JOTAIN IHAN MUUTA CXVI

Koska nykypäivä on normaaliakin masentavampi niin kannattanee lähteä taas kertaalleen menneisyysmatkalle Kekkoslovakiaan sekä aikaan vähän ennen sitä ja sen jälkeen. Menneitten aikojenkin ihminen harrasti viihdettä – muutakin kuin Karhuviinaa ja Koskenkorvaa – ja viihdettähän tuli radioaaltoja pitkin. Totta kai alan harrastajat olivat jo sata vuotta sitten väsäilleet itselleen kidekoneita mutta se ensimmäinen kotiviihdemasiinahan oli tietysti putkiradio:

Putkiradiohan ei ole pelkkä radio, vaan se on The Radio sillä sen tyylikkäämpää äänenkuuntelumasiinaa ei olla keksitty eikä keksitä. Putkiradio on tietysti äärimmäisen tyylikkään näköinen, mukaan lukien se että siihen oli merkitty sen aikaiset merkittävimmät radioasemat niin Suomesta kuin muualtakin. Ja kun putkiradioon laittoi virran päälle niin siihen syttyi radiosta riippuen joko vihreä tai oranssi valo ja kun valo kirkastui niin ääni alkoi kuulua. Putkiradion ongelma tietysti oli se, että sitä ei raskaana pahemmin siirrelty mihinkään ja tähän tarpeeseen tuli sitten transistoriradio. Niitähän oli pöytämalleja:

Ja sitten tietenkin matkaradioita. Paristokäyttöiset matkaradiot saattoi viedä mukanaan minne tahansa ja kun samaan aikaan suomalaiset alkoivat rakentaa itselleen kesämökkejä niin monen järven rannalla soi matkaradiosta Kesäillan valssi:

Tietysti radioita alkoi tuolloin olla myös autoissa. Nehän olivat silloin ns. nänniradioita:

Viihdettä sai tietysti myös pakattuna ts. levyjen muodossa. En tiedä kuinka paljon Kekkoslovakiassa oli enää vanhaa 78 kierroksen savikiekkoa soittavia gramofoneja. En myöskään ole varma minkälaisia levysoittimia Suomessa oli 1960-luvulla kun vinyylilevystä tuli standardi. 1970-luvun pikku-Ykälle ja kavereille levysoitin tarkoitti yleensä masiinaa joka oli DIN-piuhalla yhdistetty radioon joka sitten toimi vahvistimena ja ämyrinä. Niin kuin tämä pikku-Ykän ensimmäinen levysoitin Garrard:

Tälläkin levysoittimella pystyi vielä soittamaan vanhoja 78 kierroksen savikiekkoja tosin itselläni ei niitä ollut. Se ensimmäinen levy joka tällä masiinalla läksi soimaan oli vuonna 1977 joululahjaksi saatu Hurriganesin Tsugu Way.

Joillekin kavereille heidän vanhempansa olivat sitten hankkineet matkalevysoittimen:

Nämähän kaikki olivat tukevasti monovehkeitä, tosin äänen laatuun oltiin tyytyväisiä koska paremmastakaan ei tiedetty. Sitten 1970-luvulla alkoi ainakin vähän varakkaammille ilmestyä stereolaitteita. Yleensä ne olivat yhdistelmälaitteita joissa viritin, vahvistin, kasettisoitin ja  levysoitin olivat yhdessä paketissa. Aika yleinen yhdistelmälaite tuolloin oli Luma:

1980-luvun puolella tuli sitten enemmän erillislaitteistoja missä kaikki masiinat olivat erillisiä eikä saman kuoren sisällä.

Kuvassa näkyy myös Jethro Tull-yhtyeen mainio albumi Thick As A Brick.

Oma ensimmäinen kesätöillä hankittu laitteisto oli sellainen jossa oli DUX:in viritinvahvistin, Technicsin levysoitin, Marantzin dekki ja OR:n kaiuttimet. Se ensimmäinen levy joka tuossa masiinassa soi oli Rushin Exit… Stage Left:

Siihen aikaan musiikin kuuntelu oli muuten paljon hartaampaa toimintaa kuin nykyisin. Levy otettiin pussista reunoista kiinni pitäen, se asetettiin levylautaselle, pyyhkäistiin miljoonaharjalla ja asetettiin neula levylle. Sitten kuunneltiin ja keskityttiin kuuntelemiseen.

Tätä tehtiin myös porukalla. Sana levisi, esim: ”hei, Ape on hankkinut Frank Marino & Mahogany Rushin levyn Juggernaut”. No sittenhän mentiin Apelle ja kuunneltiin levy turpa rullalla ja hissukseen. Suuremmat kommentit vaihdettiin vasta kun levy oli kuunneltu. Tuohon maailman aikaan muuten jos halusi musiikkia vähän supermarkettien musiikkitarjontaa enemmän niin apuna oli Epe´s Music Shopin postimyynti mitä allekirjoittanutkin käytti varsin paljon koko 1980-luvun.

Sinänsä LP-levy ei ollut se Kekkoslovakian ykkösmusiikkiväline vaan se oli C-kasetti. Tietysti ennen sitä oli jo kelanauhureita:

Tosin pikku-Ykä ei törmännyt moisiin masiinoihin kuin koulussa jossa niillä toistettiin opetusmateriaalia. Joillain ihmisillä niitä oli kotonakin. Mutta C-kasetti oli toista:

Erityisesti tyhjä C-kasetti johon saattoi äänittää Nuorten Sävellahjasta purkkaa ja jytää. Ensimmäiset kasettisoittimet olivat vain soittimia ilman radiota ja niihin piti äänittämistä varten kytkeä radio DIN-piuhalla:

Vähän myöhemmin tulivat sitten radionauhurit. Juuri tällainen Philips oli Perskeleilläkin:

Ja tämän masiinan kanssahan sitten kytättiin Nuorten sävellahjaa ja noiduttiin kun juontaja puhui kappaleen päälle. Niin kuin se suurinpiirtein aina teki. Tietysti tässä vaiheessa täytyy tehdä se jo varmaan aikaisemminkin esitetty sukupolvikysymys. Kuinka nämä kaksi liittyvät toisiinsa?

Sitten kun siirryttiin 1980-luvun puolelle niin stereoradionauhurit yleistyivät ja niissähän oli usein tuplapesädekki joka mahdollisti kaikenlaisen äänittämisen myös kavereille:

Sitä kasettikopiointia saattoi sanoa sen ajan netti-imuroinniksi. Kun elettiin 1980-luvun puoltaväliä niin kellaribändeille tuli aivan huikea tallennusväline eli Fostex X-15:

Kyseinen masiinahan äänitti C-kasetille ja siihen saattoi äänittää neljä raitaa. Enemmänkin, kun signaalia pingpongasi miksauspöydän kautta. Kuinkahan monta demoäänitystä tuolla vehkeellä on aikanaan tehty? Nykyisin bändeillä on sinänsä helpompaa. Netistä voi imuroida ilmaisohjelmia jotka ovat täysiä studioita.

Se C-kasetin viimeinen voimannäyte tuli 1980-luvulla siinä vaiheessa kun ensimmäiset kotitietokoneet tulivat Suomenkin markkinoille. Eli VIC-20 ja Commodore-64. Niissä oli kasettiasemat joista sai koneelle – hitaasti – pelejä ja joihin saattoi ladata pelitilanteita:

Itsellähän noita pelejä ei tullut pahemmin pelattua. Muuta kuin silloista Elite-peliä:

Ja sitäkin tuli lähinnä pelattua pikkubroidin tallentamista pelitilanteista. Jos aloitin itse pelaamisen alusta alkaen niin kosahdin noin minuutissa. Ei tullut Ykästä pelimiestä, ei tullut niin.

No, sitten siirryttiin jonnekin 1980-luvun puoleenvälin ja tuli CD-levy. Musiikki siirtyi nolliksi ja ykkösiksi. Ja nythän eletään sitä aikaa että ihmisillä on musiikki siellä älyhärpäkkeissään. Minä olen tippunut kärryiltä jo aikaa sitten. Toisaalta eipä enää tule paljon musiikkia kuunneltuakaan. Se vähä mitä kuuntelee tulee kuunneltua youtuben kautta ja laitetaanpas siitä postauksen lopuksi soimaan ikivihreä Rushin Limelight:

Postaukseni sisältö oli varmasti oman ikäpolveni ihmisille hyvin muistissa. Jo 1990-luvulla syntyneille se taitaa olla varhaisempaa kampakeramiikkaa. Toisaalta, jos 1970-luvun kekkoslovakialaiselle oltaisiin sanottu että tiedäks jätkä, jo 2010-luvulla ihmiset kulkee tietokone perstaskussa niin kekkoslovakialainen olisi todennut että mitteekö höpäjät?

Ookkonää vähän tyhymä?