Ohjusmahti Suomi
Heti alkuun pitää todeta että tuo alaotsikko on puppua.
Ei Suomi mikään varsinainen ohjusmahti ole. Tuli vain mieleen se, kun Suomeen
ensimmäisen kerran tuotiin raskaampia ilmatorjuntaohjuksia vuonna 1979 niin
joku lehti – taisi olla Suomen Kuvalehti – otsikoi että ”Suomesta tuli
ohjusmahti”. Lievää liioittelua.
Mutta paetaksemme jatkuvaa masentavaa maanantaita niin
käydään toksisen maskuliinisessa menneisyydessä ja nykypäivässäkin ja katsotaan
että minkäslaista ohjuskalustoa sotavaltiolla oikein on ollut. Tiedot ovat
täysin avoimista lähteistä joten jos jollakin on tarkempaa tietoa niin sehän
otetaan mielellään vastaan. Aloitetaan maavoimista ja panssarintorjunnasta. Se
ensimmäinen pst-ohjus oli brittiläinen Vickers Vigilant:
Netistä ei paljoa löydy kuvia Suomessa olleista
Vigilanteista. Tämä on kuitenkin Suomesta ja huomatkaa mallinukeilla tyylikkäät
kuuskekkoset. Ohjuksen ontelokärjen piti lävistää 576 mm panssaria, sen
maksimiampumamatka oli vajaat 1.400 metriä ja suomalaisilla oli kyseistä
ohjusta 250 kappaletta. Laukaisimien määrä ei ole tiedossa. Ohjuksia hankittiin
Suomeen joskus 1960-luvulla.
Samoja aikoja Suomeen hankittiin myös ranskalaisia SS.11-ohjuksia
Tosin kyseiset ohjukset taisivat olla varattu
rannikkotykistölle väylätorjuntaohjuksiksi ja ne olivat siinä tehtävässä
varastossa vähintäänkin 1980-luvulle. Suomessa ohjukseen kehitettiin kevyt
liikuteltava puinen laukaisuteline, joka todettiin käyttökelpoiseksi koe- ja
harjoitusammunnoissa. Ohjuksen maksimikantama oli kolme kilometriä. Ohjuksia
oli hankittu 250 kappaletta. Laukaisimien määrä ei ole tiedossa.
Näitten vähäisten ohjusmäärien lisäksi
kekkoslovakialainen panssarintorjunta toimi sinko- ja tykkikalustolla. Uutta
ohjuskalustoa tuli vasta vuonna 1982 jolloin käyttöön saatiin
neuvostoliittolaista 9K111ja 9M113 Konkurs-ohjuskalustoa:
9K111
Ohjukset tunnettiin Suomessa nimillä PSTOHJ 82 (max
läpäisykyky 460 mm, kantama 2 km) ja PSTOHJ 82M (kantama 4 km).
Vuotta myöhemmin käyttöön tuli amerikkalainen BGM-71
TOW (PSTOHJ 83M):
Puolustusvoimien oppaan mukaan kyseinen ohjus läpäisee
jopa 1.000 mm panssarin. Kyseisen ohjuksen vanhempi malli 800 mm. Ohjusjärjestelmä
on edelleenkin puolustusvoimien käytössä.
Vuonna 2000 hankittiin sitten sotavaltiolle Euro-Spike
(PSTOHJ 2000 / PSTOHJ 2000M)-järjestelmä:
Ohjus on ensimmäinen PV:n käytössä oleva ammu-ja-unohda
tyyppinen ohjus. Käytössä olevien ohjusten kantomatka vaihtelee kahdesta
kilometristä kahdeksaan kilometriin. Merivoimilla on käytössä Spike-ER versio
pinta-alusten torjuntaan. Wikipedian mukaan Suomella on yhteensä 700 kpl
Spike-ohjusta, joista 300 kpl Spike-MR -versiota (keskimatkan versio), loput
400 kpl Spike-ER (pitkän matkan versio). Käytössä 100 kpl MR-version (PstOhj
2000) laukaisulaitteita ja 18 kpl ER-version (Rannikko-ohjus 06)
laukaisulaitetta.
Vuonna 2008 sotavaltiolle tuli sitten ohjus joka omana
inttiaikanani olisi ollut lähinnä scifiä eli singon ja ohjuksen sekoitus NLAW:
Ammu-ja unohda periaatteella toimiva ohjus lentää noin
metrin maalin yläpuolella ja räjäyttää ontelopanoksensa vaunun kattoon. Ohjuksen
tehokas ampumaetäisyys on 20–600 metriä.
Siirrytään sitten sotavaltion hyvin raskaan kaluston
puolelle. On tietysti mielipidekysymys onko raskaissa raketinheittimissämme
käytettävät GMLRS Unitary- ja GMLRS AW-raketit tykistöohjuksia
vaiko ei mutta kun niillä voi ampua sekä piste- (Unitary) että aluemaaliin (AW)
80 kilometrin päähän niin kyllä se minusta ohjuksesta oikein hyvin käy.
Maavoimiinhan kuuluu myös ilmatorjunta. Suomessa
kaivattiin it-ohjuksia jo 1960-luvulla mutta toive toteutui vasta paljon myöhemmin.
Vuonna 1978 saatiin ensimmäiset 9K32 Strela-2M (ITO-78) lyhyen
matkan ilmatorjuntaohjukset:
Infrapunahakuisen ohjuksen pisin ampumamatka oli noin
4,2 kilometriä vaakasuunnassa ja 2,3 kilometriä pystysuunnassa ja nopeus mach 1,75.
Kohteena lähinnä helikopterit ja rynnäkkökoneet. Näitä hankittiin 122
laukaisulaitetta ja 1.091 ohjusta.
Ohjuksen parannetut mallit 9K38 Igla (ITO-86) ja 9K38-M
Igla-1 (ITO-86M) tulivat PV:n käyttöön 1986 (ITO-86) ja 1995 (ITO-86M).
Pisin ampumamatka oli 5 – 5,2 kilometriä, -korkeus 3,5
km ja nopeus mach 1.9. ItO-86:tta hankittiin 160 laukaisinta ja 1.558 ohjusta.
Ito 86M-ohjusta taas 80 – 100 laukaisinta ja 912 ohjusta.
Tähän väliin voi mainita että Suomelle kyllä
hankittiin jo vuonna 1968 joitain brittiläisiä Thunderbird-ohjuksia mutta
ilman taistelukärkeä ja ajoaineita. Kalustolla järjestettiin kantahenkilökunnan
koulutustilaisuuksia. Ampumatermeillä niitä olisi kai voinut sanoa tyhjälaukauksilla
harjoitteluksi:
Niitä isompia aluetorjuntaohjuksia saatiin sitten
vuonna 1979 (kun Suomesta tuli se ”ohjusmahti”) kun Neuvostoliitosta hankittiin
Isajev S-125 Petšora-ohjusjärjestelmä eli ITO-79:
Ohjus vei Suomen ilmatorjunnan aivan uuteen
aikakauteen sekä kantomatkalla että korkeudella ja sen huippunopeus oli mach
2,5. Näitä hankittiin kolme patteria (nyt en ole varma oliko kyseisessä patterissa
neljä vaiko kuusi laukaisulaitetta) ja kaikkiaan 400 ohjusta. Ja pääosin
Helsingin suojaksihan niitä hankittiin.
Seuraavaa ohjusmallia saatiin odottaa vuoteen 1990
jolloin hankittiin ranskalainen keskimatkan ohjusjärjestelmä Crotale eli
ITO-90:
Järjestelmä pitää sisällään kahdeksan VT-1 ohjusta jonka
pisin ampumaetäisyys on 11 kilometriä ja korkeus 6 kilometriä. Järjestelmä on
asennettu suomalaiselle Pasi-Sisun alustalle ja niitä on hankittu neljäkymmentä
kappaletta.
1990-luvun puolivälissä sitten Suomen ilmatorjunta sai
sen aikaisen pajatson keskustan eli Neuvostoliiton velkojen kuittauksena (150
miljoonan markan välirahalla) Venäjä toimitti meille (kolme patteria?) uusia BUK
M1-ohjuksia (ITO-96):
Ohjus lisäsi huomattavasti Suomen ilmatorjunnan
ulottuvuutta sille sen pisin ampumamatka oli 35 km ja ampumakorkeus 22 km. Suomi
kuitenkin luopui näistä ohjuksista yllättävän nopeasti ja varusmieskoulutus jatkui
vain vuoteen 2005 saakka. Käsittääkseni tätä ohjusjärjestelmää on silti vielä
varastoituna mahdollisen tosipaikan varalle.
Vuonna 2005 tuli sitten käyttöön lyhyemmän matkan ASRAD-R-ohjusjärjestelmä
(ITO-05 ja ITO-05M), kaikkiaan neljä patteria:
Ohjuksen pisin ampumamatka on kahdeksan kilometriä,
ampumakorkeus viisi kilometriä ja se voidaan asentaa sekä ajoneuvoon tai
käyttää ampumajalustalta. Buk-ohjusten korvaajaksi hankittiin sitten NASAMS
II-järjestelmä (ITO-12):
Järjestelmä käyttää samaa AMRAAM-ohjusta kuin Hornetit
joten sen kantavuus on heikompi kuin oli BUK-ohjusten. Suomi on esittänyt
tarjouspyynnön uusista korkealle yltävistä ohjuksista mutta tuli valituksi mikä
järjestelmä hyvänsä niin operatiivisessa käytössähän se on vasta 2020-luvun
jälkipuoliskolla.
Jos pitkän matkan torjunnassa on nyt aukko niin aivan
lähitorjunnassakin oli yli kymmenen vuoden aukko kun venäläisistä
olkapääohjuksista luovuttiin 2000-luvun alussa. Aukkoa alettiin korvata vuonna
2014 amerikkalaisilla Stinger-ohjuksilla (ITO-15):
Wikipedian mukaan näitä on Suomella 371 kappaletta ja
elän toivossa että tuo lukema tarkoittaa laukaisulaitteiden määrää eikä
ohjusten kokonaismäärää.
No niin, tuossahan niitä isoja ja pieniä sikareita oli
tällä kertaa. Meri- ja ilmavoimien ohjukset jäivät syynäämättä mutta ehkäpä
joskus toiste. Eihän meillä ole mannertenvälisiä ohjuksiakaan. Mutta onhan
meillä sentään mannertenvälisiä nahjuksia. Tuossa kuvassa muutama
asennettu taktiseen löhöasemaan Helsingissä:
Tervehdys Ykä!
VastaaPoistaOhjuksista pitää mainita erikoinen kotimainen projekti; Meritorjuntaohjus 66 asennettuna Comet-panssarivaunuun. En tiedä montako niitä tehtiin vai tehtiinkö enempää kuin yksi. Sellainen löytyy Kuivasaaresta.
Yst. terv. Ano Nyymi
Tervehdys, Ano Nyymi ja kiitos tuosta lisäyksestä. Täytyy laittaa mukaan kun niistä meritorjuntaohjuksista tekee juttua. Niitä venäläisiä ohjuksiahan ammuttiin maalta vähän kaikennäköisistä laukaisulaitteista mutta tuosta viritelmästä en ole kuullut. Vaan näkyypä tuosta löytyvän kuvakin:
VastaaPoistahttps://albumitauki.fi/snippet/photomodal/xVnVcZ49dErR
Eräällä naapurivaltion pikkumiehellä on nyt jatkeena Mach 6 ohjus. Kelpaa taas kuunnella suuren ja mahtavan säveliä kyynel silmäkulmassa.
VastaaPoistaTapsa vaan
Mannertenvälinen nahjus oli aikoinaan Rafael Paasio. BUK:sta sen verta että aikoinaan henkilö joka touhusi niiden kanssa mietti että onko niistä kuitenkaan poistettu venäläisten omakone suojaa.
VastaaPoistaTervehdys Tapsalle vaan ja Patelle Pankavaarasta & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaTapsa vaan: Toivotaan, etteivät ne aloita taas sitä ydinasekilpailua. Muistan kyllä hyvin sen edellisen kierroksen. Ja jälkeenpäinhän on selvinnyt että maailman tuhohan oli jonkun kerran sekunneista kiinni väärän hälytyksen takia.
Pate: Mihin tuo Paasiohomma perustuu? En ole asiantuntija mutta kuvittelisin että suomalaiset olisivat löytäneet ohjuksista sen ns. tappokytkimen. Varmaksi en sano.
Se oli aikoinaan yleinen kommentti kun hän oli pääministeri ennen Kalevi Sorsan aikaa, ilmeisesti päätöksentekoja leivottiin vähän turhan pitkään ja samoihin aikoihin touhuttiin SALT 1 sopimusta niin ohjukset olivat jatkuvasti tapetilla. Vielä sen verta lisää että USA:n ilmavoimissa oli ilmeisesti joku suomalaistaustainen irvileuka koska Michiganissa ja Minnesotassa ristittiin näitä ICBM-ohjussiiloja amerikansuomalaisten sosialistipolitikoiden kaimoiksi.
VastaaPoistaGeorgian sodassa Venäjälle tuli yllätyksenä etteivät ne saaneetkaan neutraloitua Georgian Bukkeja, ne olikin modattu Ukrainassa ja toimivat kuten pitikin.
VastaaPoistaOlisiko Suomenkin kannattanut kysyä päivitystä sieltä?
Ari
Muuatamia kommentteja:
VastaaPoistaPSTOHJ82 paransi aikoinaan panssarintojuntaa huomattavasti vaikka ryssänhärvelissä oli aikapaljon heikkouksia. Yksi havainto oli se, että jos ammuttiin pienenkin vesistön yli niin ohjus saattoi lankaohjauksesta huolimatta lähteä ihan mihin sattuu.
PSTOHJ83 oli tässäkin mielessä paljon varmempi peli olkookin, että maastossa liikkiessa painoi ihan helvetisti. Kävi välillä sääliksi ohjusmiehiä kun yrittivät sinnitellä mukana jossain hyökkäysammunnassa.
NLAW on aika vakuuttava peli. Olen ollut seuraamassa erästä kovapanosammuntaa niillä ja joka kuti osui ja vielepä sieltä tornin yläkautta.
Yksi erityisen hyvä ominaisuus ohjuksella on verrattaisen keveveyden lisäksi se, että se ei juurikaan paljasta ampujan tuliasemaa. Ei tule tolkutonta savu-/pölypilveä laukauksen jälkeen.
BUK on edelleen soiva peli, osoittaahan mm MH-17 kohtalo kuinka hyvin sillä osuu.
Kyseisessä rikostutkinnassa yksi BUK sahattiin Suomessa pituussuunnassa kahtia onhan Suomi ainoa maa Venäjän lisäksi joilla on kyseisiä ohjuksia, muille ryssät möivät vanhempaa versiota.
Suomeen ko ohjus tuli kuulemani mukaan vahingossa, meillekkin piti tulla vanhempaa kalustoa.
Tervehdys Patelle Pankavaarasta, Arille ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaPate: Kiitos lisäyksistä. Paasion liikanimi on mennyt ohi. Ahti Karjalaisen ja tankeron sentään muistan.
Ari: Jotenkin veikkaisin, että Suomessakin löytyisi tuohon osaamista. Olisiko syynä olleet sitten poliittiset, puhtaasti nato-mieliset syyt?
Joppos123: Kiitos lisäyksistä. Tuosta tuliaseman paljastumisesta tuli muistoihini vanha 55 S 55 jonka yksi ongelma oli siinä että laukaus paljasti tuliaseman välittömästi. Lisäksi kyseisen aseen ampumalinja oli ikävän kaareva. Minulla on sellainen käsitys BUKista että itänaapurin it-miehet eivät olleet ollenkaan mielissään siitä, että tsuhnalle myytiin melkein ilmaiseksi niin kuranttia tavaraa.
Se oli aikoinaan hyvinkin yleinen vitsi, että Moskovalla oli mannertenvälinen ohjus, meillä taasen mannertenvälinen nahus tämä Rafael Paasio. Hänellä kun tuppasi asia kestämään eikä tullut valmista.
VastaaPoistaHuru-ukko
Vigilante ja SS11 – Vigilante ei kestänyt varastointia, muuten soipa peli. SS11 olisi kestänyt varastointia mutta sillä oli ongelmana liian pitkä lyhin ampumaetäisyys ja hieman lyhyt pisin. Siksi se siirrettiin rantapyssyn harmiksi. Kas, rantapyssy voi rakentaa tuliaseman niin, että karit ja rannat määrää missä maali voi liikkua. Nämä olivat vanhanaikaisia ohjuksia, ampuja ei ollut lavetin vieressä paljastumassa vastatulelle vaan sivulla, edessä, takana tai muualla.
VastaaPoista9K111ja 9M113 Konkurs, nämä olivat sitten nykyaikaisia ohjuksia. Minulla on kumminkin mielikuva, että neukkulasta olisi tullut vaunujen mukana jotakin mallia, jota ei ainakaan virallisesti otettu käyttöön.
PSTOHJ 83M oli sitten jo kohuohjus, tietyn väriset asiantuntijat vastustivat kovasti hankintaansa. Kuulemma tuliasema ja ampuja paljastuu laukaisun yhteydessä, altistuen vastatulelle. Ja valmistusmaakin on ihan väärä. Yksi kurssikaveri kertoi sotilasuransa kohokohdan olleen 40 000;- ohjuksen ampuminen ohi maaliluodon, tuuli vei ohjusta. 1 taala = 4 markkaa.
Väärä valmistusmaa oli vikana myös PSTOHJ 2000, saksalainen natsiohjus ja israelilainen palestiinalaisia sortava siionistiohjus. Siis natsisiionistiohjus. Voidaan ampua koko matka ohjaten tai ampua ja katkaista piuhat jättäen lentämään omia aikojaan. Iskee katon läpi maaliinsa.
ITO-78 toi nurmiporille hinauskalustosta riippumatonta ilmasuojaa, sama kantama kuin 40mm boforssilla. Ja kiukutti ihan täysillä tiettyja IT-uffareita, kas kun sillä voi ampua vain poistuva maalia. Ja IT-konekivääreistäkin oli poistettu loittonevan maalin ennakkorenkaat, koskapa ei poistuvaa maalia kannata ampua.
ITO-86 mahdollisti sitten jo kohti lentävän maalinkin ampumisen.
Thunderbird hankittiin malliksi ja toiveessa, että saataisiin toimiviakin hankituksi. Ukkoslintua käytettiin huollon harjoitteluun ja kai laukuaikaisunkin. Tämmöinen on Hämeenlinnassa Museo Militariassa näytillä. Sen perän sähköliitin on muuten monipinnisempi kuin TV:n scart.
ITO-79 syrjäytti rämäpäät stadin ilmatorjunnasta lopullisesti. Pikku kohu nousi näiden mukana tulleesta kuorma-auto kalustosta – niissä oli kyrillisiä kirjaimia jossain tunnuksessa. YYA oli vielä voimissaan.
ITO-90 oli hieno värkki tullessaan käyttöön ja herätti hieman kyselyä, että mitäs IT-väkeä oikein paapotaan kun tuli melkein samantien ITO-96 käyttöön. BUK kantoi kauas, korkealle ja oli nopea. Sen ohjukset olivat sinetöidyssä laatikoissa. Idea oli, että loota ohjuksineen toimitetaan huoltoon ja ohjus säilyy vuositolkulla ampumakuntoisena. Miksi nämä poistettiin liki uusina, tiesikö joku jotain mitäämuut eivät tiedä. Poistonsa teki aukon korkeatorjuntaan. ITO-12 ei yllä läheskään tarpeeksi korkealle.
ITO-15 on stingereiden maineikasta sukua, stingerit aikoinaan olivat afganistanissa kova juttu. Sopii toivoa, että putleristit ovat edelleen samaa mieltä.
Pyssymies
Joo, tuon BUK:n kanssa vanjalle tuli kämmi ja vähän täälläkin päässä oltiin ihmeissään kun huomattiin mitä sieltä junilla lopunperin tuli.
VastaaPoistaSamantyyppinen kämmi kävi Hollantilaisille kun möivät erittäin vähän käytetyt Leopard 2A6:t meille romuraudan hinnalla.
Panssareita ei kuulemma enää taistelukentällä tarvittu. Kuinkas ollakkaan Hollanti jotui ostelemaan itselleen uudet vaunut markkinahintaan kun huomattiin ettei se järjestelmänä mihinkään ole vanhentunut, käyttötapa on vain muuttunut.
Tervehdys Huru-ukolle, Pyssymiehelle ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaHuru-ukko: Nuo minun postaukseeni laittamat nahjukset taisivat olla niitä lyhyen kantomatkan tai enemmänkin lyhyen kantamismatkan nahjuksia.
Pyssymies: Kiitos lisäyksistä.
Joppos123: Samanlainen kämmi taisi käydä hollantilaisille niiden raskaitten raketinheittimien kanssa. Nyt kun niihin vielä saataisiin niitä rypäleammuksia.
Ei tule rypäleammuksia raskaisiin raketinheittimiin koska ne ovat paha paha. Toki niistä aika paljon suutareita jää mutta aikoinaan kun tavja päätti luopua jv-miinosta niin juurikin rypäleammusten piti korvata miinat.
VastaaPoistaOn niihin tulossa kaukovaikutteisia uusia raketteja joilla voidaan tarvittaessa kajauttaa 300km vanjan selustaan.
Tervehdys, Joppos123. Jumala siunakkoon pasifisteja, perkele. Ja erityisesti Halosta, saatana.
VastaaPoistaRauhallisesti Ykä, kyllä meilläkin saadaan tarvittaessa miinatuotanto käyntiin jos vaan halutaan.
VastaaPoistaEi se kummoista vaadi kun aletaan vaikkapa jonkin saippuatehtaan linjalta puskemaan 60 grammasta porapatruunaa tai jööttiä joka tungetaan kierreteräksen sisään.
Kassialmahan on perustellut silloista päätöstä jälkikäteen "huonolla virkamiesvalmistelulla" ja paskat.
Se punaluuska halusi ostaa itselleen paikan YK:n pääsihteerinä tuhoamalla varastoissa olevat miinat ettei ne silposi lapsia kehitysmaissa. Vituix määän.
Tervehdys, Joppos123. Niin meni vituiksi. Eikä Suomi päässyt edes YK:n turvallisuusneuvostoon mikä oli Halosen märkä uni ja sekös sitä vitutti. Ja niitä miinoja tosiaan saadaan äkkiä aikaiseksi.
VastaaPoistaMiinojen uudelleen valmistus päätöshetkestä vaatinee vain noin kaksi viikkoa ja homma käy täysillä.
VastaaPoistaSiihen asti mikään ei estä perumasta yhtä vuosittaista massaräjäytystä Pokassa ja ottaa vanhentuneet tai vanhentuvat vaikkapa tykistön a-tarvikkeet uusiokäyttöön.
Ei tarvitse kuin 15 minuutin koulutuksen niin näppärä jääkäri väsää vaikkapa 155mm ammuksesta kivan IED:n
Niitä ja muita kranaatteja menee vuosittain taivaan tuuliin tonnitokulla.
Sepäs olisikin sievä ylläripylläri kun vihulainen osuisi vaikka ihan muutaman 155mm kranun vaikutuspiiriin.
Sytytys voidaan hoitaa passiivisena tai sitten tähysteisenä.
IED perusteisten härpäkkeiden käyttöä Ottawan sopimus ei ole kieltänyt kun ne olivat silloin aika tuntemattomia.
Nauroin ääneen, kuin luin uutisen Halosen jäätyä rannalle pääsihteeriä valittaessa. Demaritantan takia iso lovi Suomen puolustuskykyyn. Vaan eiköhän tuo olisi tehnyt pääsihteerinä vielä isomman vahingon Suomelle esimerkkinä muille/kokoaan suurempana/päättävissä pöydissä tjsp. T. Keskiäkäinen taistelupanssarivaunu
VastaaPoistaKun itse olin rantapyssyssä Öbiksessä ja Isossa, meille sanottiin että rannikkotykistön varsinainen pääase onkin meritorjuntaohjukset. Itse en koko palvelusaikana kertaakaan nähnyt kyseisiä aseita enkä niiden käyttäjiä, niin hyshys-juttuja ne ainakin silloin olivat.
VastaaPoistaSittemmin rannikkotykistö lakkasi olemasta itsenäisenä aselajina ja liitettiin silakoihin. :-( Käytetäänköhän siellä rannikkotykkejä enää ollenkaan?
BTW, osa Kuivasaaren tykeistä on luultavasti edelleen samoissa maaleissa mihin minäkin olen niitä viime vuosituhannen puolella sutinut aselajiharrastuksen myötä.
t: Vitjaantunu Stadilainen
Ohjukset ja esim PST-ohjukset ovat hienoja mutta edelleenkin harmaita hiuksia ja vatsanväänteitä sekä hammastenkiristystä aiheuttaa suurvalta armeijoille tuo panzerfaustin jälkikasti vaikka legendaarinen RPG-7. Käyttäjän ei tarvitse olla mikään raketti-insinööri, kolonnat tai kasematit tuhoutuvat sillä ja jos ampuja menee mukana niin uusi löytyy tilalle sekä laakin hinta on halpa. Vekottimella on samanlainen filosofia kuin AK-47 tekee joka musikasta vaarallisen taistelijan. Plus mikään hypetetty kyber-sodankäynti pysty häiritsemään sitä.
VastaaPoistaMissä lie vika, ettei Ottawan paktissa keksitty kieltää IED:eitä;
VastaaPoistaeiväthän ne mikään uusi keksintö ole, joskaan eivät tuolla nimellä:
Ernst Jünger kertoi Suuren Ykkösrähinän muistelmissaan, kuinka saksalaiset suojasivat vetäytymistään Sommen alueelta improvisoiduilla räjähdeansoilla (Sprengfalle).
Suuressa Kakkosessa saksalaiset käyttivät puihin ripustettavia tykistönkranaatteja, joista käyttivät nimeä Baumkrepierer.
Olisiko niin, että omatekoisia sotahärpäkkeitä on vaikeammanpuoleista kieltää?
NL:tto ja Yhdysvallat valitsivat eri tiet ilmatorjuntaan ja niin taitaa olla edelleenkin Venäjän ja jenkkien suhteen.NL:tto/Venäjä nojaa ohjuksiin ja siten puolustukselliseen ilmatorjuntaan ja Yhdysvallat hävittäjiin ja voisko sanoa hyökkäävään puolustukseen.Johtuu tietty ihan maantieteestä,Neukuilla/venäjällä piisaa puolustettavaa rajaa ja oletetulla vihollisella on tukikohtia ja lentotukialuksia rajan lähellä.Kaikkia aukkoja ei pystytä torjuntahävittäjillä tukkimaan,ohjuksilla ja maailman kattavimmalla tutkaverkostolla ainakin paremmin.Eikä Venäjällä edes ole mahdollisuutta hankkia sellaista määrää häivekoneita kuin maan koko huomioon ottaen se tarvitsisi.Pistänevät paukut ohjustorjuntaan ja sen sellaiseen ja yrittävät kehittää kustannustehokkaampia malleja,kuten esim droneja ilman ohjauslinkkejä.
VastaaPoistaJenkit taas,kuka nyt Alabamaan hyökkäisi?Meksiko?Tai New Yorkiin?Kanada?Ei ole tarvetta passiiviselle ilmatorjunnalle,joten sellaista ei hankita.Vaikka Yhdysvallat pystyy asebudjetilla kaikenlaista hankkimaan,niin ihan kaikkeen ei heilläkään poliittinen ohjaus taivu.Pistävät paukut hävittäjätorjuntaan ja kehittävät siinä sivussa kaikkea muutakin kun kerran varaa on.
Tietty jotain Moskovaa tai keskilänttä suojaa jo etäisyyskin lähimmistä hyökkäyspaikoista,olettaen että ilmatorjunta toimii ja vihollinen ei ole kehittänyt häivetankkauskonetta.
Se on muuten melkoinen rakennelma tuo NL:ton rakentama tutkaverkko horisontin yli katsomiseen,Venäjän harmiksi jäi Ukrainan puolelle.No rakensivat sitten uuden omalle arolleen.Yksi asema taitaa olla Tsernobylin lähellä,siis se Neuvostoliiton aikainen,ei uusi,ainakaan vielä.
Mikä vika BUKissa
VastaaPoistaMiksi BUK-ohjukset poistettiin, järjestelmän käyttöikä jäi todella lyhyeksi. Oliko niiden poisto NATO vai Venäjän edun mukaista? NATOn syyllisyyteen vihjaa aiempi haluttomuus toimittaa suomelle korkeatorjuntaan soveltuva kalustoa. Thuderbirdistäkin vain harjoitusohjus. Ei korkeatorjuntaan soveltuva hävittäjäkalustoa tarjottu suomelle lännestä. Gnat ei huimaa suorituskyvyllään. MIG21 oli ikävä uutinen natolle noottikriisin jälkeen.
BUK olisi pystynyt torjumaan korkealla ja lujaa ylilentäviä koneita suomen ilmatilassa. Siis vaikka vakoilulennolta palaavia SR-71 ”Blackbird”-koneita. Tietysti idästä tulevia, kuolan ja karjalan kentiltä nousseita neukkukoneitakin. Tämä siis esikriisn vaiheessa, kun suomi on vielä puolueeton ja valvoo ilmatilansa kaikkia vastaan.
Tietysti voi olla, että ohjuksen ohjelmaan olisi viritetty esto oikeanlaista omakonetunnusta lähettävää konetta varten. Vaan mistäs tiedämme, ettei Mistralissa, Stingerissä, MTO85 tai muussa ohjuksessa ole vastaava systemiä. Toki BUK oli sinetöidyssä laatikossa - mutta ainahan yhden ohjuksen voi purkaa ja analysoida sen ohjelman. Reklamoida siten tarpeen mukaan.
Outo juttu kaiken kaikkiaan.
Pyssymies
Tervehdys Joppos123:lle, Keskiäkäiselle taistelupanssarivaunulle, Vitjaantuneelle Stadilaiselle, Patelle Pankavaarasta, Qroquius Kadille, klovalle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaJoppos123: Luotan PV:n vittumaiseen mielikuvitukseen ja luomiskykyyn tässä asiassa täydellisesti.
Keskiäkäinen: Ja Halonen varmasti kuvitteli että hän on ympäri maailman äärimmäisen arvostettu.
Vitjaantunut Stadilainen: Jokunen tykki vissiin vielä on käytössä mutta nekin ollaan hävittämässä.
Pate: Tuo on totta. Kyseistä putkea käytetään edelleenkin ympäri maailmaa.
Qroquius Kad: Joppos123 totesi että ne olivat sopimuksen laatimisen aikaan varsin vieraita. Ja kai noilla ihmisillä on ollut putkinäkö ja niitten päässä on vain jyskänyt sana jalkaväkimiina.
klova: Tuo on varmasti totta. Ja itänaapurilla on perinteisesti ollut hyvä sekä ohjus- että ammusilmatorjunta. Niitä isoja tutkia oli yksi myös Latvian Skrundassa.
Pyssymies: Asia on minullekin arvoitus.
Noista miinoista vielä vääpeli sanoi että minulla on häjy luonne kun asutuskeskusharjoituksessa pistin putkimiinan vessanpytyn vesisäiliöön. Kuulemma 10 pointsia ja papukaijanmerkki. Kysäisi sitten ratksuun syytä niin loihen lausumaan että kun ovat vallannet niin tietenkin paskalla menee ensin korkea-arvoisin upseeri.
VastaaPoistaTervehdys Ykä & Pyssymies!
VastaaPoistaTässä taustaa BUKien varhaiseläkkeelle lähtöön.
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/paakaupunkiseudun-ilmasuojassa-paljastui-aukko/
"Sotilaslähteistä vahvistetaan, että BUK-järjestelmän alttius ulkoiselle häirinnälle on havaittu, eikä sitä pystytä täysin poistamaan korvaavilla toimilla."
Yst. terv. Ano Nyymi
Pitää muistaa ennenkuin ilmapuolustus oli heikkoa niin 1930 luvulla lensi "kummituskoneita" säännällisesti. Sodan jälkeen sama juttu ehkä yksi törkeimpiä alueloukkauksia mihin USA ja NL suorittivat oli 08.05.1954 RB47E koneen ja MIG hävittäjien tulitaistelu Sallasta Pajalaan. U2 koneiden reitti kulki suoraan maamme ilmatilan läpi, samoin kuin 1950 luvulta lähtien NATOn ja USAn strategisten pommittajien hyökkäyssuunnitelmat NL:n vastaavasti NL olisi käyttänyt maamme ilmatilaa vastapuolen kohteisiin. Myöhemmin rajojen läheisyydessä kolusivat kaikki kynnelle kykenevät valtiot joilla oli singaalitiedustelukoneita joten IT ohjus 79 oli jo aika kiusallinen myöskin kaukovalvontatutkat. Mutta esimerkiksi saariselällä vaelteli treenattuja kavereita jotka loistivat kuin majakka yössä. Brittejä ja Amerikkalaisia lentäjiä tutustumassa maisemiin jos sattuvat tekemään pakkolaskun tai hyppäämään lappiin.
VastaaPoistaRuotsissa ennen oli hävittäjälentäjien identiteetit valtiosalaisuus. Kerran Viggen onnistui jallittamaan SR-71 koneen, pari päivää myöhemmin Viggen pilotti sai nimettömänä lähetetyn pikapaketin kotiinsa jossa oli kehystettynä valokuva itsestään Viggenin puikoissa tuossa tapaamisessa.
VastaaPoistaMaanpuolustuksen tarpeisiin Nokian pitäisi aloittaa näiden 3000-sarjan retrovalmistus. Käsittääkseni ne ovat lähi-idässä ja vähässä-aasiassa suosittuja erilaisten helvetinkoneiden sytyttiminä.
VastaaPoistaMielenkiintoista lukettavaa nämä ohjusjutut, ovat ihan eri maailmasta kuin itse varusveijarina jouduin/sain kokea. Ei puhettakaan tuommoisista. IT oli lähinnä se, kun vanhempi veli oli Hyrylässä it-porukoissa, kehui Lohtajalla saaneensa ampua Oerlikonin pyssyllä ohi menevää maalireppua koneen perässä ja melkein osuneensa siihen koneeseen.
VastaaPoistaNämä ovat Yrjöltä muiden ohella mieluisia luettavia nämä historiajutut. Monista tulee mieleen omia muistoja tai niin kuin nyt, uutta tietoa asioista. Iso kiitos taas kerran.
Huru-ukko
Vitjaantunut Stadilainen kirjoitti: "Kun itse olin rantapyssyssä Öbiksessä ja Isossa, meille sanottiin että rannikkotykistön varsinainen pääase onkin meritorjuntaohjukset. Itse en koko palvelusaikana kertaakaan nähnyt kyseisiä aseita enkä niiden käyttäjiä, niin hyshys-juttuja ne ainakin silloin olivat."
VastaaPoistaOliko niiden olemassaolokin sotilassalaisuus?
Muuten: koskeeko se miinakielto myös telamiinoja, joiden asettamista maahan kaikki alokkaatkin joutuivat harjoittelemaan ainakin 1980-luvulla?
Nehän oli tarkoitettu panssarivaunujen pysäyttämiseen. Ne räjähtävät vain, jos niiden päälle tulee vähintään noin 150-200 kilon kuorma. Niinpä ne eivät räjähdä, jos ihminen astuu sellaisen päälle (paitsi ehkä, jos hän on pahasti ylipainoinen taikka kantaa tosi raskaita varustuksia), joten tuo perustelu, jonka vuoksi maamiinat kiellettiin, tuskin pätee niihin. Mutta jos raskas panssarivaunu ajaa sellaisen päälle, se räjähtää ja räjähdyksen voimasta ainakin sen panssarivaunun telaketjut katkeavat. Niin että vaikka vaunu muuten todennäköisesti pysyykin ehjänä ja sen kuljettaja hengissä, se ei telaketjujen katkettua pääse enää etenemään.
Kuuluisikohan tähän myös toteamus, että Pariisin rauhansopimus vuodelta 1947 alun perin kielsi Suomelta ohjukset kokonaan. Vuonna 1963 sopimusta kuitenkin muutettiin niin, että puolustukselliset panssarin- ja ilmatorjuntaohjukset sallittiin.
VastaaPoistaTämä ei kuulu tähän aiheeseen mutta suosittelen Toni Tähjän progradua luettavaksi löytyy erepo sivustolta pdf-formaatissa eli Tiedustelua ja tuhotöitä: Talvisodan partio- ja agenttitoiminta päämajan tiedusteluosaston Kajaanin ja Petsomon alatoimistojen tiedustelueilla.
VastaaPoistaTervehdys Patelle Pankavaarasta, Ano Nyymille, Huru-ukolle, Anolle ja KLS:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaPate: Kiitos lisäyksistä. Ja tuo miinan sijoittaminen kertoo mukavan vittumaisesta mielikuvituksesta. Sotahommiin sopivista.
Ano Nyymi: Kiitos lisäyksestä. Jos ohjusta voi häiritä niin silloin se ei ole kuranttia tavaraa.
Huru-ukko: Kiitokset. Enkä minäkään silloin aikanaan ohjuksia edes nähnyt.
Ano: Miinakielto ei koske panssarimiinoja.
KLS: Näin oli ja sitten kun Saksat yhdistyivät niin Suomi irtaantui Pariisin rauhansopimuksen muista rajoituksista ydinasetta lukuunottamatta.
IT-väen lehdestä bongattu: Olivat ampumassa lohjalla ja hinasi joku kone maalipussia. Bofors ampui - eikä yhtään reikää maalipussissa (lähiohitusta pussin anturien mukaan). Kuuli sitten kertoja ampujan ihmettelevän, että mikä pirun pussi sen maalikoneen perässä roikkui.
VastaaPoistaMiinakielto koskaa vain jalkaväkimiinoja, "antipersonnel mines". Ei panssari- tai vaikka helikopterimiinoja - on semmoisia, ainakin vietnamissa oli käytössä. Rajanveto miinojen välille voi olla hankalaa, italialla oli käytössä kakkoskähinän aikaan tankomiina, johon voitiin sijoittaa yksi 200g trotylipala tai 10 palaa. Jättää jäyksitinsokat paikalleen tai poistaa ne. Ilman jäykistimia laukesi miina päälle astuttaessa ja jäykistinten kanssa vasta auton tai psvaunun painosta. Yhdellä palalla ilman jäykistimiä sopi polkupyöriä ja nurmiporia vastaan käytettäväksi. Täyteen ladattuna sopi keveitä vaunuja vastaan. Oikeita panssareita vastaan piti latoa pari täyttä miinaa päälekkäin. Miina oli hieman oikukas, saattoi räjähtää asetettaessa, kun varmistus poistettiin.
Toinen rajatapaus on neukkumiina, jossa on kilo ärjähdettä - rikkoo auton renkaan mutta kukkuu jo päälleastumisesta. Käytössä herkistettynä afganistanissa, päälleryömijä levisi ympäristöön ja tukikohta jota oli lähestymässä sai hälytyksen.
Pyssymies
Muistaakseni BUKinen tapauksessa kulki dataa ohjukselle ja ohjuksesta, sikäli on altis häirinnälle. Suurin syy poistoon taisi olla firmiksen muuttamattomuus, samaan aikaanhan hornettien datalinkki tehtiin ihan suomalaisvoimin ja kuulemma paremmaksi kuin alkuperäinen. Sittemmin on horneteihin palautettu huonompi NATO-yhtensopiva linkki käyttöön. Nokia-suomiko ei olisi osannut tehdä ohjaussysteemiä, ei uskaltanut kai tai viitsinyt.
VastaaPoistaHöpinät vanhentumisesta ja epävarmaksi käyneestä kalustosta ovat ihan outoja. Ne ohjuksethan oli tarkoituskin huoltaa / vaihtaa uusiin tässä vaiheessa. Ja laveteilla tuskin olin ajeltu ihan hirmuisesti
Onko olematon ojus sitten parempi kuin mahdollisesti häirittävissä oleva - jaa-a.
Pyssymies
Kukaan ei ole muuten väittänyt, että BUK kalusto ohjuksineen olisi kokonaan hävitetty ja se härpäke on tutkittu ehkäpä parhaiten mitä koskaan näille puikoille on tehty.
VastaaPoistaViittaan edelleen MH-17:n tapaukseen jonka yhteydessä se tötterö avattin ja katsottiin mitä se on syönyt.
Ryssää vitutti kun meillä oli ja on edelleen sitä puikkoa ja ei niistä mitään omasuojajärjestelmää löytynyt eikä tappokytkimiä.
Nerokas ja toimiva vehje siihen tehtävään mihin se on tehty.
Ryssä osaa tehdä tapporautaa, muiden hyödykkeiden kanssa on vähän niin ja näin. Suolakurkut ja vodka ehkä.
Sinkkiämpäreitä unohtamatta.
Tervehdys Pyssymiehelle ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne. Se BUK on siis käsittääkseni vielä varastoituna mahdollista tosipaikkaa varten.
VastaaPoistaEn ota kantaa mahdollisiin sotavaltion salaisuuksiin joten vastaan kuten ehta savolainen, ekhkä on ehkä ei.
VastaaPoistaTässä nyt kun viimeaikoina lueskellut mitä tsaari putler touhuaa niin hypersoninen ohjus on se juttu.
Siinä vaan on se ongelma, että se ei ole muuta kuin omalle kansalle tarkoitettu juttu malliin venäläinen perseenpäristin.
Toki voidaan tehdä ohjus joka menee Mach 4 mutta laitappa siihen toimiva taistelulataus.
Vähän vaikeampi juttu.
Nopeudella ei ole mitään väliä jos vanhat tötteröt pystyvät tuhoamaan koko Venäjän kahdeksalla ohjuksella.
Putler on epätoivoissaan ja saas nähdä mitä se vielä keksii ennekuin vääjäämätön kuolema korjaa.
Venäjän maavoimat ovat alennustilassa. Eivät pärjää edes Ukrainan porukalle. 30% saapumiserästä on niin tautisia tai aliravittuja että niiden koulutus alkaa vasta puolenvuoden ruokkimisen jälkeen.
Paras sakki maksaa itsensä ulos koko systeemistä joten vain se huonoin kuona jää.
Nämä tiedot ihan "Open Source" lähteistä.
Putte kuvittelee, että hänellä on taustallaan kovakin armeija mutta väitänpä nyt ihan tosissaan, että jos NATO lähtisi tänään kohti Moskovaa niin he olisivat siellä kahden viikon päästä. Ihan sama käytetäänkö ydinaseita tai ei.
Asiasta vähän enemmänkin kukkaruukkuun. Mulla pesii mustarastaspariskunta tuossa takapihalla. Hyvin on meikäläisen liikkeisiin tottuneet. Katsovat varmaan,että ruma kuin itse pääpiru klanine päineen mutta vaaraton.
VastaaPoistaKäytiin alkukesästä kehityskeskustelu siitä ettei marjapuskiin kosketa, piti sitten verkottaa.
Tänään rouvan (siis oman rouvan) kanssa kerättiin puolet pensaista ja verkot pois.
Uroslintu kävi samantien pari marjaa ottamassa ja tuli noin metrin päähän näytille, ikäänkuin onkos ok?
On se.
Me saimme minkä tarvitsemme ja onhan noista jakaa.
Vettä niille on aina ollut tarjolla.
Musta tulee pikkuhiljaa nyhverö,heh.
Kova ydin säilyy.
Tervehdys, Joppos123. Natolla meinaat varmaan Yhdysvaltoja. Sillä Naton eurooppalainen siipi on laskenut asevoimansa aika rapakuntoon. Meillä on muuten manttaalilla mustarastaita myös varsin paljon.
VastaaPoistaTuota kuinka Nato olisi Moskovassa kahdessa viikossa jos ydinaseita käytetään?Jos ICBM-luokan laitteita käytetään,niin kukaan ei ole missään hyvin pitkään aikaan.
VastaaPoistaTuota,Venäjällä ei juurikaan enään käytetä asevelvollisia,ei ainakaan ns taistelujoukoissa.2020 asevelvollisia astui palvelukseen noin 200 000 miestä ja palvelusaika vuosi.Asevoimien koko jotain toista miljoonaa ja ns kontrakt-sotilaita eli palkkamiehiä 400 000-450 000.Loput sitten vakinaista väkeä.Laivasto ja maahanlaskujoukot esim miehitetty vallan vakinaisella väellä ja palkatulla väellä.Tämäkin on ihan open source tason tietoa ja löytyy esim Naton tai eri turvallisuusonstituuttuen julkaisuista joita on netti pullollaan.
Noin yleensä Venäjän armeijan tasosta tai laitteista en mene sanomaan sitä tai tätä,paitsi että ovat ainakin harjoitelleet oikeaa sotaa mitä esim suomalailet eivät ole tehneet 75 vuoteen.Ehkä tietävät sotimisesta jotain.
Suomalaiset eivät ole nähneet oikeaa sotaa kuin telkkarista sitten viime sotien.Olemm Ruotsin kanssa olleet vähiten tekemisissä,länsi-euroopan maista,sodan ja väkivallan kanssa sitten viime sotien.Jostain merkillisestä syystä jotkut kuvittelevat meidän olevan jotain sankarikansaa kun iso-isät sotivat.
NATO on Yhdysvallat ja ei ne meidänkään porukkaa saisi seis jos haluttaisiin Karjala takaisin.
VastaaPoistaSe on vaan niin paskottu ettei sen vuoksi kannata enää tapella.
Tervehdys klovalle ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaklova: En lähde arvailemaan että päästäänkö Moskovaan mutta et kai usko itsekään että niitä ydinaseita käytettäisiin? Riski on aivan liian suuri. Mitä tulee Venäjän armeijan nykytilanteeseen niin tilanne on varmaankin melko pitkälle niin kuin sanoit. Ja nykypäivän suomalaiset ovat tosiaan samassa tilanteessa kuin ruotsalaiset. Tosin ehkä maanpuolustustahto on kovempi.
Joppos123: Onkohan muuten jenkeillä vielä se kahden ja puolen sodan strategia?
Meinaako ensimmäisen kerran ylipäätäänsä sivuilla ilmestyvä herra Klova, ettei kannata edes lähteä Moskovan aliravittua Sergeitä ampumaan? Hävitään joka tapauksessa?
VastaaPoistaMites on siellä Pietarissa keliä pidellyt?
Kun me ostetaan noi uudet hävittäjät niin voidaan tarvittaessa ampua sinultakin pallit pois, jos niitä edes on.
F35 on tuleva uusi hävittäjä ja sehän teitä siellä vituttaa.
Voidaan tulla 20km Pietarista ja te ette tiedä mitään.
Paskaksi ja palamaan jos alatte hötkyillä.
Tällä kertaa ei tule armoa.
En jaksa uskoa,että kukaan käyttäisi ydinaseita kuin siinä tapauksessa,että joku iskee ensin massiivisesti ja näin tehdään kollektiivinen itsemurha.Tuollainen tilanne ei ole kovinkaan tod näk,eiköhän nykyään valvonta ole kaikkialla sillä tasolla,että esim vääriä hälyytyksiä ei tule.
VastaaPoistaToisaalta jos uskomme Suomen puolustusvoimien edustajaa ja miksi emme uskoisi,niin Nato vallottaisi Venäjän vaikka ydinaseita käytettäisiin kahdessa viikossa eli ajassa jonka ajaa Varsovasta Moskovaan panssarivaunulla kun päästelee kaasu pohjassa.Helvetti,Suomikin yksin pystyisi tuhoamaan Venäjän armeijan halutessaan jos vaan haluaisimme.Luultavammin pelkkä Keravan martat ry yksin valtaisi nälkiintyneiltä ryssiltä porajärvet ja puoli kantalahtea.
Aina sitä oppii jotain,toivottavasti esim Yhdysvallat on tietoinen tästä Venäjän nälkiintymisestä.Viimeksi kun katsoin niin CIA oli listannut Venäjän armeijan maailman toiseksi vahvimmaksi.helvetin huonosti informoitua porukkaa,Suomenhan sillä sijalla kuuluisi olla.
Tai sitten ihan kaikkea ei kannata niellä mitä netissä kirjoitetaan.Ehkä tämä jälkimmäinen.
Joppos123 ja klova: Mietin että julkaisenko kommenttejanne koska nyt näyttää menevän keskinäiseen riitelyyn. Julkaistaan nyt sitten mutta antakaa asian olla.
VastaaPoistaJoppokselle: Korkki! Kiinni! Lepo.
VastaaPoistaHerra mun vereni eli onneksi olen evp.
-Tvälups-
https://www.verkkouutiset.fi/etteko-te-tieda-kuka-mina-olen-oykkarin-kasikirja/#96a4177e
VastaaPoistaOttakaa muutkin lunkisti.
VastaaPoistaSori, läikähti vähän yli. Ei ehkä tule toistumaan.
VastaaPoistaTervehdys, Joppos123. Sattuu ja tapahtuu.
VastaaPoista