Huitsinnevadan Örnätjärvi, näitä päiviä…
Perskeleitten talon vieressä sijaitsevan
grillikodan piisistä nousi taas kertaalleen ilmoille sakea ja aika ajoin kipinöivä
savu. Siellähän istuivat saunatauollaan kaksi tunnetun umpimielistä käppäukkoa
eli Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis jotka olivat näköjään lisänneet palamaan
pikkuisen pihkaista närepuuta. Vaan mikäs siinä, ei tammikuinen hanki palamaan
syty ja kodassa oli hyvä tulipelti. Paukkukoon ja kipinöiköön.
Miehet olivat viettäneet päivän
Örnätjärven Erämiesten riistatalkoissa eli toisin sanoen seuran jäsenet olivat
liikkuneet Otahänestäselvänvaaran ja Ryskänpakasemansalon maastossa ja ampuneet
tankeroita jotka turhana, haitallisena ja vaarallisena vieraslajina olivat
ikävästi lisääntymään päin myös näillä Pinnanmaan mäkisilla tasankomailla.
Jahdin jälkeen oli hyvä saunoa ansaittuja löylyjä. Lötjönen aukaisi tölkin
Tsuhnan Kostoa ja siirtyi puheessaan Pinnanmaalta sinne ison rapakon taakse.
Sinne, missä rosvous ja kusetus oli aina astetta suurempaa:
- On se vaan sillä lailla että toi
Amerikan tilanne ja tulevaisuus vaikuttaa aika pelottavalta vaikka toisella
puolella maapalloa oleskellaankin. Ja en nyt puhu Trumpista. Ei Trump siellä mitään
sisällissotaa saa aikaiseksi. Mutta ne demokraatit saattavat siinä ahneuttaan
onnistua.
Ykä puolestaan sytytti voimasavuke
Bostonin ja pisti kommentoiden:
- Pääsen ajatuksesta jyvälle, etten jopa
torajyvälle. Meinaten, ne demokraatithan näyttää tosissaan puuhaavan
Yhdysvaltoihin käytännössä yksipuoluejärjestelmää. Yksipuoluejärjestelmää joka
on selkeän vihervasemmistolainen, jossa jotkut BLM:n huligaanit eli toisin
sanoen niitten riehuminen ja väkivalta saavat virallisen koskemattomuuden
aseman ja jossa on voimassa ankara valtion sensuuri joka toteutetaan
yksityisten yritysten välityksellä. Sen jälkeen kun Yhdysvaltain istuvan
presidentin some-tilit suljettiin niin siinä äärimmäinen raja saavutettiin. Ja
republikaanit vaan raapivat muniaan eivätkä pane edes hanttiin. Jos Trump
saatiin nurin niin eivät kai ne luule, että se siihen jää?
- Joo. Ja maassa on kuitenkin puolet ihmisistä
sellaisia joille tuo edellämainittu on äärimmäisen vastenmielistä ja lähinnä
vieraan vallan miehitystä vastaavaa. Yhdysvallat ei ole kuitenkaan koko
alueeltaan ja porukaltaan yhtä itäsaksalainen maa kuin Suomi. Ja siellä on
kuitenkin vielä voimassa se perustuslain toinen lisäys ja jossain vaiheessa
porukat voivat siellä alkaa tuumia että mitenkäs se olikaan se land of the free
ja pitäisköhän se ottaa ehkä takaisin?
Ykä lisäsi tulen ruuaksi jälleen hieman
puuta, aukaisi uuden Tsuhnan Koston ja tuumasi sitten toisella suupielellään
kun toisessa keuhkoja kirveli vielä Boston:
- Vaan sitä Ameriikan touhuahan on vaikea
ennustaa ja sitä me voidaan seurata lähinnä katseella. Nimenomaan niistä netin
valtamedian ulkopuolisista lähteistä joita ei olla vielä sensuroitu. Vaan
omalle valtamediallehan tämä jenkkien vaalisähellys oli sellainen riemuvoitto
että pitele ja varjele.
- Näin oli. Eihän se tietysti jenkkien
vaalitulokseen mitään vaikuttanut vaikka jotkut ressukat taitavat niin
kuvitellakin mutta koko vuosia kestänyt ”uutisointi” Trumpista oli
valtamedialle selvä osoitus siitä että se pystyy pistämään pystyyn vuosia kestävän
parjaus-, törky- ja demonisointikampanjan heittäen faktat roskakoriin ilman
että minkäänlainen koira perään haukkuu.
- Niin pystyy. Ja se tietää myös
onnistuneensa siinä kampanjassa. Suomessa valtaosa ihan järkevistä ja
asiallisista ihmisistä ajattelee että pakkohan sen Trumpin on olla hullu kun
sitä niin monesta tuutista toitotetaan ja todistellaan. Kas kun ne ihmiset
lukevat vain niitä valtamedian tuutteja. Ja kun hokemaa toistetaan tarpeeksi
ilman minkäänlaista soraääntä niin totuudeksihan se lopulta muuttuu.
Lötjönen sytytti samalla uuden
voimasavukkeen ja jatkoi sitten:
- Ja kun valtamedia tietää onnistuvansa,
niin miksei samaa toimivaksi osoittautunutta kaavaa käytettäisi edelleenkin? Eihän
hyvää vaahtoavaa kuolaturpaisuutta pidä lopettaa kesken just kun on hauskaa
joten seuraavana kohteena ovatkin sitten perussuomalaiset.
- Perussuomalaiset niin. Ja oikeastaan
samasta syystä kuin Trump, Tietysti Trump-viha oli osittain papukaijojen pakkoneuroosia.
Trumpia piti vihata yhtään miettimättä miksi koska Trumpia vaan
yksinkertaisesti piti vihata. Näin oli joku heille sanonut ja hehän tottelivat.
Mutta Trumpilla ja persuilla on yksi yhteinen piirre. Molemmat ovat tulleet
politiikkaan hiekkalaatikon ulkopuolelta.
- Jep. Hiekkalaatikon, joka on muotoutunut
viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Johon kuuluu niin järjestelmäpuolueet,
ylin virkakoneisto ja valtamedia. Joka on tottunut täysin
kyseenalaistamattomaan valta-asemaansa. Sama juttu niin täällä kuin
Ameriikoissa. Kun hiekkalaatikon ulkopuoliset pyrkivät mukaan – ja vielä
menestyksellä – ne samalla kyseenalaistavat hiekkalaatikolla leikkivien ikuiseksi
julistetun vallan. Se, ja juuri se on se rikoksista suurin. Niin Trumpilla kuin
persuilla.
- Siksipä valtamediassamme – muun
valtakoneiston suosiollisella avustuksella – on odotettavissa uusi ja entistä
härskimpi persuihin kohdistuva parjaus-, törky- ja demonisointikampanja jonka
lopputarkoitus on kieltää koko puolueen olemassaolo äärioikeistolaisena.
Retoriikassa tullaan toistuvasti mainitsemaan että vaikka nyt Yhdysvalloissa on
voitettu järkyttävä hirviö niin yksi sen lonkeroista elää edelleen Suomessa. Se
tulee hävittää. Se täytyy hävittää. Ja tietenkin hyvyyden, oikeudenmukaisuuden
ja sananvapauden nimissä. Että jokaisella ihmisellä olisi rajoittamaton oikeus
ajatella hyväksyttyjä vihervasemmistolaisia ajatuksia.
- Samalla pyritään saamaan ihmiset
unohtamaan että persut eivät suinkaan ole muuttamassa poliittista järjestelmää
vaan sen sisällä tapahtuvaa poliittista päätöksentekoa ja päätöksentekijöitä.
Mikä ei muuten edelleenkään ole laitonta ja mikä on ihan demokratian
peruspilareita.
- Näin on ja itse asiassa persut haluavat
palauttaa poliittisen järjestelmämme siihen aikaan kun ihmisellä oli vielä
vaihtoehtoja. Vähän niin kuin virolaiset tekivät aikanaan. Eivätkä ne
järjestelmänsä muuttumisesta olleet ainakaan pahoillaan. Vaan eiköhän lähdetä
taas löyläyttelätiön?
Käppäukon ja setämiehen arkkityypit
kävelivät pihan poikki tuumien että joulukuussa 2021 saatetaan muistella vuotta
2020 vanhoina hyvinä aikoina. Sillä elettiinhän nyt kirjaimellisesti kamalia
aikoja. Aikoja jolloin ajattelu pyrittiin lopullisesti kriminalisoimaan.
Tiedä vaikka ne perkeleet siinä vielä onnistuisivatkin.
VastaaPoistaKirjoitin tässä joku päivä sitten eräälle bideni-uskovaiselle seuraavasti:
Näkee kyllä, että infosi on haettu HS:n ja Ylen sivuilta/ kanavilta. Minä kun seuraan monia eri viestintäkanavia, niin minulla on myös huomautettavaa noihin Sinun USA / Trump-viesteihin.:
1)Trump ei hyväksynyt Bidenin valintaa, koska monissa osavaltioissa ääntenlaskun kestäessä tapahtui yllättäviä / yhtäkkisiä siirtymiä Trumpin johtoasemasta Bidenille: Tämä varsinkin tilanteissa, joissa ulkopuoliset tarkkailijat oli häädetty pois laskentaa seuraamasta!
Kun Trumpin tiimi on vienyt näitä kummallisuuksia osavaltioissa oikeuden tutkittavaksi, niin - kas kummaa - osavaltioiden demokraattinen hallinto on ne toistuvasti tyrmännyt ! Vähän sama asia kuin että Venäjä kiistää Navalnyin myrkyttämisen.
2) Trump ei yllyttänyt kannattajiaan valtaamaan väkivaltaisesti kongressitaloa. Nimenomaan ei väkivaltaa. Hän sanoi päinvastoin, että "menkää kotiin" senjälkeen, kun anarkistit ja anfifa ja BLM-porukat olivat käyttäneet joukkomielenosoitusta omiin väkivaltaisiin tarkoitusperiinsä!
3) Tämä HS, YLE, IS ja IL ja maakuntalehdet yli maan ovat samaa valtamediaa, jolla on vain oma agenda huudettavanaan. Ne tekevät politiikkaa, jonka hedelmiä me joudume syömään, vaikka emme tahtoisi ja vaikka ne maistuvat karvailta. Siksi Trump leimataan mielenvikaiseksi yms. ja demokraatteja ylistetään "demokratian pelastajina", vaikka demokraattien lausumattomana päämääränä on yksipuolue-USA. Arvaapa. mikä puolue on silloin kyseessä!
Huomioita täältä takahikiältä elikkä impivaarasta. Ensimmäinen huomio niinsanotusta valhemediasta jossa ei ole missään vaiheessa edes esitetty mitään siitä onko vilunki mahdollista USA:n vaaleissa. Pidetään mielessä kun seuraavan kerran kiljutaan jonkin muun maan vaaleista. Demokraatit ovat taustavoimineen muuttamassa USA:n kiinalaisten banaanitasavallaksi. Miksi veli Donaldia inhotaan? Koska hän ei edusta ivylegueta, onko Bush jr ja demokraattien vaikkapa Kerryllä eroa? Ei ole samat alma materit, kallo ja luut salaseurat eli taustalla samat yhteisöt. Trump pelaa omilla rahoillaan, jos johtaminen onkin managment by perkele niin henkilöstöpolitiikkassa painotetaan kyvykästä ei sukupuolta, ei rotua eikä mitään jolla ei ole mitään tekemistä tehtävän kanssa. Hän ei nuoleskellut "älykköjä" vaan painoi kuin Gerald Ford tavallisten ihmisten joukkoon. Suositumpi traileriparkeissa kuin Georgetownin chevy chase lähiöissä. Meillä hypetetään BLM jonka yksi johtajista on terroristi Rosenberg jonka Bill Clinton armahti viimeisenä virkapäivänä. Kaikki kevään marttyyrit ovat sellaisia että puhtaita ammatti- ja taparikollisia. Bideen hallintokausi tuo levottomuutta lähi-itään, yleistä epävarmuutta, työttömyyttä USA:ssa kun väliamerikka dumppaa halpatyövoimaa alle minimipalkkojen. Sisäistä levottomuutta ja värillisten aiheuttamia rotumellakoita.
VastaaPoistaTulipa yllättäen mieleen, että nythän IRAn kannattaisi aktivoitua uudelleen! Tämä maailmanaika tarjoaa heille loistavan tilaisuuden saattaa keskeytetty projekti voitolliseen loppuun:
VastaaPoistaEi muuta kuin julistus Pohjois-Irlannin yksipuolisesta eroamisesta Yhdistyneestä Kuningaskunnasta ja sen myötä paluu Euroopan Unioniin liittymällä Irlannin tasavaltaan!
Kun Lontoo ei tietenkään hyväksy sellaista, pannaan pystyyn saaatanallinen terroriralli, jossa tanner tömisee ja taloja kaatuu!
Sitä ei missään nimesssä toteuteta The Troublesin aikaan tehottomiksi osoittautuneilla menetelmillä pommeineen ym., vaan otetaan malli USAsta, jossa sen avulla valittiin uusi POTUS.
Koska siihen ei saanut kenelläkään olla mitään sanomista, ei kenelläkään pitäisi olla myöskään mitään sanomista siihen, että P-irlantilaiset hyödyntävät samaa "kaikki paskaksi ja palamaan kunnes tahtoomme alistutaan!" -metodia?
Päinvastoin:
IRAhan saisi Brysselistä kiitokset osallistumisestaan Suureen Eurooppalaiseen Rauahnprojektiin, josta britit ovat trumppiushulluuspäissään sanoutuneet irti;
luultavasti Irlannin yhdistymistä seuraavissa vaaleissa käskettäisiin, ettei muita puolueita saa äänestää kuin Sinn Feiniä.
Sehän on se eeuulainen käsitys demokratiasta ja oikeusvaltiosta, ellen ole vallan väärin asiaa ymmärtänyt.
Tervehdys Terho Hämeenkorvelle, Patelle Pankavaarasta ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaTerho & Pate: Kiteytitte molemmat tilanteen erinomaisesti.
Qroquius Kad: Piru vie, tuohan saattaisi nykymaailmassa vaikka onnistua. Varsinkin jos IRA värväisi riveihinsä tarpeeksi suuren määrän etnisesti edistyksellisiä.
Suomessa on todella tasapuolinen lehdistö. Ensin kerrotaan BLM:n protestoivan rauhanomaisesti, palavat keskustat ja muutama kymmenen kuolutta unohdettiin. Kun kerran poliisin pidättäessä narkkaria kuoli se narkki yliannostukseen.
VastaaPoistaTrumpin kannattajat marsivat capitol hillille, hirveä huuto alkoi: vallankaappaus. Poliisi ampui kuoliaaksi aseettoman naisen, takaapäin. On se Trumppi sitten kauhea.
Ihan oikeasti, medimogulit voivat vielä löytää edestään epäreilut päätöksensä.
Pyssymies
Tervehdys, Pyssymies. Juuri näin. Ihmettelen vaan että mitä ne mediamogulit tällä oikein hakevat? Kaaos ja anarkia kun on huonoksi bisneksille. Mutta sitähän ne tuntuvat kaipaavan.
VastaaPoistaTodellinen vallankaappaus, kun viranomaiset lehtien mukaan "painivat" "hyökkääjien" kanssa. Sitten tivataan, että miksi ei hälytetty armeijaa paikalle?
PoistaOlisiko ollut, että tilannetta ei pidetty oikeasti kovin vakavana?
Jos tuommoiseen paikkaan pistää armeijan käyttämään voimaa, niin on riski oikeasti isoista kuolonuhri-määristä.
Valtamedian ja teknologiajättien asema on yhteiskunnissamme perusteettomalla pohjalla. On suorastaan demokratian vastaista, että muutamat toimijat pystyvät poliitkkojen ohi - vai poliitikkojen suojeluksessa ? - harjoittamaan mielivaltaista sananvapauden riistoa ja sensuuria.
VastaaPoistaVoi toki olla, että poliitikot ovat ajatelleet, että antaa valtamedian ja teknologiajättien hoitaa likainen työ? Vastuu toiminnasta on kuitenkin viime kädessä poliitikoilla. Tätä vastuuta poliitikot eivät demokraattisissa yhteiskunnissa voi ulkoistaa valtamedialle ja teknologiajäteille.
Päivän hyysärissä oli mielestäni jälleen mielenkiintoinen pääkirjoitus. Ikävä kyllä, kirjoitus on maksumuurin takana.
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000007732959.html
Mielenkiintoisen kirjoituksesta teki se, että tällä kertaa valtamedia vei kansalaisiltamme oikeudet! Vai miten muuten tulisi suhtautua pääkirjoitukseen, jossa puhutaan kansalaisten velvollisuuksista ja vapauksista - mutta ei yhden ainuttakaan kertaa kansalaisten oikeuksista. Vieläpä oikeuksista kyseessä olevassa asiassa, ja perustellusti vieläpä.
Voi toki olla, että poliitikot ja maamme hallitus teki jälleen itselleen mieluisen ja helpon ratkaisun ulkoistamalla vastuunsa valtamedialle. Likaisen työn toisen tehtäväksi. Pohjalle on pirullisen pitkä matka, mutta näin valtamedia jouduttaa putoamista vääjäämättä..
Vapautta uudessa ja uljaassa Suomen maassammehan edustaa koulutuslaitos, jossa poikia ei kannusteta olemaan poikia ja tyttöjä olemaan tyttöjä, kuten viransijainen arvon opetusministerimme Jussi Saramo kansalaisten vapauksista julistaa..
https://yle.fi/uutiset/3-11733390
Tuossa aiemmin mainitussa Hyysärin kirjoituksessa pistää silmään jo sen toinen virke: "Verot on maksettava ja lakeja on noudatettava". Kumma kyllä, mutta erityisesti vihreille ja vihreiden ministereille näyttää olevan tässäkin asiassa kaksoisstandardit, ellei kyseessä sitten ole valtamedian määrittelemä vapaus vihreiden toimien suhteen..
Tervehdys, Juha. Kysymyshän on juuri siitä että valtiot käyttävät yksityistä mediasektoria sensuurin välineenä. Facebook ja Twitter ovat siitä hyviä esimerkkejä. Onneksi tää touhu ei ole vielä levinnyt tänne bloggerin puolelle. Tuo, mitä Saramo selittää on aivan sairasta ja luonnonvastaista. Ja valitettavasti sitä virallista ajattelua.
VastaaPoistaTuosta lauseesta:
”Verot on maksettava ja lakeja on noudatettava”
Kun sen sanoo vihreä, niin sehän on loogista. Montakos vihreää nettoveronmaksajaa niitä onkaan?
VastaaPoistaJoissakin maissa tuota teknologiajättien mielivaltaista sananvapauden riistoa ja sensuuria vastaan on lakeja suunnitteilla.
"On kuitenkin merkkejä vastustuksesta - sekä Puolassa että Britanniassa suunnitellaan lakeja Internet-jättiläisten mielivaltaista sensuuria vastaan, josta voidaan rangaista suurilla sakoilla."
https://samnytt.se/trumps-popularitet-bland-amerikanska-folket-okar/
https://mvlehti.net/2021/01/11/puolan-hallitus-esitteli-mielivaltaisen-nettisensuurin-vastaisen-lakialoitteen/
Johan
"Joissakin maissa tuota teknologiajättien mielivaltaista sananvapauden riistoa ja sensuuria vastaan on lakeja suunnitteilla."
VastaaPoistaNämä lait tulevat valitettavasti pahasti myöhässä. Lisäksi vuonna 2015 eurooppalaiset johtajat Merkel etunenässä suorastaan vaativat sosiaalisen median jättejä sensuroimaan .
Tervehdys Ekulle, Johanille ja Vasarahammerille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaEkku: Joo, ja mihinkäs ne unohtuivat ne BLM-huligaanien väkivaltaiset mellakat?
Johan & Vasara: Tietysti hyvä, että jossain edes yritetään. Suomessa sekin yritys varmaan tulkitaan jollain ihmeellisellä tavalla oikeusvaltion vastaiseksi.
"Onneksi tää touhu ei ole vielä levinnyt tänne bloggerin puolelle. "
VastaaPoistaKannattaa varautua.
/////
Tuesday, January 22, 2013
Gates of Vienna Has Moved
Time to go!After being taken down twice by Blogger within a single week, we got the message:
/////
Tuo oli jo 2013. Nyt tahti on kiihtynyt. Mitä seuraavaksi. Ehkä seuraavaksi "katoaa" sähköpostitilejä. Olemme uudenlaisen sodankäynnissä. Algoritmit tappavat nyt sisältöä. Tulevaisuudessa robotit tappavat ihmisiä. www.bostondynamics.com/
Acc
Tervehdys, Acc. Jossain vaiheessa tuo varmasti tulee lisääntymään.
VastaaPoista