JOTAIN IHAN MUUTA XCIII

Säästäkää kekkoslovakialaiset!

Palataan taas jälleen hetkiseksi Kekkoslovakiaan ja eletään hetken verran sen aikaisen räkänokan housuissa. Jotka olivat usein varsin reikäiset. Ei siksi, että oltaisiin oltu varsinaisesti köyhiä vaan siksi että sen aikakauden räkänokat saivat sählätä keskenään aikuisten pahemmin vahtimatta ja monestihan siinä housut sählätessä repesivät ja paikat olivat muutenkin ruvella. Mutta hengissä säilyttiin eikä siinä ollut ongelmaa. Kunhan oli ruoka-aikaan paikalla ja tuli aikanaan nukkumaan. Ei meille tullut mitään nykyisin niin muodikkaita traumojakaan. Tai tporeja. Tai mitä ne nyt ovatkaan. Ei me semmosista mitään tiedetty.

1970-luvullahan kekkoslovakialaisia kehotettiin säästämään. Säästämään ja säästämään. Säästäkää kansalaiset. Mikä oli tietysti viisasta ja välttämätöntäkin sillä esmes pankkilainaa haettaessa oli silloin kovasti hyvä jos oli saanut sukanvarteen jo valmiiksi. Ei sitä lainaa muuten oikein irronnutkaan. Mitään älyttömiä nykyisiä pikavippipalveluja ei ollut.

Mutta tässä kirjoituksessa käsitellään nimenomaan kekkoslovakialaisille lapsille suunnattuja sijoitusvaihtoehtoja. Mukuloille tuolloin raha tarkoitti lähinnä kolikkoja ja harvalla oli koskaan käsissään kymmenen markan seteliä suurempaa rahaa. Mutta me kekkoslovakialaiset nulikat teimme niin kuin vaadittiin eli sijoitimme. Ja sijoituskohdehan oli säästölipas joihin hiluja laiteltiin. Käydään läpi näitä sen ajan sijoitusvaihtoehtoja.

Kansallis-osakepankin sijoituskohde oli Roope Ankka-lipas:

KOP totesi että tosi on:

Tällainen Roope Ankka oli myös pikku-Ykällä vaikka Perskeleitten tilit olivatkin Säästöpankissa. Säästöpankeilla taas mukuloitten sijoituskohde oli peikkolipas:

Mainostihan se Säästöpankkikin:

Yhdyspankki taas tarjosi kekkoslovakialaiselle lapselle sijoituskohteeksi kokonaisen maapallon:

Yhdyspankkikin mainosti mutta eihän se auttanut vaan sekin meni Suuren Laman aikana nurin.

Säästölippaitahan kutsuttiin varsin laajalti säästöpossuiksi ja sehän tulee taas Postipankin sijoitusvaihtoehdosta:

Postipankillahan oli myös aikanaan Kultapossukerho jossa oli parhaimmillaan 300.000 jäsentä.  Ja tietysti Postipankki mainosti muutenkin.

Harmi, etten löytänyt mistään sitä mainosta ”Nuo on vasta menossa mutta minäpä olen jo tulossa. Postipankista meinaan”. Kekkoslovakialaiset ehkä muistavat.

Suomen Työväen Säästöpankki jäljitteli Postipankin possutyyliä:

STS eli sosialistinen pankki alkoi sitten leikkiä kapitalistista pankkia ja meni totaalisesti turvalleen.

”Minulta meni kaikki. Minulle ei jäänyt kuin omaisuus”.

Osuuspankilla puolestaan oli oma Hippo-lipas:

Helsingin Osakepankilla mukuloitten sijoituskohteena taas oli Muumipappa-lipas joka itse asiassa muistuttaa varsin paljon sitä Osuuspankin virtahepoa:

Pankkejahan oli Kekkoslovakiassa paljon enemmänkin mutta lähinnä nämä olivat silloisille pikkumuksuille tuttuja ja niitten säästölippaisiin niitä sijoituskolikoita laitettiin. Mutta muistutetaan myös pankkikirjoista jotka viimeistään 1990-luvulla syntyneille ovat täysin vieraita. Ensimmäisenä Kansallis-osakepankki:

Ja sitten Säästöpankki:

Hurriganeshan teki muuten aikanaan mainosbiisin Säästöbank-rock:

Yhdyspankin pankkikirja oli tällainen:

No joo, jos rehellisiä ollaan niin tuo ei ole pankkikirja vaan avainkotelo. Aika on vaan kulunut niin että niistä vanhoista pankkikirjoista on vaikeaa löytää kuvia. Vaikka aikanaan niitä oli suurinpiirtein jokaisella suomalaisella. Postipankilla oli sitten se leijonakantinen:

Tuntuu jokseenkin hurjalta että silloinen Suomen valtion pankki on nyt osa jotain hemmetin Danske Bankia. Suomen Työväen Säästöpankin pankkikirja puolestaan oli tällainen:

Niin kuin aikaisemmin tuli todettua STS samoin kuin sen kanssa jossain kompuksessa oleva Elannon Säästökassahan meni silloin Suuren Laman aikaan totaaliseen pankrottiin ja säästäjille jäi pahimmassa tapauksessa tuulen huuhtoma perse. Asian opetus lienee että sosialistin ei kannata leikkiä kapitalistia. Eikä muutenkaan pyörittää mitään kioskia suurempaa kokonaisuutta. Jos et osaa, älä. Esitelläänpä sitten Osuuspankin pankkikirja:

Jutun alussahan tuli mainittua pikavippipalvelut. Jotka ovat Herrasta Perkeleestä joilla nykyisin kusetetaan tyhmiä. Nehän ovat olemassa niitä törppöjä varten joilla perjantaina on perse auki mutta suu napsaa, menokenkä vipattaa ja ne ottavat kahdensadan euron pikavipin kuvitellen että niillä on kuukauden päästä varaa maksaa 250 euroa takaisin. Kekkoslovakian aikana ainoa pikavipin muoto oli vekseli jota sitäkin piti käydä pankissa nöyrästi pyytämässä:

Muutenkin jos perjantaina suu napsui niin käytiin pankin tiskillä, nostettiin rahaa ja sillä piti sitten viikonloppu pärjätä. Kun ei ollut pankkikortteja eikä seteliautomaatteja. Ne tulivat vasta Kekkoslovakian jälkeen. Joskus 1980-luvun loppupuolella.

Laitetaanpa vielä näkyville ne pelimerkit joilla kekkoslovakialaiset räkänokat pääosin tekivät sijoitustoimintaansa. Nyt raha puhuu ja puhuu kilisten:

Ja tässähän tätä kekkoslovakialaisen juniorikansalaisen finanssipolitiikkaa tällä kerralla olikin. Silloin Suomen valtiolla muuten oli vielä oma valuutta. Nimeltään markka. Karmeaa on että maassamme on paljon ihmisiä jotka eivät sitä enää muista. Voimia eloon kaikille vallitsevina ei niin mukavina aikoina. Joulua odotellessa.