VALTION YLEISOSTOKORTTI

Radanvarsikaupunki, ehkäpä jo lähitulevaisuudessa…

Radanvarsikaupungin hallintokomitean rakennuksessa (tunnettiin vielä hiljattain nimellä kaupungintalo) istui suuri määrä masentuneen näköisiä puhumattomia kansalaisia. Tuosta hiljaisesta, odottavasta väestä tuli jotenkin mieleen Suomussalmella sijaitseva tilataideteos ”Hiljainen kansa”. Yksi kerrallaan - jonotusnumeron mukaan - heidät kutsuttiin toimistoihin ja sieltä ihmiset tulivat ulos kasvoillaan alistunut tai paremminkin lannistettu viha. Lannistettu sen vuoksi että kyseiset ihmiset eivät oikein osanneet kapinoida. Puristivat vain nyrkkiä taskussaan. 

Asiaan vaikutti sekin, että kyseisissä odotustiloissa oli myös huomattava määrä vartijoita ja pari poliisiakin. Täällä ei auttanut ryhtyä riekkumaan vaikka mieli ehkä tekikin. Paljonkin. Tosin näytti siltä etteivät vartijat ja poliisitkaan kauheasti näyttäneet nauttivan tehtävästään. Olisiko heidän ilmeissään nähtävissä jopa hieman häpeää? Univormu ei näköjään pystynyt kokonaan tuhoamaan ihmistä sen sisältä.

Yksi vuoroaan odottava pariskunta oli kotoisin Reunansyrjästä. Molemmat olivat iältään noin puolessa välissä kuuttakymmentä. Pitkän työ- ja elämänuran tehneitä hyviä hallintoalamaisia. Olivatpa hekin tulleet kun käsky oli käynyt. Yhtenä hiljaisesta kansasta. Niinhän he olivat aina tulleet kun oli käsketty. Aikanaan käskyt tosin miellettiin järkeviksi. Odottavan aika oli yleensä pitkä mutta kyseisestä pariskunnasta tuntui että heillä ei ollut mikään kiire omalle asiointivuorolleen. Toimistoista poistuneitten ihmisten lannistuneet ilmeet kertoivat pariskunnalle ettei heillekään mitään hyvää ollut luvassa. Mutta ajan myötä heidänkin numeronsa kilahti näkyville. Näytti olevan huone numero neljä.

- Jaahah… lähetääs kuunteleen mitä noi viherkommuunaknääkät on meittin varalle tällä kertaa suunnitelleet…

Pariskunta astui toimistoon jossa heitä odotti hieman päälle kolmekymppinen ja luonnollisesti jakkupukuinen nainen. Ehkä kummankin pariskunnan mielessä kävi että ei nykyisin enää saappaita, pussihousuja, koppalakkeja ja rähinäremmejä tarvittu. Vallan symbolit olivat vaihtuneet toisenlaisiin mutta ne olivat kyllä aivan yhtä tehokkaita, pelottavia ja herättivät yhtä suuren vastenmielisyyden tunteen. Symbolina oli myös toimiston nurkassa seisova R-kioskin kokoinen vartija. Jakkupukuisen naisen antamaa ensivaikutelmaa ei myöskään yhtään parantanut hänen rintapielessään oleva I ♥ GRETA-pinssi. Nainen ryki hieman virkayskää ja viittasi kädellään.

- No niin, istukaa, olkaa hyvät. Olen Nälviina Alistainen, valtion yleisostokorttivalvoja ja koulutukseltani yhteiskunta- ja mielikuvavääristelyn maisteri Tampereen Yliopistosta. Niin kuin tiedätte, niin valtiomme on nyt lopultakin siirtynyt ilmastollisen yleisvastuullisuuden tilaan ja sen tiimoilta teidänkin kohdalla määritellään ilmaston kannalta haitallisen kulutuksen rajat. Kaikki rajat. Muistutan, että teille myönnettävä valtion yleisostokortti tehdään vain ja ainoastaan valmiiksi luodun tietokoneohjelman mukaisesti ja siitä ei voi valittaa joten kaikki mielenilmaisut ovat turhia. No niin, aloitetaan. Mitkäs teidän nimenne olivat?

- Pitäis nimi tietää kun on osattu tänne asti käskee.

Maisteri Nälviina Alistainen katsoi miestä eikä edes yrittänyt peittää halveksuvaa ilmettään. 

- Joo, olen minäkin nähnyt Tuntemattoman Sotilaan. Se nimi? Ei varmaankaan ollut sotamies Korpela?

- Verneri Kuuskajaskari. Ikä 57 vuotta.

- Ja rouvan nimi?

- Vilma Kuuskajaskari. 55 vuotta.

- Ja osoitteenne näyttää olevan Huitaattathujasentie 83, Reunansyrjä. Talossa 135 neliötä, autotalli, grillikota, ulkorakennus ja neljäntuhannen neliön tontti. Nykyisten määräysten mukaan tuo on  selkeän ilmastovastuutonta pelkästään kahdelle ihmiselle. Huomattavan ilmastovastuutonta.

- No onhan meillä lapsia kumminkin neljä mutta kaikki ovat muuttaneet jo maailmalle. Talohan hankittiin aikanaan sen mukaan.

- Neljä lasta? Se on kyllä aika paljon vallitsevassa ilmastonmuutoksen tilanteessa. Vaikka lapset ovat tietysti jo aikaa sitten tehty. Joka tapauksessa se lisää huomattavasti teidän ilmastoriskikerrointanne joka tietysti vaikuttaa teille myönnettävän yleisostokortin osto-oikeuksiin. Mikäs teillä oli lämmitysmuoto?

- No öljy ja vesikierto. Öljyä menee aika kohtuullisesti kun meillä on sitten liesi ja varaava takka. Plus ilmalämpöpumppu.

- Jaa… öljyä, pienhiukkasia levittävää puuta ja sähköä. Kai se on sentään vihreää sähköä?

- Ei kun se on semmosta kirkkaanvaaleaa, sähisevää ja epäkuntoisissa vehkeissä paukahtelevaa ja kipinöivää. Savuttavaakin.

Maisteri Alistainen piti taas hienoisen taidepaussin, huokasi ja jatkoi:

- Muistuttaisin muuten että olen täysin huumorintajuton ihminen joten nuo heitot ovat täysin turhia. Ja kun kerran ekosähköä ei käytetä niin se vaikuttaa osaltaan ilmastoriskikertoimeenne. Missäs te käytte työssä? Kansalainen Verneri Kuuskajaskari?

- No Naakkamossahan minä. Teuvon Tärppi & Temmellys Oy. Huolto- ja korjausmies.

- Kuinka kuljette työmatkanne?

- Autolla tietysti. On meidän kotipihasta työmaalle sentään parikymmentä kilometriä.

- Entäs rouva Kuuskajaskari?

- Työtön. Ollut pari vuotta. Ja työttömänä tässä iässä pysynkin. Olin vanhustenhoitajana Reunansyrjän hoitokodissa mutta Attendo osti sen ja siirsi toiminnan Radanvarsikaupunkiin. Mulle ei enää töitä riittänyt. En tosin ole varma että olisinko minä siihen vanhuskeskitysleiriin yleensä halunnutkaan.

Tähän maisteri Alistainen totesi:

- Suomalainen vanhustenhuolto on ehdottomasti kaikki määritellyt vaatimukset täyttävää. Enkä minä ole muutenkaan mikään vanhustenhuollon palautelaatikko. Joten unohdamme tuon avautumisen. Ei se liity tähän asiaan mitenkään. Mutta montakos autoa teillä on?

Tähän vastasi Verneri:

- Yksi. Toyota Hilux. Viisitoista vuotta vanha. Oli meillä myös ikivanha Citroën C3 mutta myytiin se varaosiksi kun Vilma jäi työttömäksi.

Verneri antoi vielä auton rekisterinumeron ja maisteri Alistainen naputteli se tietokoneelleen:

- Jaa-a… neliveto… dieselkone… päästöt nippanappa säädösten rajoissa mutta kuinkahan monta vuotta vielä… tuskin kovinkaan monta… oletteko koskaan harkinneet sähköautoa?

- Oletteko koskaan harkinneet varsinaisen työn tekemistä?

Nyt Vilma puolestaan – miehensä hyvin tuntevana – arvasi että v-käyrän iskuri lähentelee nallia ja totesi Vernerille:

- Verneri. Pallit.

Verneri hillitsi itsensä, nyökkäsi, puristi pöydän alla voimakkaasti kassejaan ja jatkoi sitten hieman Freddy Mercurya muistuttavalla äänellä:

- Niin tota noin mitä siihen valtion yleisostokorttiin oikein sisältyy? Ja kuinka se yleensä toimii?

Nyt maisteri Alistainen tavoitteli jotain hymyntapaista ja vastasi:

- Siis sehän vastaa niitä aikanaan käytössä olleita elintarvike- ynnämuita kortteja mutta ne ovat kätevässä luottokorttimuodossa. Kaikki yhdellä kortilla. Vaikka eihän meillä siis mikään pula-aika ole. Olemme vain ilmastovastuullisia. Esmes tankilla käydessänne laitatte ensimmäisenä kortin lukijaan ja se kertoo kuinka paljon teillä on vielä tankkausoikeutta. Ja tähänhän sisältyvät siis kaikki polttoaineet ja energiankulutus yleensä sekä ilmaston kannalta vahingolliset tuotteet niin kuin liha, maito, voi, juusto, kananmunat ja niin edelleen. Ja minä olen saanut nyt tarvittavavat tiedot joten lataan korttinne teille valmiiksi. Tuosta printteristä tulee sitten tulostetta siitä, kuinka paljon voitte käyttää mitäkin vuosittain. Tietysti käyttöpääte itse laskee nuo määrät kuukausieriksi. Tuohon seinää vasten hetkeksi molemmat, kiitos,  niin minä otan kuvat korttia varten, hetkinen…

räps… räps… kiitos…

Maisteri Alistainen työskenteli korttien parissa. Verneri luki samalla tulostimen suoltamaa printtiä jossa oli ensimmäisenä polttoainekiintiöt ja totesi järkyttyneenä:

- Tota noin… nyt kummää äkkiseltään lasken… niin enhän mä tällä löpömäärällä pysty käymään töissä kuin max kahdeksan kuukautta vuodessa… en niin millään… ja lomareissullakin olisi kiva käydä… autolla me sekin aina ollaan… koskaan lennetty minnekään… niin kuin jotkut ilmastovastuulliset… ja ei toi lämmitysöljykään riitä koko vuodeksi… talo lämpiää tietysti sitten puulla mutta mehän joudutaan piru vie useamman kuukauden ajan lämmittämään pesuvesi liedellä…

Vilma puolestaan katseli toista printtiä ja totesi äänellä jossa kuului selvä harmistus ettei hänellä ollut palleja joita puristaa:

- Ja tää lihan ja muitten ruokien määrähän on ihan naurettava. Eihän me voida kiintiön mukaan syödä lihaa hitto vie kuin max kaksi kertaa viikossa. Tuskin sitäkään. Lauantaimakkaran siivutkin joudutaan tään mukaan laskemaan per kärsä. Juustosta nyt puhumattakaan. Ja mitä tääkin on… kaksi kananmunaa per viikko. Per talous siis.

Maisteri Nälviina Alistainen keskeytti tietokoneen naputtelun ja otti opettajamaisen ilmeen. Sellaista sisäoppilaitosmallia. Sitten hän selitti huvittuneen ja närkästyneen sekaisella äänellä:

- Naurettavaa? Kyllä tässä ainoa naurettava asia on se, että teidän kaltaiset vanhat jäärät ette ymmärrä kuinka suurista asioista tässä on kyse. Tässä ollaan estämästä ilmastonmuutosta. Tässä ollaan pelastamassa maailmaa. Tajuatteko, koko maailmaa. Ja te onnettomat olette keskittyneet vain omaan turhamaiseen mukavuudenhaluunne. Yleensäkin tuo halunne asua omakotitalossa jossain syrjässä on järkyttävän ilmastovastuutonta. Vaihtoehtojakin olisi. Sekä Radanvarsikaupunkiin että Naakkamoon ollaan tällä hetkellä jo rakentamassa aivan viihtyisiä ja ennen kaikkea ilmastovastuullisia kuutioasuntoja. Muuttakaa sinne. Radanvarsikaupunki antaa teille asumisoikeuden kuutioon jos luovutatte talonne vaihtokaupassa. Ja teidän on aivan turha mutista jostain lihasta. Yleisostokortilla on kuitenkin rajattomat osto-oikeudet hyvään, terveelliseen ja ilmastovastuulliseen kasvisruokaan.

Kuuskajaskarin pariskunta ymmärsi että fanaatikon kanssa oli turha keskustella vaikka sopivia sanoja pyörikin mielessä enemmän kuin laki ja ennen kaikkea tilanne salli. Näin ollen Vilma totesi:

- Koskas ne kortit astuvat voimaan?

- Heti. Ja vahvistus on tultava viikon sisään.

- Mikä ihmeen vahvistus?

- Ettekö te seuraa uutisia? Ettekö ole kuulleet tähän yleisostokorttiin liittyvästä Lex Jungnerista? No, minä väännän teille ressukoille rautalangasta. Jokainen, jolle myönnetään lupa ostaa auton polttoainetta henkilökohtaiseen käyttöön joutuu lunastamaan itselleen myös lähimmän julkisen liikennelaitoksen vuosikortin. Ja täällä se on Radanvarsikaupungin Liikenne. Tällä tietysti kannustetaan ihmisiä siirtymään yksityisautoilusta julkiseen liikenteeseen.

- Julkiseen? Sanoisin ennemminkin että harvinaiseen. Meinaan, eihän Reunansyrjässä meillä kulje kuin koulukyydit kaks kertaa päivässä Naakkamoon. Ja kesällä onkin sitten vähän hiljaisempaa.

- Siksipä teille myydäänkin kyseinen vuosikortti puoleen hintaan. Eli se on vain 357 euroa. Tietysti jos myytte autonne ja luovutte ajokorteistanne niin silloin vuosikortin ostovelvollisuuskin loppuu. Ja tässäpä teille upouudet Valtion Yleisostokortit, olkaa hyvät. Vastuullisia ostoksia.

Myöhemmin Kuuskajaskareilla Reunansyrjässä…

Varsinaista ennakkosuunnitelmaa ja työnjakoa ei kotona tarvittu vaan Verneri laittoi samantien saunan lämpiämään. Vilma nyökkäsi lämmitysmanööverille kaivaen samalla kaapista pullon whiskyä. Vitutukseen ei pitäisi ottaa, sanovat, mutta joskus siihenkin viisauteen löytyy poikkeuksia. Vilma kaatoi molemmille tukevat moukut ja sanoi Vernerille:

- Otetaan vaikka niitten aikojen muistolle kun hysteria osattiin vielä tunnistaa hysteriaksi eikä sitä oltu vielä kirjattu pakollisena lakiin ja opetettu kouluissa lapsille.

- Sillehän me otetaan.

Skål.

Puhelin soi. Näytti olevan Vernerin työnantaja ja hyvä ystävä Teuvo Työman:

- Morjens, Tepe. Mun kuule pitikin soittaa…

- Joo, minä taidan tietää asian. Mulla on samaa asiaa. Minä sain omat kortit sekä ittelleni että firmalle. Ja koska firma toimii pääasiassa haja-asutusalueella toisin sanoen ylläpitää haja-asutusta sekä alueella toimivaa pienteollisuutta niin ilmastoriskiluokaksi räpsähti kerralla se pahnanpohjimmainen eli G. Mikä taas tahtoo sanoa sitä että sekä polttoainetta että tarvikkeita saa ostaa sen verran naftisti että firma siirtyy välittömästi lyhennettyyn työviikkoon. Ja jos mulla tulee jonkun isomman koneen osto tässä tilanteessa eteen niin se on silloin pankrotissa koko hela paska. Minä oon hirveen pahoillani mutta tää on tilanne. Mutta muistatkos kun puhuttiin siitä meidän firman laittomasta hirviporukasta?

- Muistanhan toki. Kahdeksan miestä on just sopiva. Just se, mitä firmassa on. Eiköhän aloitella jo tänä syksynä?

- Näin tehdään. Ja sitten vinkki. Käy hankkimassa käteistä. Tuttu sikatilallinen eli Vönttisen Väne tuumasi tästä kaikesta että pitäkää ilmastotunkkinne. Se muuttaa Naakkamoon kuutioon ja alkaa valtion elätiksi. Sitä ennen se kumminkin lahtaa kaikki satakaksikymmentä sikaansa, jauhaa koko satsin jauhelihaksi ja myy sen käteisellä niille jotka ennättää ostaa.

- Ja tuo meni korvan taakse. Täytyy nostaa ja ostaa niin kauan kun sitä käteistä voi yleensä käyttää. Kohta ne perkeleet kieltää senkin.

- Ja on mulla vähän muutakin teon tynkää tässä. Kun käteisestä puhutaan. Muistatko sen teillä päin ja joskus täälläkin aika ajoin asioivan ryssän? Sen ihan asiallisen sellaisen.

- Jaa Jevgeni Peliverkkarinovia meinaat?

- Joo. Minä tunnen yhden kaverin jolla on sekä kaivinkone että useampi tuhannen litran säiliö. Se piilottaa ne säiliöt tontilleen ja Peliverkkarinov alkaa tuoda sinne Venäjältä pimeää bensaa ja löpöä. Oletko kimpassa?

- Totta ilmastohelvetissä olen.

- Näillä puheilla. Nyt ajattelin siirtyä saunaan ja vetäistä pirunmoiset kännit. Tuntuu jotenkin sopivan tunnelmaan.

- Tiedäkkös, sitä on liikkeellä…

Puhelu päättyi ja pariskunta päätti ottaa saunan lämmitessä vielä toisen whiskyn. Tällä kertaa se otettiin uusille, ilmastovastuullisille ajoille. Jotka toisaalta muuttuivat samantien ajoiksi jolloin ei virkakoneistolta lupia enää pahemmin kyselty. Jollain tavoin täälläkin piti ihmisen kumminkin elää.

Sekä hotellin respa että varmaankin koko hiljainen kansa haluavat kiittää kirjoituksen inspiraatiosta tiettyjä bensakortteja kaipailevia hajaliemisiä professoreita sekä yhtä Jungneria joka on ihan ok heppu silloin kun hän ei saa ideoita ja pitää lärppänsä kiinni. Ja tietenkin kiitos kuuluu aina vain kasvavalle ilmastohysterialle.