. Persuviha on noille puolueille suurempi yhdistävä tekijä kuin puolueitten keskinäiset erimielisyydet. EU-puheenjohtajuuden perumisesta en osaa sanoa mitään noin teoriassakaan ja käytännössähän sitä ei tapahdu. Ja kyllä, suomalaiset edelleenkin sekoittavat vaalit ja veikkauksen.

    Viesti2: Kepudemarikokoomus on kyllä hyvinkin mahdollinen mutta veikkaan että siihen otetaan myös RKP mukaan. Vähän niin kuin sovinnon eleenä. Onhan se uskossaan vahva. Tuo toinen asia on sitten ottiatuota-osastoa ja en lähde sitä spekuloimaan. Niin on käynyt niin kuin on käynyt ja tilanne voisi olla huonompikin. Hommaforumilla osa porukasta oli vähän turhan hätäisiä ja vaativat välitöntä ihmettä. Ei sellaista tule. Minusta Jussi on hoitanut pestinsä aivan hyvin.

    Viesti3: Sen linkin oikeassa alareunassa oleva sotilasparaatikuva on ainakin shaahin ajoilta joten veikkaan etteivät nuo kyseiset iranilaiset ainakaan sympatiseeraa maan islamilaista hallintoa.

    Ano: Täysin totta. Ei tuohon pahemmin ole lisättävää.

    VastaaPoista