torstai 16. syyskuuta 2021

RASISMINVASTAINEN NYRKKEILYJALKAPALLO

- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion suorassa lähetyksessä tällä kertaa Suomen Turuust jossa tutustumme uuteen, virallisesti hyväksyttyyn rasisminvastaiseen joukkuelajiin eli nyrkkeilyjalkapalloon. Vastakkain tässä juuri alkaneessa ottelussa ovat etnisesti edistyksellinen Varissuo Destroyers-joukkue joka koostuu täysi-ikäisistä pelaajista sekä Turun Potkupalloweikkojen joukkue, joka puolestaan koostuu kantasuomalaisista C-junnuista. Junioreista siksi, ettei etnisesti edistykselliselle joukkueelle tulisi vähemmistöstressiä. Kyseessähän on siis ystävyysottelu.

- No niin, ottelua on pelattu nyt varttitunti. Peli on aaltoillut puolelta toiselle mutta nyt TPPW:n junnut onnistuivat juonimaan hyvän kuvion jonka seurauksena syntyi maali. Nyrkkeilyjalkapallon sääntöjen mukaan Varissuo Destroyers ottaa käyttöön ottaanlyöntikilpailu-challengen ja iskuja vaihdetaankin jo urakalla.

- No niin, ottaanlyönti-challenge päättyi tuomariston mukaan Varissuo Destroyersin niukkaan pistevoittoon joten TPPW:n maali hylätään ja ottelu jatkuu numeroissa 0 – 0.

- Peliä on nyt pelattu 35 minuuttia ja TPPW:n junnut olivat saamassa rangaistuspotkun. Kuitenkin Varissuo Destroyersin laitapuolustaja Hlähm-mäm-hlää käytti ottaanlyönti-challengea ja tyrmäsi rangaistuspotkun tuominneen tuomarin. Rangaistuspotku hylätään, tuomari viedään virkoamaan ja kentälle tuodaan uusi tuomari.

- Ja nyt ottelu on edennyt jo aivan jatkoajan loppupuolelle tilanteessa 0 - 0. TPPW:n junnut onnistuivat juonimaan itselleen maalin ja siitähän seurasi välittömästi Varissuo Destroyersin ottaanlyönti-challenge. Tällä kertaa sisuuntuneet TPPW:n junnut voittivat challengen kahdella tyrmäyksellä ja yleisellä pistevoitolla. Mutta rasisminvastaisen nyrkkeilyjalkapallon sääntöjen mukaan challengen voittaessaan TPPW:n junnut löivät rasistisessa mielessä ekaks takaisin joten junnujen maali hylätään ja Varissuo Destroyersille tuomitaan rangaistuspotku ilman vastapuolen maalivahtia.

- No niin, nyt Destroyersin pistekärki Äblän-Ibilää valmistautuu rangaistuspotkuun… ottaa vauhtia… potkaisee… ja potku menee yläriman kautta yli maalin… mutta hetkinen… tuomari menee maalikehikon luo… mittailee sitä… ja kyllä, maalikehikossa on rakenteellista rasismia! Rangaistuspotku uusitaan metrin päästä maaliviivasta ja Äblän-Ibilää siirtää pallon nätisti sisäsyrjällä maaliviivan yli. Ja samalla tuomari puhaltaa pilliin. Ottelu päättyy. Varissuo Destroyers on voittanut TPPW:n C-junnut rasisminvastaisessa nyrkkeilyjalkapallo-ottelussa luvuin 1 – 0. Destroyersit juhlivat voittoaan, TPPW:n junnut siirtyvät suoraan kentän reunalla odottavaan linja-autoon ja painuvat paikalta huuthelvettiin. Haastattelemme seuraavaksi Suomen jalkapalloliiton edustajaa Pentti Hilkuria. Pentti, mitä mieltä olette ottelusta ja tästä lajista yleensäkin?

- Siis tämä lajihan on aivan loistava rasisminvastainen keksintö. Olen toki tietoinen niistä sekä avoimen että rakenteellisen rasismin aiheuttamista etnisesti edistyksellisistä ja sinänsä ymmärrettävistä väkivallan pienistä ja yksittäisistä purkauksista erilaisissa joukkueurheilulajeissa. Mutta tässä lajissa ja nimenomaisessa ottelussa niitä ei ollut ensinkään vaan ottelu meni täysin lajin sääntöjen mukaisesti. Mitään sääntöjen ulkopuolista väkivaltaa ei esiintynyt. Ja tärkeintä oli tietysti se, että lajin säännöt mahdollistavat etnisesti edistyksellisen joukkueen automaattisen voiton. Sillä hei, emme me kai halua, että tänne kutsutut, tervetulleet ja haluamalla tänne halutut uussuomalaiset kokisivat pettymyksen tunteita kantasuomalaisten toimesta?

- No emmehän tietenkään. Mutta kuinka nuo turkulaiset junnut yleensä saatiin osallistumaan tuohon otteluun? Olihan se, no, vähän epätasapainoinen.

- Ilmoittamalla että jos he eivät osallistu, niin heidän junnulisenssinsä viedään pois ja he saavat koulussa nelosen liikunnassa ja sen vuoksi jäävät luokalleen.

- Mutta eihän Suomessa enää jätetä luokalle ketään? Ei edes syystä?

- Ei niin. Normaalitapauksessa. Mutta painavat ja rasisminvastaiset syyt ovat asia erikseen. Yleensäkin on aivan vanhanaikaista ajatella, että urheilussa olisi kyse tuloksesta. Tosiasiassa siinä on kysymys yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta. Siinä tulee ottaa huomioon meille tulleitten kansojen meitäkin rikastuttava kulttuuri ja niin kuin kyseisestä ottelusta huomaa, niin kentällä esiintyneet ristiriidat ratkaistiin aivan sääntöjen mukaisesti. Mitä ei normaalissa kantasuomalaisten välisessä jalkapallo-ottelussa välttämättä tapahdu. Meillä on näiltä kansoilta vielä paljon oppimista.

- Ja niinhän meillä on. Ja me opimme, huvitti tai ei. Täällä Antero Lärvänen, Turku. Siirto rutioon. Ja äänimiehet hei! Rojut Ransittiin ja suunta välittömästi kohti Pinnanmaan mäkisiä tasankomaita. Maita, joissa ymmärretään olla vielä vanhanaikaisia ja käyttää niitä… mitäs ne sanat olikaan…

Hösse & Pertta: Terve järki ja itsesuojeluvaisto.

- Joo, niitähän ne oli… pääsee nuo termit täällä Pinnanmaan ulkopuolella noiden uustermien vyörytyksessä unohtumaan.


24 kommenttia:

  1. Nonii, taas sai tapletti vesivahinkoa, sätänä. Vai maalitolpissa rakenteellista rasismia.
    Ihmettelijä.

    VastaaPoista
  2. Tervehdys, reaalimaailmassa tuo rakenteellisesti rasistinen maalikehikko kannettaisiin pois kentältä, purettaisiin ja sulatettaisiin osat valkoista ylivaltaa anteeksipyyteleviksi kaulakoruiksi joita vastustajajoukkueen pelaajien on jatkossa pidettävä näkyvillä osoituksena aiheuttamastaan kärsimyksestä. Muuten pelin kulku vaikutti varsin realistiselta.

    Itselläni on suht. mittava harrastustausta erilaisista kyläsarjatason joukkuepeleistä, ja yhtään ainoaa pelistä johtuvaa tappelua en ole tähän päivään mennessä nähnyt. Ainoastaan pari kertaa on peli mennyt sen verran lämpimäksi että jaloille (tarkoituksellisesti) ajeltiin vähän holtittomammin puolin ja toisin. Silloinkin pelin jälkeen pahoiteltiin tapahtunutta (molemmin puolin), paiskattiin kättä ja asia oli sillä selvä. Mikä vittu näitä etnoja oikeasti vaivaa? Ei se kunniasta voi olla kiinni kun ei näillä sellaista ole.

    t.Puupääukko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunniastaan arka on sellainen jolla kunniaa ei ole.

      Poista
  3. Lasten ja nuorten halutaan oppivan jo varhain kuka käskee tulevaisuudessa. Tosiasiassa ei taida olla mikään ihme, että nuoriso alkaa olla jo aikalilla matuvastaista ja sekös vihervasemmistolaisia vituttaa.
    Kouluihin kiikutetaan kaikenmaailman matumannekiiniä kertomaan kuinka auvoista multikulti on vaikka junnut tietävät totuuden koska ovat sen tekemisissä sen todellisen auvoisuuden kanssa päivittäin.
    Nuorista se vastarinta nousee. Meidän sukupolvi on jo valtaosin menetetty mokuilun alttarille.

    VastaaPoista
  4. Miksi TPPW:n junnujen piti kiirehtiä pois kentältä heti pelin jälkeen? Hehän hävisivät pelin.

    Tapsa vaan

    VastaaPoista
  5. Tällä menolla suomalaisten junnufutareiden pelivarustus on pian tuollainen, mikäli haluavat selvitä pelistä edes vain vähän telottuina:

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuplapallo#/media/Tiedosto:Bubble_Football_03.jpg

    Vaan kaipa sekin pian kiellettäisiin rasistisena, koska se hankaloittaa kohtuuttomasti antirasistisen ottaanlyöntisäännön soveltamista.

    VastaaPoista
  6. Juttu sai Khalifattan hymyilemään vinosti muistaessaan täkäläistä "rauhanpotkupalloilua" viiden vuoden takaa.
    Paikallisella kirkkoherralla oli ottelun jälkeen selittämistä.
    Röykän vokin sosiaaliturvapaikanhakijat kunnostautuivat muutenkin bkt:n nostossa: paikalliset hälytysajoneuvot olivat päivittäin täystyöllistettyjä - kävipä paikalla ainakin kerran mediheli. Syyksi kerrottiin, että pallopelissä oli kahden asukkaan "päät kolahtaneet yhteen"...
    Tämä oli rupeaman ainoa uutisoitu tapaus koko vokin aikana. Radiohiljaisuus oli kiitettävällä tasolla!
    Tässä vielä "rauhanpotkupallon" uutinen: https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016091622324053

    VastaaPoista
  7. Tervehdys Ihmettelijälle, Puupääukolle, Joppos123:lle, Tapsalle vaan, Qroquius Kadille ja Khalifattalle & kiitos kommenteistanne.

    Ihmettelijä: Pahoittelut tabletista. Mutta kyllä rakenteellinen rasismi on poistettava niin maalikehikoista, sokkeleista kuin rossipohjista.

    Puupääukko: Oliskos kyse heidän käsityksestään kunniasta? Rugbyssa muuten toimitaan toisin:

    https://www.youtube.com/watch?v=fX2Xef5ZAWY

    Mutta niinhän sanotaan että rugby on huligaanien laji jota pelaa herrasmiehet.

    Joppos123: Olet täysin oikeassa. Me lienemme suht samanikäisiä ja meidän sukupolvemme on menetetty. Mutta nuoriso kohtaa reaalimaailman, on kohdannut jo koko ikänsä eikä siinä propaganda auta. En usko ainakaan. Ei meihinkään uponnut YYA-propaganda.

    Tapsa vaan: Olisitkos itsekään ollut halukas vaihtamaan paitoja vai olisitko lähtenyt mieluummin huuthelvettiin?

    Qroquius Kad: Valitettavasti tuohon suuntaan ollaan menossa.

    Khalifatta: Ja näitä rauhan otteluitahan on jo niin paljon ettei niitä voi sanoa enää yksittäistapauksiksi. Muu kuin valtamedia mutta sehän ei anna totuuden koskaan pilata hyvää läppää.

    VastaaPoista
  8. Terve! Kun näitä joukkojuttuja nyt ilmaantuu harva se päivä, sekä länsinaapurissa että myös meillä, niin eduskuntaankin on saatu/saadaan pikkuhiljaa ns värinää. Muistuikin mieleeni, vaikka ei sinänsä kirjoitukseen liitykkään, miten Ukrainan eduskuntaa vastaavassa syntyi joukkotappelut. Oli oikein videota, kun raskaan sarjan mestari vanhempi Klitchko veteli miestä ns lakoon. En tietenkään ihannoi väkivaltaa, mutta pessimistinen veikkaukseni on, että kulttuurit kohtaavat vielä monissa paikoissa, missä asioista päätetään.

    VastaaPoista
  9. Tervehdys Ykä!

    Toivottavasti jo saattohoidossa olevan järjen äänen ripe estäisi edes sen, että tätä rauhanurheilua ei laajenneta lajeihin missä on muitakin kuin lentopallomailoja. Toisaalta tämäkin on jo aika absurdia, että maailmalta haalitaan tänne väkeä jolla on kotona asiat tosi surkeasti, ja kun saavat olla täällä rauhassa lihapatojen ääressä niin ensimmäiseksi aletaan tehdä Suomesta samanlaista klaanihelvettiä kuin siitä mistä on hirveää hätää ja kauhua kokien paettu viittä vaille henkiriepu säilyttäen. Niin ja joo, näähän on niitä jotka on syntyneet täällä eli sekään ei käy selitykseksi. Silloin kun Ano Nyymi oli vielä sellainen Kiukkuinen Nuori Mies joskus aikoinaan, niin tuli nähtyä ihan vastaavaa (ysärin puoliväli-loppu). Paikkakunnalle hankittiin kultamunia ja sitten ne toimitettiin joka paikkaan tutustumaan. Ja joka kerta kun ne kultamunat kuoriutuivat, oli se sitten tarha, koulu, jalkapallo-ottelu, koulun disko, lasten pulkkailupäivä tai ihan mitä vaan, niin ei sieltä yllätysmunasta tullutkaan uusia Nokioita ja muuta vaan lähinnä sellaisia terävähampaisia dinosauruksia. Ilmeisesti suomalaiset eivät vaan osaa hauduttaa kultamunia oikein!

    Yst. Terv. Ano Nyymi

    VastaaPoista
  10. Tervehdys Anolle ja Ano Nyymille & kiitos kommenteistanne.

    Ano: Tuohon suuntaan saatetaan olla meilläkin menossa. Ainakin on selvää – ainakin näin aluksi – että etnisesti edistyksellisille kansanedustajille sallitaan eduskunnassa aivan toisenlainen suunsoitto kuin pottunokille.

    Ano Nyymi: Niin kuin totesit, on järjen ääni jo saattohoidossa. Aikanaan se pitää manata haudasta esiin uudelleen. Klaanihelvetti on oikea sana, varsinkin kun valtakoneisto kieltää sen olemassaolon. Muistelen haikeana sitä aikaa kun olin itse kiukkuinen nuori mies. Silloin ei tällaisesta edistyksellisyydestä vielä ollut tietoakaan.

    VastaaPoista
  11. Terve! Juu luulenpa, että vielä tulee yhteenotto esim Turtiaisen ja sen somalin välillä. Ja skandaali on valmis. Mikä kääntyy somalin hyväksi. Ja edistää lakimuutoksia. Mikä lisää ns kiukkua kantisten osalta. Mutta eivät tee mitään. Samaan tapaan äänestetään. Yms.

    VastaaPoista
  12. Tervehdys, Ano. Näin saattaa käydä. Ja valitettavasti ainakin vuoden 2023 vaaleissa äänestään edelleenkin vanhan vallan puolesta. Ja sitten mutistaan Veijo Essolla että hommat hoidetaan päin persettä.

    VastaaPoista
  13. Tervehdys, Ano. Näin voisi kyllä sanoa.

    VastaaPoista
  14. Terve,

    toki on parlamenttikäyttäytymisen suhteen muistettava, että jo 1970-luvulla vilauteltiin tallenteita niin Britannian alahuoneesta kuin Japanin parlamentista, joissa sanat eivät riittäneet kertomaan, vaan käytiin kraiveleihin kiinni. Japanissa ehdokkaiksi värväytyneet entiset sumotähdet kuulemma olivat just tämän vuoksi oikeita ääniharavia.

    Vaan se oli silloin, mutta nyt? Silloin kaiketi kaikkia perseilijöitä kohtasi parlamentin sääntöjen perusteella yhdenmukainen rangaistus. Nyt seuraamus taitaa perustua perseilijän alkuperään tms. uhristatukseen. Edistystä?

    Ehivätkö läntiset yhteiskuntamme kiskoa housut jalkaansa ajoissa? Vai ajaudummeko ideologis-älylliseen mustaaan aukkoon, jonka tapahtumahorisontin takaa ei paluuta ole? Vai onko paluu mahdollinen kaikkein rumimmalla tavalla?

    Terv. Achtung

    VastaaPoista
  15. Tervehdys, Achtung. Suomi on siihen monttuun mennyt jo. Se, millä keinoin sieltä noustaan jää nähtäväksi.

    VastaaPoista
  16. Nyt vähän ot.
    Joku lapsikapteeni on saanut päähänsä, että häntä on operaation jälkeisissä arvioinneissa kohdeldu vääriin.
    Onpa jopa kapteeni haastanut koko PV:n ylimmän johdon.
    Kaikilla ei vaan pää kestä sitä mitä eräät hommat tarjoaa ja tässä yksi valitettava esimerkki.
    Olisi pitänyt miettiä ennenkuin lähtee a-maahan.
    Ei se PV:n vika ole jos junnu haukkasi liian ison palan ja nyt sylkee kaikkien naamalle.
    Me pidämme suun supussa, koska kundi tarvitsisi nyt apua, ei julkisuutta.
    Vissiin polttanut liikaa siltoja takanaan, mitä olen kuullut.

    VastaaPoista
  17. Tervehdys, Joppos123. Tähän en kyllä pysty sanomaan mitään kun en asiaa tunne

    VastaaPoista
  18. Tämä tapaus:

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/449199ba-8391-4384-9fcc-0c4b1d192fb0

    Uutimen perusteella asiassa on vähän kärpäsestä tehdyn härkäsem makua.

    VastaaPoista
  19. Varsin osuva tuo kuva. Sanan mukaiseti.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  20. Noita tapauksia on aina välillä ja asiasta on tehnyt härkäsen kapteeni ihan itse. Juttelin eilen hänen kadettiaikaisen vääpelin kanssa ja jo silloin oli samoja oireita. Ei tuota killiä olisi koskaan pitänyt Afganistaniin päästää tai se olisi heti ensimmäisen sekoilun jälkeen pitänyt laittaa sulka hanurissa kotiin.
    Viimeinen niitti on tuo kun on mennyt itkemään julkisuuteen vaikka meidän konserni on kaikin tavoin yrittänyt suojella sitä, siitä kenujen vaitonaisuus.
    Asia mistä se nillittää on täysin turha. KV-arviointia tehtävänhoidosta ei taltioida mihinkään eli sitä ei käytännössä ole edes olemassa. Vähän sama juttu kuin operaatioon lähtiessä kirjoitetaan kirje ja testamentti, ne hävitetään kun olet ehjänä takaisin.
    Kapteeni sössi kyllä nyt uransa ihan itse. Kuka enää lähtee hänen kanssaan samaan poteroon jos tulee tarve? Minä en ainakaan.

    VastaaPoista
  21. Tervehdys Qroquius Kadille, Huru-ukolle ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

    Qroquius Kad & Joppos123: Luotan tässä asiassa Joppos123:n kokemukseen.

    Huru-ukko: Joo, tosin on vissiin vähän photoshopattu. Tuskin nenärusto pallon sivuosumasta noin vääntyy.

    VastaaPoista
  22. Tarkoitukseni oli oikeastaan siteerata Janne Kivivuorta, että sitähän mä juur tarkotin.
    Että kun tosta tapauksesta ei oo meinaan oikeen uutisoitu juur minkään vertaa, niin mä olin sen varassa mitä mulla ny siittä oli, ja kertosin sitte sen verran.

    VastaaPoista
  23. Tervehdys, Qroquius Kad. Näin minäkin ajattelen. Ja Joppos123 tietää ehkä paremmin sotavaltion miesten näkökulman.

    VastaaPoista