torstai 27. toukokuuta 2021

MUODIKKAAT RÄTTISULKEISET JATKUVAT

Niin kuin lukija hyvin tietää, on suvaitsevais-tiedostavan ihmisen elämä surffaamista muoti-ilmiöstä toiseen. Framille nostetaan uusia ”epäkohtia”, niitä hypetetään aikansa kunnes esille nousee taas uusi muodikas asia joka saa aikaan puolestaloukkaantumista niin kuin pesäajattelijoille kuuluu. Uusin ilmiö näyttää olevan nämä muodikkaat rättisulkeiset. Eli eräs somalineito keksi hakea nostetta uralleen sillä ettei päässyt suorittamaan vapaaehtoista asepalvelusta koska PV ei salli hijabin käyttämistä.

Niin kuin arvata saattoi, ollaan tästä somalineitosesta leipomassa uutta ihmisoikeussankaria ja epäilemättä näemme hänet vuonna 2023 jonkun vihervasemmistolaisen puolueen ehdokkaana. Itse veikkaan, että tässä asiassa demarit ovat aktiivisimpia sillä demareitten mamuehdokasruletti ei tunnetusti ole mennyt ihan putkeen. Siellä varmaankin ajatellaan, että jospa se tällä kertaa onnistuisi.

Muodikkaasti mukana on myös vasureitten Veronika Honkasalo joka hoksasi että hän ei ole vähään aikaan ollut julkisuudessa ajan hermolla. No, puolestaloukkaantuminen hijab-asiassa auttaa asiassa ja Honkasalo on taas otsikoissa todeten mm:

- Osa suomalaisista musliminaisista on tehnyt valinnan käyttää hijabia, koska kokee sen keskeiseksi identiteettinsä ja uskontonsa kannalta.

- Puolustusvoimat ei voi olla erillään yhteiskunnasta ja yhteiskunnallisesta kehityksestä. Suomi on moninainen, ja puolustusvoimien tulee osoittaa myös käytännön toiminnallaan, että se on tärkeässä tehtävässään olemassa koko Suomen moninaisen kansan puolustamista varten.

- Asepalveluksen estäminen niiltä suomalaisilta naisilta, jotka kokevat huivin osaksi identiteettiään, ei vaikuta järkevältä maanpuolustustahdon ylläpidon, isänmaan puolustamisen tai syrjimättömyyden näkökulmasta.

Puolustusvoimien tiedotusvastaavia käy hieman sääliksi. Ne kun joutuvat keksimään ympäripyöreitä ja ketään loukkaamattomia lauseita joista pitäisi rivien välistä pystyä lukemaan että armeija ei ole mikään monikulttuurisuuden mannekiini. Niin että älkää ämmät tunkeko kärsäänne asioihin, joista ette ymmärrä hevon vittua.

Honkasalon loihelausuma herättää itselleni mieleen kysymyksen. Meinaten, minä en pidä somalia suomalaisena vaikka jotkut honkasalot niin kovasti minulle väittävätkin. Kysymys: Missä vaiheessani ajattelustani tulee rikollista?

Puolustusvoimien lisäksi rättisulkeisia tarjotaan poliisillekin ja asialla on kukas muu kuin Sisäministeriön kansliapäällikkö Kirsi Pimiä joka toteaa mm:

- Pohdimme ja punnitsemme nyt sitä, jättävätkö nämä periaatteet tiettyjä ryhmiä ulkopuolelle.

- Virkapukukin elää ajassa. Kun naispoliiseja tuli, virkapukukoodia muokattiin. Mielestäni meidän pitäisi mahdollistaa se, että kaikki suomalaiset voisivat hakea poliisin palvelukseen.

Itse tuumin asiasta että tässä ei saa antaa pirulle pikkusormea. Jos tähän suostutaan, mikä on seuraava askel. Meinaan, eihän se siihen jää. Sillä suvaitsevais-tiedostavalle ei riitä mikään. Näemmekö joskus seuraavan uutisen:

Kansanedustaja Nönnönnöö: Suomessa oltava myös shariapoliiseja. Poliisin tehtävä elää ajassa. Se ei voi olla erillään yhteiskunnasta ja yhteiskunnallisesta kehityksestä. Tiettyjä ryhmiä ei saa sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle.

Ei sinänsä, kyllähän haittamaahanmuuttajat pystyvät hyvinkin organisoituun toimintaan. Ainakin sanokaamme joukkuetasolla. Siitä kertoo tuore uutinen haittamamujen pyörittämästä Mantaqa-huumerikollisjengistä. Onko tämä sitä kaivattua erityisosaamista?

Niin muuten, vihervasemmistolla on kova huoli siitä, että hijabia tulisi saada pitää joka paikassa. Siitä niillä ei ole huoli että valtaosalla islamilaisista naisista ei ole oikeutta riisua sitä.

Ja kumpikohan on se suurempi ihmisoikeusongelma?

Herättäisikö tämä näky luottamusta poliisiin Suomessa?


36 kommenttia:

  1. Kovin ovat luotettavan näköisiä "polliiseja", ihan kuin polpon henkilögalleriasta. Ja muistettakoon se, että Lontoon pormestari on kysisen uskonnon edustaja ja että hänen aikanaan mm. happohyökkäyset ovan lisääntyneet huimasti. Ja kaikki muutkin mamujen tekemät rötökset.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  2. Niin, kumpi on suurempi ihmisoikeuskysymys;
    se että joku ei saa vapaassa länsimaassa pitää päärättiä valtion palveluksessa vai se, että sen jonkun kulttuurisessa kotimaassa hänen olisi pakko pitää päärättiä?

    Ainakin Tawja Havofka vastasi kysymykseen rätkyttämällä kuinka Suomessa naisilla on maailman toiseksi huonoin asema heti Ruotsin jälkeen, mutta Iraniin mentyään poseerasi muutenkin äärimmäisen leveä pärstä vielä lisää levitettynä rätti päässä.

    Hän entinen poikakaverinsa Edistyksen Erkki puolestaan vaikuttaa olevan edelleen ylpeä siitä, että hän sai olla mukana "osallistumassa" shaahinvallan kaatoon.
    Sen vallan, joka salli naisille minihameet, ja jonka kaatanut islamismi langettaa kivitystuomioita nilkan vilahtamisesta.

    Arvot kohdallaan, sanoisin.

    Pohtisinpa vielä, olisivatko Lady Veronika ja Pimiäpää iloisia, jos heidän jouduttuaan monikulttuurisen tutustumispenetraatiopäätöksen kohteeksi apuun tulisi poliisipartio, jossa on kaksi rättipäistä tummahipiäpoliisitarta.
    Molemmat loisivat katseensa siveästi maahan muslimimiehen edessä ja kehottaisivat hiljaisella äänellä Lady Veronikaa ja Pimiäpäätä alistumaan Allahin tahtoon, joka on akbar.

    Retorinen kysymys;
    eiväthän nämä vallasnaiset koskaan liiku missään ilman yhteiskunnan heille kustantamaa turvakaartia.
    Heidän elämänsä kustantavista muurahaiskansalaisista ei sitten olekaan niin paskankaan väliä.

    VastaaPoista
  3. Ainahan voi muuttaa sinne seuduille, missä nämä ulkonäkökoodit on ihan vakiokäytäntö. Mikä tässä on niin vaikeaa? En minäkään hakisi Somalian asevoimiin ja vaatisi saada käyttää ristiä. Ei tulisi ikinä mieleenkään.

    Tapsa vaan

    VastaaPoista
  4. Tervehdys Huru-ukolle, Qroquius Kadille ja Tapsalle vaan & kiitos kommenteistanne.

    Huru-ukko: Joo, ei tartteis panna kuin hurstia hieman ylemmäs niin näky olisi kuin ISIS-vaimoilla. Britit muuten tulevat vielä olemaan islamilaisten kanssa enemmän kuin kusessa.

    Qroquius Kad: Olet aivan oikeassa. Nuo vasemmistolaiset silloin ja vihervasemmistolaiset nykyisin ovat pelkkiä muotia seuraavia idiootteja.

    Tapsa vaan: Totta. Ja Somaliassahan ei ole ongelmana ainakaan se, että nainen EI saa käyttää hijabia.

    VastaaPoista
  5. Tekis mieli sanoo mutta kaikki olennainen tuli jo selväksi.
    No, onpahan äänestetty.
    Ihmettelijä.

    VastaaPoista
  6. Moikka Ykä

    Siinä meni taas yksi verenpainemittari. Mikä ihme siinä on että selvää asiaa ei ymmärretä. Jos tahtoo käydä intin hiijappi päässä, niin hopihopi isiensä maille matkustaa hän. Suomen armeijalla on Suomen armeijan säännöt, ja Suomalainen ei pidä hiijappia armeijassa. Simple as that. Johan se nyt on saatanan perkeleen helvetti.

    T: Ymmi

    Ps. Enpä juurikaan epäile, etteikö tämäkin homma menisi reisille. Niinkauan nuo iirikset ja veronikat rääkyy, kunnes saavat tahtonsa läpi. Kaikkia saatanoita...

    VastaaPoista
  7. Ennakkoäänestin maahanmuuttotiukkaa persua, asiallista kuntapolitiikan konkarinaista.Ei taida olla muita mahdollisuuksia vaikuttaa tähän islamismin kansannousuun Suomessa kuin persut.

    Maassa, jossa on kristinusko valtion kirkkona ja jolla on verotusoikeus, pitäisi päättäjien kunnioittaa omiaan, eikä vieraan pelossa nuoleskella tulijoiden pyllyjä! Kunnioituksen saa vain se, joka ymmärtää, että ollaan Suomessa ja suomalaisia, kaikki muut ovat vieraita ja vierailla on tapana jonakin päivänä palata kotiinsa.

    VastaaPoista
  8. keski-ikäinen pikkupoika27. toukokuuta 2021 klo 21.13

    Selväähän on että kaikkien pitää voida pukeutua juuri niin kuin haluaa. Sehän on vain kangasta, jookos? Jostain syystä kuitenkin kankaanpalan nostaminen tangon nokkaan johtaa käräjille. Olisikohan kavereitten pitänyt pukeutua niihin lippuihin ja kertoa, että kokee sen keskeiseksi identiteettinsä ja uskontonsa kannalta?

    Se mikä tekee tästä vähemmän hauskaa on, että kun kymmenenkin vuotta totuusuutiset jankuttavat asiasta niin se muuttuu normaaliksi ja sitten onkin jo poliisissa hijabbeja. Hävettää kun miettii millaisen maan sitä on jättämässä lapsilleen.

    VastaaPoista
  9. Tervehdys Ihmettelijälle, Ymmille ja Anolle ja keski-ikäiselle pikkupojalle & kiitos kommenteistanne.

    Ihmettelijä: Äänestetty on jo tässäkin huushollissa.

    Ymmi: Totta. Mutta pelkään että iirikset ja veronikat pääsevät mielesä päähän ja sotavaltiollakin sovitellaan jossain vaiheessa hijabia.

    Ano: Totta. Kun se vieraitten pyllyjen nuoleminen ei ole pakollista niin kuin Moskovan pyllyn nuoleminen aikanaan. Tässä lipittämisessä on kyse vain idioottimaisesta muodista.

    keski-ikäinen pikkupoika: Kyllä. Kyseessä on se jatkuvan toiston voima jota harjoittaa valtamediamme. Kun valheen kertoo tarpeeksi monta kertaa niin se muuttuu totuudeksi.

    VastaaPoista
  10. Vaikuttaa hassulta, että maassa annetaan kovasti huomiotilaa ihmisille, jotka eivät osaa pilkkoa uniformua siihen perimmäiseen merkitykseensä, eli "yhteen muotoon".
    jos haluaa heijastella omaa yksilöllisyyttään tai valtavirrasta poikkeavaa arvomaailmaansa mitä pukeutumisella pitää esiintuoda, niin uniformu on se viimeisin asia, mitä ko. ihmisen kannattaa kuvitella päällensä pukea.

    VastaaPoista
  11. Tervehdys, Ano. Tämähän on totta. Mutta tämä on sitä suvaitsevais-tiedostavaa muotia. Ja sen mukaan meidän tervejärkistenkin tulisi elää.

    VastaaPoista
  12. Kannataisikohan muistaa tämä eskaaltio: hijab, niqab ja hyväksi lopuksi burkha. Piru ja pikkusormi. Burkha-porukkaa näkee silloin tällöin tuolla Pasilassa. Pelottava näky, koska nämä "naiset" ovat yleensä laihoja, yli 180-senttisiä ja isot jalat. Naiset kävelevät eri tavalla kuin miehet ja yksikään noista ei väistä. Mutta likkojapa hyvinkin. Suomalaisilta naamioituminen luonnollisesti kielletty.

    Mitä lisäarvoa Suomen poliisiin/puolustusvoimiin tuo henkilö, joka pitää tiukasti kiinni entisestä etnisestä taustataan? Jos puolustustahto on kiinni vain jostain rätistä, ei se ainakaan minua vakuuta. Luulen, että aikamoisia faitteja voisi tulla jo siitäkin kun huntupäät käskyttävät armeijan suomalaisnaisia. Missä muslimi, siellä aina skisma.

    Poliisiin, ei kiitos, lähellekään. Vai kuvitteleeko joku, että saman klaanin hunnutettu Aisha ihan tosta vaan puolueettomasti kuulustelee saman klaanin Abua, suomalainen poliisi ei tietenkään saa olla läsnä koska se olisi loukkaavaa/rasistista tai muuten vaan epämukavaa.

    Mutta näinhän se tulee menemään. Ja tuosta uhrista dreamereiden seuraava ehdokas.
    tira+

    VastaaPoista
  13. Q. Kad, tuskinpa Erkki Tuomioja oli poikaystävä. Ulkoministeriössä jouduttiin kipuilemaan sen kanssa, että Halonen oli kiukkuinen nitureita päin alaisiaan heittelevä lesbo ja hänen tyttöystävänsä oli tämä pikku pariisitar Helena Petäistö. Kaikki tiesivät, mediaa myöten, mutta suu supussa kuten ennenkin. Älä puhu, älä tiedä.

    Puolustusvoimat imoitti että ei käy tämä hijabhomma. Eikö se riitä? Emme ole sodassa, mutta mitähän lisäarvoa hijabit sitten sotimiseen tuovat. Ja naisethan ei sodi, Kysy vaikka Haavistolta ja niiltä isis-äideiltä. Hesari kirjoitti tuskastooreja heistä, nyt on ihan hiljaista. Supo vaan tossa hissuksiin seuraa ...
    tira+

    VastaaPoista
  14. Kulttuurisesti invalidien tietämättömien touhuja.

    VastaaPoista
  15. Armeijan perimmäinen tarkoitus ei ole yrittää tappaa vihulaisia nauruun. Siksi kaikki asuihin liittyvät viritykset on syytä unohtaa. Kun vielä tietää mamujen sotataidot, on syytä pitää heidät kaukana armeijasta. Miksi ei myös poliisista. Ihmiset jotka eivät hyväksy meidän lakeja ja järjestystä eivät sovi lain valvojiksi. Soveltuvuus tehtävään pitää olla aina ensimmäinen ehto. Tasa-arvo vouhotusta voi harrastella muilla elämän alueilla.

    Honkasalon käsitys tasa-arvosta on vinksahtanut. Voisihan hän julistaa että Suomessa kenenkään ei ole pakko käyttää huivia, mutta se voisi käydä terveyden päälle. Moni nainen heittäisi huivin huuthelvettiin, mutta nykyisin vielä on pakko sanoa että haluaa käyttää huivia. Noissa kulttuureissa naisen on sanottava mitä mies haluaa. Arvoasteikossa ovat jossain lampaan ja vuohen välissä. Jokainen arabimaassa käynyt on nähnyt miten naiset matkustavat pickupin lavalla ja lampaat auton sisällä, tärkeysjärjestyksessä.

    VastaaPoista
  16. Päinhonkiasalon moninaiseen Suomeen ei kuitenkaan kuulu päiviräsäset, joiden uskonnolliseen identiteettiin kuuluu näkemys, että Jumalan tarkoitti aviollisen yhdyselämän miehen ja naisen väliseksi ja syntiin langenneessa maailmassa nyt vaan esiintyy kaikkenlaista epätäydellisyyttä kuten sairauksia ja homoutta.

    VastaaPoista
  17. Satuin kuulemaan radiosta ohjelman, jossa valitettiin, että musliminainen, joka oli hammaslääkäri, ei ollut päässyt Suomessa hammaslääkäriksi. Hänelle oli suositeltu jotakin siivoushommaa tai vastaavaa. Sinnikkäänä naisena hän kuitenkin oli opiskellut hammashoitajaksi, mutta sitten työura tyssäsi. Ei saanut harjoittelupaikkaa mistään, vaikka oli opinnot suorittanut ja opiskellut suomen kieltäkin. Mukana oli pätkiä, joissa tätä naista haastateltiin. Kaikki nämä olivat englanniksi. Heräsi kaino epäilys syystä, minkä vuoksi nainen ei ollut löytänyt harjoittelupaikkaa. Mikähän se syy mahtaisi olla?

    VastaaPoista
  18. Alkaa tuntua siltä, että vain maahanmuuttajilla on Suomessa ongelmia, joihin täytyy heti puuttua. Puolestarääkyjiä löytyy heti, kun joku keksii uuden ongelman ja valitettavasti he ovat yleensä aina naisia. Tässä huiviasiassakaan eivät edes feministit näe mitään naista alistavaa ja se kertoo omaa kieltään aivosumusta, joka on vallannut näiden pääkopat. Siitä huolimatta heitä valitaan kohta taas kuntien ja kaupunkien valtuustoihin, ei kylläkään minun äänelläni. Se on jo annettu, tervejärkiselle miehelle.

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  19. Veronikaa ei suomen raskaasta kiinnosta muut kuin käpykaarti ja munsalan soutuseura. Odotankin kun Veronika tai Iiris löytävät henkilön joka on identifionut itsensä koiraksi ja hakenut Niinisaloon koirakoulun oppilaaksi ja saanut hylsyn hakemukseensa. Kankikaikkosen selitystä eduskunnasta odotellessa. Entäs sikhit onko pv:llä kesä- ja talvikäyttöön kuvioitua turpaania töyhtöineen ja kastimerkkiä tähtäyspisteeksi otsaan. Toinen joka loukkaa uskonnollista vakaumusta on ohjesäännössä parranajosta, oikeauskoisella muslimilla pitää olla parta myöskin amissit ja ortodoksijuutalaiset joilla pitää olla palmikko mistä kiskaistaan taivaaseen puhumatta kurdeista joilla pitää olla leveät ja nilkoista tiukat housut kun messias syntyy miehille eikä saa pudota housunpuntista läpi. Muutenkin marokkolaisista maureista voitaisiin puolustusministerille koota samanlainen henkivartiokaart kuin El Caudillolla oli valkoisinen täysverisine arabialaishevosine. Sekä muista valkokaapuiset nopeamman toiminnan joukot kiinalaiset endurokevarit alla ja takanaistuvalla taistelutoverilla vyöllä 20kg:a koskensaaren naulatehtaan tuotteita rpg ja norincon rynkky täyttää varmasti pv:lle esitetyt ajatukset kulttuurien ja uskontojen huomiomisesta palveluksessa.

    VastaaPoista
  20. Veronika tietää että vaikka sota ei yhtä rättipäätä kaipaakkaan niin kiusa se on pienikin kiusa.

    VastaaPoista
  21. No niin, kansalaisoikeutta on käytetty ja yksi kansallismieliseksi ja maahantunkeutumisvastaiseksi jo 1990-luvulta tietämäni perussuomalainen saanut yhden äänen lisää.

    Joissain maissa, kuten Australiassa äänestäminen on kansalaisoikeuden lisäksi -velvollisuus. Mitenkähän tuo mahtaisi toimia meillä? Tulisiko vain lisää kirkkoveneitä ja haistakaa paska koko valtiovalta -julistuksia sekä lisätuloja valtion pohjattomaan kassan nukkumissakkotsunamin muodossa?

    Tai USAlainen järjestelmä, jossa kansalaisoikeuden lisäksi on nähtävä vaivaa rekisteröitymällä äänestäjäksi ennen vaaleja? Sen olettaisi ainakin karsivan kirkkoveneen äänestäjät pois, kun protestointiin pitäisi erityisesti valmistautua.

    Ei voi tietää, ennen kuin on kokeiltu. Toistaiseksi mennään näillä toivoen, että mahdollisimman moni käyttäisi oikeuttaan.
    Samalla surua tuntien tietoisena, että turhan monelle nukkuvien puolueen jäsenyys on suorastaan jonkinlainen kunnia-asia. Mutta minkäs teet.

    Demokratia kun edellyttää riittävän korkeaa kehitystasoa. Niin yksittäiseltä ihmiseltä kuin kansalta ja yhteiskunnalta, joka koostuu ihmisistä.

    VastaaPoista
  22. Toistan itseäni: Se naamahuivi on palavaa ainetta, kun ei ne kumminkaan ole asbestia kuten aikoinaan laivaston vastaavat huput. Niin, että onko hyvä idea hieroa napalmia naamaan sotimaan lähdettäessä? Solttujen ja poliisin asut on palamattomia tai ainakin huonosti syttyviä sattuneesta syystä.

    Sotaväen asuisissa on myös niiden UV ja IR heijastavuuteen kiinnitetty huomiota, Se näky esmes siinä, ettei niitä kuteita saa pestä itse. Tavallisten pesuaineiden kirkasteet kun voi kavaltaa puskassa oleilevan henkilöhenkilön. Ja mahdollisesti muitakin, koko komppania paljastuu yhden huivimuijjan takia – reilu meininki,

    Ja vielä, muistattekos muuatta viiksi-aatua, miksi sillä oli niin kummallinen viiksimalli? No, tarina kertoo, että pitkät viikset sai kaasunaamarin vuotamaan. Tällä oli ammoin suuren sodan kloorihyökkäysten aikaan merkitystä. Oli niin tai näin, kangas kaasunaamarin ja ihon välissä tekee siitä naamarista epätiiviin. Muitakin kaasuja kuin se harjoitusteltan mieto kyynelkaasu voi tulla tarjolle.

    Onko tarkoitus sallia sikhien turbaani osaksi virka-asua? Entä pastasiivilä? Miksi pastafareja syrjittäisiin? Miten turbaani toimii kypärän kanssa, entäs rastafarien hiuspehko?

    Sopiiko kristityn poliisin pukea päälleen valkea tunika, jossa punainen risti, semmoinen ristiretkeläisten vaate. Miksi? Miksei? Entäs hihamerkki, jossa teksti ”Molon labe”?

    Pitääkö univormuihin puetun joukon näyttää yhtenäiseltä? Saako karvalakin läpät kääntää alas kun itseä huvittaa? Saako ne jättää ylös jos ei huvita kääntää alas? Saako pitää omaa pipoa jos intin tarjoama ei nappaa? Onko ylin kauluksennappi pakko pitää helteellä kiinni? Oikeasti?

    Pyssymies

    VastaaPoista
  23. Morjens Ykä, ja kiitokset taas hyvistä teksteistä!
    Tulipa tuossa lukiessa eräs vanha ajatelma mieleen, aihe liippaa läheltä.. Eli siis, Suomessa ilmeisesti on vielä jonkin sortin uskonnonvapaus, eli saan uskoa vaikka UkkoYlijumalaan tai Olviin vapahtavaan. Miten mahtaa mennä sen kanssa, jos päätän perustaa uuden uskonnon. Tuskin saisin riittävää määrää kannattajia (oliko 20k) että voisin virallistaa uuden uskonnon mutta kai sitä nyt yksinkin saa uskoa mihin haluaa. Elikkäs uskontoni on Pateismi, sen enempää avaamatta uskoni sisältöä. Mielenkiintoisen lisän tekee se, että pateismissa on kiellettyä liikkua ulkona ilman uskonnollista päähinettä, kommandopipoa. Sehän jättää silmät näkyviin ja ainakin minun versiossani on myös reikä voimasavuke Bostonille. Eli peittävyys noin samaa luokkaa kuin niqabissa ja burghassa. Ja nyt seuraa yleisökysymys: Jos minä lähden vaikka torille hiippailemaan uskonnollisessa päähineessäni niin, A) monta minuuttia menee poliisin tuloon ja,B) Uskooko poliisi perusteluni, ja C) kun ei usko, niin voinko syyttää uskonrauhan rikkomisesta koska joudun kuitenkin paljastamaan ruman naamani uskoni vastaisesti?

    Tällaiset mietteet tähän aiheeseen, kai se on mentävä taas töihin tahkoamaan valtiolle verovaroja jaettavaksi..

    -Tavallinen Virtanen-

    VastaaPoista
  24. Tervehdys tira+:lle, Ano1:lle, Ano2:lle, Ano3:lle, Toiselle professorille, Rouva Anolle, Patelle Pankavaarasta, Ano4:lle, Qroquius Kadille, Pyssymiehelle ja Tavalliselle Virtaselle & kiitos kommenteistanne.

    tira+: Ja burkhan jälkeen aletaankin vaatimaan jo shariaa. Yleensäkään Suomen maanpuolustus ei tarvitse tuollaisia eikä armeijaa – samoin poliisia – tule muuttaa tiedostavaiston leikkikentäksi.

    Ano1: Muodissa mukana.

    Ano2: Tarkoitus ei ole tappaa vihulaisia nauruun mutta luulenpa että Pihkovassa sijaitsevassa 76. kaartin maahanlaskudivisioonassa nauretaan paskaista naurua. Honkasalo varmaan tietää nuo ongelmat mistä puhuit mutta on paljon mukavampaa ja turvallisempaa vaahdota täällä Suomessa suomalaisille.

    Ano3: Totta, ja kristittyjä, jotka elävät Raamattuun uskoen pidetään naurettavina samaan aikaan kun kuujumalalleen kumartelevia pidetään ihqun edistyksellisinä. Omia suvaitsevaisuuspisteitähän se Honkasalo kerää.

    Toinen professori: Niin. Vaikka lääkäri olisi kuinka pätevä mutta ei pysty kommunikoimaan potilaan kanssa niin eipä hänestä juuri hyötyä ole.

    Rouva Ano: Tässähän on pitkälti kyse tiedostavasta muodista joka pomppaa heti hysterian puolelle. Meilläkin on jo äänet annettu ja vihaääneksihän se meni.

    Pate & Pyssymies: Jep. Kun asiaa aletaan pirunkurilla perkaamaan niin suohan on pohjaton. Toivottavasti PV viheltää perkaamiselle stopin kerralla.

    Ano4: Ja sillä kiusalla saadaan niitä suvaitsevaisuuspisteitä omassa porukassa.

    Qroquius Kad: En osaa sanoa, mikä olisi se paras vaalimalli mutta ei tämä suomalainen niitä huonoimpiakaan ole. Mutta nukkuvien puolueen valta on kyllä pelottava. Ja se pysyy samanlaisena niin pitkään kun nukkuvilla on ruokaa jääkaapissa.

    Tavallinen Virtanen: Kiitokset sinullekin. Ja joo, poliisin tuloon ei menisi kauaa ja sen jälkeen ei auttaisi selitykset. Kommentistasi tuli elävästi mieleen tämä pätkä:

    https://www.youtube.com/watch?v=AOYojrUqj8M

    VastaaPoista
  25. Muuten olen sitä mieltä, että jos puolustusvoimiin tai poliisiin on hakeutumassa sellainen henkilö, joka haluaa siellä käyttä hijabia tai mitä tahansa muuta uskonnollista tai poliittista tunnusmerkkiä, hänen hakemuksensa on oitis hylättävä. Viidennen kolonnan soluttaminen valtion ja kansalaisten turvallisuudesta vastaaviin elimiin on ehdottomasti torjuttava. Valitettavasti tällainen onnettomuus on päässyt tapahtumaan sekä sisäministerin kohdalla että ministeriön kansliapäällikön nimityksessä. Tämän onnettomuuden jälkeen oikea ratkaisu, joskin vaikeasti toteutettavissa oleva, olisi potkujen antaminen asianomaisille ja kaikkien heidän suorittamiensa nimitysten uudelleenarviointi ynnä tarvittaessa sielläkin potkujen antaminen.

    VastaaPoista
  26. Riikka Purra: Mikä saa feministit puolustelemaan naisten alistamista?
    https://www.suomenuutiset.fi/purra-mika-saa-feministit-puolustelemaan-naisten-alistamista/

    Miljoonan seuraajan Lentävän Spagettihirviön -seurakunta on yksi maailman nopeimmin kasvavista uusista uskonnoista. Pastafari on satiiri, joka pakottaa tiukkapipoisimmatkin miettimään, mitä uskonnot lopulta ovat?
    https://areena.yle.fi/1-50534728

    Tavallisen Virtasen ehdottama Pateismi ja kommandopipo kuulostaa niin hyvältä, että minäkin voisin luopua ateismistani ja heittäytyä pateistiksi...

    Johan

    VastaaPoista
  27. Tavallinen Virtanen – ei ole tarvis keksiä uutta uskontoa. Voit aina kertoa olevasi beduiini. Ainakin henkisesti, jos sukupuoli on ilmoitusasia niin kai identiteettikin on. Uskottiinhan niitä elämäntapainkkareitakin.

    Ja beduiinin on pidettävä ylempiensä edessä naama peitossa, kohteliaisuussyitä tasavertaistenkin. Niin, että et kai häpäise konstaapelia paljastamalla naamaasi.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  28. Tervehdys Strix Senexille, Johanille ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

    Strix Senex: Olen täysin samaa mieltä kanssasi.

    Johan: Purra puhuu asiaa. Ja tuo spaghettijuttuhan on isoksi kasvanut hyvä vitsi.

    Pyssymies: Vaihtoehdothan ovat rajattomat.

    VastaaPoista
  29. Aatun viikset lyhenivät poliittisen toiminnan alkaessa. Alkuperäinen versio oli 1800 luvun lopun 1900 luvun alun tyyliä ja 1920 luvulla toi mieleen vanhakantaisen esiintyjän, typistämällä haettiin villin 1920 luvun dynaamista esiintyjää. Hitler oli politiikkona kiireestä kantapäähän stylattu. Puheet maneereinen harjoiteltiin peilin ääressä sekä valokuvattiin ja filmattiin.

    VastaaPoista
  30. Tervehdys, Pate. Nyt kun muistelen tuota viiksijuttua niin näinhän oli. Tässä korpraali Hitler ykkösrähinän ajalta:

    http://thefifthfield.com/wp-content/uploads/Adolf-Hitler-WWI-Sample-1.jpg

    VastaaPoista
  31. Oli kaasusodankäynillä turpajouhia lyhentäväkin vaikutus:

    Gillettellä oli mennyt heikommanpuoleisesti, kunnes Ranska teki muistaakseni 1915 kirjaimellisen megatilauksen, eli viisi miljoonaa partahöylää!
    Kas, oli huomattu nassen tehon heikkenevän samaa tahtia kasvojen alaosan ihon ja maskin välisen naamakarvoituksen lisääntyessä.
    There's no business like war business!

    Vuonna 1960 tehtiin Saksassa gallup, jonka tulos järkytti:
    40 % vastaajista katsoi, että Hitler olisi ollut suuri valtiomies, jos olisi ymmärtänyt olla aloittamatta sotaa!

    Voinemme hyvällä syyllä olettaa, että vastaajat olivat eläneet Kolmannessa Valtakunnassa. Silti heiltä oli jäänyt ymmärtämättä, että suursota nimenomaan oli ollut se Hitlerin kuningasidea, johon hänen kaikki poliittiset ja taloudelliset toimensa olivat tähdänneet.

    No, Venäjällä on vieläkin Stalinin aikoina eläneitä vanhuksia, jotka muistelevat Josifia haikeina.
    Kysyä toki sopii, mikähän heidän asemansa oli mahtanut tuolloin olla...

    VastaaPoista
  32. Tervehdys, Qroquius Kad. Tuota Gilletten hommaa en tiennytkään. Kakkosrähinässähän jokainen valtio hoksasi että kaasuase on ase, jota ei kannata käyttää. Mitä nyt italialaiset siellä Etiopiassa mutta ne olivat varmoja ettei samalla mitalla vastata.

    Ja onhan se Putinkin todennut että Neuvostoliiton hajoaminen oli yksi viime vuosisadan suurimmista tragedioista. Varmaankaan esmes Baltian maitten ihmiset eivät yhdy hänen näkökulmaansa.

    Ja onhan meillä Suomessakin vielä ihmisiä jotka muistelevat Neuvostoliittoa haikeina. Aina entistä presidenttiä myöten.

    VastaaPoista
  33. Aatun viiksimallia selitettiin kaasunaamarin alle mahtuvaksi. Se oli vain puoliksi totta. Aatu valitsi viiksiensä mallin poseerausten perusteella. Mutta se viiksimalli oli oikeasti naamarin kanssa yhteensopiva.

    Tuo tiiviys on tärkeä henkiinjäämiselle. Jo I kähinän aikoihin osattiin laittaa kyynelkaasua ensin ja klooria / fosgeenia / lewisiittiä / syanidia tms. perään. Ensin kiusallista kaasua joka naamarin ale vuotaessaan pakottaa riisumaan naamarin. Ja sitten hengittämään tappavan annoksen tehokaasua. Naamari pitää saada paikalleen nopeasti ja tiiviisti, naamakarvat ja naamahuivit altistavat kaasulle.

    Sosialismia kansallissosialismikin oli, saksassa oli pula kivihiilestä sodan aikaan. Miksi: Sosialismi sai irrottamaan kuljetusten hinnoittelun kysynnästä ja kustannuksista. Rautatiet eivät siksi pystyneet kuljettamaan hiiltä kysynnän mukaan.

    Pyssmies

    VastaaPoista
  34. Tervehdys, Pyssymies. Lieneekö se Suomenkin PV:n viiksi- ja partakielto siitä kaasunaamarista johtuvaa? Itänaapurilla kun sitä VX:ää kumminkin varastoissa taitaa löytyä? Mitä tulee karvoihin yleensä niin mitä tasa-arvoa se on että naisilla saa olla intissä pitkä tukka? Ei muuta kuin millin koneella tylysti vaan.

    VastaaPoista
  35. Jostain syystä islamistipoliisittariksi haluttavien rättipääatimuksia ei ole hoksattu perustella poliisitarkokelaiden pääsykokeen jo nykyäänkin helpotetuilla vaatimuksilla:

    https://polamk.fi/documents/25254699/37709942/Poliisi-AMK-valintaperusteet.pdf/32636273-7ac9-7a2d-1456-e6d98aa4aba5/Poliisi-AMK-valintaperusteet.pdf?t=1609837610802

    Niinpä siis:
    koska tyttöpuolinen pääsee jo nyt poliisikoulutukseen helpommin kuin poikapuolinen, onko koulutus kuitenkin molemmille sama?
    Jos on, miksi poikahakijalle on kovemmat fyysiset vaatimukset?
    Jos ei, miksi poliisitarkokelas päästetään helpommalla valmistumaan?

    Tämä on nykytilanne, ollut jo hyvän aikaa ja PV:n taholta on kuultu, että siellä on menty samaa tahtia;
    miksipä ei siis voida hyväksyä sille muutenkin helpommalla poliisittareksi pääsevälle poliisitarabiafrikkalaiselle mitä tahansa kaapua? Sehän olisi vain hallintopäätös.

    VastaaPoista
  36. Tervehdys, Qroquius Kad. Yleensäkin nämä lievennetyt vaatimukset ovat naurettavia. Mutta hypetetyn tasa-arvon mukaan mennään ja se mainitsemasi hallintopäätös saattaa tulla.

    VastaaPoista