Helsingin
poliisilaitos, lähitulevaisuudessa…
Helsingin
poliisin komisario Kauko Kiistämö istahti työpöytänsä ääreen ja valmistautui
uuteen työpäiväänsä. Pitkään kenttätehtävissä toiminut mutta sen jälkeen
uraputkeen siirtynyt ja yliopistollista koulutusta hankkinut poliisi oli ollut
tässä uudessa työpisteessä nyt vajaan vuoden ja hänen pääasiallinen työnsä oli
käsitellä ykkösluokan rikosilmoituksia. Uusi huulipunahallitushan oli
päivittänyt rikosilmoitukset vanhaan postimerkkityyliin eli ykkös- ja
kakkosluokkaan. Hitaammassa kakkosluokassa oli ns. rikosten bulkkitavaraa eli
ryöstöjä, raiskauksia, pahoinpitelyitä, murtoja, varkauksia ja sen sellaista
kiireetöntä joihin puututtiin kunhan ehdittiin. Yleensä ei ehditty. Nykypäivän
päivitetyt prioriteetit olivat toiset ja viranomainenhan teki mitä käskettiin.
Eli keskittyi ykkösluokkaan.
Ykkösluokka
eli kiireelliset rikosilmoitukset koskivat puolestaan niitä rikosilmoituksia
jotka hallitus oli määritellyt yhteiskunta- ja idelogisen rauhan kannalta
erityisen tärkeäksi. Tätä ykkösluokkaa käsittelevät poliisit oli kurssitettu
tehtäväänsä äärimmäisen perusteellisesti oikeaoppisten lakihenkilöiden sekä
valtio-oppineiden toimesta ja jostain kumman syystä lähes kaikki – koulutukseen
määrätyt – kenttätason konstaapelit olivat reputtaneet kurssin, liekö jopa
tahallisesti joten ykkösluokan rikosilmoituksia käsittelivät lähinnä
komisariotason poliisit. Tämä tietysti aiheutti kenttätehtäviin hieman esimiespulaa
mutta minkä hallitus priorisoi niin senhän viranomainen toteuttaa. Niitilleen
ja nillittämättä. Ja olihan komisario Kiistämöllä toki mukanaan kännykkä. Hän
toimi takapäivystäjänä ja poliisipartiot saattoivat soittaa hänelle mikäli
kyseessä oli joku äärimmäinen hätä.
Kiistämö
alkoi käydä läpi hänelle käsiteltäväksi kerääntyneitä rikosilmoituksia jotka
lajittelusihteereiksi palkatut akateemiset ammattilaiset olivat ennalta
lajitelleet ykkös- ja kakkosluokkaan. Jaahah, katsotaas…
…no
niin, LGBTQTiiTyy-aktivisti Jormatta Tupseinen on tehnyt rikosilmoituksen
eräästä Verneri Romppaisesta. Tupseinen oli twiitannut että lääketiede
tunnistaa kiistatta 36 erilaista sukupuolta. Romppainen puolestaan oli todennut
Tupseiselle että niin pitkällä lääketiede ei vielä ole mutta toimivia ja
harhakuvitelmista kärsiviä henkilöitä auttavia mielenterveyspalveluita se on kyllä
jo kehittänyt. Jaa-a… kyllä tää menee esitutkintaan. Onhan tuo Romppainen
selvästi kyseenalaistanut kyseisen Jormatan mielenterveyden ja syyllistynyt
näin ollen sekä kunnianloukkaukseen että selvään maalitukseen. Sillähän ei ole
merkitystä että kyseinen Romppainen saattaa hyvinkin olla oikeassa mutta oikeaa
ideologiaa tunnustavat henkilöoletetut ovat sisäministeriön määräyksestä erityisen
henkisen pipin välttämisen suojelukohteita. Kyllä tästä ainakin sakkoja ja maksettavia
korvauksia tulee. Mitäs seuraavana…
…no
kas, Helsingin psykoaktiiviset vitunvirkkaajat ovat tehneet rikosilmoituksen
Ylilauta-sivustosta. Siellä kun leviää kuva huulipunahallituksesta jonka
kuvateksti on ”Hallitus vie Suomen kirjaimellisesti päin vittua”. Jep,
esitutkintaan ilman muuta. Todennäköisesti perustetaan tutkintaryhmä joka
pyrkii selvittämään kuvan alkuperäisen tekijän kaikin mahdollisin keinoin. Kova
työhän siinä on mutta hallitus on kaiken arvostelun ulko- ja yläpuolella.
Tässäkin on sinänsä kyse nyansseista. Jos kuvan tekijä olisi laittanut
kuvatekstiksi ”Hallitus vie Suomen edistyksellisesti
päin vittua ja laittanut vielä kuvan nurkkaan sen ”vittu haisee hyvältä”-logon
niin ongelmaa tuskin olisi ollut. Elämmehän me sentään feministisessä yhteiskunnassa.
Vaan mikäs tuo seuraava juttu onkaan…
…vanha
tuttuhan se tässä… Hapansilakkaryhmä – Surströmmingsgrup on tehnyt
rikosilmoituksen perussuomalaisista koska puolueen ja sen kannattajien
olemassaolo loukkaa heitä niin kertakaikkiaan. Siis ihan kokonaan. Loukkaa.
Niin vitusti. Van niin, van niin, sanois murteella puhuja… mutta joo, kyllä
tässä loukkaantumisen tunne on selkeästi aito ja nimenomaan tunnehan ratkaisee.
Ainakin jos tunteen kokija edustaa oikeaa poliittista viitekehystä.
Esitutkintaan ilman muuta tämäkin. Ja näinköhän tämän rikosilmoituksen myötä keksivät
syyn perussuomalaisten kieltämiseen puolueena? Tämähän kuuluu selkeästi Lex
Höblän alaisuuteen eli ”Kun ilmaisee itseään tavalla, joka loukkaa jotakuta
toista, raja on ylitetty”. Ja persujen itseilmaisuhan – vaikka se kuinka
faktoihin perustuisikin – selkeästi loukkaa hapansilakoita joten raja on
kieltämättä ylitetty. Nyt onkin niin oikeus- kuin valtio-oppineilla
miettimistä. No, mennääs seuraavaan…
…jaa,
sehän on toimittaja Hermietta Härkkinen joka on tehnyt rikosilmoituksen Oikea
Media-julkaisusta. Hermietta oli tehnyt tarkoituksellisen provosoivan
kirjoituksen jossa väitti kyseisen Oikea Media-julkaisun toiminnan olevan mitä
varmimmin Moskovasta johdettua. Ja mitäs Oikea Media teki? Ei mitään. Ei niin yhtään
mitään. Ei kommentoinut. Ei edes maininnut. Juu… kyllä tässä on kyseessä – niin
kuin rikosilmoituksessa syytetäänkin – selkeä käänteismaalittaminen eli
pyrkimys eristää julkisesta keskustelusta ignoroimalla ihminen mielipiteineen kokonaan.
Mahdollisten
sakkojen lisäksi Oikea Media saattaa joutua maksamaan myös vahingonkorvauksia
menetetyistä ansioista eli siis käymättömän kunnianloukkausoikeudenkäynnin
tiimoilta menetetyistä vahingonkorvauksista jotka oltaisiin vaadittu ja
myönnettu henkisistä kärsimyksistä jos oikeudenkäynti olisi tapahtunut. Onneksi
tuli oltua sillä kurssilla… muuten tämäkin itsestäänselvyys olis jäänyt
hoksaamatta… tätähän voisi selkeästi verrata siihen että artisti tekee levyn
mutta sitä kieltäydytään mainostamasta…
Puhelin
soi:
-
Kiistämö. Niin. Jaa joukkotappelu? Että astaloita mukana myös. Ketkä tappelee?
Ai kurdit ja turkkilaiset. No antakaa tapella jos ei ihan ruumiita tule. Ja
eristäkää alue ettei vaihtoehtomedian jätkät pääse sinne kuvaamaan. Valtamedia
osaa muutenkin uutisoida että lievähkö joukkosanaharkka Itäkeskuksessa. No
niin, mulla on vähän kiire. Niitä ykkösluokan asioita. Morjens.
Mikäs
se olikaan se seuraava rikosilmoitus? Jaa, se Hapansilakkaryhmä taas mutta nyt
siitä itsestään on näemmä tehty rikosilmoitus. Tekijä näyttää olevan
perussuomalaisten aktiivi. Mitäs ne on siellä hapansilakkaryhmässä sanoneet
että ihan rikosilmoitus tehdään… no joo… ”Suoran
toiminnan tavoitteena on sekä häiritä äärioikeiston toimintaa että nostaa
äärioikeistossa toimimisen sosiaalista kustannusta. Sosiaalisen kustannuksen
johdolla pyritään siihen että äärioikeistolaiseen toimintaan lähteminen
muodostaisi entistä suuremman työpaikan, ystävien ja tuttavien menettämisen
riskin”. Niin no joo… onhan niillä hapansilakoilla varsin härski meininki
ja niitten käsitys äärioikeistosta poikkeuksellisen laaja. Vielä laajempi kuin
valtakoneistolla mikä on kyllä varsin laaja silläkin. Mutta täähän on kumminkin
selkeästi kakkosluokan rikosilmoitus. Ei kansallismielisten hyvinvointi ole
mikään prioriteetti. Mitähän se lajittelusihteeri on oikein toheloinut?
Palautanpa tään sille takaisin. Tai oikeastaan säästän sen aikaa ja laitan
suoraan silppuriin. Katotaanpas seuraava…
…tää
näyttää olevan vaginaalisen tanssi- ja itkupotkuterapian feminautti Inketta
Enkänen. Mikäs juttu tässä… ai jaa, se näyttää olevan rikosilmoitus
huitsinnevadalaisen Some Löpö-heavybändin kitaristista. Heppu näyttää todenneen
twitterissä että ”Billie Eilishin niin
sanottu musiikki on täysin yliarvostettua paskaa”. Mikä helvetin Billie
Eilish? Tarttee luntata… napu napu naputi ja napu… jaa, amerikkalainen…
supersuosittu… ja nimenomaan angstisten nuorten tyttöjen idoli, ahaa, tää on
selvää pässinlihaa. Toi Some Löpö-kitaristin halveeraava twiitti aiheuttaa
selkeästi traumaattisia kokemuksia monissa teinitytöissä ja koska se tulee
vielä niinkin maskuliiniselta taholta kuin heavybändistä niin esitutkintaanhan
tää menee ilman muuta. Onhan kyseessä mitä selvimmin korostetun maskuliininen ja
tietoisesti tehty femitraumatisointirikos. Ja taitaapa samalla Some Löpö sekä
niitten tuore albumi The Löpött Show joutua täydelliseen median soittokieltoon
kaikkialla muualla kuin Pinnanmaalla. Sääli sinänsä, bändillä on ihan hemmetin tiukka
ote. No, katsotaas taas seuraava…
…vanha
tuttavamme Arvostettu Asiantuntija tekee päivän rikosilmoituksensa persujen
kansanedustajasta. No, mitäs tällä kertaa? Aijai… persujen kansanedustaja on
näköjään sanonut että ilmastohysteria tuhoaa suomalaisen elinkeinoelämän ja
todellinen ympäristöongelma on kehitysmaalainen väestöräjähdys. Esitutkintaan
ilman muuta sillä tuostahan voi saada sen vaikutelman että kansanedustaja
vertaa kehitysmaalaisia lapsia ilmastoa tuhoaviin ympäristömyrkkyihin. Ja
kyllähän tuossa on myös selvää vaatimusta siitä että Suomi puuttuisi
kehitysmaitten sisäiseen suvereniteettiin. Oikeassahan heppu sinänsä on ja tietysti
persut vapauttavat miehen syytevastuusta eduskunnassa taas kertaalleen mutta
poliisin on kuitenkin tehtävä mitä valtakoneiston edustajan on tehtävä…
Puhelin
jälleen:
-
Kiistämö. Jaa raiskaus. Kuka ja kenet? No niin tietysti mutta oliko se tyttö
minkä ikäinen? Kahdeksantoista vai. Siis ei alaikäinen. No hittoako sinä tänne sitten
soittelet? Kuskatkaa se sairaalaan ja hankkikaa paikalle
penetraatiosovittelija. Jos se tyttö vaikka kuitenkin päätyisi siihen
ratkaisuun että kyseessä oli vapaaehtoinen tutustumispenetraatio. Ja älkää enää
häiritkö turhasta. Loppu.
Mikäs
se olikaan se seuraava sitten… jaa, shout at the devil… toinen vanha tuttava
eli Tunnettu Tutkija on näemmä tehnyt rikosilmoituksen persujen uusimaalaisesta
kaupunginvaltuutetusta. Heppu on kirjoittanut blogiinsa listan
kehitysmaalaisten maahanmuuttajien suomalaisia kohtaan tekemistä väkivalta- ja
seksuaalirikoksista viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta. Listan perään heppu
on vielä kirjoittanut että ilman valtakoneiston sinisilmäisen typerää lepsuilua
yhtäkään näistä rikoksista ei olisi tapahtunut. Tunnettu Tutkija toteaa
rikosilmoituksessaan että kyseinen kaupunginvaltuutettu levittää kyseisellä
listalla rasistista ja yleistävää harhaluuloa kehitysmaalaisten
maahanmuuttajien suomalaisia kohtaan aiheuttamasta vaarasta.
Komisario
Kauko Kiistämö raapi päätään ja mietti. Toki hän tiesi että Tunnettu Tutkija
puhuu paskaa missä taiteenlajissa hän onkin erityisen hyvä ja kaupunginvaltuutettu
on aivan oikeassa. Mutta tämä menee joka tapauksessa esitutkintaan ja tuomiokin
taatusti tulee sillä häiskällä ei ole pelkkänä kaupunginvaltuutettuna
eduskunnan syytesuojaa. Tämähän on niin sanotun ”mustan koodin” mielipiderikos
jossa täysin perustellusti osoitetaan valtakoneiston tekemät järkyttävän suuret
virheet ja sehän on sekä kiellettyä että rangaistavaa. Oikeudenkäynnissä
puhutaan tietysti tavanomaista kansanryhmään kiihottamisen haavaadeshalluaita
ja hassukssäädäätä mutta tuomion todellinen syy on totuuden puhuminen
julkisesti ja sitähän järjestelmä ei siedä. Otetaanpas seuraava…
…jaa,
tää on helppo. Poliisikollega on tehnyt rikosilmoituksen kansalaisesta joka
väittää kollegan harjoittavan työaikana ja työkoneellaan vihervasemmistolaista
politiikkaa. No entäs jos harjoittaakin, mitä siitä? Tämähän on
vihervasemmistolainen valtio eikä poliisi silloin harjoita sinänsä politiikkaa
vaan julistaa kiveen hakattua politiikan yläpuolella olevaa inhimillistä
totuutta. Eli kansalaisen mutinassa on kyseessä selkeä viranomaiseen
kohdistuva maalittamisrikos. Ainakin ehdollista luvassa. Tuo kyseinen
kansalainen ei tajua sitä faktaa että ei kunnioitusta ansaita teoilla. Se
ansaitaan vain ja ainoastaan virka-asemalla. No, oppiipahan jätkä vähän virallista
kunnioitusta.
Komisario
Kauko Kiistämö päätti ansainneensa kahvitauon. Hän vilkaisi vielä että paljonko
ykkösluokan rikosilmoituksia tälle päivälle oli jäljellä. Kaksikymmentäkuusi
kappaletta. No ovatpa ne olleet maltillisella tuulella tänään. Yleensä niitä
oli enemmän. Matkalla kahvioon hän hieman ihmetteli. Räjähdysmäisesti
lisääntynyt rikosilmoitusten määrä oli herättänyt myös yllättävän laajalti
pahaa verta. Olipa monelta taholta todettu että ihmisistä on tullut herkkähermoisia
kermaperseitä. Niitä munattomia nillittäjiä.
Komisario
oli asiasta toista mieltä. Olihan se ihan hyvä että sekä puhumisen,
kirjoittamisen ja mikseipä ajattelemisenkin sallitut raamit määritellään
ammattilaisten toimesta eikä missään lihallisessa tai virtuaalisessa Veijo
Esson baarissa. Ajattelu ilman ammattilaisten opastusta on ajattelun anarkiaa.
Ja olihan ihmisillä toki oikeus perätä kunniansa perään myös virkakoneiston
avustuksella. Ainakin jos kyseessä olivat vallitsevaa järjestelmää kannattavat
oikeamieliset ihmiset. Muille se ei samalla lailla sinänsä kuulunut. Eikä tullut
kuuluakaan.
Sillä
olihan myös niin että jos tasa-arvo koskisi rajattomasti kaikkia niin
silloinhan olisi kyseessä myös tasa-arvon anarkia. Eikä järjestäytynyt
yhteiskunta salli anarkiaa. Muuta kuin valtion suojelemien ammattianarkistien
toimesta.
Huomenta Ykä ja arvon blogia lukevat!
VastaaPoistaKiitos jälleen erinomaisesta kirjoituksesta Ykä, tästä lähtee viikko jälleen hymyillen liikkeelle :) Lukiessa ajattelin, ettei tähän ole sinällään lisättävää, mutta virkkeesi "Tai oikeastaan säästän sen aikaa ja laitan suoraan silppuriin" jäi mietityttämään.
Tuo on nimittäin kovin totta ja faktaa Suomessa, jota vielä laillisuuden ylimpien valvojien, kuten Aluehallintovirastojen, Valviran, Oikeusministeriön, Suomen Lääkäriliiton, Kuluttaja- ja kilpailuviraston ja hallituksen taholta suojellaan - etenkin jos asialla on ollut Järjestelmäpuolueen jäsen tai Järjestelmäpuolueeseen lähipiiriin kuuluva tai muuten "erityistä suojelua" Suomessa nauttiva henkilö.
Voi nimittäin olla, että asiaa suojellaan jopa Euroopan unionin taholta, josta tätä kaikkea lain ja järjestyksen vastaista toimintaa johdetaan, joten täytynee ottaa yhteyttä tuonne Euroopan unionin edustajiin ja selvittää, kuinka aktiivisesti Euroopan unioni on valmis lakia rikkoneita - todellisia sellaisia - suojelemaan..
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!
Tuossa materiaalia komisario Kauko Kiistämölle. (Kuva löytyy linkistä alla.)
VastaaPoistaRuotsin evakuointisuunnitelma
Suuri osa Ruotsista on liekeissä, ja alamme lähestyä tilaa, jossa muutto maan rajojen sisällä ei ole mahdollista. Silloin on aloitettava evakuointi, jolloin kaikki evakuoidaan omalle tai vanhempiensa kotiseudulle (kuvassa återsamlingsplats on ns. jälleenkokoontumispaikka).
Kylteissä tulisi tietenkin käyttää evakuoitavien paikallisia kieliä.
https://petterssonsblogg.se/2020/02/02/utrymningsplan-for-sverige/
Johan
Mielikuvitusrikas kuvaelma, jonka ainoa heikkous on se, että tosipaikan tullen todellisuus kuitenkin panee vielä paremmaksi. Kuten moni kertomataiteen ammattilainen on todennut: mitään niin hurjaa et mielikuvituksessasi pysty kehittämään, etteikö kohta tulisi julki tapaus joka ylittää kaikkein hurjimmatkin kuvitelmat.
VastaaPoistaOlen yrittänyt myös tosissani paneutua noihin uhriajattelun ongelmiin, mutta psyyken syvyyksien kaivelu niin syvältä on monien mielestä vain syvältä. Sieltä ne kyllä löytyvät, mielenmekanismit jotka nyt niin vahvoina jylläävät. Viimeisin pohdintani käsitteli sitä tapaa jolla uhriajattelu psyyken perukoilla kääntyy omankädenoikeudeksi -- eli nimenomaan kysymystä siitä miten syyttäjäviranomainenkin voi ottaa lain ja oikeuden omiin käsiinsä ja rupeaa itse uskomaan siihen että hänen omat tulkintansa siitä mitkä ovat "suojelutarpeessa" olevia kohteita ovat lain tarkoittamia.
Juttuun pääsee nimeäni klikkaamalla.
Kannattaa huomata modernin uusvasemmiston pakkomielle sanoja kohtaan. Sanat itsessään ovat tärkeämpiä kuin se, mitä niillä yritetään sanoa.
VastaaPoistaSanat myös kuluvat käytössä ja muuttuvat kielletyiksi nopeaan tahtiin.
Punavihreän ajattelun mukaan puhe on teko ja sanat voivat olla väkivaltaa, jos niillä tahallaan tai vahingossa loukataan jotakin erityissuojelua tarvitsevaa vähemmistöä.
Käänteismaalittaminen,päivän paras! Meinas lentää karjalanpaisti ja peruna kun purskahdin nauruun. Pitää olla varovainen kun syö ja lukee samaan aikaan. Liekkö jo elävässä elämässä käytössä? T. Oloneuvos
VastaaPoistaPelkäänpä pahoin tämän systeemin todellakin olevan jo käytössä epävirallisesti. Onhan julki tullut tällainenkin tapaus:
VastaaPoistahttps://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?f=5&t=28130#p961018
ja sen kirvoittama kommentti:
https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?f=5&t=28130#p961081
Eipä oo kivaa, eipä oo. Ei tämän bloggauksen dystopiasta taida tosimaailmassammekaan puuttua muuta kuin sen virallistaminen poliisitoiminnan peruskäytännöksi.
Tilannekuva:
VastaaPoistaMAO-hallituksen poliittisia avustajia matkalla Vuosaaren ilmastokirkkoon.
https://www.visitflanders.com/en/binaries/TheParableOfTheBlind_PieterBruegelTheElder_PD_tcm13-6920.jpg
-ostaja
Tervedys Juha Kivelälle, Johanille, Seppo Oikkoselle, Vasarahammerille, Oloneuvokselle, Qroquius Kadille ja thinker Dillille & kiitos kommenteistanne. Noin yleensä voin todeta, että me ollaan todellakin siirtymässä / siirtyneet totaaliseen mielensäpahoittajien aikaan jolloin aivan normaaleja ränävälejä käsitellään oikeudessa. Kerta toisensa jälkeen. Kermaperseistä touhua.
VastaaPoistaJuha: Kiitokset sinullekin. Tuolla alempana Qroquius Kadin laittama esimerkki kuvaa tilannetta varsin hyvin.
Johan: Herättäisi huomattavaa triggeröitymistä myös Suomessa. Epäilemättä asiaa käsiteltäisiin leivättömän pöydän ääressä.
Seppo: Totta joo, todellisuus painaa oikealta ohitse. Joka kerta.
Vasara: Kyllä. Ja meidän kaikkien tulisi alistua siihen, kuinka tämä moderni uusvasemmisto määrittelee sanojen ja termien käytön.
Oloneuvos: Eiköhän tuon jossain vaiheessa joku keksi ottaa ihan tosissaankin.
Qroquius Kad: Joo, tiedän tapauksen. Ei ole poliisilla pahemmin aihetta paukutella henkseleitä. Mutta sehän tekee minkä valtakoneisto määrää. Ennen kaikkea jättää tekemättä.
thinker Dill: Tuo muuten kuvaa jokseenkin ikävän osuvasti nykyistä menoa.