Erään lukijallekin ehkä tutun Huitsinnevadan Örnätjärvellä sijaitsevan omakotitalon saunan piisistä nousi ilmoille sankka savu. Yhtä lailla viherkirottuja pienhiukkasia lykkäsi talon pihalla sijaitseva grillikota jossa saunatauollaan istuskeli kaksi susi-, sysi- ja umpirumaa käppäukkoa eli Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis. Miehet olivat olleet aikaisemmin päivällä toimitsijatehtävissä valmistelemassa Huitsinnevadan urheilutalolla viikonloppuna järjestettäviä yhdistettyjä turvan rullaamisen ja siitä suttaantumisen SM-kisoja.
Saunassa toverukset olivat taas
kertaalleen ihmetelleet sitä Amerikan BLM-riehumisen logiikkaa. Sehän meni
niin, että ne neekerit jotka riehuivat, polttivat, tappoivat ja ryöstivät eivät
olleet vastuussa tekemisistään. Vastuussa olivat ne valkoiset joista
viimeinenkin oli kuollut jo yli toistasataa vuotta sitten ja heidän
jälkeläisensä. Jälkeläiset, jotka eivät riehuneet ensinkään vaan elivät
ihmisiksi. Ja itse asiassa elättivät nuo riehujat.
Grillimajassa Lötjönen aukaisi Tsuhnan
Koston ja tuumasi keskustelua jatkaen:
- Vaan kyllähän se käänteislogiikka toimii
muuallakin kuin Amerikoissa. Esmes Ruotsissa jossa etnisesti edistykselliset –
sen ohella että jatkuvasti ampuvat toisiaan – ovat muuttamassa huomattavan osan
Ruotsia jonkinlaiseksi kalifaatin ja gangstaekslaavin sekoitukseksi. Mutta
toteaako virallinen Ruotsi että hei, tuo on tavatonta, vielä kun me ollaan
elätetty tuo porukka. Nyt riittää. Förvarsmakt och tanker kaduille ja heti, för
helvete.
Ykä otti myös hörpyn Tsuhnan Kostosta ja
sytytti voimasavuke Bostonin:
- No eihän totea. Vaan toteaa, että
kyseessä ovat sosioekonomisesti haasteelliset alueet joissa Ruotsin valtio ei
ole onnistunut kotouttamistehtävässään eikä ole antanut etnisesti
edistyksellisille tarpeeksi menestymisen mahdollisuuksia. Tajuamatta että se on
antanut juuri niitä ja juuri sillä tavalla kuin etnisesti edistykselliset
haluavat.
- Eikä Suomi ole mustaa pekkaa parempi.
Meillä ollaan menossa aivan samaan suuntaan. Mutta mitä tekee asialle
suvaitsevaisto ja sen lippulaiva valtamedia? Se esittelee lemmikkejä.
- Jep. Se etsii yhden etnisesti
edistyksellisen tuhannesta joka tekee suurin piirtein samaa kuin 999
suomalaista tuhannesta ja nostaa sen jalustalle ajatellen että lukija saa
johtopäätöksen että kyllä Abdul osaa, kyllä Abdul on hyödyllinen, kyllä Abdul on
välttämätön.
- Hähää, joo, vaikka se Abdul kaiken
lisäksi toimii joko tulkkina tai jonkinlaisena erityistyöntekijänä
selvittelemässä ongelmia joita ei olisi olemassakaan jos Abdul ja hänen
maanmiehensä eivät koskaan olisi tulleet Suomeen. Ja usein vielä sattuu että
lemmikkinä esitellyllä Abdulilla tuleekin ikäviä rikostuomioita.
Ykä laittoi hieman lisää puita palamaan ja
totesi sitten toisesta suupielestä. Toisessa kun röyhysi voimasavuke:
- Ja tämä toistuu jatkuvasti. Kerta
toisensa jälkeen. On toistunut hyvinkin kolmekymmentä vuotta. Mistä ei voi
tehdä kuin yhden johtopäätöksen. Valtamedia ja suvaitsevaisto on äärimmäisen
rasistinen.
Lötjönen sneppasi voimasavukkeen tumppinsa
tuleen ja totesi:
- Pitää paikkansa. Valtamedia ja
suvaitsevaisto suhtautuvat etnisesti edistyksellisiin täsmälleen samalla
tavalla kuin yli-innokas äiti joka kehuu vähän liikaa pikkumukulansa
ensimmäistä pottakakkaa.
- Joo. Tai niin kuin tyyppi joka katsoo apupyörillä
varustetulla fillarilla ajavaa simpanssia ja ihmettelee että hitto kun se on
älykäs.
- Sen sijaan me käppäukot ja
kansallismieliset yleensäkin suhtaudutaan tuohon etnisesti edistykselliseen
porukkaan täysin rasismivapaasti. Niin kuin ihminen ihmiseen. Ja vaadimme että
älkää olko lemmikkejä vaan tehkää niin kuin mekin. Ja tehkää se omassa
maassanne sillä täällä jalustalle nostettuja palveluksianne ei tarvita. Siellä,
omassa maassanne teitä tarvitaan. Te voitte sen kyllä tehdä, sillä te käytte jo
siellä lomailemassa säännöllisesti. Ettekö halua, että teihin suhtaudutaan
ihmisinä eikä lemmikkeinä?
- Totta. Täysin rasismivapaata puhetta. Ja
jostain syystä siitä huolimatta juuri me, jotka otamme ihmisen ihmisenä eikä
lemmikkinä olemme niitä rasisteja sekä ääri-, laita- ja vinkkelioikeistolaisia.
Pistää vaan miettimään, että miksi näitten etnisesti edistyksellisten syvistä
riveistä löydy valtava määrä ääniä jotka vaativat että pitäkää meitä ihmisinä
eikä lemmikkeinä. Vaatikaa meiltä sama kuin teiltäkin vaaditaan. Ihmisiltä.
- Joo… ei vaan sellaisia ääniä pahemmin
kuulu. Mikä pistää miettimään tiettyä johtopäätöstä…
- Eli johtopäätöstä jonka mukaan
suvaitsevaiset rasistit ovat oikeassa ja etnisesti edistykselliset tykkäävät
olla jalustalle nostettuja lemmikkejä. Eivätkä halua muutosta tilanteeseen.
- Siltähän se vaikuttaa. Mutta toisaalta,
suvaitsevaistohan on samanlainen lemmikki. Jalustalle nostettu nolla-aatelisto
jonka muurahaiskansalaiset elättävät ja jolla ei tosiasiassa tee yhtään mitään.
Mitään muuta kuin hankaloittaa niin yhteiskunnan toimintaa kuin ihmisten
elämää.
- Pitää paikkansa. Eiköhän oteta tuolle ajatukselle
pienet mukilliset Äkkölämäkölän Bönjakkia ja lähdetä löylyyn?
Näinhän tapahtui. Käppäukot siirtyivät
bönjakkipullon kautta löylyyn ja tuumivat siellä että taidamme elää siinä
Dingo-yhtyeen mainostamassa Kerjäläisten Valtakunnassa. Jossa työntekijä on
orja ja kerjäläinen kuningas.
Tämähän on meidän omaa syytämme:
VastaaPoistame emme halua tai kykene siittämään naisillemme niin paljon lapsia, että he saisivat tyydytettyä naisellisen seksuaaliviettinsä ja naisellisen hoivaviettinsä luonnolliset vaatimukset luonnollisella tavalla.
Sen sijaan he tyydyttävät molempia tuomalla maahan eksoottisia lemmikkejä, joiden kanssa paritella ja muun ajan kohdella ymmärtämättöminä, lapsenkaltaisina eläiminä.
ja miksipä se ei sopisi monille lemmikeistä oikein hyvin:
onhan osa heistä todellakin suomalaisen lapsen tasolla, ja lopuista on oikein mukavaa, että heidän väkivalta- ja seksuaalirikoksiinsa suhtaudutaan kuin syyntakeettoman tekemiin vailla tahdonvastaista mielenterveyshoitoa Niuvanniemessä ja Vanhan Vaasan sairaaloissa.
Tuonne pitäisi saada joku käppä-ukko undercover-agentiksi nauhoittamaan koulutusohjelma. ;)
VastaaPoistahttps://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/artikkeli-1.1870266
Tervehdys Qroquius Kadille ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaQroquius Kad: Eiväthän ne naisetkaan niitä lapsia niin paljon halua. Tai moni haluaisi, mutta epävarmassa taloudellisessa tilanteessa niitä ei tehdä. Ja veikkaan että suurin osa suomalaisista naisista ei halua noita lemmikkejä. Ne, jotka haluavat ovat vaan saaneet äänensä kuuluviin valtamediassa. Joka tapauksessa suomalainen valtakoneisto haluaa aktiivisesti mitätöidä tuon porukan tekemän rikollisuuden ja se suhtautuu suomalaisen sanomaan sanaan vakavammin kuin tuontitavaran tekemään väkivallan tekoon. Mitä itsessään voi pitää maanpetturuutena.
VNV: Jaahah, leikkipartisaaneja jälleen. Näinköhän olisivat verorahoitteisia vielä?
Naiset eivät halua lapsia kilttien beta-urosten kanssa. Niin se vaan menee.
VastaaPoistaEi Beta-miehillä mitään ongelmia ole parisuhdemarkkinoilla!
VastaaPoistaHehän ovat Ylempitasoisia Miehiä, eli heti Alfasta eli Ylimmän Tason Miehestä seuraavia.
He edustavat liikemiehiä, pankinjohtajia ja huippupoliitikkoja Alfojen ollessa elokuvatähtiä, rock-tähtiä ja urheilutähtiä.
Beta-miehet tosin joutuvat pariutumaan paljolti Gamma-naisten kanssa;
toisaalta Alfa-naiset tapaavat jäädä yksin, liian korkea taso!
Gamma-miehillä eli Keskitasoisilla Miehillä alkaa sitten olla jo vaikeuksia. Nämä keskimääräistä keskiluokkaa aedustavat miehet joutuvat tyytymään niihin Gamma-naisiin joita Beta-miehiltä jää yli, mutta turvautumaan enimmäkseen Delta-naisiin.
Delta-miehen eli Alempitasoisen Miehen on pakko ottaa mikä tahansa nainen, jonka sattuu saamaan. Usein ei saa minkäänlaista.
Omega-miehellä eli Alimman Tason Miehellä ei ole toivoakaan;
he ovat asunnottomia syrjäytyneitä, kun Delta-miehistä monet ovat alempaa keskiluokkaa.
Omega-naisia ei olekaan siinä mielessä kuin miehiä:
asunnottomuus on naiselle itse valittu elämäntapa.
Näin siksi, että jokaisella kassialmallakin on Se Asia, jonka vuoksi ainakin joku Delta-mies on valmis tarjoamaan hänelle asunnon ja elatuksen, kunhan saa Sitä Asiaa säännöllisin väliajoin.
Mutta eeei.
Ei ei ei;
kassialmat haluavat mieluummin olla Oman Elämänsä Qeisarinna Qlitoriksia, ja pitää Sen Asiansa vain ja ainoastaan itsellään, kärsien mieluummin vilua, nälkää ja ryöstöjä kadulla.
Toisaalta useimmat Delta-naiset jäävät yksin, koska eivät ymmärrä omaa tasoaan, vaan kuvittelevat voivansa saada ainakin Beta-miehen.
Lopputuloksena on batiikkinoitia ja intersektifempsoja.
Tervehdys Catilinalle ja Qroquius Kadille. Kirjoitushan ei oikeastaan koskenut suomalaisen naisen jalkovälin tilaa vaan sitä että valtamedia myy kansalaisille sekundaa priimana.
VastaaPoistaNo ei, mutta kun minulle tuli vastustamaton tarve oikaista parisuhdemarkkinoiden virheellistä luokittelua kreikkalaisittain lisäten niiden suomalaiset versiot, ja loppu oli sivutuotetta tai jopa suorastaan kuonaa.
VastaaPoistaTervehdys, Qroquius Kad. Viesti vastaanotettu ja julkaistu.
VastaaPoistaEtnisesti edistyksellisillä ei varmaan huumorista ole puutetta. Nauravat aina makoisasti partaansa, kun matkaavat kauppakeskuksesta tai Kelasta kotiin, miten tyhmiä nuo suomalaiset voivat olla. Toisaalta varmaan tajuavat, että on paljon viisaitakin valkonaamoja, jotka tajuavat missä mennään, mutta ihmettelevät, miten aseettomiksi heidät on saatu riisuttua.
VastaaPoistaTapsa vaan
Tervehdys, Tapsa vaan. Totta. Oikeastaan tuohon ei ole mitään lisättävää.
VastaaPoistaTässähän tämän homman ydin kuten Ykä sanoikin: myydään kansalaisille pakolla sekundaa priimana. Ja kun tollo kansa ei vaan suostu uskomaan valhetta totuudeksi, sitten siirrytään seuraavaan valheeseen: määrä korvaa laadun. Kun rahvaan järki ja ääni sanoo että eipäs korvaa, niin vedetään esiin jokaikinen kansainvälinen, mannertenvälinen, globaali ja yk-soppari todistamaan että kyllä se vaan noin on. Poliitikot lyövät rintoihinsa, olemme maailman ainoa maa joka pitää ihan kaikki allekirjoittamansa sopparit ja noi pragmaattisemmat maat hiljaa hihittävät. Mutta Suomen päättäjät porskuttavat eteenpäin, ME olemme puhtoisia, meillä ei ole korruptiota. Heh.
VastaaPoistaEi olisi tarttenut ottaa 1990 noita jopa Moskovastakin poispotkittuja somalinilkkejä. Kun meillä oli niin lämpimät ja läheiset suhteet neukkuihin, ihan vaan joku isoista herroistamme olisi voinut sanoa että ei käy. Itse otitte, itse pidätte. Mutta kun yksi räksyttävä akka seisoo Jeanne d'Arcina Otsin kannella niin johan pressa, supo ja muutkin taipuu. Saiskos nyt vihdoinkin vastauksen päättäjiltä kysymykseen miksi juuri heitä? Koivisto vastusti, mutta sehän oli vaan pressa. Ai niin, silloin ei voinut googlata että sitä maailman inhotuinta kansaa ollaan nyt tänne roudaamassa. Ja montakohan näistä akateemisista somalihalaajista on naimisissa somalin kanssa? Ylipäänsä afrikkalaisen, tai minkään etnisen? On kiva tuputtaa meille heidän upeuttaan, mutta itse ei haluta näitä ikäviä kulttuuritörmäyksiä. Jätetään nuo alkeelliset etniset vaan niille pulleille ja yksinäisille blondeille huijattaviksi, yksinkertaisiakin ovat. Että silleen humaanisti.
Parahin Q.K., kiitos hilpeästä avauksesta. Joo, mikäänhän ei lisää naisen seksuaaliviettiä paremmin kuin lastensaaminen. Muutama taapero siellä täällä vellivaatimuksinen kakkavaipoissaan haahuilemassa vanhempien makuuhuoneessa, hoivavietti useimmiten vaihtuu murhanhimoon: kun edes joskus sais nukkua. Ja Ykä: onko tästä jotain faktaa että "epävarma taloudellinen tilanne vaikuttaa lasten hankintaan". Mulla kun on sellainen kåsitys, että mitä alhaisempi sosioekonominen taso, sitä enemmän lapsia. Ei ne ilmaiset ehkäisyvälineet mitään auta jos on tottunut että yks tai viis mukulaa, yhteiskunta hoitaa. Asennekysymys. Sinä tietänet asiasta enemmän. Mutta luulisin, että Suomessa ei ole samaa machoilua kuin noissa etnisissä kulttuureissa. Miksi Suomessa edelleenkin sallitaan moniavioisuus, sukupuolien silpominen ja kaksoiskansallisuus? Eikö me ollakaan täydellisiä, edes EU-kelpoisiakaan. Niin sydäntä puristaa.
tira+
Äänensä valtamediassa kuuluville saavat naiset ovat niitä tyhjiä tynnyreitä, jotka kolisevat eniten. Valitettavasti vaan sitä näkyvyyttä ja kuuluvuutta heille reilusti tarjotaan.
VastaaPoistaTänään viimeksi lehtiotsikon mukaan ”mies” tuomittiin yli viiden vuoden vankeuteen tappoyrityksestä Sörnäisten asemalla ja lievän tuomion sai myös kaveri, joka oli yrittänyt estää vartijoita kiinniotossa. Tällaisia uutisia alkaa olla lähes päivittäin eli Ruotsin tiellä ollaan. Tuomitun nimestä päätellen asialla ei ollut Pekka eikä Ville ja ”hauskinta” jutussa oli se, että panos oli onnistuttu laittamaan aseeseen väärin päin. En ymmärrä, onko se edes mahdollista, mutta kysymyksessä ei ehkä kuitenkaan ollut työvoimapulaa paikkaamaan tullut raketti-insinööri. Tästäkin tempauksesta suomalaiset veronmaksajat pulittavat kaikkien muiden asiaan liittyvien kulujen lisäksi vuosittain n. 250 €/vrk riippuen siitä, kuinka hyvin varusteltuun paikkaan pääsee lojumaan.
Rouva Ano
Tännekin linkki hiirien paratiisiin.
VastaaPoistahttps://www.iflscience.com/plants-and-animals/universe-25-the-mouse-utopia-experiment-that-turned-into-an-apocalypse/
"Despite – or perhaps because – their every need was being catered for, mothers would abandon their young or merely just forget about them entirely, leaving them to fend for themselves. The mother mice also became aggressive towards trespassers to their nests, with males that would normally fill this role banished to other parts of the utopia. This aggression spilled over, and the mothers would regularly kill their young. Infant mortality in some territories of the utopia reached 90 percent."
Tervehdys, Pauli Vahtera nosti tämän kuka se oikein rasisti onkaan -ajatuksen jo ennen kun massainvaasiot aukesivat. Meille on tuotu kaikenmaailman sotarikollisia tuomittavaksi suomalaisiin oikeusistuimiin, ja elämysmatkailtu oikein "paikan päällä" tutustumassa oletettuihin tapahtumapaikkoihin. Jotain paikallisiakin on kuultu, ja tottahan he muistavat kaiken mitä kysytään. Yksityiskohdat eivät ole noissa kulttuureissa niin tärkeitä. Tuo on minusta paras esimerkki suvaitsevaiston rasismista; meinaavat vissiin että keenerit ovat niin avuttomia lapsia etteivät pysty edes omia rikollisiaan tuomitsemaan. Samaan suvaitsevaisuuteen menevät nämä pottakoulut joissa jokainen maahan tunkeutunut nostetaan jalustalle kuvitellusta tekemisestä.
VastaaPoistaMitä tuohon heidän erityisasemasta nauttimiseen tulee, niin aivan varmasti ottavat siitä kaiken irti. Eräs tuttu asuu kaupungissa johon näitä käveleviä solidaarisuuspokaaleja oli jo ennen Sipilän/Orpon invaasiota varastoitu. Yhtenä vähän lumisempana talvena pöllölä/ylenanto(?) kävi kuvaamassa sitä kuinka matut auttavat paikallisia lumitöissä ja ovat siis oikea apu ja rikastus paikalliselle yhteisölle! Saattaa olla että joku lapiollinen luntakin luotiin kameroille hymyilyn ohessa, mutta kun kamerat sammuivat niin lapiot jäivät ihan kirjaimellisesti niille sijoille. Putosivat maahan ja siihen jäivät, toimittajakaa ei voinut olla tätä huomaamatta, mutta juttu julkaistiin silti ihan tv-uutisissa totena. Tämä oli siis sitä aikaa kun vielä yritettiin häveliäisyydesta esittää jotain, nykyään ovat jo huomanneet ettei tarvitse. Kaikki ääneenajattelijat voi leimata rasisteiksi ja mustamaalata joka käänteessä.
t.Puupääukko
Täytyy nyt kuitenkin muistaa että oli sitten kyse alhaisesta syntyvyydestä tai järjettömästä maahanmuuttopolitiikasta niin sama ilmiö on vallalla kaikissa länsimaissa. Ei ole mikään pelkästään suomalainen ilmiö.
VastaaPoistaItse asiassa Suomi on molemmissa ongelmissa tullut muiden maiden perässä jälkijunassa.
Tervehdys, joku järki sentään tässäkin maassa vaikka tuomio ei vielä lainvoimainen ole!
VastaaPoistahttps://www.is.fi/kotimaa/art-2000008718039.html
t.Puupääukko
Tervehdys tira+:lle, Rouva Anolle, Catilinalle, Puupääukolle ja TR:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistatira+: Kiitos hyvästä kommentista. Noista sopimuksistahan voi vielä mainita että ne ovat osittain suvakkien omassa päässä keksittyjä. Kas kun mikään sopimus ei velvoita elintasosurffareitten elättämiseen. Mitä tulee tuohon kysymykseesi niin kyllä se hyvin monen kohdalla vaikuttaa. Erityisesti se, että ihmisillä ei ole kuin määräaikaisia työsuhteita. Mutta olet myös osaltasi oikeassa. Omissa töissäni on jo kolmannen polven sosiaalihuollon elättejä joille tuo tila periytyy.
Rouva Ano: Valitettavasti juuri he saavat sitä näkyvyyttä. Mitä tulee tuohon tapaukseen niin minua ihmetyttää että kuinka tyyppi onnistuu lipastamaan aseen patruunat nurinpäin.
Catilina: Kiitos linkistä.
Puupääukko:
Viesti1: Muistan tuon tapauksen. Siitähän taidettiin tehdä ihan lööppitavaraa. Jätkät lapioivat lunta. On ne aika poikia, on ne. Minähän itse kirjoitin asiasta aika lailla vittuilevan postauksen tuolloin:
https://yrjoperskeles.blogspot.com/2010/02/se-oli-temppu.html
Viesti2: Joo, oikeus voitti hetkeksi. Mutta eihän tämä vielä ohi ole.
TR: Totta ja siitähän mainittiinkin postauksessa. Kaikkein järjettömimmät ideat tulevat Suomeen nykyisin Yhdysvalloista.
Kun osapuolten ÄO poikkeaa kovasti on keskinäinen ymmärrys heikkoa. Tämä on helppo tajuta, ei kuusivuotias lapsi ymmärrä ihan täysillä aikuisen juttuja, erikoisesti aikuisille puhuttuja. Eikä kuusivuotiaan logiikka aina aukene aikuiselle. Tilanne on vielä hankalampi, kun habitus on kuin aikuisella mutta tajunta kuin lapsella. Ilmaus "partalapsi" on osuva.
VastaaPoistaMutta miksi suvakit haluavat haalia suomeen kehitysvammaisia kehitysmaiden asukkeja, mikä velvollisuus meillä on niistä huolehtia? Ja miksi nitä pitäisi kohdella kuin normaaleja aikuisia? Ei siitä ole kauaa kun ÄO 65 Matti asui laitoksessa vielä 65 vuotiaana, eikä Matti ainakaan asunut Liisan - ÄO 55 - kanssa samassa asunnossa, lisää samanlaisia tuottaen. No, nyt on tullut jakamattomat ihmisoikeudet ja sossu toki kustantaa Matille ja Liisalle oman asunnon. Ja Abdille ja Aishalle, onhan meillä varaa tai ainakin velkaa saa vielä. Koska kansaiväliset sopimukset ja ihmisoikeudet.
Pyssymies
Tervehdys, Pyssymies. Hyviä kysymyksiä. Ja sinänsä ne Matti ja Liisa ovat paljon vaarattomampia kuin Abdi ja kumppanit.
VastaaPoistaKyllähän minä tuossa ylempänä kerroin, miksi näitä kehitysmaalaisia kehitysvammaisia tänne haalitaan, mutta en toista koska siitä ei taidettu olla samaa mieltä.
VastaaPoistaMitä Päivin tapaukseen tulee, juuri näin sitä oikeutta käydään:
mennäänpäs tästä käräjälämmittelyn jälkeen hovioikeuden käsittelyn yli että heilahtaa!
Sitten taputellaan korkeimman oikeuden ennakkopäätös, jota kaikki asianosaiset tarkoin noudattakoot.
Toisaalta sillä ei saatu Tohtori Vihan suuta tukittua, joten eipä se taida Päiviäkään ja hengenheimolaisia suitsia.
Vaikka mistä minä tiedän;
ehkäpä KKO ja muut saivat Jussilta näpeilleen niin, että ovat nyt harjaantuneempia ja vaarallisempia?
Siitä voimme olla varmoja, ettei Raija jätä Toivioretkeään kesken:
hänen on saatava päänahka Päivistä,
että voisi nauttia eläkepäivistä!
Tervehdys, Qroquius Kad. Korkeimpaan oikeuteen mennään ja sieltä tulee tuomio. Ja jos Räsänen oikein vittuuntuu niin hän ei maksa sakkoja vaan menee istumaan tuomionsa. Toiviainen laukeaa silloin housuihinsa mutta ehkä ihmiset ajattelevat että oliskos joku lähtenyt lapasesta.
VastaaPoista