perjantai 25. syyskuuta 2020

KÄPPÄUKOT JA HUKKALÄMPÖ

Ajan kulku Huitsinnevadan Örnätjärvelläkin oli kääntynyt taas kertaalleen syksyyn ja sen myötä tietysti lintujahtiin. Perskeleitten talon etupihalle saapui saunatauolleen kaksi isoa ja rumaa käppäukkoa eli Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis jotka olivat viettäneet päivän Otahänestäselvänvaaran maastossa. Tulilla oli istuttu ja pyssyjä ulkoilutettu. Aika ajoin Tapio antoi saalistakin mutta ei tänään mutta senhän toki korvasi tulilla paistettu Lälläveden Läski & Leivonnaisen maukas lenkkimakkara ja termospullosta nautittu lihaliemi. Metsässä pienet asiat olivat suuria. Siksihän ihminen sinne metsään mielellään menikin.

Käppäukot istuivat setämiesten kropat häpeämättömästi höyryten pihatuoleille katsellen samalla mustarastaita jotka napostelivat pensasaidan marjoja. Syksyn merkki sekin mutta ilma ei ollut vielä niin viileä että olisi tarvinnut siirtyä grillikotaan. Molemmat aukaisivat Tsuhnan Kostot ja sytyttivät voimasavuke Bostonit. Lötjönen katseli höyryävää Ykää ja totesi:

- Tässä sitä äijän räähkät vaan tekee ympäristörikosta vielä ihan häpeämättä ja julkisesti.

- Jaa juu… sinä meinaat tätä höyryämistä. Joo, se on kyllä käyttämätöntä ja täydellisesti hukkaan heitettyä ekologista hukkalämpöä. Sitä mitä seitsemänteen sukupolveen asti arvostettu ympäristöministerimme Krista Mikkonen mainostaa suorastaan ratkaisevana lämmönlähteenä.

- Tottapa joo. Tosin vihreitten linja on hieman ristiriitainen. Hukkalämpöä saadaan nimenomaan teollisuudesta ja vihreät meinaa ilmastonarttukissankiimassaan ajaa koko juuttaan suomalaisen teollisuuden alas. Niin sitten ei ole kyllä sitä hukkalämpöäkään. Lämmön perii, no, hukka.

- Jep. Ja mainostihan se maakuntapresidenttikuvernöörimme Niinistökin että Suomesta tulee tehdä maailman ensimmäinen fossiiliton yhteiskunta. Luulis jätkän tajuavan että se tarkoittaa samalla koko kansakunnan kokoista taloudellista itsemurhaa. Lieköhän se oikeasti niin tossun alla kuin sanotaan ja puhuu siksi niin levottomia?

Lötjönen otti hörpyn Tsuhan Kostosta ja totesi pirullisesti hymyillen:

- Tilannehan vaatii käppäukkoajattelua eli toisin sanoen häjyjä innovaatioita. Kas kun vihervasemmistolaiset ovat hyviä sanomaan mitä mutta se seuraava kysymys miten jää yleensä miettimättä kun ymmärrys ei riitä. Eikä välttämättä kiinnostuskaan. Pääasiahan on että ne voivat kuvitella päässeensä mielensä päähän ja elää siinä uskossa että asiat menevät juuri niin kuin ne ovat määränneet.

- Meinaatkos energiaratkaisujen uudelleenmäärittelyä termistön tasolla mutta käytännön entisellään säilyttäen?

- Sitäpä hyvinkin. Ei sillä väliä ole miten asia on vaan miten se selitetään. Niinhän se nykyisessä Suomessa on muutenkin joten ollaan ajan hengessä mekin mukana. Siispä kehitämme tässä joutessamme joka kodin ekologiset hukkalämpöratkaisut.

- Ja tässä tapauksessa kannattaa ilman muuta mennä perse edellä puuhun eli kertoa ensimmäiseksi kuinka hukkalämpö otetaan talteen. Ja sehän otetaan talteen rakentamalla lieriömäinen lämmön talteenottosäiliö tiilistä ja säiliö vuorataan pellillä. Näin ollen hukkalämpö saadaan huomattavan tehokkaasti talteen ja talteenottosäiliö luovuttaa lämpöä vielä tunteja vaikka hukkalämpöä ei sillä hetkellä tulisi.

- Kuulostaa niin merkeleen ekologiselta. Yleensä se riittää vihreille. Ja sitähän meidän ei tartte mainostaa että hukkalämpö kehitetään haloilla niin kuin aina ennenkin. Pönttöuuni ei ole enää pönttöuuni vaan ekologinen hukkalämpökeskus. Vihreä vaihtoehto.

Ykä sytytti toisen voimasavuke Bostonin ja tuumaili:

- Ideaahan voi jatkaa pidemmälle. Myös toisiin lämmitysmuotoihin. Mainostetaan hukkalämmön talteenottokeskusta jossa hukkalämpö otetaan talteen vesikierrätysjärjestelmään jossa se lämmittää asuntoa talvi-illoinkin mukavasti ja ekologisesti.

- Häh-hää, joo ja sitähän ei tarvitse erityisesti mainostaa että se hukkalämpö tehdään lämmitysöljyllä. Tähän mainoskampanjaan muuten voitaisiin rekrytoida se ruotsalainen ilmastomessias mukaan.

- Jaa Greta Thunbergia meinaat? Ei se kyllä mahda innostua. Se kun näkee kuulemma hiilidioksidinkin paljain silmin niin kyllä se käppäukkojen juonetkin huomaa.

- Myöntää täytyy, mutta kun sen nimeä vähän muunnellaan niin kyllä se vihervasemmistolle menee läpi. Ne kun ovat kuvainpalvonnan spesialisteja.

- Joten…


- Ja näinhän tuli maailma pelastettua ainakin vihervasemmistolaisten mielikuvien mukaisesti taas kertaalleen. Ja vihervasemmistolaisillehan tärkeimpiä ovat juuri mielikuvat ja tunteet. Me taas eletään reaalimaailmassa jossa tarvitaan muutakin kuin mielikuvia ja toivioenergiaa. Ne vihervasemmistolaiset vaan saisivat osallistua tulevaisuustalkoisiin itsekin ja toimia johdonmukaisesti. Omien oppiensa mukaan.

- Taidanpa tietää mitä tarkoitat. Ne kun vastustavat ydinvoimaa siksi että se heidän mielestään tuottaa valtavan riskin tuleville sukupolville. Saman logiikan mukaan vihervasemmistolaisten tulisi välittömästi ja pysyvästi kieltää itsensä koska ne toiminnallaan muodostavat valtavan riskin tuleville sukupolville.

- Joo. Jos vihervasemmisto ja logiikka mahtuisi samaan lauseeseen niin näin saattaisi tapahtuakin. Mutta otetaanpa huomenna yhteyttä Huitsinnevadan innovaatiotoimistoon ja aletaan kehitellä vihreää hukkalämpöliikeideaa. Ja sitä ennen mennään taas saunaan.

Käppäukot siirtyivät sisälle, Ykä lisäsi saunan pesään hieman klapuja tuottamaan ympäristöystävällistä hukkalämpöä ja kiukaan kihinän seassa kuului kotoisat Tsuhnan Koston ekologiset, suorastaan ilmastovastuulliset nirskahdukset. 


24 kommenttia:

  1. Mikkonen hukkalämpöineen käy ilmiselvästi kannabiksen poltosta syntyneellä hukkalämmöllä. Ei noita aivoituksia oikein muutoin voi selittää tai voi jos joku avustaja-armeijasta syöttää kanisterille tahallaan täyttä,paskaa ja kikattelee noille möläytyksille.
    Vaikuttaa myös, että itse pääkanisterikin on naukkaillut samaa kamaa. Kommunistikanisteri päätti tänään vaatia yrityksiltä ryhtymistä sosiaalitoimistoiksi.
    Samariini ei nyt oikein tiennyt, että lain mukaan osakeyhtiöiden hallitusten lakisääteinen tehtävä on tuottaa voittoa omistajilleen eikä olla KELA:n jatke.
    Samaan aikaan samariini vaikeuttaa kaikin tavoin yritysten toimintaa ja mahdollisuuksia palkata lisää väkeä tai edes pitää nykyiset palkolliset leivän syrjässä kiinni.
    Entinen Alepan kassa potkii yrityksiä munille ja vaatii yhetiskuntavastuuta, aika kornia.
    Sannalla jäänyt avustajakuntineen vissiin väliin ottaa selvää ketkä tätä maata ja sen olemassaoloa rahoittaa ja maksaa nettoveroja.
    Viherkommunistien äänekkäät kannattajat raakkuvat somessa sohvansa pohjalta sosialistista vallankumousta ja kaiken kansallistamista, siirtymistä siis aidosti kansandemokraitaan (meinaa tulle oksennus).
    Onhan näillä paljonkin esimerkkejä sosialistisista menestystarinoista kuten nyt vaikkapa Venetsuela, Kuuba, NL jne. Kaikki suuria menestyksiä.
    On meillä vaan fantastinen hallitus mutta hei, kansa saa mitä tilaa ja tätä nyt ainakin galluppien mukaan halutaan enemmän kuin mitään muuta. So be it.

    VastaaPoista
  2. Tervehdys, Joppos123: Juuri näin. Valtakoneistoamme voisi verrata hiekkalaatikolla rääkyvään pikkutyttöön joka huutaa että ”mä haluun”. Ja valitettavasti – ainakaan näillä näkymin – ei seuraavissakaan vaaleissa tule olennaista muutosta. Pikkutyttö rääkyy kansallisen tason taloudellista itsemurhaa ja kansa lahjoittaa sen sille. Ja ihmettelee sitten jälkeenpäin että mikä oikein menikään vituiksi?

    VastaaPoista
  3. Lauhdevoimaa eli kattilassa poltettavaa hiiltä,turvetta,puupilkettä tai jotain muuta palavaa tarvitaan Suomessa lämmön tuotantoon.ei sähkön kuten muualla maailmassa.Koska lähes kaikkien vähänkin isompien paikkakuntien asunnot lämpenevät kaukolämmöllä ja höyrä putkeen ei voi tuottaa muulla tavalla kuin polttamalla asioita.

    Tämän takia Suomessa tuotettu lauhde-energia on puhdasta,sillä hukkalämpö menee kaukolämmöksi.Helenin lämpövoimalaitosten hyötysuhde on maailman paras ja 2025 nuo joko puretaan tai muutetaan polttamaan hiilen sijasta puupilkettä.Puupilke tullee jo logistisistakin syistä laivalla rantaan ja lähtömaa joku kehitysmaa,sademetsät ja orankit saavat väistyä.

    Helsinkihän on luvannut miljoonan sille joka keksii ekologisen korvaajan hiilelle.Jos helsinkiläiset haluavat lämmintä vettä ja lämpimiä asuntoja,niin vaihtoehtoja ei oikein ole,täytyy polttaa jotain joka päivä joka ikinen sekuntti.Hiiltä,maakaasua,turvetta tai jotain biologista, käytännössä puuta.

    Siinä ne vaihtoehdot,muitakin vaihtoehtoja on, mutta silloin helsinkiläisten täytyy oppia peseytymään kylmällä vedellä kylmissä asunnoissa.

    En usko, että Kalliossakaan ollaan valmiita tuohon.
    Se taas ei Kalliolaisia hetkauta,että tähän asti Helen on tulouttamut kaupungille miutaman vetoäyrin verran,nyt noille rahoille voi heittää hyvästit,koska maailman pelastaminen,se maksaa.

    Sama ongelma on tietysti kaikissa kunnissa missä on kaukolämpö.Jotain tarttis polttaa ja siitä tulee CO2 nimistä myrkkyä,mitään muuta ei nykyaikaisen leijupetikattilan piipusta tulekaan.

    VastaaPoista
  4. Ehkei pienen Gretan nimellä kannata enää mainostaa ilmastohysteriallisia tuotteita:

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006647461.html

    Nimi mainittiin, mutta pikkuista itseään ei näy enää missään. Hänen vanhempansa näyttävät ymmärtäneen, että käyttöarvo on kulutettu loppuun, ja ovat lykänneet pienen Gretan yrittämään päästä normaaliin elämään mukaan.

    Helppoa se ei tule olemaan. Kyllä riepottelu jatkuu vielä kauan. Saa näkyä selvinneekö hengissä aikuiseksi.

    VastaaPoista
  5. Tervehdys klovalle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

    klova: Olet oikeassa. Ilmastoutopistiset hysteerikot eivät tajua millä leveysasteilla me elämme. Eniten minua muuten vituttaa tuossa hysteriassa se pyhä viha turvetta kohtaan. Suomella olisi turpeessa valtavat energiavarannot mutta kun se ei ole uskonnon mukaista. Sinänsä voisi olla opettavaista että ns. Kallion kuplassa elävät olisivat pari viikkoa ilman lämmitystä. Sopivan viileillä keleillä.

    Qroquius Kad: Sääliksi käy sitä tyttöä. Tuossa Iltapierun uutisessa oli muuten huomattavaa otsikossa näkynyt ”Kenian Fridays For Futuren edustaja”.

    Kenian?

    On se hyvä että valtamedia etsii asiantuntijoita jotka haldaavat nämä pakkassäät.

    VastaaPoista
  6. Ydinvoimalassa ei pala mitään ja sillä voi tuottaa joko lämpöä tai lämmöstä sähköä.
    Ydinvoima on ainoa joka on riittävän halpa ja tehokas tuottamaan vaadittuja energiamääriä.

    Toisaalta asunnon lämpötilan ollessa about 22 astetta herää kysymys miksi lämpötilaa ei voisi automaattisesti ohjelmoida laskemaan ja nousemaan sen mukaan miten ihmiset siellä oleskelevat. Ei ole kauheasti järkeä lämmittää 22 asteeseen asuntoa keskipäivällä jos asukkaat ovat koulussa/töissä. Silloin voisi 20 astetta riittää.

    T Labrotta

    VastaaPoista
  7. Tervehdys, Labrotta. Tuota lämmönsäätämistä voisi hoitaa teknikot. Itse en osaa. Totta kyllä mitä sanot. Ja jos mietitään energiamuotoja niin vihreitten kohdalla kaikki muu on haram paitsi aurinkoenergia ja tuulipropellit. Lämmitä sillä sitten tällaista pohjoista maata.

    VastaaPoista
  8. Kyllähän Helsingin vihreille kelpaa hiilivoima oikein hyvin:

    https://www.vihrealanka.fi/juttu/selv%C3%A4-vaihtoehto-kivihiilelle-puuttuu-viel%C3%A4-helsingiss%C3%A4-%E2%80%93-vihre%C3%A4t-haluaa-pit%C3%A4%C3%A4-kiinni

    Kas, hekin ymmärtävät että ilman sitä heille itselleen, siis nimenomaan heille itselleen tulee talvella kylmä eivätkä saa kuumaa soijalattea.

    VastaaPoista
  9. Tervehdys, Qroquius Kad. Vihreäthän ovat aina olleet lahjakkaita istumaan toisten perseillä nuotioon.

    VastaaPoista
  10. Joskus tulee mieleen. Antaisko kaiken mennä vaan perseelleen. Kertarys voisi olla ihan paikallaan.
    Kaikki konkkaan ja matuja maa täyteen.
    Paskaako tulevaa junnuille heittämään?
    Noille Vantaan kuristajille pitäisi antaa kunnon turpasauna.
    Tarkoitan, että ne pikkupaskat pitäisi hakata sairaalakuntoon.
    Ei ne muutoin ymmärrä.
    Hallitus huutaa kuraatteriroita ja virkamiehiä mutta neekerit nauraa niille.
    Paskoille pitää olla pykälän paskempi.

    VastaaPoista
  11. Ydinvoimalla voidaan tuottaa höyryä ehkä pääkaupunkiseudun kaukolämpöverkkoon,jos poliitikot sallisivat ydinvoimalan rakentamisen Nurmijärvelle,mikä ei tietenkään tule ikinä tapahtumaan.

    Mutta entäpä Forssa tai Jyväskylä tai Turku,kai Joensuussakin halutaan kylpeä lämpimässä vedessä?Entö Rovaniemi,siellä jäädytään ilman kaukolämpöä.Toijalassakin on pieni kaukolämpölaitos,voisivatko Toijalalaiset selvitä ilman lämmintä vettä?

    Joo-o,kaukolämpöverkko on siitä erikoinen,että siinä kulkee höyryä ja höyryä voidaan tehdä ydinvoimalla,mutta höyryä ei voida siirtää kovin pitkiä matkoja.

    Entä sähkö, miksei sähkö käy?No kun siinä kaukolämpöverkossa ei kulje sähkö,eikä niissä taloissa ole sähköliittymiä sähköpattereille,itse asiassa niissä taloissa ei ole edes sähköpattereita....Tietysti koko lämmitysinfra voidaan uusia sähköperustaiseksi,siihen menee jokunen vuosikymmen ja jokusia kymmeniä miljardeja,mitä nyt esim koko pääkaupunkiseudun sähköverkon uusiminen maksaa ja joudutaan ylläpitämään kahta järjestelmää, koska uusimisaikanakin ihmiset tykkäävät lämpimästä ja sen sellaisesta.

    Yleensä jos joku asia tehdään koko maan laajuisesti ja sitä on tehty 40-50 vuotta, kuten nyt esim höyryyn perustuva kaukolämpö, niin sitä ei tehdä sen takia,että se olisi huono, tehoton ja parempia vaihtoehtoja olisi olemassa.Asiota ei juuri koskaan tehdä suuressa mittakaavassa siksi,että se on vain tyhmää,ainakaan vuosikymmeniä.

    VastaaPoista
  12. Itseäni vituttaa se , että aikanaan en ole tätä paskaa ehkä selvittämässä.
    Millä perkeleellä selitän tai jätän perinnön jotta noo?
    Olihan se ....

    VastaaPoista
  13. 0,2 prosenttia kansasta on saanut koronan ja maa on hysterian partaalla. Eihän tässä ole mitään järkeä.
    Hyvin on mennyt hallituksen propaganda läpi. Siis oikeasti,0,2 %
    Taustalla on jotain ihan muuta.

    VastaaPoista
  14. Tälle Ykän jutulle löytyy esikuva ihan oikeasta elämästä.

    Menneenä kesänä Ruotsissa poltettiin öljyä sähköenergian tuottamiseksi.

    https://www.expressen.se/nyheter/klimat/sverige-branner-olja-for-att-fa-el-mitt-i-sommaren/

    Aiemmin Karlshamnin öljynpolttolaitosta on käytetty lähinnä talvikuukausina mutta tänä vuonna se käynistettiin keskellä heinäkuun lämpöaaltoa.

    Kannattaa muistaa, että Suomessa varavoimalana aiemmin käytetty Inkoon hiilivoimala on poistettu käytöstä.

    VastaaPoista
  15. Muutaman tunnin ja parin asteen lämpötilanpudotuksella saatava säästö on marginaalista. Voin suositella vain idealisteille, jotka haluavat tietämättömille egolookisuudellaan kehuskella. Pitemmällä ajalla ja suuremmalla pudotuksella taas haitatkin tulevat esille, kuten kesämökin omistajat voivat todistaa.

    Mutta asiaan.
    Ykän listaan voisi vielä lisätä SÄHKÖX huonekohtaisen hukkalämpöjärjestelmän, jota itsekin käytän. Siinä ikkunoiden alle sijoitetuilla elektronisesti ohjatuilla resistanssikojeilla käytetään hyödyksi sähköverkostossa elektronien hankauksesta syntyvää hukkalämpöä.

    Niin.
    Helsinkiähän voisi lämmittää aatteen palolla, vihreän ja punaisen. Sitähän siellä riittään.

    VastaaPoista
  16. Kiitos Ykälle kirjoituksesta ja kommentoijille näkemyksistä.

    On perin kummallinen punavihreä paradoksi, miten tuotetaan sähkö tiedostavaiston tesloihin, sähköfillareihin, sähköskuutteihin sun muihin, joiden käyttöön tietenkin pyritään "kannustamaan". Miten lämmitetään tänne roudattujen ja päästettyjen kunniakansalaisten lukaalit? Turve paha, ydinvoima paha, hiilivoima hyvä, eiku mitenkäsenyoli.

    No, sähkö tulee seinässä olevasta niinku jutskasta ja lämpö tulee niinku patterista. Jos ei lämpötila riitä, voi pistää nuotion vaikka uuniin tai olohuoneen lattialle - nämä viimeksi mainitsemani ovat tietenkin erillisoikeuksia, jotka koskevat vain kunniakansalaisia.

    VastaaPoista
  17. Tervehdys Ykä ja muut!

    Ja mukavaa lauantaita. Näitä hörhöjen ja maailman reunalta pudonneiden Pol Pot -suunnit eikun maailman pelastamista suomalaisten kustannuksella voidaan toki jokainen auttaa osaltamme.

    Otetaan esimerkkinä laihialainen parranajokone. Laitetaan tulitikkurasiaan ampiainen pörräämään, sähkönkulutus nolla. Toinen malli säästää vettä ja partavaahtoa, koska terä on niin tylsä, että vesi tulee silmistä ja vaahto suusta.

    Säästetään energiaa ja osallistumalla ilmastotalkoisiin myös laihialaisella sähkösaunalla. Lyödään sähkölasku naulalla seinään ja sitä katsellessa hiki virtaa.

    Olikohan Kuopiossa, että siellä on käsketty olla käyttämättä turvetta voimalassa, joten ratkaisu on ulkomailta tuotu kivihiili. Tuntuu, että tuossa koko turvehommassa vaikuttaa eniten se, että joskus vihreäkin eksyy johonkin Nuuksioon kahdeksi tunniksi ajattelemaan, että on se kauheaa kun luontoa tuhotaan. Eipä kuitenkaan taida käydä hiilikaivoksia pahemmin tutkimassa?

    Yst. terv. Ano Nyymi

    VastaaPoista
  18. Bloggaus, jossa vihreät ovat näyttävästi esillä. Näyttävästi vihreät ovat esillä puolueesta erottamisenkin suhteen maksamattomien jäsenmaksujen johdosta.

    "YLEISIN syy erottamiselle on jäsenmaksujen maksamattomuus, kerrotaan monista puolueista. Esimerkiksi vihreiden puoluesihteeri Veli Liikanen arvioi, että puolueesta erotetaan maksamattomien jäsenmaksujen vuoksi satoja jäseniä vuodessa".

    Lähde: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006641906.html

    Tulipa vain ajateltua sellaista, että jos muilla puolueilla erotetaan vuosittain jäseniä maksamattomien jäsenmaksujen johdosta joitakin jäseniä, niin kyllä tuo vihreillä määrän ollessa satoja jäseniä, merkitsee jo tilastollisestikin jotakin.

    Voi olla, että sitä kysymystä "miten" ei ole ajateltu riittävän pitkälle - tai sitten puolueeseen on liitytty hetken mielijohteesta. Kumpikaan vaihtoehdoista ei oikein anna kuvaa pitkäjänteisestä toiminnasta...

    Kokoomuksen osalta oli myös mielenkiintoinen ilmaisu tuossa artikkelissa. "Lisäksi puolueiden jäseniä ”siirtyy vuosittain ajasta iäisyyteen”, kuten kokoomuksen puoluesihteeri Kristiina Kokko muotoilee asian".

    Tekeekö kokoomus mahdollisesti luonnollista poistumaa harjoittamansa politiikan johdosta?

    VastaaPoista
  19. Tervehdys Joppos123:lle, klovalle, Vasarahammerille, thinker Dillille, Pinlaarenille, Anonyymille ja Juha Kivelälle & kiitos kommenteistanne.

    Joppos123: Eurooppa on sillä tiellä että se rysäys kyllä tulee. Valitettavasti se vaan tulee tipoittain niin että ihmiset turtuvat eivätkä välitä. Kunnes se oma jääkaappi onkin tyhjä.

    klova: Noinhan se on. Vihreille ainoa energiaratkaisu on toimivien energiamuotojen kieltäminen.

    Vasara: Ja tuon manööverin syynä oli tietysti se että ne paljon mainostetut tuulivispilät eivät tuottaneet tarpeeksi virtaa.

    thinker Dill: Olen muuten kuullut että Saksassa noita hehkulamppuja myydään ”lämmitysjärjestelminä”.

    Pinlaareni: Vihreät kun eivät yksinkertaisesti ajattele sitä. Pääasia että saa hyvän ja osallistuvan fiiliksen.

    Ano Nyymi: Ehkä kaupunkivihreälle riittää jo se, että se katsoo valokuvaa Nuuksiosta.

    Juha: Voi olla, että juuri vihreisiin on liitytty hetken mielijohteesta. Sitä ns. luonnollista poistumaa on tietysti myös demareissa.

    VastaaPoista
  20. Juha Kivelä kertoi, kuinka vihreistä erotetaan vuosittain satoja jäsenmaksunsa laiminlyöneitä. Miksi sitten vihreät myöntävät tuhansittain ilmaiseksi Suomen jäsenyyksiä kaikilla eduilla?

    VastaaPoista
  21. Tervehdys, MikkoK. Hyvä kysymys johon hallitus kieltäytyy vastaamasta.

    VastaaPoista
  22. Kaukolämpöverkossa kulkee kuuma vesi, ei höyry-ainakaan euroopassa(USAssa taitaa olla
    höyryverkkojakin). Viherpiipertäjät eivät myöskään ymmärrä sitä, että jos käydään
    polttamaan pelkkää biomassaa(metsähake tms), sen pienempi energitiheys aiheuttaa
    älyttömät massavirrat->Rekkaralli, ellei laitos ole meren/rautatien vieressä..

    Hukkalämpöhomma on taas aivan huuhaata suurimmassa osassa kaupunkeja.

    -Reissumies-

    VastaaPoista
  23. Kerkisin jo iloita, että Äiskä ja Iskä ovat lopulta jättäneet pienen Gretan rauhaan ja keskittyneet laskemaan hänen moniongelmaisuuttaan röyhkeästi hyväksikäyttämällä tienaamiaan rahoja.
    Olisihan sitä pitänyt tähän mennessä jo tietää paremmin:

    https://yle.fi/uutiset/3-11563545

    Kyllä se siltä alkaa jo vahvasti näyttää, että Äiskä ja Iskä haluavat saada pikkuisesta Ikioman Lapsimarttyyrin, jonka traagisella kuolemalla voisivat rahastaa ja saada Ihanaa Huomiota.

    Itkisin jos kehtaisin, sanoi Tony Halme.

    VastaaPoista
  24. Tervehdys Reissumiehelle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

    Reissumies: Totta, ja kiitos lisäyksestä.

    Qroquius Kad: Tältä johtopäätökseltä on vaikea välttyä.

    VastaaPoista