keskiviikko 29. toukokuuta 2019

MIELIPITEET KORTILLA


Suomeen on pukkaamassa vihervasemmistolaista hallitusta kepumausteella ja ns. ajan henki on sen mukainen. Ajan hengessä on mukana valtamedialehti Ilta-Sanomat jonka pääkirjoituksessa ollaan jälleen kerran huolissaan ns. vihapuheesta ja vaaditaan sille tietysti rajoituksia sillä perusteella että se kohdistuu erityisesti valtamedian toimittajiin.

Valtamedian kohdalla kyseinen ilmiöhän etenee siten että toimittaja julkaisee ideologisesti värittynyttä ja varsin provosoivaa tekstiä, saa kyistä palautetta ja sen jälkeen uhriutuu ja ilmoittaa joutuneensa maalituksen kohteeksi. Mielipiteisin kuuluu myös mielipiteitten vaihto ja  jopa niitten arvostelu ja tätähän valtamedian on vaikeaa sietää.

Mitäpä Ilta-Sanomat tarjoaa sitten lääkkeeksi? No tietysti, nettiajokorttia. Perusteena se, ettei autojakaan voi ajaa ilman ajokorttia. Tietysti kyseisen nettikortin suorittanut ihminen joutuisi sitten kommentoimaan verkossa omalla nimellään ja se epäilemättä karsii epätoivottuja mielipiteitä. Mutta se ei Ilta-Sanomille riitä:

Vihapuhetta karsisi, jos jokainen joutuisi suorittamaan nettikortin. Ensimmäinen nettikortti ajettaisiin jo päiväkoti-iässä, vaativammat tasot suoritettaisiin koulussa.

Ei ole epäilystäkään minkälaista tämä jo päiväkoti-iässä alkava opetus olisi. Opetusta oikeasta ajattelusta ja oikeista mielipiteistä. Ilta-Sanomille voisi esittää kysymyksen että tällaistako yhteiskuntaa te todella haluatte? Mutta siellä ei tajuttaisi kysymystä. Sillä siellähän mielletään olevansa hyviä ihmisiä jotka toimivat pahuutta vastaan. Ja mieltämäänsä pahuutta vastaan toimivat ihmiset vievät yhteiskuntaamme orwellilaiseen suuntaan askel kerrallaan. Kohti hyvien ihmisten diktatuuria. Jollaisia kaikki diktatuurit ovat tähänkin mennessä olleet.



60 kommenttia:

  1. Arja on varmaan niitä enemmän tasavertaisia?

    VastaaPoista
  2. Tervehdys, Ano. Joo. Jotkut ovat enemmän tasa-arvoisia kuin toiset. Jos muuten joku kansallismielinen olisi heittänyt samanlaista settiä kuin vaikkapa ”päivystävä anarkisti” Suvi Auvinen niin leivätöntä pöytää olis tarjolla välittömästi.

    VastaaPoista
  3. Tulipa mieleen kelju ajatus:
    mitä jos Suomen kansa ei äänestäkään vaaleissä Järjestelmäpuoluetta valtaan yhä uudestaan ja uudestaan siksi, että ovat traditionalisteja, raviveikkaajia tai ihmeen odottajia.

    Mitä jos Suomen kansan enemmistö todellakin haluaa tätä?

    Siltä tässä pikku hiljaa alkaa tuntua. Suomalainenhan kokee suurimman ilontunteensa silloin, kun toinen suomalainen epäonnistuu:
    "Eipä ollut minua parempi!"

    VastaaPoista
  4. Luin tuon aikaisemmin ja päällimmäisenä mieleen jäi että kirjoittaja alkoi ottaa oman allegoriansa liian tosissaan ja kuvitteli ihan aikuisten oikeasti että pahasti sanominen internetissä on yhtä vaarallista kuin jalankulkijoiden päälle kaahaaminen suojatiellä.

    Lautatrollit, jotka nyt saivat valtamediassa OK-käsimerkistä tehtyä valkoisen ylivallan signaalin, ovat nyt ottaneet seuraavaksi kohteekseen hästägin.

    VastaaPoista
  5. Tervehdys Qroquius Kadille ja Kissamiehelle & kiitos kommenteistanne.

    Qroquius Kad: Toivon, että olet väärässä. En lähde kylläkään väittelemään. Suurimman vastuun laitan edelleenkin valtamedialle joka myllyttää vain yhtä totuutta.

    Kissamies: Sama kävi itsellänikin mielessä. Esimerkkisi lisäksi voi todeta että suomalaisen sanoma sana on pahempi kuin haittamaahanmuuttajan tekemä väkivallan teko.

    VastaaPoista
  6. Aivan absurdiuteen asti kuvottavaa holhousta ja alistusta ja inhottavaa tukahdutusta. Sadistista. Imelän typerää vailla mitään .....mitään.
    Älykääpiöiden vallan, jos ei kumous, mutta anastus.
    Jär-vitun-kyttävää !



    Tyhmät on valitettavasti AINA kiireisiä. AINA.

    VastaaPoista
  7. Alkaa pikkuhiljaa kuvottamaan tämä meininki. Kuten joku viisaampi sanoi: "Vapautta on varjeltava herkeämättä, koska se on mahdollista tuhota jo yhden sukupolven toimesta".

    VastaaPoista
  8. Tervehdys Paperiselle Puskistahuutelijalle ja Heikkiukselle & kiitos kommenteistanne. Ja jep. Joillekin ihmisille ei pienten lasten aivopesu näytä tuottavan mitään ongelmaa.

    VastaaPoista
  9. SDP lupaa kaikille mannaa ja mirhamia. Veikkaan, että myyntiin menee vielä pohjavedetkin. Coca-Cola ostaa ne varmaan mielellään.
    Toimittelijat eivät nyt kyllä noilla nostoillaan asian ydintä. Jos aletaan sensuroimoimaan heille vastenmielisiä kirjoituksia, kuten tämä, niin se varoventtiili on kiinni.
    Tunnen aika monta vittuuntunutta ihmistä jotka ovat valmiita kirjoitusten sijaan tekemään radikaaliimpia asioita.
    Siitä vaan kunnon sensuuri päälle ja jäädään venaamaan koska hirvikivääri yskähtää ensimmäisen kerran.
    Se meinaan on yhtä varmaa kuin se, että kuu-uskonnon palvojat tekevät uuden terrori-iskun Suomessa.
    Hirveä ulina ja kitinä siitä, että ISIS akat kakaroineen pitäisi noutaa vaikka väkisin tänne jatkamaan kurkunleikkaajien kulttia.
    Jos joku haluaa hakea ne sieltä niin olloshyvä. Yksikään kolleega ei sinne lähde ja nykyisen lainsäädännön mukaan meitä ei voi sinne käskeä.
    Terveiseni niille kaapuakoille kakaroineen on JDAM×2.
    Ongelma ratkaistu.
    On meinaan ihan tasan 100 varma, että joku niistä akoista tai kakaroista tekee jossain vaiheessa terrori-iskun täällä.
    Mehän ei olla niiden silmissä edes ihmisiä. Siksi ne pari JDAM:a olisi enemmän kuin paikallaan.

    VastaaPoista
  10. Äskeinen oli siis vain arvio siitä mitä saattaa olla edessä, ei uhkaus tai lupaus.
    Jossain vaiheessa vaan ne maan hiljaiset saattavat avata sen taskussa olevan nyrkin ja sitten jälki voi olla aika tylyä.
    Aika paljon tunnen sellaisia jannuja joilla on tarvittaessa taito, tahto ja välineet laittaa hurlumhei kun riittävän paljon munille potkitaan tai kustaan niskaan ja väitetään sitä kesäsateeksi.
    Siinä ei sensuurit paljon paina.
    Nyt on jo joutunut olemaan varoventtiilinä muutamalle kuumakallelle.
    Jos tuleva hallitus alkaa leikkimään ihmisten sananvapaudella tai kahlitsemaan mielipiteitä niin noi "kahjot"
    ( he itse kutsuvat itseään tällä nimellä) saattaa päästä oikeasti irti.
    Nyt en sitten yhtään liioittele, sieltä löytyy aika kovia poikia, olen nähnyt ja ollut mukana ja jos tarve vaatii olen jatkossakin messissä.
    Sydämmestäni toivon ettei niin pitkälle asiat koskaan etene vaan pidetään tämä maailmankolkka sellaisena kuin se Impivaaran aikaan on ollut.
    Siinä ei mielestäni ole mitään pahaa.

    VastaaPoista
  11. Käväsin Suomen MM bileissä ja oli muuuten tuolla aikataululla järjestettynä hyvin hoidettu (Kaisaniemessä).
    Juttelin poliisin kenttäjohtajan kanssa, tuttu mies aikaisemmilta keikoilta ja hän oli myös pelkkää hymyä.
    Noin 100 lompakkoa vaihtoi kuulemma illan aikana omistajaa ja yksi tappelu.
    Jos jengiä on melkein 50 000 niin se on todella vähän.
    Hänen mukaansa lompakkovarkaat ovat pääsääntöisesti Romaniasta tai Bulgaariasta ja lyhyellä keikalla Suomessa.
    Ihmiset eivät juurikaan kanna enää käteistä ja kortit on helppo kuolettaa, joten saalis jää ohkaiseksi.
    Tappelu oli kuulemma ollut siitä kun Suomipaitaan pukeutuneita mimmejä oli väkijoukossa kähmitty.
    Ei tarkentanut sen enempää.
    Yhteenvetona, hyvät ja ansaitut bileet. Vanha meikä luisteli varmaan 100 km telkkarin edessä finaalia katsoessani. Sykettä en edes uskaltanut mitata.

    VastaaPoista
  12. Onkohan näillä valtamedian toimittajilla jonkinlainen jakomielitauti? Mahtaa olla vaikeaa vakuutella koko ajan rakastavansa vapautta ja demokratiaa, mutta samalla sanoissaan ja teoissaan suosittaa keinoja, jotka saisivat Kiinan salaisen palvelun johtajan punastumaan.
    Hyvin kuvaavaa on myös se että huumerikollisista ei mainita mitään tai Isis-terroristeista, joilta ei luonnollisestikaan saa viedä netin käyttöoikeutta tai Suomen kansalaisuutta, sehän loukkaisi heidän ihmisoikeuksiaan. Päinvastoin, ainakin Yle itkee niiden säkkiin pukeutuneiden huorien puolesta että pitäisi saada kiireesti lennätettyä veronmaksajien rahoilla Suomeen elätettäväksi,niin ikään veronmaksajien rahoilla.
    Otan esimerkkinä myös valtamedian ja polpon ajaman vastarintaliikkeen kieltämisen. Eipä ole vielä Suomessa kielletty äärivasemmistolaisia järjestöjä (paitsi 30-luvulla, josta meidän "edistykselliset piirit" jeesustelevat vieläkin) tai puhumattakaan moottoripyöräkerhoista jotka harjoittavat rikollista toimintaa, eikä tulla kieltämään tämänkään jälkeen mikäli veikkaukseni ei mene täysin metsään.
    Muistakaa: Totuus ei ole puolustus. Tämä on mentaliteetti, joka vallitsee nykypäivän Suomessa. Halla-Ahoa ei tuomittu sen takia että hän olisi valehdellut, eikä myöskään muitakaan, jotka on tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Heidät tuomittiin koska heidän kirjoituksensa loukkasivat jotain suojattua tahoa. Yhdessä tapauksessahan joku tuomari totesi ihan suoraan että "kirjoituksen väitteiden todenperäisyyden arvioiminen ei ole relevanttia tämän tapauksen kannalta" eli lyhyesti, kuten alussa kirjoitin: Totuus ei ole puolustus. Oma henkilökohtainen kysymykseni onkin: Mikä on maa, jossa totuus ei ole puolustus oikeudessa? Se on valheiden valtakunta ja se tekee meistä totuudenpuhujista kansanvihollisia ja vallankumouksellisia, kuten Orwell aikoinaan sanoi.
    Halla-Ahon tapaus, muuten on erinomainen vertailukohta tähän tapaukseen kun toimittaja rinnasti räikeästi ihmisten yliajamisen siihen että tyytymätön kansalainen purkaa tuntojaan netissä vahingoittamatta ketään. Meillä kukaan ei kyseenalaista sitä etteikö tuomittu pahoinpitelijä voisi toimia Helsingin pormestarina, mutta luoja paratkoon sitä marinan määrää mikä on noussut siitä että Halla-Ahon sanan säilä on loukannut erästä herkkänahkaista etuoikeutettujen ryhmää.
    Toimittajakunnan kannattaisi tarkistaa prioriteettinsa niin ehkä kansa vihapuhuisi heistä vähemmän. Halveksuttava toiminta näes synnyttää vihaa ja Suomen valtiolla on suurinpiirtein yhtä hyvät mahdollisuudet poistaa oikeutettu viha ihmisten mielistä kuin sillä on säätää laki, jonka mukaan vesiputousten tulee virrata alhaalta ylöspäin. Mitäköhän luulette että vesiputoukset siihen sanovat?

    VastaaPoista
  13. Korttia ajatuksena kaupataan ettei pornosta olisi ongelmia, peliaddiktiosta, väkivallasta, vihapuheesta... Sillä saataisiin internationaalinen sukupuolineutraali solidaarisuus etc muuta sontaa. Miksi Kekkosen ajan kasvatille tulee mieleen tämä rauhanlakiesitys tuolta historian hämärästä 1970 luvulta missä nyt maailmanrauhan vastustajille, vaskisteille tai yleensä neuvostojärjestelmään negatiivisesti suhtautuville olisi voitu uudelleen kasvatuksen nimissä mätkäistä muutama vuosi ehdotonta.

    VastaaPoista
  14. Niin ja mihinkäs muuten anarkisti kuningatar "ei saa henkeä" Suvi Auvinen on rekytroitu. Aivan oikein lähellä kansallista sekoomusta toimivaan Ellun Kanat yritykseen.

    VastaaPoista
  15. Näyttää vahvasti siltä, että vihervasemmistolainen diktatuuri ohjaa meitä suohon seuraavat neljä vuotta.
    Rajat auki ja miljoona kähtävää on se unelma. Meidän piikkiin tottakai.
    Katsellaan savun hälvettyä mitä tästä tulee.
    Suomi OY:n pitää vissiin käydä ihan siellä pohjalla ennenkuin opitaan. Tosin, hallitusta ollaan värkkäämässä 37%:n kannatuksella.
    Onkohan demokratia oikeasti rikki?

    VastaaPoista
  16. Venäjällä aiotaan kieltää anonyymi nettikirjoittelu - pahapaha putleristinen vaskistivaltio raa'asti rajoittaa sananvapautta.

    Suomessa halutaan kieltää anonyymi nettikirjoittelu - hyvähyvä federalistinen rauhanliitto haluaa lisätä sananvapautta.

    Yllä syy siihen miksi Pahkasika ei enää ilmesty. Todellisuus on absurdimpaa kuin Pahkasika.

    Hulluinta on, että kaikista ammattiryhmistä toimittajat vaativat moista. Nimittäin nimettomät lähteet on loogista kieltää ihan samoilla "perusteilla" ja lähdesuoja on kaikkien toimittelijoiden pyhä privilegio.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  17. Kulttuuri vallankumousta pukkaa. Maon Kiinassa se onnistui niin hyvin, että hengissä selvinneet ovat vieäkin kiitollisia, siis hengestään. Nuoret eivät sielläkään tiedä mitään noista ajoista, joten vihapuhelait ja nettitunnistamiset saatiin siellä helposti jokamiehen oikeudeksi, siinä kuin meillä marjastaminen. Nyt meillä vapaan ja uljaan lehdistömme pääkirjoitustoimittaja toivoo, että Kiinan tie olkoon meidänkin tiemme. Jokaisessa meissä piilee pieni fasisti ja paremmissa vähän isompikin. Värillä ei niin väliä, oli se sitten puna, viher- tai mustafasismia, ellei peräti jutseaaatetta. Tärkeintä, että pääsee määräilemään, kuinka toisten tulee olla ja eleä.

    VastaaPoista
  18. Vähän OT:a, korteista ja tietsikoista:

    Muinaisella 90-luvulla TIEKE - omaa sukua reikäkorttiyhdistys - lanseerasi Tietokoneen ajokortin. Siis kurssin, kokeen ja siitä saatavan todistuksen. Aiheena lähinnä windowsin ja perusohjelmien käyttö. Lisänä hieman mikrojen sanastoa ja tekniikkaa. Mainio idea, joka tietysti onnistuttiin sössimään totaalisesti. Lähinnä kaikenmaailman tärkeät herrat pukumiehet patsastelivat keskenään ja kehuivat ideaa toisilleen. Kukaan ei kertonut työnantajille ko. kortista, ei yksityisille eikä julkisille. Niinpä sitä ei kysytty, vaadittu eikä siitä ollut mitään etua työnhaussa. Ja samaan aikaa työelämä tietokoneistui, hommat jotka tehtiin paperilla tai huippumoderneissa firmoissa päätteillä siirtyivät mikroilla tehtäviksi.

    Siirryin suur- ja minikoneista mikroihin (IBM aasi, HPux,VAX) samaan aikaan ja päivitin osaamistani tuolla ajokorttikurssilla. Suppea mutta hyödyllinen kurssi, GUI - windows siis - oli uutta ja sen mukana monet ohjelmat,taulukkolaskenta, tekstinkäsittelyohjelmat joihin saa kuvia, taitto-ohjelmat, kuvankäsittely, tetris. Ja osoitinrasia, hiiri, oli kans outo.

    Tuli myöhemmin mieleen kun julkishallinnossa opastin käyttöä kaikenmaailman kestävän kehityksen koordinaatio-hallinnon yhteiskuntasuhteiden apulaispäälliköille (tärkeän poliitikon siskontytär) perusjuttuja. Poliittinenhan virka oli mutta saisi valittu oikeasti jotain osatakin. Tai kun etsin sihteerille kadottamaansa tiedostoa: mihin tallensit - en tiä, minkä niminen - en tiä, tallensitko - en tiä... Koko 90-luku oli yhtä takkuamista uusien käyttäjien kanssa, takkuamista joka olisi ollut vältettävissä kurssittamalla tai vaatimalla kurssin suoritus palkattavilta ei-ATK-ammattilaisilta.

    Ja HST-kortti, tämä oli valmis 90-luvun lopulla. Siitä vain ei ollut mitään hyötyä - ei mitään palveluja, eikä vaadittavaa rautaa ollut tavallisissa tietsikkaputiikeissa hyllyssä. Kas kummaa kun ei yleistynyt.

    kaksi hyvää korttia, kumpikin munittiin. Nyt uusi tyhmä kortti, kuinkaas käy.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  19. Se nettikortti on taas yksi kätevä tapa paikata persaukisen hallinnon taseita. Esim. satku per nuppi kortin suorittamisesta antaa jo mukavasti hilloa tolpan päälle.

    Nää on kyllä mämä turvantukkimis yritykset sitten säälittäviä ja koskevat vain kantaväestöä. Moskeijoissa imaamit ulvovat ja julistavat vääräuskoisten tuhoa keinoja kaihtamatta. Mutta siihen ei puututa koskapa se on rasistista ja epäkohteliasta sekä kiihottamista kansanryhmää kohtaan.

    VastaaPoista
  20. Kaikki nettikorttiviritelmät arkkihyyppä Mäkisen työryhmän säestämänä on vain luihujen politiikkojen ja heitä myötäilevän sakin tapa tehdä maasta uusi DDR.
    Eihän valta ole mitään jos sitä ei käytä väärin.
    Historia on opettanut, että diktatuurit kaatuvat aina.
    Niin kaatuu nykyinenkin.
    Ei ihmiset lopeta hallituksen tai muun paskan arvostelua kielolla.

    VastaaPoista
  21. Niin, eihän sitä kuulu Turun Sanomien Rebekka Härköselle tappouhkauksia lähettää, mutta jos arvon oikeustoimittaja kirjoittaa Turun terrori-iskun jälkimainingeissa, että terroristi tarvitsisi vain yhden ymmärtävän katseen, niin jo olisivat pahat ajatukset kaikonneet, niin ymmärrän, jos lukijalta palavat hermot.

    Härkönen on tietysti yksi monisorretuimmista toimittajista maassamme, joka joutui pakenemaan nettivihaa. Todellinen kysymys onkin, miten tällainen heppatyttö voi olla oikeustoimittajana kertomassa rikosten kauheuksista? Miten TS voi päästää Hymyile terroristille -jutun läpi terrori-iskun jälkimainingeissa? Ja uudestaan: Miten heppatyttö voi olla toimittelemassa kaikkein raa'impia uutisia, niitä joihin pitäisi olla kaikkein paksuin nahka? Kai sitä Turussakin riittäisi raportoitavaa puolijulkkisten synttäreistä.

    Kun ihminen on jostain syystä päätynyt/päässyt täysin vääriin hommiin merkittävässä mediassa, herää väistämättä kysymys tarpeesta päätoimittajan ajokorttiin. Sellaista peräänkuulutettaisiin Härkösen tapauksen lisäksi silloin, jos jonkun mielestä olisi hyvä idea lähettää vaikka Harri Nykänen heppatyttöleiristä raportoimaan.

    P.S. En pidä tytöttelystä, enkä sorru siihen usein, mutta Härkösen kohdalla se on mielestäni oikeutettua.

    Valtsu

    VastaaPoista
  22. Tervehdys Joppos123:lle, Ano:lle, Patelle Pankavaarasta, Pyssymiehelle, Affulle, Beckerille ja Valtsulle & kiitos kommenteistanne.

    Joppos123: Hyviä huomioita. Meistä kukaan ei halua väkivaltaa ja kaaosta mutta se, mitä sanoit varoventtiilistä pitää paikkansa. Nyt ei tyytymättömyyttä saisi enää sanoa ääneen. Ainakin tavoite on se. Ja tilalle halutaan pakkotyytyväisyyttä. Mutta niin kuin totesit niin Suuri ja Mahtavakin kaatui aikanaan vaikka joskus vuonna 1985 ajatukselle oltaisiin naurettu. Siitä lätkästä puheenollen on muuten vielä hyvin mahdollista että Tuukka Rask pokkaa ensimmäisenä suomalaisena Conn Smythe-trophyn.

    Ano: Erittäin hyvin tiivistetty. Tuo muistuttamasi Halla-ahon tuomio oli kai sellainen kulminaatiopiste jonka jälkeen totuudella ei ole ollut enää merkitystä.

    Pate: Sama lakiesitys on käynyt mielessäni. Mutta tätä nykymenoa runnotaan vielä aggressiivisemmin kuin silloin. Ja tuo Auvisen uusi pesti kuvaa aikaamme enemmän kuin ehkä mikään muu. Kokoomus oli aikanaan kypäräpappipuolue. Ei todellakaan ole enää.

    Pyssymies: Tuo vertauksesi tiivisti tilanteen ehkä paremmin kuin mikään muu ja osoitti sen kuinka todellisuus on mennyt Pahkasiasta vihervasemmalta ohi. Ja kiitos noista lisätiedoista.

    Affu: Vertaus kulttuurivallankumoukseen on ikävä mutta ei kaukana todellisuudesta. Koska ovatkaan edessä julkiset katumusharjoitukset?

    Becker: Tuokin pointti on muuten hyvä. Lisää rahaa valtion pohjattomaan nälkään. Ja eihän tämä tietenkään islamilaisia koske koska heillä on uhripääoma.

    Valtsu: Kyllä tuo huomio pitää paikkansa. Kyseinen toimittaja nähtävästi ajatteli että hän on kansalaisten opettaja ja jakaa arvostelematonta viisautta. Simo Salmista siteeraten voisi todeta että ”olis ehkä kannattanu… vähän ajatella… enste…”.

    VastaaPoista
  23. Lisää kortti-ihmetelyä:

    Miten tuommoinen kortti on tarkoitus toteuttaa. Onko se niin kuin ajokortti, Kuka ja koska sen tarkistaa? Tekeekö nettipoliisi kotikäyntejä? Onko se niin kuin tulityökortti, kukas sen tarkistaa ja millä lihaksilla? Onko se älykortti, niin kuin tuo HST? Kuka myöntää, kuka toimittaa, kuka maksaa - tämän taidan arvata. Kukas asentaa, ilmottaudun vapaaehtoiseksi, 500;- + matkat + osat + ALV/ kone.

    Millä perusteella myönnetään, miten hakijan henkilöllisyys tarkistetaan? HETU:lla? Entäs ne kolme divisioonaan Ahmed bin Mohamedeja, kukas niiden henkilöllisyyden varmistaa. Vai jätetäänkö kaikkein havoittuvimmat ilman kirjoitusoikeutta?

    Ainiin, GDPR taitaa muuten kieltää tämmöisen rekisterin laatimisen.

    Kuinkahan tuommoinen kortti toimii vaikka USA:ssa? Mitäs veikkaatte, ottaako USA sen käyttöön koska suomi määrää? Entäs Venäjä, Arja-täti käskee ja Volodja tottelee?

    Voinkohan kirjoittaa Pekingin Aamulehteen kommentin ilman suursuomen korttia? Tai vaikka Adelaide News:n sivuille.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  24. Välillä tuntuu että kaikkein edistyksellisimmät suvaitsevaiset ovat taantuneet 3-4 vuotiaiden tasolle. Tiedättehän nämä itsekkäät pikkunatiaiset jos et leiki niinkuin he haluavat seuraavaksi alkaa huuto kuinka häntä kiusataan.

    VastaaPoista
  25. Millähän kielellä se nettikortti pitäisi olla kirjoitettu? Ja onko kortti kansainvälinen? https://finto.fi/koko/fi/page/p32568

    Jos se katoaa meriristeilyllä, saako uuden kortin tulosatamassa muiden korttien ohessa? Ratkaisu voisi olla kortin tallettaminen iPhoneen, ei huku.

    VastaaPoista
  26. Tervehdys Pyssymiehelle, Patelle Pankavaarasta & Veijo Hoikalle & kiitos kommenteistanne.

    Pyssymies: Hyviä kysymyksiä. Yleensäkin tiedostavaiston on hyvin helppo sanoa että ”mitä” ja kysymys ”miten” tuppaa sitten unohtumaan. Ehkä olennaisin lause tuossa avautumisessa oli se ”ensimmäinen nettikortti ajettaisiin jo päiväkoti-iässä”.

    Pate: Valitettavan totta. Tällaisista avautumisista kuin mitä Ilta-Sanomillakin oli muuten puuttuu säännöllisesti yksi hyvin olennainen lause eli ”perusteltu arvostelu ei ole vihapuhetta”.

    Veijo: Veikkaisin kieleksi horinmummoa. Tosin voisihan sitä sirutustakin käyttää. Kai se tekniikka jo on. Jos ei ole sirutusta, niin selainohjelma ei sitten aukea.

    VastaaPoista
  27. Onko jotensakin tuttua? Niin kansallisella kuin eu-tasolla?

    Virkakyöstit politbroilereiden hoputtamina valmistelevat lakeja hirmuisella kiireellä, niin kiireellä ettei sellaiset pikkuasiat kuin seurannaisvaikutusten arvioinnit tai asianomaistahojen kuulemiset ehdi tulla osallisiksi uutta hyvää ja ennenkaikkea kiireellistä lakia/direktiiviä sotkemaan...

    "Lainvalmistelussa kansalaisjärjestöt jäivät kuulematta, ja se näkyy lopputuloksessa."

    https://yle.fi/uutiset/3-10805883


    Pyssymies kommentoi edellisesen postauksen kommenttiosiossa kiireestä ja kuinka se on perusmekanismeja huijauksen tunnistamisessa...


    -Tvälups-

    VastaaPoista
  28. Tervehdys, Taisteluvälineupseeri. Taitaa valtio loppulaskussa jäädä tappiolle kun joku virkakyösti tuntipalkallaan laskeskelee että kuinkas paljon siitä Rekun 20 kg:n Luppa-säkistä pitääkään maksaa veroa. Ja kusetuksen merkkinä ”kiireen” lisäksi myös ”välttämättömyys” on varma merkki.

    VastaaPoista
  29. Lakien valmisteluissa on vielä ero sanoilla kuultu ja kuunneltu. Ensiksi mainitulla vaan kuitataan lakien valmisteluissa mainittu vaatimus.

    VastaaPoista
  30. Onhan noi federalistien ulostulot aika jäätäviä. Kovasti pauhataan isänmmaallisten uhkasta ja populismista.
    Näiden maailmanhalaajien tavoitteena on tehdä koko Euroopasta uusi Libanon.
    Pitää kuitenkin muistaa, että politiikkoja tulee ja menee, ihan muut tahot hallitesevat tätä mailmaa.
    Ylikansallisilla yrityksillä ne piuhat on käsissä ja jossain vaiheessa asiaa ei edes haluta peitellä.
    Ihan vaan hyvänä esimerkkinä Ranskan sätkyukon "makaroonin" ulostulo Euroopan interventiojoukkojen kanssa.
    Euroopan sotilaallinen tae on NATO. Lisäksi löytyy NRF, EUBG ja kahdenkeskeisiä sopimuksia.
    Näitä joukkoja ei voi käyttää Euroopan sisällä kuten ei muukalaislegioonaakaan.
    Makaroonin ajatus lienee ollut se, että federaation uhkaajia kuten Unkaria tai Puolaa vastaan pitää koota uusi palkka-armeija.
    Ei ole kovin vahvoja hurraahuutoja tämän projektin myötä kuulunut.
    Tuleva punavihreä hallitus on kovin kiimoissaan EU-armeijan suhteen ja siihen on syynsä.
    2,8 miljardia saadaan maailmanparantamiseen kun intti laitetaan lihoiksi.
    Vasemmistoliitto on aina vihannut Puolustusvoimia ja saanee tahtonsa läpi.
    Ei me osteta uusia hävittäjiä vaan vanhoja käytettyjä Gripeneitä Ruotsista.
    Pysyvät kasassa lähinnä jeesusteipillä ja "sikafleksillä". Tämä on lentäjäkolleegan arvio.
    Uudelle muslimi-invaasiolle on ovet apposen auki. Jossain vaiheessa asia on hoidettava.

    VastaaPoista
  31. Mitenhän tätäkin valvotaan?

    24/7 kameralaitteistot joka kiinteistöille?

    https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006126258.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=2&utm_source=tf-other&share=7a4b97e383baaa1d5a76f244f96e4807

    -Tvälups-

    VastaaPoista
  32. Kyllähän meillä julkinen sektori on ihan helvetin hyvä työllistämään itse itsensä. Ihan vaan esimerkkinä, tein tuossa läjän virkamatkalaskuja perkeleen SAP järjestelmän ( se on keksitty ihan vain vittumaisuutta)kautta.
    Kaksi laskua tuli palvelukeskuksesta bumerangina takaisin kun en ollut erikseen erittelyyn kirjoittanut, että Helsingistä Sodankylään on yli 15 kilometriä ja sama takaisin.
    Siis aiukuisten oikeasti me näperrellään tällaisten lillukanvarsien kanssa koska joku normi näin ohjeistaa.
    Alkaa välillä vanhaa kenttäsikaa nämä älyttömyydet korpeemaan.
    Sama näpertely vaivaa varmaan kaikkia julkisen sektorin aloja, jos muuta ei keksitä niin hallinnoidaan itseämme ja samalla toisiamme. Sitä kutsutaan nykyisin "itsepalveluksi".
    Ennenvanhaan osastoilla ja jopa perusyksiköissä oli sihteeri joka hoiti nämä asiat, nykyisin kessusta kenraaliin vääntää nämä kuviot itse.
    Ihan pelleilyä.
    Taidanpa sihauttaa tölkin ohrapirtelöä auki.

    VastaaPoista
  33. Alkaako persujen nousu hirvittämään?

    IL:n tiedot hallitusohjelmasta: Kiintiöpakolaiset valikoidaan jatkossa Suomeen sopeutumisen perusteella

    ja kielteisen päätöksen saaneille jalkapanta....

    Jos nuo todella päätyy laiksi asti parempaan ollaan menossa mutta eiköhän noihin tule kaikennäköisiä viivästyksiä ja juuri ennen seuraavia vaaleja tehdään jotakin vähän sinne päin.

    VastaaPoista
  34. btw eli asiasta toiseen kun sattui kohdalle:

    https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/03/18/mankkaan-suolla-asuivat-alkoholistit

    Siellä ne olivat iloisesti sotaveteraanitkin muiden hyljeksittyjen joukossa.

    Eräs pääkaupunkilainen antikvaristi kävi systemaattisesti lävitse näitä siltojen ja veneiden alaisia miehiä. Suurimmalla osalla kun sotilaspassi löytyi yhä vaikka elämä muutoin olikin vienyt kaiken (ja ellei löytynyt niin hommasi uuden tilalle sotilaspiiristä). Sotilaspassia vastaan sitten ostettiin asianmukaiset kunniamerkit sekä muistoristit sotainvaliidien veljesliiton kunniamerkkipalvelusta, jotka ko kauppias vaihtoi viinaan...


    -Tvälups-

    VastaaPoista
  35. Asiasta kiraffiin.
    Pohjois-Korea on laittanut tulostavoittelulle taas ihan uudet rajat.
    Ainakin neljä virkamiestä ml yhdysvaltain erikoislähettiläs on kuulemma saanut niskalaukauksen.
    Mahtaa muuten olla aika jäätäviä kehityskeskusteluita noilla huudeilla, siellä ei väännetä muutaman prosentin "henkiosasta" palkan päälle vaan ihan kirjaimellisesti hengestä.
    Suomestakin muuten löytyy muutaman kymmenen hörhön ihan rekistyröitynyt sakki jonka mielestä P-K on ihan fantastisen hieno maa.
    Ei siis mikään ihme, että aika monen mielestä islam on kaikesta huolimatta rauhanuskonto.
    Entiset kollegat yllättivät ja ostivat meikälle liput ensiviikon Rockfestille Hyvinkäälle.
    Kai se on pakko lähteä tsiikaamaan vanhana kääkkänä kunnon musaa.
    Ensivaikutelma on hirveä kankkunen sunnuntaina mutta se on vasta ensi sunnuntaina.
    Se mikä ei tapa karaisee, jne, jne jne.

    VastaaPoista
  36. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja31. toukokuuta 2019 klo 19.50

    "Taitaa valtio loppulaskussa jäädä tappiolle..."

    Ei taida vaan jää.
    Esim. yhdistysten kokouspalkkiot (pienetkin) ovat tuloa jota verotetaan.
    Matkakulut yhdistysten kokouksiin ovat vähennyskelpoisia.
    Pienentävät myös päätulonlähteen verotusta koska: matkakulut > kokouspalkkioiden tulot.

    VastaaPoista
  37. No nyt tuli vihdoinkin asiaa! Ihan meikäläisellekin ikioma ajokortti, voi tätä onnen päivää (trad.arr. vuoristoneuvos Tuura). Nettiajokortti - onko nopeusrajoituksia jos oikein alkaa keittää? Saako sauhuta maltillisesti eteenpäin? Mitä tarkoittaa maltillinen tässä yhteydessä - vrt. maltillinen muslimi. Kaahata ei tietenkään saa eikä ajaa toimittajan päälle, mutta missä kohtaa lausetta on painettava jarrua? Entäs se inssi? Kuka sen hoitaa, päiväkodin tädit ja opettajat vai toimittajat? Näin upean uudistuksen käytännön järjestelyjä olisi ollut syytä valottaa laajemminkin. Onko se käypä henkkari kun ajokortti ei enää ole? Ja pitääkö käydä vanhusten tietyin ajoin lääkärillä todistamassa että kyllä, ikänäkö nyt on surkea eikä kuulossakaan ole hurraamista, mutta ajatusmaailma on vehreän moderni.

    Ja nettikortin hinta - koulutusuudistukselle on laskettu n. 100 milliä per vuosi, mutta oikea ajattelu on niin arvokasta ettei sille voi hintaa edes laskea. Kun kaikki ajattelevat samalla onnellisella tavalla, eihän mitään konflikteja voi edes muodostua ja voidaan lopettaa nuo kaikki konfliktin - ja rauhantutkimuspuljut. Ette perkeleessä ota mun 12 miljoonaani kiljuu Ahtisaari mutta jokaisenhan meistä täytyy uhrautua hyvän asian eteen.

    Kun lukee tällaisia juttuja, tuntuu kun olisi keskellä Clockwork Orangea Orwellit kainalossa.

    Tämä Paananen sai muistaakseni kaikenlaisia palkintoja kun kirjoitti Pietarissa ollessaan että sielläpä on oligarkkeja ja oikein mafiakin. Ja ne - boshe moj -ostaa Suomesta maata ja seuraavaksi sitten taas Torni ja Porkkala on täynnä "niitä". No shit Sherlock. Voi ju-ku miten rohkeeta tutkivaa journalismia.

    Sanna Ukkola, Rebekka Härkönen, Suvi Auvinen, Jessika Aro ja ne lukuisat muut uhrit. Eikö Suomessa enää ole mediassa muualla miestoimittajia kuin urheilussa tai taloudessa - siis hommissa joissa pitäisi hallita vähän muutakin kuin mielipiteitä. Pankonpoika Timosen tosin lasken tuohon samaan akkalaumaan, vaikkei toimittaja olekaan. Kutsuu itseään kuitenkin mediapersoonaksi. Mikä on sinänsä hupaisaa koska oikea nimitys olisi mediamyötäilijä.

    Jos nyt kuitenkin odotettaisiin että vihapuheesta tulee laitonta. Oikeusoppineet väkertävät sen määritelmää parikymmentä vuotta jolloin Suomi lienee siirtynyt sen oikean vihan joko kohteeksi tai käytännön toteuttajaksi. Ei tätäkään nipotusta ollut ennen haittamaahanmuuttoa. Miksi ihmeessä tässä maassa kantaväestöä aina halutaan kyykyttää? Noi al-Taeen kommentit ei sinänsä hätkäyttäneet, lähinnä se törkeys ja alatyyli joka oli ihan muuta kuin olisi sivistyneeksi puleeratusta kuvitellut. Mutta niinhän se on: vaikka miten upeasti valjastat muulin, ei siitä hevosta tule. (Samaa mieltä olin aikoinaan Stubbista.)

    Katsotaan kuka ehtii ensin. Kunhan palaan lomalta menen heti Pasilaan jättämään sormenjälkeni (olisi rasistista vaatia niitä muilta kuin suomalaisilta) ja tulen ylpeänä ja iloisena ulos heilutellen uutta korttiani ja kaikki viha on kuin poispuhallettu!
    tira+

    VastaaPoista
  38. https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000006127400.html

    VastaaPoista
  39. Ad Joppos123 ja muut asiasta kiinnostuneet: Tuo jokainen tekee itse matkalaskunsa on laajalle levinnyt hullutus. Vaivaa yllättäen sekä yksityistä, että julkista puolta.

    Se, että varastohenkilö Reiska käy viiden vuoden välein työturvallisuuskurssilla ja laatii ihan ite laskun on järjen köyhyyttä. Nimittäin ohjelma, matkalaskutusohjesääntö - tms. - ehtii vaihtua joka kerta. Päivä kuluu hukkaan joutavalla kurssilla ja puoli päivää laskua laatiessa. Sihteeri tekis laskun kolmessa minuutissa mutku se maksais. Kolmen minuutin palkan, Reiska vääntää kolme tuntia ja elpyy kahvilla tunnin.

    Se, että matkarakastaja Huikkanen laatii ite sepustuksensa on sille ihan oikein ja toimarille kans.

    ATK-konsulentti Pyssymies laatii ite selvät laskut ja oudommissa osastosihteeri tekee työn lippujen, lappujen ja selitysten mukaan. HR-osasto vänkäsi asiasta mutta pomo kertoi, että sihteerin palkan ja yksikön työntekijöiden laskutuksen erotuksen maksaa HR-osasto jos jatkaa ininäänsä. Ininä loppui.

    SAP on muuten systeemi, jota kukaan käyttäjä ei ikinä kehu. Se on jatkuvasti levällään tai nurin tai toimii muuten väärin. Tai vaatii päivitystä, tai asiakas vaatii uutta ominaisuutta. Todellinen rahasampo meille. Tuntuu, että joka viikko sähköpostiin kilahtaa viesti, että firma xxx:n SAP-projektiin tarvittaisiin apuani. Ja aina ne jutut menee SAP:in kanssa jotenkin päin -ttua, aina jotain hermeettistä säätöä ja lisäsäätöä. Ja kaikki muutkin ERP-tsydeemit on samanlaisia paskoja.

    OT:sta avautui

    Pyssymies

    VastaaPoista
  40. Al-Taee saa jatkossakin lietsoa vihaansa niin homoja kuin muitakin kuffareita vastaan, ei ylitä syytekynnystä, hajaantukaa.
    Vihapuhepoliisit jahtaavat ihan muita kirjoittajia. Islam on rauhanuskonto ja piste.
    Tulee mielenkiintoiset ajat jos sille kultille annetaan tilaa, its raining men voi olla ihan arkipäivää islmilaisessa pohjolassa.
    Ruotsi alkaa olla jo hyvä esimerkki siitä kuinka polvilleen mennään kähtävien väkivallan edessä.
    En soisi samaa tänne härmään.

    VastaaPoista

  41. Ehkä tämä on vain keino saada ympäristölautakunnalle "lupa" talsia pihaan toljottamaan ruusupenkkiäsi uhkasakko tai jokin muu oikeudellinen toimenpide mielessään?

    Tulevat uutiset näyttävät tältä:
    Poliisi julkaisi kuvan: Meijeristä löytyi kurtturuusuviljelmä

    Kotimaa Kurtturuusun kasvatus

    Pinnanmaan poliisilaitos takavarikoi tiistaina 74 kookasta kurtturuusua vanhasta meijerikiinteistöstä Suksijärveltä.

    Takavarikko tehtiin Peräkylässä sijaitsevaan kiinteistöön tehdyn kotietsinnän seurauksena. Kasvien lisäksi kiinteistöstä löytyi jonkin verran kurtturuusun siemeniä, poliisi kertoo.
    Tapauksen johdosta on pidätetty 40-vuotias vaasalaismies ja 25-vuotias laihialaismies. Asiaa tutkitaan törkeänä vihakasvirikoksena.

    Johan

    VastaaPoista
  42. Pyssymies, johan pomppas. Sihteeri TEKI ennen matkalaskun muutamassa minuutissa vaan eipä tee enää kun tuli tämä ihana ATK helpottamaan ja varsinkin nopeuttamaan systeemiä. Teoriassa. Jokaisessa itseään kunnioittavassa firmassa on nykyään ATK-yksikkö jonka tehtävänä on laatia sekopäisiä järjestelmiä käyttäjille ja tietenkin kuuntelematta pätkääkään käyttäjien tarpeita. Kenellä on tieto, sillä on valta, kuvittelevat nämä nenäänsä kaivelevat pikku nörtit. Hyppyytetäänks tänään taas noita sihteerilikkoja ja muutetaan systeemejä. Joo, hyvä idis, ja koska päällikkötaso ei ymmärrä ATKsta sitäkään vähää, niin läpi tämä kiusaaminen menee. Ja maksaa aika hemmetin paljon. Kaikkein rääveintä on tietenkin se, että ainakin valtionhallinnossa soitetaan tiettyyn numeroon jos halutaan apua, koska tämä sisäinen ATK-yksikkö on liian kiireinen laatiessaan uusia kiusaamistapoja.

    Eikös just jossain vähin äänin haudattu uusi hieno ATK-homma, 300 miljoonaa kankkulan kaivoon. Eikä kukaan vastuullisten perään kysele. Järjestelmät ja niiden ylläpito maksavat miljardeja vuosien mittaan, tökkivät, eivät keskustele toistensa kanssa, ai ei, no tehdäänpä uusi kokeilu. ATK on renki, ei isäntä.
    tira+

    VastaaPoista
  43. Tervehdys Patelle Pankavaarasta, Joppos123:lle, Taisteluvälineupseerille, Hemulille, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, tira+:lle, Anolle, Pyssymiehelle ja Johanille & kiitos kommenteistanne.

    Pate: Kyllä. Kuultu on, joskus kuunneltukin ja harvemmin välitetty kuullusta. Tietysti kun hankkii ns. sopivia asiantuntijoita niin sitten voidaan kuunnellakin.

    Joppos123: Kaiken kaikkiaan osuvia huomioita. Libanon-kynnys toimii Euroopassakin. Sitä on turha epäillä. Mutta maailmanhalaajat kuvittelevat luomansa mielikuvan täysin länsimaisesta islamista olevan sen oikean. Islamilaisethan nauravat partaansa. Ja selvää on että sotavaltio ottaa tämän hallituksen aikana kipeää. Ja mukavaa festarireissua sinulle. Kaikesta huolimati.

    Tvälups & Johan: Hjuu, jos joku kasvi lähtee levimään niin sehän leviää. Lupiinikin oli alun perin muualta tuotu puutarhakasvi mutta nythän sitä on joka paikassa.

    Joppos123, Pyssymies & tira+: Tuo touhu on levinnyt julkisella sektorilla joka paikkaan. Lääkäritkin valittavat nykyään että heistä on tullut turhan kallispalkkaisia sihteereitä. Voisi sanoa että väline käyttää käyttäjää eikä käyttäjä välinettä.

    Hemuli: Tuosta on pari oleellista asiaa jätetty (tarkoituksella) huomioimatta:

    1. Kiintiöpakolaiset niin mutta entä turvapaikanhakijat?

    2. Jalkapantaa ei tarvita ellei olla annettu kielteistä päätöstä. Ja jos päätöksestä valitetaan, niin pidetäänkö pantaa?

    Tvälups: Vanhoja tenttuveikkojahan ei ole enää ollut aikoihin. Kaikki ovat sekakäyttäjiä.

    VNV: Tällä konstilla muuten tuhotaan suomalainen yhdistyskulttuuri ennen pitkää kokonaan.

    tira+: Erittäin hyviä huomioita.

    Ano: Tosi on, että äänestäjä voi saada aivan muuta kuin äänesti. Olisiko aika ottaa käyttöön d´Lötjösen vaalimenetelmä:

    http://yrjoperskeles.blogspot.com/2015/11/lotjonen-ja-aanestajan-kuluttajansuoja.html

    VastaaPoista
  44. Niinkuin täällä on jo eri kirjoituksissa todettu että moiset ajokortit ovat kuin 1970 luvun lopulta 1980 luvun alusta legendaarinen Elorg-Datan Kymen ratapiirin automatisointi missä KGB:n teknistieteellinen vakoilu ei pysynyt kehityksen vauhdissa mukana ja NL:set eivät ikinä pystyneet toimittamaan toimivaa järjestelmää.

    Kuka ihan aikuisten oikeasti tarvitsee moista korttia joka on jo syntyessään edustaa tekniikkaa dinosaurusten ajalta. Ilman korttia osataan käynnistää laitteet ja paras konsultti on naapurin keskenkasvuinen peliaddikti jonka puheita kuunnellessa putoaa kuin eno veneestä mutta jumittunut kone aukesi. Kortin tarkoitus onkin puollustaa kansan siveellisyyttä ja korkeaa moraalia netissä liikkuvia uhkia kohtaan kuten totuutta, realismia kaikkea semmoista joka saattaisi sortaa savijaloilla seisovan utopistisen yhteiskunnan ja puhkaista Shanghari-Lan kuplan kallion hipstereiden paratiisissa. Pahimmillaan palauttaa ankeaan reaalitodellisuuteen missä onkin viidakonlait ja Phantomi jakaa oikeutta.

    VastaaPoista
  45. Tervehdys, Pate. Kyllä. Ja ennen kaikkea halutaan, että oikeus ajatella on vain siihen sertifikoiduilla ihmisillä. Jotka ajattelevat kaikki samalla lailla. Ajattelematta.

    VastaaPoista
  46. Niinpä niin, onkohan kun jätetään sota-ajat pois tarkastelusta itsenäisyyden aikana ajettu yhtä tarmokkaasti yhteiskunnan valvomaa sensuuria missä pyritään eliminoidaan kaikki mahdollinen informaatio mikä voi häiritä nomenklatuuran hyväksymää status quota.

    VastaaPoista
  47. Tervehdys, Pate. Väitän että ei YYA-aikanakaan ollut tällaista myllytystä.

    VastaaPoista
  48. Loppukevennys:

    https://www.youtube.com/watch?v=ZN45V3K7jWk&feature=share

    -Tvälups-

    VastaaPoista
  49. Tervehdys, Taisteluvälineupseeri. Minun mielestäni tuo Suomeen muuttanut ruotsalaisnainen lauloi aikanaan myös ”Pohjois-Karjalan” mutta en kehno vie äkkiseltään löytänyt sitä.

    VastaaPoista
  50. Niin notta:

    https://www.youtube.com/watch?v=XVS7e1-ky1I&feature=share

    -Tvälups-

    VastaaPoista
  51. Muuten, kerrankin olet väärässä.

    Sillä kyllä näitä wanhan aikain tenu- eli puliukkoja vielä löytyy; tälläkin kylällä heti alkuun vielä pari elävää esimerkkiä (vihaavat huumeita ja lääkkeitä) ja viimeisen seitsemän vuoden aikana kolme heistä laskettu hautaankin. Ihan juomalla saivat itsensä hengiltä.
    Suurten ikäluokkien miehiä. Nuoremman polven sekopäät ovatkin kaikonneet täältä kaikki.


    -Tvälups-

    VastaaPoista
  52. SAPpeja ja muita systeemejä ei aja firman atk-osasto, niitä halajaa firman talousosasto ja palkkakonttori. Atk-osasto vihaa SAPpeja ja kaikenmaailman hienoja systeemejä, koska niistä koituu ihan helvetisti työtä.

    Tavalliselle työntekijälle ne on kans paska nakki, pitää käyttää ilman koulutusta. Penninvenyttäjät laskee, että koulutus maksaa niin paljon. Oppikoot työn ohessa. Työn ohessä sähläys maksaa enemmän - mut hei: sehän tulee yksiköiden budjettiin ja piiloon.

    Kyllä meidän osastosihteeri tekee yksinkertaisen matkalaslun kolmessa minuutissa, rutiinihomma ja sihteeri osaa käyttää ohjelmaa. Ja ohjelma on ajantasainen versio ja matkustusohjesäännön osaa sihteeri ulkoa. Varastohenkilö Reiska on ihan hukassa ohjelman kanssa ja sen termien kanssa. Eksyy outoihin valikkoihin ja täyttelee vääriä kaavakkeita. Yllättäen matka Huitsankuusen Peräntakaseen ei ole EU:n ulkopuolinen virkamatka...

    terveydenhoidon systeemit on kans oma saagansa. Noin yleisesti, jos ohjelman tekijät osaavat asian - vaikka dialyysipotilaan nestetasapainon - niin eivät osaa ohjelmoida. Koodi ja sitä myötä ohjelma on teknisesti paska - hidastelee, jumittelee, kaatuilee. Jos tekijät osaa ohjelmoida, niin asian osaminen on ihan olematonta. Ohjelma on epälooginen ja asiat pitää tehdä väärässä järjestyksessä. Yleisintä on, ettei kumpikaan puoli ole hallinnassa. Ohjelmia hankkivat taas tyypit, jotka eivät tajua tekniikasta tai potilastyöstä. Mikä siis voisi mennä pieleen.

    Vuosituhannen vaihteessa muuan suuri keskussairaala muutti päätteistä ja paperisista potilaskertomuksista tietokoneisiin. Yllättäen koulutukseen ei oltu varattu rahaa ollenkaan. Muutoksen toteuttaja ATK-osasto pelasti päivän hätäkouluttamalla tietokoneen peruskäyttöön lääkäreitä ja hoitajia. Suulain mikrohippi sai nakin. Koulutin - apuna oli pari muuta ujompaa hemmoa - satoja hoitajia, kymmeniä lääkäreitä ja sihteereitä ja sain kyllä hyvän kuvan osaamisen tasosta. Varsinainen syyllinen sotkuun oli toimitusjohtaja ja tietohallinto, ei atk-osasto. Teetättäjä, teettäjä, ei tekijä.

    Asiaan kuuluvasti hoitajien tai lääkärien koulutukseen ei ole kuulunut konekirjoitus tai tietokoneen käyttöä. Sanelutoiminteen ohjelman osaksi tulo kesti kymmenisen vuotta, nyt se on potilasohjelmissa mutta aluksi saneltiin kasetille ja konekirjoittaja kirjoitti seuraavana päivänä ohjelman avulla sen potilaskertomukseen tai sitten lääkäri naputti yksisormijärjestelmällä.

    Ennen potilaskäynti kesti päiviä, kertomus piti tilata arkistosta, toimittaa vastaanotolle oikealle lääkärille, hoitaja vastaanotti potilaan polille, tiedotti lääkärille, lääkäri vastaanotti, kirjoitti reseptit,saneli kertomuksen, päivitti lääketiedot, varautti uuden ajan, hoitaja varasi uuden ajan, toimitti potilaskertomuksen saneluun - ja sen nauhan kans, sanelusta kertomus arkistoon, laskutustieto potilastoimistoon. Nyt kaikki hoituu tunneissa, kerralla. Osittain automaagisesti mutta lääkärin työ on lisääntynyt, aika ei.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  53. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja1. kesäkuuta 2019 klo 14.48

    Olkaa hyvät herrat: Pohjois-Karjala

    https://www.youtube.com/watch?v=XVS7e1-ky1I

    VastaaPoista
  54. Minä odotan koska äänestämistä varten pitää suorittaa äänestyskortti jossa äänioikeutettu osoittaa valveutuneensa taisteluun moniarvoisen monikulttuurisen sukupuolineutraalin yhteiskunnan puolesta. Oikealla äänestyskäyttäytymisellä voidaan taistella yhteiskuntaa syöviä iiskotteja vastaan ja luoda melkein tasa-arvoinen jossa yhteiskunnan kannalta osa on jopa toisia tasa-arvoisempia yhteisö. Kortin voi lunastaa muutaman tuhannen euron leimamaksulla Helsingin poliisilaitokselta suoritettuaan 1500 kohdan kirjalliset kysymykset 95%:n pistemäärällä.

    VastaaPoista
  55. SAP:sta vielä sen verran, että aikoinaan Ruotsin Hemvärnetin komentaja sanoi vierailullaan "älkää nyt ihan oikeasti sitä järjestelmää hankkiko".
    Sveduilla meni järjestelmän hankaluukisien vuoksi budjetti muutaman miljardin kruunun verran pitkäksi.
    Ruotsin PV on sittemmin luopunut koko paskasta.
    Meillä on ihan erikseen pitänyt perustaa Palvelukeskus käsittelemään kyseistä himmeliä.
    Kaikki on ihan helvetin vaikeaa kun toimintatapoja muutetaan järjestelmän mukaan eikä järjestelmää käyttäjän ehdoilla.
    Näin kylmänsodan veteraanina ihmettelen kuinka aikoinaan pärjättiin ilman ensimmäistäkään tietokonetta.

    VastaaPoista
  56. On mukava kuulla, että muillakin on antipatioita nykyisiä "työtä helpottavia" järjestelmiä vastaan.
    En tiedä mistä johtuu mutta itselläni on enemmän tai vähemmän pelkkä vihasuhde noihin ja tunne on molemminpuolinen.
    Lähes väistämättä tulee jokin katastrofi kun alan tietokoneilla puljaamaan.
    Pakkohan sitä on tulla toimeen noiden kanssa vaikka ei se herkkua ole. Viimeisimpänä M-Files ja juuri kun sitä ollaan opittu käyttämään niin siitä kuulemma luovutaan.
    Päästäsivät eläkkeelle tai sitten pitää lähteä vielä jokin ulkomaankeikka heittämään. Ei oikein kenttäsikaa napostele tapella tietokoneen kanssa suurinpana riskinä kompastua roskakoriin tai lattialle lentäneeseen A4:een.
    Majuri Remestä lainatakseni "upseerin elämä on viinaa, paperia ja vitutusta".

    VastaaPoista
  57. Tässä Sokerisotilaan Pohjois-Karjala:
    https://www.youtube.com/watch?v=XVS7e1-ky1I

    anox

    VastaaPoista
  58. Tervehdys Taisteluvälinepseerille, Pyssymiehelle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Patelle Pankavarasta, Joppos123:lle ja anoxille kiitos kommenteistanne.

    Tvälups, VNV & anox: Juuri tuota tarkoitin. Suuret kiitokset.

    Tvälups: Varmaan näin on vielä hieman syrjemmällä. Kaupungeissa tuskin enää. Muistan joku vuosi sitten muuten lukeneeni jutun jossa poliisit tuumivat että on oikein piristävää vaihtelua jos he käräyttävät pontikkatehtaan. Nykyisin kun lähinnä harrastetaan sitä ns. luovaa kukankasvatusta.

    Pyssymies & Joppos123: Käsittääkseni se on koko julkisen sektorin syöpä. Toimimattomia ohjelmia jotka vaihtuvat aina siinä vaiheessa kun ne alkaa jotenkuten hallita. Ja niin kuin Pyssymies totesi niin eipä yksityinen sektorikaan ole siltä välttynyt. Voisi kai siteerata Veikko Lavia: ”kuka hitto näistä oikein selvän saa”.

    Pate: Tuohon lisätään sitten se ruotsalaistyyppinen ”melkein salainen” äänestyssysteemi.

    VastaaPoista
  59. Niin ja demareilla on myöskin ollut himoja muuttaa vaalit napuriemme tyyliin pitkien listojen vaaleiksi jolloin puolue asettaa ehdokkaat valintajärjestykseen. Jos niin kävisi niin vaaleista toiseen istuisi niin kauan kuin henki pihisi yhdet ja samat edustajat. Ja vielä päälle 4%:n äänikynnys joka vääristää vaalien tulosta meillä esim. eduskunnasta putoaisivat kristillisdemokraatit ja liike nyt, affenanmaatahan se ei koskisi.

    VastaaPoista
  60. Tervehdys, Pate. Jep, ja päälle vielä se ruotsalaistyyppinen ”salainen” äänestyssysteemi.

    VastaaPoista