maanantai 21. maaliskuuta 2022

MEILLÄ ON VAAN TOI KÄRSIMYS

Laitetaanpa samalle päivälle vielä toinen postaus. Tuntuu jotenkin sopivalta. Meinaan, sehän oli Leppäsen Preeti joka sanoi Täällä Pohjantähden Alla-kirjassa että meillä on vaan toi kärsimys. Jotenkin tuli se lause mieleen, kun katsoo erästä kuvaparia joissa Ajan Henki heijastuu ikävän osuvasti. Ensimmäisessä kuvassa valtionvarainministeri Saarikko varoittelee suomalaisia:

Ja eihän siinä mitään. Se on täysin ymmärrettävää. Lähialueillamme käytävä suuri sota saa sen ilman muuta aikaiseksi. Ja jos eläisimme täysijärkisessä maailmassa niin hallituksemme toteaisi että nyt on tullut aika ainakin tilapäisesti lopettaa kaikki utopistinen tyhjän paskan hiertäminen joka sitä elintasoa laskee entisestään ja keskittyä vain Suomeen ja suomalaisiin.

Vaan mitäs hallitus tekee? No sehän lyö höyryä utopistisen tyhjän paskan hiertämiseen entistä enemmän:

Tämä omalta osaltaan kertoo kuinka tuo ämmälauma elää aivan omassa maailmassaan. Valitettavasti sillä laumalla on valta pakottaa meidät muurahaiskansalaisetkin elämään siinä heidän maailmansa irvikuvassa.

Veikatkaapas piruuttanne että kuinka moni prosentti noistakin rahoista menee minkäänlaisiin ilmastotoimiin ja kuinka suuri osa on pelkkää anekauppaa jonka jotkut afrikkalaiset nauraa kätkättäen panevat haisemaan?

Noitten kyseisten maitten termihän oli aikanaan alikehittynyt maa. Sitten se oli kehitysmaa. Ja nyt se on kehittyvä maa. Miksi ei oltaisi realistisia ja käytettäisiin termiä pysyvästi kehittymätön maa?


52 kommenttia:

  1. Leppäsen Preetejä tässä kaikki ollaan kohta niin tällä menolla...”Se on sellasta meitin tällaisten miesten, niin minun niinkuin sinunkin”... En jaksa olla yhtä optimistinen kuin Preeti, joka saatuaan kaksi sulkasatoista kanna jotka eivät munineet loihe reteesti...”Alkaa oleen tota elukkaakin”. Kannattaa lukea tuo ”Kehitysavun kirous”, jossa pitkän kokemuksen omaava UM:n entinen korkea virkamies todistaa, että kirjan nimi on koko kuva kehityapuseikkailuista ja ilmaisee jämptisti ja tyhjentävästi koko homman järjettömyyden nyky- ja aiemmissa muodoissaan.

    VastaaPoista
  2. Kehitysavun kirous- kirjan kirjoitti Matti Kääriäinen. Tiedoksi ken kiinnostui. Ei ole maksettu mainos vaan kirja on oikeasti valaiseva opus.

    Anokas

    VastaaPoista
  3. Saarikon kuvan yllä onkin tyhjentävä toteamus, että vaikeat ajat eivät saa valtiota auttamaan suomalaisille. Jostain pitää luopua.

    No joo. Olisikohan sitten aika nimetä myös hallitus kehittyvien maiden hallitukseksi, antaa sille fudut takamukseen ja valita ihan oikea SUOMEN hallitus?

    Tapsa vaan

    VastaaPoista
  4. Miksihän minusta tuntuu, että tämä Meiltä Kaikilta vaadittu vyön kiristäminen ei taida juurikaan ilmetä Annukka Pullukan omassa elämässä?

    VastaaPoista
  5. Tervehdys Anolle, Anokkaalle, Tapsalle vaan ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

    Ano & Anokas: Tuossa kirjassa valaistaan se kankkulan kaivo varsin hyvin. Kannattaa muuten katsoa tämä karttakuva joka kertoo, no, arvatkaas mistä:

    https://new-iq-test.com/finland-average-iq.html

    Tapsa vaan: Tämähän tapahtuisi helposti äänestämällä mutta pelkäänpä että seuraavissa vaaleissa ei taaskaan muutosta tule.

    Qroquius Kad: Sinänsä ihmisen ulkonäkö on yks lysti mutta lienet oikeassa.

    VastaaPoista
  6. Minä olin juuri aikeissa lainata tuota kuvaparia ja kirjoittaa postauksen asiasta, mutta teenkin sen myöhemmin. Asia on niin tärkeä ja mieletön, että sitä täytyy pitää esillä.

    Ylellä oli taas otsikko: Kolme hoitajaa avaa palkkakuittinsa. Mutta eivät tietenkään avanneet mitään, eivätkä kertoneet mitään konkreettista. Olisihan se mukava nähdä, että ne palkat ovat tosiaan niin pienet kuin kohkataan. Neuvottelupöydässä nimittäin työnantaja iskee selvät luvut pöytään ja perustelee miksi niitä yli kolmen miljardin vuosikustannuksia ei PYSTYTÄ maksamaan. Rahat kun menevät ulkomaille.

    Ylellä oli joskus myös itse tehty tilasto, jonka mukaan ala-asteen opettaja tekee yhtä monta tuntia töitä kuukaudessa kuin raksamies. Ala-asteen oppilailla on 80 tuntia kuukaudessa, mutta opettajat tekevät joka päivä 4 tuntia ylitöitä ja siis 160h kuukaudessa.

    VastaaPoista
  7. Kun aihe on tarpeeksi sensitiivinen, vain mielikuvitus on rajana kun keksitään näitä hienoja kiertoilmauksia rahvaan yleisesti käyttämälle termille "rupumaat". Ykä on tosin jo hieman ajastaan jäljessä, koska "kehittyvät maat" on korvattu ilmaisulla "hitaamman sivistyskehityksen maat". Kas noin. Sen sijaan en julkisesti suosittele käyttämään realistisempaa "korruptiomoraaliltaan kevyemmät maat", koska se saattaa loukata jonkun herkkiä tunteita ja kaikkihan me tiedämme miten siinä sitten käy. Toinen vältettävä ilmaisu on "kehitysapu", pitää olla "kehitysyhteistyö. Onhan se yhteistyötä kun lähetämme Afrikkaan vuosi toisensa jälkeen tonnikaupalla seteleitä ja he lähettävät sitten meille yhteistyön hengessä klaaniensa parhaat aivot. Saatamme jopa olla se voittava osapuolikin eli taas afrikkalaisia riistetään!

    Kaksi sanaa joita päättäjät eivät halua edes kuulla saati toteuttaa on priorisointi, ja sitten se oikea vastuu. Myös sanaparin "vastuullinen päättäjä" voisi poistaa kielestämme ainakin seuraaviin vaaleihin asti. Jos sieltä sitten joku löytyisi... Vaikka kansalta ei pahemmin kysellä, luulen että poistettavista sanoista tulisi aika pitkä lista: velka mustille veljillemme, globalismi, ilmu, solidaarisuus, kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat, kunnioitus, natsit ikkunan alla, rasismi, normatiivisuus jnejne.

    En oikein näe logiikkaa näissä hallituksen kuvioissa. Kun neukut hyökkäsivät aikoinaan Suomeen, kansa taisteli ja kärsi. Kun nyt samat neukut hyökkäsivät Ukrainaan, ukrainalaiset taistelevat ja kärsivät mutta nyt solidaarisuuden ja globalismin nimissä myös suomalaisten täytyy kärsiä ja nimenomaan ns. päättäjien haluamalla tavalla. Luulenpa, että suomalaiset kärsisivät mieluummin jeesaamalla maahan tulevia ukrainalaisia pakolaisia eikä heittelemällä seteleitä sananmukaisesti taivaan tuuliin.

    Jatkan parilla ihmettelyllä.
    tira+

    VastaaPoista
  8. Tervehdys Nils-Aslakille ja tira+:lle & kiitos kommenteistanne.

    Nils-Aslak: Tee vaan sinäkin postaus. Näitä asioita kannattaa levittää mahdollisimman laajalle. Hoitajien tulisi muistaa, että heidän – niin kuin muuten minunkin – palkka tulee toisten nettoveroista. Kannattaisi siis metelöidä siitä, mihin niitä nettoveroja käytetään. Käsittääkseni opettajien tilanne on aika pitkälti tuollainen. Ja muistetaan, että heillä ei ole enää minkäänlaisia valtuuksia.

    tira+: Kommenttisi taas kertaalleen osui ja upotti.

    VastaaPoista
  9. Nyt Ylen uutisissa tuli nuo hoitajien peruspalkat ja ne ovat 2.5 tonnin luokkaa. Ne ovat samaa tasoa kuin rikkaassa Ruotsissa, missä on korkeampi verotus.

    Minä soisin ehdottomasti kaikille hoitajille hyvät korotukset.

    Pari viikkoa sitten kävin erään opettaja tuttuni kanssa ihmettelemässä Espoon nuorisotiloja. Kalliissa kauppakeskuksessa varmaan 500 neliötä ja monta mamua "töissä". Olen käynyt siellä usein ja tuossa tilassa on keskimäärin 0.5 nuorta paikalla ja kesällä ei ketään. Näitä on monta, joten siinäkin palaa miljoonia vuodessa. Lisäksi näitä monikulttuurisia, pelkästään somalien ja muiden muslimien tiloja on lähes joka korttelissa.

    Niillä on samat olohuoneet kuin muillakin.

    VastaaPoista
  10. En viitannut Annukan habitukseen, vaan hänen vaatimukseensa siitä kuinka Meidän Kaikkien on lähitulevaisuudessa kiristettävä vyötä, mutta jostain syystä voisin olettaa ettei hänen itsensä tarvitse.
    Mitä naismakuun tulee, itsehän pidän pehmeän täyteläisistä dutterinpullukoista enemmän kuin luisevista ruipeloista.

    VastaaPoista
  11. 1. Missä luuraa opetusministeri? Maahan tullee jatkossa huima määrä kouluikäisiä lapsia joille on taattu koulupaikka ensimmäisestä tulopäivästä lähtien. Opettajapulaa on valiteltu vuosikausia. Olisiko nyt aika ottaa takapakkia ja peruuttaa se älyvapaa inkluusio? Olettaisin, että suomen kieltä osaamattomille mutta koulunkäyntiin tottuneille ja siihen halukkaille lapsille olisi eduksi ihan joku muu kuin tämä idioottimainen ideologinen keksintö. Sama koskee tarhatätejä joista huutava pula. Tarhatädin pitää olla korkeakoulutettu varhaiskasvatuksen osaaja, mutta ipanoiden kodeissa saa mutsit sitten olla mitä tahansa. Lisäkäsien hankkiminen kustannetaan peruuttamalla tämä toinen idioottimainen idis eli kyvyttömien/haluttomien pakottaminen istumaan vielä kaksi vuotta koulunpenkillä.

    2. Länsimaita on jo vuosikymmeniä syytetty siitä, että lahjoitamme viljaa Afrikkaan ja tulleilla estämme afrikkalaisen viljan tuonnin. Tota noin, jos siellä on sitä viljaa ihan vientiin asti, niin mikä tässä on se nälänhätäongelma? Vientidollarit gepardeille? Onko meitä syyllistetty ihan turhaan vaikka vaan olemme yrittäneet olla rasittamatta afrikkalaista miestä peltotöillä? Afrikkaa ristiinrastiin reppureissaavalta frendiltäni Pauli V:ltä kysyin kerran että onko hän koskaan nähnyt yhtään afrikkalaista miestä pellolla. Hetken miettimisen jälkeen: no enpä.

    3. Miten ihmessä ns. valtamediamme eli yle ja hesari (usarin blogikin) osaavatkin niin aliarvioida lukijansa ja kuulijansa. On oksettavaa, miten paljon palstatilaa annetaan näille iänikuisesti ruikuttaville somaleille. Bloginsa/mielipidekirjoituksensa alkavat yleensä "me suomalaiset" mutta jo seuraavassa kappaleessa ilmaistaan kauna kun "te suomalaiset" olette kohdelleet meitä niin väärin vaikka parhaamme olemme tehneet ja ikinä mitään kotouttamista saaneet ja senkin väärin. Syyrialaiset ovat - sattuneesta 16.000 syystä - hipihiljaa, samoin irakilaiset joiden aika mennee sen 8. turvishakemuksen 8. muuttuneen olosuhteen pähkäilyssä.

    4. Etniset ja teinit - nuo pyhät ryhmät ja Suomen tulevaisuuden pelastajat - eivät vaatimuksesta huolimatta käytä stadissa julkisessa liikenteessä maskia. Vaan eipä pariin kuukauteen ole yhtään nuorta tai etnistä puikoissa näkynytkään, kaikki tommoisia kuuskymppisiä örmyjä suomalaisäijiä. Pysähtyvät ihan oikeilla pysäkeillä ja kyyti on tasaista joten jotain iloa koronastakin. Huomio ei ole pelkästään omani.

    Meni offiksi että heilahti, mutta Ykän taannoisella luvalla.
    tira+

    VastaaPoista
  12. Tervehdys Nils-Aslakille, Qroquius Kadille ja tira+:lle & kiitos kommenteistanne.

    Nils-Aslak: Paremmat palkat soisin heille minäkin. Ja sehän onnistuisi kun priorisoitaisiin siihen, mihin oikeasti tarvetta on. Vaan sehän ei suinkaan käy. Ja onneksi asun niin syrjässä ettei minun tarvitse nähdä noita monikulttuurisia tiloja ollenkaan.

    Qroquius Kad: Joo, Annika tuskin kiristää vyötään ja tinkii elintasostaan.

    tira+: Taas hyviä huomioita. Tuohon ykköskohtaan yleensäkin totean että Suomessa katsotaan vain papereita. Ei kokemusta eikä osaamista.

    VastaaPoista
  13. Suomi lataa tähän ilmastorahoitukseen 2023-2026 yhteensä about 650 miljoonaa euroa. Yli puolet tuosta rahasta on lahjamuotoista ja alle puolet investointitukia ja lainoja. Oot Ykä oikeassa... Kyllä yli 300 miljoonan lahja saa moniaan heimopäällikkön suun messingille. Lahjahan on kaikella tapaa vastikkeeton, eli sen voi hölvätä vaikka murrin perseeseen kunhan aikomukset on ”hyvät”. Ja murrin perseeseenhän nuo rahat on menneet aina, vaikka rahoittajat ovat joskus heristelleet soo-soo sormen kanssa... Hanat eivät kuitenkaan ole menneet, tai tule menemään koskaan kiinni. Rymähtää raskaan rynnäkkövit.tuksen puolelle, koska juuri nyt tuota tukea lisätään, kun omassa pesässäkin olis rahanreikää, mikä/mitkä ei ole kenenkään tai minkään persiissä. Mutta oma pesä ei ole prioriteetti, sano. Ettei menis ihan synkistelyksi, niin kevennän mielipuoltani pähkäilemällä kuinka helevetin iso perse sillä murrilla täytyy olla, että tuo kaikki fyrkka mahtuu sinne?

    VastaaPoista
  14. Raha tulee raha menee muttei pesää tee. Ainakaan Suomeen.

    VastaaPoista
  15. Ettei menis ihan synkistelyksi, niin kevennän mielipuoltani pähkäilemällä kuinka helevetin iso perse sillä murrilla täytyy olla, että tuo kaikki fyrkka mahtuu sinne?
    Tämä anon pohdiskelu kyllä kevensi totaalisesti. Ihan ääneen nauratti. Kiitos tästä kaiken synkkyyden keskellä:)
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  16. Tervehdys Anolle, Ihmettelijälle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

    Ano & Huru-ukko: Anolta tosi hyviä tuumailuja. Ja sen murrin perseen täytyy olla kyllä todella iso.

    Ihmettelijä: Kyllä se varmaan Suomessakin pesää tekee mutta ei tavallisille suomalaisille.

    VastaaPoista
  17. Täytyy sanoa, että tuo hallituksen touhu kirvoitti nyt suoranaisen primitiivireaktion. Tapahtui, kuten Henry Higginsille My Fair Ladyssä, jossa hän pauhasi siitä mitä tapahtuu, kun päästää naisen elämäänsä (Let a woman in your life) ”You was a man of grace and polish / who never spoke above a hush / now all at once you’re using language / that could make a sailor blush”. Tuli sanottua jotakin naisista, jotka jakavat auliisti vieraille mutta pihtaavat kotona.

    No joo. sitä on ollut usein tapana sanoa, että naisten hahmottamiskyky on huonompi kuin miesten ja sen takia he eivät hallitse kokonaIsuuksia vaan tekevät yksittäisiä päätöksiä yksittäisten mielitekojen pohjalta ympäristöä ja tilannetta huomioimatta, katsomatta sen enempää eteen kuin sivullekaan. Mutta en uskonut, että kokonaisuuksien hallinta ja tilannetaju olisivat näin onnettoman huonoja. Saarikko on tietysti jokseenkin varmasti oikeassa siinä, että elintaso tulee putoamaan. Näin siinä tuppaa sotatilanteessa käymään, kun talous syöksyy, inflaatio ryöpsähtää, korot pompsahtavat ja puolustukseen on pakko satsata olennaisesti aikaisempaa enemmän. Mutta että siinä tilanteessa sen kun lisätään rahan jakamista sellaisiin kohteisiin, jossa sillä ei saada aikaan yhtään mitään positiivisia tuloksia.

    VastaaPoista
  18. Tervehdys, Strix Senex. Valitettavasti erityisesti valtakoneisto on täynnä tuon kaltaisia naisia.

    VastaaPoista
  19. Menee ehkä hieman ohi päivän epistolan, mutta menköön.
    Katselin tuossa yle areenasta ohjelman Suomineidot. Se kun sai ylenannon somekanvilla tyrmäyksen niin ajattelin, että se saattaa olla ihan asillinen ohjelma. Olikin, koska se kertoi kolmesta "erilaisesta nuoresta", eli mielestäni ihan tavallisista nuorista naisista joiden ajattelu poikkeaa valtavirrasta, siksi kai heitä mollataankin.
    Kyllä ainakin minun tuttavapiiriini jokainen heistä mahtuisi, mahtuisi hyvinkin vaikka en ehkä kaikkia ajatuksiaan allekirjoita. Vaan ne ovat hiedän mielipiteitään ja se on ihan ok. Eli annetaan kaikkien kukkien kukkia, mutta kitketään rikkaruohot sieltä kukkapenkistä.
    Huru-ukko.

    VastaaPoista
  20. Maksoin Maaseudun tulevaisuuden tilauksen kolmeksi kuukaudeksi. Vielä tämän kuun alussa lehti parkui ahdinkoa ja katastrofia. Sitten yhtäkkiä sävy muuttui. Net lehti huokuu optimismia ja luottamusta. Ilmastohumppa raikaa ja luomu maistuu. Selviämme helposti.

    VastaaPoista
  21. Hallitus on "sopinut" 370 miljoonan leikkauksista. Sen voisi tehdä kehitysavusta eikä tuntuisi vielä missään. Kohentaisi taloutta kohdemaissa ja Suomessa. Jokunen siirtomaaherrana Afrikassa oleskeleva ulkoministeriön viranhaltija jouduttaisiin varmaan kotiuttamaan, mutta sekin olisi pelkkää positiivista. Koko kehitysapuhan pitäisi nykymuodossaan lopettaa. Tarvitaan vain rohkeita poliitikkoja jotka uskaltavat sanoa asiat niin kuin ne ovat.

    Saarikko sai kerätä irtopisteitä sanomalla julki, että dieselin "uusiutuvien" lisäaineiden sekoitusvelvoitetta voidaan tilapäisesti alentaa. Toivotaan että näin käy ja päätös on yhtä tilapäinen kuin autovero. Nesteen tulokseen tuo saattaa tehdä loven, se kun on satsannut "uusiutuviin". Tuloksesta leijonan osan vie kyllä veroparasiitteihin yksi maailman suurimmista sijoitusyhtiöistä, Black Rock, kiitos valtio-ohjaavien ministereiden. Nesteellä on miltei määräävä markkina-asema Suomessa, kiitos Uolevi Raaden. Uolevi varmaan kääntyy haudassaan ja huutaa saatanan tunareita.

    VastaaPoista
  22. Kehitysavun murrin perse on Afrikka. Luonnonvaroiltaan rikas, mutta suurin ongelma on korruptio. Suuret yhtiöt lahjovat vaikutusvaltaiset poliitikot ja sen jälkeen maassa saa hääräillä mielensä mukaan kenenkään puuttumatta. Kaivaa maasta rikkaudet. Paikalliset asukkaatkin jäävät nuolemaan näppejään. Nuo yhtiöt nakkaavat paskat ympäristölle ja ilmastolle. Heidän jälkeensä jää vain paskakasat. Sitten maat jotka eivät noista rikkauksista kostu paskankaan vertaa maksavat veroillaan "ilmastotoimia", joka sekin uppoaa samaan korruptioon. On täysin vailla järkeä. Tiedän koska olen ollut siellä töissä ja nähnyt. Kun tämän näkee muurahaiskansalainen, se pitäisi nähdä "johtavan" poliitikonkin.

    Kiinalaisten "investointeja" Afrikkaan kehuskellaan, mutta toimivat kuin muutkin suuret kansainväliset yhtiöt. Vuokraavat tai ostavat viljelysmaitakin joista sato viedään Kiinaan ja paikalliset jäävät odottelemaan "ruoka-apua". Poikkeus taitaa olla vain duunareille maksetut mitättömät palkat.

    VastaaPoista
  23. Kun rahat loppuvat, ajattelu alkaa. Tosin voi käydä vielä karmeamminkin, jos ruokakin loppuu. Annika Saarikko ainakin näyttää olleen kaikkina ruoka-aikoina kotona, joten pieni vyönkiristys tekisi hänelle itselleen henkilökohtaisesti ihan hyvää, ylipaino lisää erilaisten sairauksien riskiä ja rasittaa polvia. Kannattaisi hänenkin ajatella tulevaisuuttaan.

    Mitä mahtaa ajatella kepun äänestäjä, kun näkee hänen hallituksensa vievän rahat maaseudulta etelän maille? Missä kohtaa pinna katkeaa?

    VastaaPoista
  24. OT mutta ajankohtainen asia:


    ”Nyt tarvitaan rohkeutta ja uusi tapa ajatella”

    Aamulehti - https://www.aamulehti.fi/pirkanmaa/art-2000008676213.html
    Hoitaja ja hoitoalan ammattilainen kertoo kuinka homma saadaan toimimaan:
    ”Uutta tapaa ajatella edustaa digitalisaation hyödyntäminen täysimääräisesti ja sen laskeminen osaksi hoito- ja hoivatyötä. ”Teknologisilla ratkaisuilla voidaan viedä henkilöstömitoitusta alaspäin eikä niin, että toimijoiden pitää investoida sekä henkilöstöön että teknologiaan.”

    Työterveyden asiakkaille on jo tuttua se, että lääkärin vastaanotto on kännykässä. ”Perusterveydenhuollossa on mahdollisuus etävastaanottoihin ja konsultaatioon. Hoivakodeissa voidaan hyödyntää oppivaa tekoälyä. Liikkeitä seuraava laite oppii parissa viikossa havainnoimaan, koska vanhus on esimerkiksi vaarassa kaatua.”

    Tämä hoitaja ei vaadi lisää palkkaa, ei, ei vaikka on demari. Vaan järkevämpää resurssien kohdistamista, toimivaa työnjohtoa ja tekniikkaa oikeisiin kohteisiin avuksi. Älyä ja keinoälyä. Pelkä käsien vääntely ja lisäraha ei vaan auta, eikä varrsinkaan lisäraha gepardihatuille.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  25. Moro Ykä,
    Eletään synkkiä aikoja, muttei niin synkkiä etteikö tämä meidän oma Kleptokratia pystyisi varastamaan suomalaisilta lisää hyvinvointiyhteiskunnan nimissä! Järjestelmä pitäisi purkaa alkutekijöihin ja ottaa valta pois näiltä järjestelmäpuolueilta!
    Mielenkiintoiseksi Annika tytön lausunnon tekee se, että samaan aikaan, kun hän, valtiovarainministerinä vaatii suomalaisia kiristämään vyötä, niin hänen kolleegansa Italiassa alentaa polttoaineveroja, jotta kansa pärjäisi paremmin.
    Tuosta herää parikin ajatusta/kysymystä, millä rahoilla Italia alentaa verotustaan, tämä taisi helppo kysymys!, mutta Vaikeampi on ymmärtää poliitikkojen toimintatapojen eroja toisessa maassa pyritään kaikin tavoin auttamaan oman maan kansalaisia ja toisessa taas ei!

    Järjetelmä on Suomessa kasvanut liian suureksi ja itseriittoiseksi suojatyöpaikka organisaatioksi.

    Voi Aikoja Voi Tapoja

    VastaaPoista
  26. Ei Järjestelmäpuolueelta valtaa voi mitenkään pois ottaa, kun neljä viidestä suomalaisesta kannattaa sitä!
    Ei viidenneksen vähemmistö voi hallita kuin kehitysmaassa.

    VastaaPoista
  27. Ensi talvena otetaan waltawa harppaus vihreässä siirtymässä, liikkumisessa lämmityksessä ja ruokavaliossa. Vyötä ei tarvitse kiristää jos nauttii vähintään kansanedustajan palkkaa johon yltää alle kaksi prosenttia kansasta. Muut joutuvat kiristämään, jos on vyö mitä kiristää. Jotkut saattavat kiristää sen kaulan ympärillekin.

    Hallitus viivyttelee "tukitoimia" koska päivittäin kilisee miljoonia ylimääräistä valtion kassaan. Mitäs silloin turhia kiirehtimään. Odotellaan niin kauan että loppuu maksajat. Ja virkamiesmatematiikan mukaan verojen ehtyminen korvataan aina verojen korotuksilla.

    VastaaPoista
  28. Aamuteeveessä Motivan ja Sitran edustajat kehottivat säästämään energiaa. Siellä on kuulemma potentiaalia. Jos saan ehdottaa, Sitran porukat kotiin ja toimisto kylmäksi. Vastaavia säästökohteita Suomessa on pilvin pimein.

    VastaaPoista
  29. Ruotsissa skulaa: Sosset jättesuosittuja. Minä ihan oikeasti alan nyt epäillä vilppiä ja vaalipetosta tulevaksi.

    https://samnytt.se/rekordhogt-fortroende-for-socialdemokraterna/

    VastaaPoista
  30. Aamulla herättyäni helmeilevän aamuvirtsan kustuani istahdin keittiön pöydän ääreen ja istuin hiljaa paikallani tovin verenpaineen mittausta aloittaakseni.
    Tämän ikäisellä äijällä on tietenkin teksti-tv sovellus käkättimessä. Arvelin että ei sen iPonen räpläys hissukseen mittaustulokseen vaikuta. Eikös vaan saatana soikoon ensimmäisenä silmille tullut juuri tuo 650 miljoonan esitys! 161/95 !! (mulla sentään kahdet painelääkkeet ja säännöllisesti otettuna). Tulee vaan mieleen taas Våyrys Paten: "voiko vitutukseen kuolla?"

    ei muuta kuin ylihintaista bensaa polttamaan ja veroeuroja hankkimaan..

    Sepi

    VastaaPoista
  31. VVM:n virkakyösti on "laskenut" hoitajien palkankorotusten hinnan. Rapia 5 miljardia Hoitajat laskeneet,että n. 200 miljoonaa. Eli helposti raha riittäisi hoitsuille jos jätetään ne kehittymättömien maiden tuulimyllyt rakentamatta. Maksavat sen saman 200 miljoona/vuosi. Ja jäävät jokatapauksessa rakentamatta, rahat kyllä menevät nihin.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  32. Tervehdys Huru-ukolle, Catilinalle, ano1:lle, Ano2:lle, Hessulle, Pyssymiehelle, Voi Ajoille Voi Tavoille, Qroquius Kadille, Ano3:lle, Ano4:lle ja Sepille & kiitos kommenteistanne.

    Huru-ukko:

    Viesti1: Joo, näköjään kyseinen ohjelma on saanut tiedostavaistossa aikaan melkoisen joukkorääkymisen.

    Viesti2: Mutta kehitysapu ja maahanmuuttoteollinen koneisto on koskematon. Ei siitä leikata mitään.

    Catilina:

    Viesti1: Pistää ihmettelemään. Luulisi kyseisen lehden olevan edes hiukka huolissaan maaseudusta.

    Viesti2: Tämä ei taas oikeastaan pistä ihmettelemään. Ruotsin vaalijärjestelmähän on sellainen että siinä on sinänsä mahdolliset monenlaiseen manipulointiin.

    Ano1: Kiitos hyvistä huomioista. Se kehitysapu on vaan sellainen pyhä lehmä että ei Järjestelmäpuolue sitä koskaan lopeta.

    Ano2: Tähän ei ole pahemmin lisättävää.

    Hessu: Nähtävästi se ajattelu ei ala ennen kuin tulee nälkä. Kepun äänestäjähän taitaa äänestää kepua vaikka se ottais pomokseen ittensä Perkeleen.

    Pyssymies: Tuo juttu on maksumuurin takana. Minulla on vähän kaksipiippuinen suhtautuminen tuohon keinoälyyn. Siinä on puolensa mutta toisaalta se vie työpaikkoja.

    Voi Aikoja Voi Tapoja: Näin pitäisi tehdä mutta näillä vaalituloksilla sitä ei taatusti pureta.

    Qroquius Kad: Jep. Mikä olisi se kynnys jonka jälkeen äänestyskäyttäytyminen muuttuisi? Kuinka syvälle täytyy mennä?

    Ano3: Täysin totta.

    Ano4: Kannatan lämpimästi ehdotustasi.

    Sepi: Verenpainelääkitys on itsellänikin. Missähän se huitelisikaan ilman sitä. Minulla muuten ainoa Ylen sivu jota katson säännöllisesti on juuri teksti-tv ja sivu 235 eli NHL-tulokset.

    VastaaPoista
  33. Tuo veli Huru-ukon mainitsema "Suomineidot"-sarja näyttää saaneen oikeinajattelevaiston kirjaimellisesti hulluksi raivosta:

    https://www.is.fi/viihde/art-2000008699881.html

    Enpä olisi uskonut tätä päivää näkeväni, että Nuori Älykäs Nainen syyttää YlenAntoa rasimista!
    Elämä on elämisen arvoista silkasta mielenkiinnosta;
    jos olisin eilen kuollut, en tuotakaan tietäisi.

    VastaaPoista
  34. Tervehdys, Qroquius Kad. Tuo suvaitsevais-tiedostavaiston henkinen pipi on jotenkin kaunista. Ja se kertoo paljon tuosta porukasta. Kun Ylellä esitetään kaksi (2) tuntia ohjelmaa joka ei ole heidän mielensä mukaista niin alkaa joukkorääkyminen.

    VastaaPoista
  35. Laitoin sen jutun ytimen viestiin. Ja sen keinoälyn pitääkin viedä työpaikkoja, Työpaikkoja, joihin ei riitä työntekijöitä tai rahaa palkkojen maksuun. Laitteet ovat jo olemassa ja käytössä, eri nimellä ja eri käytössä. Aktiivisuusranneke ja älykello. Ne pitää vain kytkeä toimittamaan infoa sairaalan tai muun hoitopaikan systeemeihin. 24/7 seuranta hoitsun kahden tunnin välein kurkistuksen sijaan.


    Nyt sairaalassa tms. hoitsu istuu sängyn vieressä koneita seuraten tai käy kurkistamassa aparin tunnin välein hengittääkö potilas.


    Tekniikka tuo tuohon väliin vaihtoehdon, kaikkia osaston potilaita voidaan seurata melkein yhtä hyvin kuin vieressä seuraten mutta halvemmalla kuin parin tunnin välein kurkistamalla.


    Pyssymies

    VastaaPoista
  36. Tervehdys, Pyssymies. Vaan eikös niitä työpaikkoja pitäisi karsia ennemminkin turhista akateemisista suojatyöntekijöistä?

    VastaaPoista
  37. Kun hoitajista on pula, niin ei akakoomikoiden työpaikkojen tarjonnan vähentäminen auta, ainakaan ihan heti.

    Tämä tekniikka helpottaisi hoitajien työtä ja voisi peräti lisätä ammatin haluttavuutta.


    Nyt minimimiehitys öisin on 2 hoitajaa / osasto. Toinen kököttää konttorissa ja odottaa hälyä, toinen kurkistelee huoneisiin tai valmistelee päivän askareita. Kumpikin tarvitaan, jos ilmenee jotain. Vaikka teppo kaatuu matkalla vessaan. Kun kumpikin on teppoa nostamassa saa matti sydärin, ei saa painettua hälynappia ja löytyy parin tunnin kuluttua vainaana. Jos seppo painaa matin sydärin herättämänä hälynappia, ei hälyn vakavuus selviä, ehkä seppo vain haluaa pissalle tai panadoolia, teppo talutetaan petiinsä, ennen kuin mennään ihmettelemään mikä on sepolla hätänä.


    Edistynyt tekniikka voisi huomata, että teppo horjuu ja hoitaja voisi ehtiä taluttamaan. Matin sydäri taas hälyttää ensiavusta elvytysryhmän, jos ei automaagista hälyä kuitata tietyssä ajassa. Voisi jopa huomata rytmihäiriön tms. enteen ennen kuin siitä on vaaraa.

    Tekniikka on valmiina, wifi & 5g -verkko, älykellot - tarvitaan hieman ohjelmaa. Ei tunatorin tai fuckitsun surta kaiken ratkaisevaa the Ohjelmaa vaan ihan pikkuruista kikkulaa. Sattuneesta syystä kyselin meidän mobiilihemmoilta ohjelman teon vaikeutta. Kuulemma rajapinnat on jo olemassa, eikä ohjelman teko ole kummoinenkaan juttu - no, oli vastauksessa monta lyhennettä ja paljon jargonia. Mutta ei se ole mitään NASA-juttua, ei hinnaltaan eikä vaikeudeltaan.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  38. Mietin tuossa kerran että kun olemme haikailleet vanhojen hyvien aikojen perään ennen koronaa niin saattaa olla että kohta haikailemme niitä aikoja kun korona oli suurin ongelmamme.

    VastaaPoista
  39. Tervehdys Pyssymiehelle ja TR:lle & kiitos kommenteistanne.

    Pyssymies: En kiistä, etteikö tuosta tekniikasta olisi hoitajille hyötyä. Mutta sen varsinaisen hoitajantyön tekee kuitenkin ihminen.

    TR: Pelkäänpä että olet oikeassa.

    VastaaPoista
  40. Tervehdys, valtio voisi ihan hyvin määrätä esim. polttoaineen valmisteverolle katon. Kohoava polttoaineen hinta joka tapauksessa tuo arvonlisäverotuloja entistä enemmän, tuolla vaan tasoitettaisiin tilannetta jossa koko ajan kasvavalle veronosuudelle lasketaan veroa veron päälle. Ihan saman voisi tehdä muille energiaveroille, mutta kun kassa kilisee keskiluokan kustannuksella niin tällaisia korjaavia toimia ei tulla näkemään. Öljyn maailmanmarkkinahinta lähti jo laskuun, mutta siihen suuntaan menevää liikettä ei pumpulla huomioida. Joku viisas (https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/86bb5a40-42a2-42f1-bbd0-51f979d6e9a4) ehti jo heittää sellaisenkin näkemyksen että Suomi olisi kohta sähkön suhteen omavarainen mikä rajoittaisi sähkön hintaa. Jos tuo nyt toteutuisi, niin sehän antaisi vaan sekopäähallitukselle hyvän tekosyyn tukea muiden vielä halvenpaa sähköä esim. nyt vaikka jonkun tukipaketin muodossa. Suomalaisia tuokaan ei tule hyödyntämään.

    Iltapulu laittoikin taas asiat tärkeysjärjestykseen; transtiesmistä ei ollutkaan vähään aikaan saanut juttua kun ryssän erikoisoperaatio vie kaiken palstatilan. Tässähän saatiin ihan selkeä osoitus ukrainalaisesta suvaitsemattomuuddesta, ja me suomalaiset ollaan vielä ottamassa heitä vastaan mieluummin kuin partalapsia ja muita läpsyttelijöitä (jotka olisivat todennäköisesti jo tappaneet samaiset ihmiset, mutta ei puhuta siitä).
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/fac86480-df24-41b8-be6c-6ab6ff6476e4

    t.Puupääukko

    VastaaPoista
  41. Ei tuo Pyssymies aivan hutilaukausta tehnyt, asiaa kaikki tyyni. Itselläni sattui tässä jokunen vuosi sitten oikosulku tuolla yläkerrassa, omassa keksuskoneessa. Oli "tarkkiksella" kaikenlaista letkus ja mittaria kiinni, hoitsut kävi kattomassa ja katsoivat samalla aparaatin keräämät tiedot ja "päälääkäri" tutki kanssa. Ei ne hoitsut koko ajan siinä vieressä olleet, kas kun oli muitakin kuin minä. Kätevää et aparaatti rekisteröi kaiken mitä päässä ja ruhossa tapahtui ja hälyttikin mielestäni jos rupesi menemään mönkään. Hoitaja kyseli aina käydessään nimen ja hankkarin, eli onko ukko älyissään. Kädet sivulle ja siitä sormenpäät vatakkain silmät kiinni. Se ei mulla meinannut onnistua, ei edes silmät auki. Mie sanoinkin ettei tää ole mulla onnistunu edes selvin päin, niin melkein ääneen hymyilivät siinä.
    Että iso kiitos niille hoitsuille ja niille päälääkäreille. Saivat ukon sen verran kuntoon ettei vielä teuraaksi tuomittu. Ja hyviä ne koneet on/olisi noissa valvonnoissa ja jos niin myös että häly lähtee heti eikä viiestoista päivä.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  42. Timpuri tekee varsinaisen timpurintyön, vikka käyttääkin käsisirkkeliä ja tasohöylää eikä tikkisahaa ja kirvestä. Kehitys kehittyy, toivottavasti hoitoalallakin.

    Mutta mikä nimeksi alikehittyneille maiile, imbesillimaa? Idiokratia? Keharimaa? Vammala?

    Pyssymies

    VastaaPoista
  43. Jospa sanottaisiin alikehittyneitä maita ihan vaan alikehittyneiksi maiksi ja jätetään vammaisten pilkkaaminen muille?

    Sen sijaan alikehittyneille maille olisi suotavaa luoda luokitus, jolla ne voidaan jaotella
    kehittyviin, kehityskykyisiin ja kehityskyvyttömiin;
    kehitysapu on syytä suunnata vain ensinmainittuihin ja niihinkin kiinalaiseen tapaan.

    VastaaPoista
  44. Tervehdys Puupääukolle, Huru-ukolle, Pyssymiehelle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

    Puupääukko: Joo, veikkaan että sähkön hinnassa ei pahemmin laskua tule ja bensakaan tuskin enää menee alle kahden euron. Ja tuossa Ukrainan sodassa on taas kertaalleen nähty että ihmishenki ei Venäjällä paljon paina.

    Huru-ukko & Pyssymies: Tuollaisessa käytössä tekniikka on totta kai hyvä asia.

    Pyssymies & Qroquius Kad: QK:n idea on aika osuva. Vaikuttaa tosin että luokitukseen pitäisi lisätä myös kehityshaluttomat valtiot.

    VastaaPoista
  45. Kehitysavun autuaaksi tekevästä voimasta hyvä esimerkki on Sambia. Luonnonvaroiltaan upporikas valtio. Sen poikki kulkee yksi suurimmista kupariesiintymistä, Copperbelt, keskiafrikan kuparivyö, jota kuokkivat monet ylikansalliset yhtiöt parhaillaan.

    Suomi on kylvänyt Sambiaan kymmeniä miljoonia vuosittain jo 45 vuotta ja mitä on saatu aikaan. Rahat on varastettu ja Sambia on velkaantunut yli äyräidensä. Positiivista on vain, että "kehitysapu" ajetaan alas. Negatiivista että kansa näkee siellä nyt nälkää. Tiedän koska minulla on sinne kontakteja ja pyytävät rahaa ruokaan. Kiinalaisia on kuulemma nykyisin joka paikassa. Intialaisia kasvaa siellä jo viidettä polvea ainakin ja pitävät päivittäistavarakauppaa ja nykyisin teollisuuttakin (ja korruptiota) yllä eikä palkkaa paikallisille juuri makseta.

    Sambialaiset kuvittelevat että me olemme varakkaita ja että meillä olisi varaa lähetellä apurahaa aina kun tarvitsevat, mutta ei meno meillä paljon Sambiasta poikkea. Valtio vie rahamme erilaisilla "haittaveroilla" ja joku ne varastaa. Hyvä kun tässä itse selviää päivästä toiseen jotenkuten. Linkeissä lukemista jos jaksatte.
    https://yle.fi/uutiset/3-10647752
    https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/10/13/suomen-kehitysapua-katosi-korruptioon-sambiassa

    Ja vielä Ulkoministeriön virallinen lausunto
    https://um.fi/kehitysyhteistyo-sambia

    VastaaPoista
  46. Tervehdys, Ano. Tuo Sambia on kyllä erinomainen esimerkki.

    VastaaPoista
  47. Kehitysapu on järjestelmä, jossa rikkauden maiden köyhät rahoittavat köyhien maiden rikkaita, mahdollistaen heille aidon jet-set -elämäntyylin.

    Siksipä kyseisestä järjestelystä ei tulla koskaan luopumaan, koska osa noista rahoista kierrätetään takaisin rikkaiden maiden rikkaille sekä politbroileristolle, joiden tehtävä on mahdollistaa tämä(kin) veivaus ynnä puljaaminen aina maailman tappion saakka. Onneksi Suomi on maailman onnellisin sekä vähiten korruptoitunein valtio!

    Rahaa on JOS sitä kaivataan muualla!
    Kuten tuo ilmastoveivauskorvauksen korotus hyvin osoittaa.

    Eipä vähä mittää kun ministeriöt käyvät suoranaista kilpailua siitä kuka avokätisimmin rahaa ja materiaaleja maailmalle saa maastamme toimitettua:

    Esim. Puolustusministeriö:
    Ei vielä riittänyt ne 2500 sirpale-/luotiliiviä sekä Kevlar-kypärää, telttaa, 70 000 tstmuonapakkausta, 1500 66 KES 88 -kertasinkoa (joista osa on jo päätynyt venäläisten sotasaaliiksi!), 150 000 7,62x39 JVA 0316 (kotimaista RK:n) patruunaa ja 7,62 RK 62 M -rynnäkkökivääriä (ilmeisesti optiikoineen?) vaan eilen tehtiin salainen päätös lisäavusta! Sen sisältöä voimme vain arvailla mutta omana veikkauksena listaan jo aiemmin toimitetun materiaalin määrän tuplaamisen sekä sen muutaman kymmenen BUK M1 ilmatorjuntaohjusta, joiden varastointiaikaa meillä oli vielä pari-kolme vuotta jäljellä...

    Paskat omista tarpeista kun päästään kerrankin auttamaan..!

    Ai niin ja joo: Elintasostamme on tingittävä, ettei muiden vain tarvitse moista tehdä saati kokea.


    -Tvälups-

    VastaaPoista
  48. ja siis (ei ainakaan vielä) Ukrainaan ole toimitettu 150 000 rynnäkkökivääriä, kuten yo. tekstistäni voisi päätellä vaan kotimaista patruunaa meni tuo kolme lavallista ja itse aseita sen 2500 kappaletta varusteineen (eikö prkl ne kiinalaiset Rehnin ostokset olisi tuonne välttäneet?!)


    -Tvälups-

    VastaaPoista
  49. Tervehdys, Taisteluvälineupseeri. Joo, epäilemättä niistä 1990-luvulla hankituista rynkyistä olisi ollut jaettavaa eikä niistä uusista modatuista. Sinänsä jokainen ukrainalaisten tuhoama tankki on varmasti pois Suomen kimpusta. Mitä tulee tuohon muuhun niin se, että suomalaiset maksavat muiden törsäämisen ei valitettavasti ole Suomessa enää edes vika vaan pysyvä ominaisuus.

    VastaaPoista
  50. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja25. maaliskuuta 2022 klo 18.43

    Synkkään aikaan vähän kevennystä?

    Tiede(TM) on tehnyt YLEssä taas aimo harppauksia: https://yle.fi/uutiset/3-12346473

    En enää ihmettele, että entiset kansanedustajat/europarlamentaarikot näkevät ikkunan alla Natsikulkueita(TM).

    VastaaPoista
  51. Mitäpä uutta tuossa on, että neitonen uskoo osaavansa lukea hevosen ajatuksia;
    vaginalliset ja penikselliset ämmät luulevat osaavansa lukea miesten ajatuksia ja myös lähettää niitä itse.

    Siitä seuraa sitten ratkihauskoja parisuhdetilanteita, kuten vaikkapa ettei mies taaskaan tuonut kaupasta sitä mitä piti, vaikka hänen totisesti piti se kyllä tietää;
    sen verran selvästihän nainen oli ajatellut kaiken mitä kaupasta on tuotava!

    VastaaPoista
  52. Tervehdys Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. Sinänsä tuon naisen ns. uushenkisyys on täysin vaaratonta jos hän harrastaa sitä vain keskenään. Ja joo, moni nainen on kyllä sellainen, mitä Qroquius Kad sanoi.

    VastaaPoista