torstai 18. marraskuuta 2021

PETOS JA OIKEUS

Tässäkin blogissa on aikanaan kirjoitettu tapauksesta jossa naimisissa oleva nainen levitti säännöllisesti jalkansa toiselle miehelle, tuli tälle miehelle raskaaksi ja petetty aviomies joutuu maksamaan toisen miehen lapsesta ruokkoja aina 18-vuotiaaksi saakka. Eli härskiä toimintaa ja käsittämättömiä pykäliä.

Nyt asia jatkuu sillä Aleksi Valavuori ja Arman Alizad ovat rikostutkinnassa siksi, että he ovat ohjelmissaan puhuneet naisen sikailusta ja miehen oikeusmurhasta julkisesti. Epäilemättä koko masurkka on mennyt Suomen lain mukaisesti, mutta jotenkin koko asia sotii omaa oikeustajuani vastaan.

Naisen sikailu on sallittua. Naisen sikailusta julkisesti puhuminen on rangaistavaa. Ja mies maksaa naisen sikailun viulut. Kai se on sitä paljon mainostettua tasa-arvoa.


51 kommenttia:

  1. Juu tätä se on. Ja naiset tietävät sen. Otetaan vaikka tilanne, että tulee riitaisa ero. Ja lapset sopassa mukana. Lisätään maustetta. Anoppi yms ovat piruja. Ei tarvita kuin pari tai muutama syytös. Väkivaltainen. Epäilen että isä on käyttänyt hyväkseen lasta. Ja on juoppo. Lisäksi isän suku on paskaa. Mutta periksi ei annettu. Loppujen lopuksi näille kpäille tuli syytteet perättömistä lausunnoista jne. Stressi oli uskomaton. Ja lapset kärsivät. Hyvin kävi loppujen lopuksi, ja iskä ja lapsetkin voivat hyvin.

    VastaaPoista
  2. Lisään vielä, että isää kohtaan on helppoa esittää ties mitä syytöksiä ja niiden todistaminen vääriksi vaatii sisukkuutta sekä htin hyvän asianajajan. Eli isällä on taakka todistaa perusteettomat syytökset vääriksi. Mikä on htin raskas prosessi.

    VastaaPoista
  3. Eikä se ollut tämän naikkosen, tunnettu kokoomusvaikuttaja muuten, ainoa rötös:

    https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?f=11&t=23786

    Näin siinä käy kun ei tutustu riittävän hyvin lapsensa tulevaan vanhempaan. Joskin vaginalliset ja penikselliset naiset ovat sangen eteviä esittämään aivan muuta kuin ovat.

    VastaaPoista
  4. Valavuori on hyvä ajojahdin kohde bättrefolkille, koska hänellä on väärät mielipiteet seksuaalivähemmistöistä.

    Tapsa vaan

    VastaaPoista
  5. Niin. Tuohon kommenttiin, että selvitä puolison taustat.jne. Hyvä ohje. Mutta. Kyse on siitä, että kun nainen päättää tehdä isän elämästä htin, se on helppoa. Lastensuojelu laki taitaa olla vuodelta 1970? Päivityksiä on tehty, mutta kuitenkin. Totuus on kuitenkin se, että isiltä ei edes kysytä. Kun tosipaikan tulee. Vaikka lapset sanoisivat että iskä on turvallinen jne. Lasten äiti voi olla sekopää/sekaisin, ja silti tehdään päätöksiä, mitkä perustuvat joko vanhanaikaisiin oletuksiin isästä tai ideologisiin olettamuksiin. Samaan aikaan muslimit tappavat lapsiaan kunnian vuoksi. Mutta kun kantis isä on hyvä isä, se pitää todistaa. Rankimman kautta, jos sikseen tulee.

    VastaaPoista
  6. Tervehdys Ano1:lle, Qroquius Kadille, Tapsalle vaan ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

    Ano: Näitä tapauksia on valitettavan paljon. Naisella on aina etutikki ero- ja huoltajuuskysymyksissä. Mutta toivotan teille voimia ja jaksamista.

    Qroquius Kad: Sama nainen vissiin. Liekö kokkareitten koneistossa kukaan kysynyt että hävettääkö?

    Tapsa vaan: Totta. Mies on ollut tähtäimessä ennenkin.

    Ano2: Lastensuojelulaki on kyllä muutettu monta kertaa mutta noin muuten olet valitettavan oikeassa.

    VastaaPoista
  7. Onhan tuo ämmä ollut esillä jo kaikilla somealustoilla ja vähän muuallakin paitsi ei valtamediassa. Ja eikö lainvoimainen tuomio ole julkinen, oli se mikä tahansa, ellei sitä erikseen määrätä salattavaksi?

    Kyseisen naisen kannattaa asettua kokoomuksen ehdokkaaksi seuraavissa eduskuntavaaleissa. Noin ovelista vedoista saa siellä nostetta.

    VastaaPoista
  8. Tämähän olisi helppo ratkaista: PAKOLLINEN DNA-testi jokaiselle syntyvälle lapselle ja vanhemmille ennen isyyden toteamista. Tämä olisi tätä päivää, enää ei olla 1800-luvulla, nyt on jo v.2021, kamoon!

    Tästä taidettiin puhua joskus lainsäädännön muuttamisen yhteydessä mutta femakot tietenkin vastustivat. (En jaksa tarkistaa tapahtuiko Suomessa ja milloin.)


    t: Vittuuntunu Stadilainen

    VastaaPoista
  9. Voiko veljenikään luottaa siihen, että hän todella on lastensa isä?
    Käsittääkseni voi, ainakin kahden vanhemman lapsensa osalta (jotka molemmat ovat poikia).
    He nimittäin ovat siinä määrin ilmeisiä sukulaissielujani, että he ovat olivat jo lapsuudestaan lähtien kiinnostuneita pitkälti samoista asioista kuin minäkin samassa iässä. Ja tämän ilmeisen sukulaisuussieluisuuden he ovat molemmat aivan selvästi itsekin jo varhain huomanneet. Vaikka olemmekin tavanneet vain kymmenkunta tai enintään parikymmentä kertaa vuodessa.
    Sen sijaan hänen myöhemmin syntyneestä tyttäristä en voi olla yhtä varma.

    VastaaPoista
  10. Tervehdys Ano1:lle, Vittuntuneelle Stadilaiselle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

    Ano1: Tiedä vaikka asettuisikin. Kykypuolueen kykyehdokas.

    Vittuuntunu Stadilainen: Nykymaailmassa se voisi olla paikallaan, mutta selvää on että feministit vastustavat.

    Ano2: En osaa tuohon sanoa muuta kuin sen, että itse olen varmasti isäni poika. Pärstävärkki kun on aivan samanlainen.

    VastaaPoista
  11. Vittuunut stadilainen. Olin itse erittäin suvaitsevainen ja hyvä isä. Hyvä isä olen edelleen. Mutta nykyään olen ns valaistunut siitä, miten naiset kuvittelevat olevansa täysin sorretuja tässä yhteiskunnassa. Mikä nyt on täyttä kuraa. Ja kun eräs omaiseni kohtasi karmean kohtalon, eli joukkoraiskattiin matujen toimesta, niin käsitykseni ovat muuttuneet. Ne muuttuivat omista kokemuksistani, ne muuttuivat oikeudenmukaisuuden myötä uhrien näkökannalta. Ja kun luen tai kuulen esim suvakkien puolustavia kommentteja, sekä valtamedian nyyhkytarinoita, ei voi kuin ihmetellä. Kertaakaan en ole lukenut tai kuullut näiden muslimien aiheuttamien uhrien kokemuksia. En kertaakaan.

    VastaaPoista

  12. Mää onneksi erosin äksästäni vasta kun lapset olivat lentäneet pesästä. Siitä huolimatta ero oli sellainen koettelemus, että enpä viitsis toista kertaa erota!

    VastaaPoista
  13. Tässähän olikin juuri tutkimus, miten isät ovat uupuneita. Ja kukaan ei kuuntele. Pelkkää suoritusta. Sen isän roolin lisäksi. Äidin synnytysmasennukset jne. on sitä ennenkin jaksettu vai? Niin mistähän johtuu, että isät ovat kovilla nykyään? Tai viimeisen 20 v aikana? Kasvatus? Paskapuhetta.

    VastaaPoista
  14. Tervehdys Patelle ja Terho Hämeenkorvelle & kiitos kommenteistanne.

    Pate:

    Viesti1: Et ole ainoa joka ajattelee näin.

    Viesti2: Totta. Isillä ja miehillä yleensäkään ei ole tässä feministisessä yhteiskunnassa mitään merkitystä.

    Terho: Erot ovat aina hirveitä kokemuksia.

    VastaaPoista
  15. Joskus aikoinaan puin vähän vastaavanlaista tapausta erään sukulaiseni, juristin kanssa. Hän silloin tokaisi, että ”Huomaa, että ilmaisussa laki ja oikeus on kaksi eri käsitettä. Kun asiat ovat niin kuin toivomme niiden olevan, ne ovat hyvin lähellä toisiaan mutta läheskään aina niin ei ole”. Tuossa elatusjuttutapauksessa on varmaan toimittu lain kirjaimen mukaan mutta oikeuden toteuttamisessa on epäonnistuttu. Tämän asian esille ottaminen sitten kismittää juridiikasta leipänsä tienaavia, joten on hyvin ymmärrettävää (joskaan ei arvostettavaa) että juristit haluavat hillitä halua moisten tapausten esille nostamiseen. Valittu keino puolestaan on se vanha tuttu eli juristeria eli juridinen pilkunviilaaminen. Varsinainen ongelma, huono laki ja epäoikeudenmukainen oikeuden ratkaisu, on sellainen, että sen esille nostamisesta he eivät ilkeä syytettä ajaa. Niinpä syytettä ei sitten ajetakaan asian esille ottamisen perusteella vaan sillä perusteella, että henkilöt voivat olla tunnistettavissa. Tunnistettavissa he taas ovat sen takia, että vääryyttä kärsinyt mies on asianomistajana esiintynyt omalla nimellään. Kyllä juristit aina halutessaan löytävät kiertotien päästäkseen jollakin perusteella syyttämään niitä, joka heidän toimiaan arvostelevat.

    VastaaPoista
  16. Moro Ykä
    Nämä ongelmat olisi vältettävissä sillä, kun synnytyslaitoksella tehdään heti testit kuka on isä ja kuka ei, näin ilmeisesti toimitaan Ruotsissa. Jostain syystä ei tullut lakiin mukaan viimeksi, kun isyyden tunnustamiseen liittyviä lakeja muutettiin,miksiköhän ei? Moni mies elättää käenpoikasta, prosenttiosuus on kymmenissä prosenteissa. Tuo prosentti määrä on muistikuva, jostain tutkimuksesta, joten lähdekritiikki.

    Toiseksi, nyt on mielenkiintoista seurata milloin alkaa massiivinen uhriutumiskampanja misogymiasta, madonnan äidin solvaamisesta, naisen oikeudesta jne…..

    Voi Aikoja Voi Tapoja

    VastaaPoista
  17. Kun ”edistykselliset” voimat ovat nyt tuomassa käyttöön (vai peräti lakiin?) sanoja ”synnyttäjä” ja ”tunnustaja”, niin olisiko jälkimmäiseen liitettävä myös vaatimus DNA-testistä, että mies voisi olla varma siitä, mitä tunnustaa? Termi on kyllä muutenkin epäonnistunut; aivan kuin olisi kysymys rikoksesta! Määrättyjen naiskellokkaiden jatkuvaan ruikuttamiseen milloin mistäkin voisi todeta vain, että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.

    Rouva Ano


    VastaaPoista
  18. Viimeinen lauseeni jäi vähän ilmaan, kun ajatukseni karkasivat aiheesta. Suomalainen nainen on saanut ensimmäisenä Euroopassa äänioikeuden, meillä on loppuun asti viety tasa-arvo ja naisilla kaikki samat mahdollisuudet elämässä. Kun miettii, millainen naisen asema oli vaikka 100 vuotta sitten, onhan ero valtava. Miesten kehittämän tekniikan avulla on helpotettu kotitöitä ja yhteiskunta tarjoaa pitkiä äitiyslomia, subjektiivista päivähoitoa ja kaikenlaista sosiaalista apua. Ainakin nuorenpi miespolvi osallistuu myös kiitettävästi kodin- ja lastenhoitoon. Mutta kun mikään ei riitä, niin silloin otetaan syntipukiksi mies, joka on aina väärällä tavalla sitä, tätä ja tuota. Asiat eivät useinkaan ole sukupuolisidonnaisia, vaikka niin halutaan ajatella. Pääasia, että syyllinen pahaan oloon aina löytyy, vaikka monesti olisi parempi katsoa peiliin. Kävin eilen allekirjoittamassa kansalaisaloitteen miesten päivän viettämisestä. Pitäkää pintanne, te ihanat suomalaiset miehet!


    Rouva ano

    VastaaPoista
  19. Tervehdys, jo reilu 10v. sitten joku brittiläisistä laatulehdistä (niistä keltaisista) teki jutun paikallisista kaupankassoista yms. jotka kituuttivat viikon ja laittoivat tilin sitten perjantaina eri kosmetologin palveluihin ja merkkivaatteisiin. Motiivi kyseiselle toiminnalle oli selkeä; mentiin klubille jossa jalkapalloilijat bailaavat viikonloppuisin siinä toivossa että saisi pysyvän elättäjän itselleen, tai että edes joku olisi sen verran jurrissa että lykkäisi vahingossa pullan uuniin minkä jälkeen elatusmaksut juoksisivat. Valioliigan keskipalkka taitaa olla jossain 2-3 miljoonan punnan vuositasolla, eli ihan mukavat kuukausimaksut läpsähtävät vaikka eivät joukkueen kirkkaimman tähden matkaan pääsisi.

    Minusta yksi mielenkiintoinen piirre noissa elatusmaksuissa on juuri se että millä ihmeen logiikalla toisen tulot vaikuttavat maksujen määrään. Eli millä logiikalla eron jälkeen elintason pitäisi pysyä samana kuin liiton aikana? Varsinkin joissain noissa "julkkisten" elatusriidoissa kun katsoo miten niissä riidellään jostain 5.000,- eur+ kuukausimaksuista jolla pariskunnan naisoletettu voi elellä leveästi vaikka ei tekisi yhtään mitään (tässä ei toki muutosta aiempaan, tuskin ovat tehneet ennenkään) puhutaan minusta törkeästä epäoikeudenmukaisuudesta. Ainakin joku katto noissa pitäisi olla, ja sen pitäisi olla max. joku kaikkien palkansaajien mediaanitulo tms. Suomessa ei sentään tarvitse maksaa naisoletetun elämää loppuelämää kuten jossain ameriikoissa.

    Toinen jo kommenttipalstallakin esiin noussut epäoikeudenmukaisuus Suomessa on se kuinka miehellä/isällä ei ole mitään mahdollisuutta lasten huoltajuuteen oli äiti minkälainen narkkari tahansa. Omastakin lähipiiristä löytyy tapaus jossa mies kusetettiin parin lapsen isäksi minkä jälkeen armas puoliso palasi exän kainaloon ja nostavat siis nyt elatusmaksuja. Taisi jotain muutakin lähteä akan mukaan eroprosessissa... En tiedä montako senttiä niistä elatusmaksuista menee lasten hyväksi, alkoholi tuntuu maistuvan ja äidin prioriteeteissää tosi-tv tulee ennen lapsia. Vituttaa katsella vieressä kun isä olisi valmis tekemään mitä vaan että näkisi lapsiaan enemmän mutta minkäs teet, naisen asema on Suomessa niin kova ja epäoikeudenmukainen (vai mites se meni?).

    t.Puupääukko

    VastaaPoista
  20. Kari Suomalainen pähkäili aikanaan tuota naisten äänioikeutta jotenkin näin. Suomi oli ensimmäisiä valtioita jotka antoivat naisille äänioikeuden. Suomi voisi olla myös ensimmäinen joka ottaa sen pois. Kari näki tulevaisuuteen.

    VastaaPoista
  21. Kun tytöt saavat jatkaa hauskanpitoaan, ja mikseivät saisi, tämä loppuu siihen ettei yhdelläkään europpalaisella naisella ole äänioikeutta eikä muitakaan yhteiskunnallisia oikeuksia.

    Joko niin, että Visegrád-maista alkaa Konservatiivinen Vallankumous, joka johtaa Euroopan Vapaussotaan, islamisaation ja negridisaation väkivaltaiseen puhdistamiseen Euroopasta ja sen aiheuttajien rankaisemiseen.
    Eipä silti, ei siinä uudessa Euroopassa kyllä monella miehelläkään ole enää äänioikeutta.

    Realistisempi skenaario on touhun jatkuminen Länsimaiden Perikatoon, Euroopan islamisoituminen Eurabiafrikaksi ja Visegrád-maiden luhistuminen Venäjän alamaisuuteen NATOn hajottua länsieurooppalaisten jäsenmaiden heikkouteen.
    Pohjoismaihin Venäjällä ei ole pääsyä, koska tytöt ovat kutsuneet ne hyvissä ajoin täyteen islamistimiehittäjiä.

    Miehet on alistettu orjuuteen ja naiset säkitetty synnytyseläimiksi. Suurin osa intersektionaalisista feministeistä naukuu nautinnosta saatuaan lopulta Oikean Miehen näyttämään hänelle naaraan paikan.

    Siinä ne vaihtoehdot ovat.

    VastaaPoista
  22. Suomessa ollaan niin jälkeenjääneitä että täällä ei oteta vastasyntyneiltä verinäytettä, jolla voi tehdä vaikka mitä. Ruotsissa asia on toisin: https://sv.wikipedia.org/wiki/PKU-registret . Rekisteriä on jo muutamaan otteeseen käytetty sellaiseen mihin ei lain mukaan olisi oikeutta, mutta niljakkaiden demarien selkäranka taipuu vaikka mihin. Matelijoita kun ovat. Ennen pitkää tulee varmasti suomalaiseenkin käyttöön. Ja on vain ajan kysymys milloin poliisi saa oikeuden käyttää passien sormenjälkirekisteriä, joka on sinänsä hassu rekisteri, että sitä ei EU vaadi vaan kysymys on kansallisesta toiminnasta. Poliisi ajaa asiaa ihan joka vuosi ja toistaiseksi tietosuojavaltuutettu on sanonut lesco brandon-tyylisesti jotain.

    Nythän poliisi ehdottaa että pakkokeinoja saisi käyttää lähes hupimielessä. Tällä hetkellä ne vaativat törkeän rikoksen tunnusmerkit, mutta poliisi on joustava ja tutkii ensin kaikkea törkeänä ja vasta tutkinnan edistyessä muutetaan tavalliseksi. Hyöty on jo saavutettu.

    VastaaPoista
  23. Eroprosessit ovat yleensä siinä vaiheessa rumia kun mukaan pomppaa lakimiehet ja varsinkin naisen puolelle naiset. On omakohtaista kokemusta.
    Itse kun aikanaan pakkasin lätkäkassin ja totesin se on moro niin taakse jäi sillä hetkellä 3 alaikäistä junnua ja tehtäköön selväksi se, että ei ollut helppoa jättää niitä. Ei vaan ollut oikein muuta vaihtoehtoa.
    Saatiin silloin ex-vaimon kanssa sovittua elatusmaksut ja tapaamiset ihan sävyisästi mutta sitten astui kuvioihin exän oikeusavustaja ( lienee silloin anoppi yllyttänyt sellaisen hommaamaan).
    Alkoi tulla aikalailla jäätävää kirjettä ( ennen nettiä) joissa oli silloiseen elämäntilanteeseen ihan mahdottomia vaatimuksia ja vaaditut elatusmaksut olivat ihan naurettavia.
    Olin silloin kriha-hommissa ja enhän millään olisi voinut hakea junnuja joka toinen perjantai kellonaikaan x ja palauttamaan sunnuntaina.
    Soitin sille lakikoppelolle notta mitäs nyt kun nämä asiathan on jo sovittu niin se raakkui minulle puhelimessa ihan kuin olisin hänestä eroamassa. Siis huusi kurkku suorana.
    Tein vastineen ihan itse ja edelleen ollessani ulkomailla teki tuomio-istuin päätöksen joka oli exälle paljon huononpi kuin se mitä oltiin sovittu.
    Nyt jäi heillä luu kouraan mutta monesti nämä menevät ihan päin sitä itseään kuten Ykän osoittamassa keississä missä jätkä maksaa ruokkoja toisen kakarasta.
    Eihän se ole missään oikeustajussa oikein. Hyvä kun asia on edelleen esillä.
    Saapahan sopan keittänyt ämmä julkisuutta ja itsesuojeluvaiston omaavat miehet osaavat kiertää kaukaa.

    VastaaPoista
  24. Tervehdys Strix Senexille, Voi ajoille Voi Tavoille, Rouva Anolle, Puupääukolle, Ano1:lle, Qroquius Kadille, Ano2:lle ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

    Strix Senex: Tämä lakimiesten sana- ja termikikkailu vaikuttaa lähes kaikilla elämän alueilla.

    Voi Aikoja Voi Tapoja & Rouva Ano: Näin voisi tehdä Suomessakin. Ehkä feminismi on täällä liian voimakasta. Se menee juuri sen oikeuden ja kohtuuden yli.

    Rouva Ano: Kakkosviestistäsi totean että varmasti suuri (suurin) osa suomalaisista ajattelee niin kuin sinä. Mutta ne kyltymättömät hysteerikot saavat sen julkisen äänen.

    Puupääukko & Ano2: Erittäin hyviä huomioita.

    Ano1: Kari oli monessakin asiassa Näkijä.

    Qroquius Kad: Taitaa olla niin, että hyviä vaihtoehtoja ei ole enää tarjolla.

    Joppos123: Ja tämä on Suomessa edelleenkin valitettavan yleistä.

    VastaaPoista
  25. Tähän väliin kaikille hyvää kansainvälistä miestenpäivää. Ei ole tainnut liput liuhua saloissa.
    Sianlihaa syövä valkoinen heteromies on joka tapauksessa itse perkeleestä, hyvä niin.

    VastaaPoista
  26. Tervehdys, jatkan vielä hieman noiden elatusmaksujen suuruudesta. Se perusajatushan on joskus ollut että kun vaimo jää kotiin hoitamaan lapsia niin hän tavallaan "luopuu työurasta" ja mahdollisuudesta reilumman elannon hankkimiseen. Näin ollen on ehkä joskus ollut perusteltua että avioero ei romahduta hänen elintasoon täysin (=elatusmaksut johdetaan miehen tuloista). Nykyään naiset vaativat tasa-arvoa joka suhteessa, eikä heiltä ole millään tavalla evätty mahdollisuutta työuran tekemiseen. Päin vastoin, monesti sukupuolesta saa ansiotonta arvonnousua ja sitä kautta reilun kaulan miesoletettuihin nähden. Miksi tätä elatusmaksujen kohtuullistamista ei ajeta tasa-arvon nimissä yhtä kiihkeästi kun vaikka jotain palkkatasa-arvoa? Joissain asioissa on kai mukava olla tasa-arvoisempi kuin toiset?

    Toinen asia kokonaan on se kun yhtään mitään koskaan tehnyt nainen pääsee hyviin naimisiin jonkun raharikkaan kanssa, ja omaisuutta aletaan jakamaan avioerossa. Siinä kohtaa on varmasti mukava nauraa koko matka pankkiin kun tilille tulee muutama miljardi jonka ansaitsemiseen ei itsellä ole ollut mitään osaa eikä arpaa.

    t.Puupääukko

    VastaaPoista
  27. Ohivirtausta eli hallituksen vääntöön metsänhoidon taksonomista.
    Ensinnäkin, itse taksonomia on exeliin väännetty arvo joka näyttää halutun värin. Sen tekee joukko it-nörttejä ilman mitään tietoa mihin sitä tietoa käytetään, toki taustalla voi olla vaikkapa poliittiset painostukset.
    Se taksonimiasta.
    Nyt on käynnissä vahva tahto siihen suuntaan, että meille jo sata vuotta vaurautta luonut metsäteollisuus tapetaan pois.
    Tämän pitäsi herättää jopa sen paatuneimman sosialistin siihen, että Suomen alasajo on tapahtumassa, täällä, nyt ja ensi vuonna.
    Mitenkähän mahtavat tähän reagoida metsäyhtiömme?
    Vihreiden unelma on kohta totta. Olemme 20 vuoden päästä kehitysmaa. Täynnä väkivaltaisia aavikon ja viidakon kädellisiä.
    Sanna vittuilee samaan aikaan EU:n norsunluutornistaan jotta maksakaa kuonakansa velat.

    VastaaPoista
  28. Puupääukko jo tuossa totesikin, että asioiden pitää olla reiluja. Kyllähän tässä itsekkin on noita junnuja tukenut rahallisesti aika paljon ilman, että kukaan siihen olisi pakottanut. Päässeet jaloilleen joko opiskelun tai yrittäjyyden kautta ja se on hyvä.
    Ovat luvanneet, että jos meikällä pää lahoaa jossain vaiheessa ihan lopullisesti niin tyrkkäävät rappuja alas tai lähettävät jonnekkin sekoilemaan, eli palmualle ilman paluuta.
    Ei huono.

    VastaaPoista
  29. Viimeisinpänä tietona: Kamala Harris on jatkossa USA:n pressa. Väliaikaisesti kuulemma. Nyt alkaa tapahtumaan.
    Katellaan.

    VastaaPoista
  30. Tervehdys Joppos123:lle ja Puupääukolle & kiitos kommenteistanne.

    Joppos123:

    Viesti1: Täällä aukaistaan Tsuhnan Kosto asian kunniaksi.

    Viesti2: Metsätalous ja maatalous – varsinkin karjatalous – myös. Tuo helvetin lössi ei ymmärrä, kuinka kansakunta pidetään hengissä.

    Viesti3: Kaikkea lyckaa lapsillesi. Tässä ei niin reilussa maaailmassa.

    Viesti4: Hetken aikaa joo. Mutta veikkaan, että ei mene kuin max vuosi niin kyseinen nainen on Yhdysvaltain presidentti.

    Puupääukko: Erittäin hyviä huomioita nämäkin.

    VastaaPoista
  31. Täytyyhän sitä harjoitella sellaisen kokoluokan asiaa kuin maailman voimakkaimman suurvallan vallankaappaus.
    Kamala varapresidentitär harjoitteli nyt vähän vajaat puolitoista tuntia;
    kestäneeköhän seuraava harjoitus jo yhden tai useampia vuorokausia?

    VastaaPoista
  32. Joskus aikoinaan heitin jotta se kotipuutarha on kova juttu. Nyt se saattaa olla.
    Meidät näivetetään pikkuhiljaa.
    Katellaan.

    VastaaPoista
  33. Moro Ykä,
    Edelisestä kommentistani jäi kaivelemaan tuo prosenttiosuus ja lähdekritiikki on aina paikallaan.
    Ohessa linkki johon törmäsin.
    https://dnatesting.com/30-of-men-not-the-father/

    Tuosta voi johtaa päätelmän, että jos epäilet niin sinulla on 30% todennäköisyys olla oikeassa!

    Voi Aikoja Voi Tapoja

    VastaaPoista
  34. Nyt on mennyt täysin ohi ja yli ja vähän nolottaa; eilen oli kansainvälinen miesten päivä (kääk!), mutta ei kuitenkaan miesten oikeuksien päivä. Ei tainnut pahempaa kohkausta aiheuttaa, tokko edes liputettin niinkuin tänään, kun on lasten oikeuksien päivä?

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  35. Tervehdys Qroquius Kadille, Joppos123:lle, Voi Ajoille Voi Tavoille ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

    Qroquius Kad: Eikös demokraatit sen vallan jo kaapanneet?

    Joppos123: Kotipuutarha ja iso perunapenkki on paikallaan. Jätin kaksi viestiäsi julkaisematta sillä mielsin ne yksityisviesteiksi enkä missään nimessä halua, että joudut hankaluuksiin.

    Voi aikoja Voi Tapoja: Eipä tuo paljon ikeniä naurata.

    Rouva Ano: Juu. Taitaa olla niin että miehellä on vain maksajan ja elättäjän oikeus.

    VastaaPoista
  36. Eipä mikään ihme, jos kansainvälinen miestenpäivä meni eilen ohi. Ei sitä nimittäin vietetty Suomessa lainkaan, toisin kuin monessa muussa maassa.
    Sitä ei ole edes lisätty suomalaiseen kalenteriin.

    Mistähän se voisi johtua?

    VastaaPoista
  37. Jos QK on, kuten oletan kaltaiseni sianlihaa mässyttävä valkoinen heteromies niin eipä kannata alkaa henkeään pidättelemään sen vuoksi, että miestenpäivä edes mainittaisiin jossain yhteydessä.
    Pitää nyt muistaa se tosiasia, että vaikka meidän kaltaiset ovat tämän maailman rakentanut niin olemme siitä hyvästä umpipaskoja ja meitä tulee kyykyttää.
    Jos emme siihen kyykyttämiseen alistu niin olemme rasistipaskoja. Ikänsä aavikolla persettään rapsuttanut aavikkopaviaani on ihqu.
    Tämän kun sisäistää niin saattaa nykypäivänä päästä edes lähelle ihmisen statusta, ehkä jos femakot sen sallivat.

    VastaaPoista
  38. Ihminen on sitä mitä hän syö, ja olen mieluummin sian kaltainen älykäs eläin kuin vihannes.

    Nykytilanne johtuu rauhan ja hyvinvoinnin kauden jatkumisesta niin kauan, että ne aletaan mieltää normaalitilaksi, eikä harvinaiseksi onnentilaksi jota on määrätietoisesti ylläpidettävä.

    Ylläpito on kuulunut ja kuuluu miehille, niinpä liian kauan jatkuva onnelassa asustaminen naisistaa yhteiskunnan, eikä miehille enää koeta olevan tarvetta muuten kuin naisten huvitusten kohteena sekä tietysti hupien kustantajana.

    Vaan miten meille kävisi, jos jouduttaisiin sotaan:

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f328a11a-14ef-426e-9216-f15ae5ca499f

    Mitä sanoisit, veli Joppos, onko Suomen raskaassa nykyään oikeasti noin lötkö meininki vai ovatko nuo jotain kauhuesimerkkejä:
    RK:n lippaan päällä grillataan makkaraa ja varusveijari pidättelee itkuaan kuin mikäkin Katri-rassukka kun hänelle pidetään kuria!

    VastaaPoista
  39. Tällainen löytyi: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7bdb5a91-b7a1-49dd-9e74-7556031a720a Mielestäni se, että ryhdytään omista mielenterveysongelmista ja omasta tasapainottomuudesta tekemään politiikkaa, osoittaa henkistä epäkypsyyttä.

    VastaaPoista
  40. Tervehdys Qroquius Kadille, Joppos123:lle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

    Qroquius Kad & Joppos123: Hengitystä ei pidätellä täälläkään. Pistää vaan miettimään että poliittisessa valtakoneistossa on valtava määrä miehiä jotka porukalla ryömivät noiden feministien edessä. Hirviö on laskettu irti eikä sitä voi enää hallita.

    Ano: Jossain toisessa maailmassa tätä voisi pitää loistoluokan tahattomana huumorina mutta kun kyseessä on ns. ajan henki niin eihän se paljon ikeniä naurata.

    VastaaPoista
  41. Milloinkahan tuo suunniltaan järkyttynyt Re-natsi -neitonen on viimeksi katsonut peiliin. Välimeren suunnalta peräisin oleva valkoinen tyttöhän tuo on.

    Mitä tulee politiikan tekemiseen mielenterveytensä häiriöillä, katselin edellisten eduskuntavaalien alla Feministisen Puolueen ehdokkaita. Käsittämättömän paljon parikymppisiä tyttöjä, joiden sosioekonominen asema oli työkyvyttömyyseläkeläinen mielenterveyskuntoutuja.

    Aivanko tosissaan FemPut ajattelivat suomalaisten naisten haluavat asioitaan ajamaan keskenkasvuisia tyttöjä, jotka myöntävät ettei heidän käyttöjärjestelmänsä pelitä oikein?

    VastaaPoista
  42. Tuo Re-natsi oli estänyt Maustetyttöjä saamasta Emma-palkintoa. Heidän sinkullaan "Tein kai lottorivini väärin" mainitaan N-sana, vaikkakin positiivisessa mielessä.

    Täytyy ihmisen paineensietokyvyssä olla kyllä jotain vakavasti vialla, jos hän koki itsensä uhatuksi Esko Valtaojan seurassa.

    VastaaPoista
  43. Tervehdys Qroquius Kadille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

    Qroquius Kad: Vika käyttöjärjestelmässä ei FemPussa ole vika vaan vaadittava ominaisuus. Jotta hyväksyisi puolueen linjan, täytyy pystyä irtautumaan reaalimaailmasta täydellisesti.

    Ano: Totta. Ja ne Sudanin pienet neekeripojat mainittiin itse asiassa vain kappaleen demoversiossa. Mutta kyseinen naikkonenhan hehkutti voittoaan oikein urakalla.

    VastaaPoista
  44. Siitä kansainvälisestä miestenpäivästä (18.11.):
    Se on kyllä merkitty joihinkin Ajaston julkaisemiin kalentereihin, esimerkiksi Viikkomuistioon. Huomasin sen ensimmäisen kerran tässä taannoin siitä, kun sellainen kalenteri oli taloyhtiössämme käytössä pesutuvan ajanvarauskirjana. En ollut koko merkkipäivästä kuullutkaan, ennen kuin päättymässä olevalla viikolla huomasin sen siitä.
    Ja tarkistin asian: se on myös merkitty ainakin Ajastaika-kalenteriin. Mutta ei Yliopiston almanakkaan eli ns. kansanalmanakkaan. Siis siihen, jonka kannessa lukee: "Almanakka vuodeksi xxxx jälkeen Vapahtajamme Kristuksen syntymän". Sehän kuitenkin on kaiketi eräänlainen peruskalenteri, josta pohjalta muut, Ajaston julkaisemat kalenterit tietääkseni on laadittu.
    Kansainvälinen naistenpäivä (8.3.) sen sijaan on merkitty myös siihen.
    Mutta lipun kuvaa ei siihenkään ole merkitty kummankaan päivän kohdalle, lasten oikeuksien päivän (20.11.) kohdalle kylläkin.

    VastaaPoista
  45. Pitäisiköhän tähän todeta, että kurdit ja iranilaiset eroavat kyllä tyypillisistä suomalaisista kasvonpiirteiltään, mutta eivät kovinkaan paljon ihonväriltään. Samoinhan on jo eteläeurooppalaistenkin laita.
    Tarkkaan ottaenhan valkoisia ihmisiä ei edes ole, joitakin harvoja albiinoiksi sanottuja poikkeavia yksilöitä lukuun ottamatta. Itse asiassahan olemme ruskeita siinä missä kurditkin. On vain enemmän tai vähemmän vaalean tai tumman ruskeita. Ja se tummuusastekaan ei ole aivan pysyvä: ovathan useimmat suomalaisetkin joskus kesäisin tulleet auringonpaisteen vaikutuksesta joksikin ajaksi ainakin jonkin verran tummaihoisemmiksi kuin muutoin ovat suurimman osan vuodesta.

    VastaaPoista
  46. Tervehdys Anolle ja KLS:lle & kiitos kommenteistanne.

    Ano: Kiitos lisäyksestä.

    KLS: Totta. Tuosta kuvasta voi vilkaista, että kuinka paljon vaaleampi Esko Valtaoja on tuohon naikkoseen verrattuna:

    https://pbs.twimg.com/media/FElW7DZXEAkUoDb?format=jpg&name=medium

    VastaaPoista
  47. Eipä se pelottava n-sana vielä äsken Re-natsia niin järkyttänyt:

    https://twitter.com/MatiasTurkkila/status/1462436652941520898

    Mutta sehän oli tietysti jälleen kerran se kuuluisa Aivan Eri Asia.

    VastaaPoista
  48. Tervehdys, Qroquius Kad. Aivan totta. Ja ihan yhtä lailla valkoinenhan tuo naikkonen on. Taitaa olla hyvää uraa hakemassa. Ja Suomessahan se onnistuu.

    VastaaPoista
  49. Tuohan oli ihan vastaavanlaista vääntöä, kun isi yrittää suostutella kolmivuotiasta pikkuprinsessaa syömään tai pukemaan,eikä neidille kelpaa mikään mitä ehdottaa.

    Tässä vähän lisää kärsimyskuvastoa:
    https://youtu.be/VNXQLTFDA6Y

    VastaaPoista
  50. Re-natsi on muuten arjalainen - iranilainen, ei neekeri tai edes murjaani. Aito arjalainen, käyttäytyykin kuin aito Herrenvolkin jäsen, komentelee mokomia mongooleita. Ja yle säestää täysillä. iltis myös. Voisi vaikka ihmetellä, eikä toimittelijat tiedä arjalaisuuttansa, vai onkos ne sokeita ja tyhmiä kuin tuohivirsut. Kenties ne on salanatseja, kannattavathan ne kasvissyöntiäkin. Ja muita aatun ideoita.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  51. Arttu Wiskari opettaa tässä biisissä asiallista suhtautumista sukupuolivähemmistöihin: https://www.youtube.com/watch?v=dBIKMWu72QM

    VastaaPoista