JOTAIN IHAN MUUTA XCV

Eli nuo mainiot miehet lentävissä häkkyröissään

Joku aika sitten tuli esiteltyä kylmän sodan aikaista huipputeknistä pahantekovälineistöä, sekä rynnäkkökoneita että pommikoneita. Tällä kertaa mennään ajassa kauas ennen Kekkoslovakiaa ja katsellaan hieman ykkösrähinän pommikoneita. Niitäkin oli jo siihen aikaan. Tässä ei ole taaskaan tarkoitus koota kirjan mittaista teknistä manuaalia. Ehkä pääidea on ihmetellä, kuinka nuo sällit aikanaan yleensä uskaltautuivat lentämään tuollaisilla rima- ja rättihäkkyröillä saati sitten vielä yrittivät saada niillä aikaan jotakin mainittavaa.

Jonkunlainen ykkösrähinän ilmasodan symboli on monelle ihmiselle zeppeliini, jolla saksalaiset sitten saivat aikaiseksi historian ensimmäiset varsinaiset terroripommitukset:

Zeppeliinien pommituksissa jotka kohdistuivat Englantiin kuoli 557 ihmistä. Verrattuna kakkosrähinän järjettömään siviilien pommituslahtaukseen luku oli pieni mutta britit olivat varmasti järkyttyneitä. Olivathan he tottuneet siihen että maa on suojattu saari jonne ei vihollisella ollut minkäänlaista pääsyä. Sodan alussa britit eivät mahtaneet zeppeliineille mitään koska ne lensivät liian korkealla. Sodan kestäessä brittien sekä konekanta että ampumatarvikkeet paranivat ja zeppeliinipommitukset loppuivat lopullisesti vuonna 1917.

Motorisoitu ykkösrähinän pommikonekanta ei muistuttanut varsinaisesti nykypäivän Hornetteja ja kumppaneita. Jopa Bleriot XI:tä jollaisella Louis Bleriot ylitti ensimmäisenä Englannin kanaalin käytettiin aivan sodan alussa häirintäpommittajana 25 kg:n pommikuormalla:

Se ranskalaisten ensimmäinen varsinainen pommikoneeksi suunniteltu lentomasiina oli Voisin III:

Koneen 130-hevosvoimainen moottori antoi sille 105 km/h huippunopeuden ja 3500:n metrin lakikorkeuden sekä 60-90 kg:n pommilastin. Koneessa oli myös yksi konekivääri. Kone vanheni melko nopeasti mutta sitä valmistettiin kuitenkin yli 1300 kappaletta. Koneella saatiin todennäköisesti historian ensimmäinen ilmavoitto kun 5. lokakuuta 1914 koneen ampuja korpraali Louis Quénault pudotti konekiväärillään saksalaisen Aviatik B.1-tiedustelukoneen jonka tähystäjällä oli puolestaan aseenaan pelkkä kivääri.

Sodan alkuvaiheessa Venäjä oli puolestaan kehittänyt tuohon maailmanaikaan nähden varsin massiivisen ja edistyksellisen Sikorsky Ilja Muromets-pommikoneen:

Alun perin matkustajakoneeksi suunnitellussa pommikoneessa oli neljä 150 hv:n moottoria, sen huippunopeus oli 110 km/h ja lakikorkeus 3.000 metriä. Koneessa oli tehtävästä ja lentomatkasta riippuen 4 – 8 miehen miehistö, 4 – 8 konekivääriä ja maksimissaan 656 kg:n pommikuorma. Venäläiset rakensivat konetta kaikkiaan yli 80 kappaletta ja sen huomattavan puolustusaseistuksen vuoksi menettivät vain yhden koneen vihollisen toiminnan vuoksi.

Voi sanoa, että kone sodan alkuvaiheessa huomattavasti aikaansa edellä sillä se oli ensimmäinen sotilaskone jossa oli kokonaan katettu ohjaamo. Lisäksi siinä oli sisäinen pommikuilu kun sodan alussa länsirintamalla lähinnä heiteltiin pieniä pommeja laidan yli.

Ranskalaiset puolestaan vuoden 1915 alussa kehittivät kaksimoottorisen Caudron G.4-pommikoneen:

Koneessa oli kaksi 80 hv:n moottoria ja kaksihenkinen miehistö. Huippunopeus oli 124 km/h, lakikorkeus 4000 metriä ja siinä oli maksimissaan 113 kg pommeja. Lentäjän käytössä oli konekivääri, tähystäjällä usein konekiväärin sijasta joku käsiase. Koneella tehtiin sodan alussa tiedustelupommituksia aina Saksan alueelle mutta myöhemmin se siirrettiin vain yöpommittajaksi.

Briteillä puolestaan tuli vuonna 1916 käyttöön Short Bomber:

Kaksihenkisessä konessa oli 250 hv:n moottori, huippunopeus 124 km/h ja lakikorkeus 3.200 m. Koneen tähystäjällä oli taaksepäin ampuva konekivääri ja siinä oli maksimissaan 408 kg pommikuorma. Koneita rakennettiin vain 83 kappaletta ja britit korvasivat sen varsin nopeasti raskaammalla Handley Page O/100-koneella:

Sekä sen jatkomallilla Handley Page O/400:

O/400:ssa oli 4-5 hengen miehistö ja kaksi 360 hv:n moottoria. Sen huippunopeus oli 157 km/h ja lakikorkeus 2600 metriä. Aseistuksena koneessa oli kaikkiaan viisi konekivääriä ja se otti maksimissaan 907 kilon pommilastin. Näitä O-tyypin pommittajia rakennettiin kaikkiaan 600 kappaletta ja ne toimivat sekä päivä- että yöpommittajina pommittaen mm. sukellusveneiden tukikohtia, rautatieasemia ja teollisuuskohteita.

Ranskalaiset puolestaan kehittivät Voisin III-pommarista seuraavan mallin eli Voisin VIII:n

Koneessa oli kahden hengen miehistö ja 220 hv:n moottori joka antoi sille 118 km/h huippunopeuden sekä 4300 metrin lakikorkeuden. Maksimipommikuorma oli 180 kiloa ja osa näistä koneista varustettiin pommien sijasta 37 millimetrin tykillä:

Mikä tietysti pistää miettimään että kuinkahan tämä varsin hataran oloinen kone suhtautui kyseisen aseen rekyyliin? Joka tapauksessa konetta tehtiin 1100 kappaletta.

Tokihan pommikoneita tekivät myös saksalaiset ja niistä ensimmäisenä mainitaan  Friedrichshafen G.III:

Koneessa oli kolmen hengen miehistö, kaksi 260 hv:n moottoria, sen huippunopeus oli 140 km/h ja lakikorkeus 4500 metriä. Pommikuorma oli maksimissaan 1.000 kiloa ja koneessa oli 2 – 3 konekivääriä. Se kuuluisampi pommikone oli sitten Gotha G.IV:

Koneessa oli kolmihenkinen miehistö, siinä oli kaksi 260 hv:n moottoria, huippunopeus oli 140 km/h ja lakikorkeus 5.000 metriä. Koneessa oli kolme konekivääriä ja maksimissaan 500 kilon pommikuorma. Taka-ampujalla oli mahdollisuus ampua myös alaspäin joka oli silloin vielä uutuutta:

Näitä Gotha-pommittajia käytettiin vanhentuneitten zeppelinien jälkeen Englannin terroripommituksiin. Näissä pommituksissa kuoli 835 englantilaista. Kaikkiaan Gotha-pommittajia rakennettiin 230 kappaletta.

Myös italialaiset rakensivat pommikoneita. Esimerkkinä tämä Caproni Ca 3:

Koneessa oli kolme 150 hevosvoiman moottoria, siinä oli nelihenkinen miehistö, sen huippunopeus oli 137 kilometriä tunnissa, lakikorkeus 4.800 metriä ja aseistuksena kaksi konekivääriä sekä siihen aikaan varsin vakuuttava 800 kilon pommikuorma. Taka-ampujalle oli varattu toimintatilaksi varsin erikoinen häkkyrä josta saa jonkun käsityksen tuosta kuvasta:

Italialaisilla oli myös varsin paljon korttitaloa muistuttava Caproni Ca 4-pommittaja:

Koneessa oli nelihenkinen miehistö, kolme 400 hv:n moottoria, huippunopeus 140 km/h ja 3.000 metrin lakikorkeus. Koneessa oli neljä konekivääriä ja ykkösrähinän aikaan hyvin huomattava 1.450 kg:n pommikuorma. Koneita rakennettiin viitisenkymmentä.

Vuonna 1916 ranskalaiset kehittivät sitten Breguet 14-pommikoneen:

Kone oli siinä mielessä edistyksellinen että siinä oli normaalin puun sijasta varsin paljon metalliosia. Koneessa oli kaksihenkinen miehistö, 300 hv:n moottori, sen huippunopeus oli 195 km/h ja lakikorkeus 6.000 metriä. Koneessa oli yksi eteen ja kaksi taakse ampuvaa konekivääriä ja maksimissaan 355 kilon pommikuorma. Konetta tehtiin vuosina 1916 – 1928 kaikkiaan 8.000 kappaletta. Seuraavassa kuvassa kone täydessä pommikuormassaan:

Sodan loppuvaiheessa ranskalaiset kehittivät myös raskaamman Caudron R.11-pommikoneen:

Tosin varsinainen tehtävä raskaasti viidellä konekiväärillä aseistetulla pommikoneella oli olla saattokone muille pommikoneille.

Jokaisessa rähinässä on se oma Lentävä Linnoituksensa ja ykkösrähinässä se oli saksalainen Zeppelin Staaken R.VI, tosin venäläisten Ilja Muromets kyllä myöskin kilpailee tittelistä:

Tässä nelimoottorisessa koneessa oli kymmenen hengen miehistö, kokonaan katettu ohjaamo ja neljä 260-hevosvoimaista moottoria. Koneen huippunopeus oli 135 km/h ja lakikorkeus 4.320 metriä. Siinä oli aseistuksena neljä konekivääriä ja se kuljetti peräti 2.000 kilon pommilastin. Koneita rakennettiin kaikkiaan 56 kappaletta.

Tässähän näitä pommareita oli. Ykkösrähinän hävittäjistä ei tullut kirjoitettua mutta muistutetaan että ykkösrähinän kuuluisin hävittäjä-ässä oli yhdysvaltalainen Ressu josta tässä kertoo historiantutkimusryhmä Kontra: