JOTAIN IHAN MUUTA LXXX

Meillä on käsky jyrkin uhmata kuolemaa.

Voimalla panssarinyrkin ruhjoa vastustajaa.

Meillä ei säikytä, meillä ei surra – iske ja murra!

Koska muu eetteri on edelleenkin täynnä koronavirusta ja siihen liittyvää hallinnon sähläämistä niin keskitytään täällä johonkin ihan muuhun ja käydään tällä kertaa läpi Suomen armeijan panssarikalustoa talvi- ja jatkosodassa. Suomeahan ei voinut millään muotoa pitää minään panssarimahtina mutta saatiinhan jatkosodan jossain vaiheessa sentään perustettua kokonainen panssaridivisioona. Kirjoituksessa ei taaskaan puututa teknisiin yksityiskohtiin koska postaus venyisi silloin järkyttävän pitkäksi. Lisää teknistä tietoa voi halutessaan laittaa kommenttiosioon ja sitä otetaan kiitollisena vastaan.

Talvisodassa suomalaisten panssareitten osuus jäi nollan ja olemattoman puoleen väliin. Käyttöön oli jo vuosina 1919 – 1921 hankittu kaikkiaan 32 kappaletta ranskalaisia Renault FT – 17-vaunuja:

Paino: 6,6 tonnia

Maksimipanssarointi: 16-22 mm

Miehistö: 2

Aseistus: Joko 37 mm tykki tai 8 mm konekivääri

Talvisodan aikana vaunu oli jo täysin vanhentunut joten vaunut kaivettiin Kannakselle kiinteiksi tulipesäkkeiksi joista suurin osa menetettiin viholliselle. Talvisodassa suomalaisilla oli käytössä myös brittiläisiä Vickers Mark E-vaunuja jotka oli alun perin hankittu säästösyistä aseistamattomina:

Paino: 7,3 tonnia

Maksimipanssarointi: 13 mm

Miehistö: 3

Aseistus: Talvisodassa 37 mm tykki, jatkosodassa 45 mm tykki sekä kaksi konekivääriä. Reino Lehväslaihon Panssarisotaa-kirjan mukaan näissä vaunuissa oli lähipuolustusaseena myös Suomi-konepistoolin vaunuversio.

Kyseinen vaunutyyppi osallistui talvisodassa vain Honkaniemen taisteluun jota ei tankkien kohdalla voi pitää menestyksenä. Taisteluun lähetetyistä viidestätoista vaunusta vain kuusi ehti osallistua varsinaiseen taisteluun ja niistä viisi menetettiin. Jatkosodan hyökkäysvaiheessa Vickersit taistelivat Laguksen joukoissa Itä-Karjalan valtauksessa mutta muuttuivat nopeasti vanhentuneiksi. Siitä huolimatta niitä käytettiin pitkään. Köyhällä ei ole vaihtoehtoja.

Suomalaiset saivat itänaapurilta huomattavan määrän – vastentahtoista – kalustoavustusta myös panssareissa. Kaikkein eniten saatiin sotasaaliiksi T – 26-vaunuja jotka olivat oikeastaan samoja vaunuja kuin aiemmin mainitut Vickersit mutta ne oli tehty Vickersien tuumamitoituksen sijasta senttimitoituksella. Näitä vaunuja suomalaiset saivat sotasaaliiksi kaikkiaan 114 kappaletta:

Paino: 9,4 tonnia

Maksimipanssarointi: 15 mm

Miehistö: 3

Aseistus: 45 mm tykki ja 7,62 mm konekivääri

Niin Vickers kuin T-26 olivat Suomen pääasiallista panssarikalustoa jatkosodan alkuaikoina. Suomalaiset saivat myös sotasaaliiksi kaikkiaan seitsemän kappaletta Postijunan nimellä tunnettuja T – 28-vaunuja:

Paino: 28 tonnia

Maksimipanssarointi: 30 mm

Miehistö: 6

Aseistus: 76,2 mm tykki ja viisi 7,62 mm DT-konekivääriä (Degtarjev-pikakiväärin panssariversio)

Suomalaiset käyttivät näitä ainakin jatkosodan alkuvaiheissa. Sotasaaliiksi saatiin myös kaikkiaan 29 kappaletta T-37A-amfibiovaunuja:

Siitä ei ole tietoa että käyttivätkö suomalaiset kyseistä 3,2 tonnia painanutta, kahden hengen miehistöllä ja yhdellä pikakiväärillä varustettua vaunua varsinaisissa sotatoimissa. Sen sijaan sekä BT-5 että BT-7-vaunuja oli käytössä:

BT-7

Paino: 13,9 tonnia

Maksimipanssarointi: 22 mm

Miehistö: 3

Aseistus: 45 mm tykki ja 2 kpl 7,62 mm DT-konekivääriä

Näistä sotasaalispanssareista suomalaiset kehittivät sitten jatkosodan aikana oman BT – 42-versionsa joita tehtiin kaikkiaan 18 kappaletta:

Kyseiseen versioon asennettiin brittiläinen 114-millinen tykki. Kyseinen viritelmä oli taistelukäytössä epäonnistunut erityisesti sen ampumatarvikkeen ongelmien vuoksi mutta se on siitä huolimatta kaikkien aikojen kuuluisin suomalainen panssarivaunu. Jaa miksikö? Kas kun se on jostain syystä suosittu japanilaisessa animessa:

Älkää kysykö miksi. Älkääkä kysykö myöskään minulta mitään animesta. Minä siitä mitään ymmärrä. Siirrytään sen sijaan raskaaseen sotasaalissarjaan ja otetaan esille Sotka eli T-34. Näitä Suomella oli kaikkiaan kaksikymmentä kappaletta. 13 oli mallia T – 34-76 ja seitsemän mallia T – 34-85:

T-34-76:

Paino: 26,5 tonnia

Maksimipanssarointi: 45 mm

Miehistö: 4

Aseistus: 76,2 millinen tykki ja kaksi 7,62 mm konekivääriä

Viholliselta saatiin myös sotasaaliiksi muutamia muita panssarityyppejä mutta ne olivat yksittäiskappaleita. Mainittakoon niistä kuitenkin varsin legendaarinen KV-1 joita suomalaisilla oli käytössään kaksi kappaletta:

Mutta se suurin tai ainakin tunnetuin panssaroitu sankari vuoden 1944 Kannaksen taisteluissa oli saksalaisilta saatu rynnäkkötykki Sturmgeschütz III joita suomalaisilla oli kaikkiaan 59 kappaletta:

Paino: 23,9 tonnia

Maksimipanssarointi: 80 mm

Miehistö: 4

Aseistus: 75 mm tykki ja kaksi 7,92 mm konekivääriä

Kyseisistä vaunuista 29 ehti varsinaisiin taisteluihin ja ne tuhosivat 87 vihollisen panssaria omien tappioiden ollessa 8 vaunua. Suomalaiset ostivat myös sodan lopussa saksalaisilta 15 kappaletta Panzerkampfwagen IV-vaunuja mutta ne eivät ehtineet kuin entisiä isäntiään vastaan Lapin sotaan:

Mainittakoon vielä kuriositeettina että suomalaisilla oli jatkosodassa käytössään kuusi ilmatorjuntapanssarivaunua eli ruotsalaisia Landsverk Anti II-ilmatorjuntapanssareita:

Vaunuissa oli Boforsin 40-millinen it tykki ja niillä pudotettiin kaikkiaan yksitoista vihollisen lentokonetta.

Suomihan ei koskaan ollut suurten panssariyhtymien maa. Jatkosota aloitettiin Panssaripataljoonalla josta edettiin 1942 Panssariprikaatiksi ja lopulta Panssaridivisioonaksi jonka komentaja oli kenraalimajuri Ruben Lagus. Laguksen ”Osasto Laguksen” komennossa suomalaiset panssarit olivat olleet mukana jo Itä-Karjalan valtauksessa 1941.

Lagukselle myönnettiin ensimmäisenä suomalaisena sotilaana Mannerheim-risti. Laguksen poika Olof Lagus palveli kesällä 1944 rynnäkkötykin ampujana ja tuhosi ainakin viisi vihollisen panssarivaunua.

Panssaridivisioonan taistelujoukkojen vahvuutena oli:

Panssariprikaati:

1. Panssaripataljoona

2. Panssaripataljoona

Rynnäkkötykkipataljoona

Erillinen panssarikomppania

Jääkäriprikaati:

2. Jääkäripataljoona

3. Jääkäripataljoona

4. Jääkäripataljoona

Panssarijääkäripataljoona

14. Raskas patteristo

6. Viestipataljoona

2. Pioneeripataljoona

Panssaridivisioona osallistui kesän 1944 ratkaisutaisteluihin ja omalta osaltaan vaikutti siihen, ettei Suomi joutunut vihollisen miehittämäksi ja terrorisoimaksi.

Laitetaanpa vielä loppuun vielä muutama tunnetuksi tullut suomalainen väline joilla keskusteltiin vihollisen panssarivaunujen kanssa. Puhumallahan ne asiat selviää kun oikealla tavalla haastaa. Ensimmäisenä tietysti polttopullo:

Puhutaanpa myös että yhtenä aseena vielä talvisodassa oli pölli jolla sai jumitettua silloisten vihollisvaunujen telaketjut ainakin hetkeksi että tuhoojapartion toinen mies sai heitettyä polttopullon tankin moottorin ilmanottoaukkoon. Kuva elokuvasta Talvisota:

Sekä tietysti miinojen lisäksi kasapanos:

Vihollisen tankkeja tuhottiin monilla panssarintorjuntatykeillä mutta ehkä se kuuluisin oli saksalainen 75-millinen PAK 40 joka puri kaikkiin vihollisen panssareihin myös vuonna 1944:

Korjaus: Kirjoittajan moka eli kyseessä on ranskalais-saksalainen 75 K 97-38. Kiitos Anolle ja Taisteluvälineupseerille korjauksesta.

Kesällä 1944 tulivat sitten aivan viime tipassa apuun sekä panssarinyrkki…

…että panssarikauhu:

Mainittakoon muuten se, että kirjoituksessa mainitut Sturmgeschütz III-vaunut, Panzerkampfwagen IV-vaunut sekä PAK-40-panssarintorjuntatykki olivat Suomen seuraavaa mahdollista sotaa varten varattuna kalustona vielä vuonna 1985 niin kuin siihen liittyvissä kirjoituksissa tuli mainittua. Itse asiassa se vuoden 1985 kalusto ei suurelta osalta hirveän paljon eronnut kakkosrähinän kalustosta.

Laitetaan tähän loppuun vielä kiitokset kaikkien suomalaisten sotilaitten lisäksi myös niille miehille jotka sotivat sotansa noissa teräsmöhkäleissä. Ei se ollut varmasti herkun leipää sekään.