VIHREÄ SUDENKUOPPA

Olen aika ajoin keskenäni tuumaillut että vihreitten kannattajissa täytyy löytyä ihmisiä jotka ovat jossain vaiheessa järkevöityneet. Tämä koskee nimenomaan rivikannattajia sillä jos aikoo päästä edes jonkinlaiseen asemaan viherkoneistossa niin kyseisen henkilön on suoritettava itselleen peruuttamaton aivopesu.

Tuumailuni kohteena oleva kuvitteellinen mutta hyvin todennäköinen henkilö on sanotaanko nyt tommonen kolmekymppinen mies joka on lukenut itsensä yhteiskuntatieteitten maisteriksi – varsinaisia työn tekijöitähän ei vihreissä juuri ole – ja on aloitellut jonkinsorttista työelämää. Todennäköisesti jonkinlaisena akateemisena suojatyöläisenä. Ehkäpä hän on perustelemassa perhettäkin. Hän on saanut hieman etäisyyttä yliopistoon ja tavannut, no, reaalimaailman ihmisiä. Ennen kaikkea hän on törmännyt ilmiöön nimeltä aikuistuminen. Ja se on saanut hänet ajan myötä ajattelemaan. Ajattelemaan varsin kyisiä ajatuksia siitä, mitä hän on tutussa tiedostavassa seurassa ja sosiaalisessa mediassa tommoset kymmenen vuotta julistanut. Nimenomaan julistanut julkisesti. Aika ajoin jopa palavalla paatoksella. Yliopiston turvallisessa suojassa.

Hän on alkanut ajatellut haittamaahanmuutosta unohtaen pakolla omaksutun suvaitsevaisen epistolan. Kyllä, hän käyttää itsekseen sitä haittamaahanmuuttaja-termiä sillä hän on ymmärtänyt sen – vihreissä halveksitun – termin olevan sittenkin aivan oikeaan osuva. Hän on tajunnut, että Suomeen tullaan todellakin pääosin sen vuoksi että täällä on tarjolla hyväuskoisen kansan elatusautomaatti eivätkä ne hyväkuntoiset ja hyvin syöneet pääosin nuoret miehet ole kaivanneet missään vaiheessa minkäänlaista suojelua. Ovatpahan vaan toteuttaneet viisautta ”ei se tyhmä ole kun pyytää”.

Hän on myös ymmärtänyt että kyseisen haittamaahanmuuttajaryhmän nimenomaan suomalaisiin kohdistamat väkivalta- ja seksuaalirikokset eivät ole mitään äärioikeiston keksimää propagandaa vaan täyttä totta. Samalla hän on alkanut miettiä että missä se äärioikeisto – josta hänkin on vaahdonnut – oikeastaan on ja hieman kauhistuneena hoksannut että kyllä, se on ollut olemassa juuri ja vain hänen omassa päässään. Ja sen määrä on koko ajan laajentunut sillä hänkin on ollut hyväksymässä ajattelua että vihervasemmistolaista ideologiaa vastustava henkilö on automaattisesti äärioikeistolainen. Minkä tajuaminen pistää kyseisen vihreän miettimään että mitäs hän itse on oikeastaan viimeiset vuodet ollutkaan.

Ehkä kauheinta kyseisen vihreän on ollut tajuta että hänenkin suurella rakkaudella hellimä ajatus sekä vaatimus hiilijalanjäljettömästä Suomesta on ollut olemassa vain hänen oman egonsa nostatukseksi eikä sillä ole onnistuessaan muuta lopputulosta kuin kyseisen Suomen talouden raunioittaminen. Ja hän ymmärtää että ennen kaikkea se ei vaikuta maailmaan ilmastoon yhtään mitään. Antoipahan vain hänellekin mahdollisuuden vaahdota sosiaalisessa mediassa ja tuntea älyllistä ylemmyyttä niitä kohtaan jotka eivät ymmärtäneet että maailmanloppu estetään juuri Suomessa.

Yleensäkin kyseinen mies on hoksannut että vihreys on ideologiana ennen kaikkea nuorten yliopistotyttöjen identiteetin ja jonkinlaisen kuvitellun taistelijamielikuvan rakentamista. Jonkinlaista helppoa ansiotonta arvonnousua ja tietysti täysin turvallisissa ja riskittömissä suomalaisissa olosuhteissa. Josta hyvin moni kasvaa aikuistuttuaan pois. Jos näin ei olisi, vihreitten valta lisääntyisi jokaisissa vaaleissa. Ja hän – piruvie – meni aikanaan siihen leikkiin mukaan. Jokin hänet siihen ujutti. Olisiko ollut elämänkokemuksen puute?

Ehkä miehen mielessä kävisi sellainenkin ajatus julkivihreydestään että hän oli ollut niin kertakaikkinen lapanen että julkivihreänä toimiminen oli ollut ainoa asia jolla hän saattoi millään tavalla päästä pätemään. Ja kun se oli vielä niin helppoa. Jos tunnusti julkisesti vihervasemmistolaisia uskonkappaleita niin oli sekä valtakoneiston että valtamedian mielestä välittömästi ainakin ansiokas aktivisti, ellei sitten jopa vakavasti otettava asiantuntija. Vähän yli parikymppisen elämänkokemuksella.

No niin. Kyseinen heppu on siis vanhentuessaan järkiintynyt. Tervetuloa tänne voiman pimeälle puolelle. Tiedä hänessä vaikka avautumaan ja kertomaan kokemuksistaan sekä järkiintymisestään.

Mutta tekeekö hän niin?

Tuskin. Sillä hän ymmärtää oikein hyvin että julkinen viheruskonnosta irtautuminen tietäisi sitä että hänet suvaitsevais-tiedostavaiston taholta joukkorääyttäisiin välittömästi paarialuokkaan. Hänelle ei olisi kokemuksensa pohjalta yhtään epäselvää että vaikka vihreät väittävät toimivansa vihaa vastaan niin juuri kyseinen porukka taitaa valkohehkuisen, säälimättömän ja raastavan vihaamisen. Eikä ketään vihattaisi niin paljon kuin oman lahkon uskonluopiota. Joukkorääkymisen lisäksi alettaisiin tehdä kaikki mahdollinen jäynä että hänen jo alkanut tai alkamassa oleva uransa torpedoitaisiin. Riski olisi liian suuri. Ei hän uskaltaisi.

Lisäksi hän ymmärtäisi että jos hän ilmoittaisi julkisesti järkiintymisestään niin samalla hän menettäisi sen viiteryhmänsä jonka jäsen hän olisi ollut koko aikuisikänsä. Eihän hänellä oikeastaan ole mitään muuta. Hän tajuaisi kyllä myös, että yksi hänen järkiintymistään viivyttänyt asia oli se, ettei hän missään nimessä halunnut idetifioitua niihin, no, persvakoäijiin. Alemmalla, lähes debiilin tason älykkyydellä varustettuun harmaaseen muurahaiskansalaisten massaan. Ainakin hänellä oli sellainen kuva niin perussuomalaisten kannattajista kuin kansallismielisistä yleensä ennen järkiintymistään. Kuva, jota hänen viiteryhmässään pidettiin vakaasti yllä ja jota ei koskaan kyseenalaistettu.

Tokihan hän oli halunnut tuntea olevansa tuon halveksuttavan massan yläpuolella. Ja koska hän oli ollut aktiivinen vihreä niin itsensä ylentäminen oli luonnollisesti tapahtunut toisia alentamalla ja halveksimalla. Mikä olisi hänelle järkiintymisen jälkeen ehkä se kaikkein noloin paikka. Onhan se noloa huomata ja ääneen tunnustaa että ne hänen pitkään halveksimansa persvakoäijät olivat koko ajan tienneet sen, minkä tajuamiseen meni häneltä toistakymmentä vuotta. Ja ehkä vielä nolompi asia olisi hänelle tajuta että ne persvakoäijät ovat elättäneet hänet koko hänen aikuisikänsä ajan ja tulevat elättämään koko loppuelämän.

Hän ymmärtäisi että kun siihen vihervasemmistolaiseen kuoppaan aikanaan hyppää niin se kuoppa on syvä sudenkuoppa ja sieltä on hirvittävän vaikeaa nousta pois. Oikeastaan minulla käy häntä hieman sääliksi. Vähän niin kuin kärpästä joka omasta tahdostaan lensi hämähäkinverkkoon.

Laitetaan vielä loppukaneetti ymmärrysharjoitukseen jossa todettiin että julkisesti tunnustettu viheruskovaisuus on nuorille yliopistotytöille oikotie ansiottomaan arvonnousuun jota oikotietä valtamedia tukee kaikin mahdollisin keinoin. Tuoreena esimerkkinä eräs maalipurkkiin pudonnut viherpimu joka opettaa vanhempia sukupolvia 24-vuotiaan kovalla elämänkokemuksella todeten mm. että väestönkasvu ei ole ongelma vaan kapitalismi on.

Iltalehti ottaa tämän tytön vakavasti ja käyttää häntä asiantuntijana. Juttu löytyy tästä linkistä. Saattaa aiheuttaa närästystä. Ja kertoo myös valtamediamme tasosta.