RÄKÄNOKKIEN VAPPU

Katajainen kansa oli saanut taas yhden talven läpirämmittyä, onneksi sentään ilman petäjäistä leipää. Nälkä ei ollut enää vieraanamme ja elintaso oli muutenkin mukavassa nousussa. Talvinen rämpiminen toteutettiin siihen aikaan niin kovin muodikkaissa sinisissä keinokuituisissa lämpöpuvuissa jotka olivat maailmassa tuolloin ehkä kaikkein lähimpänä maolaista unisex-pukeutumista.

Kevät tuli lopulta niin kuin aina ennenkin, Nyhtänköljäänkin. Kevät 1974. Vietettiin vapunpäivää Kekkoslovakiassa jossa elettiin niitä kaikkein kekkoslovakialaisimpia aikoja. Lämpöpuvut oltiin laitettu naulakkoon ja Nyhtänköljän torin ympärille oli kerääntynyt paljon kevätasuisia kansalaisia. Joillain oli päässään valkolakki, tuore tahi kellastunut, kantajastaan riippuen. Vaikka ei enää tuolloinkaan valkolakilla tainut olla enää niin ihmeellistä merkitystä. Alettiinhan elää aikoja jolloin joku keksi että mitä enemmän koulutetaan maistereita sen paremmin maa voi. Ja jotkut toiset sitten menivät ja uskoivat. Niitä joitain toisia oli vaan ikävä kyllä turhan paljon ja heidän mukaansa ollaankin eletty siitä eteenpäin.

Koska Nyhtänköljä oli varsin duunarivoittoinen kunta niin pääosa vapputapahtumaan osallistuvista oli valkolakitonta haalariväkeä. Toisin kuin nykyiset yliopisto-opiskelijat aina teologista tiedekuntaa myöten tuo oikea haalariväki käytti haalareita ainoastaan töissä ja tuli katsomaan vappumarssia hieman paremmissa kevätvermeissä. Niihin kuului myös Perskeleen ja Mälvälöitten perhe. Tuolloin vappu ei ollut vielä mikään pakkokarnevaali jonka pääasia oli vappuaaton ördääminen mutta olivatpa kummankin perheen isillä silmät hieman punaiset. Olihan eilen otettu hieman sitä väritöntä aikuisten limpparia. Puolukkamehulla maustettuna. Ehkä pari liikaakin.

Perheitten nuorimmat pojat kulkivat vanhempien matkassa mutta pikku-Ykä huiteli kaverinsa Kartsan kanssa omilla teillään, tosin tietysti hekin olivat mukana hillityssä vappukarnevaalissa. Molemmilla oli mukanaan kuminauhasta ja paksusta kuparilangasta kehitellyt näppiritsat ja tasku täynnä tapsista väänneltyjä u-kirjaimen muotoisia panoksia. Yksi räkänokkien hupihan oli ampua vappupalloja mutta tietysti urheiluhengessä. Ei ollut mitään haastetta mennä jonkun vappuilijan viereen ja ampua palloa lähietäisyydeltä. Mitä pidemmältä matkalta osuma, sen suurempi kunnia.

Kaverit jättivät pyöränsä – tietysti Tunturin pitkäsatulaiset – pääkadun vieressä sijaitsevan kiinteistön taakse. Siellä sijaitsi kellarikerroksessa korjaamo jossa korjattiin mopoja, polkupyöriä, moottorisahoja, ruohonleikkureita ja yleensäkin sellaista joka pärisi, raksutti tai savutti. Tuohon aikaan asioita kannatti vielä korjauttaa. Nykyisinhän korjaaminen tuppaa tulla kalliimmaksi kuin uuden hankkiminen. Korjaamo möi myös mopoja sekä polkupyöriä ja sieltähän sekä Ykän että Kartsan pyörät oli hankittu. Kaiken kaikkiaan mainiota kekkoslovakialaista nyrkkipajatason yrittäjyyttä. Korjaamossa oli mukava öljyn, kumin, rasvan ja kaksitahtibensan tuoksu. Joku nykyaikainen esim. Kalliossa asusteleva akateeminen saattaisi ihmetellä pajassa käydessään että mikä täällä haisee ja vastaus olisi että ”työ”.

Pyörät jäivät korjaamon pihalle ja kaverukset jatkoivat vapputorille joka oli tietysti täynnä kaikenlaisia myyntikojuja ja pojilla oli jopa hieman ylimääräistä rahaakin, mutta jo tuossa vaiheessa sällit olivat oppineet havaitsemaan että esmes sen vappuprööt-pillin viehätys kestää ostamisen ajan ja noin puoli minuuttia sen jälkeen. Niinpä tarvittavat viihdeinvestoinnit oltiin tehty pienestä hieman kauempana sijaitsevasta kioskista jonka jälkeen poikien takintaskussa oli valkoisessa paperipussissa kustannustehokkaita merirosvo- ja hedelmärahoja. Namitaiteen mukaisesti pussia ei saanut ottaa taskusta vaan nami piti ottaa sokkona samalla jännittäen että kumpi sieltä tulee. Yhtä aikaa mukavaa ja tylsää jännitystä sinänsä sillä molemmat vaihtoehdot olivat yhtä miellyttäviä.

Tulihan vappukulkuetta odottaessa sentään ostettua eräästä kojusta simamukit ja hillomunkit. Niitä natustellessa alkoikin kuulua jo Nyhtänköljän Lähesraittiin Työväen Puhallinorkesterin tahteja ja vappumarssi vyöryi pääkadulla eteenpäin. Tuohon maailmanaikaan sitä marssia lähdettiin asiakseen katsomaan. Ja sieltähän se tuli. Oli Suomen lippu, paljon punaisia lippuja ja plakaateja joihin oli maalailtu työväen asian iskulauseita. Jos Nyhtänköljän vappumarssia katselee paljon vanhemman Ykän silmin niin se varsinainen työväen asia kiinnosti niin marssijoita kuin katsojia paljon enemmän kuin kansainvälinen solidaarisuus, lautanen Guatemalan verta ja jenkit pois Ameriikasta.

Ja se työväen asiahan tarkoitti tietysti omaa taloa tai asuntoa, autoa ja kesämökkiä. Sen ajan akateemiset taistolaiset – joilla tottakai oli itselläänkin talo, auto ja kesämökki – taisivat tuumia että suomalainen työväki taisi olla pohjimmiltaan pelottavan pikkuporvarillista sakkia. Olivatkohan ne vakaumuksellisia vasemmistolaisia sydämessään ollenkaan?

Vappumarssiahan seurasi sitten vappupuhe ja torille kerääntynyt leveissä lahkeissa, leveissä kravateissa, televisiosilmälaseissa ja varsinkin miesten kohdalla varsin epämääräisen näköisissä hiustyyleissä kulkevat kekkoslovakialaiset kääntyivät kiltisti puhujalavaa kohti jossa paikallinen puoluejoku äsdeepööstä tai äskoopööstä piti puheen. Ykää, Kartsaa ja muitakaan pikkupoikia ei puhe kiinnostanut koska juuri tämä oli otollinen hetki muuttaa tori ilmapallojen ampumaradaksi Siksi puheen sisältö tuppasi jäädä varsin katkonaiseksi:

- Ja meijän puolue on sitä mieltä että hulapata hulapata edelleenkin työväestön rikkumattomalla tuella ja halitulijallaa (poks… hähää mä osuin)… täysin kohtuulliset palkkavaatimukset jäädijäädi jota työväestö yhteisessä rintamassa… häiriö henkilökohtaisessa kuuloyhteydessä… ja yhtenäisin vaatimuksin (poks… hähää, mä osuin taas)… sekä ilman muuta YYA-sopimuksen hengessä nääk nääk naak nääk kohti entistäkin varmempaa ja turvallisempaa tulevaisuutta…

tapu tapu taputi ja tapu & vielä kerran tapu

Loppujen lopuksi vapputapahtuman into hiipui nopeasti poikien mielestä. Olihan se sinänsä jotain, no, piristävän poikkeavaa mutta nopeasti Ykän ja Kartsan teki mieli jo hypätä fillareittensa satulaan ja pistää kahden polkimen ja kolmen vaihteen brutaali voima jylläämään. Ehkä jossain poikien aivoissa tuli mieleen pienehkö poliittinen protesti. Ettei jopa kapitalistinen vastaisku. Vappuhan oli kovasti vasemmistolainen tapahtuma mutta hetken mielijohteesta pojat päättivät ajaa taas kioskille ja ostaa kumpikin pullolliset kapitalistista Coca Colaa joka oli muita limppareita hieman kalliimpaa ja siksi harvinaista herkkua. Eipä YYA-Suomessa ollut esmes Elanto saanut koskaan päähänsä alkaa markkinoida rauhanlimpparia eli itäsaksalaista Vita Colaa. Ehkä menekki ei sittenkään olisi ollut kovin suuri.

Eihän limppareita suinkaan kioskilla juotu vaan pojat löivät pullot takkiensa sisälle ja päättivät ajaa Purolle. Se oli parin kilometrin päässä Nyhtänköljän keskustasta. Sitä oltiin aina sanottu Puroksi vaikka moisella rapaojalla tuskin varsinaista nimeä olikaan. Mutta se meni tien alitse, tierummun kohdalla oli kaiteet ja niitten päällä oli mukavaa istuskella katsellen samalla ohikulkevia autoja. Siinä kaksipyöräisen vauhdin hurmaa kokiessa pojat myös aina välillä huutelivat toisilleen joko vahingossa tai tarkoituksella väärinymmärrettyjä lauseita suomalaisista elokuvista:

- Lahtareita pierettää! Kohta ollaan kierroksessa!

Ja päälle tietenkin stereona räkäinen pikkupojan nauru niin kuin oltaisiin kerrottu parempikin vitsi. Jyräävä Tunturivoima vei kaksikon nopeasti purolle ja oli aika kaivella takista sitä Ameriikan kolajuomaa. Coca Colan kruunukorkki oli varsin harvinainen, silloinhan yleisempi oli se sormet säännöllisesti halkaiseva repäisykorkki mutta olihan pojilla kummallakin linkkarit joihin kuului korkinaukaisija.

Tämähän se silpoi eräätkin peukalot

Kun Ameriikan herkku – joka oli melko nykivän fillaroinnin seurauksena kehittänyt vielä ylimääräisen annoksen painetta – oli osittain juotu ja osittain nenän kautta pärskitty niin pojat moikkasivat ja läksivät omille teilleen. Ykä toki ymmärsi että vappu oli jotain jota sanottiin politiikaksi ja josta nuorella miehenalulla oli jopa jonkunlainen alkeellinen hajukin mutta Ykän mielessä olivat paljon kiinnostavammat konkreettiset poliittiset kysymykset.

Vähät läksyt oli tehty jo edellisenä päivänä joten Ykää odotti kotona tärkeää sisäpolitiikkaa eli sekä Philipsin radiomankka joka soittelisi C-kasetilta Sladea, Sweetiä, Marc Bolania, Alice Cooperia, Uriah Heepiä sekä yleensäkin purkkaa ja jytää. Sen lisäksi odottamassa oli Airfixin Fiat G 50-hävittäjän pienoismalli jonka Ykä väsäisi illalla kasaan. Siinä olisi pienen pojan poliittiset lähiajan suunnitelmat kohdallaan. Suuremmat poliittiset kuviot eivät niin vaivanneet. Kyllä Urkki pitäisi meistä kumminkin huolen. Ammoin Urkki, edelleen Urkki. Se tapa tasavallan pitävi.

Pienoismalli valmistui nopeasti ja siinä oli mukana vaihtoehtona jopa suomalaiset hakaristitunnukset jotka saattoi liimailla malliin kiinni. Sen Fiatin kanssa käytäisiin taas rajuja mielikuvituksen ilmataisteluja vihollisen koneita vastaan. Tietysti selviten joka kerta voittajana. Siinä väsäillessään Ykä tuumaili että eihän sitä kouluakaan ollut enää kuin kuukausi ja sitten edessä olisi kesäloma. Siitä tulisi se pikkusen pojan kesä. Paras kesä ennen sitä ja paras sen jälkeen.

Kansalaiset! Medjotakin! Hyvää ja rauhallista vappua kaikille!