Vihreillähän on menossa pysyvä kansallinen vastatuuleen kusemisprojekti jota jatketaan hinnalla millä hyvänsä. Lisäksi projektia pidetään välttämättömänä ja äärimmäisen järkevänä. Vihreitten mielestä. Omalta osaltaan projektia pitää yllä vihreitten ympäristö- ja ilmastoministeri joka uutisessa pläjäyttää:
Ympäristöministeri Emma Kari energian
hinnannoususta: Ilmastotoimia ei lykätä – ”Yritysten ja ihmisten parhaaksi”
Tällainen reaalimaailman pahasti saastuttama ihminen
niin kuin esmes minä kyllä puntaroi kuinka sekä yritysten että ihmisten
toimintaedellytysten rapauttaminen on yrityksille ja ihmisille parhaaksi. Joku
suuri vihreä logiikka siinä on.
Samoin jotain vihreää logiikkaa on siinä, että polttoaineen
hinta nostetaan ilmastohysterian nimissä niin korkeaksi että vähempivaraisille
täytyy tarjota valtion rahallista tukea ja tuloverokompensaatiota. Se kuulostaa
kovasti hölmöläisten peitonjatkamiselta ja valonkantamiselta. Jos sitä kompensaatiota
edes tulee. Mitä vahvasti epäilen.
Vihreää logiikkaa osoittaa myös nämä lauseet:
On vaikea ymmärtää puheenvuoroja, joissa
toistuvasti todetaan, että pitäisi perääntyä ilmastotoimista ja hidastella sen
suhteen, että irrottaudutaan tuonnin fossiilisista polttoaineista, Kari sanoo.
Hänestä lausunnot ilmastotoimien
vesittämisestä ja fossiilienergiasta irrottautumisen jarruttamisesta ovat
”vastuuttomia”, ja toimet tulisivat suomalaisille pitkällä tähtäimellä todella
kalliiksi.
Tosiasia on kyllä niin että Suomen elinkeinoelämän
tuhoaminen – vaikka siihen ei olisi edes tarvetta – on vastuutonta ja tulee
suomalaisille pitkällä tähtäimellä todella kalliiksi.
Sinänsä Kari kertoi melko suoraan että sama hysteria
jatkuu myös vuosina 2023-2027:
Välikysymyksestä pois jäänyt kokoomus saa
kehuja.
– Haluan kiittää kokoomuksen
suoraselkäisyyttä tässä tilanteessa. Vaikka tällä hetkellä on helppoa aika
kevyillä heitoilla hakea vaikeassa tilanteessa kansansuosiota, kokoomus on
seisonut pitkäjänteisen ilmastopolitiikan ja fossiilisista irrottautumisen
politiikan takana, Kari sanoo.
Jep. Kepu korvataan kokoomuksella ja ilmastokurjistaminen
jatkuu.
Muistutetaan jälleen kerran että Suomi tällä hetkellä
jo ylittää kaikki ilmastotavoitteet:
Tällä ilmastokurjistumisella ei saada aikaan muuta
kuin loputtomasti ruokittua vihervasemmistolaista egoa. Jos Suomi haluaisi toteuttaa
vielä nykyistäkin vastuullisempaa ilmastopolitiikkaa niin se ei ottaisi enää
yhtään kehitysmaalaista nostamaan sitä paljon puhuttua hiilijalanjälkeään. Mutta kas, sehän ei
vihervasemmistolaisille käy sillä kehitysmaalaisten maahanmuutto on heille se
toinen ja kaiken arvostelun yläpuolella oleva pyhä lehmä.
Vihervasemmistolaiset ovat todellakin paradoksien mestareita
Kansallinen sekoomus on tod.näk. myös samoilla linjoilla grönmarxistien kanssa heidän kolmannesta tabustaan, eli siitä, että ns. kakkosketjun kavereista ei saa puhua pahaa. Toiviainen on Niinistön ja Häkkäsen valtuuttama virassaan ja Räsänen löysässä hirressä roikkumassa. Vaikka Räsäsen kirjoitus onkin 18 vuoden takaa, niin olisi pitänyt jo silloin ummartaa, että pride-väkeä ei pilkata. Ja kehtasi vielä uusia temppunsa syksyllä 2020. Hyi hyi.
VastaaPoistaTapsa vaan
Vihreät ovat "kansainvälisten institutionaalisten sijoittajien" hyödyllisiä idiootteja jotka auttavat ottamaan kansalta rahat pois ja kurjistamaan elämän äärimmilleen.
VastaaPoistaEikös tuossa välikysymyksessä käynyt niin, että Perussuomalaiset eivät ottaneet Kokoomusta mukaan koska heidän linjansa on, että ei ole mitään linjaa.
VastaaPoistaTervehdys Tapsalle vaan, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaTapsa vaan: Joo, ja koskee myös sitä kolmosketjua eli transhypetystä jota kokoomus ei uskalla vastustaa pätkääkään.
Ano1: Valitettavasti ne nukkuvat samassa sängyssä. Ehkä eri syistä mutta kuitenkin.
Ano2: Kyllä kokoomus olisi voinut tulla mukaan välikysymykseen. Ei sitä kukaan olisi estänyt.
Totta kai tämä koituu ihmisten hyväksi:
VastaaPoistakun Suomi pelastaa maailman ja kaikki sen ihmiset, niin suomalaisetkin pelastuvat siinä sivutuotteena!
Yrityksiäkin se hyödyttää, koska kun Suomi on pelastanut maailman, kaikki haluavat käydä kauppaa vain sen kanssa!
Ja hitot.
Ei pikku Emmukka näin ajattele. Ei hän pysty näin pitkälle meneviin ajatuskulkuihin.
Todennäköisemmin hän on joskun lukiotyttönä saanut päähänsä tämän Todella Hyvän Ajatuksen, eikä sitä ole sen jälkeen tarvinnut tarkistaa.
Miksi olisikaan, kun koko ura on rakentunut sen ympärille;
sehän todistaa hänelle hänen olleen koko ajan oikeassa.
Kerrassaan surullista nähdä kuinka pitkälle ihminen voi päästä kasvamatta aikuiseksi.
VastaaPoistaTällä videolla faktaa tuulivoimasta (vindkraft):
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=4Ob5Lfc7LVY
Näyttelijä Stefan Sauk´in videot kertovat Ruotsin hulluudesta, usein pilke silmäkulmassa jopa.
Tuumailin tuossa joutessani, että mitähän Emma tekisi karille ajaneessa veneessä jos ja kun polttoaine on loppu ja tuulikin on tyyntynyt eikä aallonloiskeestakaan oli apua irtipääsyssä? Tai että joutisi edes kuukauden ajan ministeriauton bensalaskut itse maksamaan, sehän olisi ihan kansan parhaaksi. Kun jäisi ne turhat ajot pois.
VastaaPoistaNOista virheiden jutuosta herää ajatus, että jos on tuulella käyvä niin on tuulella käyvä. Vaikka sityä ropelihattua ei ole näkyvissä.
Huru-ukko
Vajaan kymmenen prosentin ilmastonatsit ajavat maan konkurssiin ja karjakko vain lihoo.
VastaaPoistaKepu ei hallituksesta lähde kulumallakaan. Karjakko on itsekkin sadan prosentin ilmastonatsi.
Katselin tässä tänään Teidelle mennessä paljonko se soppa maksaa täällä.
Bensa maks 1,3 euroa ja diesel 1,2 euroa. Täällä ei ilmeisesti kupata myöskään mitään käyttövoimaveroja dieselillä ajavilta.
Energian ja polttoaineiden hinta siirtyy suoraan kuluttajahintoihin.
Vihreiden tavoite Suomen tuhoamisesta on taas yhden määrätietoisen askeleen lähempänä.
Ei niitä mikään vitun ilmasto kiinnosta pätkääkään.
Viimeisen vuoden aikana dieselin hinta on kohonnut n. 40 snt/l. Oma päivittäinen työmatkani on 160 km ja sen kuljen pienellä diesel-autolla, joka kuluttaa kyseisellä matkalla hieman yli 8 litraa polttoainetta. Työmatkakustannukseni ovat kohonneet pelkän polttoaineen osalta päivää kohti n. 3,5 €. Kyseisenä ajanjaksona päivän bruttopalkkani on alan TESin mukaisesti kohonnut 1,67 €. ...no, eihän siinä tule takkiin kuin reilu 2 € per työpäivä, eli sellainen REILU 500 € vuodessa. Pikkuraha sellaiselle joka ajaa töihin omalla Teslallaan.
VastaaPoistaTervehdys Qroquius Kadille, Ano1:lle, Ano2:lle, Huru-ukolle, Joppos123:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaQroquius Kad: Valitettavasti kyseisen – vallassa olevan – ihmisen ajattelu on kuin lukion ykkösluokkalaisen tytön angstista ajattelua. Katsopa piruuttasi noita Emma Karin kuvia tuosta uutislinkistä. Siinä on maailmanparantaja joka todella uskoo asiaansa.
Ano1: Valitettavan totta. Ja kyseinen ihminen käyttää valtaa.
Ano2: Kiitos linkistä. Valitettavasti ruotsini on aika huono. Mutta tuulivoimahan ainakin Suomessa – ja varmaan Ruotsissa – on tuottajilleen varma rahasampo.
Huru-ukko: Emma huutaisi persvakoäijää apuun ja kun hänet olisi pelastettu persvakoäijän toimesta pälkähästä hän alkaisi syyttää persvakoäijää.
Joppos123: Se vajaa kymmenen prosenttia on itse asiassa paljon suurempi koska niin demarit kuin vasurit ovat ilmastonatseja. Ja kepu menee kuin pässi narussa. Samoin kuin seuraavassa hallituksessa kokoomus. Ja vihervasemmistolaiset eivät onnettomat tajua että energian ja polttoaineiden hinta tosiaan siirtyy suoraan kuluttajahintoihin.
Ano3: Et ole taatusti ainoa.
Kun paska on lentänyt tuulettimeen ja jäljet siivottu, joskus 500 vuoden kuluttua, meidän on muistettava, että _koskaan enää_ ei saa naisia ottaa mukaan mihinkään päätöksen tekoon. Ei koskaan.
VastaaPoistaBrünhilde, Galla Placidia, Boudicea, Theodora ym. eivät kysyneet tai vaatineet saada olla mukana. He vain olivat.
Tervehdys, Catilina. Onhan niitä tervejärkisiä naisiakin viljalti. Valitettavasti politiikkaan eksyy lähinnä noita emmakareja.
VastaaPoistaEipä ne tajua että polttoaineen ja muun hinnat siirtyvät sinne kaupan kassalle jne. Ne tekevät kuten saarikko neuvoo: Jos on ongelmia isoan sähkölaskun kanssa, mene sossuun.
VastaaPoistaJa tuskin emma on koskaan miettinyt, että koko hänen olemassaolonsa perustuu juurikin persvakoäijien tekemisiin. Ja näihin äijiin lasken myös ne lukemattomat naiset suorittavasta porukasta. Eli koko "rukkasväen", kaikki jotka tekevät oikeea työtä. Hoitajat, lääkärit, talkkarit, raksaäijät jne.
Huru-ukko
Huomasiko Ykä kun persut päätti esittää Jussi Halla-ahoa ulkoasiainvaliokunnan johtoon? Homman Jussi-ketjussa ollaan mielissään siitä. Ketjussa on jonkin aikaa ollut epäilyksiä miksi Jussista on lukenut tai kuullut harvakseltaan sen jälkeen kun jätti puheenjohtajuuden. Lisää vettä myllyyn toi se kun Jussi ei ollut minkään valiokunnan varsinainen jäsen. Epäiltiin meinaako edes lähteä ehdolle 2023.
VastaaPoistaTähän nähden oli jonkinsortin uutispommi tuo kun persut päätti esittää Jussia ulkoasiainvaliokunnan johtoon. Ainakin pitäisi idänsuhteet olla hallinnassa kun osaa sekä venäjää että ukrainaa. Jussi oli joskus töissä Kiovassa ja sanoo pitävänsä sitä toisena kotikaupunkina.
Kun suvakkeja vituttaa Jussin pääsy ulkoasiainvaliokunnan johtoon, se tarkoittaa sitä että on tehty oikea asia ja se on tehty oikein. Se olisi hyvä ohjenuora, että pyrkii aina siihen että suvakkeja vituttaisi koko ajan.
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajuus lopun vaalikauden ajan tuo uutta näkyvyyttä Jussille. Sitä voi käyttää ponnahduslautana vaaleja ajatellen.
Tervehdys Huru-ukolle ja vieraalle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaHuru-ukko: Olet täysin oikeassa. Ei lisättävää.
vieras: Huomasin joo. Kaikkea lyckaa Jussille.
Varmaan ennen 1970-lukua eduskunnan naisjäsenet taisivat olla pääosin asialinjalla liikkeellä, puolueesta riippumatta. Ensimmäisessä eduskunnassa 1907 oli eräs Miina Sillanpää joka oli toimessaan 1948 saakka. Aikoinaan Maalaisliitto/Kepulla oli Kerttu Saalasti ja Marjatta Väänänen. Ehkä joku muistaa tai eri puolueista merkittäviä naishahmoja 1907-1970 väliltä. Miksi he olivat silloin erilaisia kuin nyt? Mikä meni pieleen, ja missä vaiheessa?
VastaaPoistaMenikö tää päin seinää joskus 1960-luvulla kun vasemmistoradikalismi toi mukanaan vasemmistodemarit sekä taistolaiset? Suomessa ei tainnu sentään olla trotskilaisia eikä maolaisia?
Emma Kari olisi vaaran vuosina 1944-48 säestänyt Hertta Kuusista, ja 1960-luvulla mennyt joko vasemmistodemareihin Punamuumin ja Puna-Ekin kaveriksi, tai sitten taistolaisiin. Se vaan että ne naiset jotka olivat SKDL:n eduskuntaryhmissä 1940-50-60-luvuilla olivat varmaan tehneet oikeita töitä. Poislukien akateemiset taistolaiset. Olivatko 1960-luvun vasemmistodemarit pelkästään akateemisia vai oliko siellä jokin työläinen seassa? Hajaannuksen aikana demareissa oli tannerilaiset, kolmaslinjalaiset (Fagerholmin tukijat) sekä skogilaiset. Skogilaisista tuli sitten TPSL joka oli jonkin vuoden eduskunnassa kunnes katosi 1970.
Minkä takia Puna-Eki ja Punamuumi eivät menneet TPSL:ään? Ei 1960-luvun SDP:n ehkä tarvinnut olla tannerilainen mutta pitää edes kohtuullisesti asevelilinjaa ja näin ohjaisi radikaalit ja muut semi-kommarit TPSL:ään.
Tervehdys, vieras. Hyviä kysymyksiä. En osaa vastata.
VastaaPoistaViherkaheli e. kari juuri kehui p. orpoa. Voi perkele, voi tuhannen perkelettä joka neulasen päässä, joka näreessä korvessa.
VastaaPoistaPyssymies
Vieraan kirjoittamaan seuraavaa.
VastaaPoistaPunamuumi ja hamaseki romuttivat yhdessä ja tarkoituksella Suomen aluepuolustuksen ytimen.
Ihan vain tasoittaakseen puna-armeijan marssin Senaatintorille.
Ne molemmat ovat kommunistiäpäriä ja nuolevat edelleen putlerin palleja.
Ihan voidaan helposti kutsua maanpettureiksi.
UPM jussi pesonen dieselveroa nostetaan...
VastaaPoistaJa mikä sillä on vaikutus, ei tietoa tästä.
Omaan jalkaan ampumista.
https://yle.fi/uutiset/3-12290135
Löytyyhän päivän uutistarjonnasta jotain positiivistakin. Suomen syöjänäkin tunnettu herra Zririnovsi on saanut aikoinaan uuden ja upeaksi mainitun siperiassa kehitetyn coronarokotteen joka olikin pelkkää petosta.
VastaaPoistaNyt syöjä makaa letkuissa ja odottelee matkaa tuonelaan.
Toivotan herra Zririnovskille hyvää matkaa ryssän helvettiin. Siellä on kuulemma kylmä koska muut toverit ovat varastaneet kaikki hiilet.
Ykä nyt tässä taas vaan ilkeilee kun naiset on kerrankin niskan päällä. Ottaako koville? Emma Karin faktoihin kiistättömästi perustuvat lausunnot ovat kuin raikas tuulahdus talous- ja ilmastotunkkaisuuteen. Ilmasto on yhteinen globaali haasteemme, ei sille voi määritellä hintaa. Ettekö lukenuneet hesaria tänään: Suomi voisi olla puhtaan sähkön suurvalta! Niin, suurvalta! Korvissani kaikuvat ihanaiset sanat 30-luvulta, suur-Suomi mutta meidän ehdoillamme. Kuis sitten kävikään.
VastaaPoistaRomaniassa on sanonta "nu stiu" joka tarkoittaa etten ymmärrä, asia on niin idioottimainen ettei tätä edes tarvitse ymmärtää. Eipä siellä näitä emmakarejekaan ollut. Sitä en vaan kertakaikkiaan pysty ymmärtämään, että vihreillä on n. 9 prossan kannatus, ja sillä sitten jotain päätösvaltaa muka. Miten munattomia ovat muut puolueiden miehet? Kun joku hallituksen PMS-laumasta tai imettävistä tai odottavista tai suloisista äityleistä vähän ärähtää, niin siinä sitten keskustellaan bensanhinnasta synnytysvuoteella vai mitä Harakka ja kumppanit? Tai se tasa-arvoministeri jonka nimeä kukaan ei muista kunhan on rkp - tasa-arvoisen kielipolitiikan airut.
Tänään hesarissa kysely pitäiskö korvata energian hinnannousu, pitäisikö energian hintaa tasoittaa köyhille. Kaikki halllituspuoleiden edustajat vastasivat jämerästi en osaa sanoa. Vassairit vähän himmailivat ihmisläheisesti. "On yksittäisiä ihmisiä, jotka ovat joutuneet ymmärtämättömyyttään pulaan kun ovat ottaneet huonoja sähkösopimuksia. Tottakai heitä pitää auttaa. Ymmärtämättömiä, poloisiapa hyvinkin. Otin riskin pörssisähköllä, halpaa oli mutta pieleen meni ja onhan se nyt yhteiskunnan pakko maksaa mokani.
Pörssisijoittajat, pankit, ne pelastetaan. Ahneita idiootteja ei tarvitse pelastaa. He muut ovat ikuisia luusereita, jotka jäävät emmakarien ideologioiden jalkoihin. Heillä on totisesti muutakin murehdittavaa kuin globaali ilmasto.
tira+
Toinen uutinen onkin aikalailla hälyyttävä.
VastaaPoistaKouluihin palkataan vartioita kiusaamisen varalta. Ei mitään järkeä koska se mahdollinen kiusaaminen ei siihen kouluun lopu.
Mitä ihmettä on tapahtunut kasvatuksessa jos omat skidit eivät osaa pitää puoliaan?
Itse olen aina osannut ja sen taidon olen siirtänyt jälkeläisille, toivottavasti he tekevät samoin.
En nyt yhtään vähättele uhreja mutta kannattaisi kiusatun vanhempienkin katsoa peiliin miten on jälkikasvulleen näitä maailman realiteettejä mennyt opettamaan.
Kaikki ei ole Srömsö:ta ja nuoren killin ja miksi ei tytönkin elämään kuuluu muutama kunnon tappelu.
Ei noi matut ainakaan anna yhtään eteen, joten parempi opetella pitämään puoliansa.
Tai onhan vaihtoehtona olla kusimatto ja hakattava, sen matut osaavat.
Mikään tapa tai keino ei ole Emmalle vierasta kun päämäärä on valtion tuhoaminen. Siihen käy mainiosti hintojen nosto ja samaan aikaan kitinä hävittäjäkaupoista.
VastaaPoistaEmma jatkaa kitinäänsä hevosnaamallaan ja karjakko kuittaa.
Karjakko on jo vissiin saanut EU pestin, jos mahtuu koneeseen.
Ei muuten mahdu yhteen penkkiin.
Mitä tulee sotaan ja sen uhkaan (Ukraina) niin vielä ei ole tullut käskyä palata välittömästi virkapaikalle.
Jos tulee niin sitten tullaan, ei se sen vaikeampaa ole.
Globalismi on sellaista. "Tehdään asioita yhdessä" eli globaali eliitti päättää ja vaaleilla valitut juoksupojat ja tytöt myyvät shown äänestäjille.
VastaaPoistaIlmastoon näillä toimilla ei ole juurikaan vaikutusta. Hyvä mieli voi jollekin tulla.
Sen sijaan tavalliselle työssä käyvälle ihmiselle polttoaineen hinnankorotus voi yhdessä yössä tehdä työssäkäynnistä kannattamatonta.
Ehkä jossain vaiheessa otetaan mukaan uusia kannustimia kuten mahdollisuus asua kuutoiasunnoissa ja luopua 20 vuotta vanhata autonkotterosta.
Tämän helvetinsäkin ryssät on varastaneet naapurilta. Kylmä, pimeä manala oli alunperin viikinkien helvetti, varattu sänkynsä kuolleille. Soturit, taistelussa kuolleet, pääsivät valhallaan, ikuisin ryyppäjäisiin tappelemaan. Ja loput jouti kylmyteen, pimeään, kitumaan ikuisesti.
VastaaPoistaPyssymies
"Ilmastokriisi" pitää luokitella vakavaksi mielenterveydelliseksi häiriöksi joka tarvitsee hoitoa suljetulla osastolla.
VastaaPoistaTodennäköisempää on kuitenkin, että "ilmastoahdistus" riittää kohta sairaseläkkeelle pääsyyn tai ainakin oikeuttaa johonkin kivan suuruiseen tukeen. Ahdistus toki helpottuu rahalla :).
PoistaPäivän aivopieru tulee yllätys yllätys, vihreältä sisäministeriltä.
VastaaPoistaTapsa vaan
Tervehdys Joppos123:lle, Ano1:lle, tira+:lle, Vasarahammerille, Pyssymiehelle, Ano2:lle, Ekulle ja Tapsalle vaan & kiitos kommenteistanne ja lisäyksistä. Zhirinovskia tuskin ikävöi kukaan. Ja minä en oikein lämpiä ajatukselle poliittisista mielenterveysdiagnonoseista vaikka ilmastohysteria onkin hirvittävää. Mutta ne diagnoosit tuppaavat olemaan sitä neuvostomeininkiä.
VastaaPoistaTapsa vaan: Kyseisestä aivopierusta tulee postaus hetken kuluttua.
Ryssän helvetti - saattaahan sillä olla yhtymäkohtia pohjois-germaaniseen mytologiaankin, mutta itse olen kuullut väitettävän, että siellä on aina joko hiilet lopussa tai pirut niin päissään, että lämmittämisestä ei tule mitään...
VastaaPoista+ULF
Tervehdys, +ULF. Täytyy katsoa, jos saisi jossain vaiheessa aikaan postauksen jossa vertaillaan että minkäslaisia taivaita ja helvettejä erilaisissa kulttuureissa uskomuksien mukaan oikein onkaan.
VastaaPoista"Samoin jotain vihreää logiikkaa on siinä, että polttoaineen hinta nostetaan ilmastohysterian nimissä..."
VastaaPoistaTässä linkki polttoaineiden hinnoista kiinnostuneille:
https://www.globalpetrolprices.com/gasoline_prices/
Luultavasti ilmastohysteria on vain osasyy hinnannostokiimalle. Taustalla voi olla myös halu rajoittaa liikkumista yleensä. Tämä halu näyttäytyy lisämaksuina erilaisille liikennemuodoille, liian komeiden kulkuvälineiden paheksumisena ja jopa Malmin lenttokentän lopettamiskiimalle.
Vuosia sitten olin esitelmätilaisuudessa, jossa esitelmöijä kertoi hevosten vetämiin vaunuihin pääsemisen riippuneen sosiaalisesta asemasta. Isäntä ei päästänyt mukaan vähempiarvoisina pitämiään, jotka saivat kävellä vieressä. Härmän häjyjen rattailla ajo oli myös suuri juttu ja näyttö siitä, että häjyt olivat ottaneet omasta mielestään paikan sosiaalisen arvoasteikon huipulta.
acc
Ilmastopaneelin mukaan lisätekoja tarvitaan. Niitä on löydettävissä erityisesti liikenteestä ja maataloudesta.
VastaaPoistaKepu siunaa tämän kaiken. Kaksi kuukautta ennen vaaleja se lähtee hallituksesta ovet näyttävästi paukkuen.
Tervehdys acc:lle ja Catilinalle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaacc: Kiitos linkistä. Ikävän korkealla ollaan. Itse näen ilmastohysterian suurimpana syynä tälle. Suomessa. Jos mietitään maailmaa niin hysterioilla aina joku tienaa.
Catilina: Hiljattain tuli uutisia että suomalainen karjatalous on totaalisessa kusessa. Ja kepu muuten saattaa tehdä juuri niin kuin ennustit. Ja se kusetushan menee taas kertaalleen läpi uskollisissa äänestäjissä.