PAKKOVASTUULLINEN YRITTÄJÄLUPA

Radanvarsikaupunki, ehkä jo lähitulevaisuudessa…

Eräs 30-vuotias mies nimeltään Jaska Kuuskari istui Radanvarsikaupungin hallintopalatsissa ja oli ymmällään. Hänhän oli ollut aikeissa pistää pystyyn firman ja vielä joku aika sitten se olisi onnistunut vanhan kaavan mukaisesti. Mutta nyt hän olikin saanut käskyn tulla kaupunginpalatsissa sijaitsevan Valtion Yrityslupakomitean kuulusteluun. Nimenomaan käskyn ja nimenomaan kuulusteluun. Ilmoituksessa viranomaiset olivat tehneet selväksi että ilman yrittäjälupaa ei olisi yrittämistäkään. No, eihän siinä muu sitten auttanut. Jaska ei ollut seurannut hirveästi uutisia mutta oli siinä käsityksessä että joitain yrittäjyyteen liittyviä juttuja oltiin muutettu. Kaipa niistä kohta saisi käsityksen.

Erään toimisto-oven yläpuolella syttyi vihreä lamppu ja kaiuttimista kuului nariseva naisen ääni:

- Kansalainen Kuuskari, huone 3058.

Toimiston ovelle kävellessään Jaska napsautti vanhasta tottumuksesta silmälaseissaan olevan minivideokameran äänittämään. Nykyajan elektronisista härpäkkeistä oli jotain hyötyäkin ja nykyaikahan oli sellaista että kaikesta mahdollisesta kannatti olla oikeuskelpoinen tallenne. Toimistossa Jaska huomasi että viranomaisen tapaaminen ei taida alkaa kovin suotuisissa merkeissä sillä toimistopöytänsä takana istui yhteiskuntatanhuamisen maisteri Isoletta Räähkiö joka toimi myös Radanvarsikaupungin kaupunginvaltuutettuna Järjestelmäpuolueen femivihreässä alaosastossa. Räähkiö tunnettiin äärimmäisenä viherfundamentalistina, miesvihaajana ja ääri… no, oikeastaan äärikaikkena. Toki tietysti järjestelmän hyväksymänä ja suuresti arvostamana äärikaikkena. Räähkiö ei kiinnittänyt alkuun ollenkaan huomiota Jaskaan vaan räpläsi jotain lompakostaan, läväytti sen sitten viereensä pöydälle, nosti katseensa ja totesi:

- Niin… istukaa… tämä yritysideanne… se oli tietysti jo kirjattuna mutta selittäkääpä vielä itse…

Jaska istui ja alkoi selittää:

- Joo minähän olen töissä Hilaped Oy:ssä joka valmistaa ja huoltaa sekä hilavitkuttimia että härspediräättöreitä. Ja olen itsekseni kehittänyt härspediräättörin joka toimii jopa 50 prosenttia vanhoja malleja tehokkaammin ja on samalla niin kestävä että tekee yksittäiset hilavitkuttimet tarpeettomaksi. Niin pankki kuin yritysneuvonta ovat olleet sitä mieltä että kehittämälläni härspediräättörillä on huomattava markkinarako ja se olisi myös takuuvarma vientituote. Niin että sen vuoksi minä sitä omaa firmaa meinaisin. Kaikki olisi periaatteessa valmiina. Lainan saisin heti ja sitten perustaisin oman osakeyhtiön.

Isoletta Räähkiö katseli Jaska Kuuskarin tietoja koneensa näytöltä ja raapi samalla mietteliäänä milloin toista, milloin kolmatta leukaansa. Sitten hän sanoi:

- Mjuu… interperspirationaalinen hallituksemmehan suhtautuu sinänsä suopeasti yritystoimintaan… tietyillä varauksilla… tuohan se kumminkin lisää välttämättömiä verotuloja… mutta se on myös aivan hiljattain antanut yritystoimintaa koskevan interperspiraationaalisen tunne- ja tahtoasetuksen… joka on tietysti samalla välittömästi lain asemassa ja lainvoimainen… eli ennen kuin teille myönnetään yrittäjälupa niin teidän on allekirjoitettava velvoittava ja pysyvä yhteiskuntavastuullisen yrittäjän sitoumus…

- Jaa minkälainen sitoumus se sitten on? En minä semmosesta ole kuullut.

- Noo… siinä sitoudutte tietysti siihen ettei yrityksenne loukkaa minkäänlaisia interperspirationaalisia yleistavoitteita… niitä on siinä sitoumuksessa puolen väliin kolmatta sivua… ja sitten siinä on sellainen ehdoton taloudellinen sitoumus…

- Siitä taloudellisesta sitoumuksesta kuulisin mielelläni. Kun sitä taloutta ajatellen minä tätä firmaa ajattelin ruveta pykäämään.

- Yritystoimintaa valvovan algoritmin mukaan hilavitkutin- ja härspediräättörityöntekijöitten keskipalkka on noin 3.200 euroa kuussa. Te sitoudutte siihen, että yrityksen johtajana ja omistajana te maksatte itse itsellenne kuussa maksimissaan saman 3.200 euroa ja kaiken sen yli menevän voiton tilitätte valtiolle kuukausittain. Eli yrityksenne on siis oltava yhteiskuntavastuullinen ja yleishyödyllinen eikä voittoa tavoitteleva.

- Mutta… eihän tuossa ole mitään järkeä. Yrityksiähän perustetaan juuri sen vuoksi että siinä saisi vähän sukanvarteen. Tienaisi pikkuisen enemmän. Saisi nimenomaan sitä voittoa. Tuntipalkka ei mulla sinänsä edes nousisi vaan käytännössä laskisi sillä olen valmistautunut tekemään ympäripyöreitä päiviä niin kuin aloitteleva yrittäjä aina joutuu tekemään. Eli mulle siis tarjotaan työntekijän palkka kaikilla yrittäjän riskeillä. Eihän tommoista paperia hyväksy mursunnahkainen persekään.

Isoletta Räähkiö kumartui työtuolissaan hieman eteenpäin ja katsoi Jaskaa niin kuin sadistinen vanginvartija joka lällätti että arvaapas onneton kummalla onkaan avain:

- Kuulkaas, te innokas riistäjäkokelas. Asenteenne on vastenmielinen. Minä, minä, minä ja minulle. Vain minulle. Ei meille kaikille. Yhteisesti. Tasa-arvoisesti ja tasan jaettuna. Juuri tuollainen ahneus vie maamme perikatoon. Luuletteko te todellakin tietävänne talousasiat paremmin kuin interperspirationaalinen hallituksemme? Luuletteko, että osaisitte käyttää yrityksenne voittoa paremmin ja vastuullisemmin kuin hallituksemme? Hallituksemme, joka on selkeästi ilmoittanut, että yritysten päätehtävä ei ole tuottaa uusia riistomiljonäärejä vaan toimia yhtä lailla yhteiskuntavastuullisesti kuin julkisen sektorinkin. Vain siten kansakunnan ja sen vähäosaistenkin hyvinvointi sekä globaali ympäristö ja yleinen tasa-arvo voidaan turvata tulevaisuudessa. Ja siihen teidänkin tulee sopeutua.

Jaska huokaisi epätoivoinen ilme kasvoillaan:

- Jaa julkinen sektori… no, vaikka minä kuinka yrittäisin niin minä en pystyisi siinä yrityksessäni haaskaamaan yhtä paljon rahaa kaikkeen tyhjänaikaiseen paskaan niin kuin se yhteisvastuullinen julkinen sektori pystyy. Vaikka kuinka yrittäisin. Mulla ei vaan taidot eikä mielikuvitus riitä. Täytyyhän se kyllä tunnustaa.

Räähkiö nojasi nyt selkänsä työtuoliinsa ja palautti naamansa peruslukemille.

- Vaikka olenkin valantehnyt interperspirationalisti ja sitä myötä myös vannoutunut huumorinvastustaja niin tiedän kyllä silti milloin minulle vittuillaan. Mutta nyt ei kuulkaa vittuilu auta. Joko allekirjoitatte ja sitoudutte tai sitten voitte unohtaa yrityksenne ja palata palkkatyöhönne. Ja tuota riistoon pohjautuvaa ajatusmallianne teidän tulee joka tapauksessa päivittää edistyksellisempään suuntaan. Sitä ei tässä maassa enää kauaa katsella.

Jaska oli hetken aikaa hiljaa ja kysyi sitten:

- Tota noin… tässä tuli aika paljon pureskeltavaa… kai tässä saa vähän harkinta-aikaa?

- Ilman muuta. Mutta saatan kuitenkin tietoonne seuraavaa: Maastapoistumislupanne liittovaltion alueelta on peruttu niin kauan kunnes joko allekirjoitatte tai luovutatte tuotteenne valtion hyväksikäytettäväksi ilman eri korvausta. Maastapoistumisviisumia voitte toki anoa harkinta-aikananne mutta silloin teidän on maksettava maastapoistumisvero.

- Jaa kuinkas suuri se on?

- Algoritmi laski, että jos poistutte maasta ja laitatte yrityksenne pystyyn jossain muualla kuin Liittovaltion alueella niin valtio menettää huomattavan määrän sille oikeutetusti kuuluvia verotuloja. Eli teidän kohdallanne vero on kaksi ja puoli miljoonaa euroa.

- Niin että ei sen enempää sentään. No sehän on hyvä ja helpottava tieto. Mitenkäs laajalle tämä käytäntö muuten on oikein viety ja tarkoitus viedä?

- Käytäntö on välittömästi voimassa kaikissa uusissa yrityksissä. Vanhempiin PK-yrityksiin – myös siihen, jossa työskentelette nyt – se laajennetaan kuluvan vuoden kuluessa. Pörssiyritysten kohdalla omistussuhteita on hieman vaikeampi määrittää mutta hallitus uskoo niidenkin kohdalla, että ne heräävät yhteiskunnallisesti vastuulliseen ajatteluun.

- Eli Suomi siis sosialisoidaan täydellisesti?

- Ei, vaan saatetaan edistykselliseksi, empaattiseksi, välittäväksi ja yhteisvastuulliseksi valtioksi. Henkilökohtaisesti uskon, että yrittäjät vähän aikaa nieleskeltyään ymmärtävät uudistuksen sekä välttämättömyyden että yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja suostuvat siihen mielellään.

- Niinhän se olikin ja näin varmasti tapahtuu. Voinko poistua?

- Olkaa niin hyvä.

Kotonaan, eli toisin sanoen viidentoista neliön kaupungin yksiössä Jaska mietti hetkisen ja päätti soittaa sitten kaksi puhelua. Ensimmäinen menisi Porvoon Pellinkiin jossa asusteli hänen inttikaverinsa Gösta Ek jonka kanssa oli pidetty yhteyttä säännöllisin väliajoin. Gösta vastasi ja Jaska meni alkutervehdysten jälkeen suoraan asiaan:

- Sinähän sanoit kun viimeksi porukalla tavattiin ja ryypättiin että jos mulla olisi joskus tarve päästä maasta Viroon ilman että virkakoneisto saa vihiä niin sulla olis siihen keino. Joku etappimies joka auttaisi. Ja nyt mulla olis se tarve. Eikä ihan pieni olekaan.

Jaska selitti tilanteen pääpiirteissään ja Gösta totesi:

- Minä soitan sulle viimeistään tunnin päästä.

Eihän Jaskalla ollut minkäänlaista mielenkiintoa edes harkita yhteiskuntavastuullista yrittäjäsitoumusta vaikka sellaista Yrityslupakomiteassa esittikin. Virossa hänen liikeideaansa suhtauduttaisiin aivan toisella mielenkiinnolla. Ja mikähän pirun etiäinen se olikaan että hänen palkkatilinsä, jossa oli myös ne vähäiset säästöt olivat virolaisessa Läpirääkimät-pankissa. Niihin koneisto ei pääsisi käsiksi. Göstan soittoon ei mennyt kuin varttitunti:

- Huomenna kello 19. Tule meille Pellinkiin. Tiedät paikan. Jos ikkunalla palaa kaksi kynttilää niin reitti on selvä. Minä vien sinut sitten eteenpäin. Ja ota rinkallinen tavaraa mukaasi. Enempää ei mahdu. Mukaan tulee muitakin pakenijoita. Palveluhan on maksullista koska se sisältää meillekin suuren riskin mutta sinulta en ota penniäkään. Tää menee kaveruuden piikkiin.

- Eipä mulla paljon rinkallista enempää olekaan. Kiitos, Gösta.

- Anytime, sanois amerikkalainen.

- I owe you one, sanon puolestani minä.

Nyt oli vielä yksi puhelu. Vähät säästöt olivat turvassa virolaisessa pankissa mutta pieni lisäbonus ei olisi tässä tilanteessa pahitteeksi. Varsinkin jos sillä saisi tehtyä vähän jäynää.  Jaska purki silmälasiensa ottaman videon koneelleen. Yksi asia oli kiinnittänyt hänen huomionsa siellä toimistossa. Se Isoletta Räähkiön lompakko. Joo… tossa… se oli jäänyt auki… ja  sehän tuli hyvin selkeästi kuvattua… vaikka sitten vahingossa… Jaska soitti lapsuusajan kaverilleen Vonne Mynhausselalle. Vonne oli virallisesti syrjäytynyt pitkäaikaistyötön mutta käytännössä tietokonenero joka teki kaikenlaista vilunkia niin hyvin että pysyi mainiosti leivässä eikä jäänyt touhuistaan kiinni. Hän oli aikanaan tuuminut että kun töitä ei ollut halukkaillekaan, eikä häntä edes pahemmin haluta niitä töitä tehdä niin kun ostaa, myy, vaihtaa ja varastaa niin aina toimeen tulee. Ja kun on tämä tietokonemaailma niin varsinaisia kilikalihommiakaan ei tartte tehdä. Vonnekin vastasi heti:

- Moro, mitäs jätkä?

Jaska kertoi Vonnelle tilanteensa ja lisäsi:

- Niin että vähän olis kuule hätä. Täytyy häipyä maasta. Ja pieni taloudellinen apu olis paikallaan. Minä pistän sulle just filminpätkää. Hoksaatko?

Vonneen iski vilungintekijän mielenkiinto ja hän tarkasteli saamaansa tiedostoa:

- Lompsa joo… ja… häh-hää, henkilökortti… kaikki tiedot näkyvillä… ja vielä Isoletta Räähkiö… se kuivan maan hyökkäyssukellusvene jota ei jostain syystä ole kielletty kansainvälisissä aserajoituksissa… pikavippiäkö meinaat?

- Sitähän minä.

- Katotaas… kestää hetken… hetki vielä… joo, sillä on tili Fed-Bankissa… en minä suoraan sen tiliä pääse ryöväämään… mutta pikanostovara sillä on 50.000 euroa… ja näillä tiedoilla minä pärjäänkin… helppo juttu… minäpä laitan Isolettan ottamaan pikavipin ja laittamaan sen Eesti Ühispankin tilille. Mulla on siellä varatilejä joista yhden saan muokattua heti sen Isolettan nimiin…  Ja mulla on yks luotettava tuttava valmiine valtakirjoineen joka nostaa rahan sulle kun pääset Tallinnaan. Se ottaa summasta kymmenen pinnaa.

- Minä puolestani en ota sinulta mitään. Jos vanha velmu kerran lähtee maanpakoon niin pidä tätä vaikka läksiäislahjana. Ja se, että se hysteerinen ja toisten kyykyttämisestä nauttiva ämmänräähkä joutuu kuseen on vielä mukava bonus. Varsinkin siksi kun patamusta federalisti joutuu selittämään koneistolle, että miksikäs sitä varoja siirrellään Viron puolelle. Niin no, selviäähän se siitä lopulta. Virolaiset tykkäävät suomalaisesta osaamisesta mutta suomalaisille hysteerikoille niillä ei ole mitään käyttöä eivätkä ne niitä kaipaa. Ainahan se voi siihen vedota. Mutta hjuu, pannaanpas bitit töihin… kyllä kansalaisen tulisi pitää parempi huoli yksityistiedoistaan… eihän sitä tiedä vaikka ne päätyisi roistojen käsiin, häh hää…

Seuraavana iltana Porvoon Pellingissä

Jaska oli ajanut vanhalla mutta hyvin huolletulla autollaan Radanvarsikaupungista Porvooseen ja joutunut välillä tankkaamaan ysikasia joka maksoi 5,85 euroa litralta. Ajaessaan hän katseli liikennettä. Eipä olleet Teslat pahemmin lisääntyneet eikä sähkörekkoja vieläkään oltu keksitty. Mutta autojen ja rekkojenkin määrä oli selkeästi vähentynyt. Kai maan talous teki tosiaankin lopullisesti kuolemaa elämää suuremman asian nimissä. Ajoreitti oli tuttu ja lopulta hän kurvaisi aikataulun mukaisesti Ekien talon pihalle ja näki ikkunalla kaksi kynttilää. Reitti selvä.

Talosta saapui pihalle Gösta sekä kaksi perhettä muutamien matkalaukkujen kanssa. Käteltyään Göstaa ja esiteltyään itsensä muille Jaska kysyi:

- Sinä vissiin viet meidät nyt sinne etappimiehen luo.

- Sinä olet jo siellä. Minä olen se etappimies. Teen hommaa yhdessä isäni Göranin kanssa. Ollaan tehty jo jonkin aikaa. Sinä et ole ainoa, joka joutuu pakenemaan ja jättämään kaiken taakseen. Se viimeinen lastimme aikanaan sisältää sitten omat perheemme. Ei tänne pysty jäämään.

- Sanoit, että et ota maksua. Mutta ota tuo mun auto sentään. Mulla sille mitään käyttöä enää ole ja saathan sinä sen fiksailtua uusiin kilpiin.

- Saanhan minä. Lähdetään.

Tuntia myöhemmin Jaska katseli kalastusalus Gunillan kannelta taakse jäävää Suomen rannikkoa. Hän tuumasi että aikanaan jääkärit olivat varmaan katselleet sitä myöskin. Lähtiessään hekin etelään päin. Tosin Saksaan. Mutta heillä oli tarkoitus palata ja muuttaa maa itsenäiseksi. Ja hehän palasivat. Jarkko taas tuumasi että hän taitaa nähdä tuon rannikon viimeistä kertaa. Sitten hän meni kannen alle ahtaaseen salakajuuttaan ja tuumasi että eihän Suomi enää ollutkaan muuta kuin pahainen itseään murhaava maakunta jonka saloissa liehui se sinikeltainen lutikka.

Eikä jääkäreitä enää ollut. Ei ollut enää kuin pakenevia ihmisiä sekä niitä jotka jäivät ja alistuivat.