maanantai 1. elokuuta 2022

NARKIT, HUONEET JA VALHEET

Siitä on varsin pitkä aika kun olen postauksissani sivunnut omaa alaani eli lastensuojelua ja siihen olennaisesti liittyviä huumeita. Laitanpa nyt muutaman rivin kun tällä hetkellä on noussut kovasti tapetille tämä vaatimus käyttöhuoneista huumeidenkäyttäjille. Syy siihen, miksi se on noussut tapetille on tietysti se, että se on yhtä-äkkiä hypännyt tiedostavien ihmisten muodiksi niin kuin moni asia ennen sitä ja siinä muodissahan pitää olla mukana mahdollisimman julkisesti että todistaa kaikille olevansa tiedostava ihminen.

Näitä käyttöhuoneita perustellaan nimenomaan huumeidenkäyttäjien turvallisuudella ja huumekuolemien vähentämisellä. Olisipa neulojakin ympäristössä vähemmän, mikä sinänsä on hyvä. Mutta tässä muodissa unohtuu tavallisten, huumeita käyttämättömien ihmisten turvallisuus, niin kuin se yleensäkin tuppaa unohtumaan.

Kas kun tavallisille ihmisille vaaran aiheuttajia ovat nimenomaan sekä amfetamiinin että sen erilaisten johdannaisten ynnä useitten väärinkäytettyjen lääkevalmisteiden esim. bentsodiatsepiinien ja buprenorfiinin käyttäjät. Ja he tuskin noihin käyttöhuoneisiin edes tulevat ja mikäli tulevat niin eivät siellä pysy. Idea noissa aineissa on olla ihmisten ilmoilla mahdollisimman sekaisin. He ovat vaarallisia. Tavallisille ihmisille.

Valtamedia tietysti mielellään haastattelee niin nykyisiä kuin entisiä narkomaaneja ja uskoo ilman muuta kaiken mitä he sanovat. Itselläni kun on sattumoisin asiasta kymmenien vuosien kokemus niin voisin sanoa että joku sinisilmäinen toimittaja ei tajua sitä minkä me alallani olemme oikein hyvin oppineet. Eli: kun puhut narkomaanin kanssa, niin:

a) Hän valehtelee sinulle. Hän on erittäin hyvä valehtelemaan.

b) Varsinkin hän valehtelee sinulle silloin jos puhutaan hänen huumeiden käytöstään ja sen syistä. Ellei hän pysty narkkariuttaan kokonaan kiistämään, mitä hän yrittää, niin hän löytää aina syyn jostain muusta kuin itsestään. Hän on uhri, hän on ahdistunut, hän on ajautunut, hänellä on traumaattisia kokemuksia jne.

c) Eritoten hän jättää kertomatta sen hyvin yleisen kaavan jolla narkkariksi tullaan:

Eli:

1. Olin kiinnostunut huumeista vaikka olin saanut tonnikaupalla valistusta niiden vaarallisuudesta. Kukaan ei pakottanut.

2. Kokeilin huumeita ja huomasin, että näistähän saa ihan pirun hyvät kicksit. Tämä on minun juttuni.

3. Aloin käyttämään huumeita.

4. Jatkan huumeiden käyttämistä eikä minulla ole aikomustakaan lopettaa.

5. Kun huumeitten käyttö jatkuu niin välillä saatan mennä romuksi, menen katkolle, tulen vähän parempaan kuntoon ja sitten jatkan käyttämistä.

Mitä tulee noihin käyttöhuoneisiin niin itse pelkään sen olevan vain yksi askel matkalla siihen että kaikki kovatkin huumeet sallitaan. Toki sen asian puolustajia löytyy ja he sanovat että asiasta löytyy hyviä kokemuksia sieltä & sieltä. Mutta – omaan asiasta hieman ammatillista kokemusta – voin todeta että ei huumerikollisuus sillä mihinkään häviä. Sen pääkohteeksi tulevat vain alaikäiset. Ja sillä on oikein hyvä markkinarako sillä narkkaamisen alaikäraja tässä maassa laskee koko ajan. Eivätkä huumeiden käyttäjät muutu yhtään sen vaarattomammaksi jos huumeet laillistetaan.

Eli yleensä ja erikseen voin sanoa että minua ei kiinnosta pätkääkään narkomaanien kuolema. Se tulee joka tapauksessa. Se on väistämätöntä. Suurimmalla osalla. Minua kiinnostaa tavallisten ihmisten turvallisuus ja sitä narkomaanit uhkaavat. En ole työssäni vastuussa narkomaaneille vaan tavallisille suomalaisille ihmisille. Jotka saattavat tietysti – varsin aiheellisesti – kysyä, että mitäs lastensuojelu tekee huumeongelman ratkaisemiseksi?

Johon minä vastaan että ei mitään. Ei yhtään mitään. Se keskittyy pitämään kulisseja yllä. Niissä laitoksissa joissa nuorten huumeongelmiin pitäisi puuttua on itsessään valtava huumeongelma. Jolle ei tehdä mitään, koska työntekijöillä ei ole enää valtuuksia tehdä käytännössä mitään. Kiitos lakimiesten. Laitokset ovat nykyisin nuorisorikollisuutta ja huumeiden käyttöä ylläpitäviä ja edistäviä täyden palvelun hotelleja.

Joku voi todeta, että olipa kyynisen jätkän tekstiä. Siinähän toteaa. Mutta kun on tarpeeksi pitkään ollut tekemisissä narkomaanien kanssa niin siinä tulee kyyniseksi. Ennen kaikkea realistiksi.

Ja vielä niistä narkkareitten käyttöhuoneista. Nehän ovat siis nyt tapetilla koska ne ovat tiedostavien ihmisten tiedostavaa muotia. Kolmen kuukauden päästä niistä ei puhu enää kukaan mitään koska tiedostavat ihmiset ovat löytäneet itselleen jonkun uuden muodin jolla he voivat todistaa itselleen ja muille olevansa tiedostavia ihmisiä. Ajan hengessä ja muodissa mukana.



54 kommenttia:

  1. Näin sivulta seuranneena: Narkkipiikkihuoneita perustellaan, että vähentää rikollisuutta, siitä on muualla kokemuksia. Missä se on vähentänyt? Eipä ole esimerkkejä antaa. Joku entinen narkki on aina etsitty "mannakiiniksi" kertomaan, että juu, nyt menee hyvin kun pääsin kuiville.
    Enemmän uskon näihin parantuneisiin/eheytyneisiin entisiin hommpeleihin ja lepakohin, niihin jotka päässeet siitä titityy-propagansta ja sen elvittäjistä eroon. Ennen sivottavaksi joutumistaan.
    Vanhat juopotkin pääsevät helpommin eroon viinasta kuin narkit piikistä.
    Yhden entisen narkin olen tavannut, ei käyttänyt aineita, mutta piikistä hänkään ei ollut päässyt eroon.Keroi, että josjus tulee sellainen ahdistus, että on pakko pistää. Eli se pistäminen ole se juttu hänelle. Addiktio. Oli vaan saatava se piikki. Piikki, ei aineita. Mutta se PIIKKI!!!
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  2. Kukaan tiedostava ei ole huolissaan ilotytöistä, koska he eivät vaadi ilotaloja, jossa huorat voisivat turvallisesti harjoittaa ammattiaan. Tiedostavat uskovat, että seksin alalla kiellot toimivat, koska seksin ostaminen on kielletty. Heidän mielestään ilmeisesti huumeen saaminen kehoon on luonnollinen tarve toisin kuin peräkamarinpoikien seksin tarve.

    VastaaPoista
  3. Jos rakennetaan "käyttöhuoneita" niin pannaan tarjolle ilmaiset piikitkin sellaisella annoksella että käyttäjän voi siirtää suoraan takaovesta laatikkoon ja kalmistoon. Olisi yksi ratkaisu "huumeongelmaan". Kysytään vain mitä laatua laitetaan.

    VastaaPoista
  4. Oppikirjamateriaaliksi ottaisin tämän jutun. Huumeet eivät ole näytelleet kovin suurta osaa omassa työssäni, joten jo siitäkin syystä luin tekstin suurella mielenkiinnolla. Ja nykymaailmassa on niin, että se kyynisin näkemys on yleensä myös realistisin. Kiitokset siitä.

    PS-lehdenjakaja

    VastaaPoista
  5. Tähän on punavihermädätyksellä jo päästy.

    Sivuhuomautuksena vihreiden puoluekokoushan on jo narkkaripaskoille safe space joten miksi niitä tarvitaan lisää.No laitetaan ne narkkihuoneet sitten iiris suomelan ja muiden vihreiden natsipaskojen lasten päiväkotehin.Samaan tilaan.
    Samaan tilaan voi myös laittaa neekereidenpalvontakeskukset eli entiset vastaanottokeskukset sillä nythän niitä ei voi enää sellaisiksi kutsua kun ei näytä homma toimivan todellisten turvapaikanhakijoiden eli Ukrainalaisten kohdalla.

    VastaaPoista
  6. Kyyniseksi tulee tällaisessa yhteiskunnassa väkisin.
    Pahoista huumeongelmista selviävät ovat selkeä vähemmistö. Siis sellaiset, jotka lopettavat ja muuttuvat yhteiskuntaa hyödyttäviksi kansalaisiksi, jotka tuovat iloa lähimmäisilleen.

    Siksi olen miettinyt ja joskus jopa keskustellut asiasta yhden kansanedustajan kanssa. Oltiin samaa mieltä siitä, että paras ratkaisu olisi asuttaa huumeongelmaiset jollekin saarelle, josta pois pääsee vain polttohautaukseen. Annetaan niin paljon huumeita kuin haluavat.

    Lopun nopeuttaminen on onnellista juuri huumeongelmaiselle itselleen. Koska heidän elämänsä ei ole elämisen arvoista, eikä sellaiseksi muutu.

    Tällainen ajattelu on sopimatonta, etenkin kansanedustajalle. Siksi kehitellään kaikenlaisia käyttöhuoneita ja muuta turhaa.

    VastaaPoista
  7. Erikoista on asian käsittely mediassa, joka keskittyy vain huumeidenkäyttäjiin. Heidän kuolemiaan yritetään estää unohtamalla ympäröivä yhteiskunta kokonaan. Kuka tahansa voi joutua huumepöllyssään autoa ajavan tai tappamiseen kehottavan "ääniä" kuulevan uhriksi. Jo alkoholistien kanssa rahalliset ja sosiaaliset kustannukset ovat valtavia, käyttäjien ja läheisten inhimilliset kärsimykset eivät ole missään rahassa mitattavissa, mutta se ei näytä vielä riittävän. Ykän ruohonjuuritason kokemuksista voi päätellä, että yhteiskunta on jo luovuttanut. Eduskunnassa vaaditaan mietoja huumeita vapaaksi selittämällä parhain päin kokemuksia muualta maailmasta. Nyt ei poikkeuksellinen suomalainen humalahakuisuus ja huono viinapää ole esteenä.

    Rva Ano

    VastaaPoista
  8. Vanha kyynikko/Inho realisti1. elokuuta 2022 klo 9.16

    Eipä tuohon ole paljon lisättävää,samoihin johtopäätöksiin oon tullut,ihan sivusta seuranneena "siviilinä".
    Narkilla ei oo muuta mielessä,kuin seuraava annos ja miten sen rahoittaa.Ensmäisenä rahanlähteenä on yleensä oma perhe,siinä viimosena äitee.Kun vapaaehtonen rahoitus siltä suunnalta loppuu,viedään kotoa rahaksi muutettava tavara,ennenkuin vanhukset vaihtaa lukot.Kierre valmis.Kiitos Yrjö.

    VastaaPoista
  9. Samaa mieltä. Täällä maailman onnellisimmassa maassa, suojellaan kaikkia muita paitsi rikoksen uhreja , tavallisia veroa maksavia kaduntallaajia, valkoista lihaa syövää kantismiestä muunmuassa. Rajat vuotavat, poliisien resurssit ovat jossain ihan muualla kuin pitäisi. Tullimiehilläkin resurssipulaa. Valvonta jne onnetonta. 200 miljoonaa hallitus myönsi jonnekin kehitysmaahan tupakoinnin vähentämiseksi. Siinä se arvomaailma.

    VastaaPoista
  10. Käyttöhuoneista eniten kohkaa vihervasemmisto, samoin kuin kannabiksen laillistamisesta. Lieneekö oma äänestäjäkunta sellaisten hankkeiden tarpeessa?

    VastaaPoista
  11. Ammatillista kokemusta ei näistä narkeista liiemmin ole, mutta repaleisen lähiön kasvattina ystävien ja puolituttujen narkkaamisesta liiaksikin. Omien havaintojen perusteella sanoisin että lanttu niillä kaikilla oli sekaisin jo ennen rojuihin tutustumista, eikä aineet tilannetta parantaneet. Mt- ongelmien lisäksi tälle linjalle lähdetään myös syystä että halutaan kuulua johonkin ryhmään, olla kovia ja kapinallisia(silkkaa paskaa).
    Oli syyt mitä tahansa,loppuviimein se on kuitenkin oma valinta, joten heidän elämänsä tai hyvinvointi ei itseäni jaksa kiinnostaa. Ongelmat joita olen heidän taholtaan kohdannut liittyvät omaisuus rikoksiin, kolmisen kappaletta autostereoita ja viitisen polkupyörää on päättynyt vääriin käsiin. Tältä pohjalta asioita tarkastellen olen sitä mieltä että kaikki rojut lailliseksi ja apteekkiin, lääkäri määritelköön sopivat annokset että pysyvät kuoseissaan ja myrkyt voi jakaa vaikka ilmaiseksi, tulee takuulla halvemmaksi kuin nykyinen meno ja tavan tallaajien ongelmat vähenee. Kapina aspekti poistuu kun aletaan kohdella heitä sairaina ja ne jotka todella haluavat jättää sen maailman taakseen onnistuvat paremmin.
    Sotaa huumeita vastaan on käyty tuloksetta jo vuosikymmeniä, edes sen yhden banaanimaan diktaattorin äärimmäiset metodit eivät tuota tulosta, maa on edelleen alueen suurin metan tuottaja, ainoastaan väkivalta on kasvanut eksponentaalisesti ja siitä pääsevät nauttimaan aivan sivulliset(todistajat tapetaan). Ihan narkkia paapomatta voisi kokeilla jotain muuta ratkaisua ongelmiin, ne eivät näytä poistuvan sillä että kielletään.

    VastaaPoista
  12. Kun näistä narkomaanien piikityshuoneista alettiin puhua, näin heti silmissäni oopiumiluolat entisessä Kiinassa, missä niistä yritettiin päästä eroon, mutta Britannia aloitti jopa sodan ylläpitääkseen laitonta huumekauppaa, joka oli Englannin Itä-Intian kauppakomppanialle erittäin tuottoisaa. Britannia voitti sodan, ja käyttöhuoneet raunioittivat monien kiinalaisten elämän.
    Länsimaat ovat nyt kuin heikko Kiina 1800-luvulla, missä erilaista laittomuutta suositaan, kaikenlaista rappiota tuetaan, perinteisiä arvoja halveksitaan ja yhteiskunnan hajoamista edistetään.

    VastaaPoista
  13. Juuri näihin ongelmiin perehtynyt brittipsykiatri Theodor Dalrymple on osoittanut erääksi suurimmista ongelmista narkkien valehtelun, johon terveydenhuollon ammattilaiset ovat menneet mukaan vastoin parempaa tietoaan.

    Syytä mukaan menemiseen lie yhtä monta kuin mukaan menijöitä, mutta perusvaleita on kaksi:

    1) kun narkilta kysytään miksi hän alkoi käyttää, hän valehtelee jääneensä koukkuun ensikokeilusta
    2) kun narkilta kysytään miksei hän lopeta, hän valehtelee vieroitusoireiden olevan niin kauheita, että niihin voi vaikka kuolla.

    Ensinnäkään sellaista kamaa ei ole, johon jäisi kerrasta koukkuun.
    Toiseksi vieroitusoireisiin ei kuole.
    Ne kestävät fyysisesti pari viikkoa ja ovat keljuja kuin influenssa mahataudilla, mutta siinä se.
    Psyykkiset oireet jatkuvat sitten kauemmin.

    Käyttöhuoneista julistetaan saadun hyviä kokemuksia siellä täällä;
    mm. Portugali olisi hyvä esimerkki.
    En osaa antaa lähteitä suuntaan enkä toiseen, muistan vain asiasta olevan jälleen kerran kahta näkemystä:

    virallinen, jonka mukaan käyttöhuoneet ovat Oikotie Onneen ja Huumeongelman Ratkaisu.
    Sitten ovat ne, jotka katutasolta ovat seuranneet touhua ja sanovat empiiriseen kokemukseen vedoten, etteivät ne toimi niin kuin väitetään;
    hyviä kokemuksia liioitellaan tai sepitetään, huonot lakaistaan maton alle tai valehdellaan olemattomiksi.

    Oma ratkaisuni olisi tarjota narkeille käyttöhuoneita, joissa on mieleistään kamaa, neuloja ja kaikkia tykötarpeita niin paljon kuin mieli tekee.
    Nistä ei sitten olisikaan enää uloskäyntiä, vaan narkki saisi olla siellä sekaisin koko loppuelämänsä tuottamatta vahinkoa muille kuin itselleen.

    Ne, joille tämä ei sopisi, saisivat sitten sitoutua ottamaan sen narkin kotiinsa ja tyydyttämään hänen tarpeensa siellä.

    VastaaPoista
  14. Afrikassa törmäsin ilmiöön, jossa alkoholiongelmaiset siirretään kylän ulkopuolelle yhdessä asumaan. Siellä saavat juoda niin paljon kuin haluavat. Kyläväki vie sinne jonkin verran ruokaa sekä viinaa, että jaksavat olla omassa paikassaan. Ainakin tämän voisimme oppia afrikkalaisilta.

    VastaaPoista
  15. Asia, jota tässä blogauksessa / kommentoinneissa ei juuri sivuttu, ovat nämä 'anti-craving' medikamentit. Kai sitä voi ajatella, että jos jollain kemikaalilla saadaan aiheutetuksi riippuvuus (mitä se sitten molekyylitasolla onkin), niin ei liene mitään syytä olettaa, etteikö päinvastaista vaikutusta voitaisi myös aiheuttaa kemikaaleilla. Onko Ykällä tai muilla minkään käden tietoa niiden toimivuudesta tai tehokkuudesta? Kyllä niitä maailmalla tutkitaan ja kehitellään - siitäkin huolimatta, että huumelordien biznekset saattavat niistä pikkusen kärsiä.

    VastaaPoista
  16. Kun mainitsin entisestä narkista, siitä joka tarvitsi sen piikin, niin törmäsin häneen silloisen työni kautta. Lanssimiehet sitä kiikuttivat ensiapuun, oli joku sivullinen tilannut kyydin. Lanssimiehet neuvoivat, että avaa toi ovi ja kippaisvat kaverin sinne lattialle. Minä siinä huuli pyöreenä, että mitä mitä. Keroivat tapuksesta ja samalla tuli siihen lääkäri ja hoitajakin. Totesivat, että jahas, eikka on taas piikittänyt. Ei muuta kuin ovi kiinni ja hyviä unia. Muutaman tunnin päästä kaveri oli taas, että jahas, ai hän on taas täällä. Käytiin porukassa pihalla tupakilla ja pyysi taas kerran anteeksi, että vaivasi. Sinänsä harmiton, vaan se piikki teki aina hänelle sen saman kuin siloinkin kun siinä piikissä oli niitä mömmöjä, taju veks.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  17. Käyttöhuoneita lisää!

    Koska käyttöhuoneet ovat niin hieno idea, niin lisää käyttöhuoneita:

    Puhelimen käyttäjille, puhelinta toljottavat koikkelehtijat ovat vaaraksi itselleen ja muille liikenteessä. Kailottajat ovat vaarassa busseissa ja yleisissä tiloissa saada turpiinsa. Edes omassa autossaan ei saa rauhassa käyttää puhelinta,

    Pussikaljoittelijoille. Alaikäiset pussikaljoittelijat joutuvat pitkin pusikoita nauttimaan kaljansa. Talvisin on vaarana vilustua tai paleltua peräti hengiltä kun sammuu hankeen. Kesällä uhkana punkit ja rullailijat.

    Kiljun käyttäjille. Kilju on stigmatisoivaa ja syrjinnän aiheena. Oikeasti kilju voimaannuttaa ja vapauttaa kaupallisen alkoholijuomatuotannon ikeestä.

    Viinajuojille, valtio kerää veroja muttei tarjoa mitään takaisin. Kahviloissa ei voi omia juomia nauttia, eikä ravintoloissa. kauppakeskuksissa juomareita vainotaan, edes kirjastoissa ei saa rauhassa juopotella.

    Tenuttelijoile, perinteisen voimajuoman käyttäjiä vainotaan ja vierotaan. Kadulla vaarana autot ja pakkanen.

    Sekakäyttäjille. Avarakatseisia sekakäyttäjiä vainotaan, poliisi, sossutädit ja stevarit aina kimpussa. Naahum-, höönym- ja slaalomseurakuntalaiset myös. Jopa mummot kiusaavat, sopii käydä vaikka mansessa kuninkaankadulla katsomassa.

    Kädettäjiä, siis sooloseksin harrastajia vainotaan, missään ei saa harrastaa rauhassa. Ei uimarannan pusikossa, ei maauimalan katsomossa, ei päiväkodin aidan katveessa, ei ostoskekuksen aulassa. Poliisi ja stevarit kimpussa muiden rasistien lisäksi.

    Syrjähyppelijöille, kotona - kummankaan, ei voi harrastaa, eikä työpaikallakaan. Joutuu syvän paheksunnan kohteeksi ja voi joutua tapaturman uhriksi, neuvotteluhuoneissa ei ole edes kunnon sohvia.

    Kohderyhmiä on vaikka kuinka paljon, pitää varmaan perustaa EU:n käyttöhuonekomissaarin virka. Ja osoittaa muutamia kymmeniä miljardeja rahaa käyttöhuoneisiin.

    Ja ihan muuta, Rättikaalin keksijä, Jef Cooper, jota ei poliittinen korrektius vaivaa, ehdotti taannoin halvan heroiinin maustamista ja jakelua narkeille. Mausteeksi sopi mielestään vaikka syanidi.


    Pyssymies

    VastaaPoista
  18. Tervehdys,

    PS:n varavaltuutettu Tampereelta kirjoitti asiasta mielestäni erittäin hyvän mielipidekirjoituksen Aamulehteen: https://www.aamulehti.fi/lukijalta/art-2000008961380.html. Noiden toteuttaminen vaatisi ehdottomasti huumeiden käytön laillistamista, muutoinhan koko palvelua ei voitaisi järjestää. Samalla logiikalla voitaisiin muuten järjestää vaikkapa raiskaajille tai varkaille omat tilat jossa voivat toimia vapaasti ja häiritsemättä. Olen sikäli Ykän kanssa samalla linjalla että tämä keskustelu tuskin jää valtakunnallisella tasolla kovin aktiiviseksi, irtopisteet kerätään pois ja sen jälkeen siirrytään seuraavaan palstatilaa tarjoavaan aiheeseen.

    Tuli kesäloma oltua ihan tarkoituksellisessa uutispimennossa. Jotain urheiluja tuli seurattua, mutta muuten puhelin oli lähipiirin kanssa käytyä yhteydenpitoa lukuunottamatta täysin syrjässä. Tietokoneeseen en koskenut, ja teki muuten eetvarttia! Sen perusteella mitä nyt olen lueskellut niin paljon en menettänyt; Saksa kusee meidän pikkutyttöjä silmään minkä kerkeää ja suomalainen veronmaksaja maksaa laskun, Suomen kansaa kuritetaan ankaramman mukaan viherhumpan varjolla ja vihervasemmisto (kunniamaininta Pikku-Iirikselle) se vaan erkanee arkitodellisuudesta koko ajan kiihtyvällä tahdilla. Pitkä talvi tulossa, katsotaan joko kamelin selkä taittuu kun yhä useampi joutuu päättämään sähkölaskun ja ruokakaupan välillä. Autoilu taitaa jo olla monen pienituloisen ulottumattomissa.

    t.Puupääukko

    VastaaPoista
  19. Tervehdys Huru-ukolle, Ano1:lle, Ano2:lle, PS-lehdenjakajalle, Ano3:lle, Pauli Vahteralle, Rouva Anolle, Vanhalle kyynikolle, Ano4:lle, Ano5:lle, Mito Islamille, Bogreolille, Qroquius Kadille, Olavi Koskelalle, Pyssymiehelle ja Puupääukolle & kiitos kommenteistanne. Niin kuin Rouva Ano totesi, on yhteiskunta tosiasiassa luovuttanut ja kaikkien huumeiden laillistaminen tulevaisuudessa on mahdollista. Ne Paulin mainitsemat saari- tai afrikkalainen vaihtoehto voisi olla toimivia. Ja Olavin kyselemiä käännytyskemikaaleja ei ole ainakaan oman tietoni mukaan näköpiirissä.

    VastaaPoista
  20. Joskus lähimenneisyydessä joihinkin kaupunkeihin perustettiin ns. metsäbaareja:
    jonnekin sopivaan pöpelikköön tehtiin nuotioalusta, penkkejä rinkiin ympärillä ja kenties jotain laavuntapaistakin.
    Rappioalkoholisteille vinkattin niitä ajanviettopaikoiksi, joista ei tulla häätämään;
    saattoi se poliisikin tarjota niihin miekkataksikyytejä.

    Koska idea oli hyvä, eihän sitä tietenkään voinut jalostaa.
    Metsäbaarit taidettiin tuhota ja pultsarit tuoda takaisin keskustoihin.
    He ovat toisaalta jokseenkin kosmeettinen ympäristöhaitta toisin kuin sekakäyttäjät, jotka eivät tainneet koskaan metsäbaareissa viihtyäkään;
    liian vähän säpisemistä...

    VastaaPoista
  21. https://carlnorberg.se/2022/08/01/fentanylspetsat-heroin/

    https://www.youtube.com/results?search_query=philadelphia+kensington+avenue

    VastaaPoista
  22. Tervehdys Qroquius Kadille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

    Qroquius Kad: Muistanpa tuon. Pölkkybaariksi sitä meillä päin sanottiin. Taitaa olla niin että ne vanhat pultsarit ovat jo kaikki kuolleet ja jäljellä on vain sekakäyttäjiä.

    Ano: Valitettavasti tuo fentanyyli on tullut tänne Suomeenkin.

    VastaaPoista
  23. No joo, oma kokemukseni narkkareista rajoittuu kokemukseen eräästä höpelöstä. Höpelö oli makaamassa jonkin ...tun tukiipisteen oven takana. Oven joka sijaitsi asiakkaani oven lähellä. Kuljin ohi, kun höpelö intoitui selittämään kuinka hän pian tappaa itsensä. :D

    Nooh, kattelin siinä kuinka hän makasi ja itsetietoisesti selitti kurjuuttaan. Totesin hänelle sen itsensä tappamisen olevan kohtalaisen hyvä idea ja tarjoiduin auttamaan asiassa. Vaikkapa kipaisemalla ostamassa köyttä.

    Jostain syystä hörhelö ei sitten halunnut jatkaa kanssakäymistä kanssani.

    Johtopäätös... Huumehöröt ovat omasta mielestään niitä lumihiutaleita joita meidän muiden pitäisi kovin ymmärtää ja hyysätä.

    Oma mielipiteeni on, että ovayt tiensä valinneet. Ei ole meidän muiden ongelma.

    VastaaPoista
  24. Ja laatikkoleikki senkun eskaloituu. Saatiin muutama vuosi sitten hieno uudistus: laatikot joihin huumeruiskut laitetaan jotta eivät olisi kaduilla vaaraksi. Taustalla ilmeisesti se käsitys, että narkki on vastuutuntoinen ja hoipertelee mallikansalaisena jopa korttelin sujauttaakseen sen ruiskunsa siihen tarkoitettuun lodjuun. Mikäpä voisi mennä pieleen? Eikö leffoista ole opittu mitään, niissähän piikittäjän käsi heti ruiskusta kirpoaa kun mielihyvä täyttää sielun eikä siinä takuulla raahauduta velvollisuudentuntoisesti lähimmälle laatikolle. Eihän ne uudistuksen jälkeiset ihan samat kaduilla lojuvat ruiskut taivaaltakaan ole tipahtaneet. Mutta niitähän ei kuulemma enää olekaan. Turhaan koiran- tai kakaranomistajat valittavat.

    Piikkihuoneista on jo saatu upeita kokemuksia kuten Hgissä tämä Ruusulankadun ihana 100 huoneen narkkisyhteisö, anteeksi, päihteet salliva asumisyksikkö. Töölö on kaupungin kalleimpia alueita, mutta keitään ei toki saa syrjiä. Sopuisaa ja reilua porukkaa ovat, vain 247 poliisitoimea 7 kuukauden aikana. Sheriffit ja naapurit nyt vaan on niin nipoja. Lähikauppiaat nostivat metelin törkeän varastelun takia. Eivät varastaneet, totesi polpo, nälkäänsä sisäfileitä näpistelivät. Tarvinneeko mainitakaan että tuon hyveellisen toiminnan takana on paitsi Sininauha myös Diakonissalaitos joka on vielä kuvottavampi tekopyhyydessään ja rahanhimossaan kuin SPR.

    Kuulemma kovin humaania on se, mihin näitä piikkihuoneita sijoitetaan. ei periferiaan. Ensiarvoista on se, että "ne ovat käyttäjien helposti saavutettavissa". Eli assan, piritorin, Itiksen ja Franzeninpuiston läheisyydessä. Eli siellä missä diileritkin. Käyttikö joku sanaa naiivi?

    usari, joka uskalsi jopa poistaa kepun kunniapuheenjohtaja Väyrysen blogin (USA ja Ukraina juonivat yhdessä sodan) antaa kuitenkin tilaa kahdelle huumeveikolle joiden ainoa jokapäiväinen agenda on kannabis vapaaksi. Toinen on pössyttelijä, toinen entinen diileri ja kovien huumeiden käyttäjä joka asuu nyt Espajanssa jossa saa vähän stydimmpiä juttuja. Lääkekannabista ehdottomasti kannatan.

    Ykä näkee huumeongelman ja sen seuraukset työssään, mä näen sen normielämässäni. En tiedä missä nuo ehdottelijat sen näkevät, mitään tekemistä ei totisesti realiteettien kanssa ole.

    Khat on Suomen lain mukaan luokiteltu huumeeksi. Huumetuomiot ovat Suomessa tiukemmat kuin mitä taposta saa. Voiskos joku selittää, että kun somali smuglaa 240 kiloa khatia, tuomio on 480 euroa sakkoa. Olemme YKn mukaan tasa-arvoisia, vai oliks se sittenkin Animal Farm?

    Tapani mukaan yks o.t. hesarin mielipidepalstalla 31.7. Ahmed vaatii suomalaisia perehtymään muslimien pyhäpäiviin ja onnittelemaan näinä päivinä heitä. Koska he ovat he ovat vähemmistöryhmä. Taidanpa mennä heittämään vitoset Malminkadulle.
    tira+

    VastaaPoista
  25. Tervehdys KKi:lle ja tira+:lle & kiitos kommenteistanne.

    KKi: Yleensä ottaen on viisasta poistua sinnetänne jos näkee narkkarin eikä kannata alkaa puhumaan sen kanssa yhtään mitään.

    tira+: Tuo oli erittäin kattava ja tanakka katsaus Helsingistä. Ei lisättävää. Muuta kuin se että se Ahmed saa ihan rauhassa odotella onnitteluja. Parempi ettei pidätä hengitystä odottaessaan.

    VastaaPoista
  26. Sen verran vielä, koska luin Q.K:n kommentin. Eihän oikeista spurguista ole koskaan mitään haittaa ollut. Julkisissa, no, snadi hajuhaitta. Eihän heille ole suihkunkäyttöhuoneita. Hesari on aina ollut stadin pahamaineisin katu, ihan turhaan. Jo 60-luvulla puliukot olivat naisia kohtaan äärimmäisen kohteliaita, ja ne harvat elossaolevat edelleenkin. Missä muualla enää rouvitellaan? Ovat rehellisiä: multa puuttuu x euroa lestistä, liikeniskö edes vähä? Multa liikenee aina kunnon spurgulle ja usein käyn hakemassakin Ympyrätalosta. Alkon erinomaisen ammattitaitoiselta myyjältä saan sitten opastuksen missä hinta/kännisuhde on edullisin. Ai että tuokin vaatimaton sponssi pitäis kierrättää jonkun humaanin järjestön kautta?
    tira+

    VastaaPoista
  27. Elämä on parasta huumetta.

    Näin mainostettiin ainakin stadin liikuntapaikoilla takavuosina. Yhteen tarraan oli varmaan joku vih.vas. narkki kirjoittanut, että mistä sitä saa. No se onkin erittäin hyvä kysymys, että mistä saataisiin oikea elämä sellaisille.

    Tapsa vaan

    VastaaPoista
  28. Tervehdys tira+:lle, KKi:lle ja Tapsalle vaan & kiitos kommenteistanne.

    tira+: Ei niistä vanhoista spurguista sen kummempaa haittaa ollut. Varmaan hinta/kännisuhteeltaan edullisin oli aikanaan tuo Sorbus. Ja kiitos siitä Ahmed-vinkistä. Teen siitä pikapuoliin postauksen. Pisti vituttamaan.

    KKi: Olet oikeassa. Vääristynyt hoivavietti. Ja se ei koske niitä mökin ukkoja ja akkoja.

    Tapsa vaan: Sanoisin, että he eivät halua sellaista. Vaan lisää huumeita.

    VastaaPoista
  29. Jos huumediilereitä jahdattaisiin samalla voimalla, mikä Liikennevalvontaa tehdään, vuodessa huumeet olisi vähissä.

    VastaaPoista
  30. Tervehdys, Ano. Voi olla. Mutta ei vahdita. Ja sinänsä taistelu huumeita vastaan on aikaa sitten hävitty.

    VastaaPoista
  31. KKi: Yleensä ottaen on viisasta poistua sinnetänne jos näkee narkkarin eikä kannata alkaa puhumaan sen kanssa yhtään mitään.
    Miten olis Sinnemäkeen? Ainakin stadissa.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  32. Tervehdys, Huru-ukko. Sinnemäki toteuttaa Helsingissä vihreää utopiaansa joten kehotan muuttamaan sieltä pois mikäli vain mahdollista.

    VastaaPoista
  33. En ota kantaa puoleen tai toiseen, paikallisessa näin ( aikoinaan) kovia hurjia kun menin rapulakaljoille(hyi olkoon). Kovin olin ihmeissinäni että onpa poja kilttejä. Kyllä ne selvensi että subuja ootetaan, vissiin kilahti viesti puhelimeen niin siellä mentiin niin letkujenkkaa että. Keskellä ns. kaupunkia. Parempi kai sitte valtion jakaa niitä huumeita. Tästähän Ykäkin on pari juttua väsänny.
    Ihmettelijä.
    Ps. Jätkät oli suht ok. Kondiksessa ulospäin mutta ne naiset...

    VastaaPoista
  34. Tervehdys, Ihmettelijä. Valtio muuten jossain vaiheessa saattaa jakaakin niitä huumeita.

    VastaaPoista
  35. Niitö jaetaan jo. Korvauslääkkeenä.
    Ihmettelijä

    VastaaPoista
  36. Ei ole asiakkaat reklamoineet, sanoi diileri, kun rotanmyrkkyä heroiinina möi

    VastaaPoista
  37. Mito islam on harvinainen järjen valo tässä keskustelussa, jossa pääasiassa mennään täysin tunteella ja ajattelematta. En ole viherpiiperö, punikki enkä muukaan syntymässä vammautunut, mutta se, mihin te narkeissa huomionne joudutte kiinnittämään johtuu vain ja ainoastaan kieltolaista ja siitä, että heitä ei kohdella sairaina ihmisinä kuten esim. alkoholisteja. Kieltolaki aiheuttaa rikokset ja terveinä kohtelu glorifio huumeet.

    VastaaPoista
  38. No eipä siinä glooriaa näyttänyt olevan näissä henkilöis)sä jotka sitä valtion jakamaa päivittäistä nappia odotteli. Satun tuntemaan muutamankin kaverin henkilöhistoriaa jonkin verran, kova oli uho aikoinaan, nyt olivat hiljasta poikaa.Surkeeta katottavaa.
    Ihmettelijä.

    VastaaPoista
  39. No eipä se narkkien sairaina kohteleminenkaan ole oikein tulosta tuottanut:

    kyllä narkeille kelpaavat oikein hyvin terveydenhuollon heille tarjoamat verovaroin kustannetut katkaisut ja muut hoidot, mutta vain päästäkseen parempaan kuntoon voidakseen jatkaa narkkaamistaan ja sen rahoittamista rikoksillaan.

    VastaaPoista
  40. Tervehdys Ihmettelijälle, Anolle, Matsurian velholle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

    Ihmettelijä: Pitkäaikainen huumeiden käyttö ei tee habitukselle kovin hyvää.

    Ano: Itse asiassa tällaistakin lienee tapahtunut.

    Mantsurian velho: Minulla on asian tiimoilta kokemusta kymmeniä vuosia joten en ole varma, kumpi meistä suhtautuu asiaan tunteella. Ja kutsuttiinpa narkomaaneja sairaiksi tai ei, niin ne ovat tavallisille ihmisille vaarallisia.

    Qroquius Kad: Tämä on valitettavan yleistä.

    VastaaPoista
  41. Tässä putoavan kappaleen nopeudella kohti eläkettä luisuvan käppäukon elämänvarrella on myös tullut nähtyä yhtä sun toista. Sekä narkkeja, että alkkiksia.

    Molemmille yhteistä on, että se pää pitää saada sekaisin keinolla millä hyvänsä. Alkoholistien asema on parempi, heidät luokitellaan sairaiksi, heidän aineensa on laillista, eikä käyttöä ole kriminalisoitu. Toisin on narkeilla. Heidät luokitellaan rikollisiksi ei sairaiksi, aine hankitaan rikollisilta jotka käyttävät heitä surutta hyväkseen ja aineet vievät fyysisen riippuvuuden aivan eri tasolle kuin alkoholi. Vaikka alkoholikin aiheuttaa fyysisen riippuvuuden.

    Se on totta, että narkkien käytös on vaarallisempaa ja arvaamattomampaa kuin alkkisten. Onneksi narkit ovat kuitenkin vielä toistaiseksi vähemmistössä.

    Valitettavasti keskustelua leimaavat enemmän seuraukset kuin syyt. Mikä tekee ihmisestä narkin tai alkkiksen? En usko, että yhdenkään ihmisen uravalintaan kuuluu valmistua huumeiden käyttäjäksi, tai alkoholistiksi. Vai luuletteko te?

    Kieltolaki antaa rikollisille mahdollisuuden käyttää narkomaaneja hyväksi ja yhteiskuntamme toiminta varmistaa, että narkomaanina myös pysytään, näin se vaan on kun järjellä asiaa ajattelee. Ei näihin mitkään kovat keinot toimi, niitä on jo yritetty. Ei ole edelleenkään kovin viisasta tehdä asioita kerta toisensa jälkeen samalla tavalla ja odottaa eri tulosta kerta toisensa jälkeen. Se on yksinkertaisesti aivan helvetin typerää.

    VastaaPoista
  42. Tervehdys, Mantsurian velho. Sinä kirjoitat käyttäjälähtöisesti. Minä taas ei-käyttäjälähtöisesti. Ja nimenomaan ne käyttäjät ovat niille ei-käyttäjille vaarallisia. Aineitten vapauttaminen ei tee heistä yhtään vähemmän vaarallisia. Aineitten vapauttamisen myötä - niin kuin kirjoitinkin - huumerikollisuus siirtyy alaikäisiin ja siellä on valitettavan paljon asiakkaita tarjolla.

    Ongelma on ja säilyy. Ainoa ratkaisu olisi se, jos lääketiede löytäisi ihmisen aivoista sen tekijän mikä tekee joistain addikteja ja joistain ei.

    Mutta valtaosa huumeitten käyttäjistä aloittaa käytön täysin vapaaehtoisesti ja myös jatkaa sitä vapaaehtoisesti. Yhteiskunta ei sitä tee. He itse tekevät. Ja erityisesti ne amfetamiinin jne. käyttäjät ovat vaarallisia eikä ne käyttöhuoneet ole tuolle kohderyhmälle mikään ratkaisu. Eikä Suomessa sinänsä ole vielä mitään kovia keinoja oikeastaan yritettykään. Tiedän sinänsä että aina löytyy halukkaita sekä käyttäjiä että myyjiä vaikka asiasta seuraisi kuolemanrangaistus.

    VastaaPoista
  43. Totta on, että jokainen narkki aloittaa käytön omasta tahdostaan ja jatkaa sitä koska haluaa, mutta mistä syystä?
    Olen kuitenkin vähän lukevinani rivien välistä, että mielestäsi narkkaamisen ainoa syy on hedonistinen euforian tavoittelu?

    Kun naltreksoni tuli markkinoille alkoholismin hoitoon, sen käyttöön piti ohjeistaa erityisesti:
    tämä ei ole Antabus, joka on pelote alkoholin juomiselle aiheuttaen siitä seuraavan jättiläiskrapulan vailla humalan poikastakaan.
    Naltreksonin kanssa nimenomaan piti kehottaa juomaan alkoholia, koska se poistaa nousuhumalan euforian.

    Siinäkin oli sudenkuoppa:
    naltreksonista ei ole apua niille, joiden alkoholismi ei ole seurausta euforian tavoittelusta, vaan halusta päästä pois tästä pirullisesta maailmasta joksikin aikaa vetämällä vintti pimeäksi.

    Sopii kysyä, kuinka moni narkki on alkanut käyttää siitä syystä, että elämä on ollut jo taaperoiässä alkanutta väkivaltahelvettiä, joka on musertanut persoonan.
    Mikä neuvoksi?

    Helpoin vastaus olisi kehottaa ottamaan yhteyttä mielenterveyspalveluihin, mutta se on silkkaa lottoa:
    siellä voi kohdata psykiatrian asiantuntijan, jonka kanssa voi saada elämänsä raiteilleen.
    Yhtä hyvin voi kohdata narsistin, joka ilahtuu saadessaan uuden lelun, jota voi kohdella miten huvittaa;
    sitähän hänelle on tehty koko elämänsä varhaislapsuudesta alkaen.

    Oma vastaukseni on silti edelleen sama kuin yllä:
    perustetaan narkeille käyttöhuoneita joissa on heidän mieleistään kamaa ja käyttövälineitä niin paljon kuin haluavat, mutta ei uloskäyntiä.

    Kyynistä, mutta silti tuottaa vähiten huonot seuraukset.

    VastaaPoista
  44. Tervehdys, Qroquius Kad. Ei ole olemassa varsinaista narkomaanin arkkityyppiä mutta kyllä tuo hedonismi on hyvin suuressa osassa. Muutenkin yhteiskunnasta on tullut koko ajan hedonistisempi, itsekkäämpi ja narsistisempi ja sen myötä tai sen sivussa huumemyönteisyys on lisääntynyt.

    Noissa lääkkeissä on juuri se ongelma että se ei auta, jos sitä ei halua käyttää. Pakkolääkitsemiseen yhteiskunta ei kuitenkaan mene.

    Nämä taaperoiän kokemukset ovat totta monella ja niitten korjaaminen on vaikeaa, ja monen kohdalla mahdotonta. Niitten kokemusten myötä tietysti myös väkivalta siirtyy ikävän helposti seuraavalle sukupolvelle.

    Se käyttöhuonehomma ei vaan oikein toimi niille vaarallisimmille eli amfetamiinin jne. käyttäjille. Ne kun eivät pysy niissä huoneissa. Jonkun heroinistin kohdalla tilanne on toinen.

    VastaaPoista
  45. Saarikko vouhkaa, että lislapsilisä niille jotka sen todella tarvitsevat. Nonni, meitä minun tilanteeseeni täysin verrokkeja on Suomessa kymmeniä..satoja tuhansia? Jaa mitä? Jälkikasvu sortunut sinne piikkipolulle! Niistä ammattikoulu/lukiovuosista ei nähty todellisuuden läpi! Sitte ku oli tympäännytty jonkinsortin kotikuriin, kadottiin omilleen. Sieltä maailmalta anteeksipyydellen turvaa hakemaan. No omat mukulat, koitat auttaa. Kusetetaan, valehdellaan ja voi herran pieksut jos olet tavan suomalainen ja ainakin vkl kossuissasi! Uskot ja vaimokin on samaa mieltä (jos sitä nyt vielä on?) tuhannen selitystä plaaplaa.. Lopulta Koitat karistaa "torakat" elämästäsi, kun heräät että ei tää nyt näin mene !puhelimet estoon yyämässä! No jotenkin ne tunkee sun elämääsi ja vetoavat tunteisiin ,jolle ei minkään voi! Laskeskelin karkeasti ,että vuodesta 2017 ku poikani täytti sen 18, olen likimain 30000€ pistänyt niihin " uuden alkuihin"= ulosotot suoriksi, vuokratakuihin , tilapäismajoituksiin, kaikkeen "hätähätä" tarpeeseen. Niistä karmein kokemus liki 10v sitten ku kävin maksamassa 300€ sipin liivitalliin, ettei polvet mene pojalta huonoon kuntoon! No Tää saatanan ääliö on edelleen kimpussani vaatimassa sairaan isänsä ottamaan vaikka Pikavippi, ku hän on sitä,tätä kela ei maksa sun muuta VALEHTELUA! No siis meidän valtiovarainministeri, tässä on menny kohta 15 vuotta, enkä ole lapsilisiä saanut ,VAIKKA MULLA On EDELLEENKIN HUOLLETTAVA RIESANANI! Pikakelaus joku 90€/kk no tonni,/v ?KATTAISI KENTIES 1/2 SIITÄ MITÄ TÄÄ SOSIAALITOIMEN HOITO ON MULLE MAKSANUT! Terv Rane

    VastaaPoista
  46. Tervehdys, Rane. Valitettavasti et ole läheskään ainoa. Toivotan voimia eloon. Eihän tässä vieras ihminen oikein muutakaan voi.

    VastaaPoista
  47. Quos kad, 1.sieltä tuli sinulta nyt komeasti kaksi valhetta oletkos muuttunut narkomaaniksi jotka mukaasi valehtelevat aina? 2. Alkoholinkin vieroitus oireisiin kuolee ja jos ei sitä tiedä niin ei ole koskaan juonut tarpeeksi, moni kaveri on jäänyt krapulaan.
    Jätetään se mutu tieto vihreille ja niihin verrattiviin muihin ääriryhmiin..

    VastaaPoista
  48. Mutta mitä nyt käyttäjiä tiedän(ei mikään laaja otanta) niin älyllisesti on paljon korkeammalla tasolla olevan kuin tänne kirjoittavat keskinkertaisuudet jotka eivät uskalla lähteä kadulle mieltään osoittamaan vaikka tapahtuisi mitän mutta uskaltavat kuitenkin ilmoittaa, että narkomaanin voisivat tappaa ja ne pitäisikin tappaa vaikka tuskin edes sellaista katukuvasta tunnistaisivat mutta kaikki muita ongelmia omaavat esim. asunnottomathan on narkomaaneja, miksihän kokoomuslaisia ei pidetä narkomaaneina kun ainakin tekojensa perusteella voisi luulla, että kaikki toiminta johtuu huumeista jotka tekee psykopaateiksi. No pistetään nyt kuitenkin ehdotuksia ihmishenkiä sääsäviksi käyttöhuoneiksi:

    Metsästyshuone: Joka helvetin metsästyskausi ampuvat läjäpäin toisiaan mutta myös viattomia sivullisia pistetään ne huoneisiin annetaan läjäpäin aseita ja viinaa ja jos joku tulee ulos viedään se oikeuteen ja kuullaan jumalattoman pitkä lista eläimistä joiksi se luuli niitä muita tyyppejä tämä pääsee seuraavana metsästyskautena ensimmäisenä metsästyshuoneeseen ja saa kunnia metsästäjien metsien urho suuri sankari luonnonkesyttäjä tosi elämän rambo oikea yksinäinen sotilas vaeltamassa erämaassa ratsullaan lumituiskussa ylimäkeen ilman mitään apuja palkinnon joka on korkein arvo ja titteli josta jokainen metsästäjä yleensä vain haavailee.

    Keskinkertaisuus huono: Laitetaan kaikki keskinkertaisuudeksi yhteen huoneeseen vaalipäiväksi saadaan lopultakin fiksujen valitsemat johtajat säästää jumalattomasti ihmishenkiä

    Kusipäähuoneet: katso edellinen mutta tähän laitetaan ne tuosta edellisestä joukosta ylijääneet rkpeen ja kokoomuksen äänestäjät jotka nekin suurimmaksi osaksi on aika tyhmää sakkia.

    Makkarahuoneet vangitaan sinne läskit kaljamahaiset ukot vuodeksi ja syötetään niille vaan makkaraa: Päästään eroon joka helvetin kommentti paikkaa kirjoittavista keskinkertaisuuksista joiden mukaan keskinkertaiset makkaran syöjät on normaaleja, esimerkillisiä ja erinomaisia ihmisiä ja käyttävät itelleen vertailukohtana _aina_ jotain seinähullua äärivihreää tai muuta täysin kahjoa.

    Papukaija huoneet:
    Luultavasti nämä alle keskinkertaisuudet eivät riittävän pitkänajan jälkeen osaisi enää kyllä sanoa mitään tai toistelisivat koviten vain huudettua fraasia.. papukaijat alkaa toistelemaan yksin kertaisia sanoja tai teesejä; vastuunkanto, perussuomalaiset eivät halunnet hallitusvastuuta, narkit huoneisiin, suomi on kaksikielinen maa, aina ensin asian lobbauksen hoitavat papukaijat niinhän se oli näissä uusissa vasemmisto termeissäkin joita neuvoin teitäkin hyväksymättä puhekieleen, huoneisiin laittajatkin suurimaksi osaksi kuuluu papukaija huoneeseen...

    Persreikä huoneet: Näihin laitetaan lähes kaikki puolujohtajat ja poliitikot sekä niiden kauppakumppanit ja sukulaiset mahdollista toteuttaa väkivaltaistenpsykopaattisilpojaraiskaajien kanssa samassa huoneessa jos valtiolle yllättäen alkaa palautua rahoja ja kupattuja omaisuuksia voidaan ehkä laittaa erihuoneeseen psykopaattiraiskaajista erilleen, mahdollinen maahanmuutto suomeen tapahtuisi vain persreikähuoneeseen jos psykopaattisilpojaraiskaajamurhaajia ei löydy suomesta tarpeksi jotta huoneen väestörakenne on tasa-arvoisena.

    Huoneisiin laittajien huoneet:Annetaan niiden mennä kimpassa niihin huoneisiin kertomaan ketkä narkit pitäsi laittaa huoneisiin olisi ainakin samanhenkisten seurassa ja jos mahdollista myydään näitä huoneita niille keskinkertaisuuksien keskiluokkaisina asuntoina ja köyhille jotka nyt ovat ainakin niitä narkomaaneja paremmempia ihmisiä annetaan vaikka kaupungin toimesta vuokralle tälläsiä huoneitä, ovat sitten siellä neljän seinän sisällä manipulaatio laatikkojensa äärellä poissa kaduilta joille ovat liian laiskoja menemään.

    VastaaPoista
  49. Tervehdys, Dena. Kommenttisi on julkaistu. En oikeastaan tiedä, että mihin tällä pyrit. Kas kun minäkin olen sellainen keskinkertaisuus.

    VastaaPoista
  50. Keskinkertaisuuksille ehkä tulisi perustaa huoneita joissa voi keskustella muiden keskinkertaisuuksien kanssa sisustuksesta ja ylistää papukaijoina voimaannuttavaa erinomaista hallitusta huikeista suorituksistaan ja vastakkain asettelun vähentämisestä joita huonosti koulutettujen puolue pyrkii rakentamaan ja tietenkin hyvin hoidetusta hallitusvastuusta johon muut eivät olisi pystyneet, niin sinäkin osaisit pitää keskinkertaisuuksille sopivaa ja hyväksyttä blogia jossa on vain sopivia keskinkertaisten yleiseksi hyväksyttyjä totuuksia ja ymmärtämiä lauserakenteita yhdistettyinä sdpeeläisiin teeseihin.

    Vasta nyt tuli mieleen, että facebook on jo keksitty ja melkein kaikki nuo huoneet onkin jo varmasti siellä.

    En pyri oikein mihinkään mutta jos diktaattorin paikka vapautuu saatan harkita sitä.

    VastaaPoista
  51. Tervehdys, Dena. Oletan, että pidät itseäsi keskinkertaisuuksia ylempänä. Minä olen sellainen keskinkertaisuus mutta ihmettelen jos kuvittelet minun olevan sdp:n kannattaja.

    VastaaPoista
  52. Kyllähän tässä itsekukin taipuu nöyräksi keskinkertaisuudessaan tuollaisen ylivertaisuuden edessä, jota toveri Dena edustaa, vaikka siinä hieman Lasol tuoksahtaakin.

    VastaaPoista
  53. Terve Yrjö!

    Olen pitkäaikainen lukija, mutten aiemmin ole kommentoinut. Itse maahanmuuttokriittisenä ex-addiktina toivon sinun tässä asiassa perehtyvän erilaisten toimintavaihtoehtojen tuloksiin avoimin mielin, vaikka ymmärrän omien kokemusten taakan vaikuttavan meihin kaikkiin.

    Minusta tuli huumeriippuvainen pieleen menneen leikkauksen jälkeisen kipulääkekoukun myötä ja raitistuin, toivottavasti lopullisesti, toisella vieroitushoitojaksolla. Ainakin siellä tapaamissani ihmiskohtaloissa on paljon sellaista, johon toivoisin ymmärtävämpää suhtautumista.

    Oli leskeksi jääämisen, halvaantumisen, pahoinpitelyjen, keskenmenojen sun muiden vastoinkäymisten myötä elämässä addiktioon ajautuneita, joiden kohdalla yhteiskunnan tulisi tukea tiellä kunnon kansalaiseksi eikä antaa rikosoikeudellisia rangaistuksia.

    Niin vasten monien logiikkaa kuin se onkin, ei huumeidenkäytön rangaistavuus yhtään näytä vähentävän käyttöä mutta se vaikeuttaa hoitoonpääsyä sekä elämästä otteen saamista ajaen ihmisiä pahemmin marginaaliin. Veikkaan sinun kohtaamissasi ihmisissä olleen enemmän niitä, joita ei ainakaan vielä, toipuminen kiinnosta.

    Maahanmuuttopolitiikassa faktat eivät kelpaa tämän päivän vihervasemmistolle. Toivon, ettei sinun edustamallasi laidalla tarvitse suhtautua asioihin opinkappaleina, vaan voidaan katsoa mikä toimii ja mikä ei. Ongelma pahenee vain koko ajan, ellei ennakkoluulottomasti kokeilla kaikkea mahdollista. Jos maahanmuuttopolitiikassa maat muistuttavat tuloksiltaan toisiaan, miksei näin kävisi päihdepolitiikassa?

    Erinomaista syksyn jatkoa! NA-ryhmissä on avoimia kokouksia, joihin kiinnostuneet ovat tervetulleita.

    VastaaPoista
  54. Tervehdys, Ano ja kiitos kommentistasi. Meillä on toisenlaiset kokemukset ja minun kohtaamissani ihmisissä on juuri niitä joita toipuminen ei kiinnosta. Mutta toivotan sinullekin hyvää syksyn jatkoa.

    VastaaPoista