JOTAIN IHAN MUUTA LXXXI

Eli otetaas pojat huurteiset

Tuolla hieman taempana kun poltettiin kartonkikaupalla Kekkoslovakian tupakkia niin sehän pistää suun kuivamaan. Samoin kesä alkaa pian – ainakin kalenterin mukaan –  lähestyä ja sekin tietysti janottaa joten on ehkä aika korkata huurteinen Kekkoslovakian malliin. Kyseinen malli ei tietysti suosituimmilta merkeiltään eroa hyvin paljoa nykyisenkään EU:n maakunta-Suomen mallista mutta kyllähän niitä niin menneitä kuin vielä juomattomia oluita kannattaa hieman muistella.

Muistelu – joka ei tietenkään ole läheskään täydellinen – ei perustu henkilökohtaisiin kokemuksiin sillä sattuneesta syystä muuan Ykä korkkasi ensimmäisen olutpullonsa vasta 1980-luvulle siirryttyä. Muistelmissa auttoi omalta osaltaan mainio Olutposti-julkaisu josta antoi vinkin blogikollega Vasarahammer. Kiitokset niin Olutpostille kuin Vasaralle.

Kekkoslovakiassahan oluen suhteen elettiin vielä hyvin tiiviisti lasipullon valta-aikaa. Tölkit olivat harvinaisempia ja kalliimpia. Hyvin suosittu olutmerkki oli ja on tietysti vieläkin Karjala jota kekkoslovakialaiset yrittivät vallata takaisin pullo kerrallaan. Valtausyritys jatkuu vielä tänäkin päivänä.

Karjalan menestyksestä (ei siis menetyksestä) on suurelta osin kiittäminen Neuvostoliiton Suomen suurlähettilästä Andrei Kovalevia joka vuonna 1968 julkisesti protestoi olutmerkin etiketissä olevaa Karjalan vaakunaa. Se kun meinasi revanssihenkeä ja muita ikäviä nationalistisia sanoja. Kari Suomalainen piirsi Kovalevin mussuttamisesta pilakuvan:

Tämän jälkeen Karjalan suosio lähti hurjaan nousuun ja olutta kutsuttiin jonkin aikaa nimellä ”Kovalevin Kova”.

Ilman itänaapurin tahatonta avustusta menestyi puolestaan Koff jonka silloisen mainoslauseen Kari Suomalainen nappasi muunneltuna tuohon yläpuolella olevaan Karjala-pilakuvaan. ”Sano vaan reilusti Koff”. Koffin kolmosen tuolloinen etiketti oli omasta mielestäni äärimmäisen tyylikäs:

Mainostihan Koffia myös enempi vasemmistolaisista teatteripiireistä tunnettu Kirsti Wallasvaara ja vielä Käpy Selän Alla-elokuvan ehkä tunnetuimman kohtauksen rooliasussaan:

Toki kekkoslovakialaiset myös ymmärsivät mainoslauseen mukaisesti että ei oo Lahden voittanutta:

Tunturipurojen raikkautta puolestaan tarjosi Lapin Kulta:

Silloin aikanaan saattoi mainostaa vain ykkösolutta. Liekö koskaan mitään niin vähän ostettua tuotetta mainostettu niin paljon? Nythän Lapin Kullan mainostaminen tunturipurojen raikkaudella olisi lähinnä vitsi sillä oluen tuotanto on siirretty jo aikaa sitten Torniosta Lahteen.

Kekkoslovakialaiselle – niin kuin myös nykysuomalaiselle –  maistui tietysti myös iisalmelainen Olvi jolle täytyy antaa kunniamaininta sillä se on se viimeinen itsenäinen suurempi suomalainen panimo:

Perinteisen Olvinsa lisäksi panimo toi markkinoille nykyisinkin suositun Sandelsin. Samalla lanseerattiin merkit Döbeln ja Cool:

Vain Sandels jäi elämään mikä allekirjoittanutta hieman ihmetyttää. Olisihan Döbeln-oluen lempinimi ”Tööpeli” jotenkin sopinut suomalaisen suuhun. Cool puolestaan hävisi hyvin nopeasti. Huomatkaa muuten tuossa mainoksessa että keppanan vahvuisissa oluissa on repäisykorkit ja nelosoluessa kruunukorkki.

Tuolloin 1970-luvulla kekkoslovakialaisille maistui myös Pyynikki-panimon Amiraali:

Tämäkin olut aiheutti hieman diplomaattista kädenvääntöä Suuren ja Mahtavan välillä, tosin jo Kekkoslovakian jälkeen 1980-luvulla. Eräässä Amiraali-etiketissä oli nimittäin japanilaisen amiraalin Heihachiro Togon kuva ja sen vuoksi olut sai suosiota myös Japanissa mikä ei Rauhanvaltiota puolestaan miellyttänyt. Kyseinen Togohan laivastoineen pisti venäläisiä erittäin pahasti käkättimeen Tsushiman salmen taistelussa vuonna 1905. Ilman uutta noottikriisiä tästäkin sentään selvittiin.

Nykyisin Karhu on Suomen suosituin olut mutta Kekkoslovakiassa se oli enempi paikallinen porilainen olutmerkki:

Nykyisin ei tietysti noita mainoksen perinteisiä viikatehommia ole enää aikoihin ollut. Porin olutta myytiin tietysti muitakin merkkejä ja on varsin harmittavaista ettei interwebin ihmeellisestä maailmasta löydy enää sitä Porin oluen tv-mainosta (pikku-Ykän ihan niitä ensimmäisiä muistoja) jossa miehet poksauttivat sormella ja huulella poks-äänen ja totesivat että ”Pojat! Poks! Porilaista!” Mahtaako kukaan muistaa kyseistä mainosta?

Tässä vaiheessa tulee muistuttaa että Porin Matti ei ole olutmerkki vaan Kekkoslovakiassa ja myöhemminkin suosittu uunimalli:

Ja laitetaan tähän toinenkin välijuttu aiheenaan ”katoava kansanperinne” eli perinteinen pontikankeitto on Suomessa Kekkoslovakian ajoista vähentynyt, ettei suorastaan romahtanut:

On tehdas piilossa tuolla,

metsän laidalla turvesuolla,

siellä pontikka hiljalleen tippuu,

ja setelit painetaan nippuun…

Nykyisin kasvatellaan vaan sitä saatanan pilveä. Jos mennään Porista jonkun verran etelämpään ja pysytään edelleenkin silloisessa Turun ja Porin läänissä (mitä se alokas selittää, ettehän te voi olla kahdesta läänistä kotoisin yhtä aikaa!) niin päädytään tietysti Turkuun ja Kekkoslovakian aikaan ainakin siellä Turussa päin varsin suosittuun Aura-olueen:

Kekkoslovakialaisille tarjottiin myös hörsittäväksi Mustaa Hevosta:

Kyseistä olutta on myyty myöhemminkin eri muodoissa mutta tuolloin se oli vaaleaa lageria. Muistutetaan lukijoita (kekkoslovakialaiset kyllä muistavat) että keskiolut vapautui elintarvikekauppojen myyntiin vuonna 1969. Näinhän ei tapahtunut kaikkialla vaan ns. kuivia kuntia oli kaikkiaan noin yhdeksänkymmentä. Viimeinen kuivuudestaan luopunut oli pohjanmaalainen Luodon kunta vuonna 1995. Keskioluen vapauttamisen myötä markkinoille tuli paljon uusia, nyt jo hävinneitä merkkejä. Tässä muutama:

Seitsemän Veljestä:

Viapori:

Hakkapeliitta:

Ja Kippari:

Tämän lyhyen katsauksen myötä voidaan todeta että Kekkoslovakian puhtaasti kotimainen oluttarjonta oli tavalliselle ihmiselle varsin riittävä. Ulkomaalaisia oluita alkoi tulla elintarvikekauppoihin myyntiin muistaakseni vasta 1988 jolloin elettiin jo Koiviston Suomessa joka edelleenkin kuvitteli että Suuri ja Mahtava on Suuri ja Ikuinen. Ei mennyt kauaakaan kun huomattiin että asiaa nimeltä ikuinen ei välttämättä ole olemassakaan. Muuta kuin ehkä suomalaisen miehen pyhä perusvitutus. Ja nykyisinhän sitä pyhää perusvitutusta voi hetkeksi helpottaa maukkaalla oluella jota kekkoslovakialainen kansa ei vielä tuntenut. Ehkä Pertinlaakson Panimon ryppyilemättömän maukas Tsuhnan Kosto olisi aromillaan pelastanut Suomen niin taistolaisuudelta kuin YYA-Suomen pahimmilta ylilyönneiltä jotka hieman muunnettuna jatkuvat Suomessa vieläkin:

Jatketaan asenteellisen oluen merkeissä tätä kesän odotusta.