PIKKU-YKÄ JA AJAN RIENTO

 

Vanha sanonta on että joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään. Pahkasika-lehti vei Jurpo-sarjakuvassaan sen aikanaan astetta pidemmälle eli ”jota tikulla silmään, sitä sonnalla suuhun”. Valitettavasti en löytänyt kyseistä – varsin traagista – sarjakuvanpätkää netistä.

Vaan itse asiaan. Jo lähempänä kuutta- kuin viittäkymmentä olevana käppäukkona otan riskin niin tikusta kuin suusonnastakin. Sillä niin minä kuin moni muu tämän ikäinen häiskä aika ajoin muistelee jotain asiaa joka tapahtui, no, hiljattain ja rupeaa sitten laskeskelemaan että kuinkas kauan aikaa siitä oikeastaan onkaan ja lopputulos on että no voi herrajjumala. Noinko kauan aikaa sitten? Eikös se sattunut ihan hiljattain? Samalla tulee käytyä peilin edessä ja mietittyä että mihinkäs se aika sen pikkujätkän veikään ja kukas harmaapartainen kaljupää mua tuolla peilissä tuijottaa? Tuvan seinällä kello tosiaankin raksuttaa mennyttä aikaa.

Otetaan hieman esimerkkejä. Niitä jotka tapahtuivat Kekkoslovakiassa eläneille ihan tossa melkein männäviikolla ja jotka pikku-Ykäkin pani aikanaan suurella mielenkiinnolla – tietysti mustavalkoista televisiota katsoen – merkille. Näin alkuun tulee mieleen että 1970-luku oli suomalaisen yleisurheilun uutta nousukautta. Sehän oli äärimmäisessä huippumallissa kahtena ensimmäisenä itsenäisyyden vuosikymmenenä mutta romahti sitten varsin pahasti. Uuden nousukauden tunnetuin sankari oli tietysti Lasse Viren mutta sen pikku-Ykän ensimmäisen muiston toi Julma-Juha Väätäinen joka voitti yleisurheilun Helsingin EM-kisoissa vuonna 1971 kultaa sekä 5000:lla että 10.000:lla metrillä aloittaen suomalaisen yleisurheilun hurjan vuosikymmenen. Kun pikku-Ykä ei ollut mennyt vielä kansakouluunkaan.

Tuo triumfi alkoi Ykän näkövinkkelistä katsottuna hetki sitten eli ts. siitä on aikaa 49 vuotta. Juha Väätäinen oli tuolloin 30-vuotias ja nyt hän on 79 vuotias. Pikku-Ykän muistikuvia Kekkoslovakian ajasta on toki paljon, mutta seuraava ihan hiljattain tapahtunut kannattaa tuoda esille ja sehän on silkkaa rock´n´rollia. Houlama houlama. Lisun läsyn loopi loo. Rokkiahan Kekkoslovakiassa yriteltiin jo 1960-luvun lopulta alkaen 1970-luvun puolelle keskinkertaisella menestyksellä. Oli Blues Section, The Charlies, Wigwam, Tasavallan Presidentti ja Hullujussi jotka olivat ihan ok mutta tajunnan räjäytti vuonna 1974 Hurriganesin albumi Roadrunner. Siinä oli vaan enemmän Teksasia. Ja se oli, perkele, suomalaista Teksasia. Eihän Remu osannut englantiakaan. Meidän ikioma ensimmäinen rock-hysteria:

Jussi Raittinen lauloi aikanaan ”Hurriganeskin jo osaa melkein rokata, mutta kun ne jäbät on niin hiton rumia”. Hotellin respan kysymys: koska kauniit pojat ovat osanneet rokata? Ja Hurriganes muuten rokkasi paremmin kuin Jussi Raittinen. Joka on hänkin nykyisin 77-vuotias.

Tuo uunituore levy ilmestyi 46 vuotta sitten. Cisse ja Albert kuolivat jo 1990-luvun alussa ja Remu on 72-vuotias.

Siirrytään maasta ilmaan eli aivan hiljattain tapahtui sotavaltion kalustohankinta jota pikku-Ykäkin seurasi suurella mielenkiinnolla. Eli ilmavoimat hankki vuonna 1977 uudet Hawk-harjoitushävittäjät:

Itänaapuri oli vähän närkästynyt kun kyseiset harjoitushävittäjät kykenivät myös rajoitettuihin taistelutehtäviin tykeillä, raketeilla ja infrapunaohjuksilla varustettuina. Mites se Pariisin rauhansopimus sanoikaan? Niistä hävittäjistä?

Nuo aivan hiljattain kalustovahvuuteen hankitut hävittäjät ovat olleet ilmavoimien kalustona 43 vuotta. Hotellin respassa ei olla ilmavoimien asiantuntijoita mutta mahtaiskos varteenotettava vaihtoehto seuraavaksi harjoitushävittäjäksi olla eteläkorealainen KAI T-50:

Sen lisäksi että koneen huippunopeus on Mach 1,5 siinä on myös kolmiputkinen 20-millinen tykki sekä niin infrapuna- kuin tutkaohjuksia ja huomattava ilmasta-maahan kyky. Ihan vinkkinä vaan. Ostettiinhan sieltä Etelä-Koreasta niitä telatykkejäkin.

Ja sitten ihan toissaviikolla Kekkoslovakia loppui ja siinä samalla kekkoslovakialaiset oppivat että ikuisuutta ei sittenkään ole olemassa vaikka siihen uskottiinkin. Me kekkoslovakialaisethan ajattelimme että Urkki johtaa maamme turvallisesti täältä ikuisuuteen. Mutta 27. 10.1981 tuli sitten shokki:

Silloinen teini-ikäinen Ykä jota naiset olivat alkaneet jo kovasti kiinnostaa mutta jonka naismenestyksessä oli vielä lievää enemmän petraamista oli muitten kekkoslovakialaisten kanssa kovasti huolissaan että kuinkas tässä nyt enää ollenkaan pärjätään. Tuosta toissaviikkoisesta tapahtumasta on aikaa 39 vuotta. Kekkoslovakialaisen ajanlaskun mukaan Urho Kaleva Kekkonen täytti hiljattain 120 vuotta ja johtaa edelleenkin maatamme arvostettuna ja suosittuna yksinvaltaisena johtajana. Muun maailman ajanlaskun mukaan hän kuoli vuonna 1986 eli 34 vuotta sitten. Samoihin aikoihin Suomen nykyisen hallituksen feministis-utopissiksinen kärkikaarti oli juuri syntynyt ja paskoi vaippoihinsa.

Aivan niinä samoina aikoina Kekkosen eron aikaan eli vuonna 1981 ts. samoin 39 vuotta sitten suomalaisia siunattiin uutuusruoalla eli Saarioisten jauhelihapizzalla jota myös roiskeläpäksi kutsuttiin:

Sehän oli kuin uuden ajan airut. Mikroaaltouunia ei Perskeleillä vielä ollut joten ei muuta kuin lämiskä kylmään uuniin ja kun lämpöä oli 150 niin eväs oli valmis. Kyllä sitä vallan söi. Varsinkin kun laittoi hieman lenkkimakkaraa sekaan. Sinänsä voi sanoa että kyseinen roiskeläppä aloitti sen valmisruokakehityksen joka on varsin pitkälle romahduttanut nuorempien sukupolvien ruuanlaittotaitoa.

Jo – omasta mielestään – aikamieheksi kasvanut pikku-Ykä meni sitten aikanaan armeijaan ja seurasi muitten kestovitutusta kärsivien varusveijareitten kanssa Dingo-ilmiötä joka oli huipussaan vuonna 1985:

Varusveijarin kestovitutusta lievensi hieman se ymmärrys että tosiasiassa sillä varusveijarilla oli paremmat saumat saada pimpslooraa kuin Dingon jätkillä vaikka niitten ympärillä kulkikin tuhansia kirkuvia naarasyksilöitä. Kas kun niistä naarasyksilöistä oli sakkolihaa joka ainoa. Ja ne silloiset sakkolihat ovat nykyisin keskimäärin 48-vuotiaita rouvashenkilöitä. Osa on jo isoäitejä. Ja se Dingon suurin idoli Neumann on 60-vuotias.

Aikaisemmin tuli mainittua Kekkonen. Henk koht uskon että Kekkosen toimiin vaikutti se, että hän uskoi Neuvostoliiton voittavan kylmän sodan ja omalla tavallaan – mm. taistolaisia taiteilijoita tukemalla – pyrki tavallaan pehmentämään suomalaisia välttämättömään ja väistämättömään. Vaikka se ei niin kaunista olisikaan.

Mutta sitähän ei tapahtunutkaan eli tämän ikäisen miehen näkövinkkelistä ihan tossa hiljattain Neuvostoliitto sitten meni ja hajotti itsensä todettuaan oman mahdottomuutensa 26. joulukuuta 1991. Itäblokki oli hajonnut jo aikaisemmin.

Ja tästähän hiljattain tapahtuneesta asiasta on aikaa 29 vuotta. Meillä on jo kymmeniä syntyneitä ikäluokkia jotka eivät muista mikä ja ennen kaikkea mitä Neuvostoliitto oli. Valitettavasti niihin kuuluu myös aikaisemmin mainittu Suomen nykyisen hallituksen feministis-utopissiksinen kärkikaarti joka oli Neuvostoliiton hajoamisen aikaan siirtynyt pääosin syömään kiinteää ravintoa.

Ja siitä ehkä kaikkien aikojen suurimmasta suomalaisten kusetuksesta on aikaa jo 26 vuotta.

Silloin suomalaiset kusetettiin antamaan ääni tulevaisuudelle ja sehän annettiin. Se vaan jätettiin kertomatta että minkälainen se tulevaisuus olisi. Varsinkaan ei kerrottu että Suomen Suuriruhtinaskuntakin oli itsenäisempi kuin EU:n Suomi-niminen maakunta eikä Suuriruhtinaskuntaan tuotu pakkoelätettäväksi väkivaltaisia kehitysmaalaisia.

Jos muistellaan hieman positiivisempia asioita niin suomalaisethan koko 1970- ja 1980-luvun ruikuttivat että voi kun lätkän mm-kisoista tulisi edes se yksi pronssimitali niin sitten ei enää mitään pyydetä. Ruokahalu tietysti kasvaa syödessä ja vuonna 1988 tuli sitten lopulta ei vain pronssia vaan kerralla olympiahopeaa ja 1992 sitten mm-hopeaa. Mutta se mahdoton muuttui mahdolliseksi tossa hiljattain eli 25 vuotta sitten. Suomi voitti Ruotsin mm-finaalissa lukemin 4-1. Ja vielä Tukholmassa. Ruotsi oli mm-kisoissa syöttänyt Suomelle niin paljon katkeraa kalkkia joten silloin saattoi todeta että payback´s a bitch. Ja pöllittiinhän siinä vielä ruotsalaisten itselleen säveltämä voittolaulu Den Glider In:

Sille pronssin perään itkeneelle entiselle kekkoslovakialaiselle hetki oli kieltämättä aika tunteikas. Ja kyseisen mm-finaalin aikana syntyneille pojille on kasvanut parta jo vuosikausia. Eivätkä ne tietenkään muista kyseistä matsia. Millä ihmeellä muistaisivat?

Jos nyt muistelee vielä tätä vihakirjoittajan uraa niin meikäläinenhän aloitti tämän bloginsakin aivan hiljattain. Ja siitäkin on – piru vie – aikaa jo kolmetoista ja puoli vuotta sekä 1435 postausta. Ajan kulku on aivan käsittämättömän nopeaa. Pannaan siitä vielä muutama muistutus:

- Se suomalainen joka syntyi talvisodan alkaessa on nyt 81-vuotias.

- Se suomalainen joka syntyi jatkosodan loputtua on nyt 76-vuotias.

- Se suomalainen joka syntyi kun Urho Kekkonen valittiin Suomen presidentiksi on nyt 64-vuotias.

- Viimeisin sotiimme osallistunut ikäluokka (1926) on nyt 94-vuotias.

- Vanhimmat itsenäisessä Suomessa syntyneet ovat nyt 103-vuotiaita. Heitä ei ole enää monta.

Kannattaa kuunnella vanhojen ihmisten tarinoita niin pitkään kuin he ovat niitä kertomassa. Historia vääristää ne aikanaan kumminkin sopivan ideologian mukaiseksi. Ei mulla oikeastaan muuta tällä kertaa. Tämmösellä vanhalla käppäukolla. Joka kertoo tarinoita itsekin. Onneksi siihen on ainakin toistaiseksi mahdollisuus.