Koska nykypäivä on normaaliakin masentavampi niin kannattanee lähteä taas kertaalleen menneisyysmatkalle Kekkoslovakiaan sekä aikaan vähän ennen sitä ja sen jälkeen. Menneitten aikojenkin ihminen harrasti viihdettä – muutakin kuin Karhuviinaa ja Koskenkorvaa – ja viihdettähän tuli radioaaltoja pitkin. Totta kai alan harrastajat olivat jo sata vuotta sitten väsäilleet itselleen kidekoneita mutta se ensimmäinen kotiviihdemasiinahan oli tietysti putkiradio:
Putkiradiohan ei ole pelkkä radio, vaan se on The
Radio sillä sen tyylikkäämpää äänenkuuntelumasiinaa ei olla keksitty eikä
keksitä. Putkiradio on tietysti äärimmäisen tyylikkään näköinen, mukaan lukien
se että siihen oli merkitty sen aikaiset merkittävimmät radioasemat niin
Suomesta kuin muualtakin. Ja kun putkiradioon laittoi virran päälle niin siihen
syttyi radiosta riippuen joko vihreä tai oranssi valo ja kun valo kirkastui
niin ääni alkoi kuulua. Putkiradion ongelma tietysti oli se, että sitä ei
raskaana pahemmin siirrelty mihinkään ja tähän tarpeeseen tuli sitten
transistoriradio. Niitähän oli pöytämalleja:
Ja sitten tietenkin matkaradioita. Paristokäyttöiset
matkaradiot saattoi viedä mukanaan minne tahansa ja kun samaan aikaan
suomalaiset alkoivat rakentaa itselleen kesämökkejä niin monen järven rannalla
soi matkaradiosta Kesäillan valssi:
Tietysti radioita alkoi tuolloin olla myös autoissa.
Nehän olivat silloin ns. nänniradioita:
Viihdettä sai tietysti myös pakattuna ts. levyjen
muodossa. En tiedä kuinka paljon Kekkoslovakiassa oli enää vanhaa 78 kierroksen
savikiekkoa soittavia gramofoneja. En myöskään ole varma minkälaisia
levysoittimia Suomessa oli 1960-luvulla kun vinyylilevystä tuli standardi.
1970-luvun pikku-Ykälle ja kavereille levysoitin tarkoitti yleensä masiinaa
joka oli DIN-piuhalla yhdistetty radioon joka sitten toimi vahvistimena ja
ämyrinä. Niin kuin tämä pikku-Ykän ensimmäinen levysoitin Garrard:
Tälläkin levysoittimella pystyi vielä soittamaan
vanhoja 78 kierroksen savikiekkoja tosin itselläni ei niitä ollut. Se
ensimmäinen levy joka tällä masiinalla läksi soimaan oli vuonna 1977 joululahjaksi
saatu Hurriganesin Tsugu Way.
Joillekin kavereille heidän vanhempansa olivat sitten
hankkineet matkalevysoittimen:
Nämähän kaikki olivat tukevasti monovehkeitä, tosin
äänen laatuun oltiin tyytyväisiä koska paremmastakaan ei tiedetty. Sitten
1970-luvulla alkoi ainakin vähän varakkaammille ilmestyä stereolaitteita.
Yleensä ne olivat yhdistelmälaitteita joissa viritin, vahvistin, kasettisoitin
ja levysoitin olivat yhdessä paketissa.
Aika yleinen yhdistelmälaite tuolloin oli Luma:
1980-luvun puolella tuli sitten enemmän
erillislaitteistoja missä kaikki masiinat olivat erillisiä eikä saman kuoren
sisällä.
Kuvassa
näkyy myös Jethro Tull-yhtyeen mainio albumi Thick As A Brick.
Oma ensimmäinen kesätöillä hankittu laitteisto oli
sellainen jossa oli DUX:in viritinvahvistin, Technicsin levysoitin, Marantzin
dekki ja OR:n kaiuttimet. Se ensimmäinen levy joka tuossa masiinassa soi oli
Rushin Exit… Stage Left:
Siihen aikaan musiikin kuuntelu oli muuten paljon
hartaampaa toimintaa kuin nykyisin. Levy otettiin pussista reunoista kiinni pitäen,
se asetettiin levylautaselle, pyyhkäistiin miljoonaharjalla ja asetettiin neula
levylle. Sitten kuunneltiin ja keskityttiin kuuntelemiseen.
Tätä tehtiin myös porukalla. Sana levisi, esim: ”hei,
Ape on hankkinut Frank Marino & Mahogany Rushin levyn Juggernaut”. No
sittenhän mentiin Apelle ja kuunneltiin levy turpa rullalla ja hissukseen. Suuremmat
kommentit vaihdettiin vasta kun levy oli kuunneltu. Tuohon maailman aikaan
muuten jos halusi musiikkia vähän supermarkettien musiikkitarjontaa enemmän
niin apuna oli Epe´s Music Shopin postimyynti mitä allekirjoittanutkin käytti
varsin paljon koko 1980-luvun.
Sinänsä LP-levy ei ollut se Kekkoslovakian
ykkösmusiikkiväline vaan se oli C-kasetti. Tietysti ennen sitä oli jo kelanauhureita:
Erityisesti tyhjä C-kasetti johon saattoi äänittää
Nuorten Sävellahjasta purkkaa ja jytää. Ensimmäiset kasettisoittimet olivat
vain soittimia ilman radiota ja niihin piti äänittämistä varten kytkeä radio
DIN-piuhalla:
Vähän myöhemmin tulivat sitten radionauhurit. Juuri
tällainen Philips oli Perskeleilläkin:
Ja tämän masiinan kanssahan sitten kytättiin Nuorten
sävellahjaa ja noiduttiin kun juontaja puhui kappaleen päälle. Niin kuin se
suurinpiirtein aina teki. Tietysti tässä vaiheessa täytyy tehdä se jo varmaan
aikaisemminkin esitetty sukupolvikysymys. Kuinka nämä kaksi liittyvät toisiinsa?
Sitten kun siirryttiin 1980-luvun puolelle niin
stereoradionauhurit yleistyivät ja niissähän oli usein tuplapesädekki joka
mahdollisti kaikenlaisen äänittämisen myös kavereille:
Sitä kasettikopiointia saattoi sanoa sen ajan
netti-imuroinniksi. Kun elettiin 1980-luvun puoltaväliä niin kellaribändeille
tuli aivan huikea tallennusväline eli Fostex X-15:
Kyseinen masiinahan äänitti C-kasetille ja siihen
saattoi äänittää neljä raitaa. Enemmänkin, kun signaalia pingpongasi
miksauspöydän kautta. Kuinkahan monta demoäänitystä tuolla vehkeellä on
aikanaan tehty? Nykyisin bändeillä on sinänsä helpompaa. Netistä voi imuroida
ilmaisohjelmia jotka ovat täysiä studioita.
Se C-kasetin viimeinen voimannäyte tuli 1980-luvulla
siinä vaiheessa kun ensimmäiset kotitietokoneet tulivat Suomenkin markkinoille.
Eli VIC-20 ja Commodore-64. Niissä oli kasettiasemat joista sai koneelle – hitaasti
– pelejä ja joihin saattoi ladata pelitilanteita:
Itsellähän noita pelejä ei tullut pahemmin pelattua.
Muuta kuin silloista Elite-peliä:
Ja sitäkin tuli lähinnä pelattua pikkubroidin
tallentamista pelitilanteista. Jos aloitin itse pelaamisen alusta alkaen niin
kosahdin noin minuutissa. Ei tullut Ykästä pelimiestä, ei tullut niin.
No, sitten siirryttiin jonnekin 1980-luvun
puoleenvälin ja tuli CD-levy. Musiikki siirtyi nolliksi ja ykkösiksi. Ja nythän
eletään sitä aikaa että ihmisillä on musiikki siellä älyhärpäkkeissään. Minä
olen tippunut kärryiltä jo aikaa sitten. Toisaalta eipä enää tule paljon
musiikkia kuunneltuakaan. Se vähä mitä kuuntelee tulee kuunneltua youtuben
kautta ja laitetaanpas siitä postauksen lopuksi soimaan ikivihreä Rushin
Limelight:
Postaukseni sisältö oli varmasti oman ikäpolveni ihmisille
hyvin muistissa. Jo 1990-luvulla syntyneille se taitaa olla varhaisempaa
kampakeramiikkaa. Toisaalta, jos 1970-luvun kekkoslovakialaiselle oltaisiin
sanottu että tiedäks jätkä, jo 2010-luvulla ihmiset kulkee tietokone perstaskussa
niin kekkoslovakialainen olisi todennut että mitteekö höpäjät?
Ookkonää vähän tyhymä?
Minullehan tämä on tuttua, koska kävin ammattikoulun radioasentajan linjalla. Taisin olla alle 16, kun aloitin ja samanikäisiä muutkin luokan 16 oppilasta.
VastaaPoistaYksi radioinsinööri opettaja oli entinen SS- mies, jolla oli toinen jalkakin jäänyt sinne jonnekin. Oikein mukava mies.
Meidän piti transistoritekniikan lisäksi opetella myös putkitekniikka, koska televisioissa oli sitä.
Meillä oli luokassa kaksi tyttöä, joista toista vaaleata ihailin ja himoitsin ne kaksi vuotta.
Lähes 10 vuotta myöhemmin asuin Ruotsissa, mutta erään Tenolle suuntautuneen lomareissun paluumatkalla menin Rovaniemellä kapakkaan.
Siellä olikin tämä vaalea Raija, siis entinen luokkatoverini. Hän oli jo naimisissa ja yksi lapsi. Otimme sitten olutta ja muistelimme menneitä. Teimme tunnustuksia.
"Etkö sinä tosiaan huomannut, että minä olin koko sen kaksi vuotta rakastunut sinuun", sanoi Raija. Arvatkaapa miltä tuntui!
Ykä... en voi kun arvostaa musiikkimakuasi. Frank Marino ja Rush, harvinaista herkkua nykyhipistelyssä...
VastaaPoistaStories of Hero sopii tämän päivän muisteloihin. Ostin levyn kun ilmestyi: olin kuullut liven sitä ennen kasetintappaja automankasta :)
VastaaPoistaMukavia muistoja, lämpimät soundit olivat noissa laitteissa jo 80-luvulla.
Ehkä aivan jotain muuta urheasti taisteleville ukrainalaisille lähetetystä torjuntaohjuskalustosta?
Mies twitteristä
Meillä oli 1970-luvun alussa kelanauhuri. Grundig on jäänyt nimenä mieleen, mutta saattoi se olla joku muukin itäsaksalainen merkki.
VastaaPoistaNuorten Sävellahjasta nauhoitettiin neliskanttisella irtomirkofonilla radiosta musiikkia. Tarkkaan piti kuunnella mikä hyvä tai uusi biisi on tulossa. Tällöin taustalla ei saanut kolistella tai puhua. Jossain vaiheessa tuli DIN-äänitysjohto ja taustahälykielto jäi pois.
Myöhemmin isäukko osti C-kasettiradion koko perheelle. Merkkiä en muista. Mutta muistan vieläkin neljä vuotta nuoremman pikkuveljeni iloisen ilmeen, kun hän sai ensimmäisen oman C-kasettinsa omia äänityksiään varten. Vähästä sitä oli silloin onnellinen! Tällöin oli myös otettu se ensiaskel omaan musikkimakuun ja sen äänittelyyn.
Kavereilta nauhoitettiin LP-levyjä kuunneltavaksi. Hurriganesta. Ihan ei mahtunut koko levy yhdelle C-60 kasetin äänityspuolelle. Myöhemmin tuli C-90 ja jopa C-120 kasetteja. Tyhjissä ostokaseteissa oli pohjassa sellaiset muovilipareet, jotka poiskatkaisemalla estettiin (vahingossa tapahtuvat) päälleäänitykset.
heppa
Minä en koskaan ole ollut oikein sellainen, todellinen musadiggari. En siis ole ikinä panostanut laitteisiin tai levyihin.
VastaaPoistaMeillä oli kyllä kotona 80-luvulla ilmeisen hyvät stereot ja paljon lp-levyjä, jotka isä oli ilmeisesti joko saanut jossakin vaihtokaupassa tai ostanut halvalla yhdeltä perhetutulta, joka muutti muualle päin Suomea työn perässä.
Siinä paketissa oli tosi hienot kuulokkeet mukana. Sai säätää molempia puolia erikseen.
Kajarit oli isot radiotechnikat.
Laitteiston merkkiä en muista, mutta komeat ja kiiltävät alumiinin väriset kuoret niissä oli.
Lp-levyjä oli aika paljon. Ymmärrän hyvin, että niitä kerätään. Pienen pojan mielestä ne levynkannet ja kuvat oli mielenkiintoisia.
Tuo lyijäri ja kasetti toimivat palautusmekanismina halutulle kappaleelle. Näinä yltäkylläisyyden päivinä on ehkä vaikea hahmottaa, että paristot olivat tuolloin arvokamaa ja niitä piti tietysti säästää ja kelata käsin. Toisaalta monessa laitteessa oli liitäntä verkkosähkölle, mutta mukana ei tullut koskaan virtalähdettä vaan se piti ostaa erikseen tai teettää taitavalla kaverilla (, ja jota ei säädösten mukaan olis saanut käyttää, kun se ei ollut tarkastettu ja hyväksytty), Suomessahan ihan kaikki sähkölaitteet tarkastettiin ennen myyntiin laskua, China Export-tarroja ei tuolloin ollut.
VastaaPoistaNaima-Aslakille tiedoksi, että et ole ainoa joka don't spik nou vuman. Varmaan monta onnelista parisuhetta ois syntynyt jos nainen vain olisi sanonut: läheks panee. Tai antanut jonkun muun selvän merkin että nyt olisi sauma. Miehenä sai aina kysyä naiselta ja sadannenviidennenkymmenennen kerran kun sai pakit, niin loppui se homma. Näin toinen jalka haudassa ei ole enää sitä ongelmaa, vaan miten välttää kiinnostuneet ikänaiset, ne kun ovat aika voimakastahtoisia.
..."Nyt äänen pitäisi kuulua epämääräisestä suunnasta ja monolähetyksen päällä ollessa sen pitäisi häipyä lähes kuulumattomiin..." Huokaus! Itse ostin CD-soittimen joskus 1986 tai 1987. Totesin paskapuheeksi sen mainostajien väitteen, ettei levyn na-na-na-na-na-naarmuuntuminen muka pilaisi sitä. Tuli haikea olo ja vähän ikävä 1980-lukua, jolloin NL alkoi avautua ja kylmäsota väistyä.
VastaaPoistaItse olen sitä mieltä, että ennen laitteet olivat nykyistä vähän huonompia, mutta musiikintekijät parempia. Tosin juutupestahan noita vanhoja kappaleita voi kuunnella mielin määrin.
Kysyit, voitiinko silloisilla levysoittimilla vielä soittaa myös niitä vanhoja 78 kierroksen savikiekkolevyjä.
VastaaPoistaKyllä voitiin. Muistan tämän jokseenkin varmasti: siihen saakka kunnes CD-levyt syrjäyttivät vinyylilevyt, kyllä kutakuinkin kaikissa levysoittimissa oli valittavissa kolme kierrosnopeutta: 33, 45 tai 78 kierrosta minuutissa. 33 kierrosta oli LP-levyjen, 45 taas singlelevyjen kierrosnopeus. Joissakin levysoittimissa saattoi olla vielä neljäskin vaihtoehto: 16 kierrosta, sillä sellaisiakin levyjä oli jossakin vaiheessa jonkin verran tehty, mutta ne eivät olleet koskaan yleistyneet.
Mainio ja mieltä piristävä muistelo Ykältä jälleen kerran. Kaikki laitteet ensimmäisestä viimeiseen asti tuttuja minullekin. Aktiivisena radioharrastajana arsenaaliini kuuluu vieläkin putkiradio, ja varaosia on hankittu TV/radiokorjaajien jäämistöstä runsaasti. Taisipa radiokorjaaja olla poikasena meikäläisen unelma-ammatti, mutta haaveet kaadettiin punavihervärisokeuteen, tosin lievään sellaiseen, vedoten. Mutta vanhoilla päivillä olen ottanut vahingon takaisin ja harrastelen alaa. Juuri Itävallasta tilasin uuden DX-vastaanottimen. Tuo Ykän kommentti siitä, että musiikin kuuntelu oli silloin ennen hyvin keskittynyttä hommaa, palautti monta muistoa mieleeni. Kaikkeen keskityttiin, kaikkea valmisteltiin ja kaikkea maltettiin odottaa, koska oli pakko. Nykyään asia on täysin päinvastoin. Ehkä juuri siksi pidän näistä hankalammista harrasteista. Nils Aslakin kommentti haaveeksi jääneestä blondista huvitti minua kovasti. Ja tiedän tasan tarkkaan, miltä tuntuu muistella ihan käsillä olleita mutta hukattuja mahdollisuuksia. Niitä on minullakin takana useampi kuin yksi. Menneille vuosikymmenille oli tyypillistä pidättyväisyys, liiallinenkin sellainen, joka sitten monelta esti varhaiset parisuhteet, tilapäisistä parisuhteista puhumattakaan...
VastaaPoistaPS-lehdenjakaja
On ikävä noita aikoja. Silloin pärjäsi töitä tekemällä ja usko parempaan tulevaisuuteen oli luja. Nykyisin maksetaan vain hölynpölytyöstä ja hyvin maksetaankin. Oikeasta työstä ei kukaan enää halua maksaa mitään ja usko, ei vain parempaan tulevaisuuteen, vaan tulevaisuuteen on viety totaalisesti pitkäjännitteisellä kaukaa viisaalla politiikalla. Nykyisin kannattaa vain humpuuki.
VastaaPoistaJulkilausumatkin ovat syvältä. "Meidän" pitää maksaa kovenevat talouspakotteet. Pitää olla oikea persoonapronomini, teidän pitää maksaa.
Tekniikkaa vielä. Radioputki oli aikansa hitekkiä. Täysin kohinaton, antoi puhtaan äänen. Transistori toi kohinan tullessaan kunnes digitaalitekniikalla se saatiin pois. Muistelen että Tapio M. Köykkä oli mies joka teki aikanaan hyviä radioputkivahvitimia.
Allekirjoittaneelle Commodore 64 on ylivoimaisesti tutuin laite. Tuli lapsena joystikkiä rämpättyä etenkin urheilupeleissä niin maan peijoonisti että. Olihan siellä semmonenkin peli kuin Samantha Fox strip poker. Kyllä siinä pikkupojilla oli syntinen ekstaasi huipussaan, kun saatiin Samantta riisuttua alasti. Eikä äidille tietenkään kerrottu moisesta, eikä isälle.
VastaaPoistaSamanthasta tuli mieleen, että yritti muhkeiden muotojensa lisäksi lyödä läpi myös laulajana. Posiolla laulaessa kuulemma kävi nolosti, kun oli jo ehtinyt poistua lavalta ja playbäkki vaan alkoi toistamaan uutta biisiä.
Tapsa vaan
Joskus esiteini iässä tuli ostettua huutokaupasta putkiradio, rohjake pyöräntarakalla kotiin ja tutkimaan ostosta, hämmästys oli suuri kun kansi aukesi ja siellä oli levysoitin, soi niin kauniisti ja jykevästi kyljissä pienemmät kajarit ja pohjassa isompi,monomankankin sai piuhalla kiinni ja jytää riitti, ensimmäinen kasetti oli Hurriganesin Hot Wheels. Kyseisen aparaatin tuhosin muutaman vuoden päästä, käyttämällä sitä bassovahvistimema, ei ollut taidettu rakentaa sitä varten.
VastaaPoistaIsällä vielä piirongin kokoinen vehje jossa levari ja joku ihme kasetti härveli joka nielee lähes vhs-kasetin kokoisia kasetteja, perintöä odotellessa.
Mummolla ja papalla oli juuri tuommoinen ruskea Philips. Ne nauhoitti ja kuunteli sillä lähinnä hengellistä musiikkia. Muistan pienenä poikana istuneeni ainakin yhden helvatan pitkältä tuntuneen Viktor Klimenkon konsertin.
VastaaPoistaSe radio on muuten varmaan vieläkin mummolla. Pitää tarkistaa, kun seuraavan kerran käyn.
Putkiradio on oikea radio, tumma, pehmeä sointinsa on se oikea radion soundi.
VastaaPoistaJuu, olen hifisti, jonka mielestä tarkka sointi on se oikea – mutta silti vanhoissa harmonista säröä suoltavissa putkiradioissa on puolensa. Tukeva kotelo ja iso kaiutin. Päihittää muoviset rämisevät transistoriradiot 6 – 0.
Nimittäin putkiradiossa on keskiaallot ja pitkät ja lyhyet, ULAn lisäksi. Ja sillä kuului vaikka mitä, BBC falklandin sodan aikaan ja poliisiradio aina välillä. Joku ihmeasema perusta, soitti jotain Yma Sumackia ja kummallista espanjalaishumppaa. Ja numerotäti kai tsekeistä ”ochum zee bitenach, ochum zee bitenach, ochum zee bitenach, …”
Tein hommia myös TV- ja sähköliikkeessä kekkoslovakia / manustanian vaihteessa ja tui nähtyä yhtä & toista. Epes oli linjurimatkan päässä, että ei nääs oltu missään korvessa.
Yhdistelmälaitteet maksoi kolme tonnia – saman kuin TV, väri-tv. Jostain syystä ne menivät muodista ja samanhintaiset Räkkilaitteet korvasivat ne. Kas, kun niihin voi hommata paremman virittimen tai dekin . Joopa joo, kukaan ei ikinä näin tehnyt. Se seuraus tästä oli, että käytettyjen yhdistelmien hinta romahti. Siksi minulla on vieläkin puoli-ilmaise yhdistelmä stereoitteni perustana. Kaiuttimia on kai tusina, viimeisin aktiivikaiutinpari, sekin hieman vanhaa mallia ja puoli-ilmainen. Itse värkätty pari on pääkaiuttimina nykyään. Kas, kun se stereo on nelikanavainen, siis siihen saa kiinni kuusi kaiutinta ja tehoa piisaa.
Äänentoiston merkityksestä kertoo asiakkaiden avausrepliikki ”Tultiin katteleen stereoita.” Joskus sattui ”asiantuntevia”, yleensä teinejä, valitsemaan laitteita. Esimerkisi viisastelivat Philipsin vahvisten äänen laadusta – oikeasti vahvareiden äänissä ei, siis EI, ollut eroa. Sen sijaan tehoissa oli – ja se vaikutti äänenlaatuunkin. Ja kaiuttimissa oli eroja, Räsäs Olavin pöntöt oli hintaansa nähden hyviä – toisin kuin jotkut eksoottiset.
Pyyssymies
C-kasetteja oli tavallisia, kromi ja metalli ja tietysti tietokonekäyttöön, sveitsiläinen dekkini jostain syystä vihasi muita kuin neitseellisiä kasetteja. Tylysti solmuun vaan, jos oli menty käyttämään kasettia aiemmin.
VastaaPoistaNo, tämä oli vikatikki. dekki mukaan visiitile tutun sepän pajalle. Konevasaran alasimelle ja petaali pohjaan. Kun semmoisen konttorilokerikon kokoinen vasara putosi, lähti BASSOA. Ja lakkasi dekki kasetteja rikkomasta.
Minä kuulun sikäli edistykselliseen sukupolveen, että eka laskutikkuni oli kokonaan muovia. Pikkusen vanhempi pikkuserkkuni käytti jotain kuitulevytikkua – kovalevyä? siinä oli se luistikin lasia. Jos olisin osannut nähdä tulevaisuuteen 70-luvulla ja kertonut matikanopelle, että ensi vuosikymmenellä ton sun kahden tonin laskimesi saa muutamalla markalla ja on käyntikortin kokoinen ja se toimii valolla. Niin mitäs olisi ukko mahtanut tuumia.
Pyssymies
Transistori säröttää ääntä, putken kohina ei häiritse samalla tavalla. Köykkä kehitti monikanavaääntä, oli aikansa edellä ne laitteensa.
VastaaPoistaCD-levyjen tullessa käytiin kovaa väittelyä äänenlaadusta. Yksi syy CD-levyjen huonoon ääneen oli se, että niiden masternauhat oli korjattu vastaamaan analogisten virheitä, josta tietysti seurasi ääneen virhettä kun oli ylikorjattu.
Pyssymies
Tervehdys Nils-Aslakille, Ano1:lle, Miehelle twitteristä, hepalle, Ekulle, Soikhiolle, Ano2:lle, KLS:lle, PS-lehdenjakajalle, Ano3:lle, Tapsalle vaan, Mito Islamille ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne, lisäyksistänne ja mukavista jaetuista muistoista.
VastaaPoistaJuuh, laitemuisteloita.
VastaaPoistaNe erillislaitteet olikin arvokkaita, sellaista oikeata Hi-Fiä. Halppiksena ainakin Philips teki sellaisia erillislaitesarjan näköisiä muovilaatikoita.
Kotimaassakin tehtiin ihan rokkikoneita. Tällainen Salora taisi olla ihan kohtuu suosittu:
http://www.salora.name/radiot/mallisto/HIFI/SALORA_HIFI_STEREO_6600.htm
Säröstä:Se että kitaristit käyttävät putkivahvistimia, johtuu nimenomaan putkisärön luonteesta verrattuna transusäröön. Kummassakin kitaravahvarissa on säröä, jos vahvistinta yliohjataan. Putkiradion miellyttävä, "lämmin" soundi perustuu yksinomaan huonoon äänentoistoon. Mikä taasen on aivan sama, koska putkiradio on mukava kuunnella. Köykkä taas kehitteli ortoperspektaksi-nimitetyn kaiutinsysteemin, jolla oli omat hyötynsä mm. kuulijan sijaintiin nähden. Wiio, Somerikko, Laine (1975, s. 210)
VastaaPoistaPS-lehdenjakaja
Eipä ollut poikasilla tupladekkejä tahi yhdyspiuhoja. Mutta koska jonkun keinolla jos kolmannella hankkimassa uudessa kasetissa luki, kaikki oikeudet pidätetään, niin totta Joosef se piti kopioida.
VastaaPoistaEi muuta kun kiikutetaan oma mankka kaverille, jolla oli mankassa JOPA äänitys.
Mankat vastakkain. Toinen soimaan, toinen äänittämään. Poistutaan tunniksi hiljaa takavasemmalle.
Lopputuloksena mm.Hurriganesta kaappikellolla ja puhelimen kilinällä maustettuna.
Hyvin toimi sekin musiikkielämys sen halvimman-merkiltänsä Musette- kasetin elinkaaren loppuun, eli sulppaantumiseen äänipäiden ympärille.
voijumala###
Tuttuja muistoja minullekin. Isälläni oli 60-luvulla vielä kelanauhuri, JVC Nivico -merkkinen. Harmi vain, sekä nauhuri että kelanauhat on jo hävitetty. Osaan vieläkin monen laulun sanat, joita natiaisena kelanauhoilta kuulin.
VastaaPoistaIsäni oli radio- ja TV-asentaja, joten meillä oli jos minkälaista äänentoistolaitetta, ja hän opetti tuon radiosta piuhalla äänittämisen. Hän opetti vielä vinyylilevyjen huolellisen käsittelyn, enkä siksi ole koskaan tarttunut levyyn ääniraitojen kohdalta.
Työn syrjään kiinni päästyäni ostin päälle parikymppisenä 80-luvun lopulla ensimmäiset kunnon hifilaitteeni: Rotelin vahvistimen, Denonin virittimen, Regan levysoittimen ja Infinityn kaiuttimet.
Nykysysteemit musiikin kuuntelussa ovat ajaneet minustakin ohi.
Ikätoveritar
Tervehdys KKi:lle, PS-lehdenjakajalle, voijumalalle ja Ikätoverittarelle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaKKi: Joo, ja myös Technics teki noita erillislaitteiston näköisiä yhdistelmäräkkejä. Tuohon Saloraan olen joskus törmännyt vaan enhän minä muista että missä ja milloin.
PS-lehdenjakaja: Kitarasäröhän on ollut jo vuosikymmeniä olennainen osa rock-musiikkia.
voijumala: Tuohon äänitysmenetelmään olen joskus törmännyt itsekin. Kun ei sattunut olemaan piuhoja. Muistaakseni silloin hyvin suosittu ja halpa kasettimerkki oli myös Ampex.
Ikätoveritar: Kiitos muistoista. Tähän olisi ehkä voinut lisätä 1970-luvulla joissain kodeissa käytössä olleet kaitafilmikamerat.
Ai hitsi, unohdin. Meillähän oli kaitafilmikamera, ja filmit sekä projektori ovat onneksi tallessa sisarellani.
VastaaPoistaIkätoveritar
Itse olen syntynyt -71. Velipojalla, joka oli syntyny -58 oli ensimmäinen levysoitin josku 70 luvun puolivälissä. Merkki oli joku "ferguson", ellen ihan väärin muista. Oli meillä toki ferguson traktorikin. Molemmat rokkasi. Sitten se veli osti luxorin levysoittimen, jossa oli jo kasettipuolikin, eli pystyi c kasetille levyltä nauhoittelemaan. C kasettihan oli kätevä myös jäätyneiden autonikkunoiden skrapaamisessa. Oman levysoittimen ostin vasta -80 luvun lopulla. Tornimalli missä kakspesä ja cd soitin. Se oli jo ihan ameriikkaa. Ylä-aste aikoina muuten nauhoittelin paljon c kasetille tällaisia "sekalainen" kokoelmia, missä oli omia lempikappaleita. Kouluun linja-autolla mennessä annoin monesti kasetin kuskille, ja sanoin että laita soimaan. No kuskihan laittoi, mukava mies kun oli, ja tuli nuorten kanssa juttuun.
VastaaPoistaTervehdys Ikätoverittarelle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaIkätoveritar: Meillä sellaista vehjettä ei ollut mutta naapureilla oli ja kun tehtiin kahden perheen reissu Lappiin joskus 1970-luvun loppupuolella niin he kuvastivat ja sitä jälkeenpäin katseltiin. En tiedä, liekö nauhat enää tallessa.
Ano: Kiitos jaetuista muistoista.
Levysoitin oli kans yksi luojan mieliharmi. Tarvittiin neulavaaka ja säätää piti sitä sivuttaisvoimakin. Ja miljoonaharjalla roskat ja sähkö pois levystä. Eikä tässä vielä kaikki. Pitä semmoista kirkasta, siirapin näköistä litkua kaataa levylle, antaa kuivua tovi ja sitten nyhtää filmi irti levystä, tällä lähti sitkeimmätkin roskat pois. Ja on selkärangassa kuinka levyä pitää käsitellä, kuinka se saadaan pussistaan, lautaselle ja pussiin. Kuinka tarkkana piti olla sen neulahissin kanssa, ettei neula putoa, tee kuoppaa tai mene rikki.
VastaaPoistaMinun on jo vuosia pitänyt ämpäröidä levyni, aina on tullut muuta puuhaa. Kasetit sain jo siirettyä pari vuotta sitten muistitikulle ja sitten kirppikselle. Levyt on vanhasa asekapissa jemmassa, eikä ikinä lähde kirppikselle.
Pyssymies
Koostetut kasetit, niitä suosittiin autoissa. Yksi ikimuistoisista oli semmoinen jossa oli Valkoisen ameijan marseja ja Punakaartin kanssa. Tällä oli kiva ärsyttää kyytiläisiä, oltiin lahtarikommareita hassuimpien mielestä.
VastaaPoista"Tuli Isontalon Antti tuli Härmästä päin
Kera joukkojen rynnistäväin.
Olot Suomess' oli muuttua katalaks'"
ja perään "Työn orjat sorron yöstä nouskaa,
Maan ääriin kuuluu kutsumus
Nyt ryskyin murtuu pakkovalta"
Yhden kerran tuli maamme, kun oli konstaapeli pysäyttänyt puhaltaan. Ei muuta kuin kättä lippaan veti konsta, kuunteli loppuun ja puhallutti. Kuski oli han punainen ja minä meinasin tukehtua nauruuni.
No, nykyään on parin teran levy autossa, sama kipale ei tule kahta kertaa vuodessa. Ja sisältää Sibeliusta, Slashia, Sex pistolsia, Shubertia, Sleeppareita...
Pyssymies
Tervehdys, Pyssymies ja kiitos lisäyksistä. Minä vaan tykkäsin niiden LP-levyjen analogisesta soundista.
VastaaPoistaVaikka tiedänkin Spotifyn, niin en ole ottanut käyttöön.
VastaaPoistaTilaan edelleenkin CD levyjä levykauppax, joskus myyn
entiset CD pois. Tähän oma juttunsa, alkaa tilaamaan
levykauppax niin voi olla myöhässä. Bandcamp olen joskus
ostanut digitaalista musiikkia.
Kasetteja myydään yhä levykauppax, kuuntelin niitä joskus
oli niin huono äänenlatu. Ei enää kasetteja.
Tervehdys, Ano ja kiitos lisäyksestä. Minä tiedän kyllä Spotifyn mutta ei ole ollut tarvetta käyttää sitä.
VastaaPoistaIsäni rakensi tuollaisen ortoperspektan jo 60-luvulla. Alan miehiä. Vasemmalle L-R, oikealle R-L ja keskelle L+R. Hyvät soundit.
VastaaPoista-puskarossi